Jos kohta koiralla oli rankka matka tänne, on se jo tullut korvattua tällä nykyisellä paratiisielämällä. Joka päivä saa uida mielin määrin, oli koronaa tai ei. Kookospähkinöitä saa kantaa ja silputa. Sekä etupihan että terassilla puolella riittää kytättävää ja vahdittavaa. Ja kaiken huippuna, saa olla kukkona tunkiolla eli yksi harvoista uroskultaisista tällä saarella.

Koira oli ollut karanteenista ehkä viikon kotona, kun puhelin soi ja huonoa englantia puhuva mieshenkilö kysyi sen kummempia kiertelemättä, että voisiko heidän narttunsa tehdä pentuja meidän koiran kanssa. Olin vähän aikaa puulla päähän lyöty ja sanoin, että pitää kysyä kasvattajalta, mutta eniten ihmettelin sitä, mistä he olivat saaneet minun numeroni. No kasvattajalle asia oli ok, joten sovimme treffit koirarannalle ja kävi ilmi, että asialla on vähän kiire, koska nartulle oli tulossa juoksut aika pian.

Eikä siinä vielä kaikki, seuraavana päivänä lähdimme kävelylle tuohon meidän lähirannallemme ja siellä tuli mieshenkilö vastaan kultaisen noutajan kanssa ja hän kysyi lähestulkoon esimmäiseksi, että voisiko meidän koira tehdä hänen koiransa kanssa pentuja, koska hekin ovat etsineet uroskultaista kauan. Australiasta ei ollut kukaan halukas lähettämään urosta tänne ja ehkä syksyllä olisi tulossa joku kultsu-uros Ranskasta. No me sanoimme sitten, että käyhän se, kun ollaan jo toisellekin luvattu. Sovimme sitten tämänkin neidon kanssa treffit koirarannalle.

Koira oli siis kotona pari viikkoa ja jo kuuluisa uros ja mahdollisesti kahden tulevan pentueen isukki. Eipä tiedetty millainen superuros tänne roudattiin. Sen kyllä huomaa lähes joka lenkillä, kun aina joku tulee kysymään, että onko tämä kultainen noutaja ja kertoo, että ne ovat täällä todella harvinaisia. Labradoreja täällä on näkynyt aika paljon.

Huhtikuun alussa syntyi sitten ensimmäinen pentue Salsa-nimisen neitokaisen kanssa ja pentuja tuli kerralla yhdeksän. Pääsimme koronalockdownin takia vasta tänään katsomaan näitä ihanuuksia ekan kerran. Oivoi. Yksi pieni tyttöpentu oli menehtynyt viime torstaina, mutta muut näyttävät kasvavan hyvin ja vauhdilla. Oma pentukuume meni jo onneksi ohi, vaikka julmetun söpöjä nämä ovatkin.

Jaa niin, sen numeroni oli näille ekoille kysyjille antanut meidän eläinlääkäri. Ei hän sitä olisi tietysti saanut antaa, mutta eipä se nyt haittaa. Kyseinen eläinlääkäri on jo soittanut kaksi kertaa ja kysellyt pentuja tutuilleen. Puolet pennuista on jo varattu.