Tiedoksi kaikille kyselijöille, että mun henkilökohtainen käyttöjärjestelmäni eli kärsivällisyyteni ei näytä olevan enää yhteensopiva WordPressin käyttiksen kanssa, koska systeemi ei anna lisätä yhtään kuvaa juttuihin. Tai sitten systeemi on niin fiksu, että se sensuroi mun kuviani :).
Eli stay tuned, kohta tulee lisää stooreja…… jos ei muuten, niin pelkkiä tekstejä, koska kuvat aiheuttaa täydellisen tiltin.
Jos googlailee tätä Uutta-Kaledoniaa, niin ei voi olla törmäämättä bougna-ruokaan. Se on kanakien perinneruoka ja sana bougna tulee ilmeisesti kasaa tai pakettia tarkoittavasta drehun sanasta puhnya. Oikein perinteisellä tavalla valmistettuna ruoka on maahan kaivettu banaaninlehtipaketti. Samanlaisia ruokia on eri puolilla maailmaa ja Suomessakin rosvopaisti tehdään täällä tyylillä.
Täällä voisi turisti-infon kautta varata majoituksen tribussa ja kokata siellä bougnaa, mutta koska en ollut ajatellut sellaista majoitusta meille varata, niin olin kuitannut tämän ruuan ”hyvä tietää”-osastolle, jota ehkä tulisi joskus maistettuakin. En ajatellut, että pääsisimme sitä näin nopeasti kanakin opastamana kokkaamaan.
Bougna siis kääritään banaaninlehtiin (tai oikeastaan bougna-sana tarkoittaa varmaan juuri sitä koko pakettia banaaninlehtineen), haudataan nuotiossa kuumennettujen kivien kanssa ”maauuniin” ja annetaan kypsyä pari tuntia. Se on minusta aika lyhyt aika verrattuna muihin vastaaviin ruokiin. Bougnan voi tehdä myös uunissa tai liedellä, kuten me nyt teimme ja ihan sellainen mukava, ”talvinen” pataruoka tämä on. Täällä on nyt syksy ja ilmat viilentyneet aika paljon (20-23 astetta), joten ehkä nyt sitten alkaa bougna-aika.
Bougnan valmistus aloitettiin kookospähkinöiden avaamisella. Tätä prosessia kuvailin edellisessä blogipostauksessa, kun mies oli yllättäen täysin suvereeni pähkinänavaaja. Ja minä uskomattoman hyvä pähkinän raastaja 😄. Kaikkia piileviä kykyjä sitä ihmisellä onkaan. Kahden pähkinän sisustat raastettiin kookoshiutaleiksi ja niistä tuli aika iso kulhollinen.
Seuraavaksi aloimme kuoria ja pilkkoa bataatteja, maniokkia ja jamssia. Nämä kaikki ovat aina olleet kanakien perinteisiä kasveja, mutta erityisesti taaro ja jamssi ovat lähes pyhiä. Niiden viljelyyn ja sadonkorjuuseen liittyy vanhoja rituaaleja ja jamssin sadonkorjuu on iso juhla. Jamssi on erityisesti Lifoun saarella tärkeä kasvi ja itse saaren symboli. Jamssi on myös miehisyyden symboli, taaro puolesta naiseuden. Heti silloin syyskuussa ekan kerran täällä käydessämme minua ohjeistettiin, ettei torilla saa itse ottaa isoja jamsseja käsiinsä, vaan ne pitää pyytää ja niitä pitää kohdella kunnioittavasti.
Henriettehän on juuri Lifoulta kotoisin. Jos olisin osannut kunnolla ranskaa, niin tässä olisi ollut hyvä tilaisuus kysellä kanakien kulttuurista tarkemmin, mutta nyt pystyin vain kuuntelemaan ja sanomaan oui, oui, aina välillä. Tähän tyyliin eli ringissä istuen voisin kuvitella paikallisten rouvien valmistelevan ruokia ja jutustelevan, kun kokataan iso määrä isolle porukalle. Miehen ei selvästikään oikein olisi kuulunut olla ringissä mukana, mutta hänelle annettiin sitten vähän miehekkäämpi tehtävä eli sipulien kuorinta 😄.
Ruokaan laitettiin myös pala vihreää kurpitsaa (en tiedä lajiketta, vesimelonin näköinen ja kokoinen, eikä ollut potimarron, sana, jonka luulin tarkoittavan kaikkia kurpitsoja), punasipulia ja tomaatteja. Lihavadissa oli jo kanaa ja lammasta maustumassa sipulinvarsien ja punasipulin kanssa. Jätti-isoon kattilaan laitettiin pohjalle juurekset, tomaatit ja sipulia, sitten lihakerros ja sitten taas kasviskerros.
Molempiin patoihin heitettiin mausteeksi sipulinvarsia ja lehtipersiljaa. Tämä osio ruuanlaitossa vähän viivästyi, kun minun lehtipersiljan noutoretkeni venyi aika pitkäksi siellä Nicolen maailman hienoimmassa puutarhassa. Oletettavasti ruokaan laitettiin myös suolaa ja pippuria, vaikka en mitään maustamista kyllä nähnytkään. Ruokaa tehtiin kaksi isoa padallista ja luulen, ettei Henriette edes osaisi tehdä pientä määrää. Tämä on vähän kuin mummuni pullaresepti, jolla tulee koko suvulle sopiva määrä eikä hän ikinä pienempää satsia osannut tehdä. Olen kirjoittanut ohjeen reseptikirjaani otsikolla Hervoton määrä pullaa.
Jostain syystä minun ja Isabellen pataan laittamat lampaan palat otettiin kesken kokkailun pois ja tehtiin ruoka pelkällä kanalla. Olimme varmaan tekemässä grande mokaa, josta Nicole meidät pelasti. Jälkeenpäin lukemissani ohjeissa ei myöskään ole lammasta, vaan voi käyttää kanaa, kalaa, rapuja, hummeria tai isoja katkarapuja. Tonnikala ei kuulemma käy, mutta mahi-mahi ja marlin ovat hyviä tähän. Täällä muuten lohi on ”hienoin” kala ja hyvin kallista. Kylmäsavustettua lennätetään Norjasta ja muuten lohta tulee NZ:sta. Ei ole tullut mieleeni ostaa sitä sillä hinnalla, mitä se täällä maksaa ja muutenkin olen ehkä saanut lohta syödä tarpeeksi. Kokkailun ohessa juteltiin Suomen perinneruuista ja sanoin, että lohikeitto on yksi. Herätti vähän kateutta, kaikki rouvat huokailivat, kuinka ihanaa lohi on. Me huokaillaan puolestamme, kuinka ihanaa on, kun saa tuoretta tonnikalaa 😃.
Kaksi pataa oli sitten täynnä ja olin jo ehtinyt miettiä, mitä niillä kookospähkinöillä tehdään. Menikö raastamisoperaationi ihan hukkaan. Mutta ei. Hiutaleet kipattiin erilliseen kattilaan, päälle kuumaa ja kylmää vettä ja hiutaleita alettiin käsin pyöritellä vedessä. Sitten kulho alle, kulho vuorattiin harsolla ja hiutaleet nesteineen kaadettiin kulhoon. Harso kursittiin kokoon ja sen läpi puristettiin vielä loputkin nesteet irti hiutaleista. Eli tehtiin kookosmaitoa. Neste pataan ja pata tulille. Toistimme Henrietten kanssa prosessin eli samoista hiutaleista sai vielä toisen kulhollisen kookosmaitoa, joka kipattiin toiseen pataan. Puristetuista hiutaleista voisi tehdä vielä jälkiruuan tyylistä eli paahtaa ne sokerin kanssa pannulla. Mitään ei saa heittää pois, vaan loppuun asti käytetään kaikki.
Kookospähkinä on muuten aika mieletön hedelmä, nyt kun sitä pääsi käsittelemään vähän tarkemmin. Kuitukerrosta voi käyttää vaikka narun tekemiseen, josta sitten voi kutoa tai punoa jotain. Itse kookospähkinästä saadaan juotavaa ja syötävää, ja pähkinän kuorista tulee esimerkiksi näppärät kulhot. Nicolella oli kookospähkinästä ja rannalle huuhtoutuneista puista tehtyjä pöytävalaisimia ja ne olivat tosi hienoja. Kookospähkinä toimii myös hyvänä kasvualustana. Sain kookospähkinän kuituosan lohkot mukaan ja olen repinyt niistä kuituja istutusruukkujen pohjalle. Sain myös yhden kasvin, joka vain iskettiin kookospähkinän palasen päälle ja tässä sen sitten pitäisi kasvaa. Ei ole siis edes kiinni siinä mitenkään. Koira on jo kaksi kertaa kannellut tätä pähkinänpalasta, mutta kasvi on edelleen elossa…..joko tämä on joku superkasvi tai sitten kookospähkinän kuitu on superainetta.
Ruoka valmistui yllättävän nopeasti, varmaan tunnissa. Kasvikset olivat ihanan pehmeitä, mutta eivät vielä muhentuneet ja kana oli mureaa. Maku varsin mieto, ja jos itse tätä joskus teen, niin lisään laakerinlehtiä ja pippureita, kuten yleensäkin pataruokiin. Tykkään tosi paljon bataatista ja jamssista ja olen kokkaillut niistä aika paljon ruokia täällä. Taarosta myös, mutta sen kypsyminen kestää paljon kauemmin. Ekan lautasellisen jälkeen oli tietysti santsikierros ja sen jälkeen oli päästy ehkä eka padallinen puoleen väliin 😅.
Jälkkäriksi syötiin perin ranskalainen aprikoosipiirakka eli tarte aux abricots, jaettuna viiteen osaan eli aika reilu määrä per nuppi. Onneksi toisessa jälkiruuassa eli mutakakussa oli pähkinää, niin pystyin jättämään sen väliin, sen verran oli jo ähky. Tästä syystä se robe mission on juuri hyvä kuulemma, kun ei näy vaikka miten maha pullottaisi 😄. Juotavaksi rosmariini-minttuteetä, en olekaan ikinä kokeillut laittaa rosmariinia mukaan, vaikka minttuteetä teen usein tuoreista mintuista. Tässä käytettiin Madagascarin minttua, aika paksulehtinen kasvi ja sitä sattuu kasvamaan valmiiksi meidän pihassa.
