Bougna

14/05/2020 by toispualpalloo

Jos googlailee tätä Uutta-Kaledoniaa, niin ei voi olla törmäämättä bougna-ruokaan. Se on kanakien perinneruoka ja sana bougna tulee ilmeisesti kasaa tai pakettia tarkoittavasta drehun sanasta puhnya. Oikein perinteisellä tavalla valmistettuna ruoka on maahan kaivettu banaaninlehtipaketti. Samanlaisia ruokia on eri puolilla maailmaa ja Suomessakin rosvopaisti tehdään täällä tyylillä.

Täällä voisi turisti-infon kautta varata majoituksen tribussa ja kokata siellä bougnaa, mutta koska en ollut ajatellut sellaista majoitusta meille varata, niin olin kuitannut tämän ruuan ”hyvä tietää”-osastolle, jota ehkä tulisi joskus maistettuakin. En ajatellut, että pääsisimme sitä näin nopeasti kanakin opastamana kokkaamaan.

Bougna siis kääritään banaaninlehtiin (tai oikeastaan bougna-sana tarkoittaa varmaan juuri sitä koko pakettia banaaninlehtineen), haudataan nuotiossa kuumennettujen kivien kanssa ”maauuniin” ja annetaan kypsyä pari tuntia. Se on minusta aika lyhyt aika verrattuna muihin vastaaviin ruokiin. Bougnan voi tehdä myös uunissa tai liedellä, kuten me nyt teimme ja ihan sellainen mukava, ”talvinen” pataruoka tämä on. Täällä on nyt syksy ja ilmat viilentyneet aika paljon (20-23 astetta), joten ehkä nyt sitten alkaa bougna-aika.

Bougnan valmistus aloitettiin kookospähkinöiden avaamisella. Tätä prosessia kuvailin edellisessä blogipostauksessa, kun mies oli yllättäen täysin suvereeni pähkinänavaaja. Ja minä uskomattoman hyvä pähkinän raastaja 😄. Kaikkia piileviä kykyjä sitä ihmisellä onkaan. Kahden pähkinän sisustat raastettiin kookoshiutaleiksi ja niistä tuli aika iso kulhollinen.

Helppoo hommaa, mut onneks kaikkea ruuanlaittoa ei tarvitse aloittaa näin alusta.

Isabelle näyttää mallia, miten kookospähkinä raastetaan.

Seuraavaksi aloimme kuoria ja pilkkoa bataatteja, maniokkia ja jamssia. Nämä kaikki ovat aina olleet kanakien perinteisiä kasveja, mutta erityisesti taaro ja jamssi ovat lähes pyhiä. Niiden viljelyyn ja sadonkorjuuseen liittyy vanhoja rituaaleja ja jamssin sadonkorjuu on iso juhla. Jamssi on erityisesti Lifoun saarella tärkeä kasvi ja itse saaren symboli. Jamssi on myös miehisyyden symboli, taaro puolesta naiseuden. Heti silloin syyskuussa ekan kerran täällä käydessämme minua ohjeistettiin, ettei torilla saa itse ottaa isoja jamsseja käsiinsä, vaan ne pitää pyytää ja niitä pitää kohdella kunnioittavasti.

Henriettehän on juuri Lifoulta kotoisin. Jos olisin osannut kunnolla ranskaa, niin tässä olisi ollut hyvä tilaisuus kysellä kanakien kulttuurista tarkemmin, mutta nyt pystyin vain kuuntelemaan ja sanomaan oui, oui, aina välillä. Tähän tyyliin eli ringissä istuen voisin kuvitella paikallisten rouvien valmistelevan ruokia ja jutustelevan, kun kokataan iso määrä isolle porukalle. Miehen ei selvästikään oikein olisi kuulunut olla ringissä mukana, mutta hänelle annettiin sitten vähän miehekkäämpi tehtävä eli sipulien kuorinta 😄.

