I miss modern world

Posted on by toispualpalloo 4 Comments

Käytiin taas Suomessa. Tai no taas ja taas, mutta jo toisen kerran tänä vuonna. Ollaan viimeksi päästy nauttimaan Suomen kesästä 2019 eli jo oli aikakin. Ennen lähtöä Suomi paistatteli helleaallon kourissa, joten pakkasin vähän sillä silmällä. Kun laskeuduttiin Helsinkiin, meidän autonkuljettajamme (sama herra Taksi Pyökäriltä vei meidät kentälle, kun muutettiin tänne ja on kuskannut meitä nyt näillä Suomen vierailuilla lentokentältä Turkuun ja sitten takaisin Helsinkiin, aivan ehdottoman paras kyyti ja kyyditsijä) varoitti, että ulkona on sitten vain 12 astetta. Herranen aika, että oli kylmää. Koko ensimmäisen viikonlopun. Ei meinannut kotoa löytyvät villapaidat ja villakangastakit riittää ja mies tarvitsi hatun. Hanskatkin olisivat olleet kova sana.

Ehkä viileää, mutta niin nättiä. Suomen kesä.

Jet lag oli taas kerran aivan jäätävää, viidentenä aamuna ajattelin, että kuolen ja koko kroppa oli ihan hakattu. Ei auttanut melatoniinikouralliset, niistä tuli vain kamala olo. Mutta kun pääsin anoppilan maailman parhaaseen puusaunaan ja sain iltapalaksi Kivikylän Huiluntuhtia, niin johan nukuin melkein kymmenen tuntia putkeen. Olo oli aivan uudestisyntynyt. Nyt olin myös viisaampi ja järjestänyt vähemmän ohjelmaa eli oltiin useampia päiviä paikallamme. Ja kotona enemmän kuin viimeksi. Veljen perheen kanssa vietettiin neljä päivää mökkeillen ja siinä sai nauttia oikein perinteisestä Suomen kesästä. Keleineen päivineen, ne kun vaihtelivat mekkokelistä villahousukeleihin.

Mitäs keleistä, kun oli kaikkea hyvää syötävää koko loman ajan. Söin mansikkakakkujen lisäksi aika paljon graavia ja savukalaa.

Enimmäkseen oli tosin niitä villahousukelejä. Mutta toisaalta, meillä kun ei ole autoa Suomessa ja moottoripyörä on ainoa kulkuväline, niin prätkävermeissä ei tullut kuuma. Jouduttiin ostamaan uudet ajovermeet, kun vanhat varastettiin heti ekana tänne muuton jälkeisenä pääsiäisenä Suomen asunnon vintiltä. Mitään muuta ei viety, mutta tarkkaan oli kaivettu eri laatikoista ja kaapeista kaikki ajovarusteet. Hiukan harmitti ja harmittaa edelleen. Onneksi uudet kypärät olivat jääneet asuntoon sisälle, niin ne olivat edes tallella. Hellekelit alkoivat heti taas, kun lähdettiin pois Suomesta, joten vilpitön anteeksipyyntöni kaikille, jotka lomailivat heinäkuun lopussa ja kärsivät surkeista keleistä. Se johtui varmaan meistä 😄.

Tämä iltojen valoisuus oli muuten hämäävää. Meinasin pari kertaa myöhästyä klo 18 kiinni menevästä kaupasta, kun en todellakaan tajunnut mitä kello on. Tämä kuva taitaa olla otettu 21:30. Uskomattoman ihanaa.

Jos sitten jo jotain muuta seuraavaksi

Kuten olen tainnut aiemmin jo mainita, mies alkaa olla valmis palaamaan Suomeen ja vietiin nyt tuliaisten lisäksi aika paljon kaikkea tavaraa kotiin. 110 kiloa. Ja päätettiin, että kun palataan takaisin, hän kertoo töissä, että olemme lähdössä ensi vuoden alussa pois. Tarkoitus on nyt reissata täällä päin kaikki ne paikat, joihin ei olla koronan takia vielä päästy (eli kaikki paitsi Australia 😄) ja lähdetään sitten takaisin. Koulujen kesäloma joulu-helmikuussa sotkee hiukan tätä suunnitelmaa, koska kaikki lennot ja hotellit ovat aika täynnä, mutta pitää nyt katsoa miten tämä saadaan sumplattua. Ehkä palaamme sitten vasta maaliskuussa. Tai huhtikuussa. Kuten hyvä ystäväni sanoi, pääasia kuitenkin, ettei palata marraskuussa. Ei tulisi mieleenikään. Suomessa rippijuhlissa ystäväni sisko sanoi, että nyt oli kolmas talvi heillä Suomessa expat-kauden jälkeen ja vasta nyt alkoi tuntua siltä, että talvesta voi selvitä. Ja he asuivat Kanadassa. Saattaa olla siis pari eka talvea aika rankkaa tämän paratiisisaaren jälkeen.

Lentokenttäkuljetuksen kuskilla oli aika yllättynyt ilme, kun hän alkoi nostella näitä autoon. Järkyn painavia.
Näitäkin tärkeitä tuliaisia oli laukuissa.
Palatessa oli hyvin tyhjät laukut ja mies keksi, että täytetään ne vessa- ja talouspaperilla, etteivät laukut hajoa. Nyt on sitten aika paljon paperia.
Home sweet home

Täytyy varmaan käyttää tuota ”paratiisisaari” sanaa näin lainausmerkeissä. En tiedä tuntuuko vain siltä vai onko täällä oikeasti kaaos ja hulinointi lisääntynyt koko ajan. Minä luulen, että on, kun ei olla kuitenkaan ainoita, joilla tämä fiilis on. Porukkaa on lähtenyt ja lähtee koko ajan pois, myös yli 20 vuotta täällä asuneita. Ja pitkään muualla asuneet caldochet ovat sitä mieltä, että ilmapiiri on todellakin muuttunut, mutta siitä ei saa puhua. Joka maanantai luetaan lehdestä, montako ihmistä on kuollut viikonlopun liikenteessä. Vuoden alusta tähän elokuun loppuun lukumäärä taitaa olla nyt 41. Turvavöitä ei käytetä ja kännissä ajetaan, joten voisi tuo määrä olla enemmänkin. Toisessa viime viikonlopun onnettomuudessa oli neljä ihmistä kyydissä, joista kaikki loukkaantuivat, mutta vain kuljettaja kuoli.

Tähän taitaa sopia se ”moni kakku päältä kaunis…”

Samoin maanantaina kerrotaan montako ihmistä on kuollut jotenkin muuten, lähinnä väkivallan seurauksena. Kotiväkivalta on lisääntynyt huomattavasti, samoin ilkivalta ja varkaudet. Siis aivan älytön ilkivalta, apteekkeja ja lääkäriasemia poltetaan, kouluihin murtaudutaan ja tuhotaan paikat, autoja kivitetään (taas St. Louisin tribun häiriköt kunnostautuivat tässä eilen). Kaiken huippu oli nyt juuri uutisointi siitä, että yhdestä pahamaineisesta tribusta tullaan tänne Nouméaan kokeneempien autovarkaiden kanssa harjoittelemaan autojen varastamista. Eli miten rikotaan ikkuna äänettömästi ja miten auto käynnistetään ilman avainta. Nyt taas meni yhdellä henkilöllä kuppi nurin (ja koko Thion kunta on ”en ras-le-bol”), hän lähti etsimään varastettua autoaan ja ampui autossa olleita. Kumpikaan autossa ollut ei onneksi kuollut, mutta osumaa tuli. Viime vuonna yksi mies ampui autovarkaan kuoliaaksi, koko sen alueen naapurusto oli aivan kypsä jokaöisiin varkauksiin ja tällä ampujalla katkesi pinna.

Asiasta toiseen, tämä kun on todella pieni paikka, kaikki tietävät kaiken ja tuntevat kaikki, mutta sen lisäksi kaikki näyttävät olevan myös sukua toisilleen. Sekä kanakit, mutta tarkoitan tässä nyt erityisesti caldocheja. Mutta toisaalta onko se mitään ihme, kun 1850-luvulla täällä ei kauheasti ollut tuota valkoihoista porukkaa, vain vangit ja vankiloiden henkilöstö. Siitä pohjalta ovat nämä caldochet sitten lisääntyneet ja täyttäneet maan. Tai ainakin länsirannikon karjankasvatusalueet. Juuri saatiin tietää, että vastapäinen naapurimme Katia ja yksi eläkkeellä oleva poliisi muutaman talon päässä, jonka kanssa joka aamu juttelen, ovat serkuksia. Serkku-sanaa käytettänee hiukan laajemmin kuin Suomessa koskemaan myös pikkuserkkuja jne. He ovat kotoisin Vohista ja Koumacista, juuri näiltä karjankasvatusalueilta eli broussesta. Landelta siis.

Meillä oli taas Bourailin messut pienen tauon jälkeen ja mietin pitkään jaksaisinko lähteä ajamaan sinne. Ovat hiukan kuin maatalousmessut (vai maaseutumessut, mitkä ne nyt ovatkaan, jotka Suomessakin järjestetään kerran vuodessa), kilpaillaan isoimmasta sonnista ja suurimmasta kurpitsasta ja pääpäivän tärkein ohjelmanumero on rodeo. Haluaisin nähdä rodeota edes kerran, mutta aika paljon kotiin jäämiseen vaikutti se, että en halua ajaa Bourailista lauantai-illalla pimeässä pois, kun suurin osa kanssakulkijoista on saattanut nauttia messuilla muutakin kuin mehua. Tätä ”jos otan, ajan silti” -mentaliteettia en tajua. Varmaan 80% kuskeista perjantai- ja lauantai-iltaisin kello 20 jälkeen on juonut lasin tai pari viiniä, myöhemmin illallisajan jälkeen varmaan vähän enemmänkin. Tämä siis tässä Nouméassa. Tuolla ulkopuolella saatetaan tuohon aikaan olla jo aivan kunnon kännissä ja auton ratissa silti.

Patonkisaaren suomalaisten määrä tuplaantui

Samana viikonloppuna kun olisi ollut nuo Bourailin messut, oli meillä huomattavasti parempaa ohjelmaa tarjolla. Olimme nimittäin tänne purjehtineen suomalaispariskunnan Manta-veneellä iltapäiväkahvilla. Joka venähti aika pitkäksi kahvitteluksi, mutta hauskaa oli. Kävi nimittäin niin, että meidän naapurimme tulivat purjehtimasta sinä sunnuntai-iltana, kun me olimme juuri palanneet Suomesta ja hyvin tohkeissaan tulivat kertomaan heti, että satamassa yhdessä veneessä oli Suomen lippu. Ajateltiin, että ihan oikeastiko.

Seuraavana päivänä Isabelle selvitti meille vieraslaiturin koodin (hän oli jo käynyt katsomassa olisiko veneessä ihmisiä paikalla ja jätti sinne lapun, missä oli minun numeroni) ja me menimme sitten minigrippussiin laitetun viestin kanssa huutelemaan, että päivää ja onko täällä ketään paikalla. Olihan siellä Auli ja Hanski. Minun piti oikein varmistaa, että anteeksi, mutta oletteko te oikeasti suomalaisia 😂. Yhtään kun ei olla täällä nähty koko aikana. Naapurin Yves vitsaili, että pitäiskö tehdä oikein lehteen juttu, että suomalaisten määrä on nyt tuplaantunut. Tähän liittyen annoin hiukan palautetta, kun lehden ruokaliitteessä ei ollut muuta suomalaista, kuin pieni juttu leipäjuustosta, mutta aukeaman verran ruotsalaisia ruokaohjeita (silakkalaatikko, Hasselbackan perunat ja graavilohi). Tanskalaisia ohjeitakin oli sivun verran. Kuulemma neljä suomalaista ei vielä päihitä täällä olevien ruotsalaisten määrää 😂.

Meidät kutsuttiin sitten seuraavaksi lauantaiksi kylään. Aivan mielettömän kaunis vene heillä, täältä heidän blogistaan voi lukea lisää heidän matkoistaan pallon ympäri ja veneestä löytyy lisää tietoa täältä. Auli ja Hanski ovat purjehtineet aika uskomattomissa paikoissa, kuten esimerkiksi Chilessä ja Huippuvuorilla. Ja Tyynenmeren yli Ranskan Polynesian kautta Uuteen-Seelantiin, jonne Manta jäi korona-ajaksi. Asia, jota menimme erityisesti ihmettelemään ja ihastelemaan oli se, että Mantassa on SAUNA. Ihan uskomattoman hieno, eikä mikään minipieni vaan kahdelle hengelle oikein sopivan kokoinen. Oli oikeasti kyllä niin hienoa nähdä suomalaisia ja saada viettää rentoa iltaa heidän kanssaan.

Miten hieno sauna saatu purjeveneeseen. Ja tilava.

Saatan muuten ottaa käyttöön Aulin blogissaan mainitseman ”patonkisaari”-nimityksen, tämähän on aikalailla patongin mallinen pötkylä 😁. Kävin viemässä heille sadepäiviksi luettavaa, kun minulla on vielä suomenkielisiä kirjoja täällä ja yritettiin auttaa puhelinliittymän hankinnassa. Kallista on ilman paikallista osoitetta ja pankkitiliä. Sain Aulilta lahjaksi hänen kirjoittamansa kirjan Laivakoira Latte – s/y Sareman purjehdus pohjoisnavan ympäri. Kirja on suunnattu yli 10-vuotiaille, mutta suosittelen sitä kyllä kaikille purjehduksesta ja matkakertomuksista kiinnostuneille. Hyvin jännittävä reissu on Lattella ollut. Nyt odottelemme Aulia ja Hanskia takaisin Nouméaan Pins-saaren purjehdukselta.

Niin, se moderni maailma

Sen lisäksi, että tämä saari on hyvin pieni, niin on tämä 90-luvulla eläminen jonkin verran rasittavaa. Me olimme jo nyt Suomessa ihan pihalla kaikista uusista sovelluksista (ja pihalla siitäkin, että kaikki toimii sovellusten kautta) ja Fafasissa ihan ääliöinä, että miten tämä ruoka nyt pitäisi tilata, tiskiltä vai joltain express-näytöltä. Ja olen jo unohtanut koko MobilePayn, veljeni kyseli, että enkös voisi antaa vain puhelinnumeroa, että hän voisi maksaa MobilePaylla. Anteeksi nyt vaan, mutta elän täällä shekkivihkomaailmassa enkä mobiilimaksumaailmassa. Joku kurssi täytyy varmaan järjestää, että sopeudutaan taas yhteiskuntaan. Miehelle on tullut muuten aika monta työtarjousta tässä, alankin arvioida niitä sen mukaan, missä digitalisaation asteella kukin paikka on. Kaikille on tähän mennessä sanottu ei.

Ja moderniin maailmaan kuuluu myös se, että kaupasta löytyy kaikkea. Olkoon vaan ruokakriisi ja kaikki muut globaalit kriisit, mutta silti suomalainen kauppa on aivan tolkuttoman täynnä tavaraa. Ihan kaikkea löytyy, mitä nyt keksiikään tarvita. Käytiin taas Kupittaan Cittarissa pyhiinvaellusmatkalla ihmettelemässä hevi-osastoa ja leipäosastoa (söin muuten kauraleipää ja saaristolaisleipää niin paljon, että pärjään hyvinkin useamman kuukauden ilman) ja jugurttiosastolla lähti melkein taju. Naurettiin muuten sitä, että miltä meidän plussaostokset näyttävät muutamalta viime vuodelta: monivitamiineja, purkkaa ja salmiakkia kerralla kauheat määrät, eikä muuta.

Tämä olkoon esimerkkinä siitä, että todellakin KAIKKEA löytyy. Tätä en välttämättä kyllä tarvi.

Onhan täällä hyvääkin – terveydenhuolto

Se paluussa kuitenkin hirvittää – mikäli kaikki lehtijutut pitävät paikkansa – että kun tähän aivan mielettömän hyvään terveydenhuoltoon on nyt tottunut, niin miten tottuu siihen, että Suomessa se ei toimi. Täällä pääsee yleislääkäriin koska tahansa vaikka ilman ajanvarausta, tietyille erikoislääkäreille saattaa joutua odottamaan pari viikkoa. Mutta erikoislääkärillekin voit varata itse suoraan ajan, ei tarvitse saada ensin mitään lähetettä. Täällä ei ole julkista perusterveydenhuoltoa, vaan vain yksityisiä lääkäriasemia (tai oikeastaan niitä muutaman lääkärin ”asemia”, vain muutama isompi lääkäriasema löytyy), mutta hinnat ovat silti erittäin kohtuulliset. Ja niistä tulee se paikallinen Kela-korvaus ja lisäksi työpaikan kautta vielä lisäkorvaus.

Gynekologikäynti maksoi viisi euroa kaikkien korvausten jälkeen ja jos ei olisi Mutuellea eli työpaikan kautta tulevaa lisäkorvausta, vaan pelkkä Kela, olisi se maksanut 25 euroa. Ilman mitään korvauksia 50€. Ne harvat reseptilääkkeet, joita olen ostanut korvataan suoraan apteekissa ekan käynnin jälkeen. Kallein erikoislääkäri tutkimuksineen oli ehkä 65 euroa. Erityissairaanhoito eli sairaalat ovat julkisesti rahoitettuja, oma pikainen sairaalakäyntinikin korvattiin lähes kokonaan eikä se ollut ilman korvaustakaan mikään valtava maksu, muistaakseni kaikkine tutkimuksineen 250€. Ja menin sinne ambulanssilla.

Omalääkärisysteemi toimii erinomaisesti, lääkäriasemilla on usein myös sairaanhoitajan vastaanotto, tai sitten on erillisiä sairaanhoitaja-”asemia”, missä voi käydä poistamassa tikit yms. Eräs naapurimme sai aivoinfarktin ja heti, kun hän palasi kotiin, kävi sairaanhoitaja päivittäin häntä katsomassa ja kävelyttämässä. Siihen saakka, kunnes hän pystyi yksin kävelemään. Herra B. alkoi kyllä epäilyttävän aikaisin ajamaan autolla sen infarktin jälkeen…. En tajua miten Suomen terveydenhoito onkin niin surkeassa jamassa, jotenkin sitä aina ennen ajatteli, että meillä se toimii niin hyvin.

Yksi ongelma tässä kaaoksen lisääntymisessä muuten on se (tai siis tuleehan siitä paljon muitakin ongelmia….), että lääkäreitä häipyy pois. Pohjoisessa, missä on oikein kunnostauduttu lääkärivastaanottojen ja apteekkien polttamisessa, alkaa olla tietyiltä paikoilta jo pitkä matka lääkäriin. Saarilla myös samaa juttua eli mitta tullut täyteen, kun olet monta kymmentä vuotta pitänyt apteekkia, mutta nyt viime vuosina sinne on murtauduttu jatkuvasti ja sen lisäksi saat pelätä, että koko apteekki poltetaan. Lääkärit ja apteekkarit lopettavat ja siirtyvät lähemmäs Nouméaa. Tai jos ovat lähellä eläkeikää ajattelevat varmaan, että helpompi lopettaa nyt. Eikä uusia lääkäreitä ja apteekkareita enää saada, kukaan ei halua mennä sellaisille paikakunnille, missä et voi olla varma, että voit turvallisesti harjoittaa ammattiasi.

