Ay Captain, I think the ship is sinking

16/06/2022 by toispualpalloo

Ensin positiiviset uutiset. Ystäväni on päässyt vihdoin pois Ukrainasta ja on kohta taas täällä. Hänen parin kuukauden sukulaisvisiitistään tulikin puolen vuoden järkyttävä kokemus. Lähdimme aika samoihin aikoihin täältä, mutta hän ei ehtinyt lähteä takaisin ennen kuin sota alkoi. Tämä kevät (tai siis syksy täällä meillä) on mennyt aika paljolti siinä, että viestittelen hänen kanssaan heti aamulla, onko hän hengissä ja ovatko hänen vanhempansa hengissä. Hänen isänsä siirrettiin juuri nyt etulinjaan, joten karseaa jännitystä riittää, vaikka hän ei siellä enää olekaan. Aika alkuvaiheessa he pakenivat hänen äitinsä kanssa Kiovasta (yksi ohjus osui heidän naapurustoonsa heti siinä alussa) heidän mökilleen. Siellä he istuivat maakellarissa pommisuojassa pitkät ajat, mutta oli kuitenkin sähköt, kaivo ja kaupoissa ruokaa. Elämäni absurdein viestittely oli se, kun opastin häntä aseiden käytössä. Hänen isänsä jätti heille käsiaseen ja kiväärin turvaksi. Suoraan sanottuna aika kamalia painajaisia olen nähnyt ja huonosti nukkunut, kun olen miettinyt sotaa ja häntä siellä sodan keskellä. No hänen aviomiehensä täällä Nouméassa on takuulla nukkunut sata kertaa huonommin kuin minä.

Tähän vähän kevennyksenä, koska tämä ystäväni on leffafriikki, että huvittaa nämä elokuvien alussa näytettävät kieltomerkit. Lähinnä siis tuo viimeinen. Enkä ole ollut vielä katsomassa mitään, missä ei olisi ollut 0-3 vuotiaita lapsia juoksentelemassa tai itkemässä. Ihan sama, mitkä ikärajat leffoissa on.

Hän siis palaa tänne saarelle, joka tuntuu minusta enemmän ja enemmän uppoavalta laivalta. Yksi uusi tuttu kysyi, että mitkä ovat kolme parasta asiaa Uudessa-Kaledoniassa, jos ilmasto jätetään pois, eikä me keksitty millään kuin kaksi: luonto ja se, että voi vetää släpäreissä ja shortseissa vuoden ympäri. Tosin tämä jälkimmäinen liittyy vahvasti tuohon ilmastoon, mutta se hyväksyttiin pitkän väännön jälkeen nyt kuitenkin. Ei olla vieläkään keksitty kolmatta, on ehdotettu halpaa tonnikalaa ja ilmaista sulkapalloilua (on kyllä vuosimaksu, mutta on aika pieni ja seura maksaa sulat, aika ällistyttävää miehen mielestä), mutta ne eivät kuulemma kelpaa. Tämä uusi tuttu tai oikeastaan uusi, hyvä ystävämme oli jo kolmen viikon jälkeen sitä mieltä, että tämä paikka on täysi disaster. Olen sanonut, että ei mitään paineita, mutta luotan siihen, että hän pelastaa tämän paikan.

Hyllyt on tyhjinä

Kun suomalaiset lehdet ovat täynnä hintojen nousua ja mahdollista globaalia ruokakriisiä, niin täällä tavanomaiseen tyyliin unohdetaan, että kyseessä on monisyinen, globaali ongelma eikä vain maailman keskuksessa eli Uudessa-Kaledoniassa tapahtuva juttu. Ei täällä oikeastaan edes kirjoiteta globaalista ruokakriisistä, ainoastaan siitä, miten vesisateet ovat pilanneet jo toista vuotta peräkkäin nämä sadot. Järkyttävää sekin on, mutta se määrä, mitä täällä on tarjolla (varsin huonolaatuista) paikallista ruokaa, siis vihanneksia ja hedelmiä on varsin pieni versus se määrä, mitä sitä muualta tänne tuodaan. Eli kannattaisi olla huolissaan enemmän siitä, saadaanko tänne jatkossakin ruokaa muualta. Australia ja Uusi-Seelanti kärsivät yhtälailla La Niñan vesisateista toista vuotta peräkkäin, joten minua ainakin huolestuttaa saadaanko sieltä enää ruokaa entiseen malliin. Eikä Ranskakaan voi aina kaikesta pelastaa, jos huono tilanne tulee.

Täällä on ollut muutamia protesteja contre La vie chère eli hintojen kallistumista vastaan. Suurin protesti oli yhtenä aamuna, kun ennen kello kuutta jopa tässä meillä kuului rekkojen torvien tööttäys ja keskusta oli aivan tukossa isoja ajoneuvoja, kun vein miehen töihin. Eli polttoaineen hinnankorotuksia vastaan oli hyvä osoittaa mieltä ajamalla isoilla rekoilla ja työkoneilla pitkin poikin Nouméaa. Samoin tämä kansanliike blokkasi muutamat huoltoasemat. No toki tiet sai helposti tukittua, ei tullut mieleenkään mennä päivällä mihinkään keskustan suuntaan. Onneksi mies tulee töistä vasta hiukan ennen kuutta, silloin ei kukaan enää osoita mieltään tai tuki mitään, koska on kiire aperolle ja illalliselle.

”Käymme töissä elääksemme, emmekä vain selvitäksemme hengissä”

En sano, etteikö protestit ja mielenosoitukset olisi hyvä asia ja varsinkin ne ovat osa ranskalaista kulttuuria. Mutta hiukan kyynisenä ihmisenä mietin, että miten pienen pieni Uusi-Kaledonia voi vaikuttaa öljyn hinnan nousuun eli bensan hinnan korotuksiin. Täällähän on aika edullista polttoainetta, mikä on yllättävää, kun ollaan kuitenkin keskellä ei mitään ja muuten on niin kallista. Polttoaine pitää pitää alhaalla, koska julkisia ei käytetä eikä niillä tietty tribuihin hyvin pääsekään varsinkaan suur-Nouméan ulkopuolella. Kaikilla on isot 4×4 pick upit, kulutus on siis suurta ja täällä, kuten Amerikassakin, yksityisautoilu on ”kansalaisoikeus”. Hällä väliä, että varsinkin kanakit huutavat kovaan ääneen ympäristön suojelemisesta ja turvaamisesta lapsilleen, se ei kuitenkaan koske missään tapauksessa autoilua ja sen vähentämistä.

Pienen pieni NC ei oikein voi mitään myöskään kuljetuskustannusten nousulle eikä ruokakriisille, mutta toki hallitukselta voi pyytää pikaisia toimia inflaation hillitsemiseksi. Hyllyt on aika tyhjiä välillä, varsinkin viime viikkoina Johnston supermarketissa, jossa useimmiten käyn, on juustohylly aivan tyhjä ja siellä täällä on tyhjiä kohtia muissakin hyllyissä. Kirjakauppa oli suorastaan huolestuttavan tyhjä, niin suuria vaikeuksia kuljetuksissa, että tavaraa ei vaan saada tuotua.

Yhtenä vastauksena näille protesteille hallitus määräsi, että tulee olla kiinteähintainen vihannes/hedelmäkori. En tajua tätä yhtään, mutta nyt sellainen sitten on. Kuuden kilon setti saa maksaa 2500 xpf:ia eli hiukan reilu 20 euroa. On tarkkaan listattu, mitä vihanneksia (3 erilaista) ja hedelmiä (2 erilaista) kori sisältää, lajikkeet saattavat vaihdella tarjonnan mukaan. On myös säädetty minkä kauppojen pitää tämä tarjota ja tämä kansanliike käy niitä myös tarkkailemassa. Tämä on voimassa neljä kuukautta. Keskusteluja käydään myös siitä, pitäisikö sama olla voimassa lihan ja kalan suhteen. Tällainen samanlainen juttu on ollut ilmeisesti 2019. Ehkä nämä ihmiset täällä unohtavat vallan olevansa tällaisella pienellä Tyynenmeren saarella. Minä mietin vaan logistiikkaa ja kustannuksia, näitä ei ne niinkään kiinnosta. Tämä on vähän sama kuin se legendaarinen mielenosoitus ja lakko täällä, kun nikkelin maailmanmarkkinahinta laski. Paikallisen hallituksen olisi pitänyt tehdä jotain sille(kin).

Rotat jättää uppoavan laivan

Kiihtyvällä tahdilla täältä lähtee porukkaa koko ajan pois. Aina on tietysti normaalia liikettä Ranskan ja tämän välillä, kun opettajia, poliiseja, virkamiehiä ja sairaanhoitajia tulee 2-4 vuodeksi ja lähtee taas. Mutta sen lisäksi nyt lähtee täällä pitkään asuneita eläkeläisiäkin ja tästä piskuisesta ei-ranskalaisten expatien porukastakin väki vähenee. Miehen työpaikalla ei taida olla enää muita expateja kuin me ja kanadalaispariskunta, jotka tulivat hiukan ennen meitä. Veikkaan, että he lähtevät myös, kun kolme vuotta tulee täyteen. Me olemme myös päättäneet lähteä ensi vuoden alkupuolella täältä pois. Todennäköisesti Suomeen, vaikka miehelle uusia tarjouksia tuleekin.

Näin juuri aamulenkillä yhden tutun, joka on caldoche, mutta asunut välillä pitkään ulkomailla. Eli puhuu täydellistä englantia, mikä on aina mukavaa meidän kannaltamme. Celine muutti takaisin tänne, koska vanhemmat alkoivat olla jo sen ikäisiä. Hän on sellainen amerikkalaiseen tyyliin aina iloinen ja positiivinen ihminen, mutta nyt kun nähtiin, niin hän oli aivan myrskyn merkkinä. Sanoin hänelle, että minun onkin pitänyt kysyä hänen sähköpostiosoitteensa jo pitkän aikaa hänen naapureiltaan, jotka näin aina aamulenkillä, mutta en ole nähnyt pariskuntaa hetkeen. No he ovat kuulemma muuttaneet Ranskaan, eivät ole vuosiin käyneet siellä, mutta nyt halusivat pois. Ja sen jälkeen Celine alkoi avautua, että tämä paikka on ihan kaaos ja hän muuttaa ensi vuoden alussa pois täältä. Hän ei pysty tällaisessa hullujenhuoneessa enää asumaan.

Täällä on kuulemma kaikki muuttunut huonompaan suuntaan, ei edes meidän alueella uskalla kävellä iltaisin. Hän on nyt kokenut valkoisena ihmisenä kauheasti rasismia, no tämä varmasti onkin muuttunut siitä, kun hän täällä viimeksi on asunut ja tästä kommentista tuli ensimmäiseksi mieleen, että roolit ovat tainneet kääntyä toisin päin sinä aikana, kun hän asui muualla. Mutta olen kuullut monilta muiltakin, että nykyään saa pelätä ja joutuu kuuntelemaan rasistisia huuteluita kanakien taholta. Esimerkiksi pohjoisen ja idän hotelleissa on muutaman kerran huudeltu matkailijoille, jotka toki nyt kaikki paikallisia. Meille näin ei ole käynyt, eikä varmaan käykään, koska emme ole ranskalaisia. Olen sen niin monta kertaa jo huomannut kanakien ja muiden kanssa (paitsi ehkä ranskalaisten), että kun käy ilmi mistä olemme, käytös muuttuu hyvin ystävälliseksi. Ymmärrän. Siis sekä sen, että siirtomaaherrat ärsyttävät että sen, että suomalaiset ovat kivan eksoottisia ilmestyksiä 😄. Tosin en edes ymmärtäisi, jos joku jotain hävyttömyyksiä slangiranskalla tai kanakien kielillä huutelisi.

