Puolivuotisraportti

20/07/2020 by toispualpalloo

Ollaan oltu täällä nyt puoli vuotta ja sekä sen että vanhojen, hyvien työaikojen muistoksi ajattelin kirjoittaa pienen puolivuotisraportin. Kun en ole mitään raportteja, lausuntoja sun muita tärkeitä juttuja päässyt vähään aikaan kirjoittamaan ja alkaa olla pieni puutostila asian johdosta. Tällä hetkellä piti olla Suomessa, mutta eipä nyt sitten olla eikä tiedä onko sitten ensi heinäkuu, kun seuraavan kerran päästään sinne. Hiukan ne tavarat kaivelee, joita piti tällä visiitillä tuoda tänne, mutta toisaalta, kun yritettiin muistella, mitä sinne nyt sitten jäi, niin eipä kauheasti muistettu enää 😄. Jotain todella tärkeää kuitenkin.

Metrin pituisessa Suomen ostoslistassa todella todella todella tärkeää on vain xylitol-purkka (meidän varastot kestää ehkä juuri ja juuri vuoden loppuun), salmiakki ja monivitamiinit. Posti alkaa luultavasti kulkea lokakuun lopussa, kun lennot palaa normaaliksi, joten tämäkin asia hoitunee sitten sitä kautta. Jos ei, niin alan säännöstellä purkkaa ja yritän pärjätä Beroccalla. Salmiakki loppui jo aikaa sitten, koska äiti lähetti uuden laatikollisen ennen vappua ja söin viimeisen pussin, koska luulin paketin saapuvan kuten ennenkin. Nyt ne salmiakit on joko Helsinki-Vantaalla, Ranskassa tai Ranskasta tulossa olevassa konttilaivassa. Tai joku on syönyt ne.

Eniten kaipaan tietysti ihmisiä, mutta kun tilanne on mikä on, niin kaikki ymmärtää (paitsi lapset), että nyt ei vaan sitten nähdä. Pieni veljenpoikani ei todellakaan ymmärrä, miksi ei tulla jo, joten se aiheuttaa tädille vähän surua puseroon. Viimeksi hän sanoi, että menen nyt heti sanomaan äidille, että me tullaan sinne, kun te ette nyt tule tänne…….uhhuh, täti tippa linssissä täällä päässä. Vaikka hänellä onkin ehkä eniten ikävä meidän koiraa. Haleja muuten kaikille ihanille, jotka soittelevat ja viestittelevät ahkerasti myös tänne suuntaan. Aamulla sain ihanan terkkuja-videon marjastamassa olevilta serkuntytöiltä ❤️.

Pitkällisen analysoinnin ja arvojärjestykseen laittamisen jälkeen sanoisin kaipaavani eniten kauraleipää. Edellä mainittu veljenpoikani söi yhden videopuhelun aikana kauraleipää Oltermannilla (täydellinen yhdistelmä) ja täti keskittyi hetken enemmän siihen leipään, kuin herran juttuihin. Kuola valuen. Hän jätti myös osan leivästä syömättä ja siinä se leipä oli puhelimen kameran edessä. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Löysin jonkinlaisen korvikkeen eli luomuosastolta hiukan Fazerin Real-leipä muistuttavan leivän. Ruisjauhoallergisena tämä ei ole ihan paras korvike, mutta sillä mennään nyt. Ehkä hiukan tekisi mieli myös karjanlanpiirakkaa……

Toiseksi eniten kaipaan (tätä osasin odottaa etukäteenkin) kirjojani ja kirjahyllyjäni. Jälkimmäisten kaipuuseen en keksi mitään muuta järkevää syytä kuin sen, että ne ovat se paikka, missä voi käydä hiplailemassa kirjoja ja järjestelemässä niitä parempaan järjestykseen. Minulla on täällä pieni kirjahyllyn korvike eli lahjaksi saamani Deer-hylly, johon mahtui juuri sopivasti mukanani tuomani kirjat. Ihan loputtomiin näitä täällä olevia kirjoja ei siinä hyllyssä saa uudelleen järjesteltyä kuitenkaan 😄.

Sinänsä oikein hieno hylly, juuri sopiva mukaan ottamilleni kirjoille. Ja on tähän mahdutettu jo uusiakin ostoksia. Joycen Ulysses on äärimmäinen hätävara ja jos hyvin menee, niin en ole lukenut sitä vielä silloinkaan, kun täältä pois muutetaan 😆

Kirjojen kaipuun arvasin tulevan jossain vaiheessa. Kadun, että otin vain yhden laatikon kirjoja mukaan. Olisihan niitä konttiin mahtunut. Toisaalta tiesin, ettei minulla ole täällä mitään isoa kirjahyllyä ja ajatuksena oli, että olisin tehnyt nyt vaihtareita eli luetut sinne ja lukemattomia tänne. TBR-hyllyyn jäi kuitenkin kiitettävä määrä sellaisia kirjoja, joita en ollut vielä lukenut ja muutamia sinne on ilmestynyt lisää – kiitos nettishoppailun ja äidin kuljetuspalvelun. Mutta kaipaan myös moneen kertaan luettuja kirjojani. Hyvin varustellun kirjahyllyn etu on siinä, että kun tulee mieleen joku kirja, josta jää miettimään, että mitäs siinä tapahtuikaan tai miten se yksi kohta siinä menikään, niin voi kipittää omalle kirjahyllylle ja katsoa sen.

Lukeminen minulta ei lopu, vaikkei Suomeen päästäisikään. Kindlessäni on noin 1000 kirjaa ja miehen Kindlen kirjat siihen päälle eli selvitään autiollakin saarella hyvin. Kindle ei auta kuitenkaan kirjojen hivelytarpeisiin mitenkään 😔.

Edellä mainittuihin liittyen kaipaan erittäin paljon myös kirjakauppaani Turussa. Nyt tähän hätää kävisi joku muukin hyvä kirjakauppa. Kirjakauppa on oleellinen osa kirjahivelyprosessia ja rakastan ostaa kirjoja. Onhan täälläkin kirjakauppoja, mutta englanninkielisten kirjojen osuus on todella olematon. Caledo Livresin käytettyjen kirjojen hylly on suosikkini, mutta siitä puuttuu oikea fiilis. Jahka joskus ranskaksi lukeminen sujuisi (muutkin kuin nuo sarjakuvapiirtäjän tekemät historiateokset), niin kirjojen hivelyssä (siis ostamisessa) pääsisi taas normaaliin tahtiin. Ainoa miinus on, että jostain syystä suuri osa kirjoista (ranskalaiset pokkarit) on samanlaisia valkokantisia, mihin on vain lätkäisty tekijän ja kirjan nimi. Tylsää, osa kirjan ostamisen ihanuutta on valita potentiaalisia ostettavia kauniiden kansien perusteella.

Kui tylsää tämä nyt sitten on. Romaanihyllytkin on osittain samannäköisiä, mutta käännöskirjallisuus sentään on ”kunnon” kansilla.

Kaipaan tietysti myös kotia. Mitään valittamista nykyisessä ei ole ja maisemat jaksaa joka päivä ällistyttää ihanuudellaan. Muutenkin nautin täällä olemisesta koko ajan. Mutta kun juttelen videopuheluita ihmisten kanssa, jotka ovat meillä, niin tule kova ikävä. Varsinkin kun siellä on ne kirjahyllytkin 😄. Onneksi meillä on se koti siellä, olisi ollut paljon vaikeampi lähteä jos olisi pitänyt myydä asunto ja pistää tavarat varastoon. On aina valmis paikka palata.

Yksi asia mitä välillä kaipaan on tietysti se, että elämä oli niin helppoa, kun oli tutut jutut ja rutiinit. Ja oli Motonet, Ikea, Clasu ja Stocka. Eli siis tiesi mistä mitäkin tarvittavaa saa. Mutta pikkuhiljaa alkaa nämä tällaiset sujua täälläkin. Pitkällisen salapoliisityön tuloksena sain huoltoaseman tankkaajapojalta selville, että tuulilasinpyyhkimiä saa SFACista. SFAC ei tietenkään ollut auki, kun siellä kävin, mutta elän toivossa, että se on paikallinen Motonet. Tänne asti pitää muuttaa, että osaa arvostaa Motonetia 😂😂😂.

Puolivuotisraportin lopuksi pitää tietysti listata plussia täältä: kelit, kelit ja kelit. Tällainen talvi saa suomalaisen aina iloiseksi ja toisaalta vähän katkeraksi, että miten hemmetissä jotkut voivat elää aina näin. Ei mitään käsitystä marraskuusta, pimeydestä, räntäsateesta, sohjosta tai pakkasista. Häpeäisivät. Yks plussa on myös se, että koiran Dentastixit ei kuivu ikinä 😉. Tämän plussan kääntöpuoli on se, että kaikki homehtuu tai ruostuu alta aikayksikön. Niinkuin salihanskat, jotka laitoin vahingossa hiukan kosteina takaisin laatikkoon.

Maisemissakaan ei ole mitään valittamista, ihmiset on mukavia, ymmärtävät huonoa ranskaa solkottavia tyyppejä ja ovat hyvin valmiita auttamaan ja neuvomaan. Ruoka on hyvää. Kavereita on löytynyt, mutta viihdyn oikein hyvin myös omassa rauhassa. Maanantaisin on välillä hiukan plääh-fiilis, kun toinen pääsee töihin (toinen on tästä ”pääsemisestä” ehkä hiukan eri mieltä), mutta kyllä se siitä sitten taas. Kielen oppiminen aiheuttaa molemmille suurimmat ärsytys-ahdistus-kiukutus-fiilikset, mutta kyllä sekin joskus sitten siitä.

Korona soikoon III

16/07/2020 by toispualpalloo

Välillä tuntuu kuin eläisi ihan eri planeetalla, kun seuraa tätä koronatilannetta maailmalla ja elämää täällä. Kolme kuukautta on jo oltu lockdownin jälkeen ja elämä on ihan ennallaan. Ei maskeja, ei mitään rajoituksia. Hotellien karanteeneissa on edelleen porukkaa noin 500 henkeä, mutta kaikki siis tänne palaavia tai muuttavia, koska muita tänne ei pääse. Sotilaita ja santarmeja on tullut Ranskasta, koska tässä oli n. vaihtoaika ja he ovat omassa karanteenissaan kasarmeilla aina sen saman kolme viikkoa kuin muutkin.

Nyt uusin sääntö on, että karanteenimaksu on 2000€ per nuppi per kaksi viikkoa, jonka joutuu hotellissa olemaan. Kolmannen viikon saa olla kotikaranteenissa. Tämä sääntö vähensi entisestään mahdollisuuksia päästä käymään Suomessa tänä kesänä (tai tänä vuonna, sekin näyttää todennäköiseltä). Yritän olla ajattelematta asiaa tai miettimättä päästäänkö Suomeen vai ei, koska siitä tulee vain paha mieli. Oli niin paljon helpompi muuttaa toiselle puolelle maapalloa, kun sai kaikille sanoa, että puoli vuotta vaan ja sitten nähdään taas. ja ekojen vieraiden piti tulla tänne jo vappuna.