Yhdessä kokkailu on hyvä tapa tutustua vieraisiin ihmisiin. Vielä kun kieli olisi paremmin hallussa, niin olisi voinut enemmän kysellä ja kertoa Suomesta. Meidän ranskanope ei juurikaan tulkkaa mitään englanniksi vaan selittää asiat hitaasti ja rauhallisesti uudelleen ranskaksi. Pöytäkeskustelu oli ranskalaistyylisen vilkasta ja jossain vaiheessa tiputtiin aina kärryiltä, mikä ilmeisesti näkyi heti ilmeistä ja sitten juttua toistettiin vähän hitaammin. Kärsivällisesti odottivat myös meidän tankerolauseita loppuun asti. Koko päivän kun pinnistelee vieraalla kielellä, niin illalla oltiin aika poikki. Tai minä olin, mieshän istuu kaikki päivät ranskankielisissä palavereissa, joissa ei todellakaan hidasteta puhetta, kuin ehkä kahdeksi sekunniksi kerrallaan eli hän on jo tottunut.
Meidän toinen ranskanopettajamme (tai ehkä hän on enemmän paikallisen kulttuurin opettaja) Nicole kutsui meidät kylään ja samalla tutustumaan hänen naapuriinsa Henrietteen. Henriette kuuluu alkuperäisväestöön eli kanakeihin ja itseäni kiinnostaa kovasti tämä kanakien kulttuuri ja heidän tapojensa ymmärtäminen. Kanakeista on ollut yllättävän vaikeaa saada selkoa googlailemalla ja kirjoja lukemalla, kun tuo ranskaksi lukeminen ei vielä suju niin kovin hyvin ja englanniksi on aika suppeasti matskua. Myös meidän ”virallinen” ranskanopemme Isabelle tuli paikalle. Ohjelmassa piti olla kanakien kulttuuriin tutustumista, kokkailua ja sitten ihan sanasto-opettelua. Nicole on muuten alunperin kotoisin Martiniquelta, joka kuuluu myös Ranskalle, mutta asunut todella pitkään täällä.
Kaikkea voi yrittää suunnitella etukäteen, mutta sitten päästetään suomalainen nainen vapaaksi unelmien puutarhaan ja siinä meni ohjelma vähän sekaisin. Nicolen puutarha on puolen hehtaarin suuruinen eli iso, toki Henrietten siinä vieressä on vielä tuplasti suurempi. Kun asuu kauempana Noumeasta, saa ison pihan kohtuullisella hinnalla. Puutarha oli niin ihana. Kaksi eri orkideapuutarhaa, joissa kasvoi myös suosikkiani viuhkaorkideaa. Hyvin hoidettu potager; perunoiden, yrttien ja sipulien lisäksi siellä kasvoi tietysti kaikki mahdolliset hedelmät. Ananas, mango, papaija, lime, kaffir-lime eli kombava, avocado, banaani, greippi ja mitä kaikkia mahtoikaan olla. Kanelipensas, madagasgarinminttu (jota meilläkin kasvaa pihassa) ja muita ihanuuksia. Nicolella on myös japanilainen puutarha lukemista ja mietiskelyä varten ja sitten pari muuta erilaista puutarhaa kukkiville puille ja pensaille ja esim jättikokoisille agaaville. Turussa meillä on taloyhtiön yhteinen yrttimaa ja on naapureiden kanssa vitsailtu, että siellä kasvaa mojito-mintut ja napue-rosmariinit. Nicolella kasvaa noiden lisäksi myös drinksuihin tarvittavat limet, sokeriruoko, lonkerogreipit ja agaavesta voisi tehdä tequilaa.
Rouvat antoivat minun rauhassa huokailla ja ihastella, vaikka vaikeutin ruuanlaittoakin huomattavasti. Kun minut lähetettiin hakemaan persiljaa, löysin samalla tuon kaffir-limepuun ja siinä sekoillessa meni jonkun aikaa. Mies lähetettiin leikkaamaan avocadoja puusta, mutta hän tuli sakset kädessä ilman avocadoja toisesta suunnasta vähän ajan päästä, kun oli myös bongannut jotain ihmeellistä. Ollaan me tietysti ennenkin nähty hedelmäpuita, mutta tuo puutarha oli vaan jotenkin niin upea ja tunnelmallinen.
Tässä välissä täytyy mainita, että olimme nähneet kauheasti vaivaa löytääksemme sen oikeanlaisen kangaspakan, joka kanakeille kuuluu rahan ja tupakan lisäksi viedä tuliaisiksi. Kangasta kutsutaan nimellä Le manou, eikä niitä ihan joka paikasta saanutkaan, vaikka niin kuvittelin. Kangas täytyy olla tietynlaista, samoin kuosin. Löysin nimittäin mielestäni hienoa kangasta, mutta kun laitoin siitä tutulle kuvan, niin hän sanoi, ettei kuosit käy ollenkaan. Paniikinomaisesti ajelin sitten kaupasta toiseen ja isosta Carrefourista niitä oikeita, valmiita pakkoja löytyi. Ostin pakkoja vähän varastoonkin vastaisuuden varalta. Vähän mietitytti, kun kaikki nämä kangaspakat ovat Made in China, että tehdäänkö Kiinassa juuri kanakeille sopivia kankaita vai onko tällaiset samanlaiset kangaspakat muuallakin Melaneesiassa käytössä. Ja miksei niitä tehdä täällä?
Henriette oli vähän ihmeissään, että miksi nämä tällaiset tuliaiset toitte hänelle, eikä Nicolelle, jonka kotona me olimme. Minulle oli kerrottu ja saman olin lukenut, että nuo tuollaiset viemiset pitäisi aina olla mukana, mutta kuulemma le manoun tilalla voisi olla mikä tahansa vaate tai kankaasta oleva juttu. Tupakkaa en vienyt, kun en löytänyt tupakkakauppaa, se olisi tainnut olla mieluisampi tuliainen. Ja pitäisi olla sätkätupakkaa eikä tupakka-aski. Nyt minua valistettiin myös siitä, missä on tupakkakauppa….. No parempi kuitenkin mennä tuliaisten kanssa, kuin ilman, mutta ehkä nämä viralliset la coutumen mukaiset tuliaiset tarvitaan ennemmin silloin, kun mennään oikein tribuun vierailulle tai halutaan vierailla jossain heille pyhässä paikassa.
Mekin saimme lahjoja. Minulle annettiin kanakien ”kansallispuku” eli robe mission, jonka tänne tulleet ranskalaiset lähetyssaarnaajat suunnittelivat kanaknaisille säädylliseksi asuksi. Kaislahameet ja paljaat rinnat kun eivät olleet 1800-luvun eurooppalaisille soveliasta katsottavaa. Tänne tulleet nunnat kärsivät välillä ”trooppisesta masennuksesta” ja heitä lähetettiin Sydneyhin toipumaan kulttuurishokista. Robe mission onkin todellinen kaiken peittävä kaapu, saa kuulemma syödä ja juoda niin paljon, kuin tykkää, eikä näy missään. Saimme myös passionhedelmästä tehtyä tiivistettä, aivan taivaallista juotavaa. Vain pieni tilkka lasiin ja vettä päälle.
Ruuanlaitto aloitettiin kookospähkinöiden avaamisella ja kävi ilmi, että mieheni on tässä puuhassa oikein haka. Kuulemma pitäisi ilmoittaa hänet kilpailuihin, joita täällä järjestetään kerran vuodessa. Täytyy harkita, riippuu palkinnoista 😄. Kookospähkinöistä ruskeat ovat niitä ”perinteisiä” eli missä on se valkoinen pähkinämäinen massa sisällä 🥥🥥 ja hiukan kookosvettä. Koira kantelee vihreitä kookospähkinöitä kotiin ja vaikka nekin muuttuvat ruskeiksi jossain vaiheessa, niin eivät kuulemma ole samoja vaan ne on tarkoitettu ”juotaviksi”. Vihreistä saa ilmeisesti myös jotain lusikoitavaa kermaa, kun ovat vähän vanhempia. Jos ymmärsin oikein, hiukan on haastetta tämän kielen kanssa. Eilen tuli vielä kanakien kieltäkin sekaan.
Molemmissa pähkinöissä on ensin päällä paksu kuitukerros, jota koira tykkää repiä ja pöpentää ympäri kotia. Tästä syystä pähkinöitä saa järsiä enää vain ulkona. Tuon kuitukerroksen läpi en ole vielä päässyt millään kotikonsteilla ja siihen tarvittiinkin vähän järeämmät aseet. Tarvitaan terävä kaksipäinen hakku. Toinen pää lyödään maahan ja sitten aletaan toista päätä vastaan hakkaamaan pähkinästä kuitulohkoja irti. Mies oli tässä tosiaan aika hyvä, nopea ja tuli tasakokoista lohkoakin. Auttaa tietysti, että on jonkin verran voimaa, kun repii niitä lohkoja irti. Pienen vaivannäön jälkeen saa sitten käsiinsä sen varsinaisen pähkinän ja se halkaistaan machetella naputtelemalla. Tässäkin mies oli ihan haka, tuli täydellisiä puolikkaita eikä kookosvettä mennyt hukkaan.
Minun tehtäväni oli raastaa kookospähkinästä se valkoinen sisäosa hiutaleiksi ja sitä varten on olemassa leikkulaudan tyyppinen lauta, jonka päässä on metallinen hammasratas. Lauta isketään pehvan alle tuoliin ja hammasrattaan alle laitetaan joku iso vati. Hammasratasta vasten krahnutetaan pähkinää, kunnes kaikki valkoinen on kaavittu irti. En tiedä onko krahnuttaa muuten edes mikään virallinen sana, mutta se kuvaa ääntä ja toimenpidettä oikein hyvin. Oli oikein hauskaa puuhaa se.
Ruoka mitä teimme oli bougna, hyvin perinteinen kanakien ruoka. Laitan erillisen postauksen ruuasta vielä myöhemmin. Täytyy myös tehdä kanakien kulttuurista oma postauksensa, kunhan saan eilen oppimaani vähän tarkennettua. Päivä oli todella mahtava (vaikkakin rankka, kun piti puhua ja kuunnella ranskaa koko päivä) ja Henriette on erittäin hauska vanhempi rouva. Hän on kotoisin Lifoun saarelta (yksi näistä meidän pikkusaaristamme), jonka kielessä on paljon englannista tulleita sanoja ja siksi siellä ihmiset puhuvat paljon enemmän englantia, kuin tällä pääsaarella. Luin jostain, että sieltä lähdetään myös usein opiskelemaan englanninkielisiin maihin. Opettaja-Isabellen tytär asuu nykyään Lifoussa miehensä kanssa, joten kun menemme siellä käymään, niin saamme hänestä hyvän paikallisoppaan. Nuo pikkusaaret on tarkoitus käydä läpi kunhan tämä syksy ja talvi on mennyt ohi.
