Vide grenierit ja tyhjät hyllyt

13/03/2021 by toispualpalloo

Vaikka maailma olisi yhteyksien ansiosta kutistunut paljon pienemmäksi kuin ennen, on täällä tullut ymmärrettyä, kuinka kaukana sitä on, kun on kaukana kaikesta. Paitsi Vanuatusta. Australiaan on lyhimmillään 1500 kilometriä. Kotiin Turkuun on 14 763 kilometriä. Emämaahan Ranskaan on lyhimmillään 16 820 kilsaa. Ja Ranskan Polynesiaan, joka jossain vaiheessa tuntui olevan vähän tässä vieressä, on matkaa 4500 kilsaa. Ranskan Polynesia on vielä päivämäärärajan toisella puolella eli aikaeroa sinne on 21 tuntia.

No miksikö tätä tässä on tullut mietittyä. Siksi, että taas on jouduttu tekemään sellaisia ostoksia täällä, jotka ehkä ajateltiin hoidettavan aina kun käydään Suomessa tai että ostetaan netistä. Koska ollaan täällä edelleen jumissa eikä posti kulje vieläkään, niin on pakko tehdä jo tiettyjä hankintoja täältä. Yksi esimerkki oli nyt juuri miehen partakoneen terät, jotka molemmat hajosivat melkein samana päivänä. Suurimmat liikkeet ovat tietysti tässä Nouméassa ja lähikaupungeissa, mutta ongelmana on se, että kenelläkään ei ole kunnon nettisivuja. Liikkeet ovat samoja kuin Ranskassa ja siellä on tietysti hyvät sivut, mutta tuotevalikoima on täällä murto-osa tai jotain (esim. elektroniikkaa) eli ole täällä kyseisen ketjun liikkeessä lainkaan.

On myös aivan tolkuttoman vaikea tietää, missä on myynnissä mitäkin, vaikka miten googlailisi. Ja yleensä sekin, että tietäisi missä olisi edes elektroniikkaliike, vaatii ison selvittelyn. Voi olla, että vieläkään ei olla löydetty kaikkia mahdollisia ja voi olla, että täällä on joku pikkuliike, joka nimenomaan erikoistuu partakoneisiin 😄. Ilmankos facessa on oma ryhmä Savez-vous, missä kysytään jatkuvasti ”tietääkö joku, myydäänkö täällä tuotetta x”, ”tietääkö joku missä myydään sitä ja tätä” tai ”tietääkö joku onko täällä sen ja sen korjaajaa”, ”onko täällä sitä ja sitä hoitoa tai palvelua, kuka on hyvä hammaslääkäri, onko englanninkielistä silmälääkäriä” jne. Meinasin jo laittaa sinne kyselyn, että missä täällä myydään Braunin partakoneita, mutta päätettiin tehdä ensin kierros.

Halpaa kuin saippua

Kierros oli ihan tuskaa. Täällä on ihan ok Gigantti-tyyliset myymälät, mutta hinnat ovat tajunnan räjäyttävät ja valikoima riippuu siitä, onko tullut tavaraa vai ei. Meidän astianpesukone hajosi viime keväänä sellaiseen aikaan, että korona oli vaikuttanut todella pahasti kuljetuksiin, joten myymälöistä oli ostettu melkein kaikki mallikappaleetkin. Siinä ei ollut paljoa valinnan varaa, että minkä ostaisi. Nyt hajosi syklonin seurauksena pyykinpesukone, mutta onneksi malleja oli ihan kunnon valikoimat. Hinnat vaan ovat karseat, sama LG:n pesukone, mikä Suomessa on tarjouksessa 299, maksaa täällä 630 euroa. Siinä on verot, tullit ja kuljetuskustannukset päällä. Ja tuskin näitä määriä lähetetään tänne suoraan valmistajalta, vaan ne kiertävät Ranskan keskusvarastojen kautta ja tulevat sitten sieltä.