Nyt ei siis todellakaan nähdä ja ikävä alkaa olla puolin ja toisin aika kova. Onneksi voi soitella, vaikka se aikaeron vuoksi onkin vähän hankalaa. Ja onneksi on Facetime ja whatsapp, että näkeekin välillä eikä mene pelkäksi puhumiseksi. Mutta silti. Harmittaa niin paljon. Meillä jäi kotiin aika paljon tavaroitakin, joita piti nyt heinäkuussa ottaa mukaan, kun tullaan käymään. Siellä nekin nyt pysyy tiiviisti, kun paketitkaan ei kulje. Ollaan siis oikeasti aika eristyksissä. Ainakin Euroopasta.

Tällä viikolla oli Ranskan kansallispäivä ja maanantaina ja tiistaina isoja juhlallisuuksia eri puolilla. Keskustassa oli varmaan 10.000 ihmistä eli ei todellakaan näytä eikä tunnu siltä, kuin mitään koronaa olisi ikinä ollutkaan olemassa. Eikä lehdessäkään maailman koronatilannetta enää kovin paljoa vatvota. Välillä tulee hiukan klaustrofobinen olo, että täällä ollaan jumissa keskellä ei mitään, mutta onneksi tämä ei ihan mikään pikkusaari ole. Ja onneksi ruokaa tulee Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Näen konttilaivat ikkunasta ja olen aina omituisen onnellinen siitä näystä. Että nälkään ei kuolla ja perusjuttuja riittää.

Kotimaan matkailu on täällä nyt hyvin suosittua, ei saatu viime viikonlopuksi mistään mitään majoitusta, kun kaikki muutkin olivat ottaneet pidennetyn viikonlopun ja lähteneet ”lomalle”. Meillä on täällä uusia paikkoja nähtäväksi eli sen puolesta kestetään ja jos tulee pakottava tarve päästä lentokoneeseen, niin voidaan lentää jollekin noista Loyautésaarista. Vanuatuunkin ilmeisesti kohta pääsee ilman karanteenia, kun ovat myös ilman koronaa, mutta ei sinne tarvi täältä lähteä, riittää näitä hienoja paikkoja täälläkin.

Eniten pelottaa se, että koronatilanne vaan jatkuu ja jatkuu. Jos menee vaikka kaksikin vuotta, että en näe ystäviä ja perhettä, niin se on aika rankkaa jo pelkkänä ajatuksenakin. En viitsi miettiä, mitä se olisi käytännössä. Mutta lähtö täältä on mahdotonta, jos paluumatkalla odottaa kolmen viikon karanteeni maksuineen. Ei miehellä ole sellaisia lomia edes käytettäväksi ja koirakin joutuisi olemaan todella pitkään hoidossa. Näen melkein joka yö unta siitä, että ollaan Suomessa (joko koiran kanssa tai ilman) ja ensin olen niin iloinen, mutta sitten pelästyn, että miksi me tänne lähdettiin. Kertoo paljon nykyisestä olotilasta.

Koittakaa saada se korona sieltä Suomesta hiiteen, että me päästäisiin edes ensi vuonna sinne. Tosin sitten on noi lentokoneet ja lentokentät vielä taklattavana……

PS yksi tuttu muutti tänne juuri ennen koronaa uuden miehensä kanssa ja lapset jäivät siksi aikaa Ausseihin isänsä luo, että täällä saavat asunnon ja autot sun muut järkättyä. Sitten tuli korona ja sen jälkeen hän ei ole lapsiaan voinut nähdä, ei voi lentää sinne eikä lapset tänne ja nyt molemmissa maissa on vielä tuo koronamaksu eli aika tyyristä olisi matkojen lisäksi. Meillä siis asiat ihan hyvin, vaikka ikävä kaikkia onkin, mutta tälle äidille ihan tuskaa olla erossa lapsistaan näin kauan.

Tonnikalareseptejä osa I

03/07/2020 by toispualpalloo

Meillä syödään lähes joka viikonloppu tonnikalaa ja mies syö sitä varmaan kerran viikossa myös lounaaksi. Aluksi tehtiin ihan perustonnikalapihvejä grillissä. Teen välillä pikamarinadin eli limemehua ja soijaa ja annan pihvien olla siinä kymmenen minsaa, sitten suolaa ja pippuria molemmille puolille ja ehkä kierittely seesaminsiemenissä ja grilliin. Ihan basic basic, johon kyllästyin aika nopeasti.

Syötiin alkuun aika paljon vaaleaa tonnikalaa, mutta siirryttiin sitten tummempaan keltaevätonnikalaan, tunnettu myös nimellä ahi. Ahi saattaa olla myös isosilmätunaa. Siitä astetta ”parempi” on sinievätonnikala, jota täältä myös saa. Tonnikalan kannat maailmassa ovat vaihdelleet ja vaihtelevat alueittain, joten ihan eettisintä kalaa tämä ei aina ole ja riippuu kalastusmenetelmistä, kuinka paljon ohessa tulee mukana esimerkiksi kilpikonnia. Koska täällä on aika tiukkaa suojelua kilpikonnien, haikalojen, laguunin kalojen ja koko meriluonnon suhteen, olen päätellyt, että tonnikalan, mahi-mahin ja marlinin (ainoat kalat, mitä syödään täällä, koska laguunin kaloista voi saa todella pahan ruokamyrkytyksen, jos niitä syö väärään aikaan vuodesta) kalastusta säädellään myös.

Ostan kalaa mieluiten meidän lähikalakauppiaalta, mutta tuoretta hyvää kalaa saa myös supermarketeista ja tietysti torilta, jonne kalastajat tuovat aamuisin veneillään kalaa.

Lempireseptini on tämä Gordon Ramsayn ohje, johon kannattaa valita keltaevää tai sinievää eli tummanpunaista. Koska filepötköt on aika isoja, kannattaa leikata pötkö pitkittäissuunnassa puoliksi, jotta saa helpommin paistettavan ja kapeamman fileepötkön. En ole vielä kokeillut tätä yksittäisillä pihveillä, mutta onnistuu varmasti niilläkin.

File maustetaan suolalla ja pippurilla ja sen jälkeen se sivellään kananmunan valkuaisella joka puolelta. Pinnalle raastetaan hiukan limenkuorta ja sen jälkeen filepötkö laitetaan varovasti seesaminsiemenillä täytetylle lautaselle ja ravistellaan lautasta pari kertaa. Sitten käännellään puolelta toiselle aina pienen ravistelun kera, jotta file saadaan kuorrutettua siemenillä tasaisesti. Myös päät kuorrutetaan. Jos olisin Gordon, niin käyttäisin mustia ja vaaleita seesaminsiemeniä, koska visuaalisesti se olisi to die for, mutta koska olen minä, enkä ole löytänyt täältä vielä mustia seesaminsiemeniä, niin sillä mennään, mitä kaapissa on.

File paistetaan pannulla tasaisesti joka puolelta (varo, ettei siemenet kärähdä), kunnes pintakerros on paistunut ja file on sisältä punainen. Nosta varovasti leikkuulaudalle, raasta päälle vielä limenkuorta ja anna jäähtyä hetken ennen leikkaamista. Joskus ripottelen leikattujen palojen päälle soija-appelsinimehu-kastiketta, mutta ei tarvitse välttämättä mitään. Tämän kanssa olen tarjoillut kaikkea kajottikurpitsalohkoista pikkelöityyn kurkkuun (hölskykurkut sopisivat tähän varmaan hyvin, mutta riisiviinietikalla) ja avokadoon. Sopii myös bataattiranskalaiset yms.

Sitten toinen tosi helppo ja hyvä resepti tuli juuri testattua. Muistuttaa Nizzan salaattia, mutta on lämmin versio. Marinoin tonnikalapihvejä appelsiinimehu-limemehu-soija-marinadissa (appelsiininmehua ja soijaa yhtä paljon, limemehua vähän lisäksi, jotta tulee hiukan kirpeyttä). Vuokaan tai pellille hörytettyjä vihreitä papuja, kirsikkatomaatin puolikkaita (tai tavallisia tomaatteja lohkoina), paahdettua paprikaa siivuina tai pieniä suippopaprikoita halkaistuna, basilikaa, oliiveja (laitoin myös vähän kapriksia), sardelleja ja loraus oliiviöljyä päälle. Nämä kannattaa asetella vuoan reunoille ja keskelle sitten tonnikalafileet. Niiden päälle myös hiukan suolaa ja pippuria ja loraus oliiviöljyä. Uuniin tulee vielä kananmuna pienessä, erillisessä vuoassa, siihen päälle myös suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Jos pannulle/vuokaan mahtuu, niin kananmunavuoat voi asetella siihen nätisti, minulla ei mahtunut, joten laitoin ne erikseen. Sitten uuniin, 200 astetta ja noin 10-12 minuuttia tai kunnes se kananmuna on sopivan kypsä. Saa olla aika löysä. Ja tonnikala kypsä, mutta vielä mehevä.

Tältä näyttää ennen uuniin menoa. Herkullista tuli.

Tältä näyttää tämä ruoka valmiina. Kanamuna saisi ehkä olla inan vielä löysempää.

Sardellit voi olla joko öljyssä olevia pikkusilakan näköisiä, jos niitä löytyy, tai sitten varovasti niitä tönkkösuolattuja, mutta ihania säilöttyjä sardelleja, jota Suomestakin saa lasipurkissa. Sardelli on siis sama kuin anjovis, mutta ei se Suomen muna-anjovisleipä/janssoninkisaus-anjovis, joka on yhtä kuin kilohaili. Erittäin selvää….. Aina, kun hehkuttelen anjovisintohimollani, joku päästää yökkäämisääniä, että miten voin niitä muna-anjovisleipä-anjoviksia niin rakastaa. En voikaan, mutta anjovis/sardelleja söisin (ja itse asiassa syön täällä) vaikka kuinka paljon. Kreikkalaiset grillatut on ihania, samoin baskien sardellipintxot ja ranskalaiset ”anchois” öljyssä. Nam nam. Sardellimielessä olen nyt siis paratiisissa 😄.

Molempia reseptejä voisin kokeilla myös jollain muulla kalalla eli siitä testiin vaikka lohella tuo lämmin Nizzan salaatti. Ison lohen keskikohdasta saisi varmaan riittävän paksun pitkittäisen palan tuota seesaminsiemenfilettäkin varten. Jos kokeilette muulla kuin tonnikalalla, niin kertokaa, miten onnistui.

