Australiaa uusin silmin, Uusi Kaledonia vanhoilla, väsyneillä silmillä

23/11/2022 by toispualpalloo

Oltiin taas lomalla Australiassa. Lennot on aika hintavia, koska koko Uusi-Kaledonia matkustaa taas parin vuoden tauon jälkeen. Ymmärrän hyvin, ei tätä saarella oloa kestä, jollei pääse välillä jonnekin muualle ja kahden vuoden koronajumituksen aikana paikalliset kiersivät ahkerasti täällä eri paikkoja. Joten on varmasti tarve palata taas ns. vanhaan normaaliin. Itselläni on ollut menossa sellainen vääntö miehen työpaikan HR/expat-osaston kanssa, että teki todellakin erittäin hyvää päästä pois täältä hetkeksi.

Koska Sydney on jo nähty, niin mietittiin pitkään, mitkä kaupungit olisivat seuraavat kohteet. Mielellään tietty täällä puolella Australiaa, 12 tunnin lento toiselle puolelle ei oikein innostanut. Valitsimme (tai minä nämä nyt valitsin, ei miehellä ole aikaa mihinkään muuhun kuin työhön) Melbournen ja Brisbanen. Vuokraisäntä on asunut pitkään Melbournessa ja suositteli sitä, kaupunkia on kehuttu myös rennoksi taidekaupungiksi ja sieltä pitäisi saada parhaat kahvit. Teenjuojana tämä ei kiinnostanut tietenkään minua, mutta koska ajattelin kiertää kaikki mahdolliset kirjakaupat, niin olisihan se positiivista, että mies saa hyvää kahvia odotellessaan. Brisbane puolestaan on täkäläisten suosikkikaupunki, kahden tunnin lento, vieressä Gold Coast, josta käsittääkseni aika moni kaledonialainen omistaa kakkosasunnon ja samanlaiset kelit kuin täällä. Tällä siis mentiin.

Melbourne

Koska La Nina vaikuttaa täällä tietysti myös naapurimaihin, niin loman ajaksi oli luvattu hillittömiä sateita. Sekä Victorian että Queenslandin alueilla oli jo ennen meidän lähtöä satanut todella paljon ja tulvia pukkasi jokaiselle esikaupunkialueelle. Varauduttiin siis pahimpaan. Kun laskeuduttiin Melbourneen, niin näytti vielä ihan hyvältä, mutta laukkuja odotellessa alkoi sataa niin paljon, että piti ottaa taksi kentältä. Kyllä sitä vettä sitten tulikin. Mutta meidän tuurilla se oli ainoa kunnon vesisade koko reissulla.

Keskusta muistutti Sydneyn CBD:tä, samoin Brisbanen keskusta eli ei jaksettu kummassakaan viettää kauheasti aikaa. Niitä mainostettuja hyviä kahviloita oli joka paikassa muuallakin, samoin tosi hyviä ravintoloita. Lämpötila oli +17 astetta eli me olimme ihan jäässä ja kuljimme villapaidoissa, kaulahuiveissa ja takeissa. Mies kaipaili pipoa. Paikalliset kulkivat shortseissaan. South Melbournen lisäksi St. Kilda oli kiva paikka, kauniita vanhoja rakennuksia ja hiukan kuin Bondi Beach, mutta selvästi rosoisempi ja boheemimpi. Käytiin myös Victorian osavaltion pääkirjastossa (State Library Victoria), joka on Australian vanhin kirjasto (1854) ja yksi maailman ensimmäisiä ilmaisia kirjastoja. Melbourne on muuten Unesco City of Literature. Minulle sopiva paikka siis.

Olipa kaunis tämä State Library. Ja aktiivisessa käytössä.

Melbourne on tosiaan taidekaupunki, isot taidemuseot olivat kompaktisti samalla alueella, mutta valitettavasti kiinni silloin, kun meillä olisi ollut aikaa käydä. Yhdessä päästiin käymään, mutta näyttely (Tate Modernista tuotu) oli aivan surkea. Niin surkea, että jopa minä pidin sitä rahantuhlauksena. Onneksi Federation Square kokonaisuutena korvasi hiukan pettymystä. Tuttavallisemmin Fed Square vietti itse asiassa 20-vuotisjuhlaansa, kun olimme siellä. Rakentamisvaiheessa ja alussa sitä kuulemma moitittiin, mutta nykyään se on kaupunkilaisten olohuone ja kokoontumispaikka kelillä kuin kelillä.

Fed Square

South Melbourne, Albert Park ja St. Kilda

Me yövyimme South Melbournen alueella, tosi kiva paikka, upea hotelli (Coppersmith) ja kaikkea kivaa kävelymatkan päässä. Mutta kalliista asuinalueesta huolimatta sen keskelle rakennettu aivan hirveä vuokratalokolossi näkyi kyllä kadulla. Huumeidenkäyttäjiä ja muuta vastaava porukkaa oli riittävästi. Todella surullista. Kuulin sitten tutulta, että Ausseissa on tosi paha huumeongelma, paremmissakin piireissä nuoret käyttää paljon huumeita. Nämä meidän näkemät tyypit oli niitä pitkän linjan tyyppejä eli aika pahan näköisiä. Ja hotellin vieressä sivukadun puolella oli ulkoisesti ihan siisti pienkerrostalo, mutta ikkunat rikottuna ja lukuisia ostoskärryjä oven tukkeena tai kaatuneena kadulle. Yhtenä aamuna ikkunan alla olikin varsin epämiellyttävä tappelunnujakka, tyypeistä ilmeisesti ainakin yksi oli sen talon asukas.

Ihana pikkuhotelli, kauniit huoneet. Alakerrassa ravintola ja ylhäällä pieni kattobaari.

South Melbourne oli täynnä tällaista nättiä vanhaa rakennusta. Tosi kodikkaan oloisia asuinalueita.

Tämä Park Towersin vuokratalokolossi oli karsea ilmestys keskellä South Melbournea. Google mapsista saa paremman kuvan rakennuksen koosta

Yksi kivoimmista ”nähtävyyksistä” oli South Melbournen sisätori, käytiin siellä lounaalla ja ihmettelemässä kojuja. Porukkaa oli todella paljon lauantaina, mutta ravintoloitakin riitti joka lähtöön eli ei tarvinnut jonottaa. Ja nuo hyvät kahvilat helpottivat minua, koska mies todellakin istui aika monessa, kun minä olin kirjakaupoissa. Melbournessa ei ollut mitään isoa Kinokuniyan tapaista ketjua, mutta useampia pienempiä ja paikallisia. South Melbournessa oli useampia ”lähiostareita” ja melkein kaikissa oli pieni kirjakauppakin. Aika siistiä. Ihmiset selvästi käyttivät lähipalveluita, kun kivijalkakauppa näytti kukoistavan asuinalueillakin.

Tätä me tehdään, kun ollaan NC:n ulkopuolella. Ihastellaan halpoja hintoja. South Melbournen sisätorin ulkoreunaa kiersivät nämä vihanneskojut, sisällä oli kauppahallityylinen puoli ja sit sisustus/vaatekauppapuoli. Paljon ruokapaikkoja jne. Todella kiva paikka ja lauantaina hyvin suosittu.

Kaikilla kirjakaupoilla tuntui olevan joku oma spesialiteettinsa ja palvelu oli todella hyvää.

Tämä oli myös aika jännä kauppa, luulin ekaks et on jotain luonnonkosmetiikkaa yms kun katselin kauempaa, mut sit kun kauppaan lappasi koko aika koiria ja menin uteliaisuuttani katsomaan, niin olikin koirien herkkukauppa. Tässä karvaisia kengurunkorvia. Meinasin ostaa, mutta muistin sitten, et eihän näitä saa tuoda tänne meille.

Ihan fancy koiranherkkukauppa

Ihan hotellin vierestä alkoi Albert Park, 225 hehtaarin puisto ja erilaisten urheilulajien keskittymä. Siellä on Lakeside stadion, Melbourne Sports and Aquatic Centre, sisäpelihalleja, golfkenttä, jahti- ja purjehduskerho, moottorirata ja hienot kävelyreitit järveä ympäri. Tämä koko alue oli ennen Bunurong (tai Boonwurrung) aboriginaalien aluetta ja täällä on pidetty heidän seremoniallisia hetkiään, silloin ennen kuin valkoiset tulivat ja veivät kaikki maat. Puistossa oli kyltti ”Albert Park is part of an Aboriginal cultural landscape in the traditional Country of the Bunurong People. Parks Victoria respects the deep and continuing connection that Bunurong Traditional Owners have to these lands and waters, and we recognise their ongoing role in caring for Country” ja samanlaisia tekstejä näkyy kaikkialla. Keskustassa pilvenpiirtäjien keskellä, Fes Squarella, ratikkapysäkeillä jne. En usko, että nämä kyltit paljon lohduttavat aika törkeästi sorrettuja aboriginaaleja, mutta on se silti hyvä muistuttaa paikkojen historiasta.

Puisto on nimetty Kuningatar Victorian puolison, prinssi Albertin mukaan. Piknikpaikkoja näytti olevan siellä täällä, puisto oli täynnä lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia (kyllä muuten ilahdutti, kun koirat olivat kiinni eikä kuten täällä). Ja sitten oli näitä kuuluisia mustia joutsenia. Olivat hyvin tottuneita ihmisiin ja ilmeisesti jotkut ruokkivat niitä säännöllisesti, kun yksi joutsenperhe kiiruhti kauheaa vauhtia yhden rannalle istuneen rouvan luokse. Monia muitakin lintuja ja eläimiä oli, mutta katsoin parhaaksi olla tietämättä niistä sen enempää (ne hämähäkit kammottaa liikaa).

Melbournen Albert Parkin mustat joutsenet. Niitä oli paljon.

Valkoiset laput joutsenien kaulassa ovat tunnistusmerkkejä.

St. Kilda oli aika hipsterialue, todella viehättävä 20000 asukkaan kaupunginosa ihan meren ja pitkän hiekkarannan vieressä. Rantakadun asunnot taitavat olla hinnoissaan, tosin talojen ja rannan välissä meni monikaistainen tie, mikä hiukan toi miinuspisteitä. Miten autot saakin aina parhaat väylät ja hienoimmat maisemat. St. Kilda on ennen ollut Yaluk-ut-Weelam klaanin aluetta, samasta Boonwurrung ihmisten heimosta. Viktoriaanisena aikana tänne rakennettiin upeita palatseja Melbournen eliitille. Myöhemmin tämä on ollut Melbournen punaisten lyhtyjen aluetta, sitten taiteilijoiden aluetta ja sitten gentrifikaatio on tietysti tuupannut nämä vähemmän tienaavat taas pois rikkaampien jaloista.

St. Kildan ranta. Olis ollut mahdollisuus mennä suppilaudoilla katsomaan pingviiniyhdyskuntaa, mutta ei oikein houkutellut tällä kelillä.

Itselle tuli mieleen esimerkiksi Sopot ja muut kesäisen rantaelämän keskukset, jotka ovat talvisin ”hylättyjä”, mutta tyhjyydessään kovin kiehtovia. Palais Theatre ja Luna Park ovat auki ympäri vuoden, mutta nyt ne olivat hiljaisia. Kesällä St. Kilda olisikin ihan erilainen vierailukohde, äänimaailma olisi kesähelteillä tyystin erilainen. Mutta ihanan tunnelmallinen paikka se oli nytkin ja talobongarille hieno kohde.

Tämä oli yks kauneimmista rakennuksista St. Kildassa. Mies aina torppaa mun haaveet tällaisista sanomalla, että mieti miten paljon tuossa on kunnossapitoa.

Brisbane

Brisbanen kelit muuttuivat täydellisesti eli sateet loppuivat, kun sinne päästiin ja lämpötila nousi yli kolmeenkymmeneen. Meille siis sopivampaa, kuin Melbournen kelit. Taas kävi hotellin kanssa hyvä tuuli, aivan erinomaisella paikalla ja hyvien yhteyksien päässä oleva Hotel Limes Fortitude Valleyssä. Suosittelen kyllä tuota aluetta kaikille Brisbaneen menijöille. Ja hotellia myös. Ihan lähellä oli James Street, jossa käytiin melkein joka ilta syömässä tai lasillisella. Julkinen liikenne ei ollut ihan yhtä hyvää kuin Melbournessa (joka sekin oli kaukana Sydneyn sujuvuudesta), eikä Brisbane ollut mikään kävelijän kaupunki toisin kuin nuo muut.

Vanha ja kaunis, mutta hyvin ränsistynyt historiallinen McWhirters ostoskeskus Fortitude Valleyssa. Osa on kunnostettu asunnoiksi, mutta toinen puoli oli todella huonossa kunnossa. Kattoja tippunut kosteudesta. Kirppiksiä ja aasialaisia ruokapaikkoja vielä löytyi. Ei kovinkaan kivalla alueella, kävelykadulla oli ihan päivälläkin paljon huumeporukkaa.

Yksi vanhoista, säilyneistä rakennuksista. Pilvenpiirtäjät lähestyvät Fortitude Valleyta eli kymmenen vuoden päästä näyttänee todella erilaiselta. Onneks tämä lienee suojeltu, kuten tuo McWhirtherskin.

Siitä huolimatta, ettei kaupunki ollut kovin kävelijäystävällinen, käveltiin ihan hulluna helteessä, kun esimerkiksi bussireittejä oli vaikea selvittää. Olisi pitänyt ladata appsi, mutta ei meidän liittymät toimi ulkomailla aina edes soittamiseen, saati sitten mobiilidataan. Esimerkiksi Paddingtoniin raahauduttiin ylä- ja alamäkiä hellekangastusten keskellä ja melkein missattiin koko paikka. Onneksi satuttiin katsomaan yhdessä risteyksessä oikeaan suuntaan 😁. Sen jälkeen päätettiin, että loppuu kävely, mutta eihän se mihinkään loppunut. Tuntui, että kaikki juna-asemat olivat remontissa ja kävelijöiden kiertoreitit olivat minusta kilometrien mittaisia.

Tämä kävely Paddintoniin järkyttävässä helteessä ja lintupelossa oli aika paha.

Paddington ei ollut muuta kuin yksi pitkä katu, mutta täynnä kivoja kauppoja ja kahviloita. Oli siis visiitin väärti.

Tämä Empire Revival oli käymisen arvoinen. Muistutti Kasvihuoneilmiötä, mutta laadukkaampaa tavaraa, aitoja koruja, vanhaa posliinia jne. Kuulemma elokuvalavastajat etsivät täältä aina tavaroita.

Vähän kyllä mietin, että miten nämä pikkukirjakaupat pysyy pystyssä, mutta kuten Melbournessakin, niin varmaan Brisbanessakin hyödynnetään lähipalveluita eli kirjatkin ostetaan omalta asuinalueelta.

Skipattiin muuten Golcosse (kaledonialaisittain sanottuna) eli Gold Coast, koska en jaksanut istua lähijunassa kahta tuntia suuntaansa vain nähdäkseni hiekkarannan ja korkeita rakennuksia. Kuvista näytti aika paljon Miamilta. Siellä olisi törmännyt kuitenkin kaledonialaisiin, lentokentällä nähtiin heti yksi tuttu, joka oli viettänyt viikon Golcossella. Nähtiin myös muita tuttuja eli s/y Manta ja Auli ja Hanski olivat Brisbanessa samaan aikaan. Vietettiin viimeinen ilta illallisen merkeissä meidän hoodeilla. Otettiin riski ja mentiin uudemman kerran pizzalle paikkaan, jossa pizzojen päälle oli ripoteltu reilusti suolaa. Salamipizza ei sitä ihan hirveästi kaivannut ja juotiin ehkä kolme litraa vettä niitä pizzoja syödessä. Tarjoilija muisti meidät ja vitsaili, että laitetaanko hiukan enemmän suolaa tällä kerralla.

Tässä sarjakuvassa vitsaillaan just sillä, että Golcossen ranta on täynnä caldocheja.

Päätettiin ekana päivänä kävellä lähimmälle vesibussipysäkille. Brisbanessa menee maksullinen vesibussi, mutta tietyllä alueella myös ilmainen ja tähän ilmaiseen tähdättiin, kun meillä ei ollut matkakorttia vielä. Taivallettiin helteessä James Streetin päähän ja siitä sitten kohti vesibussia. Oikein nättejä asuinalueita, mutta kun tuli ensimmäinen varoitus hyökkäävistä linnuista, niin alueet lakkasivat olemasta nättejä. Kyltissä sanottiin, että varo kävelemästä tai pyöräilemästä (tai edes olemasta) tällä alueella. Keskellä hienoja omakotitaloja. Minä tietysti menin heti paniikkiin ja odotin sellaista jättimäistä korppikotkaa hyökkääväksi kimppuun. Kaverini valisti myöhemmin, että kyseessä on hyvin äkäinen, paikallinen harakka. Todella iso sellainen. Tultiin siihen tulokseen, että Australiassa kaikki eläimet yrittävät viedä ihmiseltä hengen.

Vesibussit kulkivat tulvien takia hyvin pientä väliä, muuten niillä pääsisi aika näppärästi eri puolille Brisbanea.

Helle alkoi olla jo sitä luokkaa, että piti pysätä välillä smoothielle (ja kirjakauppaan, joka ykskaks yllättäen tuli vastaan 😁), mutta sitten jatkettiin taivallusta ja päästiin vihdoin nääntyneinä sinne vesibussipysäkille. Joka oli sateiden ja tulvien takia suljettu. Saatoin hiukan kiroilla, vaikkakin myönnän, että joki virtasi siinä kohtaa pelottavaa vauhtia eli syystäkin varmaan suljettu. Ilmoitustaululla oli lista suljetuista pysäkeistä ja se lista kattoikin lähes kaikki ilmaisbussin pysäkit. Olin ihan epätoivoinen, että joudun kävelemään siinä helteessä koko matkan takaisin läpi tappajalintualueiden. Mutta meillä kävi hillitön tuuri, nimittäin pysäkille samaan aikaan tullut ja sulkemista voivotteleva pariskunta kysyi meiltä yllättäen, että mihin te olitte menossa ja he voivat heittää meidät. Heillä oli auto vieressä parkissa.

Rasismi rehottaa

Saatiin siis kyyti South Brisbaneen ja samalla sightseeing kierros, kun rouva kertoi koko matkan nähtävyyksistä jne. Kutsuimme heidät sitten meidän kanssa lasilliselle, kun halusimme korvata kyydin ja tulikin hauska parituntinen vietettyä heidän kanssaan. Molemmat olivat Botswanasta kotoisin, mies oli ensin tullut Australiaan opiskelemaan (ilmeisesti jollain hyvällä stipendillä) ja rouva sitten perässä. Mies on töissä toisella puolella Australiaa, 14 tunnin lentomatkan päässä, ja kun hän on kotona, hän vie vaimon aina johonkin viihtymään siksi aikaa kun lapsenvahti katsoo lapsia. Erittäin mukavia ihmisiä. Mutta heiltä kuulimme myös miten kauheaa rasismia Australiassa on. Niin pahaa vielä vuosien asumisenkin jälkeen, että rouva on välillä miettinyt haluaako lähteä ollenkaan kotoa ulos. Ja he ovat hyvin toimeentuleva, kouluttautunut pariskunta.

South Brisbanen tekoranta joen vieressä.

Meillehän Aussit näyttäytyy mielettömän mukavana paikkana, ihmiset ovat äärettömän avuliaita ja ystävällisiä. Erehdyt kerran katsomaan kysyvän näköisenä katukylttejä, niin paikalle ryntää ihmisiä kysymään, voinko auttaa ja melkein kädestä pitäen ohjaavat oikeaan suuntaan. Mutta samaan aikaan, kun me olimme siellä, yksi koulumatkalla pahasti pahoinpidelty nuori aboriginaalipoika, Cassius Turvey, kuoli ja poliisin ensimmäinen kommentti oli, että hän saattoi olla väärään aikaan väärässä paikassa. Ihan oli matkalla koulusta kotiin. Lueskelin kotiin palattua lehtijuttuja tästä kamalasta tapahtumasta ja ihmiset järjestivät isoissa kaupungeissa suuria protesteja rasismia vastaan. Kun kerroin tästä instassa, sain todella monta kommenttia, miten pahaa rasismia Ausseissa on. Itselle se tuli aika yllätyksenä, kun näin valkoisena eurooppalaisena jopa kuuluisan hankala maahantuloprosessi sujuu kuin vettä vaan.

Hiukan tämä kaikki on saanut katsomaan maata eri silmillä ja miettimään, miten ne kaikki muualta tulleet, esimerkiksi aasialaiset siellä kestävät. Nyt koko Australia potee todella pahaa työvoimapulaa, kaikilla aloilla. Joka paikka oli täynnä ”palkataan” ilmoituksia, kuten oli jo Sydneyssä maaliskuussa ja esimerkiksi molempien hotellien aamiaiset oli erikoisjärjestelyin, koska kummassakaan hotellissa ei ollut riittävästi henkilökuntaa. Coppersmithin ravintolaakaan ei voitu pitää auki joka ilta henkilöstöpulan vuoksi. Koronasulku oli pitkä, todella moni palasi varmaan kotiin Aasiaan tai mistä ovatkaan muuttaneet Australiaan, eivätkä taida tulla takaisin.

Tämäkin panimo kaipailee työvoimaa. Mies siirtyi Brisbanessa kahviloista panimoihin mun kirjakauppa

Minulla on yksi tuttu täällä Uudessa-Kaledoniassa, joka on niin käsittämätön rasisti, että en meinaa pystyä olemaan samassa paikassa hänen kanssaan lainkaan. Hänellä on uskomaton viha kanakeja kohtaan, ihan käsittämättömiä oletuksia esimerkiksi referendumista, kanakien tilanteesta täällä ja yleensäkin heistä. Kuten, että eivät he maksa lainkaan veroja, mutta silti vaativat kaikkea. Sanoin, että ihan samalla tavalla maksavat verot, kun muutkin, tosin slummeissa asuvat eivät välttämättä kaikki maksa jos tulot jäävät sen rajan alapuolelle, että veroja ei tarvitse maksaa. En viitsi rumimpia lauseita tähän edes kirjoittaa. Toki en itsekään ymmärrä kanakien kännäilyä ja sekoilua, varsinkaan, kun haluavat itsenäistyä. Itse keskittyisin heidän johtohahmonaan siihen, että nuoret kouluttautuisivat niin paljon kuin mahdollista, jotta itsenäistymisen jälkeen olisi osaavaa porukkaa johtopaikoille. Mutta ei tämä ole ihonväristä kiinni, en ymmärtäisi muidenkaan vastaavaa kännisekoilua ja väkivaltaa.

Ai niin, nyt uusia referendumeita vaaditaan jo kuuluvammin, saas nähdä mitä tästä tulee. Ja kaikki nikkelitehtaat ovat ihan lirissä. Näistä enemmän jossain seuraavassa postauksessa.

Uutta referendumkierrosta suunnitellaan. Täällä, ei niinkään Ranskan päässä.

Meanwhile in NC

Taas meidän loman aikana väkeä kuoli liikenteessä, niin että hirvitti. Ja senkin jälkeen ruumiita on tullut. En enää edes tiedä, mikä on tämän hetkinen luku vuoden alusta. Ehkä se on jo 57 kuollutta. Tämä on pienempi paikka, kuin Espoo, jossa kuolee 3 henkilöä vuodessa liikenneonnettomuuksissa. Kuten olen varmaan aiemminkin kirjoittanut, nyt lehdessä keskustellaan, et tarttis tehdä jottain. Esimerkiksi alkaa käyttää turvavyötä, ja ehkä jopa pitää turvavyöratsioita. Ja varovasti keskustellaan myös siitä, että pitäiskö ajaa vähemmän kännissä.