Ranskalaisten taholta olemme kyllä kokeneet sellaista ylenkatsontaa ja arroganssia (ja päin naamaa huutamista, mitä en ymmärrä ollenkaan, en tutuilta, mutta en varsinkaan ihan ventovierailta ihmisiltä), ettei uskoisi ellei itse näkisi. Ja mies varsinkin töissä. Yksi tuttumme sanoi, ettei miestäni koskaan tulla arvostamaan alansa asiantuntijana (siksi hänet tänne palkattiin), koska hän ei ole ranskalainen eikä ole käynyt ranskalaisia kouluja. Eikä puhu täydellistä ranskaa. Aijai, nauraisin ellei ärsyttäisi niin paljoa. Mies on jo sanonut, että hän meinaa kyllä töissä sanoa, että älkää nyt hyvät ihmiset enää tuhlatko rahaa expateihin, pysykää ranskalaisissa ja paikallisissa työntekijöissä. Hänen töissään on kyllä välillä ihan lastentarhameno, jos hän ei ymmärrä jotain nopealla puhekielisellä ranskalla sanottua asiaa, niin hänelle ei ainakaan selitetä sitä vaan tuhahdellaan ylenkatseellisesti. Keskity siinä sitten kehittämään toimintaa.

Tosin tästä kehittämistyöstä Celine sanoi, että aivan turhaa hommaa. Ranskalainen ei muuta mitään vanhaa käytäntöä, vaikka olisi kuinka huono käytäntö. Sanoin, että sitä varten mies tänne palkattiin, niin hän vastasi, että juupa juu, puheissa sitä mietitään, mutta käytännössä sitten torpataan. Tai mennään lakkoon. Tai järjestetään mielenosoitus. Mitä sillä on väliä onko tehdas tuottanut alusta saakka tappiota, samalla tavalla pusketaan eteenpäin. Helena Petäistö sanoi uusimmassa kirjassaan, että Ranska on 20-30 vuotta jäljessä. Yksi ystäväni sanoi tähän, että niistä puuttuu kyllä nollat perästä 😄.

Tämä on muuten yksi eniten 🤯 asioista. Eli kassajonossa edellinen asiakas latoo tavaransa hihnalle ja jättää sitten kärrynsä tai korinsa tähän keskelle. Mitä hemmettiä? Yhden kerran odotin omien isojen kärryjeni kanssa, että edeltävä sai kärrynsä tyhjäksi ja sitten hän vain jätti ne siihen. vaikka olin siis ihan vieressä. Jouduin ensin pakittamaan omat kärryt pois tuolta välistä, että sain hänen kärrynsä pois edestä. Jälkikäteen mietin, että miksi en vain tuupannut niitä päin tätä edessä olevaa asiakasta, kun hän oli pakkaamassa viileän tyynesti ostoksiaan. Kiltisti vaan siirsin ne pois edestä, ”ei tehrä tästä ny numeroo”-tyylisesti. Koskaan asialla ei ole ollut kanak tai wallislainen, aina valkoinen rouvashenkilö.

Suurin ärsytys Celinellä oli kuitenkin se, että asenne täällä on mennyt sellaiseksi, että kaikki varastetaan ja hajoitetaan. Hän auttaa vapaa-aikanaan kirkossa lasten- ja nuorten kanssa ja oli kysynyt voisikos vessoihin laittaa valmiiksi vessapaperia, ettei sitä aina tarvitse pyytää erikseen. Hänelle oli vastattu, että ei voi, kaikki vessapaperit varastetaan heti eli niitä pitäisi olla laittamassa sinne koko ajan. Miehen töistä varastetaan myös kaikki vessapapereista alkaen. Esim majoitusalueella joka ikisestä huoneesta on varastettu ilmastointilaitteen kaukosäädin, niitä ei siis voi jättää huoneisiin. Ja tässä kerran syklonin aikaan joku porukka oli joutunut jäämään tehtaalle yöksi ja joku oli nukkunut hänen huoneessaan. Kun hän meni aamulla sinne oli kaikki irtain viety työtuolia myöten….. Minä mietin vaan, että mites sen tuolin saa vietyä ulos tehdasalueelta ilman, että moni näkee. Ei mitenkään eli pölliminen on sallittua. Minulta ei ole viety kuin rannalta sandaalit, ne saatiin heti takaisin, kun tyttöporukka ei välittänyt niitä piilotella ja autosta vietiin kolikot. Se on kyllä suuri mysteeri, että miten…..

Tämä on aika Titanic

Löysin tilaston, jossa on listattu maat sen mukaan paljonko siviilit omistavat aseita. Amerikka on tietysti ykkönen ja muut tulevat kaukana perässä, mutta Uusi-Kaledonia löytyy yllättäen listalta nelosena. Täällä on 42,5 asetta per 100 ihmistä, arviolta 115.000 kappaletta, joista 60.000 rekisteröimättömiä. Nyt kun Macron jatkaa toiselle kaudelle ja hän avasi keskusteluyhteyden tänne uudelleen (en tiennyt edes, että se oli katkennut, mutta tässä on näköjään pidetty mykkäkoulua), vaatimukset neljännestä referendumista käyvät kuumana. Kanakithan boikotoivat kolmatta äänestystä, joten NON sai murskavoiton. Nyt he ovat tehneet siitä valituksen, joka on korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelyssä. Muistin virkistämiseksi: äänestys olisi pitänyt siirtää koronakuolemien aiheuttaman suruajan vuoksi. Ei siirretty. Tämä on niin sekavaa settiä, etten pysy enää kärryilläkään. Mutta kuitenkin, tilanne on hiukan räjähdysherkkä ja tarkkaa tasapainottelua eri tahojen välillä. Toivon, että pysytään rauhan tiellä eikä ala mitään sisällissotaa.

Kuten ehkä uutisista olette nähneet, Kiina on aktivoitunut täällä ja Australia joutuu paikkailemaan suhteitaan Tyynenmeren pikkusaariin. Australian edellinen hallitus suhtautui ilmastonmuutokseen hyvin vähättelevästi, viis siitä, että ensin oli jättimäiset maastopalot ja sitten nämä sateet. Esimerkiksi Mikronesia hiiltyi heihin oikein kunnolla, kun australialaiset vitsailivat heidän huolilleen saarten uppoamisesta. Nyt Kiina teki sopimuksen Salomonsaarten kanssa, mikä huolestuttaa Australiaa erityisesti ja Kiina kiertää tarjoamassa sopimuksia muillekin saarille. Australia lähetti nyt oman henkilönsä kiertämään myös ja yrittämään estää kiinalaisten tarjoamien sopimusten allekirjoittamisen.

Tämä oli erittäin osuva pilapiirros kolmannen referendumin jälkeen.

Australia paikkaa nyt välejään myös Ranskan kanssa, muun muassa koska Ranskan sotilastukikohdilla – siis laivaston lähinnä – on oma roolinsa tässä lähivesialueiden valvonnassa. Ja kiinalaisten kalastusalusten hätyyttelemisessä. Mietin todella, että miettivätkö nämä pikkusaaret ollenkaan, mitä tapahtuu jos Kiinalle antaa pikkusormensa, siitä huolimatta, että Kiina investoi saarille? Ja tajuaako Uusi-Kaledonia miten tässä käy, jos tämä itsenäistyy? Ainakin osa porukasta on hyvin Kiina-myönteistä. Tosin jos nikkelitehtaat alkavat kohta kaatua kuin dominopalikat, niin luulen, että ostajia ei löydy enää kuin Kiinasta. Ellei Ranskalta irtoa pelastuspaketteja, kuten tähän saakka. Ihan oikeasti, on jotenkin aivan järjetöntä, että nämä tehtaat eivät tuota voittoa. Vale oli varmasti iloinen, että pääsi tästä eroon. Toki he maksoivat aika paljon siitä hyvästä eikä toisinpäin. Nikkelin hinta on pilvissä ja kysyntä kasvanut, mutta siltikään ei homma tuota, koska ongelmia on niin paljon, vaikka nikkelin määrä tässä maaperässä on aivan huikea. No, suomalainen Terrafame osaa hommat paremmin ja teki ensimmäisellä neljänneksellä huipputuloksen, vaikka nikkelin määrä maaperässä on paljon pienempi.

Parhaillaan on menossa Ranskan parlamenttivaalit, mutta oma energiani ei riitä enää näiden vaalien kiemuroiden selvittelyyn. Aika hiljaista taisi olla viikonloppuna uurnilla täälläkin. Kuten oli presidentinvaaleissakin. Energiaa menee enemmän tähän muinaissysteemiin ja ihmettelyyn. Kävin pankissa tekemässä taas rahanssiirron Suomeen ja oli lomaketta jos jonkinlaista. Ja isoja maksuautomaatteja ja shekkiautomaatteja jne. Mutta ei enää yhtään pankkivirkailijaa, koska he eivät ole enää iltapäiväisin tiskin takana. Joku ihminen, jonka löysin huoneestaan, suostui kuitenkin ottamaan rahansiirtolomakkeeni vastaan. Hieman ärtyneenä ja vain ”exceptionnellement, madame”, mutta kuitenkin.

Modernin pankkitoiminnan ytimessä. Lomaketta joka lähtöön.

Minusta ihmisiltä on ilo hukassa ja koko ajan on hyvin jännittynyt ilmapiiri. Ans kattoo mitä tästä tulee….. Tänne muuten perustettiin turistien houkutteluorganisaatio, johon etsitään englanninkielistä vetäjää. Listan viimeinen kriteeri oli ”you want to be part of a great human adventure and promote this exceptional destination”. Nauroin tätä ihan ääneen, todellakin koko paikka on great human adventure ja very exceptional destination. Kaikesta tästä purnaamisesta huolimatta sydämeni sykkii Uudelle-Kaledonialle ikuisesti. Mutta mielummin ehkä vähän etäältä 😄.

Kuherruskuukausi ohi

24/10/2021 by toispualpalloo

Expat-elämässä ja parisuhteessa on varmaan samat syklit alkuhuumasta tasaantumisvaiheeseen ja ensimmäiseen kriisiin. Meidän alkuhuuma oli aika lyhyt, kun tuli tämä neverending globaali pandemia ja siihen liittyvät rajoitukset. Sen jälkeen alkoivat tehdashyökkäykset ja siihen liittyvät ongelmat, mutta silti ollaan oltu vielä siinä vaaleanpunaisessa kuplassa, jossa ihastuksen pikkuviat eivät vielä ärsytä, vaan ne ovat vain hauskoja. Mutta nyt viime viikkoina minulla on ollut sellainen fiilis, että on siirrytty siihen vaiheeseen, kun kumppanin vääränlainen tapa puristaa hammastahnatuubia alkaa ärsyttää. Saattaa johtua myös siitä, että nyt kun tiedän (sormet ristissä siis toivon) että pääsemme vihdoin tammikuussa Suomeen, niin alkaa tulla siitäkin odottamisesta kärsimättömyyttä, joka sitten heijastuu kaikkeen. Katselen Finnairin appsista TJ-lukua harva se päivä.