Nicolen kotisaari Martinique Karibialla on saman kokoinen kuin tuo Lifou. Mutta Martiniquella asuu 400.000 ihmistä ja täällä kaikilla näillä saarilla yhteensä vain se 270.000 ihmistä (joista suurin osa tässä Noumean ympäristössä). Meillä on siis todella väljää, kun tästä kaupungista poistutaan. Martinique on muuten osa Euroopan unionia ja euroaluetta, koska se on edelleen Ranskan merentakainen departementti ja hallintoalue.
Täällä on paljon ihmisiä, jotka ovat tulleet piipahtamaan ja sitten asuneet ”yhtäkkiä” 10-20-30-40-vuotta. Isabelle on tullut tänne nuorena pariisittarena reppureissaamaan ja aloitti sitten opettajana kymmenen vuoden sopimuksella. Sitten täällä hujahtikin 41 vuotta tuosta vaan. Nicole on myös ollut täällä todella pitkään. Kyselivät meiltä, että kauanko aiomme olla ja sanoivat, että helposti käy niin, että tänne vaan jää. Toki olen tavannut myös ihmisiä, jotka ovat sanoneet, että neljän vuoden päästä olemme niin kypsiä näin pieneen paikkaa, missä kaikki tuntevat kaikki, että haluamme välillä pois. Paino sanalla ”välillä”, kaikki heistäkin ovat palanneet tänne takaisin, eivätkä siis ole alunperin täältä kotoisin vaan Ranskasta tai Kanadasta.
Jospa lähtisin tästä nyt kauppaan. Huomenna on Voiton päivä eli vapaapäivä ja kaupassa varmaan kauhea ryysis….ellei tuo kaatosade hiukan rajoita liikkumista. Ai niin, tähän vielä kuva eilisestä kotiinlähdöstä. Tässä ehkä puolet pistokkaista, joita sain. Niitä tuli lisää ja lisää koko ajan, kunnes mies laittoi auton ovet kiinni ja ilmoitti, että nyt riittää 😆. Istutin niitä illalla otsalampun valossa, mutta näytti onneksi aamulla päivänvalossa siltä, että suurin osa oli ruukuissa oikein päin.
Jos kohta koiralla oli rankka matka tänne, on se jo tullut korvattua tällä nykyisellä paratiisielämällä. Joka päivä saa uida mielin määrin, oli koronaa tai ei. Kookospähkinöitä saa kantaa ja silputa. Sekä etupihan että terassilla puolella riittää kytättävää ja vahdittavaa. Ja kaiken huippuna, saa olla kukkona tunkiolla eli yksi harvoista uroskultaisista tällä saarella.
Koira oli ollut karanteenista ehkä viikon kotona, kun puhelin soi ja huonoa englantia puhuva mieshenkilö kysyi sen kummempia kiertelemättä, että voisiko heidän narttunsa tehdä pentuja meidän koiran kanssa. Olin vähän aikaa puulla päähän lyöty ja sanoin, että pitää kysyä kasvattajalta, mutta eniten ihmettelin sitä, mistä he olivat saaneet minun numeroni. No kasvattajalle asia oli ok, joten sovimme treffit koirarannalle ja kävi ilmi, että asialla on vähän kiire, koska nartulle oli tulossa juoksut aika pian.
Eikä siinä vielä kaikki, seuraavana päivänä lähdimme kävelylle tuohon meidän lähirannallemme ja siellä tuli mieshenkilö vastaan kultaisen noutajan kanssa ja hän kysyi lähestulkoon esimmäiseksi, että voisiko meidän koira tehdä hänen koiransa kanssa pentuja, koska hekin ovat etsineet uroskultaista kauan. Australiasta ei ollut kukaan halukas lähettämään urosta tänne ja ehkä syksyllä olisi tulossa joku kultsu-uros Ranskasta. No me sanoimme sitten, että käyhän se, kun ollaan jo toisellekin luvattu. Sovimme sitten tämänkin neidon kanssa treffit koirarannalle.
Koira oli siis kotona pari viikkoa ja jo kuuluisa uros ja mahdollisesti kahden tulevan pentueen isukki. Eipä tiedetty millainen superuros tänne roudattiin. Sen kyllä huomaa lähes joka lenkillä, kun aina joku tulee kysymään, että onko tämä kultainen noutaja ja kertoo, että ne ovat täällä todella harvinaisia. Labradoreja täällä on näkynyt aika paljon.
Huhtikuun alussa syntyi sitten ensimmäinen pentue Salsa-nimisen neitokaisen kanssa ja pentuja tuli kerralla yhdeksän. Pääsimme koronalockdownin takia vasta tänään katsomaan näitä ihanuuksia ekan kerran. Oivoi. Yksi pieni tyttöpentu oli menehtynyt viime torstaina, mutta muut näyttävät kasvavan hyvin ja vauhdilla. Oma pentukuume meni jo onneksi ohi, vaikka julmetun söpöjä nämä ovatkin.
Jaa niin, sen numeroni oli näille ekoille kysyjille antanut meidän eläinlääkäri. Ei hän sitä olisi tietysti saanut antaa, mutta eipä se nyt haittaa. Kyseinen eläinlääkäri on jo soittanut kaksi kertaa ja kysellyt pentuja tutuilleen. Puolet pennuista on jo varattu.
Kuulin vähän ennen lähtöä, että tuo meidän lähiuimarantamme Anse Vata on maailman kallein ranta. Siihen lasketaan hotellihuoneen hinta, ravintoloiden hintataso ja ilmeisesti myös palveluiden hinnat. Ei yllättänyt yhtään. Syyskuun visiitillä pyörryin joka kerta kaupassa, vaikka en ostanut kuin pientä iltapalaa ja aamupalatarvikkeet. En olisi varmaan koskaan lähtenyt tänne lomalle näistä hinnoista johtuen, kun Fijille tai Vanuatuun pääsisi paljon edullisemmin. Mikäli tänne saakka olisi jaksanut lähteä.
Anse Vataan ja viereiseen Baie des Citronsiin on keskittynyt paljon ravintoloita, kahviloita ja pikkuliikkeitä. Nämä ovat pisimmät hiekkarannat ja rannoilla on yleensä paljon paikallisia ja kaikki turistit. Näkymät ja ravintolat ovat todella kivoja, joten siellä on tullut käytyä hinnoista huolimatta (ennen koronaa). Yhtään olut- tai viinilasillista en ole vielä missään ravintolassa tilannut, joten en osaa sanoa paljonko ne hinnat pyörryttäisivät. Viinit ovat kaupassakin aika kallita, viinikaupoissa vieläkin kalliimpia. Eli enemmän kuin Suomessa. En tiedä käyvätkö paikalliset näissä ravintoloissa lainkaan vai ollaanko oltu aina turistien ja muiden expatien keskellä.
Luulen, että Suomesta tänne muuttavalla on helpompaa näiden hintojen kanssa, sillä ainakin tapaamani kanadalaiset ovat enemmän shokissa, kuin minä. Yksi kanan rintafile maksaa kaupassa 5-7 euroa. Koipireisi 7 euroa kappale. Tämä jaksaa hämmästyttää minua ja montaa muuta, että miten se on kalliimpi kuin file. Juusto on kallista, pieni pala (200 g) paketissa olevaa perusjuustoa on 3-4 euroa, hienommat juustot sitten tietysti paljon enemmän. Lounaat maksavat noin 20-25 euroa per pää. Ravintolakäynti on helposti yli satasen kahdelta. Ilman juomia siis. Paitsi ystävänpäivän spesiaalit oli tuplahintaisia. Eikä ole siis kyseessä mitkään erityisen hienot ravintolat. Luulisi, että paikalliset hedelmät olisi edullisia, mutta tuontihedelmät on halvempia, joskaan ei halpoja nekään. Paikallinen banaani voi maksaa euron kappale. Saarella on saaren hinnat.
Kun tulimme tänne, niin olimme jo maksaneet takuuvuokran, välityspalkkion ja tammikuun vuokran, joten kustannuksia ehti tulla jo monta tonnia. Vuokrat ovat aika kalliita niillä alueilla, joilla halusimme asua eli turvallisilla alueilla suhteellisen lähellä keskustaa. Täällä on todella paljon asuntomurtoja, joten osa alueista ja asunnoista, joita olin etukäteen katsonut, rankattiin syyskuun vierailulla pois, koska ne eivät olleet riittävän turvallisia. Katselin myös myytäviä asuntoja, mutta näillä kivoilla alueilla hinnat ovat helposti alkaen 500.000 euroa, mikä tuntuu minusta tähän kaupunkiin aika kalliilta. Jos haluaa merinäköalaa, niin hintaa tulee tietysti lisää. Nyt kun itsenäistymisäänestys taas lähestyy, ovat ihmiset kuulemma laittaneet paljon asuntoja myyntiin varmuuden vuoksi. Ei siis mikään paras hetki edes miettiä asunnon ostoa.
Kaikki kotiin liittyvä maksaa myös todella paljon. Sähköön menee noin 70-90 euroa kuukaudessa ja kulutus on noin 150 kWh eli ei todellakaan paljoa. Vesilasku on noin 45 euroa ja nettiin ja puhelimeen (se hieno lankaliittymä ja mun kännykkäliittymä 5 gigan datalla) 150 euroa kuussa. Ehdottomasti kallein on tuo lankaliittymä, reilu 80 euroa kuussa. Pankin palvelumaksut on kolmekymppiä kuussa ja näiden lisäksi sitten tulee auton ja asunnon vakuutukset. Ilmankos kansainvälisellä expat-sivustolla tällä trooppisella saarella halvalla asumisesta haaveilevat tyrmättiin heti alkuunsa.
Ostin edellisiltä asukkailta vähän huonekaluja, lamppuja ja astioita, jotta pääsimme pois Ramadasta niin pian kuin mahdollista. Ostin myös pesukoneen ja tiskikoneen sekä jääkaappipakastimen heiltä, täällä ei kuulu keittiön varustuksiin yleensä kuin keittolevy ja muut pitää ostaa itse. Meillä oli sentäs uuni valmiina. Jos olisin tiennyt, että kaikki ruokatavarat pitää säilyttää purkeissa ja jääkaapissa, olisin varmaan jättänyt tuon peruskaapin ostamatta ja käynyt hakemassa isomman side-by-siden, mutta nyt ratkaisin tilanpuutteen ostamalla lisäksi tason alle mahtuvan jääkaapin. Se oli muuten niitä harvoja meidän mielestämme kohtuuhintaisia ostoksia. Onnistuin ostamaan sen juuri ennen koronalockdownia, joten kaupasta pystyi hamstraamaan enemmän tavaraa. Jos yrittää säilyttää esimerkiksi jauhoja ruokakaapissa, vaikka olisi kuinka hyvä purkki, niin siihen tulee ötököitä. Ilmankos täällä on lähes joka kaupassa isot säilytyspurkkivalikoimat. Olen jo kerännyt ihan kiitettävän kokoelman…..
