Apero ja cin-cin. Ja yksi pieni sodanjulistus

Se olisi vajaa kuukausi seuraavaan itsenäistymisäänestykseen, ja nyt tuli ensimmäinen sodanjulistus. Kanakien pyrkimyksenä on siis ollut, että vaalit siirrettäisiin koronan vuoksi, vaikka heillä käsittääkseni heti viime vaalien jälkeen oli kiire saada uusi päivä sovituksi mahdollisimman pian. Vielä viikko sitten olin ainakin itse ihan epätietoinen pidetäänkö vaalit vai ei. Ja jos pidetään, niin boikotoivatko kanakit vaaleja vai eivät. Yksi pro-itsenäisyys liikkeen pääjehuista kävi Ranskassa asti keskustelemassa ministerin kanssa (merentakaisten alueiden ministerinä on varmaan muuten ihan kivaa, voi käydä Karibialla, Tahitilla tai Reunionilla vähän väliä, mutta sitten on myös tämä Uusi-Kaledonia…..), että pidetäänkö äänestys vai ei, onko päivä oikein päätetty vai ei ja tehdäänkö tässä nyt vääryyttä kolonialisoidulle kansalle taas. Korona sinänsä on hyvällä mallilla eli sen suhteen vaaleja ei tarvitse perua, koska kaikki rajoitukset on nyt purettu.

Lehdessä ei oikein muuta olekaan, tietenkään, kuin tätä referendum-asiaa. Lojalistit ovat hiljaa kuin hiiret, koska tällä hetkellä heidän kannattaa olla ottamatta kantaa mihinkään.

Paikallinen korkein Ranskan virkamies eli haut-comissariat ilmoitti 12.11.2021 eli tasan kuukautta ennen vaaleja, että ne pidetään sovitun mukaisesti. Samaan aikaan joukko poliittisesti aktiivisia kanakeja ilmoitti kirjeellään, ettei pro-independent-ryhmä edusta missään määrin kaikkia kanakeja, eivätkä he voi tehdä kaikkien puolesta sellaisia päätöksiä, että vaaleja ei saa pitää tai jos ne pidetään, niin niitä pitää boikotoida. Tämä oli varsin rohkea kirje mielestäni, koska olen ymmärtänyt, että aika tiukassa kurissa kanakit pidetään näiden itsenäisyyttä ajavien konklaavien hyppysissä. Minun on rehellisesti sanottuna vaikea ymmärtää, miksi vaaleja ei nyt voisikaan pitää ja miksi päivä onkin ollut alusta alkaen huono, vaikka oli kiire saada kolmannet vaalit.

Tuossa yhdessä lehtikirjoituksessa viitataan 18.11. muistopäivään. Vuonna 1984 eli ennen sisällissotaa, mutta jo aktiivisen liikehdinnän aikaan, FLNKS boikotoi alueellisia vaaleja. Ja 18.11.1984 Eloi Machoro niminen henkilö kävi iskemässä kirveellä vaaliuurnan säpäleiksi Canalan kunnantalolla.

Suruajat ja koronakuolemat

Nyt tärkein kriteeri vaalien siirtämiselle on koronakuolemien aiheuttama suruaika. Paikallisessa kulttuurissa sureminen ja suruaika on hyvin pitkä, ennen hautajaisia on useamman päivän kokoontuminen, jossa sekä isän että äidin puolen suku tulevat paikalle. Tai jostain luin, että äidin puoleiset sedät edustavat sitä sukua. Voi olla, että tässä tarkoitetaan ns. nykyistä heimoa (jos on esimerkiksi naimisiinmenon tai ns. adoption kautta vaihtanut heimoa) eli ”isäheimoa” ja vanhaa perhettä/klaania/heimoa eli äitiä. Tämä katsotaan tärkeäksi heimojen ja klaanien välisten siteiden ylläpitämisrituaaliksi.

Varsinaisiin hautajaisiin osallistuu vain lähiperhe, mutta sitten on vielä vuoden suruaika ja sen jälkeen suruajan purkamisrituaalit, joissa taas isä ja äiti sukuineen kohtaavat. Mikäli olen yhtään oikein monimutkaisia perinteitä ymmärtänyt. Mitään näistä rituaaleista ei ole voitu tehdä koronasulkujen vuoksi tietenkään, joten tämä on aiheuttanut suurta tuskaa. Kuolleita meillä on 273, joista suurin osa melaneeseja eli nämä kuolemat koskettavat täällä kyllä valtavaa määrää ihmisiä. Kun suruaika on se vuosi, niin vaalit voitaisiin pitää vasta vuoden 2022 lopulla.

Tosin vaaleja haluttiin siirtää mielestäni jo ennen koronaa, mutta ei kannata takertua pikkuseikkoihin tässä keskustelussa. Samoin vaaleja halutaan siirtää, koska ei ole aikaa kampanjoida (viisi vuotta tässä on vaan kampanjoitu samasta asiasta), mutta kanakit käynnistivät kuitenkin laajan kampanjan, jossa he käyvät joka kylässä ja joka perheessä kertomassa, miksi pitää boikotoida vaaleja. Kyyninen voisi sanoa, että militantit käyvät uhkailemassa kaikki pois vaaliuurnilta. Samoin ovat ilmoittaneet ilmoittavansa YK:n dekolonialisaatiotaholle (joka siis on seurannut tätä prosessia sieltä 80-luvulta), että nyt ei mennä niinkuin he haluavat.

Kukaan ei ole pystynyt minulle selittämään, mikä järki tässä on. Televisiossa yksi pääjehuista ei ollut oikein osannut vastata kysymykseen: ”haluatte kovasti itsenäistyä, mutta ette halua kuitenkaan äänestää vaaleissa, miksi?” Toinen ihmeellinen kuulemani kommentti oli, että ”haluamme itsenäistyä, mutta yhdessä Ranskan kanssa”. Täällä on jo vahva itsehallinto, joten en tiedä mikä tuossa oli sitten ajatuksena. Taloudelliset realiteetit ehkä iskeneet tajuntaan.

Älkääkä ymmärtäkö väärin, minusta kaikki vanhat siirtomaat voisivat ehdottomasti itsenäistyä halutessaan ja täälläkin tämä olisi pitänyt tapahtua jo aikaa sitten. Valitettavasti maailmanpoliittinen ja geopoliittinen tilanne on täysin eri kuin 80-luvulla. Ja jos tämä olisi itsenäistynyt silloin, luultavasti tämäkin olisi nyt Kiinan vaikutuspiirissä, kuten kaikki muut Tyynenmeren itsenäiset pikkuvaltiot. Mikään vaihtoehto ei siis näytä kovin hyvältä.

Uhkaavalta näyttää – taas

Juteltiin muuten koiranpentuvisiitillä (ooh ja aah) Okien eli äitikoiran omistajien kanssa ja Pierre sanoi, että se sota tuota tehdasta vastaan oli jotain niin käsittämätöntä, ettei täällä ole sellaista nähty sitten 80-luvun sisällisodan. Että tultiinpa mielenkiintoiseen aikaan tänne Uuteen-Kaledoniaan, kun on ”saatu” kokea koronasulku, pieni sotatila ja sitten nämä äänestykset. Välillä tietysti toivon, että oltaisiin tultu jonain toisen aikana, mutta minkäs tälle nyt voi ja onhan tämä paljon mielenkiintoisempaa. Kuka sitä täällä nyt haluais vaan nauttia ihanista keleistä, kauniista maisemista ja matkustella rauhassa saarilta toiselle🙄.

Koiranpentujen katselu ja varsinkin niiden silittely vie ajatukset pois mistä tahansa muusta aiheesta.
Ruuan jälkeinen kooma voi iskeä hyvin nopeasti.

Tänne on tullut valtava määrä sotilaita koko vuoden, pelkästään lokakuun ekan puoliskon aikana 250 ja ilmeisesti ainakin 1400 pitäisi tulla. Siihen päälle santarmien lisäykset, poliisit ja tietysti täällä jo olevat. Tänne on tuotu myös 15 uutta tankkia, taisteluhelikoptereita ja miehistönkuljetusautoja. Kaksi kertaa enemmän sotilaallista voimaa kuin ekan referendumin aikana. Ei kuulosta mitenkään rentouttavalta. Ekan referendumin aikana kulku Nouméaan blokattiin armeijan toimesta, nyt ehkä tehdään sama ja santarmit ovat ilmoittaneet etukäteen keskittyvänsä erityisesti Tontoutan lentokentän turvaamiseen.

Itse en usko, että suurta rähinää tulee, ainakaan suurempaa, kuin mitä sota tehdasta vastaan oli. Kanakit eivät ole mitenkään yhtenäinen porukka ja kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin ei minusta ole olemassa ”kanakien kansaa”, on vain eri heimot. Viime viikonloppuna Kaala-Gomenissa Payaman tribussa taisteltiin verisesti klaani klaania vastaan, joten tämäkin kertoo siitä, että ei varmaan kukaan tunne ensisijaisesti olevansa osa kanakya, vaan osa omaa perhettä ja klaania. Sitten heimoa. Sukupolvien takaiset riidat ja verikostot ovat vaikuttaneet siihen, että eripuraa löytyy enkä tiedä unohdettaisiinko sellaiset riidat, jos pitäisi muodostaa yhtenäinen rintama. Tuolla Paymassa oli juopoteltu taas ihan urakalla, joku keksi, että toinen klaani on ehkä kironnut yhden toisen klaanin ihmisen, joka sitten kuoli autokolarissa ja tästä seurauksena oli 80 ihmisen joukkotappelu, vähän ammuskelua, neljä poltettua taloa ja 7 poltettua autoa. Santarmit kävivät, mutta totesivat tilanteen hengenvaaralliseksi ja lähtivät pois. Tästä syntyi taas tietyille perheille koston kierre.

Onneksi on jotain mukavampaakin eli ruoka

Ei olla ihan kauheasti käyty täällä ravintoloissa syömässä, eniten ehkä pizzalla ja aasialaisissa ravintoloissa, koska – ja tämähän kuulostaa uskomattomalta, kun ollaan Ranskan saarella – meidät on pilattu Suomen huippuhyvissä ravintoloissa. En ole käynyt täällä vielä yhdessäkään ravintolassa, jossa olisin ollut tyytyväinen ruoka-annokseeni, vaan lautasella on aina liikaa kaikkea. Liikaa siis ruokaa ja liian montaa erilaista makua ja ainesosaa. En tiedä onko käyty vallan väärissä ravintoloissa, mutta mitä nyt ruokalistoja olen selaillut, niin kaikissa tuntuu olevan sama juttu. Eli tehdään ”hienolta kuulostavia” annoksia, mutta toteutus tökkii ainakin minua.

Tässä esimerkki yhdestä ihan järjettömästä jälkiruuasta. Tässä oli liikaa kaikkea. Ja tämä on yhdelle hengelle.
Tämän jälkeen en ole jälkiruokia tilannut. Tässäkin oli kermavaahtoa, jäätelöä, pieni tarte tatin, marjoja, suklaakeksitikkuja, suklaarouhetta ja sulatetusta sokerista tehtyjä keksejä. Siinä on yhteen jälkiruokaan aika paljon tavaraa.

Illalliskutsuja on pidetty ja illallisilla on käyty ja ne ovat onneksi olleet kaikki hyvin hyvin rentoja. Mies varsinkin kammoaa työviikon jälkeen mitään virallista patsastelua, mutta ei ainakaan meidän tuttujemme kanssa ole tarvinnut jäykistellä. Ehkä eniten on oltu seinänaapureiden ja muiden naapureiden kanssa, mutta sitten meillä on myös yksi tuttavapariskunta, joiden kanssa kokkaillaan vuorotellen jotain. Nyt sekin on tietty koronasulkujen takia ollut vähän tauolla. Rajoitukset päättyivät juuri ja sovittiin, että voitaisiin nähdä seuraavaksi jossain ravintolassa, niin ei tule paineita kokkailusta (olen aiheuttanut nämä paineet Francoisille, koska hän on ollut kuulemma joskus kokkina ja minä tein viimeksi tolkuttoman hyvää tonnikalaa. Eli johdan 😉).

Minulle aiheuttaa vieläkin ongelmia myös tämä myöhäinen illallisaika. New Yorkerissa oli hyvä juttu, samoin New York Postissa , miten korona on aikaistanut illallisen aikaa New Yorkissa. New Yorkerin jutussa mainitaan, että Pariisissa illallinen ennen kello kahdeksaa on kaikkien mielestä jopa lapsille liian aikainen aika. Ja hyvin anglosaksinen ruokailuaika. Suurin piirtein sama aikataulu on täällä. Ruokaa ei edes saa ennen kello seitsemää illalla ja jos siihen varaa pöydän, niin on taatusti ensimmäisenä ravintolassa. Täällä ravintoloilla ei ole siis käytännössä kuin yksi “kattaus”, koska ihmiset tulevat noin kello 20 ja ravintolat menevät kiinni kello 22. Mutta aina nämä ravintolat täynnä silti ovat eli ilmeisesti hyvin pärjäävät.

No mutta kuitenkin, aiemminkin olen tainnut mainita, että jos söin lounasta ns. väärään aikaan, niin hyvin hissunkissun yritin kokkailla, etteivät naapurit kuule. Nykyään olen saanut ihmettelyjä siitä, että syön aika myöhään lounaan arkisin, mutta vien ensin koiran, koska missään ei ole ketään (kun kaikki ovat kerran lounaalla) ja syön sitten vasta sen jälkeen. Sama on meidän viikonlopun päivällisen kanssa, eli syömme yleensä viiden aikaan. Eli aivan väärään aikaan. Nyt en enää hissuttele, vaan paiskon kattiloita normaalisti ja Thermomixin hurinahan kuuluu tietysti joka puolelle 😄. Ja kaikki sen äänen kuitenkin tunnistavat.

Apero ja cin cin

Minun suosikki-iltani menee niin, että joku kutsuu aperolle tai joku tulee aperolle. Apero on mahtava käsite, se voi olla apero ennen varsinaista illallista tai sitten se varsinainen illallinen. Ja aperolla voi olla tunnin tai se voi lipsua monen tunnin samppanjanjuomiseksi. Parasta siinä on rentous, yleensä aperolla tarjotaan vaikka dippivihanneksia, pieniä suolaisia juttuja ja vaikka hummusta leivän kanssa. Tai pakastepizzaa ja sipsejä. Näitä voin hyvin syödä vielä illalla eikä tarvitse mennä missään ähkyssä nukkumaan. Jos menee ensimmäistä kertaa uusien tuttujen luokse kylään aperolle, niin hyvä puoli on tosiaan se, että sieltä voi sitten hilpaista pois vaikka muka varsinaiselle illalliselle, jos tuntuu olevan todella väkinäistä. Koskaan näin ei ole vielä minulle käynyt ja miehen mukaan näin ei tule koskaan käymäänkään, koska voin puhua kenen kanssa tahansa vaikka kuinka kauan tahansa.

Kun mies pelaa perjantaisin sulkapalloa, minä käyn kaverin kanssa aperolla. Ja otamme aina yhden juusto-liha-lautasen.

Tämän hetkinen oma suosikkijuttuni aperolle on burrata oliivien ja sardellien kanssa. Ja takuuvarma on aina lohimousse ja hummus. Nyt kun mies on ollut viikonloput töissä, olen kiertänyt eri naapureissa syömässä (lounaalla tai aperolla). Olen toki myös itse kokkaillut, esimerkiksi viime lauantaina tein savukalaa ja graavilohta ja kun seinänaapurit tulivat veneen rapsutteluhommista ihan väsyneinä, niin tadaa, ruokaa pöytään ja kaikki oli valmiina. Tosin heille tuotti hieman tuskaa syödä jo kello 18, varsinkin Yves oli aluksi, että mites tämä nyt onnistuisi, ei mitenkään. Minun oli pakko sanoa, että olen herännyt neljältä aamulla viedäkseni miehen töihin ja minun on pakko syödä nyt. Teidän ei, voin antaa tästä teille ruuat. Mutta totesivat sitten olevansa itsekin ihan poikki eli oltiin kaikki jo yhdeksältä nukkumassa.

Pakko muuten sanoa, että tämä ulkonaliikkumiskielto on ollut ihan mukava, on voinut lähteä kotiin viimeistään 21:30, kun koirakin on pitänyt iltapissattaa vielä. Mahtava syy päästä ajoissa nukkumaan.

Ja niin, tuo cin-cin. Se on tietysti kippiksen vastine Ranskassa, mutta naapureilta opin, että jos tarkoitus on pitää ilta hyvin rentona ja vähän ex tempore, niin tarjolla on vain vähän “cin cin”. En tiedä onko tämä belgialainen sanonta. Isabelle tekee aina ihania pikkusuolaisia syötäviä aperolle, esimerkiksi kasvis-juustopalleroita tai suolaisia keksejä. Yksi kerta syötiin ohuita näkkileipä mieletömän tarama-tryffelilevitteen kanssa. Ja sitten hanhenmaksa on tietysti se ex tempore-aperon vakio, sitä on kaikilla aina kaapissa. Meillä ainakin. Meinasin kirjoittaa, että se on helpoin apero ikinä, purkki vaan auki ja ruohosipulia kylkeen, mutta itseasiassa en ikinä saa sitä purkkia auki sen tiivisteen kanssa. Siitä tiivisteen lärpäkkeestä pitäisi kiskaista lujaa, se poistaa alipaineen, mutta en ole koskaan vielä saanut sitä kiskottua riittävästi. Todellinen first world problem tämä.

Itse leivottua pataleipää, tsatsikia, tapenadea ja taas vähän burrataa. Hyvin simppeliä aperotarjottavaa.

Burrataresepti, Tahitin salaatti ja Tuna tostada

Tässä vielä nämä pari lempireseptiäni:

Burrata: 1 pallo burrataa, 4 sardellifilettä, desi oliiveja (vihreitä tai kalamata), pieni kourallinen basilikaa, pieni kourallinen lehtipersiljaa ja hiukan ruohosipulia. Puolikkaan sitruunan mehu ja raaste, mustaapippuria ja hyvää oliiviöljyä. Ota burrata huoneenlämpöön tarjoiluastialle. Pilko kaikki ainekset pieneksi ja sekoita joukkoon sitruunamehu ja mustapippuri. Halkaise burrata, ripottele täyte päälle ja ympärille. Kaada päälle hiukan oliiviöljyä ja ripottele päälle sitruunankuoriraaste (ilmankin pärjää oikein hyvin). Tarjoilen tämän ohuiden keksien tai vaalean leivän kanssa. Erityisen hyvin tähän sopii Wasan ohuet rosmariini-merisuola-näkkileivät, joita löytyy täältäkin. Ehkä hiukan ärsyttää muuten, että löytyy ruotsalaista näkkileipää. Ostin sitä silti…..

Burrata

Tahitin salaatti on yksi lempiruuistani, sitä syön ravintolassa, jos sitä on tarjolla. Se on hyvää piknikillä, lounaalla, aperolla ja vaikka missä. Tarvitset hyvää tuoretta tonnikalaa (tätä voisi tehdä varmaan lohesta ja siiasta), 6 limeä (sitruuna käy myös), 3 kevätsipulia, tomaatin, porkkanan ja kurkun. Ja kookosmaitoa. Joissain ohjeissa on myös vihreä paprika ja keitetty kananmuna. Sekä suolaa ja pippuria. Leikkaa kala pieniksi paloiksi ja purista päälle neljän limen mehu ja suolaa ja pippuria. Anna olla vähintään kymmenen minuuttia. Pienennä kurkku, paprika, tomaatti ja porkkana. Sekoita ainekset keskenään, lisää kookosmaito (ja kananmuna, jos haluat sen laittaa) sekä loppujen limejen mehut. Laita jääkaappiin tunniksi ennen tarjoilemista. Tämän voi tarjota leivän kanssa, mutta tätä tarjotaan myös riisin kanssa. Tonnikalasta voi tietysti aina tehdä myös klassikkocevichen eli limekypsentää pieneksi leikatun tonnikalan. Kun kala on kypsä, poista neste ja lisää joukkoon esimerkiksi kirsikkatomaatteja, mangoa, avocadoa ja tietysti suolaa ja pippuria.

Tonnikalaceviche avocadolla ja mangolla. Menee patongin tai tortillalastujen kanssa tai ihan sellaisenaan. Nyt on paras mangokausi, olen kerännyt niitä koiralenkeillä kilotolkulla.

Mutta erityinen tonnikalaherkkuni on tuna tostada, Gabriela Camaran ohjeella. Hänellä on Meksikossa tunnettu ravintola Contramar, jonka suosikkiannos on tuo tuna tostada. Siinä sashimitasoinen keltaevätonnikala leikataan ohuiksi viipaleiksi ja marinoidaan appelsiinimehun ja soijan sekoituksessa (lisään tähän vielä vähän limeä, koska liemen pitäisi olla suolaisen, kirpeän ja makean yhdistelmä). Gabriela tekee tortillat itse, mutta minä käytän välillä tortillalättyjä, joista leikatut palat paistan rapeaksi tai pikaversiossa tavallisia tortillasipsejä. Sillä aikaa, kun tonnikala marinoituu, leikataan purjo ohuiksi renkaiksi, ne huuhdellaan hyvin ja kuivataan. Sen jälkeen ne friteerataan pienissä eriksi kullankeltaisiksi ja rapeiksi. Tortillan päälle ripaus srirachamajoneesia tai vastaavaa (en ole löytänyt chipotlechilejä täältä, joten käytän srirachaa), päälle tonnikalasiivu, pinnalle avocadosiivu ja rapeita purjosiivuja. Nam.

Pikaversio tuna tostadasta: päällä kevätsipulia eikä friteerattua purjpa

Thermomix – ihmevempain

Yleisön pyynnöstä nyt vihdoin ”pieni” selostus tuosta keittiön ihmevempeleestä. Koko ajan ihmettelen, että miksi tätä ei ole vieläkään Suomessa myynnissä. Ruotsiin Thermomix tuli hiljattain ja toimittavat sieltä kyllä laitteen Suomeen takuineen päivineen. Mutta jos ei pääse ensin katsomaan miten tuo toimii ja mitä kaikkea se tekee, niin en ehkä ostaisi ihan kylmiltään. Koskaan en enää aio olla ilman Thermomixiä, jos vain on mahdollisuus sellainen omistaa. Varsinkin lapsiperheille suosittelen todellakin, voisin kuvitella, että helpottaa paljonkin arkiryysiksessä. Ruokaa tulee helposti neljälle hengelle, ja jopa kuudelle hengelle, riippuen reseptistä. Sitä suurempia määriä kokatessa pitäisi varmaan olla myös Thermomix Friend käytössä.

Koko Thermomix-juttu sai alkunsa siitä, kun yksi tuttu muutti täältä takaisin Saksaan. Koska hän oli lähdössä vain matkalaukuilla, niin hän myi lähes kaiken omaisuutensa. Hän myi myös Thermomixiään ja kyselin sitten häneltä, että mikä se oikein on. Sieltä tuli sellainen ylistyspuheenvuoro koneen hyödyllisyydestä ja hänen äidillään on ollut sellainen 40 vuotta ja heti, kun hän pääsee perille Saksaan, hän ostaa uuden Thermomixin, koska ei aio olla hetkeäkään ilman Olin kohteliaasti, että selvähän se, kuulostaa huikealta, mutta en silti oikein vielä tajunnut mikä tuo kone on. Hän myi vanhempaa mallia ja ahkeralla googlailulla päädyttiin vähän siihen, että jos se ostetaan, niin sitten täytyy ostaa uusin, jossa on enemmän toimintoja. Hinnassakaan ei ollut kauheasti eroa.

Thermomixin historiaa. Tuo vuoden 1980 malli näyttää siltä, että siinä on ollut jo useampia toimintoa eli varmaan kypsennyskin.

Varasin ajan paikalliseen Thermomix-showroomiin (laite myydään aina esittelijöiden kautta eikä sitä saa mistään tavallisesta kaupasta ja tämä sai ensin omat karvat pystyyn, että mikä verkostomarkkinointilaite tämä oikein on) ja minut vastaanotti Katia, joka puhui jopa hiukan englantia, mutta ranskaksi tuo esittely sitten vedettiin. Vartin päästä olin jo ihan, että kyllä kiitos, ostaisin yhden Thermomixin.

