Joulu tuli ja joulu meni. Paljon oli hauskaa ohjelmaa, hyvää ruokaa ja seuraa, mutta joulufiilistä ei kyllä löytynyt. Otin kaikki koristeet pois heti jouluviikonlopun jälkeen, kun joulu tuntui loppuvan täällä ihan seinään. Ainakin meistä tuntui siltä. Toisin kuin Suomessa, jossa välipäivät ovat vielä sellaista ihanaa joulun jälkifiilistelyä ja laskettelua uuteen vuoteen. Täällä joulukoristelu ja jouluhöösäys alkoi kaupoissa heti Halloweenin jälkeen ja koristeet on itse asiassa edelleen paikallaan, vaikka loppiainenkin meni jo. Ja tällaista määrää koristeluja, jouluvaloja ja joulutavaraa en ole kyllä usein nähnyt. Koko rantakatu monen kilometrin matkalta on valaistu, kaupoissa on mitä älyttömimpiä joulukoristeita (suosikkini tietysti Heil Pukki) sekä koristeena että myynnissä ja keskustan Place de Cocotiers oli ihan mielettömän upeasti valaistu.

Cocotiersillä oli myös valtava ”joulukuusi”, jonka jalka toimi samalla Joulupukin kirjeiden postilaatikkona. Toisessa päässä olevassa musiikkipaviljongissa oli jouluohjelmaa joulukuun alusta alkaen joka ilta. Kunnes siis alkoi tämä mellakointi ja muu häiriköinti ja koko joulu niin sanotusti peruttiin. Tästä perumisesta käytiin paikallisessa kaupunginhallituksessa paljon pidempi keskustelu, kuin muista asioista.

Kaikesta tästä joulukoristelusta ja joulutavarasta huolimatta me emme oikein saaneet minkäänlaista joulufiilistä aikaiseksi. Edes mun luottokoristeeni, jotka raahasin Suomesta, eivät auttaneet. Koko ajan tuntui vaan siltä, että olen laittanut koristeet väärään aikaan. Vaikka ei olla ennenkään vietetty aina itse joulua Suomessa, niin joulukuu saa kuitenkin oikean fiiliksen aikaan. Täälläkin on illalla pimeää eli jouluvalot loistavat kauniisti, mutta niillä ei ole sitä samaa merkitystä valon tuojina, kuin kotona.

Yksi ystäväni sanoi, että täällä ollaan tosi jouluihmisiä ja valtavalla valo- ja koristemäärällä yritetään kompensoida sitä, että tämä trooppinen ilmasto ja maisema ei oikein luo joulutunnelmaa. Koristeet ovat aika amerikkalaisia (Geantin supermarketin kaksi jättimäistä jouluasuista Paavo Pesusientä varsinkin) ja joulukrääsä todella kiinalaista, mutta oletettavasti tanssivat joulukaktukset, partavalot ja raketilla (tai vaihtoehtoisesti lentävällä lautasella) lentävät joulupukit kuitenkin menivät kaupaksi, kun ne kaupasta hävisivät. Ja nämä lumet ja jääpuikot menivät nopeasti. Ehkä olisi pitänyt ostaa, mutta en oikein uskonut pääseväni niillä tunnelmaan. Ehkä joku joulumusiikki olisi saattanut auttaa, mutta täällä muzak pysyi kaupoissa sinä normaalina disco, pop, reggae, tahiti -sekoituksena.

Mitäs sitten söisi?

Miehellä oli onneksi pidempi joululoma ja yritettiin miettiä, mitä sellaista ruokaa täältä saadaan, mikä toisi joulun. Äiti lähetti Suomesta savustuspusseja savukalaa varten, mutta koska yritin hoputtaa tullia, että olisin saanut pakettini jouluksi, niin tulli päätti tietysti tehdä paketille erityisen tarkan tarkastuksen. Sinne se siis jäi suklaineen ja Vihreine kuulineen. Ja savustuspusseineen. Ja salmiakkineen. Sain sen uuden vuoden aattona, kun lähdin kysymään, että mikä tässä oikein maksaa. Paketista muuten sen verran, että sinne oli mukavana yllärinä joutunut joukkoon paketillinen vegaania voita. Voitte varmaan arvata, mitä sellainen paperikääreissä oleva rasva saa aikaiseksi kolme viikon heittelyn plus hellekelien jälkeen. Hetken täällä pyyhin ja putsasin purkka- ja salmiakkipusseja. Tilasin siis kaikki, mitä haluttiin kaupasta kotiinkuljetuksella äidille, ja ostokset meni sellaisenaan DHL:n laatikkoon. Olispa ollut edes Domino-keksipaketti tai joku vähän mukavampi ylläri, jos sinne vahingossa piti joku väärä tuote mennä. Mutta että voita 😬.