Pari ekaa viikkoa mies piti lomaa, joten ne kustannukset menivät vähän ”kun nyt lomalla ollaan”-tyylisesti. Mutta sitten piti alkaa täyttää tyhjiä ruokakaappeja, ja joka kerta kauppalaskun loppusumma oli aikamoinen. Ja on sitä edelleenkin. Varsinkin, kun nämä summat on näin suuria muutenkin, kauppaan menee aina vähintään 10 000 xpf:a ja nyt korona-aikana, kun käyn kerran viikossa niin 20 000 xpf:a. Sanoisin että kauppalaskun loppusumma on aina tuplahinta Suomeen verrattuna. Pikkuhiljaa olen kuitenkin oppinut mistä kaupasta pitää hakea mitäkin ja kyttään tarjoushaukkana tarjouksia. Aikaisemmin ei kiinnostanut pätkän vertaa oliko joku tarjouksessa, mutta täällä jos kaupassa lukee Promo, niin pitää heti tarkistaa onko hinta oikeasti tarjoushinta ja onko hyväkin tarjous. Onneksi meillä on tilaa rouvan hamstrauspuuhille :). Tähän korona-aikaan en ole tosin paljoa hintoja katsellut, että olen päässyt kaupasta nopeasti ulos. Nyt tarjoushaukkoja varten on tullut appsi, josta voi tarkistaa tuotteen hinnan kaikissa eri kaupoissa. Varsin näppärä.
Autojen hinnat täällä ovat myös todella korkeat, mutta siitä huolimatta täällä näkyy mieletön määrä Porscheja, Range Rovereita ja erityisesti jättimäisiä pick-upeja, joiden hinnat ovat 70.000 euroa tai enemmänkin. En ymmärrä näitä jättikokoisia autoja näillä pienillä, kapeilla ja mutkaisilla kaduilla, mutta ne ovatkin kuulemma sitä varten, että pääsee mökille ja kaupunkiajoon on toinen auto. Vähän epäilyttää, että nämä kaikki pick up-kuskit olisivat päivittäin matkalla mökille (tai kalaan tai metsästämään), sen verran niitä täällä pyörii. Tiet tämän Nouméan ja ympäristön ulkopuolella ovat kyllä sellaisia, että siellä neliveto on ehdoton ja siksi meilläkin sellainen on.
Tsekkasin etukäteen myös muutaman vaateliikkeen hinnat ja sen perusteella tein koko syksyn Suomessa ”ennakoivaa” Sulo Vilén shoppailua kaikista mahdollisista alennusmyynneistä. Siihenkin meni jonkun verran rahaa, mutta pärjäänpä nyt ainakin vaatteiden suhteen. Ehkä olisin pärjännyt muutenkin :). Aika moni käy Australiassa ostosreissuilla, koska samat vaatteet ovat täällä 2-3 kertaa kalliimpia ja varsinkin jos menee alennusmyyntien aikaan, saa lentolipun hinnan säästettyä helposti. En ehtinyt juurikaan kiertää alennusmyyntejä ennen koronaa, joten en tiedä olisiko niistä kannattanut jotain ostaa. Heti kun tämä lockdown loppuu, niin menen keskustaan kiertämään joka ikisen kaupan ihan vaan siitä ilosta, että sinne pääsen. Tai niin tässä ainakin olen uhonnut, luultavasti jää kirjakauppavierailuun 😄.
Suurin yksittäinen menoerä alussa oli tietysti auto, mutta myös meidän polkupyörät. Pyörät päätettiin ostaa heti, kun tänne tullaan, koska ei saatu omia sähköfillareita tuotua ja tiedettiin, että niihin menee aika paljon rahaa. Mutta ilmeisesti saman merkkiset pyörät ovat aika samaa hintaa myös Euroopassa. Tarkoitus oli, että mies menee aina pyörällä lautalle, mutta kuultiin aika nopeasti, että ei meidän pyörillä. Ehkä kymmenen minuuttia ja pyörä on pöllitty lautan lähdön jälkeen. Ja aika epämääräistä sakkia siinä satamassa pyöriikin. Vakuutusyhtiön vakuutus korvaa, jos pyörät varastetaan kotipihalta tai meidän alta, mutta mihinkään muuhun vakuutukseen eivät suostuneet. Osalla miehen työkavereista on vanhat, rämät pyörät työmatkaa varten, mutta ei viitsitty sellaista alkaa ostaa. Ensin mietittiin myös uudempaa autoa, mutta kun katsoo miten autojen maalipinnat kesivät tästä auringosta johtuen, niin ei todellakaan kannata autoon kauheasti satsata. Ja kun tämä ajotyylikin on mitä on, niin parempi, ettei kolhut harmita.
Pikkuhiljaa hintoihin tottuu ja pakkokin on tottua, kun hintataso on mitä on. Sitä alkaa jo unohtaa Suomen hinnat, joten ei ole enää niin järkyttävää. Mies kyllä tuntuu saavan sätkyjä edelleen ja sitten käydään keskustelua siitä, kuinka paljon kalliimpaa täällä on jonkun tuotteen osalta vai onko edes. Kupittaan Citymarketin mainokset Turkkarissa on olleet tiukassa hintavertailusyynissä 😄. Tonnikala on se edullinen vaihtoehto ja sitä on tullut syötyä reilusti. Tuore vaalea tonnikala on noin 8 euroa kilo ja tumma hiukan kalliimpi. Muutkin kalat ovat kohtalaisen edullisia. Ja mikä mystistä, niin premium koiranruuat ovat täällä halvempia, kuin Suomessa. Paikallista koiranruokaa ei kuulemma kannata ostaa, kun siitä ei tiedä mitä siinä on, joten koira syö nyt Australiasta rahdattua ruokaa.
Täällä on useampi halpaketju, siis sellainen ”myydään lavalta tavaraa”-marketti ja lisäksi muutama kodintarvikehalpaketju. Niissäkin on tullut jo käytyä tiuhaan tahtiin ostamassa niitä säilytysrasioita ruuille, kierrätysastioita, laatikoita ja siivoustarvikkeita. Näihin kauppoihin pätee sama, kuin ruokakauppoihin: jos näet jotain kivaa/tarpeellista, osta se heti, sitä ei seuraavana päivänä enää välttämättä ole. Eikä uutta tule. Välillä tuntuu, että tänne tulee aina vain yksi kontti jotain, se ripotellaan eri kauppoihin ja nopeat syövät hitaat.
Ajattelin, että parempi lakata voivottelemasta näistä hinnoista, kun niille ei voi mitään, mutta aina kun tapaa muita expateja, niin hintakeskusteluksi se kuitenkin menee. Vaikka osa heistä on ollut täällä jo monta vuotta. Small talkin aiheita ei siis ole vaikea keksiä, voi aloittaa vaikka kanan koipien hinnasta :). Korona-lockdownin jälkeen voi jatkaa tätä voivottelua, kunhan taas näkee jotain ihmisiä.
Olen aina pitänyt aikamatkustuskirjoista ja miettinyt monta kertaa, että mihin aikaan haluaisin mennä, jos voisin matkustaa ajassa. Ja haluaisinko, että muut siellä eri ajassa näkisivät minut vai olisinko näkymätön. Keskiaika tai Antiikin Kreikka olisivat aika mielenkiintoisia. Tai 1700-luku. Koska kaikki tämä on ollut hauskaa kuvitelmaa, niin en olisi ikinä uskonut, että kahdella – tosin pitkähköllä – lennolla on mahdollisuus siirtyä ajassa taaksepäin tuosta vaan.
Alussa tämä vaikutti aikalailla nykyajassa olevalta paikalta, mutta pikkuhiljaa olemme päässeet tutkimuksissa syvemmälle ja todenneet (yhdessä meidän belgialaisten naapureidemme kanssa), että tämä on arviolta noin 20-30 vuotta meidän aikaamme jäljessä. Kirjoissa ja elokuvissa on yleensä sääntönä se, että menneisyydessä ei saa muuttaa mitään, ettei se vaikuta tulevaisuuteen. Yritämme siis sopeutua täällä tähän menneeseen aikaan, emmekä me ranskalaiselle byrokraatille mitään mahtaisikaan eli mikään ei muutu nyt eikä tulevaisuudessa vaikka yrittäisimmekin.
Ihan sellainen yksinkertainen asia, kuin korttimaksaminen, on yleistynyt täällä vasta vähän aikaa sitten. Tässä suhteessa ollaan aika paljon kauempana menneisyydessä kuin vuodessa 2000, ehkä 80-luvun lopulla. Viime aikoihin asti täällä on ollut käytössä tietysti käteinen ja nuo ihanat shekkivihot, jollainen minullakin on. Ja jota olen jo kaksi kertaa päässyt käyttämään, koska tietenkään joka paikassa ei voi vielä maksaa kortilla. Toisaalta shekki on siitä kovin kätevä, että jos ei ole käteistä mukana, niin shekki ajaa saman asian. Laskua ei ole mahdollista saada sähköpostilla vaikkapa urheiluseuroilta, joten niille voi maksaa vain shekillä. Mitään ihan pieniä summia sillä ei voi luultavasti maksaa (ei voi pankkikortillakaan eli aina pitää olla myös käteistä) ja ruokakaupoissa on jo rajoitettu mielestäni myös maksimsummia. Shekillä voisi luultavasti vähän ”luotottaa” omaa talouttaan, koska siinä menee aikaa, että liike vie shekin pankkiin lunastettavaksi ja summa lähtee tililtä, joten ehkä siitä syystä noita maksimimääriä on rajoitettu.
Pankkikorttia ei saa itse tunkea mihinkään lukulaitteeseen, vaan se annetaan aina kassatädille tai putiikinmyyjälle sinne tiskin taakse ja hän laittaa kortin siihen mahdollisimman kaukana asiakkaasta olevaan laitteeseensa. Sitten saa näpytellä tunnusluvun toiseen päätteeseen. Minua on vähän paheksuvasti katsottu, kun olen automaattisesti yrittänyt korttiani siihen lähimpään laitteeseen tunkea. Nyt olen jo tottunut ojentamaan korttini myyjälle. Voitte siis uskoa, että olin todella hämmästynyt, kun yhdessä leipomossa oli LÄHIMAKSU käytössä. Myyjä esitteli minulle sitä ylpeänä, koska vaikutin varmaan siltä, etten ole sellaista ennen nähnyt. En osannut ranskaksi selittää, että olin vain niin yllättynyt, että täällä jollakin on lähimaksutoiminto. Aivan ällistyttävää 😄. Mobilepaylla tai vastaavalla täällä ei voi luultavasti maksaa vielä missään.
