Vaikka maailma olisi yhteyksien ansiosta kutistunut paljon pienemmäksi kuin ennen, on täällä tullut ymmärrettyä, kuinka kaukana sitä on, kun on kaukana kaikesta. Paitsi Vanuatusta. Australiaan on lyhimmillään 1500 kilometriä. Kotiin Turkuun on 14 763 kilometriä. Emämaahan Ranskaan on lyhimmillään 16 820 kilsaa. Ja Ranskan Polynesiaan, joka jossain vaiheessa tuntui olevan vähän tässä vieressä, on matkaa 4500 kilsaa. Ranskan Polynesia on vielä päivämäärärajan toisella puolella eli aikaeroa sinne on 21 tuntia.
No miksikö tätä tässä on tullut mietittyä. Siksi, että taas on jouduttu tekemään sellaisia ostoksia täällä, jotka ehkä ajateltiin hoidettavan aina kun käydään Suomessa tai että ostetaan netistä. Koska ollaan täällä edelleen jumissa eikä posti kulje vieläkään, niin on pakko tehdä jo tiettyjä hankintoja täältä. Yksi esimerkki oli nyt juuri miehen partakoneen terät, jotka molemmat hajosivat melkein samana päivänä. Suurimmat liikkeet ovat tietysti tässä Nouméassa ja lähikaupungeissa, mutta ongelmana on se, että kenelläkään ei ole kunnon nettisivuja. Liikkeet ovat samoja kuin Ranskassa ja siellä on tietysti hyvät sivut, mutta tuotevalikoima on täällä murto-osa tai jotain (esim. elektroniikkaa) eli ole täällä kyseisen ketjun liikkeessä lainkaan.
On myös aivan tolkuttoman vaikea tietää, missä on myynnissä mitäkin, vaikka miten googlailisi. Ja yleensä sekin, että tietäisi missä olisi edes elektroniikkaliike, vaatii ison selvittelyn. Voi olla, että vieläkään ei olla löydetty kaikkia mahdollisia ja voi olla, että täällä on joku pikkuliike, joka nimenomaan erikoistuu partakoneisiin 😄. Ilmankos facessa on oma ryhmä Savez-vous, missä kysytään jatkuvasti ”tietääkö joku, myydäänkö täällä tuotetta x”, ”tietääkö joku missä myydään sitä ja tätä” tai ”tietääkö joku onko täällä sen ja sen korjaajaa”, ”onko täällä sitä ja sitä hoitoa tai palvelua, kuka on hyvä hammaslääkäri, onko englanninkielistä silmälääkäriä” jne. Meinasin jo laittaa sinne kyselyn, että missä täällä myydään Braunin partakoneita, mutta päätettiin tehdä ensin kierros.
Halpaa kuin saippua
Kierros oli ihan tuskaa. Täällä on ihan ok Gigantti-tyyliset myymälät, mutta hinnat ovat tajunnan räjäyttävät ja valikoima riippuu siitä, onko tullut tavaraa vai ei. Meidän astianpesukone hajosi viime keväänä sellaiseen aikaan, että korona oli vaikuttanut todella pahasti kuljetuksiin, joten myymälöistä oli ostettu melkein kaikki mallikappaleetkin. Siinä ei ollut paljoa valinnan varaa, että minkä ostaisi. Nyt hajosi syklonin seurauksena pyykinpesukone, mutta onneksi malleja oli ihan kunnon valikoimat. Hinnat vaan ovat karseat, sama LG:n pesukone, mikä Suomessa on tarjouksessa 299, maksaa täällä 630 euroa. Siinä on verot, tullit ja kuljetuskustannukset päällä. Ja tuskin näitä määriä lähetetään tänne suoraan valmistajalta, vaan ne kiertävät Ranskan keskusvarastojen kautta ja tulevat sitten sieltä.
Siinä sen näkee, mitä maksaa, kun pitää keskellä ei mitään olevalle saarelle kuskata kaikki ja kaukaa. Joskus jotain invest in-materiaalia Suomeen tehdessäni yksi ison globaalin firman edustaja sanoi, että Suomi on kuin saari, kaikki pitää kuskata meriteitse ja on kalliimpaa, kuin keski-Euroopassa. Nyt kun asiaa mietin täältä käsin, niin höpöhöpö, Suomi on ihan vieressä ja kumipyörät kulkee laivoissa hiukan paljon nopeammin. Tänne kestää pari kuukautta konttialuksella Euroopasta, pahimmassa tapauksessa kolme.
Mutta kun ei ole vaihtoehtoa, joko ollaan ilman pesukonetta (tai jotain muuta) tai ostetaan sellainen, niin ei auta hintaitku markkinoilla. Tässä tilanteessa, kun en tiedä kuinka pitkään täällä ollaan, niin hiukan harmittelin vanhan hajoamista ja talon omistaja sanoi, että voin käydä hänen luonaan pesemässä pyykkiä. Mutta ei sekään oikein houkutellut, kun ei tiedä kauanko tässä tätä ratkaisua odotetaan. Ja jos ei ole omaa pesukonetta, niin luultavasti koira päättää kieriä joka päivä jossain mangrovemudassa ja loppuu puhtaat koiran pyyhkeet kahdessa päivässä 😬.
Kun ”ei oo”, on ihan oikeasti ”ei oo”….
Partakoneenterä-episodi oli oikeasti episodi. Kierrettiin mielestämme nyt kaikki mahdolliset kodinkoneliikkeet ja yhdessäkään ei ollut yhtään Braun-merkkistä partakonetta. Ei mitään sarjaa, koska mies jo mietti, että pitää ostaa vaikka 5-sarjan kone, jos ei 7-sarjaa löydy. Hah! Ei tarvinnut miettiä sitä sen enempää. Eikä löytynyt uusia teriäkään, joissain kaupoissa oli useampia (siis enemmän kuin yksi, useampia on suhteellinen käsite) muiden sarjojen teriä eli päättelimme, että joskus täällä on koneitakin myyty. Kyselin joka paikasta myyjiltä, että löytyykö tällaista ja jos ei, niin olisko tietoa mistä löytyy. Ei löydy eikä ole.
Mutta sitten tapahtui ihme. Suurimman kaupan tyhjien partakonehyllyjen alaosasta löytyi yksi oikean sarjan terä. Paketti oli tosin kastunut ja auki, mutta mietittiin, että ei ole oikein vaihtoehtoa. Ruostetta ei näkynyt, joten ehkä olisi ihan toimiva terä. Kävin kysymässä, olisiko näitä lisää, mutta vastaus oli, että ei oo. Jo hieman turhautuneena (= ihan raivona siis, että mitä hemmettiä, miten voi olla mahdollista, ettei tällaisia tuotteita kerta kaikkiaan löydy) päätin kompata vielä hyllyt ja tadaa, väärässä paikassa, väärillä lapuilla varustettuna oli yksi oikea terä. Eli oikein kaksi kappaletta löytyi. Hintalappujen perusteella terät olisivat tulleet tänne 2018. Muinaismuistoja siis. Ja hintaakin oli vain 84 euroa/kappale. Taas oli hyvä ostofiilis 😆.
Koko kierroksen aikana nähtiin pari Philipsin partakonetta eikä siis yhtään Braunia, vaikka teriä olisi ollut parissa paikassa. Miten nämä ihmiset täällä siis ajavat partansa? Ennen on varmaan tilattu kaikki Euroopasta ja Ausseista, mutta miten nyt? Onko täällä todellakin joku salainen partakonekauppa? Mitä me ei taas tiedetä? Mihin pitää ilmoittautua, että saa kaiken salaisen tiedon? Tuolla teollisuusaluella Ducosissa voi olla vaikka mitä, mutta sen löytäminen sieltä vaatii Sherlock Holmes-tyylisiä päättelytaitoja ja autossa pitää olla kartturi mukana. Autotarvikeliikkeet olen löytänyt, mutta se onnistui vain niin, että menin ensin siihen ainoaan, jonka tiesin, josta neuvottiin seuraavaan, josta neuvottiin seuraavaan jne. kunnes tuli vastaan kauppa, missä myytiin takaluukun kaasujousia. Vanha työminä täällä nostelee päätään, että mites tänne saataisiin kunnon yritysalueopasteet ja vaikka joku Ducos-appsi, mistä vois hakea yrityksiä. Ehkä joskus 2030-luvulla täällä sitten….
Vide Grenierit ja kirppikset
Osittain varmaan tästä hankaluudesta johtuen, täällä on aktiivisempaa käytettyjen tavaroiden kauppaa, mitä olen missään nähnyt. Joka viikonloppu on yksi tai useampia vide grenierejä eli takaluukkukirppiksiä eri puolilla, täällä on useampia ”hienompia” käytettyjen vaatteiden myyntitapahtumia ja liian monta eri tori.fi-tyylistä sivustoa ja facebook-ryhmää. Pyykinpesukoneen olisin voinut ostaa käytettynäkin, mutta hintapyynnöt olivat aika kovia enkä halunnut nyt enää toista ”halpaa” ja huonoa pesukonetta. Vaatteita olen ostanut noista myyntitapahtumista, vaikka hinnat ovat aika kovia, mutta siellä missä itse käyn, on todella tarkkaa, mitä merkkejä ja minkä kuntoisia vaatteita ottavat myyntiin eli tavara on laadukasta. Olen itsekin laittanut vaatteitani sitä kautta myyntiin.
Täällä on hyvin rikkaita paikallisia ja tietty rikkaita ranskalaisia, joten myynnissä on paljon ranskalaisia huippumerkkejä Chanelia, Hermes’iä, Louboutinia, Vuittonia jne. Hinnat ovat taas sellaisia, että second hand hinnat Euroopassa pitää kertoa 1,5:llä. Ja koska tapana on ollut, että Ranskasta tuodaan paljon näitä merkkilaukkuja ja -kenkiä ”omaan käyttöön” ja sitten niitä myydään hyvään hintaan, kysytään lentokentällä usein ostokuitit, jos liikut merkkilaukun kanssa. Väärennöksien kanssa ei kannata missään tapauksessa täälläkään liikkua, tulee kovat sakot ja sanktiot, kuten Euroopassakin.
Mielelläni ostan kyllä hyväkuntoisia second hand-vaatteita siitäkin syystä, että vaatekaupoissa tuttujen merkkien vaatteet ovat 1,5-2 kertaa kalliimpia, kuin Euroopassa, enkä vieläkään kykene niitä hyvillä mielin ostamaan. Varsinkaan, kun viime vuonna alennusmyynneissä kierrellessäni totesin, että vaatteet ovat vielä vuoden vanhaa mallistoa tai jopa vanhempaa. Olen ennemmin ilman, kuin maksan niistä näitä hintoja. Epäilykseni on edelleen, että putiikinpitäjistä osa tuo Ranskasta alennusmyyntitavaraa ja myy putiikeissaan näillä normihinnoilla, koska vuodenajat menevät eri tahtiin. Tätä tukee se, että osassa ei ole alkuperäisiä vaatelappuja lainkaan. Ne on pitänyt ottaa pois tullia varten, kun on tuotu taas ”omaan käyttöön” vaatteita. Tästä johtuen ei todellakaan ole montaa kappaletta per tuote eli vain yleisimpiä kokoja. Nämä kauppiaat välttävät siis tullit ja verot, joten kate on aika hyvä. Muutenhan kaikille tuotteille tulee tullit, verot ja kuljetuskustannukset päälle. Ei siis ihme, että pesukone maksaa sen minkä se maksaa.
Nettikauppoja odotellessa
Nyt kun tuo korona pääsi tänne taas livahtamaan ja kaikki ei niin tarpeelliset kaupat joutuivat sulkemaan ovensa kesken alennusmyyntien, niin mietin taas, että olisipa kaupoilla edes nettisivut, nettikaupoista puhumattakaan. Alennusmyyntejä saa olla vain etukäteen sovittuina aikoina ja nyt alea ehti olla kaksi viikkoa ennen lockdownia. Ainakin Sneakers-kauppa myy nyt tennareita niin, että voi katsoa Facebookin Lockdown-kansiosta kuvia ja tilata sieltä sitten tennarit kotiinkuljetuksella kotiin. Ei ihan vastaa nettikauppaa, mutta jostain se on alettava. Yksi Ruohonjuuri-tyylinen kauppa avasi nettikaupan, kotiinkuljetuksella nekin tuotteet tulee. Suur-Nouméa on sen verran tiivis alue, että kuljetus ilmeisesti kannattaa ennen postittamista.
Tänä aamuna juteltiin taas naapurien kanssa ja Yves sanoi minulle, että on täällä hei nettikauppa, www.shop.nc. Voitte käydä katsomassa, mikä on täkäläinen webshop. Jotenkin aika kaukana siitä, mitä minä ajattelen (ja kaipaan), mutta edelleen: jostain se on lähdettävä liikkeelle.
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Nimittäin viime viikon tiistain ja keskiviikon välinen yö, kun tänne oli tulossa 2. luokan trooppinen sykloni. Siitä myöhemmin lisää, mutta kun kerrankin on mahdollisuus aloittaa joku teksti klassikkoaloituksella, niin pakkohan se oli tehdä 😁.
Tänään 12.2.2021 piti olla Vale NC:n tehtaan myynnin ehdoton deadline. Mietin jo etukäteen, että onneksi mies on kotona eikä tehtaalla, kun arvelin päivän aiheuttavan jotain härdelliä. No jonkinlaisten yhteistyöneuvottelujen jälkeen (en tiedä kuka ja missä, kun on mahdottoman vaikeaa saada eri tahoja enää samaan pöytään) Vale Kanada suostui siirtämään dead linen maaliskuulle. En usko, että mitään ratkaisua saadaan siihen mennessä aikaan. Valen Mark Traversia on nyt haastateltu urakalla, hatunnosto hänelle, että pystyy keksimään edelleen kohteliaita kiertolauseita kuvaamaan tätä tilannetta. Myös Trafiguran edustajia on vihdoin haastateltu, mutta ei se tainnut auttaa suuntaan tai toiseen.
Kun niin nyppii tämä odottelu, niin on täytynyt keksiä uusia harrastuksia ja juuri sopivasti tänne perustettiin English Book Club ja löysin mahtavat vesijumpat. Kerrasta tosin opin, että keskipäivän aquatrainingiin tai aquabikeen ei kannata mennä edes uimapaidan kanssa tällä pohjoismaisella hipiällä. Otsaankin tuli kaunis uimalakin raja, kun en tajunnut ottaa aurinkohattua mukaan. Ja huom, oli sadepäivä ja todella pilvistä, se kertoo aika paljon siitä, millä voimalla tuo aurinko näillä leveysasteilla porottaa heti aamusta alkaen.
Aina täytyy polttaa jotain
Mutta niin, oikeassa olin että härdelliä tulee, kun tämä päivä koittaa. Eilen kanakit menivät tehtaalle meren puolelta, kun piikkilankavuoraus haittaa ilmeisesti sen verran, ettei aitojen kautta enää pääse. Samaan aikaan, kun mereltä tuli porukkaa heittelemään kiviä ja polttamaan jotain sähkökeskuksia, niin kaivoksella sytytettiin useampi tulipalo. Eli toisella puolella tehdasta. Taas niin ikävää materiaalia valvontakameroista.
Tällaista pientä taas.
#Nyt riittää ja #antakaa meidän tehdä töitä.
Ja tänään oli keskustassa mielenosoitukset, samoin aika monen USUPin ”alajaoston” paikkakunnilla. Jonkun verran näytti porukkaa olevan, mutta nyt ei heitelty kiviä eikä poltettu mitään. Tässä oli välissä pieni rauhallisempi jakso, kun joku kanakeista ampui tehtaan valvontadronea ja koska kyseessä oli ase, oli siinä riittävä syy santarmeille käyttää kovempia voimia. Eli kanakien leiri jyrättiin ja kaikki mahdolliset otettiin kiinni. Useamman päivän santarmit päivystivät alueella tavallista tiuhemmin myös lämpökameroiden kanssa, eli pyrkivät estämään kenenkään militantin paluun. Samalla Vale julkaisi valvontakameran kuvia aseistautuneista kanakeista. Aika kamalia kuvia, mutta miehen pitäisi olla aika turvassa, silloin kun hän siellä on.
Tämä on minusta tähän astisista järkyttävintä. Noilla on ihan kunnon aseet. Mies on nähnyt nämä tietty jo töissä, mutta ei halunnut kertoa minulle mitään, etten huolestu enempää.
Mikään ei ole muuttunut
Suuri osahan täällä asuvista on kuvitellut, että tilanne tuolla Gorossa eli tehtaalla on täysin rauhoittunut joulukuun mellakoista, koska Vale tai ICAN/USUP ei ole julkaissut mitään väkivallasta/mielenosoituksista. Monelle on aika järkytys, kun olen sanonut, että joka ikinen päivä siellä ammutaan kyynelkaasua ja turvatoimia on jouduttu tiukentamaan entisestään. Tehdasta kiertää nykyään aikamoinen natolankakerros. ICAN ja USUP ovat muuttaneet mediastrategiaansa; eilisen ”hyökkäyksen” aikana julkaisivat herttaisen jutun siitä, miten lapset ja vanhemmat ovat istuttamassa puita Yaten alueella (kun paha kaivosyhtiö on niitä sieltä kaatanut). Ei sitten kuitenkaan kukaan muistuttanut, että he polttivat koko Valen taimitarhan koneineen siinä pahimmassa vaiheessa.
Niin herttaista. Tärkeä asia kyllä, mutta ajoitus oli tietysti hienosti suunniteltu. Samaan aikaan kumppanit sytyttivät tulipaloja vähän matkan päässä.
Pariin kuukauteen ei ole voinut käydä mitään keskustelua kenenkään kanssa ilman, että pohditaan tehtaan (tai nyt tehtaiden) tilannetta ja tulevaa kolmatta äänestystä. Ei lukupiirissä eikä missään muuallakaan. FLNKS julkaisi vuoden 2021 strategiansa ja kolme päätavoitetta ovat saada Trafigura ulos (eli Valen tehtaan osaostaja), saada SLN kaatumaan (Ranskan nikkelitehdas) ja käynnistää kolmas referendum. Äänestyksen pitäisi olla huhtikuussa 2022. Jos heidän strategiansa on tämä, niin tästä on helppo päätellä, että tehdaskauppa ei tule onnistumaan. Ranskan valtio ei avunpyynnöistä huolimatta tule Valen tehdasta ostamaan, koska SLN on jo velkasaneerauksessa blokkauksista johtuen ja vaikka se ei tuosta nyt kaatuisikaan, niin se vaatii ikänsä puolesta aika paljon investointeja joka tapauksessa. Ranska ei siis rahojaan laita toiseen tehtaaseen.
