Mitäs sitä tekisi, jollei olisi byrokratiaa?

Tänään on taas ollut sellainen päivä, että olen (väsymyksestä johtuen ehkä) nauranut pitkiäkin aikoja päivän byrokratiatouhuille. Viime viikko oli niin kamala, että vähempikin väsyttää. Tehtaalle tehdyn hyökkäyksen jälkeen ajattelin, että nyt tulee se uhattu sisällissota, mutta sen jälkeen on ollut suhteellisen rauhallista.

Ensinnäkin miehen oleskelulupa ja työlupa vanhenevat parin päivän päästä. Uusimisprosessin voi aloittaa vasta kaksi kuukautta ennen umpeutumista. Työnantaja lähetti minulle listan papereista, jotka minun pitää pikapikaa toimittaa heille (en jaksanut sanoa esim. palkkakuiteista, että ne pitäisi kuitenkin löytyä sieltä heiltä valmiina…..). Suurimman osan papereita ymmärrän, kuten todistuksen CAFATista eli KELA-maksuista, vesi- tai sähkölaskun, että voi todistaa oikeasti asuvansa täällä ja palkkakuititkin ymmärrän.

Mutta se mitä en ymmärrä on esimerkiksi kolmen viimeisimmän kuukauden tiliotteet. Miksi? Paikallinen tili on kuitenkin pakko olla, jos täällä käy töissä, joten miksi pitää tietää myös rahaliikenne??? Ja voiko rahaliikenteessä olla jotain, mikä estäisi lupien saamisen? Naapuri kertoi, että häneltä kysytään joka vuosi myös syntymätodistus (hän on belgialainen ja joutuu sen todistuksen sieltä pyytämään eli tuplasti ranskalaistyylistä byrokratiaa 😄). Vitsaili tuossa, että eivät vieläkään usko, että hän on syntynyt. Sitä meiltä ei nyt kysytty lainkaan, ei muistaakseni ekallakaan kerralla. Ja rikosrekisteriote naapurilta kysytään myös joka vuosi. Virastot eivät voi siis pyytää esim. tuota rikosrekisteriotetta toisesta virastosta, vaan se pitää tietysti käydä itse sieltä hakemassa ja toimittaa ulkomaalaisvirastoon. Tiliotteita ei saa itse tulostaa nettipankista (ei pysty), vaan ne piti käydä hakemassa pankista. Tosin meillähän ei edes toimi nettipankki, koska se ei toimi Applen laitteissa. Me voimme käyttää vain mobiiliappsia, joka ei sitten taas toimi kuin Applen laitteissa. Aiettä, näistä saa hyviä nauruja vähän väliä.

Koska nuo lupalaput ovat tuollaisia erivärisiä pahvilappuja, niin niistä pitää myös ottaa kopiot ja liittää mukaan hakemukseen. Ilmeisesti täällä ei ole minkäänlaista sähköistä rekisteriä mistään. Paitsi rikosilmoitukset kai meni jonnekin sähköiseen järjestelmään. Muuten, poliisiasemalla lähestulkoon pyörtyivät, kun sanoin, että meillä voi Suomessa tehdä rikosilmoituksen netissä tunnistautumalla pankkitunnuksilla tai muuten vahvalla tunnisteella. Ettei tarvi istua kahta tuntia siinä poliisin kanssa jutustelemassa. Tämä on nimittäin huomenna uudelleen edessä, kun koiran kimppuun hyökkäsi taas irti ollut koira ja pitää mennä tekemään siitäkin rikosilmoitus. En ehkä olisi tehnyt, mutta apuna ollut rouva soitti poliisin paikalle ja he tekivät jo jonkun alustavan ilmoituksen. Mutta sitä ei voi tehdä ilman eläinlääkärin todistusta siitä, että koiralla on vammoja….. Alkaa tulla kalliiksi nämä eläinlääkärikäynnit tämä takia eikä ikinä kuitenkaan saada kiinni omistajia, jotta saisin rahoja takaisin.

