Ranskalainen out of office ja muita kertomuksia

Taas on aika rientänyt vauhdilla. Paitsi miehen mielestä, hän laskee jäljellä olevia päiviä ja tuijottelee iltaisin TJ-kalenteriaan huolestuneen näköisenä. Päivät ei kuulemma tunnu vähenevän lainkaan. Minä olen aloittanut jo paluumuttovalmistelut, koska niissä menee kuitenkin aikaa ja koska ranskalainen – tai uusikaledonialainen – palvelukulttuuri on hyvin vaihteleva. Palvelua joko on tai sitten ei. Muuttofirman palvelu oli tullessa ja on edelleen ihan priimaa, ehdottomasti sieltä parhaasta päästä. Ainakin vielä, katsotaan sitten uudelleen, kun alkaa pakkaaminen.

Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen asiaan, nimittäin täällä (ja ehkä myös Ranskassa) pitää olla varsin tarkkana, mitä on sovittu, mitä lukee laissa ja sopimuksissa ja kaiken maailman säädöksissä jne. Ei pidä luottaa siihen, että niitä välttämättä noudatetaan. Yksi ihminen, jonka kanssa on jatkuvasti ollut hieman haasteita, yritti suorastaan huijata meitä ja koska olemme alusta alkaen viestitelleet englanniksi, hän ilmeisesti kuvitteli, että en osaa ranskaa. Jouduin lukemaan hiukan lakitekstiä ja kopioin sitä myös hänelle viitteellä, että tässä tutustuttavaksesi Uuden-Kaledonian laki tähän liittyen, ystävällisesti katsonet nämä artiklat.

Kumosin myös kaikki muut omituiset kohdat hänen viestissään. Hän lähetti minulle leikattuja pätkiä ranskankielisistä teksteistä, että tähän ja tähän viitaten asia menee näin, mutta sitten kun luin ne tekstit, niin teksteissä puhuttiin ihan muusta asiasta. Käänsin ne sitten hänelle (hän on ranskalainen) 😁. Ehkä vähän noloa. Hänelle siis. Nyt ei ole kahteen viikkoon kuulunut mitään, oletan, että vaikeneminen on tässä myöntymisen merkki. Pitkiä päiviä tekevä mies tarviikin tällaisen lakitekstejä lukevan kotirouvan, ei näitä asioita pystyisi muuten mitenkään tarkistamaan tai pitämään huolta omista eduista.

Out of office, mutta salaa.

Tähän liittyy myös tuo ranskalainen out of office. Tässä on ollut useampia tapauksia, että olen lähettänyt jollekin ihmiselle sähköpostia, mutta koskaan ei kuulu mitään. Sitten olen lähettänyt varmuuden vuoksi uuden. Ja taas uuden. Eikä mitään vastauksia. Melkein kaikissa tapauksissa käy myöhemmin ilmi, että ihminen on ollut lomalla. Ei vaan ole tapana käyttää mitään out of office-toimintoa. No ei siinäkään vielä mitään, jos kävisi niin, että henkilö lukee ne loman aikana tulleet viestit ja vastaa niihin. Mutta ei. Loman aikana tulleet viestit ilmeisesti deletoidaan ja sitten odotetaan, että oliko asia tarpeeksi tärkeää, että ihminen lähettäisi uuden viestin. Haastavaa tässä on se, että kun en tiedä onko ihminen lomalla ja kuinka pitkään, niin en tiedä montako kertaa ja millä viiveellä uusia viestejä pitäisi lähettää.

Ehkä paras esimerkki on se, että meillä on nimetty pankkiyhteyshenkilö (olemme Premium-asiakkaita, ei saatu kyllä itse tähän mitenkään vaikuttaa ja maksamme tästä ihanuudesta 30€/kk pankille), jonka kautta pitää hoitaa kaikki asiat. Keväästä alkaen olen yrittänyt tavoittaa pankkihenkilöämme, ei koskaan mitään vastausta eikä koskaan mitään out of office-viestiä. Muutamassa kiireellisessä tapauksessa olen sitten ottanut yhteyttä yleiseen asiakaspalveluun ja se on joka kerta yhtä hermoja raastavaa, maailman surkeinta palvelua. Vaikka selittäisin kuinka tarkkaan viestissä, mistä on kyse, niin ei kukaan pankista yhteyttä ottanut ole koskaan nähnyt niitä viestejä eli sitä palvelupyyntöäni. Kerran kirjoitin, että ÄLKÄÄ SOITTAKO vaan vastatkaa viestiini ja heti soitti joku nuori mies, että pyydettiin soittamaan sinulle. Kerran kirjoitin, että saisinko palvelua englanniksi ja sen jälkeen soittanut henkilö soitti ilmeisesti vain kertoakseen, ettei puhu englantia. Voi morjens.