Prony Resources – uusi yhtiö
Tällä hetkellä tilanne on siis se, että Prony Resources niminen konsortio allekirjoitti ostosopimuksen joulukuussa. Tämä kauppa piti vahvistaa tänään, mutta koska kyseinen konsortio (tai tarkemmin, mukana oleva Trafigura) ei kelpaa kanakeille, niin mitään toimintaedellytyksiä ei ole. Tässä välissä on paljastettu mm. sellaisia asioita, että Valen täkäläinen CEO, joka siis on neuvotellut eri ostajaehdokkaiden kanssa, on ilmeisesti turvallisuussyistä siirtänyt perheensä Tahitille ja samalla omat kirjansa sinne. No siellä ei makseta lainkaan tuloveroa eli täällä on kova huuto siitä, että herra ei maksa nyt mitään Uuteen-Kaledoniaan. Samalla suureksi ongelmaksi on nähty se, että CEO on allekirjoittanut ostosopimuksen sekä myyjän että ostajan puolesta.
Prony Resources-yhtiötä ei oltu vielä rekisteröity, kun sopimus allekirjoitettiin ja siitäkin saatiin valtava haloo. Käytännössähän ainakin Suomessa voi tehdä sopimuksia perustettavan yhtiön lukuun, mutta vastuussa on tällöin allekirjoittaja henkilökohtaisesti, kunnes yhtiö on kaupparekisterissä. Täällä se kuitenkin saatiin vaikuttamaan todella epämääräiseltä hämärähommalta. Toki lisää vettä myllyyn on saatu siitä, että kyseisen CEO:n oma yhtiö, joka olisi yhtenä osakkaana on rekisteröity Karibian veroparatiisiin ja pääkonttori on Liechtensteinissä eli toisessa veroparatiisissa. Tämä samainen yhtiö tai herran toinen veroparatiisiyhtiö taisi saada myös Valelta jossain vaiheessa isoja konsulttipalkkioita.
Uusi Prony-yhtiö on nyt rekisteröity Tahitille eli valitus jatkuu. Itse olen jo tippunut täysin kärryiltä koko uuden Prony-yhtiön kokoonpanoon liittyen. Siinä on edelleen Trafigura, mutta prosenttiosuudesta ei ole enää tietoa (ehkä 19% entisen 25% sijaan), sitten kaikki kolme provinssia ja henkilökunnan rahasto. En enää tiedä onko tällä CEO:lla vielä erillinen omistus yhtiönsä kautta enkä onko mukaan tullut kenties jotain uusia tahoja. Spekulointeja siitäkin liikkuu. Kolme provinssia olisivat mukana SPMSC nimisen yhtiön (tai ehkä se on enemmän kuntayhtymä) kautta, jossa 50% kuuluisi Promo Sudille (Province Sudin enemmistöomistama yhtiö), ja 25% sekä Province Nordille että Loyalty saarille. Lojalistit ovat kommentoineet, että ei pohjoisen tehdastakaan omista kaikki provinssit, vain pohjoisen provinssi, joten miksi etelän tehtaalla pitää olla muita omistajia. Ei ole tämäkään kommentti paljoa militantteja hetkauttanut.
Pahin skenaario: Tehdas (tehtaat) loppuu
Meillä on sellainen tuntuma, että mikäli mitään todella mullistavaa ei tapahdu eli taivaasta tipahtaisi uusi ostaja, jonka kaikki hyväksyvät, tehdas todellakin ajetaan alas. Mutta sellaista taivasta ei kyllä ole, mistä tällainen ihmeostaja tipahtaisi, kun tämä paikka on kaikkien investorien mustalla listalla. Oletin, että tänään olisi ilmoitettu, että ostosopimus on lopullisesti allekirjoitettu, koska luulen, että se on jo tehty. Ja sen jälkeen tulee taas valtavat blokkaukset ja mielenosoitukset, jonka jälkeen Vale voi ilmoittaa, että hei hei. Ja aloittaa tehtaan alasajon. Useita ihmisiä on edelleen sanonut, että ei Vale voi poistua täältä ja lopettaa tehdasta, mutta kyllä se valitettavasti sen voi tehdä. Mutta Valelle parasta olisi tietysti löytää se ostaja, joka ottaisi vastuulleen myös kaikki ympäristövastuut.
Muutama on myös sitä mieltä, että Vale ajoitti tehtaan myynnin väärin, mutta koska he ilmoittivat siitä vuosi ennen toista referendumia, niin kyllä se oli hyvin tiedossa etukäteen. Ja jos yhtiö on tehnyt tappiota koko täällä olonsa ajan, niin jossain vaiheessa siihenkin varmaan tulee pääkonttorin taholta stoppi. Ymmärrän myös, että Valella oli toive päästä täältä pois vuoden 2020 loppuun mennessä siitäkin syystä, ettei ollut tietoa miten äänestyksessä käy. Jos Ranskan alaisena olevassa maassa toimiminen on näin hankalaa, niin miten hankalaa toiminta olisi jos tämä itsenäistyy. (voiko tästä enää hankalammaksi muuttua…)
Tästä näkee vähän missä tuo Goro ja tehdas sijaitsee. Alaoikealla lukee Goro ja vieressä näkyy noita punaisia alueita. Siinä on kaivos ja tehdas. Googlemapsista näkee aika hyvin varsinkin tuon kaivoksen.
Kanakit ajavat niin itsepäisesti näitä tehtaita alas, että ihmetyttää suuresti. Kuvaavaa oli yhden kanakin vastaus kysymykseen, miten te voitte tehdä näin? Jos tehtaat ovat nurin, niin miten te pyöritätte tätä yhteiskuntaa? Vastaus oli: ”itsenäistytään ensin, ja katsotaan sitten mitä tehdään”. Joko on back up-rahaa tai sitten on oletus, että kun on saatu SLN ja Vale pois täältä, niin vallataan tehtaat ja aletaan pyörittää niitä ominaan. Tämäkin vaatisi varmuuden siitä, että on olemassa joku investori, joka auttaa tehtaiden käynnistämisessä. Toisaalta jos ajatuksena on, että maassa on vain yksi tehdas eli kanakien Sofinor, niin sitten on hyvä, että muut saadaan nurin.
Pahikset Vale ja Trafigura
Nyt on vedetty esiin ympäristökortti eli Vale on kirjoitusten perusteella yksi piittaamattomimmista alan yrityksistä ja Gorossa odottaa valtava ympäristöpommi. Vale haluaisi tehdä exitin kuulemma siitäkin syystä, että haluavat paeta edessä olevia ympäristötoimia. Myös KO2 padon kestävyyttä on epäilty ja nythän uutisissa on ollut yksi Valen Brasiliassa olevalle padolle sattunut onnettomuus, tai oikeastaan on uutisoitu Valelle määrätyistä korvauksista.
Onnettomuus oli aika paha, siitä löytyy lisää esimerkiksi täältä. Eikä se ollut ainoa Valen onnettomuus Brasiliassa, joten täällä epäillään, että sama voisi tapahtua tuolla Gorossa. Ja spekulantit lietsovat asiaa väittämällä, että juuri padon heikkous on se syy, miksi Vale ”yrittää äkkiä pois”. Patoa on nyt tutkinut joku sitä varten perustettu komitea.Vain muutama yksittäinen kirjoitus on kirjoitettu siitä, miten hankala täällä on ollut toimia ja millaiset tappiot tästä Valelle tulevat. Peiliin ei siis viitsitä katsoa. Siinä ei ole mitään ympäristölle haitallista, että poltetaan taimitarhat, koneet, laitteet, rakennukset, renkaat ja päästetään vahingossa öljyä jokeen. Trafiguralla on myös vähän luurankoja kaapissa eli pari ympäristörikosta Afrikassa, joten siitä saavat vastustajat lisää lyömäaseita. Kanakit ”haluavat varmistaa puhtaan luonnon ja elinvoimaisen ympäristön tuleville sukupolvilleen” ja tällaisten ympäristön tuhoajien kanssa se ei tietenkään ole mahdollista.
Olemme pohtineet miehen kanssa, että voiko näiden tehtaiden alasajon taustalla olla myös se ajatus, että täältä saadaan pois paljon valkoista äänestysoikeuden omaavaa porukkaa. Todella moni ranskalaisista on varmasti muuttamassa täältä pois, jos olosuhteet muuttuvat ja varsinkin, jos töitä ei ole. Äänestysoikeuden saa, jos on syntynyt täällä tai asunut täällä ennen sopimusten tekoa. Eli vaikka olisit asunut 20 vuotta täällä, niin et voi äänestää referendumissa. Muissa vaaleissa toki saa äänestää ja tulossa on jotkut vaalit, joihin minulle tuli tekstiviestinä rekisteröitysmisohjeetkin. Luulen kyllä, että viesti oli tarkoitettu miehelle, jolla on residence card eikä minulle. Numerot on siis jossain järjestelmässä sekaisin. Tosin tämän byrokratian tuntien ehkä ei ole järjestelmää, vaan joku iso musta kirja…..
Joka tapauksessa huonolta näyttää sekä Valen että SLN:n osalta. Koska molemmat yhtiöt ovat joutuneet lomauttamaan suurimman osan työntekijöistään, on CAFAT eli tämä paikallinen KELA jo ilmoittanut lisärahoitustarpeesta. Kuten tässä postauksessa kirjoitin, niin CAFAT tulee menemään nurin heti, jos nuo yhtiöt lakkaavat toimimasta. Tosin saattaa olla, että se meneekin nurin ennen niitä.
Kohti seuraavaa referendumia
Samana päivänä kuin sykloni tänne iski, kaatoivat pro-itsenäisyys-puolueet hallituksen. Täältä löytyy The Guardianin juttu tästä. Uusi hallituksen vaali on 17.2. mutta jo nyt tiedetään, että tuleva hallitus on ensimmäistä kertaa 40 vuoteen pro-independence eli erilaisten liittoutumien vuoksi independentisteillä tulee olemaan enemmistö. Täällä on käytetty usein tätä mahdollisuutta hallituksen kaatamiseen, joten nykyään on olemassa sääntö, ettei keinoa saa käyttää, jos edellisen hallituksen kaatumisesta on alle 18 kuukautta. Pidän tätä hyvänä esimerkkinä siitä, että kanakit ovat oikeasti tosissaan ja nyt on ehkä heidän ”momentum”. Tämä oli luultavasti yksi steppi heidän suunnitelmissaan ja ajoituskin oli varmasti tarkkaan mietitty. Ei siis syklonin kanssa 😄, vaan ennen referendumprosessin käynnistämistä. Prosessin voi käynnistää kuusi kuukautta edellisen jälkeen ja kanakien toiveissa on pitää uudet vaalit jo tänä vuonna, ennen Ranskan vaaleja. Paikallisten veikkaus on ollut, ettei Ranska suostu siihen. Silloin vaalit olisivat sitten ensi keväänä.
Jos tämä itsenäistyy, tulee sisällissota. Olen aivan varma siitä. Jollain aikataululla ainakin. Tribut alkavat taistella keskenään siitä, kenellä on suurin valta. Suostuvatko kanakit jakamaan valtapaikat valkoisten kanssa, kuten tässä nykydemokratiassa tehdään? Suostuvatko kanakit siihen, että valkoiset jäävät tänne asumaan? Ranskalaisilla on aina mahdollisuus palata Ranskaan pitkänkin poissaolon jälkeen, mutta miten käy caldochien. Jokaisella on täällä asunto, talo, mökki, maaomistusta, yrityksiä tai liiketoimintaa ja kun olet viidennen sukupolven caldoche, niin mihin täältä edes muutat. Toki ranskalaisilla on täällä myös paljon omistusta ja liiketoimintaa, mutta heillä on kuitenkin ns. kotimaa, jonne palata.
Tästä tulikin mieleeni, että yksi ihminen ehdotti, että ostaisin jonkun yrityksen, kun niitä on nyt runsaasti myynnissä. Työlupaa, kun en tule tänne saamaan, eikä taloudellinen tilanne näytä siltä, että tulisi kovin paljon sellaisia työpaikkoja auki, joita voisin edes hakea. En sijoittaisi tänne tällä hetkellä pennin pyörylää eli en todellakaan osta mitään yritystä. Niitä lienee myynnissä nyt hyvin, kun täältä on varmaan käynnissä joukkopako.
Kanakeja on enemmistö, mutta todella moni valkoinen on sitä mieltä, että suuri osa heistä haluaa kuitenkin pysyä Ranskan alla. Viime äänestyksessä oli nähtävissä pientä painostusta ja uhkailua, joten ei-äänen antaminen ei ole helppoa yhdellekään kanakille. Varsinkaan noilla vahvimmilla itsenäisyyttä ajavilla paikkakunnilla (eli pohjoinen, itä ja saaret) ei ole turvallista olla muuta mieltä, kuin mitä johtavat kanakit sanovat. Ja koska kylät ovat pieniä, ja jos siellä on enemmän ei-ääniä, kuin mitä kenties valkoista populaa on, saattaa alkaa aikamoinen vainoaminen. Isoimmissa kaupungeissa tätä ongelmaa ei ole, nämä ovat muutenkin ei-voittoisia paikkoja, koska suurin osa valkoisista asuu suur-Nouméassa.
Kuulin yhdeltä tutulta, että jotkut caldochet saattavat toivoa itsenäistymistä, jotta he saavat vihdoin käynnistää sisällissodan, laittaa kanakit kuriin ja pakottaa heidät omiin tribuihinsa. Tai ajaa pois. Kuten Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tehtiin alkuperäiskansojen kanssa. Tähän kyllä sanoin, ettei se taida nykymaailmassa olla enää mahdollista, mutta vastaus oli, että kuka tässä globaalissa tilanteessa keskittyy johonkin tuntemattomaan Uuteen-Kaledoniaan? Hollannissakin pelätään uutisten mukaan sisällissotaa ja USA:ssa on jännittynyt tilanne. Niiden rinnalla Uutta-Kaledoniaa ei ole käytännössä olemassa.
Ei meidän mellakat ja kriisitilanteet ole paljoa maailman uutisissa näkyneet. Ainoat, jotka siitä kirjoittavat ovat Mining news-tyyppiset tahot ja silloinkin huolenaiheena on nikkelin saatavuus. Financial Times kirjoitti 22.1.2021 tästä nikkeli-näkökulmasta myös jutun, jossa mainitsi sen, ettei tämä ole investointikohteena enää houkutteleva vaan ruutitynnyri. Australian lehdissä tilannetta seurataan sen verran, että pohditaan nykytilanteen vaikutusta referendumiin. Australia tietenkin toivoo, että tämä pysyy Ranskalla, eikä lipsahda Kiinalle.
Mikään vaihtoehto ei näytä hyvältä
Jos äänestystulos on ei, epäilen, että silti tulee sisällissota. Tähän minulle on kommentoitu, että ei voi tulla. Kanakien pitää noudattaa Nouméan sopimusta. Eivät he noudata tälläkään hetkellä mitään sopimuksia, paitsi omasta näkökulmastaan suotuisin osin. Ja jos aktivistit ovat odottaneet yli 30 vuotta itsenäistymistä, ja kolmas ja viimeinen äänestys sen toiveen murskaa, niin olettaisin tulevan aika pahoja mielenosoituksia. Johonkin se turhautuminen täytyy purkaa. Voi olla, että suunnitelma B on ottaa itsenäisyys vaikka väkisin äänestystuloksesta huolimatta. On kovin vaikea kuvitella, että he tyytyisivät rauhallisesti tulokseen, kun bensaa on heitetty tässä aktivistiliekkeihin jo useampi vuosi.
Jos tulos on ei, niin joidenkin toiveista huolimatta esimerkiksi Kiina ei tule puuttumaan toisen valtion asioihin. Vaikkakin tämä olisi Kiinalle kruunujalokivi muiden Tyynenemeren saarivaltioiden joukossa. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin kaikki tällä alueella jo itsenäistyneet saaret ovat enemmän tai vähemmän Pekingin peukalon alla. Tämä olisi muihin verrattuna huomattavasti parempi catch sijainnin, kalastusalueiden ja tuon nikkelin vuoksi. Tällä hetkellä Kiina on vähän pulassa, koska täältä ei nyt liiku nikkeliä mihinkään ja normaalisti 70% täältä lähtevästä taitaa mennä Kiinaan. Mutta jos tulos on ei, luultavasti Ranska muokkaa kuitenkin olemassaoloaan täällä eli pyrkii ehkä siirtämään vielä enemmän toimintoja paikalliseksi ja ehkä pyrkii myös vähentämään taloudellista riippuvuutta.
Jos pysytään Ranskalla, jotain täytyy joka tapauksessa tehdä. Kahtiajakautuminen on todella syvää nyt, taloudellinen tilanne todella heikko ja kanakit ovat jo osoittaneet kykynsä pysäyttää aika hyvin isojenkin toimijoiden toiminnat. Kanakeilla on rahaa ja selvästi heillä on joku back up. Onko se miljonääri Dang vai kenties hänen verkostonsa. Vai Kiina. Pääkanakit kannattavat kuulemma marxismia, joten se olisi Kiinan kannalta hyvä juttu, olisi sopivan oikeamielisiä liittolaisia täällä. Ja marxismista johtuen ei ole väliä kaatuuko tehtaat ja tulee työttömiä. Sitten kaikesta tulee yhtä suurta yhteistä hyvää.
Kuten olen aikaisemmin jo sanonut, olisi ehkä korkea aika Ranskankin luopua näistä siirtomaistaan. Itsenäistyminen vuonna 2022 on vaan ehkä hiukan vaikeampaa, kuin se olisi ollut vaikka 50-luvulla.
Ensimmäinen kunnon sykloni
Jaa niin, se synkkä ja myrkyinen yö. Ja sykloni. Viime viikon tiistaina eli helmikuun toinen päivä säntäilin täällä kotona (ja kaupassa) ihan hulluna ja valmistauduin syklonin tuloon. Ensin arvio oli, että se tulee suoraan Nouméan yli kääntyessään Loyaulte-saarilta ja että se heikkenee. Naapuri ei ottanut syklonia kovin vakavasti, mutta ehkä tartutin tämän varautumisen häneenkin, koska tässä me kaksi sitten juostiin edes takaisin ja siirreltiin kasveja ja irtotavaroita suojaan. Talon omistaja tuli näyttämään, miten saan nämä olohuone-keittiön isot alumiiniverhot lukittua paikalleen, koska syklonituulten voima saattaa taittaa ne ja samalla rikkoa lasit. Tungettiin lasien ja verhojen väliin terassihuonekalujen tyynyt. Tosi kiva tuli 😄. Ja pimeää. Mies tuli onneksi just sopivasti kotiin, ennen kuin alkoi tuulla kovemmin, laiva ei olisi tietty enää sitten myöhemmin kulkenutkaan.