Siinä sen näkee, mitä maksaa, kun pitää keskellä ei mitään olevalle saarelle kuskata kaikki ja kaukaa. Joskus jotain invest in-materiaalia Suomeen tehdessäni yksi ison globaalin firman edustaja sanoi, että Suomi on kuin saari, kaikki pitää kuskata meriteitse ja on kalliimpaa, kuin keski-Euroopassa. Nyt kun asiaa mietin täältä käsin, niin höpöhöpö, Suomi on ihan vieressä ja kumipyörät kulkee laivoissa hiukan paljon nopeammin. Tänne kestää pari kuukautta konttialuksella Euroopasta, pahimmassa tapauksessa kolme.

Mutta kun ei ole vaihtoehtoa, joko ollaan ilman pesukonetta (tai jotain muuta) tai ostetaan sellainen, niin ei auta hintaitku markkinoilla. Tässä tilanteessa, kun en tiedä kuinka pitkään täällä ollaan, niin hiukan harmittelin vanhan hajoamista ja talon omistaja sanoi, että voin käydä hänen luonaan pesemässä pyykkiä. Mutta ei sekään oikein houkutellut, kun ei tiedä kauanko tässä tätä ratkaisua odotetaan. Ja jos ei ole omaa pesukonetta, niin luultavasti koira päättää kieriä joka päivä jossain mangrovemudassa ja loppuu puhtaat koiran pyyhkeet kahdessa päivässä 😬.

Kun ”ei oo”, on ihan oikeasti ”ei oo”….

Partakoneenterä-episodi oli oikeasti episodi. Kierrettiin mielestämme nyt kaikki mahdolliset kodinkoneliikkeet ja yhdessäkään ei ollut yhtään Braun-merkkistä partakonetta. Ei mitään sarjaa, koska mies jo mietti, että pitää ostaa vaikka 5-sarjan kone, jos ei 7-sarjaa löydy. Hah! Ei tarvinnut miettiä sitä sen enempää. Eikä löytynyt uusia teriäkään, joissain kaupoissa oli useampia (siis enemmän kuin yksi, useampia on suhteellinen käsite) muiden sarjojen teriä eli päättelimme, että joskus täällä on koneitakin myyty. Kyselin joka paikasta myyjiltä, että löytyykö tällaista ja jos ei, niin olisko tietoa mistä löytyy. Ei löydy eikä ole.

Mutta sitten tapahtui ihme. Suurimman kaupan tyhjien partakonehyllyjen alaosasta löytyi yksi oikean sarjan terä. Paketti oli tosin kastunut ja auki, mutta mietittiin, että ei ole oikein vaihtoehtoa. Ruostetta ei näkynyt, joten ehkä olisi ihan toimiva terä. Kävin kysymässä, olisiko näitä lisää, mutta vastaus oli, että ei oo. Jo hieman turhautuneena (= ihan raivona siis, että mitä hemmettiä, miten voi olla mahdollista, ettei tällaisia tuotteita kerta kaikkiaan löydy) päätin kompata vielä hyllyt ja tadaa, väärässä paikassa, väärillä lapuilla varustettuna oli yksi oikea terä. Eli oikein kaksi kappaletta löytyi. Hintalappujen perusteella terät olisivat tulleet tänne 2018. Muinaismuistoja siis. Ja hintaakin oli vain 84 euroa/kappale. Taas oli hyvä ostofiilis 😆.

Koko kierroksen aikana nähtiin pari Philipsin partakonetta eikä siis yhtään Braunia, vaikka teriä olisi ollut parissa paikassa. Miten nämä ihmiset täällä siis ajavat partansa? Ennen on varmaan tilattu kaikki Euroopasta ja Ausseista, mutta miten nyt? Onko täällä todellakin joku salainen partakonekauppa? Mitä me ei taas tiedetä? Mihin pitää ilmoittautua, että saa kaiken salaisen tiedon? Tuolla teollisuusaluella Ducosissa voi olla vaikka mitä, mutta sen löytäminen sieltä vaatii Sherlock Holmes-tyylisiä päättelytaitoja ja autossa pitää olla kartturi mukana. Autotarvikeliikkeet olen löytänyt, mutta se onnistui vain niin, että menin ensin siihen ainoaan, jonka tiesin, josta neuvottiin seuraavaan, josta neuvottiin seuraavaan jne. kunnes tuli vastaan kauppa, missä myytiin takaluukun kaasujousia. Vanha työminä täällä nostelee päätään, että mites tänne saataisiin kunnon yritysalueopasteet ja vaikka joku Ducos-appsi, mistä vois hakea yrityksiä. Ehkä joskus 2030-luvulla täällä sitten….