No niin, toimitin kaikki paperit työnantajalle asap ja sitten ei kuulunut mitään. Sitten tuli ilmoitus, että miehelle on varattu ulkomaalaistoimistoon aika ja kuviteltiin, että käydään hakemassa sieltä vaan valmiit lupalaput/leimat nykyisiin. Ei todellakaan; ennen sinne menoa käytiin hakemassa firman toimistolta heille toimittamani paperit (?????), jotka oli siellä laitettu vaan nätisti yhteen nippuun (minäkin osaan niputtaa papereita ja laittaa niitä jopa kirjekuoreen) ja ajanvarauksella sitten vietiin se nivaska sinne ulkomaalaistoimistoon. Tässä oli mennyt jo yksi kuukausi.

Mies sai passiin jonkun paperin. Sitten palattiin kotiin ja kuviteltiin, että kai ne kohta soittaa. No ei ole soittanut ja lupa menee kolmen päivän päästä umpeen. Mutta sillä väliaikaisella passissa olevalla paperilla (joka minusta on kuitti) saa sitten kuitenkin elellä ja työskennellä helmikuun puoliväliin saakka. Meille ilmoitettiin, että ”ulkomaalaistoimistolla on 16.2.2021 saakka aikaa ottaa teihin yhteyttä”. Älä soita meille, me soitamme sinulle! Koska tässä alkaa kohta koulujen kahden kuukauden kesäloma, niin saattaa olla kiikun kaakun onnistuuko tuohon mennessä edes. Tästä heräsi myös sellainen kysymys (tai oikeastaan taas paljonkin kysymyksiä, mutta niitä ei kannata täällä esittää, vaan olla vaan Casse pas la tete), että miksi ihmeessä pitää olla ne pahvinpalaset, eikö tuo paperi tuolla passissa voisi ajaa saman asian?

Päivän kruunasi kotiin tullut kotivakuutusilmoitus, jota luulin laskuksi. Mutta ei sitä voi maksaa nettipankissa, se oli todellakin vain ilmoitus, että alkaa uusi vakuutuskausi. Vakuutusmaksun voi maksaa niin, että ilmoituksessa oleva pieni lärpäke leikataan irti ja lähetetään shekin mukana vakuutusyhtiöön. Toimii siis viitenumerona. Tai sitten täytyy mennä paikan päälle tekemään automaattisesta maksusta maksusopimus. Kaikista muista olen sellaiset heti tehnyt, mutta en jostain syystä vakuutusmaksuista. Eikä sellaista minusta meille edes ehdotettu, mutta se oli ekojen päivien jetlag-huuruaikaa, joten voi olla, että ehdotettiinkin.

Tätä vakuutusmaksuasiaa nauroin tässä myös hetken, koska on se niin huvittavaa. Onko nettipankkimaksussa jotain epäilyttävää, kun se ei käy vaihtoehdoksi? Ja tämä postitettavien/tulostettavien/leimattavien paperien määrä jaksaa myös ihastuttaa (välillä vihastuttaa). Mutta tuo irtileikattava postimerkin kokoinen lärpäke on aikas kiva. Ihan uusi juttu, kiva sekin on kokea 😆. Ei ole tietenkään mitään käsitystä, mikä on eräpäivä, mutta vakuutusilmoitus on postitettu 25.11. pääkonttorilta kymmenen kilsan päästä ja se saapui tänään 14.12. Ihan paikallispostia. Nopeammin tuli paketit Suomesta tänne, silloin kun ne vielä kulkivat. Tosin täällä niillä kesti kolmisen viikkoa saapua lähipostiin……