Sykloni kääntyi myöhemmin tämän pääsaaren päälle, kuin piti, mutta se samalla voimistui (en siis varautunut turhaan, parempi ottaa ennemmin varman päälle) eli esimerkiksi tehtaalla lähti kattoja irti ja merikontteja siirtyi paikasta toiseen. Tuulen nopeus oli 80 solmua eli 42 m/s siellä, meillä pahimmillaan 30 m/s. Kakkostason hälytys eli ulkonaliikkumiskielto annettiin ihan väärään aikaan eli vanhojen ennusteiden mukaan, joten mekin käytiin tuolla ajelemassa melkein pahimpaan aikaan ja ihmettelemässä hulluja surffareita, jotka ilmestyivät meidän rannalle. Täällä ei yleensä oo surffiaaltoja, joten käyttivät tilaisuuden hyväksi. Vettä tuli kaikkialla muualla ihan tolkuttomasti paitsi tässä meillä (no tuli sitä tässäkin), meri huuhtoi Anse Vatan rannasta osan menemään ja samoin meidän rantapromenadilla on pari kohtaa, kun maa huuhtoutui mereen aika pitkältä matkalta. Tuolla mistä vettä valui vuorilta valtavalla voimalla, oli aika hurjaa. Teiden paikalla oli kuohuvia koskia. Ja pikkusaaret joutuivat pahiten syklonin runtelemaksi, mutta kukaan ei onneksi kuollut.
Meitä oli useampikin katsomassa noita surffaajia. Ei ihan viisasta, kun tuossa lensi noita lehtiä ja kookospähkinöitä.
Tämä oli vain kakkosluokan sykloni, mutta toivon, ettei pahempia tarvi kokea. Riittävästi kolisi, vettä tuli tuulen mukana kuin painepesurista ja ulkoportailla piti pitää kaiteesta kiinni. Polkupyörät lensi telineistä ja pari palmunoksaa lähti irti, muuta vahinkoa meillä ei onneksi ollut. Koiraa oli pakko viedä välillä, mutta kun ulkona lentää sellaisia miehen mittaisia palmunlehtiä, niin pissalenkit oli hyvin lyhyitä. Eikä muuten nukuttu siinä kolinassa ekana yönä lainkaan eli tiistain ja keskiviikon välillä, vaikkei sykloni ollut siinä vaiheessa edes täällä. Keskiviikkona kolisi hiukan vielä enemmän, mitä se sitten oliskaan ollut, jos myrsky olisi mennyt tästä ihan päältä.
Tämä on tästä meidän läheltä. Tuolla ne hurjapäät surffaili. Pieniä tuhoja, mutta ei mitään vakavampaa. Nuo kookospähkinät on lentäessään tosi tappavia. Meidän terassin edestä olevasta palmusta leikattiin ennen syklonia kaikki pähkinät pois, ne olis tullut siinä puhurissa varmaan alumiiniverhonkin läpi tänne sisälle. Anse Vatan rannasta lähti tätä nurmikkoaluetta pitkältä matkalta. Vesi on poikkeuksellisen korkealla tässä, ei näy lainkaan hiekkarantaa, joka on tämä nurmikon jälkeen. Tältä näyttää siis normaalisti tuo Anse Vatan ranta. Paljon meni puita poikki ja maata huuhtoutui mereen.
Sateet on jatkuneet syklonin jälkeen sen verran pahoina, että meillä on tästä Nouméassakin ollut maanvyörymiä. Yksi kuolonuhri tuli syklonin jälkeen, kun joku porukka oli yrittänyt ylittää tulvivaa jokea (siinä ei välttämättä ole normaalisti jokea laisinkaan) pickupilla ja virta oli ilmeisesti ottanut autoon kiinni. Kuusi pelastui, yksi löytyi kahden kilometrin päästä merestä. Ei mitään mahdollisuutta pelastua, jos tippuisi siihen virtaan eli tämä tyyppi on varmaan tippunut sieltä lavalta veteen.
Tämä on entinen tie, syklonin aikana kuohuva koski. Kymmenen kilometriä meiltä, tutun lähettämä valokuva.
Satoja ihmisiä menetti kotinsa joko tulville tai tuulelle, teitä on poikki maanvyörymien vuoksi ja nämä jatkuvat sateen on vienyt myös suuren osan hedelmäsadoista yms. Köyhillä ihmisillä on nyt todellinen hätä, tämäkin luonnonmullistus kohdistui tietysti heihin pahiten. Ensinnäkin, koska tuolla pikkusaarilla rakennukset ovat mitä ovat ja ihmiset ovat köyhiä, mutta myös tällä pääsaarella sateet ja tulvat vaikuttivat eniten köyhimpien ihmisten asuinalueisiin.
Jaa niin, eilen täällä meillä Marén saaren lähellä oli vielä 7,7 magnitudin maanjäristys ja yhdelle Australian saarelle ja Uuteen-Seelantiin annettiin tsunamivaroitus. Onneksi aalto ei ollut sitten mikään suuri. Me ei tiedetty koko järistyksestä mitään, vaan nukuttiin tyytyväisenä. Suomessa järistys oli aika isolla otsikolla ainakin Maikkarin uutisissa, joten siinä kun heräsin, niin oli joka kanava täynnä viestejä, että ollaanko ok. Mikä oli kyllä varsin ihanaa ❤️.
Loyaltysaarilla järisee vähän väliä, ilmeisesti myös tässä pääsaarella, mutta pahaa maanjäristystä täällä ei ole ollut. Kuulutaan Tyynenmeren tulivyöhykkeeseen eli mannerlaattojen törmäyskohtaan. Minulle maantieteilijänä taas ihan mahtavaa olla ns. pelipaikalla 😄. Yhtä mahtavaa, kuin mannerlaattojen erkanemiskohdassa Islannissa, jossa ainoana porukasta olin ihan, että vau, upeaa, hiukan hienoa. Tässä se nyt on! Mies oli ihan, että voisitko tulla jo takas bussiin, kun kaikki odottaa…… Onneksi meillä ei ole täällä tulivuoria, ne pelottaisi enemmän kuin nämä järistykset.
PS Loppuun pieni kevennys. Nykyinen, eli kohta väistyvä pääministeri on nimeltään Thierry Santa. Käänsin jotain uutista vahingossa ranskasta suomeksi ja ihmettelin, kun jutussa puhuttiin niin paljon joulupukista 😂😂. Valen CEO on Beurrier ja se kääntyy välillä englanniksi butter dish. Saa näistäkin jutuista revittyä edes vähän huumoria 😁
Loppukevennyksen loppukevennys. Meidän (tai naapurin siis) kana. Ilmestyy aamuisin tähän meidän oven taakse kyselemään ruokaa ja ehkä myös seuraa.
Näillä Uuden-Kaledonian saarilla tuntuu olevan kilpailu siitä, mitä niistä saa kutsua parhaaksi paratiisisaareksi. Ouvea on kuulemma lähimpänä paratiisia ja tämä Grande Terre on ihan ”vain” paratiisisaari, ainakin matkailumainoksissa. Mutta jos Ouvea on lähimpänä paratiisia (l’île la plus proche du paradis, japanilaisen Katsura Morimuran kirja Ouveasta), niin Ile des Pins on sitten paratiisin paratiisisaari. Yksi kauneimmista paikoista, missä olen ikinä ollut ja maisemat täydellisen klassisia trooppisen saaren maisemia. Tosin täytyy sanoa, että matka lentokentältä hotellille muistutti välillä meitä Parkanosta 😄. Olen viettänyt melkein kaikki elämäni kesät Parkanossa ja tietyt tienvieruspätkät siellä ja Ile des Pinsillä olivat hyvinkin samanlaisia. Ei ne palmut tai turkoosi meri, vaan muutamat aukeat läntit näyttivät parkanolaisilta metsähakkuualueilta 😂. Tiedoksi siis parkanolaisille, että Parkano ja Ile des Pins muistuttavat paikoin toisiaan 😉. Voitte käyttää tätä matkailumainoksissa…..
Meiltä kestää Magentan kotimaan lentojen kentälle noin kymmenen minuuttia ja sieltä oli 20 minuutin lento Pinssaarille. Olipa muuten näin pitkän lentotauon jälkeen hieno tunne olla LENTOKONEESSA. Tauko on tehnyt hyvää, kun tällaista pientä jännitystä ja matkalle lähdön fiilistä, ei ole aikoihin ollut. Lentomatka oli hieno, koska näki tätä laguunia ensimmäistä kertaa ilmasta käsin. Aina, kun on laskeuduttu Tontoutaan, on ollut yö. Pinssaarille pääsisi myös Betico II aluksella, mutta päätettiin mennä nyt ekalla kerralla lentäen juuri noiden maisemien vuoksi..
Tämä meitä ympäröivä laguuni on ihana. Unescon maailmanperintökohde. Kiinnittäkää turvavyönne, laskeudumme hetken kuluttua Pinssaarella.
Taas vähän hinnat hirvitti
Pinssaarilla on kaksi hienompaa hotellia ja sitten kaikkea kolmen tähden hotelleista mökkikyliin ja leirintäalueisiin. Olisi ollut viiden tähden Meridien, mutta monet tutut suosittelivat neljän tähden Oure Lodgea. Hinta-laatusuhde ei ilmeisesti Meridienissä ihan kohtaa (kuten ei kyllä oikein missään muuallakaan täällä). Nappasin Foire de Pacifique-messuilta mukaan tarjouskoodin Oureen, joten hinta oli ihan ok. Silti olin taas hiukan epäluuloinen hotellin tasosta ja palvelusta. Mutta kaikki pelasi vastaanottamisesta alkaen, englantiakin puhuttiin, mikä oli hyvä backup niihin hetkiin, kun ranska hävisi kokonaan aivoista.
En saanut rantabungalowia, koska ne oli kaikki varattuja, mutta taas kävi hyvä tuuri eli meidän ns. seuraavan tason exotic bungalow oli ihan täydellisesti sijoitettu, merinäkymällä ja pienen matkan päässä rannasta. Jos mennään uudelleen, niin haluan ehdottomasti saman bungalowin. Hinnassakin oli aika iso ero, vaikka rantabungalowit oli ihan meidän ”mökin” vieressä. Tosin odottelen taas jotain tarjoushintaa, koska näin hotellin respassa normaalihinnat ja on ne kuitenkin aika pöyristyttävät tasoon verrattuna. Tosin me päästään kaikkialle paikallisille tarkoitetulla hinnoilla, kun miehellä on residence card, ne varsinaiset turistihinnat ovat vielä korkeampia.
Tällaisia mökkejä. Koko ja ulkonäkö oli ainakin kolmessa ensimmäisessä ”luokassa” ihan sama, sijainti vain vaikuttaa hintaan. Ilmeisesti pari vuotta sitten rempatut. Täälläkin oli muutama ”kulkukoira” ja jostain syystä sain heistä joka päivä seuraa. Keskimmäisessä kuvassa odotetaan lounasranskalaisia yhdessä…..
Oure Lodge on Baie de Kanumera-lahden pohjukassa ja voi hyvänen aika, miten upea paikka. Mielettömät korallit alkoivat pienen matkan päässä rannasta, paikka oli täynnä mitä upeimpia kaloja, maisemat uskomattomia ja hiekka juuri sellaista täydellistä valkoista hiekkaa. Hotellissa oli suppilautoja, kanootteja yms. lainattavissa ja hotellista olisi päässyt suoraan myös veneretkille eri puolille saarta. Minä saan ihottumaa järjestetyistä retkistä ja jonkun muun aikatauluttamista jutuista, joten me vuokrattiin skootteri läheiseltä leirintäalueelta ja kierrettiin tietyt paikat sillä.
Se skootteri, mikä vuokrattiin oli ehkä maailman pienimmällä moottorilla varustettu vekotin. Tasamaalla ihan ok ja varmaan parempikin, että vauhti oli aika rauhallinen, koska molempien kypärät oli ihan jättisuuria ja heiluivat holtittomasti päässä. Ei auttanut, vaikka oli aurinkohattukin kypärän alla. Meitä oli siis kaksi normaalikokoista ihmistä ja yksi reppu ja silti skootteri ei jaksanut jyrkimpiä ylämäkiä eli minä kävelin ne. Onneksi tie meni suurimmaksi osaksi rantareittiä eli aika tasaisella maalla. Paluumatkalla päätettiin kiertää toista reittiä, joka nousikin aika paljon ylöspäin, mutta sen verran loivasti, että rouva sai suurimman osan matkasta kuitenkin istua takapenkillä.
Piscine naturelle/ Baie d’Oro
Saaren ykkösnähtävyys on piscine naturelle eli luonnon uima-allas. En tajunnut katsoa miten nousuvesi menee, joten luonnon uima-allas oli ehkä hiukan vähävetisempi, mutta oli se siltikin huikea. Turkoosia kirkasta vettä, ympärillä araucaria columnaris mäntyjä eli niitä, mistä koko saari on saanut nimensä ja reunoilla valkoista hiekkaa. Ja pari rottaa, mutta ei anneta niiden pilata hienoa nähtävyyttä, vaikka ne hiukan häiritsivätkin juoksemalla puolen metrin päästä, kun vaihdoin vaatteita.
Tälle luonnon uima-altaalle pääsee melkein mistä vain majapaikasta pikkubussilla ja veneellä. Itsenäisesti paikalle tuleville opasteet oli taas hiukan mitä sattuu. Jätettiin skootteri muiden skootterien viereen, paikkaan jossa luki, että jätä ajoneuvosi tähän. Ja sitten käveltiin ja käveltiin, kunnes tultiin ilmeisesti leirintäalueelle ja joen rantaan. Siitä löytyi puinen kyltti oikealle, jossa ehkä joskus on lukenut piscine naturelle. Aikamme kohkattiin siellä täällä erilaisia polkuja, jotka välillä päättyivät ja välillä lähtivät kirjaimellisesti metsään, kunnes päätin, että pentele: kahlaan perille jokea pitkin. Joen toisella puolella näkyi nätti polku, mutta ei mitään ylityspaikkaa. Onneksi oli se laskuvesi, niin joki oli helppo kahlattava. Tosi fiksusti mentiin tietysti lenkkareilla, vaikka repussa oli uimakengät……vasta parin tunnin päästä tajuttiin tämä asia 😂.
Ihan selvästi tässä menee polku(ja)
Luulen, että turistiaikana tässä kohteessa on hillittömästi porukkaa. Nyt saatiin olla aika rauhassa, ihmisiä tuli ja meni ja osa oli varautunut isoin piknikkorein. Mutta koska paikka on aika iso, niin ei tarvinnut kenenkään viereen leiriytyä. Snorklailtiin pari tuntia ja oli upeaa. Vaikka ”allas” on aika pieni, niin kaloja oli vaikka minkälaisia. Ja korallia myös. Ja tällaiselle haikammoiselle ihan paras paikka, kun tiesin, ettei sinne pääse mistään mitään isompaa merenelävää. Koska nämä kännykällä otetut kuvat eivät ihan parhaita ole, niin lisää voi katsoa vaikka täältä.
Voisin ottaa tällaisen luonnon uima-altaan takapihalleni.
Olin ajatellut, että kävelemme vieressä olevaan Meridien-hotelliin lounaalle (ja minä myös drinksulle), joten lähdettiin kuivana olevaa joenuomaa sinnepäin, missä ajattelin hotellin olevan. Oli hieno reitti, tultiin taas merenrantaan, mutta hotellia ei näkynyt. Koska me emme tee koskaan U-käännöksiä, niin päätettiin kävellä rantaa pitkin, kunnes hotelli tulee vastaan. Ranta päättyi tosi kivaan kalliomuodostelmaan, jonka yli ei tietenkään päässyt, joten päätettiin taas vähän kahlata (nyt kyllä niillä uimakengillä). Naureskeltiin, että mitähän hotellin asukkaat tykkää, kun merestä ilmestyy kaksi tyyppiä. Kierrettiin kallio ja saatiin hotellin rantakin näkyviin. Ihmettelin, kun oli todella hiljaisen näköistä eikä missään ketään. Kun päästiin rannalle, niin siellä oli pieni kyltti: hotelli on suljettu arkisin. Pyydämme ystävällisesti poistumaan hotellin alueelta. Älkää kulkeko puutarhan kautta.
Vasemmalla se kuiva joenuoma. Luulen, että näillä sateilla tässä on nyt oikeasti joki. Ja oikealla Baie d’Oro. Hiekkarantaa piisasi hyvin pitkään molempiin suuntiin ja Meridienillä on vielä oma lahdenpoukama tällä lahdella. Hiekkarantoja ja turkoosia merta on tullut täällä kyllä nähtyä, mutta on näissä silti erojakin.
Nälkäinen minä olin tietysti ihan kiukkua täynnä, että lounasaika, vatsa kurnii ja kukaan ei ole kertonut, että Meridien on kiinni. Mutta käytettiin sitten tilaisuus hyväksi ja katseltiin vähän bungaloweja (hienoimmat ovat sen kallion päällä, mikä jouduttiin kiertämään ja niistä laskee omat portaat suoraan mereen) ja varovasti kurkattiin sitä puutarhaa. Sitten törmättiin huoltomieheen, joka ei ollut moksiskaan, että me siellä oltiin. Sanoin vaan, että viinilasillista olisin kaivannut ja hän oli kovin pahoillaan, ettei sellaista nyt löytynyt. Kun käveltiin pois hotellista, niin nähtiin se polku, joka kulki joen viertä piscine naturellelle. Oltaisiin päästy aika paljon lyhyempää reittiä hotellille sitä kautta eli tämä olisi ollut se ”kävellään vieressä olevaan Meridieniin lounaalle”-reitti. Mutta ei olisi ollut yhtä hieno. Niin ja jälkeenpäin tajusin, että sitä rantaa pitkin kävellessä ohitettiin yksi leirintäalue/mökkikylä ja siellä olis tietty ollut varmaan ravintola……
Baie de Kuto ja Baie de Kanumera
Näistä kahdesta lahdesta en voi sanoa oikein muuta kuin, että vau. Ei voinut muuta kuin tuijottaa ja ihailla. Kutoon pääsi meidän hotellilta hyvin kävellen ja oi voi. Minulla on iPadin näytönsäästäjänä ollut tällainen rantakuva niin kauan, kuin joku Padi on käytössä ollut ja nyt satuin paikkaan, josta se kuva voisi olla.