Ruokaan laitettiin myös pala vihreää kurpitsaa (en tiedä lajiketta, vesimelonin näköinen ja kokoinen, eikä ollut potimarron, sana, jonka luulin tarkoittavan kaikkia kurpitsoja), punasipulia ja tomaatteja. Lihavadissa oli jo kanaa ja lammasta maustumassa sipulinvarsien ja punasipulin kanssa. Jätti-isoon kattilaan laitettiin pohjalle juurekset, tomaatit ja sipulia, sitten lihakerros ja sitten taas kasviskerros.

Vasemmalta jamssi, maniokki ja bataatti. Kurpitsasta laitettiin ehkä kolmasosa. Viini rekvisiittaa 😄.

Molempiin patoihin heitettiin mausteeksi sipulinvarsia ja lehtipersiljaa. Tämä osio ruuanlaitossa vähän viivästyi, kun minun lehtipersiljan noutoretkeni venyi aika pitkäksi siellä Nicolen maailman hienoimmassa puutarhassa. Oletettavasti ruokaan laitettiin myös suolaa ja pippuria, vaikka en mitään maustamista kyllä nähnytkään. Ruokaa tehtiin kaksi isoa padallista ja luulen, ettei Henriette edes osaisi tehdä pientä määrää. Tämä on vähän kuin mummuni pullaresepti, jolla tulee koko suvulle sopiva määrä eikä hän ikinä pienempää satsia osannut tehdä. Olen kirjoittanut ohjeen reseptikirjaani otsikolla Hervoton määrä pullaa.

Jostain syystä minun ja Isabellen pataan laittamat lampaan palat otettiin kesken kokkailun pois ja tehtiin ruoka pelkällä kanalla. Olimme varmaan tekemässä grande mokaa, josta Nicole meidät pelasti. Jälkeenpäin lukemissani ohjeissa ei myöskään ole lammasta, vaan voi käyttää kanaa, kalaa, rapuja, hummeria tai isoja katkarapuja. Tonnikala ei kuulemma käy, mutta mahi-mahi ja marlin ovat hyviä tähän. Täällä muuten lohi on ”hienoin” kala ja hyvin kallista. Kylmäsavustettua lennätetään Norjasta ja muuten lohta tulee NZ:sta. Ei ole tullut mieleeni ostaa sitä sillä hinnalla, mitä se täällä maksaa ja muutenkin olen ehkä saanut lohta syödä tarpeeksi. Kokkailun ohessa juteltiin Suomen perinneruuista ja sanoin, että lohikeitto on yksi. Herätti vähän kateutta, kaikki rouvat huokailivat, kuinka ihanaa lohi on. Me huokaillaan puolestamme, kuinka ihanaa on, kun saa tuoretta tonnikalaa 😃.

Kaksi pataa oli sitten täynnä ja olin jo ehtinyt miettiä, mitä niillä kookospähkinöillä tehdään. Menikö raastamisoperaationi ihan hukkaan. Mutta ei. Hiutaleet kipattiin erilliseen kattilaan, päälle kuumaa ja kylmää vettä ja hiutaleita alettiin käsin pyöritellä vedessä. Sitten kulho alle, kulho vuorattiin harsolla ja hiutaleet nesteineen kaadettiin kulhoon. Harso kursittiin kokoon ja sen läpi puristettiin vielä loputkin nesteet irti hiutaleista. Eli tehtiin kookosmaitoa. Neste pataan ja pata tulille. Toistimme Henrietten kanssa prosessin eli samoista hiutaleista sai vielä toisen kulhollisen kookosmaitoa, joka kipattiin toiseen pataan. Puristetuista hiutaleista voisi tehdä vielä jälkiruuan tyylistä eli paahtaa ne sokerin kanssa pannulla. Mitään ei saa heittää pois, vaan loppuun asti käytetään kaikki.