Confinement jatkuu ainakin tämän kuun loppuun, mutta lievennettynä. Paitsi viikonloput on tiukkaa lockdownia eli tarvitaan lupalappu eikä saa mennä kilometriä kauemmaksi kotoa lauantain klo 14 ja maanantai-aamun kello 5 välillä. Onneksi viime viikonloppuna ei pysäytetty ja kyselty lappuja, kun oltiin koiralenkillä, koska meiltä oli mennyt tämä uutinen ihan ohi. Tiesin, että on tiukemmat rajoitukset, mutta en tiennyt, että lupalappu palasi mukaan kuvioihin. Muutenkin tuntuu, ettei kukaan tiedä, missä mennään ja mitä on rajoitettu, joten mennään vaan.

Kyllä näillä maisemilla antaa anteeksi pienet ärsytykset. Tiettyyn pisteeseen saakka.

Miksi meillä ei nyt oikein synkkaa

Osittain tämä ärsytys johtuu siis rajoituksista, mutta osittain tämä johtuu meillä molemmilla siitä, että välillä ei vaan jaksa, kun mikään ei toimi ja kaikki etenee etanan vauhtia. Hetkeen ei ole toiminut nettikään taas, mikä nostaa aina verenpainetta. Vaihdettiin modeemi ja reititin, mutta johtuukin kuulemma puhelinlinjan hapettumisesta. Eipä tullut sellainen lainkaan mieleen, OPT:n piti tulla heti korjaamaan puhelinlinjaa, mutta eipä ole näkynyt, joten ehkä ensi viikolla. Tai joskus. Käytän naapurin nettiä sillä aikaa.

DHL:n pakettia odotin ihan yli kärsivällisyyskynnyksen eli se oli neljä viikkoa täällä ennen kuin sain sen. Maksoin itseni kipeäksi express-lähetyksestä, mutta express-toiminto loppui kuin seinään, kun paketti siirtyi Sydneystä tänne. Valehtelivat vielä saapumispäivän, joten tein siitä nyt sitten reklamaation ja sain hyvitystä kuljetuskustannuksista. En sano, että meikäläinen jatkuva kiire ja häsä olisi parempi vaihtoehto elämälle, mutta on kauhean vaikea vaihtaa omaa tyyliä ja sopeutua verkkaisempaan tahtiin, varsinkin kun peilaa kaikkea omaan työelämään. Että, jos palkkaa maksetaan, niin pitäisikö sen eteen myös tehdä jotain.

Siinä se kovan onnen paketti nyt on. Tulli oli säästänyt minulta unboxingin ilon avaamalla laatikon ja jokaikisen sen sisällä olleen pussukan. Karkkipusseja ei sentäs oltu avattu ja maisteltu.

Tässä kiteytyy viime viikkojen pienet ja ohimenevät onnenhetket 😄. Parhaat karkit, joita olen ehkä ikinä syönyt.

Tämä kieli (ja kielitaidottomuus) on myös yksi syy, miksi välillä on niin väsyttävää ja ärsyttävää. Varsinkin puhelimessa, kun joku selittää 600 sanaa minuutissa ja tiput siinä 26. sanan kohdalla kärryiltä. Ei auta vakiolause, että saiskos vähän hitaammin saman asian. Ranskaa ei voi mitenkään puhua hitaasti. Jos näen keskustelukumppanin, niin ei ole enää juurikaan ongelmaa ymmärtää, oli asia mikä tahansa, mutta puhelinkeskustelut ovat hankalia. Pitäisi muistaa silti olla aina itseensä tyytyväinen, että vajaan kahden vuoden jälkeen kieli kuitenkin sujuu aika hyvin ja pystytään hoitamaan asioita ranskaksi.

Käynnistin oma-aloitteisesti miehen työ- ja oleskelulupien uusimisen ja seuraavat kuukaudet verenpaine onkin sitten taas tapissa tuon miehen työpaikan HR- ja expat service-osaston kanssa. Itse kun olen joskus vetänyt sijoittumispalvelutiimiä, niin saan tästä hitaudesta ja viesteihin vastaamattomuudesta eniten ihottumaa. Viime vuonna uusiminen meni niin, että kiireellä hankin kaikki paperit (pitää toimittaa mm. kolmen kuukauden tiliotteet, sähkö- tai vesilasku ja palkkakuitit), sitten ne paperit makasivat kuukauden firman ”service”-osastolla, josta ne sitten itse hain ja vein foreign officeen. Sen jälkeen odotettiin vaikka kuinka kauan, että tulee tieto uusista luvista. Unohtivat tietty firmasta ilmoittaa, että luvat ovat valmiit, joten siinä meni yksi kuukausi turhaan odotellessa. Nyt tuuppasin kaiken sähköpostilla sinne ajoissa, sanoin, että tulen hakemaan nivaskan ja vien sen foreign officeen kuvan kera asap. Katsotaan, mikä on heidän asap. Mies tarvitsisi luvat mukaan, kun lähdetään Suomeen, joten pientä jännitystä on, että miten käy.

Odottelen myös saanko ikinä vastausta siihen, että hommaanko itse meille kyydin Helsingistä Turkuun, kun lentoja ei tällä hetkellä sinne saakka ole. Minun on ehkä se helpompi järjestää, kuin heidän tai matkatoimiston, mutta täysi radiohiljaisuus on ollut kysymyksen jälkeen. Kun tiedän, kuinka vähän meitä expateja firmassa enää on, niin ihmetyttää entistä enemmän tämä hitaus. En viitsi edes kertoa, millainen prosessi from hell meidän lentolippujen varaaminen oli. Sanoin miehelle, että he eivät tiedä, mikä heihin iskee, jos nämä lippujutut ei kohta ratkea oikein päin. Ratkesi onneksi. Mutta kuten sanoin, tästä ihmettelystä ja hermostumisesta pitäisi päästä yli ja asennoitua siihen, että Pacific style plus ranskalainen byrokratia. Zen ja ooommmmmm.

Keep calm and carry on

Koiran korvaakin jouduttiin operoimaan, se tulehtui ja paisui valtavan kokoiseksi ja ramppasin eläinlääkärillä joka päivä. Siitäkin tuli se fiilis, että saamarin Uusi-Kaledonia, ei tämä ole hyvä paikka koirallekaan. Niin paljon on ollut erilaista vaivaa ja niitä tappeluita, että nyt tavarat kasaan ja muille maille. Mutta ensi viikolla koiran pitäisi päästä taas uimaan. Ja viime perjantaina tuli taas iloinen perhetapahtuma, kun herran toinen pentue syntyi ja fiilikset muuttuivat vähän positiivisimmaksi.

Ihan järkyttävää söpöysyliannostusta. Niin ihania ”karvalapsenlapsia” taas.

Itsekin olen joutunut käymään lääkärissä täällä taas, kun ei sinne Suomeen päästä ja tietyt ”vuosihuollot” pitää kuitenkin tehdä. Yksi lääkäri lakkasi vastaamasta sähköposteihin ja jouduin menemään lääkäriasemalle kyselemään, että onko tämä tyyppi enää edes täällä. Sihteeri, joka on ylimielisin koskaan tapaamani, vastasi, että Monsieur on hyvin kiireinen, eikä ehdi katsella viestejäsi. No sanoin, että on vähän kaikkien ajan tuhlausta, jos minun pitää varata sitä varten aika, että katsotaan tulokset, mutta tähän sihteeri ei sitten vastannut muuta kuin: ” seuraava vapaa aika on 18.10. kello 16:30”. Mitä siihenkin sitten sanot.

Menin aikaisemmasta viisastuneena paikalle tasan 16:30, enkä itselleni tyypillisesti varttia aikaisemmin. 17:30, kun siinä vieläkin odottelin omaa vuoroani, totesin, että ei voi mitään, pakko lähteä hakemaan mies satamasta, kun satoi vettäkin niin paljon. Eikä viittä kilometriä viitsi oikein työvaatteissa kävellä. Totesin sihteerille, että valitettavasti minun on lähdettävä, johon hän sanoi kylmän viileästi, että d’accord. Ei mitään pahoitteluita eikä muutakaan. Ajomatkalla haukuin koko Uuden-Kaledonian syvimpään helvettiin, mutta menin sitten kiltisti takaisin katsomaan, josko vielä pääsisin lääkärille, kun olin hakenut miehen. Lääkäri ymmärsi olla edes hiukan nolo, kun hän ei ole vastannut sähköposteihin. Kysyin, että onko sihteeri kenties muistanut välittää pyyntöni katsoa ne postit. No eipä tietenkään ollut.

Lomat jäi pitämättä

Piti tosiaan pitää parin viikon loma, mutta tuo korona sotki taas kuviot. Mies ei tietenkään halua tuhlata lomia confinementin aikana, joten ei hänellä nyt sitten ole sitä lomaa ennen kuin mennään Suomeen. Tulee siis kaksi vuotta töissäoloa kolmen pidennetyn viikonlopun ja yhden viikon loman voimin. Ei mikään ihme, jos häntäkin hiukan patittaa pelkästä väsymyksestä.

Mies siirtyi nyt tehtaan vuosihuollon ajaksi neljä-neljä rytmiin eli olen seuraavat viikonloput yksin kotona. Ehdin jo suunnitella kaikennäköistä, kun unohdin tuon tiukan confinementin viikonloppuisin. Ei tarvitse siis mitään suunnitella, kun ei mitään saa tehdä. Kotona nökötän. Eilen illalla menin taas naapureille juomaan samppanjaa ja syömään jotain pientä, enkä laita lainkaan pahakseni, vaikka kaikki lauantai-illat menisivät niin. Heidän kanssaan on erittäin hauskaa ja he puhuvat belgialaisina niin selkoranskaa, että pystyn osallistumaan keskusteluihin. Joka perjantaiksi olen sopinut kaverin kanssa viini-illan, päästiin jo tänä perjantaina testaamaan koronapassin toimivuus. Koska ulkonaliikkumiskielto alkaa kello 22, niin odotettavissa ei ole mitään pitkää viini-iltaa kuitenkaan, mikä sopii keski-ikäiselle vallan mainiosti.

Tänään paistaa onneksi nyt aurinko eikä sateita näytä ihan juuri olevan tulossa. La Nina on tulossa takaisin viimeistään marraskuussa ja siihenkin pitää muistaa suhtautua r a u h a l l i s e s t i ! Vaikka kuinka ärsyttäisi, kun vaatteet ovat homeessa ja sänky kostea, niin Pacific Style ja inhale/exhale. Nämä maisemat auttaa onneksi (paitsi sateella ei näe niitäkään 😄). Jospas kävisi tuuri ja mies saisi ne neljä kotipäivää pitää oikeasti vapaata, niin voitaisi mennä snorklailemaan. Uintikielto loppuu nimittäin huomenna.

Hammastahnatuubiakin ärsyttävämpi asia.

Jaa niin, lopuksi tähän vielä aivan tolkutonta ärsytystä aiheuttava asia, nimittäin se tuleva kolmas ja viimeinen referendum. Edellinen äänestys oli siis viime lokakuussa ja se oli aikalailla tiukka NON-puolen voitto. Siitä innostuneena kanakit halusivat nopeasti päättää seuraavan referendumin päivän, eivätkä he halunneet odottaa Ranskan presidentinvaalien jälkeiseen aikaan eli vuoden 2022 loppupuolelle. Tietenkään, koska kampanja oli mennyt hyvin ja OUI-äänten määrä oli noussut edellisestä. Eli huhtikuussa alkoi tiukka keskustelu siitä, että nyt äkkiä lyödään päivä lukkoon.