Tämä voisi olla mun näytönsäästäjä.
Baie de Kuto on ehkä saaren ”menomesta” eli siinä oli pari hotellia ja ravintolaa, saaren toinen ruokakauppa ja muut vähäiset palvelut olivat aika lähellä ja tällä lahdella oli jonkun verran purjeveneitä parkissa. Betico parkkeeraa myös tähän eli päiväretkeilijät kansoittavat tämän hiekkarannan varmaan aika tehokkaasti. Turisti-infossa Nouméassa minulle muuten sanottiin, että kannattaa viedä mukana kaikki pikkusyötävät sun muut, jos sellaisia haluaa ja todellakin, tässä kaupassa ei ihan hirveästi mitään ollut ja hinnat oli saarivaltiossa olevan pikkusaaren hinnat. Eli vähän vielä kalliimpaa, kuin Grande Terrellä.
Eikä mikään ihme, kun kaikki täytyy tuoda laivalla tai lentokoneella. Lentoja tosin on monta per päivä. Kun käytiin tankkaamassa, niin ainoa huoltoasema toimi myös sekatavarakauppana ja pihalla oleva kontti kodinkone/polkupyörä/pihakalustemyymälänä. Toinen ruokakauppa oli toisella puolella saarta, se oli sentäs hiukan isompi market. Ihmiselle, jolle yksi tärkeimpiä asuinpaikan (tai mökin) valinnan kriteereitä on se, kuinka lähellä on lähin ruokakauppa ja miten hyvin se on auki, olisi hiukan haastavaa asua tällaisessa paikassa. Riittävän haastavaa Nouméassakin, kun ei aina löydy juuri sitä, mitä tarvis.
Baie de Kanumera on aivan vieressä, mutta ehkä hiukan rauhallisempi. Mökkikylä, meidän hotelli ja yksi leirintäalue ovat tämän rannalla. Ja ainakin yhden perheen koti, aika siisti paikka asua. Tai turistiaikana ehkä ei niinkään rannalla olevista englanninkielisistä kylteistä päätellen. Jos ei kymmenestä PRIVATE-kyltistä osaa päätellä, että yksityisalue, niin niiden lisäksi oli vielä pari muuta kylttiä, jossa käskettiin painua kuuseen.
Baie de Kanumera
Me päätimme, että kun piscine naturelle on nähty, muuta ei tarvitse nähdä eli keskityttiin loppuloma snorklailuun ja kirjojen lukemiseen. Ja vietettiin seurustelun 20-vuotispäivää yhtenä päivänä. Snorklaillen ja kirjoja lukien. No tilasin meille kyllä samppanjan iltapäivän iloksi. Olin suunnitellut vähän jotain hienompaa illallista, mutta vaihtoehtoja oli hotellin ravintola (kuten joka ilta ja melkein joka lounas, menu oli joka toinen päivä sama), naapurimökkikylän pizzeria tai leirintäalueen snack bar. Lopulta päädyttiin syömään mukana tuotuja maissilastuja ja madeleine-leivoksia. Ei mitenkään huono vaihtoehto.
Tämä mökkikylän pizzeria oli oikein kiva ja sinne pääsi rannalta tällaista ihanaa hiekkapolkua pitkin. Tervetuloa paratiisiin!
Tänne me mennään kyllä uudelleen ja toivottavasti mahdollisimman pian. Jahka nämä koulujen lomat tästä ensin loppuu.
Jos nyt lakkaisi välillä voivottelemasta tätä tehtaan epäselvää tilannetta ja ikuisesti jatkuvaa poliittista kärhämöintiä ja keskittyisi tämän saaren (tai siis saarien) uskomattomaan upeuteen. Kävimme syksyllä road tripillä tuolla itärannikolla, joka on ilmastoltaan ja maisemiltaan täysin erilainen, kuin tämä länsipuoli. Nouméasta kun ajaa länsirannikkoa etelään tai pohjoiseen, niin maisemat ovat kyllä vuoristoisia, mutta väritys on ihan erilainen. Länsirannikko on huomattavasti kuivempaa ja tuota rautapitoista, punaista maata näkyy enemmän niukan kasvillisuuden alta. Väritys on ruskeaa, punertavaa ja tummemman vihreää. Esimerkiksi tässä Nouméassa Ouen Toro muistuttaa minusta ihan Kreikkaa.
Länsirannikon maisemia
Pohjoiseen päin mentäessä on isoja tasaisia alueita, jotka ovat suoraan kuin vanhoista länkkärielokuvista eli todellakin preeriamaista. Ilmankos karjankasvatus on keskittynyt tälle länsirannikolle. Tähän muuten välihuomautuksena, että täällä ihannoidaan paljon Amerikkaa johtuen siitä, että toisen maailmansodan aikaan täällä oli 1,2 miljoonaa amerikkalaista. Ranska lainasi tätä USAlle tukikohdaksi ja amerikkalaiset rakensivat tänne valtavan määrän infraa. He olivat ilmeisesti muutenkin vallan kaikkien suosiossa. Joten tuolla broussard-alueilla (valkoiset landella asuvat ihmiset) on hyvinkin Amerikan Keskilännen fiilistä. Samana viikonloppuna, kun me ajelimme itään, oli pohjoisessa Koumacissa isot maatalousmessut ja sen huomasi kyllä länsipuolen tien ruuhkassa. Messuilla on rodeota yms. ja kuvien perusteella minulle tulee todellakin mieleen Jenkkilä. Trooppinen Jenkkilä 😄. Hetki mietittiin, että olisiko poikettu sielläkin, mutta olisi tullut liian pitkä ajomatka.
Itärannikolla puolestaan sataa vuodessa keskimäärin kolme kertaa enemmän, kuin täällä meillä, joten kasvillisuus on paljon rehevämpää ja trooppisempaa. Vuoret ovat jyrkempiä ja korkeimmat vuoret ovat sillä puolella saarta. Rantakaistale on paljon kapeampi. Mont Panié on korkein (1629m) ja koko vuoren alue on rauhoitettu luontoreservaatiksi. Se on myös koko saaren laajin metsäalue ja lähes neitseellistä sademetsää, jossa on erittäin rikas biodiversiteetti. Uudessa-Kaledoniassa on muuten maailman kolmanneksi rikkain luonnovarainen eliöstö ja 76% täällä asuvista lajeista elää vain täällä.
Yli kasteisten vuorten nyt kuljemme
Konén kohdalta käännyimme kohti itää ja se pätkä Konésta itärannikolle oli aivan mielettömän hieno. Koko tämän Grande Terren jakaa pituussuunnassa kohtuullisen korkeat vuoret (voiko tätä sanoa vuoristoksi?) ja rannikoilla on kapeat kaistaleet, mihin asutus on suurimmaksi osaksi keskittynyt. Vuorten ylitys itäpuolelle oli huikea, koska siinä välillä tuli niin monta erilaista kasvillisuusvyöhykettä vastaan, että tuntui kuin olisi ajanut monenkin (Euroopan) maan läpi. Joka puolella oli kylttejä tribuihin eli vuoret ovat täysin heidän alueitaan. Siellä täällä näkyi myös varsin uusia koulurakennuksia, jotka olivat meidän mielestämme vähän keskellä ei mitään, mutta koska tribuja ei koskaan näe päätieltä (eikä google mapsista), niin luultavasti koulujen ympäristössä on kuitenkin paljonkin lapsia.
Tältä näyttää itäpuolella. Tämä muistutti ihan Skotlantia, joten ei ihme, että tälle puolelle 1774 rantautunut James Cook nimesi tämän saaren Uudeksi-Skotlanniksi eli Uudeksi-Kaledoniaksi.
Aluskasvillisuutta karsitaan ilmeisesti pääasiassa polttamalla ja yhden mutkan jälkeen tulikin vastaan varsin iso maastopalo. Eikä ristinsielua mailla halmeilla, vasta matkan päässä näimme pari miestä leikkaamassa tienvierustoja. Mietimme tovin, että mites tässä nyt kielitaidottomana soitetaan palokunta, mutta hetken päästä pompierit tulivat jo vastaan. Lähin palokunta on varmaan Touhossa tai Poindimiessa ja mutkaista vuoristotietä on hidas ajaa, joten kyllä siellä ehtisi palaa isompikin pala vuorenrinnettä ja metsää, jos huonosti käy. Kuulin myöhemmin, että kanakit polttavat myös roskia ja grillaavat vähän siellä sun täällä, joten metsäpaloja on usein. Mekin näimme montakin kohtaa, missä oli mustuneita puunrunkoja. Ja nythän sen on havainnut muutenkin, että kaiken polttaminen on suorastaan kansallispuuhaa 😠.
Me varasimme aika monta tuntia tähän muutaman sadan kilsan matkaan ja kyllä siinä sitten menikin aika pitkään, vaikka ei pysätty kuin länsipuolella Bourailissa lounaalla. Vaikka nopeusrajoitus olisikin ihan ok 70 kilsaa tunnissa, niin pitkät nousut ja mutkatie hidastivat vauhtia. Mutta se ei haitannut, koska maisemissa riitti ihasteltavaa. Se oli lähinnä apukuskin ilo, kuski keskittyi katselemaan tietä.
Tällaisia nämä kylät/kaupungit täällä ovat. Bourail on todella suosittu turistikohde, siellä on hienot vaellus- ja pyöräilymaastot, mielettömän hienot rannat, golfkenttä ja tämän maan hienoin hotelli Sheraton Deva. Itse Bourailin keskusta ei kovin hääppöiseltä näytä (kuudenneksi suurin kunta, n. 5500 asukasta, eurooppalaistaustaisia enemmistö), ja minulle tuli mieleen kylä jostain lännenelokuvasta. Clint Eastwoodia hevosen selässä odotin saapuvaksi, mutta ei näkynyt.
Me kun olemme motoristeja, niin on tapana arvostella kaikki tiet sen mukaan, kuinka hieno se olisi prätkällä. Koné-Poindimie olisi kyllä aika huippu, uusi asfaltti ja pelkkää mutkaa ja vuoristonäkymät. Me emme ottaneet tänne moottoripyörää mukaan, koska ei olla yhtään sunnuntaiajelijoita, vaan tehdään vain pidempiä reissuja. Tämä saari olisi aika pian nähty. Ja prätkävermeet näissä keleissä olisi silkkaa tuskaa, joten ei kiitos. Olen kerran ollut tilanteessa jossain päin Eurooppaa, että en päässyt naistenhuoneesta mihinkään, koska prätkähousujen sisävuori jäi hikiseen ihoon kiinni, enkä saanut housuja takaisin ylös (ulkona ehkä +35 astetta). Kikkailin siellä aikani, kuten Frendien Ross nahkahousujensa kanssa, kunnes sain ne jalkaani. Mies hikoili ulkona odottamassa ja ihmetteli, että mihin hemmettiin oikein jäin. Täällä tämä mukava ilmankosteus toisi vielä ihanan hikilisän. Juu ei.
Poindimie eli Pweedi Wiimia.
Poindimie on itärannikon suurin kylä (kunta) ja siellä on noin 5500 asukasta. Pormestari on Paul Néaoutyine, yksi maan näkyvimmistä poliittisista hahmoista. Paikannimet ovat muuten pohjoisessa ja idässä molemmilla kielillä eli ranskaksi (tai miten ne on ranskaksi alkuperäisestä väännetty) ja paikallisella kielellä. Hotelli Tieti oli varsin mukava ja siihen kuului kymmenkunta bungalowia ja pari kaksikerroksista hotellihuonerakennusta, joissa olisi yhteensä ehkä 20 huonetta. Paikka oli tietysti tupaten täynnä, koska kaikki olivat ottaneet perjantain vapaaksi (torstai oli pyhäpäivä) ja parkkipaikalla törmättiin ensimmäisiin miehen työkavereihin. Rakennustyyli on tätä täällä tyypillistä melaneesialaista, oikein kaunista ja hotellia on selvästi remontoitu. Respan rakennus ja ravintola olivat myös todella siistit. Lähdin lievällä ennakkoasenteella, mutta ei mitään valittamista.
Olin varannut bungalowin puutarhanäkymällä, koska varauduin Fete Citoyennen juhlintaan, mutta mitään erityistä juhlintaa ei sitten ollutkaan meidän rannalla. Meiltä näkyi kyllä riittävän hyvin merelle ja rantaan pääsi näppärästi, joten oli hyvä valinta. Bungalowit olivat paritaloja paitsi kaksi ”luxusrantabungalowia” olivat erillisiä. Meidän seinänaapureina oli lapsiperhe enkä kyllä kuullut inahdustakaan vaikka istuttiin terasseillakin samaan aikaan. Niin mukava kokemus oli, että voitasiin mennä sinne kyllä uudelleenkin.
Ainoa moite on ruoka. Ensimmäisenä iltana otin meille hotellin buffetin ja päätin seuraavina päivinä nähdä nälkää, jos ei löydetä muita ruokapaikkoja. Eikä niitä sitten kauhean helposti löytynytkään. Poindimien pizzeriassa oli tunnin jono, mutta kuljetus toimi hotellille ja sitten löydettiin onneksi yksi snack bar. Snack barit täällä tarjoilevat yleensä aasialaista pikaruokaa ja ovat järjestään olleet oikein hyviä. Ulkoisesti kylläkin sen näköisiä, että harkitsisin pariin kertaan ulkomaanreissulla, menisinkö syömään vai en. Hotellin aamiainenkaan ei ollut kovin erikoinen, mutta perusjutut löytyivät. Itse kaipaan aamulla aina juustoa ja sitä ei ilmestynyt tarjolle minään päivänä.
Tämä oli hotellin buffan paras anti, mutta valitettavasti kalasta ei ollut juurikaan mitään jäljellä siinä vaiheessa, kun me ehdimme syömään. Häntä ei ole ulkonäöllä pilattu.
Hienghène eli Hyehen
Käytettiin yksi päivä siihen, että ajettiin Hienghèneen, joka mainosti olevansa kaikkein vahvimmin itsenäisyyttä ajava kunta. Eikä ihme, pormestari on Daniel Goa. Yksi aktiivisimpia ja näkyvimpiä (militanteista) independantisteista. Hän on myös Union Caledoniennen presidentti. Edelliskerralla taisi 98% asukkaista äänestää kyllä, en muista mikä nyt tuli lukemaksi. En näköjään pääse kuitenkaan tästä tehdasasiasta eroon, vaikka yrittäisin, joten välihuomautus taas tähän. Sekä Daniel Goa että muut aktivistit huutavat nyt valtiota puuttumaan Valen myyntiin. Sitä samaa, kamalaa, sortavaa, kolonialistista valtiota, josta pitäisi päästä nyt eroon.
Hienghènestä on kotoisin myös Jean-Marie Tjibaou, jonka elämästä kirjoitin aikaisemmassa postauksessani. Ei siis ihme, että itsenäistymisaate ja kanaky-aate on niin vahvaa juuri täällä, suuren miehen kotipaikkakunnalla. Ja kaivostoiminta on alkanut myös itärannikolta, Thiosta, jossa on maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva avokaivos. Se avattiin 1880 ja se on ollut käytössä yhtäjaksoisesti siitä saakka. Kanakeilla on siis pitkältä ajalta tiedossa, miten kaivos vaikuttaa ympäristöön ja elämään.
Tienvierustat ovat täynnä kanakien lippuja (kuvassa ei kyllä ole virallinen lippu, vaan joku muu vähän sinne päin oleva juttu). Niitä on välillä ihan uskomattomissakin paikoissa, kuten yhden erittäin jyrkän kalliomuodostelman huipulla.
Hienghenen kohdalla maisemat muuttuivat taas ihan erilaisiksi, hiukan kuin Thaimaan eteläosissa. Todella upeaa. Ajoimme Tanghène-joen ylittävälle lossille saakka, mutta siitä pohjoiseen päin pitää jättää seuraavalle vierailukerralle. Vaikka kilsoissa matkat eivät ole pitkiä, niin nopeus on keskimäärin 50 km/h. Ja perjantaina pimeällä ei kannata olla näillä(kään) hoodeilla ajelemassa.
Toinen Hienghénen kuuluisista kalliomuodostumista. Tämän nimi oli hautova kana. Kanakeille tämä on pyhä paikka. Ja tämän nimi Sfinksi. Aika selkeät kasvot tuossa kalliosaaren oikeassa reunassa kyllä onkin. Tämä joki pitää ylittää lossilla. Tällä hetkellä sateiden vuoksi lossi ei kulje, koska tämäkin joki tulvii .
Jos otat, niin aja vaan….
Syy liikennekuolemiin on siis suurelta osin alkoholissa ja pääsin todistamaan oikein kunnon känniajelua Poindimiessa lauantaina puoliltapäivin. Käytiin kaupassa Poindimien keskustassa juuri ennen kaupan sulkemisaikaa ja ollessani kassalla (edessäni oli kaksi todella kännissä olevaa miestä, mutta niin niille vaan myytiin lisää olutta), niin yksi asiakas peruutti melkein ovesta sisälle juuri kassan kohdalla. Siinä kohtaa oli onneksi yksi pylväs, mihin auto pysähtyi. Sen verran lähelle hän kuitenkin tuli, ettei kaupasta päässyt ulos, ennen kuin kuski löysi pakin lisäksi muitakin vaihteita. Kuski oli tietysti näiden kahden kaveri ja halusi vain tulla vähän lähemmäs kassaa, ettei olutcasen kantamisesta tule niin suurta vaivaa. Totesin miehelle, että äkkiä lounaalle ja sitten takaisin hotelliin ja pysytään siellä loppupäivä.
Nähtiin tämä samainen auto ja kuski, kun söimme lounasta. Hän paineli kauheaa vauhtia pitkin kylänraittia. Poistuttiin lounaalta vasta, kun hän oli mennyt toisen kerran ohi poispäin hotellista. En halunnut miettiä, tuleeko hän vastaan väärällä kaistalla.
