Kyllä tämän ranskan kielen kanssa on välillä niin rankkaa, vaikka pärjäänkin jo aika hyvin. Näen yleensä aamulenkillä yhden tutun pariskunnan ja toisinaan ymmärrän kaiken ja toisinaan en mitään. Tänä aamuna oli välimallia. Mitä kauemmin täällä ollaan, sitä nopeammin kaikki tutut meille puhuvat, koska meidän kielitaitomme kehittyy. Vireystilaa ei kukaan ota huomioon eli välillä pitäisi puhua selkoranskaa ja välillä käy nopeampikin ranska. Tänä aamuna en selvästikään ollut vireessä 😬.

Naapurit puhuvat minulle yleensä selkoranskaa, joten esimerkiksi reilun tunnin kävelylenkit sujuvat ihan hyvin jutellessa niitä näitä. Yksi naapureista on alkujaan romanialainen, ja hänen ranskansa kanssa minulla on välillä tosi paljon vaikeuksia. Miehellä ei sitten taas ole yhtään, koska hän on tottunut töissä kanakien ja caldochien ranskaan. Ja heillä on töissä muutama brasilialainen, kanadalainen jne. joiden ranska on myös hyvin erilaista. Brassit kyllä puhuvat kuulemma muka-ranskaa eli yrittävät vääntää portugalista ranskaa eikä se ihan aina onnistu. Hiukan yleistettynä, mutta Euroopasta tulleiden ranskankielisten kanssa on ehdottomasti helpointa, tietysti, koska se on sitä ”perusranskaa”.

Kanakien omat kielet olisivat myös hyvin mielenkiintoisia (ja paljon vaikeampia), mutta vain harvasta on mitään kirjallista muotoa. Saati kielioppeja. Siihen saakka, kunnes lähetyssaarnaajat tänne tulivat, kaikki perimätieto, ja koko kieli, kulki suullisesti eteenpäin. Caledo Livres-kirjakauppa, joka on ehdoton suosikkini, on keskittynyt nimenomaan kaledonialaisiin kirjoihin, Uuden-Kaledonian historiaan ja nykytutkimukseen ja sieltä löytyy myös muutamia ”kielioppaita” kanakien eri kielistä. Yleisin kieli on drehu, joka on lähtöisin Lifoulta eli Drehusta. Noin 60 000 asukasta puhuu ainakin yhtä kanakien kieltä.

Kanakien kielet

Kanakien kieliä on kolmisenkymmentä ja niiden lisäksi vielä erilaiset murteet. Eri kieltä puhuvat eivät ymmärrä toisia kieliä, joka varmaan kertoo siitä, että tribut eivät ole muinoin olleet paljoakaan keskenään tekemisissä. Eivät ne taida olla edelleenkään, paitsi avioliittojen ja adoptioiden kautta. Täytyy yrittää kirjoittaa kanakien kulttuurista oma postauksensa, muun muassa noista adoptiotraditioista. Yrittää sana tähän siksi, että kulttuuri on todella monimutkainen ja on vaikea ymmärtää kaikkia traditioita.

Kaikki nämä kanakien kielet yhtä lukuunottamatta kuuluvat 1200 melaneesialaisen kielen ryhmään. Näitä kieliä puhutaan eri puolilla Tyynenmeren saaria ja lukumäärästä voisi ehkä päätellä, että jokaisella pikkusaarellakin on oma kielensä. Ilmeisesti koko tässä melaneesien kieliryhmässä eroavaisuudet ovat suuria eli ei ymmärretä toisia edes vierekkäisillä saarilla. Ihmekös tuo silti, kun ”vierekkäisten” saarien välillä saattaa olla aika paljon matkaa.

Kanakien kielet kuuluvat näistä Austroneesian kieliryhmään ja vielä Uuden-Kaledonian alaryhmään (aika päivänselvästi). Se yksi poikkeus on polynesian kieliryhmään kuuluva Fagauvea, jota puhutaan Ouvéan saarella. Ranska on kuitenkin se yksi yhteinen kieli ja kaikki kanakit eivät osaa enää välttämättä mitään kanakien kieltä. Toisaalta täällä on vielä tribuissa vanhempia ihmisiä, jotka eivät puhu lainkaan ranskaa.

