New Caledonian Day

Posted on by toispualpalloo

Tänään 24.9. täällä vietetään Uuden-Kaledonian päivää tai kansalaisuuden päivää. Sillä juhlistetaan samaista päivää vuonna 1853, kun tämä saariryhmä siirtyi virallisesti Ranskan hallinnoimaksi Napoleon III käskystä. Sitä ennen nämä saaret kuuluivat briteille, olihan tämän löytänyt brittien ylpeys eli tutkimusmatkailija James Cook vuonna 1774. Herra Cook purjehti täällä päin kolmasti ja hän mm. kartoitti Uuden-Seelannin ja Australian rannikkoa, löysi Havajin, Cookin saaret, Uudet-Hebridit ja monta muuta paikkaa. Uusi-Kaledonia muistutti hänestä Skotlantia, joten siksi nimeksi tuli Caledonia. Caledonia on latinaa ja se on roomalaisten antama nimi valtakuntansa ulkorajan eli Hadrianuksen muurin toisella puolella olevalle alueelle eli sitkeälle Skotlannille.

Cookin jälkeen täällä kävivät monet muutkin, lähinnä valaiden metsästäjiä ja muita kalastajia. Kun santelipuusta alkoi tulla haluttua kauppatavaraa, alkoi tänne tulla kauppiaita enemmänkin ja heitä asettui maahan myös pysyvästi. Niin kauan kun kauppaa käytiin rehdisti, olivat kaikki tervetulleita, mutta santelipuuvarantojen ehdyttyä täältä alettiin viedä kauppatavaraksi ihmisiä. Lähinnä Fijin ja Queenslandin sokeriplantaaseille. Tätä ei hyvällä katsottu ja ulkopuolisten ja paikallisten välille tuli pientä skismaa.

Lähetyssaarnaajien aika

1800-luvulla tänne tuli myös brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka ensi töikseen tai ainakin kolmantena päivänä, kehittelivät säädyttömille ja puolialastomille paikallisille naisille uuden vaatekappaleen eli robe missionin. Se on edelleen kanakien parissa hyvin suosittu vaatekappale ja niitä näkyy paljon, myydään paljon ja se on suorastaan kansallispuku. Nuoriso sitä ei juurikaan käytä. Itse sain sellaisen toukokuussa lahjaksi ja olin lahjastani hyvin iloinen. En tosin ole varma voiko valkoinen nainen käyttää sitä julkisesti vai onko se loukkaavaa, joten mekko on pysynyt kaapissa. Lähetyssaarnaajilla oli nakujen naisten lisäksi muutenkin hiukan haastavaa täällä, osa syötiin ja nunnia piti lähettää välillä Australiaan saamaan hermolepoa.

Kaksi rouvaa robeissa.

Ja täällä tosiaan kypsähdettiin törkeisiin kauppiaisiin, jotka viekkaudella ja vääryydellä houkuttelivat kanakeja laivoihinsa ja veivät heidät sitten orjiksi. Eurooppalaiset toivat tänne myös tautinsa tullessaan ja vastustuskyvyttömät paikalliset kuolivat niihin sankoin joukoin. Näistä syistä johtuen valkoista miestä katsottiin karsaasti eikä täällä ollut mukavaa vastaanottoa. Esimerkiksi 1849 amerikkalainen alus Cutter koki täällä karmean kohtalon. Koko miehistö tapettiin ja syötiin Pouman klaanin toimesta. Enää tätä kannibalismia ei onneksi ole, mutta isäni varoitti silti meitä ennen bougna-kokkaamisvierailua, että kannattaa katsoa minkä kokoista pataa kaivetaan esiin 😂😂.

Jännittävää historiaa riittää

Historiasta täytyy kirjoittaa muutama erillinen blogipostaus, sen verran täällä on mielenkiintoista tapahtumaa ollut. Ranska käytti tätä saarta alkuun lähinnä vankilana, joka tänne perustettiin 1860 tuohon Nouvillen saarelle. Se on toisaalta viehättävä ja toisaalta vähemmän viehättävä saari aivan Nouméan keskustan kupeessa, josta on pitänyt tulla uusi, hieno asuinalue. Samaisella saarella on kanakien oikeuslaitos eli senat coutume, yliopistokampus, iso sairaala, mielisairaala, vankila ja suurin lukio (mielenkiintoinen sekoitus 😄) ja jo rakennettuna muutama upealla merinäköalalla varustettu asuinkompleksi. Ongelmana on vain pari kolme jatkuvasti laajenevaa squatia (slummia), joka estää laajemmat rakennusprojektit. Varsinkin nyt ennen äänestystä kaikki kiinteistöprojektit ovat holdissa, mutta Nouvillessa kaikki on seis myös näiden slummien vuoksi.

Tälle laiturille ranskalaiset vangit saapuivat 1864-1931

Tähän väliin täytyy mainita, että täällä ei kenenkään tarvitsisi asua slummissa, vaan tarjolla on asuntoja. Mutta koska niissä ei ole juurikaan omaa maaplänttiä tarjolla, mikä on kanakeille ja kanakien kulttuurissa erittäin tärkeä asia, on tässä Nouméassa ja lähialueilla myös muutama squat. Osaan on vedetty sähköt ja vesi, osaan ei ja homma perustuu siihen, että jos onnistut asumaan jossain 10 vuotta ilman, että sinua mihinkään siitä karkoitetaan, niin se maapala on sinun. Olen kuullut, että näissä rakennuksissa on sisällä ihan miellyttävät asuintilat ja jopa uudet keittiöt, mutta on ne silti ulkoapäin katsottuna karmeita. En soisi kenenkään joutuvan asumaan sellaisissa aaltopeltihökkeleissä.

Citizenship Day

Mutta tämä aihe oli siis Fete Citoyenne, Citizenship Day tai New Caledonian Day, jota on juhlittu vuodesta 2000 alkaen. Ranska myönsi vuonna 1953 kaikille täällä asuville Ranskan kansalaisuuden eli heillä on käytännössä triplakansallisuus: he ovat neocaledonienneja, ranskalaisia ja eurooppalaisia. Tämä juhlapäivä on viime vuosina ollut erityisesti itsenäisyyttä kannattavien eli kanakien juhla, mikä on minusta ehkä hiukan ristiriidassa juhlapäivän perustan kanssa eli juhlitaan Ranskan hallinnon alle joutumista. Kanakit varmaankin juhlivat tänään sitä, että heidät on eri sopimuksissa todettu alkuperäiskansaksi. Odotettavissa on erittäin voimakasta vaalityötä myös tänään, kun näin lähellä itsenäistymisäänestystä ollaan.

Itsenäistymisäänestysten ajat on päätetty Nouméan sopimuksessa, joka allekirjoitettiin 1998. Tätä sopimusta edelsi Matignonin sopimus vuonna 1988. Tämä sopimus päätti verisen 80-luvun ja esti tätä maata sortumasta pahempaan sisällissotaan. Matignonin jälkeen parin kuukauden päästä eli elokuussa 1988 allekirjoitettiin vielä Oudinotin sopimus, jonka tavoitteena oli uudelleenorganisoida kaledonialainen poliittinen järjestelmä. Kanakien legenda Jean-Marie Tjibaou oli neuvottelemassa ja allekirjoittamassa näitä sopimuksia. Herra Tjibaousta voi lukea lisää mun seuraavasta postauksesta.

Me lähdemme tästä minilomalle pohjoiseen provinssiin ja itärannikolle eli 100% kanakien hoodeille. Ja herra Tjibaoun kotiseuduille. Ans kattoo, millaiset hurlumheijuhlat ja agitoinnit siellä on menossa. Toivon, että saamme kuitenkin olla rauhassa ja ettei tule mitään kärhämää missään. Juuri nyt ei ehkä olisi ihan paras aika lähteä mihinkään Nouméasta, mutta miehellä alkaa olla loman tarvetta ja lähihoodit on jo nähty.

Alan olla muuten sitä mieltä, että nyt saattaa tulla äänestyksestä OUI-tulos. On niin näkyvää ja aktiivista liikehdintää. Toki lojalistitkin ovat aktivoituneet, kuten jossain aiemmassa postauksessani mainitsin, mutta en tiedä riittääkö se. Edelleenkään en ole nähnyt vielä mitään selostusta siitä, mitä sitten tehdään, jos tulos on todellakin KYLLÄ.

Jättiläisellä tuli mitta täyteen!

Posted on by toispualpalloo 1 Comment

Brasilialainen jätti eli miehen työnantaja tipautti viime viikolla kunnon pommin kaikelle kansalle. Tehdas saatetaan sulkea. Kaikki, jotka tietää jotain kaivosalan tehtaista, tietävät, että se päätös on massiivinen ja vaatii rahaa ajaa tehdas alas. Nyt kyseessä on vielä suhteellisen uusi eli kymmenen vuotta vanha tehdas, joten uutinen on siinäkin suhteessa todellinen pommi.

Viikon pääuutinen

Taustalla on myyntiprosessi (siis tämän Uuden-Kaledonian tytäryhtiön), joka lähti käyntiin sen jälkeen kun mies oli allekirjoittanut sopimuksen. Meitä infottiin tästä hyvissä ajoin ja mies olis varmaan voinut sopimuksestaan tämän vuoksi irtautuakin. Päätimme kuitenkin lähteä, koska ajatuksena oli, että myyntiprosessi sujuu kuten yleensäkin näissä tapauksissa – eli hyvin – ja työvaatteissa vaihtuu vain nimi. Potentiaalisia ostajia oli useampia, yhden kanssa aloitettiin keväällä tiiviimpi neuvottelu ja homman piti olla nyt paketissa. Mutta eipä ollutkaan, kun yksityisten yritysten kauppaan sotkettiin politiikka JA tämä itsenäistymisprosessi.

Australialainen ostaja vetäytyi kaupasta

Kuppi meni vihdoin nurin.

Ymmärrän ostajan investorien perääntymisen, koska kanakit järjestivät täällä parhaan esityksen siitä, kuinka vaikea täällä on yritystä pyörittää. Tiesulut, lautan blokkaaminen, työntekijöiden töihin pääsyn estäminen yms. toimet ovat ihan arkipäivää, mutta sen päälle kanakit sulkivat myös kaivoksen (omansa siis, kaikki kaivokset ja kuljetusfirmat ovat kanakien) eli raaka-aineen saanti loppui siihen. Sitten alettiin järjestää isoja mielenosoituksia tätä ostajaa vastaan ja lopputulos oli tämä. Ostaja vetäytyi ja firma ilmoitti, että tämä oli tässä! Jos ei mitään ihmettä tapahdu, niin vuoden alusta aletaan laittaa pillejä pussiin. Mitta tuli täyteen. Firma on vuosien aikana menettänyt aika paljon rahaa näiden lakkojen, mielenosoitusten ja tiesulkujen yms. vuoksi. Ja ilmeisesti he ovat myös maksaneet välillä, jotta tiesulut saataisiin nopeammin auki. Ilmoittivat vähän aikaa sitten, että se on loppu nyt, rahahana meni kiinni.