Löydettiin vähän sinnepäin kinkku, löydettiin myös hyvää lohta, josta piti tulla sitä savulohta ja sitten tein jättimäärän lihapullia äidin reseptillä. Niistä tosin syötiin paistovaiheessa 2/3, mutta parhaimmillaan ne onkin silloin. Resepti taitaa olla alunperin mummun ja koska suvussa on lihapullamestareita, en ole yrittänyt kuin kerran aikaisemmin tehdä niitä (ja siitä on kohta 20 vuotta aikaa). Mutta nyt ei ollut paljon vaihtoehtoja, äiti on liian kaukana. Aattona tuli paniikki, että pitää saada rosollia, mutta tietysti just silloin kaikki punajuuret ja porkkanat oli sold out. Täällä ei kannata saada mitään sellaista ”ai että nyt tekis mieli”-kohtausta. Sitä jotain ei kuitenkaan juuri silloin ole.

Saatiin siis ruuat mietittyä ja olin onneksi tilannut ison määrän kuppikakkuja joululahjoiksi, kun naapurit päättivät pitää jouluaattona pienen piirin juhlat eli nautimme Le Réveillon de Noël heillä (aaton messun jälkeinen juhlaillallinen). Lupasin viedä ison savulohen ja niitä kuppikakkuja, mutta koska ne savustuspussit jäivät sinne tulliin, niin piti tehdä äkkiä graavia ja mun joulubravuuriani eli jouluista lohipastramia. Molemmat upposivat niin hyvin, että oli ilmeisen onnistunutta. Ja onneksi oli ne kuppikakut. Täällä on muuten jouluaattona ilotulituksia, mikä oli aika yllätys. Oli oikein mukava aattoilta ja meni aika (todella) myöhään. Syötiin melkein se kuusi tuntia, mikä on kuulemma normi aattoillallisen kesto Ranskassa. Kun vietiin koiraa, niin meidän kadulla oli muitakin jouluaattoyön myöhäisulkoiluttajia ja kaikilla vähän parempaa päällä 😄. Joulun perinneruokia Ranskassa ja myös täällä on hanhenmaksa ja kylmäsavulohi.

Köyhät kutsuttiin joulupäivänä lounaalle

Meidät oli kutsuttu myös Joulupäivän lounaalle yksille tutuille tähän saman kadun varrelle ja käsitin, että mennään ihan kevyelle hanhenmaksa-Sauternes-lounaalle. Rouva oli selittänyt Ilpolle, että on vanha tapa kutsua köyhiä joululounaalle ja virnisteli päälle. Ajatteltiin, että ok, mikäs siinä, hanhenmaksa kelpaa aina. No kun saavuimme paikan päälle, siellä oli lapset ja lapsenlapset ja muita sukulaisia. Oli aluksi jokseenkin vaivautunut olo, mutta se meni siinä pyörityksessä aika nopeasti ohi. En tiedä kutsuisiko kukaan Suomessa puolituttuja joulupöytään sukulaisten kesken, mutta arvostan tätä kutsua aivan mielettömästi.

Ennen lounasta avattiin joululahjavuori ja sitten siirryttiin lounaspöytään. Pöytä oli täynnä osterivateja ja valtavia hanhenmaksavateja, viinikellarista haettiin vuosikerta-Sauternesit ja alettiin syödä. Kun saatiin yksi hanhenmaksavati puoleenväliin, tuotiin toista laatua hanhenmaksaa taas pari kiloa. En ole pitkään aikaan syönyt ostereita (hanhenmaksaa täällä tulee syötyä vähän väliä, sitä on kaikkien luona alkupalana ja syödään sitä usein kotonakin, koska sitä nyt on joka kaupassa ja kioskissa) ja innostuin syömään niitä aika paljon. Plus sitä hanhenmaksaa. Välillä täytettiin osterivadit ja jossain välissä myös kylmäsavulohivati jne jne. Ajattelin siinä, että tämäpä mukava kevyt lounas ja illalla syödään sitten se kinkku ja ne lihapullat ja vietetään suomalainen joulu ihan kaksin.

