Home sweet home

Meidän koronatilanne lähti ihan lapasista eli kiihtyminen nollasta sataan on ollut vauhdikasta. Nyt on kolme viikkoa kulunut siitä, kun ensimmäinen tapaus 6.9. tuli julki ja sen jälkeen positiivisia on löytynyt 7176 kappaletta. Tämän päivän lukuna 57 ihmistä on teholla ja 114 on kuollut. Kuolleista 92% on rokottamattomia. Noin kymmenen ihmistä on kuollut viime päivinä per päivä ja se on järkyttävä määrä. Olemme menneet Uuden-Seelannin ohi näissä luvuissa aika päivää sitten (4136 ja 27 kuollutta, siellä korona on kuitenkin ollut maaliskuusta 2020). Ja siellä on se viisi miljoonaa asukasta. Meillä 280.000. Näin pitkälle sinniteltiin hienosti koronavapaana, mutta tietysti jos ja kun kaikki kuvittelivat, ettei sitä koronaa täällä ole ja eleltiin ihan normaalisti, niin ehtihän se pari viikkoa tehokkaasti levitä.

Sen lisäksi se on varmasti levinnyt siinä alussa tehokkaasti niissä kauppojen järkyttävissä ruuhkissa (ilman maskia, sillit suolassa, eikä kenelläkään tietoa onko itsellä tai vierustoverilla korona) ja ekojen päivien paniikkirokotusruuhkissa. Edelleen jaksan olla aivan raivona siitä, etteivät ihmiset ole viitsineet ottaa rokotuksia, kun tähän mennessä oltaisiin oltu kaikki jo rokotettuja ainakin kuukauden, ellei jopa kaksi. Kolmen viikon väli rokotuksissa on niin nopea tahti. No nyt yritetään rokottaa ihmisiä 5000 piikin päivävauhdilla, siihen ei olla päästy kuin parina päivänä. Eli vielä on matkaa 80% kattavuuteen, joka on tavoite. Nyt ollaan niukin naukin 30%:ssa kahdesti rokotettujen osalta. Mutta toisaalta, jos samaa tahtia mennään rokotusvauhdissa, niin nyt aloitetaan jo kakkosrokotteiden antaminen ja kolmen viikon päästä on sitten jo ihan eri prosenttiluvut.

Tuo kuolleiden järkyttävä määrä johtuu osittain varmaan siitä, että on paljon erilaisia sairauksia, kuten diabetestä ja paljon on ylipainoisia ihmisiä. Eikä niitä rokotuksia. Meidän confinementiakaan ei alussa noudatettu ihan niin viimeisen päälle eli ihmiset kyläilivät toistensa luona ”kun on mukavasti aikaa”, joten nyt on reilu viikko ollut myös ulkonaliikkumiskielto kello 21-5. Edes koiraa ei saa viedä tuona aikana, onneksi koiralle ei ole iskenyt mitään ripulia 😬. Eilen tuli päätös, että ulkonaliikkumiskielto jatkuu 4.10. saakka, joka pitäisi olla confinementin päätöspäivä. Luulen, että sitä kuitenkin jatketaan jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jotta noita rokotettuja olisi edes vähän enemmän.

Onneksi kotona on kiva olla

On pitänyt jo pitkään yleisön pyynnöstä tehdä pieni kotipostaus ja nythän siihen on hyvä tilaisuus, koska on aikaa ja kotoa ei mihinkään pääse poistumaan. Paitsi koiralenkeille ja kauppaan, muualla en ole käynytkään. Paitsi ehkä kerran vähän laittomasti yhdellä naapurilla palauttamassa kirjoja ja hakemassa uusia tilalle. Heillä on mahtava kotikirjasto. Isäntä oli myös säästänyt minulla Navires&Histoire-lehden toukokuun numeron, jonka pääaiheena oli Suomen merivoimat 1917-1947. Oikein 30 sivuinen kokonaisuus, opin aika paljon. Merivoimien aluksilla on muuten ollut hauskat nimet.

Korona on saanut sen aikaan, että on tullut nettikauppoja tai erinäköisiä facebook-kauppavirityksiä, koska tämä on aika rankkaa aikaa yrittäjille. Kuten kaksi muutakin confinementia, niin tämäkin osui keskelle alennusmyyntejä. Ja koska niitä aleja saa olla vain kaksi kertaa vuodessa, niin tämän vuoden alet ovat molemmat menneet mönkään. Nyt tilannetta yritetään paikata simppelimmillään niin, että yrittäjä laittaa tuotteista kuvia faceen ja viestillä voi ilmoittaa, mitä haluaa ostaa. Toimii jotenkuten, toki sinun pitää tietää aika hyvin kaupan valikoima, mutta ainakin kanta-asiakkaita tämä palvelee.

Muutamat kaupat ovat saaneet aikaiseksi oikein kunnon nettikaupan eli ostokset saa maksettua netissä. Esim. eilen ostin muutamia kirjoja ja kun tein tilauksen ennen puoltapäivää, niin ne olivat haettavissa heti iltapäivällä. Tai oikeastaan olisin saanut ne jo tunnin päästä. Kotiinkuljetuksenkin olisin saanut, mutta en jaksanut odottaa sitä. Kirjakauppa hakee parhaillaan e-commerce manageria ja projektipäällikköä. Koronan vuoksi täällä on siis otettu aimo hyppäys digiaikaan, nopeammin kuin ehkä muuten olisi tehty. Suuri uutinen meidän anglophones expat-ryhmässä oli se, että yksi suurimmista ruokakauppaketjuista tarjoaa ruuan verkkokauppaa ja kotiinkuljetusta. Tosin siellä on vain hyvin geneerisiä tuotteita (keksejä, kuplavettä, kuivatuotteita), mutta alku se on tämäkin. En uskaltaisi täällä mitään vihanneksia tai hedelmiä edes ostaa verkkokaupasta, koska kaupoissa on niin huonot valikoimat. Tuotteet pitää tosi tarkkaan valita, enkä luota siihen, että pakkaaja niitä pahemmin valkkaisi.

No mutta palataan kotiin. 13.9. tuli kaksi vuotta siitä, kun ekan kerran astuin tämän asunnon ovesta sisään. Se oli meidän viimeinen päivämme täällä look&see-keikauksella ja edelleen olen sitä mieltä, että meillä kävi aivan järjetön tuuri tämän asunnon suhteen. Toki tämä on hiukan kalliimpi, kuin aluksi ajateltiin, mutta sijainti on huippu, kaikki naapurit ja naapurusto on huippua, lähellä rantoja, hyvät koiranviemispaikat lähellä. Ja tämä on turvallinen alue. Plus koira saa käyttää koko pihaa ja nyt kun vuokraisäntä on poissa, niin mekin saamme käyttää hänen pihaansa ja terassiaan.

Tämän kuvan otin ekalla käynnillä, tätä kuvaa sitten katseltiin ne kuukaudet ennen tänne muuttoa.

Villa Val Plaisancessa

Tätä meidän taloa/asumistyyliämme kutsutaan täällä villaksi. Tämä osa Val Plaisancea on 60-luvulla rakennettua aluetta, paljon omakotitaloja ja joukossa on muutama pienkerrostalo. Meidän alapuolella oleva katu meren puolella (me olemme vähän kuin harjun huipulla) on täynnä uudempia taloja. Luulisin, että ovat ihan niinkin uusia, kuin 2010-2020 rakennettuja taloja. Val Plaisance on aika kallista asuinaluetta, koska tämä on lähellä Anse Vatan ja Baie des Citronsin rantoja ja tästä on huikeat merinäkymät, osalla Baie de Saint-Marien suuntaan ja osalla Anse Vatan suuntaan. Läheltä alkaa punakattoisten, isojen omakotitalojen Tuband (myös uusia taloja) ja Ouen Toron rinteillä on uudempaa Val Plaisancen aluetta.

Kotikatu. Tuon oikealla olevan viherseinän päällä on useampi iso talo, meidän on tuolla edempänä.
Koti täällä kaukana kotoa ❤️
Tuo ylimpänä näkyvä valkoinen talo on meidän talo. Naapurin asunto on tänne Val Plaisancen laaksoon päin.
Tällaista 60- ja 70-luvun rakennuskantaa on tässä meidän vanhalla Val Plaisancen puolella.

Meidän alakertamme, jossa Philippe eli vuokraisäntä asuu, on 60-luvulla rakennettu atriumpihainen, U:n mallinen talo. Hän on rakentanut tämän yläkerran 2014 eli nuo U:n pitkät sakarat ovat meidän ja naapurien asunnot ja meidän ulko-ovemme ovat vierekkäin tuossa U:n ”pohjassa”. Meidän asunnon koko etuseinä on pelkkää lasiliukuovea katosta lattiaan ja meillä on ehkä yksi parhaista merinäkymistä koko Val Plaisancessa. Ja meiltä näkyy Mt. Dore ja muut etelän vuoret. Anse Vatassa, Citronsissa ja Orphelinatissa on myös huikeita merinäkymiä, mutta se on pelkkää aavaa merta silmänkantamattomiin. Itse pidän tästä lahdesta, saarista ja vuoristonäkymistä.

Philippe asunto on todella makea, siellä on säilytetty 60-luvun terrazzo-lattiaa ja muita sen ajan hienouksia, ja se atriumpiha tekee omalaisensa säväyksen. Kun ison olohuone-ruokailutilan molempien päiden liukuovet avaa, tulee tosi hieno tila terasseineen ja näköaloineen. Hänellä on toisessa siivessä myös erillinen vierashuoneisto, jossa tänne tulevat kaverit voivat majoittua. Tosin nyt siinä on välillä ollut vuokralaisia, kun ei niitä vieraita tietysti ole näkynyt hänelläkään. Voisin kyllä asua mielelläni samanlaisessa talossa, atriumpihat ovat aina olleet minun suosikkejani. Täällä vielä nämä kelit tekevät sen, että atriumpihan kasvit ovat aina vihreitä ja nättejä.

Tällainen meren puolelta. Tuo yläkerta on meidän asuntoa, vasemmalla näkyy salihuone, sitten on olohuone-keittiö ja oikealla makuuhuone. Salihuoneen takana on vielä yksi makkari.
Näkymät on täydelliset. Meidän asunto on auringonnousun suuntaan ja se sopii meille, kun herätään aina niin aikaisin.

Naapurilla on terassit tuonne Val Plaisancen, Tubandin ja Mt. Koghis vuoren suuntaan ja merinäkymääkin on hiukan, eikä niissäkään näkymissä mitään valittamista ole. Tosin heille myös paistaa aurinko melkein koko päivän, joten asunto on todella kuuma. Meille sitten taas tuulee lähes koko ajan, kuumaan aikaan se on hyvä ja viileään ei sitten niinkään. Naapurien näkymä on täysin erilainen varsinkin iltaisin, kun heille näkyy auringonlasku ja kaupungin valot. Meiltähän ei näe pimeällä yhtään mitään ellei merellä ole jotain laivoja tai lahdessa purjeveneitä parkissa. Ja terassin edessä oleva palmu on valaistu, sitä voi siis katsella pimeälläkin 😄.

Heidän alapuolellaan, kadun toisella puolella, on pari tyypillistä 60-luvun taloa, jotka näyttävät yksikerroksisilta, mutta joissa kummassakin on kolme kerrosta rinnettä alaspäin. Hyvin usein näissä Val Plaisancen (ja kaikkien muidenkin alueiden) taloissa asuu kaksi sukupolvea, alakerrassa toiset ja yläkerrassa toiset. Ja aina nimenomaan niin, että vanhukset siinä kerroksessa, mihin ei tarvitse kivuta tai laskeutua portaita.

Ihanan herra B:n perheen talo meidän taloa vastapäätä. Heillä on mm. yksi limepuu, josta tulee niin paljon limejä, että riittää koko kadulle. Hän on muutenkin mitä avuliain herrasmies, olen esimerkiksi pessyt auton tuossa heidän edessään, koska heillä on siinä vesipiste. Hän vaatimalla vaati, että siirryn siihen. Taustalla näkyy hyvin tuo Tubandin alue.
Toinen vastapäinen naapuri on myös todella mukava. Tajusin vasta paljon myöhemmin, kun näin näitä taloja tuolta toisesta suunnasta, että tämä on kolmekerroksinen (näkyvät tuolla aikaisemmassa kuvassa, missä meidän talo on ylimpänä).

Tässä meidän kadulla on ainakin kaksi isoa taloa, joilla on järjettömän iso tontti muihin verrattuna. Tai kaikki muut ovat jo ehkä myyneet tonttinsa osat muille, sen verran tiivistä on rakentaminen. Viikonloppuna huomasin mainoksen, että toisen näistä tontille tulee uusi residence Angel Sunrise (hihittelen välillä näille nimille, kerrostaloilla on kaikilla joku nimi, on Malibu, Sunrise, Sunset, Angelos, Pantheon, Millesime jne. Uusin Ouen Toron rinteen taloista taitaa olla Residence Luxus). Tämän asunnon voisin kyllä ottaa, kun pelkästään terasseja on 400 neliötä. Ja samat näkymät kuin tästä meiltä, kattoterassi lienee samalla korkeudella kuin meidän asunto. Hintaa on vain aika paljon eli reilu 737 000 euroa plus kulut päälle. Ostaja maksaa välittäjän palkkion täällä.

Luulen, että Angel Sunrise tulee tämän talon paikalle. On valtava talo jo nyt ja todella iso tontti. Sijainti on kyllä täydellinen.

Muut neiböhoodit

Tuon viereisen Tubandin alueen jo mainitsinkin. Google mapsin ilmakuvasta katsottuna se erottuu oikein hyvin tästä Nouméan niemestä, kun on ainoa punakattoisten talojen alue. Toinen samanlainen löytyy kauempaa Mont Doren suunnalta eli Tina sur Merin aidattu ökytalojen alue Baie de Tinan ja Baie de la Conceptionin väliseltä mereen tunkeutuvalta niemenkärjeltä. Siellä alimmat talot ovat niin rannassa, että terassit ovat käytännössä meren päällä. Mietin aina vastarannalla ajellessani, että jos ja kun merenpinta yhtään nousee, niin ne talot ovat kyllä heti veden alla. Mukavampi asua näin korkealla. Tosin Tina sur Merissakin on tietysti taloja ylös kukkulan huipulle asti. Tämä koko Nouméa on täynnä pieniä, täyteen rakennettuja kukkuloita. Oikeastaan missään muualla ei ole kovin isoa tasaista alaa kuin keskustassa ja latinalaiskorttelissa.

Tuband erottuu tästäkin Ouen Torolta otetusta kuvasta hyvin.

Tubandin alueella on hauska kävellä, vaikka kaikilla taloilla on jykevät aidat ympäriinsä, niin näkee niistä rakennuksista edes hiukan. Siellä täällä on vielä pari tonttia myymättäkin, ei todellakaan kovin isoja, mutta kalliita. Merinäköalan tasosta riippuen sitä kalliimpaa, mitä parempi näkymä. Taloja on harvoin ja vähän myynnissä, hintaa yli 700 000 euroa ja kokoa noin 180 neliötä tai enemmän. Pihaa ei ole juuri lainkaan, tontit on rakennettu todella täyteen eikä talon ja tontin reunan välillä tarvi täällä olla kuin ehkä puoli metriä. Aluksi ihmettelin tuota täyteen ahtamista, mutta eipä täällä niin kauheasti pihalla edes tule oltua, kun usein on liian kuuma siihen ja monella sen pienen pihan täyttää uima-allas ja terassi. Nuo Tubandin talot on kaikki rakennettu siihen tyyliin, että olohuone tai kaikki huoneet ovat harjakattoon saakka auki, koska lämmin ilma nousee ylöspäin ja oleskelukorkeudella on silloin vähän sopivampi lämpötila.

Tämä on mun suosikki näistä Tubandin taloista, koska kuvittelen tuon pikkumökin olevan sauna. Tuossa olisi tonttikin myynnissä.
Tällaista näkymää olisi tarjolla Tubandissa, jos asuu tarpeeksi korkealla tai ihan meren vieressä.
Tubandin taloja rantakadulta päin.
Käyn aika usein koiran kanssa Tubandissa lenkillä, talojen välissä menee tällaisia kävelyreittejä.

Tubandista hiukan eteenpäin on N’Gean alue, johon kuuluu useampiakin kukkuloita, mutta tämä meitä lähinnä olevan huipulle on rakennettu ja rakennetaan ihan mielettömän hienolla näköalalla varustettuja moderneja, isoja taloja. Nämä ovat ehkä tällä hetkellä tämän saaren ökyimmät luksusasunnot. Edes Mont Venuksen näköalatalot eivät vedä kyllä näille vertoja. Yksi naapureistani oli tuttunsa kanssa edellisen confinementin aikana N’Geassa kävelyllä ja heidät oli kutsuttu yhteen näistä taloista ihan ex tempore juomaan samppanjaa, kun he olivat kurkkineet taloa ja sen pihaa ohikävellessään. Kutsujana oli rakennuksen omistajan hiukan jo vanhempi äiti, poika oli kuulemma hiukan yllättynyt, kun oli tullut kotiin ja siellä oli kolme rouvaa juomassa päiväsamppanjaa. Toista pulloa jo siinä vaiheessa. Epäilen, että rouva halusi vain hyvän syyn avata pari pulloa kuohuvaa. Sattumalta kaksi näistä taloista oli uusimamassa Ambiances-lehdessä.

Meidän huusholli

Meillä on arviolta 90-100 neliötä, kolme makkaria ja iso keittiö-olohuonetila, kaksi kylppäriä ja vielä erillinen pikkuvessa. Koska se ensivisiitti oli aika lyhyt, ehkä vartin pituinen, niin en kauheasti kiinnittänyt huomiota kuin näkymään ja siihen, että huoneita oli toivottu määrä plus se kaksi kylppäriä ja vessaa, mikä oli vaatimuksena myös. Makkareita on kolme, koska tänne kuitenkin oli tulossa vieraita ja yleensä perhekunnittain eli enemmän kuin kaksi. En kestä jos joku nukkuu olohuoneessa useamman viikon, niin halusin saada sen verran vierashuoneita, että kaikilla on tilaa levittää tavaransa. No ei ole kukaan päässyt tänne, paitsi se korona.

Mies halusi myös, että kotona on tilaa kuntosalille, joten yksi vierashuoneista varattiin siihen käyttöön. Ei hän jaksa 12 tunnin työpäivien jälkeen lähteä enää mihinkään salille ja kun riittää tanko ja painot, niin ei se kotisali niin isoa tilaa vaadi. Tosin mun joogabolsterit sun muut vievät melkein enemmän tilaa. Kotikuntosali on tuosta näkymästä johtuen aika hulppea

Kuntosali näkymällä.
Kyllä tässä on kelvannut tehdä restoratiivista joogaa.
Edellisiltä asukkailta ostamani iso pöytä vaihtui heti, kun miehen työpaikan myynti keväällä varmistui, koska pyöreä on enemmän meidän makuumme. Vanha pöytä suorastaan revittiin käsistä eli ei ollut vaikea päästä eroon.
Makkarin näkymiä
Välillä auringonlaskut näkyvät meille näin hienona värityksenä.

Ns. päämakkarissa on pienenpieni vaatehuone (Philippekin on sitä mieltä, että tulipa siitä pieni, hän suunnittelee näiden asuntojen laajentamista tuohon atriumpihan päälle) ja kylppäri. Kylppärissä ei ole kuin peilikaappi eikä lainkaan altaan alla mitään laatikostoa, mitä vähän harmittelen, mutta kyllä tavarat nyt ovat vielä mahtuneet siihen peilikaappiinkin. Kahdessa muussa makkarissa on liukuovikaapit, maailman ärsyttävimmät, kun aina jää ovien taakse katvealueita, mistä on vaikea saada tavaroita ulos. Kaapit on täynnä, koska meillä on viisi matkalaukkua täällä (yksi hajosi tulomatkalla), miehen sulkapallokamat, snorklausvälineet, suppilaudat, jumppavälineitä joka lähtöön ja esimerkiksi täysin turhana miehelle kauluspaitoja, pari pikkutakkia ja puku. Viedään ne kaikki varmaan Suomeen takaisin, kun päästään sinne joskus. En tiedä mikä olisi niin virallinen tilanne täällä, että pitäisi pistää puku päälle. Edes hautajaisissa ei ihmisillä ole pukuja, häistä nyt puhumattakaan.

Sitten sitä tulikin ihan riittävästi kerralla. Tähän huonekalut sun muut päälle. Muuttoporukka oli kyllä tehokas siinä 30 asteen helteessä, taisivat olla pois täältä jo kello 11 kaikki purettuna ja laatikot ja roskat pois vietynä.

Koska keittiössä ei ole juuri mitään kaappitilaa, on ruokatavarat yhden makkarin kaapissa. Varsinkin, kun täällä täytyy välillä vähän hamstrata, niin en tiedä missä säilyttäisin vesipullot, säilykepurkit jne. Ostin edellisiltä asukkailta kaksi puolikorkeaa kaappia, ja niissäkin on ruokaa yms. Jossain pitää säilyttää myös muovirasioita, vuokia ja kulhoja. Keittiössä on kaksi alakaappia (plus roskiskaappi) ja kaksi yläkaappia. Ehkä meillä on liikaa kattiloita, paistinpannuja ja lautasia, koska en tiedä, miten näihin kaappeihin saisi mihinkään ruokia mahtumaan. Olisipa sellaiset vetolaatikot alakaappien tilalla, kuin Suomessa, niihin menee niin paljon näppärämmin kaikki tavarat. Eipä silti, ei niissä muissakaan käymissäni asunnoissa kovin erikoiset keittiöt olleet ja hyvin tälläkin pärjää.

Parasta on pieni piha

Silloin kun asuntoa hain, niin piha ei ollut mikään kriteeri, eikä tässäkään erikoista pihaa ollut. Oli pieni ”karsina portaiden puolivälissä”, joka oli aidattu molemmista päistä ja portaiden päähän oli jätetty pieni kulkuaukko. Piha oli maapohjainen ja suoraan sanottuna aika surkea. Meille riitti sen verran pihaa, että saataisiin pyörät johonkin ja siihen oli riittävästi tilaa. No aika pian muuton jälkeen tuli ensimmäinen lockdown ja silloin aloin miettiä tuon pienen läntin ehostamista. Aluksi laitoin siihen puiset lavat, joita naapuri toi töistä ja heitin portaiden alle kertyneet edellisten vuokralaisten roinat roskiin. Tällä lavapihalla mentiin vuosi, mutta sitten lavat alkoivat olla niin mätiä, että niistä meni vähän väliä jalka läpi.

Tällainen ankeus piha oli aluksi. Koska koira on ulkona kaikki päivät, piti keksiä jotain tuohon maapohjaan, ettei koira tuo jatkuvasti kuraa sisälle.

Joskus viime vuoden lopulla, kun koiran päälle oli hyökännyt toinen koira pari kertaa peräkkäin, vuokraisäntä otti meidän ja hänen pihansa välissä olleen aidan pois, jotta koira voi juosta koko pihalla. Se oli aika helpotus ja koiralle tosi loistava juttu. Sen jälkeen hänellä oli taas uusi asunto, jonne voi mennä kylään ja josta saattaa saada herkkuja. Hän on osallistunut myös moniin alakerran juhliin. Ja tietysti aidan poistaminen laajensi myös kanan reviiriä ja hänellekin tuli useampi paikka käydä kyselemässä syötävää. Edelleen ikävöin kanaa, oli se hauska tyyppi, vaikka kakkikin sinne sun tänne.

Puulavojen kanssa tuli hiukan siistimpi.

Mutta kanan kuoltua, kun en uutta kanaa halunnut ottaa, päätin pistää pihan kokonaan uusiksi. Täällä on hyvä kierrätyspalvelu (sekä kierrätyskeskus), pari kolme kertaa vuodessa voit iskeä poisheitettäviä juttuja kadulle roskiksen viereen ja kierrätyskeskus tulee hakemaan ne siitä ilmaiseksi. Minun ei siis tarvinnut itse kuskata niitä lahoja puulavoja mihinkään. Ostin pihalle ruohomattoa ja hakkasin sementinkovaa maata sen verran kuohkeaksi, että sain tehtyä pienen ”puutarhan”. Tuli kyllä todella paljon viihtyisämpi piha, joka näyttääkin paljon nätimmältä, kun nousee portaita kotiin. Ja sain oman pienen puutarhan, johon voin istuttaa mitä tykkään. Meidän terassilla kun tuulee niin paljon, etteivät kasvit viihdy siellä ja luulen, että tuo suolainen meri-ilma kurittaa niitä myös.

Kana ja koira viihtyivät näillä puulaatoilla, mutta kun näitä ei tällaiseen käyttöön ole tarkoitettu, niin lahosivat aika nopeasti.

Nyt, kun on taas lockdown, niin on ihanaa kun voi mennä pihalle. Ja saa käyttää Philippen terassia ja pihaa, olen siirtänyt jumppahetket sinne. Tässä lockdownin aikana päätettiin myös kalustaa omaa terassia vähän uusiksi, nyt meillä on apero-osasto, maisemankatseluosasto ja auringonotto-osasto 😄😄. Pienelle terassille aika hyvin.

