Australiaa uusin silmin, Uusi Kaledonia vanhoilla, väsyneillä silmillä

23/11/2022 by toispualpalloo

Oltiin taas lomalla Australiassa. Lennot on aika hintavia, koska koko Uusi-Kaledonia matkustaa taas parin vuoden tauon jälkeen. Ymmärrän hyvin, ei tätä saarella oloa kestä, jollei pääse välillä jonnekin muualle ja kahden vuoden koronajumituksen aikana paikalliset kiersivät ahkerasti täällä eri paikkoja. Joten on varmasti tarve palata taas ns. vanhaan normaaliin. Itselläni on ollut menossa sellainen vääntö miehen työpaikan HR/expat-osaston kanssa, että teki todellakin erittäin hyvää päästä pois täältä hetkeksi.

Koska Sydney on jo nähty, niin mietittiin pitkään, mitkä kaupungit olisivat seuraavat kohteet. Mielellään tietty täällä puolella Australiaa, 12 tunnin lento toiselle puolelle ei oikein innostanut. Valitsimme (tai minä nämä nyt valitsin, ei miehellä ole aikaa mihinkään muuhun kuin työhön) Melbournen ja Brisbanen. Vuokraisäntä on asunut pitkään Melbournessa ja suositteli sitä, kaupunkia on kehuttu myös rennoksi taidekaupungiksi ja sieltä pitäisi saada parhaat kahvit. Teenjuojana tämä ei kiinnostanut tietenkään minua, mutta koska ajattelin kiertää kaikki mahdolliset kirjakaupat, niin olisihan se positiivista, että mies saa hyvää kahvia odotellessaan. Brisbane puolestaan on täkäläisten suosikkikaupunki, kahden tunnin lento, vieressä Gold Coast, josta käsittääkseni aika moni kaledonialainen omistaa kakkosasunnon ja samanlaiset kelit kuin täällä. Tällä siis mentiin.

Melbourne

Koska La Nina vaikuttaa täällä tietysti myös naapurimaihin, niin loman ajaksi oli luvattu hillittömiä sateita. Sekä Victorian että Queenslandin alueilla oli jo ennen meidän lähtöä satanut todella paljon ja tulvia pukkasi jokaiselle esikaupunkialueelle. Varauduttiin siis pahimpaan. Kun laskeuduttiin Melbourneen, niin näytti vielä ihan hyvältä, mutta laukkuja odotellessa alkoi sataa niin paljon, että piti ottaa taksi kentältä. Kyllä sitä vettä sitten tulikin. Mutta meidän tuurilla se oli ainoa kunnon vesisade koko reissulla.

Keskusta muistutti Sydneyn CBD:tä, samoin Brisbanen keskusta eli ei jaksettu kummassakaan viettää kauheasti aikaa. Niitä mainostettuja hyviä kahviloita oli joka paikassa muuallakin, samoin tosi hyviä ravintoloita. Lämpötila oli +17 astetta eli me olimme ihan jäässä ja kuljimme villapaidoissa, kaulahuiveissa ja takeissa. Mies kaipaili pipoa. Paikalliset kulkivat shortseissaan. South Melbournen lisäksi St. Kilda oli kiva paikka, kauniita vanhoja rakennuksia ja hiukan kuin Bondi Beach, mutta selvästi rosoisempi ja boheemimpi. Käytiin myös Victorian osavaltion pääkirjastossa (State Library Victoria), joka on Australian vanhin kirjasto (1854) ja yksi maailman ensimmäisiä ilmaisia kirjastoja. Melbourne on muuten Unesco City of Literature. Minulle sopiva paikka siis.

Olipa kaunis tämä State Library. Ja aktiivisessa käytössä.

Melbourne on tosiaan taidekaupunki, isot taidemuseot olivat kompaktisti samalla alueella, mutta valitettavasti kiinni silloin, kun meillä olisi ollut aikaa käydä. Yhdessä päästiin käymään, mutta näyttely (Tate Modernista tuotu) oli aivan surkea. Niin surkea, että jopa minä pidin sitä rahantuhlauksena. Onneksi Federation Square kokonaisuutena korvasi hiukan pettymystä. Tuttavallisemmin Fed Square vietti itse asiassa 20-vuotisjuhlaansa, kun olimme siellä. Rakentamisvaiheessa ja alussa sitä kuulemma moitittiin, mutta nykyään se on kaupunkilaisten olohuone ja kokoontumispaikka kelillä kuin kelillä.

Fed Square

South Melbourne, Albert Park ja St. Kilda

Me yövyimme South Melbournen alueella, tosi kiva paikka, upea hotelli (Coppersmith) ja kaikkea kivaa kävelymatkan päässä. Mutta kalliista asuinalueesta huolimatta sen keskelle rakennettu aivan hirveä vuokratalokolossi näkyi kyllä kadulla. Huumeidenkäyttäjiä ja muuta vastaava porukkaa oli riittävästi. Todella surullista. Kuulin sitten tutulta, että Ausseissa on tosi paha huumeongelma, paremmissakin piireissä nuoret käyttää paljon huumeita. Nämä meidän näkemät tyypit oli niitä pitkän linjan tyyppejä eli aika pahan näköisiä. Ja hotellin vieressä sivukadun puolella oli ulkoisesti ihan siisti pienkerrostalo, mutta ikkunat rikottuna ja lukuisia ostoskärryjä oven tukkeena tai kaatuneena kadulle. Yhtenä aamuna ikkunan alla olikin varsin epämiellyttävä tappelunnujakka, tyypeistä ilmeisesti ainakin yksi oli sen talon asukas.

Ihana pikkuhotelli, kauniit huoneet. Alakerrassa ravintola ja ylhäällä pieni kattobaari.

South Melbourne oli täynnä tällaista nättiä vanhaa rakennusta. Tosi kodikkaan oloisia asuinalueita.

Tämä Park Towersin vuokratalokolossi oli karsea ilmestys keskellä South Melbournea. Google mapsista saa paremman kuvan rakennuksen koosta

Yksi kivoimmista ”nähtävyyksistä” oli South Melbournen sisätori, käytiin siellä lounaalla ja ihmettelemässä kojuja. Porukkaa oli todella paljon lauantaina, mutta ravintoloitakin riitti joka lähtöön eli ei tarvinnut jonottaa. Ja nuo hyvät kahvilat helpottivat minua, koska mies todellakin istui aika monessa, kun minä olin kirjakaupoissa. Melbournessa ei ollut mitään isoa Kinokuniyan tapaista ketjua, mutta useampia pienempiä ja paikallisia. South Melbournessa oli useampia ”lähiostareita” ja melkein kaikissa oli pieni kirjakauppakin. Aika siistiä. Ihmiset selvästi käyttivät lähipalveluita, kun kivijalkakauppa näytti kukoistavan asuinalueillakin.