No usean kuukauden ahkeran sähköpostipommittelun jälkeen tämän meidän pankkihenkilömme sähköpostilaatikko oli tullut niin täyteen, että sain viestin, että postilaatikko on täynnä. Yritin kysellä taas sieltä helvetin esikartanosta eli call centeristä, että voisikos joku nyt kertoa mitä tehdään, kun meidän nimetty henkilömme on näköjään pois. Että voisimmeko saada uuden? Vastaus oli, että valitettavasti teidän henkilökohtainen pankkihenkilönne on nyt pois. Ai jaa!!!! No, ei meillä vieläkään ole uutta henkilöä ja olen lakannut viestittelemästä, joten en tietenkään tiedä, jos vaikka tämä meidän henkilömme onkin jo palannut takaisin. Sen tiedän sitten vasta, kun yritän lähettää seuraavaa sähköpostia. Hän ei kuitenkaan ilmoita paluustaan. Ehkä olisi voinut olla hyvä ajatus laittaa hänen asiakkailleen viestiä, että poissaolon ajan teitä palvelee se ja se. Paitsi, ettei kukaan ole tietenkään halunnut ottaa kenenkään muun asiakkaita omien lisäksi. En usko, että kauheaa ruuhkaa kuitenkaan on, aina kun olen halunnut varata ajan, olen saanut sen käytännössä heti. Parhaimmillaan samaksi päiväksi. No mutta, kaikki pankkiasiat ovat nyt vähän kesken, kun en jaksa sen call centerin kanssa vääntää mistään.

In the office, but muted. Erään Ex Libriksen tarina.

On olemassa tietysti myös toinen vaihtoehto, että henkilö on kyllä ihan töissä, mutta ei viitsi vastata koska a) on liian hankalia kysymyksiä tai b) tarvis tehdä jotain. Tai sitten muuten vaan ei huvita. Paras esimerkki tästä on se, että täällä leimasimien luvatussa maassa, ajattelin teettää itselleni uuden Ex Libriksen. Käväisin La Maison du Tamponissa eli Leimasintalossa, selitin asiaa, näytin kuvia ja malleja ja olivat ihan, että joo joo, eiköhän onnistu. Että laita vaan sähköpostilla ehdotuksia. No minähän tein pitkän sähköpostin, piirsin huonolla piirustustaidollani mallikuvan, laitoin linkkejä, liitin kuvia jne. Ja sitten ei koskaan mitään vastausta. No, ajattelin, että josko gmail on mennyt suoraan heillä roskakoriin, joten lähetin uudestaan koko litanian. Ei taaskaan mitään vastausta.

Vihdoin oli sitten aikaa käydä taas Tamponissa kyselemässä, että mistäs kiikastaa, viestit eivät ilmeisesti tule perille. Vastaus oli, että tulee kyllä, on ne luettukin, mutta ei me oikein ymmärretty, että mitä ajat siinä takaa. Ex Libris ei siis ollut heille ollenkaan tuttu (eli se eka vierailuni oli pyyhkiytynyt kokonaan pois mielestä). No selvitin siinä paikan päällä sitten, että tätä tarkoitin, tässä näitä mallikuvia eli tällainen on ex libris-leimasin, kuva-ajatus on tämä ja sitten tekstit näin. Kysyivät kokoa ja arvioitiin yhden kirjan kanssa, että mikä koko se sitten olisi. Tähän liittyy muuten hauska kysymys, herra sieltä kysyi, että minkä kokoinen se kirja on. Olin ihan, että mikä kirja? No mihin tämä tulee? No jos se on kerran leimasin, niin se tulisi kaikkiin kirjoihini. Ok, no minkä kokoisia ne ovat? Hyvä herra, minulla on satoja kirjoja, vähän on vaikea sanoa, että minkä kokoisia ne ovat. Kirjan kokoisia……(mietin muuten tässä vaiheessa, että pitääkö tulla seuraavaksi näyttämään, millainen on kirja…..). No, ilmoittivat, että lähetämme tarjouksen ja mallikoon ja olin ihan, että vau, homma etenee ja niin pois päin.