Taustalla on se, että kanakit haluaisivat myös tästä etelän tehtaasta ”oman”, ”jotta valtavat rikkaudet tulisivat kansalle eikä monikansalliselle jätille”. Tavallaan ymmärrän ajatuksen, mutta koska täällä ei ole osaamista eikä niitä valtavia rahamääriä, mitä tehtaan jokapäiväinen pyörittäminen vaatii (plus palkat), niin hankala on tähän ajatukseen yhtyä. JA tehdas pitäisi saada ilmaiseksi. Mielenosoituksia oli siis siksi, että firma ei suostunut tehdasta ilmaiseksi heitä edustavalle konsortiolle antamaan, vaan olisi myynyt sen yhtiölle, joka maksaisi siitä jotain. Onhan se aika omituista käytöstä tietysti. Nyt lehdissä on ollut jo rivien välistä luettavissa se syy, miksi tämä konsortio ei ole ollut varteenotettava vaihtoehto (ei rahaa), mutta koska nämä tällaiset ovat yritysten välisiä salaisuuksia, ei niistä ole voinut -eikä vieläkään voi- kovin avoimesti kertoa. Mutta myyjä on tarkistanut kaikkien ostajaehdokkaiden kyvyn hoitaa tehtaan pyörittämisen. Kanakien aktivistit juhlivat nyt suurta voittoa tästä casesta, mutta jos huonosti käy, niin tulevina vuosina on juhlat vähissä.

le scénario catastrophe
Voitto on heidän! Otsikko kertoo valitettavasti totuuden.

Katastrofi taloudelle

Jos tehdasalue ajetaan alas, tänne jää valtava ”luuranko”, joka vaatii jatkuvia ympäristötoimia ja jota ei esimerkiksi puolen vuoden jälkeen enää käynnistetä uudelleen. Uudelleenkäynnistys vaikka kuukaudenkin jälkeen vaatii aikamoisen määrän massia ja siinä vaiheessa kaikki expat-työntekijät ovat jo kaikonneet eli osaajia ei löydy. Yrityksella on omalla palkkalistalla 1300 työntekijää ja palkkoja maksetaan yli 67 miljoonaa euroa. Joka siis näkyy suoraan ostovoimassa (tähän pitää huomauttaa, että jo se, että täältä on lähtenyt rakennusajan porukkaa, projektiporukkaa yms. pois viime vuosien aikana on vaikuttanut esim. keskustan liiketilojen tyhjenemiseen). Alihankkijat työllistävät saman 1300 ihmistä. Sen lisäksi arvioidaan, että kokonaistyöllisyysvaikutus on noin 5000 ihmistä. Firma maksaa kokonaisuudessaan suoria ja välillisiä palkkoja noin 419 miljoonaa euroa vuosittain, saman verran kuin koko tämän Province Sudin budjetti on. Ottaen huomioon tämän ”maan” koon, niin puhutaan järisyttävästä merkityksestä taloudelle.

Vielä kun otetaan huomioon noiden 5000 ihmisen perheet, niin ihmismäärä, johon tämä vaikuttaa on valtava tässä noin 270.000 asukkaan paikassa. Ja jos tehdas suljetaan, paikallinen sote-järjestelmä CAFAT, jonka ansiosta täällä on aivan huippu ilmainen terveydenhuolto (täällä on yksityisiä lääkäriasemia pilvin pimein, sinne vaan ja kaikki kustannukset maksetaan jälkikäteen), tulee olemaan vaikeuksissa. Firma on maksanut 22,6 miljoonaa euroa vuosittain CAFATiin.

Tässä tulee mieleen kaikki ne mainoslauseet Suomesta, joita hioimme silloin kun tein vielä kv-investointien houkuttelua ja relocation-palveluita ja jotka Suomen osalta pitävät niin paikkansa (Meillä on vakaa toimintaympäristö ja vakiintunut poliittinen kulttuuri. Meille on turvallista investoida. Löydät osaavaa työvoimaa). Täällä ei oikein mikään niistä pidä paikkansa ja paikallisen investointien promo-officen täytynee tehdä aika lujaa töitä, että tämän prosessin jälkeen tänne joku tulee 😄.

Loppuuko leikki lyhyeen?

Täällä me nyt sitten varaudutaan pahimpaan ja katsellaan, mikä muu maa houkuttelisi yhtä paljon kuin tämä. Suomeen ei haluta vielä palata, koska juuri vasta lähdettiin. Tämän paikan jälkeen on vaan hiukan vaikea keksiä, mikä voisi olla parempi…..miehelle löytyisi varmasti töitä myös näistä muista alan firmoista täällä, mutta eri asia on, onko hän kiinnostunut niistä.

PS. Viikonloppuna ilmoittautui uusi ostajaehdokas ja itse olen sitä mieltä, ettei tätä tehtaan sulkemista anneta tapahtua, koska sillä olisi niin järisyttävät vaikutukset. Mutta ans kattoo ny. Odotellaan ensin, miten käy äänestyksessä (ystävät saivat viinikauppialtaan ohjeet pysyä äänestyspäivänä visusti sisällä, koska ovat ”niin valkoisia” ja minä olen jo täyttänyt ruokakaappia siltä varalta, että sisällä pitää pysyä vähän kauemmin) ja katsotaan sitten, miten käy tehtaan. Elämme jännittäviä aikoja ilman koronaakin. Mielenkiintoinen tämä vuosi 2020.

Mitä ottaisit mukaan (autiolle) saarelle!

Posted on by toispualpalloo

Toi otsikon kysymys oli jossain vaiheessa monen henkilöhaastattelun vakkarikysymys sekä Suomessa että ulkomailla ja itsekin mietin monesti, että mitä sitä sitten ottaisin mukaan. Tai siis lähinnä montako kirjaa sinne saisi ottaa mukaan. Kerran joku britti vastasi, että hän ottaisi Encyclopedia Britannican (niinkuin tästä ehkä arvaa, nämä kysymykset ja vastaukset oli ennen digiaikaa) ja lukitsin tämän vastauksen. Se oli siinä, sen ottaisin mukaan, niin riittäisi luettava. Tietysti kymmenen vuotta sitten, kun ostin ekan Kindleni, niin vastaus muuttui saman tien Kindleksi (ja aurinkopaneelilaturiksi).

Pikakelaus tähän päivään noista ajoista ja nyt olen jumissa saarella koronan takia. Onneksi en ihan autiolla, mutta aika harvaan asutulla kuitenkin. Kindle on tietysti mukana. Mutta jumissa ollaan. Tiistaina täällä tehtiin päätös, että kaikki kansainväliset lennot on peruttu 27.3.2021 saakka. Tulee vain muutamia viikottaisia huoltolentoja Ranskasta ja hätätapauksessa lentoja Sydneystä/Sydneyyn. SIIS MAALISKUUN LOPPUUN SAAKKA 😱😱😱. Aika shokki, että kielto jatkuu niin pitkälle. No ei tarvitse miettiä enää päästäänkö jouluksi käymään Suomessa tai pääseekö ystävät tänne tämän vuoden puolella. Ei pääse. Kukaan ei pääse mihinkään suuntaan ilman todella hyviä perusteluita ja täällä tietysti säilyy tuo parin viikon karanteenipakko tuonne maaliskuun loppuun saakka.

Eikä se hemmetin postikaan siis kulje ennen ensi vuoden huhtikuuta, mitään ei voi meille postittaa eikä mitään voi tilata, koska ei taida DHL:kään toimittaa tällä hetkellä tänne saakka eikä meidän paketit mahdu noille Ranskan lennoille ikinä. Tässä taas huomaa, miksi ei kannata niin kauheasti suunnitella etukäteen kaikkea mahdollista. Oli paljonkin seikkoja, joiden vuoksi oli ”helppo” muuttaa näin kauas, mutta mikään niistä ei enää pelitä. Ei vieraita, ei postia, ei ”lähimatkoja” Australiaan eikä Uuteen-Seelantiin. Ei salmiakki- tai xylitolpurkkalähetyksiä. Mies puolittaa jo omia purukumejaan, kun varastot oli laskettu puolen vuoden mukaan ja hyvällä lykyllä pärjätään vuoden loppuun. Menee tähän ”kun olis tiennyt, niin olis pakattu useampi laatikollinen konttiin”-sarjaan. Tähän puutteeseen ei tietysti kuole, mutta tiukkaa tulee tekemään, terveisin nim. ”lähes koko ikänsä purkkaa päivittäin syönyt” 🙋🏻‍♀️. Mietin tässä myös, että osaiskos salmiakkia valmistaa itse. Muistaakseni olin kemian tunnilla ainoa, joka sitä onnistui tekemään. Eikä ihme, terveisin nim. ”myös salmiakkia lähes koko ikänsä (lähes) päivittäin syönyt” 🙋🏻‍♀️ eli motivaatio oli kohdillaan.

Kirsikkana kakussa on kuukauden päästä oleva itsenäistymisäänestys. Etukäteen olimme ajatelleet, että jos tulos on kyllä, niin täältä saattaa joutua tekemään pika-exitin, mutta nyt ei tehdä mitään exitejä vaikka tilanne äityisi millaiseksi kähinäksi. Jos tulos on ei, niin viime kertaiseen äänestykseen verrattuna ilmapiiri on paljon kireämpi eli sitten ainakin tulee jotain kärhämää. Sitä varten tänne on lennätetty lisää santarmeja ja armeija lienee valmiustilassa. Isoin kiho eli pahisten tribun (St.Louis, tämä tribu saarrettiin viime äänestyksen jälkeen panssariajoneuvoilla) grand chef, joka on samalla Union Caledoniennen puheenjohtaja ja kongressin edustaja muistutti eilen lehdessä, että ei väkivaltaa vaan vuoropuhelua. Se oli Jean-Marie Tjibaoun perusajatus. Kirjoitan herra Tjibaousta oman postauksen ja vähän tästä itsenäistymishistoriasta samalla. Sen verran kuhinaa ilmeisesti on, että asiasta pitää muistuttaa.

Ja jos tuo on kirsikka kakun päällä, niin ylimääräisen kermavaahtopursotuksen tähän tilanteeseen tuo vielä etelän nikkelitehtaan myyntiprosessi. Paikalliset haluaisivat sen itselleen, jotta kaikki rikkaudet hyödyttäisivät enemmän täkäläisiä, mutta eivät ole valmiita maksamaan siitä mitään. Eivätkä kyllä ihan oikeasti kykene sitä pyörittämään, mutta se ei tunnut olevan niin tärkeä seikka. Firma neuvottelee australialaisen ostajan kanssa ja ilmeisesti nyt odotellaan vain Ranskan valtion kantaa (tai sitten äänestystulosta). Tähän liittyen perjantaisin on ollut aika isoja mielenosoituksia, joten täällä voi parikin kytevää pommia räjähtää kerralla. Tai siis parikin kermakakkua lentää päin näköä…..

