Näillä Uuden-Kaledonian saarilla tuntuu olevan kilpailu siitä, mitä niistä saa kutsua parhaaksi paratiisisaareksi. Ouvea on kuulemma lähimpänä paratiisia ja tämä Grande Terre on ihan ”vain” paratiisisaari, ainakin matkailumainoksissa. Mutta jos Ouvea on lähimpänä paratiisia (l’île la plus proche du paradis, japanilaisen Katsura Morimuran kirja Ouveasta), niin Ile des Pins on sitten paratiisin paratiisisaari. Yksi kauneimmista paikoista, missä olen ikinä ollut ja maisemat täydellisen klassisia trooppisen saaren maisemia. Tosin täytyy sanoa, että matka lentokentältä hotellille muistutti välillä meitä Parkanosta 😄. Olen viettänyt melkein kaikki elämäni kesät Parkanossa ja tietyt tienvieruspätkät siellä ja Ile des Pinsillä olivat hyvinkin samanlaisia. Ei ne palmut tai turkoosi meri, vaan muutamat aukeat läntit näyttivät parkanolaisilta metsähakkuualueilta 😂. Tiedoksi siis parkanolaisille, että Parkano ja Ile des Pins muistuttavat paikoin toisiaan 😉. Voitte käyttää tätä matkailumainoksissa…..

Meiltä kestää Magentan kotimaan lentojen kentälle noin kymmenen minuuttia ja sieltä oli 20 minuutin lento Pinssaarille. Olipa muuten näin pitkän lentotauon jälkeen hieno tunne olla LENTOKONEESSA. Tauko on tehnyt hyvää, kun tällaista pientä jännitystä ja matkalle lähdön fiilistä, ei ole aikoihin ollut. Lentomatka oli hieno, koska näki tätä laguunia ensimmäistä kertaa ilmasta käsin. Aina, kun on laskeuduttu Tontoutaan, on ollut yö. Pinssaarille pääsisi myös Betico II aluksella, mutta päätettiin mennä nyt ekalla kerralla lentäen juuri noiden maisemien vuoksi..

Taas vähän hinnat hirvitti

Pinssaarilla on kaksi hienompaa hotellia ja sitten kaikkea kolmen tähden hotelleista mökkikyliin ja leirintäalueisiin. Olisi ollut viiden tähden Meridien, mutta monet tutut suosittelivat neljän tähden Oure Lodgea. Hinta-laatusuhde ei ilmeisesti Meridienissä ihan kohtaa (kuten ei kyllä oikein missään muuallakaan täällä). Nappasin Foire de Pacifique-messuilta mukaan tarjouskoodin Oureen, joten hinta oli ihan ok. Silti olin taas hiukan epäluuloinen hotellin tasosta ja palvelusta. Mutta kaikki pelasi vastaanottamisesta alkaen, englantiakin puhuttiin, mikä oli hyvä backup niihin hetkiin, kun ranska hävisi kokonaan aivoista.

En saanut rantabungalowia, koska ne oli kaikki varattuja, mutta taas kävi hyvä tuuri eli meidän ns. seuraavan tason exotic bungalow oli ihan täydellisesti sijoitettu, merinäkymällä ja pienen matkan päässä rannasta. Jos mennään uudelleen, niin haluan ehdottomasti saman bungalowin. Hinnassakin oli aika iso ero, vaikka rantabungalowit oli ihan meidän ”mökin” vieressä. Tosin odottelen taas jotain tarjoushintaa, koska näin hotellin respassa normaalihinnat ja on ne kuitenkin aika pöyristyttävät tasoon verrattuna. Tosin me päästään kaikkialle paikallisille tarkoitetulla hinnoilla, kun miehellä on residence card, ne varsinaiset turistihinnat ovat vielä korkeampia.

Oure Lodge on Baie de Kanumera-lahden pohjukassa ja voi hyvänen aika, miten upea paikka. Mielettömät korallit alkoivat pienen matkan päässä rannasta, paikka oli täynnä mitä upeimpia kaloja, maisemat uskomattomia ja hiekka juuri sellaista täydellistä valkoista hiekkaa. Hotellissa oli suppilautoja, kanootteja yms. lainattavissa ja hotellista olisi päässyt suoraan myös veneretkille eri puolille saarta. Minä saan ihottumaa järjestetyistä retkistä ja jonkun muun aikatauluttamista jutuista, joten me vuokrattiin skootteri läheiseltä leirintäalueelta ja kierrettiin tietyt paikat sillä.