Ai niin, kolmanteen referendumiin liittyvät valitukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa on hylätty. Itsenäisyyttä kannattavien tahojen puheet kovenevat. Saas nähdä mitä tästä tulee.

Itsenäisyyttä vaaditaan ja toimepiteitä valtiolta. Oikealla alhaalla pikku-uutinen siitä, kun taas on heitelty kiviä autoihin.

Ay Captain, I think the ship is sinking

Posted on by toispualpalloo

Ensin positiiviset uutiset. Ystäväni on päässyt vihdoin pois Ukrainasta ja on kohta taas täällä. Hänen parin kuukauden sukulaisvisiitistään tulikin puolen vuoden järkyttävä kokemus. Lähdimme aika samoihin aikoihin täältä, mutta hän ei ehtinyt lähteä takaisin ennen kuin sota alkoi. Tämä kevät (tai siis syksy täällä meillä) on mennyt aika paljolti siinä, että viestittelen hänen kanssaan heti aamulla, onko hän hengissä ja ovatko hänen vanhempansa hengissä. Hänen isänsä siirrettiin juuri nyt etulinjaan, joten karseaa jännitystä riittää, vaikka hän ei siellä enää olekaan. Aika alkuvaiheessa he pakenivat hänen äitinsä kanssa Kiovasta (yksi ohjus osui heidän naapurustoonsa heti siinä alussa) heidän mökilleen. Siellä he istuivat maakellarissa pommisuojassa pitkät ajat, mutta oli kuitenkin sähköt, kaivo ja kaupoissa ruokaa. Elämäni absurdein viestittely oli se, kun opastin häntä aseiden käytössä. Hänen isänsä jätti heille käsiaseen ja kiväärin turvaksi. Suoraan sanottuna aika kamalia painajaisia olen nähnyt ja huonosti nukkunut, kun olen miettinyt sotaa ja häntä siellä sodan keskellä. No hänen aviomiehensä täällä Nouméassa on takuulla nukkunut sata kertaa huonommin kuin minä.

Tähän vähän kevennyksenä, koska tämä ystäväni on leffafriikki, että huvittaa nämä elokuvien alussa näytettävät kieltomerkit. Lähinnä siis tuo viimeinen. Enkä ole ollut vielä katsomassa mitään, missä ei olisi ollut 0-3 vuotiaita lapsia juoksentelemassa tai itkemässä. Ihan sama, mitkä ikärajat leffoissa on.

Hän siis palaa tänne saarelle, joka tuntuu minusta enemmän ja enemmän uppoavalta laivalta. Yksi uusi tuttu kysyi, että mitkä ovat kolme parasta asiaa Uudessa-Kaledoniassa, jos ilmasto jätetään pois, eikä me keksitty millään kuin kaksi: luonto ja se, että voi vetää släpäreissä ja shortseissa vuoden ympäri. Tosin tämä jälkimmäinen liittyy vahvasti tuohon ilmastoon, mutta se hyväksyttiin pitkän väännön jälkeen nyt kuitenkin. Ei olla vieläkään keksitty kolmatta, on ehdotettu halpaa tonnikalaa ja ilmaista sulkapalloilua (on kyllä vuosimaksu, mutta on aika pieni ja seura maksaa sulat, aika ällistyttävää miehen mielestä), mutta ne eivät kuulemma kelpaa. Tämä uusi tuttu tai oikeastaan uusi, hyvä ystävämme oli jo kolmen viikon jälkeen sitä mieltä, että tämä paikka on täysi disaster. Olen sanonut, että ei mitään paineita, mutta luotan siihen, että hän pelastaa tämän paikan.

Maisemat on upeat. Samoin riikinkukot.

Hyllyt on tyhjinä

Kun suomalaiset lehdet ovat täynnä hintojen nousua ja mahdollista globaalia ruokakriisiä, niin täällä tavanomaiseen tyyliin unohdetaan, että kyseessä on monisyinen, globaali ongelma eikä vain maailman keskuksessa eli Uudessa-Kaledoniassa tapahtuva juttu. Ei täällä oikeastaan edes kirjoiteta globaalista ruokakriisistä, ainoastaan siitä, miten vesisateet ovat pilanneet jo toista vuotta peräkkäin nämä sadot. Järkyttävää sekin on, mutta se määrä, mitä täällä on tarjolla (varsin huonolaatuista) paikallista ruokaa, siis vihanneksia ja hedelmiä on varsin pieni versus se määrä, mitä sitä muualta tänne tuodaan. Eli kannattaisi olla huolissaan enemmän siitä, saadaanko tänne jatkossakin ruokaa muualta. Australia ja Uusi-Seelanti kärsivät yhtälailla La Niñan vesisateista toista vuotta peräkkäin, joten minua ainakin huolestuttaa saadaanko sieltä enää ruokaa entiseen malliin. Eikä Ranskakaan voi aina kaikesta pelastaa, jos huono tilanne tulee.

Täällä on ollut muutamia protesteja contre La vie chère eli hintojen kallistumista vastaan. Suurin protesti oli yhtenä aamuna, kun ennen kello kuutta jopa tässä meillä kuului rekkojen torvien tööttäys ja keskusta oli aivan tukossa isoja ajoneuvoja, kun vein miehen töihin. Eli polttoaineen hinnankorotuksia vastaan oli hyvä osoittaa mieltä ajamalla isoilla rekoilla ja työkoneilla pitkin poikin Nouméaa. Samoin tämä kansanliike blokkasi muutamat huoltoasemat. No toki tiet sai helposti tukittua, ei tullut mieleenkään mennä päivällä mihinkään keskustan suuntaan. Onneksi mies tulee töistä vasta hiukan ennen kuutta, silloin ei kukaan enää osoita mieltään tai tuki mitään, koska on kiire aperolle ja illalliselle.

”Käymme töissä elääksemme, emmekä vain selvitäksemme hengissä”

En sano, etteikö protestit ja mielenosoitukset olisi hyvä asia ja varsinkin ne ovat osa ranskalaista kulttuuria. Mutta hiukan kyynisenä ihmisenä mietin, että miten pienen pieni Uusi-Kaledonia voi vaikuttaa öljyn hinnan nousuun eli bensan hinnan korotuksiin. Täällähän on aika edullista polttoainetta, mikä on yllättävää, kun ollaan kuitenkin keskellä ei mitään ja muuten on niin kallista. Polttoaine pitää pitää alhaalla, koska julkisia ei käytetä eikä niillä tietty tribuihin hyvin pääsekään varsinkaan suur-Nouméan ulkopuolella. Kaikilla on isot 4×4 pick upit, kulutus on siis suurta ja täällä, kuten Amerikassakin, yksityisautoilu on ”kansalaisoikeus”. Hällä väliä, että varsinkin kanakit huutavat kovaan ääneen ympäristön suojelemisesta ja turvaamisesta lapsilleen, se ei kuitenkaan koske missään tapauksessa autoilua ja sen vähentämistä.

Johnstonin jugurttihylly

Pienen pieni NC ei oikein voi mitään myöskään kuljetuskustannusten nousulle eikä ruokakriisille, mutta toki hallitukselta voi pyytää pikaisia toimia inflaation hillitsemiseksi. Hyllyt on aika tyhjiä välillä, varsinkin viime viikkoina Johnston supermarketissa, jossa useimmiten käyn, on juustohylly aivan tyhjä ja siellä täällä on tyhjiä kohtia muissakin hyllyissä. Kirjakauppa oli suorastaan huolestuttavan tyhjä, niin suuria vaikeuksia kuljetuksissa, että tavaraa ei vaan saada tuotua.

Yhtenä vastauksena näille protesteille hallitus määräsi, että tulee olla kiinteähintainen vihannes/hedelmäkori. En tajua tätä yhtään, mutta nyt sellainen sitten on. Kuuden kilon setti saa maksaa 2500 xpf:ia eli hiukan reilu 20 euroa. On tarkkaan listattu, mitä vihanneksia (3 erilaista) ja hedelmiä (2 erilaista) kori sisältää, lajikkeet saattavat vaihdella tarjonnan mukaan. On myös säädetty minkä kauppojen pitää tämä tarjota ja tämä kansanliike käy niitä myös tarkkailemassa. Tämä on voimassa neljä kuukautta. Keskusteluja käydään myös siitä, pitäisikö sama olla voimassa lihan ja kalan suhteen. Tällainen samanlainen juttu on ollut ilmeisesti 2019. Ehkä nämä ihmiset täällä unohtavat vallan olevansa tällaisella pienellä Tyynenmeren saarella. Minä mietin vaan logistiikkaa ja kustannuksia, näitä ei ne niinkään kiinnosta. Tämä on vähän sama kuin se legendaarinen mielenosoitus ja lakko täällä, kun nikkelin maailmanmarkkinahinta laski. Paikallisen hallituksen olisi pitänyt tehdä jotain sille(kin).

Rotat jättää uppoavan laivan

Kiihtyvällä tahdilla täältä lähtee porukkaa koko ajan pois. Aina on tietysti normaalia liikettä Ranskan ja tämän välillä, kun opettajia, poliiseja, virkamiehiä ja sairaanhoitajia tulee 2-4 vuodeksi ja lähtee taas. Mutta sen lisäksi nyt lähtee täällä pitkään asuneita eläkeläisiäkin ja tästä piskuisesta ei-ranskalaisten expatien porukastakin väki vähenee. Miehen työpaikalla ei taida olla enää muita expateja kuin me ja kanadalaispariskunta, jotka tulivat hiukan ennen meitä. Veikkaan, että he lähtevät myös, kun kolme vuotta tulee täyteen. Me olemme myös päättäneet lähteä ensi vuoden alkupuolella täältä pois. Todennäköisesti Suomeen, vaikka miehelle uusia tarjouksia tuleekin.

Näin juuri aamulenkillä yhden tutun, joka on caldoche, mutta asunut välillä pitkään ulkomailla. Eli puhuu täydellistä englantia, mikä on aina mukavaa meidän kannaltamme. Celine muutti takaisin tänne, koska vanhemmat alkoivat olla jo sen ikäisiä. Hän on sellainen amerikkalaiseen tyyliin aina iloinen ja positiivinen ihminen, mutta nyt kun nähtiin, niin hän oli aivan myrskyn merkkinä. Sanoin hänelle, että minun onkin pitänyt kysyä hänen sähköpostiosoitteensa jo pitkän aikaa hänen naapureiltaan, jotka näin aina aamulenkillä, mutta en ole nähnyt pariskuntaa hetkeen. No he ovat kuulemma muuttaneet Ranskaan, eivät ole vuosiin käyneet siellä, mutta nyt halusivat pois. Ja sen jälkeen Celine alkoi avautua, että tämä paikka on ihan kaaos ja hän muuttaa ensi vuoden alussa pois täältä. Hän ei pysty tällaisessa hullujenhuoneessa enää asumaan.

Täällä on kuulemma kaikki muuttunut huonompaan suuntaan, ei edes meidän alueella uskalla kävellä iltaisin. Hän on nyt kokenut valkoisena ihmisenä kauheasti rasismia, no tämä varmasti onkin muuttunut siitä, kun hän täällä viimeksi on asunut ja tästä kommentista tuli ensimmäiseksi mieleen, että roolit ovat tainneet kääntyä toisin päin sinä aikana, kun hän asui muualla. Mutta olen kuullut monilta muiltakin, että nykyään saa pelätä ja joutuu kuuntelemaan rasistisia huuteluita kanakien taholta. Esimerkiksi pohjoisen ja idän hotelleissa on muutaman kerran huudeltu matkailijoille, jotka toki nyt kaikki paikallisia. Meille näin ei ole käynyt, eikä varmaan käykään, koska emme ole ranskalaisia. Olen sen niin monta kertaa jo huomannut kanakien ja muiden kanssa (paitsi ehkä ranskalaisten), että kun käy ilmi mistä olemme, käytös muuttuu hyvin ystävälliseksi. Ymmärrän. Siis sekä sen, että siirtomaaherrat ärsyttävät että sen, että suomalaiset ovat kivan eksoottisia ilmestyksiä 😄. Tosin en edes ymmärtäisi, jos joku jotain hävyttömyyksiä slangiranskalla tai kanakien kielillä huutelisi.

Ranskalaisten taholta olemme kyllä kokeneet sellaista ylenkatsontaa ja arroganssia (ja päin naamaa huutamista, mitä en ymmärrä ollenkaan, en tutuilta, mutta en varsinkaan ihan ventovierailta ihmisiltä), ettei uskoisi ellei itse näkisi. Ja mies varsinkin töissä. Yksi tuttumme sanoi, ettei miestäni koskaan tulla arvostamaan alansa asiantuntijana (siksi hänet tänne palkattiin), koska hän ei ole ranskalainen eikä ole käynyt ranskalaisia kouluja. Eikä puhu täydellistä ranskaa. Aijai, nauraisin ellei ärsyttäisi niin paljoa. Mies on jo sanonut, että hän meinaa kyllä töissä sanoa, että älkää nyt hyvät ihmiset enää tuhlatko rahaa expateihin, pysykää ranskalaisissa ja paikallisissa työntekijöissä. Hänen töissään on kyllä välillä ihan lastentarhameno, jos hän ei ymmärrä jotain nopealla puhekielisellä ranskalla sanottua asiaa, niin hänelle ei ainakaan selitetä sitä vaan tuhahdellaan ylenkatseellisesti. Keskity siinä sitten kehittämään toimintaa.

Tosin tästä kehittämistyöstä Celine sanoi, että aivan turhaa hommaa. Ranskalainen ei muuta mitään vanhaa käytäntöä, vaikka olisi kuinka huono käytäntö. Sanoin, että sitä varten mies tänne palkattiin, niin hän vastasi, että juupa juu, puheissa sitä mietitään, mutta käytännössä sitten torpataan. Tai mennään lakkoon. Tai järjestetään mielenosoitus. Mitä sillä on väliä onko tehdas tuottanut alusta saakka tappiota, samalla tavalla pusketaan eteenpäin. Helena Petäistö sanoi uusimmassa kirjassaan, että Ranska on 20-30 vuotta jäljessä. Yksi ystäväni sanoi tähän, että niistä puuttuu kyllä nollat perästä 😄.

Tämä on muuten yksi eniten 🤯 asioista. Eli kassajonossa edellinen asiakas latoo tavaransa hihnalle ja jättää sitten kärrynsä tai korinsa tähän keskelle. Mitä hemmettiä? Yhden kerran odotin omien isojen kärryjeni kanssa, että edeltävä sai kärrynsä tyhjäksi ja sitten hän vain jätti ne siihen. vaikka olin siis ihan vieressä. Jouduin ensin pakittamaan omat kärryt pois tuolta välistä, että sain hänen kärrynsä pois edestä. Jälkikäteen mietin, että miksi en vain tuupannut niitä päin tätä edessä olevaa asiakasta, kun hän oli pakkaamassa viileän tyynesti ostoksiaan. Kiltisti vaan siirsin ne pois edestä, ”ei tehrä tästä ny numeroo”-tyylisesti. Koskaan asialla ei ole ollut kanak tai wallislainen, aina valkoinen rouvashenkilö.

Suurin ärsytys Celinellä oli kuitenkin se, että asenne täällä on mennyt sellaiseksi, että kaikki varastetaan ja hajoitetaan. Hän auttaa vapaa-aikanaan kirkossa lasten- ja nuorten kanssa ja oli kysynyt voisikos vessoihin laittaa valmiiksi vessapaperia, ettei sitä aina tarvitse pyytää erikseen. Hänelle oli vastattu, että ei voi, kaikki vessapaperit varastetaan heti eli niitä pitäisi olla laittamassa sinne koko ajan. Miehen töistä varastetaan myös kaikki vessapapereista alkaen. Esim majoitusalueella joka ikisestä huoneesta on varastettu ilmastointilaitteen kaukosäädin, niitä ei siis voi jättää huoneisiin. Ja tässä kerran syklonin aikaan joku porukka oli joutunut jäämään tehtaalle yöksi ja joku oli nukkunut hänen huoneessaan. Kun hän meni aamulla sinne oli kaikki irtain viety työtuolia myöten….. Minä mietin vaan, että mites sen tuolin saa vietyä ulos tehdasalueelta ilman, että moni näkee. Ei mitenkään eli pölliminen on sallittua. Minulta ei ole viety kuin rannalta sandaalit, ne saatiin heti takaisin, kun tyttöporukka ei välittänyt niitä piilotella ja autosta vietiin kolikot. Se on kyllä suuri mysteeri, että miten…..

Tämä on aika Titanic

Löysin tilaston, jossa on listattu maat sen mukaan paljonko siviilit omistavat aseita. Amerikka on tietysti ykkönen ja muut tulevat kaukana perässä, mutta Uusi-Kaledonia löytyy yllättäen listalta nelosena. Täällä on 42,5 asetta per 100 ihmistä, arviolta 115.000 kappaletta, joista 60.000 rekisteröimättömiä. Nyt kun Macron jatkaa toiselle kaudelle ja hän avasi keskusteluyhteyden tänne uudelleen (en tiennyt edes, että se oli katkennut, mutta tässä on näköjään pidetty mykkäkoulua), vaatimukset neljännestä referendumista käyvät kuumana. Kanakithan boikotoivat kolmatta äänestystä, joten NON sai murskavoiton. Nyt he ovat tehneet siitä valituksen, joka on korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelyssä. Muistin virkistämiseksi: äänestys olisi pitänyt siirtää koronakuolemien aiheuttaman suruajan vuoksi. Ei siirretty. Tämä on niin sekavaa settiä, etten pysy enää kärryilläkään. Mutta kuitenkin, tilanne on hiukan räjähdysherkkä ja tarkkaa tasapainottelua eri tahojen välillä. Toivon, että pysytään rauhan tiellä eikä ala mitään sisällissotaa.

Kuten ehkä uutisista olette nähneet, Kiina on aktivoitunut täällä ja Australia joutuu paikkailemaan suhteitaan Tyynenmeren pikkusaariin. Australian edellinen hallitus suhtautui ilmastonmuutokseen hyvin vähättelevästi, viis siitä, että ensin oli jättimäiset maastopalot ja sitten nämä sateet. Esimerkiksi Mikronesia hiiltyi heihin oikein kunnolla, kun australialaiset vitsailivat heidän huolilleen saarten uppoamisesta. Nyt Kiina teki sopimuksen Salomonsaarten kanssa, mikä huolestuttaa Australiaa erityisesti ja Kiina kiertää tarjoamassa sopimuksia muillekin saarille. Australia lähetti nyt oman henkilönsä kiertämään myös ja yrittämään estää kiinalaisten tarjoamien sopimusten allekirjoittamisen.

Tämä oli erittäin osuva pilapiirros kolmannen referendumin jälkeen.