Täältä lähti delegaatio Ranskaan sopivaan kolmannen äänestyksen päivästä, mutta jostain syystä kanakit jättäytyivät tästä delegaatiosta aika loppumetreillä pois. Päiväksi päätettiin 12.12., asia oli sittemmin kanakien mielestä väärin päätetty ja päiväkin oli huono, vaikka heillä olikin valtava kiire saada tuo päivä päätettyä. No mutta, siinä se nyt sitten oli. Tehdashyökkäykset ja monen kuukauden tiesulut, sekä niiden vaikutus täkäläiselle taloudelle verottivat hieman kanakien kannatusta ja kenties tuli pientä nakutusta takaraivoon, että miten mahtaa käydä kolmannessa äänestyksessä. Sitten he hajottivat hallituksen, mutta eivät kuitenkaan saaneet valittua uutta pääministeriä moneen kuukauteen keskellä taloudellista kriisiä, joten siinäkin tuli hiukan pientä kannatusnotkahdusta.

Eikä siinä vielä tarpeeksi kapuloita kanakien rattaissa. Syyskuun alussa tänne tuli vihdoin korona ja aktiiviset rokotusvastaiset kampanjat olivat saaneet aikaan sen, että varautumistaso oli aika huono. Rokotettuja oli se 20% eli koronavapaasta paikasta päästiin maailmantilastojen kärkeen ilmaantuvuusluvuissa aika nopeasti. Tällä hetkellä ollaan siirrytty jo parempaan, mutta tapauksia on yli 10.000 ja kuolleitakin 252 kpl. Se on vajaassa kahdessa kuukaudessa aika hyvin. Tämän koronakriisin hoito ei ole sujunut uudelta pääministeriltä eli kankien johtohahmolta herra Mapoulta kovinkaan hyvin, joten yleinen mielipide ja kannatus on jatkanut alamäkeään.

Selityksen makua

Tästä johtuen kanakit vaativat nyt koronakriisin varjolla, että referendumia pitää siirtää, koska ei ole tarpeeksi aikaa vaalikampanjaan. Ja tämän vuoksi minulla meni kuppi nurin. Asianhan ei pitäisi koskea meitä oikein mitenkään (paitsi jos syttyy sota), mutta meidän lennot oli varattu tammikuun alkuun juuri siksi, että silloin referendum on ohi ja mahdolliset mellakat yms. on saatu rauhoitettua ja lentokentän pitäisi voida toimia normaalisti. Tänne on tullut jo satamäärin santarmeja ja poliiseja referendumia varten. Erityisesti tuon lentokentän toiminnan turvaaminen on yksi tärkeimmistä asioista, selitti joku santarmien päällikkö juuri lehdessä. En halua lähteä ja miettiä, päästäänkö takaisin, kun koira jää kuitenkin tänne.

Tämä sai kupin nurin myös siksi, että ihmiset täällä ovat olleet monta vuotta (oikeastaan yli 30 vuotta) nyt löysässä hirressä. Sekä lojalistit että itsenäisyyden kannattajat. Sekä kanakit että caldochet ja tietysti metrot. Ihmiset eivät tiedä uskaltaako investoida, ostaa asuntoa, perustaa firmaa jne. kun ei tiedetä, mitä tulee tapahtumaan. Meillä asui hetken naapureina pariskunta, jonka on ollut täällä yli kolmekymmentä vuotta. Koska tilanne on näin epävarma, he myivät upean asuntonsa tästä meidän läheltä ja siirtyivät vuokralle. Selvästi harmitti, mutta sanoivat, että parempi näin, jos pitää vaikka tehdä äkkilähtö täältä. Jopa minä tiedän nyt parin vuoden kokemuksella aika hyvin sekä OUI että NON puolen vaalikampanjoiden sisällön ja kampanjointi on aloitettu jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä 2018 vuoden äänestystä. Eli eiköhän tässä ole ollut tarpeeksi aikaa kampanjoida. Mitä uutta tässä voi enää edes sanoa koko asiasta?

Kanakien FLNKS ja muut järjestöt ovat ilmoittaneet, että ellei vaaleja siirretä, he tulevat boikotoimaan äänestystä. Sen jälkeen he voivat sitten sanoa, että vaalitulos on mitätön. Ja sen jälkeen tulee luultavasti neljäs referendum. Ja sitten varmaan viides jne. Geopoliittinen tilanne täällä päin, erityisesti Australian sopimus sukellusveneistä Yhdysvaltojen kanssa (eikä Ranskan) ja Kiinan hiiltyminen siitä, nosti esiin taas huolen siitä, mitä tapahtuu, jos tämä itsenäistyy. Montako kuukautta menee siitä, kunnes Kiina on täällä. Kiina ostaa nytkin suurimman osan täällä tuotetusta nikkelistä ja himoitsee näitä kalastusalueita, puhumattakaan tästä strategisesta sijainnista Australian vieressä.

Että tekisi mieli taas mennä torille huutamaan, että nyt jukolauta jotain rotia tähän pelleilyyn. Ryhdistäytykää! Ja pitäkää ne saamarin vaalit nyt. Onneksi ranska ei taivu mihinkään nopeaan poliittiseen väittelyyn, joten on pakko jättää menemättä. Muuten menisin 😁.

Tähän lopuksi tällainen rauhoittava kuva frangipanista, joka kukkii parhaillaan täydessä loistossaan. Kevät on täälläkin ihanaa aikaa.

Loma tuli, loma meni. Seuraavaa odotellessa.

18/08/2021 by toispualpalloo

Täällä on ihan syksykelit, siis suomalaisen syksyn fiilis. Ehkä siitä johtuen tuntuu ihan siltä, että pitäis palata töihin tai jonnekin tuon huikean viikon loman jälkeen. Mies ei ole pitänyt yhtään lomaa sitten viime joulukuun alun pidennetyn viikonlopun ja Ile des Pins-vierailun jälkeen. Ei siinä tehdashyökkäyksien ja tiesulkujen keskellä oikein voinut lomailla ja töissäkin oltiin 4-4 vuoroissa. Ja kun ottaa huomioon, että siitä joulukuun alusta hän oli töissä joka ikinen päivä huhtikuun loppuun saakka, niin pientä loman tarvetta on ollut näkyvissä. Viime vuonna oli tosiaan vain kaksi pitkää viikonloppulomaa, kun täällä menee samalla tavalla, kuin Suomessa: jos aloitat helmikuun alussa, niin lomaa ei kerry kuin kahdelta kuukaudelta.

Aamut alkaa olla jo valoisia, kun kevättä kohti mennään. Silti ei ole kevätfiilis.

Tähän liittyen pitääkin kertoa, ellen ole jo kertonut, että kouluissa on joka seitsemän viikon jälkeen kaksi viikkoa lomaa plus tietysti kahden kuukauden kesäloma joulukuun puolivälistä helmikuun puoliväliin. Ja siihen päälle pyhäpäivät jne. Tästä syystä uudet naapurimme, jotka tulivat helmikuun alussa (mies on koulussa töissä, rouva kotona) ovat ehtineet jo reissata vaikka missä, toisin kuin me. Heillä on menossa parhaillaan jo kolmas kahden viikon lomapätkä helmikuun jälkeen. Lomat ovat samat kuin Ranskassa, mutta täällä on kuulemma opettajilla huomattavasti parempi palkka, joten tänne ei ole todellakaan vaikeaa saada opettajia. Opettajien “vaihto/komennusaika” on kaksi plus kaksi vuotta. Luulen, että heillä on ajatuksena olla täällä vain kaksi vuotta ja nyt pitää kiireesti nähdä ja kokea kaikki mahdollinen.

Mietin aina, kun nämä koulujen lomat ovat päällä, että miten vanhemmat saavat sumplittua 16 viikon koulujen lomat, kun normaali työssäkäyvien loma-aika on viisi viikkoa. Kaupunki on huomattavasti hiljaisempi loma-aikojen aamuisin ja iltaisin, kun vien ja haen miestä eli vähemmän menee porukkaa töihin. Tietysti täällä on paljon sitäkin, että vain toinen käy töissä, mutta on täällä paljon myös perheitä, joissa molemmat työskentelevät.

Onks kotirouvillakin lomaa?

No mutta siitä päästäänkin asiaan eli minun lomaani. Kun en käy töissä (kun ei ole sitä työlupaa ja näin koronakurimuksessa ei ole edes yhtään sellaisia töitä tarjolla, missä tarvittaisiin englantia = matkailu seis), niin moni ajattelee, että lomaahan tämä on koko ajan. Mutta nyt, kun mies palasi töihin, niin minullekin tuli lomaltapaluuahdistus. Arki palasi ryminällä päälle. Aamulla on taas viiden herätys ja päivällä samoja rutiinijuttuja, kuin joka päivä (kaupassakäynnit, koiranulkoilutukset, byrokratian hoitamiset, auton huollot, sitä sun tätä) ja 17.30 ollaan koiran kanssa parkkipaikalla odottamassa, että yhteysalus tulee laituriin.

Onhan mulla mahdollisuus tehdä päivisin tietysti kaikkea mukavaa, mutta loputtomiin ei jaksa retkeillä enkä yksin uskalla lähteä mihinkään pitkille vaellusreiteille. En varsinkaan viime viikon uutisten jälkeen, kun ulkoilureitillä irti ollut pitbull melkein tappoi yhden ihmisen. Onneksi hän sai sen verran suojattua itseään, että lähti ”vain” puolet pohkeesta ja käsiin tuli pahoja vammoja. Koira oli “ammattimaisen” koiranulkoiluttajan kanssa, he menevät täällä koiralauman kanssa vain jonnekin, esimerkiksi tuohon Ouen Torolle, ja päästävät heille vieraat koirat irti. Tästä syystä Ouen Toro alkaa olla minulle ihan kauhujen paikka. Tuo koiranulkoiluttaja ei meinannut millään soittaa tuolle uhrille apua, sitten kun vihdoin suostui sen tekemään, niin vain uhrin puhelimesta, jonka jälkeen hän pakeni paikalta. Vei onneksi ne kaksi pitbullia mennessään. Onneksi se toinenkin ei hyökännyt, sitten olisi käynyt huonosti.

Varasin nyt itselleni, omalle koiralleni ja naapurin pitbullille tai amstaffille (kiltti sellainen, en ole vielä selvittänyt kumpi hän on) agility-kurssin. Katsotaan, kuka meistä kolmesta selviää siitä hengissä. Veikkaan, että Raine the terrier. Hän pystyy kiipeämään tänne meille siitä huolimatta, että vaihdettiin jykevämpi ja korkeampi verkkoaita talojen välille. Hän osaa myös avata portit ja irroittaa itsensä ketjusta. Hän on kiltteydestä huolimatta naapuruston pikkukoirien kauhu ja koiranulkoiluttajien pelko, siksi ajattelin kokeilla tätä agilityä hänen kanssaan, että saa energiaansa johonkin purettua. Hiukan täytyy vaan miettiä, miten motivoidaan tällaista koiraa, kun on tottunut tuohon kultaiseen noutajaan.