Se skootteri, mikä vuokrattiin oli ehkä maailman pienimmällä moottorilla varustettu vekotin. Tasamaalla ihan ok ja varmaan parempikin, että vauhti oli aika rauhallinen, koska molempien kypärät oli ihan jättisuuria ja heiluivat holtittomasti päässä. Ei auttanut, vaikka oli aurinkohattukin kypärän alla. Meitä oli siis kaksi normaalikokoista ihmistä ja yksi reppu ja silti skootteri ei jaksanut jyrkimpiä ylämäkiä eli minä kävelin ne. Onneksi tie meni suurimmaksi osaksi rantareittiä eli aika tasaisella maalla. Paluumatkalla päätettiin kiertää toista reittiä, joka nousikin aika paljon ylöspäin, mutta sen verran loivasti, että rouva sai suurimman osan matkasta kuitenkin istua takapenkillä.

Piscine naturelle/ Baie d’Oro

Saaren ykkösnähtävyys on piscine naturelle eli luonnon uima-allas. En tajunnut katsoa miten nousuvesi menee, joten luonnon uima-allas oli ehkä hiukan vähävetisempi, mutta oli se siltikin huikea. Turkoosia kirkasta vettä, ympärillä araucaria columnaris mäntyjä eli niitä, mistä koko saari on saanut nimensä ja reunoilla valkoista hiekkaa. Ja pari rottaa, mutta ei anneta niiden pilata hienoa nähtävyyttä, vaikka ne hiukan häiritsivätkin juoksemalla puolen metrin päästä, kun vaihdoin vaatteita.

Tälle luonnon uima-altaalle pääsee melkein mistä vain majapaikasta pikkubussilla ja veneellä. Itsenäisesti paikalle tuleville opasteet oli taas hiukan mitä sattuu. Jätettiin skootteri muiden skootterien viereen, paikkaan jossa luki, että jätä ajoneuvosi tähän. Ja sitten käveltiin ja käveltiin, kunnes tultiin ilmeisesti leirintäalueelle ja joen rantaan. Siitä löytyi puinen kyltti oikealle, jossa ehkä joskus on lukenut piscine naturelle. Aikamme kohkattiin siellä täällä erilaisia polkuja, jotka välillä päättyivät ja välillä lähtivät kirjaimellisesti metsään, kunnes päätin, että pentele: kahlaan perille jokea pitkin. Joen toisella puolella näkyi nätti polku, mutta ei mitään ylityspaikkaa. Onneksi oli se laskuvesi, niin joki oli helppo kahlattava. Tosi fiksusti mentiin tietysti lenkkareilla, vaikka repussa oli uimakengät……vasta parin tunnin päästä tajuttiin tämä asia 😂.

Luulen, että turistiaikana tässä kohteessa on hillittömästi porukkaa. Nyt saatiin olla aika rauhassa, ihmisiä tuli ja meni ja osa oli varautunut isoin piknikkorein. Mutta koska paikka on aika iso, niin ei tarvinnut kenenkään viereen leiriytyä. Snorklailtiin pari tuntia ja oli upeaa. Vaikka ”allas” on aika pieni, niin kaloja oli vaikka minkälaisia. Ja korallia myös. Ja tällaiselle haikammoiselle ihan paras paikka, kun tiesin, ettei sinne pääse mistään mitään isompaa merenelävää. Koska nämä kännykällä otetut kuvat eivät ihan parhaita ole, niin lisää voi katsoa vaikka täältä.

Olin ajatellut, että kävelemme vieressä olevaan Meridien-hotelliin lounaalle (ja minä myös drinksulle), joten lähdettiin kuivana olevaa joenuomaa sinnepäin, missä ajattelin hotellin olevan. Oli hieno reitti, tultiin taas merenrantaan, mutta hotellia ei näkynyt. Koska me emme tee koskaan U-käännöksiä, niin päätettiin kävellä rantaa pitkin, kunnes hotelli tulee vastaan. Ranta päättyi tosi kivaan kalliomuodostelmaan, jonka yli ei tietenkään päässyt, joten päätettiin taas vähän kahlata (nyt kyllä niillä uimakengillä). Naureskeltiin, että mitähän hotellin asukkaat tykkää, kun merestä ilmestyy kaksi tyyppiä. Kierrettiin kallio ja saatiin hotellin rantakin näkyviin. Ihmettelin, kun oli todella hiljaisen näköistä eikä missään ketään. Kun päästiin rannalle, niin siellä oli pieni kyltti: hotelli on suljettu arkisin. Pyydämme ystävällisesti poistumaan hotellin alueelta. Älkää kulkeko puutarhan kautta.

Vasemmalla se kuiva joenuoma. Luulen, että näillä sateilla tässä on nyt oikeasti joki. Ja oikealla Baie d’Oro. Hiekkarantaa piisasi hyvin pitkään molempiin suuntiin ja Meridienillä on vielä oma lahdenpoukama tällä lahdella. Hiekkarantoja ja turkoosia merta on tullut täällä kyllä nähtyä, mutta on näissä silti erojakin.