No mutta, täällä ollaan jumissa Robinson Crusoena 2020, sähköt ja netti on, ruokaa on ja kelit on mukavat. Ja se Kindle on 😄. Yritetään pysyä positiivisina, kunhan kukaan ei pölli mun Kindleäni. Ei mitään hätää siis, mutta ajatuksen tasolla tällainen jumissa oleminen hiukan ahdistaa. Olen kehittänyt tässä jo erilaisia skenaarioita, miten täältä ihmiset siirretään turvaan, jos tarve on ja nythän on paljon risteilyaluksia tyhjän panttina eri puolilla maailmaa….. minähän tietysti vaadin Turussa valmistetun aluksen, että suostun sellaiseen astumaan 😁😎.

Pahempiakin paikkoja jumittamiselle olisi.

Ja kun tästä globaalista pandemiasta joskus selvitään, niin haastatteluissa kysellään ehkä taas mitä ottaisit mukaan, jos jäisit pandemian vuoksi jumiin jonnekin?

PS edelliseen postaukseeni eli matkasuunnitelmiin liittyen ei kuulemma kannata mennä sinne Ouvéaan niin pian itsenäistymisäänestyksen jälkeen, koska siellä on kaikki kiihkeimmät itsenäistymisen kannattajat. 80-luvulla sisällissota kulminoitui Ouvéassa panttivankidraamaan (neljä santarmia tapettiin, 27 panttivankia otettiin, seuraukset oli aika rumat). Jatkan siis lomasuunnitelmien tekemistä ehkä äänestyksen jälkeen.

Viiden tähden hinnat, kahden tähden palvelu

Posted on by toispualpalloo 2 Comments

Fidji, Tahiti, Bora Bora, Vanuatu, Cookinsaaret, Havaiji. Kaikki tuttuja nimiä ja mielikuvissa näkyy heti aurinko kirkkaansinisellä taivaalla. valkoinen hiekka, palmut ja ihanat rantabungalowit. Kädessä drinkki ja varpaat turkoosissa vedessä. Täydellinen loma. No miksei tässä listassa (tai missään ”parhaat Tyynenmeren saaret” listauksissa) ikinä näy Uutta-Kaledoniaa??? Veikkaan, että syynä on tuo otsikossa mainittu ongelma.

Kun tämä nyt alkaa näyttää selvältä, että Suomeen ei tänä vuonna päästä, niin olen tehnyt lomasuunnitelmia täällä. Kauniita paikkoja piisaa useampaankin reissuun. Koiralle löytyi hyvältä vaikuttava koirahoitola, joten voidaan vihdoin olla vaikka vähän pidempäänkin reissussa. Tai voitaisiin, ellei patittaisi niin paljon näiden paikkojen hinta-laatu-suhde (koko ajan päässä pyörii se ”se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa-mainos” 🙈). Täällä on pari ns. luksushotellia ja sitten montaa eritasoista majoitusta hostelleista mökkikyliin ja eri tasoisiin hotelleihin. Mikään hostelleja lukuunottamatta ei ole mitenkään edullista ja kuvia selatessa varteenotettavien majapaikkojen määrä on koko maassa noin kymmenen huiteilla (Nouméan majoitukset poisluettuna tietysti). Tällä pääsaareella arviot ovat olleet ihan kohtalaisia eli hinta ja laatu ehkä kohtaavat, mutta sitten kun mennään pikkusaarille, niin asia on hiukan eri.

Löysin hyvin osuvan arvion Tripadvisorista vuodelta 2007 koskien Nouméaa, mutta asiat pätevät tänne laajemminkin. Tiivistettynä: kaikki mahdollisuudet olisi olla mielettömän houkutteleva turistikohde (laguuni, maisemat, luonto, ilmasto, harrastusmahdollisuudet, sijainti lähellä Australiaa ja Uutta-Seelantia), mutta mitään niistä mahdollisuuksista ei hyödynnetä. Ei puhuta englantia edes suosituimmissa turistikohteissa. Palvelu on surkeaa tai sitä ei oikeastaan ole. Kaikki maksaa järkyttävästi. Ruoka ei ole mitään ihmeellistä, mutta hinnat ovat tolkuttomat. Graffiteja on joka paikassa (no ei ihan, mutta tietyillä alueilla kyllä). Rakennuskanta on rumaa (taas vaihtelee vähän alueittain, mutta joo). Keskusta on ruma kuin synti, eikä siellä ole mitään kello kuuden jälkeen (itse olen tykästynyt keskustaan, vaikka se ei mikään kovin nätti olekaan, mutta on siinä oma fiiliksensä) ja se tuntuu hiukan vaaralliselta. Jne jne.

Place des Cocotiers keskustassa. Ihana puisto ja aina viikonloppuisin jotain tapahtumia. Puiston suunnittelu alkoi 1855.

Tämä kaikki pitää niin hyvin paikkansa. Kaivostoiminta on alkanut täällä jo 1870-luvulla ja Ranska (ja II maailmansodan aikaan Amerikka) on syytänyt tänne rahaa infraan ja kaikkeen muuhun, joten täällä ei ole ollut tarvetta elää samalla tavalla turismista, kuin monella lähisaarella (”lähellä” on täällä Tyynellämerellä aika suhteellinen käsite) eli Fidjillä, Ranskan Polynesian saarilla ja Vanuatulla. Tosin juuri luin Hesarista, että Vanuatu tienaa hyvin myymällä passejaan eli kansalaisuuksia 109 000 euron hintaan per nuppi, ja maa on tehnyt mielettömän hyvää ”tulosta”. Ehkä sielläkään ei tarvita matkailijoita enää, kunnes Vanuatun passi kärsii inflaation. Uusi-Kaledonia on voinut vaan olla oma tuntematon itsensä ja matkailijat ovat tulleet pääosin Ranskasta ja Japanista. Löysin kirjakaupasta postikortteja, joissa sanotaan suurin piirtein että ”Uusi-Kaledonia, missä se on? En ole ikinä kuullutkaan”. Naureskelin, että onpa osuvia ja pitää lähettää näitä tutuille ja kirjakauppias sanoi, että niin me halutaan tämän olevankin 🤔. Tuntematon ja piilossa.

Koronalla ei varmaan ole ollut mitään kovin suurta vaikutusta täkäläiseen turistibisnekseen, koska paikalliset näyttävät täyttävän hotellit ihan ilman turistejakin. Yhteen suosittuun paikkaan (kuplahotelli, hiukan kuin Kakslauttasen lasi-iglut) seuraavat vapaat yöt ovat ensi vuoden puolella. Devan Sheraton eli yksi näistä luksushotelleista on koko ajan täynnä. Ravintolat tässä Nouméassa ovat täynnä väkeä sekä arkisin että viikonloppuisin ja ehkä ainoat turistien pulasta kärsivät ovat valas- yms. risteilyjä tekevät charterfirmat ja keskustan turistikaupat, jotka ovat eläneet täällä pysähtyvien loistoristeilijöiden matkustajista. Niin ja ehkä Nouméan hotellit olisivat kärsineet matkailijoiden puutteesta, mutta ne ovat kaikki olleet karanteenihotelleita maaliskuusta asti eli pysyvät pystyssä niillä maksuilla. Meillähän on täällä ollut ekasta koronatapauksesta alkaen pakkokaranteeni, aluksi niille 1000:lle, joiden epäiltiin altistuneet ekalle positiiviselle ja sitten sen jälkeen karanteeniin joutuvat kaikki tänne tulevat. Ja tänne tulevat ovat kotiin palaavia, muita tänne ei pääse.

Me teemme ensin lyhyemmän ”testimatkan” itärannikolle, että koira tottuu hoitopaikkaansa ja marraskuussa sitten pidemmän ”lomamatkan”. Itärannikolta vaihtoehtoina oli joko Poindimie tai Hienghene, ja päädyin Poindimieen ihan vain majoituksen perusteella. Kummassakin paikassa on vain yksi hotelli ja otin sen, joka on arvostelun perusteella vähemmän rapistunut. Reissun ajankohta on kanakien ”itsenäisyyspäivän” aikoihin, joten ennakoin, enkä ottanut rannassa olevaa bungalowia, koska rannat täällä eivät ole koskaan hotellien omia. Olen aika varma, että siellä on koko viikonlopun kestäviä paikallisten rantabileitä. Niin mielelläni kuin olisinkin istunut rantamökin terassilla maisemaa katsellen, en halua sitä terassiani kuitenkaan jakaa muiden kanssa öiseen aikaan. Siinä on muuten yksi ihmeellinen juttu myös, kylien asukkaat eivät oikein arvosta tai kunnioita hotelleja ja niiden tuomia työpaikkoja (näitä pyörittävät yleensä paikalliset eli kanakit), vaan rannalla hotellin edessä voidaan bilettää kaikki yöt (rantaa piisaa kyllä vähän sivummallakin) tai tunkeutua yöllä ryöstämään hotellin kassa ja viinavarastot, kuten tässä keväällä yhdessä hotellissa kävi. Paikallisten pyörittämä, paikallisia työllistävä ja oman kylän pojat tekivät silti ryöstön sinne. Haukkuivat ja uhkailivat ohimennessään kaikki hotellin asukkaat…….

Olemme asennoituneet ohjeiden mukaan niin, että palvelua ei kannata odottaa, koska täällä sellaista kulttuuria ei ole. Eli hae itse juomasi tiskiltä, varaudu odottamaan ravintolassa ruokaa (hotellin siis, kylillä ei yleensä ole muita ravintoloita) jne. Samalla hinnalla, millä pääsisi viiden tähden täydellisen palvelun lempihotelliini Helsingissä. Ei auta itku markkinoilla, kun markkinat on ne mitä on 😄.

Marraskuussa olisi tarkoitus pitää oikein viikon loma, koska mies alkaa olla loman tarpeessa. Ensin ajatuksena oli mennä saarihyppelylle Loyalty-saarille, mutta ei niiden välillä niin vaan hypelläkään, vaan pitäisi aina lentää saarelta toiselle ja aikataulut (ja hinnat) eivät oikein sopineet tähän ajatukseen. Saarilla on muuten oma lentoyhtiönsä Air Loyaute, joka lentää näiden saarten välillä. Saarille lennetään Nouméasta Air Caledonien koneilla eli paikallisella ”pääyhtiöllä” ja näiden kahden lentoyhtiön välillä oli vähän skismaa tässä keväällä koronatauon jälkeen. Air Loyaute alkoi tehdä kilpailevia lentoja Nouméasta saarille. Ihmettelen, miksei saarten välillä ole mitään laivayhteyksiä, kun ne ovat kuitenkin aika lähekkäin.