Tätä me tehdään, kun ollaan NC:n ulkopuolella. Ihastellaan halpoja hintoja. South Melbournen sisätorin ulkoreunaa kiersivät nämä vihanneskojut, sisällä oli kauppahallityylinen puoli ja sit sisustus/vaatekauppapuoli. Paljon ruokapaikkoja jne. Todella kiva paikka ja lauantaina hyvin suosittu.

Kaikilla kirjakaupoilla tuntui olevan joku oma spesialiteettinsa ja palvelu oli todella hyvää.

Tämä oli myös aika jännä kauppa, luulin ekaks et on jotain luonnonkosmetiikkaa yms kun katselin kauempaa, mut sit kun kauppaan lappasi koko aika koiria ja menin uteliaisuuttani katsomaan, niin olikin koirien herkkukauppa. Tässä karvaisia kengurunkorvia. Meinasin ostaa, mutta muistin sitten, et eihän näitä saa tuoda tänne meille.

Ihan fancy koiranherkkukauppa

Ihan hotellin vierestä alkoi Albert Park, 225 hehtaarin puisto ja erilaisten urheilulajien keskittymä. Siellä on Lakeside stadion, Melbourne Sports and Aquatic Centre, sisäpelihalleja, golfkenttä, jahti- ja purjehduskerho, moottorirata ja hienot kävelyreitit järveä ympäri. Tämä koko alue oli ennen Bunurong (tai Boonwurrung) aboriginaalien aluetta ja täällä on pidetty heidän seremoniallisia hetkiään, silloin ennen kuin valkoiset tulivat ja veivät kaikki maat. Puistossa oli kyltti ”Albert Park is part of an Aboriginal cultural landscape in the traditional Country of the Bunurong People. Parks Victoria respects the deep and continuing connection that Bunurong Traditional Owners have to these lands and waters, and we recognise their ongoing role in caring for Country” ja samanlaisia tekstejä näkyy kaikkialla. Keskustassa pilvenpiirtäjien keskellä, Fes Squarella, ratikkapysäkeillä jne. En usko, että nämä kyltit paljon lohduttavat aika törkeästi sorrettuja aboriginaaleja, mutta on se silti hyvä muistuttaa paikkojen historiasta.

Puisto on nimetty Kuningatar Victorian puolison, prinssi Albertin mukaan. Piknikpaikkoja näytti olevan siellä täällä, puisto oli täynnä lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia (kyllä muuten ilahdutti, kun koirat olivat kiinni eikä kuten täällä). Ja sitten oli näitä kuuluisia mustia joutsenia. Olivat hyvin tottuneita ihmisiin ja ilmeisesti jotkut ruokkivat niitä säännöllisesti, kun yksi joutsenperhe kiiruhti kauheaa vauhtia yhden rannalle istuneen rouvan luokse. Monia muitakin lintuja ja eläimiä oli, mutta katsoin parhaaksi olla tietämättä niistä sen enempää (ne hämähäkit kammottaa liikaa).

Melbournen Albert Parkin mustat joutsenet. Niitä oli paljon.

Valkoiset laput joutsenien kaulassa ovat tunnistusmerkkejä.

St. Kilda oli aika hipsterialue, todella viehättävä 20000 asukkaan kaupunginosa ihan meren ja pitkän hiekkarannan vieressä. Rantakadun asunnot taitavat olla hinnoissaan, tosin talojen ja rannan välissä meni monikaistainen tie, mikä hiukan toi miinuspisteitä. Miten autot saakin aina parhaat väylät ja hienoimmat maisemat. St. Kilda on ennen ollut Yaluk-ut-Weelam klaanin aluetta, samasta Boonwurrung ihmisten heimosta. Viktoriaanisena aikana tänne rakennettiin upeita palatseja Melbournen eliitille. Myöhemmin tämä on ollut Melbournen punaisten lyhtyjen aluetta, sitten taiteilijoiden aluetta ja sitten gentrifikaatio on tietysti tuupannut nämä vähemmän tienaavat taas pois rikkaampien jaloista.

St. Kildan ranta. Olis ollut mahdollisuus mennä suppilaudoilla katsomaan pingviiniyhdyskuntaa, mutta ei oikein houkutellut tällä kelillä.

Itselle tuli mieleen esimerkiksi Sopot ja muut kesäisen rantaelämän keskukset, jotka ovat talvisin ”hylättyjä”, mutta tyhjyydessään kovin kiehtovia. Palais Theatre ja Luna Park ovat auki ympäri vuoden, mutta nyt ne olivat hiljaisia. Kesällä St. Kilda olisikin ihan erilainen vierailukohde, äänimaailma olisi kesähelteillä tyystin erilainen. Mutta ihanan tunnelmallinen paikka se oli nytkin ja talobongarille hieno kohde.

Tämä oli yks kauneimmista rakennuksista St. Kildassa. Mies aina torppaa mun haaveet tällaisista sanomalla, että mieti miten paljon tuossa on kunnossapitoa.

Brisbane

Brisbanen kelit muuttuivat täydellisesti eli sateet loppuivat, kun sinne päästiin ja lämpötila nousi yli kolmeenkymmeneen. Meille siis sopivampaa, kuin Melbournen kelit. Taas kävi hotellin kanssa hyvä tuuli, aivan erinomaisella paikalla ja hyvien yhteyksien päässä oleva Hotel Limes Fortitude Valleyssä. Suosittelen kyllä tuota aluetta kaikille Brisbaneen menijöille. Ja hotellia myös. Ihan lähellä oli James Street, jossa käytiin melkein joka ilta syömässä tai lasillisella. Julkinen liikenne ei ollut ihan yhtä hyvää kuin Melbournessa (joka sekin oli kaukana Sydneyn sujuvuudesta), eikä Brisbane ollut mikään kävelijän kaupunki toisin kuin nuo muut.

Vanha ja kaunis, mutta hyvin ränsistynyt historiallinen McWhirters ostoskeskus Fortitude Valleyssa. Osa on kunnostettu asunnoiksi, mutta toinen puoli oli todella huonossa kunnossa. Kattoja tippunut kosteudesta. Kirppiksiä ja aasialaisia ruokapaikkoja vielä löytyi. Ei kovinkaan kivalla alueella, kävelykadulla oli ihan päivälläkin paljon huumeporukkaa.

Yksi vanhoista, säilyneistä rakennuksista. Pilvenpiirtäjät lähestyvät Fortitude Valleyta eli kymmenen vuoden päästä näyttänee todella erilaiselta. Onneks tämä lienee suojeltu, kuten tuo McWhirtherskin.