Nyt piha on tällainen. Juuri eilen naapuri kehui, miten mukavan näköinen tämä on nyt, kun tulee kotiin.
Portaissa on jonkun verran kapuamista. Hyvä treeni, kun rahtaa kauppakasseja, multasäkkejä ja koiranruokasäkkejä tänne ylös.
Niin on ikävä kanaa, ei ole enää tällaista vastaanottoa kotiin tullessa.

Täällä oppii kärsivälliseksi. Tai kärsivällisemmäksi ainakin.

Jos nyt hyvin menee, niin lockdown loppuu viikon päästä. En silti usko ennen kuin näen, ei näillä koronaluvuilla tunnu todennäköiseltä. Ja jossain vaiheessa pitäisi luopua näistä rajoituksista ja karanteeneistakin. Olen varautunut jo asiaan ja pyytänyt varaamaan meille lentoliput Suomeen, katsotaan miten onnistuu. Ei jakseta odottaa ensi kesään, joten tulee talvivierailu jos ja kun täältä nyt pois päästään. Saattaa olla pieni shokki.

Mutta en uskalla nyt suunnitella mitään, ettei käy kuten viimeksi. Meillä täällä osoitetaan mieltä rokotepakkoa vastaan ja muutama rokotevastainen lääkäri ja apteekkari ovat oikeudessa. Katsotaan nyt mitä tästä vielä tulee. Mielenosoitusta en ymmärrä, itse en haluaisi mihinkään väkijoukkoon tässä koronatilanteessa, mutta ranskalaiselle sillä ei ole niin väliä. Pääasia, että saa osoittaa mieltä.

Menee muuten koko valaidenbongaussesonki nyt tässä confinementissa. Yksikään 🐋 ei ole vielä tajunnut tulla tuohon meidän lahdelle, vaikka ihan vähän matkan päässä niitä bongattiin. Tulisivat nyt, niin olisi jotain kohokohtaa tähän muuten varsin Päiväni murmelina-elämään. En jaksa noita nettikauppojakaan (niitä kolmea 😆) koko ajan selailla, kun en mitään tarvi.

Ai niin, viime postauksessa kauhistelemani passipakko viiniostoksilla ei ole ainakaan minun osaltani pitänyt paikkansa. Ehkä suomalainen EU-ajokortti on niin virallisen näköinen, etteivät vaadi passia. Tai sitten näkevät kirjaimet FIN ja ovat ihan, että oi ei, noin ulkomaalainen, en ala selittämään mitään. Jälkimmäinen voi olla todennäköisempi vaihtoehto. Ei siis ongelmia. Sama juttu näyttää olevan, kun poliisit pysäyttävät ja kysyvät lupalappua, heti siinä nimen kohdalla silmät leviävät (maskin alta ei näy muuta, ehkä suukin aukeaa) ja henkkareiden vilautus on viimeinen niitti. Tulee välitön kaikki ok madame ja voitte jatkaa matkaa, s’il vous plaît.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Uutissi, virallissi ja torellissi

Se olisi kevät nyt, näin virallisen laskennan mukaan. Edellisviikonloppuna oli suorastaan kuuma, kun tarvoin lauantaina yksien naapurien kanssa pahamaineisessa St. Louisin tribussa ja mies oli sulkapalloturnauksessa. Sunnuntaina oltiin toisten naapureiden kanssa purjehtimassa, tai lähinnä lillumassa tuolla laguunissa. Jo hieman pelästyin, että nytkö ne kuumat kelit jo alkaa, mutta maanantaina viileni jo. Ainakin sen verran, että pystyy vielä menemään pitkää aamulenkkiä koiran kanssa. Ja nyt näyttää siltä, että La Nina on palannut. Hän ei ole mitenkään tervetullut, mutta mahdotonta hänen paluutaan on estääkään.

Tribun pääjehun maja. Sykloni on vähän kohdellut kaltoin, joten tänä vuonna tätä pääsi katsomaan vain aidan takaa.
Mies kävi voittamassa yhden seurojen välisen turnauksen.

Aamulenkeistä sen verran, että meillä oli koiran kanssa tässä yksi aamu hieman erimielisyyksiä reittivalinnasta. Hän sai valita ja lopputulos oli, että tultiin tosi hankalaa reittiä alas Ouen Toroa. Koska en uskalla päästää koiraa irti edes siellä syrjäpoluilla muiden koirien vuoksi, niin alas tultiin aika haipakkaa ja loppuvaiheessa yhden uoman yli hypätessäni rutikuiva maa mureni jalkojen alta ja tipuin sinne uomaan. Onneks on tiukasti eteenpäin kulkeva muskelikoira ja koiralla valjaat, koska jäin hetkeksi roikkumaan hihnasta ja pamahdin päin seinämää, ennen kuin sitten tipuin uoman pohjalle. Kaksi päivää sen jälkeen kolotti joka lihas ja nivel, mutta ei tullut muuten muuta kuin naarmuja ja mustelmia. Ja vähän revähtänyt olkapää. Koira ei suostunut kiskomaan minua sieltä pohjalta ylös, joten piti käyttää Indiana Jones kykyjä ja kaivaa pari juurta esille, joiden avulla sitten kipusin ylös. En ajatellut toistaa tätä enää. Enkä tule alas Ouenilta kuin asfalttia pitkin. 

Rokotuspakko, korona ja lockdown

Nyt perjantaina tänne tuli rokotuspakko, viikon kestävien keskustelujen ja pohdinnan jälkeen. Meillä on 30% rokotettu kahteen kertaan ja 37% on saanut yhden rokotteen eli ollaan aika kaukana tavoitteesta. Kuulemma tässä kuussa menee iso määrä rokotuksia vanhaksikin, joten kansalaisia on yritetty patistaa erinäköisin keinoin avoimiin rokotustilaisuuksiin. Aika nihkeällä menestyksellä. Päätöksen jälkeen lauantaina oli muutaman tuhannen ihmisen kovaääninen pakkorokotusten vastainen mielenosoitus. Lauantai-illan illallisilla keskustelin yhden vanhan rouvan kanssa, jonka mielestä rokotuspakko on diktatuuria ja hän on jo elänyt yhden diktaattorin alaisuudessa, joten ei suostu enää. Hän on syntynyt Romaniassa. Rouva on kyllä ottanut kaksi ensimmäistä rokotetta, mutta se, että vielä joskus joutuisi ottamaan tehosteen ja pakolla on diktatuuria ja johtuu kuulemma vain siitä, että vanhat rokotteet pitää nyt saada käytettyä.

Taisi fiilikset muuttua rokotusten suhteen parissa päivässä. Rokotuspisteet ovat olleet tänään aivan täynnä.

Eilen maanantaina kuulin päivällä naapurilta off the record, että meillä on täällä ns. vapaana liikkuvaa koronavirusta. Kaikki casethan on karanteenista bongattuja (paitsi ne Wallis&Futunan matkustuskuplasta tulleet), mutta nyt olisi kolme kotoperäistä koronatapausta. Täällä pienellä saarella kaikki tietävät hetkessä kaiken, joten ennen kuin asia oli uutisissa, oli täysi härdelli päällä ja joka paikka tukossa. Lähdin hiukan aikaisemmin hakemaan miestä töistä ja ajattelin katsoa voisiko kauppaan mennä, mutta heti ekan kaupan kohdalla totesin, että ei voi. Jessus mitkä ruuhkat joka paikassa, hirveä paniikkihamstraus ja pahimmat liikenneruuhkat ikinä. Koiranruuan kävin ostamassa, kun kaupassa ei ollut ketään ja katselin viereisen supermarketin parkkipaikkakuhinaa. Kun ajeltiin illalla kotiin, niin joka ikinen ravintola oli tupaten täynnä.

Eli siis aivan järjetöntä hommaa. Jos täällä on viikon verran kiertänyt deltavariantti tunnistamattomana (kun kerran ei ole koronaa, niin ei tule heti epäiltyä oireita koronaksi), niin se voi olla levinnyt vaikka mihin ja keneen. En siis ymmärrä ajattelutapaa, että mennäänpäs äkkiä kauppaan ja ravintolaan hirveään tungokseen ilman maskeja ennen kuin tulee confinement ja maskipakko. Kyllä se korona tarttuu ennen rajoituksiakin. Meillä on aina kotona sen verran ruokaa kaapissa, että pärjätään hetki ja toki confinementin aikana saa käydä kaupassa. Mutta moni meinaa nyt pysytellä tiukasti seuraavan kaksi viikkoa kotona, varsinkin rokottamattomat. 

Aika nappi ajoitus koronalla

Itse mietin välittömästi, että tulipa ns. hyvään saumaan nämä omituiset koronatapaukset, kun pitäisi saada ihmisiä ottamaan rokotuksia. No heti tänä aamuna leipomon rouva sanoi minulle, että hän epäilee tätä vain keinoksi saada ihmiset rokotettavaksi. Hän on hyvin rokotevastainen. Rokotuspisteet ovat tästä aamusta alkaen olleet tupaten täynnä. Oikeasti mystistä tässä on se, että yksikään löydetty tapaus ei linkity toisiinsa, yksikään ei ole matkustanut täältä mihinkään ja kaikki tapaukset ovat maantieteellisestikin aika kaukana toisistaan. Eikä nämä meidän tapaukset näy Worldometersissä tai muualla, mihin niitä rekisteröidään. Mutta ehkä niitä ei ole ehditty vielä ilmoittaa. Nyt hetki sitten uutisissa oli, että eilen on löydetty vähintään 11 uutta tapausta. Kannatti pysyä pois ruuhkasta. 

Meillä oli juuri avattu Wallis&Futunan välinen matkustuskupla uudelleen. Kaikilla pitää olla rokotuspassi ja päälle testit, että pääsee matkustamaan ja vielä joku erityinen syy (eli esim. sukuloiminen), jotta voi matkustaa. Yksi matkustaja oli antanut 72 tuntia ennen lähtöä negatiivisen tuloksen ja nyt eilen lentokentällä positiivisen. Kone ei tietenkään lähtenyt mihinkään ja koko koneellinen ihmisiä siirrettiin karanteeniin. Wallisfutunalaiset nauttivat täällä vähän erivapauksista, koska ovat merkittävässä asemassa tulevassa äänestyksessä. Täällä asuu enemmän heitä kuin Wallis ja Futunalla ja he ovat kolmanneksi suurin ryhmä. Yleensä tulee kutsuttua koko porukkaa wallislaisiksi, mutta siis ovat joko Wallisin tai Futunan saarelta. Siinä on taas yksi mielenkiintoinen Ranskalle kuuluva saarivaltio kuninkaineen ja yläluokkineen. Täytyy joskus muistaa kirjoittaa heistäkin vähän enemmän. Ja odotan, että päästäisiin käymään sielläkin. 

Eniten tässä harmittaa se, että miehen lomaa pitää siirtää. Olin juuri eilen varaamassa meille lentoja ja hotellia, kun kuulin koronaepäilyistä. Onneksi en ehtinyt varata. Tässä aamulla olen perunut kaikkia sovittuja juttuja ja koska tämä(kään) confinement ei kuitenkaan jää kahteen viikkoon, niin ei parane varata nyt mitään ennen kuin varmaksi tiedetään. Meidän piti mennä Lifoun saarelle ja sieltä on löytynyt ainakin yksi koronatapaus. Onneksi ei tullut tämä hässäkkä loman aikana, se olisi harmittanut vielä enemmän. 

Siirrymme kohti nykyaikaa

On jotain positiivistakin: olemme siirtyneet 2000-luvulle!!! Sulkapalloseuran jäsenmaksun saa maksaa verkossa kortilla! Allistyttävää. Ekalla kerralla ei tietty toiminut, mutta tokalla jo onnistui. Tähän asti maksu on ollut joko käteisellä tai shekillä hallilla, ei siis laskumahdollisuutta tai tilisiirtoa. Ja toinen ällistyttävyys on, että olen laskenut meidän verot ihan täsmälleen oikein. Ja se ei ollut ihan helppoa, vaikka löysin PWC:n tekemän Uuden-Kaledonian veroanalyysin. Itse veroilmoituksen sai tehdä verkossa ja nyt saatiin verotuspäätös. Veron saa maksaa joko postittamalla shekin, käymällä verotoimistossa maksamassa TAI verkkopankissa. Taas ällistyttävää. Paitsi, että meidän verkkopankissa on maksurajana miljoona tätä rahaa, joten ei se sitten onnistunutkaan. Kolmas askel nykyaikaan on, että sekä ranskanope että agilityope suostuivat tilisiirtoon, ettei mun tarvi nostaa heille käteistä tai pelata noiden shekkien kanssa. Pienin askelin, kohta ollaan jo vuodessa 2010. Tai ainakin vuodessa 2005.

Äänestyskampajatkin on käynnistetty puolin ja toisin. Viisi lojalistipuoluetta ovat vihdoin päättäneet toimia yhdessä. En ymmärrä, mikseivät jo aikaisemmin, jos kaikilla on kuitenkin sama NON tavoite. Kanakien pro-independetistit ovat jo vetäneet yhtä köyttä. Rauhallista on vielä, mutta sotilaita ja santarmeja on tänne tulevat koneet täynnä, joten ei sinne edes siviilejä mahdu. Pääministeri perui tuosta vaan yhden lennon, joka oli täynnä sotilaita, mutta käsittääkseni se oli vain se yksi kerta. Ei hän varmaan pysty niiden tuloa estämäänkään. Port Mosellessa kelluu edelleen ihmeellinen ranskalainen risteilyalus, ensin ajattelin, että se on täynnä sotilaita, mutta nyt aloin miettiä, että onko se evakuointeja varten. Ystävät ovat jo ihan hermona äänestyksestä, joten alkaa ilmeisesti uhkakuvat tarttua. Olen jo miettinyt äänestyspäivälle ja viikoksi sen jälkeen ruuat, joita voi tehdä ilman sähköä. Jos siis tässä joku härdelli tulee. Tai tietysti tulee. 

Herra pääministerillä riittää tässä nyt puuhaa ennen vaaleja, kun pitää hoitaa tämä korona-case pois, rokottaa ihmiset, pelastaa meidän konkurssin partaalla oleva RUAMM eli Kela ja saada maa siihen kuntoon, että voidaan avata rajat 1.1.2022. RUAMMista olen huolissani varsinkin nyt, jos tänne iskee joku kunnon koronaepidemia. Meillä ei nimittäin ole hetkeen maksettu sairaalalle riittävästi rahaa, vaan sairaala on joutunut elämään velaksi ja nyt voidaan olla tilanteessa, jossa ei ole rahaa maksaa palkkoja, ostaa lääkkeitä tai laitteita ja labrat ei enää suostu tekemään testejä. Samaan aikaan rajoituksista johtuen lääkäreitä on lähtenyt kokonaan takaisin Ranskaan.

Ongelma-alkoholi

Ilmeisesti herra pääministeri on myös huolissaan paikallisten juomisesta, koska meillä tiukkenee koko ajan nämä säännöt. Kun me tulimme, alkoholia ei saanut ostaa ruokakaupoista perjantaina tai lauantaina kello 12 jälkeen. Sama sääntö oli ennen pyhäpäiviä ja joskus alkoholin myynti kiellettiin kokonaan vaikka viikonlopuksi. No nämä kaikki säännöt poistuivat, mutta kaupoissa piti sen jälkeen kysyä kaikilta paperit aina, jos ostaa alkoholia. Tämä ei minusta ole auttanut yhtään mitään mihinkään, olen nähnyt niin kännissä olevia tyyppejä, jotka eivät meinaa osua edes kassaväliin olutcasejen kanssa ja kassa kysyy vain paperit. No ratkaisuksi keksittiin, että jokaisessa ruokakaupassa pitää olla oma erillinen viinikauppa erillisine kassoineen. Joo, osalla on ja osalla ei ole. Osalla on se kassa, mutta siinä ei ole ketään paikalla. Ja osalla sitten taas on vartijat joka ovella vahtimassa ja kassat ja tiukat linjat. 

Viinikauppojahan tämä (tai aikaisemmat säännöt) ei koske, kun ne ovat jo erillisiä viinimyymälöitä ja ihan rehellisesti sanoen en usko, että kukaan  näistä megajuojista käy niissä. Eikä niissä varmaan myydä niitä viiden litran rommi- ja viskikanistereita. Edelleen en myöskään usko, että viini on se varsinainen ongelma, vaikka onhan täällä tietysti varmaan niitä, joille maistuu viini liikaakin. Mutta olut ja väkevät tuntuvat olevan ne suurkäyttäjien suosikit ja niitä meneekin sitten aivan käsittämättömiä määriä, kun lukee juttuja oikeudenkäynneistä: ”syytetty oli juonut 24 tunnin aikana 48 tölkkiä olutta ja kaksi pulloa viskiä. Siksi hänen muistikuvansa ovat hieman hatarat”. Ei ihme. 

Uusinta uutta näissä rajoituksissa kuulemma on, että me ulkomaalaiset emme saa ostaa enää viiniä, kuin passin kanssa. Meinasin tippua veneestä, kun naapurit kertoivat tämän. Ja tämä koskee ruokakaupan lisäksi viinikauppoja. En ymmärrä yhtään, mikä tässä on pointtina. En aio kantaa passiani mukana ruokaostoksilla, pelkään, että hukkaan sen. Tähän asti on toiminut suomalainen ajokortti, mutta ilmeisesti ei enää. Täytyy mennä testaamaan pitääkö tämä paikkansa. Juteltiin naapurien kanssa myös siitä, että mites sitten, jos tilaan viinit netistä (huom! täällä on ainakin kaksi edistyksellistä viinikauppaa, joilla on nettikauppa. Ällistyttävää taas!), katsooko kuski mun passini sitten täällä. Täytyy testata varmaan sekin. Tai sitten lakata ostamasta viiniä, jos menee tosi hankalaksi. 

Tässä me kaikki olemme uusista säännöistä hämmästyneenä tippuneet veteen 😆.
Tai minä olen juuri vasta tippumassa.

Passin uusiminen

Tuosta passin mukana kantamisesta tuli mieleeni, että oli tässä hiukan selvittelemistä, miten täältä käsin uusitaan passi. Minun piti se uusia tänä kesänä Suomessa käydessä, mutta kun ei päästy Suomeen, niin se jäi. Passihakemuksen liitteeksi voi lähettää valokuvat ihan jpg-muodossa, kun täältä ei tietysti voi lähettää suoraan valokuvaamosta. Olen uusinut biometrisen passin jo kerran, joten nyt olisi pitänyt käydä tunnistautumassa ja joku olisi sitten hakenut passin valtakirjalla ja laittanut kuriirilla tänne. En ollut tästä nyt vielä niin huolissani, kun passi vanhenee vasta kesällä 2022, mutta kun tajusin, että rajoitukset on voimassa vuoden loppuun ja passin pitää olla voimassa 6 kk, kun lentolippuja ostetaan, niin tuli vähän otsaryppyjä lisää.

Ehdotin Turun lupapalveluille erilaisia hienoja vaihtoehtoja, kuten että käyn antamassa sormenjäljet täällä ja jos ne saisi lähetettyä sitten Turkuun (siinä oliskin ollut selittämistä paikalliselle poliisille…..) tms. mutta vastaus oli, että minulle voidaan myöntää vuoden passi tässä poikkeustilanteessa tunnistautumatta. Voin antaa valtakirjan jollekin, joka sen tänne sitten kuriirilla posittaa. Sillä pääsen sitten Suomeen tekemään vaadittavat jutut poliisiasemalla uutta passia varten. Kyllä taas suomalainen systeemi toimi niin loistavasti. Saa vastauksia ja ratkaisuja. Aloin oikein miettiä, että miten tämä täällä toimisi, ja ei se toimisi. Ei mitenkään. Tai ei ainakaan nopeasti. Opin tässä myös sen, että Suomen rajan yli pääsen vanhallakin passilla, koska rajavartiolaitoksella on kyky minut tunnistaa, mutta täältä en pääsisi tietenkään pois ilman jotain mahtipaperia. Ja jos Tokiossa kysyttäisiin passi, niin olisi taas vaikea selittää.

Lähin Suomen suurlähetystö on Australiassa. Euroopan unionin kansalainen voisi mennä minkä tahansa EU-maan konsulaattiin hakemaan apua, mutta kun tämä ei ole mikään maa, niin ei ole noita konsulaattejakaan täällä. Australian suurlähetystö on, mutta ei siitä mitään hyötyä meille ole. Eipä tullu tällainenkaan ongelma mieleen ennen lähtöä. Mutta enpä ole ainoa, jolla tällainen ongelma on.

Lockdown

Nyt kello on 12 päivällä ja confinement päällä. Katsellaan mitä tästä taas tulee. Luettavaa piisaa vaikka sadaksi vuodeksi eli hyvin pärjään ja ruokaa saa tilattua kotiin. Plussana vielä se, että näin lockdownin aikaan ei tarvi koiralenkillä pelätä muita koiria, kun joka paikka kumisee tyhjyyttään. Kilometrin päähän saa mennä ja se riittää meille, kun rantakadulle on niin lyhyt matka. Nyt kun vielä sataa, niin takuuvarmasti missään ei ole ketään muita.

Löysin divarista pikku-Nikke kirjan. Tämä on riittävän helppoa ranskaa, ettei tarvitse otsa hiessä lukea.

Loma tuli, loma meni. Seuraavaa odotellessa.

Täällä on ihan syksykelit, siis suomalaisen syksyn fiilis. Ehkä siitä johtuen tuntuu ihan siltä, että pitäis palata töihin tai jonnekin tuon huikean viikon loman jälkeen. Mies ei ole pitänyt yhtään lomaa sitten viime joulukuun alun pidennetyn viikonlopun ja Ile des Pins-vierailun jälkeen. Ei siinä tehdashyökkäyksien ja tiesulkujen keskellä oikein voinut lomailla ja töissäkin oltiin 4-4 vuoroissa. Ja kun ottaa huomioon, että siitä joulukuun alusta hän oli töissä joka ikinen päivä huhtikuun loppuun saakka, niin pientä loman tarvetta on ollut näkyvissä. Viime vuonna oli tosiaan vain kaksi pitkää viikonloppulomaa, kun täällä menee samalla tavalla, kuin Suomessa: jos aloitat helmikuun alussa, niin lomaa ei kerry kuin kahdelta kuukaudelta.

Aamut alkaa olla jo valoisia, kun kevättä kohti mennään. Silti ei ole kevätfiilis.

Tähän liittyen pitääkin kertoa, ellen ole jo kertonut, että kouluissa on joka seitsemän viikon jälkeen kaksi viikkoa lomaa plus tietysti kahden kuukauden kesäloma joulukuun puolivälistä helmikuun puoliväliin. Ja siihen päälle pyhäpäivät jne. Tästä syystä uudet naapurimme, jotka tulivat helmikuun alussa (mies on koulussa töissä, rouva kotona) ovat ehtineet jo reissata vaikka missä, toisin kuin me. Heillä on menossa parhaillaan jo kolmas kahden viikon lomapätkä helmikuun jälkeen. Lomat ovat samat kuin Ranskassa, mutta täällä on kuulemma opettajilla huomattavasti parempi palkka, joten tänne ei ole todellakaan vaikeaa saada opettajia. Opettajien “vaihto/komennusaika” on kaksi plus kaksi vuotta. Luulen, että heillä on ajatuksena olla täällä vain kaksi vuotta ja nyt pitää kiireesti nähdä ja kokea kaikki mahdollinen.

Mietin aina, kun nämä koulujen lomat ovat päällä, että miten vanhemmat saavat sumplittua 16 viikon koulujen lomat, kun normaali työssäkäyvien loma-aika on viisi viikkoa. Kaupunki on huomattavasti hiljaisempi loma-aikojen aamuisin ja iltaisin, kun vien ja haen miestä eli vähemmän menee porukkaa töihin. Tietysti täällä on paljon sitäkin, että vain toinen käy töissä, mutta on täällä paljon myös perheitä, joissa molemmat työskentelevät.

Onks kotirouvillakin lomaa?

No mutta siitä päästäänkin asiaan eli minun lomaani. Kun en käy töissä (kun ei ole sitä työlupaa ja näin koronakurimuksessa ei ole edes yhtään sellaisia töitä tarjolla, missä tarvittaisiin englantia = matkailu seis), niin moni ajattelee, että lomaahan tämä on koko ajan. Mutta nyt, kun mies palasi töihin, niin minullekin tuli lomaltapaluuahdistus. Arki palasi ryminällä päälle. Aamulla on taas viiden herätys ja päivällä samoja rutiinijuttuja, kuin joka päivä (kaupassakäynnit, koiranulkoilutukset, byrokratian hoitamiset, auton huollot, sitä sun tätä) ja 17.30 ollaan koiran kanssa parkkipaikalla odottamassa, että yhteysalus tulee laituriin.