No, saarille kuitenkin haluan, joten ekaksi kohteeksi valikoituu varmaankin mieletön paratiisisaari Ouvea. Japanilainen kirjailija Katsura Morimura nimesi 70-luvulla Ouveaan sijoittuvan kirjansa The Island Closest to Paradise ja kuvien perusteella nimi on hyvin osuva. Ouvea on minikokoinen saari, (kutsuttu myös eteläisen Tyynenmeren kauneimmaksi atolliksi), joten valinnanvaraa majoituksen suhteen ei kauheasti ole, koska haluan olla hotellissa enkä majoittua tribuissa. Tribu-majoitus olisi varmaan eksoottinen, mutta koska en halua missään tapauksessa olla epäkohtelias JA koska en missään tapauksessa suostu syömään lepakkoja, joita tribuissa majoittuville saatetaan tarjota, jätän tämän kokemuksen suosiolla väliin.

Ouveassa on kaksi hotellia, se parempi ja se toinen. Parempi arvioitu neljän tähden hotelliksi. Arvosteluja lukiessa pääsee taas tuohon ”viiden tähden hinnat, kahden tähden palvelu”-ytimeen. Ruoka tehdään pakastetuista tuotteista (keskellä hyvin kalarikasta merta?? Ehkä keittiössä ei ole kunnollisia säilytystiloja?), tarjolla ei ole tuoreita hedelmiä (hotellin johtajan vastine tähän oli, ettei Ouveassa tai koko Uudessa-Kaledoniassa kasva niitä. Vieressä on kuitenkin Maren saari, joka tuottaa suurimman osan koko tämän paikan tuoreista vihanneksista ja hedelmistä……ilmeisesti niitä ei saada mitenkään vietyä Ouveaan) ja niin edelleen. Luin sekä ranskankielisiä eli nyt paikallisten tekemiä että vanhempia englanninkielisiä arvioita ja alan päätyä siihen, että Ouveassa ollaan vain muutama yö ja siirrytään sitten seuraavalle must visit-saarelle eli Ile des Pinsille riistohintojen äärelle. Tuttavat olivat siellä juuri viikonlopun ja maksoi 1500 euroa. Onhan se aika paljon viikonlopusta. Täällä ei tarvi tehdä siis kuin kerran vuodessa joku viikon reissu ja on käytetty saman verran rahaa, kuin aikaisempina vuosina koko vuoden reissuihin 😳😳.

Toki kun näitä kuvia katsoo, niin ole valittamista, kun kerran asuu tällaisten paikkojen vieressä. Näistä maisemista aina haaveilee Suomessa talvipimeällä, mutta matkaa tällaisille saarille on sen verran, että lähemmät kohteet Aasiassa ja Euroopassa ovat vieneet voiton. Nyt nämä ovat lähikohteita. Eikä mihinkään olisi pakko matkustaa (paitsi mies tarvii ehdottomasti pienen irtioton, aivot ovat ylikuumentuneet ranskankielisestä työympäristöstä eikä viikonloppu kotona oikein auta asiaa), mutta hulluahan se olisi olla katsastamatta nämä kaikki paikat, kun täällä ollaan. Silti takaraivossa nakuttaa muistikuvat kaikista ihanista resorteista, joissa on oltu murto-osalla näistä hinnoista. Hyvän ruuan ja palveluiden äärellä. Jos meillä olisi matkustuskupla jo Vanuatun kanssa, niin ehkä suunnattaisiin sinne, vaikka moni onkin sanonut, että se on ihan turhaa, kun samanlaiset maisemat löytyy täältä….. mutta siellä sitten on ehkä sitä jotain muutakin. Palvelua.

Sää ja mää

Posted on by toispualpalloo

Minä olen kevät-kesäihminen, kuten varmaan suurin osa suomalaisista. Mikään ei ole niin hienoa, kun pikkuhiljaa pidentyvät päivät, hiirenkorvat puissa ja lisääntyvä lämpö. Ja sitten tulee se ihana kesä. Parina viime vuonna Turussa on saanut nauttia mielettömistä kesäkeleistä varsin pitkään. Aivan taivaallista. Mutta sitten on se kolikon toinen puoli eli nykyisin lokakuusta alkava vesisade, joka jatkuu vaikka kuinka pitkään ja päättyy vappuna tulevaan räntäkuuroon. Ja se kamala, kamala pimeys. Kun lähdimme tänne tammikuun puolivälissä oli muistaakseni +7 astetta, niin kuin oli ollut siihen saakka melkein koko ajan. Tennarikelit. Mitä muuten täällä eivät mitenkään meinanneet uskoa. Eikä niitä +10 asteen lämpötiloja, mitä siellä Suomessa oli senkin jälkeen. Minua ei haittaa lumen puute (jalkakäytäviltä, laduilla sitä saisi olla Turussakin), mutta ei se jatkuva vesisade kivaa ole. Pieni pakkanen on ok ja edes joskus pilkahdus aurinkoa.

Mutta tämä sää täällä. Ihan täydellistä. Suorastaan ärsyttää, kun jotkut elelevät näin ympäri vuoden ihan koko elämänsä. Eivätkä tiedä mitään loskasta, räntäsateesta, paukkupakkasista tai lumesta. Tai siitä järkystä pimeydestä. Joka päivä paistaa aurinko, vaikka näin talvella päivä onkin hiukan lyhyempi. Tämä nyt meneillään oleva talvi on kuin Suomen kesä, paitsi tasaisesti mukavaa säätä vuorokauden ympäri. Täälläkään ei ole säästytty poikkeuksellisilta keleiltä eli kesä oli vähän kuumempi kuin yleensä (juuri silloin kuin tulimme, liian kuumaa minulle eli 35 astetta) ja sitten toukokuussa tuli muutama viileä ilta (peräti 16,5 astetta kylmimmillään) ja kaupoista loppuivat kaikki lämpimät fleecevaatteet. Vuorilla on tietysti talvella viileämpää ja lämpötila voi laskea jopa viiteen plusasteeseen.

Yleisesti ottaen tämä talvi on nyt mennyt +21 asteella vuorokauden ympäri, mutta jos tuulee idästä eli Ranskan Polynesian suunnalta, on päivisin saattanut olla +27. Kun tuuli kääntyy etelään, tulee Antarktikselta kylmempää ilmaa ja sitten ollaan taas +21 asteessa. Meillä meren puolella on aamuisin välillä +18, joka tuntuu nyt jopa viileältä, varsinkin kun tuulee eli olen vienyt aamulenkit pitkissä legginseissä ja takki päällä. Täällä ei kuulu sanoa, että on kylmä vaan fresh-season ja eihän täällä kylmää oikeasti olekaan. Olin silti jossain vaiheessa kotona verskat ja villasukat jalassa, koska sen verran viileältä sisällä tuntui. Elokuu on kylmin kuukausi eli lämpötila saattaa laskea 17 asteeseen, mutta sääennusteen mukaan ei siltä näytä vaan tänäänkin on luvattu 26 astetta iltapäiväksi.

Tämä talvi on myös kuivaa kautta ja senkin vuoksi minusta niin täydellinen aika, nyt jaksaa tehdä vaelluksia tai kiivetä Ouen Torolle vaikka joka päivä. Koirallekin tämä keli on tietysti paljon miellyttävämpää. Tätä nautintoa pitäisi jatkua nyt sitten ainakin lokakuulle pikkuhiljaa lämmeten, sen jälkeen alkaa olla taas liian kuumaa. Ehkä. Viime vuonna tosin vielä joulukuussakin oli viileämpää kuin normaalisti (eli noin 25 astetta, todella viileää ja epämukavaa näiden paikallisten mielestä, ei tarjennut terassilla istua ilman takkia).

Talviaamuissa ei ole valittamista.

Sen lisäksi siis, että täällä on tämä täydellinen luonto ja upea meri, niin tämä ilmasto on myös ihan täydellinen. Nautin tästä niin paljon, etten pysty edes kuvailemaan. Juuri sellainen unelma, mistä monta kertaa talvisin haaveiltiin, että saispas asua jossain lämpimässä koko ajan. Tämä ilmasto on ehkä subtrooppinen ilmasto eli ei niin kostea, vaikka jonkun määritelmän mukaan sijainnin perusteella ollaankin tropiikissa. Tuleepa mieleen opiskeluajat ja Köppenin ilmastoluokitukset. Ja kartografian harkat, taidettiin piirtää Köppenit kohdilleen ihan käsin. Ollaan siis ehkä Af-ilmastoa, mutta tällä pääsaarella ilmasto vaihtelee paljon riippuen siitä ollaanko etelä- vai pohjoisosassa ja itä- vai länsirannikolla. Pitääkin muuten tarkistaa onko missään ilmastoluokituksessa edes mainittu Uutta-Kaledoniaa. Tuskin. Välillä tuntuu, ettei koko paikkaa ole edes olemassa 😄

Näillä keleillä voi kiivetä Ouen Torolle punaisia reittejä pitkin.
Helteellä niille ei ole mitään asiaa.

Keskimääräinen lämpötila on 24 astetta, talvisin eli kesä-elokuussa tämä 20-22 ja joulu-maaliskuussa keskimäärin 28 astetta. Eli suomalaisen näkökulmasta juuri sopiva. Eniten sataa helmi-maaliskuussa ja silloin se kuumuus ja kosteus oli aika sietämätöntä. Ei pystynyt tekemään oikein mitään. Tosin esimerkiksi Kuala Lumpurissa, missä sukulaisia asui, on koko ajan kuumaa ja kosteaa, täällä sitä joutuu kestämään vain hetken. Tietysti vähän idioottimaista valittaa, kun minä sain olla kuumimman hetken hellemekoissa ja bikineissä ja mies sitten taas oli täydessä turvavarustuksessa tehtaalla samoilla hellekeleillä. Ja vielä käveli siellä ympäri tehdasaluetta niissä vermeissä.

Yksi miehen työkaveri sanoi, että meille käy luultavasti samoin, kuin Ranskasta tulleille eli ekana talvena mennään shortseilla ja teepaidalla, tokana talvena tarvii ehkä fleecetakin ja sitten pukeutuukin jo kevytuntsikkaan ja pitkiin housuihin talvisin. Mä olen jo tarvinnut fleecetakkia, mutta mitään en myönnä. Farkutkin on ollut jalassa pari kolme kertaa.