Sain sitten varsin nopeasti sen mallin ja voi jessus. En ihan tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. Jos visioni olisi 10, niin ehdotus oli 0. Esim. minun hirveästä piirustuksestani oli otettu ne käsin kirjoitetut tekstit eli Ex Libris noin kolmevuotiaan kirjoittamana. Mutta ajattelin, että hyvä malli alkaa työstämään, kuten Suomessa yritysten kanssa tehdään silloin kun tilataan jotain custom made. Tein mallikokoja, sovittelin niitä kirjoihin ja piirtelin uusia ehdotuksia jne. Ja lähetin taas sähköpostin, että kiitos tästä, mutta toivoisin seuraavia muutoksia: kehykset kuvan ympärille, tekstit fontilla, ja kuvat näin. Ja puinen leimasin jne.

No eipä ole kuulunut sen jälkeen enää mitään. Suomalaista tämä hämmentää, yleensä saa kuitenkin vastauksen, että valitettavasti emme pysty tällaista tekemään tai jotain muuta. Mutta täällä vain syvä hiljaisuus. En jaksa enää mennä käymään, totesin, että saan sen teetettyä Suomessa samaan hintaan ja on luultavasti hiukan helpompaa. Tästä jäi sellainen kuva nyt, että Maison Tamponissa kukaan ei osaa käyttää tietokoneen piirto-ohjelmia tai mitään sellaista. Ehkä kukaan ei teetä kuin sellaisia leimasimia, missä on teksti. Mutta olisivat vaikka sanoneet, että ei onnistu. Nyt on kiinalaista meininkiä, siellä kun piti aina miettiä, että meneekö kasvot jos myönnetään, ettei osata vai ollaanko vaan ihan hiljaa.

Loppukevennys eli tarina cheddarista.

Meidän ruokakauppaan eli Johnstonille on tullut uusi ihminen juustotiskille. Meillä on arkijuustona cheddar, jota saa kimpaleena eli voi höylätä leivän päälle. Sitä myydään vain kahdessa kaupassa ja nykyään ei löydä mistään enää niitä pienempiä, valmiiksi pakattuja 250g tai 500g cheddareita, joten ainoa vaihtoehto on tuo Cheddar Bodallo. Se on kahden kilon mötikkä ja ostan yleensä aina kilon (mielenkiintoista muuten, että hinta on noussut 1300 xpf/kg 2300 xpf/kg tuosta vaan. Esim. Maasdamia yms saa nyt paljon halvemmalla kuin tuota peruscheddaria….). Sitä kuvittelisi, että kilon ostaminen kahden kilon pötkylästä olisi helppoa, mutta ei se enää ole. Ei vaikka olen useamman kerran selittänyt, että ottaisin tuosta puolikkaan eli kilon.

Viisaampi tekisi niin (jos ei jaksa katsoa etiketistä sitä 2 kg merkintää), että punnitsisi juuston ja arvioisi sitten paljonko on kilo. Muutaman kerran (aina sama ihminen siis kyseessä) hän on leikannut sinne päin, mennyt vaa’alle ja sitten sanonut, että ei tullut kiloa, tuli 750 g tai jotain vastaavaa. Ja sitten hän on leikkaamassa siihen pientä palaa päälle. Toki sen voisi niinkin tehdä, mutta juustohöyläilyyn on mukavampaa se iso palanen. Tätä on nyt toistunut monta kertaa, huolimatta siitä, sanonko, että otan puolikkaan eli kilon vai että otan kilon. Voisin toki sanoa VAIN, että otan puolikkaan, jos se helpottaisi tätä prosessia, mutta aina ei ole kokonaista 2 kg palasta tarjolla. Ja epäilen silti, ettei onnistuisi.

Tänään sanoin, että ottaisin tuosta juustosta kilon palasen, arvioin, että juustoa oli n. 1400g. No neiti leikkasi siitä randomisti noin 250 g palasen, ja ajattelin, että tämähän menee nyt hyvin eli hän vie vaa’alle sen isomman puoliskon. No ei vienyt, vaan vei sen 250 grammaisen, katsoi minua ja sanoi, että ei tullut kiloa, tuli 250 g. Ja oli alkamassa leikata lisää samanlaisia pieniä palasia. Sanoin äkkiä, että älä älä, otan sen isomman palasen. Mutta voi jeesus, jotenkin kuvittelisi, että juustotiskillä tulee sellainen rutiini, että osaisi hiukan arvoida paljonko on kilo ja paljonko on 250g. Tästä ongelmasta pääsisi sillä, että ostaisin aina sen kahden kilon palasen, mutta en ole varma pysyykö se niin kauan hyvänä, kuin mitä sen syöminen kestää. Jatkamme siis harjoituksia hänen kanssaan. Jossain kohtaa tulee se hetki, että vaikka näen hänet tiskin takana, hän ei vastaa eikä katso päin. Hän menee mutelle.