Australia paikkaa nyt välejään myös Ranskan kanssa, muun muassa koska Ranskan sotilastukikohdilla – siis laivaston lähinnä – on oma roolinsa tässä lähivesialueiden valvonnassa. Ja kiinalaisten kalastusalusten hätyyttelemisessä. Mietin todella, että miettivätkö nämä pikkusaaret ollenkaan, mitä tapahtuu jos Kiinalle antaa pikkusormensa, siitä huolimatta, että Kiina investoi saarille? Ja tajuaako Uusi-Kaledonia miten tässä käy, jos tämä itsenäistyy? Ainakin osa porukasta on hyvin Kiina-myönteistä. Tosin jos nikkelitehtaat alkavat kohta kaatua kuin dominopalikat, niin luulen, että ostajia ei löydy enää kuin Kiinasta. Ellei Ranskalta irtoa pelastuspaketteja, kuten tähän saakka. Ihan oikeasti, on jotenkin aivan järjetöntä, että nämä tehtaat eivät tuota voittoa. Vale oli varmasti iloinen, että pääsi tästä eroon. Toki he maksoivat aika paljon siitä hyvästä eikä toisinpäin. Nikkelin hinta on pilvissä ja kysyntä kasvanut, mutta siltikään ei homma tuota, koska ongelmia on niin paljon, vaikka nikkelin määrä tässä maaperässä on aivan huikea. No, suomalainen Terrafame osaa hommat paremmin ja teki ensimmäisellä neljänneksellä huipputuloksen, vaikka nikkelin määrä maaperässä on paljon pienempi.

Parhaillaan on menossa Ranskan parlamenttivaalit, mutta oma energiani ei riitä enää näiden vaalien kiemuroiden selvittelyyn. Aika hiljaista taisi olla viikonloppuna uurnilla täälläkin. Kuten oli presidentinvaaleissakin. Energiaa menee enemmän tähän muinaissysteemiin ja ihmettelyyn. Kävin pankissa tekemässä taas rahanssiirron Suomeen ja oli lomaketta jos jonkinlaista. Ja isoja maksuautomaatteja ja shekkiautomaatteja jne. Mutta ei enää yhtään pankkivirkailijaa, koska he eivät ole enää iltapäiväisin tiskin takana. Joku ihminen, jonka löysin huoneestaan, suostui kuitenkin ottamaan rahansiirtolomakkeeni vastaan. Hieman ärtyneenä ja vain ”exceptionnellement, madame”, mutta kuitenkin.

Modernin pankkitoiminnan ytimessä. Lomaketta joka lähtöön.

Minusta ihmisiltä on ilo hukassa ja koko ajan on hyvin jännittynyt ilmapiiri. Ans kattoo mitä tästä tulee….. Tänne muuten perustettiin turistien houkutteluorganisaatio, johon etsitään englanninkielistä vetäjää. Listan viimeinen kriteeri oli ”you want to be part of a great human adventure and promote this exceptional destination”. Nauroin tätä ihan ääneen, todellakin koko paikka on great human adventure ja very exceptional destination. Kaikesta tästä purnaamisesta huolimatta sydämeni sykkii Uudelle-Kaledonialle ikuisesti. Mutta mielummin ehkä vähän etäältä 😄.

Apero ja cin-cin. Ja yksi pieni sodanjulistus

Posted on by toispualpalloo

Se olisi vajaa kuukausi seuraavaan itsenäistymisäänestykseen, ja nyt tuli ensimmäinen sodanjulistus. Kanakien pyrkimyksenä on siis ollut, että vaalit siirrettäisiin koronan vuoksi, vaikka heillä käsittääkseni heti viime vaalien jälkeen oli kiire saada uusi päivä sovituksi mahdollisimman pian. Vielä viikko sitten olin ainakin itse ihan epätietoinen pidetäänkö vaalit vai ei. Ja jos pidetään, niin boikotoivatko kanakit vaaleja vai eivät. Yksi pro-itsenäisyys liikkeen pääjehuista kävi Ranskassa asti keskustelemassa ministerin kanssa (merentakaisten alueiden ministerinä on varmaan muuten ihan kivaa, voi käydä Karibialla, Tahitilla tai Reunionilla vähän väliä, mutta sitten on myös tämä Uusi-Kaledonia…..), että pidetäänkö äänestys vai ei, onko päivä oikein päätetty vai ei ja tehdäänkö tässä nyt vääryyttä kolonialisoidulle kansalle taas. Korona sinänsä on hyvällä mallilla eli sen suhteen vaaleja ei tarvitse perua, koska kaikki rajoitukset on nyt purettu.

Lehdessä ei oikein muuta olekaan, tietenkään, kuin tätä referendum-asiaa. Lojalistit ovat hiljaa kuin hiiret, koska tällä hetkellä heidän kannattaa olla ottamatta kantaa mihinkään.

Paikallinen korkein Ranskan virkamies eli haut-comissariat ilmoitti 12.11.2021 eli tasan kuukautta ennen vaaleja, että ne pidetään sovitun mukaisesti. Samaan aikaan joukko poliittisesti aktiivisia kanakeja ilmoitti kirjeellään, ettei pro-independent-ryhmä edusta missään määrin kaikkia kanakeja, eivätkä he voi tehdä kaikkien puolesta sellaisia päätöksiä, että vaaleja ei saa pitää tai jos ne pidetään, niin niitä pitää boikotoida. Tämä oli varsin rohkea kirje mielestäni, koska olen ymmärtänyt, että aika tiukassa kurissa kanakit pidetään näiden itsenäisyyttä ajavien konklaavien hyppysissä. Minun on rehellisesti sanottuna vaikea ymmärtää, miksi vaaleja ei nyt voisikaan pitää ja miksi päivä onkin ollut alusta alkaen huono, vaikka oli kiire saada kolmannet vaalit.

Tuossa yhdessä lehtikirjoituksessa viitataan 18.11. muistopäivään. Vuonna 1984 eli ennen sisällissotaa, mutta jo aktiivisen liikehdinnän aikaan, FLNKS boikotoi alueellisia vaaleja. Ja 18.11.1984 Eloi Machoro niminen henkilö kävi iskemässä kirveellä vaaliuurnan säpäleiksi Canalan kunnantalolla.

Suruajat ja koronakuolemat

Nyt tärkein kriteeri vaalien siirtämiselle on koronakuolemien aiheuttama suruaika. Paikallisessa kulttuurissa sureminen ja suruaika on hyvin pitkä, ennen hautajaisia on useamman päivän kokoontuminen, jossa sekä isän että äidin puolen suku tulevat paikalle. Tai jostain luin, että äidin puoleiset sedät edustavat sitä sukua. Voi olla, että tässä tarkoitetaan ns. nykyistä heimoa (jos on esimerkiksi naimisiinmenon tai ns. adoption kautta vaihtanut heimoa) eli ”isäheimoa” ja vanhaa perhettä/klaania/heimoa eli äitiä. Tämä katsotaan tärkeäksi heimojen ja klaanien välisten siteiden ylläpitämisrituaaliksi.

Varsinaisiin hautajaisiin osallistuu vain lähiperhe, mutta sitten on vielä vuoden suruaika ja sen jälkeen suruajan purkamisrituaalit, joissa taas isä ja äiti sukuineen kohtaavat. Mikäli olen yhtään oikein monimutkaisia perinteitä ymmärtänyt. Mitään näistä rituaaleista ei ole voitu tehdä koronasulkujen vuoksi tietenkään, joten tämä on aiheuttanut suurta tuskaa. Kuolleita meillä on 273, joista suurin osa melaneeseja eli nämä kuolemat koskettavat täällä kyllä valtavaa määrää ihmisiä. Kun suruaika on se vuosi, niin vaalit voitaisiin pitää vasta vuoden 2022 lopulla.

Tosin vaaleja haluttiin siirtää mielestäni jo ennen koronaa, mutta ei kannata takertua pikkuseikkoihin tässä keskustelussa. Samoin vaaleja halutaan siirtää, koska ei ole aikaa kampanjoida (viisi vuotta tässä on vaan kampanjoitu samasta asiasta), mutta kanakit käynnistivät kuitenkin laajan kampanjan, jossa he käyvät joka kylässä ja joka perheessä kertomassa, miksi pitää boikotoida vaaleja. Kyyninen voisi sanoa, että militantit käyvät uhkailemassa kaikki pois vaaliuurnilta. Samoin ovat ilmoittaneet ilmoittavansa YK:n dekolonialisaatiotaholle (joka siis on seurannut tätä prosessia sieltä 80-luvulta), että nyt ei mennä niinkuin he haluavat.

Kukaan ei ole pystynyt minulle selittämään, mikä järki tässä on. Televisiossa yksi pääjehuista ei ollut oikein osannut vastata kysymykseen: ”haluatte kovasti itsenäistyä, mutta ette halua kuitenkaan äänestää vaaleissa, miksi?” Toinen ihmeellinen kuulemani kommentti oli, että ”haluamme itsenäistyä, mutta yhdessä Ranskan kanssa”. Täällä on jo vahva itsehallinto, joten en tiedä mikä tuossa oli sitten ajatuksena. Taloudelliset realiteetit ehkä iskeneet tajuntaan.

Älkääkä ymmärtäkö väärin, minusta kaikki vanhat siirtomaat voisivat ehdottomasti itsenäistyä halutessaan ja täälläkin tämä olisi pitänyt tapahtua jo aikaa sitten. Valitettavasti maailmanpoliittinen ja geopoliittinen tilanne on täysin eri kuin 80-luvulla. Ja jos tämä olisi itsenäistynyt silloin, luultavasti tämäkin olisi nyt Kiinan vaikutuspiirissä, kuten kaikki muut Tyynenmeren itsenäiset pikkuvaltiot. Mikään vaihtoehto ei siis näytä kovin hyvältä.

Uhkaavalta näyttää – taas

Juteltiin muuten koiranpentuvisiitillä (ooh ja aah) Okien eli äitikoiran omistajien kanssa ja Pierre sanoi, että se sota tuota tehdasta vastaan oli jotain niin käsittämätöntä, ettei täällä ole sellaista nähty sitten 80-luvun sisällisodan. Että tultiinpa mielenkiintoiseen aikaan tänne Uuteen-Kaledoniaan, kun on ”saatu” kokea koronasulku, pieni sotatila ja sitten nämä äänestykset. Välillä tietysti toivon, että oltaisiin tultu jonain toisen aikana, mutta minkäs tälle nyt voi ja onhan tämä paljon mielenkiintoisempaa. Kuka sitä täällä nyt haluais vaan nauttia ihanista keleistä, kauniista maisemista ja matkustella rauhassa saarilta toiselle🙄.

Koiranpentujen katselu ja varsinkin niiden silittely vie ajatukset pois mistä tahansa muusta aiheesta.
Ruuan jälkeinen kooma voi iskeä hyvin nopeasti.

Tänne on tullut valtava määrä sotilaita koko vuoden, pelkästään lokakuun ekan puoliskon aikana 250 ja ilmeisesti ainakin 1400 pitäisi tulla. Siihen päälle santarmien lisäykset, poliisit ja tietysti täällä jo olevat. Tänne on tuotu myös 15 uutta tankkia, taisteluhelikoptereita ja miehistönkuljetusautoja. Kaksi kertaa enemmän sotilaallista voimaa kuin ekan referendumin aikana. Ei kuulosta mitenkään rentouttavalta. Ekan referendumin aikana kulku Nouméaan blokattiin armeijan toimesta, nyt ehkä tehdään sama ja santarmit ovat ilmoittaneet etukäteen keskittyvänsä erityisesti Tontoutan lentokentän turvaamiseen.

Itse en usko, että suurta rähinää tulee, ainakaan suurempaa, kuin mitä sota tehdasta vastaan oli. Kanakit eivät ole mitenkään yhtenäinen porukka ja kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin ei minusta ole olemassa ”kanakien kansaa”, on vain eri heimot. Viime viikonloppuna Kaala-Gomenissa Payaman tribussa taisteltiin verisesti klaani klaania vastaan, joten tämäkin kertoo siitä, että ei varmaan kukaan tunne ensisijaisesti olevansa osa kanakya, vaan osa omaa perhettä ja klaania. Sitten heimoa. Sukupolvien takaiset riidat ja verikostot ovat vaikuttaneet siihen, että eripuraa löytyy enkä tiedä unohdettaisiinko sellaiset riidat, jos pitäisi muodostaa yhtenäinen rintama. Tuolla Paymassa oli juopoteltu taas ihan urakalla, joku keksi, että toinen klaani on ehkä kironnut yhden toisen klaanin ihmisen, joka sitten kuoli autokolarissa ja tästä seurauksena oli 80 ihmisen joukkotappelu, vähän ammuskelua, neljä poltettua taloa ja 7 poltettua autoa. Santarmit kävivät, mutta totesivat tilanteen hengenvaaralliseksi ja lähtivät pois. Tästä syntyi taas tietyille perheille koston kierre.

Onneksi on jotain mukavampaakin eli ruoka

Ei olla ihan kauheasti käyty täällä ravintoloissa syömässä, eniten ehkä pizzalla ja aasialaisissa ravintoloissa, koska – ja tämähän kuulostaa uskomattomalta, kun ollaan Ranskan saarella – meidät on pilattu Suomen huippuhyvissä ravintoloissa. En ole käynyt täällä vielä yhdessäkään ravintolassa, jossa olisin ollut tyytyväinen ruoka-annokseeni, vaan lautasella on aina liikaa kaikkea. Liikaa siis ruokaa ja liian montaa erilaista makua ja ainesosaa. En tiedä onko käyty vallan väärissä ravintoloissa, mutta mitä nyt ruokalistoja olen selaillut, niin kaikissa tuntuu olevan sama juttu. Eli tehdään ”hienolta kuulostavia” annoksia, mutta toteutus tökkii ainakin minua.

Tässä esimerkki yhdestä ihan järjettömästä jälkiruuasta. Tässä oli liikaa kaikkea. Ja tämä on yhdelle hengelle.
Tämän jälkeen en ole jälkiruokia tilannut. Tässäkin oli kermavaahtoa, jäätelöä, pieni tarte tatin, marjoja, suklaakeksitikkuja, suklaarouhetta ja sulatetusta sokerista tehtyjä keksejä. Siinä on yhteen jälkiruokaan aika paljon tavaraa.

Illalliskutsuja on pidetty ja illallisilla on käyty ja ne ovat onneksi olleet kaikki hyvin hyvin rentoja. Mies varsinkin kammoaa työviikon jälkeen mitään virallista patsastelua, mutta ei ainakaan meidän tuttujemme kanssa ole tarvinnut jäykistellä. Ehkä eniten on oltu seinänaapureiden ja muiden naapureiden kanssa, mutta sitten meillä on myös yksi tuttavapariskunta, joiden kanssa kokkaillaan vuorotellen jotain. Nyt sekin on tietty koronasulkujen takia ollut vähän tauolla. Rajoitukset päättyivät juuri ja sovittiin, että voitaisiin nähdä seuraavaksi jossain ravintolassa, niin ei tule paineita kokkailusta (olen aiheuttanut nämä paineet Francoisille, koska hän on ollut kuulemma joskus kokkina ja minä tein viimeksi tolkuttoman hyvää tonnikalaa. Eli johdan 😉).

Minulle aiheuttaa vieläkin ongelmia myös tämä myöhäinen illallisaika. New Yorkerissa oli hyvä juttu, samoin New York Postissa , miten korona on aikaistanut illallisen aikaa New Yorkissa. New Yorkerin jutussa mainitaan, että Pariisissa illallinen ennen kello kahdeksaa on kaikkien mielestä jopa lapsille liian aikainen aika. Ja hyvin anglosaksinen ruokailuaika. Suurin piirtein sama aikataulu on täällä. Ruokaa ei edes saa ennen kello seitsemää illalla ja jos siihen varaa pöydän, niin on taatusti ensimmäisenä ravintolassa. Täällä ravintoloilla ei ole siis käytännössä kuin yksi “kattaus”, koska ihmiset tulevat noin kello 20 ja ravintolat menevät kiinni kello 22. Mutta aina nämä ravintolat täynnä silti ovat eli ilmeisesti hyvin pärjäävät.

No mutta kuitenkin, aiemminkin olen tainnut mainita, että jos söin lounasta ns. väärään aikaan, niin hyvin hissunkissun yritin kokkailla, etteivät naapurit kuule. Nykyään olen saanut ihmettelyjä siitä, että syön aika myöhään lounaan arkisin, mutta vien ensin koiran, koska missään ei ole ketään (kun kaikki ovat kerran lounaalla) ja syön sitten vasta sen jälkeen. Sama on meidän viikonlopun päivällisen kanssa, eli syömme yleensä viiden aikaan. Eli aivan väärään aikaan. Nyt en enää hissuttele, vaan paiskon kattiloita normaalisti ja Thermomixin hurinahan kuuluu tietysti joka puolelle 😄. Ja kaikki sen äänen kuitenkin tunnistavat.

Apero ja cin cin

Minun suosikki-iltani menee niin, että joku kutsuu aperolle tai joku tulee aperolle. Apero on mahtava käsite, se voi olla apero ennen varsinaista illallista tai sitten se varsinainen illallinen. Ja aperolla voi olla tunnin tai se voi lipsua monen tunnin samppanjanjuomiseksi. Parasta siinä on rentous, yleensä aperolla tarjotaan vaikka dippivihanneksia, pieniä suolaisia juttuja ja vaikka hummusta leivän kanssa. Tai pakastepizzaa ja sipsejä. Näitä voin hyvin syödä vielä illalla eikä tarvitse mennä missään ähkyssä nukkumaan. Jos menee ensimmäistä kertaa uusien tuttujen luokse kylään aperolle, niin hyvä puoli on tosiaan se, että sieltä voi sitten hilpaista pois vaikka muka varsinaiselle illalliselle, jos tuntuu olevan todella väkinäistä. Koskaan näin ei ole vielä minulle käynyt ja miehen mukaan näin ei tule koskaan käymäänkään, koska voin puhua kenen kanssa tahansa vaikka kuinka kauan tahansa.

Kun mies pelaa perjantaisin sulkapalloa, minä käyn kaverin kanssa aperolla. Ja otamme aina yhden juusto-liha-lautasen.

Tämän hetkinen oma suosikkijuttuni aperolle on burrata oliivien ja sardellien kanssa. Ja takuuvarma on aina lohimousse ja hummus. Nyt kun mies on ollut viikonloput töissä, olen kiertänyt eri naapureissa syömässä (lounaalla tai aperolla). Olen toki myös itse kokkaillut, esimerkiksi viime lauantaina tein savukalaa ja graavilohta ja kun seinänaapurit tulivat veneen rapsutteluhommista ihan väsyneinä, niin tadaa, ruokaa pöytään ja kaikki oli valmiina. Tosin heille tuotti hieman tuskaa syödä jo kello 18, varsinkin Yves oli aluksi, että mites tämä nyt onnistuisi, ei mitenkään. Minun oli pakko sanoa, että olen herännyt neljältä aamulla viedäkseni miehen töihin ja minun on pakko syödä nyt. Teidän ei, voin antaa tästä teille ruuat. Mutta totesivat sitten olevansa itsekin ihan poikki eli oltiin kaikki jo yhdeksältä nukkumassa.

Pakko muuten sanoa, että tämä ulkonaliikkumiskielto on ollut ihan mukava, on voinut lähteä kotiin viimeistään 21:30, kun koirakin on pitänyt iltapissattaa vielä. Mahtava syy päästä ajoissa nukkumaan.