Aamuvirkkujen aikataulutettu maa

30/06/2020 by toispualpalloo

Tämä paikka on aamuvirkun unelmamaa. Vaikka tämä ei nyt (vielä) oma maansa olekaan. Meidän perheessä ei valitettavasti ole muita aamuvirkkuja kuin minä 😄. Näin talvella, kun aurinko nousee noin varttia yli kuusi, alkaa aamusäpinä vasta kuudelta, mutta kesällä lenkkeilijät ja pyöräilijät olivat liikkeellä jo ennen viittä. Me heräämme viideltä arkiaamuisin ja vien miehen satamaan kuudeksi. Sen jälkeen menen koiran kanssa lenkille, mitä viileämpää, sitä pidempi lenkki. Koirapuisto aukeaa yleensä kuudelta tai sitten kävelemme pitkin rantaa Anse Vatasta Baie des Citronsin puolelle.

Aikaiset aamut on ihania, koska nämä auringonnousut on niin upeita.

Kuuden jälkeen näkyy maantiepyöräilijäporukoita, aamu-uintiporukoita, lenkkeilijöitä ja kävelijöitä ja suuri osa on tullut jo kasvoilta tutuksi, koska meillä on kaikilla sama aikataulu. Meidän koirakin on aika monelle tuttu jo ihan nimeltä 😄. Bussit alkavat kulkea neljän jälkeen, roskakuskit yms. lähtevät kierrokselle varmaan samoihin aikoihin, tori aukeaa viideltä ja keskustassa on porukkaa liikkeellä kuuden huiteilla varsin paljon. Ne, jotka tulevat muualta Noumeaan töihin, ovat lähteneet liikkeelle hyvin aikaisin.

Koululaiset saattavat odotella koulujen pihassa jo hyvissä ajoin ennen seitsemää ja koulut alkavat täällä kuulemani mukaan 7:20. Pahin liikenneruuhka aamulla on kahdeksan molemmin puolin ja ruuhkat on täällä kyllä yllättävän pahat. Kaikki, joilla on mahdollisuus käyttää omaa autoa, sitä käyttävät, vaikka täällä on uudet hienot bussit ja kattavat linjat. Tiet ovat kapeita ja tässä Noumeassa keskustaan vie vain muutama pääreitti ja ne ovat ruuhka-aikaan ihan tukossa.

Meidän leipomo aukeaa kuudelta, jotkut muut jo viideltä ja jos ei ole ajoissa liikkeellä, saattaa leipomossa olla hyllyt tyhjinä jo kello 7. Meidän leipomosta saa minun mielestäni parasta leipää (muutakin kuin valkoista hötöleipää ja patonkia) ja leipurin rouva on Suomi-fani, joten hän yhtenäkin kertana sanoi jonossa edessäni olevalle herralle, että josko herra voisi jättää viimeisen suosikkileipäni minulle ja ottaa kenties vastaavan patonkimallisena. Sen verran ymmärsin, että kovasti selitettiin suomalaisuudestani.

Ruokakaupat aukeaa 7:30, jumppaan pääsisi kuudelta ja yksi taidegalleriakin aukesi jo kello 8. Keskustan pikkuputiikit noudattaa enemmän suomalaista rytmiä eli ovat auki yleensä vasta yhdeksän kymmenen aikoihin. Aikaiset aukiolot vaikuttavat tietysti siihen, että moni paikka menee kiinni aikaisin ja esim. aika moni lääkäriasema ei ole kuuden jälkeen auki, joten piti tehdä hiukan selvitystyötä, että mies pääsi lääkäriin ja sai sulkapallossaan vaadittavan lääkärintodistuksen. Nyt on tiedossa yksi peräti yhdeksään saakka illalla auki oleva lääkäriasema. Se on kyllä sen verran hämäräperäisellä (ja oikeasti hämärällä) hoodilla, että piti vähän miettiä uskaltaako auton jättää parkkiin. Kuulemma paikallinen punaisten lyhtyjen alue.

Aamupäivät ovat täynnä ääntä ja säpinää, kunnes kello 12 alkaa astioiden kilistely ja kolistelu ja noin kello 12.30 tulee täysi hiljaisuus. Silloin syödään lounasta. Olen tottunut Suomessa syömään lounaani hiukan aikaisemmin, mutta koska täällä on aina ikkunat auki ja kaikki kuuluu joka paikkaan, tuntui kokkailun äänet ihan vääriltä kello 11. Olen siis siirtänyt lounasaikaani OIKEAAN aikaan. Ranskalaiset (ja italialaiset ja espanjalaiset) ovat ruoka-ajoistaan varsin tarkkoja, kuten kaikki Ranskassa matkanneet tietävät. Joskus nälkäisenä se on kyllä ärsyttänyt suunnattomasti (nälkäkiukku on vaarallinen asia), että lounas- ja illallisaikojen välissä ei saa mistään mitään.

Osa liikkeistä, jopa isoista sellaisista on kiinni kello 12:30-14/15 vähän vaihdellen. Täytyy aina tarkistaa onko joku paikka ouvert en continu. Minä käyn mielelläni koiran kanssa lenkillä lounasaikaan, silloin saa olla Ouen Torolla ja rannassa hyvinkin rauhassa. Ei auton autoa eikä ihmisen ihmistä näkyvissä. Yksi juntti suomalainen vaan, joka on jo syönyt ruokansa liian aikaisin ja liian nopeasti….. Työpäivät muuten ovat aika pitkiä täällä, koska melkein kaikilla on tuo parin tunnin lounastauko. Kauempana asuvat eivät tietenkään mene kotiin välillä, joten lounasaikaan tietyt rannan parkkipaikat ovat täynnä autoissa istuvia ihmisiä, jotka kuluttavat aikaa ja syövät patonkejaan. Kaikki ravintolat ovat täynnä joka puolella ja kaikki muu, kuin syöminen, on seis. Sitten noin kello 14 hommat taas jatkuu.

Osa lapsista tulee kotiin lounastunneiksi, mutta osalla on eväät ja he kuluttavat kahden tunnin tauon koulussa. Koulut muuten kestävät aika pitkään, ihan pienemmillä kolmeen ja muilla koulu loppuu neljältä tai vähän yli. Keskiviikkoisin koulu loppuu kello 12 ja iltapäivä on varattu harrastuksille. Ilmankos täällä on paljon kotiäitejä, jos ja kun pitää hoitaa lounasruokailut ja harrastuksiin kuskaamiset keskiviikkoisin plus tietty ruokaostokset, joihin menee aikaa, kuten viime postauksessa kerroin. Jos siis suorittaa ranskalaistyylisen ruoka-aineksia kunnioittavan shoppailun. Ja lapset pitää hakea koulusta iltapäivällä, muutenhan työpäivät kestävät täällä noin 8-18, koska on tuo pitkä lounastauko.

Asiasta tulikin mieleeni, että täällä on saanut tosiaan selittää Suomen vanhempainvapaista. Yhdelle miehen työkaverille syntyi vauva ja hän oli kolme viikkoa isyyslomalla (eli käytti lomiaan tähän) ja äiti palaa töihin kolmen kuukauden jälkeen. He olivat hyvin tietoisia Suomen perhevapaista (varmaan paremmin kuin me), joten niistä käytiin pitkä keskustelu, kun kävimme ihastelemassa vauvaa. Suomen koulujärjestelmä ja nämä perhevapaat yms. jutut ovat varsin suuri ihastelun aihe.

Iltapäivät noudattavat aika samaa kaavaa. Ne jotka pääsevät ajoissa töistä, lähtevät viideltä lenkille, että ehtivät valoisaan aikaan. Lapsia haetaan koulusta, kaupoissa on ruuhkaa, liikenne on vilkasta ja varsinkin kuudelta, kun ajamme miehen kanssa keskustasta kotiin päin, on todella pahat ruuhkat. Kaikki tähtäävät siihen mennessä kotiin, että kello 19 voi alkaa taas kilistellä ja kolistella kattiloita ja astioita ja laittaa illallista. Kuudelta tulee pimeää, joten juuri kukaan ei liiku missään. Kaupoissa olisi ihanan rauhallista, mutta itsellekin tulee nykyään sellainen olo, että on tekemässä jotain rikollista, jos on illallisaikaan ruokakaupassa.

Ymmärrän kyllä hyvin, että kaikki toiminta menee auringon nousun ja laskun JA näiden ruoka-aikataulujen mukaan (jotka oikein täydellisesti sopivatkin tähän auringon kulkuun), mutta alussa oli hiukan opettelemista tavoille. Eikä pimeällä kyllä huvita kauheasti liikkua ulkona, kun valaistusta on vähemmän kuin Suomessa, vaikka onkin ihanan lämmintä. Me olemme luultavasti ainoat ihmiset täällä, jotka käyttävät heijastinta, otin niitä ison kasan mukaan juuri siksi, että pimeällä on niin penteleen pimeää. Ja kun ajotyyli on mitä on, niin ei koskaan voi tietää mistä kurvista kaahaa joku autolla päälle.

Viikonloppuisin on muuten sama rytmi, mutta ehkä vilkkain aamusäpinä alkaa vasta seiskalta. Me yritämme tähdätä koiralenkeillä lounasaikaan silloinkin, kun on niin mukavan väljää ja rauhallista joka paikassa. Meillä on ihan vääränlainen (eli runsas) aamupala, jotta viitsittäisiin syödä lounasta jo kello 12. Sunnuntaisin kaikki menee kiinni kello 12, siis aivan kaikki. Yksi pikkukauppa löydettiin, joka oli auki myöhempään, mutta aina sekään ei ole ollut. Sunnuntaisin ei siis piipahdeta hakemassa maitoa, jos se on loppu……

Vielä loppukevennyksenä sellainen, että täällä on peräti kuusi tv-kanavaa ja kuusi kaapelikanavaa ja ohjelmia tulee pari tuntia iltaisin. Illallisen jälkeinen hiljaisuus johtunee siis siitä, että ihmiset ovat telkkarin ääressä. Kuvasta näkyy valtava päivittäinen ohjelmatarjonta….

Kaikkee olis, mut ei koskaan sitä, mitä tarvis.

22/06/2020 by toispualpalloo

Nyt kun täällä on vierähtänyt jo kohta puoli vuotta, niin alkaa sujua kaupassakäynnit ja muut hankinnat. Koska olen vähän jääräpäinen suomalainen, niin ekat kuukaudet yritin käydä samaan tyyliin kaupassa, kuin Suomessakin eli viikon ostoslista ja supermarkettiin. Täällä se ei mitenkään toimi, koska ikinä ei tiedä, mitä kaupassa mahtaa olla tarjolla. Täällä on useampia isoja supermarketteja, seuraavan koon marketteja ja pikkukauppoja. Niiden lisäksi on gourmetkauppoja, erikoistuneita herkkukauppoja, viinikauppoja, kala-, liha- ja juustokauppoja ja jopa kauppa, josta saa vain paikallisia maitotuotteita. Tämä listaus ehkä kertoo jo, miten täällä pitää kauppareissut hoitaa.