Onhan mulla mahdollisuus tehdä päivisin tietysti kaikkea mukavaa, mutta loputtomiin ei jaksa retkeillä enkä yksin uskalla lähteä mihinkään pitkille vaellusreiteille. En varsinkaan viime viikon uutisten jälkeen, kun ulkoilureitillä irti ollut pitbull melkein tappoi yhden ihmisen. Onneksi hän sai sen verran suojattua itseään, että lähti ”vain” puolet pohkeesta ja käsiin tuli pahoja vammoja. Koira oli “ammattimaisen” koiranulkoiluttajan kanssa, he menevät täällä koiralauman kanssa vain jonnekin, esimerkiksi tuohon Ouen Torolle, ja päästävät heille vieraat koirat irti. Tästä syystä Ouen Toro alkaa olla minulle ihan kauhujen paikka. Tuo koiranulkoiluttaja ei meinannut millään soittaa tuolle uhrille apua, sitten kun vihdoin suostui sen tekemään, niin vain uhrin puhelimesta, jonka jälkeen hän pakeni paikalta. Vei onneksi ne kaksi pitbullia mennessään. Onneksi se toinenkin ei hyökännyt, sitten olisi käynyt huonosti.

Varasin nyt itselleni, omalle koiralleni ja naapurin pitbullille tai amstaffille (kiltti sellainen, en ole vielä selvittänyt kumpi hän on) agility-kurssin. Katsotaan, kuka meistä kolmesta selviää siitä hengissä. Veikkaan, että Raine the terrier. Hän pystyy kiipeämään tänne meille siitä huolimatta, että vaihdettiin jykevämpi ja korkeampi verkkoaita talojen välille. Hän osaa myös avata portit ja irroittaa itsensä ketjusta. Hän on kiltteydestä huolimatta naapuruston pikkukoirien kauhu ja koiranulkoiluttajien pelko, siksi ajattelin kokeilla tätä agilityä hänen kanssaan, että saa energiaansa johonkin purettua. Hiukan täytyy vaan miettiä, miten motivoidaan tällaista koiraa, kun on tottunut tuohon kultaiseen noutajaan.

Hän käy välillä vetelemässä tirsoja täällä meillä.

Käynpä ”pikaisesti” kaupassa….

Moni liike (esim. rautakaupat) menevät kiinni kello 17-18 ja moni on vielä lounasajankin suljettuna, joten en ymmärrä, miten työssäkäyvät ehtivät hakea takaluukun kaasujousia, maalia tai mitä nyt tarvitaankaan. Eivät kai ehdikään, siksi lauantaisin on Ducosissa ja muissa kauppakeskittymissä ruuhkaa. Suomessa muuten joskus mietin, että olisipa ihanaa, kun olisi vielä erikoisliikkeitä eli hakisi leivän tuolta, kalat tuolta, lihat tuolta jne. Eikä ole. Hiukan kyllä nautin, kun sitten joskus taas kaikki löytyy yhdestä ja samasta kaupasta, jos niin haluaa. Ja jos haluaa, niin leivän ja kalan voi hakea muualta. Suomessa muuten tuoreen leivän saaminen leipomosta aamupalapöytään oli ihan mahdottomuus, kun kaikki leipomot aukesivat vasta klo 9 tai 10.

Täällä supermarketista haetaan tietyt perusjutut, leipä leipomosta, risottoriisi herkkukaupasta, kasvikset omasta kaupasta, liha lihakaupasta ja kala torilta (saa kalaa ja lihaa supermarketistakin, mutta vain yhden kaupan tuotteiden tuoreuteen luotan). Ainoa varma asia on se, että kalaa on aina torilla tarjolla. Muista jutuista ei voi olla varma. Hienoa merisuolaa ei ole ollut missään pitkään aikaan ja nyt löysin avocadoja ekan kerran sitten helmikuun. Onneksi ostin peräti 7 kpl (miksen ostanut koko laatikkoa), kun ei niitä sitten enää seuraavana päivänä ollut. Ja jos tarvitsee jotain muuta (lankaa, neuloja, kaasujousia, autovahaa, koiranruokaa, kasvorasvaa), niin saa varautua suhaamaan autolla paikasta toiseen.

Tää hevi-osasto patitti taas, kun yritin kiireellä saada viime perjantai-illalla ostokset hoidettua. Yhdestä kaupasta.

Koko kaupunki on täynnä liikkeitä, niitä on levittäytynyt jokaiselle asuinalueelle ja sitten on erikseen muutama yritysalue tai liikekeskus. Taitavat muuten kaikki nämä olla tuolla Dumbéan puolella vai olisiko Ducos vielä Nouméaa 🤔. Dumbéassa on ” Dumbéa mall”, mutta ei se ole mikään kunnon mall, vaan vastaa lähinnä sitä, että supermarketin yhteydessä on apteekki, kosmetiikkaliike, ehkä joku vaatekauppa ja kampaamo. En ole Suomessa ollut mikään kauppakeskusten ystävä, mutta täällä kun on suhannut 50 kilsaa hakiessaan sitä sun tätä, niin vähän kaipaa sitä, että kaiken saisi joskus saman katon alta. Sama kuin kotona pitäisi hakea aina jotain ensin Kaarinasta ja sitten Raisiosta ja lopuksi kävisi vielä Turussa Kastusta hakemassa vihannekset, Raunistulasta koiranruuan ja sitten koukkaisi Kupittaan Cittariin. En ole ikinä ajanut näin paljoa autolla, kuin täällä.

Suomessahan uhkakuvat ovat olleet sitä, että automarketit näivettävät keskustat. Osassa kaupungeista näin on käynytkin, mutta kyllä suurimpien kaupunkien keskustat ja kivijalkaliikkeet jaksavat sinnitellä ja itse uskon keskustojen vetovoimaan. Täällä jaksan kyllä ihmetellä esimerkiksi pieniä vaatekauppoja, kun niitä on tosiaan joka ikisellä asuinalueella, että miten ne pärjäävät. Samoin kaikkialla on pieniä ruokakauppoja ja apteekkeja (ja fysioterapeutteja, eläinlääkäreitä, kampaamoja, kauneushoitoloita, hierojia, take away-paikkoja). Täällä ei liikkeen sijainnilla ole selvästikään samaa merkitystä kuin Suomessa Autolla kuljetaan kuitenkin ja syrjemmällä löytyy autopaikkakin aina oven edestä. Tai sitten ei kuljeta mihinkään, vaan käydään vain lähikaupoissa. Keskusta on hiukan näivettynyt, mutta tuskin johtuu mistään noista uusista kauppakeskuksista, vaan muista syistä (turvattomuus, asukkaat opiskelijoita, kanakeja jne. Keskustassa on halvimmat asunnot). Meillä on oikeastaan kaksi keskustaa vierekkäin, keskusta ja latinalaiskortteli, kummassakaan en vietä aikaa kello 18 jälkeen. Jo kello 17 fiilis alkaa muuttua.

Korostettakoon, että en valita nykyisestä olotilastani mitenkään 😅, pitää vaan taas löytää arkipäivien rytmi. Loma on minulle lomaa vain silloin, kun voimme miehen kanssa tehdä yhdessä jotain. Hän ei ole uskaltanut pitää lomaa, kun olemme olleet toivossa, että päästäisiin Suomeen tänä vuonna ilman paluukaranteenia. Ei päästä, nyt tuli päätös, että rajoitukset kestävät vuoden loppuun. Sen jälkeen uusi pääministeri teki vielä sellaisen päätöksen, että tänne tulevalle lennolle ei saanut ottaa yhtään ihmistä (piti tulla sotilaita, taktinen päätös) ja nyt käydään kiivasta keskustelua laitetaanko lennot kokonaan seis. Ainakin vaatimuksena on, että tänne ei pääse edes karanteeniin, jollei ole jo rokotettu kahta kertaa. Nyt täytyy siis lomailla vain täällä.

Ja sitten se loma: Ilôt Maitre

Viikon loma tuntui varmaan paljon pidemmältä siksi, että kelejä uhmaten päätettiin varata huone pariksi yöksi Ilôt Maitrelta ja ai että oli ihanaa. Näin talvella ja keskellä viikkoa siellä ei ollut mitään ruuhkaakaan, mutta enpä tiedä haittaisiko väenpaljous, jos aina olisi samanlaisessa veden päällä olevassa bungalowissa, kuin missä me oltiin. Ilôt Maitre on pienen pieni saari 20 minuutin venematkan päässä tästä Nouméasta. Hilton-ketjuun kuuluva resorthotelli avattiin remontoituna viime vuoden lopulla, ottivat siis koronasulusta kaiken irti ja remppasivat kaiken.

Tällainen ilmasta käsin. Pienen pieni saari siis.

Hotellissa on parikymmentä vedenpäällä olevaa bungalowia, pari rantabungalowia ja sitten keskellä tuota kapeaa saarta on minusta oikein mukavan näköisiä paritalobungaloweja. Hotelli on tuossa saaren keskellä näkyvästä isosta päärakennuksesta vasemmalla, oikea puoli saarta on kaikkien käytössä. Viikonloppuisin saaren edusta on täynnä purjeveneitä, moni käy hotellin ravintoloissa syömässä tai menee taxiveneellä saaren yleiselle rannalle piknikille. Saaren toisen puolen ovat miehittäneet leijasurffaajat, sinne tuotiin porukkaa jopa helikopterilla.

Syklonit on vähän repinyt kaislakattoja, mutta muuten oli paikat viimeisen päälle kunnossa.

No mutta kuitenkin, kuten aiemmin olen sanonut, täällä kaikissa hotelleissa on viiden tähden hinnat ja kolmen tähden palvelu, joten jännityksellä odotin vierailua. Ilôt Maitre ei todellakaan ole mikään halpa, ainakaan nuo vedenpäällä olevat bungalowit, mutta ne ovat todella isoja ja hienoja. Ja jokaisesta on omat sähköllä toimivat portaat, jotta pääset terassiltasi suoraan mereen uimaan. Ravintolat olivat ihan ok, ja vaikka lounaaksi ja illalliseksi oli vain buffet (tai sitten snackbaarista wrappeja, salaatteja tai patonkeja), niin se oli ihan hyvä buffet. Aamiainen oli erittäin hyvä.

Välillä on oikeasti ihana olla hotellissa, kun se on nykyään vähän harvinaisempaa herkkua. Spata, uima-allasta tai kuntosalia en testannut, kuntosalia lähinnä siksi, että meidän avainkorteilla sinne ei jostain syystä päässyt enkä jaksanut alkaa selvittää pitääkö respasta hakea erikseen joku avain. Keskityin makaamaan terassilla, ottamaan aurinkoa ja snorklaamaan. Kelit suosi, omalla terassilla oli jopa niin kuuma, että tekikin mieli mennä virkistäytymään.

Allasalueelle voi ostaa päivälippuja, jos haluaa tulla tänne vain päiväksi.
Rantabungaloweissa on tällaiset rannat terassien edessä.
Tällaiset portaat sai nostettu ja laskettua omalta terassilta, että pääsi uimaan.
Ei pelkoa, että näkisi muiden terasseille, kun bungalowit mutkittelevat nätisti.

Ystävämme Tricot Rayé

Jos jotain miinusta hakee, niin saari, kuten kaikki muutkin saaret ja rannat, on täynnä tätä meidän ainokaista käärmettä. Se raidallinen tricot rayé, joka on tappavan myrkyllinen sea krait, jos se joskus sattuisi puremaan jotakuta. Sillä on minipieni pää, ei siis pysty puremaan kuin ehkä pikkurilliin, jos pikkusormen haluaisi väkisin suuhun tunkea, eikä se aina edes eritä myrkkyä purressaan. Kai joku joskus on purrut ihmistä, mutta kukaan ei tiedä ketään, kenelle näin olisi tapahtunut. Itsekään en enää niin sätkyile tuon käärmeen kanssa, kuin aluksi. Tosin koiran yritän pitää vähän kauempana silloin, kun käärmeitä näkyy maalla, ettei se hömelö astu käärmeen päälle. Tiedän, että kun koira ui tuossa meidän rannassamme, niin siellä ui sujuvasti useita käärmeitä samaan aikaan.

Tricot Rayé
Siinä se luikertelee meidän bugalowin alla

Ja yhtä sujuvasti snorklasin nytkin taas parin käärmeen kanssa, yksi isompi tosin yritti samaan aikaan portaitamme ylös, kuin minä ja siitä en niinkään tykännyt. Käärme on aina käärme, oli se myrkyllinen tai ei. En tykkää siis erityisemmin. Huoneessa oli seinällä kyltti, että pitäkää ovet kiinni, etteivät raidalliset ystävämme tricotit tulee huoneisiin sisälle. Ehkä noissa vedenpäällisissä bungaloweissa ei ole niin suurta vaaraa, mutta kyllä ne näyttävät pääsevän portaitakin ylös tarvittaessa. Mun piti iltaisin tarkistaa sängyn ja sohvan alustat käärmeiden varalta.

Laguunin ihmeet

Käärmeet kyllä unohtuivat, kun pääsi veteen. Taas niin mielettömiä kaloja ja koralleja. Ihan mökin alla riitti jo niin paljon katseltavaa, ettei tarvinnut kauemmas lähteä. Saarta ympäröivä laguuni on aika matala, mutta sitten syvenee nopeasti. Olimme marraskuussa snorklausretkellä ja poikkesimme myös Ilôt Maitren edustalla. Minä palasin silloin vauhdilla takaisin veneeseen, kun alapuolellani ui iso remora, joka yleensä tarkoittaa, että jossain lähistöllä on myös haita. Ja nyt keväällä Ilôt Maitren edustalla yhtä veneestään uimaan mennyttä miestä puri hai ja hän kuoli sitten sydänkohtaukseen sen seurauksena. Aika kaameaa, kun vedessä oli vaikka kuinka paljon lapsiakin uimassa. Saaren ympäriltä löytyi kahdeksan tiikerihain lauma, joten hiukan uiminen nyt ensin arvelutti. Mutta tosiaan, varsinkin laskuveden aikaan oli niin matalaa, että ei pahemmin voinut edes uida, ettei raavi itseään koralleihin. Ei siis pelkoa, että tulisi hai vastaan.

Kilpparit on ehdottomasti ihaninta.
Yksi suosikkikaloistani, Picasso-kala. Ykkönen on tietysti Nemo-kala. Unohdin ottaa kännykälle suojapussin mukaan, joten jäi veden alla kuvaamiset väliin.

Ja kaikkein hienointa oli, että meidän mökin alla majaili kilpikonna. Nähtiin niitä todella monta, menivät edes takaisin terassin edessä ja alla. Tuon mökin alla majailevan kanssa uinkin hetken aikaa. Hänet siis törkeästi hätyytin pois lepäämästä, vaikka ei ollut tarkoitus ja yritin pysyä riittävän kaukana. Ei auttanut. Hän lähti ja mulkaisi minua niin pahasti, etten tiennyt kilpikonnien kykenevän sellaiseen. Olisi näyttänyt varmaan keskaria, jos olisi sormet. Minusta kilpikonnat ovat niin ihania ja täällä niitä on paljon. Ja todella isojakin. Piti käydä ostamassa reissun jälkeen pari uutta märkäpukua, kun näin talvella alkaa tulla vedessä vilu. Ja koska mun vanhoissa neopreeneissäni on isot harmaat heijastinpinnat ja totesin näyttäväni joltain hopeakylkiseltä kalalta eli mahdolliselta syötävältä kohteelta haiden mielestä. Tuohon em. kaupassakäyntirutinaan liittyen niin kaikkea vesiurheiluun liittyvää kyllä löytyy monestakin paikasta.

Tää vesi on uskomatonta.

Töissä tai ei, niin sama juttu, kuin aina ennenkin eli seuraavaa lomaa odotellessa. Toki olemme etuoikeutettuja, kun voimme ympäri vuoden katsella tuota upeaa turkoosia merta ja käydä kilsan päässä uimarannalla snorklailemassa. Mutta silti. Loma on aina loma.

Kieli (umpi)solmussa

Kyllä tämän ranskan kielen kanssa on välillä niin rankkaa, vaikka pärjäänkin jo aika hyvin. Näen yleensä aamulenkillä yhden tutun pariskunnan ja toisinaan ymmärrän kaiken ja toisinaan en mitään. Tänä aamuna oli välimallia. Mitä kauemmin täällä ollaan, sitä nopeammin kaikki tutut meille puhuvat, koska meidän kielitaitomme kehittyy. Vireystilaa ei kukaan ota huomioon eli välillä pitäisi puhua selkoranskaa ja välillä käy nopeampikin ranska. Tänä aamuna en selvästikään ollut vireessä 😬.

Naapurit puhuvat minulle yleensä selkoranskaa, joten esimerkiksi reilun tunnin kävelylenkit sujuvat ihan hyvin jutellessa niitä näitä. Yksi naapureista on alkujaan romanialainen, ja hänen ranskansa kanssa minulla on välillä tosi paljon vaikeuksia. Miehellä ei sitten taas ole yhtään, koska hän on tottunut töissä kanakien ja caldochien ranskaan. Ja heillä on töissä muutama brasilialainen, kanadalainen jne. joiden ranska on myös hyvin erilaista. Brassit kyllä puhuvat kuulemma muka-ranskaa eli yrittävät vääntää portugalista ranskaa eikä se ihan aina onnistu. Hiukan yleistettynä, mutta Euroopasta tulleiden ranskankielisten kanssa on ehdottomasti helpointa, tietysti, koska se on sitä ”perusranskaa”.

Kanakien omat kielet olisivat myös hyvin mielenkiintoisia (ja paljon vaikeampia), mutta vain harvasta on mitään kirjallista muotoa. Saati kielioppeja. Siihen saakka, kunnes lähetyssaarnaajat tänne tulivat, kaikki perimätieto, ja koko kieli, kulki suullisesti eteenpäin. Caledo Livres-kirjakauppa, joka on ehdoton suosikkini, on keskittynyt nimenomaan kaledonialaisiin kirjoihin, Uuden-Kaledonian historiaan ja nykytutkimukseen ja sieltä löytyy myös muutamia ”kielioppaita” kanakien eri kielistä. Yleisin kieli on drehu, joka on lähtöisin Lifoulta eli Drehusta. Noin 60 000 asukasta puhuu ainakin yhtä kanakien kieltä.

Kanakien kielet

Kanakien kieliä on kolmisenkymmentä ja niiden lisäksi vielä erilaiset murteet. Eri kieltä puhuvat eivät ymmärrä toisia kieliä, joka varmaan kertoo siitä, että tribut eivät ole muinoin olleet paljoakaan keskenään tekemisissä. Eivät ne taida olla edelleenkään, paitsi avioliittojen ja adoptioiden kautta. Täytyy yrittää kirjoittaa kanakien kulttuurista oma postauksensa, muun muassa noista adoptiotraditioista. Yrittää sana tähän siksi, että kulttuuri on todella monimutkainen ja on vaikea ymmärtää kaikkia traditioita.

Kaikki nämä kanakien kielet yhtä lukuunottamatta kuuluvat 1200 melaneesialaisen kielen ryhmään. Näitä kieliä puhutaan eri puolilla Tyynenmeren saaria ja lukumäärästä voisi ehkä päätellä, että jokaisella pikkusaarellakin on oma kielensä. Ilmeisesti koko tässä melaneesien kieliryhmässä eroavaisuudet ovat suuria eli ei ymmärretä toisia edes vierekkäisillä saarilla. Ihmekös tuo silti, kun ”vierekkäisten” saarien välillä saattaa olla aika paljon matkaa.

Kanakien kielet kuuluvat näistä Austroneesian kieliryhmään ja vielä Uuden-Kaledonian alaryhmään (aika päivänselvästi). Se yksi poikkeus on polynesian kieliryhmään kuuluva Fagauvea, jota puhutaan Ouvéan saarella. Ranska on kuitenkin se yksi yhteinen kieli ja kaikki kanakit eivät osaa enää välttämättä mitään kanakien kieltä. Toisaalta täällä on vielä tribuissa vanhempia ihmisiä, jotka eivät puhu lainkaan ranskaa.

Kielten asema

Olen ymmärtänyt, että rauhansopimuksiin kuului myös kanakien kielten säilymisen edistäminen ja vuodesta 2006 alkaen on voinut esikoulusta alkaen oppia näitä alkuperäiskieliä. Mikä on hyvä asia, ja onneksi täällä on kohtuullisesti saatu ylläpidettyä kieliä. Vaikka oletan, että täälläkin (kuten muissakin kolonialisaation kohteissa) emävaltion kieltä on vahvasti ajettu yhdeksi ja ainoaksi kieleksi. Suomi kuuluu valitettavasti näihin kolonialistimaihin saamelaisten kohtelun perusteella. Asia, joka täytyy muistaa, kun täällä kritisoi ranskalaisia, vaikka harva on perillä saamelaisten kohtelusta Suomessa. Tai yleensä siitä, että meilläkin on alkuperäiskansaa. Täällä ei sentään ole ollut Kanadassa paljastuneiden kauheiden koulukotien systeemiä ja alkuperäiskansan “tuhoamista”.

Nämä kanakien kielet on jaettu useisiin ryhmiin. Pohjoinen ryhmä on tonaalinen ja siihen kuuluu vähän eri lähteistä riippuen joko 6 tai 12 kieltä. Täältä löytyy aika hyvä ja tiivis katsaus näistä kielistä. Yksi kielistä on jo kadonnut, yksi on kriittisesti vaarassa kadota, neljä vahvasti vaarassa, viisi vaarassa ja viisi keikkuu siinä rajoilla. Näistä erityisesti vaarassa olevista enemmistö löytyy täältä eteläisestä provinssista, mikä on aika ymmärrettävää. Tämä provinssi on kuitenkin vahvemmin ranskalainen, kun taas pohjoinen ja saaret ovat vahvaa kanakien aluetta, joten kieliin on varmasti panostettu enemmän siellä.

By Laurent Nevers – Own work, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=1904618

Paikannimet ovat pohjoisessa ja saarilla sekä ranskaksi että paikallisella kielellä. Kuten Poindimié = Pwêêdi Wiimîâ, Houaïlou = Waa Wi Luu. Nouméa, Dumbéa, Mt. Dore ja Païta eli « suur-Nouméa » taitavat olla ainoat, joilla ei ole kanakin kielistä nimeä, mutta nämä ovatkin valkoisen miehen kaupunkeja ja perustettu siirtomaa-aikana. Ehkä näidenkin paikalla on joku tribu ollut, mutta se ei näy ainakaan nimissä. Hauska historiatieto on muuten se, että paikan ainoa rautatie on kulkenut Nouméasta Païtaan. Sitä ei ole enää vuoden 1940 jälkeen täällä ollut. Harmi sinänsä, voisi vähän helpottaa ruuhkia, kun olisi joku nopea julkinen yhteys tänne Nouméaan. Kokoon nähden täällä on kamalat ruuhkat, kun jokainen kulkee omalla autolla. Ja mielellään vielä sillä isolla, saastuttavalla 4×4 avolava-autolla. Busseissa kulkevat lähinnä naiset ja lapset.

Ja se ranska….

Turha on edes miettiä mihinkään kanakien kieleen perehtymistä, kun ranskakin on vielä niin sanotusti vaiheessa. Eniten ärsyttää ja tuottaa päänvaivaa sanojen suvut. Jotenkin aivan tolkuttoman typerää miettiä koko ajan, että onko tämä maskuliini vai feminiini. What’s the point!!!! Ja yleensä sanaan liittyy vielä adjektiivi, joka pitää osata myös laittaa suvun mukaisesti. Onneksi puheessa se ei niinkään kuulu, onko adjektiivi maskuliini vai feminiini, eli onko perässä e vai ei. Muutenhan kyllä kuuluu sekä itse sanassa ja käytätkö un vai une ja mitä määräistä artikkelia kuuluu käyttää. Adjektiiveissa on tietysti poikkeuksia – mitään muuta ranskan kieliopissa ei olekaan kuin poikkeuksia – , joten ne täytyy vaan yrittää muistaa. Esimerkiksi sana uusi: nouveau/nouvel – nouvelle tai neuf-neuve. Pitää muistaa, että se on nouvel, jos seuraava maskuliinisana alkaa vokaalilla tai h-kirjaimella jne jne.

Niin, tuo h-kirjain on muuten huvittava. Ranskalainen ei osaa sanoa hoota. Keskustelin aika alkuvaiheessa yhden ihmisen kanssa englannin ja ranskan sekoituksella siitä, onko narttukoiralla juoksut eli heat (en todellakaan tiennyt, mikä se on ranskaksi) ja koska hän ei osannut sanoa hoota, puhui hän koko ajan, että eat. Ja minä mietin, että miten syöminen tähän liittyy. Hoettiin sitten siinä heat-eat jonkun aikaa, kunnes tajusin, että jaa niin juu. Hoo-ongelma. Juuri tästä johtuen jaksetaan miehen kanssa nauraa Steve Martinin Clouseauta Pink Panther-elokuvassa. Pätkän voi katsoa esim. täältä . Jos haetaan Burger Kingistä hamppareita, niin autossa täytyy hokea tuota I would like to buy a hamburger-lausetta.

Samaisesta hoo-ongelmasta johtuen miehen nimi on ollut täällä kirjoitusasuissa Hilpo ja – ehdoton suosikkini – Hippo. Vaikka selittäisi, että se alkaa kuten sana il eli hän, niin suurin osa ajattelee, että kirjoitusasussa siinä kuitenkin on se H-kirjain. Olkoon Hippo sitten. Eipä omakaan nimi kovin helppo täällä ole, joskaan se ei ole helppo Suomessakaan. Paras versio, kun olen esittäytynyt, on ollut, että jaa Gislaine. Aika kaukana, mutta menköön 😄.