Tässä pari esimerkkiä: viime viikolla Mont Doressa varastettiin auto, poliisi yritti pysäyttää autoa, mutta kuski päätti lähteä karkuun. Poliisi oli hengenvaarassa, puhumattakaan monesta ihmisestä mm rakennustyömaalla, jonka läpi kaahari ajoi. Ei niin kaukana meistä. Lopuksi kuski ajoi kolme kertaa päin poliisiautoa, joka yritti tukkia tien. Sen jälkeen kuski ja matkustajat lähtivät karkuun, mutta poliisi sai heidät nopeasti kiinni. Ei ehkä ihme, koska kuski oli niin kännissä, että hän vaipui siinä sitten ”alkoholikoomaan”, kuten täällä sanotaan eli sai alkoholimyrkytyksen ja hänet piti kuskata kiireesti sairaalaan. Ilmeisesti karkumatkan aikana piti vetää vielä vähän lisää viinaa, joka iskeytyi vasta karkuunjuostessa kunnolla elimistöön. Täysi ihme, ettei tässä kuollut ketään.

Ja sitten joku toinen murtautui johonkin asuntoon, ja vei pihalla olevan mopoauton avaimet. Murtautuja oli niin kännissä, että kaatuili pihalla monta kertaa ja meteli herätti naapurit, jotka soittivat poliisit paikalle. Ja koska hän oli niin tuubat, mopoauton käynnistämisessä meni aikaa eikä parkkikselta ollut helppo lähteä pois törmäämättä muihin autoihin. Siitä poliisi sitten keräsi hänet talteen.

Viime viikolla tämän meidän asuinalueen eli Val Plaisancen asukkaat oli kutsuttu keskustelutilaisuuteen, jossa käytiin läpi ”miten pidetään Val Plaisance yhtä turvallisena, kuin se on tähänkin saakka ollut”. Päättelen tästä, että meidänkin superturvallisella ja mukavalla alueella on homma muuttunut. Meillä on yksi koditon tyyppi, todella mukava, hän tuntee kaikki ja kaikki tuntevat hänet. Mutta sen lisäksi tässä meillä on pyörinyt kaksi nuorta jätkää (valkoisia, ei kanakeja), jotka kiertävät katsomassa roskikset. En tiedä oliko jompikumpi heistä, joka oli avannut meidän roskapussin ja jättänyt sen roskalaatikon päälle auki revittynä. Sisältä oli kelvannut vanha leivänjämä, leipäpussin löysin matkan päästä koiralenkillä. Ei nämäkään tyypit niin haittaa, eivät ole tuntuneet uhkaavilta, mutta en tiedä mitä muuta porukkaa täällä(kin) öisin pyörii vai pyöriikö.

Kaikki muu on ohhoon päälle, paitsi pankissa

Taas pieni loppukevennys. Täällähän on kauheasti kaikkia sääntöjä ja byrokratiaa mm. miehen työlupaan ja oleskelulupaan liittyen, mutta ne kuitenkin vähän vaihtelevat, että pyydetäänkö jotain papereita vai ei ja mystisesti eri ihmisiltä on pyydetty erilaisia tietoja. Esim. mieheltä ei ole koskaan pyydetty syntymätodistusta, mutta belgialaiset joutuvat toimittamaan joka vuosi syntymätodistuksen sinne. Ilmeisesti vanhoja papereita ei katsota enää seuraavana vuonna, kun luulis, että syntymätodistus riittäisi vain kerran. Onneksi meillä oli nyt vikan kerran tämä prosessi.

Mutta siis, kaikki on muka tosi tarkkaa, mutta oikeasti ei sitten olekaan. Paitsi pankissa. Joskus, kun oikein hermostuin pankkiin, kyselin muilta expateilta, että kannattaako vaihtaa pankkia ja vastaus oli, että SGCB on täkäläisistä surkeista pankeista surkein, mutta ei varmaan kannata vaihtaa, kun ei se vaihtamalla parane. Ja meillä on sentäs se mobiiliappsi. Appsista huolimatta pankki on varmaan se, mihin on eniten mennyt hermot. Heti alusta alkaen. Ensinnäkin tili on yhteinen, mutta monsieur on kuitenkin se ”päähenkilö”, jonka yhteystiedot on liitetty tiliin, ja jonka pitää päättää kaikki tiliin liittyvät asiat. Soittavat siis miehelle, jos on jotain tiliasiaa, eikä miehellä ole koskaan hajuakaan, mistä he puhuvat. Hän ei ole kertaakaan kirjautunut appsiin eikä hänellä ole hajuakaan mistään pankin jutuista. Jossain vaiheessa suostuivat liittämään minun korttiini minun puhelinnumeroni, että saan vaihtaa tarvittaessa salasanan.

Tästä tarkkuudesta pari esimerkkiä; saimme kerran rahansiirron Kanadasta, kun lähetin sinne täältä pois muuttaneiden tuttujen pojan hampaiden oikomisraudat. Ensin pankki soitti miehelle, että mikä tämä rahansiirto on (olisko ollut 80 euroa, miehellä ei tietenkään hajuakaan asiasta) ja sitten vaadittiin todistukset, että se on mitä sanottiin. Onneksi hammaslääkäri oli kirjoittanut kuittiin, että tilaaja korvaa minulle (reimbursement) ja DHL:ltä oli kuitti tallella. Tämä oli iisipiisi juttu siis. Tästä on vaan menty tarkemmaksi. Maksoin yhden tutun ostokset, kun hänellä ei ollut vielä täkäläistä pankkikorttia (second hand tapahtuma, kyseessä pieni käsilaukku). Kun hän sai tilinsä toimimaan, niin hän yritti tehdä minulle rahansiirtoa.

Ei onnistunut antamieni ohjeiden mukaan (ensin pitää luoda vastaanottaja jne), koska pankin piti ensin tarkistaa, että minä olen oikea henkilö. Onneksi olin 😄, pankki sitten vastasi tälle ystävälleni, että joo, löysimme Madame M:n järjestelmästä. Ei silti onnistunut siirto millään, joten ystävä soitti pankkiin ja kysyi, että mikä mättää. No se mätti, että he halusivat tietää a) miksi hän on siirtämässä minulle rahaa (150€), sitten b) miksi minä olin maksanut jotain hänelle ja c) mikä ostos oli kyseessä. Tämän jälkeen pankkihenkilö oli vielä kommentoinut, että olipas kallis laukku. Just.

Nyt toinen ystäväni selitti, että he olivat ostaneet lentolippuja niin, että yksi tyyppi maksoi koko varauksen ja muut maksoivat sitten hänelle omien lippujensa hinnan. No tälle maksajalle oli soitettu, että miksi tulee rahaa tilille? Ja kun hän oli kertonut miksi, häneltä oli kysytty, että onkos sulla kirjalliset sopimukset kaverien kanssa tällaisesta systeemistä. Että pitäis olla. Tämä henkilö oli sanonut pankkihenkilölle, että sanonko mihin voisit ne sopimukset tunkea.

Tekisi mieli mennä pankkiin kertomaan MobilePaysta, mutta eivät ne varmaan uskoisi……

Kyllähän näillä maisemilla saa paljon sekoilua anteeksi……

Ranskalainen out of office ja muita kertomuksia

17/10/2022 by toispualpalloo

Taas on aika rientänyt vauhdilla. Paitsi miehen mielestä, hän laskee jäljellä olevia päiviä ja tuijottelee iltaisin TJ-kalenteriaan huolestuneen näköisenä. Päivät ei kuulemma tunnu vähenevän lainkaan. Minä olen aloittanut jo paluumuttovalmistelut, koska niissä menee kuitenkin aikaa ja koska ranskalainen – tai uusikaledonialainen – palvelukulttuuri on hyvin vaihteleva. Palvelua joko on tai sitten ei. Muuttofirman palvelu oli tullessa ja on edelleen ihan priimaa, ehdottomasti sieltä parhaasta päästä. Ainakin vielä, katsotaan sitten uudelleen, kun alkaa pakkaaminen.

Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen asiaan, nimittäin täällä (ja ehkä myös Ranskassa) pitää olla varsin tarkkana, mitä on sovittu, mitä lukee laissa ja sopimuksissa ja kaiken maailman säädöksissä jne. Ei pidä luottaa siihen, että niitä välttämättä noudatetaan. Yksi ihminen, jonka kanssa on jatkuvasti ollut hieman haasteita, yritti suorastaan huijata meitä ja koska olemme alusta alkaen viestitelleet englanniksi, hän ilmeisesti kuvitteli, että en osaa ranskaa. Jouduin lukemaan hiukan lakitekstiä ja kopioin sitä myös hänelle viitteellä, että tässä tutustuttavaksesi Uuden-Kaledonian laki tähän liittyen, ystävällisesti katsonet nämä artiklat.

Kumosin myös kaikki muut omituiset kohdat hänen viestissään. Hän lähetti minulle leikattuja pätkiä ranskankielisistä teksteistä, että tähän ja tähän viitaten asia menee näin, mutta sitten kun luin ne tekstit, niin teksteissä puhuttiin ihan muusta asiasta. Käänsin ne sitten hänelle (hän on ranskalainen) 😁. Ehkä vähän noloa. Hänelle siis. Nyt ei ole kahteen viikkoon kuulunut mitään, oletan, että vaikeneminen on tässä myöntymisen merkki. Pitkiä päiviä tekevä mies tarviikin tällaisen lakitekstejä lukevan kotirouvan, ei näitä asioita pystyisi muuten mitenkään tarkistamaan tai pitämään huolta omista eduista.

Out of office, mutta salaa.

Tähän liittyy myös tuo ranskalainen out of office. Tässä on ollut useampia tapauksia, että olen lähettänyt jollekin ihmiselle sähköpostia, mutta koskaan ei kuulu mitään. Sitten olen lähettänyt varmuuden vuoksi uuden. Ja taas uuden. Eikä mitään vastauksia. Melkein kaikissa tapauksissa käy myöhemmin ilmi, että ihminen on ollut lomalla. Ei vaan ole tapana käyttää mitään out of office-toimintoa. No ei siinäkään vielä mitään, jos kävisi niin, että henkilö lukee ne loman aikana tulleet viestit ja vastaa niihin. Mutta ei. Loman aikana tulleet viestit ilmeisesti deletoidaan ja sitten odotetaan, että oliko asia tarpeeksi tärkeää, että ihminen lähettäisi uuden viestin. Haastavaa tässä on se, että kun en tiedä onko ihminen lomalla ja kuinka pitkään, niin en tiedä montako kertaa ja millä viiveellä uusia viestejä pitäisi lähettää.

Ehkä paras esimerkki on se, että meillä on nimetty pankkiyhteyshenkilö (olemme Premium-asiakkaita, ei saatu kyllä itse tähän mitenkään vaikuttaa ja maksamme tästä ihanuudesta 30€/kk pankille), jonka kautta pitää hoitaa kaikki asiat. Keväästä alkaen olen yrittänyt tavoittaa pankkihenkilöämme, ei koskaan mitään vastausta eikä koskaan mitään out of office-viestiä. Muutamassa kiireellisessä tapauksessa olen sitten ottanut yhteyttä yleiseen asiakaspalveluun ja se on joka kerta yhtä hermoja raastavaa, maailman surkeinta palvelua. Vaikka selittäisin kuinka tarkkaan viestissä, mistä on kyse, niin ei kukaan pankista yhteyttä ottanut ole koskaan nähnyt niitä viestejä eli sitä palvelupyyntöäni. Kerran kirjoitin, että ÄLKÄÄ SOITTAKO vaan vastatkaa viestiini ja heti soitti joku nuori mies, että pyydettiin soittamaan sinulle. Kerran kirjoitin, että saisinko palvelua englanniksi ja sen jälkeen soittanut henkilö soitti ilmeisesti vain kertoakseen, ettei puhu englantia. Voi morjens.

No usean kuukauden ahkeran sähköpostipommittelun jälkeen tämän meidän pankkihenkilömme sähköpostilaatikko oli tullut niin täyteen, että sain viestin, että postilaatikko on täynnä. Yritin kysellä taas sieltä helvetin esikartanosta eli call centeristä, että voisikos joku nyt kertoa mitä tehdään, kun meidän nimetty henkilömme on näköjään pois. Että voisimmeko saada uuden? Vastaus oli, että valitettavasti teidän henkilökohtainen pankkihenkilönne on nyt pois. Ai jaa!!!! No, ei meillä vieläkään ole uutta henkilöä ja olen lakannut viestittelemästä, joten en tietenkään tiedä, jos vaikka tämä meidän henkilömme onkin jo palannut takaisin. Sen tiedän sitten vasta, kun yritän lähettää seuraavaa sähköpostia. Hän ei kuitenkaan ilmoita paluustaan. Ehkä olisi voinut olla hyvä ajatus laittaa hänen asiakkailleen viestiä, että poissaolon ajan teitä palvelee se ja se. Paitsi, ettei kukaan ole tietenkään halunnut ottaa kenenkään muun asiakkaita omien lisäksi. En usko, että kauheaa ruuhkaa kuitenkaan on, aina kun olen halunnut varata ajan, olen saanut sen käytännössä heti. Parhaimmillaan samaksi päiväksi. No mutta, kaikki pankkiasiat ovat nyt vähän kesken, kun en jaksa sen call centerin kanssa vääntää mistään.

In the office, but muted. Erään Ex Libriksen tarina.

On olemassa tietysti myös toinen vaihtoehto, että henkilö on kyllä ihan töissä, mutta ei viitsi vastata koska a) on liian hankalia kysymyksiä tai b) tarvis tehdä jotain. Tai sitten muuten vaan ei huvita. Paras esimerkki tästä on se, että täällä leimasimien luvatussa maassa, ajattelin teettää itselleni uuden Ex Libriksen. Käväisin La Maison du Tamponissa eli Leimasintalossa, selitin asiaa, näytin kuvia ja malleja ja olivat ihan, että joo joo, eiköhän onnistu. Että laita vaan sähköpostilla ehdotuksia. No minähän tein pitkän sähköpostin, piirsin huonolla piirustustaidollani mallikuvan, laitoin linkkejä, liitin kuvia jne. Ja sitten ei koskaan mitään vastausta. No, ajattelin, että josko gmail on mennyt suoraan heillä roskakoriin, joten lähetin uudestaan koko litanian. Ei taaskaan mitään vastausta.

Vihdoin oli sitten aikaa käydä taas Tamponissa kyselemässä, että mistäs kiikastaa, viestit eivät ilmeisesti tule perille. Vastaus oli, että tulee kyllä, on ne luettukin, mutta ei me oikein ymmärretty, että mitä ajat siinä takaa. Ex Libris ei siis ollut heille ollenkaan tuttu (eli se eka vierailuni oli pyyhkiytynyt kokonaan pois mielestä). No selvitin siinä paikan päällä sitten, että tätä tarkoitin, tässä näitä mallikuvia eli tällainen on ex libris-leimasin, kuva-ajatus on tämä ja sitten tekstit näin. Kysyivät kokoa ja arvioitiin yhden kirjan kanssa, että mikä koko se sitten olisi. Tähän liittyy muuten hauska kysymys, herra sieltä kysyi, että minkä kokoinen se kirja on. Olin ihan, että mikä kirja? No mihin tämä tulee? No jos se on kerran leimasin, niin se tulisi kaikkiin kirjoihini. Ok, no minkä kokoisia ne ovat? Hyvä herra, minulla on satoja kirjoja, vähän on vaikea sanoa, että minkä kokoisia ne ovat. Kirjan kokoisia……(mietin muuten tässä vaiheessa, että pitääkö tulla seuraavaksi näyttämään, millainen on kirja…..). No, ilmoittivat, että lähetämme tarjouksen ja mallikoon ja olin ihan, että vau, homma etenee ja niin pois päin.

Sain sitten varsin nopeasti sen mallin ja voi jessus. En ihan tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. Jos visioni olisi 10, niin ehdotus oli 0. Esim. minun hirveästä piirustuksestani oli otettu ne käsin kirjoitetut tekstit eli Ex Libris noin kolmevuotiaan kirjoittamana. Mutta ajattelin, että hyvä malli alkaa työstämään, kuten Suomessa yritysten kanssa tehdään silloin kun tilataan jotain custom made. Tein mallikokoja, sovittelin niitä kirjoihin ja piirtelin uusia ehdotuksia jne. Ja lähetin taas sähköpostin, että kiitos tästä, mutta toivoisin seuraavia muutoksia: kehykset kuvan ympärille, tekstit fontilla, ja kuvat näin. Ja puinen leimasin jne.

No eipä ole kuulunut sen jälkeen enää mitään. Suomalaista tämä hämmentää, yleensä saa kuitenkin vastauksen, että valitettavasti emme pysty tällaista tekemään tai jotain muuta. Mutta täällä vain syvä hiljaisuus. En jaksa enää mennä käymään, totesin, että saan sen teetettyä Suomessa samaan hintaan ja on luultavasti hiukan helpompaa. Tästä jäi sellainen kuva nyt, että Maison Tamponissa kukaan ei osaa käyttää tietokoneen piirto-ohjelmia tai mitään sellaista. Ehkä kukaan ei teetä kuin sellaisia leimasimia, missä on teksti. Mutta olisivat vaikka sanoneet, että ei onnistu. Nyt on kiinalaista meininkiä, siellä kun piti aina miettiä, että meneekö kasvot jos myönnetään, ettei osata vai ollaanko vaan ihan hiljaa.

Loppukevennys eli tarina cheddarista.

Meidän ruokakauppaan eli Johnstonille on tullut uusi ihminen juustotiskille. Meillä on arkijuustona cheddar, jota saa kimpaleena eli voi höylätä leivän päälle. Sitä myydään vain kahdessa kaupassa ja nykyään ei löydä mistään enää niitä pienempiä, valmiiksi pakattuja 250g tai 500g cheddareita, joten ainoa vaihtoehto on tuo Cheddar Bodallo. Se on kahden kilon mötikkä ja ostan yleensä aina kilon (mielenkiintoista muuten, että hinta on noussut 1300 xpf/kg 2300 xpf/kg tuosta vaan. Esim. Maasdamia yms saa nyt paljon halvemmalla kuin tuota peruscheddaria….). Sitä kuvittelisi, että kilon ostaminen kahden kilon pötkylästä olisi helppoa, mutta ei se enää ole. Ei vaikka olen useamman kerran selittänyt, että ottaisin tuosta puolikkaan eli kilon.

Viisaampi tekisi niin (jos ei jaksa katsoa etiketistä sitä 2 kg merkintää), että punnitsisi juuston ja arvioisi sitten paljonko on kilo. Muutaman kerran (aina sama ihminen siis kyseessä) hän on leikannut sinne päin, mennyt vaa’alle ja sitten sanonut, että ei tullut kiloa, tuli 750 g tai jotain vastaavaa. Ja sitten hän on leikkaamassa siihen pientä palaa päälle. Toki sen voisi niinkin tehdä, mutta juustohöyläilyyn on mukavampaa se iso palanen. Tätä on nyt toistunut monta kertaa, huolimatta siitä, sanonko, että otan puolikkaan eli kilon vai että otan kilon. Voisin toki sanoa VAIN, että otan puolikkaan, jos se helpottaisi tätä prosessia, mutta aina ei ole kokonaista 2 kg palasta tarjolla. Ja epäilen silti, ettei onnistuisi.

Tänään sanoin, että ottaisin tuosta juustosta kilon palasen, arvioin, että juustoa oli n. 1400g. No neiti leikkasi siitä randomisti noin 250 g palasen, ja ajattelin, että tämähän menee nyt hyvin eli hän vie vaa’alle sen isomman puoliskon. No ei vienyt, vaan vei sen 250 grammaisen, katsoi minua ja sanoi, että ei tullut kiloa, tuli 250 g. Ja oli alkamassa leikata lisää samanlaisia pieniä palasia. Sanoin äkkiä, että älä älä, otan sen isomman palasen. Mutta voi jeesus, jotenkin kuvittelisi, että juustotiskillä tulee sellainen rutiini, että osaisi hiukan arvoida paljonko on kilo ja paljonko on 250g. Tästä ongelmasta pääsisi sillä, että ostaisin aina sen kahden kilon palasen, mutta en ole varma pysyykö se niin kauan hyvänä, kuin mitä sen syöminen kestää. Jatkamme siis harjoituksia hänen kanssaan. Jossain kohtaa tulee se hetki, että vaikka näen hänet tiskin takana, hän ei vastaa eikä katso päin. Hän menee mutelle.

I miss modern world

30/08/2022 by toispualpalloo 4 Comments

Käytiin taas Suomessa. Tai no taas ja taas, mutta jo toisen kerran tänä vuonna. Ollaan viimeksi päästy nauttimaan Suomen kesästä 2019 eli jo oli aikakin. Ennen lähtöä Suomi paistatteli helleaallon kourissa, joten pakkasin vähän sillä silmällä. Kun laskeuduttiin Helsinkiin, meidän autonkuljettajamme (sama herra Taksi Pyökäriltä vei meidät kentälle, kun muutettiin tänne ja on kuskannut meitä nyt näillä Suomen vierailuilla lentokentältä Turkuun ja sitten takaisin Helsinkiin, aivan ehdottoman paras kyyti ja kyyditsijä) varoitti, että ulkona on sitten vain 12 astetta. Herranen aika, että oli kylmää. Koko ensimmäisen viikonlopun. Ei meinannut kotoa löytyvät villapaidat ja villakangastakit riittää ja mies tarvitsi hatun. Hanskatkin olisivat olleet kova sana.

Ehkä viileää, mutta niin nättiä. Suomen kesä.

Jet lag oli taas kerran aivan jäätävää, viidentenä aamuna ajattelin, että kuolen ja koko kroppa oli ihan hakattu. Ei auttanut melatoniinikouralliset, niistä tuli vain kamala olo. Mutta kun pääsin anoppilan maailman parhaaseen puusaunaan ja sain iltapalaksi Kivikylän Huiluntuhtia, niin johan nukuin melkein kymmenen tuntia putkeen. Olo oli aivan uudestisyntynyt. Nyt olin myös viisaampi ja järjestänyt vähemmän ohjelmaa eli oltiin useampia päiviä paikallamme. Ja kotona enemmän kuin viimeksi. Veljen perheen kanssa vietettiin neljä päivää mökkeillen ja siinä sai nauttia oikein perinteisestä Suomen kesästä. Keleineen päivineen, ne kun vaihtelivat mekkokelistä villahousukeleihin.

Mitäs keleistä, kun oli kaikkea hyvää syötävää koko loman ajan. Söin mansikkakakkujen lisäksi aika paljon graavia ja savukalaa.

Enimmäkseen oli tosin niitä villahousukelejä. Mutta toisaalta, meillä kun ei ole autoa Suomessa ja moottoripyörä on ainoa kulkuväline, niin prätkävermeissä ei tullut kuuma. Jouduttiin ostamaan uudet ajovermeet, kun vanhat varastettiin heti ekana tänne muuton jälkeisenä pääsiäisenä Suomen asunnon vintiltä. Mitään muuta ei viety, mutta tarkkaan oli kaivettu eri laatikoista ja kaapeista kaikki ajovarusteet. Hiukan harmitti ja harmittaa edelleen. Onneksi uudet kypärät olivat jääneet asuntoon sisälle, niin ne olivat edes tallella. Hellekelit alkoivat heti taas, kun lähdettiin pois Suomesta, joten vilpitön anteeksipyyntöni kaikille, jotka lomailivat heinäkuun lopussa ja kärsivät surkeista keleistä. Se johtui varmaan meistä 😄.