Ja niin, tuo cin-cin. Se on tietysti kippiksen vastine Ranskassa, mutta naapureilta opin, että jos tarkoitus on pitää ilta hyvin rentona ja vähän ex tempore, niin tarjolla on vain vähän “cin cin”. En tiedä onko tämä belgialainen sanonta. Isabelle tekee aina ihania pikkusuolaisia syötäviä aperolle, esimerkiksi kasvis-juustopalleroita tai suolaisia keksejä. Yksi kerta syötiin ohuita näkkileipä mieletömän tarama-tryffelilevitteen kanssa. Ja sitten hanhenmaksa on tietysti se ex tempore-aperon vakio, sitä on kaikilla aina kaapissa. Meillä ainakin. Meinasin kirjoittaa, että se on helpoin apero ikinä, purkki vaan auki ja ruohosipulia kylkeen, mutta itseasiassa en ikinä saa sitä purkkia auki sen tiivisteen kanssa. Siitä tiivisteen lärpäkkeestä pitäisi kiskaista lujaa, se poistaa alipaineen, mutta en ole koskaan vielä saanut sitä kiskottua riittävästi. Todellinen first world problem tämä.

Itse leivottua pataleipää, tsatsikia, tapenadea ja taas vähän burrataa. Hyvin simppeliä aperotarjottavaa.

Burrataresepti, Tahitin salaatti ja Tuna tostada

Tässä vielä nämä pari lempireseptiäni:

Burrata: 1 pallo burrataa, 4 sardellifilettä, desi oliiveja (vihreitä tai kalamata), pieni kourallinen basilikaa, pieni kourallinen lehtipersiljaa ja hiukan ruohosipulia. Puolikkaan sitruunan mehu ja raaste, mustaapippuria ja hyvää oliiviöljyä. Ota burrata huoneenlämpöön tarjoiluastialle. Pilko kaikki ainekset pieneksi ja sekoita joukkoon sitruunamehu ja mustapippuri. Halkaise burrata, ripottele täyte päälle ja ympärille. Kaada päälle hiukan oliiviöljyä ja ripottele päälle sitruunankuoriraaste (ilmankin pärjää oikein hyvin). Tarjoilen tämän ohuiden keksien tai vaalean leivän kanssa. Erityisen hyvin tähän sopii Wasan ohuet rosmariini-merisuola-näkkileivät, joita löytyy täältäkin. Ehkä hiukan ärsyttää muuten, että löytyy ruotsalaista näkkileipää. Ostin sitä silti…..

Burrata

Tahitin salaatti on yksi lempiruuistani, sitä syön ravintolassa, jos sitä on tarjolla. Se on hyvää piknikillä, lounaalla, aperolla ja vaikka missä. Tarvitset hyvää tuoretta tonnikalaa (tätä voisi tehdä varmaan lohesta ja siiasta), 6 limeä (sitruuna käy myös), 3 kevätsipulia, tomaatin, porkkanan ja kurkun. Ja kookosmaitoa. Joissain ohjeissa on myös vihreä paprika ja keitetty kananmuna. Sekä suolaa ja pippuria. Leikkaa kala pieniksi paloiksi ja purista päälle neljän limen mehu ja suolaa ja pippuria. Anna olla vähintään kymmenen minuuttia. Pienennä kurkku, paprika, tomaatti ja porkkana. Sekoita ainekset keskenään, lisää kookosmaito (ja kananmuna, jos haluat sen laittaa) sekä loppujen limejen mehut. Laita jääkaappiin tunniksi ennen tarjoilemista. Tämän voi tarjota leivän kanssa, mutta tätä tarjotaan myös riisin kanssa. Tonnikalasta voi tietysti aina tehdä myös klassikkocevichen eli limekypsentää pieneksi leikatun tonnikalan. Kun kala on kypsä, poista neste ja lisää joukkoon esimerkiksi kirsikkatomaatteja, mangoa, avocadoa ja tietysti suolaa ja pippuria.

Tonnikalaceviche avocadolla ja mangolla. Menee patongin tai tortillalastujen kanssa tai ihan sellaisenaan. Nyt on paras mangokausi, olen kerännyt niitä koiralenkeillä kilotolkulla.

Mutta erityinen tonnikalaherkkuni on tuna tostada, Gabriela Camaran ohjeella. Hänellä on Meksikossa tunnettu ravintola Contramar, jonka suosikkiannos on tuo tuna tostada. Siinä sashimitasoinen keltaevätonnikala leikataan ohuiksi viipaleiksi ja marinoidaan appelsiinimehun ja soijan sekoituksessa (lisään tähän vielä vähän limeä, koska liemen pitäisi olla suolaisen, kirpeän ja makean yhdistelmä). Gabriela tekee tortillat itse, mutta minä käytän välillä tortillalättyjä, joista leikatut palat paistan rapeaksi tai pikaversiossa tavallisia tortillasipsejä. Sillä aikaa, kun tonnikala marinoituu, leikataan purjo ohuiksi renkaiksi, ne huuhdellaan hyvin ja kuivataan. Sen jälkeen ne friteerataan pienissä eriksi kullankeltaisiksi ja rapeiksi. Tortillan päälle ripaus srirachamajoneesia tai vastaavaa (en ole löytänyt chipotlechilejä täältä, joten käytän srirachaa), päälle tonnikalasiivu, pinnalle avocadosiivu ja rapeita purjosiivuja. Nam.

Pikaversio tuna tostadasta: päällä kevätsipulia eikä friteerattua purjpa

Kuherruskuukausi ohi

Posted on by toispualpalloo

Expat-elämässä ja parisuhteessa on varmaan samat syklit alkuhuumasta tasaantumisvaiheeseen ja ensimmäiseen kriisiin. Meidän alkuhuuma oli aika lyhyt, kun tuli tämä neverending globaali pandemia ja siihen liittyvät rajoitukset. Sen jälkeen alkoivat tehdashyökkäykset ja siihen liittyvät ongelmat, mutta silti ollaan oltu vielä siinä vaaleanpunaisessa kuplassa, jossa ihastuksen pikkuviat eivät vielä ärsytä, vaan ne ovat vain hauskoja. Mutta nyt viime viikkoina minulla on ollut sellainen fiilis, että on siirrytty siihen vaiheeseen, kun kumppanin vääränlainen tapa puristaa hammastahnatuubia alkaa ärsyttää. Saattaa johtua myös siitä, että nyt kun tiedän (sormet ristissä siis toivon) että pääsemme vihdoin tammikuussa Suomeen, niin alkaa tulla siitäkin odottamisesta kärsimättömyyttä, joka sitten heijastuu kaikkeen. Katselen Finnairin appsista TJ-lukua harva se päivä.

Confinement jatkuu ainakin tämän kuun loppuun, mutta lievennettynä. Paitsi viikonloput on tiukkaa lockdownia eli tarvitaan lupalappu eikä saa mennä kilometriä kauemmaksi kotoa lauantain klo 14 ja maanantai-aamun kello 5 välillä. Onneksi viime viikonloppuna ei pysäytetty ja kyselty lappuja, kun oltiin koiralenkillä, koska meiltä oli mennyt tämä uutinen ihan ohi. Tiesin, että on tiukemmat rajoitukset, mutta en tiennyt, että lupalappu palasi mukaan kuvioihin. Muutenkin tuntuu, ettei kukaan tiedä, missä mennään ja mitä on rajoitettu, joten mennään vaan.

Kyllä näillä maisemilla antaa anteeksi pienet ärsytykset. Tiettyyn pisteeseen saakka.

Miksi meillä ei nyt oikein synkkaa

Osittain tämä ärsytys johtuu siis rajoituksista, mutta osittain tämä johtuu meillä molemmilla siitä, että välillä ei vaan jaksa, kun mikään ei toimi ja kaikki etenee etanan vauhtia. Hetkeen ei ole toiminut nettikään taas, mikä nostaa aina verenpainetta. Vaihdettiin modeemi ja reititin, mutta johtuukin kuulemma puhelinlinjan hapettumisesta. Eipä tullut sellainen lainkaan mieleen, OPT:n piti tulla heti korjaamaan puhelinlinjaa, mutta eipä ole näkynyt, joten ehkä ensi viikolla. Tai joskus. Käytän naapurin nettiä sillä aikaa.

DHL:n pakettia odotin ihan yli kärsivällisyyskynnyksen eli se oli neljä viikkoa täällä ennen kuin sain sen. Maksoin itseni kipeäksi express-lähetyksestä, mutta express-toiminto loppui kuin seinään, kun paketti siirtyi Sydneystä tänne. Valehtelivat vielä saapumispäivän, joten tein siitä nyt sitten reklamaation ja sain hyvitystä kuljetuskustannuksista. En sano, että meikäläinen jatkuva kiire ja häsä olisi parempi vaihtoehto elämälle, mutta on kauhean vaikea vaihtaa omaa tyyliä ja sopeutua verkkaisempaan tahtiin, varsinkin kun peilaa kaikkea omaan työelämään. Että, jos palkkaa maksetaan, niin pitäisikö sen eteen myös tehdä jotain.

Siinä se kovan onnen paketti nyt on. Tulli oli säästänyt minulta unboxingin ilon avaamalla laatikon ja jokaikisen sen sisällä olleen pussukan. Karkkipusseja ei sentäs oltu avattu ja maisteltu.
Tässä kiteytyy viime viikkojen pienet ja ohimenevät onnenhetket 😄. Parhaat karkit, joita olen ehkä ikinä syönyt.

Tämä kieli (ja kielitaidottomuus) on myös yksi syy, miksi välillä on niin väsyttävää ja ärsyttävää. Varsinkin puhelimessa, kun joku selittää 600 sanaa minuutissa ja tiput siinä 26. sanan kohdalla kärryiltä. Ei auta vakiolause, että saiskos vähän hitaammin saman asian. Ranskaa ei voi mitenkään puhua hitaasti. Jos näen keskustelukumppanin, niin ei ole enää juurikaan ongelmaa ymmärtää, oli asia mikä tahansa, mutta puhelinkeskustelut ovat hankalia. Pitäisi muistaa silti olla aina itseensä tyytyväinen, että vajaan kahden vuoden jälkeen kieli kuitenkin sujuu aika hyvin ja pystytään hoitamaan asioita ranskaksi.

Käynnistin oma-aloitteisesti miehen työ- ja oleskelulupien uusimisen ja seuraavat kuukaudet verenpaine onkin sitten taas tapissa tuon miehen työpaikan HR- ja expat service-osaston kanssa. Itse kun olen joskus vetänyt sijoittumispalvelutiimiä, niin saan tästä hitaudesta ja viesteihin vastaamattomuudesta eniten ihottumaa. Viime vuonna uusiminen meni niin, että kiireellä hankin kaikki paperit (pitää toimittaa mm. kolmen kuukauden tiliotteet, sähkö- tai vesilasku ja palkkakuitit), sitten ne paperit makasivat kuukauden firman ”service”-osastolla, josta ne sitten itse hain ja vein foreign officeen. Sen jälkeen odotettiin vaikka kuinka kauan, että tulee tieto uusista luvista. Unohtivat tietty firmasta ilmoittaa, että luvat ovat valmiit, joten siinä meni yksi kuukausi turhaan odotellessa. Nyt tuuppasin kaiken sähköpostilla sinne ajoissa, sanoin, että tulen hakemaan nivaskan ja vien sen foreign officeen kuvan kera asap. Katsotaan, mikä on heidän asap. Mies tarvitsisi luvat mukaan, kun lähdetään Suomeen, joten pientä jännitystä on, että miten käy.

Odottelen myös saanko ikinä vastausta siihen, että hommaanko itse meille kyydin Helsingistä Turkuun, kun lentoja ei tällä hetkellä sinne saakka ole. Minun on ehkä se helpompi järjestää, kuin heidän tai matkatoimiston, mutta täysi radiohiljaisuus on ollut kysymyksen jälkeen. Kun tiedän, kuinka vähän meitä expateja firmassa enää on, niin ihmetyttää entistä enemmän tämä hitaus. En viitsi edes kertoa, millainen prosessi from hell meidän lentolippujen varaaminen oli. Sanoin miehelle, että he eivät tiedä, mikä heihin iskee, jos nämä lippujutut ei kohta ratkea oikein päin. Ratkesi onneksi. Mutta kuten sanoin, tästä ihmettelystä ja hermostumisesta pitäisi päästä yli ja asennoitua siihen, että Pacific style plus ranskalainen byrokratia. Zen ja ooommmmmm.

Keep calm and carry on

Koiran korvaakin jouduttiin operoimaan, se tulehtui ja paisui valtavan kokoiseksi ja ramppasin eläinlääkärillä joka päivä. Siitäkin tuli se fiilis, että saamarin Uusi-Kaledonia, ei tämä ole hyvä paikka koirallekaan. Niin paljon on ollut erilaista vaivaa ja niitä tappeluita, että nyt tavarat kasaan ja muille maille. Mutta ensi viikolla koiran pitäisi päästä taas uimaan. Ja viime perjantaina tuli taas iloinen perhetapahtuma, kun herran toinen pentue syntyi ja fiilikset muuttuivat vähän positiivisimmaksi.

Ihan järkyttävää söpöysyliannostusta. Niin ihania ”karvalapsenlapsia” taas.

Itsekin olen joutunut käymään lääkärissä täällä taas, kun ei sinne Suomeen päästä ja tietyt ”vuosihuollot” pitää kuitenkin tehdä. Yksi lääkäri lakkasi vastaamasta sähköposteihin ja jouduin menemään lääkäriasemalle kyselemään, että onko tämä tyyppi enää edes täällä. Sihteeri, joka on ylimielisin koskaan tapaamani, vastasi, että Monsieur on hyvin kiireinen, eikä ehdi katsella viestejäsi. No sanoin, että on vähän kaikkien ajan tuhlausta, jos minun pitää varata sitä varten aika, että katsotaan tulokset, mutta tähän sihteeri ei sitten vastannut muuta kuin: ” seuraava vapaa aika on 18.10. kello 16:30”. Mitä siihenkin sitten sanot.

Menin aikaisemmasta viisastuneena paikalle tasan 16:30, enkä itselleni tyypillisesti varttia aikaisemmin. 17:30, kun siinä vieläkin odottelin omaa vuoroani, totesin, että ei voi mitään, pakko lähteä hakemaan mies satamasta, kun satoi vettäkin niin paljon. Eikä viittä kilometriä viitsi oikein työvaatteissa kävellä. Totesin sihteerille, että valitettavasti minun on lähdettävä, johon hän sanoi kylmän viileästi, että d’accord. Ei mitään pahoitteluita eikä muutakaan. Ajomatkalla haukuin koko Uuden-Kaledonian syvimpään helvettiin, mutta menin sitten kiltisti takaisin katsomaan, josko vielä pääsisin lääkärille, kun olin hakenut miehen. Lääkäri ymmärsi olla edes hiukan nolo, kun hän ei ole vastannut sähköposteihin. Kysyin, että onko sihteeri kenties muistanut välittää pyyntöni katsoa ne postit. No eipä tietenkään ollut.

Lomat jäi pitämättä

Piti tosiaan pitää parin viikon loma, mutta tuo korona sotki taas kuviot. Mies ei tietenkään halua tuhlata lomia confinementin aikana, joten ei hänellä nyt sitten ole sitä lomaa ennen kuin mennään Suomeen. Tulee siis kaksi vuotta töissäoloa kolmen pidennetyn viikonlopun ja yhden viikon loman voimin. Ei mikään ihme, jos häntäkin hiukan patittaa pelkästä väsymyksestä.

Mies siirtyi nyt tehtaan vuosihuollon ajaksi neljä-neljä rytmiin eli olen seuraavat viikonloput yksin kotona. Ehdin jo suunnitella kaikennäköistä, kun unohdin tuon tiukan confinementin viikonloppuisin. Ei tarvitse siis mitään suunnitella, kun ei mitään saa tehdä. Kotona nökötän. Eilen illalla menin taas naapureille juomaan samppanjaa ja syömään jotain pientä, enkä laita lainkaan pahakseni, vaikka kaikki lauantai-illat menisivät niin. Heidän kanssaan on erittäin hauskaa ja he puhuvat belgialaisina niin selkoranskaa, että pystyn osallistumaan keskusteluihin. Joka perjantaiksi olen sopinut kaverin kanssa viini-illan, päästiin jo tänä perjantaina testaamaan koronapassin toimivuus. Koska ulkonaliikkumiskielto alkaa kello 22, niin odotettavissa ei ole mitään pitkää viini-iltaa kuitenkaan, mikä sopii keski-ikäiselle vallan mainiosti.

Perjantait on nyt sitten tätä.

Tänään paistaa onneksi nyt aurinko eikä sateita näytä ihan juuri olevan tulossa. La Nina on tulossa takaisin viimeistään marraskuussa ja siihenkin pitää muistaa suhtautua r a u h a l l i s e s t i ! Vaikka kuinka ärsyttäisi, kun vaatteet ovat homeessa ja sänky kostea, niin Pacific Style ja inhale/exhale. Nämä maisemat auttaa onneksi (paitsi sateella ei näe niitäkään 😄). Jospas kävisi tuuri ja mies saisi ne neljä kotipäivää pitää oikeasti vapaata, niin voitaisi mennä snorklailemaan. Uintikielto loppuu nimittäin huomenna.

Hammastahnatuubiakin ärsyttävämpi asia.

Jaa niin, lopuksi tähän vielä aivan tolkutonta ärsytystä aiheuttava asia, nimittäin se tuleva kolmas ja viimeinen referendum. Edellinen äänestys oli siis viime lokakuussa ja se oli aikalailla tiukka NON-puolen voitto. Siitä innostuneena kanakit halusivat nopeasti päättää seuraavan referendumin päivän, eivätkä he halunneet odottaa Ranskan presidentinvaalien jälkeiseen aikaan eli vuoden 2022 loppupuolelle. Tietenkään, koska kampanja oli mennyt hyvin ja OUI-äänten määrä oli noussut edellisestä. Eli huhtikuussa alkoi tiukka keskustelu siitä, että nyt äkkiä lyödään päivä lukkoon.

Täältä lähti delegaatio Ranskaan sopivaan kolmannen äänestyksen päivästä, mutta jostain syystä kanakit jättäytyivät tästä delegaatiosta aika loppumetreillä pois. Päiväksi päätettiin 12.12., asia oli sittemmin kanakien mielestä väärin päätetty ja päiväkin oli huono, vaikka heillä olikin valtava kiire saada tuo päivä päätettyä. No mutta, siinä se nyt sitten oli. Tehdashyökkäykset ja monen kuukauden tiesulut, sekä niiden vaikutus täkäläiselle taloudelle verottivat hieman kanakien kannatusta ja kenties tuli pientä nakutusta takaraivoon, että miten mahtaa käydä kolmannessa äänestyksessä. Sitten he hajottivat hallituksen, mutta eivät kuitenkaan saaneet valittua uutta pääministeriä moneen kuukauteen keskellä taloudellista kriisiä, joten siinäkin tuli hiukan pientä kannatusnotkahdusta.