Pankkiasioista voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa ja varsinkin tästä nyt täällä käyttöönotetusta pankin mobiiliappsista. Meni kaksi viikkoa, että sain sen ladattua puhelimeeni (piti luoda uusi, ranskalainen appleID ja sen sellaista säätöä) enkä ole ärsyttävämpää appsia nähnyt. Mutta olen edelläkävijä, koska kaikki eivät ole vielä tietoisia, että meidän pankilla tällainen on. Muilla pankeilla ei ilmeisesti vielä ole. Mobiilipankin nimi on Sogesmart, mutta smart on vielä toiveajattelua.
Jos ja kun haluan maksaa tällä appsilla laskuja, pitää minun ensin luoda vastaanottaja. Ei siis voi valita, että uusi maksu, ja kirjoittaa siihen suoraan vastaanottajan tilinumeroa, vaan pitää luoda uusi, valita alasvetovalikosta oikea pankki, jotta saa ensimmäiset viisi numeroa oikein ja näpytellä sitten loput vastaanottajan tilinumerosta. Sen jälkeen, kun on luotu uusi vastaanottaja, voi mennä kohtaan uusi maksu. Ei muuten ole suomalaisia pankkeja listalla, mutta SEB ainakin löytyi. En ole vielä jaksanut aloittaa keskustelua pankkihenkilön kanssa siitä, miten siirretään sellaisen pankin tilille rahaa, jota ei löydy listasta. Ei mitenkään ainakaan minun keinoillani, pankin täytynee luoda järjestelmiinsä uusi pankki ja sen jälkeen on ehkä mahdollista siirtää rahaa Suomen tilille. En halua edes ajatella, kuinka pitkä prosessi se on…..
Kun on saanut kaikesta tästä huolimatta maksettua laskun, siirtyy se holdiin. Oletin, että johtuu jostain pankkien välisistä viiveistä, mutta ei johdu. Viive johtuu siitä, ETTÄ PANKKIHENKILÖ TARKISTAA TEKEMÄNI MAKSUN. Uskomatonta!!! Tämä kävi ilmi, kun yritin maksaa puhelinlaskua ja se siirtyi tähän viiveeseen ja kun seuraavan kerran katsoin tilille, niin maksu oli hylätty. Ihmettelin tätä ja vastaus oli, että pankkihenkilöni oli hylännyt sen, koska sama maksu olikin menossa tililtäni automaattisena veloituksena. Meillä menee kaikki mahdollinen automaattisesti tililtä, mutta muistin, että kännykkämaksusta sitä ei olisi sovittu. Tuli sekin selvitettyä, mutta todellakin hän oli siis tämän siirron tarkistanut ja huomannut tällaisen tuplaveloituksen vaaran. Jokaisesta maksamastani laskusta tai tilisiirrosta tulee näköjään appsiin viesti, että olet tällaisen nyt tehnyt ja se on tarkistuksessa. Ja sitten tulee toinen viesti, että maksu/siirto on hyväksytty. Mies ei ole avannut kertaakaan koko Sogesmartia eikä tule sitä kuulemma avaamaankaan, koska minulla on aika tapella sen kanssa ja viestitellä pankin kanssa pulmatilanteissa. Näissä puuhissa arki meneekin mukavasti.
Maksuihin ei ole mitään viitettä ja tätä ihmettelin jonkun aikaa, mutta koska pankkihenkilöni ei ymmärtänyt koko kysymystä viitteestä ja ihmetteli mitä ihmettelin, niin lakkasin ihmettelemästä. Maksu kohdennetaan oikeaan asiakkaaseen jotenkin muuten, ehkä tilinumerolla. Tai nimellä. En tiedä. Kohtaan motif, jonka luulin tarkoittavan viitettä, voi kirjoittaa itselle muistinvirkistykseksi, mikä lasku on kyseessä. Sogesmartista kun yrittää katsoa tilitapahtumia, niin ei niistä saa mitään tolkkua eikä siinä auta, että omissa siirroissa on joku selvennys. Ne yleensä muistaa. Ja tietenkään Sogesmartista ei voi avata tiettyä yksittäistä tilitapahtumaa, vaan jouduin esimerkiksi vakuutusyhtiölle ottamaan näyttökuvan ja mustaamaan siitä muut tilitapahtumat, että pystyin näyttämään heille heidän väärän veloituksensa. He sitten kysyivät haluanko rahan takaisin tilille vai shekkinä….
Ehkä parhaiten tämä menneisyydessä eläminen tulee esille näissä lukemattomissa papereissa ja lomakkeissa, mitä pitää täyttää ja allekirjoittaa. Mitään ei ole sähköisenä ja mitään ei saa toimittaa skannattuna, vaan pitää olla alkuperäiset paperiversioina. Ja paljon leimoja. Miehen työlupa ja oleskelulupa ovat erivärisiä pahvikortteja. Kun ne haettiin, hänen piti allekirjoittaa myös lupapapereista otetut valokopiot ja laittaa nimi sellaiseen jättikokoiseen mustakantiseen kirjaan. Sen rooli jäi epäselväksi, mutta se oli todellinen tuulahdus muinaisista ajoista. Myös silloin, kun hakee pankkikortin (se ei todellakaan tule postilaatikkoon), täytyy allekirjoittaa se paperi, missä pankkikortti on tarroilla kiinni. Sitä ei saa siis itselle eli jos kortti katoaa, niin ei ole mitään, mistä katsoa kortin numeroa.
Naapuri sanoi, että hän ei olisi ikinä avannut tänne tiliä, jollei sitä tarvittaisi vesi-, sähkö- ja nettiliittymää sekä CAFATia varten, koska ranskalaisella tilillä pärjäisi muuten oikein hyvin. Tämä suuri ero tähän ja Suomeen korostui erityisesti, kun tilasin taas Suomesta maistraatista lisää tärkeitä ja leimattuja papereita. Kaikkiin suomalaisiin järjestelmiin voi kirjautua ja hoitaa asiansa netin kautta. Kaikki verojutut, pankkijutut, maistraatti, suomi.fi. Niin näppärää! Täkäläistä verojuttua muuten odotan innolla, täällä maksetaan vuoden verot kerralla ensi vuoden maaliskuussa…..veroilmoitus ei ole helpoimmasta päästä, mutta siihen saan apua kuulemma miehen työnantajalta. Veroprosenttia ei tiedä siis vielä. Mutu- ja hira-tuntumilla varaudutaan.
Nettiä varten piti avata lankapuhelinliittymä ja ostaa oikein se lankapuhelinkin. Lankapuhelimen lisäksi internetkasassa on reititin ja joku toinen pömpeli, jotka olivat aikas kalliita ja kuulemani mukaan kestävät korkeintaan kaksi vuotta. Sitten pitää ostaa uudet. Netti sinänsä on toimiva ja nopea. Ai niin, meille korostettiin, että meidän nettiliittymä mahdollistaa VOIP-puhelut ja Ranskaan niitä esimerkiksi saisi rajattomasti. Suomeen ilmeisesti vain kolme tuntia kuussa. Ei jaksettu liittymäliikkeessä kysellä, että miksi käyttää VOIPia, kun voidaan soitella facetimella ja whatsappsilla. Tosin tässä oli joku sellainen hieno systeemi, että jos olen kylässä, niin voin omilla tunnuksillani heidän nettinsä kautta päästä omalle tililleni ja soittaa vaikka kylästä VOIP-puhelun jonnekin päin maailmaa. Ainoa mihin tätä voisi tarvita, olisi jos pitäisi soittaa Suomeen johonkin virastoon. Mutta en mene ihan takuuseen, että tuo VOIP-numerosarja onnistuisi. En ole nyt antanut kenellekään VOIP-numeroani, niin en tiedä kuinka suosittu kommunikointilinja se oikein olisikaan.
Koska kännyköiden mobiililiittymät ovat aika kalliita ja niissä on rajattu määrä dataa, niin moni käyttää whatsappia ja sähköpostia vain wifissä. Viesteihin ei siis saa vastauksia, jos henkilö ei ole wifin ääressä. Itsekin olen rajannut aika monta appsia vain langattomaan verkkoon, koska ensimmäisenä kuukautena datamääräni tuli täyteen kahdessa viikossa. Niin sitä on tottunut rajattomaan dataan. Mutta täällä on esimerkiksi puistoissa tosi hyvät wifit, joten soittelen välillä aamulenkillä Suomeen. Aika moni siellä koirapuistossa tekee samaa kello 6:15 aamulla, joten olen päätellyt, että hekin soittelevat Eurooppaan.
Ai niin, palkka maksetaan, kun jaksetaan ja palkkakuitti tulee sitten joskus perästä. Ei tietenkään postissa, vaan se jaetaan töissä. Se on ollut ehkä mielenkiintoisin yllätys. On tietysti joku virallinen palkanmaksupäivä, mutta ei se vielä koskaan silloin ole tullut. Muutenkin kaikki rahaliikenne on hidasta ja se johtuu siitä, että ranskalaiset pankkisysteemit on yritetty sovittaa tähän omaan rahaan eli XPF:ään (tai CFP-frangi eli Colonies francaises du Pacifique).
Vielä en ole päässyt perehtymään, miten monimutkaista on esimerkiksi lääkärikäynti ja siihen liittyvät takaisinmaksut. Erilaisia paperilomakkeita siihen kuitenkin kuuluu. En vielä kuulu paikallisen sairaskuluvakuutuksen piiriin, koska siihen vaadittiin todistus siitä, että olemme naimisissa. Aikaisemmin lähettämämme todistus oli yli kolme kuukautta vanha siinä vaiheessa, kun minun CAFATiani alettiin valmistella, joten se ei enää kelvannut. Kaikissa todistuksissa on tämä kolmen kuukauden maaginen raja. Olisin voinut yrittää selittää, ettei meillä Suomessa kolmessa kuukaudessa saa erottua, koska aina pitää yrittää vängätä, mutta säännöt on säännöt. CAFATin lisäksi minut lisätään myös johonkin toiseen sairaskulukorvausjuttuun, mutta nämä byrokratiat hoituvat onneksi miehen firman kautta ja siihen asti pärjätään vakuutuksella, jos jotain sattuu. Vakuutusyhtiön on tosin se ranskalainen ei niin kovin nykyaikainen, joten enpä tiedä miten käytännössä sitten sujuisi. Heilläkin on uusi, hieno mobiiliappsi, jonka olen ladannut…..en odota innolla sen käyttämistä :).
