Elämää referendumin jälkeen

Itsenäistymistä koskevassa postauksessani mainitsin herra Tjibaoun, jota pidetään itsenäistymisaatteen isänä. Hänen nimeään kantaa hieno Tjibaou-keskus täällä Nouméassa. Herra Tjibaou syntyi 1936 Tiendanitessa, joka on kylä pohjoisessa provinssissä, itärannikolla lähellä Hienghenea. Vuoden 1917 Kanak-sodan aikana hänen tribunsa ihmiset ajettiin pois kylästään ja kylä poltettiin.

Myöhemmin joukko naisia ja lapsia yritti päästä takaisin kylään, mutta heidät yllätettiin ja sitä seuranneessa kahakassa Tjibaoun isoäiti sai surmansa. Hänen sylissään ollut Tjibaoun isä pelastui niukin naukin isosiskonsa avulla. Kanak-sodan aikana taisteluja oli sekä kanakien että ranskalaisten, mutta myös eri tribujen välillä, koska osa tribuista oli Ranska-myönteisiä. Sota oli aika brutaalia (mikä sota ei olisi), mutta täällä oli sen aikana vielä kannibalismia eli osa tai pitäiskö sanoa osia vihollisista syötiin. Ilmeisesti kuitenkin niihin aikoihin viimeisen kerran.

Tjibaoun lapsuudessa täällä ei ollut vielä julkisia kouluja, joten hän kävi katolisen koulun ja jatkoi siitä ensin Paitaan ja sitten Pine-saarelle pappisopintoihin. Siihen aikaan (ja edelleen 2010-luvulle saakka) täältä piti lähteä Ranskaan, jos halusi yliopistoon. Jean-Marie opiskeli vuosina 68-72 Ranskassa katolisessa yliopistossa ja hän aloitti väitöskirjansa kanakien kulttuurillisesta identiteetistä.

Kanakien kulttuuri ja lähteminen politiikkaan veivät kuitenkin mennessään, eikä hän koskaan väitellyt (kuten en minäkään, mutta paljon tylsemmistä syistä 😁 eli työt veivät mennessään). Jean-Marie pyysi vapautusta pappisvirastaan palatessaan tänne Uuteen-Kaledoniaan. 70-luvun puolivälistä alkaen hän alkoi voimallisesti nostaa melaneesian ja erityisesti kanakien kulttuuria esille. Vuonna 1975 täällä järjestettiin Melanésia 2000-festivaali, missä kanakit olivat ensimmäistä kertaa spottivaloissa, huomion kohteena. Hän oli myös julkaisemassa teosta Kanaké; kanakien kulttuurista, alkuisästä ja identiteetistä kertovaa kirjaa.

Onko olemassa kanakien kansaa?

Jean-Marie Tjibaou omisti elämänsä pienen ihmisen ja kansakunnan eloonjäämistaistelulle. Kanakeilla ei ollut yhteistä historiaa, identiteettiä tai kansallistunnetta. Minulle on tullut mieleen suomalaisen kansallistunteen nostattajan Adolf Arwidssonin lause ”ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”. Jean-Marie Tjibaou loi Tea Kanakén, kanakien esi-isän ja vahvisti sillä (tai pyrki vahvistamaan) hyvinkin erilaisten ja erillisten tribujen yhtenäisyyttä.

Täällä tuntui olevan vahva ”kanaky”- aate ennen äänestystä, mutta silti mietin välillä tuntevatko nämä paikalliset olevansa enemmän oman tribunsa jäseniä kuin kanakeja. Tributhan ovat aikojen alusta ennemminkin taistelleet keskenään, kuin olleet rauhallisia naapureita ja liittoutuneet vain tarpeen tullen toistensa kanssa. Edelleen on tappeluita ja tappoja, joiden taustalla on joku kauan aikaa sitten tapahtunut ”vääryys” ja verikosto jatkaa kulkuaan sukupolvelta toiselle. En ole ihan varma, mutta välillä näitä asioita setvitään minusta myös saman tribun eri klaanien ja perheiden välillä.