Vide Grenierit ja kirppikset

Osittain varmaan tästä hankaluudesta johtuen, täällä on aktiivisempaa käytettyjen tavaroiden kauppaa, mitä olen missään nähnyt. Joka viikonloppu on yksi tai useampia vide grenierejä eli takaluukkukirppiksiä eri puolilla, täällä on useampia ”hienompia” käytettyjen vaatteiden myyntitapahtumia ja liian monta eri tori.fi-tyylistä sivustoa ja facebook-ryhmää. Pyykinpesukoneen olisin voinut ostaa käytettynäkin, mutta hintapyynnöt olivat aika kovia enkä halunnut nyt enää toista ”halpaa” ja huonoa pesukonetta. Vaatteita olen ostanut noista myyntitapahtumista, vaikka hinnat ovat aika kovia, mutta siellä missä itse käyn, on todella tarkkaa, mitä merkkejä ja minkä kuntoisia vaatteita ottavat myyntiin eli tavara on laadukasta. Olen itsekin laittanut vaatteitani sitä kautta myyntiin.

Täällä on hyvin rikkaita paikallisia ja tietty rikkaita ranskalaisia, joten myynnissä on paljon ranskalaisia huippumerkkejä Chanelia, Hermes’iä, Louboutinia, Vuittonia jne. Hinnat ovat taas sellaisia, että second hand hinnat Euroopassa pitää kertoa 1,5:llä. Ja koska tapana on ollut, että Ranskasta tuodaan paljon näitä merkkilaukkuja ja -kenkiä ”omaan käyttöön” ja sitten niitä myydään hyvään hintaan, kysytään lentokentällä usein ostokuitit, jos liikut merkkilaukun kanssa. Väärennöksien kanssa ei kannata missään tapauksessa täälläkään liikkua, tulee kovat sakot ja sanktiot, kuten Euroopassakin.

Mielelläni ostan kyllä hyväkuntoisia second hand-vaatteita siitäkin syystä, että vaatekaupoissa tuttujen merkkien vaatteet ovat 1,5-2 kertaa kalliimpia, kuin Euroopassa, enkä vieläkään kykene niitä hyvillä mielin ostamaan. Varsinkaan, kun viime vuonna alennusmyynneissä kierrellessäni totesin, että vaatteet ovat vielä vuoden vanhaa mallistoa tai jopa vanhempaa. Olen ennemmin ilman, kuin maksan niistä näitä hintoja. Epäilykseni on edelleen, että putiikinpitäjistä osa tuo Ranskasta alennusmyyntitavaraa ja myy putiikeissaan näillä normihinnoilla, koska vuodenajat menevät eri tahtiin. Tätä tukee se, että osassa ei ole alkuperäisiä vaatelappuja lainkaan. Ne on pitänyt ottaa pois tullia varten, kun on tuotu taas ”omaan käyttöön” vaatteita. Tästä johtuen ei todellakaan ole montaa kappaletta per tuote eli vain yleisimpiä kokoja. Nämä kauppiaat välttävät siis tullit ja verot, joten kate on aika hyvä. Muutenhan kaikille tuotteille tulee tullit, verot ja kuljetuskustannukset päälle. Ei siis ihme, että pesukone maksaa sen minkä se maksaa.