Tämä iltojen valoisuus oli muuten hämäävää. Meinasin pari kertaa myöhästyä klo 18 kiinni menevästä kaupasta, kun en todellakaan tajunnut mitä kello on. Tämä kuva taitaa olla otettu 21:30. Uskomattoman ihanaa.

Jos sitten jo jotain muuta seuraavaksi

Kuten olen tainnut aiemmin jo mainita, mies alkaa olla valmis palaamaan Suomeen ja vietiin nyt tuliaisten lisäksi aika paljon kaikkea tavaraa kotiin. 110 kiloa. Ja päätettiin, että kun palataan takaisin, hän kertoo töissä, että olemme lähdössä ensi vuoden alussa pois. Tarkoitus on nyt reissata täällä päin kaikki ne paikat, joihin ei olla koronan takia vielä päästy (eli kaikki paitsi Australia 😄) ja lähdetään sitten takaisin. Koulujen kesäloma joulu-helmikuussa sotkee hiukan tätä suunnitelmaa, koska kaikki lennot ja hotellit ovat aika täynnä, mutta pitää nyt katsoa miten tämä saadaan sumplattua. Ehkä palaamme sitten vasta maaliskuussa. Tai huhtikuussa. Kuten hyvä ystäväni sanoi, pääasia kuitenkin, ettei palata marraskuussa. Ei tulisi mieleenikään. Suomessa rippijuhlissa ystäväni sisko sanoi, että nyt oli kolmas talvi heillä Suomessa expat-kauden jälkeen ja vasta nyt alkoi tuntua siltä, että talvesta voi selvitä. Ja he asuivat Kanadassa. Saattaa olla siis pari eka talvea aika rankkaa tämän paratiisisaaren jälkeen.

Lentokenttäkuljetuksen kuskilla oli aika yllättynyt ilme, kun hän alkoi nostella näitä autoon. Järkyn painavia.

Näitäkin tärkeitä tuliaisia oli laukuissa.

Palatessa oli hyvin tyhjät laukut ja mies keksi, että täytetään ne vessa- ja talouspaperilla, etteivät laukut hajoa. Nyt on sitten aika paljon paperia.

Täytyy varmaan käyttää tuota ”paratiisisaari” sanaa näin lainausmerkeissä. En tiedä tuntuuko vain siltä vai onko täällä oikeasti kaaos ja hulinointi lisääntynyt koko ajan. Minä luulen, että on, kun ei olla kuitenkaan ainoita, joilla tämä fiilis on. Porukkaa on lähtenyt ja lähtee koko ajan pois, myös yli 20 vuotta täällä asuneita. Ja pitkään muualla asuneet caldochet ovat sitä mieltä, että ilmapiiri on todellakin muuttunut, mutta siitä ei saa puhua. Joka maanantai luetaan lehdestä, montako ihmistä on kuollut viikonlopun liikenteessä. Vuoden alusta tähän elokuun loppuun lukumäärä taitaa olla nyt 41. Turvavöitä ei käytetä ja kännissä ajetaan, joten voisi tuo määrä olla enemmänkin. Toisessa viime viikonlopun onnettomuudessa oli neljä ihmistä kyydissä, joista kaikki loukkaantuivat, mutta vain kuljettaja kuoli.

Tähän taitaa sopia se ”moni kakku päältä kaunis…”

Samoin maanantaina kerrotaan montako ihmistä on kuollut jotenkin muuten, lähinnä väkivallan seurauksena. Kotiväkivalta on lisääntynyt huomattavasti, samoin ilkivalta ja varkaudet. Siis aivan älytön ilkivalta, apteekkeja ja lääkäriasemia poltetaan, kouluihin murtaudutaan ja tuhotaan paikat, autoja kivitetään (taas St. Louisin tribun häiriköt kunnostautuivat tässä eilen). Kaiken huippu oli nyt juuri uutisointi siitä, että yhdestä pahamaineisesta tribusta tullaan tänne Nouméaan kokeneempien autovarkaiden kanssa harjoittelemaan autojen varastamista. Eli miten rikotaan ikkuna äänettömästi ja miten auto käynnistetään ilman avainta. Nyt taas meni yhdellä henkilöllä kuppi nurin (ja koko Thion kunta on ”en ras-le-bol”), hän lähti etsimään varastettua autoaan ja ampui autossa olleita. Kumpikaan autossa ollut ei onneksi kuollut, mutta osumaa tuli. Viime vuonna yksi mies ampui autovarkaan kuoliaaksi, koko sen alueen naapurusto oli aivan kypsä jokaöisiin varkauksiin ja tällä ampujalla katkesi pinna.

Asiasta toiseen, tämä kun on todella pieni paikka, kaikki tietävät kaiken ja tuntevat kaikki, mutta sen lisäksi kaikki näyttävät olevan myös sukua toisilleen. Sekä kanakit, mutta tarkoitan tässä nyt erityisesti caldocheja. Mutta toisaalta onko se mitään ihme, kun 1850-luvulla täällä ei kauheasti ollut tuota valkoihoista porukkaa, vain vangit ja vankiloiden henkilöstö. Siitä pohjalta ovat nämä caldochet sitten lisääntyneet ja täyttäneet maan. Tai ainakin länsirannikon karjankasvatusalueet. Juuri saatiin tietää, että vastapäinen naapurimme Katia ja yksi eläkkeellä oleva poliisi muutaman talon päässä, jonka kanssa joka aamu juttelen, ovat serkuksia. Serkku-sanaa käytettänee hiukan laajemmin kuin Suomessa koskemaan myös pikkuserkkuja jne. He ovat kotoisin Vohista ja Koumacista, juuri näiltä karjankasvatusalueilta eli broussesta. Landelta siis.

Meillä oli taas Bourailin messut pienen tauon jälkeen ja mietin pitkään jaksaisinko lähteä ajamaan sinne. Ovat hiukan kuin maatalousmessut (vai maaseutumessut, mitkä ne nyt ovatkaan, jotka Suomessakin järjestetään kerran vuodessa), kilpaillaan isoimmasta sonnista ja suurimmasta kurpitsasta ja pääpäivän tärkein ohjelmanumero on rodeo. Haluaisin nähdä rodeota edes kerran, mutta aika paljon kotiin jäämiseen vaikutti se, että en halua ajaa Bourailista lauantai-illalla pimeässä pois, kun suurin osa kanssakulkijoista on saattanut nauttia messuilla muutakin kuin mehua. Tätä ”jos otan, ajan silti” -mentaliteettia en tajua. Varmaan 80% kuskeista perjantai- ja lauantai-iltaisin kello 20 jälkeen on juonut lasin tai pari viiniä, myöhemmin illallisajan jälkeen varmaan vähän enemmänkin. Tämä siis tässä Nouméassa. Tuolla ulkopuolella saatetaan tuohon aikaan olla jo aivan kunnon kännissä ja auton ratissa silti.

Patonkisaaren suomalaisten määrä tuplaantui

Samana viikonloppuna kun olisi ollut nuo Bourailin messut, oli meillä huomattavasti parempaa ohjelmaa tarjolla. Olimme nimittäin tänne purjehtineen suomalaispariskunnan Manta-veneellä iltapäiväkahvilla. Joka venähti aika pitkäksi kahvitteluksi, mutta hauskaa oli. Kävi nimittäin niin, että meidän naapurimme tulivat purjehtimasta sinä sunnuntai-iltana, kun me olimme juuri palanneet Suomesta ja hyvin tohkeissaan tulivat kertomaan heti, että satamassa yhdessä veneessä oli Suomen lippu. Ajateltiin, että ihan oikeastiko.

Seuraavana päivänä Isabelle selvitti meille vieraslaiturin koodin (hän oli jo käynyt katsomassa olisiko veneessä ihmisiä paikalla ja jätti sinne lapun, missä oli minun numeroni) ja me menimme sitten minigrippussiin laitetun viestin kanssa huutelemaan, että päivää ja onko täällä ketään paikalla. Olihan siellä Auli ja Hanski. Minun piti oikein varmistaa, että anteeksi, mutta oletteko te oikeasti suomalaisia 😂. Yhtään kun ei olla täällä nähty koko aikana. Naapurin Yves vitsaili, että pitäiskö tehdä oikein lehteen juttu, että suomalaisten määrä on nyt tuplaantunut. Tähän liittyen annoin hiukan palautetta, kun lehden ruokaliitteessä ei ollut muuta suomalaista, kuin pieni juttu leipäjuustosta, mutta aukeaman verran ruotsalaisia ruokaohjeita (silakkalaatikko, Hasselbackan perunat ja graavilohi). Tanskalaisia ohjeitakin oli sivun verran. Kuulemma neljä suomalaista ei vielä päihitä täällä olevien ruotsalaisten määrää 😂.

Meidät kutsuttiin sitten seuraavaksi lauantaiksi kylään. Aivan mielettömän kaunis vene heillä, täältä heidän blogistaan voi lukea lisää heidän matkoistaan pallon ympäri ja veneestä löytyy lisää tietoa täältä. Auli ja Hanski ovat purjehtineet aika uskomattomissa paikoissa, kuten esimerkiksi Chilessä ja Huippuvuorilla. Ja Tyynenmeren yli Ranskan Polynesian kautta Uuteen-Seelantiin, jonne Manta jäi korona-ajaksi. Asia, jota menimme erityisesti ihmettelemään ja ihastelemaan oli se, että Mantassa on SAUNA. Ihan uskomattoman hieno, eikä mikään minipieni vaan kahdelle hengelle oikein sopivan kokoinen. Oli oikeasti kyllä niin hienoa nähdä suomalaisia ja saada viettää rentoa iltaa heidän kanssaan.

Miten hieno sauna saatu purjeveneeseen. Ja tilava.

Saatan muuten ottaa käyttöön Aulin blogissaan mainitseman ”patonkisaari”-nimityksen, tämähän on aikalailla patongin mallinen pötkylä 😁. Kävin viemässä heille sadepäiviksi luettavaa, kun minulla on vielä suomenkielisiä kirjoja täällä ja yritettiin auttaa puhelinliittymän hankinnassa. Kallista on ilman paikallista osoitetta ja pankkitiliä. Sain Aulilta lahjaksi hänen kirjoittamansa kirjan Laivakoira Latte – s/y Sareman purjehdus pohjoisnavan ympäri. Kirja on suunnattu yli 10-vuotiaille, mutta suosittelen sitä kyllä kaikille purjehduksesta ja matkakertomuksista kiinnostuneille. Hyvin jännittävä reissu on Lattella ollut. Nyt odottelemme Aulia ja Hanskia takaisin Nouméaan Pins-saaren purjehdukselta.

Niin, se moderni maailma

Sen lisäksi, että tämä saari on hyvin pieni, niin on tämä 90-luvulla eläminen jonkin verran rasittavaa. Me olimme jo nyt Suomessa ihan pihalla kaikista uusista sovelluksista (ja pihalla siitäkin, että kaikki toimii sovellusten kautta) ja Fafasissa ihan ääliöinä, että miten tämä ruoka nyt pitäisi tilata, tiskiltä vai joltain express-näytöltä. Ja olen jo unohtanut koko MobilePayn, veljeni kyseli, että enkös voisi antaa vain puhelinnumeroa, että hän voisi maksaa MobilePaylla. Anteeksi nyt vaan, mutta elän täällä shekkivihkomaailmassa enkä mobiilimaksumaailmassa. Joku kurssi täytyy varmaan järjestää, että sopeudutaan taas yhteiskuntaan. Miehelle on tullut muuten aika monta työtarjousta tässä, alankin arvioida niitä sen mukaan, missä digitalisaation asteella kukin paikka on. Kaikille on tähän mennessä sanottu ei.

Ja moderniin maailmaan kuuluu myös se, että kaupasta löytyy kaikkea. Olkoon vaan ruokakriisi ja kaikki muut globaalit kriisit, mutta silti suomalainen kauppa on aivan tolkuttoman täynnä tavaraa. Ihan kaikkea löytyy, mitä nyt keksiikään tarvita. Käytiin taas Kupittaan Cittarissa pyhiinvaellusmatkalla ihmettelemässä hevi-osastoa ja leipäosastoa (söin muuten kauraleipää ja saaristolaisleipää niin paljon, että pärjään hyvinkin useamman kuukauden ilman) ja jugurttiosastolla lähti melkein taju. Naurettiin muuten sitä, että miltä meidän plussaostokset näyttävät muutamalta viime vuodelta: monivitamiineja, purkkaa ja salmiakkia kerralla kauheat määrät, eikä muuta.

Tämä olkoon esimerkkinä siitä, että todellakin KAIKKEA löytyy. Tätä en välttämättä kyllä tarvi.

Onhan täällä hyvääkin – terveydenhuolto

Se paluussa kuitenkin hirvittää – mikäli kaikki lehtijutut pitävät paikkansa – että kun tähän aivan mielettömän hyvään terveydenhuoltoon on nyt tottunut, niin miten tottuu siihen, että Suomessa se ei toimi. Täällä pääsee yleislääkäriin koska tahansa vaikka ilman ajanvarausta, tietyille erikoislääkäreille saattaa joutua odottamaan pari viikkoa. Mutta erikoislääkärillekin voit varata itse suoraan ajan, ei tarvitse saada ensin mitään lähetettä. Täällä ei ole julkista perusterveydenhuoltoa, vaan vain yksityisiä lääkäriasemia (tai oikeastaan niitä muutaman lääkärin ”asemia”, vain muutama isompi lääkäriasema löytyy), mutta hinnat ovat silti erittäin kohtuulliset. Ja niistä tulee se paikallinen Kela-korvaus ja lisäksi työpaikan kautta vielä lisäkorvaus.

Gynekologikäynti maksoi viisi euroa kaikkien korvausten jälkeen ja jos ei olisi Mutuellea eli työpaikan kautta tulevaa lisäkorvausta, vaan pelkkä Kela, olisi se maksanut 25 euroa. Ilman mitään korvauksia 50€. Ne harvat reseptilääkkeet, joita olen ostanut korvataan suoraan apteekissa ekan käynnin jälkeen. Kallein erikoislääkäri tutkimuksineen oli ehkä 65 euroa. Erityissairaanhoito eli sairaalat ovat julkisesti rahoitettuja, oma pikainen sairaalakäyntinikin korvattiin lähes kokonaan eikä se ollut ilman korvaustakaan mikään valtava maksu, muistaakseni kaikkine tutkimuksineen 250€. Ja menin sinne ambulanssilla.

Omalääkärisysteemi toimii erinomaisesti, lääkäriasemilla on usein myös sairaanhoitajan vastaanotto, tai sitten on erillisiä sairaanhoitaja-”asemia”, missä voi käydä poistamassa tikit yms. Eräs naapurimme sai aivoinfarktin ja heti, kun hän palasi kotiin, kävi sairaanhoitaja päivittäin häntä katsomassa ja kävelyttämässä. Siihen saakka, kunnes hän pystyi yksin kävelemään. Herra B. alkoi kyllä epäilyttävän aikaisin ajamaan autolla sen infarktin jälkeen…. En tajua miten Suomen terveydenhoito onkin niin surkeassa jamassa, jotenkin sitä aina ennen ajatteli, että meillä se toimii niin hyvin.

Yksi ongelma tässä kaaoksen lisääntymisessä muuten on se (tai siis tuleehan siitä paljon muitakin ongelmia….), että lääkäreitä häipyy pois. Pohjoisessa, missä on oikein kunnostauduttu lääkärivastaanottojen ja apteekkien polttamisessa, alkaa olla tietyiltä paikoilta jo pitkä matka lääkäriin. Saarilla myös samaa juttua eli mitta tullut täyteen, kun olet monta kymmentä vuotta pitänyt apteekkia, mutta nyt viime vuosina sinne on murtauduttu jatkuvasti ja sen lisäksi saat pelätä, että koko apteekki poltetaan. Lääkärit ja apteekkarit lopettavat ja siirtyvät lähemmäs Nouméaa. Tai jos ovat lähellä eläkeikää ajattelevat varmaan, että helpompi lopettaa nyt. Eikä uusia lääkäreitä ja apteekkareita enää saada, kukaan ei halua mennä sellaisille paikakunnille, missä et voi olla varma, että voit turvallisesti harjoittaa ammattiasi.

Ai niin, kolmanteen referendumiin liittyvät valitukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa on hylätty. Itsenäisyyttä kannattavien tahojen puheet kovenevat. Saas nähdä mitä tästä tulee.

Itsenäisyyttä vaaditaan ja toimepiteitä valtiolta. Oikealla alhaalla pikku-uutinen siitä, kun taas on heitelty kiviä autoihin.

Thermomix – ihmevempain

24/10/2021 by toispualpalloo

Yleisön pyynnöstä nyt vihdoin ”pieni” selostus tuosta keittiön ihmevempeleestä. Koko ajan ihmettelen, että miksi tätä ei ole vieläkään Suomessa myynnissä. Ruotsiin Thermomix tuli hiljattain ja toimittavat sieltä kyllä laitteen Suomeen takuineen päivineen. Mutta jos ei pääse ensin katsomaan miten tuo toimii ja mitä kaikkea se tekee, niin en ehkä ostaisi ihan kylmiltään. Koskaan en enää aio olla ilman Thermomixiä, jos vain on mahdollisuus sellainen omistaa. Varsinkin lapsiperheille suosittelen todellakin, voisin kuvitella, että helpottaa paljonkin arkiryysiksessä. Ruokaa tulee helposti neljälle hengelle, ja jopa kuudelle hengelle, riippuen reseptistä. Sitä suurempia määriä kokatessa pitäisi varmaan olla myös Thermomix Friend käytössä.

Koko Thermomix-juttu sai alkunsa siitä, kun yksi tuttu muutti täältä takaisin Saksaan. Koska hän oli lähdössä vain matkalaukuilla, niin hän myi lähes kaiken omaisuutensa. Hän myi myös Thermomixiään ja kyselin sitten häneltä, että mikä se oikein on. Sieltä tuli sellainen ylistyspuheenvuoro koneen hyödyllisyydestä ja hänen äidillään on ollut sellainen 40 vuotta ja heti, kun hän pääsee perille Saksaan, hän ostaa uuden Thermomixin, koska ei aio olla hetkeäkään ilman Olin kohteliaasti, että selvähän se, kuulostaa huikealta, mutta en silti oikein vielä tajunnut mikä tuo kone on. Hän myi vanhempaa mallia ja ahkeralla googlailulla päädyttiin vähän siihen, että jos se ostetaan, niin sitten täytyy ostaa uusin, jossa on enemmän toimintoja. Hinnassakaan ei ollut kauheasti eroa.

Thermomixin historiaa. Tuo vuoden 1980 malli näyttää siltä, että siinä on ollut jo useampia toimintoa eli varmaan kypsennyskin.

Varasin ajan paikalliseen Thermomix-showroomiin (laite myydään aina esittelijöiden kautta eikä sitä saa mistään tavallisesta kaupasta ja tämä sai ensin omat karvat pystyyn, että mikä verkostomarkkinointilaite tämä oikein on) ja minut vastaanotti Katia, joka puhui jopa hiukan englantia, mutta ranskaksi tuo esittely sitten vedettiin. Vartin päästä olin jo ihan, että kyllä kiitos, ostaisin yhden Thermomixin.

Mikä ihmeen Thermomix

No mikä sitten on Thermomix? Ensin luulin, että se on sellainen keittiön yleiskone, kuin mukaan ottamani Bosch, joka raastaa, siivuttaa, vaivaa taikinan, vispaa marengin ja jolla voi tehdä smoothien, kunhan vaan vaihtaa aina sopivat terät ja osat paikalleen. Ensin mietittiin miehen kanssa, että joo, ostetaan Thermomix sitten, kun tuo toinen kone hajoaa (jos se hajoaa) ja että ei tarvita toista monitoimikonetta. Mutta Thermomix tekee noiden juttujen lisäksi vielä paljon muuta, se keittää, höyryttää, siinä on slow cook- ja sous vide-toiminnot, riisinkeitin jne. jne. Thermomix on robot de cuisine eli keittiörobotti. Itse kone vie saman verran tilaa, kuin esim. Kitchen Aid, mutta Thermomixin mukana tulee erilaisia lisävarusteita, jotka vievät sitten lisää tilaa. Toki kaiken saa säilytettyä koneen sisällä ja päällä, mutta itse en jaksa niitä aina siirrellä paikasta toiseen, joten ne ovat kaapissa.

Thermomix ja Thermomix Friend siinä vieressä. En ole vielä sillä asteella, että pystyisin perustelemaan tuon Friendin ostamista, mutta jos kokkailisin isolle porukalle, niin ehkä sitten. Siihen voi siis siirtää kulhon jatkamaan kypsennystä (esim. risoton) ja tehdä vaikka sorbetin sillä välillä varsinaisella Thermomixillä.

Thermomix ja mukana tulevat varusteet: höyrytyskori, perhosvatkain, kansi ja mittakulho, höyrykansi, Varomakulho -ja tarjotin sekä kansi. Alhaalla terä ja spatula. Lisävarusteita on tietysti vaikka mitä. Itse ostin Sous Vide-setin eli teräsuojan, vakuumipussit ja -koneen ja sain kakkuvuoan lahjaksi.

Uusimmassa mallissa on isompi näyttö ja kone on yhteydessä suoraan nettiin. Edellisessä TM5:ssa oli joku nettiavain mukana. Puoleksi vuodeksi tuli ilmainen käyttöoikeus Cookidoo-reseptipalveluun, jossa on kymmeniä tuhansia reseptejä eri kielillä. Sen jälkeen vuosi taisi maksaa 48€. Cookidoota löytyy eri maille omia, mutta käytän yleensä tuota Cookidoo Internationalia, jos käytän sitä Padilla tai puhelimella. Suomeksi ei tietenkään vielä ole sivua tai reseptejä, kun Suomessa ei ole maahantuontiakaan. Thermomixin mukana tulee myös yksi keittokirja, jossa on perustiedot, esim. kauanko keität minkäkin tyyppisiä kananmunia ja missä moodissa keität pastan, jauhat jauhelihan tai vaivaat piirakkataikinan.

Tämä on ihan näppärä perusopas. Kirja löytyy myös Cookidoosta eri kielillä.

Cookidoo on ollut varsinkin tässä alkuvaiheessa varsin näppärä, kun en tiedä kauanko pitäisi keittää vaikkapa kaurapuuroa. Noudatan siis Cookidoosta löytämääni ohjetta. Cookidoosta voin myös klikata reseptejä viikon ruokalistalleni ja sieltä voi valita myös ”lisää kauppalistalle”, jolloin ostettavat raaka-aineet löytyvät puhelimen Thermomix-appsista, kun olen kaupassa. Siellä edistyneemmissä maissa pystyisin tekemään Cookidoosta myös tilauksen ruokakauppaan, mutta se on jo niin edistyksellistä digiaikaa, että täällä sellaista ei uskalla edes kuvitella.

Kaikki testaamani reseptit löytyvät Cookidoosta erikseen.

Sitten on tietysti hakutoiminto, minun kielivalinnoillani löytyy näköjään 19774 reseptiä.

Risotto, sorbetti, kakku ja moni muu….

