Koko muuttoa edeltävä syksy oli niin kiireinen kaiken muuttoon liittyvän byrokratian ja seuraajien rekrytointien vuoksi, että en ehtinyt oikeastaan yhtään jännittää koko muuttoa. Ehdin nähdä kaikki rakkaat ystävät ennen lähtöä ja ehdittiin viettää sukulaisten kanssa ihana joulu Helsingissä. Seuraajani Kaarinassa aloitti maanantaina 13.1. ja olin sopinut omat läksiäiseni samaan päivään, jotta sain esiteltyä hänet mahdollisimman monelle. Seuraava päivä oli viimeinen työpäiväni (Turun yhtiöstä jäin pois jo vuoden lopussa) ja se oli juuri niin ikävän surullisen haikea, kuin kuvittelinkin. Onneksi tiedän, että hyvät tyypit säilyvät kavereina, vaikka vaihtaisikin työpaikkaa. Tai maata.
Keskiviikkona 15.1. kello 12 saapui tilattu kuljetus etuovelle ja matka kohti lentokenttää alkoi. Tässä kohtaa olisi voinut alkaa jännittää, mutta en pysynyt meiltä kotoa edes motarille saakka hereillä. Heräsin vähän ennen lentokenttää eli matka meni varsin joutuisasti. Meillä oli vielä pari päivää ennen lähtöä hieman erimielisyyksiä siitä selvitäänkö lentokentälle julkisilla kulkuvälineillä seitsemän matkalaukun ja neljän käsimatkatavaran kanssa. Miehen mukaan kyllä, minun mukaani ehkä, joten tilasin kuljetuksen :).
Lennot menivät niin mukavasti, kuin pitkät lennot yleensä voivat mennä. Viimeisten kuukausien kiire ja stressi jäi taakse, joten nukuin melkein koko Helsinki-Osaka -välin ja jatkoin nukkumista vielä seuraavallakin lennolla. Jälkikäteen olen miettinyt, että onneksi tulimme ennen koronaviruksen leviämistä. Olisi ollut todella kamalaa miettiä vielä sitäkin ennen lähtöä ja jännittää Osakan kentällä, tuleeko tartunta vai ei. Tontoutan kentälle saavuimme myöhään torstaina illalla ja hotellissa olimme joskus puolenyön jälkeen.
Matkalaukuista yksi hajosi kokonaan ja kaksi kärsi jonkinasteisia vahinkoja, mutta meidän luotetut ja joka paikassa reissanneet Samsonitet kestivät tämänkin reissun taas kunnialla. Hajonneet laukut olivat halpoja ja vain tätä muuttoa varten ostettuja American Touristereita, mutta olisin kuvitellut niiden kestävän ehkä hiukan paremmin. Laukut painoivat tosin kaikki yli 25 kiloa eli niiden siirtely on ehkä ollut erilaista, kuin normaalipainoisten laukkujen.
Meille oli varattu sama hotelli, kuin syyskuussakin, joten oli helppo aamulla jet lagissa lähteä heti kävelylle ja tuttuun kahvilaan aamiaiselle. Hotellin aamiainen maksaa noin 32 euroa per henkilö, joten se ei kauheasti houkutellut, varsinkaan, kun aamiaisen taso ei ole mikään päätähuimaava. Ekana päivänä eli perjantaina miehellä oli tapaamisia yrityksen pääkonttorilla ja kävimme tekemässä asuntoon vastaanottotarkastuksen välittäjän kanssa (ja samalla allekirjoitimme sen julmetun pitkän sopimuksen uudelleen jostain syystä ja saimme vihdoin oman allekirjoitetun versiomme).
Heti maanantaiaamuna oli vuorossa tärkein asia eli pankkitilin avaus. Jopa tuo miehen oleskelupa-asiakin tuntui olen vähemmän tärkeä. Tässä maassa mikään ei etene, ennen kuin sinulla on pankkitili. Pankkitiliä ei saa auki ennen kuin sinulla on osoite. Meillä oli se etu, että asunto löytyi syyskuussa ja maksoimme jo tammikuun vuokran eli asunto oli tyhjillään meitä odottamassa. Saimme välittäjältä todistuksen pankkia varten, että meillä on asunto. Pankista sitten taas saatiin todistus siitä, että meillä on pankkitili ja näiden kahden paperin avulla saatiin minulle kännykkäliittymä heti samana päivänä.