Kookospähkinä on muuten aika mieletön hedelmä, nyt kun sitä pääsi käsittelemään vähän tarkemmin. Kuitukerrosta voi käyttää vaikka narun tekemiseen, josta sitten voi kutoa tai punoa jotain. Itse kookospähkinästä saadaan juotavaa ja syötävää, ja pähkinän kuorista tulee esimerkiksi näppärät kulhot. Nicolella oli kookospähkinästä ja rannalle huuhtoutuneista puista tehtyjä pöytävalaisimia ja ne olivat tosi hienoja. Kookospähkinä toimii myös hyvänä kasvualustana. Sain kookospähkinän kuituosan lohkot mukaan ja olen repinyt niistä kuituja istutusruukkujen pohjalle. Sain myös yhden kasvin, joka vain iskettiin kookospähkinän palasen päälle ja tässä sen sitten pitäisi kasvaa. Ei ole siis edes kiinni siinä mitenkään. Koira on jo kaksi kertaa kannellut tätä pähkinänpalasta, mutta kasvi on edelleen elossa…..joko tämä on joku superkasvi tai sitten kookospähkinän kuitu on superainetta.

Ruoka valmistui yllättävän nopeasti, varmaan tunnissa. Kasvikset olivat ihanan pehmeitä, mutta eivät vielä muhentuneet ja kana oli mureaa. Maku varsin mieto, ja jos itse tätä joskus teen, niin lisään laakerinlehtiä ja pippureita, kuten yleensäkin pataruokiin. Tykkään tosi paljon bataatista ja jamssista ja olen kokkaillut niistä aika paljon ruokia täällä. Taarosta myös, mutta sen kypsyminen kestää paljon kauemmin. Ekan lautasellisen jälkeen oli tietysti santsikierros ja sen jälkeen oli päästy ehkä eka padallinen puoleen väliin 😅.

Jälkkäriksi syötiin perin ranskalainen aprikoosipiirakka eli tarte aux abricots, jaettuna viiteen osaan eli aika reilu määrä per nuppi. Onneksi toisessa jälkiruuassa eli mutakakussa oli pähkinää, niin pystyin jättämään sen väliin, sen verran oli jo ähky. Tästä syystä se robe mission on juuri hyvä kuulemma, kun ei näy vaikka miten maha pullottaisi 😄. Juotavaksi rosmariini-minttuteetä, en olekaan ikinä kokeillut laittaa rosmariinia mukaan, vaikka minttuteetä teen usein tuoreista mintuista. Tässä käytettiin Madagascarin minttua, aika paksulehtinen kasvi ja sitä sattuu kasvamaan valmiiksi meidän pihassa.

Yhdessä kokkailu on hyvä tapa tutustua vieraisiin ihmisiin. Vielä kun kieli olisi paremmin hallussa, niin olisi voinut enemmän kysellä ja kertoa Suomesta. Meidän ranskanope ei juurikaan tulkkaa mitään englanniksi vaan selittää asiat hitaasti ja rauhallisesti uudelleen ranskaksi. Pöytäkeskustelu oli ranskalaistyylisen vilkasta ja jossain vaiheessa tiputtiin aina kärryiltä, mikä ilmeisesti näkyi heti ilmeistä ja sitten juttua toistettiin vähän hitaammin. Kärsivällisesti odottivat myös meidän tankerolauseita loppuun asti. Koko päivän kun pinnistelee vieraalla kielellä, niin illalla oltiin aika poikki. Tai minä olin, mieshän istuu kaikki päivät ranskankielisissä palavereissa, joissa ei todellakaan hidasteta puhetta, kuin ehkä kahdeksi sekunniksi kerrallaan eli hän on jo tottunut.

Miehen salainen superkyky

07/05/2020 by toispualpalloo

Meidän toinen ranskanopettajamme (tai ehkä hän on enemmän paikallisen kulttuurin opettaja) Nicole kutsui meidät kylään ja samalla tutustumaan hänen naapuriinsa Henrietteen. Henriette kuuluu alkuperäisväestöön eli kanakeihin ja itseäni kiinnostaa kovasti tämä kanakien kulttuuri ja heidän tapojensa ymmärtäminen. Kanakeista on ollut yllättävän vaikeaa saada selkoa googlailemalla ja kirjoja lukemalla, kun tuo ranskaksi lukeminen ei vielä suju niin kovin hyvin ja englanniksi on aika suppeasti matskua. Myös meidän ”virallinen” ranskanopemme Isabelle tuli paikalle. Ohjelmassa piti olla kanakien kulttuuriin tutustumista, kokkailua ja sitten ihan sanasto-opettelua. Nicole on muuten alunperin kotoisin Martiniquelta, joka kuuluu myös Ranskalle, mutta asunut todella pitkään täällä.