Subjunktiivi, tuo paholaisen keksintö

Yllättävää kyllä aikamuodot muistuivat mieleen suhteellisen nopeasti, siis ne mitä muistan koulussa käydyn läpi ja muutkin upposivat kaaliin helposti. Johtunee siitä, että tein niistä aika matemaattisen kaavion, miten päätteet menevät kulloinkin. Insinöörikin oppi ne siitä aika hyvin. Eli sujuu kaikki futuurista konditionaaliin, myös omituinen mennyt futuuri (en oikein vielä keksi missä sitä käyttäisin), mutta ehdottomasti ei suju subjunktiivi. Sitä ei minusta käyty läpi sen viiden vuoden aikana, kun olen koulussa ranskaa lukenut. Tunnistan sen luetusta tekstistä jo, mutta ikinä en ole muistanut mitään subjunktiivia käyttää. En jotenkaan ymmärrä senkään pointtia, että verbi pitää olla tietyssä muodossa, jos se tulee tunnetta, tahtoa, mielipidettä yms. ilmaisevan verbin jälkeen sivulausessa. Mutta voin elää ilman subjunktiivia ja olen tullut ymmärretyksi. Luulisin.

Välikommentina, että passé simple on myös yksi omituisuus. Sitä käytetään vain kirjallisuudessa passé composén eli yhdistetyn perfektin tilalla. Meillä tämä vastaa imperfektiä, koska olisihan se ihan liikaa, jos se vastaisi perfektiä, kun nimikin on perfekti. No kuitenkin, passé simple on tästä yksinkertaisempi muoto, toimii ilman apuverbiä (apuverbejä on tietysti kaksi passe composessa ja pitäisi aina muistaa kumpaa käytetään), joten se olisi paljon mukavampi passé. Ehkä sitä ei juuri siksi käytetä puheessa, ettei mene liian helpoksi 🤔. Koska en ole lähiaikoina enkä tuskin hamassa tulevaisuudessakaan kirjoittamassa mitään kovin syvällistä ranskaksi, en ole opetellut tätä muotoa, mutta tunnistan sen tekstistä.

Tämä ymmärretyksi tuleminen on muuten yksi asia. Yleensä kaikki tajuavat ihan hyvin, mitä selitän, vaikka substantiivit ja adjektiivit olisivat väärässä suvussa ja luvussa. Ja hyvin ymmärtävät myös, vaikka verbi ei olisi subjunktiivissa. En tiedä miltä puheeni kuulostaa näistä virheistä johtuen, mutta tällä hetkellä pääasia on, että tulen ymmärretyksi, ymmärrän ja pystyn lukemaan sekä kirjoittamaan ranskaa. Vieläkin menee muuten välillä veux ja peux sekaisin. Olen kysynyt naapurilta osaatko lukea, kun piti kysyä haluatko lukea nämä lehdet. Hänen kasvonsa olivat malliesimerkki kysyvästä ilmeestä. Hän muuten jaksaa kärsivällisesti selittää samppanjanjuonnin ohessa esimerkiksi omistusmuotojen eroja eli ma/mon – mien/mienne – à moi. Nyt aukeni paremmin nekin. En tiedä auttoiko se samppanja jotenkin erityisesti.

Subjunktiivista ja muustakin kieliopista sen verran, että ostin ennen lähtöä uusimman ja paksuimman Ranskan kielioppikirjan, minkä löysin. Ongelmana on ollut se, että en ymmärrä edes suomeksi koko kielioppia. Esimerkiksi tämä: subjunktiivin preesens muodostetaan verbin indikatiivin preesensin monikon 3. persoonan vartalosta. Muutamilla epäsäännöllisillä verbeillä on subjunktiivissa kaksi erilaista vartaloa, jolloin monikon ensimmäinen ja toinen persoona ovat samat kuin verbin indikatiivin imperfektimuodot. Silloin kun sivulauseeseen tulee indikatiivi (ts kun ei päälauseen verbi eikä alistuskonjunktio vaadi subjunktiivia), voidaan käyttää joko infinitiivirakennetta tai konjunktiolausetta.

Että silleen. En ymmärrä näitä edes suomeksi 😂. On pitänyt siis jonkun verran muistella myös suomen kielen kielioppia ja näitä termejä. Kuten interrogatiivipronomini. Oletettavasti olen nämä kaikki joskus tiennyt, koska olin äidinkielessä erittäin hyvä, mutta jostain kumman syystä kaikki tämä tieto on kadonnut 😆. Paras ratkaisu löytyi vasta myöhemmin, kun alettiin selailla yhdeltä tutulta mukaan saatuja ranskan oppikirjoja. Niistä löytyi selkokielistä kielioppia ja niistä on ollut muutenkin paljon hyötyä. Kiitos vaan Jaana!

Ranskan kieli riittää ranskalaisille

Suomessa on tottunut siihen, että kaikki puhuvat useampaa kieltä, kuin yhtä. Kiitos meidän koulujemme. Englannilla on pärjännyt maailmalla matkatessa melkein joka paikassa tai ainakin sillä yhdistettynä elekieleen ja käsillä puhumiseen. Niissä olen erityisen hyvä 😄, ja niistä on ollut apua täälläkin. Huono englanti taitaa olla maailman puhutuimpia kieliä, mutta mitä väliä onko se huonoa vaikkapa Vietnamissa tai Kiinassa, jos vastapuoli edes yrittää jotain englanniksi ja tullaan molemmat ymmärretyksi. Englanti on usein se ainoa ”yhteinen” kieli tasosta riippumatta.

Mutta nämä ranskalaiset aika harvoin puhuvat mitään muuta kieltä, kuin ranskaa. Miksi opetella esimerkiksi englantia, kun maailmankieli ranskalla pärjää joka paikassa = ranskankielisissä maissa. Ja miksi pitäisi matkustaa muihin, kuin ranskankielisiin maihin 😉. Yhdet naapurit ovat matkustaneet paljon, mutta Euroopan ulkopuolella vain joko Ranskan entisissä tai nykyisissä siirtomaissa. Osa sanoo, että joo, puhun hiukan englantia, mutta eipä sitä taitoa sitten käytännössä ole lainkaan. Ne, jotka puhuvat hiukan haluavat sitä mielellään harjoitella ja minulta ovat ihan täysin tuntemattomat ihmiset kysyneet, että voisinko tulla keskustelemaan heidän lastensa kanssa englanniksi, jotta he saisivat vähän harjoitusta. Kaikki leffat ja ohjelmat on dubattuja, joten niistäkään ei saa englannin treeniä.

En mitenkään väitä, että englanti olisi autuaaksi tekevä kieli, mutta väitän, että jos hiukkaakaan opiskelee yleensäkin muita kieliä, oppii hahmottamaan niitä paremmin ja pienelläkin sanavarastolla voi pärjätä ja päästä ns. alkuun. Olen itse opiskellut ruotsin, ranskan ja englannin lisäksi töiden vuoksi venäjää ja kiinaa ja yliopistossa huvin vuoksi saksan alkeita. Saksa on muuten kieli, josta en pidä yhtään, lopetin sen siis todellakin alkeisiin. Nyt tämän expat-kokemuksen myötä yritän toitottaa kaikille lapsille ja nuorille, että opiskelkaa myös muita kieliä, kuin englantia.

Jos osaa jotain kieliä, osaa myös muita kieliä

Minulla on todella hyvä kielikorva (kielipää ei ole läheskään samalla tasolla), joten olen esimerkiksi Tsekeissä käynyt pitkän keskustelun rouvan kanssa, jonka firma toi maahan mm. Rapalan uistimia ja muita suomalaisia tuotteita. Rouva ei puhunut kuin tsekkiä, mutta jostain mystisestä syystä ymmärsin häntä ja hän ymmärsi sen verran englantia, että saatiin keskustelu aikaiseksi. Sama on tapahtunut mm. Kiinassa useasti eli ymmärsin mistä puhuttiin. Tämä sai aikaan sen, että kiinalaiset kumppanit luulivat minun puhuvan ja ymmärtävän kiinaa paljon paremmin, mutta että häveliäisyyssyistä puhuin vain englantia. Varoivat siis palavereissa enemmän puheitaan 😄. Tämä hyvä kielikorva auttaa, kun joku yrittää vaikka huonolla suomella, ruotsilla, englannilla tms. selittää jotain. Yleensä pystyn jotenkuten ymmärtämään, mistä on kyse.

Mutta siis täällä, kun moni ei ole opiskellut mitään muuta kieltä, niin törmää siihen, että ei tule ymmärretyksi, jos lausuu sanan hiukankaan eri tavalla. Ei siis osata yrittää ymmärtää huonoa ranskaa tai murteellisesti puhuttua ranskaa. Mikä on aika jännää, kun täällä puhutaan niin monenlaista ranskaa. Jos ei ole käynyt paljoa kouluja yleensäkään, niin tuntuu olevan vaikeinta ymmärtää huonoa ranskaa, huolimatta siitä millaista ranskaa itse puhuu. Tai paremminkin siis ei ymmärretä yhtään erilaista ranskaa.

On myös tullut eteen tapauksia, että meidän ääntämisellemme nauretaan ja kun ottaa huomioon, että esim. mies aloitti nollasta 1,5 vuotta sitten, niin naureskelu tuntuu hiukan loukkaavalta. Varsinkin kun naureskelijat eivät yleensä puhu muuta kieltä, kuin ranskaa. Eipä tulisi koskaan itselle mieleen nauraa jonkun suomen ääntämistä. Tai nauraa ranskalaisille, jotka puhuvat englantia. Paitsi tälle videolle nauran yhtenään. Olen usein toistanut jonkun viisaan amerikkalaisen lausetta, että ”älä naureskele huonoa englantia puhuville. Heille se on toinen tai kolmas tai ties kuinka mones kieli ja usein et itse puhu kuin yhtä. Sitä englantia.” Sama sopii Ranskaan ja ranskaan.

Huvittavia tällaisia ”en mitenkään ymmärrä”-tapauksia on pari. Tilasin joskus aika alkuvaiheessa crepejä caramel-kastikkeella enkä sorauttanut ärrää riittävän ranskalaisittain, niin myyjä ei mitenkään ymmärtänyt sanaa caramel. Jos kastikevaihtoehdot olivat chocolat, caramel ja fraise, eikä mitenkään ymmärrä caramelia ilman soraärrää, niin 🙄🙄🙄. Tai leikkelettä ostaessa deux cents grammes (200 g) ei mene mitenkään jakeluun, kun myyjä ei ymmärtänyt sanaa gramme mun lauseessa. Kun ei ollut kunnon sorahtavaa ärrää. Tosin vaikeaahan se olisi päätellä, jos haluan salamia siivutettuna 200 jotain, että mikähän se viimeinen sana olisi. Kiloa 🤔. Siivua (tranche).

Kun jumittaa täällä, alkaa kielikin jumittaa

Olisipa ihanaa, kun pääsisi täältä välillä jonnekin muualla. Vaikka Australiaan, jos ei Suomi onnistu. Saisi puhua vapautuneesti jotain kieltä, joka sujuu paremmin kuin ranska. Ja ymmärtäisi kaiken mitä toiset puhuvat. Välillä kun oikein jumittaa kieli, niin tulee hillitön ärsytys ja seuraavaksi väsymys, että nyt en enää jaksa tätä kielitaidottomuutta. Mutta onneksi useimmiten ajatus on vaan, että onpa hyvä pakkokielikoulu, vapaaehtoisesti jollain kielikursseilla en tätä kieltä oppisi tätä tahtia ja tälle tasolle. Kielen oppiminen vaatii aikaa, vaivaa ja viitseliäisyyttä ja tiedän, että Suomessa minulta ei löytyisi noista mitään riittävästi. Enkä usko, että mieskään jaksaisi panostaa näin paljoa, jos ei olisi pakko.

Yksi syy, miksi haluaisin myös välillä täältä jonnekin puhumaan englantia on se, että unohdan välillä englannin sanat. Vaikka luen melkein pelkästään englanniksi, niin puhuttua tulee niin vähän, että alkaa kieli kadota. Yritin vetää jumppaa yhdelle tutulle ja joistain sanoista tuli mieleen ainostaan ranskalainen versio. Piti oikein pitkään miettiä, että mitä tämä on englanniksi. Juuri tästä syystä täällä on se keskiviikkokerho, jossa voi puhua englantia. Muiltakin alkaa kieli kadota, kun englantia ei todellakaan tule käytettyä. Se tuntuu muuten edelleen aika uskomattomalta, että sitä ei vaan täällä puhuta, osata tai ymmärretä. Mies saa puhua sentään töissä parin tyypin kanssa englantia päivittäin.

Suomi ei onneksi jumita eikä unohdu, puhun kuitenkin lähes päivittäin jonkun kanssa puhelimessa suomeksi ja tietysti miehen kanssa koko ajan. Vaikka välillä me puhutaan ranskaa keskenäänkin, mutta vain huvin ja urheilun kannalta. Uuden kielen opettelu vie tässä iässä selvästi aivokapasiteetista suurimman osan, joten esimerkiksi ruotsin kieli on nyt kadonnut ihan tyystin. Aluksi ruotsi jostain syystä vahvistui, kun aloitin täällä ranskan opiskelun, mutta nyt ei pysty muodostamaan minkäänlaisia lauseita. Täytyy muuttaa seuraavaksi Ruotsiin 😄.

Tieteellinen tiivistelmä ranskan kielestä eli hiukanko välillä (aina) ärsyttää:

1. kaikki yksinkertainen ja helppo on poikkeuksen poikkeusta, joka on joko jäänyt pois käytöstä tai sitten käytetään vain kirjallisuudessa tai hyvin virallisissa yhteyksissä.

2. ei ole sääntöä, jolla ei olisi poikkeusta. Poikkeuksia ei koskaan ole vain yhtä, vaan niin monta, että minusta olisi monesti jopa uuden säännön paikka.

3. artikkelit, nuo pikku turhakkeet, heitetään minun mielestäni ihan hatusta. Prepositiot, nuo toiset turhakkeet, sulautuvat ja sekoittuvat artikkeleihin liian innokkaasti. Jompikumpi tai molemmat voisivat hävitä maailmasta ilman mitään haittaa ekosysteemille.

4. lisää turhakkeita ovat kirjaimien päällä käytetyt aksentit. Kukaan ei tarvi niitä, eikä kaipaa. Itse en pysty mitenkään koskaan muistamaan eroja é, è, ê tai ë ääntämisen välillä. Sitten on tietysti myös tavallinen e.

5. Ranskan kieliopissa käsitellään myös sidontaa. On pakollinen sidonta, kiellettyjä sidontoja ja vaarallisia sidontoja. Monimerkityksellisyydestään huolimatta tähän tylsä esimerkki les auteurs vs. les hauteurs. Ottaen huomioon, ettei tuota h-kirjainta sanota (koska se on konsonanttinen hooo, erotuksena vokaalisesta hoosta. Pyydäpä ranskalaista kertomaan mikä ero näissä on), tuottaa hiukan haastetta, kun ensimmäinen pitää sitoa ja toista ei saa sitoa. Ranskan kielioppi pitäisi sitoa betonipainoon ja upottaa mereen.

6. aiemmin mainitsemani mennyt futuuri tai liittofutuuri ilmaisee tulevaisuudessa tapahtuvaa tekemistä tai tapahtumaa, joka on aikaisempaa kuin varsinaisen futuurin ilmaisema toiminta ja tapahtuma. Suomessa tätä vastaa – yllätys yllätys – mennyt aikamuoto perfekti. Kuinka selkeää. Tätä pitäisi käyttää, jos ironisesti tai epäuskoisesti puhuu menneen ajan tapahtumista. Tätä kuuluu siis käyttää, kun kerron ranskan kielen opinnoistani joskus tulevaisuudessa.

Summa summarum: ranskan kieli on haluttu pitää näin penteleen monimutkaisena, jotta sitä ei helpolla oppisi ja jotta pariisilaiset voisivat jatkossakin irvailla turistien mongerruksille. Muualla Ranskassa pärjää kyllä huonommallakin ranskalla ihan hyvin.

Tästä innostuneena ajattelin seuraavaksi opetella latinaa. Quod te non occidit, te fortior facit.

Talvi-iltain tarinoita

Talvi alkoi taas (justhan se oli viime vuonna) ja lämpötilat ovat laskeneet huolestuttavan alas, kiitos vaan La Nina. Aamulla on ollut välillä jopa +17 astetta ja se tuntuu todella kylmältä. Tuuli puhalsi pari päivää suoraan etelästä eli Antarktikselta ja sen kyllä huomasi. Nyt ollaan taas palattu normaaliin itätuuleen, tosin myrskyävään sellaiseen, ja lämpötila on päivisin noin 24 astetta. Sellainen sopivan oloinen suomalainen kesäkeli siis. Öisin on 21 astetta eli trooppisia öitä, kuten niitä Suomessa kutsutaan 😄. Eivät tunnu kovin trooppisilta täällä, vaan joka aamu käyn aamulenkillä keskusteluja tuttujen kanssa siitä, miten viileää on. Itsehän kuljen takki päällä, välillä takin alla on myös verkkatakki ja jalassa pitkät legginsit. Tästä saa jatkuvasti tutuilta täällä kuittailua, että millainen suomalainen palelee täällä, mutta tällainen hyvin klimatisoitunut. Ensimmäistä kertaa kaivoin nyt villatakin esille. Villasukat on olleet ahkerassa käytössä.

Mietin tässä, että vaikka onkin talvi, ja tänä vuonna on satanut vettäkin kuin parhaimpina syksyinä/talvina Suomessa ja pimeää on pidempään, niin ei täällä kuitenkaan tule sitä synkkyysahdistusta, kuin Suomessa. Kyllä upeilla maisemilla on todella suuri vaikutus omaan mielialaan. Se, että aurinko kuitenkin yleensä paistaa joka ikinen päivä, vaikka sitten vähän lyhyemmän aikaakin, pitää mielen virkeänä ja iloisena. Jokaiselle suomalaiselle pitäisi kustantaa kirkasvalolamppu, että selviäisi erityisesti loka-marraskuusta. Vielä näin puolentoista vuoden jälkeen tuo meidän ikkunasta näkyvä maisema jaksaa sykähdyttää joka hetki ja samoin auringonnousut ja -laskut ovat ihania. Kadehdin ihmisiä, jotka saavat aina asua tällaisissa paikoissa. Mutta siltikään en jäisi tänne pysyvästi asumaan, vaikka mahdollisuus olisi. Tykkään elää nykyajassa enkä enää 90-luvulla, se on ehkä yksi suurimmista syistä. Vähän kuten muodistakin sanotaan eli ”älä ota uusintaa” jos olet aikakauden jo kokenut 😆.

Kyllä näillä maisemilla jaksaa, vaikka olis vähän viileämpääkin.

Joskus viime talvena jo asiasta taisin kirjoittaa tai ainakin instassa mainita, että nämä talven värit ovat ihan ranskalaisia pastilleja (hehhee….). Aamut ovat persikkaa, vaaleanpunaista ja jopa vaaleansinistä ja -violettia. Talven auringonlaskut ovat kokonaan vaaleanpunaisia. Poissa ovat räiskyvät oranssit, punaiset, keltaiset ja tuo merikin näyttää jotenkin paljon sinisemmältä (ja kylmemmältä) verrattuna siihen turkoosiin. Rakastan tätä paikkaa kaikesta hässäkästä ja härdellistä huolimatta erityisesti näiden maisemien vuoksi. Tai ehkä juuri näiden maisemien vuoksi 😉.

Ihania aamuvärejä

Ei niin palveleva pankki

Kaikkea ei niin rakastettavaakin on taas ollut. Harkitsen vakavasti vaihtavani pankkia, mutta kun kyselin muilta expateilta, onko joku parempi, niin vastaukset vaihtelivat välillä ”joo, tämä on ehkä vähän parempi” ja ”ei, kaikki ovat yhtä paskoja”. Expatit tässä siis muita kuin ranskalaisia. Täällä on kaksi eri ryhmää, ranskankieliset expatit eli metrot ja sitten pieni joukko meitä muita. Meillä muilla on keskiviikkokerho, jonne voi mennä puhumaan englantia, kun ranska alkaa oikein tökkiä. Sinne tulee aina myös ranskalaisia, jotka haluavat petrata englantia ja sitten he päätyvät kuitenkin puhumaan ranskaa jonkun toisen, samasta syystä paikalla olevan ranskalaisen kanssa 🙄. Tekee hyvää kyllä välillä päästä oikein juttelemaan juttelemaan, kun ranskan kanssa täytyy edelleen miettiä aika paljon ja se on todella väsyttävää pidemmän päälle. Välillä on iltapäivisin sellainen olo, että en halua enää koskaan puhua kenenkään kanssa millään kielellä. Ei käy kateeksi tuota miestä, joka istuu kaikki päivät ranskankielisissä palavereissa. Ei hänkään iltaisin ole juttutuulella 😆.

En tiedä jaksanko vaihtaa pankkia, vaikka mieli tekisi. Käyn tässä nyt ensin never ending kirjeenvaihtoa pankkiyhteyshenkilömme kanssa rahansiirtomaksuista. Joita ei pitäisi olla, ja jos onkin, niin ne ovat tosi pienet, mutta kuitenkin saattavat sitten olla aika isot. Ohhoijaa. Nyt kun halusin siirtää isomman summan rahaa Suomeen, niin se ei tietenkään onnistu nettipankissa (joka ei edelleenkään meillä toimi) tai appsilla (toimii, mutta välillä voi olla vaikka kolmen viikon tauko, ettei pääse lainkaan katsomaan pankkitietoja tai ettei sinne päivity mitkään tapahtumat).

Menin siis pankkiin ja kas, rahansiirto tehtiin sellaisella paperilomakkeella, joita ei Suomessa ole pankeissa näkynyt varmaan sitten 90-luvun alun. Melkein viikon kesti, että paperi siirtyi meidän pankkihenkilön lokerosta managerin lokeroon ja sen jälkeen vasta siirtyi raha. Hivenen jännitin, koska raha lähti kyllä täältä tililtä, mutta ei näkynyt hetkeen Suomen tilillä. Pankissa eivät osanneet varmaksi sanoa, paljonko siirtomaksu olisi, hinnastosta huolimatta. Ehkä summa vedetään hatusta. Yllättävää kyllä, se oli nyt vähemmän kuin silloin, kun tein siirron itse mobiililla. Jolloin siis ei pitäisi mitään siirtomaksua edes olla.

Tuskin muuten voin vaihtaa pankkia ilman miehen, perheen pään ja ylimmän herran ja hidalgon läsnäoloa. Tunnetaankohan täällä valtakirjoja, ja jos kyllä, niin mahtaako mikään valtakirja olla kuitenkaan riittävän virallinen. Montako leimaa siihen tarvitaan? Naapuri tuskailee, kun heidän tilinsä on vain miehen nimellä ja hänen pitäisi kuitenkin hoitaa kaikki asiat, kun mies on pitkiä päiviä töissä. Ei onnistu, koska madame, tämä ei ole teidän nimelläne. He ovat sentäs ranskalaisia, ettei ole tuota kielimuuria, eikä siltikään suju mikään ainakaan helposti. Meillä on onneksi molempien nimi tilissä ja molemmilla on kortti. Miehellä tosin vain luottokortti, kun kahta pankkikorttia ei ollut mahdollista saada. Emme kyllä tiedä miksi. Ja kaikissa pankkiasioissa soitetaan miehelle, koska hän on the Mies. Joka kerta hän sanoo, että en tiedä asiasta yhtään mitään, lopettakaa soittamasta minulle, soittakaa vaimolle. Eivät tietenkään lopeta.

Suomi, tuo myyttinen maailman paras maa

Suomi on jo saanut parhaudessaan ihan myyttiset mittasuhteet, kun hehkutamme täällä niin, kuinka kaikki toimii ja nopeasti, ei ole byrokratiaa, eikä korruptiota, kaikki ovat niin onnellisia, että oksat pois ja talvella ei todellakaan ole niin kylmä, kuin kaikki luulevat. Ja kesät ovat pelkkää hellettä, katsokaa vaikka säätietoja nyt. Ja koko maa on ihan digitalisoitunut ja kaikki puhuvat vähintään kolmea kieltä. Nyt on jo yksi pariskunta ja yksi nuori mies, jotka olisivat muuttamassa Suomeen. Odotan jotain hienoa arvomerkkiä sitten tulevaisuudessa kaiken tämän positiivisen maakuvan eteen tekemäni työn vuoksi 😁. L’aamiaisgate, kuten Le Monde Marinin aamiaisepisodin nimesi, on hyvä esimerkki näistä Ranskan ja Suomen eroista.