Kielten asema

Olen ymmärtänyt, että rauhansopimuksiin kuului myös kanakien kielten säilymisen edistäminen ja vuodesta 2006 alkaen on voinut esikoulusta alkaen oppia näitä alkuperäiskieliä. Mikä on hyvä asia, ja onneksi täällä on kohtuullisesti saatu ylläpidettyä kieliä. Vaikka oletan, että täälläkin (kuten muissakin kolonialisaation kohteissa) emävaltion kieltä on vahvasti ajettu yhdeksi ja ainoaksi kieleksi. Suomi kuuluu valitettavasti näihin kolonialistimaihin saamelaisten kohtelun perusteella. Asia, joka täytyy muistaa, kun täällä kritisoi ranskalaisia, vaikka harva on perillä saamelaisten kohtelusta Suomessa. Tai yleensä siitä, että meilläkin on alkuperäiskansaa. Täällä ei sentään ole ollut Kanadassa paljastuneiden kauheiden koulukotien systeemiä ja alkuperäiskansan “tuhoamista”.

Nämä kanakien kielet on jaettu useisiin ryhmiin. Pohjoinen ryhmä on tonaalinen ja siihen kuuluu vähän eri lähteistä riippuen joko 6 tai 12 kieltä. Täältä löytyy aika hyvä ja tiivis katsaus näistä kielistä. Yksi kielistä on jo kadonnut, yksi on kriittisesti vaarassa kadota, neljä vahvasti vaarassa, viisi vaarassa ja viisi keikkuu siinä rajoilla. Näistä erityisesti vaarassa olevista enemmistö löytyy täältä eteläisestä provinssista, mikä on aika ymmärrettävää. Tämä provinssi on kuitenkin vahvemmin ranskalainen, kun taas pohjoinen ja saaret ovat vahvaa kanakien aluetta, joten kieliin on varmasti panostettu enemmän siellä.

Paikannimet ovat pohjoisessa ja saarilla sekä ranskaksi että paikallisella kielellä. Kuten Poindimié = Pwêêdi Wiimîâ, Houaïlou = Waa Wi Luu. Nouméa, Dumbéa, Mt. Dore ja Païta eli « suur-Nouméa » taitavat olla ainoat, joilla ei ole kanakin kielistä nimeä, mutta nämä ovatkin valkoisen miehen kaupunkeja ja perustettu siirtomaa-aikana. Ehkä näidenkin paikalla on joku tribu ollut, mutta se ei näy ainakaan nimissä. Hauska historiatieto on muuten se, että paikan ainoa rautatie on kulkenut Nouméasta Païtaan. Sitä ei ole enää vuoden 1940 jälkeen täällä ollut. Harmi sinänsä, voisi vähän helpottaa ruuhkia, kun olisi joku nopea julkinen yhteys tänne Nouméaan. Kokoon nähden täällä on kamalat ruuhkat, kun jokainen kulkee omalla autolla. Ja mielellään vielä sillä isolla, saastuttavalla 4×4 avolava-autolla. Busseissa kulkevat lähinnä naiset ja lapset.

Ja se ranska….

Turha on edes miettiä mihinkään kanakien kieleen perehtymistä, kun ranskakin on vielä niin sanotusti vaiheessa. Eniten ärsyttää ja tuottaa päänvaivaa sanojen suvut. Jotenkin aivan tolkuttoman typerää miettiä koko ajan, että onko tämä maskuliini vai feminiini. What’s the point!!!! Ja yleensä sanaan liittyy vielä adjektiivi, joka pitää osata myös laittaa suvun mukaisesti. Onneksi puheessa se ei niinkään kuulu, onko adjektiivi maskuliini vai feminiini, eli onko perässä e vai ei. Muutenhan kyllä kuuluu sekä itse sanassa ja käytätkö un vai une ja mitä määräistä artikkelia kuuluu käyttää. Adjektiiveissa on tietysti poikkeuksia – mitään muuta ranskan kieliopissa ei olekaan kuin poikkeuksia – , joten ne täytyy vaan yrittää muistaa. Esimerkiksi sana uusi: nouveau/nouvel – nouvelle tai neuf-neuve. Pitää muistaa, että se on nouvel, jos seuraava maskuliinisana alkaa vokaalilla tai h-kirjaimella jne jne.