Jaa niin, keväällä Suomesta postitetut paketit löytyivät puolen vuoden jälkeen Thaimaasta ja ne ovat nyt menossa takaisin Suomeen. Uusintayritys DHL:llä saattaa tyssätä siihen, että meillä on kaikki lennot taas seis johtuen tästä mellakoinnista täällä. En tiedä uskaltaako sitä salmiakkia enää edes yrittää lähettää, kun ensin tuli globaali pandemia ja sitten lähestulkoon sisällissota, heti kun äiti on saanut salmiakkipaketit liikkeelle. Mikähän kolmas katastrofi voisi olla? Pahin sykloni sataan vuoteen? Siihen liittyen kuulin eilen naapureilta, että tämän talon yläkerta missä me ja he asumme, on vähän heppoista tekoa. Talon omistaja asuu tuossa alakerrassa ja on sanonut heille, että jos tulee paha sykloni sillä aikaa, kun hän on reissussa (ennen koronaa siis), niin menkää hänen luokseen. Se on kunnon tiilistä tehty. Kun noita seiniä koputtelee, niin minusta kuulostaa, että siinä on vain koolaus ja yhdet levyt molemmin puolin. Olipa tämäkin kiva tietää nyt. Mennään kaikki sitten alakertaan, jos paha sykloni on tulossa. Koira ja kana yhdessä paikassa saattaa olla jännempi juttu. Molemmille.

Innolla odotan, kun vuosi vaihtuu ja saan alkaa tehdä veroilmoitusta. Verot maksetaan kerralla ja olen uskomattoman monimutkaisen PricewaterhouseCoopersin tekemän selvityksen pohjalta yrittänyt arvioida, mikä veroprosentti mahtaisi olla. Kotirouvasta saa tehdä yhden kokonaisen vähennyksen (lapsista puolikkaan per lapsi), mutta sen jälkeen tulee sellainen laskentakaava, että voi olla minun laskuni ihan väärässä. Saan tähän onneksi yhtiöstä lakimiehen avuksi ensimmäistä kertaa varten. En ole ihan vakuuttunut sanoista ”onneksi” ja ”avuksi”, mutta katsotaan miten siinä sitten käy. Sitä ennen saa pusertaa tämän lupalappuhärdellin toivottavasti loppuun.

Mutta olishan tämä nyt tavattoman tylsää kaikkien koiratappeluiden välissä, jollei olisi tällaista mielekästä puuhaa 😁😁😁.

Sää ja mää

Minä olen kevät-kesäihminen, kuten varmaan suurin osa suomalaisista. Mikään ei ole niin hienoa, kun pikkuhiljaa pidentyvät päivät, hiirenkorvat puissa ja lisääntyvä lämpö. Ja sitten tulee se ihana kesä. Parina viime vuonna Turussa on saanut nauttia mielettömistä kesäkeleistä varsin pitkään. Aivan taivaallista. Mutta sitten on se kolikon toinen puoli eli nykyisin lokakuusta alkava vesisade, joka jatkuu vaikka kuinka pitkään ja päättyy vappuna tulevaan räntäkuuroon. Ja se kamala, kamala pimeys. Kun lähdimme tänne tammikuun puolivälissä oli muistaakseni +7 astetta, niin kuin oli ollut siihen saakka melkein koko ajan. Tennarikelit. Mitä muuten täällä eivät mitenkään meinanneet uskoa. Eikä niitä +10 asteen lämpötiloja, mitä siellä Suomessa oli senkin jälkeen. Minua ei haittaa lumen puute (jalkakäytäviltä, laduilla sitä saisi olla Turussakin), mutta ei se jatkuva vesisade kivaa ole. Pieni pakkanen on ok ja edes joskus pilkahdus aurinkoa.

Mutta tämä sää täällä. Ihan täydellistä. Suorastaan ärsyttää, kun jotkut elelevät näin ympäri vuoden ihan koko elämänsä. Eivätkä tiedä mitään loskasta, räntäsateesta, paukkupakkasista tai lumesta. Tai siitä järkystä pimeydestä. Joka päivä paistaa aurinko, vaikka näin talvella päivä onkin hiukan lyhyempi. Tämä nyt meneillään oleva talvi on kuin Suomen kesä, paitsi tasaisesti mukavaa säätä vuorokauden ympäri. Täälläkään ei ole säästytty poikkeuksellisilta keleiltä eli kesä oli vähän kuumempi kuin yleensä (juuri silloin kuin tulimme, liian kuumaa minulle eli 35 astetta) ja sitten toukokuussa tuli muutama viileä ilta (peräti 16,5 astetta kylmimmillään) ja kaupoista loppuivat kaikki lämpimät fleecevaatteet. Vuorilla on tietysti talvella viileämpää ja lämpötila voi laskea jopa viiteen plusasteeseen.