Näiden kahden megatärkeän paperin kanssa kuljettiin koko viikko eri puolilla, että saatiin kotivakuutus (ilman sitä ei päästy muuttamaan asuntoon), vesi ja sähkö sekä nettiliittymä. Samoilla papereilla kävin myöhemmin hommaamassa kirjastokortin. Onneksi meillä oli papereista monta kopiota, sillä niitä tarvittiin siihen saakka, kunnes sain shekkivihon. Sillä pystyy jo todistamaan olevansa kunnon kansalainen.
Meillä oli kiire saada kaikki hoidettua viikon aikana, sillä Nemoa ei olisi voinut ottaa hotelliin. Yritys oli järjestänyt meille myös väliaikaisen asunnon, mutta koska ostin muutamia huonekaluja ja astioita edellisiltä asukkailta, niin heti kun vesi ja sähkö saatiin kuntoon, muutimme pois hotellista. Ehdimme saada hiukan tavaroita purettua, hommattua koiralle ruokaa ja muuta tarpeellista ja vihdoin perjantaina 24.1. kello 13 saimme hakea Nemon kotiin. Sen jälkeen alkoikin tuntua oikein oikeasti, että täällä me nyt asumme.
Syyskuun puolivälin jälkeen, kun pääsimme takaisin look and see-keikaukselta Nouméasta, alkoi järjetön säätäminen ja ihmetteleminen. Yritys olisi halunnut miehen jo joulukuun alussa töihin, joten prosessi käynnistyi hiukan paniikinomaisesti. Mutta vierailu Uuden-Kaledonian karanteenissa teki aika selväksi sen, että koiraa ei joulukuun eläinkuljetuslennolle saada millään rabiestesteistä johtuen (ei kyllä monesta viikosta jäänyt kiinni). Yrityksen henkilöstöihminen oli sitä mieltä, että teillä kestää sen aikaa kun teillä kestää, tulette kun pääsette. Tiesimme, että seuraava mahdollinen koiran lento on joskus tammikuussa ja arviolta loppupuolella. Sen mukaan sitten edettiin.
Tavaroiden pakkaaminen
Yritys maksoi meille joko kontin tai sitten könttäsumman rahaa, jolla olisimme voineet ostaa tavaroita perillä. Koska halusin ehdottomasti oman sänkymme, eikä Tempuria myydä Uudessa-Kaledoniassa, päätimme ottaa kontin. Kontti ajateltiin omalta kannaltamme edullisemmaksi myös siksi, että sähköpyörät olivat aika kalliita ostaa paikan päältä ja ne kannattaisi ottaa mukaan. Jossain vaiheessa sitten selvisi, että akkuja ei saakaan laittaa konttiin eikä vastaavia akkuja saataisi ostettua paikan päältä, eli pyöräajatus meni täysin kiville. Mies oli juuri kesällä ostanut uuden maastosähkärin, mutta sai sen onneksi myytyä työkaverilleen.
Olen yleisesti ottaen hyvin säntillinen pakkaaja ja teen pakkauslistoja. Nytkin tein yhteiseen OneNoteen hienoja listoja, mitä pakataan per huone ja mitä vintiltä. Mutta koska aikaa tuntui olevan jotenkin ylettömän paljon, niin askel suunnittelusta toteutuksen ei lähtenyt liikkeelle. Varsinkaan kun emme saaneet muuttolaatikoita, kuin vähän ennen muuttopäivää. Muuttopäiväksi osui minun työni kannalta mahdollisimman huonon viikon torstai (iltatilaisuuksia joka ilta), joten aluksi niin säntillinen muutto eskaloitui keskiviikkoillalla siihen, että heitimme olohuoneen lattialle tavaroita kasoihin samalla, kun huusimme toisillemme eri huoneista, että otetaanko tämä mukaan. Todella huolellisesti viimeistelty muutto toiselle puolelle maapalloa siis.