Thermomix-Katia ja TM6-malli

Mikä ihmeen Thermomix

No mikä sitten on Thermomix? Ensin luulin, että se on sellainen keittiön yleiskone, kuin mukaan ottamani Bosch, joka raastaa, siivuttaa, vaivaa taikinan, vispaa marengin ja jolla voi tehdä smoothien, kunhan vaan vaihtaa aina sopivat terät ja osat paikalleen. Ensin mietittiin miehen kanssa, että joo, ostetaan Thermomix sitten, kun tuo toinen kone hajoaa (jos se hajoaa) ja että ei tarvita toista monitoimikonetta. Mutta Thermomix tekee noiden juttujen lisäksi vielä paljon muuta, se keittää, höyryttää, siinä on slow cook- ja sous vide-toiminnot, riisinkeitin jne. jne. Thermomix on robot de cuisine eli keittiörobotti. Itse kone vie saman verran tilaa, kuin esim. Kitchen Aid, mutta Thermomixin mukana tulee erilaisia lisävarusteita, jotka vievät sitten lisää tilaa. Toki kaiken saa säilytettyä koneen sisällä ja päällä, mutta itse en jaksa niitä aina siirrellä paikasta toiseen, joten ne ovat kaapissa.

Thermomix ja Thermomix Friend siinä vieressä. En ole vielä sillä asteella, että pystyisin perustelemaan tuon Friendin ostamista, mutta jos kokkailisin isolle porukalle, niin ehkä sitten. Siihen voi siis siirtää kulhon jatkamaan kypsennystä (esim. risoton) ja tehdä vaikka sorbetin sillä välillä varsinaisella Thermomixillä.
Thermomix ja mukana tulevat varusteet: höyrytyskori, perhosvatkain, kansi ja mittakulho, höyrykansi, Varomakulho -ja tarjotin sekä kansi. Alhaalla terä ja spatula. Lisävarusteita on tietysti vaikka mitä. Itse ostin Sous Vide-setin eli teräsuojan, vakuumipussit ja -koneen ja sain kakkuvuoan lahjaksi.

Uusimmassa mallissa on isompi näyttö ja kone on yhteydessä suoraan nettiin. Edellisessä TM5:ssa oli joku nettiavain mukana. Puoleksi vuodeksi tuli ilmainen käyttöoikeus Cookidoo-reseptipalveluun, jossa on kymmeniä tuhansia reseptejä eri kielillä. Sen jälkeen vuosi taisi maksaa 48€. Cookidoota löytyy eri maille omia, mutta käytän yleensä tuota Cookidoo Internationalia, jos käytän sitä Padilla tai puhelimella. Suomeksi ei tietenkään vielä ole sivua tai reseptejä, kun Suomessa ei ole maahantuontiakaan. Thermomixin mukana tulee myös yksi keittokirja, jossa on perustiedot, esim. kauanko keität minkäkin tyyppisiä kananmunia ja missä moodissa keität pastan, jauhat jauhelihan tai vaivaat piirakkataikinan.

Tämä on ihan näppärä perusopas. Kirja löytyy myös Cookidoosta eri kielillä.

Cookidoo on ollut varsinkin tässä alkuvaiheessa varsin näppärä, kun en tiedä kauanko pitäisi keittää vaikkapa kaurapuuroa. Noudatan siis Cookidoosta löytämääni ohjetta. Cookidoosta voin myös klikata reseptejä viikon ruokalistalleni ja sieltä voi valita myös ”lisää kauppalistalle”, jolloin ostettavat raaka-aineet löytyvät puhelimen Thermomix-appsista, kun olen kaupassa. Siellä edistyneemmissä maissa pystyisin tekemään Cookidoosta myös tilauksen ruokakauppaan, mutta se on jo niin edistyksellistä digiaikaa, että täällä sellaista ei uskalla edes kuvitella.

Kaikki testaamani reseptit löytyvät Cookidoosta erikseen.
Sitten on tietysti hakutoiminto, minun kielivalinnoillani löytyy näköjään 19774 reseptiä.

Risotto, sorbetti, kakku ja moni muu….

No mikä siellä esittelyssä sitten sai mut niin innostuneeksi. Minun piti valita joku ruoka, josta tykkään ja valitsin risoton esimerkiksi. Kaikki, jotka risottoa tekevät, tietävät, että siinä kestää tovi ja risoton valmistus sitoo aika tiiviisti kokin siihen pannun viereen. Thermomixillä risoton voi tehdä näin: 1. laita parmesan kulhoon ja raasta se, siirrä toiseen kulhoon. 2. Laita salottisipuli ja sienet kulhoon ja lisää loraus öljyä, pilko nopeasti ja sen jälkeen kuullota ne nopeasti (valitaan vaikka 5 minuuttia ja 120 astetta ja sekoitustoiminto), 3. lisää riisi ja kuullota hetki, 4. lisää valkoviini ja keitä minuutti, 5. lisää neste, liemikuutio, suola ja pippuri ja keitä 10-12 minuuttia 100 asteessa, 6. loppuvaiheessa lisää voi ja parmesanjuusto ja anna seisoa hetki. Valmista. Kaikki siis tehdään Thermomixin kulhossa, se vaivaa, raastaa, pilkkoo, kuullottaa, keittää ja sekoittaa.

Cookidoosta löytyy minun kieliasetuksillani 260 erilaista risottoreseptiä (englanti, ranska, ruotsi) ja olen kokeillut nyt useaa erilaista. Kaikista on tullut ihan täydellistä risottoa. Ja kun risotto on siirretty tarjoilukulhoon, voi Thermomixin kulhoon laittaa litran vettä ja tipan pesuainetta ja valita esipesutoiminnon (neljä eri tehoa). Yleensä pelkkä esipesu riittää, mutta joskus kulhoa pitää sen jälkeen vielä hieman harjata. Tämä pesutoiminto on ainakin minulle ehdottomasti plussaa.

Valikosta voi valita eri toiminnot.
Perustoiminnot: aika, lämpötila ja nopeus/sekoitustoiminto
Tässä menossa peruna-kanasalaatti. Perunat kypsyy höyrytyskorissa ja kana ja muut lisukkeet Varomassa tuossa päällä. Ensin tein marinadin kanoille

Koko ateria kerralla

Thermomixillä voi tehdä myös koko aterian, esim. keittää erillisessä korissa perunat (tai oikeastaan höyryttää), samalla Varoma-astiassa eri tasoilla höyrystyy vaikkapa kala ja vihannekset. Tai Thermomixin pohjalla valmistuu kanalle kastike ja itse kana kypsyy teräsuojan päällä seuraavassa ”kerroksessa” ja sen yläpuolella korissa kypsyy riisi. Olen myös tehnyt todella loistavan piirakkataikinan 20 sekunnissa sekä höyryttänyt hedelmä-marjakakun Varoma-koriin laittamassani kakkuvuoassa. Sorbetin tekemisessä kestää pari minuuttia ja ikinä meillä ei ole ollut näin hyvää konetta smoothien tekemiseen. Teen Thermomixillä myös joka päivä kaurapuuron, johon tulee omenaa. Ensin omena palasiksi, sitten joukkoon kaurahiutaleet, maito, vesi, rusinat ja ripaus kanelia, sitten kypsymään 10 minuutiksi. Ei tarvitse vahtia kattilan vieressä sitäkään. Ja on parasta puuroa, mitä olen ikinä syönyt (jos lasketaan Skotlannissa syödyt puurot pois, niitä ei voi päihittää).

Tämä Varoma-korissa höyrytetty hedelmä-marjakakku oli todella helppo ja hyvä.
Valmiina näyttää tältä. Samalla kun tämä höyrystyi, niin alapuolella olisi voinut kokata jotain muuta. Ei ehkä kuitenkaan sipulikastiketta, koska luulen, että maku tarttuisi myös kakkuun.

Thermomix ei ruskista eikä paista, mutta olen tehnyt sillä silti jauhelihakastikkeen (jauhoin ensin sen jauhelihan) ja kypsentänyt kalaa ja kanaa. Uunia siinä ei ole, joten piirakat ja leivät täytyy laittaa uuniin, ellei halua esimerkiksi sämpylöitä höyrykypsentää. Ai niin, olen tehnyt sillä myös inkivääriolutta, vesimelonijuomaa, munakokkelia (valitettavasti miehen tekemä Gordon Ramsay-munakokkeli on parempaa eli Thermomix häviää siinä), keittänyt kanamunia ja tehnyt nopean pastakastikkeen samalla kun kypsensin pastaa korissa. Pinaatti-purjo-perunamuusi valmistui näppärästi ja samalla höyrystyi lohi. Sous-videkokeilut ovat olleet oikein hyviä (kanaa ja lihaa). Emme ole vielä varmaan päässeet edes kaikesta perille tässä Thermomixissä enkä ole kokeillut slow cook-toimintoakaan vielä. Enkä fermentointia tai kastiketoimintoa. Voisin siis tehdä itse esimerkiksi jugurtit, fermentointitoiminnolla saa myös leivät kohotettua.

Tämä 20 sekunnin piirakkataikina on ollut todella hyvä. Täydellinen voitaikina.

Hifistelijät voivat tehdä täydelliset kastikkeet juuri tuolla kastiketoiminnolla, huippuravintoloissa Thermomixiä käytetään siihen, kun lämpötilan kanssa pitää olla tarkka. Ai niin, Thermomixissa on sisäänrakennettu vaaka eli kaikissa resepteissä mitat on grammoina (tai minkä maan reseptejä nyt valitsetkaan), mutta kaikki onnistuu tietysti minun tavallani eli mutu-tuntumalla, senkun heittää vaan kulhoon mielestään sopivaksi katsomansa määrän. Ainoa mikä ei ole onnistunut vielä kertaakaan, on riisinkeitto, mutta se johtuu vain siitä, että en lukenut ohjeita. Jos käyttää riisinkeitintoimintoa, niin ei kannata laittaa riisiä höyrytyskoriin. Ja jos ei käytä riisinkeitintoimintoa, niin riisi pitää laittaa höyrytyskoriin. Kolmannella kerralla ehkä jo onnistuu 😅.

Itse olen intohimoinen kokkaaja, joten mietin pitkään viekö Thermomix kokkaamisesta ilon. Ei ole vienyt, ruoka on hyvää enkä ole kaivannut sitä tiskimäärää, joka ennen tuli kaiken kokkailun jälkeen. Nyt tulee ehkä yksi leikkuulauta ja veitsi tiskiksi. Olen tehnyt muiden keittokirjojen ohjeita Thermomixillä ja Cookidoon lisäksi voisi halutessaan ostaa vaikka kuinka monta Thermomix-keittokirjaa ja tilata Thermomix-lehden. Kirjoja löytyy täältä joka kirjakaupasta ja supermarketista, osa on Thermomixin tekemiä, mutta sitten on myös muiden tekemiä keittokirjoja (eikä pelkästään Thermomixille, on olemassa useampi robot de cuisine-malli, joille kaikille on omat keittokirjansa).

Tuntuu, että kaikilla ranskalaisilla on Thermomix ja niillä joilla ei ole, ovat kuitenkin harkinneet sen ostamista. Todella monella on ollut 30-vuotta Thermomix. Meidän yhdellä naapurilla on edelleen käytössä vanha TM31, joka lanseerattiin 2004, mutta hän on saanut ensimmäisen koneensa jo, kun muutti pois kotoa. Hän on sitten antanut aina pois muuttavalle lapselleen vanhan Thermomixin ja ostanut itse uuden. Thermomixeillä näyttää olevan myös hyvä jälleenmyyntiarvo, jos joku tulee myyntiin, niin se menee todella nopeasti.

Ihmeellinen vempain siis. Olen iloinen, että ostin tämän, vaikka laite on aika kallis ja täällä tietysti vielä kalliimpi kuin Euroopassa. Mutta nyt on taas ilo kokkailla itselle lounaita, välillä alkoi vähän puuduttaa ja uunifetapasta toistui vähän liiankin usein. Tästä tulikin mieleeni, että olen tainnut ilmoittautua muutamalle Thermomix-kokkikurssille. Nyt kun vielä muistaisin koska ne ovat….. Thermomixiin kuului myös sellainen juttu, että muutaman viikon jälkeen ostamisesta, Katia eli Thermo-agentti tuli käymään katsomaan, että osaan käyttää konetta ja kutsuin naapurit mukaan. Kokkasimme risottoa (yllätys) ja sorbettia lounaaksi.

Ladies who lunch eli naapurin rouvat.
Ihan täydellistä sorbettia. Valmistusaika minuutti ja 35 sekuntia.

Kuherruskuukausi ohi

Expat-elämässä ja parisuhteessa on varmaan samat syklit alkuhuumasta tasaantumisvaiheeseen ja ensimmäiseen kriisiin. Meidän alkuhuuma oli aika lyhyt, kun tuli tämä neverending globaali pandemia ja siihen liittyvät rajoitukset. Sen jälkeen alkoivat tehdashyökkäykset ja siihen liittyvät ongelmat, mutta silti ollaan oltu vielä siinä vaaleanpunaisessa kuplassa, jossa ihastuksen pikkuviat eivät vielä ärsytä, vaan ne ovat vain hauskoja. Mutta nyt viime viikkoina minulla on ollut sellainen fiilis, että on siirrytty siihen vaiheeseen, kun kumppanin vääränlainen tapa puristaa hammastahnatuubia alkaa ärsyttää. Saattaa johtua myös siitä, että nyt kun tiedän (sormet ristissä siis toivon) että pääsemme vihdoin tammikuussa Suomeen, niin alkaa tulla siitäkin odottamisesta kärsimättömyyttä, joka sitten heijastuu kaikkeen. Katselen Finnairin appsista TJ-lukua harva se päivä.

Confinement jatkuu ainakin tämän kuun loppuun, mutta lievennettynä. Paitsi viikonloput on tiukkaa lockdownia eli tarvitaan lupalappu eikä saa mennä kilometriä kauemmaksi kotoa lauantain klo 14 ja maanantai-aamun kello 5 välillä. Onneksi viime viikonloppuna ei pysäytetty ja kyselty lappuja, kun oltiin koiralenkillä, koska meiltä oli mennyt tämä uutinen ihan ohi. Tiesin, että on tiukemmat rajoitukset, mutta en tiennyt, että lupalappu palasi mukaan kuvioihin. Muutenkin tuntuu, ettei kukaan tiedä, missä mennään ja mitä on rajoitettu, joten mennään vaan.

Kyllä näillä maisemilla antaa anteeksi pienet ärsytykset. Tiettyyn pisteeseen saakka.

Miksi meillä ei nyt oikein synkkaa

Osittain tämä ärsytys johtuu siis rajoituksista, mutta osittain tämä johtuu meillä molemmilla siitä, että välillä ei vaan jaksa, kun mikään ei toimi ja kaikki etenee etanan vauhtia. Hetkeen ei ole toiminut nettikään taas, mikä nostaa aina verenpainetta. Vaihdettiin modeemi ja reititin, mutta johtuukin kuulemma puhelinlinjan hapettumisesta. Eipä tullut sellainen lainkaan mieleen, OPT:n piti tulla heti korjaamaan puhelinlinjaa, mutta eipä ole näkynyt, joten ehkä ensi viikolla. Tai joskus. Käytän naapurin nettiä sillä aikaa.

DHL:n pakettia odotin ihan yli kärsivällisyyskynnyksen eli se oli neljä viikkoa täällä ennen kuin sain sen. Maksoin itseni kipeäksi express-lähetyksestä, mutta express-toiminto loppui kuin seinään, kun paketti siirtyi Sydneystä tänne. Valehtelivat vielä saapumispäivän, joten tein siitä nyt sitten reklamaation ja sain hyvitystä kuljetuskustannuksista. En sano, että meikäläinen jatkuva kiire ja häsä olisi parempi vaihtoehto elämälle, mutta on kauhean vaikea vaihtaa omaa tyyliä ja sopeutua verkkaisempaan tahtiin, varsinkin kun peilaa kaikkea omaan työelämään. Että, jos palkkaa maksetaan, niin pitäisikö sen eteen myös tehdä jotain.

Siinä se kovan onnen paketti nyt on. Tulli oli säästänyt minulta unboxingin ilon avaamalla laatikon ja jokaikisen sen sisällä olleen pussukan. Karkkipusseja ei sentäs oltu avattu ja maisteltu.
Tässä kiteytyy viime viikkojen pienet ja ohimenevät onnenhetket 😄. Parhaat karkit, joita olen ehkä ikinä syönyt.

Tämä kieli (ja kielitaidottomuus) on myös yksi syy, miksi välillä on niin väsyttävää ja ärsyttävää. Varsinkin puhelimessa, kun joku selittää 600 sanaa minuutissa ja tiput siinä 26. sanan kohdalla kärryiltä. Ei auta vakiolause, että saiskos vähän hitaammin saman asian. Ranskaa ei voi mitenkään puhua hitaasti. Jos näen keskustelukumppanin, niin ei ole enää juurikaan ongelmaa ymmärtää, oli asia mikä tahansa, mutta puhelinkeskustelut ovat hankalia. Pitäisi muistaa silti olla aina itseensä tyytyväinen, että vajaan kahden vuoden jälkeen kieli kuitenkin sujuu aika hyvin ja pystytään hoitamaan asioita ranskaksi.

Käynnistin oma-aloitteisesti miehen työ- ja oleskelulupien uusimisen ja seuraavat kuukaudet verenpaine onkin sitten taas tapissa tuon miehen työpaikan HR- ja expat service-osaston kanssa. Itse kun olen joskus vetänyt sijoittumispalvelutiimiä, niin saan tästä hitaudesta ja viesteihin vastaamattomuudesta eniten ihottumaa. Viime vuonna uusiminen meni niin, että kiireellä hankin kaikki paperit (pitää toimittaa mm. kolmen kuukauden tiliotteet, sähkö- tai vesilasku ja palkkakuitit), sitten ne paperit makasivat kuukauden firman ”service”-osastolla, josta ne sitten itse hain ja vein foreign officeen. Sen jälkeen odotettiin vaikka kuinka kauan, että tulee tieto uusista luvista. Unohtivat tietty firmasta ilmoittaa, että luvat ovat valmiit, joten siinä meni yksi kuukausi turhaan odotellessa. Nyt tuuppasin kaiken sähköpostilla sinne ajoissa, sanoin, että tulen hakemaan nivaskan ja vien sen foreign officeen kuvan kera asap. Katsotaan, mikä on heidän asap. Mies tarvitsisi luvat mukaan, kun lähdetään Suomeen, joten pientä jännitystä on, että miten käy.

Odottelen myös saanko ikinä vastausta siihen, että hommaanko itse meille kyydin Helsingistä Turkuun, kun lentoja ei tällä hetkellä sinne saakka ole. Minun on ehkä se helpompi järjestää, kuin heidän tai matkatoimiston, mutta täysi radiohiljaisuus on ollut kysymyksen jälkeen. Kun tiedän, kuinka vähän meitä expateja firmassa enää on, niin ihmetyttää entistä enemmän tämä hitaus. En viitsi edes kertoa, millainen prosessi from hell meidän lentolippujen varaaminen oli. Sanoin miehelle, että he eivät tiedä, mikä heihin iskee, jos nämä lippujutut ei kohta ratkea oikein päin. Ratkesi onneksi. Mutta kuten sanoin, tästä ihmettelystä ja hermostumisesta pitäisi päästä yli ja asennoitua siihen, että Pacific style plus ranskalainen byrokratia. Zen ja ooommmmmm.

Keep calm and carry on

Koiran korvaakin jouduttiin operoimaan, se tulehtui ja paisui valtavan kokoiseksi ja ramppasin eläinlääkärillä joka päivä. Siitäkin tuli se fiilis, että saamarin Uusi-Kaledonia, ei tämä ole hyvä paikka koirallekaan. Niin paljon on ollut erilaista vaivaa ja niitä tappeluita, että nyt tavarat kasaan ja muille maille. Mutta ensi viikolla koiran pitäisi päästä taas uimaan. Ja viime perjantaina tuli taas iloinen perhetapahtuma, kun herran toinen pentue syntyi ja fiilikset muuttuivat vähän positiivisimmaksi.

Ihan järkyttävää söpöysyliannostusta. Niin ihania ”karvalapsenlapsia” taas.

Itsekin olen joutunut käymään lääkärissä täällä taas, kun ei sinne Suomeen päästä ja tietyt ”vuosihuollot” pitää kuitenkin tehdä. Yksi lääkäri lakkasi vastaamasta sähköposteihin ja jouduin menemään lääkäriasemalle kyselemään, että onko tämä tyyppi enää edes täällä. Sihteeri, joka on ylimielisin koskaan tapaamani, vastasi, että Monsieur on hyvin kiireinen, eikä ehdi katsella viestejäsi. No sanoin, että on vähän kaikkien ajan tuhlausta, jos minun pitää varata sitä varten aika, että katsotaan tulokset, mutta tähän sihteeri ei sitten vastannut muuta kuin: ” seuraava vapaa aika on 18.10. kello 16:30”. Mitä siihenkin sitten sanot.

Menin aikaisemmasta viisastuneena paikalle tasan 16:30, enkä itselleni tyypillisesti varttia aikaisemmin. 17:30, kun siinä vieläkin odottelin omaa vuoroani, totesin, että ei voi mitään, pakko lähteä hakemaan mies satamasta, kun satoi vettäkin niin paljon. Eikä viittä kilometriä viitsi oikein työvaatteissa kävellä. Totesin sihteerille, että valitettavasti minun on lähdettävä, johon hän sanoi kylmän viileästi, että d’accord. Ei mitään pahoitteluita eikä muutakaan. Ajomatkalla haukuin koko Uuden-Kaledonian syvimpään helvettiin, mutta menin sitten kiltisti takaisin katsomaan, josko vielä pääsisin lääkärille, kun olin hakenut miehen. Lääkäri ymmärsi olla edes hiukan nolo, kun hän ei ole vastannut sähköposteihin. Kysyin, että onko sihteeri kenties muistanut välittää pyyntöni katsoa ne postit. No eipä tietenkään ollut.

Lomat jäi pitämättä

Piti tosiaan pitää parin viikon loma, mutta tuo korona sotki taas kuviot. Mies ei tietenkään halua tuhlata lomia confinementin aikana, joten ei hänellä nyt sitten ole sitä lomaa ennen kuin mennään Suomeen. Tulee siis kaksi vuotta töissäoloa kolmen pidennetyn viikonlopun ja yhden viikon loman voimin. Ei mikään ihme, jos häntäkin hiukan patittaa pelkästä väsymyksestä.

Mies siirtyi nyt tehtaan vuosihuollon ajaksi neljä-neljä rytmiin eli olen seuraavat viikonloput yksin kotona. Ehdin jo suunnitella kaikennäköistä, kun unohdin tuon tiukan confinementin viikonloppuisin. Ei tarvitse siis mitään suunnitella, kun ei mitään saa tehdä. Kotona nökötän. Eilen illalla menin taas naapureille juomaan samppanjaa ja syömään jotain pientä, enkä laita lainkaan pahakseni, vaikka kaikki lauantai-illat menisivät niin. Heidän kanssaan on erittäin hauskaa ja he puhuvat belgialaisina niin selkoranskaa, että pystyn osallistumaan keskusteluihin. Joka perjantaiksi olen sopinut kaverin kanssa viini-illan, päästiin jo tänä perjantaina testaamaan koronapassin toimivuus. Koska ulkonaliikkumiskielto alkaa kello 22, niin odotettavissa ei ole mitään pitkää viini-iltaa kuitenkaan, mikä sopii keski-ikäiselle vallan mainiosti.

Perjantait on nyt sitten tätä.

Tänään paistaa onneksi nyt aurinko eikä sateita näytä ihan juuri olevan tulossa. La Nina on tulossa takaisin viimeistään marraskuussa ja siihenkin pitää muistaa suhtautua r a u h a l l i s e s t i ! Vaikka kuinka ärsyttäisi, kun vaatteet ovat homeessa ja sänky kostea, niin Pacific Style ja inhale/exhale. Nämä maisemat auttaa onneksi (paitsi sateella ei näe niitäkään 😄). Jospas kävisi tuuri ja mies saisi ne neljä kotipäivää pitää oikeasti vapaata, niin voitaisi mennä snorklailemaan. Uintikielto loppuu nimittäin huomenna.

Hammastahnatuubiakin ärsyttävämpi asia.

Jaa niin, lopuksi tähän vielä aivan tolkutonta ärsytystä aiheuttava asia, nimittäin se tuleva kolmas ja viimeinen referendum. Edellinen äänestys oli siis viime lokakuussa ja se oli aikalailla tiukka NON-puolen voitto. Siitä innostuneena kanakit halusivat nopeasti päättää seuraavan referendumin päivän, eivätkä he halunneet odottaa Ranskan presidentinvaalien jälkeiseen aikaan eli vuoden 2022 loppupuolelle. Tietenkään, koska kampanja oli mennyt hyvin ja OUI-äänten määrä oli noussut edellisestä. Eli huhtikuussa alkoi tiukka keskustelu siitä, että nyt äkkiä lyödään päivä lukkoon.