Kuvaavaa on, että ei ole olemassa kanakien kieltä, on vain kolmisenkymmentä hyvin erilaista tribujen kieltä ja niiden päälle vielä lukuisia murteita. Kun muiden kanssa on oltu aikoinaan vain sotajalalla, niin kielet eivät ole yhtenäistyneet tai sekoittuneet. Ihmiset eivät siis ymmärrä välttämättä edes viereisten tribujen ihmisiä. Eniten puhutaan drehua, joka on alunperin Lifoun saaren kieli. Ranska ja sen paikallinen ”slangi” toimii yleiskielenä.

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo tai kuolema!

Ranskan vallankumouksessa käyttöön otettu, nykyisen Ranskan tasavallan tunnuslause, ei täyttynyt täällä ilman veristä taistelua. Alunperin tunnuslauseessa oli neljäskin osa: Liberté, Égalité, Fraternité ou la mort (”Vapaus, tasa-arvo, veljeys tai kuolema”) ja kanakit olivat valmiita kuolemaan oman maansa puolesta. Jean-Marie Tjibaou sanoi: ”I would say that the hardest thing may not be to die; the hardest thing to do is to stay alive and feel like a stranger in your own land, to feel that your country is dying; to feel powerless to take up the challenge and raise high the claim to reconquer the sovereignty of Kanaky”.

Sopimukset 1988 ja 1998 ovat vahvistaneet kanakien asemaa ja niiden toteutumista seurataan YK:n tasolla. Valitettavasti näin ulkopuolisesta tuntuu, että sopimukset, niiden jälkeen tulleet vaatimukset ja niihin suostuminen ehdoitta eivät ole todellakaan auttaneet kanakeja itsenäistymispyrkimyksissä, vaan huonontaneet tilannetta. Osa tribuista on ihan lainsuojattomia, meno on todella holtitonta eikä laista ja oikeudesta välitetä, koska se on ”ranskalaista”. Paikalliset, jotka ovat santarmeja tai poliiseja, ovat ”pettureita”. Kouluja on joka ikisessä pikkukylässäkin, mutta kaikki lapset ja nuoret eivät käy siellä, joten heillä ei ole mahdollisuuksia juuri mihinkään. Kanakien kannattaisikin minusta alkaa satsata koulutukseen, jotta heitä olisi tulevaisuudessa opettajina, lääkäreinä, lakimiehinä, tuomareina jne. Mutta tietyille johtajille kouluttamattoman massan ohjaaminen mielensä mukaan on varmasti helpompaa.

Sopimusten motto oli ”two colours, one people”, mutta äänestykset ovat tainneet saada aikaan entistä suuremman kahtiajakautumisen 😞.

Referendumin jälkimainingeissa

Äänestyksen tulos oli siis 53% NON ja 47% OUI. Kymmenen tuhannen äänen erolla ei puoli voitti ja kyllä puoli sai noin 11000 uutta ääntä kahden vuoden takaiseen. Meidän mielestä tulos oli aika hilkulla, mutta lojalistien mielestä tulos oli selvä ei. Koitan pysyä aika puolueettomana kaikissa keskusteluissa, koska vähän vaikea on vajaan vuoden kokemuksella mitään kantaa ottakaan. Ollaan kuunneltu sujuvasti ihan ventovieraitakin caldocheja (jotka muuten usein kertovat monennenko polven caldocheja ovat) kun he avautuvat tilanteesta. Oui, oui Madam/Monsieur, tu as raison. Ainoa kantani on, että ymmärrän molempia tahoja, mutta jos tulos olisi ollut kyllä, eivät kanakit olisi saaneet hommaa toimimaan kolmen vuoden siirtymäajan aikana ELLEI ajatuksena ollut tosiaan siirtyä Kiinan alle.

Varsinkin nyt, kun äänestyksen jälkeen uskalletaan jo kirjoittaa, että tiesulut, lakkoilut ja epävarma poliittinen tilanne karkoittivat Valen ostajaehdokkaan eikä kukaan ole halukas enää investoimaan Uuteen-Kaledoniaan näistä syistä, soisin, että jotkut tahot hiukat katsoisivat peiliin (UC ja FLNKS)…… Jos kyseessä on 5000 ihmisen palkat ja paikan terveydenhuoltojärjestelmän jatko, tulee kiusanteosta aika kallis paukku. Vielä 2013 tämä oli lehtien mukaan useiden kaivosfirmojen kiinnostuksen kohde ja nyt sellainen ”en koske pitkällä tikullakaan”-paikka.