Niin, tuo h-kirjain on muuten huvittava. Ranskalainen ei osaa sanoa hoota. Keskustelin aika alkuvaiheessa yhden ihmisen kanssa englannin ja ranskan sekoituksella siitä, onko narttukoiralla juoksut eli heat (en todellakaan tiennyt, mikä se on ranskaksi) ja koska hän ei osannut sanoa hoota, puhui hän koko ajan, että eat. Ja minä mietin, että miten syöminen tähän liittyy. Hoettiin sitten siinä heat-eat jonkun aikaa, kunnes tajusin, että jaa niin juu. Hoo-ongelma. Juuri tästä johtuen jaksetaan miehen kanssa nauraa Steve Martinin Clouseauta Pink Panther-elokuvassa. Pätkän voi katsoa esim. täältä . Jos haetaan Burger Kingistä hamppareita, niin autossa täytyy hokea tuota I would like to buy a hamburger-lausetta.

Samaisesta hoo-ongelmasta johtuen miehen nimi on ollut täällä kirjoitusasuissa Hilpo ja – ehdoton suosikkini – Hippo. Vaikka selittäisi, että se alkaa kuten sana il eli hän, niin suurin osa ajattelee, että kirjoitusasussa siinä kuitenkin on se H-kirjain. Olkoon Hippo sitten. Eipä omakaan nimi kovin helppo täällä ole, joskaan se ei ole helppo Suomessakaan. Paras versio, kun olen esittäytynyt, on ollut, että jaa Gislaine. Aika kaukana, mutta menköön 😄.

Subjunktiivi, tuo paholaisen keksintö

Yllättävää kyllä aikamuodot muistuivat mieleen suhteellisen nopeasti, siis ne mitä muistan koulussa käydyn läpi ja muutkin upposivat kaaliin helposti. Johtunee siitä, että tein niistä aika matemaattisen kaavion, miten päätteet menevät kulloinkin. Insinöörikin oppi ne siitä aika hyvin. Eli sujuu kaikki futuurista konditionaaliin, myös omituinen mennyt futuuri (en oikein vielä keksi missä sitä käyttäisin), mutta ehdottomasti ei suju subjunktiivi. Sitä ei minusta käyty läpi sen viiden vuoden aikana, kun olen koulussa ranskaa lukenut. Tunnistan sen luetusta tekstistä jo, mutta ikinä en ole muistanut mitään subjunktiivia käyttää. En jotenkaan ymmärrä senkään pointtia, että verbi pitää olla tietyssä muodossa, jos se tulee tunnetta, tahtoa, mielipidettä yms. ilmaisevan verbin jälkeen sivulausessa. Mutta voin elää ilman subjunktiivia ja olen tullut ymmärretyksi. Luulisin.

Välikommentina, että passé simple on myös yksi omituisuus. Sitä käytetään vain kirjallisuudessa passé composén eli yhdistetyn perfektin tilalla. Meillä tämä vastaa imperfektiä, koska olisihan se ihan liikaa, jos se vastaisi perfektiä, kun nimikin on perfekti. No kuitenkin, passé simple on tästä yksinkertaisempi muoto, toimii ilman apuverbiä (apuverbejä on tietysti kaksi passe composessa ja pitäisi aina muistaa kumpaa käytetään), joten se olisi paljon mukavampi passé. Ehkä sitä ei juuri siksi käytetä puheessa, ettei mene liian helpoksi 🤔. Koska en ole lähiaikoina enkä tuskin hamassa tulevaisuudessakaan kirjoittamassa mitään kovin syvällistä ranskaksi, en ole opetellut tätä muotoa, mutta tunnistan sen tekstistä.

Tämä ymmärretyksi tuleminen on muuten yksi asia. Yleensä kaikki tajuavat ihan hyvin, mitä selitän, vaikka substantiivit ja adjektiivit olisivat väärässä suvussa ja luvussa. Ja hyvin ymmärtävät myös, vaikka verbi ei olisi subjunktiivissa. En tiedä miltä puheeni kuulostaa näistä virheistä johtuen, mutta tällä hetkellä pääasia on, että tulen ymmärretyksi, ymmärrän ja pystyn lukemaan sekä kirjoittamaan ranskaa. Vieläkin menee muuten välillä veux ja peux sekaisin. Olen kysynyt naapurilta osaatko lukea, kun piti kysyä haluatko lukea nämä lehdet. Hänen kasvonsa olivat malliesimerkki kysyvästä ilmeestä. Hän muuten jaksaa kärsivällisesti selittää samppanjanjuonnin ohessa esimerkiksi omistusmuotojen eroja eli ma/mon – mien/mienne – à moi. Nyt aukeni paremmin nekin. En tiedä auttoiko se samppanja jotenkin erityisesti.