Jaa niin, eilen mietimme, että joskos sitä tarkenisi mennä taas mereen uimaan (joskos sitä yleensäkään haluaa mennä sinne niiden merenelävien keskelle). Merivesi on näin talvella 23 astetta, ja marraskuussa se sitten taas alkaa lämmetä 25 asteesta ylöspäin. Aamu-uijia on joka aamu ja kun pyyhällän ohi niissä legginseissäni ja takissa, niin tuntuu vähän kuin katselisi avantouimareita 😄😄. Hrrrrr.

Oltiin lauantaina kylpylässä, joka vihdoin aukesi pitkän tauon jälkeen (hotellissa on ollut karanteeniporukkaa ja ilmeisesti on vieläkin, kun aulassa oli vartijat) ja lilluimme siellä pari tuntia katsellen merelle avonaisista ikkunoista. Mies totesi, että ei huono talvi, kun voi pitää ikkunoita auki. Parasta oli kuitenkin se, että pääsimme SAUNAAN!!! Ja se oli oikein kunnon sauna. Tosin paikallisten paikalla olleiden mielestä sauna pitää valloittaa makaamalla lauteilla, joten sinne ei mahdu silloin kuin kaksi ihmistä eikä löylyä olisi oikein saanut heittää, mutta nyt en kyllä jaksanut kursailla, vaan tungin sinne istumaan ja heitin löylyä niin kuin sitä kuuluu heittää. Eli kunnolla 😄. Olipas niin ihanaa pitkän saunattoman tauon jälkeen. Meistä tulee kyllä kantikset siihen kylpylään. Varsinkin talvisin, kun palellaan täällä 😉😉

Puolivuotisraportti

Posted on by toispualpalloo

Ollaan oltu täällä nyt puoli vuotta ja sekä sen että vanhojen, hyvien työaikojen muistoksi ajattelin kirjoittaa pienen puolivuotisraportin. Kun en ole mitään raportteja, lausuntoja sun muita tärkeitä juttuja päässyt vähään aikaan kirjoittamaan ja alkaa olla pieni puutostila asian johdosta. Tällä hetkellä piti olla Suomessa, mutta eipä nyt sitten olla eikä tiedä onko sitten ensi heinäkuu, kun seuraavan kerran päästään sinne. Hiukan ne tavarat kaivelee, joita piti tällä visiitillä tuoda tänne, mutta toisaalta, kun yritettiin muistella, mitä sinne nyt sitten jäi, niin eipä kauheasti muistettu enää 😄. Jotain todella tärkeää kuitenkin.

Metrin pituisessa Suomen ostoslistassa todella todella todella tärkeää on vain xylitol-purkka (meidän varastot kestää ehkä juuri ja juuri vuoden loppuun), salmiakki ja monivitamiinit. Posti alkaa luultavasti kulkea lokakuun lopussa, kun lennot palaa normaaliksi, joten tämäkin asia hoitunee sitten sitä kautta. Jos ei, niin alan säännöstellä purkkaa ja yritän pärjätä Beroccalla. Salmiakki loppui jo aikaa sitten, koska äiti lähetti uuden laatikollisen ennen vappua ja söin viimeisen pussin, koska luulin paketin saapuvan kuten ennenkin. Nyt ne salmiakit on joko Helsinki-Vantaalla, Ranskassa tai Ranskasta tulossa olevassa konttilaivassa. Tai joku on syönyt ne.

Eniten kaipaan tietysti ihmisiä, mutta kun tilanne on mikä on, niin kaikki ymmärtää (paitsi lapset), että nyt ei vaan sitten nähdä. Pieni veljenpoikani ei todellakaan ymmärrä, miksi ei tulla jo, joten se aiheuttaa tädille vähän surua puseroon. Viimeksi hän sanoi, että menen nyt heti sanomaan äidille, että me tullaan sinne, kun te ette nyt tule tänne…….uhhuh, täti tippa linssissä täällä päässä. Vaikka hänellä onkin ehkä eniten ikävä meidän koiraa. Haleja muuten kaikille ihanille, jotka soittelevat ja viestittelevät ahkerasti myös tänne suuntaan. Aamulla sain ihanan terkkuja-videon marjastamassa olevilta serkuntytöiltä ❤️.

Pitkällisen analysoinnin ja arvojärjestykseen laittamisen jälkeen sanoisin kaipaavani eniten kauraleipää. Edellä mainittu veljenpoikani söi yhden videopuhelun aikana kauraleipää Oltermannilla (täydellinen yhdistelmä) ja täti keskittyi hetken enemmän siihen leipään, kuin herran juttuihin. Kuola valuen. Hän jätti myös osan leivästä syömättä ja siinä se leipä oli puhelimen kameran edessä. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Löysin jonkinlaisen korvikkeen eli luomuosastolta hiukan Fazerin Real-leipä muistuttavan leivän. Ruisjauhoallergisena tämä ei ole ihan paras korvike, mutta sillä mennään nyt. Ehkä hiukan tekisi mieli myös karjanlanpiirakkaa……

Toiseksi eniten kaipaan (tätä osasin odottaa etukäteenkin) kirjojani ja kirjahyllyjäni. Jälkimmäisten kaipuuseen en keksi mitään muuta järkevää syytä kuin sen, että ne ovat se paikka, missä voi käydä hiplailemassa kirjoja ja järjestelemässä niitä parempaan järjestykseen. Minulla on täällä pieni kirjahyllyn korvike eli lahjaksi saamani Deer-hylly, johon mahtui juuri sopivasti mukanani tuomani kirjat. Ihan loputtomiin näitä täällä olevia kirjoja ei siinä hyllyssä saa uudelleen järjesteltyä kuitenkaan 😄.

Sinänsä oikein hieno hylly, juuri sopiva mukaan ottamilleni kirjoille. Ja on tähän mahdutettu jo uusiakin ostoksia. Joycen Ulysses on äärimmäinen hätävara ja jos hyvin menee, niin en ole lukenut sitä vielä silloinkaan, kun täältä pois muutetaan 😆

Kirjojen kaipuun arvasin tulevan jossain vaiheessa. Kadun, että otin vain yhden laatikon kirjoja mukaan. Olisihan niitä konttiin mahtunut. Toisaalta tiesin, ettei minulla ole täällä mitään isoa kirjahyllyä ja ajatuksena oli, että olisin tehnyt nyt vaihtareita eli luetut sinne ja lukemattomia tänne. TBR-hyllyyn jäi kuitenkin kiitettävä määrä sellaisia kirjoja, joita en ollut vielä lukenut ja muutamia sinne on ilmestynyt lisää – kiitos nettishoppailun ja äidin kuljetuspalvelun. Mutta kaipaan myös moneen kertaan luettuja kirjojani. Hyvin varustellun kirjahyllyn etu on siinä, että kun tulee mieleen joku kirja, josta jää miettimään, että mitäs siinä tapahtuikaan tai miten se yksi kohta siinä menikään, niin voi kipittää omalle kirjahyllylle ja katsoa sen.

Lukeminen minulta ei lopu, vaikkei Suomeen päästäisikään. Kindlessäni on noin 1000 kirjaa ja miehen Kindlen kirjat siihen päälle eli selvitään autiollakin saarella hyvin. Kindle ei auta kuitenkaan kirjojen hivelytarpeisiin mitenkään 😔.

Edellä mainittuihin liittyen kaipaan erittäin paljon myös kirjakauppaani Turussa. Nyt tähän hätää kävisi joku muukin hyvä kirjakauppa. Kirjakauppa on oleellinen osa kirjahivelyprosessia ja rakastan ostaa kirjoja. Onhan täälläkin kirjakauppoja, mutta englanninkielisten kirjojen osuus on todella olematon. Caledo Livresin käytettyjen kirjojen hylly on suosikkini, mutta siitä puuttuu oikea fiilis. Jahka joskus ranskaksi lukeminen sujuisi (muutkin kuin nuo sarjakuvapiirtäjän tekemät historiateokset), niin kirjojen hivelyssä (siis ostamisessa) pääsisi taas normaaliin tahtiin. Ainoa miinus on, että jostain syystä suuri osa kirjoista (ranskalaiset pokkarit) on samanlaisia valkokantisia, mihin on vain lätkäisty tekijän ja kirjan nimi. Tylsää, osa kirjan ostamisen ihanuutta on valita potentiaalisia ostettavia kauniiden kansien perusteella.

Kui tylsää tämä nyt sitten on. Romaanihyllytkin on osittain samannäköisiä, mutta käännöskirjallisuus sentään on ”kunnon” kansilla.

Kaipaan tietysti myös kotia. Mitään valittamista nykyisessä ei ole ja maisemat jaksaa joka päivä ällistyttää ihanuudellaan. Muutenkin nautin täällä olemisesta koko ajan. Mutta kun juttelen videopuheluita ihmisten kanssa, jotka ovat meillä, niin tule kova ikävä. Varsinkin kun siellä on ne kirjahyllytkin 😄. Onneksi meillä on se koti siellä, olisi ollut paljon vaikeampi lähteä jos olisi pitänyt myydä asunto ja pistää tavarat varastoon. On aina valmis paikka palata.

Yksi asia mitä välillä kaipaan on tietysti se, että elämä oli niin helppoa, kun oli tutut jutut ja rutiinit. Ja oli Motonet, Ikea, Clasu ja Stocka. Eli siis  tiesi mistä mitäkin tarvittavaa saa. Mutta pikkuhiljaa alkaa nämä tällaiset sujua täälläkin. Pitkällisen salapoliisityön tuloksena sain huoltoaseman tankkaajapojalta selville, että tuulilasinpyyhkimiä saa SFACista. SFAC ei tietenkään ollut auki, kun siellä kävin, mutta elän toivossa, että se on paikallinen Motonet. Tänne asti pitää muuttaa, että osaa arvostaa Motonetia 😂😂😂.  

Puolivuotisraportin lopuksi pitää tietysti listata plussia täältä: kelit, kelit ja kelit. Tällainen talvi saa suomalaisen aina iloiseksi ja toisaalta vähän katkeraksi, että miten hemmetissä jotkut voivat elää aina näin. Ei mitään käsitystä marraskuusta, pimeydestä, räntäsateesta, sohjosta tai pakkasista. Häpeäisivät. Yks plussa on myös se, että koiran Dentastixit ei kuivu ikinä 😉. Tämän plussan kääntöpuoli on se, että kaikki homehtuu tai ruostuu alta aikayksikön. Niinkuin salihanskat, jotka laitoin vahingossa hiukan kosteina takaisin laatikkoon.