Nettikauppoja odotellessa

Nyt kun tuo korona pääsi tänne taas livahtamaan ja kaikki ei niin tarpeelliset kaupat joutuivat sulkemaan ovensa kesken alennusmyyntien, niin mietin taas, että olisipa kaupoilla edes nettisivut, nettikaupoista puhumattakaan. Alennusmyyntejä saa olla vain etukäteen sovittuina aikoina ja nyt alea ehti olla kaksi viikkoa ennen lockdownia. Ainakin Sneakers-kauppa myy nyt tennareita niin, että voi katsoa Facebookin Lockdown-kansiosta kuvia ja tilata sieltä sitten tennarit kotiinkuljetuksella kotiin. Ei ihan vastaa nettikauppaa, mutta jostain se on alettava. Yksi Ruohonjuuri-tyylinen kauppa avasi nettikaupan, kotiinkuljetuksella nekin tuotteet tulee. Suur-Nouméa on sen verran tiivis alue, että kuljetus ilmeisesti kannattaa ennen postittamista.

Tänä aamuna juteltiin taas naapurien kanssa ja Yves sanoi minulle, että on täällä hei nettikauppa, www.shop.nc. Voitte käydä katsomassa, mikä on täkäläinen webshop. Jotenkin aika kaukana siitä, mitä minä ajattelen (ja kaipaan), mutta edelleen: jostain se on lähdettävä liikkeelle.

Porilaista liikennesuunnittelua ja Tyynenmeren ajokulttuuria

16/03/2020 by toispualpalloo 2 Comments

Olen aina inhonnut autolla ajamista. Osittain siksi, että se tuntuu niin turhalta, kun yleensä pääsee aina kulkemaan myös julkisilla ja jos joku muu ajaa, niin itse voi keskittyä johonkin muuhun. Niin kuin esimerkiksi lukemiseen. Olen siis ajanut vain, jos on pakko. Nyt olen tehnyt syväluotaavaa itsetutkiskelua ja todennut inhoavani ajamista eniten niiden muiden kuskien vuoksi. Suomessa oli ehkä sellaista lievää rattiraivoa, mutta täällä pääsee ihan eri sfääreihin.

Uuden-Kaledonian liikennekulttuuri on sekoitus venäläistä, kiinalaista ja ehkä jotain Afrikan maata. Ja ranskalaista tietysti. Kaikilla ei ole korttia, autoja ei tarvitse katsastaa (paitsi jos myyt yli viisi vuotta vanhaa autoa), joten osa autoista on vaarallisessa kunnossa ja kännissä (tai pöllyssä) ajetaan, jos huvittaa. Etukäteen luin, että Nouméan (tai suur-Nouméan) ulkopuolelle ”Bushiin” ei ole mitään asiaa perjantai- ja lauantai-iltaisin, ellei halua liikenneonnettomuuteen. Samaa toitotettiin heti, kun tänne muutettiin. Maanantaisin saa lukea aina paikallisesta lehdestä, montako ihmistä kuoli viikonlopun aikana. Edellisviikonloppuna taisi kuolla neljä ja kuusi loukkaantui vakavasti.

Liikennekuolemien määrä on aika järkyttävä: vuonna 2014 kuoli 66 ja 2015 49 henkilöä. Ottaen huomioon, että täällä on noin 270 000 ihmistä, lukumäärät ovat todella suuret. Suomessa kuoli vuoden 2019 aikana ennakkotietojen mukaan 205 ihmistä ja Suomessa on hiukan reilu 20 kertaa enemmän asukkaita, kuin täällä. Täällä suurin osa liikennekuolemista johtuu alkoholista.

Suurin yllätys oli se, että täällä Nouméassa on ilmeisesti ollut liikennesuunnitelijana se sama porilainen urbaanilegenda-suunnittelija, jolla ei ollut itsellä ajokorttia lainkaan. Ajoin Porissa asuessamme moottoripyöräkortin, enkä päässyt inssistä ekalla kerralla läpi, koska en ikinä oppinut niitä yksisuuntaisia. Enkä varsinkaan niitä, jotka muuttuivat välillä tuosta vaan kaksisuuntaisiksi. Enkä sitä, mistä risteyksestä saa tulla oikealta eteen ja missä on kolmiot. Kun ei niissä mitään logiikkaa ollut. Siellä tuli tutuksi kuitenkin liikenneympyröissä pyöriminen ja täällä niitä saattaa olla yhtä paljon kuin Porissa. Täällä on myös minikokoisia ympyröitä tavallisissa risteyksissä, enkä vieläkään tiedä ajetaanko niissä kuten ympyröissä vai jotenkin randomisti vaan. Randomilta se on tähän asti vaikuttanut.