Eikä siinä vielä tarpeeksi kapuloita kanakien rattaissa. Syyskuun alussa tänne tuli vihdoin korona ja aktiiviset rokotusvastaiset kampanjat olivat saaneet aikaan sen, että varautumistaso oli aika huono. Rokotettuja oli se 20% eli koronavapaasta paikasta päästiin maailmantilastojen kärkeen ilmaantuvuusluvuissa aika nopeasti. Tällä hetkellä ollaan siirrytty jo parempaan, mutta tapauksia on yli 10.000 ja kuolleitakin 252 kpl. Se on vajaassa kahdessa kuukaudessa aika hyvin. Tämän koronakriisin hoito ei ole sujunut uudelta pääministeriltä eli kankien johtohahmolta herra Mapoulta kovinkaan hyvin, joten yleinen mielipide ja kannatus on jatkanut alamäkeään.

Selityksen makua

Tästä johtuen kanakit vaativat nyt koronakriisin varjolla, että referendumia pitää siirtää, koska ei ole tarpeeksi aikaa vaalikampanjaan. Ja tämän vuoksi minulla meni kuppi nurin. Asianhan ei pitäisi koskea meitä oikein mitenkään (paitsi jos syttyy sota), mutta meidän lennot oli varattu tammikuun alkuun juuri siksi, että silloin referendum on ohi ja mahdolliset mellakat yms. on saatu rauhoitettua ja lentokentän pitäisi voida toimia normaalisti. Tänne on tullut jo satamäärin santarmeja ja poliiseja referendumia varten. Erityisesti tuon lentokentän toiminnan turvaaminen on yksi tärkeimmistä asioista, selitti joku santarmien päällikkö juuri lehdessä. En halua lähteä ja miettiä, päästäänkö takaisin, kun koira jää kuitenkin tänne.

Tämä sai kupin nurin myös siksi, että ihmiset täällä ovat olleet monta vuotta (oikeastaan yli 30 vuotta) nyt löysässä hirressä. Sekä lojalistit että itsenäisyyden kannattajat. Sekä kanakit että caldochet ja tietysti metrot. Ihmiset eivät tiedä uskaltaako investoida, ostaa asuntoa, perustaa firmaa jne. kun ei tiedetä, mitä tulee tapahtumaan. Meillä asui hetken naapureina pariskunta, jonka on ollut täällä yli kolmekymmentä vuotta. Koska tilanne on näin epävarma, he myivät upean asuntonsa tästä meidän läheltä ja siirtyivät vuokralle. Selvästi harmitti, mutta sanoivat, että parempi näin, jos pitää vaikka tehdä äkkilähtö täältä. Jopa minä tiedän nyt parin vuoden kokemuksella aika hyvin sekä OUI että NON puolen vaalikampanjoiden sisällön ja kampanjointi on aloitettu jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä 2018 vuoden äänestystä. Eli eiköhän tässä ole ollut tarpeeksi aikaa kampanjoida. Mitä uutta tässä voi enää edes sanoa koko asiasta?

Kanakien FLNKS ja muut järjestöt ovat ilmoittaneet, että ellei vaaleja siirretä, he tulevat boikotoimaan äänestystä. Sen jälkeen he voivat sitten sanoa, että vaalitulos on mitätön. Ja sen jälkeen tulee luultavasti neljäs referendum. Ja sitten varmaan viides jne. Geopoliittinen tilanne täällä päin, erityisesti Australian sopimus sukellusveneistä Yhdysvaltojen kanssa (eikä Ranskan) ja Kiinan hiiltyminen siitä, nosti esiin taas huolen siitä, mitä tapahtuu, jos tämä itsenäistyy. Montako kuukautta menee siitä, kunnes Kiina on täällä. Kiina ostaa nytkin suurimman osan täällä tuotetusta nikkelistä ja himoitsee näitä kalastusalueita, puhumattakaan tästä strategisesta sijainnista Australian vieressä.

Että tekisi mieli taas mennä torille huutamaan, että nyt jukolauta jotain rotia tähän pelleilyyn. Ryhdistäytykää! Ja pitäkää ne saamarin vaalit nyt. Onneksi ranska ei taivu mihinkään nopeaan poliittiseen väittelyyn, joten on pakko jättää menemättä. Muuten menisin 😁.

Tähän lopuksi tällainen rauhoittava kuva frangipanista, joka kukkii parhaillaan täydessä loistossaan. Kevät on täälläkin ihanaa aikaa.

Sykloni ja spekulointia

Posted on by toispualpalloo

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Nimittäin viime viikon tiistain ja keskiviikon välinen yö, kun tänne oli tulossa 2. luokan trooppinen sykloni. Siitä myöhemmin lisää, mutta kun kerrankin on mahdollisuus aloittaa joku teksti klassikkoaloituksella, niin pakkohan se oli tehdä 😁.

Tänään 12.2.2021 piti olla Vale NC:n tehtaan myynnin ehdoton deadline. Mietin jo etukäteen, että onneksi mies on kotona eikä tehtaalla, kun arvelin päivän aiheuttavan jotain härdelliä. No jonkinlaisten yhteistyöneuvottelujen jälkeen (en tiedä kuka ja missä, kun on mahdottoman vaikeaa saada eri tahoja enää samaan pöytään) Vale Kanada suostui siirtämään dead linen maaliskuulle. En usko, että mitään ratkaisua saadaan siihen mennessä aikaan. Valen Mark Traversia on nyt haastateltu urakalla, hatunnosto hänelle, että pystyy keksimään edelleen kohteliaita kiertolauseita kuvaamaan tätä tilannetta. Myös Trafiguran edustajia on vihdoin haastateltu, mutta ei se tainnut auttaa suuntaan tai toiseen.

Kun niin nyppii tämä odottelu, niin on täytynyt keksiä uusia harrastuksia ja juuri sopivasti tänne perustettiin English Book Club ja löysin mahtavat vesijumpat. Kerrasta tosin opin, että keskipäivän aquatrainingiin tai aquabikeen ei kannata mennä edes uimapaidan kanssa tällä pohjoismaisella hipiällä. Otsaankin tuli kaunis uimalakin raja, kun en tajunnut ottaa aurinkohattua mukaan. Ja huom, oli sadepäivä ja todella pilvistä, se kertoo aika paljon siitä, millä voimalla tuo aurinko näillä leveysasteilla porottaa heti aamusta alkaen.

Aina täytyy polttaa jotain

Mutta niin, oikeassa olin että härdelliä tulee, kun tämä päivä koittaa. Eilen kanakit menivät tehtaalle meren puolelta, kun piikkilankavuoraus haittaa ilmeisesti sen verran, ettei aitojen kautta enää pääse. Samaan aikaan, kun mereltä tuli porukkaa heittelemään kiviä ja polttamaan jotain sähkökeskuksia, niin kaivoksella sytytettiin useampi tulipalo. Eli toisella puolella tehdasta. Taas niin ikävää materiaalia valvontakameroista.

Tällaista pientä taas.
#Nyt riittää ja #antakaa meidän tehdä töitä.

Ja tänään oli keskustassa mielenosoitukset, samoin aika monen USUPin ”alajaoston” paikkakunnilla. Jonkun verran näytti porukkaa olevan, mutta nyt ei heitelty kiviä eikä poltettu mitään. Tässä oli välissä pieni rauhallisempi jakso, kun joku kanakeista ampui tehtaan valvontadronea ja koska kyseessä oli ase, oli siinä riittävä syy santarmeille käyttää kovempia voimia. Eli kanakien leiri jyrättiin ja kaikki mahdolliset otettiin kiinni. Useamman päivän santarmit päivystivät alueella tavallista tiuhemmin myös lämpökameroiden kanssa, eli pyrkivät estämään kenenkään militantin paluun. Samalla Vale julkaisi valvontakameran kuvia aseistautuneista kanakeista. Aika kamalia kuvia, mutta miehen pitäisi olla aika turvassa, silloin kun hän siellä on.

Tämä on minusta tähän astisista järkyttävintä. Noilla on ihan kunnon aseet. Mies on nähnyt nämä tietty jo töissä, mutta ei halunnut kertoa minulle mitään, etten huolestu enempää.

Mikään ei ole muuttunut

Suuri osahan täällä asuvista on kuvitellut, että tilanne tuolla Gorossa eli tehtaalla on täysin rauhoittunut joulukuun mellakoista, koska Vale tai ICAN/USUP ei ole julkaissut mitään väkivallasta/mielenosoituksista. Monelle on aika järkytys, kun olen sanonut, että joka ikinen päivä siellä ammutaan kyynelkaasua ja turvatoimia on jouduttu tiukentamaan entisestään. Tehdasta kiertää nykyään aikamoinen natolankakerros. ICAN ja USUP ovat muuttaneet mediastrategiaansa; eilisen ”hyökkäyksen” aikana julkaisivat herttaisen jutun siitä, miten lapset ja vanhemmat ovat istuttamassa puita Yaten alueella (kun paha kaivosyhtiö on niitä sieltä kaatanut). Ei sitten kuitenkaan kukaan muistuttanut, että he polttivat koko Valen taimitarhan koneineen siinä pahimmassa vaiheessa.

Niin herttaista. Tärkeä asia kyllä, mutta ajoitus oli tietysti hienosti suunniteltu. Samaan aikaan kumppanit sytyttivät tulipaloja vähän matkan päässä.

Pariin kuukauteen ei ole voinut käydä mitään keskustelua kenenkään kanssa ilman, että pohditaan tehtaan (tai nyt tehtaiden) tilannetta ja tulevaa kolmatta äänestystä. Ei lukupiirissä eikä missään muuallakaan. FLNKS julkaisi vuoden 2021 strategiansa ja kolme päätavoitetta ovat saada Trafigura ulos (eli Valen tehtaan osaostaja), saada SLN kaatumaan (Ranskan nikkelitehdas) ja käynnistää kolmas referendum. Äänestyksen pitäisi olla huhtikuussa 2022. Jos heidän strategiansa on tämä, niin tästä on helppo päätellä, että tehdaskauppa ei tule onnistumaan. Ranskan valtio ei avunpyynnöistä huolimatta tule Valen tehdasta ostamaan, koska SLN on jo velkasaneerauksessa blokkauksista johtuen ja vaikka se ei tuosta nyt kaatuisikaan, niin se vaatii ikänsä puolesta aika paljon investointeja joka tapauksessa. Ranska ei siis rahojaan laita toiseen tehtaaseen.

Prony Resources – uusi yhtiö

Tällä hetkellä tilanne on siis se, että Prony Resources niminen konsortio allekirjoitti ostosopimuksen joulukuussa. Tämä kauppa piti vahvistaa tänään, mutta koska kyseinen konsortio (tai tarkemmin, mukana oleva Trafigura) ei kelpaa kanakeille, niin mitään toimintaedellytyksiä ei ole. Tässä välissä on paljastettu mm. sellaisia asioita, että Valen täkäläinen CEO, joka siis on neuvotellut eri ostajaehdokkaiden kanssa, on ilmeisesti turvallisuussyistä siirtänyt perheensä Tahitille ja samalla omat kirjansa sinne. No siellä ei makseta lainkaan tuloveroa eli täällä on kova huuto siitä, että herra ei maksa nyt mitään Uuteen-Kaledoniaan. Samalla suureksi ongelmaksi on nähty se, että CEO on allekirjoittanut ostosopimuksen sekä myyjän että ostajan puolesta.

Prony Resources-yhtiötä ei oltu vielä rekisteröity, kun sopimus allekirjoitettiin ja siitäkin saatiin valtava haloo. Käytännössähän ainakin Suomessa voi tehdä sopimuksia perustettavan yhtiön lukuun, mutta vastuussa on tällöin allekirjoittaja henkilökohtaisesti, kunnes yhtiö on kaupparekisterissä. Täällä se kuitenkin saatiin vaikuttamaan todella epämääräiseltä hämärähommalta. Toki lisää vettä myllyyn on saatu siitä, että kyseisen CEO:n oma yhtiö, joka olisi yhtenä osakkaana on rekisteröity Karibian veroparatiisiin ja pääkonttori on Liechtensteinissä eli toisessa veroparatiisissa. Tämä samainen yhtiö tai herran toinen veroparatiisiyhtiö taisi saada myös Valelta jossain vaiheessa isoja konsulttipalkkioita.

Uusi Prony-yhtiö on nyt rekisteröity Tahitille eli valitus jatkuu. Itse olen jo tippunut täysin kärryiltä koko uuden Prony-yhtiön kokoonpanoon liittyen. Siinä on edelleen Trafigura, mutta prosenttiosuudesta ei ole enää tietoa (ehkä 19% entisen 25% sijaan), sitten kaikki kolme provinssia ja henkilökunnan rahasto. En enää tiedä onko tällä CEO:lla vielä erillinen omistus yhtiönsä kautta enkä onko mukaan tullut kenties jotain uusia tahoja. Spekulointeja siitäkin liikkuu. Kolme provinssia olisivat mukana SPMSC nimisen yhtiön (tai ehkä se on enemmän kuntayhtymä) kautta, jossa 50% kuuluisi Promo Sudille (Province Sudin enemmistöomistama yhtiö), ja 25% sekä Province Nordille että Loyalty saarille. Lojalistit ovat kommentoineet, että ei pohjoisen tehdastakaan omista kaikki provinssit, vain pohjoisen provinssi, joten miksi etelän tehtaalla pitää olla muita omistajia. Ei ole tämäkään kommentti paljoa militantteja hetkauttanut.

Pahin skenaario: Tehdas (tehtaat) loppuu

Meillä on sellainen tuntuma, että mikäli mitään todella mullistavaa ei tapahdu eli taivaasta tipahtaisi uusi ostaja, jonka kaikki hyväksyvät, tehdas todellakin ajetaan alas. Mutta sellaista taivasta ei kyllä ole, mistä tällainen ihmeostaja tipahtaisi, kun tämä paikka on kaikkien investorien mustalla listalla. Oletin, että tänään olisi ilmoitettu, että ostosopimus on lopullisesti allekirjoitettu, koska luulen, että se on jo tehty. Ja sen jälkeen tulee taas valtavat blokkaukset ja mielenosoitukset, jonka jälkeen Vale voi ilmoittaa, että hei hei. Ja aloittaa tehtaan alasajon. Useita ihmisiä on edelleen sanonut, että ei Vale voi poistua täältä ja lopettaa tehdasta, mutta kyllä se valitettavasti sen voi tehdä. Mutta Valelle parasta olisi tietysti löytää se ostaja, joka ottaisi vastuulleen myös kaikki ympäristövastuut.

Muutama on myös sitä mieltä, että Vale ajoitti tehtaan myynnin väärin, mutta koska he ilmoittivat siitä vuosi ennen toista referendumia, niin kyllä se oli hyvin tiedossa etukäteen. Ja jos yhtiö on tehnyt tappiota koko täällä olonsa ajan, niin jossain vaiheessa siihenkin varmaan tulee pääkonttorin taholta stoppi. Ymmärrän myös, että Valella oli toive päästä täältä pois vuoden 2020 loppuun mennessä siitäkin syystä, ettei ollut tietoa miten äänestyksessä käy. Jos Ranskan alaisena olevassa maassa toimiminen on näin hankalaa, niin miten hankalaa toiminta olisi jos tämä itsenäistyy. (voiko tästä enää hankalammaksi muuttua…)

Tästä näkee vähän missä tuo Goro ja tehdas sijaitsee. Alaoikealla lukee Goro ja vieressä näkyy noita punaisia alueita. Siinä on kaivos ja tehdas. Googlemapsista näkee aika hyvin varsinkin tuon kaivoksen.

Kanakit ajavat niin itsepäisesti näitä tehtaita alas, että ihmetyttää suuresti. Kuvaavaa oli yhden kanakin vastaus kysymykseen, miten te voitte tehdä näin? Jos tehtaat ovat nurin, niin miten te pyöritätte tätä yhteiskuntaa? Vastaus oli: ”itsenäistytään ensin, ja katsotaan sitten mitä tehdään”. Joko on back up-rahaa tai sitten on oletus, että kun on saatu SLN ja Vale pois täältä, niin vallataan tehtaat ja aletaan pyörittää niitä ominaan. Tämäkin vaatisi varmuuden siitä, että on olemassa joku investori, joka auttaa tehtaiden käynnistämisessä. Toisaalta jos ajatuksena on, että maassa on vain yksi tehdas eli kanakien Sofinor, niin sitten on hyvä, että muut saadaan nurin.

Pahikset Vale ja Trafigura

Nyt on vedetty esiin ympäristökortti eli Vale on kirjoitusten perusteella yksi piittaamattomimmista alan yrityksistä ja Gorossa odottaa valtava ympäristöpommi. Vale haluaisi tehdä exitin kuulemma siitäkin syystä, että haluavat paeta edessä olevia ympäristötoimia. Myös KO2 padon kestävyyttä on epäilty ja nythän uutisissa on ollut yksi Valen Brasiliassa olevalle padolle sattunut onnettomuus, tai oikeastaan on uutisoitu Valelle määrätyistä korvauksista.

Onnettomuus oli aika paha, siitä löytyy lisää esimerkiksi täältä. Eikä se ollut ainoa Valen onnettomuus Brasiliassa, joten täällä epäillään, että sama voisi tapahtua tuolla Gorossa. Ja spekulantit lietsovat asiaa väittämällä, että juuri padon heikkous on se syy, miksi Vale ”yrittää äkkiä pois”. Patoa on nyt tutkinut joku sitä varten perustettu komitea.Vain muutama yksittäinen kirjoitus on kirjoitettu siitä, miten hankala täällä on ollut toimia ja millaiset tappiot tästä Valelle tulevat. Peiliin ei siis viitsitä katsoa. Siinä ei ole mitään ympäristölle haitallista, että poltetaan taimitarhat, koneet, laitteet, rakennukset, renkaat ja päästetään vahingossa öljyä jokeen. Trafiguralla on myös vähän luurankoja kaapissa eli pari ympäristörikosta Afrikassa, joten siitä saavat vastustajat lisää lyömäaseita. Kanakit ”haluavat varmistaa puhtaan luonnon ja elinvoimaisen ympäristön tuleville sukupolvilleen” ja tällaisten ympäristön tuhoajien kanssa se ei tietenkään ole mahdollista.

Olemme pohtineet miehen kanssa, että voiko näiden tehtaiden alasajon taustalla olla myös se ajatus, että täältä saadaan pois paljon valkoista äänestysoikeuden omaavaa porukkaa. Todella moni ranskalaisista on varmasti muuttamassa täältä pois, jos olosuhteet muuttuvat ja varsinkin, jos töitä ei ole. Äänestysoikeuden saa, jos on syntynyt täällä tai asunut täällä ennen sopimusten tekoa. Eli vaikka olisit asunut 20 vuotta täällä, niin et voi äänestää referendumissa. Muissa vaaleissa toki saa äänestää ja tulossa on jotkut vaalit, joihin minulle tuli tekstiviestinä rekisteröitysmisohjeetkin. Luulen kyllä, että viesti oli tarkoitettu miehelle, jolla on residence card eikä minulle. Numerot on siis jossain järjestelmässä sekaisin. Tosin tämän byrokratian tuntien ehkä ei ole järjestelmää, vaan joku iso musta kirja…..