Subjunktiivista ja muustakin kieliopista sen verran, että ostin ennen lähtöä uusimman ja paksuimman Ranskan kielioppikirjan, minkä löysin. Ongelmana on ollut se, että en ymmärrä edes suomeksi koko kielioppia. Esimerkiksi tämä: subjunktiivin preesens muodostetaan verbin indikatiivin preesensin monikon 3. persoonan vartalosta. Muutamilla epäsäännöllisillä verbeillä on subjunktiivissa kaksi erilaista vartaloa, jolloin monikon ensimmäinen ja toinen persoona ovat samat kuin verbin indikatiivin imperfektimuodot. Silloin kun sivulauseeseen tulee indikatiivi (ts kun ei päälauseen verbi eikä alistuskonjunktio vaadi subjunktiivia), voidaan käyttää joko infinitiivirakennetta tai konjunktiolausetta.

Että silleen. En ymmärrä näitä edes suomeksi 😂. On pitänyt siis jonkun verran muistella myös suomen kielen kielioppia ja näitä termejä. Kuten interrogatiivipronomini. Oletettavasti olen nämä kaikki joskus tiennyt, koska olin äidinkielessä erittäin hyvä, mutta jostain kumman syystä kaikki tämä tieto on kadonnut 😆. Paras ratkaisu löytyi vasta myöhemmin, kun alettiin selailla yhdeltä tutulta mukaan saatuja ranskan oppikirjoja. Niistä löytyi selkokielistä kielioppia ja niistä on ollut muutenkin paljon hyötyä. Kiitos vaan Jaana!

Ranskan kieli riittää ranskalaisille

Suomessa on tottunut siihen, että kaikki puhuvat useampaa kieltä, kuin yhtä. Kiitos meidän koulujemme. Englannilla on pärjännyt maailmalla matkatessa melkein joka paikassa tai ainakin sillä yhdistettynä elekieleen ja käsillä puhumiseen. Niissä olen erityisen hyvä 😄, ja niistä on ollut apua täälläkin. Huono englanti taitaa olla maailman puhutuimpia kieliä, mutta mitä väliä onko se huonoa vaikkapa Vietnamissa tai Kiinassa, jos vastapuoli edes yrittää jotain englanniksi ja tullaan molemmat ymmärretyksi. Englanti on usein se ainoa ”yhteinen” kieli tasosta riippumatta.

Mutta nämä ranskalaiset aika harvoin puhuvat mitään muuta kieltä, kuin ranskaa. Miksi opetella esimerkiksi englantia, kun maailmankieli ranskalla pärjää joka paikassa = ranskankielisissä maissa. Ja miksi pitäisi matkustaa muihin, kuin ranskankielisiin maihin 😉. Yhdet naapurit ovat matkustaneet paljon, mutta Euroopan ulkopuolella vain joko Ranskan entisissä tai nykyisissä siirtomaissa. Osa sanoo, että joo, puhun hiukan englantia, mutta eipä sitä taitoa sitten käytännössä ole lainkaan. Ne, jotka puhuvat hiukan haluavat sitä mielellään harjoitella ja minulta ovat ihan täysin tuntemattomat ihmiset kysyneet, että voisinko tulla keskustelemaan heidän lastensa kanssa englanniksi, jotta he saisivat vähän harjoitusta. Kaikki leffat ja ohjelmat on dubattuja, joten niistäkään ei saa englannin treeniä.

En mitenkään väitä, että englanti olisi autuaaksi tekevä kieli, mutta väitän, että jos hiukkaakaan opiskelee yleensäkin muita kieliä, oppii hahmottamaan niitä paremmin ja pienelläkin sanavarastolla voi pärjätä ja päästä ns. alkuun. Olen itse opiskellut ruotsin, ranskan ja englannin lisäksi töiden vuoksi venäjää ja kiinaa ja yliopistossa huvin vuoksi saksan alkeita. Saksa on muuten kieli, josta en pidä yhtään, lopetin sen siis todellakin alkeisiin. Nyt tämän expat-kokemuksen myötä yritän toitottaa kaikille lapsille ja nuorille, että opiskelkaa myös muita kieliä, kuin englantia.