Kaikkea voi yrittää suunnitella etukäteen, mutta sitten päästetään suomalainen nainen vapaaksi unelmien puutarhaan ja siinä meni ohjelma vähän sekaisin. Nicolen puutarha on puolen hehtaarin suuruinen eli iso, toki Henrietten siinä vieressä on vielä tuplasti suurempi. Kun asuu kauempana Noumeasta, saa ison pihan kohtuullisella hinnalla. Puutarha oli niin ihana. Kaksi eri orkideapuutarhaa, joissa kasvoi myös suosikkiani viuhkaorkideaa. Hyvin hoidettu potager; perunoiden, yrttien ja sipulien lisäksi siellä kasvoi tietysti kaikki mahdolliset hedelmät. Ananas, mango, papaija, lime, kaffir-lime eli kombava, avocado, banaani, greippi ja mitä kaikkia mahtoikaan olla. Kanelipensas, madagasgarinminttu (jota meilläkin kasvaa pihassa) ja muita ihanuuksia. Nicolella on myös japanilainen puutarha lukemista ja mietiskelyä varten ja sitten pari muuta erilaista puutarhaa kukkiville puille ja pensaille ja esim jättikokoisille agaaville. Turussa meillä on taloyhtiön yhteinen yrttimaa ja on naapureiden kanssa vitsailtu, että siellä kasvaa mojito-mintut ja napue-rosmariinit. Nicolella kasvaa noiden lisäksi myös drinksuihin tarvittavat limet, sokeriruoko, lonkerogreipit ja agaavesta voisi tehdä tequilaa.

Kaneli. Sain nipun noita ruskeita lehtiä mukaan ja teen niistä potpourrin.

Rouvat antoivat minun rauhassa huokailla ja ihastella, vaikka vaikeutin ruuanlaittoakin huomattavasti. Kun minut lähetettiin hakemaan persiljaa, löysin samalla tuon kaffir-limepuun ja siinä sekoillessa meni jonkun aikaa. Mies lähetettiin leikkaamaan avocadoja puusta, mutta hän tuli sakset kädessä ilman avocadoja toisesta suunnasta vähän ajan päästä, kun oli myös bongannut jotain ihmeellistä. Ollaan me tietysti ennenkin nähty hedelmäpuita, mutta tuo puutarha oli vaan jotenkin niin upea ja tunnelmallinen.

Mun mittainen rosmariini. Sitä oli valtavia puskia. Tätä odotellessa, terassilla kasvaa viiden sentin mittainen alku.

Tässä välissä täytyy mainita, että olimme nähneet kauheasti vaivaa löytääksemme sen oikeanlaisen kangaspakan, joka kanakeille kuuluu rahan ja tupakan lisäksi viedä tuliaisiksi. Kangasta kutsutaan nimellä Le manou, eikä niitä ihan joka paikasta saanutkaan, vaikka niin kuvittelin. Kangas täytyy olla tietynlaista, samoin kuosin. Löysin nimittäin mielestäni hienoa kangasta, mutta kun laitoin siitä tutulle kuvan, niin hän sanoi, ettei kuosit käy ollenkaan. Paniikinomaisesti ajelin sitten kaupasta toiseen ja isosta Carrefourista niitä oikeita, valmiita pakkoja löytyi. Ostin pakkoja vähän varastoonkin vastaisuuden varalta. Vähän mietitytti, kun kaikki nämä kangaspakat ovat Made in China, että tehdäänkö Kiinassa juuri kanakeille sopivia kankaita vai onko tällaiset samanlaiset kangaspakat muuallakin Melaneesiassa käytössä. Ja miksei niitä tehdä täällä?

Tällaisia pakkoja. Kahta eri kokoa. Veimme isomman ja jätimme jemmaan nämä kolme pienempää. Keltaisen nauhan alle kuuluu ujuttaa seteli.