Emme saaneet pakata etukäteen kuin särkymättömiä tavaroita (vaatteet, kengät, vuodevaatteet yms.) vakuutusten vuoksi eikä mitään pakattuja laatikoita saanut sulkea, koska ne piti kaikki tarkistaa ja luetteloida ennen sulkemista. Suunnatonta iloa herätti myös se, että kaikki tavarat piti laskea vakuutusexceliä ja tullausta varten. En mennyt ihan samalle tasolle miehen kanssa, joka laski montako paria sukkia hän pakkasi laatikkoon. Yhtenä iltana oltiin niin väsyneitä, että yksinkertainen laskutoimitus ”jos laatikossa on neljä pussilakanasettiä ja matkalaukkuun tulee kaksi, niin montako niitä on yhteensä” ei onnistunut ilman sormia. Samana iltana, kun olin laskenut noin kuusi kertaa putkeen montako pyyhettä olin laatikkoon laittanut, todettiin, että eiköhän tämä ole tässä……
Tavaraa oli todella paljon enemmän, kuin etukäteen ajattelin, mutta muuttofirman katselmuksessa olivat arvioineet laatikoiden määrän juuri oikein. Muuttoautosta ei täyttynyt edes puolet eli kontissakaan ei ole kuin puolet meidän tavaroita. Vaikka kaikki pakattiin hyvin, niin arviolta 8-10 viikon merimatka saattaa olla varsinkin sohvalle ja sängylle hiukan rankka kosteuden vuoksi. Jännityksellä siis odotan sitä päivää, kun tavarat saapuvat.
Autoon olisi mahtunut toinen samanlainen satsi tavaraa.
Muuttofirma oli tehokas kuin mikä, meidän tehtäväksemme jäi lähinnä pysyä pois jaloista ja merkitä laatikoihin numeroita. Otimme mukaan osan huonekaluista ja keittiötarvikkeista, mutta suurin osa jätettiin kuitenkin kotiin. Olin ostanut astioita ja muutamia huonekaluja perheeltä, joka tulevassa asunnossamme asui ennen meitä, joten pärjäisimme siihen saakka, kun tavarat saapuvat perille.
Tässä ollaan puolessa välissä pakkausprosessia. Kyllä niitä laatikoita tulikin yllättävän paljon.
Reilu kuukausi kotona ilman tiettyjä keittiövälineitä ja kodinkoneita oli välillä vähän hankalaa, ja varsinkin tästä ”huolellisesti” toteutetusta muutosta johtuen, meillä meni kotona aikaa siihen, että ihmettelimme missä mikäkin juttu on. Totesimme aina, että se on varmaan kontissa. Jää nähtäväksi, mitä siellä sitten oikeasti on. Sänkyä kaipasin heti ensimmäisestä yöstä alkaen, mutta esimerkiksi vaatteet oli helppo pakata, kun Suomessa oli talvi (tai se ikuinen marraskuu oikeastaan) joten lämpimän kelin vaatteet sai pistää suoraan konttiin. Osan jätin tietysti matkalaukkuihin.
Kun kaikki tuntuu menevät pieleen, herää epäilys……
Alkuvaihe tässä koko prosessissa meni hyvin smoothisti ja välillä tuntui, että tehtiinkö me päätös tuosta vaan, miettimättä sen tarkemmin. Mutta silloin, kun kaikkia vastoinkäymisiä alkoi tulla eteen, mietin yrittääkö universumi kertoa, että nyt ei kannata lähteä. Parhaita olivat tietysti:
Koiran bruselloosiepäily. Vakava juttu, josta pitää ilmoittaa ties minne aluehallintovirastoa myöten ja koiran voi joutua lopettamaan, jos sillä tällainen olisi ollut. Puuttuvat labratulokset aiheuttivat lisää harmaita hiuksia vuoden vaihteeseen. Lisää koiran muuttoprosessista omassa postauksessa.
Postin lakko. Jännitysmomenttina muun muassa saadaanko koiran maahantuontilupa ajoissa perille Turkuun. Se piti tietysti olla alkuperäisenä koiran mukana. Tukilakot meinasivat torpata koko kontinkin lähtemisen. Lakko loppui kello 14 sinä päivänä, kun meiltä kannettiin tavaraa ulos. Muuten tavarat olisivat olleet välivarastossa lakon loppumiseen ja siitä olisi tullut lisää kustannuksia per vuorokausi. Ja taas lisää matka-aikaa tavaroille.
Miehen työlupa. Se tuli joulukuun lopussa niin viime tingassa, että mietittiin, päästäänkö edes siihen menessä Nouméaan, kun koira pääsee karanteenista. Lennot olivat aika loppuunmyytyjä siinä vaiheessa, kun yritys alkoi niitä meille varata.