Täältä lähti delegaatio Ranskaan sopivaan kolmannen äänestyksen päivästä, mutta jostain syystä kanakit jättäytyivät tästä delegaatiosta aika loppumetreillä pois. Päiväksi päätettiin 12.12., asia oli sittemmin kanakien mielestä väärin päätetty ja päiväkin oli huono, vaikka heillä olikin valtava kiire saada tuo päivä päätettyä. No mutta, siinä se nyt sitten oli. Tehdashyökkäykset ja monen kuukauden tiesulut, sekä niiden vaikutus täkäläiselle taloudelle verottivat hieman kanakien kannatusta ja kenties tuli pientä nakutusta takaraivoon, että miten mahtaa käydä kolmannessa äänestyksessä. Sitten he hajottivat hallituksen, mutta eivät kuitenkaan saaneet valittua uutta pääministeriä moneen kuukauteen keskellä taloudellista kriisiä, joten siinäkin tuli hiukan pientä kannatusnotkahdusta.

Eikä siinä vielä tarpeeksi kapuloita kanakien rattaissa. Syyskuun alussa tänne tuli vihdoin korona ja aktiiviset rokotusvastaiset kampanjat olivat saaneet aikaan sen, että varautumistaso oli aika huono. Rokotettuja oli se 20% eli koronavapaasta paikasta päästiin maailmantilastojen kärkeen ilmaantuvuusluvuissa aika nopeasti. Tällä hetkellä ollaan siirrytty jo parempaan, mutta tapauksia on yli 10.000 ja kuolleitakin 252 kpl. Se on vajaassa kahdessa kuukaudessa aika hyvin. Tämän koronakriisin hoito ei ole sujunut uudelta pääministeriltä eli kankien johtohahmolta herra Mapoulta kovinkaan hyvin, joten yleinen mielipide ja kannatus on jatkanut alamäkeään.

Selityksen makua

Tästä johtuen kanakit vaativat nyt koronakriisin varjolla, että referendumia pitää siirtää, koska ei ole tarpeeksi aikaa vaalikampanjaan. Ja tämän vuoksi minulla meni kuppi nurin. Asianhan ei pitäisi koskea meitä oikein mitenkään (paitsi jos syttyy sota), mutta meidän lennot oli varattu tammikuun alkuun juuri siksi, että silloin referendum on ohi ja mahdolliset mellakat yms. on saatu rauhoitettua ja lentokentän pitäisi voida toimia normaalisti. Tänne on tullut jo satamäärin santarmeja ja poliiseja referendumia varten. Erityisesti tuon lentokentän toiminnan turvaaminen on yksi tärkeimmistä asioista, selitti joku santarmien päällikkö juuri lehdessä. En halua lähteä ja miettiä, päästäänkö takaisin, kun koira jää kuitenkin tänne.

Tämä sai kupin nurin myös siksi, että ihmiset täällä ovat olleet monta vuotta (oikeastaan yli 30 vuotta) nyt löysässä hirressä. Sekä lojalistit että itsenäisyyden kannattajat. Sekä kanakit että caldochet ja tietysti metrot. Ihmiset eivät tiedä uskaltaako investoida, ostaa asuntoa, perustaa firmaa jne. kun ei tiedetä, mitä tulee tapahtumaan. Meillä asui hetken naapureina pariskunta, jonka on ollut täällä yli kolmekymmentä vuotta. Koska tilanne on näin epävarma, he myivät upean asuntonsa tästä meidän läheltä ja siirtyivät vuokralle. Selvästi harmitti, mutta sanoivat, että parempi näin, jos pitää vaikka tehdä äkkilähtö täältä. Jopa minä tiedän nyt parin vuoden kokemuksella aika hyvin sekä OUI että NON puolen vaalikampanjoiden sisällön ja kampanjointi on aloitettu jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä 2018 vuoden äänestystä. Eli eiköhän tässä ole ollut tarpeeksi aikaa kampanjoida. Mitä uutta tässä voi enää edes sanoa koko asiasta?

Kanakien FLNKS ja muut järjestöt ovat ilmoittaneet, että ellei vaaleja siirretä, he tulevat boikotoimaan äänestystä. Sen jälkeen he voivat sitten sanoa, että vaalitulos on mitätön. Ja sen jälkeen tulee luultavasti neljäs referendum. Ja sitten varmaan viides jne. Geopoliittinen tilanne täällä päin, erityisesti Australian sopimus sukellusveneistä Yhdysvaltojen kanssa (eikä Ranskan) ja Kiinan hiiltyminen siitä, nosti esiin taas huolen siitä, mitä tapahtuu, jos tämä itsenäistyy. Montako kuukautta menee siitä, kunnes Kiina on täällä. Kiina ostaa nytkin suurimman osan täällä tuotetusta nikkelistä ja himoitsee näitä kalastusalueita, puhumattakaan tästä strategisesta sijainnista Australian vieressä.

Että tekisi mieli taas mennä torille huutamaan, että nyt jukolauta jotain rotia tähän pelleilyyn. Ryhdistäytykää! Ja pitäkää ne saamarin vaalit nyt. Onneksi ranska ei taivu mihinkään nopeaan poliittiseen väittelyyn, joten on pakko jättää menemättä. Muuten menisin 😁.

Tähän lopuksi tällainen rauhoittava kuva frangipanista, joka kukkii parhaillaan täydessä loistossaan. Kevät on täälläkin ihanaa aikaa.

Home sweet home

Meidän koronatilanne lähti ihan lapasista eli kiihtyminen nollasta sataan on ollut vauhdikasta. Nyt on kolme viikkoa kulunut siitä, kun ensimmäinen tapaus 6.9. tuli julki ja sen jälkeen positiivisia on löytynyt 7176 kappaletta. Tämän päivän lukuna 57 ihmistä on teholla ja 114 on kuollut. Kuolleista 92% on rokottamattomia. Noin kymmenen ihmistä on kuollut viime päivinä per päivä ja se on järkyttävä määrä. Olemme menneet Uuden-Seelannin ohi näissä luvuissa aika päivää sitten (4136 ja 27 kuollutta, siellä korona on kuitenkin ollut maaliskuusta 2020). Ja siellä on se viisi miljoonaa asukasta. Meillä 280.000. Näin pitkälle sinniteltiin hienosti koronavapaana, mutta tietysti jos ja kun kaikki kuvittelivat, ettei sitä koronaa täällä ole ja eleltiin ihan normaalisti, niin ehtihän se pari viikkoa tehokkaasti levitä.

Sen lisäksi se on varmasti levinnyt siinä alussa tehokkaasti niissä kauppojen järkyttävissä ruuhkissa (ilman maskia, sillit suolassa, eikä kenelläkään tietoa onko itsellä tai vierustoverilla korona) ja ekojen päivien paniikkirokotusruuhkissa. Edelleen jaksan olla aivan raivona siitä, etteivät ihmiset ole viitsineet ottaa rokotuksia, kun tähän mennessä oltaisiin oltu kaikki jo rokotettuja ainakin kuukauden, ellei jopa kaksi. Kolmen viikon väli rokotuksissa on niin nopea tahti. No nyt yritetään rokottaa ihmisiä 5000 piikin päivävauhdilla, siihen ei olla päästy kuin parina päivänä. Eli vielä on matkaa 80% kattavuuteen, joka on tavoite. Nyt ollaan niukin naukin 30%:ssa kahdesti rokotettujen osalta. Mutta toisaalta, jos samaa tahtia mennään rokotusvauhdissa, niin nyt aloitetaan jo kakkosrokotteiden antaminen ja kolmen viikon päästä on sitten jo ihan eri prosenttiluvut.

Tuo kuolleiden järkyttävä määrä johtuu osittain varmaan siitä, että on paljon erilaisia sairauksia, kuten diabetestä ja paljon on ylipainoisia ihmisiä. Eikä niitä rokotuksia. Meidän confinementiakaan ei alussa noudatettu ihan niin viimeisen päälle eli ihmiset kyläilivät toistensa luona ”kun on mukavasti aikaa”, joten nyt on reilu viikko ollut myös ulkonaliikkumiskielto kello 21-5. Edes koiraa ei saa viedä tuona aikana, onneksi koiralle ei ole iskenyt mitään ripulia 😬. Eilen tuli päätös, että ulkonaliikkumiskielto jatkuu 4.10. saakka, joka pitäisi olla confinementin päätöspäivä. Luulen, että sitä kuitenkin jatketaan jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jotta noita rokotettuja olisi edes vähän enemmän.

Onneksi kotona on kiva olla

On pitänyt jo pitkään yleisön pyynnöstä tehdä pieni kotipostaus ja nythän siihen on hyvä tilaisuus, koska on aikaa ja kotoa ei mihinkään pääse poistumaan. Paitsi koiralenkeille ja kauppaan, muualla en ole käynytkään. Paitsi ehkä kerran vähän laittomasti yhdellä naapurilla palauttamassa kirjoja ja hakemassa uusia tilalle. Heillä on mahtava kotikirjasto. Isäntä oli myös säästänyt minulla Navires&Histoire-lehden toukokuun numeron, jonka pääaiheena oli Suomen merivoimat 1917-1947. Oikein 30 sivuinen kokonaisuus, opin aika paljon. Merivoimien aluksilla on muuten ollut hauskat nimet.

Korona on saanut sen aikaan, että on tullut nettikauppoja tai erinäköisiä facebook-kauppavirityksiä, koska tämä on aika rankkaa aikaa yrittäjille. Kuten kaksi muutakin confinementia, niin tämäkin osui keskelle alennusmyyntejä. Ja koska niitä aleja saa olla vain kaksi kertaa vuodessa, niin tämän vuoden alet ovat molemmat menneet mönkään. Nyt tilannetta yritetään paikata simppelimmillään niin, että yrittäjä laittaa tuotteista kuvia faceen ja viestillä voi ilmoittaa, mitä haluaa ostaa. Toimii jotenkuten, toki sinun pitää tietää aika hyvin kaupan valikoima, mutta ainakin kanta-asiakkaita tämä palvelee.

Muutamat kaupat ovat saaneet aikaiseksi oikein kunnon nettikaupan eli ostokset saa maksettua netissä. Esim. eilen ostin muutamia kirjoja ja kun tein tilauksen ennen puoltapäivää, niin ne olivat haettavissa heti iltapäivällä. Tai oikeastaan olisin saanut ne jo tunnin päästä. Kotiinkuljetuksenkin olisin saanut, mutta en jaksanut odottaa sitä. Kirjakauppa hakee parhaillaan e-commerce manageria ja projektipäällikköä. Koronan vuoksi täällä on siis otettu aimo hyppäys digiaikaan, nopeammin kuin ehkä muuten olisi tehty. Suuri uutinen meidän anglophones expat-ryhmässä oli se, että yksi suurimmista ruokakauppaketjuista tarjoaa ruuan verkkokauppaa ja kotiinkuljetusta. Tosin siellä on vain hyvin geneerisiä tuotteita (keksejä, kuplavettä, kuivatuotteita), mutta alku se on tämäkin. En uskaltaisi täällä mitään vihanneksia tai hedelmiä edes ostaa verkkokaupasta, koska kaupoissa on niin huonot valikoimat. Tuotteet pitää tosi tarkkaan valita, enkä luota siihen, että pakkaaja niitä pahemmin valkkaisi.

No mutta palataan kotiin. 13.9. tuli kaksi vuotta siitä, kun ekan kerran astuin tämän asunnon ovesta sisään. Se oli meidän viimeinen päivämme täällä look&see-keikauksella ja edelleen olen sitä mieltä, että meillä kävi aivan järjetön tuuri tämän asunnon suhteen. Toki tämä on hiukan kalliimpi, kuin aluksi ajateltiin, mutta sijainti on huippu, kaikki naapurit ja naapurusto on huippua, lähellä rantoja, hyvät koiranviemispaikat lähellä. Ja tämä on turvallinen alue. Plus koira saa käyttää koko pihaa ja nyt kun vuokraisäntä on poissa, niin mekin saamme käyttää hänen pihaansa ja terassiaan.

Tämän kuvan otin ekalla käynnillä, tätä kuvaa sitten katseltiin ne kuukaudet ennen tänne muuttoa.

Villa Val Plaisancessa

Tätä meidän taloa/asumistyyliämme kutsutaan täällä villaksi. Tämä osa Val Plaisancea on 60-luvulla rakennettua aluetta, paljon omakotitaloja ja joukossa on muutama pienkerrostalo. Meidän alapuolella oleva katu meren puolella (me olemme vähän kuin harjun huipulla) on täynnä uudempia taloja. Luulisin, että ovat ihan niinkin uusia, kuin 2010-2020 rakennettuja taloja. Val Plaisance on aika kallista asuinaluetta, koska tämä on lähellä Anse Vatan ja Baie des Citronsin rantoja ja tästä on huikeat merinäkymät, osalla Baie de Saint-Marien suuntaan ja osalla Anse Vatan suuntaan. Läheltä alkaa punakattoisten, isojen omakotitalojen Tuband (myös uusia taloja) ja Ouen Toron rinteillä on uudempaa Val Plaisancen aluetta.

Kotikatu. Tuon oikealla olevan viherseinän päällä on useampi iso talo, meidän on tuolla edempänä.
Koti täällä kaukana kotoa ❤️
Tuo ylimpänä näkyvä valkoinen talo on meidän talo. Naapurin asunto on tänne Val Plaisancen laaksoon päin.
Tällaista 60- ja 70-luvun rakennuskantaa on tässä meidän vanhalla Val Plaisancen puolella.

Meidän alakertamme, jossa Philippe eli vuokraisäntä asuu, on 60-luvulla rakennettu atriumpihainen, U:n mallinen talo. Hän on rakentanut tämän yläkerran 2014 eli nuo U:n pitkät sakarat ovat meidän ja naapurien asunnot ja meidän ulko-ovemme ovat vierekkäin tuossa U:n ”pohjassa”. Meidän asunnon koko etuseinä on pelkkää lasiliukuovea katosta lattiaan ja meillä on ehkä yksi parhaista merinäkymistä koko Val Plaisancessa. Ja meiltä näkyy Mt. Dore ja muut etelän vuoret. Anse Vatassa, Citronsissa ja Orphelinatissa on myös huikeita merinäkymiä, mutta se on pelkkää aavaa merta silmänkantamattomiin. Itse pidän tästä lahdesta, saarista ja vuoristonäkymistä.

Philippe asunto on todella makea, siellä on säilytetty 60-luvun terrazzo-lattiaa ja muita sen ajan hienouksia, ja se atriumpiha tekee omalaisensa säväyksen. Kun ison olohuone-ruokailutilan molempien päiden liukuovet avaa, tulee tosi hieno tila terasseineen ja näköaloineen. Hänellä on toisessa siivessä myös erillinen vierashuoneisto, jossa tänne tulevat kaverit voivat majoittua. Tosin nyt siinä on välillä ollut vuokralaisia, kun ei niitä vieraita tietysti ole näkynyt hänelläkään. Voisin kyllä asua mielelläni samanlaisessa talossa, atriumpihat ovat aina olleet minun suosikkejani. Täällä vielä nämä kelit tekevät sen, että atriumpihan kasvit ovat aina vihreitä ja nättejä.

Tällainen meren puolelta. Tuo yläkerta on meidän asuntoa, vasemmalla näkyy salihuone, sitten on olohuone-keittiö ja oikealla makuuhuone. Salihuoneen takana on vielä yksi makkari.
Näkymät on täydelliset. Meidän asunto on auringonnousun suuntaan ja se sopii meille, kun herätään aina niin aikaisin.

Naapurilla on terassit tuonne Val Plaisancen, Tubandin ja Mt. Koghis vuoren suuntaan ja merinäkymääkin on hiukan, eikä niissäkään näkymissä mitään valittamista ole. Tosin heille myös paistaa aurinko melkein koko päivän, joten asunto on todella kuuma. Meille sitten taas tuulee lähes koko ajan, kuumaan aikaan se on hyvä ja viileään ei sitten niinkään. Naapurien näkymä on täysin erilainen varsinkin iltaisin, kun heille näkyy auringonlasku ja kaupungin valot. Meiltähän ei näe pimeällä yhtään mitään ellei merellä ole jotain laivoja tai lahdessa purjeveneitä parkissa. Ja terassin edessä oleva palmu on valaistu, sitä voi siis katsella pimeälläkin 😄.

Heidän alapuolellaan, kadun toisella puolella, on pari tyypillistä 60-luvun taloa, jotka näyttävät yksikerroksisilta, mutta joissa kummassakin on kolme kerrosta rinnettä alaspäin. Hyvin usein näissä Val Plaisancen (ja kaikkien muidenkin alueiden) taloissa asuu kaksi sukupolvea, alakerrassa toiset ja yläkerrassa toiset. Ja aina nimenomaan niin, että vanhukset siinä kerroksessa, mihin ei tarvitse kivuta tai laskeutua portaita.

Ihanan herra B:n perheen talo meidän taloa vastapäätä. Heillä on mm. yksi limepuu, josta tulee niin paljon limejä, että riittää koko kadulle. Hän on muutenkin mitä avuliain herrasmies, olen esimerkiksi pessyt auton tuossa heidän edessään, koska heillä on siinä vesipiste. Hän vaatimalla vaati, että siirryn siihen. Taustalla näkyy hyvin tuo Tubandin alue.
Toinen vastapäinen naapuri on myös todella mukava. Tajusin vasta paljon myöhemmin, kun näin näitä taloja tuolta toisesta suunnasta, että tämä on kolmekerroksinen (näkyvät tuolla aikaisemmassa kuvassa, missä meidän talo on ylimpänä).

Tässä meidän kadulla on ainakin kaksi isoa taloa, joilla on järjettömän iso tontti muihin verrattuna. Tai kaikki muut ovat jo ehkä myyneet tonttinsa osat muille, sen verran tiivistä on rakentaminen. Viikonloppuna huomasin mainoksen, että toisen näistä tontille tulee uusi residence Angel Sunrise (hihittelen välillä näille nimille, kerrostaloilla on kaikilla joku nimi, on Malibu, Sunrise, Sunset, Angelos, Pantheon, Millesime jne. Uusin Ouen Toron rinteen taloista taitaa olla Residence Luxus). Tämän asunnon voisin kyllä ottaa, kun pelkästään terasseja on 400 neliötä. Ja samat näkymät kuin tästä meiltä, kattoterassi lienee samalla korkeudella kuin meidän asunto. Hintaa on vain aika paljon eli reilu 737 000 euroa plus kulut päälle. Ostaja maksaa välittäjän palkkion täällä.

Luulen, että Angel Sunrise tulee tämän talon paikalle. On valtava talo jo nyt ja todella iso tontti. Sijainti on kyllä täydellinen.

Muut neiböhoodit

Tuon viereisen Tubandin alueen jo mainitsinkin. Google mapsin ilmakuvasta katsottuna se erottuu oikein hyvin tästä Nouméan niemestä, kun on ainoa punakattoisten talojen alue. Toinen samanlainen löytyy kauempaa Mont Doren suunnalta eli Tina sur Merin aidattu ökytalojen alue Baie de Tinan ja Baie de la Conceptionin väliseltä mereen tunkeutuvalta niemenkärjeltä. Siellä alimmat talot ovat niin rannassa, että terassit ovat käytännössä meren päällä. Mietin aina vastarannalla ajellessani, että jos ja kun merenpinta yhtään nousee, niin ne talot ovat kyllä heti veden alla. Mukavampi asua näin korkealla. Tosin Tina sur Merissakin on tietysti taloja ylös kukkulan huipulle asti. Tämä koko Nouméa on täynnä pieniä, täyteen rakennettuja kukkuloita. Oikeastaan missään muualla ei ole kovin isoa tasaista alaa kuin keskustassa ja latinalaiskorttelissa.

Tuband erottuu tästäkin Ouen Torolta otetusta kuvasta hyvin.

Tubandin alueella on hauska kävellä, vaikka kaikilla taloilla on jykevät aidat ympäriinsä, niin näkee niistä rakennuksista edes hiukan. Siellä täällä on vielä pari tonttia myymättäkin, ei todellakaan kovin isoja, mutta kalliita. Merinäköalan tasosta riippuen sitä kalliimpaa, mitä parempi näkymä. Taloja on harvoin ja vähän myynnissä, hintaa yli 700 000 euroa ja kokoa noin 180 neliötä tai enemmän. Pihaa ei ole juuri lainkaan, tontit on rakennettu todella täyteen eikä talon ja tontin reunan välillä tarvi täällä olla kuin ehkä puoli metriä. Aluksi ihmettelin tuota täyteen ahtamista, mutta eipä täällä niin kauheasti pihalla edes tule oltua, kun usein on liian kuuma siihen ja monella sen pienen pihan täyttää uima-allas ja terassi. Nuo Tubandin talot on kaikki rakennettu siihen tyyliin, että olohuone tai kaikki huoneet ovat harjakattoon saakka auki, koska lämmin ilma nousee ylöspäin ja oleskelukorkeudella on silloin vähän sopivampi lämpötila.

Tämä on mun suosikki näistä Tubandin taloista, koska kuvittelen tuon pikkumökin olevan sauna. Tuossa olisi tonttikin myynnissä.
Tällaista näkymää olisi tarjolla Tubandissa, jos asuu tarpeeksi korkealla tai ihan meren vieressä.
Tubandin taloja rantakadulta päin.
Käyn aika usein koiran kanssa Tubandissa lenkillä, talojen välissä menee tällaisia kävelyreittejä.

Tubandista hiukan eteenpäin on N’Gean alue, johon kuuluu useampiakin kukkuloita, mutta tämä meitä lähinnä olevan huipulle on rakennettu ja rakennetaan ihan mielettömän hienolla näköalalla varustettuja moderneja, isoja taloja. Nämä ovat ehkä tällä hetkellä tämän saaren ökyimmät luksusasunnot. Edes Mont Venuksen näköalatalot eivät vedä kyllä näille vertoja. Yksi naapureistani oli tuttunsa kanssa edellisen confinementin aikana N’Geassa kävelyllä ja heidät oli kutsuttu yhteen näistä taloista ihan ex tempore juomaan samppanjaa, kun he olivat kurkkineet taloa ja sen pihaa ohikävellessään. Kutsujana oli rakennuksen omistajan hiukan jo vanhempi äiti, poika oli kuulemma hiukan yllättynyt, kun oli tullut kotiin ja siellä oli kolme rouvaa juomassa päiväsamppanjaa. Toista pulloa jo siinä vaiheessa. Epäilen, että rouva halusi vain hyvän syyn avata pari pulloa kuohuvaa. Sattumalta kaksi näistä taloista oli uusimamassa Ambiances-lehdessä.

Meidän huusholli

Meillä on arviolta 90-100 neliötä, kolme makkaria ja iso keittiö-olohuonetila, kaksi kylppäriä ja vielä erillinen pikkuvessa. Koska se ensivisiitti oli aika lyhyt, ehkä vartin pituinen, niin en kauheasti kiinnittänyt huomiota kuin näkymään ja siihen, että huoneita oli toivottu määrä plus se kaksi kylppäriä ja vessaa, mikä oli vaatimuksena myös. Makkareita on kolme, koska tänne kuitenkin oli tulossa vieraita ja yleensä perhekunnittain eli enemmän kuin kaksi. En kestä jos joku nukkuu olohuoneessa useamman viikon, niin halusin saada sen verran vierashuoneita, että kaikilla on tilaa levittää tavaransa. No ei ole kukaan päässyt tänne, paitsi se korona.

Mies halusi myös, että kotona on tilaa kuntosalille, joten yksi vierashuoneista varattiin siihen käyttöön. Ei hän jaksa 12 tunnin työpäivien jälkeen lähteä enää mihinkään salille ja kun riittää tanko ja painot, niin ei se kotisali niin isoa tilaa vaadi. Tosin mun joogabolsterit sun muut vievät melkein enemmän tilaa. Kotikuntosali on tuosta näkymästä johtuen aika hulppea

Kuntosali näkymällä.
Kyllä tässä on kelvannut tehdä restoratiivista joogaa.
Edellisiltä asukkailta ostamani iso pöytä vaihtui heti, kun miehen työpaikan myynti keväällä varmistui, koska pyöreä on enemmän meidän makuumme. Vanha pöytä suorastaan revittiin käsistä eli ei ollut vaikea päästä eroon.
Makkarin näkymiä
Välillä auringonlaskut näkyvät meille näin hienona värityksenä.