Poindimiessa tuli myös ensimmäistä kertaa sellainen olo, että en missään tapauksessa liikkuisi ilman miestäni missään. Enkä ehkä oikein miehenkään kanssa. Täällä muuten saa kokea valkoisena ihmisenä rasistista huutelua ja uhkailua (ja välillä väkivaltaakin), mutta meille sitä ei ole vielä sattunut. Eipä me silti ymmärrettäisikään, jos kanak- tai caldocheranskalla joku jotain huutelee. Saattaisi olla jollekin valkoiselle ihmiselle ihan tervettä kokea joskus tämä näinkin päin, vaikka kumminkaan päin se ei ole hyväksyttävää. Mutta idässä ja pohjoisessa ei asu kovinkaan paljon valkoisia eikä turisteistakaan aina niin pidetä, joten tarkkana täytyy olla. Tribujen alueelle ei missään nimessä saa mennä ilman lupaa, voi käydä oikeasti huonosti.
Kotia kohti
Paluumatkalle lähdettiin Poindimiesta etelään ja poikettiin Houailousta länteen kohti Bourailia. Tiet eivät olleet kovin hyvässä kunnossa ja siellä täällä näkyi poltettuja autonraatoja, joten ei sitten viitsitty jatkaa eteenpäin rannikkoa seuraavalle saaren poikki kulkevalle tielle. Etelämpänä olisi ollut Canala, yksi näistä no-go -paikoista, jonne en välttämättä halua. Enkä muistanut, missä kohtaa etelään päin ajettaessa tulee se yksikaistainen tie, jota saa ajaa tiettyyn suuntaan vain tiettyinä kellonaikoina. Se on aika pitkä pätkä eikä siinä ole sellaisia ohituspaikkoja, kuin esimerkiksi Skotlannin yksikaistaisilla teillä. Ottaen huomioon tämän känniajelukulttuurin, en uskalla mennä tuollaisille teille, jos sieltä tuleekin joku vastaan tuhatta ja sataa.
Meille muuten annettiin ohjeeksi, että jos auto hajoaa tien päällä, sitä ei saa jättää siihen ja lähteä etsimään apua, ellei halua, että se poltetaan. En nyt ihan kaikkea usko, mitä sanotaan, mutta kieltämättä ne poltetut autonraadot pistivät miettimään, että ovatko ne varastettuja vai onko jollain hajonnut auto siihen. Facen Annonces-palstalla ilmoitellaan aina välillä, että täällä ja täällä poltettu 4×4, tunnistatko omaksesi ja facessa on myös ryhmä ”Varastetut autot”, joka on tulvinut ilmoituksia varsinkin nyt tiesulkujen aikana. Niitä varastettuja autoja viedään suluille ja poltetaan siinä. Yksi tuttu sanoi, että jos auto varastetaan, pitääkin toivoa, että se poltetaan kunnolla, jotta vakuutuksesta saa uuden auton eikä sitä yritetä korjata, kuten hänellä kävi. Hänen autonsa varastettiin ja se murjottiin uskomattomaan kuntoon, mutta vakuutusyhtiö korjautti sen. Yllättäen muuten aika moni varastettu auto löytyy juuri tuolta Canalasta.
Tien varsilla oli vähän väliä tällaisia kojuja, missä asukkaat myyvät esim. hedelmiä, viherkasveja, hilloa, simpukankuoria ja mitä kaikkea myytäväksi keksivät. Rahaa ei taida paljoa olla, joten kaikki lisätienestit ovat plussaa. Minulla on valitettavasti sellainen autokuski, joka ei pysähtele ”turhan takia”.
Länsirannikolla sijaitsee yksi historiallinen nähtävyys eli Fort Teremba, jossa poikettiin paluumatkalla. Uusi-Kaledoniahan on toiminut Ranskan vankisiirtolana, kuten Australia Iso-Britannialle ja Fort Teremba on yksi näistä vankiloista. Ranska lähetti tänne erityisesti poliittisia vankeja. Miettikää mitä tuskaa ensin se laivamatka tänne 1800-luvulla ja ne jotka siitä selvisivät hengissä, kärvistelivät täällä koko loppuelämänsä. Kun olit vankiaikasi lusinut, pääsit pois vankilasta, mutta kukaan ei tietenkään palkannut vankeja, joten usein nämä tyypit päätyivät takaisin vankilaan tehtyään jotain rikoksia henkensä pitimiksi. Kuulin yhdeltä tutulta, jonka esi-isä on tänne tullut vanki, että 20 vuoden jälkeen (jos olit kunnolla) saatoit saada palan maata ja sitä kautta moni on sitten ponnistanut parempaan elämään.
1800-luvulla ns. päällystön piti pukeutua täälläkin aikakauden vaatteisiin, hiki virtaa pelkästä kuvien katsomisesta. Rouvilla korsetti, paksut mekot ja miehillä liivipuvut. Vangeilla oli vähän kevyempää. Erilaiset trooppiset taudit jylläsivät, peseytymismahdollisuudet mitä sattuu ja hygienia muutenkin surkeaa. Aika karseaa. Mutta ehdottomasti kamalinta minusta on se, että he ovat joutuneet tänne toiselle puolelle maapalloa tietäen, etteivät koskaan enää kuule läheisistä ihmisistä mitään (paitsi ehkä sitten sen 20 vuoden jälkeen, jos onnistuu lähettämään kirjeen Ranskaan ja saa vielä vastauksenkin). Sekä britit että ranskalaiset ovat hyvin ottaneet käyttöön tämän ”poissa silmistä, poissa mielestä”-lauseen ja saaneet siinä samalla ilmaista työvoimaa siirtomaiden rakentamiseen. Vangit ovat nämä Nouméankin kadut ja alueet raivanneet mangrovesta.
Näistä vankiloista ajattelin kirjoittaa oman postauksensa, niillä on sen verran mielenkiintoinen historia.
Vuosi sitten myöhään illalla laskeuduttiin Uuden-Kaledonian kuumuuteen väsyneinä ja jännittyneinä. Alku oli tietysti pelkkää säätämistä ja tuskailua kaiken kanssa, mutta minusta me päästiin aika nopeasti tänne sisälle ja elämään normaalia elämää. Pahempaa kulttuurishokkia en ole kokenut, mitä nyt mielenosoittelu ja kaiken polttaminen on hiukan shokeerannut. Mutta en pidä sitä kulttuurishokkina, kyllä se järkyttäisi missä maassa tahansa. Kuukauden lockdown koronan takia tuli ikävään saumaan siinä mielessä, että kaikki uusien tuttujen tapaamiset jäivät heti alkuvaiheessa tauolle. Mutta se oli vain kuukausi ja sen jälkeen ollaan saatu elää koronavapaata elämää.
Auringonnousu meidän lahdella
Tuttuja on tullut, elämä solahti aika hyvin omiin uomiinsa ja sain itselleni hyvät päivärutiinit aikaiseksi. Kymmenen kuukautta oli oikein mukavaa paratiisisaarielämää, mutta marraskuun puolivälistä asti on ollut tätä epävarmuutta ja minulla myös pelkoa miehen puolesta, kun hän on tuolla tehtaalla. Ja oikeastaan ollaan nyt yli neljä kuukautta odoteltu tietoa siitä, jatkuuko tämä tehdas täällä vai lähdetäänkö me jonnekin muualla. Neljä kuukautta alkaa olla aika pitkä aika pitää kaikkia suunnitelmia holdissa. Niinkin yksinkertainen asia, kuin uuden ruokapöydän hankinta on ollut juuri tuon neljä kuukautta jäissä, kun en viitsi ostaa mitään, jos täältä lähdetäänkin pois.
Onneksi välillä pääsee vaikka näille pikkusaarille, pois täältä kaupungista.
Pahaa pelkään, että hyvää ratkaisua ei ole näköpiirissä tehtaan tai tällä hetkellä tehtaiden osalta, kun tuo Ranskan iso SLN on myös blokattuna ja heillä alkaa olla erittäin kriittiset tilanteet päällä. Monta tuhatta työpaikkaa sielläkin vaarassa. Ja jos ja kun nämä molemmat tästä kaatuvat, niin sitten kaatuu tämä yhteiskunta samalla. Kanakien vastaus tähän on, että itsenäistytään ensin ja katsotaan sitten miten saadaan tämä pyörimään. Seuraava itsenäistymisäänestys lienee jo ensi vuoden huhtikuussa ja tunnelma kiristynee siihen saakka. Ellei räjähdä sitä ennen.
Plussan puolella ollaan
No mutta kuitenkin, plussan puolella ollaan, vaikka täältä täytyisi lähteäkin. Ollaan saatu asua vuosi trooppisella Tyynenmeren saarella, nähty upeita paikkoja, syöty mereneläviä riittävästi, löydetty expatien lisäksi paikallisia tuttuja, tutustuttu paikalliseen elämään. Tiedän mistä kaupasta löytyy mitäkin. Ja ollaan opittu ranskaa! Se oli minulle yksi tärkeimmistä jutuista, enkä olisi tätä mitenkään muuten oppinut, kuin tulemalla tällaiseen ranskankieliseen maahan. Onneksi on tuttuja, jotka eivät puhu englantia, niin on ollut pakko sönköttää ranskaksi. Mitä olen myös oppinut – ainakin vähän – on kärsivällisyyttä ja rennompaa ajattelua. Toki se edelleen rasittaa, jos vessapytyn korjaajaa joutuu odottamaan kuukauden, mutta muuten Casse pas la tête on ihan hyvä sanonta. Se ei vaan sovi eurooppalaiseen oravanpyörään.
Yksi lempipaikoistani, Dumbéan joki
Mitäs vielä olen oppinut? Snorklaamaan, ajamaan autolla keskellä tietä ja ilman valoja. Ja parkkeeraamaan ihan miten sattuu ja minne sattuu, koska ei sillä niin väliä. Olen myös oppinut käyttämään tuulilasin sisäpuolella heijastavaa alumiinipeitettä, koska muuten ratti on niin kuuma, ettei siihen voi koskea. Puhumattakaan turvavyön metalliklipsusta. Ollaan myös totuttu näihin keleihin niin, että kun nyt yhtenä päivänä oli poikkeuksellisesti 25 astetta lämmintä (siis viileää), niin laitettiin autossa lämmitys päälle 27 asteeseen. Uimisen jälkeen palellaan ja autossa on 29 astetta 😄.
Tuo alumiinipeite on muuten samanlainen, kuin meidän avaruushuopamme. Yksi meidän kuuluisista ostosreissuistamme joskus 15 vuotta sitten meni niin, että lähdettiin ostamaan ehkä hammasharjan päitä ja eksyttiin Partiokauppaan. Jossain mielenhäiriössä (minä varmaan näin meidät vaeltamassa Lapissa) ostettiin teltta, rinkat, minipienet makuupussit, avaruushuopa (uusinta uutta), Trangia ja jotain muuta retkeilykamaa. Lähdettiin prätkän kanssa testaamaan telttaa Ähtäriin ja sattui tulemaan sellainen kesäyö, että lämpötila laski johonkin kahdeksaan asteeseen, eikä meillä ollut kuin tuo avaruushuopa 😂. Puolen yötä avaruushuopa kahisi teltassa, kun yritettiin kumpikin kilpaa kääriytyä siihen. Sitten luovutin, puin prätkävermeet päälle ja käärin miehen siihen avaruushuopaan. Sen jälkeen ei ole telttailtu…… Täällä on mielettömät määrät hienoa retkeilytavaraa, mutta aina kun katson johonkin sellaiseen päin, mies sanoo todella kovaäänisesti EI!
Kyllähän näissä maisemissa voisi ehkä telttailla……
Kaikkee sitä oppii, kun vanhaksi elää
Olen oppinut kokkaamaan tonnikalaa lukuisilla eri tavoilla. Ja tietty myös mahi-mahia, marlinia, perroqueta (tätä ei saisi kauheasti syödä tähän aikaan vuodesta, kun se tekee niin hyvää koralliriuttojen uusiutumiselle) ja muita paikallisia kaloja. Osaan käyttää shekkivihkoa ja kerran jopa mietin, että onpa se muuten kätevä, jos ei ole käteistä mukana. Mies totesi siihen, ettei Suomessa ole sellaista tilannetta, etteikö voisi maksaa kortilla. Eikä juu taida ollakaan. Olen jopa tottunut tähän, että digitalisaatio on vasta alussa täällä ja lähimaksu on uusi juttu. Menen ehkä shokkiin, kun pääsen taas Suomeen. Enkä vähiten siksi, että olen nyt tottunut tolkuttoman hitaaseen nettiyhteyteen. Iltaisin se on välillä niin hidas, ettei sitä ehkä voi edes kutsua nettiyhteydeksi.
Osaan karkottaa torakoita (laakerinlehdet siellä täällä toimii). Olen oppinut kävelemään hitaasti, koska näillä keleillä ei voi edetä mun normaalivauhtiani. Ja laittamaan aurinkorasvaa heti aamulla automaattisesti. Ja sen, ettei tiskialtaaseen voi jättää mitään, koska iltapäiväaurinko paistaa siihen polttavan kuumasti. Olen myös oppinut sen, että vessapaperin reuna pitää aina taittaa rullan sisäpuolelle ja pytyn kansi laittaa kiinni, koska ikkuna on päivisin auki. Kaksi kertaa on tuuli puhaltanut koko rullan vessanpyttyyn ja muutama läheltä piti tilanne on ollut myös. Mies ei ole oppinut tätä vielä.
En ole muuten palanut pahasti kuin kerran, ja sekin tapahtui snorklailemassa, kun rasvasin erittäin huolellisesti yläselän ja niskan jne, joiden kuvittelin saavan aurinkoa, enkä ajatellut yhtään, että peppu kelluu myös pinnalla tai hiukan yläpuolella 🤦🏻♀️. Onneksi oli seuraaville päiville uimashortseja, kun en olisi voinut enää bikineillä snorklailla. Niin, olen myös oppinut, että uimaan kannattaa laittaa t-paita ja shortsit ihan varmuuden vuoksi. Tämä aurinko täällä on aika paljon polttavampi, kuin mihin olen tottunut. Ja siihen olen tottunut, että suurimman osan aikaa on hiki, eikä sille voi mitään. On polvitaivehikeä, mutta myös polven päällyshikeä, nilkkahikeä ja mitä näitä uusi tuttavuuksia onkaan. Enää en jaksa käydä näillä kesähelteillä kolmea kertaa päivässä suihkussa, kun se on ihan turhaa.
Yksi hienoimpia hetkiä oli tämä, kun nämä papukaijat kävivät viikon verran meidän palmussa syömässä kukintoja.
Ei niin koiraystävällinen paikka
Ihmiset ovat suurimmaksi osaksi mielettömän ystävällisiä ja kohteliaita, avuliaita myös. Joka päivä koiralenkillä tulee juteltua jonkun kanssa ja aamulla pitää sanoa kaikille hyvät huomenet. Tällä hetkellä tosin yleinen ilmapiiri on hiukan muuttunut näiden meidän superturvallisten kotihoodien ulkopuolella, eikä keskusta tunnu enää niin mukavalta paikalta. Kaikki on ehkä hiukan jännittyneitä ja odottelee, mitä tässä tapahtuu. Olen myös oppinut, ettei ulos tarvitse mennä vaikka aurinko paistaa. Se paistaa kuitenkin myös huomenna. Eikä useimmiten pysty olemaankaan ulkona, kun on liian kuuma. Maisemat kodin ikkunoista sykähdyttävät edelleen, eikä oltaisi voitu löytää hienompaa asuntoa ja mukavampia naapureita ja vuokraisäntää.
Meillä on koko merenpuoleinen seinä pelkkää lasia. Ja näkymä on upea.
Negatiivisinta on ehdottomasti se, että joudun nykyään joka päivä pelkäämään, kun vien koiraa, ettei mikään koira hyökkää sen päälle. Nyt on saldona neljä tappelua, joista viimeisimmän aloitti meidän koira eli ei hyvältä näytä. En tiedä mitä siinä tapahtui, kun en ollut itse lainkaan paikalla, mutta meidän koira saattaa nykyään ajatella, että hyökkäys on paras puolustus. Raukka kun on ollut niin isojen koirien hyökkäyksien kohteena (saksanseisoja, dobermanni, akita), ettei ilmeisesti aikonut odottaa hyökkääkö kyseinen rottweiler päälle vai ei.
Tämä Anse Vata on ollut ainakin vielä turvallinen aamulenkkipaikka
Tämä on aiheuttanut unettomia öitä minulle, kun en todellakaan halua, että koirasta tulee agressiivinen. Tämä homma täällä on täysin järjetöntä. Ihmiset pitää koiriaan irti, mutta eivät hallitse niitä lainkaan ja pahimmassa tapauksissa koirat karkailevat ja käyvät yksinään toisten koirien kimppuun. Meidän koira on nyt useamman viikon käynyt ison koiraporukan kanssa lenkeillä ja uimassa, eikä mitään ongelmaa ole ollut. Paitsi eilen. Täytynee unohtaa tämäkin palvelu ja jatkaa yksinään panikoimista. Jos tätä murhetta ei olisi, niin kestäisin varmaan paremmin nuo tehtaidenkin ongelmat, mutta nyt tuntuu, että pelättävää on vähän liiankin kanssa. Näillä hellekeleillä ei tosin voi nyt muutenkaan tehdä pitkää lenkkiä, kun koira läkähtyy.
Onhan vuodessa ollut tietysti aivan mahtaviakin koirahetkiä, kuten tämä. Meidän koirasta tuli yhdeksän pennun isukki.
Vähän erilainen vuosi
Menikö tämä vuosi nopeasti vai ei? Toisaalta meni, kun on ollut niin paljon uutta ja opittavaa. Toisaalta sitten taas koronasulku ja sen odottaminen, päästäänkö käymään Suomessa vai ei ja pääseekö tänne joku, teki tästä hyvinkin pitkän tuntuisen vuoden. Nyt odotellaan päästäisiinkö edes tänä kesänä Suomeen. Suomen rokotusvauhdista päätellen ei päästä…… Yhtään en ole vielä kuitenkaan pitkästynyt olemaan kotona, koska olen kehittänyt itselleni aika paljon jotain ohjelmaa. Nyt tosin on ollut poikkeuksellisen sateista ja on täytynyt pysyä kotona, mutta tällaiselle lukutoukalle sekään ei ole mikään ongelma.
Jos koronaa ei olisi, olisimme jo käyneet Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Koskaan ei pitäisi suunnitella asioita etukäteen, kun voi iskeä vaikka globaali pandemia, mutta tarkoitushan oli tehdä kaikki hankinnat Ausseista, kun täällä on niin kallista. Ja täältä ei todellakaan sai kaikkea, mitä olisi tarvittu. Tarkoitus oli myös, että salmiakki ja purkkalähetykset kulkisivat Suomesta säännöllisesti, ilman DHL:ää, mutta eipä sekään nyt sitten luonnannut suunnitelmien mukaisesti. Ja, että netistä voisi tilata tarvittaessa mitä vaan. Kaikkea ilman on selvitty, paitsi elo ilman salmiakkia oli kamalaa. Nyt sitäkin taas on.