Nouméan keskusta on erityisesti sen saman porilaisen suunnittelema. Pelkkiä yksisuuntaisia, jotka kuulemma saattavat vaihtaa välillä suuntaa. Ihmettelin syksyllä, miksi keskustassa johonkin meno vaati niin ihmeellisiä reittejä ja käännöksiä, mutta nyt kun ajan siellä itse, niin ymmärrän hyvin. Ihan mahdotonta etenemistä. Olen ratkaissut asian (hermot ei kestä) jättämällä auton johonkin keskustan ulkopuoliselle parkkipaikalle. Mieluummin kävelen vähän enemmän helteestä huolimatta, kuin hikoilen tuskanhikeä autossa ajaessani kymmenettä kertaa eestaas. Keskustan ulkopuoliset alueet on suunniteltu sitten taas niin, että eksyminen on 100% varmaa. Jos ajat jonkun risteyksen ohi, ja käännyt seuraavasta risteyksestä samaan suuntaan, et varmasti pääse yhtään sinne minne kuvittelisit päätyväsi. Yleensä päätyy umpikujaan tai eri puolelle kaupunkia. Mallina on ehkä käytetty tippaleipää.

Nouméan keskusta. Nuolet saattavat pitää paikkansa tai sitten eivät.

Osittain tästä liikenteestä ja osittain todella kapeista ja mutkaisista kaduista (muistuttaa eteläranskalaisia kaupunkeja) johtuen toiveenani oli pieni auto. Ei ihan sellainen Micra, mikä meillä ekat viikot oli vuokralla, mutta Juke tai vastaava. No autokaupoilla kävi aika nopeasti ilmi, että koira ei mahdu Jukeen eikä Miniin eikä Renaultin pieniin malleihin. Ja kävi myös aika nopeasti ilmi, että neliveto on kova sana, jos yhtään ajattelee poistuvansa tästä kaupungista. In the Bush eli Nouméan ulkopuolella tiet ovat aikamoisia. Lonely Planetin mukaan esimerkiksi Grand Terren eteläosaa ei kannata kiertää autolla, koska tiet ovat niin surkeita, mutta Lonely Planetin kirjoittajat eivät ole selvästikään ajaneet suomalaisia mökkiteitä. Meidän mielestämme ihan ok siis :).

Ostimme siis nelivedon, kymmenen vuotta vanhan, koska ajotyylistä johtuen (muiden ja kohta minunkin) jotain lommoa on takuuvarmasti luvassa jossain vaiheessa. Tämä todella polttava aurinko kuorii autojen lakkapinnan ja sen jälkeen maalin ja koska meillä ei ole autokatosta, niin kovin uutta autoa ei siksikään kannattanut ostaa. Ja koska kaikki on täällä julmetun kallista, niin käytetyistä autoistakin saa maksaa ihan riittävästi.

Aurinko tekee pahaa jälkeä autoille. Suolainen meri-ilma myös.

Eniten tässä ajotyylissä nyppii muutamat asiat, kuten se, että omalla kaistalla ei tarvitse pysyä ja varsinkin mutkissa voi koukata viereisen kaistan kautta. Noissa ympyröissä ajellaan miten sattuu. Tosin täällä on käytössä erilainen vilkutustapa, eli vilkutetaan ympyrässä myös siihen suuntaan, mihin ollaan ympyrää kiertämässä ja vasta poistuttaessa vilkutetaan samoin, kuin Suomessa. On jotenkin selkeämpää ja turvallisempaa tässä hurlumhei-tyylissä. Ehkä tuo ympyrässä niin aktiivisesti vilkuttaminen vaikuttaa siihen, että muualla ei sitten kauheasti jakseta käyttää vilkkua. Tietää sitä kaikki muutenkin näin pienessä paikassa, mihin kukakin on menossa.