Henriette oli vähän ihmeissään, että miksi nämä tällaiset tuliaiset toitte hänelle, eikä Nicolelle, jonka kotona me olimme. Minulle oli kerrottu ja saman olin lukenut, että nuo tuollaiset viemiset pitäisi aina olla mukana, mutta kuulemma le manoun tilalla voisi olla mikä tahansa vaate tai kankaasta oleva juttu. Tupakkaa en vienyt, kun en löytänyt tupakkakauppaa, se olisi tainnut olla mieluisampi tuliainen. Ja pitäisi olla sätkätupakkaa eikä tupakka-aski. Nyt minua valistettiin myös siitä, missä on tupakkakauppa….. No parempi kuitenkin mennä tuliaisten kanssa, kuin ilman, mutta ehkä nämä viralliset la coutumen mukaiset tuliaiset tarvitaan ennemmin silloin, kun mennään oikein tribuun vierailulle tai halutaan vierailla jossain heille pyhässä paikassa.

Mekin saimme lahjoja. Minulle annettiin kanakien ”kansallispuku” eli robe mission, jonka tänne tulleet ranskalaiset lähetyssaarnaajat suunnittelivat kanaknaisille säädylliseksi asuksi. Kaislahameet ja paljaat rinnat kun eivät olleet 1800-luvun eurooppalaisille soveliasta katsottavaa. Tänne tulleet nunnat kärsivät välillä ”trooppisesta masennuksesta” ja heitä lähetettiin Sydneyhin toipumaan kulttuurishokista. Robe mission onkin todellinen kaiken peittävä kaapu, saa kuulemma syödä ja juoda niin paljon, kuin tykkää, eikä näy missään. Saimme myös passionhedelmästä tehtyä tiivistettä, aivan taivaallista juotavaa. Vain pieni tilkka lasiin ja vettä päälle.

Ruuanlaitto aloitettiin kookospähkinöiden avaamisella ja kävi ilmi, että mieheni on tässä puuhassa oikein haka. Kuulemma pitäisi ilmoittaa hänet kilpailuihin, joita täällä järjestetään kerran vuodessa. Täytyy harkita, riippuu palkinnoista 😄. Kookospähkinöistä ruskeat ovat niitä ”perinteisiä” eli missä on se valkoinen pähkinämäinen massa sisällä 🥥🥥 ja hiukan kookosvettä. Koira kantelee vihreitä kookospähkinöitä kotiin ja vaikka nekin muuttuvat ruskeiksi jossain vaiheessa, niin eivät kuulemma ole samoja vaan ne on tarkoitettu ”juotaviksi”. Vihreistä saa ilmeisesti myös jotain lusikoitavaa kermaa, kun ovat vähän vanhempia. Jos ymmärsin oikein, hiukan on haastetta tämän kielen kanssa. Eilen tuli vielä kanakien kieltäkin sekaan.

Näin se sujuu, kun on (yllättäen) ammattilainen.

Henrietten mielestä miehen voi ilmoittaa kisoihin. Uusi ura pähkinänavaajana.

Molemmissa pähkinöissä on ensin päällä paksu kuitukerros, jota koira tykkää repiä ja pöpentää ympäri kotia. Tästä syystä pähkinöitä saa järsiä enää vain ulkona. Tuon kuitukerroksen läpi en ole vielä päässyt millään kotikonsteilla ja siihen tarvittiinkin vähän järeämmät aseet. Tarvitaan terävä kaksipäinen hakku. Toinen pää lyödään maahan ja sitten aletaan toista päätä vastaan hakkaamaan pähkinästä kuitulohkoja irti. Mies oli tässä tosiaan aika hyvä, nopea ja tuli tasakokoista lohkoakin. Auttaa tietysti, että on jonkin verran voimaa, kun repii niitä lohkoja irti. Pienen vaivannäön jälkeen saa sitten käsiinsä sen varsinaisen pähkinän ja se halkaistaan machetella naputtelemalla. Tässäkin mies oli ihan haka, tuli täydellisiä puolikkaita eikä kookosvettä mennyt hukkaan.

