Se olisi vajaa kuukausi seuraavaan itsenäistymisäänestykseen, ja nyt tuli ensimmäinen sodanjulistus. Kanakien pyrkimyksenä on siis ollut, että vaalit siirrettäisiin koronan vuoksi, vaikka heillä käsittääkseni heti viime vaalien jälkeen oli kiire saada uusi päivä sovituksi mahdollisimman pian. Vielä viikko sitten olin ainakin itse ihan epätietoinen pidetäänkö vaalit vai ei. Ja jos pidetään, niin boikotoivatko kanakit vaaleja vai eivät. Yksi pro-itsenäisyys liikkeen pääjehuista kävi Ranskassa asti keskustelemassa ministerin kanssa (merentakaisten alueiden ministerinä on varmaan muuten ihan kivaa, voi käydä Karibialla, Tahitilla tai Reunionilla vähän väliä, mutta sitten on myös tämä Uusi-Kaledonia…..), että pidetäänkö äänestys vai ei, onko päivä oikein päätetty vai ei ja tehdäänkö tässä nyt vääryyttä kolonialisoidulle kansalle taas. Korona sinänsä on hyvällä mallilla eli sen suhteen vaaleja ei tarvitse perua, koska kaikki rajoitukset on nyt purettu.
Paikallinen korkein Ranskan virkamies eli haut-comissariat ilmoitti 12.11.2021 eli tasan kuukautta ennen vaaleja, että ne pidetään sovitun mukaisesti. Samaan aikaan joukko poliittisesti aktiivisia kanakeja ilmoitti kirjeellään, ettei pro-independent-ryhmä edusta missään määrin kaikkia kanakeja, eivätkä he voi tehdä kaikkien puolesta sellaisia päätöksiä, että vaaleja ei saa pitää tai jos ne pidetään, niin niitä pitää boikotoida. Tämä oli varsin rohkea kirje mielestäni, koska olen ymmärtänyt, että aika tiukassa kurissa kanakit pidetään näiden itsenäisyyttä ajavien konklaavien hyppysissä. Minun on rehellisesti sanottuna vaikea ymmärtää, miksi vaaleja ei nyt voisikaan pitää ja miksi päivä onkin ollut alusta alkaen huono, vaikka oli kiire saada kolmannet vaalit.
Tuossa yhdessä lehtikirjoituksessa viitataan 18.11. muistopäivään. Vuonna 1984 eli ennen sisällissotaa, mutta jo aktiivisen liikehdinnän aikaan, FLNKS boikotoi alueellisia vaaleja. Ja 18.11.1984 Eloi Machoro niminen henkilö kävi iskemässä kirveellä vaaliuurnan säpäleiksi Canalan kunnantalolla.
Suruajat ja koronakuolemat
Nyt tärkein kriteeri vaalien siirtämiselle on koronakuolemien aiheuttama suruaika. Paikallisessa kulttuurissa sureminen ja suruaika on hyvin pitkä, ennen hautajaisia on useamman päivän kokoontuminen, jossa sekä isän että äidin puolen suku tulevat paikalle. Tai jostain luin, että äidin puoleiset sedät edustavat sitä sukua. Voi olla, että tässä tarkoitetaan ns. nykyistä heimoa (jos on esimerkiksi naimisiinmenon tai ns. adoption kautta vaihtanut heimoa) eli ”isäheimoa” ja vanhaa perhettä/klaania/heimoa eli äitiä. Tämä katsotaan tärkeäksi heimojen ja klaanien välisten siteiden ylläpitämisrituaaliksi.
Varsinaisiin hautajaisiin osallistuu vain lähiperhe, mutta sitten on vielä vuoden suruaika ja sen jälkeen suruajan purkamisrituaalit, joissa taas isä ja äiti sukuineen kohtaavat. Mikäli olen yhtään oikein monimutkaisia perinteitä ymmärtänyt. Mitään näistä rituaaleista ei ole voitu tehdä koronasulkujen vuoksi tietenkään, joten tämä on aiheuttanut suurta tuskaa. Kuolleita meillä on 273, joista suurin osa melaneeseja eli nämä kuolemat koskettavat täällä kyllä valtavaa määrää ihmisiä. Kun suruaika on se vuosi, niin vaalit voitaisiin pitää vasta vuoden 2022 lopulla.