Yleisesti ottaen tämä talvi on nyt mennyt +21 asteella vuorokauden ympäri, mutta jos tuulee idästä eli Ranskan Polynesian suunnalta, on päivisin saattanut olla +27. Kun tuuli kääntyy etelään, tulee Antarktikselta kylmempää ilmaa ja sitten ollaan taas +21 asteessa. Meillä meren puolella on aamuisin välillä +18, joka tuntuu nyt jopa viileältä, varsinkin kun tuulee eli olen vienyt aamulenkit pitkissä legginseissä ja takki päällä. Täällä ei kuulu sanoa, että on kylmä vaan fresh-season ja eihän täällä kylmää oikeasti olekaan. Olin silti jossain vaiheessa kotona verskat ja villasukat jalassa, koska sen verran viileältä sisällä tuntui. Elokuu on kylmin kuukausi eli lämpötila saattaa laskea 17 asteeseen, mutta sääennusteen mukaan ei siltä näytä vaan tänäänkin on luvattu 26 astetta iltapäiväksi.

Tämä talvi on myös kuivaa kautta ja senkin vuoksi minusta niin täydellinen aika, nyt jaksaa tehdä vaelluksia tai kiivetä Ouen Torolle vaikka joka päivä. Koirallekin tämä keli on tietysti paljon miellyttävämpää. Tätä nautintoa pitäisi jatkua nyt sitten ainakin lokakuulle pikkuhiljaa lämmeten, sen jälkeen alkaa olla taas liian kuumaa. Ehkä. Viime vuonna tosin vielä joulukuussakin oli viileämpää kuin normaalisti (eli noin 25 astetta, todella viileää ja epämukavaa näiden paikallisten mielestä, ei tarjennut terassilla istua ilman takkia).

Talviaamuissa ei ole valittamista.

Sen lisäksi siis, että täällä on tämä täydellinen luonto ja upea meri, niin tämä ilmasto on myös ihan täydellinen. Nautin tästä niin paljon, etten pysty edes kuvailemaan. Juuri sellainen unelma, mistä monta kertaa talvisin haaveiltiin, että saispas asua jossain lämpimässä koko ajan. Tämä ilmasto on ehkä subtrooppinen ilmasto eli ei niin kostea, vaikka jonkun määritelmän mukaan sijainnin perusteella ollaankin tropiikissa. Tuleepa mieleen opiskeluajat ja Köppenin ilmastoluokitukset. Ja kartografian harkat, taidettiin piirtää Köppenit kohdilleen ihan käsin. Ollaan siis ehkä Af-ilmastoa, mutta tällä pääsaarella ilmasto vaihtelee paljon riippuen siitä ollaanko etelä- vai pohjoisosassa ja itä- vai länsirannikolla. Pitääkin muuten tarkistaa onko missään ilmastoluokituksessa edes mainittu Uutta-Kaledoniaa. Tuskin. Välillä tuntuu, ettei koko paikkaa ole edes olemassa 😄

Näillä keleillä voi kiivetä Ouen Torolle punaisia reittejä pitkin.
Helteellä niille ei ole mitään asiaa.

Keskimääräinen lämpötila on 24 astetta, talvisin eli kesä-elokuussa tämä 20-22 ja joulu-maaliskuussa keskimäärin 28 astetta. Eli suomalaisen näkökulmasta juuri sopiva. Eniten sataa helmi-maaliskuussa ja silloin se kuumuus ja kosteus oli aika sietämätöntä. Ei pystynyt tekemään oikein mitään. Tosin esimerkiksi Kuala Lumpurissa, missä sukulaisia asui, on koko ajan kuumaa ja kosteaa, täällä sitä joutuu kestämään vain hetken. Tietysti vähän idioottimaista valittaa, kun minä sain olla kuumimman hetken hellemekoissa ja bikineissä ja mies sitten taas oli täydessä turvavarustuksessa tehtaalla samoilla hellekeleillä. Ja vielä käveli siellä ympäri tehdasaluetta niissä vermeissä.