Vähänpä tiesin, vaikka olisi kai pitänyt arvata. Kaiken tämän syömisen jälkeen pöytä siivottiin (meidän koiralle heitettiin osterivatien jääpalat, että hän saisi hiukan Suomi-fiilistä maatessaan niiden päällä 😂) ja seuraavaksi tuli lämmin hanhenmaksa rypäleiden kanssa. Ehkä parasta, mitä olen syönyt. En yleensä tykkää hanhen- tai ankanamaksasta lämpimänä, mutta tämä oli jotain aivan taivaallista. Sain tietysti reseptin, pitää testata ja laittaa sitten tännekin. Eikä tässäkään tietenkään vielä kaikki (onneksi oli joustava mekko), seuraavaksi pöytään tuli pääruoka eli valtava paisti ja pari vuokaa lisukkeita. Uhhuh.

Ehkä tämä oli se hetki, kun tuli hetkeksi joulufiilis, kun oli niin ähky ja paljon kovaäänistä puheensorinaa ympärillä (äidin puolen sukuni ei ole sieltä hiljaisemmasta päästä). Jälkiruokana oli vielä kolme erilaista kakkua, mutta en kertakaikkiaan kyennyt enää niihin. Isäntä oli kaivanut tässä vaiheessa viinikellarista jo vaikka mitä, kaikkia maisteltiin mukavasti vain pieniä lasillisia. Vyöryimme kotiin ja olimme ruokakoomassa koko loppupäivän. Se siitä suomalaisesta jouluillallisesta. Tästä lounaasta ja seurasta tuli muuten mieleeni yksi lapsuuteni lempikirjoista eli Oi ihana toukokuu. Luin sitä mummulassa ja koska siitä tuli aina nälkä, niin mummu leipoi voisarvia tai jotain muita herkkuja syötäväksi.

Sitten syödään taas

Tapaninpäivänä saatiin vihdoin pidettyä meidän suomalainen joulumme ja kylläpäs kinkku ja lihapullat olivatkin hyviä. Ja se graavilohi. Ostin jouluksi hanhenmaksaa, mutta sitä ei todellakaan tehnyt enää kauheasti mieli. Sunnuntaiksi meidät oli taas kutsuttu lounaalle uusien tuttujen luokse. He ovat todellisia paikallisia eli rouva on viidennen polven caledonienne ja mies kolmannen. Rouvan esivanhemmat ovat tänne tulleita vankeja toiselta puolelta ja toiselta sitten taas sitä ”parempaa väkeä” eli hallintovirkamiehiä. Miehellä on myös hyvin tyypillinen tausta eli hänellä on aasialaiset ja wallislaiset isovanhemmat. Vietiin sinnekin lohipastramia ja edelleen kelpasi hyvin. Voin siis aloittaa täällä lohiherkkujen valmistuksen 😄. Ruoka oli ihana aasialais-caledonialais-ranskalainen miksaus ja seura oikein hyvää. Tämä pariskunta haluaa selvästi petrata englannintaitojaan, joten heidän kanssaan puhuttiin pääosin englantia. Kaikki muut on mennyt ranskaksi, joten kyllä se kieli alkaa tästä pikkuhiljaa sujua.

Sitten oli pari rentoa välipäivää (paitsi maanantaina olisi ollut naapurin 60-vuotisjuhlat, jotka valitettavasti jouduttiin jättämään väliin). Mies oli välipäivät töissä eli neljä päivää taas tehtaalla ja minä olin kanavahtina kotona, koska talon omistaja on lomalla. Yhden naapurin koira melkein tappoi kanan juuri ennen minun vahtivuoroani. Meidän koira ja kana ovat tulleet ihan ok toimeen, mutta nyt tietty kana oli niin shokissa, ettei meidänkään koira ollut yhtään kiva. Tämä samainen koiranomistaja-naapuri kutsui minut heille uudenvuoden aattona, mutta päätin sitten olla koiran kanssa kotona, kun en tiennyt paljonko täällä ammutaan ilotulitteita. Oli kohtalaisen rauhallinen ilta, mutta kahdeltatoista herättiin aikamoiseen paukkeeseen ihan tässä meidän kadulla. Ja sitten joskus aamuyöllä oli vielä toinen rupeama, mutta siinä vaiheessa käännettiin koiran kanssa molemmat vaan kylkeä.