Ja jos päätetään, että jatketaan Nouméan sopimuksen mukaan eli seuraava referendum on 2022, ollaan täällä kaksi vuotta täydellisessä seisahtuneisuuden tilassa. Kukaan ei rakenna tai investoi saati voi miettiä muutenkaan tulevaisuutta kovin pitkälle vaan roikutaan löysässä hirressä. Se on sääli. Muitakin vaihtoehtoja on, mutta epäilen, että kanakit eivät niihin suostu.

Jättiläisellä tuli mitta täyteen!

Brasilialainen jätti eli miehen työnantaja tipautti viime viikolla kunnon pommin kaikelle kansalle. Tehdas saatetaan sulkea. Kaikki, jotka tietää jotain kaivosalan tehtaista, tietävät, että se päätös on massiivinen ja vaatii rahaa ajaa tehdas alas. Nyt kyseessä on vielä suhteellisen uusi eli kymmenen vuotta vanha tehdas, joten uutinen on siinäkin suhteessa todellinen pommi.

Viikon pääuutinen

Taustalla on myyntiprosessi (siis tämän Uuden-Kaledonian tytäryhtiön), joka lähti käyntiin sen jälkeen kun mies oli allekirjoittanut sopimuksen. Meitä infottiin tästä hyvissä ajoin ja mies olis varmaan voinut sopimuksestaan tämän vuoksi irtautuakin. Päätimme kuitenkin lähteä, koska ajatuksena oli, että myyntiprosessi sujuu kuten yleensäkin näissä tapauksissa – eli hyvin – ja työvaatteissa vaihtuu vain nimi. Potentiaalisia ostajia oli useampia, yhden kanssa aloitettiin keväällä tiiviimpi neuvottelu ja homman piti olla nyt paketissa. Mutta eipä ollutkaan, kun yksityisten yritysten kauppaan sotkettiin politiikka JA tämä itsenäistymisprosessi.

Australialainen ostaja vetäytyi kaupasta

Kuppi meni vihdoin nurin.

Ymmärrän ostajan investorien perääntymisen, koska kanakit järjestivät täällä parhaan esityksen siitä, kuinka vaikea täällä on yritystä pyörittää. Tiesulut, lautan blokkaaminen, työntekijöiden töihin pääsyn estäminen yms. toimet ovat ihan arkipäivää, mutta sen päälle kanakit sulkivat myös kaivoksen (omansa siis, kaikki kaivokset ja kuljetusfirmat ovat kanakien) eli raaka-aineen saanti loppui siihen. Sitten alettiin järjestää isoja mielenosoituksia tätä ostajaa vastaan ja lopputulos oli tämä. Ostaja vetäytyi ja firma ilmoitti, että tämä oli tässä! Jos ei mitään ihmettä tapahdu, niin vuoden alusta aletaan laittaa pillejä pussiin. Mitta tuli täyteen. Firma on vuosien aikana menettänyt aika paljon rahaa näiden lakkojen, mielenosoitusten ja tiesulkujen yms. vuoksi. Ja ilmeisesti he ovat myös maksaneet välillä, jotta tiesulut saataisiin nopeammin auki. Ilmoittivat vähän aikaa sitten, että se on loppu nyt, rahahana meni kiinni.

Taustalla on se, että kanakit haluaisivat myös tästä etelän tehtaasta ”oman”, ”jotta valtavat rikkaudet tulisivat kansalle eikä monikansalliselle jätille”. Tavallaan ymmärrän ajatuksen, mutta koska täällä ei ole osaamista eikä niitä valtavia rahamääriä, mitä tehtaan jokapäiväinen pyörittäminen vaatii (plus palkat), niin hankala on tähän ajatukseen yhtyä. JA tehdas pitäisi saada ilmaiseksi. Mielenosoituksia oli siis siksi, että firma ei suostunut tehdasta ilmaiseksi heitä edustavalle konsortiolle antamaan, vaan olisi myynyt sen yhtiölle, joka maksaisi siitä jotain. Onhan se aika omituista käytöstä tietysti. Nyt lehdissä on ollut jo rivien välistä luettavissa se syy, miksi tämä konsortio ei ole ollut varteenotettava vaihtoehto (ei rahaa), mutta koska nämä tällaiset ovat yritysten välisiä salaisuuksia, ei niistä ole voinut -eikä vieläkään voi- kovin avoimesti kertoa. Mutta myyjä on tarkistanut kaikkien ostajaehdokkaiden kyvyn hoitaa tehtaan pyörittämisen. Kanakien aktivistit juhlivat nyt suurta voittoa tästä casesta, mutta jos huonosti käy, niin tulevina vuosina on juhlat vähissä.

le scénario catastrophe
Voitto on heidän! Otsikko kertoo valitettavasti totuuden.