Maisemissakaan ei ole mitään valittamista, ihmiset on mukavia, ymmärtävät huonoa ranskaa solkottavia tyyppejä ja ovat hyvin valmiita auttamaan ja neuvomaan. Ruoka on hyvää. Kavereita on löytynyt, mutta viihdyn oikein hyvin myös omassa rauhassa. Maanantaisin on välillä hiukan plääh-fiilis, kun toinen pääsee töihin (toinen on tästä ”pääsemisestä” ehkä hiukan eri mieltä), mutta kyllä se siitä sitten taas. Kielen oppiminen aiheuttaa molemmille suurimmat ärsytys-ahdistus-kiukutus-fiilikset, mutta kyllä sekin joskus sitten siitä.

Korona soikoon III

Posted on by toispualpalloo

Välillä tuntuu kuin eläisi ihan eri planeetalla, kun seuraa tätä koronatilannetta maailmalla ja elämää täällä. Kolme kuukautta on jo oltu lockdownin jälkeen ja elämä on ihan ennallaan. Ei maskeja, ei mitään rajoituksia. Hotellien karanteeneissa on edelleen porukkaa noin 500 henkeä, mutta kaikki siis tänne palaavia tai muuttavia, koska muita tänne ei pääse. Sotilaita ja santarmeja on tullut Ranskasta, koska tässä oli n. vaihtoaika ja he ovat omassa karanteenissaan kasarmeilla aina sen saman kolme viikkoa kuin muutkin.

Nyt uusin sääntö on, että karanteenimaksu on 2000€ per nuppi per kaksi viikkoa, jonka joutuu hotellissa olemaan. Kolmannen viikon saa olla kotikaranteenissa. Tämä sääntö vähensi entisestään mahdollisuuksia päästä käymään Suomessa tänä kesänä (tai tänä vuonna, sekin näyttää todennäköiseltä). Yritän olla ajattelematta asiaa tai miettimättä päästäänkö Suomeen vai ei, koska siitä tulee vain paha mieli. Oli niin paljon helpompi muuttaa toiselle puolelle maapalloa, kun sai kaikille sanoa, että puoli vuotta vaan ja sitten nähdään taas. ja ekojen vieraiden piti tulla tänne jo vappuna.

Nyt ei siis todellakaan nähdä ja ikävä alkaa olla puolin ja toisin aika kova. Onneksi voi soitella, vaikka se aikaeron vuoksi onkin vähän hankalaa. Ja onneksi on Facetime ja whatsapp, että näkeekin välillä eikä mene pelkäksi puhumiseksi. Mutta silti. Harmittaa niin paljon. Meillä jäi kotiin aika paljon tavaroitakin, joita piti nyt heinäkuussa ottaa mukaan, kun tullaan käymään. Siellä nekin nyt pysyy tiiviisti, kun paketitkaan ei kulje. Ollaan siis oikeasti aika eristyksissä. Ainakin Euroopasta.

Tällä viikolla oli Ranskan kansallispäivä ja maanantaina ja tiistaina isoja juhlallisuuksia eri puolilla. Keskustassa oli varmaan 10.000 ihmistä eli ei todellakaan näytä eikä tunnu siltä, kuin mitään koronaa olisi ikinä ollutkaan olemassa. Eikä lehdessäkään maailman koronatilannetta enää kovin paljoa vatvota. Välillä tulee hiukan klaustrofobinen olo, että täällä ollaan jumissa keskellä ei mitään, mutta onneksi tämä ei ihan mikään pikkusaari ole. Ja onneksi ruokaa tulee Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Näen konttilaivat ikkunasta ja olen aina omituisen onnellinen siitä näystä. Että nälkään ei kuolla ja perusjuttuja riittää.

Kotimaan matkailu on täällä nyt hyvin suosittua, ei saatu viime viikonlopuksi mistään mitään majoitusta, kun kaikki muutkin olivat ottaneet pidennetyn viikonlopun ja lähteneet ”lomalle”. Meillä on täällä uusia paikkoja nähtäväksi eli sen puolesta kestetään ja jos tulee pakottava tarve päästä lentokoneeseen, niin voidaan lentää jollekin noista Loyautésaarista. Vanuatuunkin ilmeisesti kohta pääsee ilman karanteenia, kun ovat myös ilman koronaa, mutta ei sinne tarvi täältä lähteä, riittää näitä hienoja paikkoja täälläkin.

Eniten pelottaa se, että koronatilanne vaan jatkuu ja jatkuu. Jos menee vaikka kaksikin vuotta, että en näe ystäviä ja perhettä, niin se on aika rankkaa jo pelkkänä ajatuksenakin. En viitsi miettiä, mitä se olisi käytännössä. Mutta lähtö täältä on mahdotonta, jos paluumatkalla odottaa kolmen viikon karanteeni maksuineen. Ei miehellä ole sellaisia lomia edes käytettäväksi ja koirakin joutuisi olemaan todella pitkään hoidossa. Näen melkein joka yö unta siitä, että ollaan Suomessa (joko koiran kanssa tai ilman) ja ensin olen niin iloinen, mutta sitten pelästyn, että miksi me tänne lähdettiin. Kertoo paljon nykyisestä olotilasta.

Koittakaa saada se korona sieltä Suomesta hiiteen, että me päästäisiin edes ensi vuonna sinne. Tosin sitten on noi lentokoneet ja lentokentät vielä taklattavana……

PS yksi tuttu muutti tänne juuri ennen koronaa uuden miehensä kanssa ja lapset jäivät siksi aikaa Ausseihin isänsä luo, että täällä saavat asunnon ja autot sun muut järkättyä. Sitten tuli korona ja sen jälkeen hän ei ole lapsiaan voinut nähdä, ei voi lentää sinne eikä lapset tänne ja nyt molemmissa maissa on vielä tuo koronamaksu eli aika tyyristä olisi matkojen lisäksi. Meillä siis asiat ihan hyvin, vaikka ikävä kaikkia onkin, mutta tälle äidille ihan tuskaa olla erossa lapsistaan näin kauan.

Tonnikalareseptejä osa I

Posted on by toispualpalloo

Meillä syödään lähes joka viikonloppu tonnikalaa ja mies syö sitä varmaan kerran viikossa myös lounaaksi. Aluksi tehtiin ihan perustonnikalapihvejä grillissä. Teen välillä pikamarinadin eli limemehua ja soijaa ja annan pihvien olla siinä kymmenen minsaa, sitten suolaa ja pippuria molemmille puolille ja ehkä kierittely seesaminsiemenissä ja grilliin. Ihan basic basic, johon kyllästyin aika nopeasti.

Syötiin alkuun aika paljon vaaleaa tonnikalaa, mutta siirryttiin sitten tummempaan keltaevätonnikalaan, tunnettu myös nimellä ahi. Ahi saattaa olla myös isosilmätunaa. Siitä astetta ”parempi” on sinievätonnikala, jota täältä myös saa. Tonnikalan kannat maailmassa ovat vaihdelleet ja vaihtelevat alueittain, joten ihan eettisintä kalaa tämä ei aina ole ja riippuu kalastusmenetelmistä, kuinka paljon ohessa tulee mukana esimerkiksi kilpikonnia. Koska täällä on aika tiukkaa suojelua kilpikonnien, haikalojen, laguunin kalojen ja koko meriluonnon suhteen, olen päätellyt, että tonnikalan, mahi-mahin ja marlinin (ainoat kalat, mitä syödään täällä, koska laguunin kaloista voi saa todella pahan ruokamyrkytyksen, jos niitä syö väärään aikaan vuodesta) kalastusta säädellään myös.

Ostan kalaa mieluiten meidän lähikalakauppiaalta, mutta tuoretta hyvää kalaa saa myös supermarketeista ja tietysti torilta, jonne kalastajat tuovat aamuisin veneillään kalaa.

Lempireseptini on tämä Gordon Ramsayn ohje, johon kannattaa valita keltaevää tai sinievää eli tummanpunaista. Koska filepötköt on aika isoja, kannattaa leikata pötkö pitkittäissuunnassa puoliksi, jotta saa helpommin paistettavan ja kapeamman fileepötkön. En ole vielä kokeillut tätä yksittäisillä pihveillä, mutta onnistuu varmasti niilläkin.

File maustetaan suolalla ja pippurilla ja sen jälkeen se sivellään kananmunan valkuaisella joka puolelta. Pinnalle raastetaan hiukan limenkuorta ja sen jälkeen filepötkö laitetaan varovasti seesaminsiemenillä täytetylle lautaselle ja ravistellaan lautasta pari kertaa. Sitten käännellään puolelta toiselle aina pienen ravistelun kera, jotta file saadaan kuorrutettua siemenillä tasaisesti. Myös päät kuorrutetaan. Jos olisin Gordon, niin käyttäisin mustia ja vaaleita seesaminsiemeniä, koska visuaalisesti se olisi to die for, mutta koska olen minä, enkä ole löytänyt täältä vielä mustia seesaminsiemeniä, niin sillä mennään, mitä kaapissa on.

File paistetaan pannulla tasaisesti joka puolelta (varo, ettei siemenet kärähdä), kunnes pintakerros on paistunut ja file on sisältä punainen. Nosta varovasti leikkuulaudalle, raasta päälle vielä limenkuorta ja anna jäähtyä hetken ennen leikkaamista. Joskus ripottelen leikattujen palojen päälle soija-appelsinimehu-kastiketta, mutta ei tarvitse välttämättä mitään. Tämän kanssa olen tarjoillut kaikkea kajottikurpitsalohkoista pikkelöityyn kurkkuun (hölskykurkut sopisivat tähän varmaan hyvin, mutta riisiviinietikalla) ja avokadoon. Sopii myös bataattiranskalaiset yms.

Sitten toinen tosi helppo ja hyvä resepti tuli juuri testattua. Muistuttaa Nizzan salaattia, mutta on lämmin versio. Marinoin tonnikalapihvejä appelsiinimehu-limemehu-soija-marinadissa (appelsiininmehua ja soijaa yhtä paljon, limemehua vähän lisäksi, jotta tulee hiukan kirpeyttä). Vuokaan tai pellille hörytettyjä vihreitä papuja, kirsikkatomaatin puolikkaita (tai tavallisia tomaatteja lohkoina), paahdettua paprikaa siivuina tai pieniä suippopaprikoita halkaistuna, basilikaa, oliiveja (laitoin myös vähän kapriksia), sardelleja ja loraus oliiviöljyä päälle. Nämä kannattaa asetella vuoan reunoille ja keskelle sitten tonnikalafileet. Niiden päälle myös hiukan suolaa ja pippuria ja loraus oliiviöljyä. Uuniin tulee vielä kananmuna pienessä, erillisessä vuoassa, siihen päälle myös suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Jos pannulle/vuokaan mahtuu, niin kananmunavuoat voi asetella siihen nätisti, minulla ei mahtunut, joten laitoin ne erikseen. Sitten uuniin, 200 astetta ja noin 10-12 minuuttia tai kunnes se kananmuna on sopivan kypsä. Saa olla aika löysä. Ja tonnikala kypsä, mutta vielä mehevä.