Yksi oikeasti maailman paras asia on se, että Suomessa me luotetaan toisiimme. Vaikka somen perusteella sitä on välillä vaikea uskoa (erityisesti ennen kuntavaaleja). Käytiin uusien métro-naapureidemme kanssa keskustelua siitä, miten Ranskassa on edelleen niin hemmetin kauhea byrokratia ja vaadittujen paperien sekä leimojen määrä on valtaisa. Jos aiot irtisanoa asuntosi, sinun pitää lähettää kirjattu kirje vuokraisännälle ja säilyttää itselläsi kopio ja tietysti kuitit lähetyksestä. Edelleen sähköpostien aikakaudella. Naapurit sanoivat, että toki teillä Suomessa on täytynyt toimia samalla tavalla ennen sähköpostia ja sanoimme, että ei ole. Ihan on riittänyt opiskeluaikoina, että soittaa vuokranantajalle ja sanoo, että irtisanoisin vuokrasopimuksen. Kuulemma täysin uskomatonta. Ja suorastaan mahdotonta.

Mies on ihan hiilenä töissä, kun hän joutuu allekirjoittamaan päivittäin hirveän määrän papereita ja kaikki käskyt pitää antaa kirjallisena (ja allekirjoittaa ne) eikä mikään edisty, kun sitten odotellaan jonkun toisen allekirjoitusta. Ihan näin pahaa ei kuulemma ole Ranskassa kuin täällä, sanoi hänen yksi työkaverinsa, joka nyt lähtee yhdeksän vuoden jälkeen takaisin Ranskaan, mutta me emme usko. On kuitenkin. Itse jonotin postissa aikani saadakseni parkkisakon maksua varten leimamerkin, enkä tajunnut, että siihen minulle jäävään puoliskoon, tulee leimamerkin vastakappale todisteeksi siitä, että olen sakot maksanut. Rouva postissa oli onneksi tarkka, että madame, te tarvitsette tämän ehdottomasti. Sitten se leimamerkillä varustettu lappunen lähetettiin postitse sakkotoimistoon. Selväselvä. Sakko oli muuten 8,3 euroa. Ehkä ainoa edullinen juttu täällä.

Suurin digitalisaatiohyppäys on se, että yhden kauppaketjun kanta-asiakaskortti on sähköinen eli kännykässä. U s k o m a t o n t a. Mutta silti ruokakaupassa on edelleen heitä, jotka eivät koske pankkikorttiin. Lounasruuhka-aikoina on hyvä kaivaa kassista shekkivihko ja aloittaa se prosessi siinä kassalla. Menee ihan järki välillä siihen, miten jotkut jaksavat hoitaa kaiken shekeillä. Toki se maksaminen niillä on ihan jees esim. jossain markkinoilla, jos ei ole käteistä riittävästi, mutta niiden saaminen ei. Pankeissa on tosin sellaiset shekkiautomaatit, mihin ne shekit voi jättää. Sain juuri opastusta sen käyttöön, kun piti saada yksi shekki lunastettua. Minähän vuonna tänne tulee esim Apple Pay tai Mobile Pay? Tosin niistä menee varmaan aina erillinen palvelumaksu, jos yrittää rahaa siirtää jonnekin. Tuskin meidän aikanamme.

Tyyntä on edelleen

Muuten elämä on edelleen ihan normaalia, rokotukset etenevät ja nyt saa jo kaikki 12-vuotiaista ylöspäin käydä rokotettavana ilman ajanvarausta. Melkein 120.000 on saanut jo rokotuksen, puolet tästä kaksi rokotetta. Meillä annetaan toinen rokote kolmen viikon päästä ekasta. Rokotekattavuuden saaminen 70%:iin on kyllä työn takana, koska kanakit eivät ainakaan tunnu olevan kovin innoissaan ottamaan rokotuksia. Ymmärrän nuo hyvin eristäytyneet tribut, mutta en ymmärrä tässä Nouméassa ja ympäristössä asuvia, jotka käyvät esim. tehtailla töissä. Sitten jos ja kun tämä saari tästä taas lokakuun jälkeen aukeaa, olisi heidänkin kannaltaan hyvä olla rokotettu. En tiedä paljonko täällä kiertää disinfomaatiota ja paljonko on taas ”tämä on valkoisen miehen juttua” -mentaliteettia. Rokotepakkoon ei olla kuitenkaan vielä menossa, vaikka siitäkin on keskusteltu.

Pari tehdashyökkäysten ”war lordia” on pistetty vankilaan ja uhkailut sopimusten noudattamisesta jättämisestä pyörivät ilmassa. Ja seuraavan itsenäistymisäänestyksen päivä päätettiin. Se on 12.12.2021. Täältä lähti isohko delegaatio Ranskaan tapaamaan vastuuministeriä ja presidentti Macronia kai pikaisesti myös, mutta delegaatiosta jäivät pois nämä pro-itsenäisyys-tyypit. Ennen matkaa käytiin kiivasta keskustelua siitä, että äänestys pitäisi saada mitä pikemmin, mutta nyt aktivistikanakien mielestä tuo päivä on liian pian. Ei olisi saanut neuvotella, vaikka piti neuvotella ja neuvottelujen tulos on ihan surkea. Eikä heiltä kysytty, vaikka kyllä varmaan kysyttiin. Väärin sammutettu. En pysy mitenkään enää kärryillä, mutta ei pysy kukaan muukaan. Välillä vähän teini-ikäisten touhua, eivät ole edelleenkään saaneet valittua pääministeriä eivätkä osallistu hallituksen kokouksiin, jossa pääministeristä äänestetään. Itse kaatoivat hallituksen kuitenkin ja saivat enemmistön.

Pääministeriksi on nousemassa herra Mapou, sen Mapoun veli, joka masinoi USUP-liikkeen ja hyökkäykset tehtaalle. Eli hyvin vahvasti itsenäistymisen kannattaja. Mutta paikalliset ovat sanoneet, että äänestyksen tulos tulee olemaan selvä NON, koska wallislaiset eivät enää kannata itsenäisyyttä tai ehkä paremminkin eivät ole enää kimpassa kanakien kanssa. Tää on kyllä oikeasti niin sekavaa ja sakeaa soppaa välillä, että onneksi on paikallisia tulkkaamassa taustoja ja antamassa vähän tilannekuvaa. Ennen tänne tuloa mietin, että opin täällä keskustelemaan ranskaksi vaikka ruuasta ja viineistä ja sen sellaisista kevyistä jutuista. No nyt osaan keskustella todella hyvin referendumista ja sen mahdollisista seurauksista, aktivismista, mellakoista, politiikasta, kivien heittelystä, kyynelkaasusta ja kaikista tällaisista arkipäiväisistä asioista.

Mutta siis, tyyntä on, kenties myrskyn edellä. Muutama paikallinen tuttu on sanonut, että ei kannata yrittää täältä mihinkään ennen referendumia. Lentokenttä on helppo blokata ja ei tiedä yhtään mitä tässä vielä tapahtuu. Lennot tulee olemaan täynnä sotilaita ja poliiseja, joita tulee tänne ekstramääriä turvaamaan äänestyksen. Ehkä unohdan kaiken haaveilun Suomen vierailusta, vaikka karanteeni tuplarokotetuille saattaakin muuttua vain kolmepäiväiseksi. Pessimisti ei pety niin pahasti. Nautitaan nyt tästä talvesta, kun ei muutakaan voida. Parasta tässä talvessa on muuten se, että papukaijat ovat taas ilmestyneet meidän palmuumme. Ja pyörivät tässä muutenkin aktiivisesti. Haukat eivät ilmeisesti syö lainkaan näitä pikkulintuja, kun yläpuolella pyörivä haukkaperhe ei saa mitään paniikkia aikaiseksi. Heille riittää ilmeisesti kalat. Linnut laulaa muutenkin nyt paljon enemmän ja ymmärrän heitä hyvin. Kukaan ei jaksa niillä helteillä tehdä yhtään mitään. Mutta silti odotan, että kelit tästä pian lämpenevät taas 😉.

Olen ihan in love näihin papukaijoihin. Niitä on nyt tosi paljon.

Suunnitelmat vs. todellisuus

Juteltiin taas viikonloppuna, mitä kaikkea me mietittiin ja suunniteltiin ennen tänne tuloa. Tämä on meille pientä huvia, naureskellaan, että hei muistaks, piti sitä ja tätä sitten kun. Tärkeimpänä tietty se, että lähdettiin tyyliin ”hei hei, nähdään 6 kuukauden päästä”. No ei nyt ole nähty ketään edes 1,5 vuoden päästä. Alkaa pikkuhiljaa oikeasti patittaa tämä jumittelu täällä. Ajatus oli myös, että päästään joka vuosi nauttimaan Suomen kesästä. Eikä esim. marraskuusta, kun sitä ei kaivata lainkaan. Eilen oli nuorimman kummitytön rippijuhlat ja näiden tällaisten tapahtumien missaaminen tuntuu kyllä sydämessä.

Esimerkiksi mun kaikki pitkähihaiset t-paidat jäi Suomeen, kun ne eivät mahtuneet matkalaukkuihin ja ”otetaan ne sitten kesällä”. Eihän tässä muuten olisi mitään, mutta olisin tarvinnut niitä jo viime talvena ja nyt taas, enkä ole löytänyt kuin yhden vastaavan Decathlonin purjehdusosastolta. Siis ihan kirjaimellisesti kaupassa oli vain yksi ja sen jälkeen en ole niitä nähnyt. Osaa näistä ”otetaan sitten, kun tullaan” -jutuista on ihan mahdotonta löytää täältä. Eniten hauskuutta on saatu siitä, että unohdin kaikki mun bikinit Suomeen. En tajua edelleenkään, mitä siinä tapahtui. Mutta niiden korvaaminen on sentäs ollut täällä helppoa. Jos täältä jotain löytyy aina ja takuuvarmasti, niin bikineitä. Ja rantsusandaaleja, suuri osa ihmisistä kulkee flip-flopeilla vuoden ympäri oli tilaisuus mikä tahansa. Mun mieheni kuuluu tähän sarjaan myös. On kamalaa, jos joutuu laittamaan esim. tennarit jalkaan, jos on vähän fiinimpi tilaisuus.

Asioita, joita tällä hetkellä ei löydy mistään. Jodioimaton merisuola hienona ja karkeana. Halloumi. Hedelmät.

Sitten meidän piti tietysti saada säännöllisesti paketteja ja postia Suomesta, erityisesti salmiakkia ja purkkaa. Niin just. Juuri viime viikolla saatiin postia pitkästä aikaa. Nyt tuli kevään 2020 posteja, digi- ja väestötietoviraston lasku (sain sen kyllä sähköpostillakin silloin, kun sanoin, ettei näy eikä kuulu), jotain lehtiä ja Turun naapurien lähettämä postikortti huhtikuulta 2020. Mitähän kaikkea muuta on jumissa siellä jossain, missä nämäkin ovat vuoden lojuneet. Ja missä hemmetissä ne oikein lojuu. Täällä? Ranskassa? Tokiossa? Viimevuotiset paketithan löytyivät Thaimaasta ja palasivat sitten Suomeen. Nyt tosin sekä jenkki-Amazon että Ranskan Amazon näyttäisivät taas toimittavan tavaraa tänne saakka ja joidenkin muidenkin nettikauppojen worldwide shipping sisältää taas Uuden-Kaledonian. Salmiakit alkaa uhkaavasti loppua, jotain tarvii asialle tehdä. Savustuspussitkin loppuivat jo, vietettiin juhannus savustamalla lohta. Ja nyt tein taas savulohta ja sen lisäksi graavilohta, kylmäsavulohta, pastramia ja liemikypsennettyä lohta. Jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa. Kyllä maistuikin Suomelta.

Tähän mennessä olisi käyty jo Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Ja luultavasti Vanuatulla. Ja tietty Suomessa. Pääsis edes jonnekin. Naapurin kanssa juuri puhuttiin, miten alkaa tämä Nouméa ja oikeastaan koko Uusi-Kaledonia ahdistaa. Tämä on aika pieni paikka ja jos nyt kertaalleen on kiertänyt vaikka Grande Terren ympäri, niin ei täällä montaa paikkaa ole, mihin lähtisi uudelleen. Loyalty-saaret ajateltiin nyt käydä läpi, kun muuallekaan ei päästä, mutta näin talvella ei ehkä ole parhaat lomakelit täälläkään. Vaikka oliskin yli 20 astetta. Mun synttärit on heinäkuun lopulla, ja suunnittelin siihen Ilot Maitren reissua pariksi yöksi, jos kelit sallii. Mies sanoi, että miten sää ootkin syntynyt just näin talvella, vuoden kylmimpänä aikana. Niinpä. Tuleepa tämäkin koettua, että on keskitalven lapsia.

Voisin ehkä haluta tällaisen katamaraanin (kapteenin kanssa) synttärilahjaksi. Nimeäisin sen Rieslingiksi.

Tunteiden vuoristorataa

Vaikka maailmalla koronatilanne näyttää menevän parempaan suuntaan ja jopa Australia ja Uusi-Seelanti avautuivat toisilleen, niin meillä ei mikään taho näytä avautumisen merkkejä. Paitsi tuohon Aussi-NZ-matkustuskuplaan oltaisiin kuulemma tyrkyllä. Mutta muuten tänne tulijoille on kahden viikon karanteeni, sen verran joustettuna, että toukokuun puolivälistä alkaen rokotetuille karanteeni on vain viikon. No tästä johtuen päätimme, että ei edes mietitä Suomeen menoa, vaan mennään sitten marraskuussa, kun lennot aukeaa ja karanteenit toivottavasti poistuvat.

Kunnes sitten reilu kolme viikkoa sitten mies tuli töistä hyvin innostuneena (harvinaista 😆) ja sanoi, että hänen kollegansa on lähdössä vaimonsa kanssa kotimaahan, koska firma maksaa karanteenin ja sen ajan saa tehdä etätöitä. Lennothan meille kaikille ulkomailta rekrytoiduille maksetaan kerran vuodessa. Tämä etätyöjuttu oli merkittävä päätös, kun ei haluttu käyttää miehen lomia viikon vankilamaiseen hotellikaranteeniin. No ei kun tuumasta toimeen ja hiukan typerästi infoamaan perhettä ja ystäviä Suomessa, että jippii, me päästäänkin sinne nyt kesällä. Tavoitteeksi laitettiin lähtö juhannuksen jälkeen, noin 2,5 viikkoa Suomessa ja viikon karanteeni päälle. Ilmoitin toiveet yhtiön mobility-tiimille ja aloin suunnitella mitä pitää tilata Suomeen valmiiksi ja mites aikataulutetaan kaikkien tapaamiset.

Eipä innostuta ilman lupaa!

Eka vastoinkäyminen oli, että koiran vakkarihoitopaikka, erittäin ihana ja suosittu sellainen, ei vastannut mihinkään yhteydenottoihin. Huolestuttavaa. Etsin epätoivoisesti vaihtoehtoisia paikkoja ja yhden löysin tästä läheltä. Ihan ok, koira tuntui olevan kohtuullisen tyytyväinen, eikä vaihtoehtoja paljoa ollut, joten varasin sieltä alustavasti 3,5-4 viikkoa tietämättä vielä tarkkaan päiviä. Yksi tärkeimmistä asioista siis hoidettu. Myöhemmin vakkaripaikka vastasi, että heillä on jotain tosi isoja murheita ja ongelmia, ja ovat joutuneet sulkemaan paikan kokonaan. Todella sääli, se oli ihana paikka ja takapihalla virtasi joki, missä meidän uimarikoira sai käydä pulikoimassa. Eka sykloni teki heille massiiviset jättituhot, ja tuo samainen joki tulvi ja pyyhkäisi kaiken mennessään, mutta korjasivat kaiken ja homma näytti jatkuvan ihan ok. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta toivottavasti ei liity kenenkään terveyteen.

No ekan viestini jälkeen mobility-tiimi vastasi, että tsot tsot, ei täältä niin vaan lomalle lähdetä, että mies ilmoittaa pitävänsä lomaa, onko siitä keskusteltu esimiehen kanssa. No mitäs luulisitte? No sitten pitää täyttää joku sata lomaketta, sähköinen järjestelmä ja esimiehen pitää käydä kuittaamassa sitä sun tätä. Selvä selvä, hoidetaan. Kuviteltiin, että sinä aikana, kun viralliset kuittaukset tulevat, tiimi alkaa selvittää, miten karanteenissa on vapaata ja hommaa meille virallisen matkustusluvan. Hommahan menee niin, että ensin pitää saada gouvernementiltä lupa palata, sitten varata karanteeni ja sitten kun näistä on mustaa valkoisella, saa varattua Tontouta-Tokio-lennot. Karanteenit ovat hyvin täynnä, joten jännitettiin, että onko tilaa ja koska. Kun tiedetään päivä, niin lasketaan siitä sitten taaksepäin, koska lähdetään.

Kaikkea sitä oman työkokemuksen perusteella typerästi kuvittelee muiden työtehoista ja tehokkuudesta. Vaikka pitäisi jo tietää tämä tahti. Miehen esimies unohti kuitata luvan, siinä meni viikko ja sinä aikana ei tapahtunut mitään. Kukaan ei vastannut mihinkään viesteihin, ei kysymyksiin, eikä mihinkään koko aikana. Alkoi olla hiukan tuskanhiki koiran hoitopaikan kanssa, että kyllä sinne pitäisi saada asap ilmoitettua päivät. Ei vastauksia koko kolmeen viikkoon. Paitsi tällä viikolla. Firma ei maksakaan karanteenia, teidän pitää maksaa se itse. Uusi päätös. Ilmoittakaa asap maksatteko sen, sitten saatte liput ja laskun karanteenista. Jahas, paljonko se maksaa, kysyin? Ei taaskaan vastausta, vaikka kysyin kolme kertaa. Seuraavaksi kysyin, että anteeksi, mutta onko meille varattu jo jotkut lentoliput? Ja jos kyllä, olisi kiva tietää, että mille päiville. Pitääkö lähteä huomenna, viikon päästä vai koska?

In your dreams, hei!

Ei ollut lippuja, en saanut ikinä vastausta karanteenin hinnasta, joten käytin koko eilisen päivän ja kaikki mahdolliset tutut ja tuntemattomat, että sain selville sen hinnan. Hienoimmat hotellit on varattu ns. virallisille karanteeneille eli tänne tulevat poliisit, santarmit, opettajat, lääkärit, sairaanhoitajat, virkamiehet jne. pääsevät niihin. Valtio maksaa ne karanteenimaksut. Me muut, joiden matkat eivät ole niin tärkeitä tai oleellisia, joudumme kahteen muuhun hotelliin. Hinta viikolta 4300 euroa. 4300 €!!!!

Sisältää toki kolme ruokaa per päivä tuotuna alakerran ravintolasta (hampparibaarin tyylinen), mutta kaikki ja siis todella kaikki karanteeneissa olleet ovat sanoneet, että ruoka on ihan kamalaa. Se tuodaan laatikoissa oven taakse ja that’s it. Yksi keliaakikkonaapuri eli kolme ekaa päivää ilman ruokaa, kun ei tullut kertaakaan mitään gluteenitonta. Tämän meidän karanteenihotellin normaali viikkotaksa parhaimmassa huoneessa on 575€ eli kyllä tuolla summalla saa pientä voittoa tehtyä……kahden tähden hotelli, ei ulkoilumahdollisuutta. Paremmissa hotelleissa, joissa on pihaa, pääsee päivisin tunniksi ulkoilemaan. Muissa ollaan koko karanteeniaika lukittuna huoneeseen. 4300 € siitä ilosta on jotenkin aika paljon.

Samalla eilen sain tiedot vapaista karanteeniajoista, jotka sitten kyllä löysin itsekin netistä, kun sain muualta tiedon, mistä etsiä. Eli kolme viikkoa kesti saada tieto tästäkin asiasta. Olisivat edes sanoneet, että katso tuolta. Karanteenit ovat niin täynnä, että tästä syyskuuhun on vain neljä mahdollista päivää. Ensimmäinen meille ehdotettu on 2.7. Että jos nyt huomenna lähdettäisiin, niin ehdittäisiin olla Suomessa vajaa kaksi viikkoa 🙄. Just niin. Matkoihin menee pari päivää suuntaansa.

Mieletön ilo, mahtava patitus.

Alun mahtava innostus, sitten pieni kärsimättömyys ja huolestuminen vaihtuivat eilen uskomattomaan patitukseen ja suruun. Meni koko ilta märehtiessä ja jouduin laittamaan kavereillekin viestiä, että en tule kylään, on sen verran paha mieli. Eikä vähiten siksi, että missaamme nuorimman kummitytön rippijuhlat, ehdin jo innostua, että ihanaa, pääsemme sinne kuitenkin. Yö meni ihan pilalle saman märehtimisen ja kiukun takia. Tekisi mieli mennä potkimaan seiniä jonnekin. Ei omia, kun en tiedä miten nämä levyseinät kestää, pitäisi olla kuitenkin joku kiviseinä…..

Tänä aamuna kiukuttelin edelleen kaikille kavereille Suomeen, naapureille ja melkein muille leipomon asiakkaillekin. Huutelen kaikille, että 4300 euroa!!! Miettikää?!?! Kuulin vielä naapurilta, että hotelli on kanakien Province Nordin omistama ja kun ei ole vaihtoehtoa eli karanteeni on pakko, niin ei se ole tyhmä joka pyytää. Tyhmä on se, joka yrittää tulla tänne kaikesta torjunnasta huolimatta. Kyllä sitten on syytäkin maksaa tähtitieteellisiä summia. Mahtaako nämä rahat mennä itsenäistymisäänestyksen vaalikampanjoihin vai Sofinorin velkojen maksuun? Alan epäillä, että kanakit eivät halua tätä paikkaa lainkaan auki, kun tässä tienaa paljon paremmin, kuin normaalissa hotellitoiminnassa. Ei heitä kyllä ilmeisesti muutenkaan haittaa, että maa on kiinni.

Pieni toivon pilkahdus.

Mutta sitten luin aamun lehden. Yksi nainen on juuri voittanut oikeudessa juttunsa, jonka hän on nostanut pakkokaranteenista ja hänet määrättiin vapautettavaksi saman tien. Täällä onneksi oikeusjutut menee tosi nopeasti eteenpäin, kun ei ole samanlaisia ruuhkia kuin Suomessa. Rouvalla oli yksi rokotus pohjalla ja hän pystyi testein osoittamaan, että vasta-aineet ovat niin korkealla tasolla, että käytänössä hänellä on immuniteetti eikä hän voi tartuttaa ketään. Nyt hänen juristinsa on haastamassa hallintoa oikeuteen muistakin asiaan liittyvistä syistä eli karanteenien oikeudellista perustetta ja laillisuutta aletaan kyseenalaistaa nyt kunnolla. Juristin sanojen mukaan ”jos pystytään luotettavin testein todistamaan, että henkilöllä vasta-ainetasot ylittävät raja-arvot, henkilöllä on immuniteetti eikä hänellä ole tartuntaa, karanteeneilla ei ole mitään perustetta”. ”Ei ole mitään syytä pakottaa henkilöitä absurdiin pakkokaranteeniin”.

Eli nyt elän taas toivossa. Mutta ei ehkä kannata, koska siihen, että karanteenit virallisesti poistettaisiin kaikesta tästä huolimatta menee aikaa. Itse olen sitä mieltä, että tässä on taustalla sekä poliittisia että taloudellisia syitä, eikä todellakaan terveydellisiä syitä. Minusta karanteenit ovat hyvä juttu, kun Ranskasta tulee niin paljon rokottamatonta porukkaa, mutta sitten me muut. Ja me oltaisiin oltu Suomessa, missä tilanne on jo tosi hyvä. Ehkä en eläkään vielä missään toivossa. Ajattelen, että marraskuussa sitten ja kaikki mikä tapahtuu aikaisemmin on yllättävää plussaa.

Jos jotain positiivista tästäkin episodista koittaa löytää, niin koiraa ei tarvi nyt viedä hoitoon. Ja onhan se nyt ehkä sittenkin kivempi päästä Suomeen marraskuussa 🙄.

Näihin kuviin, muttei tunnelmiin.

Sataa, sataa, ropisee ja vähän kiehuukin taas

Meillä sataa. Enemmän kuin miesmuistiin. On satanut käytännössä joulun välipäivistä alkaen, vaikka välillä on onneksi ollut myös aurinkoisia jaksoja. Normaalisti sadetta tulee runsaasti kuumina kesäkuukausina eli helmikuussa ja erityisesti maaliskuussa, mutta nyt sitä tulee edelleen näin toukokuun loppupuolella. En tiedä kumpi on epämiellyttävämpää, aikaisempi kuuma kostea vai tämä viileä kostea. Jatkuvasta sateesta on ollut seurauksena muun muassa se, että kaikki on homeessa. Ihan kaikki.

Huhtikuun alussa oli pakko pestä joka ikinen vaatekappale neulepuseroita lukuunottamatta (niitä ei ole kertaakaan tarvittu, mutta villa näyttää olevan erinomainen materiaali säilymään kosteassa kelissä). Ja kaikki kengät, vyöt ja laukut olivat myös homeessa. Nahka ei ole hyvä matsku tänne, nahkatakit olivat myös vähän huonossa jamassa. Pahiten oli kärsinyt öljykangastakki ja siitä ei ehkä tule enää käypää takkia. Seinissä ja ovissa on pyyhkimällä pois lähteviä homepilkkuja. Ja tietenkään mikään ei kuivu, kun aurinko ei paista. Kosteimpana aikana huonekalut, erityisesti sohva ja sänky, oli suorastaan märät ja ne piti siirtää aina auringon vähänkin paistaessa ikkunan viereen tai terassille kuivumaan.