Joka tapauksessa huonolta näyttää sekä Valen että SLN:n osalta. Koska molemmat yhtiöt ovat joutuneet lomauttamaan suurimman osan työntekijöistään, on CAFAT eli tämä paikallinen KELA jo ilmoittanut lisärahoitustarpeesta. Kuten tässä postauksessa kirjoitin, niin CAFAT tulee menemään nurin heti, jos nuo yhtiöt lakkaavat toimimasta. Tosin saattaa olla, että se meneekin nurin ennen niitä.

Kohti seuraavaa referendumia

Samana päivänä kuin sykloni tänne iski, kaatoivat pro-itsenäisyys-puolueet hallituksen. Täältä löytyy The Guardianin juttu tästä. Uusi hallituksen vaali on 17.2. mutta jo nyt tiedetään, että tuleva hallitus on ensimmäistä kertaa 40 vuoteen pro-independence eli erilaisten liittoutumien vuoksi independentisteillä tulee olemaan enemmistö. Täällä on käytetty usein tätä mahdollisuutta hallituksen kaatamiseen, joten nykyään on olemassa sääntö, ettei keinoa saa käyttää, jos edellisen hallituksen kaatumisesta on alle 18 kuukautta. Pidän tätä hyvänä esimerkkinä siitä, että kanakit ovat oikeasti tosissaan ja nyt on ehkä heidän ”momentum”. Tämä oli luultavasti yksi steppi heidän suunnitelmissaan ja ajoituskin oli varmasti tarkkaan mietitty. Ei siis syklonin kanssa 😄, vaan ennen referendumprosessin käynnistämistä. Prosessin voi käynnistää kuusi kuukautta edellisen jälkeen ja kanakien toiveissa on pitää uudet vaalit jo tänä vuonna, ennen Ranskan vaaleja. Paikallisten veikkaus on ollut, ettei Ranska suostu siihen. Silloin vaalit olisivat sitten ensi keväänä.

Jos tämä itsenäistyy, tulee sisällissota. Olen aivan varma siitä. Jollain aikataululla ainakin. Tribut alkavat taistella keskenään siitä, kenellä on suurin valta. Suostuvatko kanakit jakamaan valtapaikat valkoisten kanssa, kuten tässä nykydemokratiassa tehdään? Suostuvatko kanakit siihen, että valkoiset jäävät tänne asumaan? Ranskalaisilla on aina mahdollisuus palata Ranskaan pitkänkin poissaolon jälkeen, mutta miten käy caldochien. Jokaisella on täällä asunto, talo, mökki, maaomistusta, yrityksiä tai liiketoimintaa ja kun olet viidennen sukupolven caldoche, niin mihin täältä edes muutat. Toki ranskalaisilla on täällä myös paljon omistusta ja liiketoimintaa, mutta heillä on kuitenkin ns. kotimaa, jonne palata.

Tästä tulikin mieleeni, että yksi ihminen ehdotti, että ostaisin jonkun yrityksen, kun niitä on nyt runsaasti myynnissä. Työlupaa, kun en tule tänne saamaan, eikä taloudellinen tilanne näytä siltä, että tulisi kovin paljon sellaisia työpaikkoja auki, joita voisin edes hakea. En sijoittaisi tänne tällä hetkellä pennin pyörylää eli en todellakaan osta mitään yritystä. Niitä lienee myynnissä nyt hyvin, kun täältä on varmaan käynnissä joukkopako.

Kanakeja on enemmistö, mutta todella moni valkoinen on sitä mieltä, että suuri osa heistä haluaa kuitenkin pysyä Ranskan alla. Viime äänestyksessä oli nähtävissä pientä painostusta ja uhkailua, joten ei-äänen antaminen ei ole helppoa yhdellekään kanakille. Varsinkaan noilla vahvimmilla itsenäisyyttä ajavilla paikkakunnilla (eli pohjoinen, itä ja saaret) ei ole turvallista olla muuta mieltä, kuin mitä johtavat kanakit sanovat. Ja koska kylät ovat pieniä, ja jos siellä on enemmän ei-ääniä, kuin mitä kenties valkoista populaa on, saattaa alkaa aikamoinen vainoaminen. Isoimmissa kaupungeissa tätä ongelmaa ei ole, nämä ovat muutenkin ei-voittoisia paikkoja, koska suurin osa valkoisista asuu suur-Nouméassa.

Kuulin yhdeltä tutulta, että jotkut caldochet saattavat toivoa itsenäistymistä, jotta he saavat vihdoin käynnistää sisällissodan, laittaa kanakit kuriin ja pakottaa heidät omiin tribuihinsa. Tai ajaa pois. Kuten Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tehtiin alkuperäiskansojen kanssa. Tähän kyllä sanoin, ettei se taida nykymaailmassa olla enää mahdollista, mutta vastaus oli, että kuka tässä globaalissa tilanteessa keskittyy johonkin tuntemattomaan Uuteen-Kaledoniaan? Hollannissakin pelätään uutisten mukaan sisällissotaa ja USA:ssa on jännittynyt tilanne. Niiden rinnalla Uutta-Kaledoniaa ei ole käytännössä olemassa.

Ei meidän mellakat ja kriisitilanteet ole paljoa maailman uutisissa näkyneet. Ainoat, jotka siitä kirjoittavat ovat Mining news-tyyppiset tahot ja silloinkin huolenaiheena on nikkelin saatavuus. Financial Times kirjoitti 22.1.2021 tästä nikkeli-näkökulmasta myös jutun, jossa mainitsi sen, ettei tämä ole investointikohteena enää houkutteleva vaan ruutitynnyri. Australian lehdissä tilannetta seurataan sen verran, että pohditaan nykytilanteen vaikutusta referendumiin. Australia tietenkin toivoo, että tämä pysyy Ranskalla, eikä lipsahda Kiinalle.

Mikään vaihtoehto ei näytä hyvältä

Jos äänestystulos on ei, epäilen, että silti tulee sisällissota. Tähän minulle on kommentoitu, että ei voi tulla. Kanakien pitää noudattaa Nouméan sopimusta. Eivät he noudata tälläkään hetkellä mitään sopimuksia, paitsi omasta näkökulmastaan suotuisin osin. Ja jos aktivistit ovat odottaneet yli 30 vuotta itsenäistymistä, ja kolmas ja viimeinen äänestys sen toiveen murskaa, niin olettaisin tulevan aika pahoja mielenosoituksia. Johonkin se turhautuminen täytyy purkaa. Voi olla, että suunnitelma B on ottaa itsenäisyys vaikka väkisin äänestystuloksesta huolimatta. On kovin vaikea kuvitella, että he tyytyisivät rauhallisesti tulokseen, kun bensaa on heitetty tässä aktivistiliekkeihin jo useampi vuosi.

Jos tulos on ei, niin joidenkin toiveista huolimatta esimerkiksi Kiina ei tule puuttumaan toisen valtion asioihin. Vaikkakin tämä olisi Kiinalle kruunujalokivi muiden Tyynenemeren saarivaltioiden joukossa. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin kaikki tällä alueella jo itsenäistyneet saaret ovat enemmän tai vähemmän Pekingin peukalon alla. Tämä olisi muihin verrattuna huomattavasti parempi catch sijainnin, kalastusalueiden ja tuon nikkelin vuoksi. Tällä hetkellä Kiina on vähän pulassa, koska täältä ei nyt liiku nikkeliä mihinkään ja normaalisti 70% täältä lähtevästä taitaa mennä Kiinaan. Mutta jos tulos on ei, luultavasti Ranska muokkaa kuitenkin olemassaoloaan täällä eli pyrkii ehkä siirtämään vielä enemmän toimintoja paikalliseksi ja ehkä pyrkii myös vähentämään taloudellista riippuvuutta.

Jos pysytään Ranskalla, jotain täytyy joka tapauksessa tehdä. Kahtiajakautuminen on todella syvää nyt, taloudellinen tilanne todella heikko ja kanakit ovat jo osoittaneet kykynsä pysäyttää aika hyvin isojenkin toimijoiden toiminnat. Kanakeilla on rahaa ja selvästi heillä on joku back up. Onko se miljonääri Dang vai kenties hänen verkostonsa. Vai Kiina. Pääkanakit kannattavat kuulemma marxismia, joten se olisi Kiinan kannalta hyvä juttu, olisi sopivan oikeamielisiä liittolaisia täällä. Ja marxismista johtuen ei ole väliä kaatuuko tehtaat ja tulee työttömiä. Sitten kaikesta tulee yhtä suurta yhteistä hyvää.

Kuten olen aikaisemmin jo sanonut, olisi ehkä korkea aika Ranskankin luopua näistä siirtomaistaan. Itsenäistyminen vuonna 2022 on vaan ehkä hiukan vaikeampaa, kuin se olisi ollut vaikka 50-luvulla.

Ensimmäinen kunnon sykloni

Jaa niin, se synkkä ja myrkyinen yö. Ja sykloni. Viime viikon tiistaina eli helmikuun toinen päivä säntäilin täällä kotona (ja kaupassa) ihan hulluna ja valmistauduin syklonin tuloon. Ensin arvio oli, että se tulee suoraan Nouméan yli kääntyessään Loyaulte-saarilta ja että se heikkenee. Naapuri ei ottanut syklonia kovin vakavasti, mutta ehkä tartutin tämän varautumisen häneenkin, koska tässä me kaksi sitten juostiin edes takaisin ja siirreltiin kasveja ja irtotavaroita suojaan. Talon omistaja tuli näyttämään, miten saan nämä olohuone-keittiön isot alumiiniverhot lukittua paikalleen, koska syklonituulten voima saattaa taittaa ne ja samalla rikkoa lasit. Tungettiin lasien ja verhojen väliin terassihuonekalujen tyynyt. Tosi kiva tuli 😄. Ja pimeää. Mies tuli onneksi just sopivasti kotiin, ennen kuin alkoi tuulla kovemmin, laiva ei olisi tietty enää sitten myöhemmin kulkenutkaan.

Sykloni kääntyi myöhemmin tämän pääsaaren päälle, kuin piti, mutta se samalla voimistui (en siis varautunut turhaan, parempi ottaa ennemmin varman päälle) eli esimerkiksi tehtaalla lähti kattoja irti ja merikontteja siirtyi paikasta toiseen. Tuulen nopeus oli 80 solmua eli 42 m/s siellä, meillä pahimmillaan 30 m/s. Kakkostason hälytys eli ulkonaliikkumiskielto annettiin ihan väärään aikaan eli vanhojen ennusteiden mukaan, joten mekin käytiin tuolla ajelemassa melkein pahimpaan aikaan ja ihmettelemässä hulluja surffareita, jotka ilmestyivät meidän rannalle. Täällä ei yleensä oo surffiaaltoja, joten käyttivät tilaisuuden hyväksi. Vettä tuli kaikkialla muualla ihan tolkuttomasti paitsi tässä meillä (no tuli sitä tässäkin), meri huuhtoi Anse Vatan rannasta osan menemään ja samoin meidän rantapromenadilla on pari kohtaa, kun maa huuhtoutui mereen aika pitkältä matkalta. Tuolla mistä vettä valui vuorilta valtavalla voimalla, oli aika hurjaa. Teiden paikalla oli kuohuvia koskia. Ja pikkusaaret joutuivat pahiten syklonin runtelemaksi, mutta kukaan ei onneksi kuollut.

Meitä oli useampikin katsomassa noita surffaajia. Ei ihan viisasta, kun tuossa lensi noita lehtiä ja kookospähkinöitä.

Tämä oli vain kakkosluokan sykloni, mutta toivon, ettei pahempia tarvi kokea. Riittävästi kolisi, vettä tuli tuulen mukana kuin painepesurista ja ulkoportailla piti pitää kaiteesta kiinni. Polkupyörät lensi telineistä ja pari palmunoksaa lähti irti, muuta vahinkoa meillä ei onneksi ollut. Koiraa oli pakko viedä välillä, mutta kun ulkona lentää sellaisia miehen mittaisia palmunlehtiä, niin pissalenkit oli hyvin lyhyitä. Eikä muuten nukuttu siinä kolinassa ekana yönä lainkaan eli tiistain ja keskiviikon välillä, vaikkei sykloni ollut siinä vaiheessa edes täällä. Keskiviikkona kolisi hiukan vielä enemmän, mitä se sitten oliskaan ollut, jos myrsky olisi mennyt tästä ihan päältä.

Tämä on tästä meidän läheltä. Tuolla ne hurjapäät surffaili.
Pieniä tuhoja, mutta ei mitään vakavampaa. Nuo kookospähkinät on lentäessään tosi tappavia. Meidän terassin edestä olevasta palmusta leikattiin ennen syklonia kaikki pähkinät pois, ne olis tullut siinä puhurissa varmaan alumiiniverhonkin läpi tänne sisälle.
Anse Vatan rannasta lähti tätä nurmikkoaluetta pitkältä matkalta. Vesi on poikkeuksellisen korkealla tässä, ei näy lainkaan hiekkarantaa, joka on tämä nurmikon jälkeen.
Tältä näyttää siis normaalisti tuo Anse Vatan ranta. Paljon meni puita poikki ja maata huuhtoutui mereen.

Sateet on jatkuneet syklonin jälkeen sen verran pahoina, että meillä on tästä Nouméassakin ollut maanvyörymiä. Yksi kuolonuhri tuli syklonin jälkeen, kun joku porukka oli yrittänyt ylittää tulvivaa jokea (siinä ei välttämättä ole normaalisti jokea laisinkaan) pickupilla ja virta oli ilmeisesti ottanut autoon kiinni. Kuusi pelastui, yksi löytyi kahden kilometrin päästä merestä. Ei mitään mahdollisuutta pelastua, jos tippuisi siihen virtaan eli tämä tyyppi on varmaan tippunut sieltä lavalta veteen.

Tämä on entinen tie, syklonin aikana kuohuva koski. Kymmenen kilometriä meiltä, tutun lähettämä valokuva.

Satoja ihmisiä menetti kotinsa joko tulville tai tuulelle, teitä on poikki maanvyörymien vuoksi ja nämä jatkuvat sateen on vienyt myös suuren osan hedelmäsadoista yms. Köyhillä ihmisillä on nyt todellinen hätä, tämäkin luonnonmullistus kohdistui tietysti heihin pahiten. Ensinnäkin, koska tuolla pikkusaarilla rakennukset ovat mitä ovat ja ihmiset ovat köyhiä, mutta myös tällä pääsaarella sateet ja tulvat vaikuttivat eniten köyhimpien ihmisten asuinalueisiin.

Jaa niin, eilen täällä meillä Marén saaren lähellä oli vielä 7,7 magnitudin maanjäristys ja yhdelle Australian saarelle ja Uuteen-Seelantiin annettiin tsunamivaroitus. Onneksi aalto ei ollut sitten mikään suuri. Me ei tiedetty koko järistyksestä mitään, vaan nukuttiin tyytyväisenä. Suomessa järistys oli aika isolla otsikolla ainakin Maikkarin uutisissa, joten siinä kun heräsin, niin oli joka kanava täynnä viestejä, että ollaanko ok. Mikä oli kyllä varsin ihanaa ❤️.

Loyaltysaarilla järisee vähän väliä, ilmeisesti myös tässä pääsaarella, mutta pahaa maanjäristystä täällä ei ole ollut. Kuulutaan Tyynenmeren tulivyöhykkeeseen eli mannerlaattojen törmäyskohtaan. Minulle maantieteilijänä taas ihan mahtavaa olla ns. pelipaikalla 😄. Yhtä mahtavaa, kuin mannerlaattojen erkanemiskohdassa Islannissa, jossa ainoana porukasta olin ihan, että vau, upeaa, hiukan hienoa. Tässä se nyt on! Mies oli ihan, että voisitko tulla jo takas bussiin, kun kaikki odottaa…… Onneksi meillä ei ole täällä tulivuoria, ne pelottaisi enemmän kuin nämä järistykset.

PS Loppuun pieni kevennys. Nykyinen, eli kohta väistyvä pääministeri on nimeltään Thierry Santa. Käänsin jotain uutista vahingossa ranskasta suomeksi ja ihmettelin, kun jutussa puhuttiin niin paljon joulupukista 😂😂. Valen CEO on Beurrier ja se kääntyy välillä englanniksi butter dish. Saa näistäkin jutuista revittyä edes vähän huumoria 😁

Loppukevennyksen loppukevennys. Meidän (tai naapurin siis) kana. Ilmestyy aamuisin tähän meidän oven taakse kyselemään ruokaa ja ehkä myös seuraa.

Elämää referendumin jälkeen

Posted on by toispualpalloo

Itsenäistymistä koskevassa postauksessani mainitsin herra Tjibaoun, jota pidetään itsenäistymisaatteen isänä. Hänen nimeään kantaa hieno Tjibaou-keskus täällä Nouméassa. Herra Tjibaou syntyi 1936 Tiendanitessa, joka on kylä pohjoisessa provinssissä, itärannikolla lähellä Hienghenea. Vuoden 1917 Kanak-sodan aikana hänen tribunsa ihmiset ajettiin pois kylästään ja kylä poltettiin.

Myöhemmin joukko naisia ja lapsia yritti päästä takaisin kylään, mutta heidät yllätettiin ja sitä seuranneessa kahakassa Tjibaoun isoäiti sai surmansa. Hänen sylissään ollut Tjibaoun isä pelastui niukin naukin isosiskonsa avulla. Kanak-sodan aikana taisteluja oli sekä kanakien että ranskalaisten, mutta myös eri tribujen välillä, koska osa tribuista oli Ranska-myönteisiä. Sota oli aika brutaalia (mikä sota ei olisi), mutta täällä oli sen aikana vielä kannibalismia eli osa tai pitäiskö sanoa osia vihollisista syötiin. Ilmeisesti kuitenkin niihin aikoihin viimeisen kerran.

Tjibaoun lapsuudessa täällä ei ollut vielä julkisia kouluja, joten hän kävi katolisen koulun ja jatkoi siitä ensin Paitaan ja sitten Pine-saarelle pappisopintoihin. Siihen aikaan (ja edelleen 2010-luvulle saakka) täältä piti lähteä Ranskaan, jos halusi yliopistoon. Jean-Marie opiskeli vuosina 68-72 Ranskassa katolisessa yliopistossa ja hän aloitti väitöskirjansa kanakien kulttuurillisesta identiteetistä.

Kanakien kulttuuri ja lähteminen politiikkaan veivät kuitenkin mennessään, eikä hän koskaan väitellyt (kuten en minäkään, mutta paljon tylsemmistä syistä 😁 eli työt veivät mennessään). Jean-Marie pyysi vapautusta pappisvirastaan palatessaan tänne Uuteen-Kaledoniaan. 70-luvun puolivälistä alkaen hän alkoi voimallisesti nostaa melaneesian ja erityisesti kanakien kulttuuria esille. Vuonna 1975 täällä järjestettiin Melanésia 2000-festivaali, missä kanakit olivat ensimmäistä kertaa spottivaloissa, huomion kohteena. Hän oli myös julkaisemassa teosta Kanaké; kanakien kulttuurista, alkuisästä ja identiteetistä kertovaa kirjaa.