No mikä siellä esittelyssä sitten sai mut niin innostuneeksi. Minun piti valita joku ruoka, josta tykkään ja valitsin risoton esimerkiksi. Kaikki, jotka risottoa tekevät, tietävät, että siinä kestää tovi ja risoton valmistus sitoo aika tiiviisti kokin siihen pannun viereen. Thermomixillä risoton voi tehdä näin: 1. laita parmesan kulhoon ja raasta se, siirrä toiseen kulhoon. 2. Laita salottisipuli ja sienet kulhoon ja lisää loraus öljyä, pilko nopeasti ja sen jälkeen kuullota ne nopeasti (valitaan vaikka 5 minuuttia ja 120 astetta ja sekoitustoiminto), 3. lisää riisi ja kuullota hetki, 4. lisää valkoviini ja keitä minuutti, 5. lisää neste, liemikuutio, suola ja pippuri ja keitä 10-12 minuuttia 100 asteessa, 6. loppuvaiheessa lisää voi ja parmesanjuusto ja anna seisoa hetki. Valmista. Kaikki siis tehdään Thermomixin kulhossa, se vaivaa, raastaa, pilkkoo, kuullottaa, keittää ja sekoittaa.

Cookidoosta löytyy minun kieliasetuksillani 260 erilaista risottoreseptiä (englanti, ranska, ruotsi) ja olen kokeillut nyt useaa erilaista. Kaikista on tullut ihan täydellistä risottoa. Ja kun risotto on siirretty tarjoilukulhoon, voi Thermomixin kulhoon laittaa litran vettä ja tipan pesuainetta ja valita esipesutoiminnon (neljä eri tehoa). Yleensä pelkkä esipesu riittää, mutta joskus kulhoa pitää sen jälkeen vielä hieman harjata. Tämä pesutoiminto on ainakin minulle ehdottomasti plussaa.

Perustoiminnot: aika, lämpötila ja nopeus/sekoitustoiminto

Tässä menossa peruna-kanasalaatti. Perunat kypsyy höyrytyskorissa ja kana ja muut lisukkeet Varomassa tuossa päällä. Ensin tein marinadin kanoille

Koko ateria kerralla

Thermomixillä voi tehdä myös koko aterian, esim. keittää erillisessä korissa perunat (tai oikeastaan höyryttää), samalla Varoma-astiassa eri tasoilla höyrystyy vaikkapa kala ja vihannekset. Tai Thermomixin pohjalla valmistuu kanalle kastike ja itse kana kypsyy teräsuojan päällä seuraavassa ”kerroksessa” ja sen yläpuolella korissa kypsyy riisi. Olen myös tehnyt todella loistavan piirakkataikinan 20 sekunnissa sekä höyryttänyt hedelmä-marjakakun Varoma-koriin laittamassani kakkuvuoassa. Sorbetin tekemisessä kestää pari minuuttia ja ikinä meillä ei ole ollut näin hyvää konetta smoothien tekemiseen. Teen Thermomixillä myös joka päivä kaurapuuron, johon tulee omenaa. Ensin omena palasiksi, sitten joukkoon kaurahiutaleet, maito, vesi, rusinat ja ripaus kanelia, sitten kypsymään 10 minuutiksi. Ei tarvitse vahtia kattilan vieressä sitäkään. Ja on parasta puuroa, mitä olen ikinä syönyt (jos lasketaan Skotlannissa syödyt puurot pois, niitä ei voi päihittää).

Tämä Varoma-korissa höyrytetty hedelmä-marjakakku oli todella helppo ja hyvä.

Valmiina näyttää tältä. Samalla kun tämä höyrystyi, niin alapuolella olisi voinut kokata jotain muuta. Ei ehkä kuitenkaan sipulikastiketta, koska luulen, että maku tarttuisi myös kakkuun.

Thermomix ei ruskista eikä paista, mutta olen tehnyt sillä silti jauhelihakastikkeen (jauhoin ensin sen jauhelihan) ja kypsentänyt kalaa ja kanaa. Uunia siinä ei ole, joten piirakat ja leivät täytyy laittaa uuniin, ellei halua esimerkiksi sämpylöitä höyrykypsentää. Ai niin, olen tehnyt sillä myös inkivääriolutta, vesimelonijuomaa, munakokkelia (valitettavasti miehen tekemä Gordon Ramsay-munakokkeli on parempaa eli Thermomix häviää siinä), keittänyt kanamunia ja tehnyt nopean pastakastikkeen samalla kun kypsensin pastaa korissa. Pinaatti-purjo-perunamuusi valmistui näppärästi ja samalla höyrystyi lohi. Sous-videkokeilut ovat olleet oikein hyviä (kanaa ja lihaa). Emme ole vielä varmaan päässeet edes kaikesta perille tässä Thermomixissä enkä ole kokeillut slow cook-toimintoakaan vielä. Enkä fermentointia tai kastiketoimintoa. Voisin siis tehdä itse esimerkiksi jugurtit, fermentointitoiminnolla saa myös leivät kohotettua.

Tämä 20 sekunnin piirakkataikina on ollut todella hyvä. Täydellinen voitaikina.

Hifistelijät voivat tehdä täydelliset kastikkeet juuri tuolla kastiketoiminnolla, huippuravintoloissa Thermomixiä käytetään siihen, kun lämpötilan kanssa pitää olla tarkka. Ai niin, Thermomixissa on sisäänrakennettu vaaka eli kaikissa resepteissä mitat on grammoina (tai minkä maan reseptejä nyt valitsetkaan), mutta kaikki onnistuu tietysti minun tavallani eli mutu-tuntumalla, senkun heittää vaan kulhoon mielestään sopivaksi katsomansa määrän. Ainoa mikä ei ole onnistunut vielä kertaakaan, on riisinkeitto, mutta se johtuu vain siitä, että en lukenut ohjeita. Jos käyttää riisinkeitintoimintoa, niin ei kannata laittaa riisiä höyrytyskoriin. Ja jos ei käytä riisinkeitintoimintoa, niin riisi pitää laittaa höyrytyskoriin. Kolmannella kerralla ehkä jo onnistuu 😅.

Itse olen intohimoinen kokkaaja, joten mietin pitkään viekö Thermomix kokkaamisesta ilon. Ei ole vienyt, ruoka on hyvää enkä ole kaivannut sitä tiskimäärää, joka ennen tuli kaiken kokkailun jälkeen. Nyt tulee ehkä yksi leikkuulauta ja veitsi tiskiksi. Olen tehnyt muiden keittokirjojen ohjeita Thermomixillä ja Cookidoon lisäksi voisi halutessaan ostaa vaikka kuinka monta Thermomix-keittokirjaa ja tilata Thermomix-lehden. Kirjoja löytyy täältä joka kirjakaupasta ja supermarketista, osa on Thermomixin tekemiä, mutta sitten on myös muiden tekemiä keittokirjoja (eikä pelkästään Thermomixille, on olemassa useampi robot de cuisine-malli, joille kaikille on omat keittokirjansa).

Tuntuu, että kaikilla ranskalaisilla on Thermomix ja niillä joilla ei ole, ovat kuitenkin harkinneet sen ostamista. Todella monella on ollut 30-vuotta Thermomix. Meidän yhdellä naapurilla on edelleen käytössä vanha TM31, joka lanseerattiin 2004, mutta hän on saanut ensimmäisen koneensa jo, kun muutti pois kotoa. Hän on sitten antanut aina pois muuttavalle lapselleen vanhan Thermomixin ja ostanut itse uuden. Thermomixeillä näyttää olevan myös hyvä jälleenmyyntiarvo, jos joku tulee myyntiin, niin se menee todella nopeasti.

Ihmeellinen vempain siis. Olen iloinen, että ostin tämän, vaikka laite on aika kallis ja täällä tietysti vielä kalliimpi kuin Euroopassa. Mutta nyt on taas ilo kokkailla itselle lounaita, välillä alkoi vähän puuduttaa ja uunifetapasta toistui vähän liiankin usein. Tästä tulikin mieleeni, että olen tainnut ilmoittautua muutamalle Thermomix-kokkikurssille. Nyt kun vielä muistaisin koska ne ovat….. Thermomixiin kuului myös sellainen juttu, että muutaman viikon jälkeen ostamisesta, Katia eli Thermo-agentti tuli käymään katsomaan, että osaan käyttää konetta ja kutsuin naapurit mukaan. Kokkasimme risottoa (yllätys) ja sorbettia lounaaksi.

Ihan täydellistä sorbettia. Valmistusaika minuutti ja 35 sekuntia.

Kuherruskuukausi ohi

24/10/2021 by toispualpalloo

Expat-elämässä ja parisuhteessa on varmaan samat syklit alkuhuumasta tasaantumisvaiheeseen ja ensimmäiseen kriisiin. Meidän alkuhuuma oli aika lyhyt, kun tuli tämä neverending globaali pandemia ja siihen liittyvät rajoitukset. Sen jälkeen alkoivat tehdashyökkäykset ja siihen liittyvät ongelmat, mutta silti ollaan oltu vielä siinä vaaleanpunaisessa kuplassa, jossa ihastuksen pikkuviat eivät vielä ärsytä, vaan ne ovat vain hauskoja. Mutta nyt viime viikkoina minulla on ollut sellainen fiilis, että on siirrytty siihen vaiheeseen, kun kumppanin vääränlainen tapa puristaa hammastahnatuubia alkaa ärsyttää. Saattaa johtua myös siitä, että nyt kun tiedän (sormet ristissä siis toivon) että pääsemme vihdoin tammikuussa Suomeen, niin alkaa tulla siitäkin odottamisesta kärsimättömyyttä, joka sitten heijastuu kaikkeen. Katselen Finnairin appsista TJ-lukua harva se päivä.

Confinement jatkuu ainakin tämän kuun loppuun, mutta lievennettynä. Paitsi viikonloput on tiukkaa lockdownia eli tarvitaan lupalappu eikä saa mennä kilometriä kauemmaksi kotoa lauantain klo 14 ja maanantai-aamun kello 5 välillä. Onneksi viime viikonloppuna ei pysäytetty ja kyselty lappuja, kun oltiin koiralenkillä, koska meiltä oli mennyt tämä uutinen ihan ohi. Tiesin, että on tiukemmat rajoitukset, mutta en tiennyt, että lupalappu palasi mukaan kuvioihin. Muutenkin tuntuu, ettei kukaan tiedä, missä mennään ja mitä on rajoitettu, joten mennään vaan.

Kyllä näillä maisemilla antaa anteeksi pienet ärsytykset. Tiettyyn pisteeseen saakka.

Miksi meillä ei nyt oikein synkkaa

Osittain tämä ärsytys johtuu siis rajoituksista, mutta osittain tämä johtuu meillä molemmilla siitä, että välillä ei vaan jaksa, kun mikään ei toimi ja kaikki etenee etanan vauhtia. Hetkeen ei ole toiminut nettikään taas, mikä nostaa aina verenpainetta. Vaihdettiin modeemi ja reititin, mutta johtuukin kuulemma puhelinlinjan hapettumisesta. Eipä tullut sellainen lainkaan mieleen, OPT:n piti tulla heti korjaamaan puhelinlinjaa, mutta eipä ole näkynyt, joten ehkä ensi viikolla. Tai joskus. Käytän naapurin nettiä sillä aikaa.

DHL:n pakettia odotin ihan yli kärsivällisyyskynnyksen eli se oli neljä viikkoa täällä ennen kuin sain sen. Maksoin itseni kipeäksi express-lähetyksestä, mutta express-toiminto loppui kuin seinään, kun paketti siirtyi Sydneystä tänne. Valehtelivat vielä saapumispäivän, joten tein siitä nyt sitten reklamaation ja sain hyvitystä kuljetuskustannuksista. En sano, että meikäläinen jatkuva kiire ja häsä olisi parempi vaihtoehto elämälle, mutta on kauhean vaikea vaihtaa omaa tyyliä ja sopeutua verkkaisempaan tahtiin, varsinkin kun peilaa kaikkea omaan työelämään. Että, jos palkkaa maksetaan, niin pitäisikö sen eteen myös tehdä jotain.

Siinä se kovan onnen paketti nyt on. Tulli oli säästänyt minulta unboxingin ilon avaamalla laatikon ja jokaikisen sen sisällä olleen pussukan. Karkkipusseja ei sentäs oltu avattu ja maisteltu.

Tässä kiteytyy viime viikkojen pienet ja ohimenevät onnenhetket 😄. Parhaat karkit, joita olen ehkä ikinä syönyt.

Tämä kieli (ja kielitaidottomuus) on myös yksi syy, miksi välillä on niin väsyttävää ja ärsyttävää. Varsinkin puhelimessa, kun joku selittää 600 sanaa minuutissa ja tiput siinä 26. sanan kohdalla kärryiltä. Ei auta vakiolause, että saiskos vähän hitaammin saman asian. Ranskaa ei voi mitenkään puhua hitaasti. Jos näen keskustelukumppanin, niin ei ole enää juurikaan ongelmaa ymmärtää, oli asia mikä tahansa, mutta puhelinkeskustelut ovat hankalia. Pitäisi muistaa silti olla aina itseensä tyytyväinen, että vajaan kahden vuoden jälkeen kieli kuitenkin sujuu aika hyvin ja pystytään hoitamaan asioita ranskaksi.

Käynnistin oma-aloitteisesti miehen työ- ja oleskelulupien uusimisen ja seuraavat kuukaudet verenpaine onkin sitten taas tapissa tuon miehen työpaikan HR- ja expat service-osaston kanssa. Itse kun olen joskus vetänyt sijoittumispalvelutiimiä, niin saan tästä hitaudesta ja viesteihin vastaamattomuudesta eniten ihottumaa. Viime vuonna uusiminen meni niin, että kiireellä hankin kaikki paperit (pitää toimittaa mm. kolmen kuukauden tiliotteet, sähkö- tai vesilasku ja palkkakuitit), sitten ne paperit makasivat kuukauden firman ”service”-osastolla, josta ne sitten itse hain ja vein foreign officeen. Sen jälkeen odotettiin vaikka kuinka kauan, että tulee tieto uusista luvista. Unohtivat tietty firmasta ilmoittaa, että luvat ovat valmiit, joten siinä meni yksi kuukausi turhaan odotellessa. Nyt tuuppasin kaiken sähköpostilla sinne ajoissa, sanoin, että tulen hakemaan nivaskan ja vien sen foreign officeen kuvan kera asap. Katsotaan, mikä on heidän asap. Mies tarvitsisi luvat mukaan, kun lähdetään Suomeen, joten pientä jännitystä on, että miten käy.

Odottelen myös saanko ikinä vastausta siihen, että hommaanko itse meille kyydin Helsingistä Turkuun, kun lentoja ei tällä hetkellä sinne saakka ole. Minun on ehkä se helpompi järjestää, kuin heidän tai matkatoimiston, mutta täysi radiohiljaisuus on ollut kysymyksen jälkeen. Kun tiedän, kuinka vähän meitä expateja firmassa enää on, niin ihmetyttää entistä enemmän tämä hitaus. En viitsi edes kertoa, millainen prosessi from hell meidän lentolippujen varaaminen oli. Sanoin miehelle, että he eivät tiedä, mikä heihin iskee, jos nämä lippujutut ei kohta ratkea oikein päin. Ratkesi onneksi. Mutta kuten sanoin, tästä ihmettelystä ja hermostumisesta pitäisi päästä yli ja asennoitua siihen, että Pacific style plus ranskalainen byrokratia. Zen ja ooommmmmm.

Keep calm and carry on

Koiran korvaakin jouduttiin operoimaan, se tulehtui ja paisui valtavan kokoiseksi ja ramppasin eläinlääkärillä joka päivä. Siitäkin tuli se fiilis, että saamarin Uusi-Kaledonia, ei tämä ole hyvä paikka koirallekaan. Niin paljon on ollut erilaista vaivaa ja niitä tappeluita, että nyt tavarat kasaan ja muille maille. Mutta ensi viikolla koiran pitäisi päästä taas uimaan. Ja viime perjantaina tuli taas iloinen perhetapahtuma, kun herran toinen pentue syntyi ja fiilikset muuttuivat vähän positiivisimmaksi.

Ihan järkyttävää söpöysyliannostusta. Niin ihania ”karvalapsenlapsia” taas.

Itsekin olen joutunut käymään lääkärissä täällä taas, kun ei sinne Suomeen päästä ja tietyt ”vuosihuollot” pitää kuitenkin tehdä. Yksi lääkäri lakkasi vastaamasta sähköposteihin ja jouduin menemään lääkäriasemalle kyselemään, että onko tämä tyyppi enää edes täällä. Sihteeri, joka on ylimielisin koskaan tapaamani, vastasi, että Monsieur on hyvin kiireinen, eikä ehdi katsella viestejäsi. No sanoin, että on vähän kaikkien ajan tuhlausta, jos minun pitää varata sitä varten aika, että katsotaan tulokset, mutta tähän sihteeri ei sitten vastannut muuta kuin: ” seuraava vapaa aika on 18.10. kello 16:30”. Mitä siihenkin sitten sanot.

Menin aikaisemmasta viisastuneena paikalle tasan 16:30, enkä itselleni tyypillisesti varttia aikaisemmin. 17:30, kun siinä vieläkin odottelin omaa vuoroani, totesin, että ei voi mitään, pakko lähteä hakemaan mies satamasta, kun satoi vettäkin niin paljon. Eikä viittä kilometriä viitsi oikein työvaatteissa kävellä. Totesin sihteerille, että valitettavasti minun on lähdettävä, johon hän sanoi kylmän viileästi, että d’accord. Ei mitään pahoitteluita eikä muutakaan. Ajomatkalla haukuin koko Uuden-Kaledonian syvimpään helvettiin, mutta menin sitten kiltisti takaisin katsomaan, josko vielä pääsisin lääkärille, kun olin hakenut miehen. Lääkäri ymmärsi olla edes hiukan nolo, kun hän ei ole vastannut sähköposteihin. Kysyin, että onko sihteeri kenties muistanut välittää pyyntöni katsoa ne postit. No eipä tietenkään ollut.

Lomat jäi pitämättä

Piti tosiaan pitää parin viikon loma, mutta tuo korona sotki taas kuviot. Mies ei tietenkään halua tuhlata lomia confinementin aikana, joten ei hänellä nyt sitten ole sitä lomaa ennen kuin mennään Suomeen. Tulee siis kaksi vuotta töissäoloa kolmen pidennetyn viikonlopun ja yhden viikon loman voimin. Ei mikään ihme, jos häntäkin hiukan patittaa pelkästä väsymyksestä.

Mies siirtyi nyt tehtaan vuosihuollon ajaksi neljä-neljä rytmiin eli olen seuraavat viikonloput yksin kotona. Ehdin jo suunnitella kaikennäköistä, kun unohdin tuon tiukan confinementin viikonloppuisin. Ei tarvitse siis mitään suunnitella, kun ei mitään saa tehdä. Kotona nökötän. Eilen illalla menin taas naapureille juomaan samppanjaa ja syömään jotain pientä, enkä laita lainkaan pahakseni, vaikka kaikki lauantai-illat menisivät niin. Heidän kanssaan on erittäin hauskaa ja he puhuvat belgialaisina niin selkoranskaa, että pystyn osallistumaan keskusteluihin. Joka perjantaiksi olen sopinut kaverin kanssa viini-illan, päästiin jo tänä perjantaina testaamaan koronapassin toimivuus. Koska ulkonaliikkumiskielto alkaa kello 22, niin odotettavissa ei ole mitään pitkää viini-iltaa kuitenkaan, mikä sopii keski-ikäiselle vallan mainiosti.

Tänään paistaa onneksi nyt aurinko eikä sateita näytä ihan juuri olevan tulossa. La Nina on tulossa takaisin viimeistään marraskuussa ja siihenkin pitää muistaa suhtautua r a u h a l l i s e s t i ! Vaikka kuinka ärsyttäisi, kun vaatteet ovat homeessa ja sänky kostea, niin Pacific Style ja inhale/exhale. Nämä maisemat auttaa onneksi (paitsi sateella ei näe niitäkään 😄). Jospas kävisi tuuri ja mies saisi ne neljä kotipäivää pitää oikeasti vapaata, niin voitaisi mennä snorklailemaan. Uintikielto loppuu nimittäin huomenna.

Hammastahnatuubiakin ärsyttävämpi asia.

Jaa niin, lopuksi tähän vielä aivan tolkutonta ärsytystä aiheuttava asia, nimittäin se tuleva kolmas ja viimeinen referendum. Edellinen äänestys oli siis viime lokakuussa ja se oli aikalailla tiukka NON-puolen voitto. Siitä innostuneena kanakit halusivat nopeasti päättää seuraavan referendumin päivän, eivätkä he halunneet odottaa Ranskan presidentinvaalien jälkeiseen aikaan eli vuoden 2022 loppupuolelle. Tietenkään, koska kampanja oli mennyt hyvin ja OUI-äänten määrä oli noussut edellisestä. Eli huhtikuussa alkoi tiukka keskustelu siitä, että nyt äkkiä lyödään päivä lukkoon.

Täältä lähti delegaatio Ranskaan sopivaan kolmannen äänestyksen päivästä, mutta jostain syystä kanakit jättäytyivät tästä delegaatiosta aika loppumetreillä pois. Päiväksi päätettiin 12.12., asia oli sittemmin kanakien mielestä väärin päätetty ja päiväkin oli huono, vaikka heillä olikin valtava kiire saada tuo päivä päätettyä. No mutta, siinä se nyt sitten oli. Tehdashyökkäykset ja monen kuukauden tiesulut, sekä niiden vaikutus täkäläiselle taloudelle verottivat hieman kanakien kannatusta ja kenties tuli pientä nakutusta takaraivoon, että miten mahtaa käydä kolmannessa äänestyksessä. Sitten he hajottivat hallituksen, mutta eivät kuitenkaan saaneet valittua uutta pääministeriä moneen kuukauteen keskellä taloudellista kriisiä, joten siinäkin tuli hiukan pientä kannatusnotkahdusta.

Eikä siinä vielä tarpeeksi kapuloita kanakien rattaissa. Syyskuun alussa tänne tuli vihdoin korona ja aktiiviset rokotusvastaiset kampanjat olivat saaneet aikaan sen, että varautumistaso oli aika huono. Rokotettuja oli se 20% eli koronavapaasta paikasta päästiin maailmantilastojen kärkeen ilmaantuvuusluvuissa aika nopeasti. Tällä hetkellä ollaan siirrytty jo parempaan, mutta tapauksia on yli 10.000 ja kuolleitakin 252 kpl. Se on vajaassa kahdessa kuukaudessa aika hyvin. Tämän koronakriisin hoito ei ole sujunut uudelta pääministeriltä eli kankien johtohahmolta herra Mapoulta kovinkaan hyvin, joten yleinen mielipide ja kannatus on jatkanut alamäkeään.

Selityksen makua

Tästä johtuen kanakit vaativat nyt koronakriisin varjolla, että referendumia pitää siirtää, koska ei ole tarpeeksi aikaa vaalikampanjaan. Ja tämän vuoksi minulla meni kuppi nurin. Asianhan ei pitäisi koskea meitä oikein mitenkään (paitsi jos syttyy sota), mutta meidän lennot oli varattu tammikuun alkuun juuri siksi, että silloin referendum on ohi ja mahdolliset mellakat yms. on saatu rauhoitettua ja lentokentän pitäisi voida toimia normaalisti. Tänne on tullut jo satamäärin santarmeja ja poliiseja referendumia varten. Erityisesti tuon lentokentän toiminnan turvaaminen on yksi tärkeimmistä asioista, selitti joku santarmien päällikkö juuri lehdessä. En halua lähteä ja miettiä, päästäänkö takaisin, kun koira jää kuitenkin tänne.