Siitä huolimatta, ettei kaupunki ollut kovin kävelijäystävällinen, käveltiin ihan hulluna helteessä, kun esimerkiksi bussireittejä oli vaikea selvittää. Olisi pitänyt ladata appsi, mutta ei meidän liittymät toimi ulkomailla aina edes soittamiseen, saati sitten mobiilidataan. Esimerkiksi Paddingtoniin raahauduttiin ylä- ja alamäkiä hellekangastusten keskellä ja melkein missattiin koko paikka. Onneksi satuttiin katsomaan yhdessä risteyksessä oikeaan suuntaan 😁. Sen jälkeen päätettiin, että loppuu kävely, mutta eihän se mihinkään loppunut. Tuntui, että kaikki juna-asemat olivat remontissa ja kävelijöiden kiertoreitit olivat minusta kilometrien mittaisia.

Tämä kävely Paddintoniin järkyttävässä helteessä ja lintupelossa oli aika paha.

Paddington ei ollut muuta kuin yksi pitkä katu, mutta täynnä kivoja kauppoja ja kahviloita. Oli siis visiitin väärti.

Tämä Empire Revival oli käymisen arvoinen. Muistutti Kasvihuoneilmiötä, mutta laadukkaampaa tavaraa, aitoja koruja, vanhaa posliinia jne. Kuulemma elokuvalavastajat etsivät täältä aina tavaroita.

Vähän kyllä mietin, että miten nämä pikkukirjakaupat pysyy pystyssä, mutta kuten Melbournessakin, niin varmaan Brisbanessakin hyödynnetään lähipalveluita eli kirjatkin ostetaan omalta asuinalueelta.

Skipattiin muuten Golcosse (kaledonialaisittain sanottuna) eli Gold Coast, koska en jaksanut istua lähijunassa kahta tuntia suuntaansa vain nähdäkseni hiekkarannan ja korkeita rakennuksia. Kuvista näytti aika paljon Miamilta. Siellä olisi törmännyt kuitenkin kaledonialaisiin, lentokentällä nähtiin heti yksi tuttu, joka oli viettänyt viikon Golcossella. Nähtiin myös muita tuttuja eli s/y Manta ja Auli ja Hanski olivat Brisbanessa samaan aikaan. Vietettiin viimeinen ilta illallisen merkeissä meidän hoodeilla. Otettiin riski ja mentiin uudemman kerran pizzalle paikkaan, jossa pizzojen päälle oli ripoteltu reilusti suolaa. Salamipizza ei sitä ihan hirveästi kaivannut ja juotiin ehkä kolme litraa vettä niitä pizzoja syödessä. Tarjoilija muisti meidät ja vitsaili, että laitetaanko hiukan enemmän suolaa tällä kerralla.

Tässä sarjakuvassa vitsaillaan just sillä, että Golcossen ranta on täynnä caldocheja.

Päätettiin ekana päivänä kävellä lähimmälle vesibussipysäkille. Brisbanessa menee maksullinen vesibussi, mutta tietyllä alueella myös ilmainen ja tähän ilmaiseen tähdättiin, kun meillä ei ollut matkakorttia vielä. Taivallettiin helteessä James Streetin päähän ja siitä sitten kohti vesibussia. Oikein nättejä asuinalueita, mutta kun tuli ensimmäinen varoitus hyökkäävistä linnuista, niin alueet lakkasivat olemasta nättejä. Kyltissä sanottiin, että varo kävelemästä tai pyöräilemästä (tai edes olemasta) tällä alueella. Keskellä hienoja omakotitaloja. Minä tietysti menin heti paniikkiin ja odotin sellaista jättimäistä korppikotkaa hyökkääväksi kimppuun. Kaverini valisti myöhemmin, että kyseessä on hyvin äkäinen, paikallinen harakka. Todella iso sellainen. Tultiin siihen tulokseen, että Australiassa kaikki eläimet yrittävät viedä ihmiseltä hengen.

Vesibussit kulkivat tulvien takia hyvin pientä väliä, muuten niillä pääsisi aika näppärästi eri puolille Brisbanea.

Helle alkoi olla jo sitä luokkaa, että piti pysätä välillä smoothielle (ja kirjakauppaan, joka ykskaks yllättäen tuli vastaan 😁), mutta sitten jatkettiin taivallusta ja päästiin vihdoin nääntyneinä sinne vesibussipysäkille. Joka oli sateiden ja tulvien takia suljettu. Saatoin hiukan kiroilla, vaikkakin myönnän, että joki virtasi siinä kohtaa pelottavaa vauhtia eli syystäkin varmaan suljettu. Ilmoitustaululla oli lista suljetuista pysäkeistä ja se lista kattoikin lähes kaikki ilmaisbussin pysäkit. Olin ihan epätoivoinen, että joudun kävelemään siinä helteessä koko matkan takaisin läpi tappajalintualueiden. Mutta meillä kävi hillitön tuuri, nimittäin pysäkille samaan aikaan tullut ja sulkemista voivotteleva pariskunta kysyi meiltä yllättäen, että mihin te olitte menossa ja he voivat heittää meidät. Heillä oli auto vieressä parkissa.

Rasismi rehottaa

Saatiin siis kyyti South Brisbaneen ja samalla sightseeing kierros, kun rouva kertoi koko matkan nähtävyyksistä jne. Kutsuimme heidät sitten meidän kanssa lasilliselle, kun halusimme korvata kyydin ja tulikin hauska parituntinen vietettyä heidän kanssaan. Molemmat olivat Botswanasta kotoisin, mies oli ensin tullut Australiaan opiskelemaan (ilmeisesti jollain hyvällä stipendillä) ja rouva sitten perässä. Mies on töissä toisella puolella Australiaa, 14 tunnin lentomatkan päässä, ja kun hän on kotona, hän vie vaimon aina johonkin viihtymään siksi aikaa kun lapsenvahti katsoo lapsia. Erittäin mukavia ihmisiä. Mutta heiltä kuulimme myös miten kauheaa rasismia Australiassa on. Niin pahaa vielä vuosien asumisenkin jälkeen, että rouva on välillä miettinyt haluaako lähteä ollenkaan kotoa ulos. Ja he ovat hyvin toimeentuleva, kouluttautunut pariskunta.

South Brisbanen tekoranta joen vieressä.

Meillehän Aussit näyttäytyy mielettömän mukavana paikkana, ihmiset ovat äärettömän avuliaita ja ystävällisiä. Erehdyt kerran katsomaan kysyvän näköisenä katukylttejä, niin paikalle ryntää ihmisiä kysymään, voinko auttaa ja melkein kädestä pitäen ohjaavat oikeaan suuntaan. Mutta samaan aikaan, kun me olimme siellä, yksi koulumatkalla pahasti pahoinpidelty nuori aboriginaalipoika, Cassius Turvey, kuoli ja poliisin ensimmäinen kommentti oli, että hän saattoi olla väärään aikaan väärässä paikassa. Ihan oli matkalla koulusta kotiin. Lueskelin kotiin palattua lehtijuttuja tästä kamalasta tapahtumasta ja ihmiset järjestivät isoissa kaupungeissa suuria protesteja rasismia vastaan. Kun kerroin tästä instassa, sain todella monta kommenttia, miten pahaa rasismia Ausseissa on. Itselle se tuli aika yllätyksenä, kun näin valkoisena eurooppalaisena jopa kuuluisan hankala maahantuloprosessi sujuu kuin vettä vaan.