Koska pyykit eivät kuivuneet millään pahimpaan aikaan, niin on pitänyt turvautua erilaisiin kuivatusratkaisuihin. Suosituin on tietysti fööni. Minä vein vaatteet välillä naapuriin, heillä kun on kuivausrumpu. Tosin ilmankosteuden vuoksi kuivausrummun normaali poistoletku ei riittänyt, vaan kylppärin katosta ja seinistä valui vettä solkenaan. Jossain vaiheessa lakkasin välittämästä siitä, että lenkkarit on koko ajan märät, kun ne kastuvat kuitenkin lenkillä heti uudelleen. Parempi käyttää yhtä märkää paria koko ajan, eikä kastella kaikkia. Vilustumista kun ei ole vielä tarvinnut pelätä.

Yksi australialainen selitti, että hän kuivaa aina aamuisin ne vaatteet, mitä kulloinkin tarvitsee, ex-tyttöystävän jättämällä föönillä (ilmeisesti oli pakko korostaa, että se on ex-tyttöystävän 🤨). Samainen tyyppi sanoi minulle, että eihän teillä Suomessakaan pyykki kuivu, koska vesi jäätyy ennen kuin haihtuu. Sanoin, että tuo ongelma on varmaan enemmän iglussa tai Siperiassa, kuin meidän rutikuivissa ja tiiviissä keskuslämmitysasunnoissamme, mutta toki saattaa ongelma olla jossain sellainenkin. Ja sanoin myös, että vastoin kaikkia ihmeellisiä ennakkokäsityksiä, Suomen kesä on yleensä oikeinkin lämmin.

Kylmää ja kosteaa

Ilmastointilaitteessa on kyllä kuivaustoiminto, mutta se vetää samalla lämpötilan todella kylmäksi eli sitä ei voi käyttää öisin. Ja nyt kun ollaan siirtymässä ensimmäiseen talvikuukauteen eli kesäkuuhun, aamulämpötilat ovat laskeneet 20-22 asteeseen ja nämä yksinkertaiset ikkunat ja eristeettömät rakenteet tekevät huushollista aika luihin ja ytimiin uppoavan kylmän. Villasukilla ja collegehousuilla on ollut nyt tänä syksynä tarvetta. Vink vink Suomeen neuloosiystävälleni Lauralle, että saattaisin tarvita uusia villasukkia.

Samoin on pitänyt lämmittää sähköllä vettä. Vedenlämmitin oli alkuun kahdeksan kuukautta päällä ihan turhaan. Se oli jätetty päälle edellisten asukkaiden muuttaessa eikä välitystoimiston ihminenkään tiennyt asiasta. Normaalisti vesi lämpenee aurinkopaneeleilla ja jos on todella pilvistä, niin kolmantena päivänä on hyvä laittaa sähkölämmitys päälle. Sähkölasku tippui mukavasti, kun laitoin lämmityksen pois, onneksi vuokraisäntä kävi katolla ihmettelemässä jotain muuta juttua ja huomasi, että meillä on jatkuvasti lämmitys päällä. Mutta nyt kun ei aurinkoa paljon näy, pitää käyttää sähköä. Olen käynyt montakin kertaa aika kylmässä suihkussa, kun olen unohtanut laittaa lämmityksen päälle. Jos on juuri ollut koiran kanssa vesisadelenkillä ja haluaisi kuuman suihkun, niin tuo unohdus ottaa pattiin aika lailla.

Fiilis on aikalailla sama, kun joskus Euroopassa reissatessa, kun sinne on iskenyt viileät kelit ja kiviseinät ja yksinkertaiset ikkunat päästävät kaiken kylmän läpi. Muistan yhden kerran, kun olin ystävän luona Veronassa ja sinne iski todella kylmät kelit, ehkä 15 astetta tai jopa vähemmän. Asunnon kylppäri oli jättikokoinen, kahdella isolla, parvekkeelle aukeavalla lasipariovella varustettu huone. Hytisin suihkussa ihan jääkalikkana, kun myrskytuuli pamautti ne lasiovet auki ja yritin suihkusta huudella ystävälleni, että apua apua, tule sulkemaan noi. Ei hän tietenkään kuullut ja niin kauan keräsin rohkeutta poistua suihkusta, että lämmin vesi loppui. Pahoittelut edelleen kaikille hänen silloisille kämppiksilleen. Kyllä eristetyt asunnot, lämmitys ja kunnon ikkunat on kiva juttu. Tosin miksi investoida niihin, jos viileät kelit iskevät ehkä kerran 20 vuodessa….. Opiskeluaikoina yksi vaihtarityttö lämmitteli ylioppilaskylässä pitämällä uunin luukkua auki. Mekin voimme ehkä hätätapauksessa tehdä niin 😆. Näillä sähkönhinnoilla se on tosin aika kallista.

Yhtään ei tee enää mieli uimaan. Josko niiden haiden takia on muutenkaan enää tehnyt.

Jatkuvalla sateella on pitkäaikaiset vaikutukset

Yksi ainoa positiivinen juttu tästä tulee mieleen ja se on se, että kun teen nyt pientä puutarha/piharemppaa, niin tuo läpikastunut maa on helpommin muokattavissa, kuin se sementinkova kuiva maa. Saas nähdä kuolevatko kaikki maahan istuttamani kasvit tähän kosteuteen. Ainakin melkein koko saaren vesimelonisato tuhoutui sateiden vuoksi, avocadokausi on nyt parhaillaan menossa eikä senkään sato hyvältä näytä ja perinnekasvit taro ja jamssi tekevät surkean pientä satoa. Ne kaksi ovat kanakien traditioissa hyvin tärkeitä, joten huolestuneita juttuja on vähän väliä lehdessä. Esimerkkinä yhden puutarhurin sato: normaalivuonna alkuvuonna hän tuottaa 25-30 tonnia vihanneksia, nyt ei ole neljän ekan kuukauden aikana tullut edes tonnia. Ja koska myös kasvien juuret mätänevät tällä kelillä, niin tappiot saattavat olla valtavat. Hyttysten ja muiden tuhohyönteisten määrä on myös lisääntynyt ja kuten viimeksi kirjoitin, niin noita hyttysiä ei kaipaisi lisää. Etteivät taudit leviä.

Tällaisia löytää, kun tekee puutarhatöitä.
Tällaisenkin voi löytää kesken puutarhahommien.

Ja mistä tämä kaikki sitten johtuu. No La Nina-ilmiöstä tietenkin. Normaalisti tässä meillä sataa koko vuonna 800 – 1200 mm ja nyt on tullut neljässä kuukaudessa 1500 mm. Miehen työpaikalla satoi yhtenä päivänä kolmessa tunnissa 209 mm ja 12 tunnin aikana sillä alueella satoi 430 mm vettä. Ennusteen mukaan La Nina häipyisi tästä tämän kuun jälkeen, mutta silti ei voida ihan normaalia kuivaa keliä odottaa, mutta lähempänä normaalia kuitenkin. Ja hyvässä lykyssä keli pysyy hiukan kuivempana lokakuuhun saakka. Sitten varmaan tiedetään, tuleeko La Nina uudelleen. Eilen satoi tuossa viereisessä kaupungissa Dumbéassa taas parissa tunnissa 108 mm, joten ei toivoakaan päästä mihinkään vaeltelemaan tai maastopyöräilemään.

Yhden päivän sademääriä.

Meidän suosikkipaikka eli Dumbéan luonnonpuisto joen varrella on näillä keleillä pelkkää liukasta, punaista mutamönjää ja tulvivaa jokea. Samoin kun tuo meistä etelään oleva alue, jossa mielellään myös käydään. Huolestuttavaa on, että kaikkien näiden sateiden jälkeen maaperä alkaa olla todella vettynyt ja voi olla odotettavissa pahempia maanvyörymiä. Ensimmäisen syklonin jälkeen tässä Nouméassa oli jo muutama paha maanvyörymä ja meidän läheisen Ouen Toron rinteet ovat rapisseet urakalla. Rinteisiin on istutettu paljon puita, mutta osa on vielä ihan paljasta ja niiltä kohdin saattaa vieriä päätä isompia kivenmurikoita suoraan autotielle. Pari viereistä naapuritonttiakin alkaa kutistua, kun niistä vyöryy maata ja kiviä tuohon meidän kadulle. Meidän tontti on onneksi molemmilta puolilta vahvistettu, eikä ole paljasta maata näkyvillä lainkaan. Täällä Tyynellämerellä joidenkin saarivaltioiden uhkana on veden pinnan kohoaminen, mutta meillä ehkä nyt ennemminkin se, että vyörytään yhtenä mutavellinä tuonne mereen 😅.

Tällainen juttu oli blogin julkaisun jälkeen lehden etusivulla.
Puolen vuoden sademääriä tänä kesänä. Yatessa satanut yli kolme metriä vettä.

Tehdaskaupan jälkipuinti

Tähän ankeaan keliin sopii se, että nyt kun vihdoin ja viimein yrityskauppa on tehty (minusta hiukan epämääräisellä ostajakombinaatiolla) ja nyt mies on peräti kolmatta viikkoa normaalissa työrytmissä, niin on alettu pidättää ja tuomita hyökkäyksissä mukana olleita ihmisiä. Myös ns. pääjehut, jotka eivät ole missään vaiheessa myöntäneet käskeneensä tekemään mitään, mutta jotka johtavat esimerkiksi Ican-ryhmää, pidätettiin 96 tunniksi kuulusteluita varten. Eilen uutisoitiin, että taas yksi mies tuomittiin vankilaan 30 kuukaudeksi osallisuudestaan tehdashyökkäyksiin ja väkivaltaan santarmeja ja työntekijöitä kohtaan.

Aika tylyä luettavaa oli, koska hyökkääjien tarkoituksena oli todellakin vahingoittaa tehdasta mahdollisimman paljon ja pelotella työtekijöitä niin, että kukaan ei olisi uskaltanut tulla enää töihin ja tehdas olisi saatu lopetettua. Työntekijöitä uhkailtiin mm. jalkajousilla. Taustalla oli suoranaiset valheet tehtaan ympäristöuhasta ja -vaikutuksesta, sekä kanakien kunniaan ja lojaalisuuteen kuuluvat jutut eli jos pomo käskee, niin silloin on mentävä. Ja tietenkin se kovaa huudettu vaatimus ”Usine du Sud, Usine pays” eli toive tehtaan saamisesta ns. omaksi. Tämä tuomittu mies myönsi, että ”isoveljet” olivat antaneet heille määräyksiä ja luvassa olisi ollut ”rahoitusta omiin projekteihin ja hyvä elämä”.

Siellä se entinen Vale Grand Sud, nykyinen Prony Express-alus kyntää harmauden keskellä kohti tehdasta. Nyt on hetkellisesti ainakin taas niin turvallista, että alus voi kulkea joka päivä.

Pelkästään tämä yksi mies heitti yhden hyökkäyksen aikana 37 ammusta (kiviä, Molotovin cocktaileja, pulloja täytettynä esimerkiksi ulosteilla, kemikaaleilla jne). Seuraavana päivänä hyökkääjiä oli jo 40, aseistautuneita sellaisia. Kiva tässä jälkikäteen miettiä, että oma mies oli sen 200 henkilön joukossa, jotka olivat koko ajan töissä ja tehtaalla. Vaikkakin siellä oli parhaimmillaan 80 santarmia suojaamassa heitä. Kun tekosyynä oli tavoite saada ympäristölle vaarallinen tehdas suljettua kokonaan, niin tuomarikin oli sitä mieltä, että siitä näkökulmasta hyökkääminen vaarallisia kemikaaleja ja aineita täynnä olevalle tehtaalle ei oikein tue tätä väitettä. Ympäristökatastrofi olisi ollut paljon lähempänä sitä kautta. Arvion mukaan tehtaalle aiheutetut vahingot ovat noin 60 miljoonan euron luokkaa. Summa, jota ei tietenkään mitenkään saada takaisin. Kaiken taustalla vain se pelko (ja viha) siitä, että kaupan myötä Valen maksamat rahat lakkaavat virtaamasta tiettyihin taskuihin. Pikkutekijät joutuvat linnaan, eivätkä koskaan voi maksaa mitään korvauksia ja ”isoveljet” saattavat päästä pälkähästä.

Toinen puoli eli Ican, USUP ja ”isoveljet” pitävät näitä oikeudenkäyntejä ja oikeastaan koko hyökkäyksiä Valen syynä, koska ”Valella oli huonoa johtamista ja huonosti valittu ostajaehdokas”. Ja yksi taho jo ehti kommentoida, että ottaen huomioon nyt nämä kuulustelut ja oikeudenkäynnit, voi olla vähän haastavaa sitten kuitenkaan noudattaa 4.3.2021 solmittua ”rauhansopimusta” tähän kauppaan liittyen ja palata normaaliin. Että uutta hässäkkää odotellessa. Ei taida edes vesisateet viilentää tunteita.

Kohti uusia kähinöitä 😅

Mielenkiintoista nähdä miten tämä kaikki vaikuttaa tulevaan kolmanteen itsenäistymisäänestykseen. Osa haluaisi äänestyksen nyt heti. Virallisesti sen pitäisi olla ensi huhtikuussa, mutta Ranskan vaalit sekoittavat asiaa. Ranska ei halua tätä äänestystä sotkemaan tulevia presidentinvaaleja. Paljon on keskustelua siitä, että nyt kanakien eli kyllä-äänten kannatus on alhaisempaa tämän tehtaille aiheutetun kaaoksen ja tappioiden vuoksi, mutta myös siksi, että tälläkään hetkellä täällä ei ole vielä pääministeriä. Kanakit kaatoivat wallislaisten avulla hallituksen alkuvuonna, mutta eivät ole onnistuneet pääsemään sitten enää sopuun pääministeristä. Viimeisimmissä pääministerivaaleissa kanakit ovat boikotoineet tilaisuutta, ja tämä tapa toimia ei oikein herätä täällä luottamusta siihen, että itsenäistymisen jälkeen hommat toimisivat kovin mallikkaasti.

Olisi kiva elää taas hetki ns. normaalitilanteessa, sellaisessa kun meillä oli viime vuonna kunnes tämä kaikki räjähti käsiin. Yli puolessa vuodessa ehtii jo unohtaa, millaista se sitten olikaan. Olispa kiva myös palata tämän sään suhteen ns. normaalitilanteeseen eli La Nina voisi poistua täältä jonnekin muualle tai hiipua pois kokonaan. Kuulin eilen, että jossain harvinaisissa tapauksissa La Nina voi esiintyä kaksi vuotta peräkkäin ja kun ottaa huomioon, miten epätavallisen poikkeuksellista tämä koko meidän aikamme täällä on ollut, niin eiköhän ensi tammikuussa saada toivottaa La Nina taas tervetulleeksi. Tai ainakin tulleeksi. Joka tapauksessa viikonloppuna on pakko päästä Chateau Royalin span saunaan lämmittelemään 😄.

Jotain positiivistakin

Ai niin, erittäin positiivista on se, että meidät on jo molemmat rokotettu kahteen kertaan Pfizer-BionTechilla ja nyt rokotetaan jo kaikkia yli 16-vuotiaita. Melkein 40.000 on saanut jo molemmat rokotteet ja ekan rokotuksen yli 46 000 eli hyvin tämä täälläkin etenee. Rokotettavia eli yli 16-vuotiaita taitaa olla 200.000. Lennot on silti rajoitettu lokakuun loppuun ja karanteenia on rokotetuillekin vielä viikon verran. Silti 🥳🥳🥳 koska kyllä tämä ehkä tästä. Koko rokotusprosessi sujui molemmilla kerroilla vallan täydellisesti ja muutenkin tämä terveydenhuolto täällä saa täyden kympin. Siihen kyllä tulee valitettavasti muutos, jos tämä tästä itsenäistyy, kun lääkärit palaavat takaisin Ranskaan niin, että hippulat vinkuvat.

Tämän hetken kaipauslistan TOP 5

  • Kauraleipä oltermannilla ja kalkkunaleikkeellä
  • Toimiva pankki (pankin vaihtourakka ehkä edessä 😣)
  • Patteri tai ilmalämpöpumppu lämmitystoiminnolla
  • Tropiikin sateet kestävät goretexit. Nykyisistä menee vesi läpi minuutissa
  • Uusi kana (edellinen kuoli yhtäkkiä 😭)

Ja ikuinen ykköstoive: toimiva ja nopea netti.

Vide grenierit ja tyhjät hyllyt

Vaikka maailma olisi yhteyksien ansiosta kutistunut paljon pienemmäksi kuin ennen, on täällä tullut ymmärrettyä, kuinka kaukana sitä on, kun on kaukana kaikesta. Paitsi Vanuatusta. Australiaan on lyhimmillään 1500 kilometriä. Kotiin Turkuun on 14 763 kilometriä. Emämaahan Ranskaan on lyhimmillään 16 820 kilsaa. Ja Ranskan Polynesiaan, joka jossain vaiheessa tuntui olevan vähän tässä vieressä, on matkaa 4500 kilsaa. Ranskan Polynesia on vielä päivämäärärajan toisella puolella eli aikaeroa sinne on 21 tuntia.

No miksikö tätä tässä on tullut mietittyä. Siksi, että taas on jouduttu tekemään sellaisia ostoksia täällä, jotka ehkä ajateltiin hoidettavan aina kun käydään Suomessa tai että ostetaan netistä. Koska ollaan täällä edelleen jumissa eikä posti kulje vieläkään, niin on pakko tehdä jo tiettyjä hankintoja täältä. Yksi esimerkki oli nyt juuri miehen partakoneen terät, jotka molemmat hajosivat melkein samana päivänä. Suurimmat liikkeet ovat tietysti tässä Nouméassa ja lähikaupungeissa, mutta ongelmana on se, että kenelläkään ei ole kunnon nettisivuja. Liikkeet ovat samoja kuin Ranskassa ja siellä on tietysti hyvät sivut, mutta tuotevalikoima on täällä murto-osa tai jotain (esim. elektroniikkaa) eli ole täällä kyseisen ketjun liikkeessä lainkaan.

On myös aivan tolkuttoman vaikea tietää, missä on myynnissä mitäkin, vaikka miten googlailisi. Ja yleensä sekin, että tietäisi missä olisi edes elektroniikkaliike, vaatii ison selvittelyn. Voi olla, että vieläkään ei olla löydetty kaikkia mahdollisia ja voi olla, että täällä on joku pikkuliike, joka nimenomaan erikoistuu partakoneisiin 😄. Ilmankos facessa on oma ryhmä Savez-vous, missä kysytään jatkuvasti ”tietääkö joku, myydäänkö täällä tuotetta x”, ”tietääkö joku missä myydään sitä ja tätä” tai ”tietääkö joku onko täällä sen ja sen korjaajaa”, ”onko täällä sitä ja sitä hoitoa tai palvelua, kuka on hyvä hammaslääkäri, onko englanninkielistä silmälääkäriä” jne. Meinasin jo laittaa sinne kyselyn, että missä täällä myydään Braunin partakoneita, mutta päätettiin tehdä ensin kierros.

Halpaa kuin saippua

Kierros oli ihan tuskaa. Täällä on ihan ok Gigantti-tyyliset myymälät, mutta hinnat ovat tajunnan räjäyttävät ja valikoima riippuu siitä, onko tullut tavaraa vai ei. Meidän astianpesukone hajosi viime keväänä sellaiseen aikaan, että korona oli vaikuttanut todella pahasti kuljetuksiin, joten myymälöistä oli ostettu melkein kaikki mallikappaleetkin. Siinä ei ollut paljoa valinnan varaa, että minkä ostaisi. Nyt hajosi syklonin seurauksena pyykinpesukone, mutta onneksi malleja oli ihan kunnon valikoimat. Hinnat vaan ovat karseat, sama LG:n pesukone, mikä Suomessa on tarjouksessa 299, maksaa täällä 630 euroa. Siinä on verot, tullit ja kuljetuskustannukset päällä. Ja tuskin näitä määriä lähetetään tänne suoraan valmistajalta, vaan ne kiertävät Ranskan keskusvarastojen kautta ja tulevat sitten sieltä.

Siinä sen näkee, mitä maksaa, kun pitää keskellä ei mitään olevalle saarelle kuskata kaikki ja kaukaa. Joskus jotain invest in-materiaalia Suomeen tehdessäni yksi ison globaalin firman edustaja sanoi, että Suomi on kuin saari, kaikki pitää kuskata meriteitse ja on kalliimpaa, kuin keski-Euroopassa. Nyt kun asiaa mietin täältä käsin, niin höpöhöpö, Suomi on ihan vieressä ja kumipyörät kulkee laivoissa hiukan paljon nopeammin. Tänne kestää pari kuukautta konttialuksella Euroopasta, pahimmassa tapauksessa kolme.

Mutta kun ei ole vaihtoehtoa, joko ollaan ilman pesukonetta (tai jotain muuta) tai ostetaan sellainen, niin ei auta hintaitku markkinoilla. Tässä tilanteessa, kun en tiedä kuinka pitkään täällä ollaan, niin hiukan harmittelin vanhan hajoamista ja talon omistaja sanoi, että voin käydä hänen luonaan pesemässä pyykkiä. Mutta ei sekään oikein houkutellut, kun ei tiedä kauanko tässä tätä ratkaisua odotetaan. Ja jos ei ole omaa pesukonetta, niin luultavasti koira päättää kieriä joka päivä jossain mangrovemudassa ja loppuu puhtaat koiran pyyhkeet kahdessa päivässä 😬.

Kun ”ei oo”, on ihan oikeasti ”ei oo”….

Partakoneenterä-episodi oli oikeasti episodi. Kierrettiin mielestämme nyt kaikki mahdolliset kodinkoneliikkeet ja yhdessäkään ei ollut yhtään Braun-merkkistä partakonetta. Ei mitään sarjaa, koska mies jo mietti, että pitää ostaa vaikka 5-sarjan kone, jos ei 7-sarjaa löydy. Hah! Ei tarvinnut miettiä sitä sen enempää. Eikä löytynyt uusia teriäkään, joissain kaupoissa oli useampia (siis enemmän kuin yksi, useampia on suhteellinen käsite) muiden sarjojen teriä eli päättelimme, että joskus täällä on koneitakin myyty. Kyselin joka paikasta myyjiltä, että löytyykö tällaista ja jos ei, niin olisko tietoa mistä löytyy. Ei löydy eikä ole.

Mutta sitten tapahtui ihme. Suurimman kaupan tyhjien partakonehyllyjen alaosasta löytyi yksi oikean sarjan terä. Paketti oli tosin kastunut ja auki, mutta mietittiin, että ei ole oikein vaihtoehtoa. Ruostetta ei näkynyt, joten ehkä olisi ihan toimiva terä. Kävin kysymässä, olisiko näitä lisää, mutta vastaus oli, että ei oo. Jo hieman turhautuneena (= ihan raivona siis, että mitä hemmettiä, miten voi olla mahdollista, ettei tällaisia tuotteita kerta kaikkiaan löydy) päätin kompata vielä hyllyt ja tadaa, väärässä paikassa, väärillä lapuilla varustettuna oli yksi oikea terä. Eli oikein kaksi kappaletta löytyi. Hintalappujen perusteella terät olisivat tulleet tänne 2018. Muinaismuistoja siis. Ja hintaakin oli vain 84 euroa/kappale. Taas oli hyvä ostofiilis 😆.

Koko kierroksen aikana nähtiin pari Philipsin partakonetta eikä siis yhtään Braunia, vaikka teriä olisi ollut parissa paikassa. Miten nämä ihmiset täällä siis ajavat partansa? Ennen on varmaan tilattu kaikki Euroopasta ja Ausseista, mutta miten nyt? Onko täällä todellakin joku salainen partakonekauppa? Mitä me ei taas tiedetä? Mihin pitää ilmoittautua, että saa kaiken salaisen tiedon? Tuolla teollisuusaluella Ducosissa voi olla vaikka mitä, mutta sen löytäminen sieltä vaatii Sherlock Holmes-tyylisiä päättelytaitoja ja autossa pitää olla kartturi mukana. Autotarvikeliikkeet olen löytänyt, mutta se onnistui vain niin, että menin ensin siihen ainoaan, jonka tiesin, josta neuvottiin seuraavaan, josta neuvottiin seuraavaan jne. kunnes tuli vastaan kauppa, missä myytiin takaluukun kaasujousia. Vanha työminä täällä nostelee päätään, että mites tänne saataisiin kunnon yritysalueopasteet ja vaikka joku Ducos-appsi, mistä vois hakea yrityksiä. Ehkä joskus 2030-luvulla täällä sitten….