Minun tehtäväni oli raastaa kookospähkinästä se valkoinen sisäosa hiutaleiksi ja sitä varten on olemassa leikkulaudan tyyppinen lauta, jonka päässä on metallinen hammasratas. Lauta isketään pehvan alle tuoliin ja hammasrattaan alle laitetaan joku iso vati. Hammasratasta vasten krahnutetaan pähkinää, kunnes kaikki valkoinen on kaavittu irti. En tiedä onko krahnuttaa muuten edes mikään virallinen sana, mutta se kuvaa ääntä ja toimenpidettä oikein hyvin. Oli oikein hauskaa puuhaa se.

Robe mission ei sovellu tähän työhön kovinkaan hyvin. Onneksi oli farkut alla.

Tällainen on se työkalu. Tämä versio on todella vanha. Samanlainen olisi helppo tehdä itsekin.

Jos jossain tarvittaisiin kookospähkinän raastajaa, niin tässä olis hyvä sellainen 😄

Ruoka mitä teimme oli bougna, hyvin perinteinen kanakien ruoka. Laitan erillisen postauksen ruuasta vielä myöhemmin. Täytyy myös tehdä kanakien kulttuurista oma postauksensa, kunhan saan eilen oppimaani vähän tarkennettua. Päivä oli todella mahtava (vaikkakin rankka, kun piti puhua ja kuunnella ranskaa koko päivä) ja Henriette on erittäin hauska vanhempi rouva. Hän on kotoisin Lifoun saarelta (yksi näistä meidän pikkusaaristamme), jonka kielessä on paljon englannista tulleita sanoja ja siksi siellä ihmiset puhuvat paljon enemmän englantia, kuin tällä pääsaarella. Luin jostain, että sieltä lähdetään myös usein opiskelemaan englanninkielisiin maihin. Opettaja-Isabellen tytär asuu nykyään Lifoussa miehensä kanssa, joten kun menemme siellä käymään, niin saamme hänestä hyvän paikallisoppaan. Nuo pikkusaaret on tarkoitus käydä läpi kunhan tämä syksy ja talvi on mennyt ohi.

Nicolen kotisaari Martinique Karibialla on saman kokoinen kuin tuo Lifou. Mutta Martiniquella asuu 400.000 ihmistä ja täällä kaikilla näillä saarilla yhteensä vain se 270.000 ihmistä (joista suurin osa tässä Noumean ympäristössä). Meillä on siis todella väljää, kun tästä kaupungista poistutaan. Martinique on muuten osa Euroopan unionia ja euroaluetta, koska se on edelleen Ranskan merentakainen departementti ja hallintoalue.

Täällä on paljon ihmisiä, jotka ovat tulleet piipahtamaan ja sitten asuneet ”yhtäkkiä” 10-20-30-40-vuotta. Isabelle on tullut tänne nuorena pariisittarena reppureissaamaan ja aloitti sitten opettajana kymmenen vuoden sopimuksella. Sitten täällä hujahtikin 41 vuotta tuosta vaan. Nicole on myös ollut täällä todella pitkään. Kyselivät meiltä, että kauanko aiomme olla ja sanoivat, että helposti käy niin, että tänne vaan jää. Toki olen tavannut myös ihmisiä, jotka ovat sanoneet, että neljän vuoden päästä olemme niin kypsiä näin pieneen paikkaa, missä kaikki tuntevat kaikki, että haluamme välillä pois. Paino sanalla ”välillä”, kaikki heistäkin ovat palanneet tänne takaisin, eivätkä siis ole alunperin täältä kotoisin vaan Ranskasta tai Kanadasta.

Jospa lähtisin tästä nyt kauppaan. Huomenna on Voiton päivä eli vapaapäivä ja kaupassa varmaan kauhea ryysis….ellei tuo kaatosade hiukan rajoita liikkumista. Ai niin, tähän vielä kuva eilisestä kotiinlähdöstä. Tässä ehkä puolet pistokkaista, joita sain. Niitä tuli lisää ja lisää koko ajan, kunnes mies laittoi auton ovet kiinni ja ilmoitti, että nyt riittää 😆. Istutin niitä illalla otsalampun valossa, mutta näytti onneksi aamulla päivänvalossa siltä, että suurin osa oli ruukuissa oikein päin.