Hiukan tämä kaikki on saanut katsomaan maata eri silmillä ja miettimään, miten ne kaikki muualta tulleet, esimerkiksi aasialaiset siellä kestävät. Nyt koko Australia potee todella pahaa työvoimapulaa, kaikilla aloilla. Joka paikka oli täynnä ”palkataan” ilmoituksia, kuten oli jo Sydneyssä maaliskuussa ja esimerkiksi molempien hotellien aamiaiset oli erikoisjärjestelyin, koska kummassakaan hotellissa ei ollut riittävästi henkilökuntaa. Coppersmithin ravintolaakaan ei voitu pitää auki joka ilta henkilöstöpulan vuoksi. Koronasulku oli pitkä, todella moni palasi varmaan kotiin Aasiaan tai mistä ovatkaan muuttaneet Australiaan, eivätkä taida tulla takaisin.

Tämäkin panimo kaipailee työvoimaa. Mies siirtyi Brisbanessa kahviloista panimoihin mun kirjakauppa

Minulla on yksi tuttu täällä Uudessa-Kaledoniassa, joka on niin käsittämätön rasisti, että en meinaa pystyä olemaan samassa paikassa hänen kanssaan lainkaan. Hänellä on uskomaton viha kanakeja kohtaan, ihan käsittämättömiä oletuksia esimerkiksi referendumista, kanakien tilanteesta täällä ja yleensäkin heistä. Kuten, että eivät he maksa lainkaan veroja, mutta silti vaativat kaikkea. Sanoin, että ihan samalla tavalla maksavat verot, kun muutkin, tosin slummeissa asuvat eivät välttämättä kaikki maksa jos tulot jäävät sen rajan alapuolelle, että veroja ei tarvitse maksaa. En viitsi rumimpia lauseita tähän edes kirjoittaa. Toki en itsekään ymmärrä kanakien kännäilyä ja sekoilua, varsinkaan, kun haluavat itsenäistyä. Itse keskittyisin heidän johtohahmonaan siihen, että nuoret kouluttautuisivat niin paljon kuin mahdollista, jotta itsenäistymisen jälkeen olisi osaavaa porukkaa johtopaikoille. Mutta ei tämä ole ihonväristä kiinni, en ymmärtäisi muidenkaan vastaavaa kännisekoilua ja väkivaltaa.

Ai niin, nyt uusia referendumeita vaaditaan jo kuuluvammin, saas nähdä mitä tästä tulee. Ja kaikki nikkelitehtaat ovat ihan lirissä. Näistä enemmän jossain seuraavassa postauksessa.

Uutta referendumkierrosta suunnitellaan. Täällä, ei niinkään Ranskan päässä.

Meanwhile in NC

Taas meidän loman aikana väkeä kuoli liikenteessä, niin että hirvitti. Ja senkin jälkeen ruumiita on tullut. En enää edes tiedä, mikä on tämän hetkinen luku vuoden alusta. Ehkä se on jo 57 kuollutta. Tämä on pienempi paikka, kuin Espoo, jossa kuolee 3 henkilöä vuodessa liikenneonnettomuuksissa. Kuten olen varmaan aiemminkin kirjoittanut, nyt lehdessä keskustellaan, et tarttis tehdä jottain. Esimerkiksi alkaa käyttää turvavyötä, ja ehkä jopa pitää turvavyöratsioita. Ja varovasti keskustellaan myös siitä, että pitäiskö ajaa vähemmän kännissä.

Tässä pari esimerkkiä: viime viikolla Mont Doressa varastettiin auto, poliisi yritti pysäyttää autoa, mutta kuski päätti lähteä karkuun. Poliisi oli hengenvaarassa, puhumattakaan monesta ihmisestä mm rakennustyömaalla, jonka läpi kaahari ajoi. Ei niin kaukana meistä. Lopuksi kuski ajoi kolme kertaa päin poliisiautoa, joka yritti tukkia tien. Sen jälkeen kuski ja matkustajat lähtivät karkuun, mutta poliisi sai heidät nopeasti kiinni. Ei ehkä ihme, koska kuski oli niin kännissä, että hän vaipui siinä sitten ”alkoholikoomaan”, kuten täällä sanotaan eli sai alkoholimyrkytyksen ja hänet piti kuskata kiireesti sairaalaan. Ilmeisesti karkumatkan aikana piti vetää vielä vähän lisää viinaa, joka iskeytyi vasta karkuunjuostessa kunnolla elimistöön. Täysi ihme, ettei tässä kuollut ketään.

Ja sitten joku toinen murtautui johonkin asuntoon, ja vei pihalla olevan mopoauton avaimet. Murtautuja oli niin kännissä, että kaatuili pihalla monta kertaa ja meteli herätti naapurit, jotka soittivat poliisit paikalle. Ja koska hän oli niin tuubat, mopoauton käynnistämisessä meni aikaa eikä parkkikselta ollut helppo lähteä pois törmäämättä muihin autoihin. Siitä poliisi sitten keräsi hänet talteen.

Viime viikolla tämän meidän asuinalueen eli Val Plaisancen asukkaat oli kutsuttu keskustelutilaisuuteen, jossa käytiin läpi ”miten pidetään Val Plaisance yhtä turvallisena, kuin se on tähänkin saakka ollut”. Päättelen tästä, että meidänkin superturvallisella ja mukavalla alueella on homma muuttunut. Meillä on yksi koditon tyyppi, todella mukava, hän tuntee kaikki ja kaikki tuntevat hänet. Mutta sen lisäksi tässä meillä on pyörinyt kaksi nuorta jätkää (valkoisia, ei kanakeja), jotka kiertävät katsomassa roskikset. En tiedä oliko jompikumpi heistä, joka oli avannut meidän roskapussin ja jättänyt sen roskalaatikon päälle auki revittynä. Sisältä oli kelvannut vanha leivänjämä, leipäpussin löysin matkan päästä koiralenkillä. Ei nämäkään tyypit niin haittaa, eivät ole tuntuneet uhkaavilta, mutta en tiedä mitä muuta porukkaa täällä(kin) öisin pyörii vai pyöriikö.