Onko olemassa kanakien kansaa?

Jean-Marie Tjibaou omisti elämänsä pienen ihmisen ja kansakunnan eloonjäämistaistelulle. Kanakeilla ei ollut yhteistä historiaa, identiteettiä tai kansallistunnetta. Minulle on tullut mieleen suomalaisen kansallistunteen nostattajan Adolf Arwidssonin lause ”ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”. Jean-Marie Tjibaou loi Tea Kanakén, kanakien esi-isän ja vahvisti sillä (tai pyrki vahvistamaan) hyvinkin erilaisten ja erillisten tribujen yhtenäisyyttä.

Täällä tuntui olevan vahva ”kanaky”- aate ennen äänestystä, mutta silti mietin välillä tuntevatko nämä paikalliset olevansa enemmän oman tribunsa jäseniä kuin kanakeja. Tributhan ovat aikojen alusta ennemminkin taistelleet keskenään, kuin olleet rauhallisia naapureita ja liittoutuneet vain tarpeen tullen toistensa kanssa. Edelleen on tappeluita ja tappoja, joiden taustalla on joku kauan aikaa sitten tapahtunut ”vääryys” ja verikosto jatkaa kulkuaan sukupolvelta toiselle. En ole ihan varma, mutta välillä näitä asioita setvitään minusta myös saman tribun eri klaanien ja perheiden välillä.

Kuvaavaa on, että ei ole olemassa kanakien kieltä, on vain kolmisenkymmentä hyvin erilaista tribujen kieltä ja niiden päälle vielä lukuisia murteita. Kun muiden kanssa on oltu aikoinaan vain sotajalalla, niin kielet eivät ole yhtenäistyneet tai sekoittuneet. Ihmiset eivät siis ymmärrä välttämättä edes viereisten tribujen ihmisiä. Eniten puhutaan drehua, joka on alunperin Lifoun saaren kieli. Ranska ja sen paikallinen ”slangi” toimii yleiskielenä.

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo tai kuolema!

Ranskan vallankumouksessa käyttöön otettu, nykyisen Ranskan tasavallan tunnuslause, ei täyttynyt täällä ilman veristä taistelua. Alunperin tunnuslauseessa oli neljäskin osa: Liberté, Égalité, Fraternité ou la mort (”Vapaus, tasa-arvo, veljeys tai kuolema”) ja kanakit olivat valmiita kuolemaan oman maansa puolesta. Jean-Marie Tjibaou sanoi: ”I would say that the hardest thing may not be to die; the hardest thing to do is to stay alive and feel like a stranger in your own land, to feel that your country is dying; to feel powerless to take up the challenge and raise high the claim to reconquer the sovereignty of Kanaky”.

Sopimukset 1988 ja 1998 ovat vahvistaneet kanakien asemaa ja niiden toteutumista seurataan YK:n tasolla. Valitettavasti näin ulkopuolisesta tuntuu, että sopimukset, niiden jälkeen tulleet vaatimukset ja niihin suostuminen ehdoitta eivät ole todellakaan auttaneet kanakeja itsenäistymispyrkimyksissä, vaan huonontaneet tilannetta. Osa tribuista on ihan lainsuojattomia, meno on todella holtitonta eikä laista ja oikeudesta välitetä, koska se on ”ranskalaista”. Paikalliset, jotka ovat santarmeja tai poliiseja, ovat ”pettureita”. Kouluja on joka ikisessä pikkukylässäkin, mutta kaikki lapset ja nuoret eivät käy siellä, joten heillä ei ole mahdollisuuksia juuri mihinkään. Kanakien kannattaisikin minusta alkaa satsata koulutukseen, jotta heitä olisi tulevaisuudessa opettajina, lääkäreinä, lakimiehinä, tuomareina jne. Mutta tietyille johtajille kouluttamattoman massan ohjaaminen mielensä mukaan on varmasti helpompaa.

Sopimusten motto oli ”two colours, one people”, mutta äänestykset ovat tainneet saada aikaan entistä suuremman kahtiajakautumisen 😞.

Referendumin jälkimainingeissa

Äänestyksen tulos oli siis 53% NON ja 47% OUI. Kymmenen tuhannen äänen erolla ei puoli voitti ja kyllä puoli sai noin 11000 uutta ääntä kahden vuoden takaiseen. Meidän mielestä tulos oli aika hilkulla, mutta lojalistien mielestä tulos oli selvä ei. Koitan pysyä aika puolueettomana kaikissa keskusteluissa, koska vähän vaikea on vajaan vuoden kokemuksella mitään kantaa ottakaan. Ollaan kuunneltu sujuvasti ihan ventovieraitakin caldocheja (jotka muuten usein kertovat monennenko polven caldocheja ovat) kun he avautuvat tilanteesta. Oui, oui Madam/Monsieur, tu as raison. Ainoa kantani on, että ymmärrän molempia tahoja, mutta jos tulos olisi ollut kyllä, eivät kanakit olisi saaneet hommaa toimimaan kolmen vuoden siirtymäajan aikana ELLEI ajatuksena ollut tosiaan siirtyä Kiinan alle.

Varsinkin nyt, kun äänestyksen jälkeen uskalletaan jo kirjoittaa, että tiesulut, lakkoilut ja epävarma poliittinen tilanne karkoittivat Valen ostajaehdokkaan eikä kukaan ole halukas enää investoimaan Uuteen-Kaledoniaan näistä syistä, soisin, että jotkut tahot hiukat katsoisivat peiliin (UC ja FLNKS)…… Jos kyseessä on 5000 ihmisen palkat ja paikan terveydenhuoltojärjestelmän jatko, tulee kiusanteosta aika kallis paukku. Vielä 2013 tämä oli lehtien mukaan useiden kaivosfirmojen kiinnostuksen kohde ja nyt sellainen ”en koske pitkällä tikullakaan”-paikka.

Ja jos päätetään, että jatketaan Nouméan sopimuksen mukaan eli seuraava referendum on 2022, ollaan täällä kaksi vuotta täydellisessä seisahtuneisuuden tilassa. Kukaan ei rakenna tai investoi saati voi miettiä muutenkaan tulevaisuutta kovin pitkälle vaan roikutaan löysässä hirressä. Se on sääli. Muitakin vaihtoehtoja on, mutta epäilen, että kanakit eivät niihin suostu.

Siirtyykö Uusi-Kaledonia Ranskalta Kiinalle?

Posted on by toispualpalloo 1 Comment

Referendum 2020

Tänään 4.10. Uusi-Kaledonia, tämä koronaton kupla Tyynellämerellä, äänestää toisen kerran itsenäistymisestään. Ensimmäinen äänestys vuonna 2018 päättyi yllättävän niukkaan ei-äänten voittoon, lojalistien suureksi järkytykseksi.

Itsenäistymistä on odotettu kauan, 80-luvun lopulta saakka, jolloin tämä saariryhmä oli verisen sisällissodan partaalla. 1984-1988 täällä murhattiin puolin ja toisin ihmisiä, ja kaikki kulminoitui Ouvean panttivankidraamaan 22.4.-5.5.1988, jolloin surmansa sai lähes 30 ihmistä. Tämä oli kulminaatiopiste, jonka jälkeen eri tahot ymmärsivät, että on pakko neuvotella tai ollaan sisällissodassa. Kanakien kulttuurin ja kansallistunteen ”isä” Jean-Marie Tjibaou allekirjoitti 1988 Matignonin sopimuksen, joka oli ensimmäinen askel kohti itsenäistymistä. Valitettavasti osa omista katsoi sopimuksen allekirjoittamisen petturuudeksi ja Tjibaou salamurhattiin 1989. 

Jacques Lafleur ja Jean-Marie Tjibaou

Vaalityö käy kiivaana kyllä-ei-puolien kesken, ulkopuolisen silmin varsin sekavassa poliittisessa kulttuurissa. Ainoa taho, joka näyttäytyy johdonmukaisena ja aktiivisena ovat kanakit. Kanakeja on niukka enemmistö, noin 40 % ja eurooppalaisia on arviolta 27 %. Nuoret kanakit ovat avainasemassa ratkaisemassa tämän äänestyksen ja viime äänestyksen jälkeen nuoria kanakeja on tullut äänestysikään aika iso määrä. Myös wallis-futunalaisilla (yli 8%) saattaa olla ratkaiseva asema. 

Kaikki kanakit eivät halua itsenäistyä ja luopua Ranskan passista sekä sen tuomista etuuksista. Tällä hetkellä tällaisen mielipiteen ilmaiseminen ei ole helppoa, jos edes mahdollista, joten jännitys säilyy äänten laskemiseen saakka. Varmaa lienee vain, että pohjoisen provinssi äänestää selvällä äänienemmistöllä kyllä.

Nappasin uutissivulta kuvia tämän aamun äänestysjonoista eri puolilta saarta. Poindimiessä tribujen naiset valmistivat ruokaa kaikille äänestäjille ja itärannikolla on luultavasti juhlan tuntua.

Mitä sitten jos tulos on kyllä?

Jos maa itsenäistyy, täältä lähtee jollain aikataululla sekä Ranskan taloudellinen tuki että Ranskan armeija. Ranskan taloudellinen tuki kattaa muun muassa 9000 virkamiehen palkat ja näistä suurin osa on paikallisia ihmisiä. Ranska tukee myös infrarakentamista ja muita investointeja. Jos tulos on kyllä, alkaa kolmen vuoden siirtymäaika ja keväällä 2023 valtio nimeltä Kanaky-Uusi Kaledonia olisi virallisesti itsenäinen.

Jos tulos on kyllä, Ranskan asema Tyynellämerellä heikkenee. Pinnalla onkin kysymys, kauanko itsenäistymisestä kuluu, ennen kuin tämä on Kiinan ”siirtomaa”. Uudella-Kaledonialla on erinomainen sijainti Tyynellämerellä, kalastusalueet, valmis infrastruktuuri, sotilastukikohdat, monta lentokenttää ja arviolta 25% maailman nikkelistä. Tällä sähköautojen aikakaudella nikkelin kysyntä ei ole ainakaan laskemassa. Brasilialainen Vale on ilmoittanut poistuvansa saarelta ja kenties sulkevansa Goron kymmenen vuotta vanhan nikkelitehtaan. Tämä aiheuttaisi valtavan loven kansantaloudelle, mutta erityisesti tämä saattaa avata kiinalaisille mahdollisuuden päästä kiinni nikkelivarantoihin. 

Kiinan toimet Tyynellämerellä huolestuttavat monia maita, ja niiden olisi ehkä syytä huolestuttaa myös täällä. Philippe Gomès, Calédonie Ensemble puolueen johtaja, mainitsi Kiinan viime viikonlopun vaalitilaisuudessa. Hänen mukaansa kaikki Tyynenmeren tähän mennessä itsenäistyneet valtiot ovat jo taloudellisesti ja poliittisesti Pekingin alla, joten itsenäistyminen Ranskasta olisi selvä uhka Uuden-Kaledonian tulevaisuudelle. Kaikille tämä ajatus ei välttämättä ole uhka, halu itsenäistyä kenties hinnalla millä hyvänsä on niin vahva.

Jos tulos onkin ei.

Jos tulos on nyt ei, niin alkaa valmistautuminen kolmanteen eli viimeiseen äänestykseen, joka on 2022. Joidenkin itsenäistymistä kannattavien mielestä olisi järkevintä äänestää vasta silloin kyllä, jotta tämä kaksi vuotta voitaisiin käyttää sen suunnittelemiseen, miten irtautuminen tehdään. Aktivistit ovat tietysti sitä mieltä, että tässä on ollut jo kaksi vuotta aikaa sitä miettiä eikä jatkoajalle ole tarvetta.

Lojalistit ovat sitä mieltä, että kolmatta äänestystä ei tarvittaisi, huolimatta siitä, että siitä on Nouméan sopimuksessa sovittu. Mutta he ovat myös sitä mieltä, että heti tämän äänestyksen jälkeen on aloitettava kaikkien tahojen väliset neuvottelut ja pyrittävä luomaan joku konsensus, joka tyydyttäisi kaikkia. Tämä sisältäisi paikallisen kulttuurin nostamisen parempaan asemaan, yhteisen lipun, päättävän virkamieskunnan miehittämisen paikallisilla ihmisillä (nyt virastojen pääjehut ovat ranskalaisia) ja oman hallinnon kehittämistä. Lisäksi olisi tarkoitus avata mahdollisuus omaan kansallisuuteen ja pyrkiä taloudelliseen riippumattomuuteen Ranskasta.

Jännittäviä aikoja edessä.

Tuli äänestyksestä millainen tulos tahansa, odotettavissa on enemmän tunteita kuin vuonna 2018, eikä silloinkaan selvitty ilman väkivaltaa. Nuoret kanakit ovat turhautuneita. Heillä on vaikeuksia pysyä ranskalaisen koulutusjärjestelmän kyydissä, joten monet lopettavat koulun, varsinkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. He jäävät kyliinsä tai kulkeutuvat Nouméan slummeihin. 

Alkoholin ja huumeiden käyttö on yleistä, samoin rikollisuus. Yli 90% vankilassa olevista on kanakeja ja suurin osa alle 25 vuotiaita. Töitä olisi, mutta koulutetuille ihmisille ja yritysten on vaikea löytää osaavaa työvoimaa. Kanakeja ei ole tuomareina, lakimiehinä, lääkäreinä tai yliopiston opettajina. Omaisuus on keskittynyt caldocheille (valkoiset paikalliset) ja ranskalaisille.

Tällä viikolla itsenäistymispuolueet FLNKS ja UC tekivät aloitteen, että ulkomaalaiset (incl. ranskalaiset) saisivat ostaa vain uusia asuntoja. Vanhoja asuntoja saisi myydä vain kanakeille tai caldocheille. Tässä vedottiin Uuden-Seelannin ja Australian vastaaviin lakeihin, mutta kiinteistövälittäjien liitto ehti jo kumoamaan nämä viittaukset virheellisenä. Kiinteistövälittäjien liitto myös mainitsi, ettei tämä ole todellakaan mikään ulkomaisten investorien suosikkikohde, toisin kuin nuo kaksi muuta Tyynenmeren naapurimaata, joten ei täällä ole mitään ulkomaisten ostajien ryntäystä. Jos tuo lakiehdotus menisi läpi, nämä kiinteistömarkkinat romahtaisivat kerralla. Taustalla tässäkin se ajatus, että kanakeilla olisi mahdollisuus ostaa asuntoja näiltä ns. paremmilta alueilta ja lähempää keskustaa.

Pinnan alla kytee ja se purkautuu jossain muodossa tänään illalla ja seuraavina viikkoina. Sopimusten luoma 30 vuoden rauhan aika on katkolla. Löysin oikein hyvän analyysin vuodelta 2019 jos joku on kiinnostunut lukemaan tästä lisää: https://www.lowyinstitute.org/publications/new-caledonia-s-independence-referendum-local-and-regional-implications. 

Kaikesta huolimatta ajattelin uskaltautua nyt uimaan. Ja uskaltautua-sana tässä ihan vain haiden vuoksi, ei tämän äänestyspäivän takia 😄.

New Caledonian Day

Posted on by toispualpalloo

Tänään 24.9. täällä vietetään Uuden-Kaledonian päivää tai kansalaisuuden päivää. Sillä juhlistetaan samaista päivää vuonna 1853, kun tämä saariryhmä siirtyi virallisesti Ranskan hallinnoimaksi Napoleon III käskystä. Sitä ennen nämä saaret kuuluivat briteille, olihan tämän löytänyt brittien ylpeys eli tutkimusmatkailija James Cook vuonna 1774. Herra Cook purjehti täällä päin kolmasti ja hän mm. kartoitti Uuden-Seelannin ja Australian rannikkoa, löysi Havajin, Cookin saaret, Uudet-Hebridit ja monta muuta paikkaa. Uusi-Kaledonia muistutti hänestä Skotlantia, joten siksi nimeksi tuli Caledonia. Caledonia on latinaa ja se on roomalaisten antama nimi valtakuntansa ulkorajan eli Hadrianuksen muurin toisella puolella olevalle alueelle eli sitkeälle Skotlannille.

Cookin jälkeen täällä kävivät monet muutkin, lähinnä valaiden metsästäjiä ja muita kalastajia. Kun santelipuusta alkoi tulla haluttua kauppatavaraa, alkoi tänne tulla kauppiaita enemmänkin ja heitä asettui maahan myös pysyvästi. Niin kauan kun kauppaa käytiin rehdisti, olivat kaikki tervetulleita, mutta santelipuuvarantojen ehdyttyä täältä alettiin viedä kauppatavaraksi ihmisiä. Lähinnä Fijin ja Queenslandin sokeriplantaaseille. Tätä ei hyvällä katsottu ja ulkopuolisten ja paikallisten välille tuli pientä skismaa.

Lähetyssaarnaajien aika

1800-luvulla tänne tuli myös brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka ensi töikseen tai ainakin kolmantena päivänä, kehittelivät säädyttömille ja puolialastomille paikallisille naisille uuden vaatekappaleen eli robe missionin. Se on edelleen kanakien parissa hyvin suosittu vaatekappale ja niitä näkyy paljon, myydään paljon ja se on suorastaan kansallispuku. Nuoriso sitä ei juurikaan käytä. Itse sain sellaisen toukokuussa lahjaksi ja olin lahjastani hyvin iloinen. En tosin ole varma voiko valkoinen nainen käyttää sitä julkisesti vai onko se loukkaavaa, joten mekko on pysynyt kaapissa. Lähetyssaarnaajilla oli nakujen naisten lisäksi muutenkin hiukan haastavaa täällä, osa syötiin ja nunnia piti lähettää välillä Australiaan saamaan hermolepoa.

Kaksi rouvaa robeissa.

Ja täällä tosiaan kypsähdettiin törkeisiin kauppiaisiin, jotka viekkaudella ja vääryydellä houkuttelivat kanakeja laivoihinsa ja veivät heidät sitten orjiksi. Eurooppalaiset toivat tänne myös tautinsa tullessaan ja vastustuskyvyttömät paikalliset kuolivat niihin sankoin joukoin. Näistä syistä johtuen valkoista miestä katsottiin karsaasti eikä täällä ollut mukavaa vastaanottoa. Esimerkiksi 1849 amerikkalainen alus Cutter koki täällä karmean kohtalon. Koko miehistö tapettiin ja syötiin Pouman klaanin toimesta. Enää tätä kannibalismia ei onneksi ole, mutta isäni varoitti silti meitä ennen bougna-kokkaamisvierailua, että kannattaa katsoa minkä kokoista pataa kaivetaan esiin 😂😂.

Jännittävää historiaa riittää

Historiasta täytyy kirjoittaa muutama erillinen blogipostaus, sen verran täällä on mielenkiintoista tapahtumaa ollut. Ranska käytti tätä saarta alkuun lähinnä vankilana, joka tänne perustettiin 1860 tuohon Nouvillen saarelle. Se on toisaalta viehättävä ja toisaalta vähemmän viehättävä saari aivan Nouméan keskustan kupeessa, josta on pitänyt tulla uusi, hieno asuinalue. Samaisella saarella on kanakien oikeuslaitos eli senat coutume, yliopistokampus, iso sairaala, mielisairaala, vankila ja suurin lukio (mielenkiintoinen sekoitus 😄) ja jo rakennettuna muutama upealla merinäköalalla varustettu asuinkompleksi. Ongelmana on vain pari kolme jatkuvasti laajenevaa squatia (slummia), joka estää laajemmat rakennusprojektit. Varsinkin nyt ennen äänestystä kaikki kiinteistöprojektit ovat holdissa, mutta Nouvillessa kaikki on seis myös näiden slummien vuoksi.