Ns. päämakkarissa on pienenpieni vaatehuone (Philippekin on sitä mieltä, että tulipa siitä pieni, hän suunnittelee näiden asuntojen laajentamista tuohon atriumpihan päälle) ja kylppäri. Kylppärissä ei ole kuin peilikaappi eikä lainkaan altaan alla mitään laatikostoa, mitä vähän harmittelen, mutta kyllä tavarat nyt ovat vielä mahtuneet siihen peilikaappiinkin. Kahdessa muussa makkarissa on liukuovikaapit, maailman ärsyttävimmät, kun aina jää ovien taakse katvealueita, mistä on vaikea saada tavaroita ulos. Kaapit on täynnä, koska meillä on viisi matkalaukkua täällä (yksi hajosi tulomatkalla), miehen sulkapallokamat, snorklausvälineet, suppilaudat, jumppavälineitä joka lähtöön ja esimerkiksi täysin turhana miehelle kauluspaitoja, pari pikkutakkia ja puku. Viedään ne kaikki varmaan Suomeen takaisin, kun päästään sinne joskus. En tiedä mikä olisi niin virallinen tilanne täällä, että pitäisi pistää puku päälle. Edes hautajaisissa ei ihmisillä ole pukuja, häistä nyt puhumattakaan.

Sitten sitä tulikin ihan riittävästi kerralla. Tähän huonekalut sun muut päälle. Muuttoporukka oli kyllä tehokas siinä 30 asteen helteessä, taisivat olla pois täältä jo kello 11 kaikki purettuna ja laatikot ja roskat pois vietynä.

Koska keittiössä ei ole juuri mitään kaappitilaa, on ruokatavarat yhden makkarin kaapissa. Varsinkin, kun täällä täytyy välillä vähän hamstrata, niin en tiedä missä säilyttäisin vesipullot, säilykepurkit jne. Ostin edellisiltä asukkailta kaksi puolikorkeaa kaappia, ja niissäkin on ruokaa yms. Jossain pitää säilyttää myös muovirasioita, vuokia ja kulhoja. Keittiössä on kaksi alakaappia (plus roskiskaappi) ja kaksi yläkaappia. Ehkä meillä on liikaa kattiloita, paistinpannuja ja lautasia, koska en tiedä, miten näihin kaappeihin saisi mihinkään ruokia mahtumaan. Olisipa sellaiset vetolaatikot alakaappien tilalla, kuin Suomessa, niihin menee niin paljon näppärämmin kaikki tavarat. Eipä silti, ei niissä muissakaan käymissäni asunnoissa kovin erikoiset keittiöt olleet ja hyvin tälläkin pärjää.

Parasta on pieni piha

Silloin kun asuntoa hain, niin piha ei ollut mikään kriteeri, eikä tässäkään erikoista pihaa ollut. Oli pieni ”karsina portaiden puolivälissä”, joka oli aidattu molemmista päistä ja portaiden päähän oli jätetty pieni kulkuaukko. Piha oli maapohjainen ja suoraan sanottuna aika surkea. Meille riitti sen verran pihaa, että saataisiin pyörät johonkin ja siihen oli riittävästi tilaa. No aika pian muuton jälkeen tuli ensimmäinen lockdown ja silloin aloin miettiä tuon pienen läntin ehostamista. Aluksi laitoin siihen puiset lavat, joita naapuri toi töistä ja heitin portaiden alle kertyneet edellisten vuokralaisten roinat roskiin. Tällä lavapihalla mentiin vuosi, mutta sitten lavat alkoivat olla niin mätiä, että niistä meni vähän väliä jalka läpi.

Tällainen ankeus piha oli aluksi. Koska koira on ulkona kaikki päivät, piti keksiä jotain tuohon maapohjaan, ettei koira tuo jatkuvasti kuraa sisälle.

Joskus viime vuoden lopulla, kun koiran päälle oli hyökännyt toinen koira pari kertaa peräkkäin, vuokraisäntä otti meidän ja hänen pihansa välissä olleen aidan pois, jotta koira voi juosta koko pihalla. Se oli aika helpotus ja koiralle tosi loistava juttu. Sen jälkeen hänellä oli taas uusi asunto, jonne voi mennä kylään ja josta saattaa saada herkkuja. Hän on osallistunut myös moniin alakerran juhliin. Ja tietysti aidan poistaminen laajensi myös kanan reviiriä ja hänellekin tuli useampi paikka käydä kyselemässä syötävää. Edelleen ikävöin kanaa, oli se hauska tyyppi, vaikka kakkikin sinne sun tänne.

Puulavojen kanssa tuli hiukan siistimpi.

Mutta kanan kuoltua, kun en uutta kanaa halunnut ottaa, päätin pistää pihan kokonaan uusiksi. Täällä on hyvä kierrätyspalvelu (sekä kierrätyskeskus), pari kolme kertaa vuodessa voit iskeä poisheitettäviä juttuja kadulle roskiksen viereen ja kierrätyskeskus tulee hakemaan ne siitä ilmaiseksi. Minun ei siis tarvinnut itse kuskata niitä lahoja puulavoja mihinkään. Ostin pihalle ruohomattoa ja hakkasin sementinkovaa maata sen verran kuohkeaksi, että sain tehtyä pienen ”puutarhan”. Tuli kyllä todella paljon viihtyisämpi piha, joka näyttääkin paljon nätimmältä, kun nousee portaita kotiin. Ja sain oman pienen puutarhan, johon voin istuttaa mitä tykkään. Meidän terassilla kun tuulee niin paljon, etteivät kasvit viihdy siellä ja luulen, että tuo suolainen meri-ilma kurittaa niitä myös.

Kana ja koira viihtyivät näillä puulaatoilla, mutta kun näitä ei tällaiseen käyttöön ole tarkoitettu, niin lahosivat aika nopeasti.

Nyt, kun on taas lockdown, niin on ihanaa kun voi mennä pihalle. Ja saa käyttää Philippen terassia ja pihaa, olen siirtänyt jumppahetket sinne. Tässä lockdownin aikana päätettiin myös kalustaa omaa terassia vähän uusiksi, nyt meillä on apero-osasto, maisemankatseluosasto ja auringonotto-osasto 😄😄. Pienelle terassille aika hyvin.

Nyt piha on tällainen. Juuri eilen naapuri kehui, miten mukavan näköinen tämä on nyt, kun tulee kotiin.
Portaissa on jonkun verran kapuamista. Hyvä treeni, kun rahtaa kauppakasseja, multasäkkejä ja koiranruokasäkkejä tänne ylös.
Niin on ikävä kanaa, ei ole enää tällaista vastaanottoa kotiin tullessa.

Täällä oppii kärsivälliseksi. Tai kärsivällisemmäksi ainakin.

Jos nyt hyvin menee, niin lockdown loppuu viikon päästä. En silti usko ennen kuin näen, ei näillä koronaluvuilla tunnu todennäköiseltä. Ja jossain vaiheessa pitäisi luopua näistä rajoituksista ja karanteeneistakin. Olen varautunut jo asiaan ja pyytänyt varaamaan meille lentoliput Suomeen, katsotaan miten onnistuu. Ei jakseta odottaa ensi kesään, joten tulee talvivierailu jos ja kun täältä nyt pois päästään. Saattaa olla pieni shokki.

Mutta en uskalla nyt suunnitella mitään, ettei käy kuten viimeksi. Meillä täällä osoitetaan mieltä rokotepakkoa vastaan ja muutama rokotevastainen lääkäri ja apteekkari ovat oikeudessa. Katsotaan nyt mitä tästä vielä tulee. Mielenosoitusta en ymmärrä, itse en haluaisi mihinkään väkijoukkoon tässä koronatilanteessa, mutta ranskalaiselle sillä ei ole niin väliä. Pääasia, että saa osoittaa mieltä.

Menee muuten koko valaidenbongaussesonki nyt tässä confinementissa. Yksikään 🐋 ei ole vielä tajunnut tulla tuohon meidän lahdelle, vaikka ihan vähän matkan päässä niitä bongattiin. Tulisivat nyt, niin olisi jotain kohokohtaa tähän muuten varsin Päiväni murmelina-elämään. En jaksa noita nettikauppojakaan (niitä kolmea 😆) koko ajan selailla, kun en mitään tarvi.

Ai niin, viime postauksessa kauhistelemani passipakko viiniostoksilla ei ole ainakaan minun osaltani pitänyt paikkansa. Ehkä suomalainen EU-ajokortti on niin virallisen näköinen, etteivät vaadi passia. Tai sitten näkevät kirjaimet FIN ja ovat ihan, että oi ei, noin ulkomaalainen, en ala selittämään mitään. Jälkimmäinen voi olla todennäköisempi vaihtoehto. Ei siis ongelmia. Sama juttu näyttää olevan, kun poliisit pysäyttävät ja kysyvät lupalappua, heti siinä nimen kohdalla silmät leviävät (maskin alta ei näy muuta, ehkä suukin aukeaa) ja henkkareiden vilautus on viimeinen niitti. Tulee välitön kaikki ok madame ja voitte jatkaa matkaa, s’il vous plaît.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Uutissi, virallissi ja torellissi

Se olisi kevät nyt, näin virallisen laskennan mukaan. Edellisviikonloppuna oli suorastaan kuuma, kun tarvoin lauantaina yksien naapurien kanssa pahamaineisessa St. Louisin tribussa ja mies oli sulkapalloturnauksessa. Sunnuntaina oltiin toisten naapureiden kanssa purjehtimassa, tai lähinnä lillumassa tuolla laguunissa. Jo hieman pelästyin, että nytkö ne kuumat kelit jo alkaa, mutta maanantaina viileni jo. Ainakin sen verran, että pystyy vielä menemään pitkää aamulenkkiä koiran kanssa. Ja nyt näyttää siltä, että La Nina on palannut. Hän ei ole mitenkään tervetullut, mutta mahdotonta hänen paluutaan on estääkään.

Tribun pääjehun maja. Sykloni on vähän kohdellut kaltoin, joten tänä vuonna tätä pääsi katsomaan vain aidan takaa.
Mies kävi voittamassa yhden seurojen välisen turnauksen.

Aamulenkeistä sen verran, että meillä oli koiran kanssa tässä yksi aamu hieman erimielisyyksiä reittivalinnasta. Hän sai valita ja lopputulos oli, että tultiin tosi hankalaa reittiä alas Ouen Toroa. Koska en uskalla päästää koiraa irti edes siellä syrjäpoluilla muiden koirien vuoksi, niin alas tultiin aika haipakkaa ja loppuvaiheessa yhden uoman yli hypätessäni rutikuiva maa mureni jalkojen alta ja tipuin sinne uomaan. Onneks on tiukasti eteenpäin kulkeva muskelikoira ja koiralla valjaat, koska jäin hetkeksi roikkumaan hihnasta ja pamahdin päin seinämää, ennen kuin sitten tipuin uoman pohjalle. Kaksi päivää sen jälkeen kolotti joka lihas ja nivel, mutta ei tullut muuten muuta kuin naarmuja ja mustelmia. Ja vähän revähtänyt olkapää. Koira ei suostunut kiskomaan minua sieltä pohjalta ylös, joten piti käyttää Indiana Jones kykyjä ja kaivaa pari juurta esille, joiden avulla sitten kipusin ylös. En ajatellut toistaa tätä enää. Enkä tule alas Ouenilta kuin asfalttia pitkin. 

Rokotuspakko, korona ja lockdown

Nyt perjantaina tänne tuli rokotuspakko, viikon kestävien keskustelujen ja pohdinnan jälkeen. Meillä on 30% rokotettu kahteen kertaan ja 37% on saanut yhden rokotteen eli ollaan aika kaukana tavoitteesta. Kuulemma tässä kuussa menee iso määrä rokotuksia vanhaksikin, joten kansalaisia on yritetty patistaa erinäköisin keinoin avoimiin rokotustilaisuuksiin. Aika nihkeällä menestyksellä. Päätöksen jälkeen lauantaina oli muutaman tuhannen ihmisen kovaääninen pakkorokotusten vastainen mielenosoitus. Lauantai-illan illallisilla keskustelin yhden vanhan rouvan kanssa, jonka mielestä rokotuspakko on diktatuuria ja hän on jo elänyt yhden diktaattorin alaisuudessa, joten ei suostu enää. Hän on syntynyt Romaniassa. Rouva on kyllä ottanut kaksi ensimmäistä rokotetta, mutta se, että vielä joskus joutuisi ottamaan tehosteen ja pakolla on diktatuuria ja johtuu kuulemma vain siitä, että vanhat rokotteet pitää nyt saada käytettyä.

Taisi fiilikset muuttua rokotusten suhteen parissa päivässä. Rokotuspisteet ovat olleet tänään aivan täynnä.

Eilen maanantaina kuulin päivällä naapurilta off the record, että meillä on täällä ns. vapaana liikkuvaa koronavirusta. Kaikki casethan on karanteenista bongattuja (paitsi ne Wallis&Futunan matkustuskuplasta tulleet), mutta nyt olisi kolme kotoperäistä koronatapausta. Täällä pienellä saarella kaikki tietävät hetkessä kaiken, joten ennen kuin asia oli uutisissa, oli täysi härdelli päällä ja joka paikka tukossa. Lähdin hiukan aikaisemmin hakemaan miestä töistä ja ajattelin katsoa voisiko kauppaan mennä, mutta heti ekan kaupan kohdalla totesin, että ei voi. Jessus mitkä ruuhkat joka paikassa, hirveä paniikkihamstraus ja pahimmat liikenneruuhkat ikinä. Koiranruuan kävin ostamassa, kun kaupassa ei ollut ketään ja katselin viereisen supermarketin parkkipaikkakuhinaa. Kun ajeltiin illalla kotiin, niin joka ikinen ravintola oli tupaten täynnä.

Eli siis aivan järjetöntä hommaa. Jos täällä on viikon verran kiertänyt deltavariantti tunnistamattomana (kun kerran ei ole koronaa, niin ei tule heti epäiltyä oireita koronaksi), niin se voi olla levinnyt vaikka mihin ja keneen. En siis ymmärrä ajattelutapaa, että mennäänpäs äkkiä kauppaan ja ravintolaan hirveään tungokseen ilman maskeja ennen kuin tulee confinement ja maskipakko. Kyllä se korona tarttuu ennen rajoituksiakin. Meillä on aina kotona sen verran ruokaa kaapissa, että pärjätään hetki ja toki confinementin aikana saa käydä kaupassa. Mutta moni meinaa nyt pysytellä tiukasti seuraavan kaksi viikkoa kotona, varsinkin rokottamattomat. 

Aika nappi ajoitus koronalla

Itse mietin välittömästi, että tulipa ns. hyvään saumaan nämä omituiset koronatapaukset, kun pitäisi saada ihmisiä ottamaan rokotuksia. No heti tänä aamuna leipomon rouva sanoi minulle, että hän epäilee tätä vain keinoksi saada ihmiset rokotettavaksi. Hän on hyvin rokotevastainen. Rokotuspisteet ovat tästä aamusta alkaen olleet tupaten täynnä. Oikeasti mystistä tässä on se, että yksikään löydetty tapaus ei linkity toisiinsa, yksikään ei ole matkustanut täältä mihinkään ja kaikki tapaukset ovat maantieteellisestikin aika kaukana toisistaan. Eikä nämä meidän tapaukset näy Worldometersissä tai muualla, mihin niitä rekisteröidään. Mutta ehkä niitä ei ole ehditty vielä ilmoittaa. Nyt hetki sitten uutisissa oli, että eilen on löydetty vähintään 11 uutta tapausta. Kannatti pysyä pois ruuhkasta. 

Meillä oli juuri avattu Wallis&Futunan välinen matkustuskupla uudelleen. Kaikilla pitää olla rokotuspassi ja päälle testit, että pääsee matkustamaan ja vielä joku erityinen syy (eli esim. sukuloiminen), jotta voi matkustaa. Yksi matkustaja oli antanut 72 tuntia ennen lähtöä negatiivisen tuloksen ja nyt eilen lentokentällä positiivisen. Kone ei tietenkään lähtenyt mihinkään ja koko koneellinen ihmisiä siirrettiin karanteeniin. Wallisfutunalaiset nauttivat täällä vähän erivapauksista, koska ovat merkittävässä asemassa tulevassa äänestyksessä. Täällä asuu enemmän heitä kuin Wallis ja Futunalla ja he ovat kolmanneksi suurin ryhmä. Yleensä tulee kutsuttua koko porukkaa wallislaisiksi, mutta siis ovat joko Wallisin tai Futunan saarelta. Siinä on taas yksi mielenkiintoinen Ranskalle kuuluva saarivaltio kuninkaineen ja yläluokkineen. Täytyy joskus muistaa kirjoittaa heistäkin vähän enemmän. Ja odotan, että päästäisiin käymään sielläkin. 

Eniten tässä harmittaa se, että miehen lomaa pitää siirtää. Olin juuri eilen varaamassa meille lentoja ja hotellia, kun kuulin koronaepäilyistä. Onneksi en ehtinyt varata. Tässä aamulla olen perunut kaikkia sovittuja juttuja ja koska tämä(kään) confinement ei kuitenkaan jää kahteen viikkoon, niin ei parane varata nyt mitään ennen kuin varmaksi tiedetään. Meidän piti mennä Lifoun saarelle ja sieltä on löytynyt ainakin yksi koronatapaus. Onneksi ei tullut tämä hässäkkä loman aikana, se olisi harmittanut vielä enemmän. 

Siirrymme kohti nykyaikaa

On jotain positiivistakin: olemme siirtyneet 2000-luvulle!!! Sulkapalloseuran jäsenmaksun saa maksaa verkossa kortilla! Allistyttävää. Ekalla kerralla ei tietty toiminut, mutta tokalla jo onnistui. Tähän asti maksu on ollut joko käteisellä tai shekillä hallilla, ei siis laskumahdollisuutta tai tilisiirtoa. Ja toinen ällistyttävyys on, että olen laskenut meidän verot ihan täsmälleen oikein. Ja se ei ollut ihan helppoa, vaikka löysin PWC:n tekemän Uuden-Kaledonian veroanalyysin. Itse veroilmoituksen sai tehdä verkossa ja nyt saatiin verotuspäätös. Veron saa maksaa joko postittamalla shekin, käymällä verotoimistossa maksamassa TAI verkkopankissa. Taas ällistyttävää. Paitsi, että meidän verkkopankissa on maksurajana miljoona tätä rahaa, joten ei se sitten onnistunutkaan. Kolmas askel nykyaikaan on, että sekä ranskanope että agilityope suostuivat tilisiirtoon, ettei mun tarvi nostaa heille käteistä tai pelata noiden shekkien kanssa. Pienin askelin, kohta ollaan jo vuodessa 2010. Tai ainakin vuodessa 2005.

Äänestyskampajatkin on käynnistetty puolin ja toisin. Viisi lojalistipuoluetta ovat vihdoin päättäneet toimia yhdessä. En ymmärrä, mikseivät jo aikaisemmin, jos kaikilla on kuitenkin sama NON tavoite. Kanakien pro-independetistit ovat jo vetäneet yhtä köyttä. Rauhallista on vielä, mutta sotilaita ja santarmeja on tänne tulevat koneet täynnä, joten ei sinne edes siviilejä mahdu. Pääministeri perui tuosta vaan yhden lennon, joka oli täynnä sotilaita, mutta käsittääkseni se oli vain se yksi kerta. Ei hän varmaan pysty niiden tuloa estämäänkään. Port Mosellessa kelluu edelleen ihmeellinen ranskalainen risteilyalus, ensin ajattelin, että se on täynnä sotilaita, mutta nyt aloin miettiä, että onko se evakuointeja varten. Ystävät ovat jo ihan hermona äänestyksestä, joten alkaa ilmeisesti uhkakuvat tarttua. Olen jo miettinyt äänestyspäivälle ja viikoksi sen jälkeen ruuat, joita voi tehdä ilman sähköä. Jos siis tässä joku härdelli tulee. Tai tietysti tulee. 

Herra pääministerillä riittää tässä nyt puuhaa ennen vaaleja, kun pitää hoitaa tämä korona-case pois, rokottaa ihmiset, pelastaa meidän konkurssin partaalla oleva RUAMM eli Kela ja saada maa siihen kuntoon, että voidaan avata rajat 1.1.2022. RUAMMista olen huolissani varsinkin nyt, jos tänne iskee joku kunnon koronaepidemia. Meillä ei nimittäin ole hetkeen maksettu sairaalalle riittävästi rahaa, vaan sairaala on joutunut elämään velaksi ja nyt voidaan olla tilanteessa, jossa ei ole rahaa maksaa palkkoja, ostaa lääkkeitä tai laitteita ja labrat ei enää suostu tekemään testejä. Samaan aikaan rajoituksista johtuen lääkäreitä on lähtenyt kokonaan takaisin Ranskaan.

Ongelma-alkoholi

Ilmeisesti herra pääministeri on myös huolissaan paikallisten juomisesta, koska meillä tiukkenee koko ajan nämä säännöt. Kun me tulimme, alkoholia ei saanut ostaa ruokakaupoista perjantaina tai lauantaina kello 12 jälkeen. Sama sääntö oli ennen pyhäpäiviä ja joskus alkoholin myynti kiellettiin kokonaan vaikka viikonlopuksi. No nämä kaikki säännöt poistuivat, mutta kaupoissa piti sen jälkeen kysyä kaikilta paperit aina, jos ostaa alkoholia. Tämä ei minusta ole auttanut yhtään mitään mihinkään, olen nähnyt niin kännissä olevia tyyppejä, jotka eivät meinaa osua edes kassaväliin olutcasejen kanssa ja kassa kysyy vain paperit. No ratkaisuksi keksittiin, että jokaisessa ruokakaupassa pitää olla oma erillinen viinikauppa erillisine kassoineen. Joo, osalla on ja osalla ei ole. Osalla on se kassa, mutta siinä ei ole ketään paikalla. Ja osalla sitten taas on vartijat joka ovella vahtimassa ja kassat ja tiukat linjat. 

Viinikauppojahan tämä (tai aikaisemmat säännöt) ei koske, kun ne ovat jo erillisiä viinimyymälöitä ja ihan rehellisesti sanoen en usko, että kukaan  näistä megajuojista käy niissä. Eikä niissä varmaan myydä niitä viiden litran rommi- ja viskikanistereita. Edelleen en myöskään usko, että viini on se varsinainen ongelma, vaikka onhan täällä tietysti varmaan niitä, joille maistuu viini liikaakin. Mutta olut ja väkevät tuntuvat olevan ne suurkäyttäjien suosikit ja niitä meneekin sitten aivan käsittämättömiä määriä, kun lukee juttuja oikeudenkäynneistä: ”syytetty oli juonut 24 tunnin aikana 48 tölkkiä olutta ja kaksi pulloa viskiä. Siksi hänen muistikuvansa ovat hieman hatarat”. Ei ihme. 

Uusinta uutta näissä rajoituksissa kuulemma on, että me ulkomaalaiset emme saa ostaa enää viiniä, kuin passin kanssa. Meinasin tippua veneestä, kun naapurit kertoivat tämän. Ja tämä koskee ruokakaupan lisäksi viinikauppoja. En ymmärrä yhtään, mikä tässä on pointtina. En aio kantaa passiani mukana ruokaostoksilla, pelkään, että hukkaan sen. Tähän asti on toiminut suomalainen ajokortti, mutta ilmeisesti ei enää. Täytyy mennä testaamaan pitääkö tämä paikkansa. Juteltiin naapurien kanssa myös siitä, että mites sitten, jos tilaan viinit netistä (huom! täällä on ainakin kaksi edistyksellistä viinikauppaa, joilla on nettikauppa. Ällistyttävää taas!), katsooko kuski mun passini sitten täällä. Täytyy testata varmaan sekin. Tai sitten lakata ostamasta viiniä, jos menee tosi hankalaksi. 

Tässä me kaikki olemme uusista säännöistä hämmästyneenä tippuneet veteen 😆.
Tai minä olen juuri vasta tippumassa.

Passin uusiminen

Tuosta passin mukana kantamisesta tuli mieleeni, että oli tässä hiukan selvittelemistä, miten täältä käsin uusitaan passi. Minun piti se uusia tänä kesänä Suomessa käydessä, mutta kun ei päästy Suomeen, niin se jäi. Passihakemuksen liitteeksi voi lähettää valokuvat ihan jpg-muodossa, kun täältä ei tietysti voi lähettää suoraan valokuvaamosta. Olen uusinut biometrisen passin jo kerran, joten nyt olisi pitänyt käydä tunnistautumassa ja joku olisi sitten hakenut passin valtakirjalla ja laittanut kuriirilla tänne. En ollut tästä nyt vielä niin huolissani, kun passi vanhenee vasta kesällä 2022, mutta kun tajusin, että rajoitukset on voimassa vuoden loppuun ja passin pitää olla voimassa 6 kk, kun lentolippuja ostetaan, niin tuli vähän otsaryppyjä lisää.