Yksi miehen työkaveri sanoi, että meille käy luultavasti samoin, kuin Ranskasta tulleille eli ekana talvena mennään shortseilla ja teepaidalla, tokana talvena tarvii ehkä fleecetakin ja sitten pukeutuukin jo kevytuntsikkaan ja pitkiin housuihin talvisin. Mä olen jo tarvinnut fleecetakkia, mutta mitään en myönnä. Farkutkin on ollut jalassa pari kolme kertaa.

Jaa niin, eilen mietimme, että joskos sitä tarkenisi mennä taas mereen uimaan (joskos sitä yleensäkään haluaa mennä sinne niiden merenelävien keskelle). Merivesi on näin talvella 23 astetta, ja marraskuussa se sitten taas alkaa lämmetä 25 asteesta ylöspäin. Aamu-uijia on joka aamu ja kun pyyhällän ohi niissä legginseissäni ja takissa, niin tuntuu vähän kuin katselisi avantouimareita 😄😄. Hrrrrr.

Oltiin lauantaina kylpylässä, joka vihdoin aukesi pitkän tauon jälkeen (hotellissa on ollut karanteeniporukkaa ja ilmeisesti on vieläkin, kun aulassa oli vartijat) ja lilluimme siellä pari tuntia katsellen merelle avonaisista ikkunoista. Mies totesi, että ei huono talvi, kun voi pitää ikkunoita auki. Parasta oli kuitenkin se, että pääsimme SAUNAAN!!! Ja se oli oikein kunnon sauna. Tosin paikallisten paikalla olleiden mielestä sauna pitää valloittaa makaamalla lauteilla, joten sinne ei mahdu silloin kuin kaksi ihmistä eikä löylyä olisi oikein saanut heittää, mutta nyt en kyllä jaksanut kursailla, vaan tungin sinne istumaan ja heitin löylyä niin kuin sitä kuuluu heittää. Eli kunnolla 😄. Olipas niin ihanaa pitkän saunattoman tauon jälkeen. Meistä tulee kyllä kantikset siihen kylpylään. Varsinkin talvisin, kun palellaan täällä 😉😉

Puolivuotisraportti

Ollaan oltu täällä nyt puoli vuotta ja sekä sen että vanhojen, hyvien työaikojen muistoksi ajattelin kirjoittaa pienen puolivuotisraportin. Kun en ole mitään raportteja, lausuntoja sun muita tärkeitä juttuja päässyt vähään aikaan kirjoittamaan ja alkaa olla pieni puutostila asian johdosta. Tällä hetkellä piti olla Suomessa, mutta eipä nyt sitten olla eikä tiedä onko sitten ensi heinäkuu, kun seuraavan kerran päästään sinne. Hiukan ne tavarat kaivelee, joita piti tällä visiitillä tuoda tänne, mutta toisaalta, kun yritettiin muistella, mitä sinne nyt sitten jäi, niin eipä kauheasti muistettu enää 😄. Jotain todella tärkeää kuitenkin.

Metrin pituisessa Suomen ostoslistassa todella todella todella tärkeää on vain xylitol-purkka (meidän varastot kestää ehkä juuri ja juuri vuoden loppuun), salmiakki ja monivitamiinit. Posti alkaa luultavasti kulkea lokakuun lopussa, kun lennot palaa normaaliksi, joten tämäkin asia hoitunee sitten sitä kautta. Jos ei, niin alan säännöstellä purkkaa ja yritän pärjätä Beroccalla. Salmiakki loppui jo aikaa sitten, koska äiti lähetti uuden laatikollisen ennen vappua ja söin viimeisen pussin, koska luulin paketin saapuvan kuten ennenkin. Nyt ne salmiakit on joko Helsinki-Vantaalla, Ranskassa tai Ranskasta tulossa olevassa konttilaivassa. Tai joku on syönyt ne.