Tämä sai kupin nurin myös siksi, että ihmiset täällä ovat olleet monta vuotta (oikeastaan yli 30 vuotta) nyt löysässä hirressä. Sekä lojalistit että itsenäisyyden kannattajat. Sekä kanakit että caldochet ja tietysti metrot. Ihmiset eivät tiedä uskaltaako investoida, ostaa asuntoa, perustaa firmaa jne. kun ei tiedetä, mitä tulee tapahtumaan. Meillä asui hetken naapureina pariskunta, jonka on ollut täällä yli kolmekymmentä vuotta. Koska tilanne on näin epävarma, he myivät upean asuntonsa tästä meidän läheltä ja siirtyivät vuokralle. Selvästi harmitti, mutta sanoivat, että parempi näin, jos pitää vaikka tehdä äkkilähtö täältä. Jopa minä tiedän nyt parin vuoden kokemuksella aika hyvin sekä OUI että NON puolen vaalikampanjoiden sisällön ja kampanjointi on aloitettu jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä 2018 vuoden äänestystä. Eli eiköhän tässä ole ollut tarpeeksi aikaa kampanjoida. Mitä uutta tässä voi enää edes sanoa koko asiasta?

Kanakien FLNKS ja muut järjestöt ovat ilmoittaneet, että ellei vaaleja siirretä, he tulevat boikotoimaan äänestystä. Sen jälkeen he voivat sitten sanoa, että vaalitulos on mitätön. Ja sen jälkeen tulee luultavasti neljäs referendum. Ja sitten varmaan viides jne. Geopoliittinen tilanne täällä päin, erityisesti Australian sopimus sukellusveneistä Yhdysvaltojen kanssa (eikä Ranskan) ja Kiinan hiiltyminen siitä, nosti esiin taas huolen siitä, mitä tapahtuu, jos tämä itsenäistyy. Montako kuukautta menee siitä, kunnes Kiina on täällä. Kiina ostaa nytkin suurimman osan täällä tuotetusta nikkelistä ja himoitsee näitä kalastusalueita, puhumattakaan tästä strategisesta sijainnista Australian vieressä.

Että tekisi mieli taas mennä torille huutamaan, että nyt jukolauta jotain rotia tähän pelleilyyn. Ryhdistäytykää! Ja pitäkää ne saamarin vaalit nyt. Onneksi ranska ei taivu mihinkään nopeaan poliittiseen väittelyyn, joten on pakko jättää menemättä. Muuten menisin 😁.

Tähän lopuksi tällainen rauhoittava kuva frangipanista, joka kukkii parhaillaan täydessä loistossaan. Kevät on täälläkin ihanaa aikaa.

Kieli (umpi)solmussa

21/07/2021 by toispualpalloo

Kyllä tämän ranskan kielen kanssa on välillä niin rankkaa, vaikka pärjäänkin jo aika hyvin. Näen yleensä aamulenkillä yhden tutun pariskunnan ja toisinaan ymmärrän kaiken ja toisinaan en mitään. Tänä aamuna oli välimallia. Mitä kauemmin täällä ollaan, sitä nopeammin kaikki tutut meille puhuvat, koska meidän kielitaitomme kehittyy. Vireystilaa ei kukaan ota huomioon eli välillä pitäisi puhua selkoranskaa ja välillä käy nopeampikin ranska. Tänä aamuna en selvästikään ollut vireessä 😬.

Naapurit puhuvat minulle yleensä selkoranskaa, joten esimerkiksi reilun tunnin kävelylenkit sujuvat ihan hyvin jutellessa niitä näitä. Yksi naapureista on alkujaan romanialainen, ja hänen ranskansa kanssa minulla on välillä tosi paljon vaikeuksia. Miehellä ei sitten taas ole yhtään, koska hän on tottunut töissä kanakien ja caldochien ranskaan. Ja heillä on töissä muutama brasilialainen, kanadalainen jne. joiden ranska on myös hyvin erilaista. Brassit kyllä puhuvat kuulemma muka-ranskaa eli yrittävät vääntää portugalista ranskaa eikä se ihan aina onnistu. Hiukan yleistettynä, mutta Euroopasta tulleiden ranskankielisten kanssa on ehdottomasti helpointa, tietysti, koska se on sitä ”perusranskaa”.

Kanakien omat kielet olisivat myös hyvin mielenkiintoisia (ja paljon vaikeampia), mutta vain harvasta on mitään kirjallista muotoa. Saati kielioppeja. Siihen saakka, kunnes lähetyssaarnaajat tänne tulivat, kaikki perimätieto, ja koko kieli, kulki suullisesti eteenpäin. Caledo Livres-kirjakauppa, joka on ehdoton suosikkini, on keskittynyt nimenomaan kaledonialaisiin kirjoihin, Uuden-Kaledonian historiaan ja nykytutkimukseen ja sieltä löytyy myös muutamia ”kielioppaita” kanakien eri kielistä. Yleisin kieli on drehu, joka on lähtöisin Lifoulta eli Drehusta. Noin 60 000 asukasta puhuu ainakin yhtä kanakien kieltä.

Kanakien kielet

Kanakien kieliä on kolmisenkymmentä ja niiden lisäksi vielä erilaiset murteet. Eri kieltä puhuvat eivät ymmärrä toisia kieliä, joka varmaan kertoo siitä, että tribut eivät ole muinoin olleet paljoakaan keskenään tekemisissä. Eivät ne taida olla edelleenkään, paitsi avioliittojen ja adoptioiden kautta. Täytyy yrittää kirjoittaa kanakien kulttuurista oma postauksensa, muun muassa noista adoptiotraditioista. Yrittää sana tähän siksi, että kulttuuri on todella monimutkainen ja on vaikea ymmärtää kaikkia traditioita.

Kaikki nämä kanakien kielet yhtä lukuunottamatta kuuluvat 1200 melaneesialaisen kielen ryhmään. Näitä kieliä puhutaan eri puolilla Tyynenmeren saaria ja lukumäärästä voisi ehkä päätellä, että jokaisella pikkusaarellakin on oma kielensä. Ilmeisesti koko tässä melaneesien kieliryhmässä eroavaisuudet ovat suuria eli ei ymmärretä toisia edes vierekkäisillä saarilla. Ihmekös tuo silti, kun ”vierekkäisten” saarien välillä saattaa olla aika paljon matkaa.

Kanakien kielet kuuluvat näistä Austroneesian kieliryhmään ja vielä Uuden-Kaledonian alaryhmään (aika päivänselvästi). Se yksi poikkeus on polynesian kieliryhmään kuuluva Fagauvea, jota puhutaan Ouvéan saarella. Ranska on kuitenkin se yksi yhteinen kieli ja kaikki kanakit eivät osaa enää välttämättä mitään kanakien kieltä. Toisaalta täällä on vielä tribuissa vanhempia ihmisiä, jotka eivät puhu lainkaan ranskaa.

Kielten asema

Olen ymmärtänyt, että rauhansopimuksiin kuului myös kanakien kielten säilymisen edistäminen ja vuodesta 2006 alkaen on voinut esikoulusta alkaen oppia näitä alkuperäiskieliä. Mikä on hyvä asia, ja onneksi täällä on kohtuullisesti saatu ylläpidettyä kieliä. Vaikka oletan, että täälläkin (kuten muissakin kolonialisaation kohteissa) emävaltion kieltä on vahvasti ajettu yhdeksi ja ainoaksi kieleksi. Suomi kuuluu valitettavasti näihin kolonialistimaihin saamelaisten kohtelun perusteella. Asia, joka täytyy muistaa, kun täällä kritisoi ranskalaisia, vaikka harva on perillä saamelaisten kohtelusta Suomessa. Tai yleensä siitä, että meilläkin on alkuperäiskansaa. Täällä ei sentään ole ollut Kanadassa paljastuneiden kauheiden koulukotien systeemiä ja alkuperäiskansan “tuhoamista”.

Nämä kanakien kielet on jaettu useisiin ryhmiin. Pohjoinen ryhmä on tonaalinen ja siihen kuuluu vähän eri lähteistä riippuen joko 6 tai 12 kieltä. Täältä löytyy aika hyvä ja tiivis katsaus näistä kielistä. Yksi kielistä on jo kadonnut, yksi on kriittisesti vaarassa kadota, neljä vahvasti vaarassa, viisi vaarassa ja viisi keikkuu siinä rajoilla. Näistä erityisesti vaarassa olevista enemmistö löytyy täältä eteläisestä provinssista, mikä on aika ymmärrettävää. Tämä provinssi on kuitenkin vahvemmin ranskalainen, kun taas pohjoinen ja saaret ovat vahvaa kanakien aluetta, joten kieliin on varmasti panostettu enemmän siellä.

By Laurent Nevers – Own work, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=1904618

Paikannimet ovat pohjoisessa ja saarilla sekä ranskaksi että paikallisella kielellä. Kuten Poindimié = Pwêêdi Wiimîâ, Houaïlou = Waa Wi Luu. Nouméa, Dumbéa, Mt. Dore ja Païta eli « suur-Nouméa » taitavat olla ainoat, joilla ei ole kanakin kielistä nimeä, mutta nämä ovatkin valkoisen miehen kaupunkeja ja perustettu siirtomaa-aikana. Ehkä näidenkin paikalla on joku tribu ollut, mutta se ei näy ainakaan nimissä. Hauska historiatieto on muuten se, että paikan ainoa rautatie on kulkenut Nouméasta Païtaan. Sitä ei ole enää vuoden 1940 jälkeen täällä ollut. Harmi sinänsä, voisi vähän helpottaa ruuhkia, kun olisi joku nopea julkinen yhteys tänne Nouméaan. Kokoon nähden täällä on kamalat ruuhkat, kun jokainen kulkee omalla autolla. Ja mielellään vielä sillä isolla, saastuttavalla 4×4 avolava-autolla. Busseissa kulkevat lähinnä naiset ja lapset.

Ja se ranska….

Turha on edes miettiä mihinkään kanakien kieleen perehtymistä, kun ranskakin on vielä niin sanotusti vaiheessa. Eniten ärsyttää ja tuottaa päänvaivaa sanojen suvut. Jotenkin aivan tolkuttoman typerää miettiä koko ajan, että onko tämä maskuliini vai feminiini. What’s the point!!!! Ja yleensä sanaan liittyy vielä adjektiivi, joka pitää osata myös laittaa suvun mukaisesti. Onneksi puheessa se ei niinkään kuulu, onko adjektiivi maskuliini vai feminiini, eli onko perässä e vai ei. Muutenhan kyllä kuuluu sekä itse sanassa ja käytätkö un vai une ja mitä määräistä artikkelia kuuluu käyttää. Adjektiiveissa on tietysti poikkeuksia – mitään muuta ranskan kieliopissa ei olekaan kuin poikkeuksia – , joten ne täytyy vaan yrittää muistaa. Esimerkiksi sana uusi: nouveau/nouvel – nouvelle tai neuf-neuve. Pitää muistaa, että se on nouvel, jos seuraava maskuliinisana alkaa vokaalilla tai h-kirjaimella jne jne.

Niin, tuo h-kirjain on muuten huvittava. Ranskalainen ei osaa sanoa hoota. Keskustelin aika alkuvaiheessa yhden ihmisen kanssa englannin ja ranskan sekoituksella siitä, onko narttukoiralla juoksut eli heat (en todellakaan tiennyt, mikä se on ranskaksi) ja koska hän ei osannut sanoa hoota, puhui hän koko ajan, että eat. Ja minä mietin, että miten syöminen tähän liittyy. Hoettiin sitten siinä heat-eat jonkun aikaa, kunnes tajusin, että jaa niin juu. Hoo-ongelma. Juuri tästä johtuen jaksetaan miehen kanssa nauraa Steve Martinin Clouseauta Pink Panther-elokuvassa. Pätkän voi katsoa esim. täältä . Jos haetaan Burger Kingistä hamppareita, niin autossa täytyy hokea tuota I would like to buy a hamburger-lausetta.

Samaisesta hoo-ongelmasta johtuen miehen nimi on ollut täällä kirjoitusasuissa Hilpo ja – ehdoton suosikkini – Hippo. Vaikka selittäisi, että se alkaa kuten sana il eli hän, niin suurin osa ajattelee, että kirjoitusasussa siinä kuitenkin on se H-kirjain. Olkoon Hippo sitten. Eipä omakaan nimi kovin helppo täällä ole, joskaan se ei ole helppo Suomessakaan. Paras versio, kun olen esittäytynyt, on ollut, että jaa Gislaine. Aika kaukana, mutta menköön 😄.

Subjunktiivi, tuo paholaisen keksintö

Yllättävää kyllä aikamuodot muistuivat mieleen suhteellisen nopeasti, siis ne mitä muistan koulussa käydyn läpi ja muutkin upposivat kaaliin helposti. Johtunee siitä, että tein niistä aika matemaattisen kaavion, miten päätteet menevät kulloinkin. Insinöörikin oppi ne siitä aika hyvin. Eli sujuu kaikki futuurista konditionaaliin, myös omituinen mennyt futuuri (en oikein vielä keksi missä sitä käyttäisin), mutta ehdottomasti ei suju subjunktiivi. Sitä ei minusta käyty läpi sen viiden vuoden aikana, kun olen koulussa ranskaa lukenut. Tunnistan sen luetusta tekstistä jo, mutta ikinä en ole muistanut mitään subjunktiivia käyttää. En jotenkaan ymmärrä senkään pointtia, että verbi pitää olla tietyssä muodossa, jos se tulee tunnetta, tahtoa, mielipidettä yms. ilmaisevan verbin jälkeen sivulausessa. Mutta voin elää ilman subjunktiivia ja olen tullut ymmärretyksi. Luulisin.

Välikommentina, että passé simple on myös yksi omituisuus. Sitä käytetään vain kirjallisuudessa passé composén eli yhdistetyn perfektin tilalla. Meillä tämä vastaa imperfektiä, koska olisihan se ihan liikaa, jos se vastaisi perfektiä, kun nimikin on perfekti. No kuitenkin, passé simple on tästä yksinkertaisempi muoto, toimii ilman apuverbiä (apuverbejä on tietysti kaksi passe composessa ja pitäisi aina muistaa kumpaa käytetään), joten se olisi paljon mukavampi passé. Ehkä sitä ei juuri siksi käytetä puheessa, ettei mene liian helpoksi 🤔. Koska en ole lähiaikoina enkä tuskin hamassa tulevaisuudessakaan kirjoittamassa mitään kovin syvällistä ranskaksi, en ole opetellut tätä muotoa, mutta tunnistan sen tekstistä.

Tämä ymmärretyksi tuleminen on muuten yksi asia. Yleensä kaikki tajuavat ihan hyvin, mitä selitän, vaikka substantiivit ja adjektiivit olisivat väärässä suvussa ja luvussa. Ja hyvin ymmärtävät myös, vaikka verbi ei olisi subjunktiivissa. En tiedä miltä puheeni kuulostaa näistä virheistä johtuen, mutta tällä hetkellä pääasia on, että tulen ymmärretyksi, ymmärrän ja pystyn lukemaan sekä kirjoittamaan ranskaa. Vieläkin menee muuten välillä veux ja peux sekaisin. Olen kysynyt naapurilta osaatko lukea, kun piti kysyä haluatko lukea nämä lehdet. Hänen kasvonsa olivat malliesimerkki kysyvästä ilmeestä. Hän muuten jaksaa kärsivällisesti selittää samppanjanjuonnin ohessa esimerkiksi omistusmuotojen eroja eli ma/mon – mien/mienne – à moi. Nyt aukeni paremmin nekin. En tiedä auttoiko se samppanja jotenkin erityisesti.

Subjunktiivista ja muustakin kieliopista sen verran, että ostin ennen lähtöä uusimman ja paksuimman Ranskan kielioppikirjan, minkä löysin. Ongelmana on ollut se, että en ymmärrä edes suomeksi koko kielioppia. Esimerkiksi tämä: subjunktiivin preesens muodostetaan verbin indikatiivin preesensin monikon 3. persoonan vartalosta. Muutamilla epäsäännöllisillä verbeillä on subjunktiivissa kaksi erilaista vartaloa, jolloin monikon ensimmäinen ja toinen persoona ovat samat kuin verbin indikatiivin imperfektimuodot. Silloin kun sivulauseeseen tulee indikatiivi (ts kun ei päälauseen verbi eikä alistuskonjunktio vaadi subjunktiivia), voidaan käyttää joko infinitiivirakennetta tai konjunktiolausetta.

Että silleen. En ymmärrä näitä edes suomeksi 😂. On pitänyt siis jonkun verran muistella myös suomen kielen kielioppia ja näitä termejä. Kuten interrogatiivipronomini. Oletettavasti olen nämä kaikki joskus tiennyt, koska olin äidinkielessä erittäin hyvä, mutta jostain kumman syystä kaikki tämä tieto on kadonnut 😆. Paras ratkaisu löytyi vasta myöhemmin, kun alettiin selailla yhdeltä tutulta mukaan saatuja ranskan oppikirjoja. Niistä löytyi selkokielistä kielioppia ja niistä on ollut muutenkin paljon hyötyä. Kiitos vaan Jaana!

Ranskan kieli riittää ranskalaisille

Suomessa on tottunut siihen, että kaikki puhuvat useampaa kieltä, kuin yhtä. Kiitos meidän koulujemme. Englannilla on pärjännyt maailmalla matkatessa melkein joka paikassa tai ainakin sillä yhdistettynä elekieleen ja käsillä puhumiseen. Niissä olen erityisen hyvä 😄, ja niistä on ollut apua täälläkin. Huono englanti taitaa olla maailman puhutuimpia kieliä, mutta mitä väliä onko se huonoa vaikkapa Vietnamissa tai Kiinassa, jos vastapuoli edes yrittää jotain englanniksi ja tullaan molemmat ymmärretyksi. Englanti on usein se ainoa ”yhteinen” kieli tasosta riippumatta.

Mutta nämä ranskalaiset aika harvoin puhuvat mitään muuta kieltä, kuin ranskaa. Miksi opetella esimerkiksi englantia, kun maailmankieli ranskalla pärjää joka paikassa = ranskankielisissä maissa. Ja miksi pitäisi matkustaa muihin, kuin ranskankielisiin maihin 😉. Yhdet naapurit ovat matkustaneet paljon, mutta Euroopan ulkopuolella vain joko Ranskan entisissä tai nykyisissä siirtomaissa. Osa sanoo, että joo, puhun hiukan englantia, mutta eipä sitä taitoa sitten käytännössä ole lainkaan. Ne, jotka puhuvat hiukan haluavat sitä mielellään harjoitella ja minulta ovat ihan täysin tuntemattomat ihmiset kysyneet, että voisinko tulla keskustelemaan heidän lastensa kanssa englanniksi, jotta he saisivat vähän harjoitusta. Kaikki leffat ja ohjelmat on dubattuja, joten niistäkään ei saa englannin treeniä.

En mitenkään väitä, että englanti olisi autuaaksi tekevä kieli, mutta väitän, että jos hiukkaakaan opiskelee yleensäkin muita kieliä, oppii hahmottamaan niitä paremmin ja pienelläkin sanavarastolla voi pärjätä ja päästä ns. alkuun. Olen itse opiskellut ruotsin, ranskan ja englannin lisäksi töiden vuoksi venäjää ja kiinaa ja yliopistossa huvin vuoksi saksan alkeita. Saksa on muuten kieli, josta en pidä yhtään, lopetin sen siis todellakin alkeisiin. Nyt tämän expat-kokemuksen myötä yritän toitottaa kaikille lapsille ja nuorille, että opiskelkaa myös muita kieliä, kuin englantia.

Jos osaa jotain kieliä, osaa myös muita kieliä

Minulla on todella hyvä kielikorva (kielipää ei ole läheskään samalla tasolla), joten olen esimerkiksi Tsekeissä käynyt pitkän keskustelun rouvan kanssa, jonka firma toi maahan mm. Rapalan uistimia ja muita suomalaisia tuotteita. Rouva ei puhunut kuin tsekkiä, mutta jostain mystisestä syystä ymmärsin häntä ja hän ymmärsi sen verran englantia, että saatiin keskustelu aikaiseksi. Sama on tapahtunut mm. Kiinassa useasti eli ymmärsin mistä puhuttiin. Tämä sai aikaan sen, että kiinalaiset kumppanit luulivat minun puhuvan ja ymmärtävän kiinaa paljon paremmin, mutta että häveliäisyyssyistä puhuin vain englantia. Varoivat siis palavereissa enemmän puheitaan 😄. Tämä hyvä kielikorva auttaa, kun joku yrittää vaikka huonolla suomella, ruotsilla, englannilla tms. selittää jotain. Yleensä pystyn jotenkuten ymmärtämään, mistä on kyse.

Mutta siis täällä, kun moni ei ole opiskellut mitään muuta kieltä, niin törmää siihen, että ei tule ymmärretyksi, jos lausuu sanan hiukankaan eri tavalla. Ei siis osata yrittää ymmärtää huonoa ranskaa tai murteellisesti puhuttua ranskaa. Mikä on aika jännää, kun täällä puhutaan niin monenlaista ranskaa. Jos ei ole käynyt paljoa kouluja yleensäkään, niin tuntuu olevan vaikeinta ymmärtää huonoa ranskaa, huolimatta siitä millaista ranskaa itse puhuu. Tai paremminkin siis ei ymmärretä yhtään erilaista ranskaa.

On myös tullut eteen tapauksia, että meidän ääntämisellemme nauretaan ja kun ottaa huomioon, että esim. mies aloitti nollasta 1,5 vuotta sitten, niin naureskelu tuntuu hiukan loukkaavalta. Varsinkin kun naureskelijat eivät yleensä puhu muuta kieltä, kuin ranskaa. Eipä tulisi koskaan itselle mieleen nauraa jonkun suomen ääntämistä. Tai nauraa ranskalaisille, jotka puhuvat englantia. Paitsi tälle videolle nauran yhtenään. Olen usein toistanut jonkun viisaan amerikkalaisen lausetta, että ”älä naureskele huonoa englantia puhuville. Heille se on toinen tai kolmas tai ties kuinka mones kieli ja usein et itse puhu kuin yhtä. Sitä englantia.” Sama sopii Ranskaan ja ranskaan.

Huvittavia tällaisia ”en mitenkään ymmärrä”-tapauksia on pari. Tilasin joskus aika alkuvaiheessa crepejä caramel-kastikkeella enkä sorauttanut ärrää riittävän ranskalaisittain, niin myyjä ei mitenkään ymmärtänyt sanaa caramel. Jos kastikevaihtoehdot olivat chocolat, caramel ja fraise, eikä mitenkään ymmärrä caramelia ilman soraärrää, niin 🙄🙄🙄. Tai leikkelettä ostaessa deux cents grammes (200 g) ei mene mitenkään jakeluun, kun myyjä ei ymmärtänyt sanaa gramme mun lauseessa. Kun ei ollut kunnon sorahtavaa ärrää. Tosin vaikeaahan se olisi päätellä, jos haluan salamia siivutettuna 200 jotain, että mikähän se viimeinen sana olisi. Kiloa 🤔. Siivua (tranche).

Kun jumittaa täällä, alkaa kielikin jumittaa

Olisipa ihanaa, kun pääsisi täältä välillä jonnekin muualla. Vaikka Australiaan, jos ei Suomi onnistu. Saisi puhua vapautuneesti jotain kieltä, joka sujuu paremmin kuin ranska. Ja ymmärtäisi kaiken mitä toiset puhuvat. Välillä kun oikein jumittaa kieli, niin tulee hillitön ärsytys ja seuraavaksi väsymys, että nyt en enää jaksa tätä kielitaidottomuutta. Mutta onneksi useimmiten ajatus on vaan, että onpa hyvä pakkokielikoulu, vapaaehtoisesti jollain kielikursseilla en tätä kieltä oppisi tätä tahtia ja tälle tasolle. Kielen oppiminen vaatii aikaa, vaivaa ja viitseliäisyyttä ja tiedän, että Suomessa minulta ei löytyisi noista mitään riittävästi. Enkä usko, että mieskään jaksaisi panostaa näin paljoa, jos ei olisi pakko.