Ehdotin Turun lupapalveluille erilaisia hienoja vaihtoehtoja, kuten että käyn antamassa sormenjäljet täällä ja jos ne saisi lähetettyä sitten Turkuun (siinä oliskin ollut selittämistä paikalliselle poliisille…..) tms. mutta vastaus oli, että minulle voidaan myöntää vuoden passi tässä poikkeustilanteessa tunnistautumatta. Voin antaa valtakirjan jollekin, joka sen tänne sitten kuriirilla posittaa. Sillä pääsen sitten Suomeen tekemään vaadittavat jutut poliisiasemalla uutta passia varten. Kyllä taas suomalainen systeemi toimi niin loistavasti. Saa vastauksia ja ratkaisuja. Aloin oikein miettiä, että miten tämä täällä toimisi, ja ei se toimisi. Ei mitenkään. Tai ei ainakaan nopeasti. Opin tässä myös sen, että Suomen rajan yli pääsen vanhallakin passilla, koska rajavartiolaitoksella on kyky minut tunnistaa, mutta täältä en pääsisi tietenkään pois ilman jotain mahtipaperia. Ja jos Tokiossa kysyttäisiin passi, niin olisi taas vaikea selittää.

Lähin Suomen suurlähetystö on Australiassa. Euroopan unionin kansalainen voisi mennä minkä tahansa EU-maan konsulaattiin hakemaan apua, mutta kun tämä ei ole mikään maa, niin ei ole noita konsulaattejakaan täällä. Australian suurlähetystö on, mutta ei siitä mitään hyötyä meille ole. Eipä tullu tällainenkaan ongelma mieleen ennen lähtöä. Mutta enpä ole ainoa, jolla tällainen ongelma on.

Lockdown

Nyt kello on 12 päivällä ja confinement päällä. Katsellaan mitä tästä taas tulee. Luettavaa piisaa vaikka sadaksi vuodeksi eli hyvin pärjään ja ruokaa saa tilattua kotiin. Plussana vielä se, että näin lockdownin aikaan ei tarvi koiralenkillä pelätä muita koiria, kun joka paikka kumisee tyhjyyttään. Kilometrin päähän saa mennä ja se riittää meille, kun rantakadulle on niin lyhyt matka. Nyt kun vielä sataa, niin takuuvarmasti missään ei ole ketään muita.

Löysin divarista pikku-Nikke kirjan. Tämä on riittävän helppoa ranskaa, ettei tarvitse otsa hiessä lukea.

Loma tuli, loma meni. Seuraavaa odotellessa.

Täällä on ihan syksykelit, siis suomalaisen syksyn fiilis. Ehkä siitä johtuen tuntuu ihan siltä, että pitäis palata töihin tai jonnekin tuon huikean viikon loman jälkeen. Mies ei ole pitänyt yhtään lomaa sitten viime joulukuun alun pidennetyn viikonlopun ja Ile des Pins-vierailun jälkeen. Ei siinä tehdashyökkäyksien ja tiesulkujen keskellä oikein voinut lomailla ja töissäkin oltiin 4-4 vuoroissa. Ja kun ottaa huomioon, että siitä joulukuun alusta hän oli töissä joka ikinen päivä huhtikuun loppuun saakka, niin pientä loman tarvetta on ollut näkyvissä. Viime vuonna oli tosiaan vain kaksi pitkää viikonloppulomaa, kun täällä menee samalla tavalla, kuin Suomessa: jos aloitat helmikuun alussa, niin lomaa ei kerry kuin kahdelta kuukaudelta.

Aamut alkaa olla jo valoisia, kun kevättä kohti mennään. Silti ei ole kevätfiilis.

Tähän liittyen pitääkin kertoa, ellen ole jo kertonut, että kouluissa on joka seitsemän viikon jälkeen kaksi viikkoa lomaa plus tietysti kahden kuukauden kesäloma joulukuun puolivälistä helmikuun puoliväliin. Ja siihen päälle pyhäpäivät jne. Tästä syystä uudet naapurimme, jotka tulivat helmikuun alussa (mies on koulussa töissä, rouva kotona) ovat ehtineet jo reissata vaikka missä, toisin kuin me. Heillä on menossa parhaillaan jo kolmas kahden viikon lomapätkä helmikuun jälkeen. Lomat ovat samat kuin Ranskassa, mutta täällä on kuulemma opettajilla huomattavasti parempi palkka, joten tänne ei ole todellakaan vaikeaa saada opettajia. Opettajien “vaihto/komennusaika” on kaksi plus kaksi vuotta. Luulen, että heillä on ajatuksena olla täällä vain kaksi vuotta ja nyt pitää kiireesti nähdä ja kokea kaikki mahdollinen.

Mietin aina, kun nämä koulujen lomat ovat päällä, että miten vanhemmat saavat sumplittua 16 viikon koulujen lomat, kun normaali työssäkäyvien loma-aika on viisi viikkoa. Kaupunki on huomattavasti hiljaisempi loma-aikojen aamuisin ja iltaisin, kun vien ja haen miestä eli vähemmän menee porukkaa töihin. Tietysti täällä on paljon sitäkin, että vain toinen käy töissä, mutta on täällä paljon myös perheitä, joissa molemmat työskentelevät.

Onks kotirouvillakin lomaa?

No mutta siitä päästäänkin asiaan eli minun lomaani. Kun en käy töissä (kun ei ole sitä työlupaa ja näin koronakurimuksessa ei ole edes yhtään sellaisia töitä tarjolla, missä tarvittaisiin englantia = matkailu seis), niin moni ajattelee, että lomaahan tämä on koko ajan. Mutta nyt, kun mies palasi töihin, niin minullekin tuli lomaltapaluuahdistus. Arki palasi ryminällä päälle. Aamulla on taas viiden herätys ja päivällä samoja rutiinijuttuja, kuin joka päivä (kaupassakäynnit, koiranulkoilutukset, byrokratian hoitamiset, auton huollot, sitä sun tätä) ja 17.30 ollaan koiran kanssa parkkipaikalla odottamassa, että yhteysalus tulee laituriin.

Onhan mulla mahdollisuus tehdä päivisin tietysti kaikkea mukavaa, mutta loputtomiin ei jaksa retkeillä enkä yksin uskalla lähteä mihinkään pitkille vaellusreiteille. En varsinkaan viime viikon uutisten jälkeen, kun ulkoilureitillä irti ollut pitbull melkein tappoi yhden ihmisen. Onneksi hän sai sen verran suojattua itseään, että lähti ”vain” puolet pohkeesta ja käsiin tuli pahoja vammoja. Koira oli “ammattimaisen” koiranulkoiluttajan kanssa, he menevät täällä koiralauman kanssa vain jonnekin, esimerkiksi tuohon Ouen Torolle, ja päästävät heille vieraat koirat irti. Tästä syystä Ouen Toro alkaa olla minulle ihan kauhujen paikka. Tuo koiranulkoiluttaja ei meinannut millään soittaa tuolle uhrille apua, sitten kun vihdoin suostui sen tekemään, niin vain uhrin puhelimesta, jonka jälkeen hän pakeni paikalta. Vei onneksi ne kaksi pitbullia mennessään. Onneksi se toinenkin ei hyökännyt, sitten olisi käynyt huonosti.

Varasin nyt itselleni, omalle koiralleni ja naapurin pitbullille tai amstaffille (kiltti sellainen, en ole vielä selvittänyt kumpi hän on) agility-kurssin. Katsotaan, kuka meistä kolmesta selviää siitä hengissä. Veikkaan, että Raine the terrier. Hän pystyy kiipeämään tänne meille siitä huolimatta, että vaihdettiin jykevämpi ja korkeampi verkkoaita talojen välille. Hän osaa myös avata portit ja irroittaa itsensä ketjusta. Hän on kiltteydestä huolimatta naapuruston pikkukoirien kauhu ja koiranulkoiluttajien pelko, siksi ajattelin kokeilla tätä agilityä hänen kanssaan, että saa energiaansa johonkin purettua. Hiukan täytyy vaan miettiä, miten motivoidaan tällaista koiraa, kun on tottunut tuohon kultaiseen noutajaan.

Hän käy välillä vetelemässä tirsoja täällä meillä.

Käynpä ”pikaisesti” kaupassa….

Moni liike (esim. rautakaupat) menevät kiinni kello 17-18 ja moni on vielä lounasajankin suljettuna, joten en ymmärrä, miten työssäkäyvät ehtivät hakea takaluukun kaasujousia, maalia tai mitä nyt tarvitaankaan. Eivät kai ehdikään, siksi lauantaisin on Ducosissa ja muissa kauppakeskittymissä ruuhkaa. Suomessa muuten joskus mietin, että olisipa ihanaa, kun olisi vielä erikoisliikkeitä eli hakisi leivän tuolta, kalat tuolta, lihat tuolta jne. Eikä ole. Hiukan kyllä nautin, kun sitten joskus taas kaikki löytyy yhdestä ja samasta kaupasta, jos niin haluaa. Ja jos haluaa, niin leivän ja kalan voi hakea muualta. Suomessa muuten tuoreen leivän saaminen leipomosta aamupalapöytään oli ihan mahdottomuus, kun kaikki leipomot aukesivat vasta klo 9 tai 10.

Täällä supermarketista haetaan tietyt perusjutut, leipä leipomosta, risottoriisi herkkukaupasta, kasvikset omasta kaupasta, liha lihakaupasta ja kala torilta (saa kalaa ja lihaa supermarketistakin, mutta vain yhden kaupan tuotteiden tuoreuteen luotan). Ainoa varma asia on se, että kalaa on aina torilla tarjolla. Muista jutuista ei voi olla varma. Hienoa merisuolaa ei ole ollut missään pitkään aikaan ja nyt löysin avocadoja ekan kerran sitten helmikuun. Onneksi ostin peräti 7 kpl (miksen ostanut koko laatikkoa), kun ei niitä sitten enää seuraavana päivänä ollut. Ja jos tarvitsee jotain muuta (lankaa, neuloja, kaasujousia, autovahaa, koiranruokaa, kasvorasvaa), niin saa varautua suhaamaan autolla paikasta toiseen.

Tää hevi-osasto patitti taas, kun yritin kiireellä saada viime perjantai-illalla ostokset hoidettua. Yhdestä kaupasta.

Koko kaupunki on täynnä liikkeitä, niitä on levittäytynyt jokaiselle asuinalueelle ja sitten on erikseen muutama yritysalue tai liikekeskus. Taitavat muuten kaikki nämä olla tuolla Dumbéan puolella vai olisiko Ducos vielä Nouméaa 🤔. Dumbéassa on ” Dumbéa mall”, mutta ei se ole mikään kunnon mall, vaan vastaa lähinnä sitä, että supermarketin yhteydessä on apteekki, kosmetiikkaliike, ehkä joku vaatekauppa ja kampaamo. En ole Suomessa ollut mikään kauppakeskusten ystävä, mutta täällä kun on suhannut 50 kilsaa hakiessaan sitä sun tätä, niin vähän kaipaa sitä, että kaiken saisi joskus saman katon alta. Sama kuin kotona pitäisi hakea aina jotain ensin Kaarinasta ja sitten Raisiosta ja lopuksi kävisi vielä Turussa Kastusta hakemassa vihannekset, Raunistulasta koiranruuan ja sitten koukkaisi Kupittaan Cittariin. En ole ikinä ajanut näin paljoa autolla, kuin täällä.

Suomessahan uhkakuvat ovat olleet sitä, että automarketit näivettävät keskustat. Osassa kaupungeista näin on käynytkin, mutta kyllä suurimpien kaupunkien keskustat ja kivijalkaliikkeet jaksavat sinnitellä ja itse uskon keskustojen vetovoimaan. Täällä jaksan kyllä ihmetellä esimerkiksi pieniä vaatekauppoja, kun niitä on tosiaan joka ikisellä asuinalueella, että miten ne pärjäävät. Samoin kaikkialla on pieniä ruokakauppoja ja apteekkeja (ja fysioterapeutteja, eläinlääkäreitä, kampaamoja, kauneushoitoloita, hierojia, take away-paikkoja). Täällä ei liikkeen sijainnilla ole selvästikään samaa merkitystä kuin Suomessa Autolla kuljetaan kuitenkin ja syrjemmällä löytyy autopaikkakin aina oven edestä. Tai sitten ei kuljeta mihinkään, vaan käydään vain lähikaupoissa. Keskusta on hiukan näivettynyt, mutta tuskin johtuu mistään noista uusista kauppakeskuksista, vaan muista syistä (turvattomuus, asukkaat opiskelijoita, kanakeja jne. Keskustassa on halvimmat asunnot). Meillä on oikeastaan kaksi keskustaa vierekkäin, keskusta ja latinalaiskortteli, kummassakaan en vietä aikaa kello 18 jälkeen. Jo kello 17 fiilis alkaa muuttua.

Korostettakoon, että en valita nykyisestä olotilastani mitenkään 😅, pitää vaan taas löytää arkipäivien rytmi. Loma on minulle lomaa vain silloin, kun voimme miehen kanssa tehdä yhdessä jotain. Hän ei ole uskaltanut pitää lomaa, kun olemme olleet toivossa, että päästäisiin Suomeen tänä vuonna ilman paluukaranteenia. Ei päästä, nyt tuli päätös, että rajoitukset kestävät vuoden loppuun. Sen jälkeen uusi pääministeri teki vielä sellaisen päätöksen, että tänne tulevalle lennolle ei saanut ottaa yhtään ihmistä (piti tulla sotilaita, taktinen päätös) ja nyt käydään kiivasta keskustelua laitetaanko lennot kokonaan seis. Ainakin vaatimuksena on, että tänne ei pääse edes karanteeniin, jollei ole jo rokotettu kahta kertaa. Nyt täytyy siis lomailla vain täällä.

Ja sitten se loma: Ilôt Maitre

Viikon loma tuntui varmaan paljon pidemmältä siksi, että kelejä uhmaten päätettiin varata huone pariksi yöksi Ilôt Maitrelta ja ai että oli ihanaa. Näin talvella ja keskellä viikkoa siellä ei ollut mitään ruuhkaakaan, mutta enpä tiedä haittaisiko väenpaljous, jos aina olisi samanlaisessa veden päällä olevassa bungalowissa, kuin missä me oltiin. Ilôt Maitre on pienen pieni saari 20 minuutin venematkan päässä tästä Nouméasta. Hilton-ketjuun kuuluva resorthotelli avattiin remontoituna viime vuoden lopulla, ottivat siis koronasulusta kaiken irti ja remppasivat kaiken.

Tällainen ilmasta käsin. Pienen pieni saari siis.

Hotellissa on parikymmentä vedenpäällä olevaa bungalowia, pari rantabungalowia ja sitten keskellä tuota kapeaa saarta on minusta oikein mukavan näköisiä paritalobungaloweja. Hotelli on tuossa saaren keskellä näkyvästä isosta päärakennuksesta vasemmalla, oikea puoli saarta on kaikkien käytössä. Viikonloppuisin saaren edusta on täynnä purjeveneitä, moni käy hotellin ravintoloissa syömässä tai menee taxiveneellä saaren yleiselle rannalle piknikille. Saaren toisen puolen ovat miehittäneet leijasurffaajat, sinne tuotiin porukkaa jopa helikopterilla.

Syklonit on vähän repinyt kaislakattoja, mutta muuten oli paikat viimeisen päälle kunnossa.

No mutta kuitenkin, kuten aiemmin olen sanonut, täällä kaikissa hotelleissa on viiden tähden hinnat ja kolmen tähden palvelu, joten jännityksellä odotin vierailua. Ilôt Maitre ei todellakaan ole mikään halpa, ainakaan nuo vedenpäällä olevat bungalowit, mutta ne ovat todella isoja ja hienoja. Ja jokaisesta on omat sähköllä toimivat portaat, jotta pääset terassiltasi suoraan mereen uimaan. Ravintolat olivat ihan ok, ja vaikka lounaaksi ja illalliseksi oli vain buffet (tai sitten snackbaarista wrappeja, salaatteja tai patonkeja), niin se oli ihan hyvä buffet. Aamiainen oli erittäin hyvä.

Välillä on oikeasti ihana olla hotellissa, kun se on nykyään vähän harvinaisempaa herkkua. Spata, uima-allasta tai kuntosalia en testannut, kuntosalia lähinnä siksi, että meidän avainkorteilla sinne ei jostain syystä päässyt enkä jaksanut alkaa selvittää pitääkö respasta hakea erikseen joku avain. Keskityin makaamaan terassilla, ottamaan aurinkoa ja snorklaamaan. Kelit suosi, omalla terassilla oli jopa niin kuuma, että tekikin mieli mennä virkistäytymään.

Allasalueelle voi ostaa päivälippuja, jos haluaa tulla tänne vain päiväksi.
Rantabungaloweissa on tällaiset rannat terassien edessä.
Tällaiset portaat sai nostettu ja laskettua omalta terassilta, että pääsi uimaan.
Ei pelkoa, että näkisi muiden terasseille, kun bungalowit mutkittelevat nätisti.

Ystävämme Tricot Rayé

Jos jotain miinusta hakee, niin saari, kuten kaikki muutkin saaret ja rannat, on täynnä tätä meidän ainokaista käärmettä. Se raidallinen tricot rayé, joka on tappavan myrkyllinen sea krait, jos se joskus sattuisi puremaan jotakuta. Sillä on minipieni pää, ei siis pysty puremaan kuin ehkä pikkurilliin, jos pikkusormen haluaisi väkisin suuhun tunkea, eikä se aina edes eritä myrkkyä purressaan. Kai joku joskus on purrut ihmistä, mutta kukaan ei tiedä ketään, kenelle näin olisi tapahtunut. Itsekään en enää niin sätkyile tuon käärmeen kanssa, kuin aluksi. Tosin koiran yritän pitää vähän kauempana silloin, kun käärmeitä näkyy maalla, ettei se hömelö astu käärmeen päälle. Tiedän, että kun koira ui tuossa meidän rannassamme, niin siellä ui sujuvasti useita käärmeitä samaan aikaan.

Tricot Rayé
Siinä se luikertelee meidän bugalowin alla

Ja yhtä sujuvasti snorklasin nytkin taas parin käärmeen kanssa, yksi isompi tosin yritti samaan aikaan portaitamme ylös, kuin minä ja siitä en niinkään tykännyt. Käärme on aina käärme, oli se myrkyllinen tai ei. En tykkää siis erityisemmin. Huoneessa oli seinällä kyltti, että pitäkää ovet kiinni, etteivät raidalliset ystävämme tricotit tulee huoneisiin sisälle. Ehkä noissa vedenpäällisissä bungaloweissa ei ole niin suurta vaaraa, mutta kyllä ne näyttävät pääsevän portaitakin ylös tarvittaessa. Mun piti iltaisin tarkistaa sängyn ja sohvan alustat käärmeiden varalta.

Laguunin ihmeet

Käärmeet kyllä unohtuivat, kun pääsi veteen. Taas niin mielettömiä kaloja ja koralleja. Ihan mökin alla riitti jo niin paljon katseltavaa, ettei tarvinnut kauemmas lähteä. Saarta ympäröivä laguuni on aika matala, mutta sitten syvenee nopeasti. Olimme marraskuussa snorklausretkellä ja poikkesimme myös Ilôt Maitren edustalla. Minä palasin silloin vauhdilla takaisin veneeseen, kun alapuolellani ui iso remora, joka yleensä tarkoittaa, että jossain lähistöllä on myös haita. Ja nyt keväällä Ilôt Maitren edustalla yhtä veneestään uimaan mennyttä miestä puri hai ja hän kuoli sitten sydänkohtaukseen sen seurauksena. Aika kaameaa, kun vedessä oli vaikka kuinka paljon lapsiakin uimassa. Saaren ympäriltä löytyi kahdeksan tiikerihain lauma, joten hiukan uiminen nyt ensin arvelutti. Mutta tosiaan, varsinkin laskuveden aikaan oli niin matalaa, että ei pahemmin voinut edes uida, ettei raavi itseään koralleihin. Ei siis pelkoa, että tulisi hai vastaan.

Kilpparit on ehdottomasti ihaninta.
Yksi suosikkikaloistani, Picasso-kala. Ykkönen on tietysti Nemo-kala. Unohdin ottaa kännykälle suojapussin mukaan, joten jäi veden alla kuvaamiset väliin.

Ja kaikkein hienointa oli, että meidän mökin alla majaili kilpikonna. Nähtiin niitä todella monta, menivät edes takaisin terassin edessä ja alla. Tuon mökin alla majailevan kanssa uinkin hetken aikaa. Hänet siis törkeästi hätyytin pois lepäämästä, vaikka ei ollut tarkoitus ja yritin pysyä riittävän kaukana. Ei auttanut. Hän lähti ja mulkaisi minua niin pahasti, etten tiennyt kilpikonnien kykenevän sellaiseen. Olisi näyttänyt varmaan keskaria, jos olisi sormet. Minusta kilpikonnat ovat niin ihania ja täällä niitä on paljon. Ja todella isojakin. Piti käydä ostamassa reissun jälkeen pari uutta märkäpukua, kun näin talvella alkaa tulla vedessä vilu. Ja koska mun vanhoissa neopreeneissäni on isot harmaat heijastinpinnat ja totesin näyttäväni joltain hopeakylkiseltä kalalta eli mahdolliselta syötävältä kohteelta haiden mielestä. Tuohon em. kaupassakäyntirutinaan liittyen niin kaikkea vesiurheiluun liittyvää kyllä löytyy monestakin paikasta.

Tää vesi on uskomatonta.

Töissä tai ei, niin sama juttu, kuin aina ennenkin eli seuraavaa lomaa odotellessa. Toki olemme etuoikeutettuja, kun voimme ympäri vuoden katsella tuota upeaa turkoosia merta ja käydä kilsan päässä uimarannalla snorklailemassa. Mutta silti. Loma on aina loma.

Kieli (umpi)solmussa

Kyllä tämän ranskan kielen kanssa on välillä niin rankkaa, vaikka pärjäänkin jo aika hyvin. Näen yleensä aamulenkillä yhden tutun pariskunnan ja toisinaan ymmärrän kaiken ja toisinaan en mitään. Tänä aamuna oli välimallia. Mitä kauemmin täällä ollaan, sitä nopeammin kaikki tutut meille puhuvat, koska meidän kielitaitomme kehittyy. Vireystilaa ei kukaan ota huomioon eli välillä pitäisi puhua selkoranskaa ja välillä käy nopeampikin ranska. Tänä aamuna en selvästikään ollut vireessä 😬.

Naapurit puhuvat minulle yleensä selkoranskaa, joten esimerkiksi reilun tunnin kävelylenkit sujuvat ihan hyvin jutellessa niitä näitä. Yksi naapureista on alkujaan romanialainen, ja hänen ranskansa kanssa minulla on välillä tosi paljon vaikeuksia. Miehellä ei sitten taas ole yhtään, koska hän on tottunut töissä kanakien ja caldochien ranskaan. Ja heillä on töissä muutama brasilialainen, kanadalainen jne. joiden ranska on myös hyvin erilaista. Brassit kyllä puhuvat kuulemma muka-ranskaa eli yrittävät vääntää portugalista ranskaa eikä se ihan aina onnistu. Hiukan yleistettynä, mutta Euroopasta tulleiden ranskankielisten kanssa on ehdottomasti helpointa, tietysti, koska se on sitä ”perusranskaa”.

Kanakien omat kielet olisivat myös hyvin mielenkiintoisia (ja paljon vaikeampia), mutta vain harvasta on mitään kirjallista muotoa. Saati kielioppeja. Siihen saakka, kunnes lähetyssaarnaajat tänne tulivat, kaikki perimätieto, ja koko kieli, kulki suullisesti eteenpäin. Caledo Livres-kirjakauppa, joka on ehdoton suosikkini, on keskittynyt nimenomaan kaledonialaisiin kirjoihin, Uuden-Kaledonian historiaan ja nykytutkimukseen ja sieltä löytyy myös muutamia ”kielioppaita” kanakien eri kielistä. Yleisin kieli on drehu, joka on lähtöisin Lifoulta eli Drehusta. Noin 60 000 asukasta puhuu ainakin yhtä kanakien kieltä.