Onhan nämä maisemat upeita. Mieletön tämä laguuni tässä ympärillä.
Miehen mielestä vuodessa ei ole ollut mitään muuta vikaa, kuin ne kaksi iilimatoa, jotka meihin jäi kiinni murtovedessä uidessa. Mutta ne oli onneksi aika pieniä. Tulipahan sekin koettua, vaikkei iilimadot mitenkään erityisesti minun bucket listallani olleetkaan 😆.
Joulu tuli ja joulu meni. Paljon oli hauskaa ohjelmaa, hyvää ruokaa ja seuraa, mutta joulufiilistä ei kyllä löytynyt. Otin kaikki koristeet pois heti jouluviikonlopun jälkeen, kun joulu tuntui loppuvan täällä ihan seinään. Ainakin meistä tuntui siltä. Toisin kuin Suomessa, jossa välipäivät ovat vielä sellaista ihanaa joulun jälkifiilistelyä ja laskettelua uuteen vuoteen. Täällä joulukoristelu ja jouluhöösäys alkoi kaupoissa heti Halloweenin jälkeen ja koristeet on itse asiassa edelleen paikallaan, vaikka loppiainenkin meni jo. Ja tällaista määrää koristeluja, jouluvaloja ja joulutavaraa en ole kyllä usein nähnyt. Koko rantakatu monen kilometrin matkalta on valaistu, kaupoissa on mitä älyttömimpiä joulukoristeita (suosikkini tietysti Heil Pukki) sekä koristeena että myynnissä ja keskustan Place de Cocotiers oli ihan mielettömän upeasti valaistu.
Suosikkini, Johnston-supermarketin Heil-Pukki. Ja sitten yksityiskohta Geant-supermarketin over the top-valoista (niitä oli paljon, suorastaan ällistyttävän paljon). Tässä minusta jääkarhu on ajamassa pukin rekeä takaa, poro on pelästynyt ja lähtenyt liian jyrkässä nousussa lentoon ja pukki on pudonnut kyydistä.
Cocotiersillä oli myös valtava ”joulukuusi”, jonka jalka toimi samalla Joulupukin kirjeiden postilaatikkona. Toisessa päässä olevassa musiikkipaviljongissa oli jouluohjelmaa joulukuun alusta alkaen joka ilta. Kunnes siis alkoi tämä mellakointi ja muu häiriköinti ja koko joulu niin sanotusti peruttiin. Tästä perumisesta käytiin paikallisessa kaupunginhallituksessa paljon pidempi keskustelu, kuin muista asioista.
Cocotiers ja musiikkipaviljonki olivat tosi kauniisti valaistu. Sääli, että ne jouduttiin ottamaan kesken kaiken pois.
Kaikesta tästä joulukoristelusta ja joulutavarasta huolimatta me emme oikein saaneet minkäänlaista joulufiilistä aikaiseksi. Edes mun luottokoristeeni, jotka raahasin Suomesta, eivät auttaneet. Koko ajan tuntui vaan siltä, että olen laittanut koristeet väärään aikaan. Vaikka ei olla ennenkään vietetty aina itse joulua Suomessa, niin joulukuu saa kuitenkin oikean fiiliksen aikaan. Täälläkin on illalla pimeää eli jouluvalot loistavat kauniisti, mutta niillä ei ole sitä samaa merkitystä valon tuojina, kuin kotona.
Yksi ystäväni sanoi, että täällä ollaan tosi jouluihmisiä ja valtavalla valo- ja koristemäärällä yritetään kompensoida sitä, että tämä trooppinen ilmasto ja maisema ei oikein luo joulutunnelmaa. Koristeet ovat aika amerikkalaisia (Geantin supermarketin kaksi jättimäistä jouluasuista Paavo Pesusientä varsinkin) ja joulukrääsä todella kiinalaista, mutta oletettavasti tanssivat joulukaktukset, partavalot ja raketilla (tai vaihtoehtoisesti lentävällä lautasella) lentävät joulupukit kuitenkin menivät kaupaksi, kun ne kaupasta hävisivät. Ja nämä lumet ja jääpuikot menivät nopeasti. Ehkä olisi pitänyt ostaa, mutta en oikein uskonut pääseväni niillä tunnelmaan. Ehkä joku joulumusiikki olisi saattanut auttaa, mutta täällä muzak pysyi kaupoissa sinä normaalina disco, pop, reggae, tahiti -sekoituksena.
Mitäs sitten söisi?
Miehellä oli onneksi pidempi joululoma ja yritettiin miettiä, mitä sellaista ruokaa täältä saadaan, mikä toisi joulun. Äiti lähetti Suomesta savustuspusseja savukalaa varten, mutta koska yritin hoputtaa tullia, että olisin saanut pakettini jouluksi, niin tulli päätti tietysti tehdä paketille erityisen tarkan tarkastuksen. Sinne se siis jäi suklaineen ja Vihreine kuulineen. Ja savustuspusseineen. Ja salmiakkineen. Sain sen uuden vuoden aattona, kun lähdin kysymään, että mikä tässä oikein maksaa. Paketista muuten sen verran, että sinne oli mukavana yllärinä joutunut joukkoon paketillinen vegaania voita. Voitte varmaan arvata, mitä sellainen paperikääreissä oleva rasva saa aikaiseksi kolme viikon heittelyn plus hellekelien jälkeen. Hetken täällä pyyhin ja putsasin purkka- ja salmiakkipusseja. Tilasin siis kaikki, mitä haluttiin kaupasta kotiinkuljetuksella äidille, ja ostokset meni sellaisenaan DHL:n laatikkoon. Olispa ollut edes Domino-keksipaketti tai joku vähän mukavampi ylläri, jos sinne vahingossa piti joku väärä tuote mennä. Mutta että voita 😬.
Löydettiin vähän sinnepäin kinkku, löydettiin myös hyvää lohta, josta piti tulla sitä savulohta ja sitten tein jättimäärän lihapullia äidin reseptillä. Niistä tosin syötiin paistovaiheessa 2/3, mutta parhaimmillaan ne onkin silloin. Resepti taitaa olla alunperin mummun ja koska suvussa on lihapullamestareita, en ole yrittänyt kuin kerran aikaisemmin tehdä niitä (ja siitä on kohta 20 vuotta aikaa). Mutta nyt ei ollut paljon vaihtoehtoja, äiti on liian kaukana. Aattona tuli paniikki, että pitää saada rosollia, mutta tietysti just silloin kaikki punajuuret ja porkkanat oli sold out. Täällä ei kannata saada mitään sellaista ”ai että nyt tekis mieli”-kohtausta. Sitä jotain ei kuitenkaan juuri silloin ole.
Saatiin siis ruuat mietittyä ja olin onneksi tilannut ison määrän kuppikakkuja joululahjoiksi, kun naapurit päättivät pitää jouluaattona pienen piirin juhlat eli nautimme Le Réveillon de Noël heillä (aaton messun jälkeinen juhlaillallinen). Lupasin viedä ison savulohen ja niitä kuppikakkuja, mutta koska ne savustuspussit jäivät sinne tulliin, niin piti tehdä äkkiä graavia ja mun joulubravuuriani eli jouluista lohipastramia. Molemmat upposivat niin hyvin, että oli ilmeisen onnistunutta. Ja onneksi oli ne kuppikakut. Täällä on muuten jouluaattona ilotulituksia, mikä oli aika yllätys. Oli oikein mukava aattoilta ja meni aika (todella) myöhään. Syötiin melkein se kuusi tuntia, mikä on kuulemma normi aattoillallisen kesto Ranskassa. Kun vietiin koiraa, niin meidän kadulla oli muitakin jouluaattoyön myöhäisulkoiluttajia ja kaikilla vähän parempaa päällä 😄. Joulun perinneruokia Ranskassa ja myös täällä on hanhenmaksa ja kylmäsavulohi.
Köyhät kutsuttiin joulupäivänä lounaalle
Meidät oli kutsuttu myös Joulupäivän lounaalle yksille tutuille tähän saman kadun varrelle ja käsitin, että mennään ihan kevyelle hanhenmaksa-Sauternes-lounaalle. Rouva oli selittänyt Ilpolle, että on vanha tapa kutsua köyhiä joululounaalle ja virnisteli päälle. Ajatteltiin, että ok, mikäs siinä, hanhenmaksa kelpaa aina. No kun saavuimme paikan päälle, siellä oli lapset ja lapsenlapset ja muita sukulaisia. Oli aluksi jokseenkin vaivautunut olo, mutta se meni siinä pyörityksessä aika nopeasti ohi. En tiedä kutsuisiko kukaan Suomessa puolituttuja joulupöytään sukulaisten kesken, mutta arvostan tätä kutsua aivan mielettömästi.
Ennen lounasta avattiin joululahjavuori ja sitten siirryttiin lounaspöytään. Pöytä oli täynnä osterivateja ja valtavia hanhenmaksavateja, viinikellarista haettiin vuosikerta-Sauternesit ja alettiin syödä. Kun saatiin yksi hanhenmaksavati puoleenväliin, tuotiin toista laatua hanhenmaksaa taas pari kiloa. En ole pitkään aikaan syönyt ostereita (hanhenmaksaa täällä tulee syötyä vähän väliä, sitä on kaikkien luona alkupalana ja syödään sitä usein kotonakin, koska sitä nyt on joka kaupassa ja kioskissa) ja innostuin syömään niitä aika paljon. Plus sitä hanhenmaksaa. Välillä täytettiin osterivadit ja jossain välissä myös kylmäsavulohivati jne jne. Ajattelin siinä, että tämäpä mukava kevyt lounas ja illalla syödään sitten se kinkku ja ne lihapullat ja vietetään suomalainen joulu ihan kaksin.
Pieniä joululahjavuoria, mutta avausprosessi oli nopea kuin mikä. Ja sitten syötiin. Ja syötiin vähän lisää. Ja juotiinkin vähän. En käynyt katsomassa kuinka iso viinikellari tässä talossa on, mutta ilmeisen iso. Kaikkia erikoisherkkuja sieltä löytyi koko ajan lisää.
Vähänpä tiesin, vaikka olisi kai pitänyt arvata. Kaiken tämän syömisen jälkeen pöytä siivottiin (meidän koiralle heitettiin osterivatien jääpalat, että hän saisi hiukan Suomi-fiilistä maatessaan niiden päällä 😂) ja seuraavaksi tuli lämmin hanhenmaksa rypäleiden kanssa. Ehkä parasta, mitä olen syönyt. En yleensä tykkää hanhen- tai ankanamaksasta lämpimänä, mutta tämä oli jotain aivan taivaallista. Sain tietysti reseptin, pitää testata ja laittaa sitten tännekin. Eikä tässäkään tietenkään vielä kaikki (onneksi oli joustava mekko), seuraavaksi pöytään tuli pääruoka eli valtava paisti ja pari vuokaa lisukkeita. Uhhuh.
Tämä. Parasta, mitä olen vähään aikaan syönyt. Ei näytä kovin herkulliselta, mutta aijai, miten hyvää. Meidän koira sai nuolla vadin ja talon koirat katselivat vierestä. En tiedä ymmärsikö meidän koira mitään tämän päälle 😄
Ehkä tämä oli se hetki, kun tuli hetkeksi joulufiilis, kun oli niin ähky ja paljon kovaäänistä puheensorinaa ympärillä (äidin puolen sukuni ei ole sieltä hiljaisemmasta päästä). Jälkiruokana oli vielä kolme erilaista kakkua, mutta en kertakaikkiaan kyennyt enää niihin. Isäntä oli kaivanut tässä vaiheessa viinikellarista jo vaikka mitä, kaikkia maisteltiin mukavasti vain pieniä lasillisia. Vyöryimme kotiin ja olimme ruokakoomassa koko loppupäivän. Se siitä suomalaisesta jouluillallisesta. Tästä lounaasta ja seurasta tuli muuten mieleeni yksi lapsuuteni lempikirjoista eli Oi ihana toukokuu. Luin sitä mummulassa ja koska siitä tuli aina nälkä, niin mummu leipoi voisarvia tai jotain muita herkkuja syötäväksi.
Ruuan jälkeen koirat pääsivät uima-altaalle ja tämän session jälkeen olin yhtä märkä kuin koirat. Siinä oli hyvä tekosyy lähteä vyörymään vatsa edellä kotia kohti.
Sitten syödään taas
Tapaninpäivänä saatiin vihdoin pidettyä meidän suomalainen joulumme ja kylläpäs kinkku ja lihapullat olivatkin hyviä. Ja se graavilohi. Ostin jouluksi hanhenmaksaa, mutta sitä ei todellakaan tehnyt enää kauheasti mieli. Sunnuntaiksi meidät oli taas kutsuttu lounaalle uusien tuttujen luokse. He ovat todellisia paikallisia eli rouva on viidennen polven caledonienne ja mies kolmannen. Rouvan esivanhemmat ovat tänne tulleita vankeja toiselta puolelta ja toiselta sitten taas sitä ”parempaa väkeä” eli hallintovirkamiehiä. Miehellä on myös hyvin tyypillinen tausta eli hänellä on aasialaiset ja wallislaiset isovanhemmat. Vietiin sinnekin lohipastramia ja edelleen kelpasi hyvin. Voin siis aloittaa täällä lohiherkkujen valmistuksen 😄. Ruoka oli ihana aasialais-caledonialais-ranskalainen miksaus ja seura oikein hyvää. Tämä pariskunta haluaa selvästi petrata englannintaitojaan, joten heidän kanssaan puhuttiin pääosin englantia. Kaikki muut on mennyt ranskaksi, joten kyllä se kieli alkaa tästä pikkuhiljaa sujua.
Sitten oli pari rentoa välipäivää (paitsi maanantaina olisi ollut naapurin 60-vuotisjuhlat, jotka valitettavasti jouduttiin jättämään väliin). Mies oli välipäivät töissä eli neljä päivää taas tehtaalla ja minä olin kanavahtina kotona, koska talon omistaja on lomalla. Yhden naapurin koira melkein tappoi kanan juuri ennen minun vahtivuoroani. Meidän koira ja kana ovat tulleet ihan ok toimeen, mutta nyt tietty kana oli niin shokissa, ettei meidänkään koira ollut yhtään kiva. Tämä samainen koiranomistaja-naapuri kutsui minut heille uudenvuoden aattona, mutta päätin sitten olla koiran kanssa kotona, kun en tiennyt paljonko täällä ammutaan ilotulitteita. Oli kohtalaisen rauhallinen ilta, mutta kahdeltatoista herättiin aikamoiseen paukkeeseen ihan tässä meidän kadulla. Ja sitten joskus aamuyöllä oli vielä toinen rupeama, mutta siinä vaiheessa käännettiin koiran kanssa molemmat vaan kylkeä.
Tammikuun ensimmäisenä päivänä täällä oli kaupungin järjestämä ilotulitus, jota oltiin jo odotettu kuin kuuta nousevaa. Nähtiin nimittäin ennen tänne tuloa se edellinen ilotulitus ja oli kyllä huikea. Hiukan oli puhetta tämänkin perumisesta mielenosoitusten vuoksi, mutta ei sitä sitten onneksi peruttu. Seinänaapureiden terassi on suoraan sinne tekosaarelle, mistä raketit ammutaan, joten olimme kutsuneet itsemme kätevästi heille 😁. Ilotulitus oli upea, kesti 20 minuuttia ja musiikit sai kuulumaan radiosta. Ainakin Facebookissa sen voi katsoa täältä. Parempi se olisi tietysti ollut, jos olisi soitettu Daruden Sandstorm, mutta eivät nämä taida tietää täydellisistä ilotulitusmusiikeista mitään 😉.
Uusi vuosi, mutta vanhat kujeet
Vuosi on alkanut hyvin sateisena ja todella kuumana. Kuivattelen tässä edelleen uuden vuoden aattoyönä kastuneita terassikalusteiden tyynyjä. Ovat kauniisti homehtuneet tietysti, kun tässä on mennyt reilu viikko niitä kuivatessa. Kaikki muukin homehtuu näillä keleillä (ja ruostuu). Vuosi alkoi tietysti myös parilla tuhopoltolla tehtaalla ja yhdellä vakavammalla väkivallalla turvallisuushenkilöä kohtaan, joten ei tämä paremmalta näytä kuin viime vuosi. Mitään ratkaisua ei näytä olevan luvassa. Pitää keskittyä nyt sitten nauttimaan maisemista, vaikka vähän alkaa tämä odottelu ja epätietoisuus rasittaa.
Loppiaisena perinteisiin kuuluu syödä Galettes des Rois eli kolmen kuninkaan (meillä kolme Itämaan tietäjää) kakku tai piirakka, mikä se onkaan ja sitä on nyt sitten syöty useampaan kertaan. Onnistuin saamaan ensimmäisestä kakusta sen sisään leivotun pienen keraamisen jutun (yksisarvinen, hahmot vaihtelevat todellakin laidasta laitaan) ja sain kruunun päähäni. Olin siis päivän kuningas/kuningatar ja kuulemma saan määräillä koko vuoden. Mies sanoi, ettei siinä mitään uutta ole 🙄. Lauantaina oltiin alakerran naapurin synttäreillä ja siellä oli synttärikakkuinakin galettea. Ja tänään oli pakko ostaa vielä yksi, tosin annoin siitä puolet naapurin rouvalle, kun ei tällaista kukaan yksin saa syötyä.
Tällainen kakku. Tulee kruunun kera, että kuningas/kuningatar saadaan kruunattua. Ja tällaisia pieniä, keraamisia juttuja siellä kakussa sitten on. Alunperin se on ollut papu, mutta nykyään tällaisia. Mietin, että miten käy, jos tätä kunnolla puraisisi. Hammaslääkäreillä jonoa aina loppiaisen jälkeen?