Autoja saa parkkeerata varsinkin asuinalueilla ihan mihin sattuu ja miten päin tuntuu mukavalta. Katolleen kukaan ei ole vielä autoaan parkkeerannut, mutta kyllä sekin päivä tulee. Katuja pitkin ei siis välttämättä mahdu ajamaan, kuin yksi auto kerrallaan vaikka kadulla olisi kaksi kaistaa JA parkkitilaa sivussa. Valoja ei käytetä, paitsi pimeällä ja jos sykloni sattuu olemaan päällä. Kaikki eivät käytä silloinkaan.

Horroreinta on ajaa bussin vieressä tai jos bussi tulee risteyksessä vastaan, koska bussit eivät koskaan käänny vain omalla kaistalla. Eivätkä välttämättä pysy omalla kaistalla muutenkaan. Bussin perässä ajaminen on myös jännittävää, koska busseissa on yleensä hätävilkut koko ajan päällä. Myös pysäkillä. Täällä ei tosin bussi saa tulla pysäkiltä eteen, kuten Suomessa.

Suosituin automalli on jättikokoinen pick-up, joka ei mahdu kaistalle eikä parkkiruutuihin. Ne ovat oikein paikallinen symboli, pick-up-kuskeista on tehty oma sarjakuvakin. Käsi pitää roikkua autosta ulkona ja lavalla pitää olla pari koiraa. Perässä mielellään vene. Ei mene mun järkeeni näillä kaduilla niillä autoilla ajelu. Ymmärrän, jos lähtee kaupungista pois, täällä kun on ilmeisesti myös aika aktiivista mökkeilykulttuuria. Kaupungin ulkopuolella asuvilla ei varmaan ole mitään muuta autoa, kuin tällainen.

Näitä täällä on luultavasti enemmän, kuin missään muualla.

Täällä on myös älyttömät ruuhkat, joiden aikana saa nauttia entistä intensiivisemmin muista kuskeista ja hyvästä liikennekulttuurista. Aamulla vien miehen niin aikaisin lautalle, että silloin saa ajaa rauhassa, mutta pahin ruuhka on juuri silloin, kun olen häntä hakemassa. Vielä en ole löytänyt rentoa ranskalais-kaledonialaista asennetta, mutta ajotyyli alkaa ilmeisesti kohta olla samanlainen, koska mies on alkanut huudella varoituksia apukuskin paikalta ja painaa jarrua muka huomaamattomasti. Kunhan totun vielä roikottamaan kättäni ikkunasta ulkona, niin alan olla lähellä oikeaa fiilistä.

Kohti Nouméaa.

03/03/2020 by toispualpalloo 2 Comments

Koko muuttoa edeltävä syksy oli niin kiireinen kaiken muuttoon liittyvän byrokratian ja seuraajien rekrytointien vuoksi, että en ehtinyt oikeastaan yhtään jännittää koko muuttoa. Ehdin nähdä kaikki rakkaat ystävät ennen lähtöä ja ehdittiin viettää sukulaisten kanssa ihana joulu Helsingissä. Seuraajani Kaarinassa aloitti maanantaina 13.1. ja olin sopinut omat läksiäiseni samaan päivään, jotta sain esiteltyä hänet mahdollisimman monelle. Seuraava päivä oli viimeinen työpäiväni (Turun yhtiöstä jäin pois jo vuoden lopussa) ja se oli juuri niin ikävän surullisen haikea, kuin kuvittelinkin. Onneksi tiedän, että hyvät tyypit säilyvät kavereina, vaikka vaihtaisikin työpaikkaa. Tai maata.

Keskiviikkona 15.1. kello 12 saapui tilattu kuljetus etuovelle ja matka kohti lentokenttää alkoi. Tässä kohtaa olisi voinut alkaa jännittää, mutta en pysynyt meiltä kotoa edes motarille saakka hereillä. Heräsin vähän ennen lentokenttää eli matka meni varsin joutuisasti. Meillä oli vielä pari päivää ennen lähtöä hieman erimielisyyksiä siitä selvitäänkö lentokentälle julkisilla kulkuvälineillä seitsemän matkalaukun ja neljän käsimatkatavaran kanssa. Miehen mukaan kyllä, minun mukaani ehkä, joten tilasin kuljetuksen :).