Kanakien kielet

Kanakien kieliä on kolmisenkymmentä ja niiden lisäksi vielä erilaiset murteet. Eri kieltä puhuvat eivät ymmärrä toisia kieliä, joka varmaan kertoo siitä, että tribut eivät ole muinoin olleet paljoakaan keskenään tekemisissä. Eivät ne taida olla edelleenkään, paitsi avioliittojen ja adoptioiden kautta. Täytyy yrittää kirjoittaa kanakien kulttuurista oma postauksensa, muun muassa noista adoptiotraditioista. Yrittää sana tähän siksi, että kulttuuri on todella monimutkainen ja on vaikea ymmärtää kaikkia traditioita.

Kaikki nämä kanakien kielet yhtä lukuunottamatta kuuluvat 1200 melaneesialaisen kielen ryhmään. Näitä kieliä puhutaan eri puolilla Tyynenmeren saaria ja lukumäärästä voisi ehkä päätellä, että jokaisella pikkusaarellakin on oma kielensä. Ilmeisesti koko tässä melaneesien kieliryhmässä eroavaisuudet ovat suuria eli ei ymmärretä toisia edes vierekkäisillä saarilla. Ihmekös tuo silti, kun ”vierekkäisten” saarien välillä saattaa olla aika paljon matkaa.

Kanakien kielet kuuluvat näistä Austroneesian kieliryhmään ja vielä Uuden-Kaledonian alaryhmään (aika päivänselvästi). Se yksi poikkeus on polynesian kieliryhmään kuuluva Fagauvea, jota puhutaan Ouvéan saarella. Ranska on kuitenkin se yksi yhteinen kieli ja kaikki kanakit eivät osaa enää välttämättä mitään kanakien kieltä. Toisaalta täällä on vielä tribuissa vanhempia ihmisiä, jotka eivät puhu lainkaan ranskaa.

Kielten asema

Olen ymmärtänyt, että rauhansopimuksiin kuului myös kanakien kielten säilymisen edistäminen ja vuodesta 2006 alkaen on voinut esikoulusta alkaen oppia näitä alkuperäiskieliä. Mikä on hyvä asia, ja onneksi täällä on kohtuullisesti saatu ylläpidettyä kieliä. Vaikka oletan, että täälläkin (kuten muissakin kolonialisaation kohteissa) emävaltion kieltä on vahvasti ajettu yhdeksi ja ainoaksi kieleksi. Suomi kuuluu valitettavasti näihin kolonialistimaihin saamelaisten kohtelun perusteella. Asia, joka täytyy muistaa, kun täällä kritisoi ranskalaisia, vaikka harva on perillä saamelaisten kohtelusta Suomessa. Tai yleensä siitä, että meilläkin on alkuperäiskansaa. Täällä ei sentään ole ollut Kanadassa paljastuneiden kauheiden koulukotien systeemiä ja alkuperäiskansan “tuhoamista”.

Nämä kanakien kielet on jaettu useisiin ryhmiin. Pohjoinen ryhmä on tonaalinen ja siihen kuuluu vähän eri lähteistä riippuen joko 6 tai 12 kieltä. Täältä löytyy aika hyvä ja tiivis katsaus näistä kielistä. Yksi kielistä on jo kadonnut, yksi on kriittisesti vaarassa kadota, neljä vahvasti vaarassa, viisi vaarassa ja viisi keikkuu siinä rajoilla. Näistä erityisesti vaarassa olevista enemmistö löytyy täältä eteläisestä provinssista, mikä on aika ymmärrettävää. Tämä provinssi on kuitenkin vahvemmin ranskalainen, kun taas pohjoinen ja saaret ovat vahvaa kanakien aluetta, joten kieliin on varmasti panostettu enemmän siellä.

By Laurent Nevers – Own work, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=1904618

Paikannimet ovat pohjoisessa ja saarilla sekä ranskaksi että paikallisella kielellä. Kuten Poindimié = Pwêêdi Wiimîâ, Houaïlou = Waa Wi Luu. Nouméa, Dumbéa, Mt. Dore ja Païta eli « suur-Nouméa » taitavat olla ainoat, joilla ei ole kanakin kielistä nimeä, mutta nämä ovatkin valkoisen miehen kaupunkeja ja perustettu siirtomaa-aikana. Ehkä näidenkin paikalla on joku tribu ollut, mutta se ei näy ainakaan nimissä. Hauska historiatieto on muuten se, että paikan ainoa rautatie on kulkenut Nouméasta Païtaan. Sitä ei ole enää vuoden 1940 jälkeen täällä ollut. Harmi sinänsä, voisi vähän helpottaa ruuhkia, kun olisi joku nopea julkinen yhteys tänne Nouméaan. Kokoon nähden täällä on kamalat ruuhkat, kun jokainen kulkee omalla autolla. Ja mielellään vielä sillä isolla, saastuttavalla 4×4 avolava-autolla. Busseissa kulkevat lähinnä naiset ja lapset.

Ja se ranska….

Turha on edes miettiä mihinkään kanakien kieleen perehtymistä, kun ranskakin on vielä niin sanotusti vaiheessa. Eniten ärsyttää ja tuottaa päänvaivaa sanojen suvut. Jotenkin aivan tolkuttoman typerää miettiä koko ajan, että onko tämä maskuliini vai feminiini. What’s the point!!!! Ja yleensä sanaan liittyy vielä adjektiivi, joka pitää osata myös laittaa suvun mukaisesti. Onneksi puheessa se ei niinkään kuulu, onko adjektiivi maskuliini vai feminiini, eli onko perässä e vai ei. Muutenhan kyllä kuuluu sekä itse sanassa ja käytätkö un vai une ja mitä määräistä artikkelia kuuluu käyttää. Adjektiiveissa on tietysti poikkeuksia – mitään muuta ranskan kieliopissa ei olekaan kuin poikkeuksia – , joten ne täytyy vaan yrittää muistaa. Esimerkiksi sana uusi: nouveau/nouvel – nouvelle tai neuf-neuve. Pitää muistaa, että se on nouvel, jos seuraava maskuliinisana alkaa vokaalilla tai h-kirjaimella jne jne.

Niin, tuo h-kirjain on muuten huvittava. Ranskalainen ei osaa sanoa hoota. Keskustelin aika alkuvaiheessa yhden ihmisen kanssa englannin ja ranskan sekoituksella siitä, onko narttukoiralla juoksut eli heat (en todellakaan tiennyt, mikä se on ranskaksi) ja koska hän ei osannut sanoa hoota, puhui hän koko ajan, että eat. Ja minä mietin, että miten syöminen tähän liittyy. Hoettiin sitten siinä heat-eat jonkun aikaa, kunnes tajusin, että jaa niin juu. Hoo-ongelma. Juuri tästä johtuen jaksetaan miehen kanssa nauraa Steve Martinin Clouseauta Pink Panther-elokuvassa. Pätkän voi katsoa esim. täältä . Jos haetaan Burger Kingistä hamppareita, niin autossa täytyy hokea tuota I would like to buy a hamburger-lausetta.

Samaisesta hoo-ongelmasta johtuen miehen nimi on ollut täällä kirjoitusasuissa Hilpo ja – ehdoton suosikkini – Hippo. Vaikka selittäisi, että se alkaa kuten sana il eli hän, niin suurin osa ajattelee, että kirjoitusasussa siinä kuitenkin on se H-kirjain. Olkoon Hippo sitten. Eipä omakaan nimi kovin helppo täällä ole, joskaan se ei ole helppo Suomessakaan. Paras versio, kun olen esittäytynyt, on ollut, että jaa Gislaine. Aika kaukana, mutta menköön 😄.

Subjunktiivi, tuo paholaisen keksintö

Yllättävää kyllä aikamuodot muistuivat mieleen suhteellisen nopeasti, siis ne mitä muistan koulussa käydyn läpi ja muutkin upposivat kaaliin helposti. Johtunee siitä, että tein niistä aika matemaattisen kaavion, miten päätteet menevät kulloinkin. Insinöörikin oppi ne siitä aika hyvin. Eli sujuu kaikki futuurista konditionaaliin, myös omituinen mennyt futuuri (en oikein vielä keksi missä sitä käyttäisin), mutta ehdottomasti ei suju subjunktiivi. Sitä ei minusta käyty läpi sen viiden vuoden aikana, kun olen koulussa ranskaa lukenut. Tunnistan sen luetusta tekstistä jo, mutta ikinä en ole muistanut mitään subjunktiivia käyttää. En jotenkaan ymmärrä senkään pointtia, että verbi pitää olla tietyssä muodossa, jos se tulee tunnetta, tahtoa, mielipidettä yms. ilmaisevan verbin jälkeen sivulausessa. Mutta voin elää ilman subjunktiivia ja olen tullut ymmärretyksi. Luulisin.

Välikommentina, että passé simple on myös yksi omituisuus. Sitä käytetään vain kirjallisuudessa passé composén eli yhdistetyn perfektin tilalla. Meillä tämä vastaa imperfektiä, koska olisihan se ihan liikaa, jos se vastaisi perfektiä, kun nimikin on perfekti. No kuitenkin, passé simple on tästä yksinkertaisempi muoto, toimii ilman apuverbiä (apuverbejä on tietysti kaksi passe composessa ja pitäisi aina muistaa kumpaa käytetään), joten se olisi paljon mukavampi passé. Ehkä sitä ei juuri siksi käytetä puheessa, ettei mene liian helpoksi 🤔. Koska en ole lähiaikoina enkä tuskin hamassa tulevaisuudessakaan kirjoittamassa mitään kovin syvällistä ranskaksi, en ole opetellut tätä muotoa, mutta tunnistan sen tekstistä.

Tämä ymmärretyksi tuleminen on muuten yksi asia. Yleensä kaikki tajuavat ihan hyvin, mitä selitän, vaikka substantiivit ja adjektiivit olisivat väärässä suvussa ja luvussa. Ja hyvin ymmärtävät myös, vaikka verbi ei olisi subjunktiivissa. En tiedä miltä puheeni kuulostaa näistä virheistä johtuen, mutta tällä hetkellä pääasia on, että tulen ymmärretyksi, ymmärrän ja pystyn lukemaan sekä kirjoittamaan ranskaa. Vieläkin menee muuten välillä veux ja peux sekaisin. Olen kysynyt naapurilta osaatko lukea, kun piti kysyä haluatko lukea nämä lehdet. Hänen kasvonsa olivat malliesimerkki kysyvästä ilmeestä. Hän muuten jaksaa kärsivällisesti selittää samppanjanjuonnin ohessa esimerkiksi omistusmuotojen eroja eli ma/mon – mien/mienne – à moi. Nyt aukeni paremmin nekin. En tiedä auttoiko se samppanja jotenkin erityisesti.

Subjunktiivista ja muustakin kieliopista sen verran, että ostin ennen lähtöä uusimman ja paksuimman Ranskan kielioppikirjan, minkä löysin. Ongelmana on ollut se, että en ymmärrä edes suomeksi koko kielioppia. Esimerkiksi tämä: subjunktiivin preesens muodostetaan verbin indikatiivin preesensin monikon 3. persoonan vartalosta. Muutamilla epäsäännöllisillä verbeillä on subjunktiivissa kaksi erilaista vartaloa, jolloin monikon ensimmäinen ja toinen persoona ovat samat kuin verbin indikatiivin imperfektimuodot. Silloin kun sivulauseeseen tulee indikatiivi (ts kun ei päälauseen verbi eikä alistuskonjunktio vaadi subjunktiivia), voidaan käyttää joko infinitiivirakennetta tai konjunktiolausetta.

Että silleen. En ymmärrä näitä edes suomeksi 😂. On pitänyt siis jonkun verran muistella myös suomen kielen kielioppia ja näitä termejä. Kuten interrogatiivipronomini. Oletettavasti olen nämä kaikki joskus tiennyt, koska olin äidinkielessä erittäin hyvä, mutta jostain kumman syystä kaikki tämä tieto on kadonnut 😆. Paras ratkaisu löytyi vasta myöhemmin, kun alettiin selailla yhdeltä tutulta mukaan saatuja ranskan oppikirjoja. Niistä löytyi selkokielistä kielioppia ja niistä on ollut muutenkin paljon hyötyä. Kiitos vaan Jaana!

Ranskan kieli riittää ranskalaisille

Suomessa on tottunut siihen, että kaikki puhuvat useampaa kieltä, kuin yhtä. Kiitos meidän koulujemme. Englannilla on pärjännyt maailmalla matkatessa melkein joka paikassa tai ainakin sillä yhdistettynä elekieleen ja käsillä puhumiseen. Niissä olen erityisen hyvä 😄, ja niistä on ollut apua täälläkin. Huono englanti taitaa olla maailman puhutuimpia kieliä, mutta mitä väliä onko se huonoa vaikkapa Vietnamissa tai Kiinassa, jos vastapuoli edes yrittää jotain englanniksi ja tullaan molemmat ymmärretyksi. Englanti on usein se ainoa ”yhteinen” kieli tasosta riippumatta.

Mutta nämä ranskalaiset aika harvoin puhuvat mitään muuta kieltä, kuin ranskaa. Miksi opetella esimerkiksi englantia, kun maailmankieli ranskalla pärjää joka paikassa = ranskankielisissä maissa. Ja miksi pitäisi matkustaa muihin, kuin ranskankielisiin maihin 😉. Yhdet naapurit ovat matkustaneet paljon, mutta Euroopan ulkopuolella vain joko Ranskan entisissä tai nykyisissä siirtomaissa. Osa sanoo, että joo, puhun hiukan englantia, mutta eipä sitä taitoa sitten käytännössä ole lainkaan. Ne, jotka puhuvat hiukan haluavat sitä mielellään harjoitella ja minulta ovat ihan täysin tuntemattomat ihmiset kysyneet, että voisinko tulla keskustelemaan heidän lastensa kanssa englanniksi, jotta he saisivat vähän harjoitusta. Kaikki leffat ja ohjelmat on dubattuja, joten niistäkään ei saa englannin treeniä.

En mitenkään väitä, että englanti olisi autuaaksi tekevä kieli, mutta väitän, että jos hiukkaakaan opiskelee yleensäkin muita kieliä, oppii hahmottamaan niitä paremmin ja pienelläkin sanavarastolla voi pärjätä ja päästä ns. alkuun. Olen itse opiskellut ruotsin, ranskan ja englannin lisäksi töiden vuoksi venäjää ja kiinaa ja yliopistossa huvin vuoksi saksan alkeita. Saksa on muuten kieli, josta en pidä yhtään, lopetin sen siis todellakin alkeisiin. Nyt tämän expat-kokemuksen myötä yritän toitottaa kaikille lapsille ja nuorille, että opiskelkaa myös muita kieliä, kuin englantia.

Jos osaa jotain kieliä, osaa myös muita kieliä

Minulla on todella hyvä kielikorva (kielipää ei ole läheskään samalla tasolla), joten olen esimerkiksi Tsekeissä käynyt pitkän keskustelun rouvan kanssa, jonka firma toi maahan mm. Rapalan uistimia ja muita suomalaisia tuotteita. Rouva ei puhunut kuin tsekkiä, mutta jostain mystisestä syystä ymmärsin häntä ja hän ymmärsi sen verran englantia, että saatiin keskustelu aikaiseksi. Sama on tapahtunut mm. Kiinassa useasti eli ymmärsin mistä puhuttiin. Tämä sai aikaan sen, että kiinalaiset kumppanit luulivat minun puhuvan ja ymmärtävän kiinaa paljon paremmin, mutta että häveliäisyyssyistä puhuin vain englantia. Varoivat siis palavereissa enemmän puheitaan 😄. Tämä hyvä kielikorva auttaa, kun joku yrittää vaikka huonolla suomella, ruotsilla, englannilla tms. selittää jotain. Yleensä pystyn jotenkuten ymmärtämään, mistä on kyse.

Mutta siis täällä, kun moni ei ole opiskellut mitään muuta kieltä, niin törmää siihen, että ei tule ymmärretyksi, jos lausuu sanan hiukankaan eri tavalla. Ei siis osata yrittää ymmärtää huonoa ranskaa tai murteellisesti puhuttua ranskaa. Mikä on aika jännää, kun täällä puhutaan niin monenlaista ranskaa. Jos ei ole käynyt paljoa kouluja yleensäkään, niin tuntuu olevan vaikeinta ymmärtää huonoa ranskaa, huolimatta siitä millaista ranskaa itse puhuu. Tai paremminkin siis ei ymmärretä yhtään erilaista ranskaa.

On myös tullut eteen tapauksia, että meidän ääntämisellemme nauretaan ja kun ottaa huomioon, että esim. mies aloitti nollasta 1,5 vuotta sitten, niin naureskelu tuntuu hiukan loukkaavalta. Varsinkin kun naureskelijat eivät yleensä puhu muuta kieltä, kuin ranskaa. Eipä tulisi koskaan itselle mieleen nauraa jonkun suomen ääntämistä. Tai nauraa ranskalaisille, jotka puhuvat englantia. Paitsi tälle videolle nauran yhtenään. Olen usein toistanut jonkun viisaan amerikkalaisen lausetta, että ”älä naureskele huonoa englantia puhuville. Heille se on toinen tai kolmas tai ties kuinka mones kieli ja usein et itse puhu kuin yhtä. Sitä englantia.” Sama sopii Ranskaan ja ranskaan.

Huvittavia tällaisia ”en mitenkään ymmärrä”-tapauksia on pari. Tilasin joskus aika alkuvaiheessa crepejä caramel-kastikkeella enkä sorauttanut ärrää riittävän ranskalaisittain, niin myyjä ei mitenkään ymmärtänyt sanaa caramel. Jos kastikevaihtoehdot olivat chocolat, caramel ja fraise, eikä mitenkään ymmärrä caramelia ilman soraärrää, niin 🙄🙄🙄. Tai leikkelettä ostaessa deux cents grammes (200 g) ei mene mitenkään jakeluun, kun myyjä ei ymmärtänyt sanaa gramme mun lauseessa. Kun ei ollut kunnon sorahtavaa ärrää. Tosin vaikeaahan se olisi päätellä, jos haluan salamia siivutettuna 200 jotain, että mikähän se viimeinen sana olisi. Kiloa 🤔. Siivua (tranche).

Kun jumittaa täällä, alkaa kielikin jumittaa

Olisipa ihanaa, kun pääsisi täältä välillä jonnekin muualla. Vaikka Australiaan, jos ei Suomi onnistu. Saisi puhua vapautuneesti jotain kieltä, joka sujuu paremmin kuin ranska. Ja ymmärtäisi kaiken mitä toiset puhuvat. Välillä kun oikein jumittaa kieli, niin tulee hillitön ärsytys ja seuraavaksi väsymys, että nyt en enää jaksa tätä kielitaidottomuutta. Mutta onneksi useimmiten ajatus on vaan, että onpa hyvä pakkokielikoulu, vapaaehtoisesti jollain kielikursseilla en tätä kieltä oppisi tätä tahtia ja tälle tasolle. Kielen oppiminen vaatii aikaa, vaivaa ja viitseliäisyyttä ja tiedän, että Suomessa minulta ei löytyisi noista mitään riittävästi. Enkä usko, että mieskään jaksaisi panostaa näin paljoa, jos ei olisi pakko.

Yksi syy, miksi haluaisin myös välillä täältä jonnekin puhumaan englantia on se, että unohdan välillä englannin sanat. Vaikka luen melkein pelkästään englanniksi, niin puhuttua tulee niin vähän, että alkaa kieli kadota. Yritin vetää jumppaa yhdelle tutulle ja joistain sanoista tuli mieleen ainostaan ranskalainen versio. Piti oikein pitkään miettiä, että mitä tämä on englanniksi. Juuri tästä syystä täällä on se keskiviikkokerho, jossa voi puhua englantia. Muiltakin alkaa kieli kadota, kun englantia ei todellakaan tule käytettyä. Se tuntuu muuten edelleen aika uskomattomalta, että sitä ei vaan täällä puhuta, osata tai ymmärretä. Mies saa puhua sentään töissä parin tyypin kanssa englantia päivittäin.

Suomi ei onneksi jumita eikä unohdu, puhun kuitenkin lähes päivittäin jonkun kanssa puhelimessa suomeksi ja tietysti miehen kanssa koko ajan. Vaikka välillä me puhutaan ranskaa keskenäänkin, mutta vain huvin ja urheilun kannalta. Uuden kielen opettelu vie tässä iässä selvästi aivokapasiteetista suurimman osan, joten esimerkiksi ruotsin kieli on nyt kadonnut ihan tyystin. Aluksi ruotsi jostain syystä vahvistui, kun aloitin täällä ranskan opiskelun, mutta nyt ei pysty muodostamaan minkäänlaisia lauseita. Täytyy muuttaa seuraavaksi Ruotsiin 😄.

Tieteellinen tiivistelmä ranskan kielestä eli hiukanko välillä (aina) ärsyttää:

1. kaikki yksinkertainen ja helppo on poikkeuksen poikkeusta, joka on joko jäänyt pois käytöstä tai sitten käytetään vain kirjallisuudessa tai hyvin virallisissa yhteyksissä.

2. ei ole sääntöä, jolla ei olisi poikkeusta. Poikkeuksia ei koskaan ole vain yhtä, vaan niin monta, että minusta olisi monesti jopa uuden säännön paikka.

3. artikkelit, nuo pikku turhakkeet, heitetään minun mielestäni ihan hatusta. Prepositiot, nuo toiset turhakkeet, sulautuvat ja sekoittuvat artikkeleihin liian innokkaasti. Jompikumpi tai molemmat voisivat hävitä maailmasta ilman mitään haittaa ekosysteemille.

4. lisää turhakkeita ovat kirjaimien päällä käytetyt aksentit. Kukaan ei tarvi niitä, eikä kaipaa. Itse en pysty mitenkään koskaan muistamaan eroja é, è, ê tai ë ääntämisen välillä. Sitten on tietysti myös tavallinen e.

5. Ranskan kieliopissa käsitellään myös sidontaa. On pakollinen sidonta, kiellettyjä sidontoja ja vaarallisia sidontoja. Monimerkityksellisyydestään huolimatta tähän tylsä esimerkki les auteurs vs. les hauteurs. Ottaen huomioon, ettei tuota h-kirjainta sanota (koska se on konsonanttinen hooo, erotuksena vokaalisesta hoosta. Pyydäpä ranskalaista kertomaan mikä ero näissä on), tuottaa hiukan haastetta, kun ensimmäinen pitää sitoa ja toista ei saa sitoa. Ranskan kielioppi pitäisi sitoa betonipainoon ja upottaa mereen.

6. aiemmin mainitsemani mennyt futuuri tai liittofutuuri ilmaisee tulevaisuudessa tapahtuvaa tekemistä tai tapahtumaa, joka on aikaisempaa kuin varsinaisen futuurin ilmaisema toiminta ja tapahtuma. Suomessa tätä vastaa – yllätys yllätys – mennyt aikamuoto perfekti. Kuinka selkeää. Tätä pitäisi käyttää, jos ironisesti tai epäuskoisesti puhuu menneen ajan tapahtumista. Tätä kuuluu siis käyttää, kun kerron ranskan kielen opinnoistani joskus tulevaisuudessa.

Summa summarum: ranskan kieli on haluttu pitää näin penteleen monimutkaisena, jotta sitä ei helpolla oppisi ja jotta pariisilaiset voisivat jatkossakin irvailla turistien mongerruksille. Muualla Ranskassa pärjää kyllä huonommallakin ranskalla ihan hyvin.

Tästä innostuneena ajattelin seuraavaksi opetella latinaa. Quod te non occidit, te fortior facit.

Talvi-iltain tarinoita

Talvi alkoi taas (justhan se oli viime vuonna) ja lämpötilat ovat laskeneet huolestuttavan alas, kiitos vaan La Nina. Aamulla on ollut välillä jopa +17 astetta ja se tuntuu todella kylmältä. Tuuli puhalsi pari päivää suoraan etelästä eli Antarktikselta ja sen kyllä huomasi. Nyt ollaan taas palattu normaaliin itätuuleen, tosin myrskyävään sellaiseen, ja lämpötila on päivisin noin 24 astetta. Sellainen sopivan oloinen suomalainen kesäkeli siis. Öisin on 21 astetta eli trooppisia öitä, kuten niitä Suomessa kutsutaan 😄. Eivät tunnu kovin trooppisilta täällä, vaan joka aamu käyn aamulenkillä keskusteluja tuttujen kanssa siitä, miten viileää on. Itsehän kuljen takki päällä, välillä takin alla on myös verkkatakki ja jalassa pitkät legginsit. Tästä saa jatkuvasti tutuilta täällä kuittailua, että millainen suomalainen palelee täällä, mutta tällainen hyvin klimatisoitunut. Ensimmäistä kertaa kaivoin nyt villatakin esille. Villasukat on olleet ahkerassa käytössä.