Muuta säätöä
Olen tottunut, että asiat tehdään nopeasti ja hommat etenee, mutta aika ajoissa havaitsimme, että on syytä tottua ranskalaiseen byrokratiaan tyynenemeren verkkaisuudella höystettynä. Vuokrasopimus, joka muuten on 18-sivuinen, lähetettiin meille ilmoituksella, että 48h aikaa allekirjoittaa. Vastasin, että en voi allekirjoittaa mitään, mitä en ymmärrä, joten sopimus pitää saada käännettyä ensin. Hirveällä kiireellä pyydettiin hyvää ystävää taas kääntämään ja saatiin suhtkoht nopeasti se allekirjoitettua ja lähetettyä takaisin. Viikon päästä tuli kysely, että voisitteko lähettää vuokrasopimuksen. Vastasin, että se on jo lähetetty. Eivät vain olleet huomanneet sähköpostista katsoa. Ikinä emme saaneet toisen osapuolen allekirjoittamaa versiota takaisin useasta pyynnöstä huolimatta.
Miehen työlupa oli toinen prosessi, joka venyi ja vanui. Toimitimme kaikki pyydetyt paperit hyvin nopealla aikataululla, mutta Nouméan päässä paperit eivät ilmeisesti edenneet mihinkään yhtä ripeästi. Työlupa tuli vihdoin joulukuussa, kun kontti oli jo lähtenyt ja koiran lennotkin maksettu. Siinä vaiheessa yritys alkoi varata meille lentoja, jotka olivatkin sitten niin täynnä, että ei meinattu löytää sopivaa päivää. Tokion kautta oli kaikki täyteenbuukattuja, joten tulimme Osakan kautta (joka osoittautui itse asiassa paremmaksi reitiksi).
Ulkomaisten vakuutusten kanssa ei myöskään mennyt ihan Strömsösti, koska Ranskassa ei tunnistettu turvasähköpostilla lähetettyjä tiedostoja. Kahteen viikkoon eivät avanneet sähköpostia lainkaan ja sen jälkeen meni vielä useampi viikko, jonka jälkeen ilmoittivat Nouméaan, että olen lähettänyt omituisen sähköpostin, jonka liite ei aukea. Eivät tietenkään voineet pyytää tietoja minulta uudelleen. Olin lähettänyt ennen turvasähköpostia viestin, että tulen lähettämään tällaisen viestin ja ohjeen sen avaamisen, mutta ei se auttanut. Heidän ohjeenaan oli lähettää terveystiedot postitse, mutta koska meillä posti oli juuri silloin lakossa, niin se ei oikein onnistunut. No tiedot saatiin monien mutkien kautta täysin turvattomasti perille ja kuulin vasta Nouméassa, että minullakin on vakuutus. Mitään ilmoitusta siitä ei koskaan saatu meille saakka.
Ehdottomasti paras säätö oli kuitenkin se, kun huolintafirma Uudesta-Kaledoniasta lähetti nipun papereita juuri ennen loppiaista allekirjoitettavaksi ja yksi niistä oli paperi, johon tarvittiin kotikuntamme kaupunginjohtajan allekirjoitus ja tietysti virallinen pyöreä leima. Onneksi kaupunginjohtaja sattui olemaan töissä eikä lomalla ja toisen hallitukseni puheenjohtaja, niin sain asian hoidettua nopeasti. Hänen piti siis todistaa, että olemme turkulaisia. Tästä joku voi repiä vitsiä, että kyllä siitä jonkun todistuksen tarvitseekin…..
Koska kontti lähti jo marraskuun lopussa, olimme tietysti ilman tavaroita siihen saakka, kun oma muutto oli edessä. Yksi tuttu muutti Helsinkiin ja hän sai myytyä asuntonsa juuri sopivasti, että saimme häneltä sohvan ja sängyn muutama päivä omien tavaroiden lähtemisen jälkeen. Varsinkin sänky on kyllä kiva olla olemassa tässä iässä. Pari ekaa iltaa olohuoneessa oli patja lattialla sohvan virkaa tekemässä ja tuli mieleeni ihan ensimmäiset yöt opiskeluaikojen yksiössäni. Tyhjää, vähän karua, mutta silti niin siistiä, kun jotain uutta ja jännittävää oli edessä. Silloin nuorena lattialta ylös pääseminen oli tosin paljon helpompaa.
