Jos googlailee tätä Uutta-Kaledoniaa, niin ei voi olla törmäämättä bougna-ruokaan. Se on kanakien perinneruoka ja sana bougna tulee ilmeisesti kasaa tai pakettia tarkoittavasta drehun sanasta puhnya. Oikein perinteisellä tavalla valmistettuna ruoka on maahan kaivettu banaaninlehtipaketti. Samanlaisia ruokia on eri puolilla maailmaa ja Suomessakin rosvopaisti tehdään täällä tyylillä.

Täällä voisi turisti-infon kautta varata majoituksen tribussa ja kokata siellä bougnaa, mutta koska en ollut ajatellut sellaista majoitusta meille varata, niin olin kuitannut tämän ruuan ”hyvä tietää”-osastolle, jota ehkä tulisi joskus maistettuakin. En ajatellut, että pääsisimme sitä näin nopeasti kanakin opastamana kokkaamaan.

Bougna siis kääritään banaaninlehtiin (tai oikeastaan bougna-sana tarkoittaa varmaan juuri sitä koko pakettia banaaninlehtineen), haudataan nuotiossa kuumennettujen kivien kanssa ”maauuniin” ja annetaan kypsyä pari tuntia. Se on minusta aika lyhyt aika verrattuna muihin vastaaviin ruokiin. Bougnan voi tehdä myös uunissa tai liedellä, kuten me nyt teimme ja ihan sellainen mukava, ”talvinen” pataruoka tämä on. Täällä on nyt syksy ja ilmat viilentyneet aika paljon (20-23 astetta), joten ehkä nyt sitten alkaa bougna-aika.

Bougnan valmistus aloitettiin kookospähkinöiden avaamisella. Tätä prosessia kuvailin edellisessä blogipostauksessa, kun mies oli yllättäen täysin suvereeni pähkinänavaaja. Ja minä uskomattoman hyvä pähkinän raastaja 😄. Kaikkia piileviä kykyjä sitä ihmisellä onkaan. Kahden pähkinän sisustat raastettiin kookoshiutaleiksi ja niistä tuli aika iso kulhollinen.

Seuraavaksi aloimme kuoria ja pilkkoa bataatteja, maniokkia ja jamssia. Nämä kaikki ovat aina olleet kanakien perinteisiä kasveja, mutta erityisesti taaro ja jamssi ovat lähes pyhiä. Niiden viljelyyn ja sadonkorjuuseen liittyy vanhoja rituaaleja ja jamssin sadonkorjuu on iso juhla. Jamssi on erityisesti Lifoun saarella tärkeä kasvi ja itse saaren symboli. Jamssi on myös miehisyyden symboli, taaro puolesta naiseuden. Heti silloin syyskuussa ekan kerran täällä käydessämme minua ohjeistettiin, ettei torilla saa itse ottaa isoja jamsseja käsiinsä, vaan ne pitää pyytää ja niitä pitää kohdella kunnioittavasti.

Henriettehän on juuri Lifoulta kotoisin. Jos olisin osannut kunnolla ranskaa, niin tässä olisi ollut hyvä tilaisuus kysellä kanakien kulttuurista tarkemmin, mutta nyt pystyin vain kuuntelemaan ja sanomaan oui, oui, aina välillä. Tähän tyyliin eli ringissä istuen voisin kuvitella paikallisten rouvien valmistelevan ruokia ja jutustelevan, kun kokataan iso määrä isolle porukalle. Miehen ei selvästikään oikein olisi kuulunut olla ringissä mukana, mutta hänelle annettiin sitten vähän miehekkäämpi tehtävä eli sipulien kuorinta 😄.

Ruokaan laitettiin myös pala vihreää kurpitsaa (en tiedä lajiketta, vesimelonin näköinen ja kokoinen, eikä ollut potimarron, sana, jonka luulin tarkoittavan kaikkia kurpitsoja), punasipulia ja tomaatteja. Lihavadissa oli jo kanaa ja lammasta maustumassa sipulinvarsien ja punasipulin kanssa. Jätti-isoon kattilaan laitettiin pohjalle juurekset, tomaatit ja sipulia, sitten lihakerros ja sitten taas kasviskerros.

Molempiin patoihin heitettiin mausteeksi sipulinvarsia ja lehtipersiljaa. Tämä osio ruuanlaitossa vähän viivästyi, kun minun lehtipersiljan noutoretkeni venyi aika pitkäksi siellä Nicolen maailman hienoimmassa puutarhassa. Oletettavasti ruokaan laitettiin myös suolaa ja pippuria, vaikka en mitään maustamista kyllä nähnytkään. Ruokaa tehtiin kaksi isoa padallista ja luulen, ettei Henriette edes osaisi tehdä pientä määrää. Tämä on vähän kuin mummuni pullaresepti, jolla tulee koko suvulle sopiva määrä eikä hän ikinä pienempää satsia osannut tehdä. Olen kirjoittanut ohjeen reseptikirjaani otsikolla Hervoton määrä pullaa.