En silti valita. Menneisyydessä on välillä ihan mukavaa. Täällä nimittäin tempo on myös menneisyydestä. Ei ole niin kiire vastata sähköposteihin tai maksaa laskuja tai tehdä yleensäkään mitään. Pari viikkoa on ihan normaali ”se tehdään huomenna” -aika. Mulla on otsarypyt huomattavasti pienemmät, kuin Suomessa 😄. Paitsi silloin tämä tempo ei silota ryppyjä, kun pitäisi saada huoltomies korjaamaan rikki mennyt wc. Viikko menee, että heilahtaa ja kyseessä on vain yhden tiivisteen vaihtaminen.
Tämä korona on saanut aikaan pienen hyppäyksen lähemmäs nykyaikaa, koska nyt tänne on perustettu verkkokauppa, josta saa ruokaa (aika pieni tarjonta vielä: mehuja, karkkia ja sipsejä, sekä sardiineita ja öljyä), erilaisia lautapelejä (mm. suomalaisen Tacticin iKnow) ja samat ihmiset ovat nyt perustamassa tälle sivulle myös ravintolaruuan kotiinkuljetuspalvelua. 100% Caledonian shopping without physical contact from payment to delivery! Ja tämä vain koronan vuoksi. Nostan hattua yritteliäisyydelle ja toivon, että tämä tästä vielä laajenee.
Jatkan putkimiehen odottelua ja toivotan kaikille tsemppiä sinne Suomeen!!! Odotan innolla, että päästään käymään Suomessa ”Back to the Future” kaiken tämän koronahässäkän jälkeen.
Aikaisemmin tapahtunutta: korona saapui saarelle 18.3. Perjantaina 20.3. suljettiin koulut, ravintolat, baarit, nakamalit, urheilupaikat jne. Kokoontumiset kiellettiin. Yli 1100 ihmistä laitettiin välittömästä karanteeniin, joko kotiin tai hotelleihin. Osa erilliseen karanteenipaikkaan.
Mies kävi vielä viime viikon töissä normaalisti. Vaikka joka taho on heti alusta saakka tiedottanut avoimesti ja tiiviisti, lähtivät erilaiset huhut liikkeelle vauhdikkaasti ja etelän heimo laittoi tiet tehtaalle poikki aika pian koronauutisten jälkeen. Syystä, että huhujen mukaan tehdasalueelle on päästetty koronapositiivinen. Siinä vaiheessa täällä oli 4 testattua postitiivista ja tehtaalla jo varotoimet päällä. Mutta who cares vaikka olisi fake news. Täällä todellakin kaikki pysähtyy, jos kanakit ja heimot niin haluavat.
Viikonloppuna meidän piti lähteä viereisen kaupungin hienoille maastopyöräreiteille, mutta aamulla luettiin lehdestä, että Mt. Doressa (toinen kaupunki tässä vieressä) on tiesulut, palaa autoja ja santarmit paikalla. Kyseltiin hiukan tutuilta ja ohjeistus oli, että kaupungista poistuminen ei ole suotavaa, koska heimot saattavat laittaa tiesulkuja lisää. Onneksi meidän Les Boucles de Tina oli vielä lauantaina auki eikä siellä ollut meidän lisäksi kuin kaksi ihmistä. Maastopyöräreiteillä tulisi muutenkin pidettyä reilua välimatkaa, joten ei ollut pelkoa muiden ihmisten lähelle joutumisesta.
Huomasimme perjantai- ja lauantai-iltana, että hallituksen ohjeet pysyä kotona ja välttää kokoontumisia kaikuivat kuuroille korville. Lähes kaikilla naapureilla oli illallisvieraita, koska ravintolat olivat kiinni ja iltalenkillä näitä vieraita käveli koteihinsa runsain mitoin. Tässä hyvin sosiaalisessa kulttuurissa social distancing on vaikeaa. Ja erityisen vaikeaa se on kanakeilla, jotka elävät heimoissaan ja klaaneissaan hyvin yhteisöllistä elämää.
Sunnuntaina koronamäärä oli noussut kahdeksaan, puistot ja pyöräreitit suljettiin ja iltapäivällä hallitus ilmoitti, että koko maa menee ”kotivankeuteen” (confinement) 15 päiväksi alkaen maanantai-illalla kello 24. Sunnuntaina tehtiin vielä pyörälenkki lähivuorelle ja kaupunki oli jo todella hiljainen. Tiistaista alkaen kiinni ovat olleet kaikki, paitsi välttämättömimmät ja niihin välttämättömimpiinkin (ruokakauppa, apteekki) ei ole syytä mennä turhan takia. Eli ei hakemaan paria pulloa Cokista, kuten poliisi ohjeisti.
Uskaltauduin maanantaina heti aamulla kauppaan, kierrätyspisteen kautta, jossa oli puolet kaupungin ihmisistä palauttamassa tyhjiä viinipulloja. Samat ajatukset siis, kuin itsellänikin 😄. Kaupassa oli sivistyneen hillitty ryysis, mutta kassajonon turvavälit eivät oikein toimineet, ennen kuin vartija teippasi lattiaan viivat. Minulla ja monella muullakin taisi olla aika epätodellinen olo. Onneksi olen ehtinyt kerryttää perusvarastoa syklonien takia, niin ei tarvinnut ostaa ihan valtavaa määrää enää. Ja hyvä, että ehdin hakea perjantaina toisen jääkaapin, niin oli enemmän tilaa ruoille. Täällä joutuu pitämään jauhot, riisit, pastat ja oikeastaan kaiken muun kuin suolan ja säilykepurkit jääkaapissa, koska tiiviistä purkeista huolimatta niihin tulee ötököitä tavallisessa kaapissa.
Lisää tiesulkuja pystytettiin eri puolille saarta heimojen toimesta ja joku tai jotkut kävivät heti alkuviikosta riehumassa lentokentällä. Läheisestä liikenneympyrästä oli revitty kiviä irti ja niillä heitelty kentän ikkunat rikki. Samalla oli hajotettu 40 autoa. Autovuokrausfirman edustaja kuvasi tuhoja täydelliseksi, heiltä meni ilmeisesti kymmenkunta autoa. Pikkusaarille ei oteta ketään vastaan, ei eden heimojen omaa väkeä.
Tiistaista alkaen ulos on saanut mennä vain lupalapun kanssa. Lappuja voi tulostaa netistä tai kirjoittaa sen sanasta sanaan käsin. Koiraa saa viedä kodin välittömässä läheisyydessä, kaupassa saa käydä, kun on todellinen tarve ja tietysti lääkärissä, apteekissa yms. En saa viedä enää miestä lautalle aamuisin enkä mennä koiran kanssa samalla reissulla puistoon eli olen autoton niinä päivinä, kun mies on töissä. Kolme päivää hän teki etätöitä tällä viikolla ja siinä meni kotirouvan hyvin käyntiin lähteneet rutiinit ihan sekaisin.
Tänä aamuna päätin lähteä vähän pidemmälle lenkille koiran kanssa, kun oli viileämpää ja kävelin Anse Vatan rannalle. Siellä poliisi nappasi minut heti tarkastukseen (passi ja lupalappu) ja ilmoitti, että vain kilsan päähän kotoa saa lähteä. Tämä oli uusi sääntö ja tuossa uudessa lupalapussa, mutta aamulla en ollut vielä lukenut uutisia enkä tiennyt koko lapusta. Yritin selittää, että siihen pisteeseen oli tasan kilsa, mutta ilmeistä päätellen oli parasta tukkia suu ja lähteä takaisin. Piti kiertää vielä pidempi lenkki, mutta en sitten viitsinytkään (lue uskaltanut. Kunnon ohjeita noudattava suomalainen).
Koronatapauksia on nyt vahvistettu 15. Eilen torstaina ei tullut uusia tapauksia, testattuja oli sinä päivänä 121. Tänään tuli yksi uusi positiivinen, iltapäivään mennessä on testattu 59 henkilöä. Yhteensä testattuja 681 kappaletta. Ja edelleen 1758 ihmistä on täyskaranteenissa joko kotonaan tai hotellissa. Varsinaisessa karanteenikeskuksessa on 23 ihmistä. Alakerran naapuri eli tämän talon omistaja pääsi keskiviikkona hotellista jatkamaan karanteeniaan kotona, hän oli ilmeisesti sillä samalla lennolla Australiasta, jolla korona tänne tuli. Tänne on tilattu kaksi miljoonaa kasvomaskia ja 15.000 testiä. Eli kaikki oireilevat testataan heti.
Kaikista 15 tapauksesta vain yhden tartunnan lähdettä ei ole pystytty selvittämään. Kyseessä on paikallinen, apteekissa työskentelevä nainen ja tämä asia herättää täällä ihmetystä ja pelkoa. Hänellä ei ole ulkomaanmatkoja eikä ilmeisesti mitään kontakteja näihin muihin sairastuneisiin.
Nähtäväksi jää, miten tämä tiukka linja puree. Tiistaista lähtien on tarkastettu 16 000 ihmisen lupapaperit. Selitykseksi ei auta, että en tiennyt, koska lupalapuista ja ohjeista on toitotettu kaikissa mahdollisissa kanavissa. Ei onnistuisi myöskään selitys, että en ymmärrä ranskaa. Kanakit ovat pystyttäneet monta tiesulkua ja estävät kulkua omien heimojensa alueille. Tehdas on edelleen välillä saarrettuna, autolla kulkevat työntekijät eivät sis pääse paikalle. Tämä meidän kaupunki on rauhallinen ja ihan turvallisen oloinen, varsinkin jos poliiseilla on aikaa kysellä koiranulkoiluttajilta lupalaput. Jos ihmiset noudattavat näitä nykyisiä sääntöjä, niin tämä confinement on toivottavasti ohi suunnitellussa aikataulussa. Jos ei, niin sakot otetaan käyttöön (89000 XPF – 447000 XPF) ja luultavasti tätä jatketaan.
Vaikka mulla onkin täällä asiat oikein hyvin; upeat näkymät, koira, jonka kanssa voin piipahtaa ulkona ja tekemistä varmaan keksii, niin kyllä se alkaa ottaa päähän, kun mihinkään ei voi mennä. Joka päivälle olisi kuitenkin ollut jotain menoa ja suunnitelmia, että pääsisin vähän sisälle tähän kaupunkiin ja tutustuisin ihmisiin. Mutta ehtii sitä sitten näiden viikkojen jälkeenkin.