Nälkäinen minä olin tietysti ihan kiukkua täynnä, että lounasaika, vatsa kurnii ja kukaan ei ole kertonut, että Meridien on kiinni. Mutta käytettiin sitten tilaisuus hyväksi ja katseltiin vähän bungaloweja (hienoimmat ovat sen kallion päällä, mikä jouduttiin kiertämään ja niistä laskee omat portaat suoraan mereen) ja varovasti kurkattiin sitä puutarhaa. Sitten törmättiin huoltomieheen, joka ei ollut moksiskaan, että me siellä oltiin. Sanoin vaan, että viinilasillista olisin kaivannut ja hän oli kovin pahoillaan, ettei sellaista nyt löytynyt. Kun käveltiin pois hotellista, niin nähtiin se polku, joka kulki joen viertä piscine naturellelle. Oltaisiin päästy aika paljon lyhyempää reittiä hotellille sitä kautta eli tämä olisi ollut se ”kävellään vieressä olevaan Meridieniin lounaalle”-reitti. Mutta ei olisi ollut yhtä hieno. Niin ja jälkeenpäin tajusin, että sitä rantaa pitkin kävellessä ohitettiin yksi leirintäalue/mökkikylä ja siellä olis tietty ollut varmaan ravintola……

Baie de Kuto ja Baie de Kanumera

Näistä kahdesta lahdesta en voi sanoa oikein muuta kuin, että vau. Ei voinut muuta kuin tuijottaa ja ihailla. Kutoon pääsi meidän hotellilta hyvin kävellen ja oi voi. Minulla on iPadin näytönsäästäjänä ollut tällainen rantakuva niin kauan, kuin joku Padi on käytössä ollut ja nyt satuin paikkaan, josta se kuva voisi olla.

Baie de Kuto on ehkä saaren ”menomesta” eli siinä oli pari hotellia ja ravintolaa, saaren toinen ruokakauppa ja muut vähäiset palvelut olivat aika lähellä ja tällä lahdella oli jonkun verran purjeveneitä parkissa. Betico parkkeeraa myös tähän eli päiväretkeilijät kansoittavat tämän hiekkarannan varmaan aika tehokkaasti. Turisti-infossa Nouméassa minulle muuten sanottiin, että kannattaa viedä mukana kaikki pikkusyötävät sun muut, jos sellaisia haluaa ja todellakin, tässä kaupassa ei ihan hirveästi mitään ollut ja hinnat oli saarivaltiossa olevan pikkusaaren hinnat. Eli vähän vielä kalliimpaa, kuin Grande Terrellä.

Eikä mikään ihme, kun kaikki täytyy tuoda laivalla tai lentokoneella. Lentoja tosin on monta per päivä. Kun käytiin tankkaamassa, niin ainoa huoltoasema toimi myös sekatavarakauppana ja pihalla oleva kontti kodinkone/polkupyörä/pihakalustemyymälänä. Toinen ruokakauppa oli toisella puolella saarta, se oli sentäs hiukan isompi market. Ihmiselle, jolle yksi tärkeimpiä asuinpaikan (tai mökin) valinnan kriteereitä on se, kuinka lähellä on lähin ruokakauppa ja miten hyvin se on auki, olisi hiukan haastavaa asua tällaisessa paikassa. Riittävän haastavaa Nouméassakin, kun ei aina löydy juuri sitä, mitä tarvis.

Baie de Kanumera on aivan vieressä, mutta ehkä hiukan rauhallisempi. Mökkikylä, meidän hotelli ja yksi leirintäalue ovat tämän rannalla. Ja ainakin yhden perheen koti, aika siisti paikka asua. Tai turistiaikana ehkä ei niinkään rannalla olevista englanninkielisistä kylteistä päätellen. Jos ei kymmenestä PRIVATE-kyltistä osaa päätellä, että yksityisalue, niin niiden lisäksi oli vielä pari muuta kylttiä, jossa käskettiin painua kuuseen.

Me päätimme, että kun piscine naturelle on nähty, muuta ei tarvitse nähdä eli keskityttiin loppuloma snorklailuun ja kirjojen lukemiseen. Ja vietettiin seurustelun 20-vuotispäivää yhtenä päivänä. Snorklaillen ja kirjoja lukien. No tilasin meille kyllä samppanjan iltapäivän iloksi. Olin suunnitellut vähän jotain hienompaa illallista, mutta vaihtoehtoja oli hotellin ravintola (kuten joka ilta ja melkein joka lounas, menu oli joka toinen päivä sama), naapurimökkikylän pizzeria tai leirintäalueen snack bar. Lopulta päädyttiin syömään mukana tuotuja maissilastuja ja madeleine-leivoksia. Ei mitenkään huono vaihtoehto.

Tänne me mennään kyllä uudelleen ja toivottavasti mahdollisimman pian. Jahka nämä koulujen lomat tästä ensin loppuu.