Jostain syystä minun ja Isabellen pataan laittamat lampaan palat otettiin kesken kokkailun pois ja tehtiin ruoka pelkällä kanalla. Olimme varmaan tekemässä grande mokaa, josta Nicole meidät pelasti. Jälkeenpäin lukemissani ohjeissa ei myöskään ole lammasta, vaan voi käyttää kanaa, kalaa, rapuja, hummeria tai isoja katkarapuja. Tonnikala ei kuulemma käy, mutta mahi-mahi ja marlin ovat hyviä tähän. Täällä muuten lohi on ”hienoin” kala ja hyvin kallista. Kylmäsavustettua lennätetään Norjasta ja muuten lohta tulee NZ:sta. Ei ole tullut mieleeni ostaa sitä sillä hinnalla, mitä se täällä maksaa ja muutenkin olen ehkä saanut lohta syödä tarpeeksi. Kokkailun ohessa juteltiin Suomen perinneruuista ja sanoin, että lohikeitto on yksi. Herätti vähän kateutta, kaikki rouvat huokailivat, kuinka ihanaa lohi on. Me huokaillaan puolestamme, kuinka ihanaa on, kun saa tuoretta tonnikalaa 😃.

Kaksi pataa oli sitten täynnä ja olin jo ehtinyt miettiä, mitä niillä kookospähkinöillä tehdään. Menikö raastamisoperaationi ihan hukkaan. Mutta ei. Hiutaleet kipattiin erilliseen kattilaan, päälle kuumaa ja kylmää vettä ja hiutaleita alettiin käsin pyöritellä vedessä. Sitten kulho alle, kulho vuorattiin harsolla ja hiutaleet nesteineen kaadettiin kulhoon. Harso kursittiin kokoon ja sen läpi puristettiin vielä loputkin nesteet irti hiutaleista. Eli tehtiin kookosmaitoa. Neste pataan ja pata tulille. Toistimme Henrietten kanssa prosessin eli samoista hiutaleista sai vielä toisen kulhollisen kookosmaitoa, joka kipattiin toiseen pataan. Puristetuista hiutaleista voisi tehdä vielä jälkiruuan tyylistä eli paahtaa ne sokerin kanssa pannulla. Mitään ei saa heittää pois, vaan loppuun asti käytetään kaikki.

Kookospähkinä on muuten aika mieletön hedelmä, nyt kun sitä pääsi käsittelemään vähän tarkemmin. Kuitukerrosta voi käyttää vaikka narun tekemiseen, josta sitten voi kutoa tai punoa jotain. Itse kookospähkinästä saadaan juotavaa ja syötävää, ja pähkinän kuorista tulee esimerkiksi näppärät kulhot. Nicolella oli kookospähkinästä ja rannalle huuhtoutuneista puista tehtyjä pöytävalaisimia ja ne olivat tosi hienoja. Kookospähkinä toimii myös hyvänä kasvualustana. Sain kookospähkinän kuituosan lohkot mukaan ja olen repinyt niistä kuituja istutusruukkujen pohjalle. Sain myös yhden kasvin, joka vain iskettiin kookospähkinän palasen päälle ja tässä sen sitten pitäisi kasvaa. Ei ole siis edes kiinni siinä mitenkään. Koira on jo kaksi kertaa kannellut tätä pähkinänpalasta, mutta kasvi on edelleen elossa…..joko tämä on joku superkasvi tai sitten kookospähkinän kuitu on superainetta.

Ruoka valmistui yllättävän nopeasti, varmaan tunnissa. Kasvikset olivat ihanan pehmeitä, mutta eivät vielä muhentuneet ja kana oli mureaa. Maku varsin mieto, ja jos itse tätä joskus teen, niin lisään laakerinlehtiä ja pippureita, kuten yleensäkin pataruokiin. Tykkään tosi paljon bataatista ja jamssista ja olen kokkaillut niistä aika paljon ruokia täällä. Taarosta myös, mutta sen kypsyminen kestää paljon kauemmin. Ekan lautasellisen jälkeen oli tietysti santsikierros ja sen jälkeen oli päästy ehkä eka padallinen puoleen väliin 😅.

Jälkkäriksi syötiin perin ranskalainen aprikoosipiirakka eli tarte aux abricots, jaettuna viiteen osaan eli aika reilu määrä per nuppi. Onneksi toisessa jälkiruuassa eli mutakakussa oli pähkinää, niin pystyin jättämään sen väliin, sen verran oli jo ähky. Tästä syystä se robe mission on juuri hyvä kuulemma, kun ei näy vaikka miten maha pullottaisi 😄. Juotavaksi rosmariini-minttuteetä, en olekaan ikinä kokeillut laittaa rosmariinia mukaan, vaikka minttuteetä teen usein tuoreista mintuista. Tässä käytettiin Madagascarin minttua, aika paksulehtinen kasvi ja sitä sattuu kasvamaan valmiiksi meidän pihassa.

Yhdessä kokkailu on hyvä tapa tutustua vieraisiin ihmisiin. Vielä kun kieli olisi paremmin hallussa, niin olisi voinut enemmän kysellä ja kertoa Suomesta. Meidän ranskanope ei juurikaan tulkkaa mitään englanniksi vaan selittää asiat hitaasti ja rauhallisesti uudelleen ranskaksi. Pöytäkeskustelu oli ranskalaistyylisen vilkasta ja jossain vaiheessa tiputtiin aina kärryiltä, mikä ilmeisesti näkyi heti ilmeistä ja sitten juttua toistettiin vähän hitaammin. Kärsivällisesti odottivat myös meidän tankerolauseita loppuun asti. Koko päivän kun pinnistelee vieraalla kielellä, niin illalla oltiin aika poikki. Tai minä olin, mieshän istuu kaikki päivät ranskankielisissä palavereissa, joissa ei todellakaan hidasteta puhetta, kuin ehkä kahdeksi sekunniksi kerrallaan eli hän on jo tottunut.