Eniten kaipaan tietysti ihmisiä, mutta kun tilanne on mikä on, niin kaikki ymmärtää (paitsi lapset), että nyt ei vaan sitten nähdä. Pieni veljenpoikani ei todellakaan ymmärrä, miksi ei tulla jo, joten se aiheuttaa tädille vähän surua puseroon. Viimeksi hän sanoi, että menen nyt heti sanomaan äidille, että me tullaan sinne, kun te ette nyt tule tänne…….uhhuh, täti tippa linssissä täällä päässä. Vaikka hänellä onkin ehkä eniten ikävä meidän koiraa. Haleja muuten kaikille ihanille, jotka soittelevat ja viestittelevät ahkerasti myös tänne suuntaan. Aamulla sain ihanan terkkuja-videon marjastamassa olevilta serkuntytöiltä ❤️.

Pitkällisen analysoinnin ja arvojärjestykseen laittamisen jälkeen sanoisin kaipaavani eniten kauraleipää. Edellä mainittu veljenpoikani söi yhden videopuhelun aikana kauraleipää Oltermannilla (täydellinen yhdistelmä) ja täti keskittyi hetken enemmän siihen leipään, kuin herran juttuihin. Kuola valuen. Hän jätti myös osan leivästä syömättä ja siinä se leipä oli puhelimen kameran edessä. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Löysin jonkinlaisen korvikkeen eli luomuosastolta hiukan Fazerin Real-leipä muistuttavan leivän. Ruisjauhoallergisena tämä ei ole ihan paras korvike, mutta sillä mennään nyt. Ehkä hiukan tekisi mieli myös karjanlanpiirakkaa……

Toiseksi eniten kaipaan (tätä osasin odottaa etukäteenkin) kirjojani ja kirjahyllyjäni. Jälkimmäisten kaipuuseen en keksi mitään muuta järkevää syytä kuin sen, että ne ovat se paikka, missä voi käydä hiplailemassa kirjoja ja järjestelemässä niitä parempaan järjestykseen. Minulla on täällä pieni kirjahyllyn korvike eli lahjaksi saamani Deer-hylly, johon mahtui juuri sopivasti mukanani tuomani kirjat. Ihan loputtomiin näitä täällä olevia kirjoja ei siinä hyllyssä saa uudelleen järjesteltyä kuitenkaan 😄.

Sinänsä oikein hieno hylly, juuri sopiva mukaan ottamilleni kirjoille. Ja on tähän mahdutettu jo uusiakin ostoksia. Joycen Ulysses on äärimmäinen hätävara ja jos hyvin menee, niin en ole lukenut sitä vielä silloinkaan, kun täältä pois muutetaan 😆

Kirjojen kaipuun arvasin tulevan jossain vaiheessa. Kadun, että otin vain yhden laatikon kirjoja mukaan. Olisihan niitä konttiin mahtunut. Toisaalta tiesin, ettei minulla ole täällä mitään isoa kirjahyllyä ja ajatuksena oli, että olisin tehnyt nyt vaihtareita eli luetut sinne ja lukemattomia tänne. TBR-hyllyyn jäi kuitenkin kiitettävä määrä sellaisia kirjoja, joita en ollut vielä lukenut ja muutamia sinne on ilmestynyt lisää – kiitos nettishoppailun ja äidin kuljetuspalvelun. Mutta kaipaan myös moneen kertaan luettuja kirjojani. Hyvin varustellun kirjahyllyn etu on siinä, että kun tulee mieleen joku kirja, josta jää miettimään, että mitäs siinä tapahtuikaan tai miten se yksi kohta siinä menikään, niin voi kipittää omalle kirjahyllylle ja katsoa sen.

Lukeminen minulta ei lopu, vaikkei Suomeen päästäisikään. Kindlessäni on noin 1000 kirjaa ja miehen Kindlen kirjat siihen päälle eli selvitään autiollakin saarella hyvin. Kindle ei auta kuitenkaan kirjojen hivelytarpeisiin mitenkään 😔.