Hän käy välillä vetelemässä tirsoja täällä meillä.

Käynpä ”pikaisesti” kaupassa….

Moni liike (esim. rautakaupat) menevät kiinni kello 17-18 ja moni on vielä lounasajankin suljettuna, joten en ymmärrä, miten työssäkäyvät ehtivät hakea takaluukun kaasujousia, maalia tai mitä nyt tarvitaankaan. Eivät kai ehdikään, siksi lauantaisin on Ducosissa ja muissa kauppakeskittymissä ruuhkaa. Suomessa muuten joskus mietin, että olisipa ihanaa, kun olisi vielä erikoisliikkeitä eli hakisi leivän tuolta, kalat tuolta, lihat tuolta jne. Eikä ole. Hiukan kyllä nautin, kun sitten joskus taas kaikki löytyy yhdestä ja samasta kaupasta, jos niin haluaa. Ja jos haluaa, niin leivän ja kalan voi hakea muualta. Suomessa muuten tuoreen leivän saaminen leipomosta aamupalapöytään oli ihan mahdottomuus, kun kaikki leipomot aukesivat vasta klo 9 tai 10.

Täällä supermarketista haetaan tietyt perusjutut, leipä leipomosta, risottoriisi herkkukaupasta, kasvikset omasta kaupasta, liha lihakaupasta ja kala torilta (saa kalaa ja lihaa supermarketistakin, mutta vain yhden kaupan tuotteiden tuoreuteen luotan). Ainoa varma asia on se, että kalaa on aina torilla tarjolla. Muista jutuista ei voi olla varma. Hienoa merisuolaa ei ole ollut missään pitkään aikaan ja nyt löysin avocadoja ekan kerran sitten helmikuun. Onneksi ostin peräti 7 kpl (miksen ostanut koko laatikkoa), kun ei niitä sitten enää seuraavana päivänä ollut. Ja jos tarvitsee jotain muuta (lankaa, neuloja, kaasujousia, autovahaa, koiranruokaa, kasvorasvaa), niin saa varautua suhaamaan autolla paikasta toiseen.

Tää hevi-osasto patitti taas, kun yritin kiireellä saada viime perjantai-illalla ostokset hoidettua. Yhdestä kaupasta.

Koko kaupunki on täynnä liikkeitä, niitä on levittäytynyt jokaiselle asuinalueelle ja sitten on erikseen muutama yritysalue tai liikekeskus. Taitavat muuten kaikki nämä olla tuolla Dumbéan puolella vai olisiko Ducos vielä Nouméaa 🤔. Dumbéassa on ” Dumbéa mall”, mutta ei se ole mikään kunnon mall, vaan vastaa lähinnä sitä, että supermarketin yhteydessä on apteekki, kosmetiikkaliike, ehkä joku vaatekauppa ja kampaamo. En ole Suomessa ollut mikään kauppakeskusten ystävä, mutta täällä kun on suhannut 50 kilsaa hakiessaan sitä sun tätä, niin vähän kaipaa sitä, että kaiken saisi joskus saman katon alta. Sama kuin kotona pitäisi hakea aina jotain ensin Kaarinasta ja sitten Raisiosta ja lopuksi kävisi vielä Turussa Kastusta hakemassa vihannekset, Raunistulasta koiranruuan ja sitten koukkaisi Kupittaan Cittariin. En ole ikinä ajanut näin paljoa autolla, kuin täällä.

Suomessahan uhkakuvat ovat olleet sitä, että automarketit näivettävät keskustat. Osassa kaupungeista näin on käynytkin, mutta kyllä suurimpien kaupunkien keskustat ja kivijalkaliikkeet jaksavat sinnitellä ja itse uskon keskustojen vetovoimaan. Täällä jaksan kyllä ihmetellä esimerkiksi pieniä vaatekauppoja, kun niitä on tosiaan joka ikisellä asuinalueella, että miten ne pärjäävät. Samoin kaikkialla on pieniä ruokakauppoja ja apteekkeja (ja fysioterapeutteja, eläinlääkäreitä, kampaamoja, kauneushoitoloita, hierojia, take away-paikkoja). Täällä ei liikkeen sijainnilla ole selvästikään samaa merkitystä kuin Suomessa Autolla kuljetaan kuitenkin ja syrjemmällä löytyy autopaikkakin aina oven edestä. Tai sitten ei kuljeta mihinkään, vaan käydään vain lähikaupoissa. Keskusta on hiukan näivettynyt, mutta tuskin johtuu mistään noista uusista kauppakeskuksista, vaan muista syistä (turvattomuus, asukkaat opiskelijoita, kanakeja jne. Keskustassa on halvimmat asunnot). Meillä on oikeastaan kaksi keskustaa vierekkäin, keskusta ja latinalaiskortteli, kummassakaan en vietä aikaa kello 18 jälkeen. Jo kello 17 fiilis alkaa muuttua.

Korostettakoon, että en valita nykyisestä olotilastani mitenkään 😅, pitää vaan taas löytää arkipäivien rytmi. Loma on minulle lomaa vain silloin, kun voimme miehen kanssa tehdä yhdessä jotain. Hän ei ole uskaltanut pitää lomaa, kun olemme olleet toivossa, että päästäisiin Suomeen tänä vuonna ilman paluukaranteenia. Ei päästä, nyt tuli päätös, että rajoitukset kestävät vuoden loppuun. Sen jälkeen uusi pääministeri teki vielä sellaisen päätöksen, että tänne tulevalle lennolle ei saanut ottaa yhtään ihmistä (piti tulla sotilaita, taktinen päätös) ja nyt käydään kiivasta keskustelua laitetaanko lennot kokonaan seis. Ainakin vaatimuksena on, että tänne ei pääse edes karanteeniin, jollei ole jo rokotettu kahta kertaa. Nyt täytyy siis lomailla vain täällä.

Ja sitten se loma: Ilôt Maitre

Viikon loma tuntui varmaan paljon pidemmältä siksi, että kelejä uhmaten päätettiin varata huone pariksi yöksi Ilôt Maitrelta ja ai että oli ihanaa. Näin talvella ja keskellä viikkoa siellä ei ollut mitään ruuhkaakaan, mutta enpä tiedä haittaisiko väenpaljous, jos aina olisi samanlaisessa veden päällä olevassa bungalowissa, kuin missä me oltiin. Ilôt Maitre on pienen pieni saari 20 minuutin venematkan päässä tästä Nouméasta. Hilton-ketjuun kuuluva resorthotelli avattiin remontoituna viime vuoden lopulla, ottivat siis koronasulusta kaiken irti ja remppasivat kaiken.

Tällainen ilmasta käsin. Pienen pieni saari siis.

Hotellissa on parikymmentä vedenpäällä olevaa bungalowia, pari rantabungalowia ja sitten keskellä tuota kapeaa saarta on minusta oikein mukavan näköisiä paritalobungaloweja. Hotelli on tuossa saaren keskellä näkyvästä isosta päärakennuksesta vasemmalla, oikea puoli saarta on kaikkien käytössä. Viikonloppuisin saaren edusta on täynnä purjeveneitä, moni käy hotellin ravintoloissa syömässä tai menee taxiveneellä saaren yleiselle rannalle piknikille. Saaren toisen puolen ovat miehittäneet leijasurffaajat, sinne tuotiin porukkaa jopa helikopterilla.

Syklonit on vähän repinyt kaislakattoja, mutta muuten oli paikat viimeisen päälle kunnossa.

No mutta kuitenkin, kuten aiemmin olen sanonut, täällä kaikissa hotelleissa on viiden tähden hinnat ja kolmen tähden palvelu, joten jännityksellä odotin vierailua. Ilôt Maitre ei todellakaan ole mikään halpa, ainakaan nuo vedenpäällä olevat bungalowit, mutta ne ovat todella isoja ja hienoja. Ja jokaisesta on omat sähköllä toimivat portaat, jotta pääset terassiltasi suoraan mereen uimaan. Ravintolat olivat ihan ok, ja vaikka lounaaksi ja illalliseksi oli vain buffet (tai sitten snackbaarista wrappeja, salaatteja tai patonkeja), niin se oli ihan hyvä buffet. Aamiainen oli erittäin hyvä.

Välillä on oikeasti ihana olla hotellissa, kun se on nykyään vähän harvinaisempaa herkkua. Spata, uima-allasta tai kuntosalia en testannut, kuntosalia lähinnä siksi, että meidän avainkorteilla sinne ei jostain syystä päässyt enkä jaksanut alkaa selvittää pitääkö respasta hakea erikseen joku avain. Keskityin makaamaan terassilla, ottamaan aurinkoa ja snorklaamaan. Kelit suosi, omalla terassilla oli jopa niin kuuma, että tekikin mieli mennä virkistäytymään.

Allasalueelle voi ostaa päivälippuja, jos haluaa tulla tänne vain päiväksi.

Rantabungaloweissa on tällaiset rannat terassien edessä.

Tällaiset portaat sai nostettu ja laskettua omalta terassilta, että pääsi uimaan.

Ei pelkoa, että näkisi muiden terasseille, kun bungalowit mutkittelevat nätisti.

Ystävämme Tricot Rayé

Jos jotain miinusta hakee, niin saari, kuten kaikki muutkin saaret ja rannat, on täynnä tätä meidän ainokaista käärmettä. Se raidallinen tricot rayé, joka on tappavan myrkyllinen sea krait, jos se joskus sattuisi puremaan jotakuta. Sillä on minipieni pää, ei siis pysty puremaan kuin ehkä pikkurilliin, jos pikkusormen haluaisi väkisin suuhun tunkea, eikä se aina edes eritä myrkkyä purressaan. Kai joku joskus on purrut ihmistä, mutta kukaan ei tiedä ketään, kenelle näin olisi tapahtunut. Itsekään en enää niin sätkyile tuon käärmeen kanssa, kuin aluksi. Tosin koiran yritän pitää vähän kauempana silloin, kun käärmeitä näkyy maalla, ettei se hömelö astu käärmeen päälle. Tiedän, että kun koira ui tuossa meidän rannassamme, niin siellä ui sujuvasti useita käärmeitä samaan aikaan.

Siinä se luikertelee meidän bugalowin alla

Ja yhtä sujuvasti snorklasin nytkin taas parin käärmeen kanssa, yksi isompi tosin yritti samaan aikaan portaitamme ylös, kuin minä ja siitä en niinkään tykännyt. Käärme on aina käärme, oli se myrkyllinen tai ei. En tykkää siis erityisemmin. Huoneessa oli seinällä kyltti, että pitäkää ovet kiinni, etteivät raidalliset ystävämme tricotit tulee huoneisiin sisälle. Ehkä noissa vedenpäällisissä bungaloweissa ei ole niin suurta vaaraa, mutta kyllä ne näyttävät pääsevän portaitakin ylös tarvittaessa. Mun piti iltaisin tarkistaa sängyn ja sohvan alustat käärmeiden varalta.