Uusi-Kaledonia ehti seurata kaksi kuukautta koronan leviämistä ympäri maailmaa ja vertailla eri maiden toimenpiteitä. Täällä valittiin tämä tiukka linja heti ja toivottavasti tällä on tuloksia. Joka tapauksessa tämänkään paikan terveydenhuollon kapasiteetti ei kestä taudin leviämistä hallitsemattomasti. Jotain hauskaakin tästä voi löytää, nimittäin tämän maan ominaispiirteet tulivat hyvin esille. Petankin pelaaminen kiellettiin erikseen ja se taisi olla kiellettyjen toimien listalla jopa ensimmäisenä. Ja päivän päästä ilmoitettiin, että kalastamaan ei saa lähteä porukalla. Siinä ne on tämän kaupungin (ja maan) suosituimmat harrastukset.
Tsemppiä sinne Suomeen! Aika uskomaton on se tilanne siellä(kin).
Olen tässä kahden kuukauden asumisen jälkeen tullut siihen tulokseen, että olisi pitänyt varmaan muuttaa nimi ennen muuttoa. Sukunimessä kun on yhteensä 20 kirjainta plus väliviiva, niin onhan se pitkä Suomessakin, mutta täällä se on…… tajunnanräjäyttävä. Meillä lukee portin summerissa pelkkä yhteinen sukunimi (siinäkin on 12 kirjainta) ja naapurin ystävätär oli kysynyt, että onko se vitsi. Siitä olisi voinut jättää puolet pois ja alkuosasta olisi tullut ihan kelvollinen sukunimi.
Tajusin heti tänne tullessa, että on parempi jättää kaksoisnimen eka osio suosiolla pois käytöstä, vaikka Suomessa en muuta käyttänytkään. Identiteettikriisiä siis pukkaa, minusta tuli ihan eri ihminen :). Rouva M. Kun täällä antaa ajokortin tai passin jollekin, niin seuraa hyvin syvä hiljaisuus ja ylitsevuotava hämmennys. Kumarrun aina tiskin yli näyttämään, että tuo on avionimeni, voit käyttää vain sitä. Sillä saa aikaan suuren helpotuksen ja iloisen hymyn. Selvästi kaikki ajattelevat, että ”no jo minä ajattelinkin, että ei voi olla totta ja eihän se sitten ollutkaan”. Pankissa ei ollut kahta sanaa siitä, mitä nimeä siellä käytetään. Tai no pankissa olen vain mieheni rouva, ihan sama onko edes nimeä. Vähän samalla tavalla kuin USAn hienostopiireissä pariskunnat ovat Mr and Mrs. John L. Strong III.
Laskin tuossa, että sukunimestä saattaa olla jo kymmenen eri versiota. Tänään tuli yksi uusi ja se meni paikalliseen sairasvakuutusvirastoon, joten enpä tiedä löytyykö minua ikinä mistään rekisteristä, kun yritän mennä lääkärille tai jos joudun sairaalaan. Tai ehkä löydyn miehen nimellä, se saattaa olla siellä oikein, kun hänellä tuo vakuutus jo on. Ei auta, vaikka liitteenä olisi passien kopiot, se mikä hakemukseen on kirjoitettu, sillä mennään. Täällä ei taida olla sellaista eri tahojen välistä, yhteistä rekisteriä, joka menisi tilttiin, kun siellä on yhdellä ja samalla osoitteella ja syntymäajalla kymmenen vähän sinnepäin samannimistä rouva M:ta.
Mun täytyy uusia passi parin vuoden päästä, siihen asti voin miettiä mikä näistä kaikista vaihtoehdoista olisi paras ;). Ja kun on vähintään kymmenen eri vaihtoehtoa, niin ei sitä kohta enää välttämättä muista mikä se alkuperäinen versio olikaan. Odotellaan mikä paikalliseen ajokorttiin tulee, jos se on hyvä versio, niin sitä voisi sitten alkaa käyttää laajemminkin.
Mutta mikä omituisinta: etunimi on yleensä aina oikein. Nyt on löytynyt maailmankolkka, missä se ei herätä yhtään ihmetystä :).
Nysse tuli. Tällekin saarelle. Aika pitkään tämä paikka siltä välttyi, mutta tiistaina iltapäivällä tänne lensi australialainen pariskunta häämatkalleen ja toi sen tullessaan. Kiva ja kiitos! Aika moni pohtii täällä, että miksi niiden piti lähteä just nyt häämatkalle. Lennot ja hotellit olisi saanut siirrettyä. Mutta ei voi mitään enää. En tiedä paljonko koneessa oli porukkaa ja montako ihmistä tapasivat hotellissa ennen kuin siirtyivät sairaalaan, mutta kaikki altistuneet ovat ilmeisesti karanteenissa. Eilen illalla varmistui, että ovat koronapositiivisia.
Miehelle on tippunut toimintaohjeita sekä yrityksen pääpaikasta Brasiliasta että täältä paikallisesti jo ennen tätäkin ja luultavasti edessä on osittaiset etätyöt. Pakko tehtaalla on käydä pari kertaa viikossa silti. Poskisuudelmat kiellettiin jo ihan Macronin mahtikäskyllä vähän aikaa sitten. Siitä mies ei ole ollut yhtään pahoillaan. Onhan se tietysti ollut lounaissuomalaiselle ihanan rento hetki käydä aamuisin läpi poskisuudelmat ja kättelyt koko työporukan kanssa. Onneksi hän on ollut Wessmanin Ilonan kanssa paljon tekemisissä ja kaikki Ilonan tuntevat tietävät, että siinä saa harjaannusta ranskalaistyyliseen tervehtimiseen. Ihan kylmiltään tänne ei siis muutettu :).
Mitähän me muuten koiran kanssa tehdään, kun mies tulee häiritsemään meidän rutiinejamme. Täytyy ehkä näyttää ahkerammalta kotirouvaltakin, jos mies on kotona ;). Nyt ei uskalla lähteä shoppailemaankaan, kun ei tiedä mikä tämä koronatilanne oikeasti on. Koulut, ravintolat yms. suljetaan huomisesta alkaen. Yli 20 hengen kokoontumiset on kielletty, tapahtumat ja urheiluharrastukset peruttu. Ja mikä vähän harmittaa, niin juuri alkaneet ranskantunnit on peruttu ainakin kahdeksi seuraavaksi viikoksi. Ranskan kieltä tässä kyllä tarvittaisiin.
Meitä nimittäin eniten ihmetyttää se, että uutisoinnin mukaan lennot ovat olleet pääosin holdissa jo muutaman viikon. Paitsi se elintärkeä linkki Ranskaan, sieltä tulee lääkkeet ja kaikki tärkeä. Kuten viini. Tämän viikon maanantaina oli jo yksi koronaepäily Ranskasta, mutta hän ja ilmeisesti kolme altistunutta antoivat kaikki negatiivisen tuloksen. Eli tiistaina täällä huokaistiin taas helpotuksesta, mutta hiukan oli lyhyt ilo. Maanantaina hallitus loi toimintaohjeet koronaa varten, mutta ei ehkä uskonut, että näin nopeasti ne sitten saadaan ottaa käyttöön.
Koska tämä on näin pieni paikka, niin luultavasti sana näistä kahdesta positiivisesta kiersi jo ennen uutisointia. Tai ehkä se oli jo radiossa toitotettu, mutta en vaan ymmärtänyt sitäkään, vaikka yritän radiota kuunnella päivittäin. Ainakin eilen kaupan hyllyt olivat aika tyhjiä ja mietin siellä, että tietääkö muut jotain, mitä minä en tiedä. No tiesiväthän ne. Eilisen päivän aikana on hamstrattu niin paljon tavaraa, että tänään on jo ostorajoitukset. Olemme kuitenkin pääosin tuontiruuan varassa. Riisiä ja pastaa saa ostaa kaksi kiloa, jauhoja kilon. Vessapaperia 12 rullaa tai yhden isomman paketin. Luulin ensin, että eniten on hamstrattu pâtéeta eli pateeta, mutta olikin pâteeta eli pastaa. Tällä vajavaisella kielitaidolla kaikesta saattaa saada hiukan vääristyneen kuvan :). Taitaa olla lentouutisoinnin ja tämän maan koronavarautumisen kanssa sama juttu. Olemme ymmärtäneet, että kaikki on hyvässä mallissa, mutta ei sitten ollutkaan.
Tänään luin myös, että hallitus toivoisi, että kaikki ulkomaalaiset (non -résidents) ottaisivat ja palaisivat kotiinsa, mutta en viitsi ottaa tästä nokkiini ja lähteä lätkimään. Mies on résident, minä non, kun EU-passilla täällä saa olla ilman viisumia niin kauan kuin haluaa, enkä jaksanut aloittaa mitään paperisotaa ja hakemusrumbaa turhan takia. Taas tässä on hiukan ristiriitaa siihen uutisointiin, että rajat ovat kiinni ja lennot lopetettu, mutta näköjään ensi tiistaihin saakka olisi mahdollista poistua paikalta. Ulkomailla olevia paikallisia pyydetään jäämään sinne, missä ovat, vaikkakin heillä on mahdollisuus myös palata kotiin.
Viikko alkoi muutenkin vähän huonosti, kun koiran kimppuun kävi maanantaiaamuna iso saksanseisoja ja koira sai pari puremahaavaa. Meidän koira onneksi voitti 6-0 eli sai sen toisen koiran selätettyä ja pidettyä paikoillaan, kunnes sen omistaja vihdoin ja viimein ilmestyi paikalle. Minä vaan panikoin ja melkein itkua väänsin. Meidän koiran haavat tietysti tulehtuivat täällä kuumassa ja kosteassa, joten eläinlääkärillä on rampattu, mutta toisaalta se on tarkoittanut sitä, että olen ollut vain kotona vahtimassa koiran olotilaa. En siis ole hyvin suurella todennäköisyydellä tavannut vielä ketään mahdollista koronatartuttajaa. Nyt lähden kyllä kauppaan katsomaan vieläkö siellä on jotain ostettavaa. Ehkä ostan saman setin, kuin syklonivarautumisen aikana eli viiniä, samppanjaa ja pari purkkia tonnikalaa. Vessapaperia olin ostanut varastoon jo syklonia varten eli hähhää kaikille hamstraajille täällä, minä olin eka.
No niin, kauppareissusta selvitty. Ensimmäisessä kaupassa oli jonot ulos asti, kun sisälle päästettiin vain kymmenen asiakasta kerralla. Kyseessä ei ollut mikään pikkukauppa vaan ihan market. Jätin väliin ja menin viereiseen Naturaliaan, joka on paikallinen Ruohonjuuri. Siellä meitä asiakkaita oli peräti kaksi. Ostin riisit varmuuden vuoksi sieltä, kun en osannut arvioida mikä on supermarkettien tilanne.