Juustohylly voi näyttää maanantaisin tältä.

Pakko muuten hiukan korjata: Suomessa tein viikon ostoslistan ja mies kävi yleensä kaupassa, koska hän on niin paljon tehokkaampi siinä, eikä tullut heräteostoksia. Täällä ei nyt ole muuta vaihtoehtoa, kuin lähettää vaimo kauppaan 😄. Ja heräteostokset on täällä suositeltavia, jopa pakollisia, koska ikinä ei tiedä mitä kaupassa just silloin on ja tuleeks sitä jotain koskaan lisää. Tämänkin opin kantapään kautta, kun missasin useammankin jutun, koska ajattelin vähän harkita tai en vaan jaksanut juuri silloin ostaa. Ikinä en ole sen jälkeen kyseisiä tuotteita nähnyt. Ja voitte kuvitella sitä ilon määrää, kun olen tullut siihen tulokseen, että kyllä ko. tuote olisi hyvä olla ja sopisi just paikkaan a tai toimintoon b, eikä niitä sitten enää olekaan missään. Meidän kierrätyskorit kuuluvat tähän sarjaan; näin näppärät muoviset kantokahvalliset korit, mutta en ostanut niitä heti ja seuraavana päivänä niitä ei ollut enää yhdessäkään saman ketjun kaupassa. Hetken jopa mietin, olinko kuvitellut koko kopat. Yhtenä päivänä löysin sitten hiukan vastaavat koiranruokakaupasta, paikasta josta en todellakaan olisi tajunnut mitään tällaisia käydä katsomassa.

Ällistyttävä löytö neljän kuukauden etsimisen jälkeen: sitruuna. Erittäin harvinainen hedelmä.

Korona tyhjensi kaupat aika tehokkaasti ja mietin silloin sitä Suomen vessapaperin hamstrausta. Sitä valmistetaan Suomessa, ei se sieltä lopu, mutta täällä sekin on tuontitavaraa ja olisi voinut loppua. Myyntirajoitukset iskettiin heti vessapaperiin, jauhoihin ja pastaan ja kaikki loppuivatkin kaupasta. Nyt vasta vähän aikaa sitten löysin uudelleen sämpyläjauhoja. Täällä on varmaan tavarankuljetukset tietyn syklin mukaan per tavara eikä tilauksia ollut mahdollisuus muuttaa, kun yhtäkkiä kysyntä kasvoikin huomattavasti. Ja tietysti kuljetuksiin tuli lovi, kun lennot loppuivat kokonaan. Onneksi konttilaivat Australiasta ja Uudesta-Seelannista kulkivat koko ajan, niiden varassa tämä varmaan muutenkin aika paljon toimii. Postia ei ole tullut pariin kuukauteen, paketit on kuulemma Ranskassa jumissa tai sitten jopa lähtömaassa. Tiedoksi vaan pakettien lähettäjille 😳. Kuulin, että postia alettaisiin tuoda laivalla eli parin kuukauden merimatka tulisi sitten vielä lisää. Lentokoneilla on tuotu vain välttämättömimmät Ranskasta eli luultavasti lääkkeitä yms. Ja viiniä, koska se ei täältä näytä mitenkään vähenevän…….

Nämä ei tyhjene koskaan, ei marketeissa eikä viinikaupoissa. Kuuluu elintärkeisiin tuotteisiin, joiden saatavuus on turvattu varmaan oikein laissa 😉.

Kuljetusongelmat näkyvät tällä hetkellä oikestaan kaikessa, leivinpaperia sain 2,5 kuukauden etsimisen jälkeen eli sitä oli varmaan kaupoissa se normaali varastomäärä, mutta korona-aika tyhjensi kaiken leivontaakin liittyvän. Onneksi kerran kaupassa oli silikonisia leivonta-alustoja ja onneksi olin siinä vaiheessa jo viisaampi eli tajusin niitä heti ostaa. Seuraavana päivänä niitä ei sitten enää ollutkaan. Kuivahiiva oli todella pitkään loppu, samoin kaikki jauhot. Putiikeissa ja erikoiskaupoissa on myös tilaukset jumissa eli joutuvat myymään eioota vieläkin, vaikka lockdown loppui jo kaksi kuukautta sitten. Ollaan muutamassa kaupassa jonossa, eli sitten kun tuotetta tulee, niin laittavat viestiä. Sitruunoita etsin neljä kuukautta ja sitten niitä tuli myyntiin meidän leipomoon ja facebookin annonces-ryhmään. Kaupoissa niitä ei ole näkynyt vieläkään. Päättelin tästä, että nyt on sitruunasesonki. Kombava ja lime ilmeisesti kasvavat ympäri vuoden, kun niitä kaupassa yleensä on aina.

Niin, täältä löytää hedelmiä ja vihanneksia vain sesongin mukaan eli pitäisi löytää paikallinen Satokausikalenteri jostain. Yhdessä vaiheessa ruokalistallani olisi ollut paljon kukkakaaliruokia, mutta kukkakaaleja ei ollut missään. Ja jos oli tuontisellaisia, niin niihin piti käydä kiinni hyeenan lailla, vaikka juuri silloin ei olisi ollut aikomustakaan laittaa mitään kukkakaalista. Rasittavaa tällaiselle suunnitelmalliselle listaihmiselle. Muutenkin kauppareissuihin voi soveltaa kahta eri strategiaa: joko lähtee listansa kanssa kiertämään kaikki kaupat ja ehkä saa kaiken kasaan tai menee spontaanisti (todella helppoa minulle) kauppaan ja miettii siellä, mitä laittaisi ruuaksi eli mitä siellä sattuu olemaan tarjolla. Spontaaniyritykset johtivat siihen, että meillä oli kaapissa kaiken näköistä ja sitten yritin miettiä, miksi olin mitäkin ostanut ja mitä niistä pitikään tehdä.

Suurin helpotus on ollut Les Paniers des Filles-palvelun löytäminen. Siinä saa tilata kerran viikossa haluamansa kokoisen hedelmä-vihanneslaatikon (ja täkäläisittäin edullisesti, kerroin tästä ranskanopelle ja hän ei ollut palvelusta kuullutkaan, ja meinasi pyörtyä tästä ”edullisuudesta”) ja sisältö vaihtelee sesongin mukaan. Ensimmäisen, tuoreen vihreän salaatin sain tätä kautta. Täällä muuten isojen kauppojen hevi-osastot ovat aika järkyttäviä, joko ne on tyhjiä tai sitten tuotteet voi olla homeessa tai mätiä. Suomessa sellaisia tuotteita ei huolittaisi edes kauppaan sisälle. Toinen ihana löytö oli meidän lähellä oleva minimarket, joka näytti minusta aivan peruslähikaupalta (ne ovat yleensä aasialaisten pitämiä ja tolkuttoman kalliita. Ostin kerran sellaisesta kuudella eurolla kuusi pientä banaania), mutta joka onkin erikoistunut paikallisiin vihanneksiin ja hedelmiin. Laittavat faceen päivittäin, mitä tuotteita on tullut JA hintataso on sielläkin erittäin kohtuullinen. Tosin tähän hintatasoon alkaa jo tottua eli voi olla ihan harhaa. Enkä muista enää mitä tuotteet Suomessa maksoivat.

HeVi-osasto voi näyttää supermarketissa tältä. Ihan ennen koronaakin

Les Paniers des Fillesin laatikko voi sisältää esim. nämä. Ostan kanamunatkin sieltä kautta.

Les Paniers toimittaa nämä vihanneslaatikkonsa eri puolille kaupunkia ja yleensä viinikauppoihin, joten edullinen korini ei aina ole niin edullinen, koska viinikauppias on erittäin hyvä suosittelemaan viinejä. Ja nyt löysin sieltä myös pienpanimo-oluita. Myös meidän suosikkihillot on aseteltu juuri kassan viereen, joten niitäkin on tullut ostettua melkein joka kerta. Olen löytänyt ihan meidän läheltä myös erinomaisen kalakaupan, joten varsinaisissa marketeissa ei tarvitse käydä kuin hakemassa maitotuotteet ja sitä vessapaperia yms. Kyllä täällä on pakko ollakin kotirouva tai tehdä puolipäiväistä duunia, että ehtii käydä kaikissa kaupoissa hankkimassa ruokatavarat 😄.

Jaa niin, viikonloppuna hajosi tiskipesukone. Sen olisi ehkä saanut korjattua, jos olisin jaksanut odottaa korjaajaa taas monta viikkoa, mutta päätin hakea uuden. Tajusin vasta kaupoissa, että ei kodinkoneitakaan ole tietysti tullut aikoihin lisää. Yhdessä kaupassa oli viisi tiskipesukonetta jäljellä. Toisen ketjun liikkeessä oli myyty myös suuri osa esittelykoneista. Ei siis ihan kauheasti ollut valinnanvaraa. Onneksi löytyi kuitenkin ihan ok kone, ettei tarvinnut olla hetkeäkään ilman.

Ongelmia blogin kanssa…..

17/06/2020 by toispualpalloo

Tiedoksi kaikille kyselijöille, että mun henkilökohtainen käyttöjärjestelmäni eli kärsivällisyyteni ei näytä olevan enää yhteensopiva WordPressin käyttiksen kanssa, koska systeemi ei anna lisätä yhtään kuvaa juttuihin. Tai sitten systeemi on niin fiksu, että se sensuroi mun kuviani :).

Eli stay tuned, kohta tulee lisää stooreja…… jos ei muuten, niin pelkkiä tekstejä, koska kuvat aiheuttaa täydellisen tiltin.

Bougna

14/05/2020 by toispualpalloo

Jos googlailee tätä Uutta-Kaledoniaa, niin ei voi olla törmäämättä bougna-ruokaan. Se on kanakien perinneruoka ja sana bougna tulee ilmeisesti kasaa tai pakettia tarkoittavasta drehun sanasta puhnya. Oikein perinteisellä tavalla valmistettuna ruoka on maahan kaivettu banaaninlehtipaketti. Samanlaisia ruokia on eri puolilla maailmaa ja Suomessakin rosvopaisti tehdään täällä tyylillä.

Täällä voisi turisti-infon kautta varata majoituksen tribussa ja kokata siellä bougnaa, mutta koska en ollut ajatellut sellaista majoitusta meille varata, niin olin kuitannut tämän ruuan ”hyvä tietää”-osastolle, jota ehkä tulisi joskus maistettuakin. En ajatellut, että pääsisimme sitä näin nopeasti kanakin opastamana kokkaamaan.