Kaikki muu on ohhoon päälle, paitsi pankissa

Taas pieni loppukevennys. Täällähän on kauheasti kaikkia sääntöjä ja byrokratiaa mm. miehen työlupaan ja oleskelulupaan liittyen, mutta ne kuitenkin vähän vaihtelevat, että pyydetäänkö jotain papereita vai ei ja mystisesti eri ihmisiltä on pyydetty erilaisia tietoja. Esim. mieheltä ei ole koskaan pyydetty syntymätodistusta, mutta belgialaiset joutuvat toimittamaan joka vuosi syntymätodistuksen sinne. Ilmeisesti vanhoja papereita ei katsota enää seuraavana vuonna, kun luulis, että syntymätodistus riittäisi vain kerran. Onneksi meillä oli nyt vikan kerran tämä prosessi.

Mutta siis, kaikki on muka tosi tarkkaa, mutta oikeasti ei sitten olekaan. Paitsi pankissa. Joskus, kun oikein hermostuin pankkiin, kyselin muilta expateilta, että kannattaako vaihtaa pankkia ja vastaus oli, että SGCB on täkäläisistä surkeista pankeista surkein, mutta ei varmaan kannata vaihtaa, kun ei se vaihtamalla parane. Ja meillä on sentäs se mobiiliappsi. Appsista huolimatta pankki on varmaan se, mihin on eniten mennyt hermot. Heti alusta alkaen. Ensinnäkin tili on yhteinen, mutta monsieur on kuitenkin se ”päähenkilö”, jonka yhteystiedot on liitetty tiliin, ja jonka pitää päättää kaikki tiliin liittyvät asiat. Soittavat siis miehelle, jos on jotain tiliasiaa, eikä miehellä ole koskaan hajuakaan, mistä he puhuvat. Hän ei ole kertaakaan kirjautunut appsiin eikä hänellä ole hajuakaan mistään pankin jutuista. Jossain vaiheessa suostuivat liittämään minun korttiini minun puhelinnumeroni, että saan vaihtaa tarvittaessa salasanan.

Tästä tarkkuudesta pari esimerkkiä; saimme kerran rahansiirron Kanadasta, kun lähetin sinne täältä pois muuttaneiden tuttujen pojan hampaiden oikomisraudat. Ensin pankki soitti miehelle, että mikä tämä rahansiirto on (olisko ollut 80 euroa, miehellä ei tietenkään hajuakaan asiasta) ja sitten vaadittiin todistukset, että se on mitä sanottiin. Onneksi hammaslääkäri oli kirjoittanut kuittiin, että tilaaja korvaa minulle (reimbursement) ja DHL:ltä oli kuitti tallella. Tämä oli iisipiisi juttu siis. Tästä on vaan menty tarkemmaksi. Maksoin yhden tutun ostokset, kun hänellä ei ollut vielä täkäläistä pankkikorttia (second hand tapahtuma, kyseessä pieni käsilaukku). Kun hän sai tilinsä toimimaan, niin hän yritti tehdä minulle rahansiirtoa.

Ei onnistunut antamieni ohjeiden mukaan (ensin pitää luoda vastaanottaja jne), koska pankin piti ensin tarkistaa, että minä olen oikea henkilö. Onneksi olin 😄, pankki sitten vastasi tälle ystävälleni, että joo, löysimme Madame M:n järjestelmästä. Ei silti onnistunut siirto millään, joten ystävä soitti pankkiin ja kysyi, että mikä mättää. No se mätti, että he halusivat tietää a) miksi hän on siirtämässä minulle rahaa (150€), sitten b) miksi minä olin maksanut jotain hänelle ja c) mikä ostos oli kyseessä. Tämän jälkeen pankkihenkilö oli vielä kommentoinut, että olipas kallis laukku. Just.

Nyt toinen ystäväni selitti, että he olivat ostaneet lentolippuja niin, että yksi tyyppi maksoi koko varauksen ja muut maksoivat sitten hänelle omien lippujensa hinnan. No tälle maksajalle oli soitettu, että miksi tulee rahaa tilille? Ja kun hän oli kertonut miksi, häneltä oli kysytty, että onkos sulla kirjalliset sopimukset kaverien kanssa tällaisesta systeemistä. Että pitäis olla. Tämä henkilö oli sanonut pankkihenkilölle, että sanonko mihin voisit ne sopimukset tunkea.

Tekisi mieli mennä pankkiin kertomaan MobilePaysta, mutta eivät ne varmaan uskoisi……

Kyllähän näillä maisemilla saa paljon sekoilua anteeksi……

Sydney – uusi lempikaupunkini

04/05/2022 by toispualpalloo

Miehellä oli loma. Vihdoin ja viimein. Ensimmäinen kunnon loma Uudessa-Kaledoniassa. Suomen vierailun kahta viikkoa ei voi oikein lomaksi kutsua, sen verran rankka se oli. Olin suunnitellut tätä lomaa vaikka kuinka pitkään ja tarkoituksena oli mennä Lifoulle ja kiertää tämä Grande Terre ja mennä mahdollisesti myös Australiaan. Olin myös suunnitellut kaikkien Loyalty-saarien kierrosta kerralla, mutta se on aivan mahdotonta. Tulee halvemmaksi lentää joka saarelta takaisin Noumeaan ja sitten seuraavalle saarelle, vaikka ne ovat vierekkäin, ja vaikka heillä on oma lentoyhtiö Air Loyautes. Turistia ajatellen joku olisi joskus voinut miettiä jonkun näppärän saarikierroksen ja vaikka venekuljetukset saarelta toiselle, mutta ei toki täällä. Turisteista on vaan häiriötä. Saarelaiset itse eivät ilmeisesti koskaan käy toisilla saarilla, varmaan tribut ja klaanit ovat niin verivihollisia keskenään, ettei se onnistu.

No aina, kun Lifoun lentoja ja hotelleja katselin, siellä samalla kiukuteltiin siitä, että koronatesteistä tuli maksullisia. Osa täällä ei ole halunnut ottaa rokotuksia eikä ole siksi siis saanut koronapassia paitsi tekemällä koronatestejä koko ajan, joten oireettomien testit ovat nykyään maksullisia (20€). Lifoun tribut eivät voi säädöksille ja laille mitään, mutta he voivat kyllä blokata lentokentän, kun se heidän maillaan on. Kenttää suljettiin ja avattiin niin epämääräisesti, etten uskaltanut mitään etukäteen varata. Yksi Lifoulla asuva perhe huuteli kaikissa mahdollisissa somekanavissa hätäänsä, koska heillä oli lennot Ranskaan, mutta eivät päässeet saarelta pois. Joku sitten ilmeisesti myi heille omat paikkansa Betico-alukseen, joka kulkee pari kertaa viikossa saarilta Noumeaan.