Vide Grenierit ja kirppikset

Osittain varmaan tästä hankaluudesta johtuen, täällä on aktiivisempaa käytettyjen tavaroiden kauppaa, mitä olen missään nähnyt. Joka viikonloppu on yksi tai useampia vide grenierejä eli takaluukkukirppiksiä eri puolilla, täällä on useampia ”hienompia” käytettyjen vaatteiden myyntitapahtumia ja liian monta eri tori.fi-tyylistä sivustoa ja facebook-ryhmää. Pyykinpesukoneen olisin voinut ostaa käytettynäkin, mutta hintapyynnöt olivat aika kovia enkä halunnut nyt enää toista ”halpaa” ja huonoa pesukonetta. Vaatteita olen ostanut noista myyntitapahtumista, vaikka hinnat ovat aika kovia, mutta siellä missä itse käyn, on todella tarkkaa, mitä merkkejä ja minkä kuntoisia vaatteita ottavat myyntiin eli tavara on laadukasta. Olen itsekin laittanut vaatteitani sitä kautta myyntiin.

Täällä on hyvin rikkaita paikallisia ja tietty rikkaita ranskalaisia, joten myynnissä on paljon ranskalaisia huippumerkkejä Chanelia, Hermes’iä, Louboutinia, Vuittonia jne. Hinnat ovat taas sellaisia, että second hand hinnat Euroopassa pitää kertoa 1,5:llä. Ja koska tapana on ollut, että Ranskasta tuodaan paljon näitä merkkilaukkuja ja -kenkiä ”omaan käyttöön” ja sitten niitä myydään hyvään hintaan, kysytään lentokentällä usein ostokuitit, jos liikut merkkilaukun kanssa. Väärennöksien kanssa ei kannata missään tapauksessa täälläkään liikkua, tulee kovat sakot ja sanktiot, kuten Euroopassakin.

Mielelläni ostan kyllä hyväkuntoisia second hand-vaatteita siitäkin syystä, että vaatekaupoissa tuttujen merkkien vaatteet ovat 1,5-2 kertaa kalliimpia, kuin Euroopassa, enkä vieläkään kykene niitä hyvillä mielin ostamaan. Varsinkaan, kun viime vuonna alennusmyynneissä kierrellessäni totesin, että vaatteet ovat vielä vuoden vanhaa mallistoa tai jopa vanhempaa. Olen ennemmin ilman, kuin maksan niistä näitä hintoja. Epäilykseni on edelleen, että putiikinpitäjistä osa tuo Ranskasta alennusmyyntitavaraa ja myy putiikeissaan näillä normihinnoilla, koska vuodenajat menevät eri tahtiin. Tätä tukee se, että osassa ei ole alkuperäisiä vaatelappuja lainkaan. Ne on pitänyt ottaa pois tullia varten, kun on tuotu taas ”omaan käyttöön” vaatteita. Tästä johtuen ei todellakaan ole montaa kappaletta per tuote eli vain yleisimpiä kokoja. Nämä kauppiaat välttävät siis tullit ja verot, joten kate on aika hyvä. Muutenhan kaikille tuotteille tulee tullit, verot ja kuljetuskustannukset päälle. Ei siis ihme, että pesukone maksaa sen minkä se maksaa.

Nettikauppoja odotellessa

Nyt kun tuo korona pääsi tänne taas livahtamaan ja kaikki ei niin tarpeelliset kaupat joutuivat sulkemaan ovensa kesken alennusmyyntien, niin mietin taas, että olisipa kaupoilla edes nettisivut, nettikaupoista puhumattakaan. Alennusmyyntejä saa olla vain etukäteen sovittuina aikoina ja nyt alea ehti olla kaksi viikkoa ennen lockdownia. Ainakin Sneakers-kauppa myy nyt tennareita niin, että voi katsoa Facebookin Lockdown-kansiosta kuvia ja tilata sieltä sitten tennarit kotiinkuljetuksella kotiin. Ei ihan vastaa nettikauppaa, mutta jostain se on alettava. Yksi Ruohonjuuri-tyylinen kauppa avasi nettikaupan, kotiinkuljetuksella nekin tuotteet tulee. Suur-Nouméa on sen verran tiivis alue, että kuljetus ilmeisesti kannattaa ennen postittamista.

Tänä aamuna juteltiin taas naapurien kanssa ja Yves sanoi minulle, että on täällä hei nettikauppa, www.shop.nc. Voitte käydä katsomassa, mikä on täkäläinen webshop. Jotenkin aika kaukana siitä, mitä minä ajattelen (ja kaipaan), mutta edelleen: jostain se on lähdettävä liikkeelle.

Sykloni ja spekulointia

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Nimittäin viime viikon tiistain ja keskiviikon välinen yö, kun tänne oli tulossa 2. luokan trooppinen sykloni. Siitä myöhemmin lisää, mutta kun kerrankin on mahdollisuus aloittaa joku teksti klassikkoaloituksella, niin pakkohan se oli tehdä 😁.

Tänään 12.2.2021 piti olla Vale NC:n tehtaan myynnin ehdoton deadline. Mietin jo etukäteen, että onneksi mies on kotona eikä tehtaalla, kun arvelin päivän aiheuttavan jotain härdelliä. No jonkinlaisten yhteistyöneuvottelujen jälkeen (en tiedä kuka ja missä, kun on mahdottoman vaikeaa saada eri tahoja enää samaan pöytään) Vale Kanada suostui siirtämään dead linen maaliskuulle. En usko, että mitään ratkaisua saadaan siihen mennessä aikaan. Valen Mark Traversia on nyt haastateltu urakalla, hatunnosto hänelle, että pystyy keksimään edelleen kohteliaita kiertolauseita kuvaamaan tätä tilannetta. Myös Trafiguran edustajia on vihdoin haastateltu, mutta ei se tainnut auttaa suuntaan tai toiseen.

Kun niin nyppii tämä odottelu, niin on täytynyt keksiä uusia harrastuksia ja juuri sopivasti tänne perustettiin English Book Club ja löysin mahtavat vesijumpat. Kerrasta tosin opin, että keskipäivän aquatrainingiin tai aquabikeen ei kannata mennä edes uimapaidan kanssa tällä pohjoismaisella hipiällä. Otsaankin tuli kaunis uimalakin raja, kun en tajunnut ottaa aurinkohattua mukaan. Ja huom, oli sadepäivä ja todella pilvistä, se kertoo aika paljon siitä, millä voimalla tuo aurinko näillä leveysasteilla porottaa heti aamusta alkaen.

Aina täytyy polttaa jotain

Mutta niin, oikeassa olin että härdelliä tulee, kun tämä päivä koittaa. Eilen kanakit menivät tehtaalle meren puolelta, kun piikkilankavuoraus haittaa ilmeisesti sen verran, ettei aitojen kautta enää pääse. Samaan aikaan, kun mereltä tuli porukkaa heittelemään kiviä ja polttamaan jotain sähkökeskuksia, niin kaivoksella sytytettiin useampi tulipalo. Eli toisella puolella tehdasta. Taas niin ikävää materiaalia valvontakameroista.

Tällaista pientä taas.
#Nyt riittää ja #antakaa meidän tehdä töitä.

Ja tänään oli keskustassa mielenosoitukset, samoin aika monen USUPin ”alajaoston” paikkakunnilla. Jonkun verran näytti porukkaa olevan, mutta nyt ei heitelty kiviä eikä poltettu mitään. Tässä oli välissä pieni rauhallisempi jakso, kun joku kanakeista ampui tehtaan valvontadronea ja koska kyseessä oli ase, oli siinä riittävä syy santarmeille käyttää kovempia voimia. Eli kanakien leiri jyrättiin ja kaikki mahdolliset otettiin kiinni. Useamman päivän santarmit päivystivät alueella tavallista tiuhemmin myös lämpökameroiden kanssa, eli pyrkivät estämään kenenkään militantin paluun. Samalla Vale julkaisi valvontakameran kuvia aseistautuneista kanakeista. Aika kamalia kuvia, mutta miehen pitäisi olla aika turvassa, silloin kun hän siellä on.

Tämä on minusta tähän astisista järkyttävintä. Noilla on ihan kunnon aseet. Mies on nähnyt nämä tietty jo töissä, mutta ei halunnut kertoa minulle mitään, etten huolestu enempää.

Mikään ei ole muuttunut

Suuri osahan täällä asuvista on kuvitellut, että tilanne tuolla Gorossa eli tehtaalla on täysin rauhoittunut joulukuun mellakoista, koska Vale tai ICAN/USUP ei ole julkaissut mitään väkivallasta/mielenosoituksista. Monelle on aika järkytys, kun olen sanonut, että joka ikinen päivä siellä ammutaan kyynelkaasua ja turvatoimia on jouduttu tiukentamaan entisestään. Tehdasta kiertää nykyään aikamoinen natolankakerros. ICAN ja USUP ovat muuttaneet mediastrategiaansa; eilisen ”hyökkäyksen” aikana julkaisivat herttaisen jutun siitä, miten lapset ja vanhemmat ovat istuttamassa puita Yaten alueella (kun paha kaivosyhtiö on niitä sieltä kaatanut). Ei sitten kuitenkaan kukaan muistuttanut, että he polttivat koko Valen taimitarhan koneineen siinä pahimmassa vaiheessa.

Niin herttaista. Tärkeä asia kyllä, mutta ajoitus oli tietysti hienosti suunniteltu. Samaan aikaan kumppanit sytyttivät tulipaloja vähän matkan päässä.

Pariin kuukauteen ei ole voinut käydä mitään keskustelua kenenkään kanssa ilman, että pohditaan tehtaan (tai nyt tehtaiden) tilannetta ja tulevaa kolmatta äänestystä. Ei lukupiirissä eikä missään muuallakaan. FLNKS julkaisi vuoden 2021 strategiansa ja kolme päätavoitetta ovat saada Trafigura ulos (eli Valen tehtaan osaostaja), saada SLN kaatumaan (Ranskan nikkelitehdas) ja käynnistää kolmas referendum. Äänestyksen pitäisi olla huhtikuussa 2022. Jos heidän strategiansa on tämä, niin tästä on helppo päätellä, että tehdaskauppa ei tule onnistumaan. Ranskan valtio ei avunpyynnöistä huolimatta tule Valen tehdasta ostamaan, koska SLN on jo velkasaneerauksessa blokkauksista johtuen ja vaikka se ei tuosta nyt kaatuisikaan, niin se vaatii ikänsä puolesta aika paljon investointeja joka tapauksessa. Ranska ei siis rahojaan laita toiseen tehtaaseen.

Prony Resources – uusi yhtiö

Tällä hetkellä tilanne on siis se, että Prony Resources niminen konsortio allekirjoitti ostosopimuksen joulukuussa. Tämä kauppa piti vahvistaa tänään, mutta koska kyseinen konsortio (tai tarkemmin, mukana oleva Trafigura) ei kelpaa kanakeille, niin mitään toimintaedellytyksiä ei ole. Tässä välissä on paljastettu mm. sellaisia asioita, että Valen täkäläinen CEO, joka siis on neuvotellut eri ostajaehdokkaiden kanssa, on ilmeisesti turvallisuussyistä siirtänyt perheensä Tahitille ja samalla omat kirjansa sinne. No siellä ei makseta lainkaan tuloveroa eli täällä on kova huuto siitä, että herra ei maksa nyt mitään Uuteen-Kaledoniaan. Samalla suureksi ongelmaksi on nähty se, että CEO on allekirjoittanut ostosopimuksen sekä myyjän että ostajan puolesta.

Prony Resources-yhtiötä ei oltu vielä rekisteröity, kun sopimus allekirjoitettiin ja siitäkin saatiin valtava haloo. Käytännössähän ainakin Suomessa voi tehdä sopimuksia perustettavan yhtiön lukuun, mutta vastuussa on tällöin allekirjoittaja henkilökohtaisesti, kunnes yhtiö on kaupparekisterissä. Täällä se kuitenkin saatiin vaikuttamaan todella epämääräiseltä hämärähommalta. Toki lisää vettä myllyyn on saatu siitä, että kyseisen CEO:n oma yhtiö, joka olisi yhtenä osakkaana on rekisteröity Karibian veroparatiisiin ja pääkonttori on Liechtensteinissä eli toisessa veroparatiisissa. Tämä samainen yhtiö tai herran toinen veroparatiisiyhtiö taisi saada myös Valelta jossain vaiheessa isoja konsulttipalkkioita.

Uusi Prony-yhtiö on nyt rekisteröity Tahitille eli valitus jatkuu. Itse olen jo tippunut täysin kärryiltä koko uuden Prony-yhtiön kokoonpanoon liittyen. Siinä on edelleen Trafigura, mutta prosenttiosuudesta ei ole enää tietoa (ehkä 19% entisen 25% sijaan), sitten kaikki kolme provinssia ja henkilökunnan rahasto. En enää tiedä onko tällä CEO:lla vielä erillinen omistus yhtiönsä kautta enkä onko mukaan tullut kenties jotain uusia tahoja. Spekulointeja siitäkin liikkuu. Kolme provinssia olisivat mukana SPMSC nimisen yhtiön (tai ehkä se on enemmän kuntayhtymä) kautta, jossa 50% kuuluisi Promo Sudille (Province Sudin enemmistöomistama yhtiö), ja 25% sekä Province Nordille että Loyalty saarille. Lojalistit ovat kommentoineet, että ei pohjoisen tehdastakaan omista kaikki provinssit, vain pohjoisen provinssi, joten miksi etelän tehtaalla pitää olla muita omistajia. Ei ole tämäkään kommentti paljoa militantteja hetkauttanut.

Pahin skenaario: Tehdas (tehtaat) loppuu

Meillä on sellainen tuntuma, että mikäli mitään todella mullistavaa ei tapahdu eli taivaasta tipahtaisi uusi ostaja, jonka kaikki hyväksyvät, tehdas todellakin ajetaan alas. Mutta sellaista taivasta ei kyllä ole, mistä tällainen ihmeostaja tipahtaisi, kun tämä paikka on kaikkien investorien mustalla listalla. Oletin, että tänään olisi ilmoitettu, että ostosopimus on lopullisesti allekirjoitettu, koska luulen, että se on jo tehty. Ja sen jälkeen tulee taas valtavat blokkaukset ja mielenosoitukset, jonka jälkeen Vale voi ilmoittaa, että hei hei. Ja aloittaa tehtaan alasajon. Useita ihmisiä on edelleen sanonut, että ei Vale voi poistua täältä ja lopettaa tehdasta, mutta kyllä se valitettavasti sen voi tehdä. Mutta Valelle parasta olisi tietysti löytää se ostaja, joka ottaisi vastuulleen myös kaikki ympäristövastuut.

Muutama on myös sitä mieltä, että Vale ajoitti tehtaan myynnin väärin, mutta koska he ilmoittivat siitä vuosi ennen toista referendumia, niin kyllä se oli hyvin tiedossa etukäteen. Ja jos yhtiö on tehnyt tappiota koko täällä olonsa ajan, niin jossain vaiheessa siihenkin varmaan tulee pääkonttorin taholta stoppi. Ymmärrän myös, että Valella oli toive päästä täältä pois vuoden 2020 loppuun mennessä siitäkin syystä, ettei ollut tietoa miten äänestyksessä käy. Jos Ranskan alaisena olevassa maassa toimiminen on näin hankalaa, niin miten hankalaa toiminta olisi jos tämä itsenäistyy. (voiko tästä enää hankalammaksi muuttua…)

Tästä näkee vähän missä tuo Goro ja tehdas sijaitsee. Alaoikealla lukee Goro ja vieressä näkyy noita punaisia alueita. Siinä on kaivos ja tehdas. Googlemapsista näkee aika hyvin varsinkin tuon kaivoksen.

Kanakit ajavat niin itsepäisesti näitä tehtaita alas, että ihmetyttää suuresti. Kuvaavaa oli yhden kanakin vastaus kysymykseen, miten te voitte tehdä näin? Jos tehtaat ovat nurin, niin miten te pyöritätte tätä yhteiskuntaa? Vastaus oli: ”itsenäistytään ensin, ja katsotaan sitten mitä tehdään”. Joko on back up-rahaa tai sitten on oletus, että kun on saatu SLN ja Vale pois täältä, niin vallataan tehtaat ja aletaan pyörittää niitä ominaan. Tämäkin vaatisi varmuuden siitä, että on olemassa joku investori, joka auttaa tehtaiden käynnistämisessä. Toisaalta jos ajatuksena on, että maassa on vain yksi tehdas eli kanakien Sofinor, niin sitten on hyvä, että muut saadaan nurin.

Pahikset Vale ja Trafigura

Nyt on vedetty esiin ympäristökortti eli Vale on kirjoitusten perusteella yksi piittaamattomimmista alan yrityksistä ja Gorossa odottaa valtava ympäristöpommi. Vale haluaisi tehdä exitin kuulemma siitäkin syystä, että haluavat paeta edessä olevia ympäristötoimia. Myös KO2 padon kestävyyttä on epäilty ja nythän uutisissa on ollut yksi Valen Brasiliassa olevalle padolle sattunut onnettomuus, tai oikeastaan on uutisoitu Valelle määrätyistä korvauksista.

Onnettomuus oli aika paha, siitä löytyy lisää esimerkiksi täältä. Eikä se ollut ainoa Valen onnettomuus Brasiliassa, joten täällä epäillään, että sama voisi tapahtua tuolla Gorossa. Ja spekulantit lietsovat asiaa väittämällä, että juuri padon heikkous on se syy, miksi Vale ”yrittää äkkiä pois”. Patoa on nyt tutkinut joku sitä varten perustettu komitea.Vain muutama yksittäinen kirjoitus on kirjoitettu siitä, miten hankala täällä on ollut toimia ja millaiset tappiot tästä Valelle tulevat. Peiliin ei siis viitsitä katsoa. Siinä ei ole mitään ympäristölle haitallista, että poltetaan taimitarhat, koneet, laitteet, rakennukset, renkaat ja päästetään vahingossa öljyä jokeen. Trafiguralla on myös vähän luurankoja kaapissa eli pari ympäristörikosta Afrikassa, joten siitä saavat vastustajat lisää lyömäaseita. Kanakit ”haluavat varmistaa puhtaan luonnon ja elinvoimaisen ympäristön tuleville sukupolvilleen” ja tällaisten ympäristön tuhoajien kanssa se ei tietenkään ole mahdollista.

Olemme pohtineet miehen kanssa, että voiko näiden tehtaiden alasajon taustalla olla myös se ajatus, että täältä saadaan pois paljon valkoista äänestysoikeuden omaavaa porukkaa. Todella moni ranskalaisista on varmasti muuttamassa täältä pois, jos olosuhteet muuttuvat ja varsinkin, jos töitä ei ole. Äänestysoikeuden saa, jos on syntynyt täällä tai asunut täällä ennen sopimusten tekoa. Eli vaikka olisit asunut 20 vuotta täällä, niin et voi äänestää referendumissa. Muissa vaaleissa toki saa äänestää ja tulossa on jotkut vaalit, joihin minulle tuli tekstiviestinä rekisteröitysmisohjeetkin. Luulen kyllä, että viesti oli tarkoitettu miehelle, jolla on residence card eikä minulle. Numerot on siis jossain järjestelmässä sekaisin. Tosin tämän byrokratian tuntien ehkä ei ole järjestelmää, vaan joku iso musta kirja…..

Joka tapauksessa huonolta näyttää sekä Valen että SLN:n osalta. Koska molemmat yhtiöt ovat joutuneet lomauttamaan suurimman osan työntekijöistään, on CAFAT eli tämä paikallinen KELA jo ilmoittanut lisärahoitustarpeesta. Kuten tässä postauksessa kirjoitin, niin CAFAT tulee menemään nurin heti, jos nuo yhtiöt lakkaavat toimimasta. Tosin saattaa olla, että se meneekin nurin ennen niitä.

Kohti seuraavaa referendumia

Samana päivänä kuin sykloni tänne iski, kaatoivat pro-itsenäisyys-puolueet hallituksen. Täältä löytyy The Guardianin juttu tästä. Uusi hallituksen vaali on 17.2. mutta jo nyt tiedetään, että tuleva hallitus on ensimmäistä kertaa 40 vuoteen pro-independence eli erilaisten liittoutumien vuoksi independentisteillä tulee olemaan enemmistö. Täällä on käytetty usein tätä mahdollisuutta hallituksen kaatamiseen, joten nykyään on olemassa sääntö, ettei keinoa saa käyttää, jos edellisen hallituksen kaatumisesta on alle 18 kuukautta. Pidän tätä hyvänä esimerkkinä siitä, että kanakit ovat oikeasti tosissaan ja nyt on ehkä heidän ”momentum”. Tämä oli luultavasti yksi steppi heidän suunnitelmissaan ja ajoituskin oli varmasti tarkkaan mietitty. Ei siis syklonin kanssa 😄, vaan ennen referendumprosessin käynnistämistä. Prosessin voi käynnistää kuusi kuukautta edellisen jälkeen ja kanakien toiveissa on pitää uudet vaalit jo tänä vuonna, ennen Ranskan vaaleja. Paikallisten veikkaus on ollut, ettei Ranska suostu siihen. Silloin vaalit olisivat sitten ensi keväänä.

Jos tämä itsenäistyy, tulee sisällissota. Olen aivan varma siitä. Jollain aikataululla ainakin. Tribut alkavat taistella keskenään siitä, kenellä on suurin valta. Suostuvatko kanakit jakamaan valtapaikat valkoisten kanssa, kuten tässä nykydemokratiassa tehdään? Suostuvatko kanakit siihen, että valkoiset jäävät tänne asumaan? Ranskalaisilla on aina mahdollisuus palata Ranskaan pitkänkin poissaolon jälkeen, mutta miten käy caldochien. Jokaisella on täällä asunto, talo, mökki, maaomistusta, yrityksiä tai liiketoimintaa ja kun olet viidennen sukupolven caldoche, niin mihin täältä edes muutat. Toki ranskalaisilla on täällä myös paljon omistusta ja liiketoimintaa, mutta heillä on kuitenkin ns. kotimaa, jonne palata.

Tästä tulikin mieleeni, että yksi ihminen ehdotti, että ostaisin jonkun yrityksen, kun niitä on nyt runsaasti myynnissä. Työlupaa, kun en tule tänne saamaan, eikä taloudellinen tilanne näytä siltä, että tulisi kovin paljon sellaisia työpaikkoja auki, joita voisin edes hakea. En sijoittaisi tänne tällä hetkellä pennin pyörylää eli en todellakaan osta mitään yritystä. Niitä lienee myynnissä nyt hyvin, kun täältä on varmaan käynnissä joukkopako.

Kanakeja on enemmistö, mutta todella moni valkoinen on sitä mieltä, että suuri osa heistä haluaa kuitenkin pysyä Ranskan alla. Viime äänestyksessä oli nähtävissä pientä painostusta ja uhkailua, joten ei-äänen antaminen ei ole helppoa yhdellekään kanakille. Varsinkaan noilla vahvimmilla itsenäisyyttä ajavilla paikkakunnilla (eli pohjoinen, itä ja saaret) ei ole turvallista olla muuta mieltä, kuin mitä johtavat kanakit sanovat. Ja koska kylät ovat pieniä, ja jos siellä on enemmän ei-ääniä, kuin mitä kenties valkoista populaa on, saattaa alkaa aikamoinen vainoaminen. Isoimmissa kaupungeissa tätä ongelmaa ei ole, nämä ovat muutenkin ei-voittoisia paikkoja, koska suurin osa valkoisista asuu suur-Nouméassa.

Kuulin yhdeltä tutulta, että jotkut caldochet saattavat toivoa itsenäistymistä, jotta he saavat vihdoin käynnistää sisällissodan, laittaa kanakit kuriin ja pakottaa heidät omiin tribuihinsa. Tai ajaa pois. Kuten Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tehtiin alkuperäiskansojen kanssa. Tähän kyllä sanoin, ettei se taida nykymaailmassa olla enää mahdollista, mutta vastaus oli, että kuka tässä globaalissa tilanteessa keskittyy johonkin tuntemattomaan Uuteen-Kaledoniaan? Hollannissakin pelätään uutisten mukaan sisällissotaa ja USA:ssa on jännittynyt tilanne. Niiden rinnalla Uutta-Kaledoniaa ei ole käytännössä olemassa.

Ei meidän mellakat ja kriisitilanteet ole paljoa maailman uutisissa näkyneet. Ainoat, jotka siitä kirjoittavat ovat Mining news-tyyppiset tahot ja silloinkin huolenaiheena on nikkelin saatavuus. Financial Times kirjoitti 22.1.2021 tästä nikkeli-näkökulmasta myös jutun, jossa mainitsi sen, ettei tämä ole investointikohteena enää houkutteleva vaan ruutitynnyri. Australian lehdissä tilannetta seurataan sen verran, että pohditaan nykytilanteen vaikutusta referendumiin. Australia tietenkin toivoo, että tämä pysyy Ranskalla, eikä lipsahda Kiinalle.

Mikään vaihtoehto ei näytä hyvältä

Jos äänestystulos on ei, epäilen, että silti tulee sisällissota. Tähän minulle on kommentoitu, että ei voi tulla. Kanakien pitää noudattaa Nouméan sopimusta. Eivät he noudata tälläkään hetkellä mitään sopimuksia, paitsi omasta näkökulmastaan suotuisin osin. Ja jos aktivistit ovat odottaneet yli 30 vuotta itsenäistymistä, ja kolmas ja viimeinen äänestys sen toiveen murskaa, niin olettaisin tulevan aika pahoja mielenosoituksia. Johonkin se turhautuminen täytyy purkaa. Voi olla, että suunnitelma B on ottaa itsenäisyys vaikka väkisin äänestystuloksesta huolimatta. On kovin vaikea kuvitella, että he tyytyisivät rauhallisesti tulokseen, kun bensaa on heitetty tässä aktivistiliekkeihin jo useampi vuosi.