Tälle laiturille ranskalaiset vangit saapuivat 1864-1931

Tähän väliin täytyy mainita, että täällä ei kenenkään tarvitsisi asua slummissa, vaan tarjolla on asuntoja. Mutta koska niissä ei ole juurikaan omaa maaplänttiä tarjolla, mikä on kanakeille ja kanakien kulttuurissa erittäin tärkeä asia, on tässä Nouméassa ja lähialueilla myös muutama squat. Osaan on vedetty sähköt ja vesi, osaan ei ja homma perustuu siihen, että jos onnistut asumaan jossain 10 vuotta ilman, että sinua mihinkään siitä karkoitetaan, niin se maapala on sinun. Olen kuullut, että näissä rakennuksissa on sisällä ihan miellyttävät asuintilat ja jopa uudet keittiöt, mutta on ne silti ulkoapäin katsottuna karmeita. En soisi kenenkään joutuvan asumaan sellaisissa aaltopeltihökkeleissä.

Citizenship Day

Mutta tämä aihe oli siis Fete Citoyenne, Citizenship Day tai New Caledonian Day, jota on juhlittu vuodesta 2000 alkaen. Ranska myönsi vuonna 1953 kaikille täällä asuville Ranskan kansalaisuuden eli heillä on käytännössä triplakansallisuus: he ovat neocaledonienneja, ranskalaisia ja eurooppalaisia. Tämä juhlapäivä on viime vuosina ollut erityisesti itsenäisyyttä kannattavien eli kanakien juhla, mikä on minusta ehkä hiukan ristiriidassa juhlapäivän perustan kanssa eli juhlitaan Ranskan hallinnon alle joutumista. Kanakit varmaankin juhlivat tänään sitä, että heidät on eri sopimuksissa todettu alkuperäiskansaksi. Odotettavissa on erittäin voimakasta vaalityötä myös tänään, kun näin lähellä itsenäistymisäänestystä ollaan.

Itsenäistymisäänestysten ajat on päätetty Nouméan sopimuksessa, joka allekirjoitettiin 1998. Tätä sopimusta edelsi Matignonin sopimus vuonna 1988. Tämä sopimus päätti verisen 80-luvun ja esti tätä maata sortumasta pahempaan sisällissotaan. Matignonin jälkeen parin kuukauden päästä eli elokuussa 1988 allekirjoitettiin vielä Oudinotin sopimus, jonka tavoitteena oli uudelleenorganisoida kaledonialainen poliittinen järjestelmä. Kanakien legenda Jean-Marie Tjibaou oli neuvottelemassa ja allekirjoittamassa näitä sopimuksia. Herra Tjibaousta voi lukea lisää mun seuraavasta postauksesta.

Me lähdemme tästä minilomalle pohjoiseen provinssiin ja itärannikolle eli 100% kanakien hoodeille. Ja herra Tjibaoun kotiseuduille. Ans kattoo, millaiset hurlumheijuhlat ja agitoinnit siellä on menossa. Toivon, että saamme kuitenkin olla rauhassa ja ettei tule mitään kärhämää missään. Juuri nyt ei ehkä olisi ihan paras aika lähteä mihinkään Nouméasta, mutta miehellä alkaa olla loman tarvetta ja lähihoodit on jo nähty.

Alan olla muuten sitä mieltä, että nyt saattaa tulla äänestyksestä OUI-tulos. On niin näkyvää ja aktiivista liikehdintää. Toki lojalistitkin ovat aktivoituneet, kuten jossain aiemmassa postauksessani mainitsin, mutta en tiedä riittääkö se. Edelleenkään en ole nähnyt vielä mitään selostusta siitä, mitä sitten tehdään, jos tulos on todellakin KYLLÄ.

Jättiläisellä tuli mitta täyteen!

Posted on by toispualpalloo 1 Comment

Brasilialainen jätti eli miehen työnantaja tipautti viime viikolla kunnon pommin kaikelle kansalle. Tehdas saatetaan sulkea. Kaikki, jotka tietää jotain kaivosalan tehtaista, tietävät, että se päätös on massiivinen ja vaatii rahaa ajaa tehdas alas. Nyt kyseessä on vielä suhteellisen uusi eli kymmenen vuotta vanha tehdas, joten uutinen on siinäkin suhteessa todellinen pommi.

Viikon pääuutinen

Taustalla on myyntiprosessi (siis tämän Uuden-Kaledonian tytäryhtiön), joka lähti käyntiin sen jälkeen kun mies oli allekirjoittanut sopimuksen. Meitä infottiin tästä hyvissä ajoin ja mies olis varmaan voinut sopimuksestaan tämän vuoksi irtautuakin. Päätimme kuitenkin lähteä, koska ajatuksena oli, että myyntiprosessi sujuu kuten yleensäkin näissä tapauksissa – eli hyvin – ja työvaatteissa vaihtuu vain nimi. Potentiaalisia ostajia oli useampia, yhden kanssa aloitettiin keväällä tiiviimpi neuvottelu ja homman piti olla nyt paketissa. Mutta eipä ollutkaan, kun yksityisten yritysten kauppaan sotkettiin politiikka JA tämä itsenäistymisprosessi.

Australialainen ostaja vetäytyi kaupasta

Kuppi meni vihdoin nurin.

Ymmärrän ostajan investorien perääntymisen, koska kanakit järjestivät täällä parhaan esityksen siitä, kuinka vaikea täällä on yritystä pyörittää. Tiesulut, lautan blokkaaminen, työntekijöiden töihin pääsyn estäminen yms. toimet ovat ihan arkipäivää, mutta sen päälle kanakit sulkivat myös kaivoksen (omansa siis, kaikki kaivokset ja kuljetusfirmat ovat kanakien) eli raaka-aineen saanti loppui siihen. Sitten alettiin järjestää isoja mielenosoituksia tätä ostajaa vastaan ja lopputulos oli tämä. Ostaja vetäytyi ja firma ilmoitti, että tämä oli tässä! Jos ei mitään ihmettä tapahdu, niin vuoden alusta aletaan laittaa pillejä pussiin. Mitta tuli täyteen. Firma on vuosien aikana menettänyt aika paljon rahaa näiden lakkojen, mielenosoitusten ja tiesulkujen yms. vuoksi. Ja ilmeisesti he ovat myös maksaneet välillä, jotta tiesulut saataisiin nopeammin auki. Ilmoittivat vähän aikaa sitten, että se on loppu nyt, rahahana meni kiinni.

Taustalla on se, että kanakit haluaisivat myös tästä etelän tehtaasta ”oman”, ”jotta valtavat rikkaudet tulisivat kansalle eikä monikansalliselle jätille”. Tavallaan ymmärrän ajatuksen, mutta koska täällä ei ole osaamista eikä niitä valtavia rahamääriä, mitä tehtaan jokapäiväinen pyörittäminen vaatii (plus palkat), niin hankala on tähän ajatukseen yhtyä. JA tehdas pitäisi saada ilmaiseksi. Mielenosoituksia oli siis siksi, että firma ei suostunut tehdasta ilmaiseksi heitä edustavalle konsortiolle antamaan, vaan olisi myynyt sen yhtiölle, joka maksaisi siitä jotain. Onhan se aika omituista käytöstä tietysti. Nyt lehdissä on ollut jo rivien välistä luettavissa se syy, miksi tämä konsortio ei ole ollut varteenotettava vaihtoehto (ei rahaa), mutta koska nämä tällaiset ovat yritysten välisiä salaisuuksia, ei niistä ole voinut -eikä vieläkään voi- kovin avoimesti kertoa. Mutta myyjä on tarkistanut kaikkien ostajaehdokkaiden kyvyn hoitaa tehtaan pyörittämisen. Kanakien aktivistit juhlivat nyt suurta voittoa tästä casesta, mutta jos huonosti käy, niin tulevina vuosina on juhlat vähissä.

le scénario catastrophe
Voitto on heidän! Otsikko kertoo valitettavasti totuuden.

Katastrofi taloudelle

Jos tehdasalue ajetaan alas, tänne jää valtava ”luuranko”, joka vaatii jatkuvia ympäristötoimia ja jota ei esimerkiksi puolen vuoden jälkeen enää käynnistetä uudelleen. Uudelleenkäynnistys vaikka kuukaudenkin jälkeen vaatii aikamoisen määrän massia ja siinä vaiheessa kaikki expat-työntekijät ovat jo kaikonneet eli osaajia ei löydy. Yrityksella on omalla palkkalistalla 1300 työntekijää ja palkkoja maksetaan yli 67 miljoonaa euroa. Joka siis näkyy suoraan ostovoimassa (tähän pitää huomauttaa, että jo se, että täältä on lähtenyt rakennusajan porukkaa, projektiporukkaa yms. pois viime vuosien aikana on vaikuttanut esim. keskustan liiketilojen tyhjenemiseen). Alihankkijat työllistävät saman 1300 ihmistä. Sen lisäksi arvioidaan, että kokonaistyöllisyysvaikutus on noin 5000 ihmistä. Firma maksaa kokonaisuudessaan suoria ja välillisiä palkkoja noin 419 miljoonaa euroa vuosittain, saman verran kuin koko tämän Province Sudin budjetti on. Ottaen huomioon tämän ”maan” koon, niin puhutaan järisyttävästä merkityksestä taloudelle.

Vielä kun otetaan huomioon noiden 5000 ihmisen perheet, niin ihmismäärä, johon tämä vaikuttaa on valtava tässä noin 270.000 asukkaan paikassa. Ja jos tehdas suljetaan, paikallinen sote-järjestelmä CAFAT, jonka ansiosta täällä on aivan huippu ilmainen terveydenhuolto (täällä on yksityisiä lääkäriasemia pilvin pimein, sinne vaan ja kaikki kustannukset maksetaan jälkikäteen), tulee olemaan vaikeuksissa. Firma on maksanut 22,6 miljoonaa euroa vuosittain CAFATiin.

Tässä tulee mieleen kaikki ne mainoslauseet Suomesta, joita hioimme silloin kun tein vielä kv-investointien houkuttelua ja relocation-palveluita ja jotka Suomen osalta pitävät niin paikkansa (Meillä on vakaa toimintaympäristö ja vakiintunut poliittinen kulttuuri. Meille on turvallista investoida. Löydät osaavaa työvoimaa). Täällä ei oikein mikään niistä pidä paikkansa ja paikallisen investointien promo-officen täytynee tehdä aika lujaa töitä, että tämän prosessin jälkeen tänne joku tulee 😄.

Loppuuko leikki lyhyeen?

Täällä me nyt sitten varaudutaan pahimpaan ja katsellaan, mikä muu maa houkuttelisi yhtä paljon kuin tämä. Suomeen ei haluta vielä palata, koska juuri vasta lähdettiin. Tämän paikan jälkeen on vaan hiukan vaikea keksiä, mikä voisi olla parempi…..miehelle löytyisi varmasti töitä myös näistä muista alan firmoista täällä, mutta eri asia on, onko hän kiinnostunut niistä.

PS. Viikonloppuna ilmoittautui uusi ostajaehdokas ja itse olen sitä mieltä, ettei tätä tehtaan sulkemista anneta tapahtua, koska sillä olisi niin järisyttävät vaikutukset. Mutta ans kattoo ny. Odotellaan ensin, miten käy äänestyksessä (ystävät saivat viinikauppialtaan ohjeet pysyä äänestyspäivänä visusti sisällä, koska ovat ”niin valkoisia” ja minä olen jo täyttänyt ruokakaappia siltä varalta, että sisällä pitää pysyä vähän kauemmin) ja katsotaan sitten, miten käy tehtaan. Elämme jännittäviä aikoja ilman koronaakin. Mielenkiintoinen tämä vuosi 2020.

Mitä ottaisit mukaan (autiolle) saarelle!

Posted on by toispualpalloo

Toi otsikon kysymys oli jossain vaiheessa monen henkilöhaastattelun vakkarikysymys sekä Suomessa että ulkomailla ja itsekin mietin monesti, että mitä sitä sitten ottaisin mukaan. Tai siis lähinnä montako kirjaa sinne saisi ottaa mukaan. Kerran joku britti vastasi, että hän ottaisi Encyclopedia Britannican (niinkuin tästä ehkä arvaa, nämä kysymykset ja vastaukset oli ennen digiaikaa) ja lukitsin tämän vastauksen. Se oli siinä, sen ottaisin mukaan, niin riittäisi luettava. Tietysti kymmenen vuotta sitten, kun ostin ekan Kindleni, niin vastaus muuttui saman tien Kindleksi (ja aurinkopaneelilaturiksi).

Pikakelaus tähän päivään noista ajoista ja nyt olen jumissa saarella koronan takia. Onneksi en ihan autiolla, mutta aika harvaan asutulla kuitenkin. Kindle on tietysti mukana. Mutta jumissa ollaan. Tiistaina täällä tehtiin päätös, että kaikki kansainväliset lennot on peruttu 27.3.2021 saakka. Tulee vain muutamia viikottaisia huoltolentoja Ranskasta ja hätätapauksessa lentoja Sydneystä/Sydneyyn. SIIS MAALISKUUN LOPPUUN SAAKKA 😱😱😱. Aika shokki, että kielto jatkuu niin pitkälle. No ei tarvitse miettiä enää päästäänkö jouluksi käymään Suomessa tai pääseekö ystävät tänne tämän vuoden puolella. Ei pääse. Kukaan ei pääse mihinkään suuntaan ilman todella hyviä perusteluita ja täällä tietysti säilyy tuo parin viikon karanteenipakko tuonne maaliskuun loppuun saakka.

Eikä se hemmetin postikaan siis kulje ennen ensi vuoden huhtikuuta, mitään ei voi meille postittaa eikä mitään voi tilata, koska ei taida DHL:kään toimittaa tällä hetkellä tänne saakka eikä meidän paketit mahdu noille Ranskan lennoille ikinä. Tässä taas huomaa, miksi ei kannata niin kauheasti suunnitella etukäteen kaikkea mahdollista. Oli paljonkin seikkoja, joiden vuoksi oli ”helppo” muuttaa näin kauas, mutta mikään niistä ei enää pelitä. Ei vieraita, ei postia, ei ”lähimatkoja” Australiaan eikä Uuteen-Seelantiin. Ei salmiakki- tai xylitolpurkkalähetyksiä. Mies puolittaa jo omia purukumejaan, kun varastot oli laskettu puolen vuoden mukaan ja hyvällä lykyllä pärjätään vuoden loppuun. Menee tähän ”kun olis tiennyt, niin olis pakattu useampi laatikollinen konttiin”-sarjaan. Tähän puutteeseen ei tietysti kuole, mutta tiukkaa tulee tekemään, terveisin nim. ”lähes koko ikänsä purkkaa päivittäin syönyt” 🙋🏻‍♀️. Mietin tässä myös, että osaiskos salmiakkia valmistaa itse. Muistaakseni olin kemian tunnilla ainoa, joka sitä onnistui tekemään. Eikä ihme, terveisin nim. ”myös salmiakkia lähes koko ikänsä (lähes) päivittäin syönyt” 🙋🏻‍♀️ eli motivaatio oli kohdillaan.

Kirsikkana kakussa on kuukauden päästä oleva itsenäistymisäänestys. Etukäteen olimme ajatelleet, että jos tulos on kyllä, niin täältä saattaa joutua tekemään pika-exitin, mutta nyt ei tehdä mitään exitejä vaikka tilanne äityisi millaiseksi kähinäksi. Jos tulos on ei, niin viime kertaiseen äänestykseen verrattuna ilmapiiri on paljon kireämpi eli sitten ainakin tulee jotain kärhämää. Sitä varten tänne on lennätetty lisää santarmeja ja armeija lienee valmiustilassa. Isoin kiho eli pahisten tribun (St.Louis, tämä tribu saarrettiin viime äänestyksen jälkeen panssariajoneuvoilla) grand chef, joka on samalla Union Caledoniennen puheenjohtaja ja kongressin edustaja muistutti eilen lehdessä, että ei väkivaltaa vaan vuoropuhelua. Se oli Jean-Marie Tjibaoun perusajatus. Kirjoitan herra Tjibaousta oman postauksen ja vähän tästä itsenäistymishistoriasta samalla. Sen verran kuhinaa ilmeisesti on, että asiasta pitää muistuttaa.

Ja jos tuo on kirsikka kakun päällä, niin ylimääräisen kermavaahtopursotuksen tähän tilanteeseen tuo vielä etelän nikkelitehtaan myyntiprosessi. Paikalliset haluaisivat sen itselleen, jotta kaikki rikkaudet hyödyttäisivät enemmän täkäläisiä, mutta eivät ole valmiita maksamaan siitä mitään. Eivätkä kyllä ihan oikeasti kykene sitä pyörittämään, mutta se ei tunnut olevan niin tärkeä seikka. Firma neuvottelee australialaisen ostajan kanssa ja ilmeisesti nyt odotellaan vain Ranskan valtion kantaa (tai sitten äänestystulosta). Tähän liittyen perjantaisin on ollut aika isoja mielenosoituksia, joten täällä voi parikin kytevää pommia räjähtää kerralla. Tai siis parikin kermakakkua lentää päin näköä…..

No mutta, täällä ollaan jumissa Robinson Crusoena 2020, sähköt ja netti on, ruokaa on ja kelit on mukavat. Ja se Kindle on 😄. Yritetään pysyä positiivisina, kunhan kukaan ei pölli mun Kindleäni. Ei mitään hätää siis, mutta ajatuksen tasolla tällainen jumissa oleminen hiukan ahdistaa. Olen kehittänyt tässä jo erilaisia skenaarioita, miten täältä ihmiset siirretään turvaan, jos tarve on ja nythän on paljon risteilyaluksia tyhjän panttina eri puolilla maailmaa….. minähän tietysti vaadin Turussa valmistetun aluksen, että suostun sellaiseen astumaan 😁😎.

Pahempiakin paikkoja jumittamiselle olisi.

Ja kun tästä globaalista pandemiasta joskus selvitään, niin haastatteluissa kysellään ehkä taas mitä ottaisit mukaan, jos jäisit pandemian vuoksi jumiin jonnekin?

PS edelliseen postaukseeni eli matkasuunnitelmiin liittyen ei kuulemma kannata mennä sinne Ouvéaan niin pian itsenäistymisäänestyksen jälkeen, koska siellä on kaikki kiihkeimmät itsenäistymisen kannattajat. 80-luvulla sisällissota kulminoitui Ouvéassa panttivankidraamaan (neljä santarmia tapettiin, 27 panttivankia otettiin, seuraukset oli aika rumat). Jatkan siis lomasuunnitelmien tekemistä ehkä äänestyksen jälkeen.