Bougna siis kääritään banaaninlehtiin (tai oikeastaan bougna-sana tarkoittaa varmaan juuri sitä koko pakettia banaaninlehtineen), haudataan nuotiossa kuumennettujen kivien kanssa ”maauuniin” ja annetaan kypsyä pari tuntia. Se on minusta aika lyhyt aika verrattuna muihin vastaaviin ruokiin. Bougnan voi tehdä myös uunissa tai liedellä, kuten me nyt teimme ja ihan sellainen mukava, ”talvinen” pataruoka tämä on. Täällä on nyt syksy ja ilmat viilentyneet aika paljon (20-23 astetta), joten ehkä nyt sitten alkaa bougna-aika.

Bougnan valmistus aloitettiin kookospähkinöiden avaamisella. Tätä prosessia kuvailin edellisessä blogipostauksessa, kun mies oli yllättäen täysin suvereeni pähkinänavaaja. Ja minä uskomattoman hyvä pähkinän raastaja 😄. Kaikkia piileviä kykyjä sitä ihmisellä onkaan. Kahden pähkinän sisustat raastettiin kookoshiutaleiksi ja niistä tuli aika iso kulhollinen.

Helppoo hommaa, mut onneks kaikkea ruuanlaittoa ei tarvitse aloittaa näin alusta.

Isabelle näyttää mallia, miten kookospähkinä raastetaan.

Seuraavaksi aloimme kuoria ja pilkkoa bataatteja, maniokkia ja jamssia. Nämä kaikki ovat aina olleet kanakien perinteisiä kasveja, mutta erityisesti taaro ja jamssi ovat lähes pyhiä. Niiden viljelyyn ja sadonkorjuuseen liittyy vanhoja rituaaleja ja jamssin sadonkorjuu on iso juhla. Jamssi on erityisesti Lifoun saarella tärkeä kasvi ja itse saaren symboli. Jamssi on myös miehisyyden symboli, taaro puolesta naiseuden. Heti silloin syyskuussa ekan kerran täällä käydessämme minua ohjeistettiin, ettei torilla saa itse ottaa isoja jamsseja käsiinsä, vaan ne pitää pyytää ja niitä pitää kohdella kunnioittavasti.

Henriettehän on juuri Lifoulta kotoisin. Jos olisin osannut kunnolla ranskaa, niin tässä olisi ollut hyvä tilaisuus kysellä kanakien kulttuurista tarkemmin, mutta nyt pystyin vain kuuntelemaan ja sanomaan oui, oui, aina välillä. Tähän tyyliin eli ringissä istuen voisin kuvitella paikallisten rouvien valmistelevan ruokia ja jutustelevan, kun kokataan iso määrä isolle porukalle. Miehen ei selvästikään oikein olisi kuulunut olla ringissä mukana, mutta hänelle annettiin sitten vähän miehekkäämpi tehtävä eli sipulien kuorinta 😄.

Ruokaan laitettiin myös pala vihreää kurpitsaa (en tiedä lajiketta, vesimelonin näköinen ja kokoinen, eikä ollut potimarron, sana, jonka luulin tarkoittavan kaikkia kurpitsoja), punasipulia ja tomaatteja. Lihavadissa oli jo kanaa ja lammasta maustumassa sipulinvarsien ja punasipulin kanssa. Jätti-isoon kattilaan laitettiin pohjalle juurekset, tomaatit ja sipulia, sitten lihakerros ja sitten taas kasviskerros.

Vasemmalta jamssi, maniokki ja bataatti. Kurpitsasta laitettiin ehkä kolmasosa. Viini rekvisiittaa 😄.

Molempiin patoihin heitettiin mausteeksi sipulinvarsia ja lehtipersiljaa. Tämä osio ruuanlaitossa vähän viivästyi, kun minun lehtipersiljan noutoretkeni venyi aika pitkäksi siellä Nicolen maailman hienoimmassa puutarhassa. Oletettavasti ruokaan laitettiin myös suolaa ja pippuria, vaikka en mitään maustamista kyllä nähnytkään. Ruokaa tehtiin kaksi isoa padallista ja luulen, ettei Henriette edes osaisi tehdä pientä määrää. Tämä on vähän kuin mummuni pullaresepti, jolla tulee koko suvulle sopiva määrä eikä hän ikinä pienempää satsia osannut tehdä. Olen kirjoittanut ohjeen reseptikirjaani otsikolla Hervoton määrä pullaa.

Jostain syystä minun ja Isabellen pataan laittamat lampaan palat otettiin kesken kokkailun pois ja tehtiin ruoka pelkällä kanalla. Olimme varmaan tekemässä grande mokaa, josta Nicole meidät pelasti. Jälkeenpäin lukemissani ohjeissa ei myöskään ole lammasta, vaan voi käyttää kanaa, kalaa, rapuja, hummeria tai isoja katkarapuja. Tonnikala ei kuulemma käy, mutta mahi-mahi ja marlin ovat hyviä tähän. Täällä muuten lohi on ”hienoin” kala ja hyvin kallista. Kylmäsavustettua lennätetään Norjasta ja muuten lohta tulee NZ:sta. Ei ole tullut mieleeni ostaa sitä sillä hinnalla, mitä se täällä maksaa ja muutenkin olen ehkä saanut lohta syödä tarpeeksi. Kokkailun ohessa juteltiin Suomen perinneruuista ja sanoin, että lohikeitto on yksi. Herätti vähän kateutta, kaikki rouvat huokailivat, kuinka ihanaa lohi on. Me huokaillaan puolestamme, kuinka ihanaa on, kun saa tuoretta tonnikalaa 😃.

Kaksi pataa oli sitten täynnä ja olin jo ehtinyt miettiä, mitä niillä kookospähkinöillä tehdään. Menikö raastamisoperaationi ihan hukkaan. Mutta ei. Hiutaleet kipattiin erilliseen kattilaan, päälle kuumaa ja kylmää vettä ja hiutaleita alettiin käsin pyöritellä vedessä. Sitten kulho alle, kulho vuorattiin harsolla ja hiutaleet nesteineen kaadettiin kulhoon. Harso kursittiin kokoon ja sen läpi puristettiin vielä loputkin nesteet irti hiutaleista. Eli tehtiin kookosmaitoa. Neste pataan ja pata tulille. Toistimme Henrietten kanssa prosessin eli samoista hiutaleista sai vielä toisen kulhollisen kookosmaitoa, joka kipattiin toiseen pataan. Puristetuista hiutaleista voisi tehdä vielä jälkiruuan tyylistä eli paahtaa ne sokerin kanssa pannulla. Mitään ei saa heittää pois, vaan loppuun asti käytetään kaikki.

Kookospähkinä on muuten aika mieletön hedelmä, nyt kun sitä pääsi käsittelemään vähän tarkemmin. Kuitukerrosta voi käyttää vaikka narun tekemiseen, josta sitten voi kutoa tai punoa jotain. Itse kookospähkinästä saadaan juotavaa ja syötävää, ja pähkinän kuorista tulee esimerkiksi näppärät kulhot. Nicolella oli kookospähkinästä ja rannalle huuhtoutuneista puista tehtyjä pöytävalaisimia ja ne olivat tosi hienoja. Kookospähkinä toimii myös hyvänä kasvualustana. Sain kookospähkinän kuituosan lohkot mukaan ja olen repinyt niistä kuituja istutusruukkujen pohjalle. Sain myös yhden kasvin, joka vain iskettiin kookospähkinän palasen päälle ja tässä sen sitten pitäisi kasvaa. Ei ole siis edes kiinni siinä mitenkään. Koira on jo kaksi kertaa kannellut tätä pähkinänpalasta, mutta kasvi on edelleen elossa…..joko tämä on joku superkasvi tai sitten kookospähkinän kuitu on superainetta.

Ruoka valmistui yllättävän nopeasti, varmaan tunnissa. Kasvikset olivat ihanan pehmeitä, mutta eivät vielä muhentuneet ja kana oli mureaa. Maku varsin mieto, ja jos itse tätä joskus teen, niin lisään laakerinlehtiä ja pippureita, kuten yleensäkin pataruokiin. Tykkään tosi paljon bataatista ja jamssista ja olen kokkaillut niistä aika paljon ruokia täällä. Taarosta myös, mutta sen kypsyminen kestää paljon kauemmin. Ekan lautasellisen jälkeen oli tietysti santsikierros ja sen jälkeen oli päästy ehkä eka padallinen puoleen väliin 😅.

Jälkkäriksi syötiin perin ranskalainen aprikoosipiirakka eli tarte aux abricots, jaettuna viiteen osaan eli aika reilu määrä per nuppi. Onneksi toisessa jälkiruuassa eli mutakakussa oli pähkinää, niin pystyin jättämään sen väliin, sen verran oli jo ähky. Tästä syystä se robe mission on juuri hyvä kuulemma, kun ei näy vaikka miten maha pullottaisi 😄. Juotavaksi rosmariini-minttuteetä, en olekaan ikinä kokeillut laittaa rosmariinia mukaan, vaikka minttuteetä teen usein tuoreista mintuista. Tässä käytettiin Madagascarin minttua, aika paksulehtinen kasvi ja sitä sattuu kasvamaan valmiiksi meidän pihassa.

Yhdessä kokkailu on hyvä tapa tutustua vieraisiin ihmisiin. Vielä kun kieli olisi paremmin hallussa, niin olisi voinut enemmän kysellä ja kertoa Suomesta. Meidän ranskanope ei juurikaan tulkkaa mitään englanniksi vaan selittää asiat hitaasti ja rauhallisesti uudelleen ranskaksi. Pöytäkeskustelu oli ranskalaistyylisen vilkasta ja jossain vaiheessa tiputtiin aina kärryiltä, mikä ilmeisesti näkyi heti ilmeistä ja sitten juttua toistettiin vähän hitaammin. Kärsivällisesti odottivat myös meidän tankerolauseita loppuun asti. Koko päivän kun pinnistelee vieraalla kielellä, niin illalla oltiin aika poikki. Tai minä olin, mieshän istuu kaikki päivät ranskankielisissä palavereissa, joissa ei todellakaan hidasteta puhetta, kuin ehkä kahdeksi sekunniksi kerrallaan eli hän on jo tottunut.

Koiran paratiisi🏝

26/04/2020 by toispualpalloo 4 Comments

Jos kohta koiralla oli rankka matka tänne, on se jo tullut korvattua tällä nykyisellä paratiisielämällä. Joka päivä saa uida mielin määrin, oli koronaa tai ei. Kookospähkinöitä saa kantaa ja silputa. Sekä etupihan että terassilla puolella riittää kytättävää ja vahdittavaa. Ja kaiken huippuna, saa olla kukkona tunkiolla eli yksi harvoista uroskultaisista tällä saarella.

Kookospähkinät on melkein parasta uimisen jälkeen. Ja ne voi myös yhdistää uimiseen, kun niitä voi hakea merestä.