Mietin tässä, että vaikka onkin talvi, ja tänä vuonna on satanut vettäkin kuin parhaimpina syksyinä/talvina Suomessa ja pimeää on pidempään, niin ei täällä kuitenkaan tule sitä synkkyysahdistusta, kuin Suomessa. Kyllä upeilla maisemilla on todella suuri vaikutus omaan mielialaan. Se, että aurinko kuitenkin yleensä paistaa joka ikinen päivä, vaikka sitten vähän lyhyemmän aikaakin, pitää mielen virkeänä ja iloisena. Jokaiselle suomalaiselle pitäisi kustantaa kirkasvalolamppu, että selviäisi erityisesti loka-marraskuusta. Vielä näin puolentoista vuoden jälkeen tuo meidän ikkunasta näkyvä maisema jaksaa sykähdyttää joka hetki ja samoin auringonnousut ja -laskut ovat ihania. Kadehdin ihmisiä, jotka saavat aina asua tällaisissa paikoissa. Mutta siltikään en jäisi tänne pysyvästi asumaan, vaikka mahdollisuus olisi. Tykkään elää nykyajassa enkä enää 90-luvulla, se on ehkä yksi suurimmista syistä. Vähän kuten muodistakin sanotaan eli ”älä ota uusintaa” jos olet aikakauden jo kokenut 😆.

Kyllä näillä maisemilla jaksaa, vaikka olis vähän viileämpääkin.

Joskus viime talvena jo asiasta taisin kirjoittaa tai ainakin instassa mainita, että nämä talven värit ovat ihan ranskalaisia pastilleja (hehhee….). Aamut ovat persikkaa, vaaleanpunaista ja jopa vaaleansinistä ja -violettia. Talven auringonlaskut ovat kokonaan vaaleanpunaisia. Poissa ovat räiskyvät oranssit, punaiset, keltaiset ja tuo merikin näyttää jotenkin paljon sinisemmältä (ja kylmemmältä) verrattuna siihen turkoosiin. Rakastan tätä paikkaa kaikesta hässäkästä ja härdellistä huolimatta erityisesti näiden maisemien vuoksi. Tai ehkä juuri näiden maisemien vuoksi 😉.

Ihania aamuvärejä

Ei niin palveleva pankki

Kaikkea ei niin rakastettavaakin on taas ollut. Harkitsen vakavasti vaihtavani pankkia, mutta kun kyselin muilta expateilta, onko joku parempi, niin vastaukset vaihtelivat välillä ”joo, tämä on ehkä vähän parempi” ja ”ei, kaikki ovat yhtä paskoja”. Expatit tässä siis muita kuin ranskalaisia. Täällä on kaksi eri ryhmää, ranskankieliset expatit eli metrot ja sitten pieni joukko meitä muita. Meillä muilla on keskiviikkokerho, jonne voi mennä puhumaan englantia, kun ranska alkaa oikein tökkiä. Sinne tulee aina myös ranskalaisia, jotka haluavat petrata englantia ja sitten he päätyvät kuitenkin puhumaan ranskaa jonkun toisen, samasta syystä paikalla olevan ranskalaisen kanssa 🙄. Tekee hyvää kyllä välillä päästä oikein juttelemaan juttelemaan, kun ranskan kanssa täytyy edelleen miettiä aika paljon ja se on todella väsyttävää pidemmän päälle. Välillä on iltapäivisin sellainen olo, että en halua enää koskaan puhua kenenkään kanssa millään kielellä. Ei käy kateeksi tuota miestä, joka istuu kaikki päivät ranskankielisissä palavereissa. Ei hänkään iltaisin ole juttutuulella 😆.

En tiedä jaksanko vaihtaa pankkia, vaikka mieli tekisi. Käyn tässä nyt ensin never ending kirjeenvaihtoa pankkiyhteyshenkilömme kanssa rahansiirtomaksuista. Joita ei pitäisi olla, ja jos onkin, niin ne ovat tosi pienet, mutta kuitenkin saattavat sitten olla aika isot. Ohhoijaa. Nyt kun halusin siirtää isomman summan rahaa Suomeen, niin se ei tietenkään onnistu nettipankissa (joka ei edelleenkään meillä toimi) tai appsilla (toimii, mutta välillä voi olla vaikka kolmen viikon tauko, ettei pääse lainkaan katsomaan pankkitietoja tai ettei sinne päivity mitkään tapahtumat).

Menin siis pankkiin ja kas, rahansiirto tehtiin sellaisella paperilomakkeella, joita ei Suomessa ole pankeissa näkynyt varmaan sitten 90-luvun alun. Melkein viikon kesti, että paperi siirtyi meidän pankkihenkilön lokerosta managerin lokeroon ja sen jälkeen vasta siirtyi raha. Hivenen jännitin, koska raha lähti kyllä täältä tililtä, mutta ei näkynyt hetkeen Suomen tilillä. Pankissa eivät osanneet varmaksi sanoa, paljonko siirtomaksu olisi, hinnastosta huolimatta. Ehkä summa vedetään hatusta. Yllättävää kyllä, se oli nyt vähemmän kuin silloin, kun tein siirron itse mobiililla. Jolloin siis ei pitäisi mitään siirtomaksua edes olla.

Tuskin muuten voin vaihtaa pankkia ilman miehen, perheen pään ja ylimmän herran ja hidalgon läsnäoloa. Tunnetaankohan täällä valtakirjoja, ja jos kyllä, niin mahtaako mikään valtakirja olla kuitenkaan riittävän virallinen. Montako leimaa siihen tarvitaan? Naapuri tuskailee, kun heidän tilinsä on vain miehen nimellä ja hänen pitäisi kuitenkin hoitaa kaikki asiat, kun mies on pitkiä päiviä töissä. Ei onnistu, koska madame, tämä ei ole teidän nimelläne. He ovat sentäs ranskalaisia, ettei ole tuota kielimuuria, eikä siltikään suju mikään ainakaan helposti. Meillä on onneksi molempien nimi tilissä ja molemmilla on kortti. Miehellä tosin vain luottokortti, kun kahta pankkikorttia ei ollut mahdollista saada. Emme kyllä tiedä miksi. Ja kaikissa pankkiasioissa soitetaan miehelle, koska hän on the Mies. Joka kerta hän sanoo, että en tiedä asiasta yhtään mitään, lopettakaa soittamasta minulle, soittakaa vaimolle. Eivät tietenkään lopeta.

Suomi, tuo myyttinen maailman paras maa

Suomi on jo saanut parhaudessaan ihan myyttiset mittasuhteet, kun hehkutamme täällä niin, kuinka kaikki toimii ja nopeasti, ei ole byrokratiaa, eikä korruptiota, kaikki ovat niin onnellisia, että oksat pois ja talvella ei todellakaan ole niin kylmä, kuin kaikki luulevat. Ja kesät ovat pelkkää hellettä, katsokaa vaikka säätietoja nyt. Ja koko maa on ihan digitalisoitunut ja kaikki puhuvat vähintään kolmea kieltä. Nyt on jo yksi pariskunta ja yksi nuori mies, jotka olisivat muuttamassa Suomeen. Odotan jotain hienoa arvomerkkiä sitten tulevaisuudessa kaiken tämän positiivisen maakuvan eteen tekemäni työn vuoksi 😁. L’aamiaisgate, kuten Le Monde Marinin aamiaisepisodin nimesi, on hyvä esimerkki näistä Ranskan ja Suomen eroista.

Yksi oikeasti maailman paras asia on se, että Suomessa me luotetaan toisiimme. Vaikka somen perusteella sitä on välillä vaikea uskoa (erityisesti ennen kuntavaaleja). Käytiin uusien métro-naapureidemme kanssa keskustelua siitä, miten Ranskassa on edelleen niin hemmetin kauhea byrokratia ja vaadittujen paperien sekä leimojen määrä on valtaisa. Jos aiot irtisanoa asuntosi, sinun pitää lähettää kirjattu kirje vuokraisännälle ja säilyttää itselläsi kopio ja tietysti kuitit lähetyksestä. Edelleen sähköpostien aikakaudella. Naapurit sanoivat, että toki teillä Suomessa on täytynyt toimia samalla tavalla ennen sähköpostia ja sanoimme, että ei ole. Ihan on riittänyt opiskeluaikoina, että soittaa vuokranantajalle ja sanoo, että irtisanoisin vuokrasopimuksen. Kuulemma täysin uskomatonta. Ja suorastaan mahdotonta.

Mies on ihan hiilenä töissä, kun hän joutuu allekirjoittamaan päivittäin hirveän määrän papereita ja kaikki käskyt pitää antaa kirjallisena (ja allekirjoittaa ne) eikä mikään edisty, kun sitten odotellaan jonkun toisen allekirjoitusta. Ihan näin pahaa ei kuulemma ole Ranskassa kuin täällä, sanoi hänen yksi työkaverinsa, joka nyt lähtee yhdeksän vuoden jälkeen takaisin Ranskaan, mutta me emme usko. On kuitenkin. Itse jonotin postissa aikani saadakseni parkkisakon maksua varten leimamerkin, enkä tajunnut, että siihen minulle jäävään puoliskoon, tulee leimamerkin vastakappale todisteeksi siitä, että olen sakot maksanut. Rouva postissa oli onneksi tarkka, että madame, te tarvitsette tämän ehdottomasti. Sitten se leimamerkillä varustettu lappunen lähetettiin postitse sakkotoimistoon. Selväselvä. Sakko oli muuten 8,3 euroa. Ehkä ainoa edullinen juttu täällä.

Suurin digitalisaatiohyppäys on se, että yhden kauppaketjun kanta-asiakaskortti on sähköinen eli kännykässä. U s k o m a t o n t a. Mutta silti ruokakaupassa on edelleen heitä, jotka eivät koske pankkikorttiin. Lounasruuhka-aikoina on hyvä kaivaa kassista shekkivihko ja aloittaa se prosessi siinä kassalla. Menee ihan järki välillä siihen, miten jotkut jaksavat hoitaa kaiken shekeillä. Toki se maksaminen niillä on ihan jees esim. jossain markkinoilla, jos ei ole käteistä riittävästi, mutta niiden saaminen ei. Pankeissa on tosin sellaiset shekkiautomaatit, mihin ne shekit voi jättää. Sain juuri opastusta sen käyttöön, kun piti saada yksi shekki lunastettua. Minähän vuonna tänne tulee esim Apple Pay tai Mobile Pay? Tosin niistä menee varmaan aina erillinen palvelumaksu, jos yrittää rahaa siirtää jonnekin. Tuskin meidän aikanamme.

Tyyntä on edelleen

Muuten elämä on edelleen ihan normaalia, rokotukset etenevät ja nyt saa jo kaikki 12-vuotiaista ylöspäin käydä rokotettavana ilman ajanvarausta. Melkein 120.000 on saanut jo rokotuksen, puolet tästä kaksi rokotetta. Meillä annetaan toinen rokote kolmen viikon päästä ekasta. Rokotekattavuuden saaminen 70%:iin on kyllä työn takana, koska kanakit eivät ainakaan tunnu olevan kovin innoissaan ottamaan rokotuksia. Ymmärrän nuo hyvin eristäytyneet tribut, mutta en ymmärrä tässä Nouméassa ja ympäristössä asuvia, jotka käyvät esim. tehtailla töissä. Sitten jos ja kun tämä saari tästä taas lokakuun jälkeen aukeaa, olisi heidänkin kannaltaan hyvä olla rokotettu. En tiedä paljonko täällä kiertää disinfomaatiota ja paljonko on taas ”tämä on valkoisen miehen juttua” -mentaliteettia. Rokotepakkoon ei olla kuitenkaan vielä menossa, vaikka siitäkin on keskusteltu.

Pari tehdashyökkäysten ”war lordia” on pistetty vankilaan ja uhkailut sopimusten noudattamisesta jättämisestä pyörivät ilmassa. Ja seuraavan itsenäistymisäänestyksen päivä päätettiin. Se on 12.12.2021. Täältä lähti isohko delegaatio Ranskaan tapaamaan vastuuministeriä ja presidentti Macronia kai pikaisesti myös, mutta delegaatiosta jäivät pois nämä pro-itsenäisyys-tyypit. Ennen matkaa käytiin kiivasta keskustelua siitä, että äänestys pitäisi saada mitä pikemmin, mutta nyt aktivistikanakien mielestä tuo päivä on liian pian. Ei olisi saanut neuvotella, vaikka piti neuvotella ja neuvottelujen tulos on ihan surkea. Eikä heiltä kysytty, vaikka kyllä varmaan kysyttiin. Väärin sammutettu. En pysy mitenkään enää kärryillä, mutta ei pysy kukaan muukaan. Välillä vähän teini-ikäisten touhua, eivät ole edelleenkään saaneet valittua pääministeriä eivätkä osallistu hallituksen kokouksiin, jossa pääministeristä äänestetään. Itse kaatoivat hallituksen kuitenkin ja saivat enemmistön.

Pääministeriksi on nousemassa herra Mapou, sen Mapoun veli, joka masinoi USUP-liikkeen ja hyökkäykset tehtaalle. Eli hyvin vahvasti itsenäistymisen kannattaja. Mutta paikalliset ovat sanoneet, että äänestyksen tulos tulee olemaan selvä NON, koska wallislaiset eivät enää kannata itsenäisyyttä tai ehkä paremminkin eivät ole enää kimpassa kanakien kanssa. Tää on kyllä oikeasti niin sekavaa ja sakeaa soppaa välillä, että onneksi on paikallisia tulkkaamassa taustoja ja antamassa vähän tilannekuvaa. Ennen tänne tuloa mietin, että opin täällä keskustelemaan ranskaksi vaikka ruuasta ja viineistä ja sen sellaisista kevyistä jutuista. No nyt osaan keskustella todella hyvin referendumista ja sen mahdollisista seurauksista, aktivismista, mellakoista, politiikasta, kivien heittelystä, kyynelkaasusta ja kaikista tällaisista arkipäiväisistä asioista.

Mutta siis, tyyntä on, kenties myrskyn edellä. Muutama paikallinen tuttu on sanonut, että ei kannata yrittää täältä mihinkään ennen referendumia. Lentokenttä on helppo blokata ja ei tiedä yhtään mitä tässä vielä tapahtuu. Lennot tulee olemaan täynnä sotilaita ja poliiseja, joita tulee tänne ekstramääriä turvaamaan äänestyksen. Ehkä unohdan kaiken haaveilun Suomen vierailusta, vaikka karanteeni tuplarokotetuille saattaakin muuttua vain kolmepäiväiseksi. Pessimisti ei pety niin pahasti. Nautitaan nyt tästä talvesta, kun ei muutakaan voida. Parasta tässä talvessa on muuten se, että papukaijat ovat taas ilmestyneet meidän palmuumme. Ja pyörivät tässä muutenkin aktiivisesti. Haukat eivät ilmeisesti syö lainkaan näitä pikkulintuja, kun yläpuolella pyörivä haukkaperhe ei saa mitään paniikkia aikaiseksi. Heille riittää ilmeisesti kalat. Linnut laulaa muutenkin nyt paljon enemmän ja ymmärrän heitä hyvin. Kukaan ei jaksa niillä helteillä tehdä yhtään mitään. Mutta silti odotan, että kelit tästä pian lämpenevät taas 😉.

Olen ihan in love näihin papukaijoihin. Niitä on nyt tosi paljon.

Suunnitelmat vs. todellisuus

Juteltiin taas viikonloppuna, mitä kaikkea me mietittiin ja suunniteltiin ennen tänne tuloa. Tämä on meille pientä huvia, naureskellaan, että hei muistaks, piti sitä ja tätä sitten kun. Tärkeimpänä tietty se, että lähdettiin tyyliin ”hei hei, nähdään 6 kuukauden päästä”. No ei nyt ole nähty ketään edes 1,5 vuoden päästä. Alkaa pikkuhiljaa oikeasti patittaa tämä jumittelu täällä. Ajatus oli myös, että päästään joka vuosi nauttimaan Suomen kesästä. Eikä esim. marraskuusta, kun sitä ei kaivata lainkaan. Eilen oli nuorimman kummitytön rippijuhlat ja näiden tällaisten tapahtumien missaaminen tuntuu kyllä sydämessä.

Esimerkiksi mun kaikki pitkähihaiset t-paidat jäi Suomeen, kun ne eivät mahtuneet matkalaukkuihin ja ”otetaan ne sitten kesällä”. Eihän tässä muuten olisi mitään, mutta olisin tarvinnut niitä jo viime talvena ja nyt taas, enkä ole löytänyt kuin yhden vastaavan Decathlonin purjehdusosastolta. Siis ihan kirjaimellisesti kaupassa oli vain yksi ja sen jälkeen en ole niitä nähnyt. Osaa näistä ”otetaan sitten, kun tullaan” -jutuista on ihan mahdotonta löytää täältä. Eniten hauskuutta on saatu siitä, että unohdin kaikki mun bikinit Suomeen. En tajua edelleenkään, mitä siinä tapahtui. Mutta niiden korvaaminen on sentäs ollut täällä helppoa. Jos täältä jotain löytyy aina ja takuuvarmasti, niin bikineitä. Ja rantsusandaaleja, suuri osa ihmisistä kulkee flip-flopeilla vuoden ympäri oli tilaisuus mikä tahansa. Mun mieheni kuuluu tähän sarjaan myös. On kamalaa, jos joutuu laittamaan esim. tennarit jalkaan, jos on vähän fiinimpi tilaisuus.

Asioita, joita tällä hetkellä ei löydy mistään. Jodioimaton merisuola hienona ja karkeana. Halloumi. Hedelmät.

Sitten meidän piti tietysti saada säännöllisesti paketteja ja postia Suomesta, erityisesti salmiakkia ja purkkaa. Niin just. Juuri viime viikolla saatiin postia pitkästä aikaa. Nyt tuli kevään 2020 posteja, digi- ja väestötietoviraston lasku (sain sen kyllä sähköpostillakin silloin, kun sanoin, ettei näy eikä kuulu), jotain lehtiä ja Turun naapurien lähettämä postikortti huhtikuulta 2020. Mitähän kaikkea muuta on jumissa siellä jossain, missä nämäkin ovat vuoden lojuneet. Ja missä hemmetissä ne oikein lojuu. Täällä? Ranskassa? Tokiossa? Viimevuotiset paketithan löytyivät Thaimaasta ja palasivat sitten Suomeen. Nyt tosin sekä jenkki-Amazon että Ranskan Amazon näyttäisivät taas toimittavan tavaraa tänne saakka ja joidenkin muidenkin nettikauppojen worldwide shipping sisältää taas Uuden-Kaledonian. Salmiakit alkaa uhkaavasti loppua, jotain tarvii asialle tehdä. Savustuspussitkin loppuivat jo, vietettiin juhannus savustamalla lohta. Ja nyt tein taas savulohta ja sen lisäksi graavilohta, kylmäsavulohta, pastramia ja liemikypsennettyä lohta. Jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa. Kyllä maistuikin Suomelta.

Tähän mennessä olisi käyty jo Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Ja luultavasti Vanuatulla. Ja tietty Suomessa. Pääsis edes jonnekin. Naapurin kanssa juuri puhuttiin, miten alkaa tämä Nouméa ja oikeastaan koko Uusi-Kaledonia ahdistaa. Tämä on aika pieni paikka ja jos nyt kertaalleen on kiertänyt vaikka Grande Terren ympäri, niin ei täällä montaa paikkaa ole, mihin lähtisi uudelleen. Loyalty-saaret ajateltiin nyt käydä läpi, kun muuallekaan ei päästä, mutta näin talvella ei ehkä ole parhaat lomakelit täälläkään. Vaikka oliskin yli 20 astetta. Mun synttärit on heinäkuun lopulla, ja suunnittelin siihen Ilot Maitren reissua pariksi yöksi, jos kelit sallii. Mies sanoi, että miten sää ootkin syntynyt just näin talvella, vuoden kylmimpänä aikana. Niinpä. Tuleepa tämäkin koettua, että on keskitalven lapsia.

Voisin ehkä haluta tällaisen katamaraanin (kapteenin kanssa) synttärilahjaksi. Nimeäisin sen Rieslingiksi.

Tunteiden vuoristorataa

Vaikka maailmalla koronatilanne näyttää menevän parempaan suuntaan ja jopa Australia ja Uusi-Seelanti avautuivat toisilleen, niin meillä ei mikään taho näytä avautumisen merkkejä. Paitsi tuohon Aussi-NZ-matkustuskuplaan oltaisiin kuulemma tyrkyllä. Mutta muuten tänne tulijoille on kahden viikon karanteeni, sen verran joustettuna, että toukokuun puolivälistä alkaen rokotetuille karanteeni on vain viikon. No tästä johtuen päätimme, että ei edes mietitä Suomeen menoa, vaan mennään sitten marraskuussa, kun lennot aukeaa ja karanteenit toivottavasti poistuvat.

Kunnes sitten reilu kolme viikkoa sitten mies tuli töistä hyvin innostuneena (harvinaista 😆) ja sanoi, että hänen kollegansa on lähdössä vaimonsa kanssa kotimaahan, koska firma maksaa karanteenin ja sen ajan saa tehdä etätöitä. Lennothan meille kaikille ulkomailta rekrytoiduille maksetaan kerran vuodessa. Tämä etätyöjuttu oli merkittävä päätös, kun ei haluttu käyttää miehen lomia viikon vankilamaiseen hotellikaranteeniin. No ei kun tuumasta toimeen ja hiukan typerästi infoamaan perhettä ja ystäviä Suomessa, että jippii, me päästäänkin sinne nyt kesällä. Tavoitteeksi laitettiin lähtö juhannuksen jälkeen, noin 2,5 viikkoa Suomessa ja viikon karanteeni päälle. Ilmoitin toiveet yhtiön mobility-tiimille ja aloin suunnitella mitä pitää tilata Suomeen valmiiksi ja mites aikataulutetaan kaikkien tapaamiset.

Eipä innostuta ilman lupaa!

Eka vastoinkäyminen oli, että koiran vakkarihoitopaikka, erittäin ihana ja suosittu sellainen, ei vastannut mihinkään yhteydenottoihin. Huolestuttavaa. Etsin epätoivoisesti vaihtoehtoisia paikkoja ja yhden löysin tästä läheltä. Ihan ok, koira tuntui olevan kohtuullisen tyytyväinen, eikä vaihtoehtoja paljoa ollut, joten varasin sieltä alustavasti 3,5-4 viikkoa tietämättä vielä tarkkaan päiviä. Yksi tärkeimmistä asioista siis hoidettu. Myöhemmin vakkaripaikka vastasi, että heillä on jotain tosi isoja murheita ja ongelmia, ja ovat joutuneet sulkemaan paikan kokonaan. Todella sääli, se oli ihana paikka ja takapihalla virtasi joki, missä meidän uimarikoira sai käydä pulikoimassa. Eka sykloni teki heille massiiviset jättituhot, ja tuo samainen joki tulvi ja pyyhkäisi kaiken mennessään, mutta korjasivat kaiken ja homma näytti jatkuvan ihan ok. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta toivottavasti ei liity kenenkään terveyteen.

No ekan viestini jälkeen mobility-tiimi vastasi, että tsot tsot, ei täältä niin vaan lomalle lähdetä, että mies ilmoittaa pitävänsä lomaa, onko siitä keskusteltu esimiehen kanssa. No mitäs luulisitte? No sitten pitää täyttää joku sata lomaketta, sähköinen järjestelmä ja esimiehen pitää käydä kuittaamassa sitä sun tätä. Selvä selvä, hoidetaan. Kuviteltiin, että sinä aikana, kun viralliset kuittaukset tulevat, tiimi alkaa selvittää, miten karanteenissa on vapaata ja hommaa meille virallisen matkustusluvan. Hommahan menee niin, että ensin pitää saada gouvernementiltä lupa palata, sitten varata karanteeni ja sitten kun näistä on mustaa valkoisella, saa varattua Tontouta-Tokio-lennot. Karanteenit ovat hyvin täynnä, joten jännitettiin, että onko tilaa ja koska. Kun tiedetään päivä, niin lasketaan siitä sitten taaksepäin, koska lähdetään.

Kaikkea sitä oman työkokemuksen perusteella typerästi kuvittelee muiden työtehoista ja tehokkuudesta. Vaikka pitäisi jo tietää tämä tahti. Miehen esimies unohti kuitata luvan, siinä meni viikko ja sinä aikana ei tapahtunut mitään. Kukaan ei vastannut mihinkään viesteihin, ei kysymyksiin, eikä mihinkään koko aikana. Alkoi olla hiukan tuskanhiki koiran hoitopaikan kanssa, että kyllä sinne pitäisi saada asap ilmoitettua päivät. Ei vastauksia koko kolmeen viikkoon. Paitsi tällä viikolla. Firma ei maksakaan karanteenia, teidän pitää maksaa se itse. Uusi päätös. Ilmoittakaa asap maksatteko sen, sitten saatte liput ja laskun karanteenista. Jahas, paljonko se maksaa, kysyin? Ei taaskaan vastausta, vaikka kysyin kolme kertaa. Seuraavaksi kysyin, että anteeksi, mutta onko meille varattu jo jotkut lentoliput? Ja jos kyllä, olisi kiva tietää, että mille päiville. Pitääkö lähteä huomenna, viikon päästä vai koska?