Tammikuun ensimmäisenä päivänä täällä oli kaupungin järjestämä ilotulitus, jota oltiin jo odotettu kuin kuuta nousevaa. Nähtiin nimittäin ennen tänne tuloa se edellinen ilotulitus ja oli kyllä huikea. Hiukan oli puhetta tämänkin perumisesta mielenosoitusten vuoksi, mutta ei sitä sitten onneksi peruttu. Seinänaapureiden terassi on suoraan sinne tekosaarelle, mistä raketit ammutaan, joten olimme kutsuneet itsemme kätevästi heille 😁. Ilotulitus oli upea, kesti 20 minuuttia ja musiikit sai kuulumaan radiosta. Ainakin Facebookissa sen voi katsoa täältä. Parempi se olisi tietysti ollut, jos olisi soitettu Daruden Sandstorm, mutta eivät nämä taida tietää täydellisistä ilotulitusmusiikeista mitään 😉.

Uusi vuosi, mutta vanhat kujeet

Vuosi on alkanut hyvin sateisena ja todella kuumana. Kuivattelen tässä edelleen uuden vuoden aattoyönä kastuneita terassikalusteiden tyynyjä. Ovat kauniisti homehtuneet tietysti, kun tässä on mennyt reilu viikko niitä kuivatessa. Kaikki muukin homehtuu näillä keleillä (ja ruostuu). Vuosi alkoi tietysti myös parilla tuhopoltolla tehtaalla ja yhdellä vakavammalla väkivallalla turvallisuushenkilöä kohtaan, joten ei tämä paremmalta näytä kuin viime vuosi. Mitään ratkaisua ei näytä olevan luvassa. Pitää keskittyä nyt sitten nauttimaan maisemista, vaikka vähän alkaa tämä odottelu ja epätietoisuus rasittaa.

Loppiaisena perinteisiin kuuluu syödä Galettes des Rois eli kolmen kuninkaan (meillä kolme Itämaan tietäjää) kakku tai piirakka, mikä se onkaan ja sitä on nyt sitten syöty useampaan kertaan. Onnistuin saamaan ensimmäisestä kakusta sen sisään leivotun pienen keraamisen jutun (yksisarvinen, hahmot vaihtelevat todellakin laidasta laitaan) ja sain kruunun päähäni. Olin siis päivän kuningas/kuningatar ja kuulemma saan määräillä koko vuoden. Mies sanoi, ettei siinä mitään uutta ole 🙄. Lauantaina oltiin alakerran naapurin synttäreillä ja siellä oli synttärikakkuinakin galettea. Ja tänään oli pakko ostaa vielä yksi, tosin annoin siitä puolet naapurin rouvalle, kun ei tällaista kukaan yksin saa syötyä.

Oli muuten mielenkiintoista nähdä kerrankin kunnon paikalliset bileet, kun olen kuullut ja lukenut, että täällä juhlitaan aika paljon. Ja kyllä, me menimme pari tuntia juhlien alkamisen jälkeen paikalle, ja samppanjaa oli selvästi virrannut jo muutaman laatikollisen verran. Plus muita juomia. Tämä porukka oli pelkästään ranskalaisia, kaikki asuneet täällä 15-25 vuotta, joten oli mukavaa ja mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan täällä asumisesta ja nykytilanteesta. Tosin kahdeksan aikaan illalla, kun juhlat olivat kestäneet seitsemän tuntia, todettiin, että ei me ymmärretä enää mitään lievästi humalaisesta ja todella nopeasta ranskasta, joten lähdettiin kotiin. Bileet jatkuivat aika kosteina ja aika myöhään. Mutta oli kyllä todella hauskaa, vaikka kaikki olivat vanhoja tuttuja keskenään, niin ei tullut yhtään ulkopuolinen olo. Ja niin, kuulemma kannattaisi vaan relata, polttaa vähän paikallista maria ja juoda samppanjaa, eikä miettiä vakavia tehdasasioita. Oui, oui 😅. Siitä sitten hyvä uuden vuoden lupaus itselle. Relaa (ilman sitä maria).