Tosin vaaleja haluttiin siirtää mielestäni jo ennen koronaa, mutta ei kannata takertua pikkuseikkoihin tässä keskustelussa. Samoin vaaleja halutaan siirtää, koska ei ole aikaa kampanjoida (viisi vuotta tässä on vaan kampanjoitu samasta asiasta), mutta kanakit käynnistivät kuitenkin laajan kampanjan, jossa he käyvät joka kylässä ja joka perheessä kertomassa, miksi pitää boikotoida vaaleja. Kyyninen voisi sanoa, että militantit käyvät uhkailemassa kaikki pois vaaliuurnilta. Samoin ovat ilmoittaneet ilmoittavansa YK:n dekolonialisaatiotaholle (joka siis on seurannut tätä prosessia sieltä 80-luvulta), että nyt ei mennä niinkuin he haluavat.
Kukaan ei ole pystynyt minulle selittämään, mikä järki tässä on. Televisiossa yksi pääjehuista ei ollut oikein osannut vastata kysymykseen: ”haluatte kovasti itsenäistyä, mutta ette halua kuitenkaan äänestää vaaleissa, miksi?” Toinen ihmeellinen kuulemani kommentti oli, että ”haluamme itsenäistyä, mutta yhdessä Ranskan kanssa”. Täällä on jo vahva itsehallinto, joten en tiedä mikä tuossa oli sitten ajatuksena. Taloudelliset realiteetit ehkä iskeneet tajuntaan.
Älkääkä ymmärtäkö väärin, minusta kaikki vanhat siirtomaat voisivat ehdottomasti itsenäistyä halutessaan ja täälläkin tämä olisi pitänyt tapahtua jo aikaa sitten. Valitettavasti maailmanpoliittinen ja geopoliittinen tilanne on täysin eri kuin 80-luvulla. Ja jos tämä olisi itsenäistynyt silloin, luultavasti tämäkin olisi nyt Kiinan vaikutuspiirissä, kuten kaikki muut Tyynenmeren itsenäiset pikkuvaltiot. Mikään vaihtoehto ei siis näytä kovin hyvältä.
Uhkaavalta näyttää – taas
Juteltiin muuten koiranpentuvisiitillä (ooh ja aah) Okien eli äitikoiran omistajien kanssa ja Pierre sanoi, että se sota tuota tehdasta vastaan oli jotain niin käsittämätöntä, ettei täällä ole sellaista nähty sitten 80-luvun sisällisodan. Että tultiinpa mielenkiintoiseen aikaan tänne Uuteen-Kaledoniaan, kun on ”saatu” kokea koronasulku, pieni sotatila ja sitten nämä äänestykset. Välillä tietysti toivon, että oltaisiin tultu jonain toisen aikana, mutta minkäs tälle nyt voi ja onhan tämä paljon mielenkiintoisempaa. Kuka sitä täällä nyt haluais vaan nauttia ihanista keleistä, kauniista maisemista ja matkustella rauhassa saarilta toiselle🙄.
Tänne on tullut valtava määrä sotilaita koko vuoden, pelkästään lokakuun ekan puoliskon aikana 250 ja ilmeisesti ainakin 1400 pitäisi tulla. Siihen päälle santarmien lisäykset, poliisit ja tietysti täällä jo olevat. Tänne on tuotu myös 15 uutta tankkia, taisteluhelikoptereita ja miehistönkuljetusautoja. Kaksi kertaa enemmän sotilaallista voimaa kuin ekan referendumin aikana. Ei kuulosta mitenkään rentouttavalta. Ekan referendumin aikana kulku Nouméaan blokattiin armeijan toimesta, nyt ehkä tehdään sama ja santarmit ovat ilmoittaneet etukäteen keskittyvänsä erityisesti Tontoutan lentokentän turvaamiseen.