Koska Lifou oli vähän ohhoon päälle, niin suunnittelin samalla reittiä ja pysähdyspaikkoja tämän pääsaaren kierrokseen. Ja tuijotin kaikkia mahdollisia säätiedotuksia. Joka paikkaan pohjoiseen luvattiin sadetta, eikä sateella voi tehdä ultrakevyellä koneella lentoja tai veneretkiä joella. Tai vaeltaa tässä liukkaassa maastossa katsomassa vesiputouksia. Ei oikein suunnitelmat siis edenneet missään vaiheessa. Koirahoitolaa olin varoittanut etukäteen, että näiden viikkojen aikana Nemo tulee jossain välissä hoitoon. Sieltä vastattiin, että Nemolle on aina tilaa vaikka päivän varoitusajalla.

Eikä naapurimaa Australia näyttänyt yhtään paremmalta, sitä säätä olin seurannut myös jo pidempään. New South Walesissa ja Queenslandissa on satanut jopa enemmän kuin meillä täällä, enemmän kuin yli 150 vuoteen, joten sekin vaikutti vähän huonolta. Jutut ja kuvat niistä tulvista olivat niin käsittämättömiä, että meidän sateet ei edes yhteensä vedä vertoja sille. Kaksikerroksisista taloista näkyi vain vähän yläkertaa. Tahitille oltaisiin päästy myös, mutta kannattaako meiltä täältä lentää samanlaiselle saarelle? Moni on sanonut, että pääsaarella ei ole mitään nähtävää (eli Mooreassa) eli sitten olisi pitänyt lentää jollekin pikkusaarelle resortiin.

Enää ei riitä passi ja hammasharja

Miehen loma alkoi, enkä vieläkään ollut varannut mitään. Viikonloppu ihmeteltiin ja katseltiin säätä, mutta ei osattu päättää mitään. Maanantaina meni hermot tähän omaan päättämättömyyteen ja ostin liput Sydneyyn seuraavalle aamulla. Johan tuli ripeyttä liikkeisiin 😄. Ihan kauheasti en jaksanut käyttää aikaa hotellin etsimiseen, mutta sellaisen huomasin arvosteluissa, että osalla Sydneyn hotelleista ei ole kovin hyvin lähtenyt homma koronan jälkeen käyntiin. Arvostelut olivat tosi huonoja. Valitsemani sitten taas oli saanut jo nyt paljon hyviä arvosteluja. Valittu, mikä valittu ja sitten rynnättiin äkkiä koronatesteihin.

Viisumit olin hankkinut jo aikaisemmin, koska kuulin, että niissä on pitkät jonot. Olisi pitänyt arvata, että suomalaisena ollaan taas erittäin hyvässä asemassa tämän suhteen. Kun selvisin viisumien koodiviidakosta oikeaan kohtaan, sain meille e-viisumit kymmenessä minuutissa. Arvioitu aika oli 24 tuntia. Sekin olisi ollut ihan ok, tuo 10 minuuttia oli aika ällistyttävä nopeus. Viisumit ovat voimassa vuoden eli voidaan tehdä tässä useampikin reissu. Sen lisäksi tarvittiin koronatestitulos englanniksi (onneksi meillä lukee tarvittavat asiat myös englanniksi, vaikkakin minipienellä), englanninkielinen koronapassi (nämä säännöt on selvästi ranskalaisia ajatellen, jotka kulkee joka paikkaan ranskankielisten paperiensa kanssa 😉. Onneksi meidän paperinen koronapassi on kahdella kielellä ja sähköisen saa valita englanniksikin) ja Australian terveyspassi, jonka sai appsina ja oli helppo käyttää.

Koiran ehdin viedä hoitoon viisi minsaa ennen hoitopaikan sulkeutumista ja sitten pakattiin just niin, kuin ei koskaan kannattaisi pakata. Eli kiireellä, myöhään illalla. Vähän on pakkausrutiinit ruosteessa nykyään. Ajateltiin lähteä yhdellä laukulla, mutta yllättäen mun vaatepinoni kasvoi koko ajan isommaksi ja isommaksi. Ja kenkiäkin piti ottaa vähän enemmän. Ja käsilaukkuja. Ihan vaan siksi, että pitkästä aikaa pääsee johonkin, jossa voi käyttää ”kunnon” vaatteita, jotka täällä lojuu vaatehuoneessa ihan käyttämättöminä. On liian kuumaa ja liian rentoa, jotta voisin laittaa niitä täällä päälle.

Nämä lentokentän jonotustarrat kuvastaa hyvin Uutta-Kaledoniaa. Flip flopit on kansallisjalkineet.

Sydney mon amour ❤️

Lento meiltä Sydneyyn kestää kolme tuntia ja koska Sydneyn kenttä on niin lähellä keskustaa, oltiin jo puolilta päivin hotellissa. Saatiin huone heti ja aamiaisesta 50% alennusta plus drinksulippuja. Joita en varmaan muuten olisi ikinä käyttänyt, mutta olin lukenut, että tämän hotellin baarissa myydään Sydneyn Breweryn oluita ja siidereitä ja erityisesti viime vuoden kultamitalistia agave-inkivääri-siideriä. Oli muuten niin suosittu aulabaari, että se ihan täyteen ammuttu joka päivä. Ja tuo voitokas siideri oli niin hyvää, että sitä piti käydä juomassa lasillinen melkein joka ilta. En ole juonut siideriä varmaan kymmeneen vuoteen, joten en tiedä millaisia Suomesta nykyään löytyy, mutta tuo oli aivan uskomattoman hyvää. Omenasiideri maustettuna kirpeällä inkiväärillä, jota agave-siirappi vähän pehmensi. Ei mitään makeaa omenaa todellakaan. Karanteeni Sydneyssä oli muuten tyyliä ”kun olet tehnyt koronatestin hotellihuoneessasi ja sen näyttää negaa, niin voit lähteä kaupungille”. Suomalainen otti testeistä tietysti kuvan varmuuden vuoksi, mutta ei niitä tarvinnut mihinkään lisätä tai näyttää.

Ginger Agave Sider — Ginger Agave cider. Jumalten nektaria 😄.

Olipa Sydney ihana. Käveltiin ekoina päivinä noin 20 kilsaa per päivä, vaikka junat, metrot, bussit jne. sai maksaa samalla tavalla kuin Lontoossa eli lähimaksulla suoraan portilla. Mutta kelit oli niin mahtavat, ei kuumaa eikä hikistä (no okei, hiukan paleltiin ekoina päivinä, kun oli vain 22 astetta), mutta kaunista auringonpaistetta. Sydney on todellakin kävelijän kaupunki, ei ollut autoruuhkia missään, julkiset toimii, parhaat alueet oli varattu kävelijöille ja ihan CBD:ssäkin pilvenpiirtäjien lomassa meni kävelijöille suunniteltuja reittejä. Ihanaa, etteivät kaikki suurkaupungit ole autojen valtaamia ja autoilijoille suunniteltuja.