Jos osaa jotain kieliä, osaa myös muita kieliä

Minulla on todella hyvä kielikorva (kielipää ei ole läheskään samalla tasolla), joten olen esimerkiksi Tsekeissä käynyt pitkän keskustelun rouvan kanssa, jonka firma toi maahan mm. Rapalan uistimia ja muita suomalaisia tuotteita. Rouva ei puhunut kuin tsekkiä, mutta jostain mystisestä syystä ymmärsin häntä ja hän ymmärsi sen verran englantia, että saatiin keskustelu aikaiseksi. Sama on tapahtunut mm. Kiinassa useasti eli ymmärsin mistä puhuttiin. Tämä sai aikaan sen, että kiinalaiset kumppanit luulivat minun puhuvan ja ymmärtävän kiinaa paljon paremmin, mutta että häveliäisyyssyistä puhuin vain englantia. Varoivat siis palavereissa enemmän puheitaan 😄. Tämä hyvä kielikorva auttaa, kun joku yrittää vaikka huonolla suomella, ruotsilla, englannilla tms. selittää jotain. Yleensä pystyn jotenkuten ymmärtämään, mistä on kyse.

Mutta siis täällä, kun moni ei ole opiskellut mitään muuta kieltä, niin törmää siihen, että ei tule ymmärretyksi, jos lausuu sanan hiukankaan eri tavalla. Ei siis osata yrittää ymmärtää huonoa ranskaa tai murteellisesti puhuttua ranskaa. Mikä on aika jännää, kun täällä puhutaan niin monenlaista ranskaa. Jos ei ole käynyt paljoa kouluja yleensäkään, niin tuntuu olevan vaikeinta ymmärtää huonoa ranskaa, huolimatta siitä millaista ranskaa itse puhuu. Tai paremminkin siis ei ymmärretä yhtään erilaista ranskaa.

On myös tullut eteen tapauksia, että meidän ääntämisellemme nauretaan ja kun ottaa huomioon, että esim. mies aloitti nollasta 1,5 vuotta sitten, niin naureskelu tuntuu hiukan loukkaavalta. Varsinkin kun naureskelijat eivät yleensä puhu muuta kieltä, kuin ranskaa. Eipä tulisi koskaan itselle mieleen nauraa jonkun suomen ääntämistä. Tai nauraa ranskalaisille, jotka puhuvat englantia. Paitsi tälle videolle nauran yhtenään. Olen usein toistanut jonkun viisaan amerikkalaisen lausetta, että ”älä naureskele huonoa englantia puhuville. Heille se on toinen tai kolmas tai ties kuinka mones kieli ja usein et itse puhu kuin yhtä. Sitä englantia.” Sama sopii Ranskaan ja ranskaan.

Huvittavia tällaisia ”en mitenkään ymmärrä”-tapauksia on pari. Tilasin joskus aika alkuvaiheessa crepejä caramel-kastikkeella enkä sorauttanut ärrää riittävän ranskalaisittain, niin myyjä ei mitenkään ymmärtänyt sanaa caramel. Jos kastikevaihtoehdot olivat chocolat, caramel ja fraise, eikä mitenkään ymmärrä caramelia ilman soraärrää, niin 🙄🙄🙄. Tai leikkelettä ostaessa deux cents grammes (200 g) ei mene mitenkään jakeluun, kun myyjä ei ymmärtänyt sanaa gramme mun lauseessa. Kun ei ollut kunnon sorahtavaa ärrää. Tosin vaikeaahan se olisi päätellä, jos haluan salamia siivutettuna 200 jotain, että mikähän se viimeinen sana olisi. Kiloa 🤔. Siivua (tranche).

Kun jumittaa täällä, alkaa kielikin jumittaa

Olisipa ihanaa, kun pääsisi täältä välillä jonnekin muualla. Vaikka Australiaan, jos ei Suomi onnistu. Saisi puhua vapautuneesti jotain kieltä, joka sujuu paremmin kuin ranska. Ja ymmärtäisi kaiken mitä toiset puhuvat. Välillä kun oikein jumittaa kieli, niin tulee hillitön ärsytys ja seuraavaksi väsymys, että nyt en enää jaksa tätä kielitaidottomuutta. Mutta onneksi useimmiten ajatus on vaan, että onpa hyvä pakkokielikoulu, vapaaehtoisesti jollain kielikursseilla en tätä kieltä oppisi tätä tahtia ja tälle tasolle. Kielen oppiminen vaatii aikaa, vaivaa ja viitseliäisyyttä ja tiedän, että Suomessa minulta ei löytyisi noista mitään riittävästi. Enkä usko, että mieskään jaksaisi panostaa näin paljoa, jos ei olisi pakko.