Itse en usko, että suurta rähinää tulee, ainakaan suurempaa, kuin mitä sota tehdasta vastaan oli. Kanakit eivät ole mitenkään yhtenäinen porukka ja kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin ei minusta ole olemassa ”kanakien kansaa”, on vain eri heimot. Viime viikonloppuna Kaala-Gomenissa Payaman tribussa taisteltiin verisesti klaani klaania vastaan, joten tämäkin kertoo siitä, että ei varmaan kukaan tunne ensisijaisesti olevansa osa kanakya, vaan osa omaa perhettä ja klaania. Sitten heimoa. Sukupolvien takaiset riidat ja verikostot ovat vaikuttaneet siihen, että eripuraa löytyy enkä tiedä unohdettaisiinko sellaiset riidat, jos pitäisi muodostaa yhtenäinen rintama. Tuolla Paymassa oli juopoteltu taas ihan urakalla, joku keksi, että toinen klaani on ehkä kironnut yhden toisen klaanin ihmisen, joka sitten kuoli autokolarissa ja tästä seurauksena oli 80 ihmisen joukkotappelu, vähän ammuskelua, neljä poltettua taloa ja 7 poltettua autoa. Santarmit kävivät, mutta totesivat tilanteen hengenvaaralliseksi ja lähtivät pois. Tästä syntyi taas tietyille perheille koston kierre.
Onneksi on jotain mukavampaakin eli ruoka
Ei olla ihan kauheasti käyty täällä ravintoloissa syömässä, eniten ehkä pizzalla ja aasialaisissa ravintoloissa, koska – ja tämähän kuulostaa uskomattomalta, kun ollaan Ranskan saarella – meidät on pilattu Suomen huippuhyvissä ravintoloissa. En ole käynyt täällä vielä yhdessäkään ravintolassa, jossa olisin ollut tyytyväinen ruoka-annokseeni, vaan lautasella on aina liikaa kaikkea. Liikaa siis ruokaa ja liian montaa erilaista makua ja ainesosaa. En tiedä onko käyty vallan väärissä ravintoloissa, mutta mitä nyt ruokalistoja olen selaillut, niin kaikissa tuntuu olevan sama juttu. Eli tehdään ”hienolta kuulostavia” annoksia, mutta toteutus tökkii ainakin minua.
Illalliskutsuja on pidetty ja illallisilla on käyty ja ne ovat onneksi olleet kaikki hyvin hyvin rentoja. Mies varsinkin kammoaa työviikon jälkeen mitään virallista patsastelua, mutta ei ainakaan meidän tuttujemme kanssa ole tarvinnut jäykistellä. Ehkä eniten on oltu seinänaapureiden ja muiden naapureiden kanssa, mutta sitten meillä on myös yksi tuttavapariskunta, joiden kanssa kokkaillaan vuorotellen jotain. Nyt sekin on tietty koronasulkujen takia ollut vähän tauolla. Rajoitukset päättyivät juuri ja sovittiin, että voitaisiin nähdä seuraavaksi jossain ravintolassa, niin ei tule paineita kokkailusta (olen aiheuttanut nämä paineet Francoisille, koska hän on ollut kuulemma joskus kokkina ja minä tein viimeksi tolkuttoman hyvää tonnikalaa. Eli johdan 😉).
Minulle aiheuttaa vieläkin ongelmia myös tämä myöhäinen illallisaika. New Yorkerissa oli hyvä juttu, samoin New York Postissa , miten korona on aikaistanut illallisen aikaa New Yorkissa. New Yorkerin jutussa mainitaan, että Pariisissa illallinen ennen kello kahdeksaa on kaikkien mielestä jopa lapsille liian aikainen aika. Ja hyvin anglosaksinen ruokailuaika. Suurin piirtein sama aikataulu on täällä. Ruokaa ei edes saa ennen kello seitsemää illalla ja jos siihen varaa pöydän, niin on taatusti ensimmäisenä ravintolassa. Täällä ravintoloilla ei ole siis käytännössä kuin yksi “kattaus”, koska ihmiset tulevat noin kello 20 ja ravintolat menevät kiinni kello 22. Mutta aina nämä ravintolat täynnä silti ovat eli ilmeisesti hyvin pärjäävät.