Edellä mainittuihin liittyen kaipaan erittäin paljon myös kirjakauppaani Turussa. Nyt tähän hätää kävisi joku muukin hyvä kirjakauppa. Kirjakauppa on oleellinen osa kirjahivelyprosessia ja rakastan ostaa kirjoja. Onhan täälläkin kirjakauppoja, mutta englanninkielisten kirjojen osuus on todella olematon. Caledo Livresin käytettyjen kirjojen hylly on suosikkini, mutta siitä puuttuu oikea fiilis. Jahka joskus ranskaksi lukeminen sujuisi (muutkin kuin nuo sarjakuvapiirtäjän tekemät historiateokset), niin kirjojen hivelyssä (siis ostamisessa) pääsisi taas normaaliin tahtiin. Ainoa miinus on, että jostain syystä suuri osa kirjoista (ranskalaiset pokkarit) on samanlaisia valkokantisia, mihin on vain lätkäisty tekijän ja kirjan nimi. Tylsää, osa kirjan ostamisen ihanuutta on valita potentiaalisia ostettavia kauniiden kansien perusteella.

Kui tylsää tämä nyt sitten on. Romaanihyllytkin on osittain samannäköisiä, mutta käännöskirjallisuus sentään on ”kunnon” kansilla.

Kaipaan tietysti myös kotia. Mitään valittamista nykyisessä ei ole ja maisemat jaksaa joka päivä ällistyttää ihanuudellaan. Muutenkin nautin täällä olemisesta koko ajan. Mutta kun juttelen videopuheluita ihmisten kanssa, jotka ovat meillä, niin tule kova ikävä. Varsinkin kun siellä on ne kirjahyllytkin 😄. Onneksi meillä on se koti siellä, olisi ollut paljon vaikeampi lähteä jos olisi pitänyt myydä asunto ja pistää tavarat varastoon. On aina valmis paikka palata.

Yksi asia mitä välillä kaipaan on tietysti se, että elämä oli niin helppoa, kun oli tutut jutut ja rutiinit. Ja oli Motonet, Ikea, Clasu ja Stocka. Eli siis  tiesi mistä mitäkin tarvittavaa saa. Mutta pikkuhiljaa alkaa nämä tällaiset sujua täälläkin. Pitkällisen salapoliisityön tuloksena sain huoltoaseman tankkaajapojalta selville, että tuulilasinpyyhkimiä saa SFACista. SFAC ei tietenkään ollut auki, kun siellä kävin, mutta elän toivossa, että se on paikallinen Motonet. Tänne asti pitää muuttaa, että osaa arvostaa Motonetia 😂😂😂.  

Puolivuotisraportin lopuksi pitää tietysti listata plussia täältä: kelit, kelit ja kelit. Tällainen talvi saa suomalaisen aina iloiseksi ja toisaalta vähän katkeraksi, että miten hemmetissä jotkut voivat elää aina näin. Ei mitään käsitystä marraskuusta, pimeydestä, räntäsateesta, sohjosta tai pakkasista. Häpeäisivät. Yks plussa on myös se, että koiran Dentastixit ei kuivu ikinä 😉. Tämän plussan kääntöpuoli on se, että kaikki homehtuu tai ruostuu alta aikayksikön. Niinkuin salihanskat, jotka laitoin vahingossa hiukan kosteina takaisin laatikkoon.

Maisemissakaan ei ole mitään valittamista, ihmiset on mukavia, ymmärtävät huonoa ranskaa solkottavia tyyppejä ja ovat hyvin valmiita auttamaan ja neuvomaan. Ruoka on hyvää. Kavereita on löytynyt, mutta viihdyn oikein hyvin myös omassa rauhassa. Maanantaisin on välillä hiukan plääh-fiilis, kun toinen pääsee töihin (toinen on tästä ”pääsemisestä” ehkä hiukan eri mieltä), mutta kyllä se siitä sitten taas. Kielen oppiminen aiheuttaa molemmille suurimmat ärsytys-ahdistus-kiukutus-fiilikset, mutta kyllä sekin joskus sitten siitä.