Jos tulos on ei, niin joidenkin toiveista huolimatta esimerkiksi Kiina ei tule puuttumaan toisen valtion asioihin. Vaikkakin tämä olisi Kiinalle kruunujalokivi muiden Tyynenemeren saarivaltioiden joukossa. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin kaikki tällä alueella jo itsenäistyneet saaret ovat enemmän tai vähemmän Pekingin peukalon alla. Tämä olisi muihin verrattuna huomattavasti parempi catch sijainnin, kalastusalueiden ja tuon nikkelin vuoksi. Tällä hetkellä Kiina on vähän pulassa, koska täältä ei nyt liiku nikkeliä mihinkään ja normaalisti 70% täältä lähtevästä taitaa mennä Kiinaan. Mutta jos tulos on ei, luultavasti Ranska muokkaa kuitenkin olemassaoloaan täällä eli pyrkii ehkä siirtämään vielä enemmän toimintoja paikalliseksi ja ehkä pyrkii myös vähentämään taloudellista riippuvuutta.

Jos pysytään Ranskalla, jotain täytyy joka tapauksessa tehdä. Kahtiajakautuminen on todella syvää nyt, taloudellinen tilanne todella heikko ja kanakit ovat jo osoittaneet kykynsä pysäyttää aika hyvin isojenkin toimijoiden toiminnat. Kanakeilla on rahaa ja selvästi heillä on joku back up. Onko se miljonääri Dang vai kenties hänen verkostonsa. Vai Kiina. Pääkanakit kannattavat kuulemma marxismia, joten se olisi Kiinan kannalta hyvä juttu, olisi sopivan oikeamielisiä liittolaisia täällä. Ja marxismista johtuen ei ole väliä kaatuuko tehtaat ja tulee työttömiä. Sitten kaikesta tulee yhtä suurta yhteistä hyvää.

Kuten olen aikaisemmin jo sanonut, olisi ehkä korkea aika Ranskankin luopua näistä siirtomaistaan. Itsenäistyminen vuonna 2022 on vaan ehkä hiukan vaikeampaa, kuin se olisi ollut vaikka 50-luvulla.

Ensimmäinen kunnon sykloni

Jaa niin, se synkkä ja myrkyinen yö. Ja sykloni. Viime viikon tiistaina eli helmikuun toinen päivä säntäilin täällä kotona (ja kaupassa) ihan hulluna ja valmistauduin syklonin tuloon. Ensin arvio oli, että se tulee suoraan Nouméan yli kääntyessään Loyaulte-saarilta ja että se heikkenee. Naapuri ei ottanut syklonia kovin vakavasti, mutta ehkä tartutin tämän varautumisen häneenkin, koska tässä me kaksi sitten juostiin edes takaisin ja siirreltiin kasveja ja irtotavaroita suojaan. Talon omistaja tuli näyttämään, miten saan nämä olohuone-keittiön isot alumiiniverhot lukittua paikalleen, koska syklonituulten voima saattaa taittaa ne ja samalla rikkoa lasit. Tungettiin lasien ja verhojen väliin terassihuonekalujen tyynyt. Tosi kiva tuli 😄. Ja pimeää. Mies tuli onneksi just sopivasti kotiin, ennen kuin alkoi tuulla kovemmin, laiva ei olisi tietty enää sitten myöhemmin kulkenutkaan.

Sykloni kääntyi myöhemmin tämän pääsaaren päälle, kuin piti, mutta se samalla voimistui (en siis varautunut turhaan, parempi ottaa ennemmin varman päälle) eli esimerkiksi tehtaalla lähti kattoja irti ja merikontteja siirtyi paikasta toiseen. Tuulen nopeus oli 80 solmua eli 42 m/s siellä, meillä pahimmillaan 30 m/s. Kakkostason hälytys eli ulkonaliikkumiskielto annettiin ihan väärään aikaan eli vanhojen ennusteiden mukaan, joten mekin käytiin tuolla ajelemassa melkein pahimpaan aikaan ja ihmettelemässä hulluja surffareita, jotka ilmestyivät meidän rannalle. Täällä ei yleensä oo surffiaaltoja, joten käyttivät tilaisuuden hyväksi. Vettä tuli kaikkialla muualla ihan tolkuttomasti paitsi tässä meillä (no tuli sitä tässäkin), meri huuhtoi Anse Vatan rannasta osan menemään ja samoin meidän rantapromenadilla on pari kohtaa, kun maa huuhtoutui mereen aika pitkältä matkalta. Tuolla mistä vettä valui vuorilta valtavalla voimalla, oli aika hurjaa. Teiden paikalla oli kuohuvia koskia. Ja pikkusaaret joutuivat pahiten syklonin runtelemaksi, mutta kukaan ei onneksi kuollut.

Meitä oli useampikin katsomassa noita surffaajia. Ei ihan viisasta, kun tuossa lensi noita lehtiä ja kookospähkinöitä.

Tämä oli vain kakkosluokan sykloni, mutta toivon, ettei pahempia tarvi kokea. Riittävästi kolisi, vettä tuli tuulen mukana kuin painepesurista ja ulkoportailla piti pitää kaiteesta kiinni. Polkupyörät lensi telineistä ja pari palmunoksaa lähti irti, muuta vahinkoa meillä ei onneksi ollut. Koiraa oli pakko viedä välillä, mutta kun ulkona lentää sellaisia miehen mittaisia palmunlehtiä, niin pissalenkit oli hyvin lyhyitä. Eikä muuten nukuttu siinä kolinassa ekana yönä lainkaan eli tiistain ja keskiviikon välillä, vaikkei sykloni ollut siinä vaiheessa edes täällä. Keskiviikkona kolisi hiukan vielä enemmän, mitä se sitten oliskaan ollut, jos myrsky olisi mennyt tästä ihan päältä.

Tämä on tästä meidän läheltä. Tuolla ne hurjapäät surffaili.
Pieniä tuhoja, mutta ei mitään vakavampaa. Nuo kookospähkinät on lentäessään tosi tappavia. Meidän terassin edestä olevasta palmusta leikattiin ennen syklonia kaikki pähkinät pois, ne olis tullut siinä puhurissa varmaan alumiiniverhonkin läpi tänne sisälle.
Anse Vatan rannasta lähti tätä nurmikkoaluetta pitkältä matkalta. Vesi on poikkeuksellisen korkealla tässä, ei näy lainkaan hiekkarantaa, joka on tämä nurmikon jälkeen.
Tältä näyttää siis normaalisti tuo Anse Vatan ranta. Paljon meni puita poikki ja maata huuhtoutui mereen.

Sateet on jatkuneet syklonin jälkeen sen verran pahoina, että meillä on tästä Nouméassakin ollut maanvyörymiä. Yksi kuolonuhri tuli syklonin jälkeen, kun joku porukka oli yrittänyt ylittää tulvivaa jokea (siinä ei välttämättä ole normaalisti jokea laisinkaan) pickupilla ja virta oli ilmeisesti ottanut autoon kiinni. Kuusi pelastui, yksi löytyi kahden kilometrin päästä merestä. Ei mitään mahdollisuutta pelastua, jos tippuisi siihen virtaan eli tämä tyyppi on varmaan tippunut sieltä lavalta veteen.

Tämä on entinen tie, syklonin aikana kuohuva koski. Kymmenen kilometriä meiltä, tutun lähettämä valokuva.

Satoja ihmisiä menetti kotinsa joko tulville tai tuulelle, teitä on poikki maanvyörymien vuoksi ja nämä jatkuvat sateen on vienyt myös suuren osan hedelmäsadoista yms. Köyhillä ihmisillä on nyt todellinen hätä, tämäkin luonnonmullistus kohdistui tietysti heihin pahiten. Ensinnäkin, koska tuolla pikkusaarilla rakennukset ovat mitä ovat ja ihmiset ovat köyhiä, mutta myös tällä pääsaarella sateet ja tulvat vaikuttivat eniten köyhimpien ihmisten asuinalueisiin.

Jaa niin, eilen täällä meillä Marén saaren lähellä oli vielä 7,7 magnitudin maanjäristys ja yhdelle Australian saarelle ja Uuteen-Seelantiin annettiin tsunamivaroitus. Onneksi aalto ei ollut sitten mikään suuri. Me ei tiedetty koko järistyksestä mitään, vaan nukuttiin tyytyväisenä. Suomessa järistys oli aika isolla otsikolla ainakin Maikkarin uutisissa, joten siinä kun heräsin, niin oli joka kanava täynnä viestejä, että ollaanko ok. Mikä oli kyllä varsin ihanaa ❤️.

Loyaltysaarilla järisee vähän väliä, ilmeisesti myös tässä pääsaarella, mutta pahaa maanjäristystä täällä ei ole ollut. Kuulutaan Tyynenmeren tulivyöhykkeeseen eli mannerlaattojen törmäyskohtaan. Minulle maantieteilijänä taas ihan mahtavaa olla ns. pelipaikalla 😄. Yhtä mahtavaa, kuin mannerlaattojen erkanemiskohdassa Islannissa, jossa ainoana porukasta olin ihan, että vau, upeaa, hiukan hienoa. Tässä se nyt on! Mies oli ihan, että voisitko tulla jo takas bussiin, kun kaikki odottaa…… Onneksi meillä ei ole täällä tulivuoria, ne pelottaisi enemmän kuin nämä järistykset.

PS Loppuun pieni kevennys. Nykyinen, eli kohta väistyvä pääministeri on nimeltään Thierry Santa. Käänsin jotain uutista vahingossa ranskasta suomeksi ja ihmettelin, kun jutussa puhuttiin niin paljon joulupukista 😂😂. Valen CEO on Beurrier ja se kääntyy välillä englanniksi butter dish. Saa näistäkin jutuista revittyä edes vähän huumoria 😁

Loppukevennyksen loppukevennys. Meidän (tai naapurin siis) kana. Ilmestyy aamuisin tähän meidän oven taakse kyselemään ruokaa ja ehkä myös seuraa.

Paratiisin paratiisisaari

Näillä Uuden-Kaledonian saarilla tuntuu olevan kilpailu siitä, mitä niistä saa kutsua parhaaksi paratiisisaareksi. Ouvea on kuulemma lähimpänä paratiisia ja tämä Grande Terre on ihan ”vain” paratiisisaari, ainakin matkailumainoksissa. Mutta jos Ouvea on lähimpänä paratiisia (l’île la plus proche du paradis, japanilaisen Katsura Morimuran kirja Ouveasta), niin Ile des Pins on sitten paratiisin paratiisisaari. Yksi kauneimmista paikoista, missä olen ikinä ollut ja maisemat täydellisen klassisia trooppisen saaren maisemia. Tosin täytyy sanoa, että matka lentokentältä hotellille muistutti välillä meitä Parkanosta 😄. Olen viettänyt melkein kaikki elämäni kesät Parkanossa ja tietyt tienvieruspätkät siellä ja Ile des Pinsillä olivat hyvinkin samanlaisia. Ei ne palmut tai turkoosi meri, vaan muutamat aukeat läntit näyttivät parkanolaisilta metsähakkuualueilta 😂. Tiedoksi siis parkanolaisille, että Parkano ja Ile des Pins muistuttavat paikoin toisiaan 😉. Voitte käyttää tätä matkailumainoksissa…..

Meiltä kestää Magentan kotimaan lentojen kentälle noin kymmenen minuuttia ja sieltä oli 20 minuutin lento Pinssaarille. Olipa muuten näin pitkän lentotauon jälkeen hieno tunne olla LENTOKONEESSA. Tauko on tehnyt hyvää, kun tällaista pientä jännitystä ja matkalle lähdön fiilistä, ei ole aikoihin ollut. Lentomatka oli hieno, koska näki tätä laguunia ensimmäistä kertaa ilmasta käsin. Aina, kun on laskeuduttu Tontoutaan, on ollut yö. Pinssaarille pääsisi myös Betico II aluksella, mutta päätettiin mennä nyt ekalla kerralla lentäen juuri noiden maisemien vuoksi..

Tämä meitä ympäröivä laguuni on ihana. Unescon maailmanperintökohde.
Kiinnittäkää turvavyönne, laskeudumme hetken kuluttua Pinssaarella.

Taas vähän hinnat hirvitti

Pinssaarilla on kaksi hienompaa hotellia ja sitten kaikkea kolmen tähden hotelleista mökkikyliin ja leirintäalueisiin. Olisi ollut viiden tähden Meridien, mutta monet tutut suosittelivat neljän tähden Oure Lodgea. Hinta-laatusuhde ei ilmeisesti Meridienissä ihan kohtaa (kuten ei kyllä oikein missään muuallakaan täällä). Nappasin Foire de Pacifique-messuilta mukaan tarjouskoodin Oureen, joten hinta oli ihan ok. Silti olin taas hiukan epäluuloinen hotellin tasosta ja palvelusta. Mutta kaikki pelasi vastaanottamisesta alkaen, englantiakin puhuttiin, mikä oli hyvä backup niihin hetkiin, kun ranska hävisi kokonaan aivoista.

En saanut rantabungalowia, koska ne oli kaikki varattuja, mutta taas kävi hyvä tuuri eli meidän ns. seuraavan tason exotic bungalow oli ihan täydellisesti sijoitettu, merinäkymällä ja pienen matkan päässä rannasta. Jos mennään uudelleen, niin haluan ehdottomasti saman bungalowin. Hinnassakin oli aika iso ero, vaikka rantabungalowit oli ihan meidän ”mökin” vieressä. Tosin odottelen taas jotain tarjoushintaa, koska näin hotellin respassa normaalihinnat ja on ne kuitenkin aika pöyristyttävät tasoon verrattuna. Tosin me päästään kaikkialle paikallisille tarkoitetulla hinnoilla, kun miehellä on residence card, ne varsinaiset turistihinnat ovat vielä korkeampia.

Tällaisia mökkejä. Koko ja ulkonäkö oli ainakin kolmessa ensimmäisessä ”luokassa” ihan sama, sijainti vain vaikuttaa hintaan. Ilmeisesti pari vuotta sitten rempatut. Täälläkin oli muutama ”kulkukoira” ja jostain syystä sain heistä joka päivä seuraa. Keskimmäisessä kuvassa odotetaan lounasranskalaisia yhdessä…..

Oure Lodge on Baie de Kanumera-lahden pohjukassa ja voi hyvänen aika, miten upea paikka. Mielettömät korallit alkoivat pienen matkan päässä rannasta, paikka oli täynnä mitä upeimpia kaloja, maisemat uskomattomia ja hiekka juuri sellaista täydellistä valkoista hiekkaa. Hotellissa oli suppilautoja, kanootteja yms. lainattavissa ja hotellista olisi päässyt suoraan myös veneretkille eri puolille saarta. Minä saan ihottumaa järjestetyistä retkistä ja jonkun muun aikatauluttamista jutuista, joten me vuokrattiin skootteri läheiseltä leirintäalueelta ja kierrettiin tietyt paikat sillä.

Se skootteri, mikä vuokrattiin oli ehkä maailman pienimmällä moottorilla varustettu vekotin. Tasamaalla ihan ok ja varmaan parempikin, että vauhti oli aika rauhallinen, koska molempien kypärät oli ihan jättisuuria ja heiluivat holtittomasti päässä. Ei auttanut, vaikka oli aurinkohattukin kypärän alla. Meitä oli siis kaksi normaalikokoista ihmistä ja yksi reppu ja silti skootteri ei jaksanut jyrkimpiä ylämäkiä eli minä kävelin ne. Onneksi tie meni suurimmaksi osaksi rantareittiä eli aika tasaisella maalla. Paluumatkalla päätettiin kiertää toista reittiä, joka nousikin aika paljon ylöspäin, mutta sen verran loivasti, että rouva sai suurimman osan matkasta kuitenkin istua takapenkillä.

Piscine naturelle/ Baie d’Oro

Saaren ykkösnähtävyys on piscine naturelle eli luonnon uima-allas. En tajunnut katsoa miten nousuvesi menee, joten luonnon uima-allas oli ehkä hiukan vähävetisempi, mutta oli se siltikin huikea. Turkoosia kirkasta vettä, ympärillä araucaria columnaris mäntyjä eli niitä, mistä koko saari on saanut nimensä ja reunoilla valkoista hiekkaa. Ja pari rottaa, mutta ei anneta niiden pilata hienoa nähtävyyttä, vaikka ne hiukan häiritsivätkin juoksemalla puolen metrin päästä, kun vaihdoin vaatteita.

Tälle luonnon uima-altaalle pääsee melkein mistä vain majapaikasta pikkubussilla ja veneellä. Itsenäisesti paikalle tuleville opasteet oli taas hiukan mitä sattuu. Jätettiin skootteri muiden skootterien viereen, paikkaan jossa luki, että jätä ajoneuvosi tähän. Ja sitten käveltiin ja käveltiin, kunnes tultiin ilmeisesti leirintäalueelle ja joen rantaan. Siitä löytyi puinen kyltti oikealle, jossa ehkä joskus on lukenut piscine naturelle. Aikamme kohkattiin siellä täällä erilaisia polkuja, jotka välillä päättyivät ja välillä lähtivät kirjaimellisesti metsään, kunnes päätin, että pentele: kahlaan perille jokea pitkin. Joen toisella puolella näkyi nätti polku, mutta ei mitään ylityspaikkaa. Onneksi oli se laskuvesi, niin joki oli helppo kahlattava. Tosi fiksusti mentiin tietysti lenkkareilla, vaikka repussa oli uimakengät……vasta parin tunnin päästä tajuttiin tämä asia 😂.

Ihan selvästi tässä menee polku(ja)

Luulen, että turistiaikana tässä kohteessa on hillittömästi porukkaa. Nyt saatiin olla aika rauhassa, ihmisiä tuli ja meni ja osa oli varautunut isoin piknikkorein. Mutta koska paikka on aika iso, niin ei tarvinnut kenenkään viereen leiriytyä. Snorklailtiin pari tuntia ja oli upeaa. Vaikka ”allas” on aika pieni, niin kaloja oli vaikka minkälaisia. Ja korallia myös. Ja tällaiselle haikammoiselle ihan paras paikka, kun tiesin, ettei sinne pääse mistään mitään isompaa merenelävää. Koska nämä kännykällä otetut kuvat eivät ihan parhaita ole, niin lisää voi katsoa vaikka täältä.

Voisin ottaa tällaisen luonnon uima-altaan takapihalleni.

Olin ajatellut, että kävelemme vieressä olevaan Meridien-hotelliin lounaalle (ja minä myös drinksulle), joten lähdettiin kuivana olevaa joenuomaa sinnepäin, missä ajattelin hotellin olevan. Oli hieno reitti, tultiin taas merenrantaan, mutta hotellia ei näkynyt. Koska me emme tee koskaan U-käännöksiä, niin päätettiin kävellä rantaa pitkin, kunnes hotelli tulee vastaan. Ranta päättyi tosi kivaan kalliomuodostelmaan, jonka yli ei tietenkään päässyt, joten päätettiin taas vähän kahlata (nyt kyllä niillä uimakengillä). Naureskeltiin, että mitähän hotellin asukkaat tykkää, kun merestä ilmestyy kaksi tyyppiä. Kierrettiin kallio ja saatiin hotellin rantakin näkyviin. Ihmettelin, kun oli todella hiljaisen näköistä eikä missään ketään. Kun päästiin rannalle, niin siellä oli pieni kyltti: hotelli on suljettu arkisin. Pyydämme ystävällisesti poistumaan hotellin alueelta. Älkää kulkeko puutarhan kautta.

Vasemmalla se kuiva joenuoma. Luulen, että näillä sateilla tässä on nyt oikeasti joki. Ja oikealla Baie d’Oro. Hiekkarantaa piisasi hyvin pitkään molempiin suuntiin ja Meridienillä on vielä oma lahdenpoukama tällä lahdella. Hiekkarantoja ja turkoosia merta on tullut täällä kyllä nähtyä, mutta on näissä silti erojakin.

Nälkäinen minä olin tietysti ihan kiukkua täynnä, että lounasaika, vatsa kurnii ja kukaan ei ole kertonut, että Meridien on kiinni. Mutta käytettiin sitten tilaisuus hyväksi ja katseltiin vähän bungaloweja (hienoimmat ovat sen kallion päällä, mikä jouduttiin kiertämään ja niistä laskee omat portaat suoraan mereen) ja varovasti kurkattiin sitä puutarhaa. Sitten törmättiin huoltomieheen, joka ei ollut moksiskaan, että me siellä oltiin. Sanoin vaan, että viinilasillista olisin kaivannut ja hän oli kovin pahoillaan, ettei sellaista nyt löytynyt. Kun käveltiin pois hotellista, niin nähtiin se polku, joka kulki joen viertä piscine naturellelle. Oltaisiin päästy aika paljon lyhyempää reittiä hotellille sitä kautta eli tämä olisi ollut se ”kävellään vieressä olevaan Meridieniin lounaalle”-reitti. Mutta ei olisi ollut yhtä hieno. Niin ja jälkeenpäin tajusin, että sitä rantaa pitkin kävellessä ohitettiin yksi leirintäalue/mökkikylä ja siellä olis tietty ollut varmaan ravintola……

Baie de Kuto ja Baie de Kanumera

Näistä kahdesta lahdesta en voi sanoa oikein muuta kuin, että vau. Ei voinut muuta kuin tuijottaa ja ihailla. Kutoon pääsi meidän hotellilta hyvin kävellen ja oi voi. Minulla on iPadin näytönsäästäjänä ollut tällainen rantakuva niin kauan, kuin joku Padi on käytössä ollut ja nyt satuin paikkaan, josta se kuva voisi olla.

Tämä voisi olla mun näytönsäästäjä.

Baie de Kuto on ehkä saaren ”menomesta” eli siinä oli pari hotellia ja ravintolaa, saaren toinen ruokakauppa ja muut vähäiset palvelut olivat aika lähellä ja tällä lahdella oli jonkun verran purjeveneitä parkissa. Betico parkkeeraa myös tähän eli päiväretkeilijät kansoittavat tämän hiekkarannan varmaan aika tehokkaasti. Turisti-infossa Nouméassa minulle muuten sanottiin, että kannattaa viedä mukana kaikki pikkusyötävät sun muut, jos sellaisia haluaa ja todellakin, tässä kaupassa ei ihan hirveästi mitään ollut ja hinnat oli saarivaltiossa olevan pikkusaaren hinnat. Eli vähän vielä kalliimpaa, kuin Grande Terrellä.

Eikä mikään ihme, kun kaikki täytyy tuoda laivalla tai lentokoneella. Lentoja tosin on monta per päivä. Kun käytiin tankkaamassa, niin ainoa huoltoasema toimi myös sekatavarakauppana ja pihalla oleva kontti kodinkone/polkupyörä/pihakalustemyymälänä. Toinen ruokakauppa oli toisella puolella saarta, se oli sentäs hiukan isompi market. Ihmiselle, jolle yksi tärkeimpiä asuinpaikan (tai mökin) valinnan kriteereitä on se, kuinka lähellä on lähin ruokakauppa ja miten hyvin se on auki, olisi hiukan haastavaa asua tällaisessa paikassa. Riittävän haastavaa Nouméassakin, kun ei aina löydy juuri sitä, mitä tarvis.

Baie de Kanumera on aivan vieressä, mutta ehkä hiukan rauhallisempi. Mökkikylä, meidän hotelli ja yksi leirintäalue ovat tämän rannalla. Ja ainakin yhden perheen koti, aika siisti paikka asua. Tai turistiaikana ehkä ei niinkään rannalla olevista englanninkielisistä kylteistä päätellen. Jos ei kymmenestä PRIVATE-kyltistä osaa päätellä, että yksityisalue, niin niiden lisäksi oli vielä pari muuta kylttiä, jossa käskettiin painua kuuseen.

Baie de Kanumera

Me päätimme, että kun piscine naturelle on nähty, muuta ei tarvitse nähdä eli keskityttiin loppuloma snorklailuun ja kirjojen lukemiseen. Ja vietettiin seurustelun 20-vuotispäivää yhtenä päivänä. Snorklaillen ja kirjoja lukien. No tilasin meille kyllä samppanjan iltapäivän iloksi. Olin suunnitellut vähän jotain hienompaa illallista, mutta vaihtoehtoja oli hotellin ravintola (kuten joka ilta ja melkein joka lounas, menu oli joka toinen päivä sama), naapurimökkikylän pizzeria tai leirintäalueen snack bar. Lopulta päädyttiin syömään mukana tuotuja maissilastuja ja madeleine-leivoksia. Ei mitenkään huono vaihtoehto.

Tämä mökkikylän pizzeria oli oikein kiva ja sinne pääsi rannalta tällaista ihanaa hiekkapolkua pitkin.
Tervetuloa paratiisiin!

Tänne me mennään kyllä uudelleen ja toivottavasti mahdollisimman pian. Jahka nämä koulujen lomat tästä ensin loppuu.