No mutta kuitenkin, aiemminkin olen tainnut mainita, että jos söin lounasta ns. väärään aikaan, niin hyvin hissunkissun yritin kokkailla, etteivät naapurit kuule. Nykyään olen saanut ihmettelyjä siitä, että syön aika myöhään lounaan arkisin, mutta vien ensin koiran, koska missään ei ole ketään (kun kaikki ovat kerran lounaalla) ja syön sitten vasta sen jälkeen. Sama on meidän viikonlopun päivällisen kanssa, eli syömme yleensä viiden aikaan. Eli aivan väärään aikaan. Nyt en enää hissuttele, vaan paiskon kattiloita normaalisti ja Thermomixin hurinahan kuuluu tietysti joka puolelle 😄. Ja kaikki sen äänen kuitenkin tunnistavat.
Apero ja cin cin
Minun suosikki-iltani menee niin, että joku kutsuu aperolle tai joku tulee aperolle. Apero on mahtava käsite, se voi olla apero ennen varsinaista illallista tai sitten se varsinainen illallinen. Ja aperolla voi olla tunnin tai se voi lipsua monen tunnin samppanjanjuomiseksi. Parasta siinä on rentous, yleensä aperolla tarjotaan vaikka dippivihanneksia, pieniä suolaisia juttuja ja vaikka hummusta leivän kanssa. Tai pakastepizzaa ja sipsejä. Näitä voin hyvin syödä vielä illalla eikä tarvitse mennä missään ähkyssä nukkumaan. Jos menee ensimmäistä kertaa uusien tuttujen luokse kylään aperolle, niin hyvä puoli on tosiaan se, että sieltä voi sitten hilpaista pois vaikka muka varsinaiselle illalliselle, jos tuntuu olevan todella väkinäistä. Koskaan näin ei ole vielä minulle käynyt ja miehen mukaan näin ei tule koskaan käymäänkään, koska voin puhua kenen kanssa tahansa vaikka kuinka kauan tahansa.
Tämän hetkinen oma suosikkijuttuni aperolle on burrata oliivien ja sardellien kanssa. Ja takuuvarma on aina lohimousse ja hummus. Nyt kun mies on ollut viikonloput töissä, olen kiertänyt eri naapureissa syömässä (lounaalla tai aperolla). Olen toki myös itse kokkaillut, esimerkiksi viime lauantaina tein savukalaa ja graavilohta ja kun seinänaapurit tulivat veneen rapsutteluhommista ihan väsyneinä, niin tadaa, ruokaa pöytään ja kaikki oli valmiina. Tosin heille tuotti hieman tuskaa syödä jo kello 18, varsinkin Yves oli aluksi, että mites tämä nyt onnistuisi, ei mitenkään. Minun oli pakko sanoa, että olen herännyt neljältä aamulla viedäkseni miehen töihin ja minun on pakko syödä nyt. Teidän ei, voin antaa tästä teille ruuat. Mutta totesivat sitten olevansa itsekin ihan poikki eli oltiin kaikki jo yhdeksältä nukkumassa.
Pakko muuten sanoa, että tämä ulkonaliikkumiskielto on ollut ihan mukava, on voinut lähteä kotiin viimeistään 21:30, kun koirakin on pitänyt iltapissattaa vielä. Mahtava syy päästä ajoissa nukkumaan.
Ja niin, tuo cin-cin. Se on tietysti kippiksen vastine Ranskassa, mutta naapureilta opin, että jos tarkoitus on pitää ilta hyvin rentona ja vähän ex tempore, niin tarjolla on vain vähän “cin cin”. En tiedä onko tämä belgialainen sanonta. Isabelle tekee aina ihania pikkusuolaisia syötäviä aperolle, esimerkiksi kasvis-juustopalleroita tai suolaisia keksejä. Yksi kerta syötiin ohuita näkkileipä mieletömän tarama-tryffelilevitteen kanssa. Ja sitten hanhenmaksa on tietysti se ex tempore-aperon vakio, sitä on kaikilla aina kaapissa. Meillä ainakin. Meinasin kirjoittaa, että se on helpoin apero ikinä, purkki vaan auki ja ruohosipulia kylkeen, mutta itseasiassa en ikinä saa sitä purkkia auki sen tiivisteen kanssa. Siitä tiivisteen lärpäkkeestä pitäisi kiskaista lujaa, se poistaa alipaineen, mutta en ole koskaan vielä saanut sitä kiskottua riittävästi. Todellinen first world problem tämä.