Tältä näyttää ennen uuniin menoa. Herkullista tuli.
Tältä näyttää tämä ruoka valmiina. Kanamuna saisi ehkä olla inan vielä löysempää.

Sardellit voi olla joko öljyssä olevia pikkusilakan näköisiä, jos niitä löytyy, tai sitten varovasti niitä tönkkösuolattuja, mutta ihania säilöttyjä sardelleja, jota Suomestakin saa lasipurkissa. Sardelli on siis sama kuin anjovis, mutta ei se Suomen muna-anjovisleipä/janssoninkisaus-anjovis, joka on yhtä kuin kilohaili. Erittäin selvää….. Aina, kun hehkuttelen anjovisintohimollani, joku päästää yökkäämisääniä, että miten voin niitä muna-anjovisleipä-anjoviksia niin rakastaa. En voikaan, mutta anjovis/sardelleja söisin (ja itse asiassa syön täällä) vaikka kuinka paljon. Kreikkalaiset grillatut on ihania, samoin baskien sardellipintxot ja ranskalaiset ”anchois” öljyssä. Nam nam. Sardellimielessä olen nyt siis paratiisissa 😄.

Molempia reseptejä voisin kokeilla myös jollain muulla kalalla eli siitä testiin vaikka lohella tuo lämmin Nizzan salaatti. Ison lohen keskikohdasta saisi varmaan riittävän paksun pitkittäisen palan tuota seesaminsiemenfilettäkin varten. Jos kokeilette muulla kuin tonnikalalla, niin kertokaa, miten onnistui.

Aamuvirkkujen aikataulutettu maa

Posted on by toispualpalloo

Tämä paikka on aamuvirkun unelmamaa. Vaikka tämä ei nyt (vielä) oma maansa olekaan. Meidän perheessä ei valitettavasti ole muita aamuvirkkuja kuin minä 😄. Näin talvella, kun aurinko nousee noin varttia yli kuusi, alkaa aamusäpinä vasta kuudelta, mutta kesällä lenkkeilijät ja pyöräilijät olivat liikkeellä jo ennen viittä. Me heräämme viideltä arkiaamuisin ja vien miehen satamaan kuudeksi. Sen jälkeen menen koiran kanssa lenkille, mitä viileämpää, sitä pidempi lenkki. Koirapuisto aukeaa yleensä kuudelta tai sitten kävelemme pitkin rantaa Anse Vatasta Baie des Citronsin puolelle.

Aikaiset aamut on ihania, koska nämä auringonnousut on niin upeita.

Kuuden jälkeen näkyy maantiepyöräilijäporukoita, aamu-uintiporukoita, lenkkeilijöitä ja kävelijöitä ja suuri osa on tullut jo kasvoilta tutuksi, koska meillä on kaikilla sama aikataulu. Meidän koirakin on aika monelle tuttu jo ihan nimeltä 😄. Bussit alkavat kulkea neljän jälkeen, roskakuskit yms. lähtevät kierrokselle varmaan samoihin aikoihin, tori aukeaa viideltä ja keskustassa on porukkaa liikkeellä kuuden huiteilla varsin paljon. Ne, jotka tulevat muualta Noumeaan töihin, ovat lähteneet liikkeelle hyvin aikaisin.

Koululaiset saattavat odotella koulujen pihassa jo hyvissä ajoin ennen seitsemää ja koulut alkavat täällä kuulemani mukaan 7:20. Pahin liikenneruuhka aamulla on kahdeksan molemmin puolin ja ruuhkat on täällä kyllä yllättävän pahat. Kaikki, joilla on mahdollisuus käyttää omaa autoa, sitä käyttävät, vaikka täällä on uudet hienot bussit ja kattavat linjat. Tiet ovat kapeita ja tässä Noumeassa keskustaan vie vain muutama pääreitti ja ne ovat ruuhka-aikaan ihan tukossa.

Meidän leipomo aukeaa kuudelta, jotkut muut jo viideltä ja jos ei ole ajoissa liikkeellä, saattaa leipomossa olla hyllyt tyhjinä jo kello 7. Meidän leipomosta saa minun mielestäni parasta leipää (muutakin kuin valkoista hötöleipää ja patonkia) ja leipurin rouva on Suomi-fani, joten hän yhtenäkin kertana sanoi jonossa edessäni olevalle herralle, että josko herra voisi jättää viimeisen suosikkileipäni minulle ja ottaa kenties vastaavan patonkimallisena. Sen verran ymmärsin, että kovasti selitettiin suomalaisuudestani.

Ruokakaupat aukeaa 7:30, jumppaan pääsisi kuudelta ja yksi taidegalleriakin aukesi jo kello 8. Keskustan pikkuputiikit noudattaa enemmän suomalaista rytmiä eli ovat auki yleensä vasta yhdeksän kymmenen aikoihin. Aikaiset aukiolot vaikuttavat tietysti siihen, että moni paikka menee kiinni aikaisin ja esim. aika moni lääkäriasema ei ole kuuden jälkeen auki, joten piti tehdä hiukan selvitystyötä, että mies pääsi lääkäriin ja sai sulkapallossaan vaadittavan lääkärintodistuksen. Nyt on tiedossa yksi peräti yhdeksään saakka illalla auki oleva lääkäriasema. Se on kyllä sen verran hämäräperäisellä (ja oikeasti hämärällä) hoodilla, että piti vähän miettiä uskaltaako auton jättää parkkiin. Kuulemma paikallinen punaisten lyhtyjen alue.

Aamupäivät ovat täynnä ääntä ja säpinää, kunnes kello 12 alkaa astioiden kilistely ja kolistelu ja noin kello 12.30 tulee täysi hiljaisuus. Silloin syödään lounasta. Olen tottunut Suomessa syömään lounaani hiukan aikaisemmin, mutta koska täällä on aina ikkunat auki ja kaikki kuuluu joka paikkaan, tuntui kokkailun äänet ihan vääriltä kello 11. Olen siis siirtänyt lounasaikaani OIKEAAN aikaan. Ranskalaiset (ja italialaiset ja espanjalaiset) ovat ruoka-ajoistaan varsin tarkkoja, kuten kaikki Ranskassa matkanneet tietävät. Joskus nälkäisenä se on kyllä ärsyttänyt suunnattomasti (nälkäkiukku on vaarallinen asia), että lounas- ja illallisaikojen välissä ei saa mistään mitään.

Osa liikkeistä, jopa isoista sellaisista on kiinni kello 12:30-14/15 vähän vaihdellen. Täytyy aina tarkistaa onko joku paikka ouvert en continu. Minä käyn mielelläni koiran kanssa lenkillä lounasaikaan, silloin saa olla Ouen Torolla ja rannassa hyvinkin rauhassa. Ei auton autoa eikä ihmisen ihmistä näkyvissä. Yksi juntti suomalainen vaan, joka on jo syönyt ruokansa liian aikaisin ja liian nopeasti….. Työpäivät muuten ovat aika pitkiä täällä, koska melkein kaikilla on tuo parin tunnin lounastauko. Kauempana asuvat eivät tietenkään mene kotiin välillä, joten lounasaikaan tietyt rannan parkkipaikat ovat täynnä autoissa istuvia ihmisiä, jotka kuluttavat aikaa ja syövät patonkejaan. Kaikki ravintolat ovat täynnä joka puolella ja kaikki muu, kuin syöminen, on seis. Sitten noin kello 14 hommat taas jatkuu.

Osa lapsista tulee kotiin lounastunneiksi, mutta osalla on eväät ja he kuluttavat kahden tunnin tauon koulussa. Koulut muuten kestävät aika pitkään, ihan pienemmillä kolmeen ja muilla koulu loppuu neljältä tai vähän yli. Keskiviikkoisin koulu loppuu kello 12 ja iltapäivä on varattu harrastuksille. Ilmankos täällä on paljon kotiäitejä, jos ja kun pitää hoitaa lounasruokailut ja harrastuksiin kuskaamiset keskiviikkoisin plus tietty ruokaostokset, joihin menee aikaa, kuten viime postauksessa kerroin. Jos siis suorittaa ranskalaistyylisen ruoka-aineksia kunnioittavan shoppailun. Ja lapset pitää hakea koulusta iltapäivällä, muutenhan työpäivät kestävät täällä noin 8-18, koska on tuo pitkä lounastauko.

Asiasta tulikin mieleeni, että täällä on saanut tosiaan selittää Suomen vanhempainvapaista. Yhdelle miehen työkaverille syntyi vauva ja hän oli kolme viikkoa isyyslomalla (eli käytti lomiaan tähän) ja äiti palaa töihin kolmen kuukauden jälkeen. He olivat hyvin tietoisia Suomen perhevapaista (varmaan paremmin kuin me), joten niistä käytiin pitkä keskustelu, kun kävimme ihastelemassa vauvaa. Suomen koulujärjestelmä ja nämä perhevapaat yms. jutut ovat varsin suuri ihastelun aihe.

Iltapäivät noudattavat aika samaa kaavaa. Ne jotka pääsevät ajoissa töistä, lähtevät viideltä lenkille, että ehtivät valoisaan aikaan. Lapsia haetaan koulusta, kaupoissa on ruuhkaa, liikenne on vilkasta ja varsinkin kuudelta, kun ajamme miehen kanssa keskustasta kotiin päin, on todella pahat ruuhkat. Kaikki tähtäävät siihen mennessä kotiin, että kello 19 voi alkaa taas kilistellä ja kolistella kattiloita ja astioita ja laittaa illallista. Kuudelta tulee pimeää, joten juuri kukaan ei liiku missään. Kaupoissa olisi ihanan rauhallista, mutta itsellekin tulee nykyään sellainen olo, että on tekemässä jotain rikollista, jos on illallisaikaan ruokakaupassa.

Ymmärrän kyllä hyvin, että kaikki toiminta menee auringon nousun ja laskun JA näiden ruoka-aikataulujen mukaan (jotka oikein täydellisesti sopivatkin tähän auringon kulkuun), mutta alussa oli hiukan opettelemista tavoille. Eikä pimeällä kyllä huvita kauheasti liikkua ulkona, kun valaistusta on vähemmän kuin Suomessa, vaikka onkin ihanan lämmintä. Me olemme luultavasti ainoat ihmiset täällä, jotka käyttävät heijastinta, otin niitä ison kasan mukaan juuri siksi, että pimeällä on niin penteleen pimeää. Ja kun ajotyyli on mitä on, niin ei koskaan voi tietää mistä kurvista kaahaa joku autolla päälle.