Yksi syy, miksi haluaisin myös välillä täältä jonnekin puhumaan englantia on se, että unohdan välillä englannin sanat. Vaikka luen melkein pelkästään englanniksi, niin puhuttua tulee niin vähän, että alkaa kieli kadota. Yritin vetää jumppaa yhdelle tutulle ja joistain sanoista tuli mieleen ainostaan ranskalainen versio. Piti oikein pitkään miettiä, että mitä tämä on englanniksi. Juuri tästä syystä täällä on se keskiviikkokerho, jossa voi puhua englantia. Muiltakin alkaa kieli kadota, kun englantia ei todellakaan tule käytettyä. Se tuntuu muuten edelleen aika uskomattomalta, että sitä ei vaan täällä puhuta, osata tai ymmärretä. Mies saa puhua sentään töissä parin tyypin kanssa englantia päivittäin.

Suomi ei onneksi jumita eikä unohdu, puhun kuitenkin lähes päivittäin jonkun kanssa puhelimessa suomeksi ja tietysti miehen kanssa koko ajan. Vaikka välillä me puhutaan ranskaa keskenäänkin, mutta vain huvin ja urheilun kannalta. Uuden kielen opettelu vie tässä iässä selvästi aivokapasiteetista suurimman osan, joten esimerkiksi ruotsin kieli on nyt kadonnut ihan tyystin. Aluksi ruotsi jostain syystä vahvistui, kun aloitin täällä ranskan opiskelun, mutta nyt ei pysty muodostamaan minkäänlaisia lauseita. Täytyy muuttaa seuraavaksi Ruotsiin 😄.

Tieteellinen tiivistelmä ranskan kielestä eli hiukanko välillä (aina) ärsyttää:

1. kaikki yksinkertainen ja helppo on poikkeuksen poikkeusta, joka on joko jäänyt pois käytöstä tai sitten käytetään vain kirjallisuudessa tai hyvin virallisissa yhteyksissä.

2. ei ole sääntöä, jolla ei olisi poikkeusta. Poikkeuksia ei koskaan ole vain yhtä, vaan niin monta, että minusta olisi monesti jopa uuden säännön paikka.

3. artikkelit, nuo pikku turhakkeet, heitetään minun mielestäni ihan hatusta. Prepositiot, nuo toiset turhakkeet, sulautuvat ja sekoittuvat artikkeleihin liian innokkaasti. Jompikumpi tai molemmat voisivat hävitä maailmasta ilman mitään haittaa ekosysteemille.

4. lisää turhakkeita ovat kirjaimien päällä käytetyt aksentit. Kukaan ei tarvi niitä, eikä kaipaa. Itse en pysty mitenkään koskaan muistamaan eroja é, è, ê tai ë ääntämisen välillä. Sitten on tietysti myös tavallinen e.

5. Ranskan kieliopissa käsitellään myös sidontaa. On pakollinen sidonta, kiellettyjä sidontoja ja vaarallisia sidontoja. Monimerkityksellisyydestään huolimatta tähän tylsä esimerkki les auteurs vs. les hauteurs. Ottaen huomioon, ettei tuota h-kirjainta sanota (koska se on konsonanttinen hooo, erotuksena vokaalisesta hoosta. Pyydäpä ranskalaista kertomaan mikä ero näissä on), tuottaa hiukan haastetta, kun ensimmäinen pitää sitoa ja toista ei saa sitoa. Ranskan kielioppi pitäisi sitoa betonipainoon ja upottaa mereen.

6. aiemmin mainitsemani mennyt futuuri tai liittofutuuri ilmaisee tulevaisuudessa tapahtuvaa tekemistä tai tapahtumaa, joka on aikaisempaa kuin varsinaisen futuurin ilmaisema toiminta ja tapahtuma. Suomessa tätä vastaa – yllätys yllätys – mennyt aikamuoto perfekti. Kuinka selkeää. Tätä pitäisi käyttää, jos ironisesti tai epäuskoisesti puhuu menneen ajan tapahtumista. Tätä kuuluu siis käyttää, kun kerron ranskan kielen opinnoistani joskus tulevaisuudessa.

Summa summarum: ranskan kieli on haluttu pitää näin penteleen monimutkaisena, jotta sitä ei helpolla oppisi ja jotta pariisilaiset voisivat jatkossakin irvailla turistien mongerruksille. Muualla Ranskassa pärjää kyllä huonommallakin ranskalla ihan hyvin.

Tästä innostuneena ajattelin seuraavaksi opetella latinaa. Quod te non occidit, te fortior facit.

Talvi-iltain tarinoita

05/07/2021 by toispualpalloo

Talvi alkoi taas (justhan se oli viime vuonna) ja lämpötilat ovat laskeneet huolestuttavan alas, kiitos vaan La Nina. Aamulla on ollut välillä jopa +17 astetta ja se tuntuu todella kylmältä. Tuuli puhalsi pari päivää suoraan etelästä eli Antarktikselta ja sen kyllä huomasi. Nyt ollaan taas palattu normaaliin itätuuleen, tosin myrskyävään sellaiseen, ja lämpötila on päivisin noin 24 astetta. Sellainen sopivan oloinen suomalainen kesäkeli siis. Öisin on 21 astetta eli trooppisia öitä, kuten niitä Suomessa kutsutaan 😄. Eivät tunnu kovin trooppisilta täällä, vaan joka aamu käyn aamulenkillä keskusteluja tuttujen kanssa siitä, miten viileää on. Itsehän kuljen takki päällä, välillä takin alla on myös verkkatakki ja jalassa pitkät legginsit. Tästä saa jatkuvasti tutuilta täällä kuittailua, että millainen suomalainen palelee täällä, mutta tällainen hyvin klimatisoitunut. Ensimmäistä kertaa kaivoin nyt villatakin esille. Villasukat on olleet ahkerassa käytössä.

Mietin tässä, että vaikka onkin talvi, ja tänä vuonna on satanut vettäkin kuin parhaimpina syksyinä/talvina Suomessa ja pimeää on pidempään, niin ei täällä kuitenkaan tule sitä synkkyysahdistusta, kuin Suomessa. Kyllä upeilla maisemilla on todella suuri vaikutus omaan mielialaan. Se, että aurinko kuitenkin yleensä paistaa joka ikinen päivä, vaikka sitten vähän lyhyemmän aikaakin, pitää mielen virkeänä ja iloisena. Jokaiselle suomalaiselle pitäisi kustantaa kirkasvalolamppu, että selviäisi erityisesti loka-marraskuusta. Vielä näin puolentoista vuoden jälkeen tuo meidän ikkunasta näkyvä maisema jaksaa sykähdyttää joka hetki ja samoin auringonnousut ja -laskut ovat ihania. Kadehdin ihmisiä, jotka saavat aina asua tällaisissa paikoissa. Mutta siltikään en jäisi tänne pysyvästi asumaan, vaikka mahdollisuus olisi. Tykkään elää nykyajassa enkä enää 90-luvulla, se on ehkä yksi suurimmista syistä. Vähän kuten muodistakin sanotaan eli ”älä ota uusintaa” jos olet aikakauden jo kokenut 😆.

Kyllä näillä maisemilla jaksaa, vaikka olis vähän viileämpääkin.

Joskus viime talvena jo asiasta taisin kirjoittaa tai ainakin instassa mainita, että nämä talven värit ovat ihan ranskalaisia pastilleja (hehhee….). Aamut ovat persikkaa, vaaleanpunaista ja jopa vaaleansinistä ja -violettia. Talven auringonlaskut ovat kokonaan vaaleanpunaisia. Poissa ovat räiskyvät oranssit, punaiset, keltaiset ja tuo merikin näyttää jotenkin paljon sinisemmältä (ja kylmemmältä) verrattuna siihen turkoosiin. Rakastan tätä paikkaa kaikesta hässäkästä ja härdellistä huolimatta erityisesti näiden maisemien vuoksi. Tai ehkä juuri näiden maisemien vuoksi 😉.

Ei niin palveleva pankki

Kaikkea ei niin rakastettavaakin on taas ollut. Harkitsen vakavasti vaihtavani pankkia, mutta kun kyselin muilta expateilta, onko joku parempi, niin vastaukset vaihtelivat välillä ”joo, tämä on ehkä vähän parempi” ja ”ei, kaikki ovat yhtä paskoja”. Expatit tässä siis muita kuin ranskalaisia. Täällä on kaksi eri ryhmää, ranskankieliset expatit eli metrot ja sitten pieni joukko meitä muita. Meillä muilla on keskiviikkokerho, jonne voi mennä puhumaan englantia, kun ranska alkaa oikein tökkiä. Sinne tulee aina myös ranskalaisia, jotka haluavat petrata englantia ja sitten he päätyvät kuitenkin puhumaan ranskaa jonkun toisen, samasta syystä paikalla olevan ranskalaisen kanssa 🙄. Tekee hyvää kyllä välillä päästä oikein juttelemaan juttelemaan, kun ranskan kanssa täytyy edelleen miettiä aika paljon ja se on todella väsyttävää pidemmän päälle. Välillä on iltapäivisin sellainen olo, että en halua enää koskaan puhua kenenkään kanssa millään kielellä. Ei käy kateeksi tuota miestä, joka istuu kaikki päivät ranskankielisissä palavereissa. Ei hänkään iltaisin ole juttutuulella 😆.

En tiedä jaksanko vaihtaa pankkia, vaikka mieli tekisi. Käyn tässä nyt ensin never ending kirjeenvaihtoa pankkiyhteyshenkilömme kanssa rahansiirtomaksuista. Joita ei pitäisi olla, ja jos onkin, niin ne ovat tosi pienet, mutta kuitenkin saattavat sitten olla aika isot. Ohhoijaa. Nyt kun halusin siirtää isomman summan rahaa Suomeen, niin se ei tietenkään onnistu nettipankissa (joka ei edelleenkään meillä toimi) tai appsilla (toimii, mutta välillä voi olla vaikka kolmen viikon tauko, ettei pääse lainkaan katsomaan pankkitietoja tai ettei sinne päivity mitkään tapahtumat).

Menin siis pankkiin ja kas, rahansiirto tehtiin sellaisella paperilomakkeella, joita ei Suomessa ole pankeissa näkynyt varmaan sitten 90-luvun alun. Melkein viikon kesti, että paperi siirtyi meidän pankkihenkilön lokerosta managerin lokeroon ja sen jälkeen vasta siirtyi raha. Hivenen jännitin, koska raha lähti kyllä täältä tililtä, mutta ei näkynyt hetkeen Suomen tilillä. Pankissa eivät osanneet varmaksi sanoa, paljonko siirtomaksu olisi, hinnastosta huolimatta. Ehkä summa vedetään hatusta. Yllättävää kyllä, se oli nyt vähemmän kuin silloin, kun tein siirron itse mobiililla. Jolloin siis ei pitäisi mitään siirtomaksua edes olla.

Tuskin muuten voin vaihtaa pankkia ilman miehen, perheen pään ja ylimmän herran ja hidalgon läsnäoloa. Tunnetaankohan täällä valtakirjoja, ja jos kyllä, niin mahtaako mikään valtakirja olla kuitenkaan riittävän virallinen. Montako leimaa siihen tarvitaan? Naapuri tuskailee, kun heidän tilinsä on vain miehen nimellä ja hänen pitäisi kuitenkin hoitaa kaikki asiat, kun mies on pitkiä päiviä töissä. Ei onnistu, koska madame, tämä ei ole teidän nimelläne. He ovat sentäs ranskalaisia, ettei ole tuota kielimuuria, eikä siltikään suju mikään ainakaan helposti. Meillä on onneksi molempien nimi tilissä ja molemmilla on kortti. Miehellä tosin vain luottokortti, kun kahta pankkikorttia ei ollut mahdollista saada. Emme kyllä tiedä miksi. Ja kaikissa pankkiasioissa soitetaan miehelle, koska hän on the Mies. Joka kerta hän sanoo, että en tiedä asiasta yhtään mitään, lopettakaa soittamasta minulle, soittakaa vaimolle. Eivät tietenkään lopeta.

Suomi, tuo myyttinen maailman paras maa

Suomi on jo saanut parhaudessaan ihan myyttiset mittasuhteet, kun hehkutamme täällä niin, kuinka kaikki toimii ja nopeasti, ei ole byrokratiaa, eikä korruptiota, kaikki ovat niin onnellisia, että oksat pois ja talvella ei todellakaan ole niin kylmä, kuin kaikki luulevat. Ja kesät ovat pelkkää hellettä, katsokaa vaikka säätietoja nyt. Ja koko maa on ihan digitalisoitunut ja kaikki puhuvat vähintään kolmea kieltä. Nyt on jo yksi pariskunta ja yksi nuori mies, jotka olisivat muuttamassa Suomeen. Odotan jotain hienoa arvomerkkiä sitten tulevaisuudessa kaiken tämän positiivisen maakuvan eteen tekemäni työn vuoksi 😁. L’aamiaisgate, kuten Le Monde Marinin aamiaisepisodin nimesi, on hyvä esimerkki näistä Ranskan ja Suomen eroista.

Yksi oikeasti maailman paras asia on se, että Suomessa me luotetaan toisiimme. Vaikka somen perusteella sitä on välillä vaikea uskoa (erityisesti ennen kuntavaaleja). Käytiin uusien métro-naapureidemme kanssa keskustelua siitä, miten Ranskassa on edelleen niin hemmetin kauhea byrokratia ja vaadittujen paperien sekä leimojen määrä on valtaisa. Jos aiot irtisanoa asuntosi, sinun pitää lähettää kirjattu kirje vuokraisännälle ja säilyttää itselläsi kopio ja tietysti kuitit lähetyksestä. Edelleen sähköpostien aikakaudella. Naapurit sanoivat, että toki teillä Suomessa on täytynyt toimia samalla tavalla ennen sähköpostia ja sanoimme, että ei ole. Ihan on riittänyt opiskeluaikoina, että soittaa vuokranantajalle ja sanoo, että irtisanoisin vuokrasopimuksen. Kuulemma täysin uskomatonta. Ja suorastaan mahdotonta.

Mies on ihan hiilenä töissä, kun hän joutuu allekirjoittamaan päivittäin hirveän määrän papereita ja kaikki käskyt pitää antaa kirjallisena (ja allekirjoittaa ne) eikä mikään edisty, kun sitten odotellaan jonkun toisen allekirjoitusta. Ihan näin pahaa ei kuulemma ole Ranskassa kuin täällä, sanoi hänen yksi työkaverinsa, joka nyt lähtee yhdeksän vuoden jälkeen takaisin Ranskaan, mutta me emme usko. On kuitenkin. Itse jonotin postissa aikani saadakseni parkkisakon maksua varten leimamerkin, enkä tajunnut, että siihen minulle jäävään puoliskoon, tulee leimamerkin vastakappale todisteeksi siitä, että olen sakot maksanut. Rouva postissa oli onneksi tarkka, että madame, te tarvitsette tämän ehdottomasti. Sitten se leimamerkillä varustettu lappunen lähetettiin postitse sakkotoimistoon. Selväselvä. Sakko oli muuten 8,3 euroa. Ehkä ainoa edullinen juttu täällä.

Suurin digitalisaatiohyppäys on se, että yhden kauppaketjun kanta-asiakaskortti on sähköinen eli kännykässä. U s k o m a t o n t a. Mutta silti ruokakaupassa on edelleen heitä, jotka eivät koske pankkikorttiin. Lounasruuhka-aikoina on hyvä kaivaa kassista shekkivihko ja aloittaa se prosessi siinä kassalla. Menee ihan järki välillä siihen, miten jotkut jaksavat hoitaa kaiken shekeillä. Toki se maksaminen niillä on ihan jees esim. jossain markkinoilla, jos ei ole käteistä riittävästi, mutta niiden saaminen ei. Pankeissa on tosin sellaiset shekkiautomaatit, mihin ne shekit voi jättää. Sain juuri opastusta sen käyttöön, kun piti saada yksi shekki lunastettua. Minähän vuonna tänne tulee esim Apple Pay tai Mobile Pay? Tosin niistä menee varmaan aina erillinen palvelumaksu, jos yrittää rahaa siirtää jonnekin. Tuskin meidän aikanamme.

Tyyntä on edelleen

Muuten elämä on edelleen ihan normaalia, rokotukset etenevät ja nyt saa jo kaikki 12-vuotiaista ylöspäin käydä rokotettavana ilman ajanvarausta. Melkein 120.000 on saanut jo rokotuksen, puolet tästä kaksi rokotetta. Meillä annetaan toinen rokote kolmen viikon päästä ekasta. Rokotekattavuuden saaminen 70%:iin on kyllä työn takana, koska kanakit eivät ainakaan tunnu olevan kovin innoissaan ottamaan rokotuksia. Ymmärrän nuo hyvin eristäytyneet tribut, mutta en ymmärrä tässä Nouméassa ja ympäristössä asuvia, jotka käyvät esim. tehtailla töissä. Sitten jos ja kun tämä saari tästä taas lokakuun jälkeen aukeaa, olisi heidänkin kannaltaan hyvä olla rokotettu. En tiedä paljonko täällä kiertää disinfomaatiota ja paljonko on taas ”tämä on valkoisen miehen juttua” -mentaliteettia. Rokotepakkoon ei olla kuitenkaan vielä menossa, vaikka siitäkin on keskusteltu.

Pari tehdashyökkäysten ”war lordia” on pistetty vankilaan ja uhkailut sopimusten noudattamisesta jättämisestä pyörivät ilmassa. Ja seuraavan itsenäistymisäänestyksen päivä päätettiin. Se on 12.12.2021. Täältä lähti isohko delegaatio Ranskaan tapaamaan vastuuministeriä ja presidentti Macronia kai pikaisesti myös, mutta delegaatiosta jäivät pois nämä pro-itsenäisyys-tyypit. Ennen matkaa käytiin kiivasta keskustelua siitä, että äänestys pitäisi saada mitä pikemmin, mutta nyt aktivistikanakien mielestä tuo päivä on liian pian. Ei olisi saanut neuvotella, vaikka piti neuvotella ja neuvottelujen tulos on ihan surkea. Eikä heiltä kysytty, vaikka kyllä varmaan kysyttiin. Väärin sammutettu. En pysy mitenkään enää kärryillä, mutta ei pysy kukaan muukaan. Välillä vähän teini-ikäisten touhua, eivät ole edelleenkään saaneet valittua pääministeriä eivätkä osallistu hallituksen kokouksiin, jossa pääministeristä äänestetään. Itse kaatoivat hallituksen kuitenkin ja saivat enemmistön.

Pääministeriksi on nousemassa herra Mapou, sen Mapoun veli, joka masinoi USUP-liikkeen ja hyökkäykset tehtaalle. Eli hyvin vahvasti itsenäistymisen kannattaja. Mutta paikalliset ovat sanoneet, että äänestyksen tulos tulee olemaan selvä NON, koska wallislaiset eivät enää kannata itsenäisyyttä tai ehkä paremminkin eivät ole enää kimpassa kanakien kanssa. Tää on kyllä oikeasti niin sekavaa ja sakeaa soppaa välillä, että onneksi on paikallisia tulkkaamassa taustoja ja antamassa vähän tilannekuvaa. Ennen tänne tuloa mietin, että opin täällä keskustelemaan ranskaksi vaikka ruuasta ja viineistä ja sen sellaisista kevyistä jutuista. No nyt osaan keskustella todella hyvin referendumista ja sen mahdollisista seurauksista, aktivismista, mellakoista, politiikasta, kivien heittelystä, kyynelkaasusta ja kaikista tällaisista arkipäiväisistä asioista.

Mutta siis, tyyntä on, kenties myrskyn edellä. Muutama paikallinen tuttu on sanonut, että ei kannata yrittää täältä mihinkään ennen referendumia. Lentokenttä on helppo blokata ja ei tiedä yhtään mitä tässä vielä tapahtuu. Lennot tulee olemaan täynnä sotilaita ja poliiseja, joita tulee tänne ekstramääriä turvaamaan äänestyksen. Ehkä unohdan kaiken haaveilun Suomen vierailusta, vaikka karanteeni tuplarokotetuille saattaakin muuttua vain kolmepäiväiseksi. Pessimisti ei pety niin pahasti. Nautitaan nyt tästä talvesta, kun ei muutakaan voida. Parasta tässä talvessa on muuten se, että papukaijat ovat taas ilmestyneet meidän palmuumme. Ja pyörivät tässä muutenkin aktiivisesti. Haukat eivät ilmeisesti syö lainkaan näitä pikkulintuja, kun yläpuolella pyörivä haukkaperhe ei saa mitään paniikkia aikaiseksi. Heille riittää ilmeisesti kalat. Linnut laulaa muutenkin nyt paljon enemmän ja ymmärrän heitä hyvin. Kukaan ei jaksa niillä helteillä tehdä yhtään mitään. Mutta silti odotan, että kelit tästä pian lämpenevät taas 😉.

Olen ihan in love näihin papukaijoihin. Niitä on nyt tosi paljon.

Suunnitelmat vs. todellisuus

Juteltiin taas viikonloppuna, mitä kaikkea me mietittiin ja suunniteltiin ennen tänne tuloa. Tämä on meille pientä huvia, naureskellaan, että hei muistaks, piti sitä ja tätä sitten kun. Tärkeimpänä tietty se, että lähdettiin tyyliin ”hei hei, nähdään 6 kuukauden päästä”. No ei nyt ole nähty ketään edes 1,5 vuoden päästä. Alkaa pikkuhiljaa oikeasti patittaa tämä jumittelu täällä. Ajatus oli myös, että päästään joka vuosi nauttimaan Suomen kesästä. Eikä esim. marraskuusta, kun sitä ei kaivata lainkaan. Eilen oli nuorimman kummitytön rippijuhlat ja näiden tällaisten tapahtumien missaaminen tuntuu kyllä sydämessä.

Esimerkiksi mun kaikki pitkähihaiset t-paidat jäi Suomeen, kun ne eivät mahtuneet matkalaukkuihin ja ”otetaan ne sitten kesällä”. Eihän tässä muuten olisi mitään, mutta olisin tarvinnut niitä jo viime talvena ja nyt taas, enkä ole löytänyt kuin yhden vastaavan Decathlonin purjehdusosastolta. Siis ihan kirjaimellisesti kaupassa oli vain yksi ja sen jälkeen en ole niitä nähnyt. Osaa näistä ”otetaan sitten, kun tullaan” -jutuista on ihan mahdotonta löytää täältä. Eniten hauskuutta on saatu siitä, että unohdin kaikki mun bikinit Suomeen. En tajua edelleenkään, mitä siinä tapahtui. Mutta niiden korvaaminen on sentäs ollut täällä helppoa. Jos täältä jotain löytyy aina ja takuuvarmasti, niin bikineitä. Ja rantsusandaaleja, suuri osa ihmisistä kulkee flip-flopeilla vuoden ympäri oli tilaisuus mikä tahansa. Mun mieheni kuuluu tähän sarjaan myös. On kamalaa, jos joutuu laittamaan esim. tennarit jalkaan, jos on vähän fiinimpi tilaisuus.

Asioita, joita tällä hetkellä ei löydy mistään. Jodioimaton merisuola hienona ja karkeana. Halloumi. Hedelmät.