Koira oli ollut karanteenista ehkä viikon kotona, kun puhelin soi ja huonoa englantia puhuva mieshenkilö kysyi sen kummempia kiertelemättä, että voisiko heidän narttunsa tehdä pentuja meidän koiran kanssa. Olin vähän aikaa puulla päähän lyöty ja sanoin, että pitää kysyä kasvattajalta, mutta eniten ihmettelin sitä, mistä he olivat saaneet minun numeroni. No kasvattajalle asia oli ok, joten sovimme treffit koirarannalle ja kävi ilmi, että asialla on vähän kiire, koska nartulle oli tulossa juoksut aika pian.

Eikä siinä vielä kaikki, seuraavana päivänä lähdimme kävelylle tuohon meidän lähirannallemme ja siellä tuli mieshenkilö vastaan kultaisen noutajan kanssa ja hän kysyi lähestulkoon esimmäiseksi, että voisiko meidän koira tehdä hänen koiransa kanssa pentuja, koska hekin ovat etsineet uroskultaista kauan. Australiasta ei ollut kukaan halukas lähettämään urosta tänne ja ehkä syksyllä olisi tulossa joku kultsu-uros Ranskasta. No me sanoimme sitten, että käyhän se, kun ollaan jo toisellekin luvattu. Sovimme sitten tämänkin neidon kanssa treffit koirarannalle.

Koira oli siis kotona pari viikkoa ja jo kuuluisa uros ja mahdollisesti kahden tulevan pentueen isukki. Eipä tiedetty millainen superuros tänne roudattiin. Sen kyllä huomaa lähes joka lenkillä, kun aina joku tulee kysymään, että onko tämä kultainen noutaja ja kertoo, että ne ovat täällä todella harvinaisia. Labradoreja täällä on näkynyt aika paljon.

Rankkaa, kun on niin kysytty ja ihailtu uros…..

Huhtikuun alussa syntyi sitten ensimmäinen pentue Salsa-nimisen neitokaisen kanssa ja pentuja tuli kerralla yhdeksän. Pääsimme koronalockdownin takia vasta tänään katsomaan näitä ihanuuksia ekan kerran. Oivoi. Yksi pieni tyttöpentu oli menehtynyt viime torstaina, mutta muut näyttävät kasvavan hyvin ja vauhdilla. Oma pentukuume meni jo onneksi ohi, vaikka julmetun söpöjä nämä ovatkin.

Mahdotonta saada kerralla kuvaa koko pentueesta

Jaa niin, sen numeroni oli näille ekoille kysyjille antanut meidän eläinlääkäri. Ei hän sitä olisi tietysti saanut antaa, mutta eipä se nyt haittaa. Kyseinen eläinlääkäri on jo soittanut kaksi kertaa ja kysellyt pentuja tutuilleen. Puolet pennuista on jo varattu.

Maailman kallein ranta ja muuta rahanmenoa

15/04/2020 by toispualpalloo

Kuulin vähän ennen lähtöä, että tuo meidän lähiuimarantamme Anse Vata on maailman kallein ranta. Siihen lasketaan hotellihuoneen hinta, ravintoloiden hintataso ja ilmeisesti myös palveluiden hinnat. Ei yllättänyt yhtään. Syyskuun visiitillä pyörryin joka kerta kaupassa, vaikka en ostanut kuin pientä iltapalaa ja aamupalatarvikkeet. En olisi varmaan koskaan lähtenyt tänne lomalle näistä hinnoista johtuen, kun Fijille tai Vanuatuun pääsisi paljon edullisemmin. Mikäli tänne saakka olisi jaksanut lähteä.

Anse Vataan ja viereiseen Baie des Citronsiin on keskittynyt paljon ravintoloita, kahviloita ja pikkuliikkeitä. Nämä ovat pisimmät hiekkarannat ja rannoilla on yleensä paljon paikallisia ja kaikki turistit. Näkymät ja ravintolat ovat todella kivoja, joten siellä on tullut käytyä hinnoista huolimatta (ennen koronaa). Yhtään olut- tai viinilasillista en ole vielä missään ravintolassa tilannut, joten en osaa sanoa paljonko ne hinnat pyörryttäisivät. Viinit ovat kaupassakin aika kallita, viinikaupoissa vieläkin kalliimpia. Eli enemmän kuin Suomessa. En tiedä käyvätkö paikalliset näissä ravintoloissa lainkaan vai ollaanko oltu aina turistien ja muiden expatien keskellä.

Luulen, että Suomesta tänne muuttavalla on helpompaa näiden hintojen kanssa, sillä ainakin tapaamani kanadalaiset ovat enemmän shokissa, kuin minä. Yksi kanan rintafile maksaa kaupassa 5-7 euroa. Koipireisi 7 euroa kappale. Tämä jaksaa hämmästyttää minua ja montaa muuta, että miten se on kalliimpi kuin file. Juusto on kallista, pieni pala (200 g) paketissa olevaa perusjuustoa on 3-4 euroa, hienommat juustot sitten tietysti paljon enemmän. Lounaat maksavat noin 20-25 euroa per pää. Ravintolakäynti on helposti yli satasen kahdelta. Ilman juomia siis. Paitsi ystävänpäivän spesiaalit oli tuplahintaisia. Eikä ole siis kyseessä mitkään erityisen hienot ravintolat. Luulisi, että paikalliset hedelmät olisi edullisia, mutta tuontihedelmät on halvempia, joskaan ei halpoja nekään. Paikallinen banaani voi maksaa euron kappale. Saarella on saaren hinnat.

Nämä tarjouksessa olleet olivat vain kuusi euroa kipale, mutta eipä niitä tämän enempää ollut sitten jäljelläkään klo 12 mennessä.

Kun tulimme tänne, niin olimme jo maksaneet takuuvuokran, välityspalkkion ja tammikuun vuokran, joten kustannuksia ehti tulla jo monta tonnia. Vuokrat ovat aika kalliita niillä alueilla, joilla halusimme asua eli turvallisilla alueilla suhteellisen lähellä keskustaa. Täällä on todella paljon asuntomurtoja, joten osa alueista ja asunnoista, joita olin etukäteen katsonut, rankattiin syyskuun vierailulla pois, koska ne eivät olleet riittävän turvallisia. Katselin myös myytäviä asuntoja, mutta näillä kivoilla alueilla hinnat ovat helposti alkaen 500.000 euroa, mikä tuntuu minusta tähän kaupunkiin aika kalliilta. Jos haluaa merinäköalaa, niin hintaa tulee tietysti lisää. Nyt kun itsenäistymisäänestys taas lähestyy, ovat ihmiset kuulemma laittaneet paljon asuntoja myyntiin varmuuden vuoksi. Ei siis mikään paras hetki edes miettiä asunnon ostoa.

Kaikki kotiin liittyvä maksaa myös todella paljon. Sähköön menee noin 70-90 euroa kuukaudessa ja kulutus on noin 150 kWh eli ei todellakaan paljoa. Vesilasku on noin 45 euroa ja nettiin ja puhelimeen (se hieno lankaliittymä ja mun kännykkäliittymä 5 gigan datalla) 150 euroa kuussa. Ehdottomasti kallein on tuo lankaliittymä, reilu 80 euroa kuussa. Pankin palvelumaksut on kolmekymppiä kuussa ja näiden lisäksi sitten tulee auton ja asunnon vakuutukset. Ilmankos kansainvälisellä expat-sivustolla tällä trooppisella saarella halvalla asumisesta haaveilevat tyrmättiin heti alkuunsa.

Ostin edellisiltä asukkailta vähän huonekaluja, lamppuja ja astioita, jotta pääsimme pois Ramadasta niin pian kuin mahdollista. Ostin myös pesukoneen ja tiskikoneen sekä jääkaappipakastimen heiltä, täällä ei kuulu keittiön varustuksiin yleensä kuin keittolevy ja muut pitää ostaa itse. Meillä oli sentäs uuni valmiina. Jos olisin tiennyt, että kaikki ruokatavarat pitää säilyttää purkeissa ja jääkaapissa, olisin varmaan jättänyt tuon peruskaapin ostamatta ja käynyt hakemassa isomman side-by-siden, mutta nyt ratkaisin tilanpuutteen ostamalla lisäksi tason alle mahtuvan jääkaapin. Se oli muuten niitä harvoja meidän mielestämme kohtuuhintaisia ostoksia. Onnistuin ostamaan sen juuri ennen koronalockdownia, joten kaupasta pystyi hamstraamaan enemmän tavaraa. Jos yrittää säilyttää esimerkiksi jauhoja ruokakaapissa, vaikka olisi kuinka hyvä purkki, niin siihen tulee ötököitä. Ilmankos täällä on lähes joka kaupassa isot säilytyspurkkivalikoimat. Olen jo kerännyt ihan kiitettävän kokoelman…..

Pari erilaista säilytysrasiaa Nouméa Pas Cherissä

Pari ekaa viikkoa mies piti lomaa, joten ne kustannukset menivät vähän ”kun nyt lomalla ollaan”-tyylisesti. Mutta sitten piti alkaa täyttää tyhjiä ruokakaappeja, ja joka kerta kauppalaskun loppusumma oli aikamoinen. Ja on sitä edelleenkin. Varsinkin, kun nämä summat on näin suuria muutenkin, kauppaan menee aina vähintään 10 000 xpf:a ja nyt korona-aikana, kun käyn kerran viikossa niin 20 000 xpf:a. Sanoisin että kauppalaskun loppusumma on aina tuplahinta Suomeen verrattuna. Pikkuhiljaa olen kuitenkin oppinut mistä kaupasta pitää hakea mitäkin ja kyttään tarjoushaukkana tarjouksia. Aikaisemmin ei kiinnostanut pätkän vertaa oliko joku tarjouksessa, mutta täällä jos kaupassa lukee Promo, niin pitää heti tarkistaa onko hinta oikeasti tarjoushinta ja onko hyväkin tarjous. Onneksi meillä on tilaa rouvan hamstrauspuuhille :). Tähän korona-aikaan en ole tosin paljoa hintoja katsellut, että olen päässyt kaupasta nopeasti ulos. Nyt tarjoushaukkoja varten on tullut appsi, josta voi tarkistaa tuotteen hinnan kaikissa eri kaupoissa. Varsin näppärä.

Joka päivä uudet Promot Geantissa. Turkulainen Tarjoushaukka osaa jo olla skarppina.

Autojen hinnat täällä ovat myös todella korkeat, mutta siitä huolimatta täällä näkyy mieletön määrä Porscheja, Range Rovereita ja erityisesti jättimäisiä pick-upeja, joiden hinnat ovat 70.000 euroa tai enemmänkin. En ymmärrä näitä jättikokoisia autoja näillä pienillä, kapeilla ja mutkaisilla kaduilla, mutta ne ovatkin kuulemma sitä varten, että pääsee mökille ja kaupunkiajoon on toinen auto. Vähän epäilyttää, että nämä kaikki pick up-kuskit olisivat päivittäin matkalla mökille (tai kalaan tai metsästämään), sen verran niitä täällä pyörii. Tiet tämän Nouméan ja ympäristön ulkopuolella ovat kyllä sellaisia, että siellä neliveto on ehdoton ja siksi meilläkin sellainen on.