Meidän Cittarissa eli Geantissa oli ihan leppoisa meininki. Ostoskärryjä ei saanut tuoda ulkoa sisälle, vaan ne desinfioidaan välillä. Hyllyjä oli tyhjänä, mutta ei mitään paniikkia eikä hamstraamista ja tavaraa tuotiin koko ajan lisää. Vessapaperia, riisiä ja pastaa yms. löytyi hyllystä, mutta meidän lempimysli on näköjään muidenkin lempimysli eli se oli loppu ja sain viimeiset kananmunat. Siivousaineet olivat myös aika loppu ja täältähän loppui jo eilen käsidesi ja kasvomaskit, eikä niitä saada Ranskasta lisää. Voi olla, että tämä kauppareissu ei tuottanut mitään järkevää hätävarakokonaisuutta, mutta riisiä ja couscousia on nyt sitten ainakin vähäksi aikaa. Mitään niiden kanssa ei taida olla…..
Mutta mutta, meidän varautumisemme taso heikkeni huomattavasti, koska erityissäädöksellä alkoholin myynti on kokonaan kielletty tänään ja huomenna. Täällä on aika suurta tuo alkoholin kulutus, eikä tietyllä osalla porukkaa mitään sivistynyttä viinin juomista vaan ihan kännäämistä. Ehkä ihan viisasta, koska nythän joillain alkaa ”loma” ja olisi mahdollisuus vetää ei kalsari- vaan karanteenikännit heti tänään.
Rankat ajat vaativat rankkoja toimia, joten avasin yhden äidin lähettämän salmiakkipussin. Niitä on säästelty pahan päivän varalle. Nyt on yksi sellainen.
Olen aina inhonnut autolla ajamista. Osittain siksi, että se tuntuu niin turhalta, kun yleensä pääsee aina kulkemaan myös julkisilla ja jos joku muu ajaa, niin itse voi keskittyä johonkin muuhun. Niin kuin esimerkiksi lukemiseen. Olen siis ajanut vain, jos on pakko. Nyt olen tehnyt syväluotaavaa itsetutkiskelua ja todennut inhoavani ajamista eniten niiden muiden kuskien vuoksi. Suomessa oli ehkä sellaista lievää rattiraivoa, mutta täällä pääsee ihan eri sfääreihin.
Uuden-Kaledonian liikennekulttuuri on sekoitus venäläistä, kiinalaista ja ehkä jotain Afrikan maata. Ja ranskalaista tietysti. Kaikilla ei ole korttia, autoja ei tarvitse katsastaa (paitsi jos myyt yli viisi vuotta vanhaa autoa), joten osa autoista on vaarallisessa kunnossa ja kännissä (tai pöllyssä) ajetaan, jos huvittaa. Etukäteen luin, että Nouméan (tai suur-Nouméan) ulkopuolelle ”Bushiin” ei ole mitään asiaa perjantai- ja lauantai-iltaisin, ellei halua liikenneonnettomuuteen. Samaa toitotettiin heti, kun tänne muutettiin. Maanantaisin saa lukea aina paikallisesta lehdestä, montako ihmistä kuoli viikonlopun aikana. Edellisviikonloppuna taisi kuolla neljä ja kuusi loukkaantui vakavasti.
Liikennekuolemien määrä on aika järkyttävä: vuonna 2014 kuoli 66 ja 2015 49 henkilöä. Ottaen huomioon, että täällä on noin 270 000 ihmistä, lukumäärät ovat todella suuret. Suomessa kuoli vuoden 2019 aikana ennakkotietojen mukaan 205 ihmistä ja Suomessa on hiukan reilu 20 kertaa enemmän asukkaita, kuin täällä. Täällä suurin osa liikennekuolemista johtuu alkoholista.
Suurin yllätys oli se, että täällä Nouméassa on ilmeisesti ollut liikennesuunnitelijana se sama porilainen urbaanilegenda-suunnittelija, jolla ei ollut itsellä ajokorttia lainkaan. Ajoin Porissa asuessamme moottoripyöräkortin, enkä päässyt inssistä ekalla kerralla läpi, koska en ikinä oppinut niitä yksisuuntaisia. Enkä varsinkaan niitä, jotka muuttuivat välillä tuosta vaan kaksisuuntaisiksi. Enkä sitä, mistä risteyksestä saa tulla oikealta eteen ja missä on kolmiot. Kun ei niissä mitään logiikkaa ollut. Siellä tuli tutuksi kuitenkin liikenneympyröissä pyöriminen ja täällä niitä saattaa olla yhtä paljon kuin Porissa. Täällä on myös minikokoisia ympyröitä tavallisissa risteyksissä, enkä vieläkään tiedä ajetaanko niissä kuten ympyröissä vai jotenkin randomisti vaan. Randomilta se on tähän asti vaikuttanut.
Nouméan keskusta on erityisesti sen saman porilaisen suunnittelema. Pelkkiä yksisuuntaisia, jotka kuulemma saattavat vaihtaa välillä suuntaa. Ihmettelin syksyllä, miksi keskustassa johonkin meno vaati niin ihmeellisiä reittejä ja käännöksiä, mutta nyt kun ajan siellä itse, niin ymmärrän hyvin. Ihan mahdotonta etenemistä. Olen ratkaissut asian (hermot ei kestä) jättämällä auton johonkin keskustan ulkopuoliselle parkkipaikalle. Mieluummin kävelen vähän enemmän helteestä huolimatta, kuin hikoilen tuskanhikeä autossa ajaessani kymmenettä kertaa eestaas. Keskustan ulkopuoliset alueet on suunniteltu sitten taas niin, että eksyminen on 100% varmaa. Jos ajat jonkun risteyksen ohi, ja käännyt seuraavasta risteyksestä samaan suuntaan, et varmasti pääse yhtään sinne minne kuvittelisit päätyväsi. Yleensä päätyy umpikujaan tai eri puolelle kaupunkia. Mallina on ehkä käytetty tippaleipää.
Osittain tästä liikenteestä ja osittain todella kapeista ja mutkaisista kaduista (muistuttaa eteläranskalaisia kaupunkeja) johtuen toiveenani oli pieni auto. Ei ihan sellainen Micra, mikä meillä ekat viikot oli vuokralla, mutta Juke tai vastaava. No autokaupoilla kävi aika nopeasti ilmi, että koira ei mahdu Jukeen eikä Miniin eikä Renaultin pieniin malleihin. Ja kävi myös aika nopeasti ilmi, että neliveto on kova sana, jos yhtään ajattelee poistuvansa tästä kaupungista. In the Bush eli Nouméan ulkopuolella tiet ovat aikamoisia. Lonely Planetin mukaan esimerkiksi Grand Terren eteläosaa ei kannata kiertää autolla, koska tiet ovat niin surkeita, mutta Lonely Planetin kirjoittajat eivät ole selvästikään ajaneet suomalaisia mökkiteitä. Meidän mielestämme ihan ok siis :).
Ostimme siis nelivedon, kymmenen vuotta vanhan, koska ajotyylistä johtuen (muiden ja kohta minunkin) jotain lommoa on takuuvarmasti luvassa jossain vaiheessa. Tämä todella polttava aurinko kuorii autojen lakkapinnan ja sen jälkeen maalin ja koska meillä ei ole autokatosta, niin kovin uutta autoa ei siksikään kannattanut ostaa. Ja koska kaikki on täällä julmetun kallista, niin käytetyistä autoistakin saa maksaa ihan riittävästi.
Eniten tässä ajotyylissä nyppii muutamat asiat, kuten se, että omalla kaistalla ei tarvitse pysyä ja varsinkin mutkissa voi koukata viereisen kaistan kautta. Noissa ympyröissä ajellaan miten sattuu. Tosin täällä on käytössä erilainen vilkutustapa, eli vilkutetaan ympyrässä myös siihen suuntaan, mihin ollaan ympyrää kiertämässä ja vasta poistuttaessa vilkutetaan samoin, kuin Suomessa. On jotenkin selkeämpää ja turvallisempaa tässä hurlumhei-tyylissä. Ehkä tuo ympyrässä niin aktiivisesti vilkuttaminen vaikuttaa siihen, että muualla ei sitten kauheasti jakseta käyttää vilkkua. Tietää sitä kaikki muutenkin näin pienessä paikassa, mihin kukakin on menossa.
Autoja saa parkkeerata varsinkin asuinalueilla ihan mihin sattuu ja miten päin tuntuu mukavalta. Katolleen kukaan ei ole vielä autoaan parkkeerannut, mutta kyllä sekin päivä tulee. Katuja pitkin ei siis välttämättä mahdu ajamaan, kuin yksi auto kerrallaan vaikka kadulla olisi kaksi kaistaa JA parkkitilaa sivussa. Valoja ei käytetä, paitsi pimeällä ja jos sykloni sattuu olemaan päällä. Kaikki eivät käytä silloinkaan.
Horroreinta on ajaa bussin vieressä tai jos bussi tulee risteyksessä vastaan, koska bussit eivät koskaan käänny vain omalla kaistalla. Eivätkä välttämättä pysy omalla kaistalla muutenkaan. Bussin perässä ajaminen on myös jännittävää, koska busseissa on yleensä hätävilkut koko ajan päällä. Myös pysäkillä. Täällä ei tosin bussi saa tulla pysäkiltä eteen, kuten Suomessa.
Suosituin automalli on jättikokoinen pick-up, joka ei mahdu kaistalle eikä parkkiruutuihin. Ne ovat oikein paikallinen symboli, pick-up-kuskeista on tehty oma sarjakuvakin. Käsi pitää roikkua autosta ulkona ja lavalla pitää olla pari koiraa. Perässä mielellään vene. Ei mene mun järkeeni näillä kaduilla niillä autoilla ajelu. Ymmärrän, jos lähtee kaupungista pois, täällä kun on ilmeisesti myös aika aktiivista mökkeilykulttuuria. Kaupungin ulkopuolella asuvilla ei varmaan ole mitään muuta autoa, kuin tällainen.
Täällä on myös älyttömät ruuhkat, joiden aikana saa nauttia entistä intensiivisemmin muista kuskeista ja hyvästä liikennekulttuurista. Aamulla vien miehen niin aikaisin lautalle, että silloin saa ajaa rauhassa, mutta pahin ruuhka on juuri silloin, kun olen häntä hakemassa. Vielä en ole löytänyt rentoa ranskalais-kaledonialaista asennetta, mutta ajotyyli alkaa ilmeisesti kohta olla samanlainen, koska mies on alkanut huudella varoituksia apukuskin paikalta ja painaa jarrua muka huomaamattomasti. Kunhan totun vielä roikottamaan kättäni ikkunasta ulkona, niin alan olla lähellä oikeaa fiilistä.