Lennot menivät niin mukavasti, kuin pitkät lennot yleensä voivat mennä. Viimeisten kuukausien kiire ja stressi jäi taakse, joten nukuin melkein koko Helsinki-Osaka -välin ja jatkoin nukkumista vielä seuraavallakin lennolla. Jälkikäteen olen miettinyt, että onneksi tulimme ennen koronaviruksen leviämistä. Olisi ollut todella kamalaa miettiä vielä sitäkin ennen lähtöä ja jännittää Osakan kentällä, tuleeko tartunta vai ei. Tontoutan kentälle saavuimme myöhään torstaina illalla ja hotellissa olimme joskus puolenyön jälkeen.

Matkalaukuista yksi hajosi kokonaan ja kaksi kärsi jonkinasteisia vahinkoja, mutta meidän luotetut ja joka paikassa reissanneet Samsonitet kestivät tämänkin reissun taas kunnialla. Hajonneet laukut olivat halpoja ja vain tätä muuttoa varten ostettuja American Touristereita, mutta olisin kuvitellut niiden kestävän ehkä hiukan paremmin. Laukut painoivat tosin kaikki yli 25 kiloa eli niiden siirtely on ehkä ollut erilaista, kuin normaalipainoisten laukkujen.

Meille oli varattu sama hotelli, kuin syyskuussakin, joten oli helppo aamulla jet lagissa lähteä heti kävelylle ja tuttuun kahvilaan aamiaiselle. Hotellin aamiainen maksaa noin 32 euroa per henkilö, joten se ei kauheasti houkutellut, varsinkaan, kun aamiaisen taso ei ole mikään päätähuimaava. Ekana päivänä eli perjantaina miehellä oli tapaamisia yrityksen pääkonttorilla ja kävimme tekemässä asuntoon vastaanottotarkastuksen välittäjän kanssa (ja samalla allekirjoitimme sen julmetun pitkän sopimuksen uudelleen jostain syystä ja saimme vihdoin oman allekirjoitetun versiomme).

Heti maanantaiaamuna oli vuorossa tärkein asia eli pankkitilin avaus. Jopa tuo miehen oleskelupa-asiakin tuntui olen vähemmän tärkeä. Tässä maassa mikään ei etene, ennen kuin sinulla on pankkitili. Pankkitiliä ei saa auki ennen kuin sinulla on osoite. Meillä oli se etu, että asunto löytyi syyskuussa ja maksoimme jo tammikuun vuokran eli asunto oli tyhjillään meitä odottamassa. Saimme välittäjältä todistuksen pankkia varten, että meillä on asunto. Pankista sitten taas saatiin todistus siitä, että meillä on pankkitili ja näiden kahden paperin avulla saatiin minulle kännykkäliittymä heti samana päivänä.

Näiden kahden megatärkeän paperin kanssa kuljettiin koko viikko eri puolilla, että saatiin kotivakuutus (ilman sitä ei päästy muuttamaan asuntoon), vesi ja sähkö sekä nettiliittymä. Samoilla papereilla kävin myöhemmin hommaamassa kirjastokortin. Onneksi meillä oli papereista monta kopiota, sillä niitä tarvittiin siihen saakka, kunnes sain shekkivihon. Sillä pystyy jo todistamaan olevansa kunnon kansalainen.

Meillä oli kiire saada kaikki hoidettua viikon aikana, sillä Nemoa ei olisi voinut ottaa hotelliin. Yritys oli järjestänyt meille myös väliaikaisen asunnon, mutta koska ostin muutamia huonekaluja ja astioita edellisiltä asukkailta, niin heti kun vesi ja sähkö saatiin kuntoon, muutimme pois hotellista. Ehdimme saada hiukan tavaroita purettua, hommattua koiralle ruokaa ja muuta tarpeellista ja vihdoin perjantaina 24.1. kello 13 saimme hakea Nemon kotiin. Sen jälkeen alkoikin tuntua oikein oikeasti, että täällä me nyt asumme.