Cockle Bay Wharf, yksi näistä sataman ympärillä olevista uudehkoista alueista. On sekä hotelleja, asuntoja että toimistoja. Paljon ravintoloita jne.

Ihanaa olla pitkästä aikaa oikeassa suurkaupungissa

Oopperatalo oli kiinni, mutta päästiin kuitenkin sisälle katsomaan (koronapassi piti muuten näyttää vähän joka paikassa, maskeja ei tarvinnut käyttää paitsi julkisissa kulkuvälineissa, mutta käytin kuitenkin ruuhkassa ja kaupoissa muutenkin). Ei ketään muuta kuin me kaksi, joten oli ihan hieno Oopperatalokierros. Saleja ei nähty ja ehkä pyörähdettiin myös paikoissa, joissa ei olisi saanut, koska joku oli unohtanut laittaa yhdestä portista nauhat kiinni. Hups.

Mahtava 60-luvun interiööri

Queen Victoria Building oli näkemisen arvoinen ja varasin meille sieltä teehuoneesta sunnuntain iltapäiväteen, jotain mitä täältä ei todellakaan saa. Se kun ei sovi mihinkään väliin tässä tiukassa ruoka-aikataulutuksessa. Eikä napostelua ruoka-aikojen välillä katsota täällä meillä hyvällä. Sydney oli siksikin ihana, että siellä oli vanhaa ja uutta hienosti sekaisin, kerroksellisuutta, historiaa ja modernia. Vanhoja kauppakäytäviä oli upeasti entisöity, eikä kaikki ollut pelkkää uutta ostoskeskusta. Oxford Street oli tosi hieno katu vanhoine taloineen ja putiikkeineen, tosin taloissa ei ehkä ole muuta vanhaa jäljellä, kuin fasadi. Mutta pääasia, että edes se ja vanha miljöö. Ehkä koronasta johtuen vuokrataan kylttejä oli aika paljon, samoin työvoimaa haettiin lähes joka ravintolaan.

Vasemmalla Great Australian Clock ja oikealla Royal Clock. Molemmat aivan uskomattomia kelloja. Great Australian painaa neljä tonnia ja se kertoo Australian historiaa sekä aboriginaalien että eurooppalaisten jälkeläisten näkökulmista. Kellossa on 23 pienempää kelloa, jotka näyttävät eri kaupunkien aikoja. Royal Clock näyttää Englannin kuninkaallisiin liittyviä tapahtumia ja taitaa olla myös neljän tonnin painoinen kapistus. Koko QVB-rakennus oli upea. Jossain muualla se olis ehkä lanattu pois pilvenpiirtäjien tieltä.

Ja champagne afternoon tea oli oikein täydellinen sellainen. Juuri oikeanlaiset skonssit ja muut herkut. Ja erinomainen teevalikoima. Kahvinjuoja joutui kerrankin olemaan altavastaajana.

Taide- ja kulttuuripläjäys

Sain tutuilta täältä ja Suomesta paljon hyviä suosituksia Sydneyn nähtävyyksistä, mutta enemmän sitä tuli mentyä go with the flow-tyyliin eli mitä vastaan sattui tulemaan. Koska meille on kertynyt aika iso taidenäyttely- ja taidemuseovajaus (täällä ei ole, gallerioita on kierretty kyllä), ja Sydneyssä sattui olemaan Biennale 2022, niin aika taidepainotteista oli pari päivää. Taidepainotteiseksi meni myös shoppailu eli löydettiin yksi hieno galleria ja sieltä tarttui yksi taulu mukaan. Joka tosin on edelleen siellä, kun ei ole vielä päätetty mihin se kannattaa lähettää, tänne vai Suomeen. Tavattiin myös taiteilija Johnny K, kun hän sattui käymään galleriassa yhtenä kertana, kun siellä taas olimme.

Australiassa ei ilmeisesti ole lähimaksuissa mitään rajaa, kun jopa taulun olisi voinut maksaa korttia heilauttamalla. Sanoin, ettei nyt ihan onnistu meidän korteilla, ei suomalaisilla eikä kaledonialaisilla. Olen positiivisesti yllättynyt, että kaledonialainen kortti taipui yleensäkään ulkomaan lähimaksuihin (lähinnä julkisissa, mutta myös pienissä ostoksissa), minulla kun ei ole kovin positiivista käsitystä tästä meidän täkäläisestä pankista. Me oltiin aina kaikissa jonoissa ne, joiden piti tunkea kortti koneeseen ja antaa pin-koodi, kun meillä lähimaksun raja on huikeat 30 euroa. Alettiin jopa selittää jossain vaiheessa, että ”no kun tämä on tämä uusikaledonialainen pankkikortti ja nää on vähän tällaisia”, kun tuntui, että niin katseltiin, että mitä hemmetin säätöä 😅.

Hyvää ruokaa ja kirjakauppoja – mitä sitä ihminen muuta tarviikaan

Taronga Zoo oli näkemisen arvoinen, näin vihdoin kolme K:ta eli koalan, kengurun ja krokotiilin. Ja nähtiin hyvällä tuurilla koko leijonaperhe pentuineen. Samoin Kiinalainen puutarha oli hieno, mutta Bondi Beach ei tehnyt meihin niin suurta vaikutusta (siis se ranta, asuinalueena se oli tosi hieno). Millers Point, Sydneyn vanhimpia asuinalueita, oli myös ihanan tunnelmallinen. Mutta jestas niitä hintoja, siellä oli muutamia asuntoja myynnissä. Aussidollarin kurssi oli meidän kannalta erinomainen, kaikki tuntui tosi halvalta, paitsi nuo Millers Pointin asunnot.

Meidän koira ja eläintarhan kenguru. Jotain samaa heissä on.

Bondi Beach oli visuaalisesti kyllä hieno paikka, hyvin pikkukylämäinen. Ökysellainen. Suomalainen kokki Tomi Björck myi juuri Bondi Beachin talonsa jollain miljoonilla ja osti ilmeisesti uuden samalta alueelta. Paikallisessa lehdessä oli tämä oikein uutisoitu.

Ehdottomasti parasta oli suurkaupunkielämä, ravintolat, kahvilat, Boostit (meidän suosikkismoothiet, joita jouduttiin aluksi hiukan metsästämään, kun kaupat yms menivät yllättävän aikaisin kiinni) ja kaikki se säpinä ja fiilis, mitä olen kaivannut ihan hirveästi. Sydney on Australian business capital, mutta Aussityyliin erittäin rento, myös pukeutumisessa. Itsehän vaihdoin kaksi kertaa päivässä vaatteita, kun pakkasin niitä niin paljon mukaan, mutta olipahan ihanaa sekin. Oikein cityvaatteita päällä.