Laguunin ihmeet

Käärmeet kyllä unohtuivat, kun pääsi veteen. Taas niin mielettömiä kaloja ja koralleja. Ihan mökin alla riitti jo niin paljon katseltavaa, ettei tarvinnut kauemmas lähteä. Saarta ympäröivä laguuni on aika matala, mutta sitten syvenee nopeasti. Olimme marraskuussa snorklausretkellä ja poikkesimme myös Ilôt Maitren edustalla. Minä palasin silloin vauhdilla takaisin veneeseen, kun alapuolellani ui iso remora, joka yleensä tarkoittaa, että jossain lähistöllä on myös haita. Ja nyt keväällä Ilôt Maitren edustalla yhtä veneestään uimaan mennyttä miestä puri hai ja hän kuoli sitten sydänkohtaukseen sen seurauksena. Aika kaameaa, kun vedessä oli vaikka kuinka paljon lapsiakin uimassa. Saaren ympäriltä löytyi kahdeksan tiikerihain lauma, joten hiukan uiminen nyt ensin arvelutti. Mutta tosiaan, varsinkin laskuveden aikaan oli niin matalaa, että ei pahemmin voinut edes uida, ettei raavi itseään koralleihin. Ei siis pelkoa, että tulisi hai vastaan.

Yksi suosikkikaloistani, Picasso-kala. Ykkönen on tietysti Nemo-kala. Unohdin ottaa kännykälle suojapussin mukaan, joten jäi veden alla kuvaamiset väliin.

Ja kaikkein hienointa oli, että meidän mökin alla majaili kilpikonna. Nähtiin niitä todella monta, menivät edes takaisin terassin edessä ja alla. Tuon mökin alla majailevan kanssa uinkin hetken aikaa. Hänet siis törkeästi hätyytin pois lepäämästä, vaikka ei ollut tarkoitus ja yritin pysyä riittävän kaukana. Ei auttanut. Hän lähti ja mulkaisi minua niin pahasti, etten tiennyt kilpikonnien kykenevän sellaiseen. Olisi näyttänyt varmaan keskaria, jos olisi sormet. Minusta kilpikonnat ovat niin ihania ja täällä niitä on paljon. Ja todella isojakin. Piti käydä ostamassa reissun jälkeen pari uutta märkäpukua, kun näin talvella alkaa tulla vedessä vilu. Ja koska mun vanhoissa neopreeneissäni on isot harmaat heijastinpinnat ja totesin näyttäväni joltain hopeakylkiseltä kalalta eli mahdolliselta syötävältä kohteelta haiden mielestä. Tuohon em. kaupassakäyntirutinaan liittyen niin kaikkea vesiurheiluun liittyvää kyllä löytyy monestakin paikasta.

Töissä tai ei, niin sama juttu, kuin aina ennenkin eli seuraavaa lomaa odotellessa. Toki olemme etuoikeutettuja, kun voimme ympäri vuoden katsella tuota upeaa turkoosia merta ja käydä kilsan päässä uimarannalla snorklailemassa. Mutta silti. Loma on aina loma.

Talvi-iltain tarinoita

05/07/2021 by toispualpalloo

Talvi alkoi taas (justhan se oli viime vuonna) ja lämpötilat ovat laskeneet huolestuttavan alas, kiitos vaan La Nina. Aamulla on ollut välillä jopa +17 astetta ja se tuntuu todella kylmältä. Tuuli puhalsi pari päivää suoraan etelästä eli Antarktikselta ja sen kyllä huomasi. Nyt ollaan taas palattu normaaliin itätuuleen, tosin myrskyävään sellaiseen, ja lämpötila on päivisin noin 24 astetta. Sellainen sopivan oloinen suomalainen kesäkeli siis. Öisin on 21 astetta eli trooppisia öitä, kuten niitä Suomessa kutsutaan 😄. Eivät tunnu kovin trooppisilta täällä, vaan joka aamu käyn aamulenkillä keskusteluja tuttujen kanssa siitä, miten viileää on. Itsehän kuljen takki päällä, välillä takin alla on myös verkkatakki ja jalassa pitkät legginsit. Tästä saa jatkuvasti tutuilta täällä kuittailua, että millainen suomalainen palelee täällä, mutta tällainen hyvin klimatisoitunut. Ensimmäistä kertaa kaivoin nyt villatakin esille. Villasukat on olleet ahkerassa käytössä.

Mietin tässä, että vaikka onkin talvi, ja tänä vuonna on satanut vettäkin kuin parhaimpina syksyinä/talvina Suomessa ja pimeää on pidempään, niin ei täällä kuitenkaan tule sitä synkkyysahdistusta, kuin Suomessa. Kyllä upeilla maisemilla on todella suuri vaikutus omaan mielialaan. Se, että aurinko kuitenkin yleensä paistaa joka ikinen päivä, vaikka sitten vähän lyhyemmän aikaakin, pitää mielen virkeänä ja iloisena. Jokaiselle suomalaiselle pitäisi kustantaa kirkasvalolamppu, että selviäisi erityisesti loka-marraskuusta. Vielä näin puolentoista vuoden jälkeen tuo meidän ikkunasta näkyvä maisema jaksaa sykähdyttää joka hetki ja samoin auringonnousut ja -laskut ovat ihania. Kadehdin ihmisiä, jotka saavat aina asua tällaisissa paikoissa. Mutta siltikään en jäisi tänne pysyvästi asumaan, vaikka mahdollisuus olisi. Tykkään elää nykyajassa enkä enää 90-luvulla, se on ehkä yksi suurimmista syistä. Vähän kuten muodistakin sanotaan eli ”älä ota uusintaa” jos olet aikakauden jo kokenut 😆.

Kyllä näillä maisemilla jaksaa, vaikka olis vähän viileämpääkin.

Joskus viime talvena jo asiasta taisin kirjoittaa tai ainakin instassa mainita, että nämä talven värit ovat ihan ranskalaisia pastilleja (hehhee….). Aamut ovat persikkaa, vaaleanpunaista ja jopa vaaleansinistä ja -violettia. Talven auringonlaskut ovat kokonaan vaaleanpunaisia. Poissa ovat räiskyvät oranssit, punaiset, keltaiset ja tuo merikin näyttää jotenkin paljon sinisemmältä (ja kylmemmältä) verrattuna siihen turkoosiin. Rakastan tätä paikkaa kaikesta hässäkästä ja härdellistä huolimatta erityisesti näiden maisemien vuoksi. Tai ehkä juuri näiden maisemien vuoksi 😉.

Ei niin palveleva pankki

Kaikkea ei niin rakastettavaakin on taas ollut. Harkitsen vakavasti vaihtavani pankkia, mutta kun kyselin muilta expateilta, onko joku parempi, niin vastaukset vaihtelivat välillä ”joo, tämä on ehkä vähän parempi” ja ”ei, kaikki ovat yhtä paskoja”. Expatit tässä siis muita kuin ranskalaisia. Täällä on kaksi eri ryhmää, ranskankieliset expatit eli metrot ja sitten pieni joukko meitä muita. Meillä muilla on keskiviikkokerho, jonne voi mennä puhumaan englantia, kun ranska alkaa oikein tökkiä. Sinne tulee aina myös ranskalaisia, jotka haluavat petrata englantia ja sitten he päätyvät kuitenkin puhumaan ranskaa jonkun toisen, samasta syystä paikalla olevan ranskalaisen kanssa 🙄. Tekee hyvää kyllä välillä päästä oikein juttelemaan juttelemaan, kun ranskan kanssa täytyy edelleen miettiä aika paljon ja se on todella väsyttävää pidemmän päälle. Välillä on iltapäivisin sellainen olo, että en halua enää koskaan puhua kenenkään kanssa millään kielellä. Ei käy kateeksi tuota miestä, joka istuu kaikki päivät ranskankielisissä palavereissa. Ei hänkään iltaisin ole juttutuulella 😆.

En tiedä jaksanko vaihtaa pankkia, vaikka mieli tekisi. Käyn tässä nyt ensin never ending kirjeenvaihtoa pankkiyhteyshenkilömme kanssa rahansiirtomaksuista. Joita ei pitäisi olla, ja jos onkin, niin ne ovat tosi pienet, mutta kuitenkin saattavat sitten olla aika isot. Ohhoijaa. Nyt kun halusin siirtää isomman summan rahaa Suomeen, niin se ei tietenkään onnistu nettipankissa (joka ei edelleenkään meillä toimi) tai appsilla (toimii, mutta välillä voi olla vaikka kolmen viikon tauko, ettei pääse lainkaan katsomaan pankkitietoja tai ettei sinne päivity mitkään tapahtumat).

Menin siis pankkiin ja kas, rahansiirto tehtiin sellaisella paperilomakkeella, joita ei Suomessa ole pankeissa näkynyt varmaan sitten 90-luvun alun. Melkein viikon kesti, että paperi siirtyi meidän pankkihenkilön lokerosta managerin lokeroon ja sen jälkeen vasta siirtyi raha. Hivenen jännitin, koska raha lähti kyllä täältä tililtä, mutta ei näkynyt hetkeen Suomen tilillä. Pankissa eivät osanneet varmaksi sanoa, paljonko siirtomaksu olisi, hinnastosta huolimatta. Ehkä summa vedetään hatusta. Yllättävää kyllä, se oli nyt vähemmän kuin silloin, kun tein siirron itse mobiililla. Jolloin siis ei pitäisi mitään siirtomaksua edes olla.

Tuskin muuten voin vaihtaa pankkia ilman miehen, perheen pään ja ylimmän herran ja hidalgon läsnäoloa. Tunnetaankohan täällä valtakirjoja, ja jos kyllä, niin mahtaako mikään valtakirja olla kuitenkaan riittävän virallinen. Montako leimaa siihen tarvitaan? Naapuri tuskailee, kun heidän tilinsä on vain miehen nimellä ja hänen pitäisi kuitenkin hoitaa kaikki asiat, kun mies on pitkiä päiviä töissä. Ei onnistu, koska madame, tämä ei ole teidän nimelläne. He ovat sentäs ranskalaisia, ettei ole tuota kielimuuria, eikä siltikään suju mikään ainakaan helposti. Meillä on onneksi molempien nimi tilissä ja molemmilla on kortti. Miehellä tosin vain luottokortti, kun kahta pankkikorttia ei ollut mahdollista saada. Emme kyllä tiedä miksi. Ja kaikissa pankkiasioissa soitetaan miehelle, koska hän on the Mies. Joka kerta hän sanoo, että en tiedä asiasta yhtään mitään, lopettakaa soittamasta minulle, soittakaa vaimolle. Eivät tietenkään lopeta.

Suomi, tuo myyttinen maailman paras maa

Suomi on jo saanut parhaudessaan ihan myyttiset mittasuhteet, kun hehkutamme täällä niin, kuinka kaikki toimii ja nopeasti, ei ole byrokratiaa, eikä korruptiota, kaikki ovat niin onnellisia, että oksat pois ja talvella ei todellakaan ole niin kylmä, kuin kaikki luulevat. Ja kesät ovat pelkkää hellettä, katsokaa vaikka säätietoja nyt. Ja koko maa on ihan digitalisoitunut ja kaikki puhuvat vähintään kolmea kieltä. Nyt on jo yksi pariskunta ja yksi nuori mies, jotka olisivat muuttamassa Suomeen. Odotan jotain hienoa arvomerkkiä sitten tulevaisuudessa kaiken tämän positiivisen maakuvan eteen tekemäni työn vuoksi 😁. L’aamiaisgate, kuten Le Monde Marinin aamiaisepisodin nimesi, on hyvä esimerkki näistä Ranskan ja Suomen eroista.