Katastrofi taloudelle

Jos tehdasalue ajetaan alas, tänne jää valtava ”luuranko”, joka vaatii jatkuvia ympäristötoimia ja jota ei esimerkiksi puolen vuoden jälkeen enää käynnistetä uudelleen. Uudelleenkäynnistys vaikka kuukaudenkin jälkeen vaatii aikamoisen määrän massia ja siinä vaiheessa kaikki expat-työntekijät ovat jo kaikonneet eli osaajia ei löydy. Yrityksella on omalla palkkalistalla 1300 työntekijää ja palkkoja maksetaan yli 67 miljoonaa euroa. Joka siis näkyy suoraan ostovoimassa (tähän pitää huomauttaa, että jo se, että täältä on lähtenyt rakennusajan porukkaa, projektiporukkaa yms. pois viime vuosien aikana on vaikuttanut esim. keskustan liiketilojen tyhjenemiseen). Alihankkijat työllistävät saman 1300 ihmistä. Sen lisäksi arvioidaan, että kokonaistyöllisyysvaikutus on noin 5000 ihmistä. Firma maksaa kokonaisuudessaan suoria ja välillisiä palkkoja noin 419 miljoonaa euroa vuosittain, saman verran kuin koko tämän Province Sudin budjetti on. Ottaen huomioon tämän ”maan” koon, niin puhutaan järisyttävästä merkityksestä taloudelle.

Vielä kun otetaan huomioon noiden 5000 ihmisen perheet, niin ihmismäärä, johon tämä vaikuttaa on valtava tässä noin 270.000 asukkaan paikassa. Ja jos tehdas suljetaan, paikallinen sote-järjestelmä CAFAT, jonka ansiosta täällä on aivan huippu ilmainen terveydenhuolto (täällä on yksityisiä lääkäriasemia pilvin pimein, sinne vaan ja kaikki kustannukset maksetaan jälkikäteen), tulee olemaan vaikeuksissa. Firma on maksanut 22,6 miljoonaa euroa vuosittain CAFATiin.

Tässä tulee mieleen kaikki ne mainoslauseet Suomesta, joita hioimme silloin kun tein vielä kv-investointien houkuttelua ja relocation-palveluita ja jotka Suomen osalta pitävät niin paikkansa (Meillä on vakaa toimintaympäristö ja vakiintunut poliittinen kulttuuri. Meille on turvallista investoida. Löydät osaavaa työvoimaa). Täällä ei oikein mikään niistä pidä paikkansa ja paikallisen investointien promo-officen täytynee tehdä aika lujaa töitä, että tämän prosessin jälkeen tänne joku tulee 😄.

Loppuuko leikki lyhyeen?

Täällä me nyt sitten varaudutaan pahimpaan ja katsellaan, mikä muu maa houkuttelisi yhtä paljon kuin tämä. Suomeen ei haluta vielä palata, koska juuri vasta lähdettiin. Tämän paikan jälkeen on vaan hiukan vaikea keksiä, mikä voisi olla parempi…..miehelle löytyisi varmasti töitä myös näistä muista alan firmoista täällä, mutta eri asia on, onko hän kiinnostunut niistä.

PS. Viikonloppuna ilmoittautui uusi ostajaehdokas ja itse olen sitä mieltä, ettei tätä tehtaan sulkemista anneta tapahtua, koska sillä olisi niin järisyttävät vaikutukset. Mutta ans kattoo ny. Odotellaan ensin, miten käy äänestyksessä (ystävät saivat viinikauppialtaan ohjeet pysyä äänestyspäivänä visusti sisällä, koska ovat ”niin valkoisia” ja minä olen jo täyttänyt ruokakaappia siltä varalta, että sisällä pitää pysyä vähän kauemmin) ja katsotaan sitten, miten käy tehtaan. Elämme jännittäviä aikoja ilman koronaakin. Mielenkiintoinen tämä vuosi 2020.