Tsekkasin etukäteen myös muutaman vaateliikkeen hinnat ja sen perusteella tein koko syksyn Suomessa ”ennakoivaa” Sulo Vilén shoppailua kaikista mahdollisista alennusmyynneistä. Siihenkin meni jonkun verran rahaa, mutta pärjäänpä nyt ainakin vaatteiden suhteen. Ehkä olisin pärjännyt muutenkin :). Aika moni käy Australiassa ostosreissuilla, koska samat vaatteet ovat täällä 2-3 kertaa kalliimpia ja varsinkin jos menee alennusmyyntien aikaan, saa lentolipun hinnan säästettyä helposti. En ehtinyt juurikaan kiertää alennusmyyntejä ennen koronaa, joten en tiedä olisiko niistä kannattanut jotain ostaa. Heti kun tämä lockdown loppuu, niin menen keskustaan kiertämään joka ikisen kaupan ihan vaan siitä ilosta, että sinne pääsen. Tai niin tässä ainakin olen uhonnut, luultavasti jää kirjakauppavierailuun 😄.

Suurin yksittäinen menoerä alussa oli tietysti auto, mutta myös meidän polkupyörät. Pyörät päätettiin ostaa heti, kun tänne tullaan, koska ei saatu omia sähköfillareita tuotua ja tiedettiin, että niihin menee aika paljon rahaa. Mutta ilmeisesti saman merkkiset pyörät ovat aika samaa hintaa myös Euroopassa. Tarkoitus oli, että mies menee aina pyörällä lautalle, mutta kuultiin aika nopeasti, että ei meidän pyörillä. Ehkä kymmenen minuuttia ja pyörä on pöllitty lautan lähdön jälkeen. Ja aika epämääräistä sakkia siinä satamassa pyöriikin. Vakuutusyhtiön vakuutus korvaa, jos pyörät varastetaan kotipihalta tai meidän alta, mutta mihinkään muuhun vakuutukseen eivät suostuneet. Osalla miehen työkavereista on vanhat, rämät pyörät työmatkaa varten, mutta ei viitsitty sellaista alkaa ostaa. Ensin mietittiin myös uudempaa autoa, mutta kun katsoo miten autojen maalipinnat kesivät tästä auringosta johtuen, niin ei todellakaan kannata autoon kauheasti satsata. Ja kun tämä ajotyylikin on mitä on, niin parempi, ettei kolhut harmita.

Pikkuhiljaa hintoihin tottuu ja pakkokin on tottua, kun hintataso on mitä on. Sitä alkaa jo unohtaa Suomen hinnat, joten ei ole enää niin järkyttävää. Mies kyllä tuntuu saavan sätkyjä edelleen ja sitten käydään keskustelua siitä, kuinka paljon kalliimpaa täällä on jonkun tuotteen osalta vai onko edes. Kupittaan Citymarketin mainokset Turkkarissa on olleet tiukassa hintavertailusyynissä 😄. Tonnikala on se edullinen vaihtoehto ja sitä on tullut syötyä reilusti. Tuore vaalea tonnikala on noin 8 euroa kilo ja tumma hiukan kalliimpi. Muutkin kalat ovat kohtalaisen edullisia. Ja mikä mystistä, niin premium koiranruuat ovat täällä halvempia, kuin Suomessa. Paikallista koiranruokaa ei kuulemma kannata ostaa, kun siitä ei tiedä mitä siinä on, joten koira syö nyt Australiasta rahdattua ruokaa.

Täällä on useampi halpaketju, siis sellainen ”myydään lavalta tavaraa”-marketti ja lisäksi muutama kodintarvikehalpaketju. Niissäkin on tullut jo käytyä tiuhaan tahtiin ostamassa niitä säilytysrasioita ruuille, kierrätysastioita, laatikoita ja siivoustarvikkeita. Näihin kauppoihin pätee sama, kuin ruokakauppoihin: jos näet jotain kivaa/tarpeellista, osta se heti, sitä ei seuraavana päivänä enää välttämättä ole. Eikä uutta tule. Välillä tuntuu, että tänne tulee aina vain yksi kontti jotain, se ripotellaan eri kauppoihin ja nopeat syövät hitaat.

Ajattelin, että parempi lakata voivottelemasta näistä hinnoista, kun niille ei voi mitään, mutta aina kun tapaa muita expateja, niin hintakeskusteluksi se kuitenkin menee. Vaikka osa heistä on ollut täällä jo monta vuotta. Small talkin aiheita ei siis ole vaikea keksiä, voi aloittaa vaikka kanan koipien hinnasta :). Korona-lockdownin jälkeen voi jatkaa tätä voivottelua, kunhan taas näkee jotain ihmisiä.

Paluu menneisyyteen

01/04/2020 by toispualpalloo

Olen aina pitänyt aikamatkustuskirjoista ja miettinyt monta kertaa, että mihin aikaan haluaisin mennä, jos voisin matkustaa ajassa. Ja haluaisinko, että muut siellä eri ajassa näkisivät minut vai olisinko näkymätön. Keskiaika tai Antiikin Kreikka olisivat aika mielenkiintoisia. Tai 1700-luku. Koska kaikki tämä on ollut hauskaa kuvitelmaa, niin en olisi ikinä uskonut, että kahdella – tosin pitkähköllä – lennolla on mahdollisuus siirtyä ajassa taaksepäin tuosta vaan.

Alussa tämä vaikutti aikalailla nykyajassa olevalta paikalta, mutta pikkuhiljaa olemme päässeet tutkimuksissa syvemmälle ja todenneet (yhdessä meidän belgialaisten naapureidemme kanssa), että tämä on arviolta noin 20-30 vuotta meidän aikaamme jäljessä. Kirjoissa ja elokuvissa on yleensä sääntönä se, että menneisyydessä ei saa muuttaa mitään, ettei se vaikuta tulevaisuuteen. Yritämme siis sopeutua täällä tähän menneeseen aikaan, emmekä me ranskalaiselle byrokraatille mitään mahtaisikaan eli mikään ei muutu nyt eikä tulevaisuudessa vaikka yrittäisimmekin.

Ihan sellainen yksinkertainen asia, kuin korttimaksaminen, on yleistynyt täällä vasta vähän aikaa sitten. Tässä suhteessa ollaan aika paljon kauempana menneisyydessä kuin vuodessa 2000, ehkä 80-luvun lopulla. Viime aikoihin asti täällä on ollut käytössä tietysti käteinen ja nuo ihanat shekkivihot, jollainen minullakin on. Ja jota olen jo kaksi kertaa päässyt käyttämään, koska tietenkään joka paikassa ei voi vielä maksaa kortilla. Toisaalta shekki on siitä kovin kätevä, että jos ei ole käteistä mukana, niin shekki ajaa saman asian. Laskua ei ole mahdollista saada sähköpostilla vaikkapa urheiluseuroilta, joten niille voi maksaa vain shekillä. Mitään ihan pieniä summia sillä ei voi luultavasti maksaa (ei voi pankkikortillakaan eli aina pitää olla myös käteistä) ja ruokakaupoissa on jo rajoitettu mielestäni myös maksimsummia. Shekillä voisi luultavasti vähän ”luotottaa” omaa talouttaan, koska siinä menee aikaa, että liike vie shekin pankkiin lunastettavaksi ja summa lähtee tililtä, joten ehkä siitä syystä noita maksimimääriä on rajoitettu.

Pankkikorttia ei saa itse tunkea mihinkään lukulaitteeseen, vaan se annetaan aina kassatädille tai putiikinmyyjälle sinne tiskin taakse ja hän laittaa kortin siihen mahdollisimman kaukana asiakkaasta olevaan laitteeseensa. Sitten saa näpytellä tunnusluvun toiseen päätteeseen. Minua on vähän paheksuvasti katsottu, kun olen automaattisesti yrittänyt korttiani siihen lähimpään laitteeseen tunkea. Nyt olen jo tottunut ojentamaan korttini myyjälle. Voitte siis uskoa, että olin todella hämmästynyt, kun yhdessä leipomossa oli LÄHIMAKSU käytössä. Myyjä esitteli minulle sitä ylpeänä, koska vaikutin varmaan siltä, etten ole sellaista ennen nähnyt. En osannut ranskaksi selittää, että olin vain niin yllättynyt, että täällä jollakin on lähimaksutoiminto. Aivan ällistyttävää 😄. Mobilepaylla tai vastaavalla täällä ei voi luultavasti maksaa vielä missään.

Pankkiasioista voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa ja varsinkin tästä nyt täällä käyttöönotetusta pankin mobiiliappsista. Meni kaksi viikkoa, että sain sen ladattua puhelimeeni (piti luoda uusi, ranskalainen appleID ja sen sellaista säätöä) enkä ole ärsyttävämpää appsia nähnyt. Mutta olen edelläkävijä, koska kaikki eivät ole vielä tietoisia, että meidän pankilla tällainen on. Muilla pankeilla ei ilmeisesti vielä ole. Mobiilipankin nimi on Sogesmart, mutta smart on vielä toiveajattelua.

Jos ja kun haluan maksaa tällä appsilla laskuja, pitää minun ensin luoda vastaanottaja. Ei siis voi valita, että uusi maksu, ja kirjoittaa siihen suoraan vastaanottajan tilinumeroa, vaan pitää luoda uusi, valita alasvetovalikosta oikea pankki, jotta saa ensimmäiset viisi numeroa oikein ja näpytellä sitten loput vastaanottajan tilinumerosta. Sen jälkeen, kun on luotu uusi vastaanottaja, voi mennä kohtaan uusi maksu. Ei muuten ole suomalaisia pankkeja listalla, mutta SEB ainakin löytyi. En ole vielä jaksanut aloittaa keskustelua pankkihenkilön kanssa siitä, miten siirretään sellaisen pankin tilille rahaa, jota ei löydy listasta. Ei mitenkään ainakaan minun keinoillani, pankin täytynee luoda järjestelmiinsä uusi pankki ja sen jälkeen on ehkä mahdollista siirtää rahaa Suomen tilille. En halua edes ajatella, kuinka pitkä prosessi se on…..