Ihmiset olivat happy houreilla jo kello 16 alkaen, kaikki paikat olivat täynnä 17.30 ja viideltä näki jo koirannulkoiluttajia ja lenkkeilijöitä jne. Toisin kuin täällä, kun työpäivät ovat niin pitkiä ja sitten pitääkin jo syödä sitä kellontarkkaa illallista kello 19.30. Yksi täkäläinen ystäväni, joka on asunut myös Australiassa sanoi, että hän ei pidä aussien shoppailukeskeisestä ilmapiiristä. Itse en huomannut sellaista lainkaan, vaan ne pari tavarataloa/ostoskeskusta, joissa kävin, olivat varsin tyhjiä. Kun taas kaikki puistot, ranta-alueet, ravintolat jne pullistelivat väkeä. Ehkä se oli koronarajoitusten poistumisen tuomaa huumaa.

Oopperatalo ja vesibussi, voiko sydneymäisempää olla.

Niin, ehkä hiukan korjaan: PARASTA oli se, että sai syödä, kun on nälkä eikä silloin, kun on kiveen hakatut ruoka-ajat. E H D O T T O M A S T I parasta. Ja Sydneysta sai ihan mitä nyt sattui tekemään mieli, mm. lempiruokaani hot potia. Ja kunnon korealaista. Eniten ärsyttää nämä ranskalaiset ruoka-ajat täällä, varsinkin viikonloppuisin, jos haluaisin syödä jo vaikka kuudelta. Ei onnistu mitenkään. Saati sitten viideltä. Paitsi jos kelpaa Burger King tai Mäkkäri. Tässä miehen lomalla käveltiin Baie de Citronsiin auringonlaskuaperolle ennen illallista ja olisin halunnut saada pientä suolaista lasillisen kanssa. Ei saa tapaksiakaan, ei edes oliiveja ennen kello 18. Ei tietenkään. Alkoholia kyllä saa.

Onnenhetkiä. Olen syönyt viimeksi kunnon hot potia ehkä 7 vuotta sitten.

Ja yksi parhaimmista asioista Sydneyssä oli kirjakaupat. Kinokunyassa melkein pyörryin ja ainakin vähän hyperventiloin, kun se oli niin valtava ja valikoima oli niin käsittämätön. Vasta kolmannella kerralla sain ostettua pari kirjaa. Mies tuli kipeäksi matkan loppupäivinä, joten aina kun hän lepäsi, minä olin kirjakaupoissa. Win-win-tilanne molemmille, hänen ei tarvinnut hengata siellä tuntitolkulla ja minä sain hiplata kirjoja rauhassa. Niin ihanaa, että olin ihan liikuttunut. En ostanut kuin kolme kirjaa, kun en jaksa niitä tänne kauheasti haalia, pelkkä kirjojen hiplailu riitti. Muita kauppoja en jaksanut kierrellä, kun vaatevalikoima oli syksy-talvivaatetta ja meille tänne kuitenkin liian kuumaa, mutta kosmetiikkaa ja apteekkituotteita ostettiin sen verran, että pärjätään kesään ja Suomen vierailuun saakka. Täällä kun on niin rajallinen valikoima kaikkea.

Valtava kontrasti

Matkan jälkeen korostui entistä enemmän kaikki ne asiat, mitkä Uudessa-Kaledoniassa ovat alkaneet tökkiä koko ajan enemmän. Ensinnäkin hinnat, meillä on täällä aivan järkyttävän kallista ja nyt sen taas tajusi Sydneyn jälkeen. Toisekseen se rentous oli niin virkistävää ja ihanaa, työ ei ole kaikki kaikessa, vaan vapaa-aikaa pitää olla ja se selvästi korostui tuolla. Tuntui olevan muutenkin erittäin rentoa. Uskon nyt entistä paremmin sen, että tehtaan rakennusvaiheessa Ausseja varten piti olla baareja tehdasalueella. Niitä oli peräti kolme vai neljä ja australialaiset rakennusmiehet saivat useamman oluen per päivä. Eli töiden jälkeen menivät sitten oluelle. Tosin eihän Gorossa paljoa vaihtoehtojakaan ole, jos siellä viikot oltiin silloin töissä. Ehkä olisivat alkaneet kapinoida, jollei niitä baareja olisi sinne tehty. Ja jos et itse halunnut kaikkea juoda, niin saatoit antaa oman kiintiösi jollekin toiselle. Tehdas kuitenkin valmistui aikalailla aikataulussa 😂. Kolmanneksi se, että vaikka ei harrastaisi mitään shoppailua, niin on se silti mukavaa, että valikoimaa on. Meillä ei ole. Ihan perusasioissakaan (kuten ruokatavaroissa), saati sitten jos haluaa jotain muuta. Tilaaminen on edelleen todella hankalaa ja kaikesta pitää maksaa tulleja ja veroja. Eikä postikulutkaan ole kovin edullisia (paitsi juuri tilasin manikyyrijuttuja ja postitus Pariisista oli 9,90€ ja kesti vain kolme viikkoa. Vieläkin vaikea uskoa tätä). Pieniä vaatekauppoja Nouméassa tosin on enemmän kuin varmaan missään tämän kokoisessa kaupungissa, mutta koska hinnat ovat niin tähtitieteelliset, niin ei huvita shoppailla.

Tämän reissun ja tammikuisen Suomen visiitin jälkeen on entistä enemmän alkanut ärsyttää myös kaikki tämä tumpelointi täällä. Varsinkin miehen työpaikalla. Minusta homma näyttää siltä, että ollaan vahvasti luisuttu sellaiseen syöksykierteeseen, jota ei enää oiota. Ja tietävät sen itsekin, joten kaikki idioottimaiset päätökset johtuvat panikoinnista ja täysin pihalla olevien paikallisten omistajien vaatimuksista. Mutta tästä asiasta tulee ihan oma avautumisensa. Varrmaan aika pitkä sellainen 😅.

Loppuloma menikin aikalailla kodin ja Dumbean joen väliä ajellessa, koska kelit eivät täällä parantuneet mihinkään. Loyalty-saaret ja Grand Terren kierros jäi jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Sain myös sen kaamean flunssan, mikä täällä kiersi ja kiertää edelleen ja joka täyttää nyt sairaalan, kun koronapotilaita ei enää ole. Tähän loppuun vielä piristykseksi hieno esimerkki ranskalaisten kohteliaisuudesta (siis metro-ranskalaisten, ei paikallisten): yksien naapurien läksiäisillallisella tämä Ranskaan palaava lääkärirouva kertoi, että hän on käynyt Turussa jossain lääkärikonferensseissa. Toinen naapuri kysyi, että onko Turku kaunis kaupunki, johon tämä rouva vastasi, että ei ollenkaan. No mutta kiitos nyt oikein paljon 🙄.