Yksi oikeasti maailman paras asia on se, että Suomessa me luotetaan toisiimme. Vaikka somen perusteella sitä on välillä vaikea uskoa (erityisesti ennen kuntavaaleja). Käytiin uusien métro-naapureidemme kanssa keskustelua siitä, miten Ranskassa on edelleen niin hemmetin kauhea byrokratia ja vaadittujen paperien sekä leimojen määrä on valtaisa. Jos aiot irtisanoa asuntosi, sinun pitää lähettää kirjattu kirje vuokraisännälle ja säilyttää itselläsi kopio ja tietysti kuitit lähetyksestä. Edelleen sähköpostien aikakaudella. Naapurit sanoivat, että toki teillä Suomessa on täytynyt toimia samalla tavalla ennen sähköpostia ja sanoimme, että ei ole. Ihan on riittänyt opiskeluaikoina, että soittaa vuokranantajalle ja sanoo, että irtisanoisin vuokrasopimuksen. Kuulemma täysin uskomatonta. Ja suorastaan mahdotonta.

Mies on ihan hiilenä töissä, kun hän joutuu allekirjoittamaan päivittäin hirveän määrän papereita ja kaikki käskyt pitää antaa kirjallisena (ja allekirjoittaa ne) eikä mikään edisty, kun sitten odotellaan jonkun toisen allekirjoitusta. Ihan näin pahaa ei kuulemma ole Ranskassa kuin täällä, sanoi hänen yksi työkaverinsa, joka nyt lähtee yhdeksän vuoden jälkeen takaisin Ranskaan, mutta me emme usko. On kuitenkin. Itse jonotin postissa aikani saadakseni parkkisakon maksua varten leimamerkin, enkä tajunnut, että siihen minulle jäävään puoliskoon, tulee leimamerkin vastakappale todisteeksi siitä, että olen sakot maksanut. Rouva postissa oli onneksi tarkka, että madame, te tarvitsette tämän ehdottomasti. Sitten se leimamerkillä varustettu lappunen lähetettiin postitse sakkotoimistoon. Selväselvä. Sakko oli muuten 8,3 euroa. Ehkä ainoa edullinen juttu täällä.

Suurin digitalisaatiohyppäys on se, että yhden kauppaketjun kanta-asiakaskortti on sähköinen eli kännykässä. U s k o m a t o n t a. Mutta silti ruokakaupassa on edelleen heitä, jotka eivät koske pankkikorttiin. Lounasruuhka-aikoina on hyvä kaivaa kassista shekkivihko ja aloittaa se prosessi siinä kassalla. Menee ihan järki välillä siihen, miten jotkut jaksavat hoitaa kaiken shekeillä. Toki se maksaminen niillä on ihan jees esim. jossain markkinoilla, jos ei ole käteistä riittävästi, mutta niiden saaminen ei. Pankeissa on tosin sellaiset shekkiautomaatit, mihin ne shekit voi jättää. Sain juuri opastusta sen käyttöön, kun piti saada yksi shekki lunastettua. Minähän vuonna tänne tulee esim Apple Pay tai Mobile Pay? Tosin niistä menee varmaan aina erillinen palvelumaksu, jos yrittää rahaa siirtää jonnekin. Tuskin meidän aikanamme.

Tyyntä on edelleen

Muuten elämä on edelleen ihan normaalia, rokotukset etenevät ja nyt saa jo kaikki 12-vuotiaista ylöspäin käydä rokotettavana ilman ajanvarausta. Melkein 120.000 on saanut jo rokotuksen, puolet tästä kaksi rokotetta. Meillä annetaan toinen rokote kolmen viikon päästä ekasta. Rokotekattavuuden saaminen 70%:iin on kyllä työn takana, koska kanakit eivät ainakaan tunnu olevan kovin innoissaan ottamaan rokotuksia. Ymmärrän nuo hyvin eristäytyneet tribut, mutta en ymmärrä tässä Nouméassa ja ympäristössä asuvia, jotka käyvät esim. tehtailla töissä. Sitten jos ja kun tämä saari tästä taas lokakuun jälkeen aukeaa, olisi heidänkin kannaltaan hyvä olla rokotettu. En tiedä paljonko täällä kiertää disinfomaatiota ja paljonko on taas ”tämä on valkoisen miehen juttua” -mentaliteettia. Rokotepakkoon ei olla kuitenkaan vielä menossa, vaikka siitäkin on keskusteltu.

Pari tehdashyökkäysten ”war lordia” on pistetty vankilaan ja uhkailut sopimusten noudattamisesta jättämisestä pyörivät ilmassa. Ja seuraavan itsenäistymisäänestyksen päivä päätettiin. Se on 12.12.2021. Täältä lähti isohko delegaatio Ranskaan tapaamaan vastuuministeriä ja presidentti Macronia kai pikaisesti myös, mutta delegaatiosta jäivät pois nämä pro-itsenäisyys-tyypit. Ennen matkaa käytiin kiivasta keskustelua siitä, että äänestys pitäisi saada mitä pikemmin, mutta nyt aktivistikanakien mielestä tuo päivä on liian pian. Ei olisi saanut neuvotella, vaikka piti neuvotella ja neuvottelujen tulos on ihan surkea. Eikä heiltä kysytty, vaikka kyllä varmaan kysyttiin. Väärin sammutettu. En pysy mitenkään enää kärryillä, mutta ei pysy kukaan muukaan. Välillä vähän teini-ikäisten touhua, eivät ole edelleenkään saaneet valittua pääministeriä eivätkä osallistu hallituksen kokouksiin, jossa pääministeristä äänestetään. Itse kaatoivat hallituksen kuitenkin ja saivat enemmistön.

Pääministeriksi on nousemassa herra Mapou, sen Mapoun veli, joka masinoi USUP-liikkeen ja hyökkäykset tehtaalle. Eli hyvin vahvasti itsenäistymisen kannattaja. Mutta paikalliset ovat sanoneet, että äänestyksen tulos tulee olemaan selvä NON, koska wallislaiset eivät enää kannata itsenäisyyttä tai ehkä paremminkin eivät ole enää kimpassa kanakien kanssa. Tää on kyllä oikeasti niin sekavaa ja sakeaa soppaa välillä, että onneksi on paikallisia tulkkaamassa taustoja ja antamassa vähän tilannekuvaa. Ennen tänne tuloa mietin, että opin täällä keskustelemaan ranskaksi vaikka ruuasta ja viineistä ja sen sellaisista kevyistä jutuista. No nyt osaan keskustella todella hyvin referendumista ja sen mahdollisista seurauksista, aktivismista, mellakoista, politiikasta, kivien heittelystä, kyynelkaasusta ja kaikista tällaisista arkipäiväisistä asioista.

Mutta siis, tyyntä on, kenties myrskyn edellä. Muutama paikallinen tuttu on sanonut, että ei kannata yrittää täältä mihinkään ennen referendumia. Lentokenttä on helppo blokata ja ei tiedä yhtään mitä tässä vielä tapahtuu. Lennot tulee olemaan täynnä sotilaita ja poliiseja, joita tulee tänne ekstramääriä turvaamaan äänestyksen. Ehkä unohdan kaiken haaveilun Suomen vierailusta, vaikka karanteeni tuplarokotetuille saattaakin muuttua vain kolmepäiväiseksi. Pessimisti ei pety niin pahasti. Nautitaan nyt tästä talvesta, kun ei muutakaan voida. Parasta tässä talvessa on muuten se, että papukaijat ovat taas ilmestyneet meidän palmuumme. Ja pyörivät tässä muutenkin aktiivisesti. Haukat eivät ilmeisesti syö lainkaan näitä pikkulintuja, kun yläpuolella pyörivä haukkaperhe ei saa mitään paniikkia aikaiseksi. Heille riittää ilmeisesti kalat. Linnut laulaa muutenkin nyt paljon enemmän ja ymmärrän heitä hyvin. Kukaan ei jaksa niillä helteillä tehdä yhtään mitään. Mutta silti odotan, että kelit tästä pian lämpenevät taas 😉.

Olen ihan in love näihin papukaijoihin. Niitä on nyt tosi paljon.

Suunnitelmat vs. todellisuus

Juteltiin taas viikonloppuna, mitä kaikkea me mietittiin ja suunniteltiin ennen tänne tuloa. Tämä on meille pientä huvia, naureskellaan, että hei muistaks, piti sitä ja tätä sitten kun. Tärkeimpänä tietty se, että lähdettiin tyyliin ”hei hei, nähdään 6 kuukauden päästä”. No ei nyt ole nähty ketään edes 1,5 vuoden päästä. Alkaa pikkuhiljaa oikeasti patittaa tämä jumittelu täällä. Ajatus oli myös, että päästään joka vuosi nauttimaan Suomen kesästä. Eikä esim. marraskuusta, kun sitä ei kaivata lainkaan. Eilen oli nuorimman kummitytön rippijuhlat ja näiden tällaisten tapahtumien missaaminen tuntuu kyllä sydämessä.

Esimerkiksi mun kaikki pitkähihaiset t-paidat jäi Suomeen, kun ne eivät mahtuneet matkalaukkuihin ja ”otetaan ne sitten kesällä”. Eihän tässä muuten olisi mitään, mutta olisin tarvinnut niitä jo viime talvena ja nyt taas, enkä ole löytänyt kuin yhden vastaavan Decathlonin purjehdusosastolta. Siis ihan kirjaimellisesti kaupassa oli vain yksi ja sen jälkeen en ole niitä nähnyt. Osaa näistä ”otetaan sitten, kun tullaan” -jutuista on ihan mahdotonta löytää täältä. Eniten hauskuutta on saatu siitä, että unohdin kaikki mun bikinit Suomeen. En tajua edelleenkään, mitä siinä tapahtui. Mutta niiden korvaaminen on sentäs ollut täällä helppoa. Jos täältä jotain löytyy aina ja takuuvarmasti, niin bikineitä. Ja rantsusandaaleja, suuri osa ihmisistä kulkee flip-flopeilla vuoden ympäri oli tilaisuus mikä tahansa. Mun mieheni kuuluu tähän sarjaan myös. On kamalaa, jos joutuu laittamaan esim. tennarit jalkaan, jos on vähän fiinimpi tilaisuus.

Asioita, joita tällä hetkellä ei löydy mistään. Jodioimaton merisuola hienona ja karkeana. Halloumi. Hedelmät.

Sitten meidän piti tietysti saada säännöllisesti paketteja ja postia Suomesta, erityisesti salmiakkia ja purkkaa. Niin just. Juuri viime viikolla saatiin postia pitkästä aikaa. Nyt tuli kevään 2020 posteja, digi- ja väestötietoviraston lasku (sain sen kyllä sähköpostillakin silloin, kun sanoin, ettei näy eikä kuulu), jotain lehtiä ja Turun naapurien lähettämä postikortti huhtikuulta 2020. Mitähän kaikkea muuta on jumissa siellä jossain, missä nämäkin ovat vuoden lojuneet. Ja missä hemmetissä ne oikein lojuu. Täällä? Ranskassa? Tokiossa? Viimevuotiset paketithan löytyivät Thaimaasta ja palasivat sitten Suomeen. Nyt tosin sekä jenkki-Amazon että Ranskan Amazon näyttäisivät taas toimittavan tavaraa tänne saakka ja joidenkin muidenkin nettikauppojen worldwide shipping sisältää taas Uuden-Kaledonian. Salmiakit alkaa uhkaavasti loppua, jotain tarvii asialle tehdä. Savustuspussitkin loppuivat jo, vietettiin juhannus savustamalla lohta. Ja nyt tein taas savulohta ja sen lisäksi graavilohta, kylmäsavulohta, pastramia ja liemikypsennettyä lohta. Jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa. Kyllä maistuikin Suomelta.