Oli muuten mielenkiintoista nähdä kerrankin kunnon paikalliset bileet, kun olen kuullut ja lukenut, että täällä juhlitaan aika paljon. Ja kyllä, me menimme pari tuntia juhlien alkamisen jälkeen paikalle, ja samppanjaa oli selvästi virrannut jo muutaman laatikollisen verran. Plus muita juomia. Tämä porukka oli pelkästään ranskalaisia, kaikki asuneet täällä 15-25 vuotta, joten oli mukavaa ja mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan täällä asumisesta ja nykytilanteesta. Tosin kahdeksan aikaan illalla, kun juhlat olivat kestäneet seitsemän tuntia, todettiin, että ei me ymmärretä enää mitään lievästi humalaisesta ja todella nopeasta ranskasta, joten lähdettiin kotiin. Bileet jatkuivat aika kosteina ja aika myöhään. Mutta oli kyllä todella hauskaa, vaikka kaikki olivat vanhoja tuttuja keskenään, niin ei tullut yhtään ulkopuolinen olo. Ja niin, kuulemma kannattaisi vaan relata, polttaa vähän paikallista maria ja juoda samppanjaa, eikä miettiä vakavia tehdasasioita. Oui, oui 😅. Siitä sitten hyvä uuden vuoden lupaus itselle. Relaa (ilman sitä maria).
Viime viikko alkoi mellakoilla ja päättyi 25000 ihmisen rauhanmarssiin. Ja siinä välissä oli ihan liian tapahtumarikasta minun makuuni. Tämä viikko alkoi tulipaloilla ja tuhotöillä, mutta nyt loppuviikko on ollut hyvin rauhallinen. Jopa pelottavankin rauhallinen, koska mietin koko ajan, mitä nuo porukat oikein suunnittelevat ja koska kosahtaa seuraavan kerran.
Tämän aikaisemman postaukseni jälkeen eli edellismaanantaina illalla koko päivän mellakoiden jälkeen Korea Zinc vetäytyi kisasta. Josko se oikeasti koskaan olikaan mukana, koska Ranska ei saanut heihin mitään yhteyttä edes diplomaattiväyliä käyttämällä. Sen jälkeen alkoi huhu, että Ranskan valtio on painostanut Korea Zincin pois ja Sofinor hyppäsi takaisin kehään uuden Plan B kumppanin kanssa. Jota eivät tosin paljastaneet kuka se oli. Maanantain mellakoissa pidätettiin 47 ihmistä, jotka ovat nyt sankareita, ja joiden nimiä luettiin kanakien tilaisuuksissa. Osa heistä sai jo tuomiotkin, koska ainoa, mikä täällä toimii todella nopeasti on tuo oikeuslaitos. Mutta pakkohan se on, kun täällä tapahtuu rikoksia niin paljon ihan normaalinakin aikana.
Korea Zincin ilmoituksen jälkeen Ican ilmoitti jatkavansa taistelua, koska heidän mielestään on parempi, ettei kukaan sitten saa tehdasta ja ilmoittivat myös blokkaavansa kaikki ruokakaupat. En käsitä miten se olisi ollut edes mahdollista, mutta peruivat sen sitten kuitenkin, kun Sofinor tuli sen Plan B:nsä kanssa takaisin kisaan.
Onneksi takataskussa on aina Plan B
Samana päivänä tehtaalle pääsi livahtamaan pieni porukka aktivisteja ja mies seurasi siellä, kun santarmit jahtasivat niitä. Kiviä ja kyynelkaasua lenteli, mutta hänellä on onneksi aina muutenkin kypärä päässä ja kaasunaamari mukana. Kaikkia varoitettiin lentävistä kivistä, mihin hän ilmoitti vanhana pesäpalloilijana, että osaa heittää niitä myös takaisin. Tiistaina oli kauhun hetkiä, kun Goron kaivokselta varastettiin iso kaivoskuormaaja (sellainen jättijätti) ja sillä lähdettiin ajamaan kohti tehdasta, tarkoituksena ajaa porttien läpi. Santarmit saivat sen kyynelkaasulla (ja ehkä vähän muillakin ammuksilla) pysäytettyä, joten sillä hetkellä tehtaalle ei päästy tunkeutumaan. Mies tuli tiistaina illalla kotiin Ranskan laivaston aluksen saattelemana. Minä huokaisin helpotuksesta.
Kieltämättä hiukan pelotti lähteä hakemaan miestä laivalta, mutta mentiin yhden tutun kanssa peräkanaa ja parkkeerattiin vierekkäin. Meillä oli tietysti meidän huikeat ”vahtikoiramme” mukana. Heidän koiralla on ääni ja meidän koiralla koko 😄. Meidän koira on kyllä kova vahtimaan ja suojelemaan minua, kun olen yksin kotona tai autossa. Iso koko ja syvältä tuleva, matala murina on tuntunut auttavan aika hyvin. Heidän koiransa supertaito on järkyttävän kova ja kimeä ääni, joka karkoittaa lähelle pyrkivät. Tämä koira oli kerran meillä yötä, eikä hän ollut vielä sisäsiisti, joten yritin rajata hänet yöksi eteinen-kylppäri-akselille. Kuuntelimme pari tuntia kaikissa oktaaveissa kulkevaa oopperalaulua (sitä kuunteli koko naapurusto luultavasti) ja sitten oli pakko päästää koira nukkumaan meidän makuuhuoneeseemme. En ole ikinä tiennyt, että koirasta voi lähteä sellaisia ääniä 😂.
Varsinaiset vahtikoirat 😄
Keskiviikkona pieni tyvenen hetki….
Keskiviikkona tuli tieto, että Prony Resources eli tämä uusi konsortio Trafiguran kanssa, on allekirjoittanut sopimuksen ja kauppa on valmis. Me huokaisimme helpotuksesta, koska olemme tyhmiä eurooppalaisia, emmekä vieläkään ole saaneet aivoja käännettyä tähän uusikaledonia-asentoon. Vähänpä tiedettiin. Ican julisti jatkavansa taistelua ja ennemmin tehdas kokonaan nurin, kuin Trafiguralle. Joka on maailman epäluotettavin, korruptoitunein, hämärin ja ympäristöä tuhoavin yritys. Onhan sillä hiukan epämääräistä mineraalikauppaa ollutkin Afrikassa, mutta käsittäkseni Terrafame ei ole ainakaan kärsinyt siitä, että Trafigura omistaa siitä 30%. Täällä se nyt kuitenkin on paholaisesta seuraava ja kukaan kanaky ei lepää, ennenkuin Trafigura on vetäytynyt.
Valen sopimusuutisen jälkeen tuli käsky, että kaikenlaisten aseiden (teräaseet, ampuma-aseet) kantaminen on kielletty sunnuntaihin saakka. Enpäs tiennyt, että ne on yleensä sallittu 🤨. No valkoinen popula rikkoi tätä minusta koko ajan tai sitten levitetyt videot olivat aikaisemmilta päiviltä. Käsittääkseni täällä on aseita erittäin paljon sekä tribuissa että valkoisilla, koska metsästys on suosittu harrastus. Ja ehkäpä on varauduttu myös tällaisiin tilanteisiin. Minun pippurisuihkeeni ja teleskooppipatukkani eivät olleet listalla, joten ne ovat pysyneet mukana joka koiralenkillä.
Keskiviikkona Ican, USUP ja muut kanakien konklaavit ilmoittivat, että he ovat valmiita avaaman tiesulkuja hetkeksi, jotta ihmiset pääsevät täydentämään varastojaan. Tulkitsin tämän niin, että heiltä on Number One-oluet loppu ja veikkaus taisi osua oikeaan, koska ilmoituksen jälkeen tuli välittömästi säädös, että alkoholin myynti, kuljettaminen ja nauttiminen on kielletty torstaista kello 5 sunnuntai keskiyöhön saakka. Viini kun ei ole alkoholia, niin viinikaupat näyttivät olevan kuitenkin auki sekä torstaina että perjantaina. Sen jälkeen en ole kotoa juurikaan poistunut muuta kuin koiralenkeille.
Tiesulkujen mestarit asialla.
Jokaisena päivänä oli sellaisia pieniä rengaskasoja tulessa, samoin autoja poltettiin kaikilla tiesululla (ja yksi huoltoasema) ja Nouméan ulkopuolella asuvat olivat jumissa kodeissaan, osa olleet jo viikonlopusta asti. Mont Doresta järjestettiin venekuljetuksia Nouméaan, jotta ihmiset pääsisivät töihin. Valkoiset alkoivat tehdä vastablokkauksia ja kokoontua yhteen ja videoiden perusteella he olivat varustautuneet myös aseilla. Ei siis mitenkään dialogia edistävää toimintaa. Mutta tietysti alkaa mennä hermot, kun olet viidettä päivää tiesulun takana, etkä saa palkkaa, kun et pääse töihin. Täällä oli vielä ylioppilaskirjoitusten loppukokeita menossa ja kouluja jouduttiin sulkemaan näiden mellakoiden sun muiden takia. En tiedä miten nämä asiat sitten ratkotaan.
Tiesuluista oli muodostunut jo sellaisia, että niiden purkamiseen tarvittiin nyt kauhakuormaajia, kun vihdoin päästiin sopuun niiden avaamisesta. Eikä niitä ihan hetkessä avattu. Paikalle tuotiin kuorma-autoilla maakasoja, kaadettiin puita siihen päälle ja sitten sytytettiin ympärille vähän autoja. En tiedä montako autoa viime viikolla varastettiin ja poltettiin, mutta facebookin varastetut autot-ryhmä on ollut ainakin täynnä ilmoituksia. Ja näin nyt juuri videota St.Lousin tribun kohdalta Radio Cocotiersin facessa ja penkat on täynnä palaneita autoja. Meidän neiböhood on onneksi tosi turvallinen, eikä kukaan ole vienyt meidän vanhaa Tiguania 😄. Yksi syy, miksi piti ostaa tuollainen vanha ja mielellään huomaamaton auto oli nämä autovarkaudet.
Muutenkin alkaa olla olo, että ihan kiva olla kättä pidempää, vaikka tosiaan tämä meidän naapurusto on varmaan viimeinen, missä tulee näkymään mitään mellakkaa. Ihan valkoisten kuplaa koko Anse Vata ja Val Plaisance. Yksi vanhempi rouva urputti minulle, kun koira käveli rantakadun nurmikolla, että poliisi tulee ja sakottaa ja mietin, että ehkä ne kaikki poliisit ovat kuitenkin nyt tiesuluilla ja estämässä mellakoita. Mutta toki saa sakottaa, jos aikaa on ja koira ei siinä saa kävellä. Luulen, että rouva ei ole lukenut uutisia tai katsoo, ettei se kosketa hänen kuplaelämäänsä lainkaan. Tai sitten hän on paikallisia ja niin paatunut, ettei tämä ole hänestä vielä yhtään huolestuttavaa.
Kunnes torstaina sitten räjähti taas kunnolla!
Torstai oli tähän astisista pahin päivä. Ensinnäkin kanakit hermostuivat, koska valkoiset eivät avanneetkaan tiesulkuja ja tuli kauhesti valitusta, kun heidät on blokattu. Ehkä tämä tiesulkuasia oli kuitenkin hämäystä, koska iltapäivällä tehtaalle hyökättiin kahdesta suunnasta ja sisäpuolella oli jo väkeä, joka osallistui tähän hyökkäykseen. Ja luultavasti joku omista työntekijöistä auttoi heitä, koska valvontakameroiden piuhat osattiin katkaista. Juuri tätä ennen oli käynnistetty Valen tehdasta varten yhdessä viranomaisten kanssa muinoin tehty hätäsuunnitelma, mutta paikalle ei kai oltu siinä vaiheessa vielä saatu lisää santarmeja eikä sotilaita.
Kaikki työntekijät evakuoitiin, paitsi pieni ryhmä mm. miehen työntekijöitä jäi rikkihappotehtaan valvomoon turvaan ja alkoi ajaa tehdasta alas niin hallitusti kuin se hätätilanteessa punaisia nappeja painaen nyt oli mahdollista. Viitisenkymmentä henkilöä taisi jäädä sinne sotatantereelle ja 314 ihmistä evakuoitiin. Tämä tiesi siis sitä, että miehellä alkoi kotona 24/7 työnteko. Tehtaalle lennätettiin sotilaita (tai GIGN, joka on sotilaallisempi versio santarmeista, en ole niin perillä näistä kaikista) ja tilanne saatiin jonkinlaiseen haltuun. Mutta santarmit ja sotilaat joutuivat kuitenkin ampumaan mm. kahta autoa, joilla yritettiin ajaa santarmien päälle.
Tilanne oli todella kaoottinen, koko hallintorakennus poltettiin, 14 työautoa poltettiin ja niiden lisäksi tehtiin tietysti niin paljon kaikkea muuta vahinkoa, kuin vain oli mahdollista. Koska hyökkäjillä tuskin on tietoa valtavan tehdasalueen kaikista laitoksista, olisi tässä ollut mahdollisuus aivan järkyttävään ympäristökatastrofiin ja tietysti ihmishenkien menetykseen. Täällä on vakaa uskomus, että rikkihappo voi räjähtää ja räjähdys veisi mennessään koko eteläisen provinssin, mutta eipä se tainnut hidastaa kanakien tahtia. Rikkihappo ei räjähdä, mutta saa paljon muuta pahaa aikaiseksi, jos se sieltä tehtaalta hallitsemattomasti leviää esimerkiksi tuohon maailman suurimpaan laguuniin, jolloin siitä tulee myös kaasupilvi. Eli kuolee korallit, kalat ja linnut, jos siinä sattuvat lentämään. Ehkä järjettömintä puuhaa, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Ei sillä väliä, tuleeko aiheutettua valtava ympäristökatastrofi tai vietyä henki parilta sadalta ihmiseltä, kunhan vaan heidän tahtonsa menee läpi. Minun aivoni ovat totaalisessa umpisolmussa, koska en mitenkään ymmärrä tätä touhua.
Tällaista jälkeä saivat aikaiseksi.
Ahneilla saattaa olla huono loppu.
Mikä on kyllä ihanaa on se, että torstaina tuli paljon viestejä, että onko mies kunnossa ja miten me voidaan. Iltalenkillä juteltiin taas sen pariskunnan kanssa, jolla on meidän koiran pentu ja rouva oli juuri yrittänyt soittaa minulle, että miten mieheni voi. Olivat kovin huojentuneita, kun mies olikin täällä eikä tehtaalla. Kuulimme heiltä todella pitkän stoorin tästä yhdestä henkilöstä ja koko tämän mellakoinnin ja hässäkän taustoista. Samana iltana samasta asiasta oli tullut pitkä stoori Caledoshpereen. Sen voi tuolta kopioida ja kääntää vaikka deepl.com:ssa.
Tiivistettynä: kun Vale on tullut tänne, ovat he tehneet 30 vuoden sopimuksen eteläisen provinssin ympäristöasioiden edistämisestä. Tätä varten on perustettu kolme järjestöä, jotka kaikki ovat tämän yhden henkilön perheen hallinnassa ja heille on maksettu 2 miljoona euroa vuosittain. Tämä kyseinen herra M. ei ole vastustanut Valen tehdaskauppaa mitenkään siihen saakka, kunnes hänelle ilmoitettiin, ettei Vale voi taata uuden ostajan jatkavan tätä ympäristösopimusta. Eli saattaisi loppua rahavirta. Vale myös ilmoitti lopettavansa maksut. Sen jälkeen herra M on vaatinut loppujen 18 vuoden rahat kerralla, mihin ei tietenkään ole voitu suostua. Tämän jälkeen perustettiin Ican ja alettiin huutaa Usine du Sud= Usine Pays-huutoa. Ja tämä kyseinen henkilö on nyt sitten sitä mieltä, että parempi tehdas alhaalla, kuin uuden konsortion alla, koska hän ei välttämättä saa sitä kahta miljoonaa euroa vuosittain. Ja koska pinnan alla väreilee jatkuvasti referendumin tuottama pettymys ja seuraavan odotus, on helppo masinoida porukkaa sanomalla, että rikkaudet pitää saada itselle, jotta itsenäistymisen jälkeen on rahaa pyörittää yhteiskuntaa. Just. Tämä herra M. on Ranskassa kouluttautunut oikeustieteen tohtori.
Tosin riippuu miltä puolelta tätä tilannetta täällä katselee ja kenen propagandaa (ja valeuutisia) kuuntelee, niin ahneutta on puolin ja toisin. Trafigura, Valen täkäläinen CEO, Province Sud ja keitäs muita niitä nyt vielä onkaan, ovat tietysti USUPin ja Icanin mielestä ahneita monikansallisia riistäjiä. Täällä on muuten tänään levitetty sellaista huhua, että kaikki Valen työntekijät ja alihankkijat haluavat myös päästä Trafigurasta (eli siis kai koko konsortiosta) eroon ja nyt kaikkien pitäisi äkkiä tukea heitä raukkoja. Ja vaatia Trafigura ulos täältä. Täytyy todeta, että kanakeilla toimii uutisointi ja somepäivitykset erittäin hyvin, se on hyvin organisoitua (kuten koko toiminta), erittäin kattavaa ja muut uutiskanavat tulevat vähän jälkijunassa. Tosin pieniä ylilyöntejä kiivaimmassa vaiheessa oli, niitä on sitten poistettu facesta ja nyt ihmisten kasvot on alettu peittää. Ei ole tietenkään järkevää näyttää kuka sitä autoa siinä juuri polttaa tai kuka tuhoaa koko kaivokselta tehtaalle johtavan tien, kuten yhdellä videolla näytettiin.
Tämä sittemmin poistettu ilmoitus, että kanakit ovat valmiita sisällissotaan, ellei Trafigura poistu täältä ja valtio löydä uutta ostajaa, hätkähdytti todella paljon. Sodalla ei kannattaisi uhkailla!
Mies joutui tietysti lähtemään perjantaina tehtaalle ja oli siellä tämän viikon keskiviikkoiltaan saakka. Tunnelmat ovat olleet siellä kohtalaisen rauhalliset. Viime lauantaina täällä oli iso rauhanmarssi, poliisin mukaan 23 000 ihmistä ja järjestäjien mukaan 30 000 ihmistä. Todella paljon kuitenkin, kun katselin videoita sieltä. En uskaltanut itse mennä paikalle, kun pelkäsin, että tilanne menee tappeluksi. Mikä itselleni pisti vähän liikaakin silmiin oli se, että marssi oli korostetun lojalisti eli ranskalainen. Tricoloreja oli siellä täällä ja näin jopa plakaatin, jossa luki, että kanakit eivät saa vietyä meiltä etelää.