Sitten meidän piti tietysti saada säännöllisesti paketteja ja postia Suomesta, erityisesti salmiakkia ja purkkaa. Niin just. Juuri viime viikolla saatiin postia pitkästä aikaa. Nyt tuli kevään 2020 posteja, digi- ja väestötietoviraston lasku (sain sen kyllä sähköpostillakin silloin, kun sanoin, ettei näy eikä kuulu), jotain lehtiä ja Turun naapurien lähettämä postikortti huhtikuulta 2020. Mitähän kaikkea muuta on jumissa siellä jossain, missä nämäkin ovat vuoden lojuneet. Ja missä hemmetissä ne oikein lojuu. Täällä? Ranskassa? Tokiossa? Viimevuotiset paketithan löytyivät Thaimaasta ja palasivat sitten Suomeen. Nyt tosin sekä jenkki-Amazon että Ranskan Amazon näyttäisivät taas toimittavan tavaraa tänne saakka ja joidenkin muidenkin nettikauppojen worldwide shipping sisältää taas Uuden-Kaledonian. Salmiakit alkaa uhkaavasti loppua, jotain tarvii asialle tehdä. Savustuspussitkin loppuivat jo, vietettiin juhannus savustamalla lohta. Ja nyt tein taas savulohta ja sen lisäksi graavilohta, kylmäsavulohta, pastramia ja liemikypsennettyä lohta. Jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa. Kyllä maistuikin Suomelta.

Tähän mennessä olisi käyty jo Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Ja luultavasti Vanuatulla. Ja tietty Suomessa. Pääsis edes jonnekin. Naapurin kanssa juuri puhuttiin, miten alkaa tämä Nouméa ja oikeastaan koko Uusi-Kaledonia ahdistaa. Tämä on aika pieni paikka ja jos nyt kertaalleen on kiertänyt vaikka Grande Terren ympäri, niin ei täällä montaa paikkaa ole, mihin lähtisi uudelleen. Loyalty-saaret ajateltiin nyt käydä läpi, kun muuallekaan ei päästä, mutta näin talvella ei ehkä ole parhaat lomakelit täälläkään. Vaikka oliskin yli 20 astetta. Mun synttärit on heinäkuun lopulla, ja suunnittelin siihen Ilot Maitren reissua pariksi yöksi, jos kelit sallii. Mies sanoi, että miten sää ootkin syntynyt just näin talvella, vuoden kylmimpänä aikana. Niinpä. Tuleepa tämäkin koettua, että on keskitalven lapsia.

Voisin ehkä haluta tällaisen katamaraanin (kapteenin kanssa) synttärilahjaksi. Nimeäisin sen Rieslingiksi.

Vide grenierit ja tyhjät hyllyt

13/03/2021 by toispualpalloo

Vaikka maailma olisi yhteyksien ansiosta kutistunut paljon pienemmäksi kuin ennen, on täällä tullut ymmärrettyä, kuinka kaukana sitä on, kun on kaukana kaikesta. Paitsi Vanuatusta. Australiaan on lyhimmillään 1500 kilometriä. Kotiin Turkuun on 14 763 kilometriä. Emämaahan Ranskaan on lyhimmillään 16 820 kilsaa. Ja Ranskan Polynesiaan, joka jossain vaiheessa tuntui olevan vähän tässä vieressä, on matkaa 4500 kilsaa. Ranskan Polynesia on vielä päivämäärärajan toisella puolella eli aikaeroa sinne on 21 tuntia.

No miksikö tätä tässä on tullut mietittyä. Siksi, että taas on jouduttu tekemään sellaisia ostoksia täällä, jotka ehkä ajateltiin hoidettavan aina kun käydään Suomessa tai että ostetaan netistä. Koska ollaan täällä edelleen jumissa eikä posti kulje vieläkään, niin on pakko tehdä jo tiettyjä hankintoja täältä. Yksi esimerkki oli nyt juuri miehen partakoneen terät, jotka molemmat hajosivat melkein samana päivänä. Suurimmat liikkeet ovat tietysti tässä Nouméassa ja lähikaupungeissa, mutta ongelmana on se, että kenelläkään ei ole kunnon nettisivuja. Liikkeet ovat samoja kuin Ranskassa ja siellä on tietysti hyvät sivut, mutta tuotevalikoima on täällä murto-osa tai jotain (esim. elektroniikkaa) eli ole täällä kyseisen ketjun liikkeessä lainkaan.

On myös aivan tolkuttoman vaikea tietää, missä on myynnissä mitäkin, vaikka miten googlailisi. Ja yleensä sekin, että tietäisi missä olisi edes elektroniikkaliike, vaatii ison selvittelyn. Voi olla, että vieläkään ei olla löydetty kaikkia mahdollisia ja voi olla, että täällä on joku pikkuliike, joka nimenomaan erikoistuu partakoneisiin 😄. Ilmankos facessa on oma ryhmä Savez-vous, missä kysytään jatkuvasti ”tietääkö joku, myydäänkö täällä tuotetta x”, ”tietääkö joku missä myydään sitä ja tätä” tai ”tietääkö joku onko täällä sen ja sen korjaajaa”, ”onko täällä sitä ja sitä hoitoa tai palvelua, kuka on hyvä hammaslääkäri, onko englanninkielistä silmälääkäriä” jne. Meinasin jo laittaa sinne kyselyn, että missä täällä myydään Braunin partakoneita, mutta päätettiin tehdä ensin kierros.

Halpaa kuin saippua

Kierros oli ihan tuskaa. Täällä on ihan ok Gigantti-tyyliset myymälät, mutta hinnat ovat tajunnan räjäyttävät ja valikoima riippuu siitä, onko tullut tavaraa vai ei. Meidän astianpesukone hajosi viime keväänä sellaiseen aikaan, että korona oli vaikuttanut todella pahasti kuljetuksiin, joten myymälöistä oli ostettu melkein kaikki mallikappaleetkin. Siinä ei ollut paljoa valinnan varaa, että minkä ostaisi. Nyt hajosi syklonin seurauksena pyykinpesukone, mutta onneksi malleja oli ihan kunnon valikoimat. Hinnat vaan ovat karseat, sama LG:n pesukone, mikä Suomessa on tarjouksessa 299, maksaa täällä 630 euroa. Siinä on verot, tullit ja kuljetuskustannukset päällä. Ja tuskin näitä määriä lähetetään tänne suoraan valmistajalta, vaan ne kiertävät Ranskan keskusvarastojen kautta ja tulevat sitten sieltä.

Siinä sen näkee, mitä maksaa, kun pitää keskellä ei mitään olevalle saarelle kuskata kaikki ja kaukaa. Joskus jotain invest in-materiaalia Suomeen tehdessäni yksi ison globaalin firman edustaja sanoi, että Suomi on kuin saari, kaikki pitää kuskata meriteitse ja on kalliimpaa, kuin keski-Euroopassa. Nyt kun asiaa mietin täältä käsin, niin höpöhöpö, Suomi on ihan vieressä ja kumipyörät kulkee laivoissa hiukan paljon nopeammin. Tänne kestää pari kuukautta konttialuksella Euroopasta, pahimmassa tapauksessa kolme.

Mutta kun ei ole vaihtoehtoa, joko ollaan ilman pesukonetta (tai jotain muuta) tai ostetaan sellainen, niin ei auta hintaitku markkinoilla. Tässä tilanteessa, kun en tiedä kuinka pitkään täällä ollaan, niin hiukan harmittelin vanhan hajoamista ja talon omistaja sanoi, että voin käydä hänen luonaan pesemässä pyykkiä. Mutta ei sekään oikein houkutellut, kun ei tiedä kauanko tässä tätä ratkaisua odotetaan. Ja jos ei ole omaa pesukonetta, niin luultavasti koira päättää kieriä joka päivä jossain mangrovemudassa ja loppuu puhtaat koiran pyyhkeet kahdessa päivässä 😬.

Kun ”ei oo”, on ihan oikeasti ”ei oo”….

Partakoneenterä-episodi oli oikeasti episodi. Kierrettiin mielestämme nyt kaikki mahdolliset kodinkoneliikkeet ja yhdessäkään ei ollut yhtään Braun-merkkistä partakonetta. Ei mitään sarjaa, koska mies jo mietti, että pitää ostaa vaikka 5-sarjan kone, jos ei 7-sarjaa löydy. Hah! Ei tarvinnut miettiä sitä sen enempää. Eikä löytynyt uusia teriäkään, joissain kaupoissa oli useampia (siis enemmän kuin yksi, useampia on suhteellinen käsite) muiden sarjojen teriä eli päättelimme, että joskus täällä on koneitakin myyty. Kyselin joka paikasta myyjiltä, että löytyykö tällaista ja jos ei, niin olisko tietoa mistä löytyy. Ei löydy eikä ole.

Mutta sitten tapahtui ihme. Suurimman kaupan tyhjien partakonehyllyjen alaosasta löytyi yksi oikean sarjan terä. Paketti oli tosin kastunut ja auki, mutta mietittiin, että ei ole oikein vaihtoehtoa. Ruostetta ei näkynyt, joten ehkä olisi ihan toimiva terä. Kävin kysymässä, olisiko näitä lisää, mutta vastaus oli, että ei oo. Jo hieman turhautuneena (= ihan raivona siis, että mitä hemmettiä, miten voi olla mahdollista, ettei tällaisia tuotteita kerta kaikkiaan löydy) päätin kompata vielä hyllyt ja tadaa, väärässä paikassa, väärillä lapuilla varustettuna oli yksi oikea terä. Eli oikein kaksi kappaletta löytyi. Hintalappujen perusteella terät olisivat tulleet tänne 2018. Muinaismuistoja siis. Ja hintaakin oli vain 84 euroa/kappale. Taas oli hyvä ostofiilis 😆.

Koko kierroksen aikana nähtiin pari Philipsin partakonetta eikä siis yhtään Braunia, vaikka teriä olisi ollut parissa paikassa. Miten nämä ihmiset täällä siis ajavat partansa? Ennen on varmaan tilattu kaikki Euroopasta ja Ausseista, mutta miten nyt? Onko täällä todellakin joku salainen partakonekauppa? Mitä me ei taas tiedetä? Mihin pitää ilmoittautua, että saa kaiken salaisen tiedon? Tuolla teollisuusaluella Ducosissa voi olla vaikka mitä, mutta sen löytäminen sieltä vaatii Sherlock Holmes-tyylisiä päättelytaitoja ja autossa pitää olla kartturi mukana. Autotarvikeliikkeet olen löytänyt, mutta se onnistui vain niin, että menin ensin siihen ainoaan, jonka tiesin, josta neuvottiin seuraavaan, josta neuvottiin seuraavaan jne. kunnes tuli vastaan kauppa, missä myytiin takaluukun kaasujousia. Vanha työminä täällä nostelee päätään, että mites tänne saataisiin kunnon yritysalueopasteet ja vaikka joku Ducos-appsi, mistä vois hakea yrityksiä. Ehkä joskus 2030-luvulla täällä sitten….

Vide Grenierit ja kirppikset

Osittain varmaan tästä hankaluudesta johtuen, täällä on aktiivisempaa käytettyjen tavaroiden kauppaa, mitä olen missään nähnyt. Joka viikonloppu on yksi tai useampia vide grenierejä eli takaluukkukirppiksiä eri puolilla, täällä on useampia ”hienompia” käytettyjen vaatteiden myyntitapahtumia ja liian monta eri tori.fi-tyylistä sivustoa ja facebook-ryhmää. Pyykinpesukoneen olisin voinut ostaa käytettynäkin, mutta hintapyynnöt olivat aika kovia enkä halunnut nyt enää toista ”halpaa” ja huonoa pesukonetta. Vaatteita olen ostanut noista myyntitapahtumista, vaikka hinnat ovat aika kovia, mutta siellä missä itse käyn, on todella tarkkaa, mitä merkkejä ja minkä kuntoisia vaatteita ottavat myyntiin eli tavara on laadukasta. Olen itsekin laittanut vaatteitani sitä kautta myyntiin.

Täällä on hyvin rikkaita paikallisia ja tietty rikkaita ranskalaisia, joten myynnissä on paljon ranskalaisia huippumerkkejä Chanelia, Hermes’iä, Louboutinia, Vuittonia jne. Hinnat ovat taas sellaisia, että second hand hinnat Euroopassa pitää kertoa 1,5:llä. Ja koska tapana on ollut, että Ranskasta tuodaan paljon näitä merkkilaukkuja ja -kenkiä ”omaan käyttöön” ja sitten niitä myydään hyvään hintaan, kysytään lentokentällä usein ostokuitit, jos liikut merkkilaukun kanssa. Väärennöksien kanssa ei kannata missään tapauksessa täälläkään liikkua, tulee kovat sakot ja sanktiot, kuten Euroopassakin.

Mielelläni ostan kyllä hyväkuntoisia second hand-vaatteita siitäkin syystä, että vaatekaupoissa tuttujen merkkien vaatteet ovat 1,5-2 kertaa kalliimpia, kuin Euroopassa, enkä vieläkään kykene niitä hyvillä mielin ostamaan. Varsinkaan, kun viime vuonna alennusmyynneissä kierrellessäni totesin, että vaatteet ovat vielä vuoden vanhaa mallistoa tai jopa vanhempaa. Olen ennemmin ilman, kuin maksan niistä näitä hintoja. Epäilykseni on edelleen, että putiikinpitäjistä osa tuo Ranskasta alennusmyyntitavaraa ja myy putiikeissaan näillä normihinnoilla, koska vuodenajat menevät eri tahtiin. Tätä tukee se, että osassa ei ole alkuperäisiä vaatelappuja lainkaan. Ne on pitänyt ottaa pois tullia varten, kun on tuotu taas ”omaan käyttöön” vaatteita. Tästä johtuen ei todellakaan ole montaa kappaletta per tuote eli vain yleisimpiä kokoja. Nämä kauppiaat välttävät siis tullit ja verot, joten kate on aika hyvä. Muutenhan kaikille tuotteille tulee tullit, verot ja kuljetuskustannukset päälle. Ei siis ihme, että pesukone maksaa sen minkä se maksaa.

Nettikauppoja odotellessa

Nyt kun tuo korona pääsi tänne taas livahtamaan ja kaikki ei niin tarpeelliset kaupat joutuivat sulkemaan ovensa kesken alennusmyyntien, niin mietin taas, että olisipa kaupoilla edes nettisivut, nettikaupoista puhumattakaan. Alennusmyyntejä saa olla vain etukäteen sovittuina aikoina ja nyt alea ehti olla kaksi viikkoa ennen lockdownia. Ainakin Sneakers-kauppa myy nyt tennareita niin, että voi katsoa Facebookin Lockdown-kansiosta kuvia ja tilata sieltä sitten tennarit kotiinkuljetuksella kotiin. Ei ihan vastaa nettikauppaa, mutta jostain se on alettava. Yksi Ruohonjuuri-tyylinen kauppa avasi nettikaupan, kotiinkuljetuksella nekin tuotteet tulee. Suur-Nouméa on sen verran tiivis alue, että kuljetus ilmeisesti kannattaa ennen postittamista.

Tänä aamuna juteltiin taas naapurien kanssa ja Yves sanoi minulle, että on täällä hei nettikauppa, www.shop.nc. Voitte käydä katsomassa, mikä on täkäläinen webshop. Jotenkin aika kaukana siitä, mitä minä ajattelen (ja kaipaan), mutta edelleen: jostain se on lähdettävä liikkeelle.

Vuosi meni, että humpsahti?

16/01/2021 by toispualpalloo

Vuosi sitten myöhään illalla laskeuduttiin Uuden-Kaledonian kuumuuteen väsyneinä ja jännittyneinä. Alku oli tietysti pelkkää säätämistä ja tuskailua kaiken kanssa, mutta minusta me päästiin aika nopeasti tänne sisälle ja elämään normaalia elämää. Pahempaa kulttuurishokkia en ole kokenut, mitä nyt mielenosoittelu ja kaiken polttaminen on hiukan shokeerannut. Mutta en pidä sitä kulttuurishokkina, kyllä se järkyttäisi missä maassa tahansa. Kuukauden lockdown koronan takia tuli ikävään saumaan siinä mielessä, että kaikki uusien tuttujen tapaamiset jäivät heti alkuvaiheessa tauolle. Mutta se oli vain kuukausi ja sen jälkeen ollaan saatu elää koronavapaata elämää.

Tuttuja on tullut, elämä solahti aika hyvin omiin uomiinsa ja sain itselleni hyvät päivärutiinit aikaiseksi. Kymmenen kuukautta oli oikein mukavaa paratiisisaarielämää, mutta marraskuun puolivälistä asti on ollut tätä epävarmuutta ja minulla myös pelkoa miehen puolesta, kun hän on tuolla tehtaalla. Ja oikeastaan ollaan nyt yli neljä kuukautta odoteltu tietoa siitä, jatkuuko tämä tehdas täällä vai lähdetäänkö me jonnekin muualla. Neljä kuukautta alkaa olla aika pitkä aika pitää kaikkia suunnitelmia holdissa. Niinkin yksinkertainen asia, kuin uuden ruokapöydän hankinta on ollut juuri tuon neljä kuukautta jäissä, kun en viitsi ostaa mitään, jos täältä lähdetäänkin pois.

Onneksi välillä pääsee vaikka näille pikkusaarille, pois täältä kaupungista.

Pahaa pelkään, että hyvää ratkaisua ei ole näköpiirissä tehtaan tai tällä hetkellä tehtaiden osalta, kun tuo Ranskan iso SLN on myös blokattuna ja heillä alkaa olla erittäin kriittiset tilanteet päällä. Monta tuhatta työpaikkaa sielläkin vaarassa. Ja jos ja kun nämä molemmat tästä kaatuvat, niin sitten kaatuu tämä yhteiskunta samalla. Kanakien vastaus tähän on, että itsenäistytään ensin ja katsotaan sitten miten saadaan tämä pyörimään. Seuraava itsenäistymisäänestys lienee jo ensi vuoden huhtikuussa ja tunnelma kiristynee siihen saakka. Ellei räjähdä sitä ennen.

Plussan puolella ollaan

No mutta kuitenkin, plussan puolella ollaan, vaikka täältä täytyisi lähteäkin. Ollaan saatu asua vuosi trooppisella Tyynenmeren saarella, nähty upeita paikkoja, syöty mereneläviä riittävästi, löydetty expatien lisäksi paikallisia tuttuja, tutustuttu paikalliseen elämään. Tiedän mistä kaupasta löytyy mitäkin. Ja ollaan opittu ranskaa! Se oli minulle yksi tärkeimmistä jutuista, enkä olisi tätä mitenkään muuten oppinut, kuin tulemalla tällaiseen ranskankieliseen maahan. Onneksi on tuttuja, jotka eivät puhu englantia, niin on ollut pakko sönköttää ranskaksi. Mitä olen myös oppinut – ainakin vähän – on kärsivällisyyttä ja rennompaa ajattelua. Toki se edelleen rasittaa, jos vessapytyn korjaajaa joutuu odottamaan kuukauden, mutta muuten Casse pas la tête on ihan hyvä sanonta. Se ei vaan sovi eurooppalaiseen oravanpyörään.

Mitäs vielä olen oppinut? Snorklaamaan, ajamaan autolla keskellä tietä ja ilman valoja. Ja parkkeeraamaan ihan miten sattuu ja minne sattuu, koska ei sillä niin väliä. Olen myös oppinut käyttämään tuulilasin sisäpuolella heijastavaa alumiinipeitettä, koska muuten ratti on niin kuuma, ettei siihen voi koskea. Puhumattakaan turvavyön metalliklipsusta. Ollaan myös totuttu näihin keleihin niin, että kun nyt yhtenä päivänä oli poikkeuksellisesti 25 astetta lämmintä (siis viileää), niin laitettiin autossa lämmitys päälle 27 asteeseen. Uimisen jälkeen palellaan ja autossa on 29 astetta 😄.

Tuo alumiinipeite on muuten samanlainen, kuin meidän avaruushuopamme. Yksi meidän kuuluisista ostosreissuistamme joskus 15 vuotta sitten meni niin, että lähdettiin ostamaan ehkä hammasharjan päitä ja eksyttiin Partiokauppaan. Jossain mielenhäiriössä (minä varmaan näin meidät vaeltamassa Lapissa) ostettiin teltta, rinkat, minipienet makuupussit, avaruushuopa (uusinta uutta), Trangia ja jotain muuta retkeilykamaa. Lähdettiin prätkän kanssa testaamaan telttaa Ähtäriin ja sattui tulemaan sellainen kesäyö, että lämpötila laski johonkin kahdeksaan asteeseen, eikä meillä ollut kuin tuo avaruushuopa 😂. Puolen yötä avaruushuopa kahisi teltassa, kun yritettiin kumpikin kilpaa kääriytyä siihen. Sitten luovutin, puin prätkävermeet päälle ja käärin miehen siihen avaruushuopaan. Sen jälkeen ei ole telttailtu…… Täällä on mielettömät määrät hienoa retkeilytavaraa, mutta aina kun katson johonkin sellaiseen päin, mies sanoo todella kovaäänisesti EI!

Kyllähän näissä maisemissa voisi ehkä telttailla……

Kaikkee sitä oppii, kun vanhaksi elää

Olen oppinut kokkaamaan tonnikalaa lukuisilla eri tavoilla. Ja tietty myös mahi-mahia, marlinia, perroqueta (tätä ei saisi kauheasti syödä tähän aikaan vuodesta, kun se tekee niin hyvää koralliriuttojen uusiutumiselle) ja muita paikallisia kaloja. Osaan käyttää shekkivihkoa ja kerran jopa mietin, että onpa se muuten kätevä, jos ei ole käteistä mukana. Mies totesi siihen, ettei Suomessa ole sellaista tilannetta, etteikö voisi maksaa kortilla. Eikä juu taida ollakaan. Olen jopa tottunut tähän, että digitalisaatio on vasta alussa täällä ja lähimaksu on uusi juttu. Menen ehkä shokkiin, kun pääsen taas Suomeen. Enkä vähiten siksi, että olen nyt tottunut tolkuttoman hitaaseen nettiyhteyteen. Iltaisin se on välillä niin hidas, ettei sitä ehkä voi edes kutsua nettiyhteydeksi.

Osaan karkottaa torakoita (laakerinlehdet siellä täällä toimii). Olen oppinut kävelemään hitaasti, koska näillä keleillä ei voi edetä mun normaalivauhtiani. Ja laittamaan aurinkorasvaa heti aamulla automaattisesti. Ja sen, ettei tiskialtaaseen voi jättää mitään, koska iltapäiväaurinko paistaa siihen polttavan kuumasti. Olen myös oppinut sen, että vessapaperin reuna pitää aina taittaa rullan sisäpuolelle ja pytyn kansi laittaa kiinni, koska ikkuna on päivisin auki. Kaksi kertaa on tuuli puhaltanut koko rullan vessanpyttyyn ja muutama läheltä piti tilanne on ollut myös. Mies ei ole oppinut tätä vielä.

En ole muuten palanut pahasti kuin kerran, ja sekin tapahtui snorklailemassa, kun rasvasin erittäin huolellisesti yläselän ja niskan jne, joiden kuvittelin saavan aurinkoa, enkä ajatellut yhtään, että peppu kelluu myös pinnalla tai hiukan yläpuolella 🤦🏻‍♀️. Onneksi oli seuraaville päiville uimashortseja, kun en olisi voinut enää bikineillä snorklailla. Niin, olen myös oppinut, että uimaan kannattaa laittaa t-paita ja shortsit ihan varmuuden vuoksi. Tämä aurinko täällä on aika paljon polttavampi, kuin mihin olen tottunut. Ja siihen olen tottunut, että suurimman osan aikaa on hiki, eikä sille voi mitään. On polvitaivehikeä, mutta myös polven päällyshikeä, nilkkahikeä ja mitä näitä uusi tuttavuuksia onkaan. Enää en jaksa käydä näillä kesähelteillä kolmea kertaa päivässä suihkussa, kun se on ihan turhaa.