Viikonloppuisin on muuten sama rytmi, mutta ehkä vilkkain aamusäpinä alkaa vasta seiskalta. Me yritämme tähdätä koiralenkeillä lounasaikaan silloinkin, kun on niin mukavan väljää ja rauhallista joka paikassa. Meillä on ihan vääränlainen (eli runsas) aamupala, jotta viitsittäisiin syödä lounasta jo kello 12. Sunnuntaisin kaikki menee kiinni kello 12, siis aivan kaikki. Yksi pikkukauppa löydettiin, joka oli auki myöhempään, mutta aina sekään ei ole ollut. Sunnuntaisin ei siis piipahdeta hakemassa maitoa, jos se on loppu……

Vielä loppukevennyksenä sellainen, että täällä on peräti kuusi tv-kanavaa ja kuusi kaapelikanavaa ja ohjelmia tulee pari tuntia iltaisin. Illallisen jälkeinen hiljaisuus johtunee siis siitä, että ihmiset ovat telkkarin ääressä. Kuvasta näkyy valtava päivittäinen ohjelmatarjonta….

Kaikkee olis, mut ei koskaan sitä, mitä tarvis.

Posted on by toispualpalloo

Nyt kun täällä on vierähtänyt jo kohta puoli vuotta, niin alkaa sujua kaupassakäynnit ja muut hankinnat. Koska olen vähän jääräpäinen suomalainen, niin ekat kuukaudet yritin käydä samaan tyyliin kaupassa, kuin Suomessakin eli viikon ostoslista ja supermarkettiin. Täällä se ei mitenkään toimi, koska ikinä ei tiedä, mitä kaupassa mahtaa olla tarjolla. Täällä on useampia isoja supermarketteja, seuraavan koon marketteja ja pikkukauppoja. Niiden lisäksi on gourmetkauppoja, erikoistuneita herkkukauppoja, viinikauppoja, kala-, liha- ja juustokauppoja ja jopa kauppa, josta saa vain paikallisia maitotuotteita. Tämä listaus ehkä kertoo jo, miten täällä pitää kauppareissut hoitaa.

Juustohylly voi näyttää maanantaisin tältä.

Pakko muuten hiukan korjata: Suomessa tein viikon ostoslistan ja mies kävi yleensä kaupassa, koska hän on niin paljon tehokkaampi siinä, eikä tullut heräteostoksia. Täällä ei nyt ole muuta vaihtoehtoa, kuin lähettää vaimo kauppaan 😄. Ja heräteostokset on täällä suositeltavia, jopa pakollisia, koska ikinä ei tiedä mitä kaupassa just silloin on ja tuleeks sitä jotain koskaan lisää. Tämänkin opin kantapään kautta, kun missasin useammankin jutun, koska ajattelin vähän harkita tai en vaan jaksanut juuri silloin ostaa. Ikinä en ole sen jälkeen kyseisiä tuotteita nähnyt. Ja voitte kuvitella sitä ilon määrää, kun olen tullut siihen tulokseen, että kyllä ko. tuote olisi hyvä olla ja sopisi just paikkaan a tai toimintoon b, eikä niitä sitten enää olekaan missään. Meidän kierrätyskorit kuuluvat tähän sarjaan; näin näppärät muoviset kantokahvalliset korit, mutta en ostanut niitä heti ja seuraavana päivänä niitä ei ollut enää yhdessäkään saman ketjun kaupassa. Hetken jopa mietin, olinko kuvitellut koko kopat. Yhtenä päivänä löysin sitten hiukan vastaavat koiranruokakaupasta, paikasta josta en todellakaan olisi tajunnut mitään tällaisia käydä katsomassa.

Ällistyttävä löytö neljän kuukauden etsimisen jälkeen: sitruuna. Erittäin harvinainen hedelmä.

Korona tyhjensi kaupat aika tehokkaasti ja mietin silloin sitä Suomen vessapaperin hamstrausta. Sitä valmistetaan Suomessa, ei se sieltä lopu, mutta täällä sekin on tuontitavaraa ja olisi voinut loppua. Myyntirajoitukset iskettiin heti vessapaperiin, jauhoihin ja pastaan ja kaikki loppuivatkin kaupasta. Nyt vasta vähän aikaa sitten löysin uudelleen sämpyläjauhoja. Täällä on varmaan tavarankuljetukset tietyn syklin mukaan per tavara eikä tilauksia ollut mahdollisuus muuttaa, kun yhtäkkiä kysyntä kasvoikin huomattavasti. Ja tietysti kuljetuksiin tuli lovi, kun lennot loppuivat kokonaan. Onneksi konttilaivat Australiasta ja Uudesta-Seelannista kulkivat koko ajan, niiden varassa tämä varmaan muutenkin aika paljon toimii. Postia ei ole tullut pariin kuukauteen, paketit on kuulemma Ranskassa jumissa tai sitten jopa lähtömaassa. Tiedoksi vaan pakettien lähettäjille 😳. Kuulin, että postia alettaisiin tuoda laivalla eli parin kuukauden merimatka tulisi sitten vielä lisää. Lentokoneilla on tuotu vain välttämättömimmät Ranskasta eli luultavasti lääkkeitä yms. Ja viiniä, koska se ei täältä näytä mitenkään vähenevän…….

Nämä ei tyhjene koskaan, ei marketeissa eikä viinikaupoissa. Kuuluu elintärkeisiin tuotteisiin, joiden saatavuus on turvattu varmaan oikein laissa 😉.

Kuljetusongelmat näkyvät tällä hetkellä oikestaan kaikessa, leivinpaperia sain 2,5 kuukauden etsimisen jälkeen eli sitä oli varmaan kaupoissa se normaali varastomäärä, mutta korona-aika tyhjensi kaiken leivontaakin liittyvän. Onneksi kerran kaupassa oli silikonisia leivonta-alustoja ja onneksi olin siinä vaiheessa jo viisaampi eli tajusin niitä heti ostaa. Seuraavana päivänä niitä ei sitten enää ollutkaan. Kuivahiiva oli todella pitkään loppu, samoin kaikki jauhot. Putiikeissa ja erikoiskaupoissa on myös tilaukset jumissa eli joutuvat myymään eioota vieläkin, vaikka lockdown loppui jo kaksi kuukautta sitten. Ollaan muutamassa kaupassa jonossa, eli sitten kun tuotetta tulee, niin laittavat viestiä. Sitruunoita etsin neljä kuukautta ja sitten niitä tuli myyntiin meidän leipomoon ja facebookin annonces-ryhmään. Kaupoissa niitä ei ole näkynyt vieläkään. Päättelin tästä, että nyt on sitruunasesonki. Kombava ja lime ilmeisesti kasvavat ympäri vuoden, kun niitä kaupassa yleensä on aina.

Niin, täältä löytää hedelmiä ja vihanneksia vain sesongin mukaan eli pitäisi löytää paikallinen Satokausikalenteri jostain. Yhdessä vaiheessa ruokalistallani olisi ollut paljon kukkakaaliruokia, mutta kukkakaaleja ei ollut missään. Ja jos oli tuontisellaisia, niin niihin piti käydä kiinni hyeenan lailla, vaikka juuri silloin ei olisi ollut aikomustakaan laittaa mitään kukkakaalista. Rasittavaa tällaiselle suunnitelmalliselle listaihmiselle. Muutenkin kauppareissuihin voi soveltaa kahta eri strategiaa: joko lähtee listansa kanssa kiertämään kaikki kaupat ja ehkä saa kaiken kasaan tai menee spontaanisti (todella helppoa minulle) kauppaan ja miettii siellä, mitä laittaisi ruuaksi eli mitä siellä sattuu olemaan tarjolla. Spontaaniyritykset johtivat siihen, että meillä oli kaapissa kaiken näköistä ja sitten yritin miettiä, miksi olin mitäkin ostanut ja mitä niistä pitikään tehdä.

Suurin helpotus on ollut Les Paniers des Filles-palvelun löytäminen. Siinä saa tilata kerran viikossa haluamansa kokoisen hedelmä-vihanneslaatikon (ja täkäläisittäin edullisesti, kerroin tästä ranskanopelle ja hän ei ollut palvelusta kuullutkaan, ja meinasi pyörtyä tästä ”edullisuudesta”) ja sisältö vaihtelee sesongin mukaan. Ensimmäisen, tuoreen vihreän salaatin sain tätä kautta. Täällä muuten isojen kauppojen hevi-osastot ovat aika järkyttäviä, joko ne on tyhjiä tai sitten tuotteet voi olla homeessa tai mätiä. Suomessa sellaisia tuotteita ei huolittaisi edes kauppaan sisälle. Toinen ihana löytö oli meidän lähellä oleva minimarket, joka näytti minusta aivan peruslähikaupalta (ne ovat yleensä aasialaisten pitämiä ja tolkuttoman kalliita. Ostin kerran sellaisesta kuudella eurolla kuusi pientä banaania), mutta joka onkin erikoistunut paikallisiin vihanneksiin ja hedelmiin. Laittavat faceen päivittäin, mitä tuotteita on tullut JA hintataso on sielläkin erittäin kohtuullinen. Tosin tähän hintatasoon alkaa jo tottua eli voi olla ihan harhaa. Enkä muista enää mitä tuotteet Suomessa maksoivat.

HeVi-osasto voi näyttää supermarketissa tältä. Ihan ennen koronaakin
Les Paniers des Fillesin laatikko voi sisältää esim. nämä. Ostan kanamunatkin sieltä kautta.

Les Paniers toimittaa nämä vihanneslaatikkonsa eri puolille kaupunkia ja yleensä viinikauppoihin, joten edullinen korini ei aina ole niin edullinen, koska viinikauppias on erittäin hyvä suosittelemaan viinejä. Ja nyt löysin sieltä myös pienpanimo-oluita. Myös meidän suosikkihillot on aseteltu juuri kassan viereen, joten niitäkin on tullut ostettua melkein joka kerta. Olen löytänyt ihan meidän läheltä myös erinomaisen kalakaupan, joten varsinaisissa marketeissa ei tarvitse käydä kuin hakemassa maitotuotteet ja sitä vessapaperia yms. Kyllä täällä on pakko ollakin kotirouva tai tehdä puolipäiväistä duunia, että ehtii käydä kaikissa kaupoissa hankkimassa ruokatavarat 😄.

Jaa niin, viikonloppuna hajosi tiskipesukone. Sen olisi ehkä saanut korjattua, jos olisin jaksanut odottaa korjaajaa taas monta viikkoa, mutta päätin hakea uuden. Tajusin vasta kaupoissa, että ei kodinkoneitakaan ole tietysti tullut aikoihin lisää. Yhdessä kaupassa oli viisi tiskipesukonetta jäljellä. Toisen ketjun liikkeessä oli myyty myös suuri osa esittelykoneista. Ei siis ihan kauheasti ollut valinnanvaraa. Onneksi löytyi kuitenkin ihan ok kone, ettei tarvinnut olla hetkeäkään ilman.