Kun on saanut kaikesta tästä huolimatta maksettua laskun, siirtyy se holdiin. Oletin, että johtuu jostain pankkien välisistä viiveistä, mutta ei johdu. Viive johtuu siitä, ETTÄ PANKKIHENKILÖ TARKISTAA TEKEMÄNI MAKSUN. Uskomatonta!!! Tämä kävi ilmi, kun yritin maksaa puhelinlaskua ja se siirtyi tähän viiveeseen ja kun seuraavan kerran katsoin tilille, niin maksu oli hylätty. Ihmettelin tätä ja vastaus oli, että pankkihenkilöni oli hylännyt sen, koska sama maksu olikin menossa tililtäni automaattisena veloituksena. Meillä menee kaikki mahdollinen automaattisesti tililtä, mutta muistin, että kännykkämaksusta sitä ei olisi sovittu. Tuli sekin selvitettyä, mutta todellakin hän oli siis tämän siirron tarkistanut ja huomannut tällaisen tuplaveloituksen vaaran. Jokaisesta maksamastani laskusta tai tilisiirrosta tulee näköjään appsiin viesti, että olet tällaisen nyt tehnyt ja se on tarkistuksessa. Ja sitten tulee toinen viesti, että maksu/siirto on hyväksytty. Mies ei ole avannut kertaakaan koko Sogesmartia eikä tule sitä kuulemma avaamaankaan, koska minulla on aika tapella sen kanssa ja viestitellä pankin kanssa pulmatilanteissa. Näissä puuhissa arki meneekin mukavasti.

Maksuihin ei ole mitään viitettä ja tätä ihmettelin jonkun aikaa, mutta koska pankkihenkilöni ei ymmärtänyt koko kysymystä viitteestä ja ihmetteli mitä ihmettelin, niin lakkasin ihmettelemästä. Maksu kohdennetaan oikeaan asiakkaaseen jotenkin muuten, ehkä tilinumerolla. Tai nimellä. En tiedä. Kohtaan motif, jonka luulin tarkoittavan viitettä, voi kirjoittaa itselle muistinvirkistykseksi, mikä lasku on kyseessä. Sogesmartista kun yrittää katsoa tilitapahtumia, niin ei niistä saa mitään tolkkua eikä siinä auta, että omissa siirroissa on joku selvennys. Ne yleensä muistaa. Ja tietenkään Sogesmartista ei voi avata tiettyä yksittäistä tilitapahtumaa, vaan jouduin esimerkiksi vakuutusyhtiölle ottamaan näyttökuvan ja mustaamaan siitä muut tilitapahtumat, että pystyin näyttämään heille heidän väärän veloituksensa. He sitten kysyivät haluanko rahan takaisin tilille vai shekkinä….

Ehkä parhaiten tämä menneisyydessä eläminen tulee esille näissä lukemattomissa papereissa ja lomakkeissa, mitä pitää täyttää ja allekirjoittaa. Mitään ei ole sähköisenä ja mitään ei saa toimittaa skannattuna, vaan pitää olla alkuperäiset paperiversioina. Ja paljon leimoja. Miehen työlupa ja oleskelulupa ovat erivärisiä pahvikortteja. Kun ne haettiin, hänen piti allekirjoittaa myös lupapapereista otetut valokopiot ja laittaa nimi sellaiseen jättikokoiseen mustakantiseen kirjaan. Sen rooli jäi epäselväksi, mutta se oli todellinen tuulahdus muinaisista ajoista. Myös silloin, kun hakee pankkikortin (se ei todellakaan tule postilaatikkoon), täytyy allekirjoittaa se paperi, missä pankkikortti on tarroilla kiinni. Sitä ei saa siis itselle eli jos kortti katoaa, niin ei ole mitään, mistä katsoa kortin numeroa.

Naapuri sanoi, että hän ei olisi ikinä avannut tänne tiliä, jollei sitä tarvittaisi vesi-, sähkö- ja nettiliittymää sekä CAFATia varten, koska ranskalaisella tilillä pärjäisi muuten oikein hyvin. Tämä suuri ero tähän ja Suomeen korostui erityisesti, kun tilasin taas Suomesta maistraatista lisää tärkeitä ja leimattuja papereita. Kaikkiin suomalaisiin järjestelmiin voi kirjautua ja hoitaa asiansa netin kautta. Kaikki verojutut, pankkijutut, maistraatti, suomi.fi. Niin näppärää! Täkäläistä verojuttua muuten odotan innolla, täällä maksetaan vuoden verot kerralla ensi vuoden maaliskuussa…..veroilmoitus ei ole helpoimmasta päästä, mutta siihen saan apua kuulemma miehen työnantajalta. Veroprosenttia ei tiedä siis vielä. Mutu- ja hira-tuntumilla varaudutaan.

*Oleskelulupa. Jotenkin tämä pahvinen oli vähän pettymys. Minulla tätä ei ole, kun en tarvitse, mutta jos olisi, niin kyllä se pitäisi joku hieno laminoitu, kunnon kortti olla.*

Nettiä varten piti avata lankapuhelinliittymä ja ostaa oikein se lankapuhelinkin. Lankapuhelimen lisäksi internetkasassa on reititin ja joku toinen pömpeli, jotka olivat aikas kalliita ja kuulemani mukaan kestävät korkeintaan kaksi vuotta. Sitten pitää ostaa uudet. Netti sinänsä on toimiva ja nopea. Ai niin, meille korostettiin, että meidän nettiliittymä mahdollistaa VOIP-puhelut ja Ranskaan niitä esimerkiksi saisi rajattomasti. Suomeen ilmeisesti vain kolme tuntia kuussa. Ei jaksettu liittymäliikkeessä kysellä, että miksi käyttää VOIPia, kun voidaan soitella facetimella ja whatsappsilla. Tosin tässä oli joku sellainen hieno systeemi, että jos olen kylässä, niin voin omilla tunnuksillani heidän nettinsä kautta päästä omalle tililleni ja soittaa vaikka kylästä VOIP-puhelun jonnekin päin maailmaa. Ainoa mihin tätä voisi tarvita, olisi jos pitäisi soittaa Suomeen johonkin virastoon. Mutta en mene ihan takuuseen, että tuo VOIP-numerosarja onnistuisi. En ole nyt antanut kenellekään VOIP-numeroani, niin en tiedä kuinka suosittu kommunikointilinja se oikein olisikaan.

Internetkasa, kuten me sitä kutsumme. Johtojen määrä on niin suuri, että en kestä sitä röykkiötä lattialla. Siksi tällainen koriin sijoitettu kasa. Hieno lankapuhelin pilkistää alimmaisena. Se jopa soi aina välillä, kun joku kaupustelee jotakin.

Koska kännyköiden mobiililiittymät ovat aika kalliita ja niissä on rajattu määrä dataa, niin moni käyttää whatsappia ja sähköpostia vain wifissä. Viesteihin ei siis saa vastauksia, jos henkilö ei ole wifin ääressä. Itsekin olen rajannut aika monta appsia vain langattomaan verkkoon, koska ensimmäisenä kuukautena datamääräni tuli täyteen kahdessa viikossa. Niin sitä on tottunut rajattomaan dataan. Mutta täällä on esimerkiksi puistoissa tosi hyvät wifit, joten soittelen välillä aamulenkillä Suomeen. Aika moni siellä koirapuistossa tekee samaa kello 6:15 aamulla, joten olen päätellyt, että hekin soittelevat Eurooppaan.

Ai niin, palkka maksetaan, kun jaksetaan ja palkkakuitti tulee sitten joskus perästä. Ei tietenkään postissa, vaan se jaetaan töissä. Se on ollut ehkä mielenkiintoisin yllätys. On tietysti joku virallinen palkanmaksupäivä, mutta ei se vielä koskaan silloin ole tullut. Muutenkin kaikki rahaliikenne on hidasta ja se johtuu siitä, että ranskalaiset pankkisysteemit on yritetty sovittaa tähän omaan rahaan eli XPF:ään (tai CFP-frangi eli Colonies francaises du Pacifique).

Vielä en ole päässyt perehtymään, miten monimutkaista on esimerkiksi lääkärikäynti ja siihen liittyvät takaisinmaksut. Erilaisia paperilomakkeita siihen kuitenkin kuuluu. En vielä kuulu paikallisen sairaskuluvakuutuksen piiriin, koska siihen vaadittiin todistus siitä, että olemme naimisissa. Aikaisemmin lähettämämme todistus oli yli kolme kuukautta vanha siinä vaiheessa, kun minun CAFATiani alettiin valmistella, joten se ei enää kelvannut. Kaikissa todistuksissa on tämä kolmen kuukauden maaginen raja. Olisin voinut yrittää selittää, ettei meillä Suomessa kolmessa kuukaudessa saa erottua, koska aina pitää yrittää vängätä, mutta säännöt on säännöt. CAFATin lisäksi minut lisätään myös johonkin toiseen sairaskulukorvausjuttuun, mutta nämä byrokratiat hoituvat onneksi miehen firman kautta ja siihen asti pärjätään vakuutuksella, jos jotain sattuu. Vakuutusyhtiön on tosin se ranskalainen ei niin kovin nykyaikainen, joten enpä tiedä miten käytännössä sitten sujuisi. Heilläkin on uusi, hieno mobiiliappsi, jonka olen ladannut…..en odota innolla sen käyttämistä :).

*Jouduin perustamaan tällaisen kodin kansion kaikille ”erittäin virallisille ja tärkeille papereille”. Papereita joutuu selaamaan lähes päivittäin, kun hoitaa jotain asioita.*

En silti valita. Menneisyydessä on välillä ihan mukavaa. Täällä nimittäin tempo on myös menneisyydestä. Ei ole niin kiire vastata sähköposteihin tai maksaa laskuja tai tehdä yleensäkään mitään. Pari viikkoa on ihan normaali ”se tehdään huomenna” -aika. Mulla on otsarypyt huomattavasti pienemmät, kuin Suomessa 😄. Paitsi silloin tämä tempo ei silota ryppyjä, kun pitäisi saada huoltomies korjaamaan rikki mennyt wc. Viikko menee, että heilahtaa ja kyseessä on vain yhden tiivisteen vaihtaminen.

Tämä korona on saanut aikaan pienen hyppäyksen lähemmäs nykyaikaa, koska nyt tänne on perustettu verkkokauppa, josta saa ruokaa (aika pieni tarjonta vielä: mehuja, karkkia ja sipsejä, sekä sardiineita ja öljyä), erilaisia lautapelejä (mm. suomalaisen Tacticin iKnow) ja samat ihmiset ovat nyt perustamassa tälle sivulle myös ravintolaruuan kotiinkuljetuspalvelua. 100% Caledonian shopping without physical contact from payment to delivery! Ja tämä vain koronan vuoksi. Nostan hattua yritteliäisyydelle ja toivon, että tämä tästä vielä laajenee.

Jatkan putkimiehen odottelua ja toivotan kaikille tsemppiä sinne Suomeen!!! Odotan innolla, että päästään käymään Suomessa ”Back to the Future” kaiken tämän koronahässäkän jälkeen.