In your dreams, hei!

Ei ollut lippuja, en saanut ikinä vastausta karanteenin hinnasta, joten käytin koko eilisen päivän ja kaikki mahdolliset tutut ja tuntemattomat, että sain selville sen hinnan. Hienoimmat hotellit on varattu ns. virallisille karanteeneille eli tänne tulevat poliisit, santarmit, opettajat, lääkärit, sairaanhoitajat, virkamiehet jne. pääsevät niihin. Valtio maksaa ne karanteenimaksut. Me muut, joiden matkat eivät ole niin tärkeitä tai oleellisia, joudumme kahteen muuhun hotelliin. Hinta viikolta 4300 euroa. 4300 €!!!!

Sisältää toki kolme ruokaa per päivä tuotuna alakerran ravintolasta (hampparibaarin tyylinen), mutta kaikki ja siis todella kaikki karanteeneissa olleet ovat sanoneet, että ruoka on ihan kamalaa. Se tuodaan laatikoissa oven taakse ja that’s it. Yksi keliaakikkonaapuri eli kolme ekaa päivää ilman ruokaa, kun ei tullut kertaakaan mitään gluteenitonta. Tämän meidän karanteenihotellin normaali viikkotaksa parhaimmassa huoneessa on 575€ eli kyllä tuolla summalla saa pientä voittoa tehtyä……kahden tähden hotelli, ei ulkoilumahdollisuutta. Paremmissa hotelleissa, joissa on pihaa, pääsee päivisin tunniksi ulkoilemaan. Muissa ollaan koko karanteeniaika lukittuna huoneeseen. 4300 € siitä ilosta on jotenkin aika paljon.

Samalla eilen sain tiedot vapaista karanteeniajoista, jotka sitten kyllä löysin itsekin netistä, kun sain muualta tiedon, mistä etsiä. Eli kolme viikkoa kesti saada tieto tästäkin asiasta. Olisivat edes sanoneet, että katso tuolta. Karanteenit ovat niin täynnä, että tästä syyskuuhun on vain neljä mahdollista päivää. Ensimmäinen meille ehdotettu on 2.7. Että jos nyt huomenna lähdettäisiin, niin ehdittäisiin olla Suomessa vajaa kaksi viikkoa 🙄. Just niin. Matkoihin menee pari päivää suuntaansa.

Mieletön ilo, mahtava patitus.

Alun mahtava innostus, sitten pieni kärsimättömyys ja huolestuminen vaihtuivat eilen uskomattomaan patitukseen ja suruun. Meni koko ilta märehtiessä ja jouduin laittamaan kavereillekin viestiä, että en tule kylään, on sen verran paha mieli. Eikä vähiten siksi, että missaamme nuorimman kummitytön rippijuhlat, ehdin jo innostua, että ihanaa, pääsemme sinne kuitenkin. Yö meni ihan pilalle saman märehtimisen ja kiukun takia. Tekisi mieli mennä potkimaan seiniä jonnekin. Ei omia, kun en tiedä miten nämä levyseinät kestää, pitäisi olla kuitenkin joku kiviseinä…..

Tänä aamuna kiukuttelin edelleen kaikille kavereille Suomeen, naapureille ja melkein muille leipomon asiakkaillekin. Huutelen kaikille, että 4300 euroa!!! Miettikää?!?! Kuulin vielä naapurilta, että hotelli on kanakien Province Nordin omistama ja kun ei ole vaihtoehtoa eli karanteeni on pakko, niin ei se ole tyhmä joka pyytää. Tyhmä on se, joka yrittää tulla tänne kaikesta torjunnasta huolimatta. Kyllä sitten on syytäkin maksaa tähtitieteellisiä summia. Mahtaako nämä rahat mennä itsenäistymisäänestyksen vaalikampanjoihin vai Sofinorin velkojen maksuun? Alan epäillä, että kanakit eivät halua tätä paikkaa lainkaan auki, kun tässä tienaa paljon paremmin, kuin normaalissa hotellitoiminnassa. Ei heitä kyllä ilmeisesti muutenkaan haittaa, että maa on kiinni.

Pieni toivon pilkahdus.

Mutta sitten luin aamun lehden. Yksi nainen on juuri voittanut oikeudessa juttunsa, jonka hän on nostanut pakkokaranteenista ja hänet määrättiin vapautettavaksi saman tien. Täällä onneksi oikeusjutut menee tosi nopeasti eteenpäin, kun ei ole samanlaisia ruuhkia kuin Suomessa. Rouvalla oli yksi rokotus pohjalla ja hän pystyi testein osoittamaan, että vasta-aineet ovat niin korkealla tasolla, että käytänössä hänellä on immuniteetti eikä hän voi tartuttaa ketään. Nyt hänen juristinsa on haastamassa hallintoa oikeuteen muistakin asiaan liittyvistä syistä eli karanteenien oikeudellista perustetta ja laillisuutta aletaan kyseenalaistaa nyt kunnolla. Juristin sanojen mukaan ”jos pystytään luotettavin testein todistamaan, että henkilöllä vasta-ainetasot ylittävät raja-arvot, henkilöllä on immuniteetti eikä hänellä ole tartuntaa, karanteeneilla ei ole mitään perustetta”. ”Ei ole mitään syytä pakottaa henkilöitä absurdiin pakkokaranteeniin”.

Eli nyt elän taas toivossa. Mutta ei ehkä kannata, koska siihen, että karanteenit virallisesti poistettaisiin kaikesta tästä huolimatta menee aikaa. Itse olen sitä mieltä, että tässä on taustalla sekä poliittisia että taloudellisia syitä, eikä todellakaan terveydellisiä syitä. Minusta karanteenit ovat hyvä juttu, kun Ranskasta tulee niin paljon rokottamatonta porukkaa, mutta sitten me muut. Ja me oltaisiin oltu Suomessa, missä tilanne on jo tosi hyvä. Ehkä en eläkään vielä missään toivossa. Ajattelen, että marraskuussa sitten ja kaikki mikä tapahtuu aikaisemmin on yllättävää plussaa.

Jos jotain positiivista tästäkin episodista koittaa löytää, niin koiraa ei tarvi nyt viedä hoitoon. Ja onhan se nyt ehkä sittenkin kivempi päästä Suomeen marraskuussa 🙄.

Näihin kuviin, muttei tunnelmiin.

Sataa, sataa, ropisee ja vähän kiehuukin taas

Meillä sataa. Enemmän kuin miesmuistiin. On satanut käytännössä joulun välipäivistä alkaen, vaikka välillä on onneksi ollut myös aurinkoisia jaksoja. Normaalisti sadetta tulee runsaasti kuumina kesäkuukausina eli helmikuussa ja erityisesti maaliskuussa, mutta nyt sitä tulee edelleen näin toukokuun loppupuolella. En tiedä kumpi on epämiellyttävämpää, aikaisempi kuuma kostea vai tämä viileä kostea. Jatkuvasta sateesta on ollut seurauksena muun muassa se, että kaikki on homeessa. Ihan kaikki.

Huhtikuun alussa oli pakko pestä joka ikinen vaatekappale neulepuseroita lukuunottamatta (niitä ei ole kertaakaan tarvittu, mutta villa näyttää olevan erinomainen materiaali säilymään kosteassa kelissä). Ja kaikki kengät, vyöt ja laukut olivat myös homeessa. Nahka ei ole hyvä matsku tänne, nahkatakit olivat myös vähän huonossa jamassa. Pahiten oli kärsinyt öljykangastakki ja siitä ei ehkä tule enää käypää takkia. Seinissä ja ovissa on pyyhkimällä pois lähteviä homepilkkuja. Ja tietenkään mikään ei kuivu, kun aurinko ei paista. Kosteimpana aikana huonekalut, erityisesti sohva ja sänky, oli suorastaan märät ja ne piti siirtää aina auringon vähänkin paistaessa ikkunan viereen tai terassille kuivumaan.

Koska pyykit eivät kuivuneet millään pahimpaan aikaan, niin on pitänyt turvautua erilaisiin kuivatusratkaisuihin. Suosituin on tietysti fööni. Minä vein vaatteet välillä naapuriin, heillä kun on kuivausrumpu. Tosin ilmankosteuden vuoksi kuivausrummun normaali poistoletku ei riittänyt, vaan kylppärin katosta ja seinistä valui vettä solkenaan. Jossain vaiheessa lakkasin välittämästä siitä, että lenkkarit on koko ajan märät, kun ne kastuvat kuitenkin lenkillä heti uudelleen. Parempi käyttää yhtä märkää paria koko ajan, eikä kastella kaikkia. Vilustumista kun ei ole vielä tarvinnut pelätä.

Yksi australialainen selitti, että hän kuivaa aina aamuisin ne vaatteet, mitä kulloinkin tarvitsee, ex-tyttöystävän jättämällä föönillä (ilmeisesti oli pakko korostaa, että se on ex-tyttöystävän 🤨). Samainen tyyppi sanoi minulle, että eihän teillä Suomessakaan pyykki kuivu, koska vesi jäätyy ennen kuin haihtuu. Sanoin, että tuo ongelma on varmaan enemmän iglussa tai Siperiassa, kuin meidän rutikuivissa ja tiiviissä keskuslämmitysasunnoissamme, mutta toki saattaa ongelma olla jossain sellainenkin. Ja sanoin myös, että vastoin kaikkia ihmeellisiä ennakkokäsityksiä, Suomen kesä on yleensä oikeinkin lämmin.

Kylmää ja kosteaa

Ilmastointilaitteessa on kyllä kuivaustoiminto, mutta se vetää samalla lämpötilan todella kylmäksi eli sitä ei voi käyttää öisin. Ja nyt kun ollaan siirtymässä ensimmäiseen talvikuukauteen eli kesäkuuhun, aamulämpötilat ovat laskeneet 20-22 asteeseen ja nämä yksinkertaiset ikkunat ja eristeettömät rakenteet tekevät huushollista aika luihin ja ytimiin uppoavan kylmän. Villasukilla ja collegehousuilla on ollut nyt tänä syksynä tarvetta. Vink vink Suomeen neuloosiystävälleni Lauralle, että saattaisin tarvita uusia villasukkia.

Samoin on pitänyt lämmittää sähköllä vettä. Vedenlämmitin oli alkuun kahdeksan kuukautta päällä ihan turhaan. Se oli jätetty päälle edellisten asukkaiden muuttaessa eikä välitystoimiston ihminenkään tiennyt asiasta. Normaalisti vesi lämpenee aurinkopaneeleilla ja jos on todella pilvistä, niin kolmantena päivänä on hyvä laittaa sähkölämmitys päälle. Sähkölasku tippui mukavasti, kun laitoin lämmityksen pois, onneksi vuokraisäntä kävi katolla ihmettelemässä jotain muuta juttua ja huomasi, että meillä on jatkuvasti lämmitys päällä. Mutta nyt kun ei aurinkoa paljon näy, pitää käyttää sähköä. Olen käynyt montakin kertaa aika kylmässä suihkussa, kun olen unohtanut laittaa lämmityksen päälle. Jos on juuri ollut koiran kanssa vesisadelenkillä ja haluaisi kuuman suihkun, niin tuo unohdus ottaa pattiin aika lailla.

Fiilis on aikalailla sama, kun joskus Euroopassa reissatessa, kun sinne on iskenyt viileät kelit ja kiviseinät ja yksinkertaiset ikkunat päästävät kaiken kylmän läpi. Muistan yhden kerran, kun olin ystävän luona Veronassa ja sinne iski todella kylmät kelit, ehkä 15 astetta tai jopa vähemmän. Asunnon kylppäri oli jättikokoinen, kahdella isolla, parvekkeelle aukeavalla lasipariovella varustettu huone. Hytisin suihkussa ihan jääkalikkana, kun myrskytuuli pamautti ne lasiovet auki ja yritin suihkusta huudella ystävälleni, että apua apua, tule sulkemaan noi. Ei hän tietenkään kuullut ja niin kauan keräsin rohkeutta poistua suihkusta, että lämmin vesi loppui. Pahoittelut edelleen kaikille hänen silloisille kämppiksilleen. Kyllä eristetyt asunnot, lämmitys ja kunnon ikkunat on kiva juttu. Tosin miksi investoida niihin, jos viileät kelit iskevät ehkä kerran 20 vuodessa….. Opiskeluaikoina yksi vaihtarityttö lämmitteli ylioppilaskylässä pitämällä uunin luukkua auki. Mekin voimme ehkä hätätapauksessa tehdä niin 😆. Näillä sähkönhinnoilla se on tosin aika kallista.

Yhtään ei tee enää mieli uimaan. Josko niiden haiden takia on muutenkaan enää tehnyt.

Jatkuvalla sateella on pitkäaikaiset vaikutukset

Yksi ainoa positiivinen juttu tästä tulee mieleen ja se on se, että kun teen nyt pientä puutarha/piharemppaa, niin tuo läpikastunut maa on helpommin muokattavissa, kuin se sementinkova kuiva maa. Saas nähdä kuolevatko kaikki maahan istuttamani kasvit tähän kosteuteen. Ainakin melkein koko saaren vesimelonisato tuhoutui sateiden vuoksi, avocadokausi on nyt parhaillaan menossa eikä senkään sato hyvältä näytä ja perinnekasvit taro ja jamssi tekevät surkean pientä satoa. Ne kaksi ovat kanakien traditioissa hyvin tärkeitä, joten huolestuneita juttuja on vähän väliä lehdessä. Esimerkkinä yhden puutarhurin sato: normaalivuonna alkuvuonna hän tuottaa 25-30 tonnia vihanneksia, nyt ei ole neljän ekan kuukauden aikana tullut edes tonnia. Ja koska myös kasvien juuret mätänevät tällä kelillä, niin tappiot saattavat olla valtavat. Hyttysten ja muiden tuhohyönteisten määrä on myös lisääntynyt ja kuten viimeksi kirjoitin, niin noita hyttysiä ei kaipaisi lisää. Etteivät taudit leviä.

Tällaisia löytää, kun tekee puutarhatöitä.
Tällaisenkin voi löytää kesken puutarhahommien.

Ja mistä tämä kaikki sitten johtuu. No La Nina-ilmiöstä tietenkin. Normaalisti tässä meillä sataa koko vuonna 800 – 1200 mm ja nyt on tullut neljässä kuukaudessa 1500 mm. Miehen työpaikalla satoi yhtenä päivänä kolmessa tunnissa 209 mm ja 12 tunnin aikana sillä alueella satoi 430 mm vettä. Ennusteen mukaan La Nina häipyisi tästä tämän kuun jälkeen, mutta silti ei voida ihan normaalia kuivaa keliä odottaa, mutta lähempänä normaalia kuitenkin. Ja hyvässä lykyssä keli pysyy hiukan kuivempana lokakuuhun saakka. Sitten varmaan tiedetään, tuleeko La Nina uudelleen. Eilen satoi tuossa viereisessä kaupungissa Dumbéassa taas parissa tunnissa 108 mm, joten ei toivoakaan päästä mihinkään vaeltelemaan tai maastopyöräilemään.

Yhden päivän sademääriä.

Meidän suosikkipaikka eli Dumbéan luonnonpuisto joen varrella on näillä keleillä pelkkää liukasta, punaista mutamönjää ja tulvivaa jokea. Samoin kun tuo meistä etelään oleva alue, jossa mielellään myös käydään. Huolestuttavaa on, että kaikkien näiden sateiden jälkeen maaperä alkaa olla todella vettynyt ja voi olla odotettavissa pahempia maanvyörymiä. Ensimmäisen syklonin jälkeen tässä Nouméassa oli jo muutama paha maanvyörymä ja meidän läheisen Ouen Toron rinteet ovat rapisseet urakalla. Rinteisiin on istutettu paljon puita, mutta osa on vielä ihan paljasta ja niiltä kohdin saattaa vieriä päätä isompia kivenmurikoita suoraan autotielle. Pari viereistä naapuritonttiakin alkaa kutistua, kun niistä vyöryy maata ja kiviä tuohon meidän kadulle. Meidän tontti on onneksi molemmilta puolilta vahvistettu, eikä ole paljasta maata näkyvillä lainkaan. Täällä Tyynellämerellä joidenkin saarivaltioiden uhkana on veden pinnan kohoaminen, mutta meillä ehkä nyt ennemminkin se, että vyörytään yhtenä mutavellinä tuonne mereen 😅.

Tällainen juttu oli blogin julkaisun jälkeen lehden etusivulla.
Puolen vuoden sademääriä tänä kesänä. Yatessa satanut yli kolme metriä vettä.

Tehdaskaupan jälkipuinti

Tähän ankeaan keliin sopii se, että nyt kun vihdoin ja viimein yrityskauppa on tehty (minusta hiukan epämääräisellä ostajakombinaatiolla) ja nyt mies on peräti kolmatta viikkoa normaalissa työrytmissä, niin on alettu pidättää ja tuomita hyökkäyksissä mukana olleita ihmisiä. Myös ns. pääjehut, jotka eivät ole missään vaiheessa myöntäneet käskeneensä tekemään mitään, mutta jotka johtavat esimerkiksi Ican-ryhmää, pidätettiin 96 tunniksi kuulusteluita varten. Eilen uutisoitiin, että taas yksi mies tuomittiin vankilaan 30 kuukaudeksi osallisuudestaan tehdashyökkäyksiin ja väkivaltaan santarmeja ja työntekijöitä kohtaan.

Aika tylyä luettavaa oli, koska hyökkääjien tarkoituksena oli todellakin vahingoittaa tehdasta mahdollisimman paljon ja pelotella työtekijöitä niin, että kukaan ei olisi uskaltanut tulla enää töihin ja tehdas olisi saatu lopetettua. Työntekijöitä uhkailtiin mm. jalkajousilla. Taustalla oli suoranaiset valheet tehtaan ympäristöuhasta ja -vaikutuksesta, sekä kanakien kunniaan ja lojaalisuuteen kuuluvat jutut eli jos pomo käskee, niin silloin on mentävä. Ja tietenkin se kovaa huudettu vaatimus ”Usine du Sud, Usine pays” eli toive tehtaan saamisesta ns. omaksi. Tämä tuomittu mies myönsi, että ”isoveljet” olivat antaneet heille määräyksiä ja luvassa olisi ollut ”rahoitusta omiin projekteihin ja hyvä elämä”.

Siellä se entinen Vale Grand Sud, nykyinen Prony Express-alus kyntää harmauden keskellä kohti tehdasta. Nyt on hetkellisesti ainakin taas niin turvallista, että alus voi kulkea joka päivä.

Pelkästään tämä yksi mies heitti yhden hyökkäyksen aikana 37 ammusta (kiviä, Molotovin cocktaileja, pulloja täytettynä esimerkiksi ulosteilla, kemikaaleilla jne). Seuraavana päivänä hyökkääjiä oli jo 40, aseistautuneita sellaisia. Kiva tässä jälkikäteen miettiä, että oma mies oli sen 200 henkilön joukossa, jotka olivat koko ajan töissä ja tehtaalla. Vaikkakin siellä oli parhaimmillaan 80 santarmia suojaamassa heitä. Kun tekosyynä oli tavoite saada ympäristölle vaarallinen tehdas suljettua kokonaan, niin tuomarikin oli sitä mieltä, että siitä näkökulmasta hyökkääminen vaarallisia kemikaaleja ja aineita täynnä olevalle tehtaalle ei oikein tue tätä väitettä. Ympäristökatastrofi olisi ollut paljon lähempänä sitä kautta. Arvion mukaan tehtaalle aiheutetut vahingot ovat noin 60 miljoonan euron luokkaa. Summa, jota ei tietenkään mitenkään saada takaisin. Kaiken taustalla vain se pelko (ja viha) siitä, että kaupan myötä Valen maksamat rahat lakkaavat virtaamasta tiettyihin taskuihin. Pikkutekijät joutuvat linnaan, eivätkä koskaan voi maksaa mitään korvauksia ja ”isoveljet” saattavat päästä pälkähästä.

Toinen puoli eli Ican, USUP ja ”isoveljet” pitävät näitä oikeudenkäyntejä ja oikeastaan koko hyökkäyksiä Valen syynä, koska ”Valella oli huonoa johtamista ja huonosti valittu ostajaehdokas”. Ja yksi taho jo ehti kommentoida, että ottaen huomioon nyt nämä kuulustelut ja oikeudenkäynnit, voi olla vähän haastavaa sitten kuitenkaan noudattaa 4.3.2021 solmittua ”rauhansopimusta” tähän kauppaan liittyen ja palata normaaliin. Että uutta hässäkkää odotellessa. Ei taida edes vesisateet viilentää tunteita.

Kohti uusia kähinöitä 😅

Mielenkiintoista nähdä miten tämä kaikki vaikuttaa tulevaan kolmanteen itsenäistymisäänestykseen. Osa haluaisi äänestyksen nyt heti. Virallisesti sen pitäisi olla ensi huhtikuussa, mutta Ranskan vaalit sekoittavat asiaa. Ranska ei halua tätä äänestystä sotkemaan tulevia presidentinvaaleja. Paljon on keskustelua siitä, että nyt kanakien eli kyllä-äänten kannatus on alhaisempaa tämän tehtaille aiheutetun kaaoksen ja tappioiden vuoksi, mutta myös siksi, että tälläkään hetkellä täällä ei ole vielä pääministeriä. Kanakit kaatoivat wallislaisten avulla hallituksen alkuvuonna, mutta eivät ole onnistuneet pääsemään sitten enää sopuun pääministeristä. Viimeisimmissä pääministerivaaleissa kanakit ovat boikotoineet tilaisuutta, ja tämä tapa toimia ei oikein herätä täällä luottamusta siihen, että itsenäistymisen jälkeen hommat toimisivat kovin mallikkaasti.

Olisi kiva elää taas hetki ns. normaalitilanteessa, sellaisessa kun meillä oli viime vuonna kunnes tämä kaikki räjähti käsiin. Yli puolessa vuodessa ehtii jo unohtaa, millaista se sitten olikaan. Olispa kiva myös palata tämän sään suhteen ns. normaalitilanteeseen eli La Nina voisi poistua täältä jonnekin muualle tai hiipua pois kokonaan. Kuulin eilen, että jossain harvinaisissa tapauksissa La Nina voi esiintyä kaksi vuotta peräkkäin ja kun ottaa huomioon, miten epätavallisen poikkeuksellista tämä koko meidän aikamme täällä on ollut, niin eiköhän ensi tammikuussa saada toivottaa La Nina taas tervetulleeksi. Tai ainakin tulleeksi. Joka tapauksessa viikonloppuna on pakko päästä Chateau Royalin span saunaan lämmittelemään 😄.

Jotain positiivistakin

Ai niin, erittäin positiivista on se, että meidät on jo molemmat rokotettu kahteen kertaan Pfizer-BionTechilla ja nyt rokotetaan jo kaikkia yli 16-vuotiaita. Melkein 40.000 on saanut jo molemmat rokotteet ja ekan rokotuksen yli 46 000 eli hyvin tämä täälläkin etenee. Rokotettavia eli yli 16-vuotiaita taitaa olla 200.000. Lennot on silti rajoitettu lokakuun loppuun ja karanteenia on rokotetuillekin vielä viikon verran. Silti 🥳🥳🥳 koska kyllä tämä ehkä tästä. Koko rokotusprosessi sujui molemmilla kerroilla vallan täydellisesti ja muutenkin tämä terveydenhuolto täällä saa täyden kympin. Siihen kyllä tulee valitettavasti muutos, jos tämä tästä itsenäistyy, kun lääkärit palaavat takaisin Ranskaan niin, että hippulat vinkuvat.

Tämän hetken kaipauslistan TOP 5

  • Kauraleipä oltermannilla ja kalkkunaleikkeellä
  • Toimiva pankki (pankin vaihtourakka ehkä edessä 😣)
  • Patteri tai ilmalämpöpumppu lämmitystoiminnolla
  • Tropiikin sateet kestävät goretexit. Nykyisistä menee vesi läpi minuutissa
  • Uusi kana (edellinen kuoli yhtäkkiä 😭)

Ja ikuinen ykköstoive: toimiva ja nopea netti.