Tähän mennessä olisi käyty jo Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Ja luultavasti Vanuatulla. Ja tietty Suomessa. Pääsis edes jonnekin. Naapurin kanssa juuri puhuttiin, miten alkaa tämä Nouméa ja oikeastaan koko Uusi-Kaledonia ahdistaa. Tämä on aika pieni paikka ja jos nyt kertaalleen on kiertänyt vaikka Grande Terren ympäri, niin ei täällä montaa paikkaa ole, mihin lähtisi uudelleen. Loyalty-saaret ajateltiin nyt käydä läpi, kun muuallekaan ei päästä, mutta näin talvella ei ehkä ole parhaat lomakelit täälläkään. Vaikka oliskin yli 20 astetta. Mun synttärit on heinäkuun lopulla, ja suunnittelin siihen Ilot Maitren reissua pariksi yöksi, jos kelit sallii. Mies sanoi, että miten sää ootkin syntynyt just näin talvella, vuoden kylmimpänä aikana. Niinpä. Tuleepa tämäkin koettua, että on keskitalven lapsia.

Voisin ehkä haluta tällaisen katamaraanin (kapteenin kanssa) synttärilahjaksi. Nimeäisin sen Rieslingiksi.

Kaikkee olis, mut ei koskaan sitä, mitä tarvis.

22/06/2020 by toispualpalloo

Nyt kun täällä on vierähtänyt jo kohta puoli vuotta, niin alkaa sujua kaupassakäynnit ja muut hankinnat. Koska olen vähän jääräpäinen suomalainen, niin ekat kuukaudet yritin käydä samaan tyyliin kaupassa, kuin Suomessakin eli viikon ostoslista ja supermarkettiin. Täällä se ei mitenkään toimi, koska ikinä ei tiedä, mitä kaupassa mahtaa olla tarjolla. Täällä on useampia isoja supermarketteja, seuraavan koon marketteja ja pikkukauppoja. Niiden lisäksi on gourmetkauppoja, erikoistuneita herkkukauppoja, viinikauppoja, kala-, liha- ja juustokauppoja ja jopa kauppa, josta saa vain paikallisia maitotuotteita. Tämä listaus ehkä kertoo jo, miten täällä pitää kauppareissut hoitaa.

Juustohylly voi näyttää maanantaisin tältä.

Pakko muuten hiukan korjata: Suomessa tein viikon ostoslistan ja mies kävi yleensä kaupassa, koska hän on niin paljon tehokkaampi siinä, eikä tullut heräteostoksia. Täällä ei nyt ole muuta vaihtoehtoa, kuin lähettää vaimo kauppaan 😄. Ja heräteostokset on täällä suositeltavia, jopa pakollisia, koska ikinä ei tiedä mitä kaupassa just silloin on ja tuleeks sitä jotain koskaan lisää. Tämänkin opin kantapään kautta, kun missasin useammankin jutun, koska ajattelin vähän harkita tai en vaan jaksanut juuri silloin ostaa. Ikinä en ole sen jälkeen kyseisiä tuotteita nähnyt. Ja voitte kuvitella sitä ilon määrää, kun olen tullut siihen tulokseen, että kyllä ko. tuote olisi hyvä olla ja sopisi just paikkaan a tai toimintoon b, eikä niitä sitten enää olekaan missään. Meidän kierrätyskorit kuuluvat tähän sarjaan; näin näppärät muoviset kantokahvalliset korit, mutta en ostanut niitä heti ja seuraavana päivänä niitä ei ollut enää yhdessäkään saman ketjun kaupassa. Hetken jopa mietin, olinko kuvitellut koko kopat. Yhtenä päivänä löysin sitten hiukan vastaavat koiranruokakaupasta, paikasta josta en todellakaan olisi tajunnut mitään tällaisia käydä katsomassa.

Ällistyttävä löytö neljän kuukauden etsimisen jälkeen: sitruuna. Erittäin harvinainen hedelmä.

Korona tyhjensi kaupat aika tehokkaasti ja mietin silloin sitä Suomen vessapaperin hamstrausta. Sitä valmistetaan Suomessa, ei se sieltä lopu, mutta täällä sekin on tuontitavaraa ja olisi voinut loppua. Myyntirajoitukset iskettiin heti vessapaperiin, jauhoihin ja pastaan ja kaikki loppuivatkin kaupasta. Nyt vasta vähän aikaa sitten löysin uudelleen sämpyläjauhoja. Täällä on varmaan tavarankuljetukset tietyn syklin mukaan per tavara eikä tilauksia ollut mahdollisuus muuttaa, kun yhtäkkiä kysyntä kasvoikin huomattavasti. Ja tietysti kuljetuksiin tuli lovi, kun lennot loppuivat kokonaan. Onneksi konttilaivat Australiasta ja Uudesta-Seelannista kulkivat koko ajan, niiden varassa tämä varmaan muutenkin aika paljon toimii. Postia ei ole tullut pariin kuukauteen, paketit on kuulemma Ranskassa jumissa tai sitten jopa lähtömaassa. Tiedoksi vaan pakettien lähettäjille 😳. Kuulin, että postia alettaisiin tuoda laivalla eli parin kuukauden merimatka tulisi sitten vielä lisää. Lentokoneilla on tuotu vain välttämättömimmät Ranskasta eli luultavasti lääkkeitä yms. Ja viiniä, koska se ei täältä näytä mitenkään vähenevän…….

Nämä ei tyhjene koskaan, ei marketeissa eikä viinikaupoissa. Kuuluu elintärkeisiin tuotteisiin, joiden saatavuus on turvattu varmaan oikein laissa 😉.

Kuljetusongelmat näkyvät tällä hetkellä oikestaan kaikessa, leivinpaperia sain 2,5 kuukauden etsimisen jälkeen eli sitä oli varmaan kaupoissa se normaali varastomäärä, mutta korona-aika tyhjensi kaiken leivontaakin liittyvän. Onneksi kerran kaupassa oli silikonisia leivonta-alustoja ja onneksi olin siinä vaiheessa jo viisaampi eli tajusin niitä heti ostaa. Seuraavana päivänä niitä ei sitten enää ollutkaan. Kuivahiiva oli todella pitkään loppu, samoin kaikki jauhot. Putiikeissa ja erikoiskaupoissa on myös tilaukset jumissa eli joutuvat myymään eioota vieläkin, vaikka lockdown loppui jo kaksi kuukautta sitten. Ollaan muutamassa kaupassa jonossa, eli sitten kun tuotetta tulee, niin laittavat viestiä. Sitruunoita etsin neljä kuukautta ja sitten niitä tuli myyntiin meidän leipomoon ja facebookin annonces-ryhmään. Kaupoissa niitä ei ole näkynyt vieläkään. Päättelin tästä, että nyt on sitruunasesonki. Kombava ja lime ilmeisesti kasvavat ympäri vuoden, kun niitä kaupassa yleensä on aina.

Niin, täältä löytää hedelmiä ja vihanneksia vain sesongin mukaan eli pitäisi löytää paikallinen Satokausikalenteri jostain. Yhdessä vaiheessa ruokalistallani olisi ollut paljon kukkakaaliruokia, mutta kukkakaaleja ei ollut missään. Ja jos oli tuontisellaisia, niin niihin piti käydä kiinni hyeenan lailla, vaikka juuri silloin ei olisi ollut aikomustakaan laittaa mitään kukkakaalista. Rasittavaa tällaiselle suunnitelmalliselle listaihmiselle. Muutenkin kauppareissuihin voi soveltaa kahta eri strategiaa: joko lähtee listansa kanssa kiertämään kaikki kaupat ja ehkä saa kaiken kasaan tai menee spontaanisti (todella helppoa minulle) kauppaan ja miettii siellä, mitä laittaisi ruuaksi eli mitä siellä sattuu olemaan tarjolla. Spontaaniyritykset johtivat siihen, että meillä oli kaapissa kaiken näköistä ja sitten yritin miettiä, miksi olin mitäkin ostanut ja mitä niistä pitikään tehdä.

Suurin helpotus on ollut Les Paniers des Filles-palvelun löytäminen. Siinä saa tilata kerran viikossa haluamansa kokoisen hedelmä-vihanneslaatikon (ja täkäläisittäin edullisesti, kerroin tästä ranskanopelle ja hän ei ollut palvelusta kuullutkaan, ja meinasi pyörtyä tästä ”edullisuudesta”) ja sisältö vaihtelee sesongin mukaan. Ensimmäisen, tuoreen vihreän salaatin sain tätä kautta. Täällä muuten isojen kauppojen hevi-osastot ovat aika järkyttäviä, joko ne on tyhjiä tai sitten tuotteet voi olla homeessa tai mätiä. Suomessa sellaisia tuotteita ei huolittaisi edes kauppaan sisälle. Toinen ihana löytö oli meidän lähellä oleva minimarket, joka näytti minusta aivan peruslähikaupalta (ne ovat yleensä aasialaisten pitämiä ja tolkuttoman kalliita. Ostin kerran sellaisesta kuudella eurolla kuusi pientä banaania), mutta joka onkin erikoistunut paikallisiin vihanneksiin ja hedelmiin. Laittavat faceen päivittäin, mitä tuotteita on tullut JA hintataso on sielläkin erittäin kohtuullinen. Tosin tähän hintatasoon alkaa jo tottua eli voi olla ihan harhaa. Enkä muista enää mitä tuotteet Suomessa maksoivat.

HeVi-osasto voi näyttää supermarketissa tältä. Ihan ennen koronaakin

Les Paniers des Fillesin laatikko voi sisältää esim. nämä. Ostan kanamunatkin sieltä kautta.

Les Paniers toimittaa nämä vihanneslaatikkonsa eri puolille kaupunkia ja yleensä viinikauppoihin, joten edullinen korini ei aina ole niin edullinen, koska viinikauppias on erittäin hyvä suosittelemaan viinejä. Ja nyt löysin sieltä myös pienpanimo-oluita. Myös meidän suosikkihillot on aseteltu juuri kassan viereen, joten niitäkin on tullut ostettua melkein joka kerta. Olen löytänyt ihan meidän läheltä myös erinomaisen kalakaupan, joten varsinaisissa marketeissa ei tarvitse käydä kuin hakemassa maitotuotteet ja sitä vessapaperia yms. Kyllä täällä on pakko ollakin kotirouva tai tehdä puolipäiväistä duunia, että ehtii käydä kaikissa kaupoissa hankkimassa ruokatavarat 😄.

Jaa niin, viikonloppuna hajosi tiskipesukone. Sen olisi ehkä saanut korjattua, jos olisin jaksanut odottaa korjaajaa taas monta viikkoa, mutta päätin hakea uuden. Tajusin vasta kaupoissa, että ei kodinkoneitakaan ole tietysti tullut aikoihin lisää. Yhdessä kaupassa oli viisi tiskipesukonetta jäljellä. Toisen ketjun liikkeessä oli myyty myös suuri osa esittelykoneista. Ei siis ihan kauheasti ollut valinnanvaraa. Onneksi löytyi kuitenkin ihan ok kone, ettei tarvinnut olla hetkeäkään ilman.