Yksi hienoimpia hetkiä oli tämä, kun nämä papukaijat kävivät viikon verran meidän palmussa syömässä kukintoja.

Ei niin koiraystävällinen paikka

Ihmiset ovat suurimmaksi osaksi mielettömän ystävällisiä ja kohteliaita, avuliaita myös. Joka päivä koiralenkillä tulee juteltua jonkun kanssa ja aamulla pitää sanoa kaikille hyvät huomenet. Tällä hetkellä tosin yleinen ilmapiiri on hiukan muuttunut näiden meidän superturvallisten kotihoodien ulkopuolella, eikä keskusta tunnu enää niin mukavalta paikalta. Kaikki on ehkä hiukan jännittyneitä ja odottelee, mitä tässä tapahtuu. Olen myös oppinut, ettei ulos tarvitse mennä vaikka aurinko paistaa. Se paistaa kuitenkin myös huomenna. Eikä useimmiten pysty olemaankaan ulkona, kun on liian kuuma. Maisemat kodin ikkunoista sykähdyttävät edelleen, eikä oltaisi voitu löytää hienompaa asuntoa ja mukavampia naapureita ja vuokraisäntää.

Meillä on koko merenpuoleinen seinä pelkkää lasia. Ja näkymä on upea.

Negatiivisinta on ehdottomasti se, että joudun nykyään joka päivä pelkäämään, kun vien koiraa, ettei mikään koira hyökkää sen päälle. Nyt on saldona neljä tappelua, joista viimeisimmän aloitti meidän koira eli ei hyvältä näytä. En tiedä mitä siinä tapahtui, kun en ollut itse lainkaan paikalla, mutta meidän koira saattaa nykyään ajatella, että hyökkäys on paras puolustus. Raukka kun on ollut niin isojen koirien hyökkäyksien kohteena (saksanseisoja, dobermanni, akita), ettei ilmeisesti aikonut odottaa hyökkääkö kyseinen rottweiler päälle vai ei.

Tämä Anse Vata on ollut ainakin vielä turvallinen aamulenkkipaikka

Tämä on aiheuttanut unettomia öitä minulle, kun en todellakaan halua, että koirasta tulee agressiivinen. Tämä homma täällä on täysin järjetöntä. Ihmiset pitää koiriaan irti, mutta eivät hallitse niitä lainkaan ja pahimmassa tapauksissa koirat karkailevat ja käyvät yksinään toisten koirien kimppuun. Meidän koira on nyt useamman viikon käynyt ison koiraporukan kanssa lenkeillä ja uimassa, eikä mitään ongelmaa ole ollut. Paitsi eilen. Täytynee unohtaa tämäkin palvelu ja jatkaa yksinään panikoimista. Jos tätä murhetta ei olisi, niin kestäisin varmaan paremmin nuo tehtaidenkin ongelmat, mutta nyt tuntuu, että pelättävää on vähän liiankin kanssa. Näillä hellekeleillä ei tosin voi nyt muutenkaan tehdä pitkää lenkkiä, kun koira läkähtyy.

Onhan vuodessa ollut tietysti aivan mahtaviakin koirahetkiä, kuten tämä. Meidän koirasta tuli yhdeksän pennun isukki.

Vähän erilainen vuosi

Menikö tämä vuosi nopeasti vai ei? Toisaalta meni, kun on ollut niin paljon uutta ja opittavaa. Toisaalta sitten taas koronasulku ja sen odottaminen, päästäänkö käymään Suomessa vai ei ja pääseekö tänne joku, teki tästä hyvinkin pitkän tuntuisen vuoden. Nyt odotellaan päästäisiinkö edes tänä kesänä Suomeen. Suomen rokotusvauhdista päätellen ei päästä…… Yhtään en ole vielä kuitenkaan pitkästynyt olemaan kotona, koska olen kehittänyt itselleni aika paljon jotain ohjelmaa. Nyt tosin on ollut poikkeuksellisen sateista ja on täytynyt pysyä kotona, mutta tällaiselle lukutoukalle sekään ei ole mikään ongelma.

Jos koronaa ei olisi, olisimme jo käyneet Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Koskaan ei pitäisi suunnitella asioita etukäteen, kun voi iskeä vaikka globaali pandemia, mutta tarkoitushan oli tehdä kaikki hankinnat Ausseista, kun täällä on niin kallista. Ja täältä ei todellakaan sai kaikkea, mitä olisi tarvittu. Tarkoitus oli myös, että salmiakki ja purkkalähetykset kulkisivat Suomesta säännöllisesti, ilman DHL:ää, mutta eipä sekään nyt sitten luonnannut suunnitelmien mukaisesti. Ja, että netistä voisi tilata tarvittaessa mitä vaan. Kaikkea ilman on selvitty, paitsi elo ilman salmiakkia oli kamalaa. Nyt sitäkin taas on.

Onhan nämä maisemat upeita. Mieletön tämä laguuni tässä ympärillä.

Miehen mielestä vuodessa ei ole ollut mitään muuta vikaa, kuin ne kaksi iilimatoa, jotka meihin jäi kiinni murtovedessä uidessa. Mutta ne oli onneksi aika pieniä. Tulipahan sekin koettua, vaikkei iilimadot mitenkään erityisesti minun bucket listallani olleetkaan 😆.

Joulun juhlaviikot

11/01/2021 by toispualpalloo

Joulu tuli ja joulu meni. Paljon oli hauskaa ohjelmaa, hyvää ruokaa ja seuraa, mutta joulufiilistä ei kyllä löytynyt. Otin kaikki koristeet pois heti jouluviikonlopun jälkeen, kun joulu tuntui loppuvan täällä ihan seinään. Ainakin meistä tuntui siltä. Toisin kuin Suomessa, jossa välipäivät ovat vielä sellaista ihanaa joulun jälkifiilistelyä ja laskettelua uuteen vuoteen. Täällä joulukoristelu ja jouluhöösäys alkoi kaupoissa heti Halloweenin jälkeen ja koristeet on itse asiassa edelleen paikallaan, vaikka loppiainenkin meni jo. Ja tällaista määrää koristeluja, jouluvaloja ja joulutavaraa en ole kyllä usein nähnyt. Koko rantakatu monen kilometrin matkalta on valaistu, kaupoissa on mitä älyttömimpiä joulukoristeita (suosikkini tietysti Heil Pukki) sekä koristeena että myynnissä ja keskustan Place de Cocotiers oli ihan mielettömän upeasti valaistu.

Suosikkini, Johnston-supermarketin Heil-Pukki.

Ja sitten yksityiskohta Geant-supermarketin over the top-valoista (niitä oli paljon, suorastaan ällistyttävän paljon). Tässä minusta jääkarhu on ajamassa pukin rekeä takaa, poro on pelästynyt ja lähtenyt liian jyrkässä nousussa lentoon ja pukki on pudonnut kyydistä.

Cocotiersillä oli myös valtava ”joulukuusi”, jonka jalka toimi samalla Joulupukin kirjeiden postilaatikkona. Toisessa päässä olevassa musiikkipaviljongissa oli jouluohjelmaa joulukuun alusta alkaen joka ilta. Kunnes siis alkoi tämä mellakointi ja muu häiriköinti ja koko joulu niin sanotusti peruttiin. Tästä perumisesta käytiin paikallisessa kaupunginhallituksessa paljon pidempi keskustelu, kuin muista asioista.

Cocotiers ja musiikkipaviljonki olivat tosi kauniisti valaistu. Sääli, että ne jouduttiin ottamaan kesken kaiken pois.

Kaikesta tästä joulukoristelusta ja joulutavarasta huolimatta me emme oikein saaneet minkäänlaista joulufiilistä aikaiseksi. Edes mun luottokoristeeni, jotka raahasin Suomesta, eivät auttaneet. Koko ajan tuntui vaan siltä, että olen laittanut koristeet väärään aikaan. Vaikka ei olla ennenkään vietetty aina itse joulua Suomessa, niin joulukuu saa kuitenkin oikean fiiliksen aikaan. Täälläkin on illalla pimeää eli jouluvalot loistavat kauniisti, mutta niillä ei ole sitä samaa merkitystä valon tuojina, kuin kotona.

Yksi ystäväni sanoi, että täällä ollaan tosi jouluihmisiä ja valtavalla valo- ja koristemäärällä yritetään kompensoida sitä, että tämä trooppinen ilmasto ja maisema ei oikein luo joulutunnelmaa. Koristeet ovat aika amerikkalaisia (Geantin supermarketin kaksi jättimäistä jouluasuista Paavo Pesusientä varsinkin) ja joulukrääsä todella kiinalaista, mutta oletettavasti tanssivat joulukaktukset, partavalot ja raketilla (tai vaihtoehtoisesti lentävällä lautasella) lentävät joulupukit kuitenkin menivät kaupaksi, kun ne kaupasta hävisivät. Ja nämä lumet ja jääpuikot menivät nopeasti. Ehkä olisi pitänyt ostaa, mutta en oikein uskonut pääseväni niillä tunnelmaan. Ehkä joku joulumusiikki olisi saattanut auttaa, mutta täällä muzak pysyi kaupoissa sinä normaalina disco, pop, reggae, tahiti -sekoituksena.

Mitäs sitten söisi?

Miehellä oli onneksi pidempi joululoma ja yritettiin miettiä, mitä sellaista ruokaa täältä saadaan, mikä toisi joulun. Äiti lähetti Suomesta savustuspusseja savukalaa varten, mutta koska yritin hoputtaa tullia, että olisin saanut pakettini jouluksi, niin tulli päätti tietysti tehdä paketille erityisen tarkan tarkastuksen. Sinne se siis jäi suklaineen ja Vihreine kuulineen. Ja savustuspusseineen. Ja salmiakkineen. Sain sen uuden vuoden aattona, kun lähdin kysymään, että mikä tässä oikein maksaa. Paketista muuten sen verran, että sinne oli mukavana yllärinä joutunut joukkoon paketillinen vegaania voita. Voitte varmaan arvata, mitä sellainen paperikääreissä oleva rasva saa aikaiseksi kolme viikon heittelyn plus hellekelien jälkeen. Hetken täällä pyyhin ja putsasin purkka- ja salmiakkipusseja. Tilasin siis kaikki, mitä haluttiin kaupasta kotiinkuljetuksella äidille, ja ostokset meni sellaisenaan DHL:n laatikkoon. Olispa ollut edes Domino-keksipaketti tai joku vähän mukavampi ylläri, jos sinne vahingossa piti joku väärä tuote mennä. Mutta että voita 😬.

Löydettiin vähän sinnepäin kinkku, löydettiin myös hyvää lohta, josta piti tulla sitä savulohta ja sitten tein jättimäärän lihapullia äidin reseptillä. Niistä tosin syötiin paistovaiheessa 2/3, mutta parhaimmillaan ne onkin silloin. Resepti taitaa olla alunperin mummun ja koska suvussa on lihapullamestareita, en ole yrittänyt kuin kerran aikaisemmin tehdä niitä (ja siitä on kohta 20 vuotta aikaa). Mutta nyt ei ollut paljon vaihtoehtoja, äiti on liian kaukana. Aattona tuli paniikki, että pitää saada rosollia, mutta tietysti just silloin kaikki punajuuret ja porkkanat oli sold out. Täällä ei kannata saada mitään sellaista ”ai että nyt tekis mieli”-kohtausta. Sitä jotain ei kuitenkaan juuri silloin ole.

Saatiin siis ruuat mietittyä ja olin onneksi tilannut ison määrän kuppikakkuja joululahjoiksi, kun naapurit päättivät pitää jouluaattona pienen piirin juhlat eli nautimme Le Réveillon de Noël heillä (aaton messun jälkeinen juhlaillallinen). Lupasin viedä ison savulohen ja niitä kuppikakkuja, mutta koska ne savustuspussit jäivät sinne tulliin, niin piti tehdä äkkiä graavia ja mun joulubravuuriani eli jouluista lohipastramia. Molemmat upposivat niin hyvin, että oli ilmeisen onnistunutta. Ja onneksi oli ne kuppikakut. Täällä on muuten jouluaattona ilotulituksia, mikä oli aika yllätys. Oli oikein mukava aattoilta ja meni aika (todella) myöhään. Syötiin melkein se kuusi tuntia, mikä on kuulemma normi aattoillallisen kesto Ranskassa. Kun vietiin koiraa, niin meidän kadulla oli muitakin jouluaattoyön myöhäisulkoiluttajia ja kaikilla vähän parempaa päällä 😄. Joulun perinneruokia Ranskassa ja myös täällä on hanhenmaksa ja kylmäsavulohi.

Köyhät kutsuttiin joulupäivänä lounaalle

Meidät oli kutsuttu myös Joulupäivän lounaalle yksille tutuille tähän saman kadun varrelle ja käsitin, että mennään ihan kevyelle hanhenmaksa-Sauternes-lounaalle. Rouva oli selittänyt Ilpolle, että on vanha tapa kutsua köyhiä joululounaalle ja virnisteli päälle. Ajatteltiin, että ok, mikäs siinä, hanhenmaksa kelpaa aina. No kun saavuimme paikan päälle, siellä oli lapset ja lapsenlapset ja muita sukulaisia. Oli aluksi jokseenkin vaivautunut olo, mutta se meni siinä pyörityksessä aika nopeasti ohi. En tiedä kutsuisiko kukaan Suomessa puolituttuja joulupöytään sukulaisten kesken, mutta arvostan tätä kutsua aivan mielettömästi.

Ennen lounasta avattiin joululahjavuori ja sitten siirryttiin lounaspöytään. Pöytä oli täynnä osterivateja ja valtavia hanhenmaksavateja, viinikellarista haettiin vuosikerta-Sauternesit ja alettiin syödä. Kun saatiin yksi hanhenmaksavati puoleenväliin, tuotiin toista laatua hanhenmaksaa taas pari kiloa. En ole pitkään aikaan syönyt ostereita (hanhenmaksaa täällä tulee syötyä vähän väliä, sitä on kaikkien luona alkupalana ja syödään sitä usein kotonakin, koska sitä nyt on joka kaupassa ja kioskissa) ja innostuin syömään niitä aika paljon. Plus sitä hanhenmaksaa. Välillä täytettiin osterivadit ja jossain välissä myös kylmäsavulohivati jne jne. Ajattelin siinä, että tämäpä mukava kevyt lounas ja illalla syödään sitten se kinkku ja ne lihapullat ja vietetään suomalainen joulu ihan kaksin.

Pieniä joululahjavuoria, mutta avausprosessi oli nopea kuin mikä.

Ja juotiinkin vähän. En käynyt katsomassa kuinka iso viinikellari tässä talossa on, mutta ilmeisen iso. Kaikkia erikoisherkkuja sieltä löytyi koko ajan lisää.

Vähänpä tiesin, vaikka olisi kai pitänyt arvata. Kaiken tämän syömisen jälkeen pöytä siivottiin (meidän koiralle heitettiin osterivatien jääpalat, että hän saisi hiukan Suomi-fiilistä maatessaan niiden päällä 😂) ja seuraavaksi tuli lämmin hanhenmaksa rypäleiden kanssa. Ehkä parasta, mitä olen syönyt. En yleensä tykkää hanhen- tai ankanamaksasta lämpimänä, mutta tämä oli jotain aivan taivaallista. Sain tietysti reseptin, pitää testata ja laittaa sitten tännekin. Eikä tässäkään tietenkään vielä kaikki (onneksi oli joustava mekko), seuraavaksi pöytään tuli pääruoka eli valtava paisti ja pari vuokaa lisukkeita. Uhhuh.

Tämä. Parasta, mitä olen vähään aikaan syönyt. Ei näytä kovin herkulliselta, mutta aijai, miten hyvää. Meidän koira sai nuolla vadin ja talon koirat katselivat vierestä. En tiedä ymmärsikö meidän koira mitään tämän päälle 😄

Ehkä tämä oli se hetki, kun tuli hetkeksi joulufiilis, kun oli niin ähky ja paljon kovaäänistä puheensorinaa ympärillä (äidin puolen sukuni ei ole sieltä hiljaisemmasta päästä). Jälkiruokana oli vielä kolme erilaista kakkua, mutta en kertakaikkiaan kyennyt enää niihin. Isäntä oli kaivanut tässä vaiheessa viinikellarista jo vaikka mitä, kaikkia maisteltiin mukavasti vain pieniä lasillisia. Vyöryimme kotiin ja olimme ruokakoomassa koko loppupäivän. Se siitä suomalaisesta jouluillallisesta. Tästä lounaasta ja seurasta tuli muuten mieleeni yksi lapsuuteni lempikirjoista eli Oi ihana toukokuu. Luin sitä mummulassa ja koska siitä tuli aina nälkä, niin mummu leipoi voisarvia tai jotain muita herkkuja syötäväksi.

Ruuan jälkeen koirat pääsivät uima-altaalle ja tämän session jälkeen olin yhtä märkä kuin koirat. Siinä oli hyvä tekosyy lähteä vyörymään vatsa edellä kotia kohti.

Sitten syödään taas

Tapaninpäivänä saatiin vihdoin pidettyä meidän suomalainen joulumme ja kylläpäs kinkku ja lihapullat olivatkin hyviä. Ja se graavilohi. Ostin jouluksi hanhenmaksaa, mutta sitä ei todellakaan tehnyt enää kauheasti mieli. Sunnuntaiksi meidät oli taas kutsuttu lounaalle uusien tuttujen luokse. He ovat todellisia paikallisia eli rouva on viidennen polven caledonienne ja mies kolmannen. Rouvan esivanhemmat ovat tänne tulleita vankeja toiselta puolelta ja toiselta sitten taas sitä ”parempaa väkeä” eli hallintovirkamiehiä. Miehellä on myös hyvin tyypillinen tausta eli hänellä on aasialaiset ja wallislaiset isovanhemmat. Vietiin sinnekin lohipastramia ja edelleen kelpasi hyvin. Voin siis aloittaa täällä lohiherkkujen valmistuksen 😄. Ruoka oli ihana aasialais-caledonialais-ranskalainen miksaus ja seura oikein hyvää. Tämä pariskunta haluaa selvästi petrata englannintaitojaan, joten heidän kanssaan puhuttiin pääosin englantia. Kaikki muut on mennyt ranskaksi, joten kyllä se kieli alkaa tästä pikkuhiljaa sujua.

Sitten oli pari rentoa välipäivää (paitsi maanantaina olisi ollut naapurin 60-vuotisjuhlat, jotka valitettavasti jouduttiin jättämään väliin). Mies oli välipäivät töissä eli neljä päivää taas tehtaalla ja minä olin kanavahtina kotona, koska talon omistaja on lomalla. Yhden naapurin koira melkein tappoi kanan juuri ennen minun vahtivuoroani. Meidän koira ja kana ovat tulleet ihan ok toimeen, mutta nyt tietty kana oli niin shokissa, ettei meidänkään koira ollut yhtään kiva. Tämä samainen koiranomistaja-naapuri kutsui minut heille uudenvuoden aattona, mutta päätin sitten olla koiran kanssa kotona, kun en tiennyt paljonko täällä ammutaan ilotulitteita. Oli kohtalaisen rauhallinen ilta, mutta kahdeltatoista herättiin aikamoiseen paukkeeseen ihan tässä meidän kadulla. Ja sitten joskus aamuyöllä oli vielä toinen rupeama, mutta siinä vaiheessa käännettiin koiran kanssa molemmat vaan kylkeä.

Tammikuun ensimmäisenä päivänä täällä oli kaupungin järjestämä ilotulitus, jota oltiin jo odotettu kuin kuuta nousevaa. Nähtiin nimittäin ennen tänne tuloa se edellinen ilotulitus ja oli kyllä huikea. Hiukan oli puhetta tämänkin perumisesta mielenosoitusten vuoksi, mutta ei sitä sitten onneksi peruttu. Seinänaapureiden terassi on suoraan sinne tekosaarelle, mistä raketit ammutaan, joten olimme kutsuneet itsemme kätevästi heille 😁. Ilotulitus oli upea, kesti 20 minuuttia ja musiikit sai kuulumaan radiosta. Ainakin Facebookissa sen voi katsoa täältä. Parempi se olisi tietysti ollut, jos olisi soitettu Daruden Sandstorm, mutta eivät nämä taida tietää täydellisistä ilotulitusmusiikeista mitään 😉.

Uusi vuosi, mutta vanhat kujeet

Vuosi on alkanut hyvin sateisena ja todella kuumana. Kuivattelen tässä edelleen uuden vuoden aattoyönä kastuneita terassikalusteiden tyynyjä. Ovat kauniisti homehtuneet tietysti, kun tässä on mennyt reilu viikko niitä kuivatessa. Kaikki muukin homehtuu näillä keleillä (ja ruostuu). Vuosi alkoi tietysti myös parilla tuhopoltolla tehtaalla ja yhdellä vakavammalla väkivallalla turvallisuushenkilöä kohtaan, joten ei tämä paremmalta näytä kuin viime vuosi. Mitään ratkaisua ei näytä olevan luvassa. Pitää keskittyä nyt sitten nauttimaan maisemista, vaikka vähän alkaa tämä odottelu ja epätietoisuus rasittaa.

Loppiaisena perinteisiin kuuluu syödä Galettes des Rois eli kolmen kuninkaan (meillä kolme Itämaan tietäjää) kakku tai piirakka, mikä se onkaan ja sitä on nyt sitten syöty useampaan kertaan. Onnistuin saamaan ensimmäisestä kakusta sen sisään leivotun pienen keraamisen jutun (yksisarvinen, hahmot vaihtelevat todellakin laidasta laitaan) ja sain kruunun päähäni. Olin siis päivän kuningas/kuningatar ja kuulemma saan määräillä koko vuoden. Mies sanoi, ettei siinä mitään uutta ole 🙄. Lauantaina oltiin alakerran naapurin synttäreillä ja siellä oli synttärikakkuinakin galettea. Ja tänään oli pakko ostaa vielä yksi, tosin annoin siitä puolet naapurin rouvalle, kun ei tällaista kukaan yksin saa syötyä.

Tällainen kakku. Tulee kruunun kera, että kuningas/kuningatar saadaan kruunattua.

Ja tällaisia pieniä, keraamisia juttuja siellä kakussa sitten on. Alunperin se on ollut papu, mutta nykyään tällaisia. Mietin, että miten käy, jos tätä kunnolla puraisisi. Hammaslääkäreillä jonoa aina loppiaisen jälkeen?

Oli muuten mielenkiintoista nähdä kerrankin kunnon paikalliset bileet, kun olen kuullut ja lukenut, että täällä juhlitaan aika paljon. Ja kyllä, me menimme pari tuntia juhlien alkamisen jälkeen paikalle, ja samppanjaa oli selvästi virrannut jo muutaman laatikollisen verran. Plus muita juomia. Tämä porukka oli pelkästään ranskalaisia, kaikki asuneet täällä 15-25 vuotta, joten oli mukavaa ja mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan täällä asumisesta ja nykytilanteesta. Tosin kahdeksan aikaan illalla, kun juhlat olivat kestäneet seitsemän tuntia, todettiin, että ei me ymmärretä enää mitään lievästi humalaisesta ja todella nopeasta ranskasta, joten lähdettiin kotiin. Bileet jatkuivat aika kosteina ja aika myöhään. Mutta oli kyllä todella hauskaa, vaikka kaikki olivat vanhoja tuttuja keskenään, niin ei tullut yhtään ulkopuolinen olo. Ja niin, kuulemma kannattaisi vaan relata, polttaa vähän paikallista maria ja juoda samppanjaa, eikä miettiä vakavia tehdasasioita. Oui, oui 😅. Siitä sitten hyvä uuden vuoden lupaus itselle. Relaa (ilman sitä maria).