Burrataresepti, Tahitin salaatti ja Tuna tostada
Tässä vielä nämä pari lempireseptiäni:
Burrata: 1 pallo burrataa, 4 sardellifilettä, desi oliiveja (vihreitä tai kalamata), pieni kourallinen basilikaa, pieni kourallinen lehtipersiljaa ja hiukan ruohosipulia. Puolikkaan sitruunan mehu ja raaste, mustaapippuria ja hyvää oliiviöljyä. Ota burrata huoneenlämpöön tarjoiluastialle. Pilko kaikki ainekset pieneksi ja sekoita joukkoon sitruunamehu ja mustapippuri. Halkaise burrata, ripottele täyte päälle ja ympärille. Kaada päälle hiukan oliiviöljyä ja ripottele päälle sitruunankuoriraaste (ilmankin pärjää oikein hyvin). Tarjoilen tämän ohuiden keksien tai vaalean leivän kanssa. Erityisen hyvin tähän sopii Wasan ohuet rosmariini-merisuola-näkkileivät, joita löytyy täältäkin. Ehkä hiukan ärsyttää muuten, että löytyy ruotsalaista näkkileipää. Ostin sitä silti…..
Tahitin salaatti on yksi lempiruuistani, sitä syön ravintolassa, jos sitä on tarjolla. Se on hyvää piknikillä, lounaalla, aperolla ja vaikka missä. Tarvitset hyvää tuoretta tonnikalaa (tätä voisi tehdä varmaan lohesta ja siiasta), 6 limeä (sitruuna käy myös), 3 kevätsipulia, tomaatin, porkkanan ja kurkun. Ja kookosmaitoa. Joissain ohjeissa on myös vihreä paprika ja keitetty kananmuna. Sekä suolaa ja pippuria. Leikkaa kala pieniksi paloiksi ja purista päälle neljän limen mehu ja suolaa ja pippuria. Anna olla vähintään kymmenen minuuttia. Pienennä kurkku, paprika, tomaatti ja porkkana. Sekoita ainekset keskenään, lisää kookosmaito (ja kananmuna, jos haluat sen laittaa) sekä loppujen limejen mehut. Laita jääkaappiin tunniksi ennen tarjoilemista. Tämän voi tarjota leivän kanssa, mutta tätä tarjotaan myös riisin kanssa. Tonnikalasta voi tietysti aina tehdä myös klassikkocevichen eli limekypsentää pieneksi leikatun tonnikalan. Kun kala on kypsä, poista neste ja lisää joukkoon esimerkiksi kirsikkatomaatteja, mangoa, avocadoa ja tietysti suolaa ja pippuria.
Mutta erityinen tonnikalaherkkuni on tuna tostada, Gabriela Camaran ohjeella. Hänellä on Meksikossa tunnettu ravintola Contramar, jonka suosikkiannos on tuo tuna tostada. Siinä sashimitasoinen keltaevätonnikala leikataan ohuiksi viipaleiksi ja marinoidaan appelsiinimehun ja soijan sekoituksessa (lisään tähän vielä vähän limeä, koska liemen pitäisi olla suolaisen, kirpeän ja makean yhdistelmä). Gabriela tekee tortillat itse, mutta minä käytän välillä tortillalättyjä, joista leikatut palat paistan rapeaksi tai pikaversiossa tavallisia tortillasipsejä. Sillä aikaa, kun tonnikala marinoituu, leikataan purjo ohuiksi renkaiksi, ne huuhdellaan hyvin ja kuivataan. Sen jälkeen ne friteerataan pienissä eriksi kullankeltaisiksi ja rapeiksi. Tortillan päälle ripaus srirachamajoneesia tai vastaavaa (en ole löytänyt chipotlechilejä täältä, joten käytän srirachaa), päälle tonnikalasiivu, pinnalle avocadosiivu ja rapeita purjosiivuja. Nam.