Yksi syy, miksi haluaisin myös välillä täältä jonnekin puhumaan englantia on se, että unohdan välillä englannin sanat. Vaikka luen melkein pelkästään englanniksi, niin puhuttua tulee niin vähän, että alkaa kieli kadota. Yritin vetää jumppaa yhdelle tutulle ja joistain sanoista tuli mieleen ainostaan ranskalainen versio. Piti oikein pitkään miettiä, että mitä tämä on englanniksi. Juuri tästä syystä täällä on se keskiviikkokerho, jossa voi puhua englantia. Muiltakin alkaa kieli kadota, kun englantia ei todellakaan tule käytettyä. Se tuntuu muuten edelleen aika uskomattomalta, että sitä ei vaan täällä puhuta, osata tai ymmärretä. Mies saa puhua sentään töissä parin tyypin kanssa englantia päivittäin.

Suomi ei onneksi jumita eikä unohdu, puhun kuitenkin lähes päivittäin jonkun kanssa puhelimessa suomeksi ja tietysti miehen kanssa koko ajan. Vaikka välillä me puhutaan ranskaa keskenäänkin, mutta vain huvin ja urheilun kannalta. Uuden kielen opettelu vie tässä iässä selvästi aivokapasiteetista suurimman osan, joten esimerkiksi ruotsin kieli on nyt kadonnut ihan tyystin. Aluksi ruotsi jostain syystä vahvistui, kun aloitin täällä ranskan opiskelun, mutta nyt ei pysty muodostamaan minkäänlaisia lauseita. Täytyy muuttaa seuraavaksi Ruotsiin 😄.

Tieteellinen tiivistelmä ranskan kielestä eli hiukanko välillä (aina) ärsyttää:

1. kaikki yksinkertainen ja helppo on poikkeuksen poikkeusta, joka on joko jäänyt pois käytöstä tai sitten käytetään vain kirjallisuudessa tai hyvin virallisissa yhteyksissä.

2. ei ole sääntöä, jolla ei olisi poikkeusta. Poikkeuksia ei koskaan ole vain yhtä, vaan niin monta, että minusta olisi monesti jopa uuden säännön paikka.

3. artikkelit, nuo pikku turhakkeet, heitetään minun mielestäni ihan hatusta. Prepositiot, nuo toiset turhakkeet, sulautuvat ja sekoittuvat artikkeleihin liian innokkaasti. Jompikumpi tai molemmat voisivat hävitä maailmasta ilman mitään haittaa ekosysteemille.

4. lisää turhakkeita ovat kirjaimien päällä käytetyt aksentit. Kukaan ei tarvi niitä, eikä kaipaa. Itse en pysty mitenkään koskaan muistamaan eroja é, è, ê tai ë ääntämisen välillä. Sitten on tietysti myös tavallinen e.

5. Ranskan kieliopissa käsitellään myös sidontaa. On pakollinen sidonta, kiellettyjä sidontoja ja vaarallisia sidontoja. Monimerkityksellisyydestään huolimatta tähän tylsä esimerkki les auteurs vs. les hauteurs. Ottaen huomioon, ettei tuota h-kirjainta sanota (koska se on konsonanttinen hooo, erotuksena vokaalisesta hoosta. Pyydäpä ranskalaista kertomaan mikä ero näissä on), tuottaa hiukan haastetta, kun ensimmäinen pitää sitoa ja toista ei saa sitoa. Ranskan kielioppi pitäisi sitoa betonipainoon ja upottaa mereen.

6. aiemmin mainitsemani mennyt futuuri tai liittofutuuri ilmaisee tulevaisuudessa tapahtuvaa tekemistä tai tapahtumaa, joka on aikaisempaa kuin varsinaisen futuurin ilmaisema toiminta ja tapahtuma. Suomessa tätä vastaa – yllätys yllätys – mennyt aikamuoto perfekti. Kuinka selkeää. Tätä pitäisi käyttää, jos ironisesti tai epäuskoisesti puhuu menneen ajan tapahtumista. Tätä kuuluu siis käyttää, kun kerron ranskan kielen opinnoistani joskus tulevaisuudessa.

Summa summarum: ranskan kieli on haluttu pitää näin penteleen monimutkaisena, jotta sitä ei helpolla oppisi ja jotta pariisilaiset voisivat jatkossakin irvailla turistien mongerruksille. Muualla Ranskassa pärjää kyllä huonommallakin ranskalla ihan hyvin.

Tästä innostuneena ajattelin seuraavaksi opetella latinaa. Quod te non occidit, te fortior facit.