Oletan todellakin, että suuri osa kanakeistakaan ei hyväksy tätä meneillään olevaa hässäkkää. Valitettavasti juuri kukaan ei uskaltanut osallistua marssille, koska se oli kielletty. Yksi rohkea nainen itärannikolta siellä oli ja meidän ranskan opettajamme oli sitten marssinut hänen kanssaan. Osa kanakeista on valitettavasti pakosta mukana näissä mellakoissa, koska muuten saatat saada fudut tribustasi, eikä sitten ole mitään muuta paikkaa asua kuin Nouméa. Osaa tribuista on uhkailtu ja painostettu todella paljon. Mikä muuten järkytti niissä videoissa torstain hyökkäyksistä oli se, että siellä näkyi teini-ikäisiä lapsia istumassa hallintorakennuksesta viedyillä toimistotuoleilla katsomassa, kun aikuiset ihmiset tuhosivat ja polttivat kaikkea minkä pystyivä. Ota lapsi mukaan töihin-päivä?
Kuin ruutitynnyrin päällä istuisi.
Sunnuntaina oli hämäävän seesteinen päivä paitsi, että upean kansallispuiston huoltorakennukset oli poltettu yöllä. Ja paitsi, että meidän koiran kimppuun kävi taas irti oleva koira, minulla ei ollut yhtään seesteistä. Rouva, joka minua auttoi ja joka soitti poliisit paikalle, selitti poliiseille, että tämän rouvan mies työskentelee Valelle ja on nyt siellä tehtaalla. Ja sitten kaikki katselivat minua ja nyökyttelivät vakavina 😂. Ehkä he ajattelivat, että siinä syy, miksi tuo tärisee noin paljon koiratappelun jälkeen, hänellä on hermot herkässä.
Seuraavana yönä poltettiin partiolaisten leirikeskus. Se ei todellakaan ole mikään vain valkoisille, vaan siellä on lapsia ja nuoria etnisyydestä riippumatta. Partiolaisten edustaja oli todella järkyttynyt, kun häntä haasteteltiin, että miten he liittyvät mitenkään tähän tehdasasiaan. Eipä muuten, mutta ovat tuolla vaaravyöhykkeellä eli etelän tribujen alueella. Koulujen kesälomat alkoivat eilen ja siellä piti tietysti olla iso partioleiri, mutta eipä nyt sitten ole. Surullista.
Tämän viikon maanantaina alettiin purkaa tiesulkuja sieltä sun täältä ja tehtaalla tuntui olevan rauhallista. Alihankkijoilta on loppunut työt melkein kokonaan, ja tutun tuttuja on jo joutunut työttömäksi. Koska täällä ei ole työttömyyskorvausta, on osan expateista harkittava jo muuttamista takaisin kotimaahansa. Illalla lähti sitten taas lapasista eli tehtaan viereisellä kaivoksella poltettiin rengasvarasto, työkoneita ja polttoainesäiliöt. Yksi polttoaineen kuljetusauto kaadettiin ja siitä valutettiin tavarat pihalle.
Tämä oli aika järkyttävää katseltavaa.
Koska tästä maanantain tuhopoltosta valui öljyä yhteen tehtaan lähellä kulkevaan jokeen, kääntyi monen kanta entistä vahvemmin näiden mellakoiden vastustamiseen. Monet kanakit julkaisivat paheksuvia kirjoituksia ja jopa FLNKS tuomitsi nämä teot. Ican ja USUP olivat jo hiukan aikaisemmin vetäytyneet vastuusta eli ilmoittaneet, että eivät he voi sille mitään, mitä jotkut nuoret tekevät. Mutta kuten minulle on useasti kerrottu, täällä ei tehdä mitään ilman käskyä ja hierarkia on kova. Ja jos ensin julistetaan, että tehdas alas hinnalla millä hyvänsä ja ollaan valmiita sisällissotaankin, niin hiukan oli laimea veto tuo ”emme me ole tästä vastuussa”.
Luonnonsuojelua parhaasta päästä 😠
Koko maan kaikki kaivokset oli aika pitkään blokattu, paitsi tietysti Sofinorin. Tarkoittaa sitä, että 10.000 ihmistä työllistävä SNL alkaa olla pulassa. Ai niin, heidän pohjoisessa olevan tehtaansa kuljetinhihna poltettiin taas, sellainen kilometrejä pitkä. Jos ei tule kaivoksilta tavaraa tehtaille, niin esimerkiksi tämä Nouméassa oleva tehdas joudutaan ajamaan osittain alas, ja tietyt laitokset eivät voi olla alhaalla kahta päivää kauempaa. Silloin on sitten sekin tehdas kaput ja ne 10.000 ihmistä työttömänä. Siihen sitten Valen 3000 ihmistä päälle. Ainoa, joka täällä sitten toimisi olisi tuo Sofinor, jonka kaikki bisnekset ovat menneet vähän niin ja näin. Ehkä he ajattelevat valtaavansa alas ajetut tehtaat ja jatkavansa tämän saaren nikkelikuninkaina.
Paratiisisaari helvetistä.
Eniten ihmetyttää se, että tämä tuntuu (Sonia Backen viisas lause) olevan ainoa paikka maailmassa, joka yrittää taistelemalla saada menetettyä tuhansia työpaikkoja ja ajaa alas tehtaita. Korona on kuitenkin kurittanut tätäkin taloutta ankaralla kädellä. Samoin tämä taitaa olla harvoja paikkoja, joka vastustaa kaikkia ulkomaisia investointeja ja tekee kaikkensa ollakseen hyvin vähän houkutteleva kohde. Toiseksi ihmetyttää se, että tässä maassa on kaksi rahanlähdettä: nikkeli ja Ranskan valtio. Jos koko kaivossektori ajetaan alas, kuten tässä saattaa käydä, jää ainoaksi rahanlähteeksi valtio, josta halutaan kuitenkin vimmatusti päästä eroon.
Kaikki joulujuhlat ja valon juhlat on peruttu, keskustan upeat joulukoristeet ja valot riisuttu pois ja tällä hetkellä keskustellaan ilotulitusten perumisesta. Asia mitä me olemme odottaneet koko vuoden, koska ilotulitus vetää vertoja Sydneyn ilotulitukselle.
En näe itse mitään poispääsyä tästä pattitilanteesta, niin että Prony Resources voisi jatkaa toimintaa suunnitellun mukaisesti. Vaikka herra M saisikin rahansa, niin pystyykö hän enää lopettamaan tätä Usine du Sud=Usine Pays-liikehdintää? Kaikki osapuolet ovat omissa poteroissaan ja todella kaukana toisistaan. Ministeri on järjestämässä etäkriisikokouksia ja hän on kutsunut kanakjohtajat Pariisiin neuvotteluihin. Ranskalaiset ovat varmaan hyviä neuvottelemaan ja keskustelemaan, mutta tämä ei kyllä tule minkään pyöreän pöydän ääressä selviämään. Varsinkaan, kun Ican ja USUP ovat jo ilmoittaneet, että ei heillä ole vastuuta siitä mitä ”rebelit” tekevät eli johtajat vetäytyvät vastuusta, vaikka heillä on kaikki langat käsissään. Odotan kummat täällä ampuvat ne paikalliset Mainilan laukaukset ja sota alkaa.
Kunhan nyt ei tulisi vielä syklonia kaiken tämän muun hässäkän päälle. Tällä hetkellä on tosiaan rauhallista ja herra M. on kadonnut maan alle. Joulufiilistä ei taida kenelläkään olla.
PS Suomi on täällä jonkin verran tuttu, koska täällä on hehkutettu jossain vaiheessa suomalaista koulutusjärjestelmää. Ja joulupukki tulee Suomesta (kävin taas poliisiasemalla ja poliisi huusi suureen ääneen kaikille, että täällä on suomalainen, Joulupukin kotimaasta 😄). Mutta tällä hetkellä uutisissa on vähän väliä juttua Suomesta, koska Trafigura omistaa Terrafamesta osan, koska Suomi on nikkelintuotannossa Euroopan kärkimaita ja koska meille sinne ollaan rakentamassa akkutehtaita. Tuotantokustannuksiltaan maailman toiseksi paras nikkelikaivos löytyy Suomesta (arvatkaa, missä se toinen ääripää on 😉) ja Metso Outotec on mainittu huippufirmana. TORILLE!!!! (pitää vaan löytää jostain Suomen lippu)
Tänään on taas ollut sellainen päivä, että olen (väsymyksestä johtuen ehkä) nauranut pitkiäkin aikoja päivän byrokratiatouhuille. Viime viikko oli niin kamala, että vähempikin väsyttää. Tehtaalle tehdyn hyökkäyksen jälkeen ajattelin, että nyt tulee se uhattu sisällissota, mutta sen jälkeen on ollut suhteellisen rauhallista.
Ensinnäkin miehen oleskelulupa ja työlupa vanhenevat parin päivän päästä. Uusimisprosessin voi aloittaa vasta kaksi kuukautta ennen umpeutumista. Työnantaja lähetti minulle listan papereista, jotka minun pitää pikapikaa toimittaa heille (en jaksanut sanoa esim. palkkakuiteista, että ne pitäisi kuitenkin löytyä sieltä heiltä valmiina…..). Suurimman osan papereita ymmärrän, kuten todistuksen CAFATista eli KELA-maksuista, vesi- tai sähkölaskun, että voi todistaa oikeasti asuvansa täällä ja palkkakuititkin ymmärrän.
Mutta se mitä en ymmärrä on esimerkiksi kolmen viimeisimmän kuukauden tiliotteet. Miksi? Paikallinen tili on kuitenkin pakko olla, jos täällä käy töissä, joten miksi pitää tietää myös rahaliikenne??? Ja voiko rahaliikenteessä olla jotain, mikä estäisi lupien saamisen? Naapuri kertoi, että häneltä kysytään joka vuosi myös syntymätodistus (hän on belgialainen ja joutuu sen todistuksen sieltä pyytämään eli tuplasti ranskalaistyylistä byrokratiaa 😄). Vitsaili tuossa, että eivät vieläkään usko, että hän on syntynyt. Sitä meiltä ei nyt kysytty lainkaan, ei muistaakseni ekallakaan kerralla. Ja rikosrekisteriote naapurilta kysytään myös joka vuosi. Virastot eivät voi siis pyytää esim. tuota rikosrekisteriotetta toisesta virastosta, vaan se pitää tietysti käydä itse sieltä hakemassa ja toimittaa ulkomaalaisvirastoon. Tiliotteita ei saa itse tulostaa nettipankista (ei pysty), vaan ne piti käydä hakemassa pankista. Tosin meillähän ei edes toimi nettipankki, koska se ei toimi Applen laitteissa. Me voimme käyttää vain mobiiliappsia, joka ei sitten taas toimi kuin Applen laitteissa. Aiettä, näistä saa hyviä nauruja vähän väliä.
Koska nuo lupalaput ovat tuollaisia erivärisiä pahvilappuja, niin niistä pitää myös ottaa kopiot ja liittää mukaan hakemukseen. Ilmeisesti täällä ei ole minkäänlaista sähköistä rekisteriä mistään. Paitsi rikosilmoitukset kai meni jonnekin sähköiseen järjestelmään. Muuten, poliisiasemalla lähestulkoon pyörtyivät, kun sanoin, että meillä voi Suomessa tehdä rikosilmoituksen netissä tunnistautumalla pankkitunnuksilla tai muuten vahvalla tunnisteella. Ettei tarvi istua kahta tuntia siinä poliisin kanssa jutustelemassa. Tämä on nimittäin huomenna uudelleen edessä, kun koiran kimppuun hyökkäsi taas irti ollut koira ja pitää mennä tekemään siitäkin rikosilmoitus. En ehkä olisi tehnyt, mutta apuna ollut rouva soitti poliisin paikalle ja he tekivät jo jonkun alustavan ilmoituksen. Mutta sitä ei voi tehdä ilman eläinlääkärin todistusta siitä, että koiralla on vammoja….. Alkaa tulla kalliiksi nämä eläinlääkärikäynnit tämä takia eikä ikinä kuitenkaan saada kiinni omistajia, jotta saisin rahoja takaisin.
No niin, toimitin kaikki paperit työnantajalle asap ja sitten ei kuulunut mitään. Sitten tuli ilmoitus, että miehelle on varattu ulkomaalaistoimistoon aika ja kuviteltiin, että käydään hakemassa sieltä vaan valmiit lupalaput/leimat nykyisiin. Ei todellakaan; ennen sinne menoa käytiin hakemassa firman toimistolta heille toimittamani paperit (?????), jotka oli siellä laitettu vaan nätisti yhteen nippuun (minäkin osaan niputtaa papereita ja laittaa niitä jopa kirjekuoreen) ja ajanvarauksella sitten vietiin se nivaska sinne ulkomaalaistoimistoon. Tässä oli mennyt jo yksi kuukausi.
Mies sai passiin jonkun paperin. Sitten palattiin kotiin ja kuviteltiin, että kai ne kohta soittaa. No ei ole soittanut ja lupa menee kolmen päivän päästä umpeen. Mutta sillä väliaikaisella passissa olevalla paperilla (joka minusta on kuitti) saa sitten kuitenkin elellä ja työskennellä helmikuun puoliväliin saakka. Meille ilmoitettiin, että ”ulkomaalaistoimistolla on 16.2.2021 saakka aikaa ottaa teihin yhteyttä”. Älä soita meille, me soitamme sinulle! Koska tässä alkaa kohta koulujen kahden kuukauden kesäloma, niin saattaa olla kiikun kaakun onnistuuko tuohon mennessä edes. Tästä heräsi myös sellainen kysymys (tai oikeastaan taas paljonkin kysymyksiä, mutta niitä ei kannata täällä esittää, vaan olla vaan Casse pas la tete), että miksi ihmeessä pitää olla ne pahvinpalaset, eikö tuo paperi tuolla passissa voisi ajaa saman asian?
Päivän kruunasi kotiin tullut kotivakuutusilmoitus, jota luulin laskuksi. Mutta ei sitä voi maksaa nettipankissa, se oli todellakin vain ilmoitus, että alkaa uusi vakuutuskausi. Vakuutusmaksun voi maksaa niin, että ilmoituksessa oleva pieni lärpäke leikataan irti ja lähetetään shekin mukana vakuutusyhtiöön. Toimii siis viitenumerona. Tai sitten täytyy mennä paikan päälle tekemään automaattisesta maksusta maksusopimus. Kaikista muista olen sellaiset heti tehnyt, mutta en jostain syystä vakuutusmaksuista. Eikä sellaista minusta meille edes ehdotettu, mutta se oli ekojen päivien jetlag-huuruaikaa, joten voi olla, että ehdotettiinkin.
Tätä vakuutusmaksuasiaa nauroin tässä myös hetken, koska on se niin huvittavaa. Onko nettipankkimaksussa jotain epäilyttävää, kun se ei käy vaihtoehdoksi? Ja tämä postitettavien/tulostettavien/leimattavien paperien määrä jaksaa myös ihastuttaa (välillä vihastuttaa). Mutta tuo irtileikattava postimerkin kokoinen lärpäke on aikas kiva. Ihan uusi juttu, kiva sekin on kokea 😆. Ei ole tietenkään mitään käsitystä, mikä on eräpäivä, mutta vakuutusilmoitus on postitettu 25.11. pääkonttorilta kymmenen kilsan päästä ja se saapui tänään 14.12. Ihan paikallispostia. Nopeammin tuli paketit Suomesta tänne, silloin kun ne vielä kulkivat. Tosin täällä niillä kesti kolmisen viikkoa saapua lähipostiin……
Jaa niin, keväällä Suomesta postitetut paketit löytyivät puolen vuoden jälkeen Thaimaasta ja ne ovat nyt menossa takaisin Suomeen. Uusintayritys DHL:llä saattaa tyssätä siihen, että meillä on kaikki lennot taas seis johtuen tästä mellakoinnista täällä. En tiedä uskaltaako sitä salmiakkia enää edes yrittää lähettää, kun ensin tuli globaali pandemia ja sitten lähestulkoon sisällissota, heti kun äiti on saanut salmiakkipaketit liikkeelle. Mikähän kolmas katastrofi voisi olla? Pahin sykloni sataan vuoteen? Siihen liittyen kuulin eilen naapureilta, että tämän talon yläkerta missä me ja he asumme, on vähän heppoista tekoa. Talon omistaja asuu tuossa alakerrassa ja on sanonut heille, että jos tulee paha sykloni sillä aikaa, kun hän on reissussa (ennen koronaa siis), niin menkää hänen luokseen. Se on kunnon tiilistä tehty. Kun noita seiniä koputtelee, niin minusta kuulostaa, että siinä on vain koolaus ja yhdet levyt molemmin puolin. Olipa tämäkin kiva tietää nyt. Mennään kaikki sitten alakertaan, jos paha sykloni on tulossa. Koira ja kana yhdessä paikassa saattaa olla jännempi juttu. Molemmille.
Innolla odotan, kun vuosi vaihtuu ja saan alkaa tehdä veroilmoitusta. Verot maksetaan kerralla ja olen uskomattoman monimutkaisen PricewaterhouseCoopersin tekemän selvityksen pohjalta yrittänyt arvioida, mikä veroprosentti mahtaisi olla. Kotirouvasta saa tehdä yhden kokonaisen vähennyksen (lapsista puolikkaan per lapsi), mutta sen jälkeen tulee sellainen laskentakaava, että voi olla minun laskuni ihan väärässä. Saan tähän onneksi yhtiöstä lakimiehen avuksi ensimmäistä kertaa varten. En ole ihan vakuuttunut sanoista ”onneksi” ja ”avuksi”, mutta katsotaan miten siinä sitten käy. Sitä ennen saa pusertaa tämän lupalappuhärdellin toivottavasti loppuun.
Mutta olishan tämä nyt tavattoman tylsää kaikkien koiratappeluiden välissä, jollei olisi tällaista mielekästä puuhaa 😁😁😁.
Täällä on sama meno kuin viimeisimmän postauksen jälkeen. Edellisperjantaina meillä oli ”vastamielenosoitus” eli Vale järjesti yhteistyökumppaneilleen avoimen tilaisuuden, missä käytiin läpi nykytilannetta, valettiin työntekijöille uskoa tulevaisuuteen ja vastailtiin kysymyksiin. Paikkana oli Hippodrome eli laukkarata, joka on kuulemma valkoisen ylivallan kulminaatiopiste. Ehkä ei siis ihan paras valinta. Kuulin muutenkin mielipiteitä, että olisi voinut olla hyvä pitää tilaisuus keskustassa, jotta väkeä olisi tullut enemmän ja muutkin olisivat kuulleet, mitä puhutaan. Luulen, että Hippodrome oli valittu turvallisuussyistä ja ymmärrän hyvin, että näin tehtiin. Sellaista porukkaa siinä ympärillä kuitenkin pyöri. Ja poliiseja jatkuvasti ”just satuttiin ajamaan tästä ohi” -tyylisesti. Jos niskassa on tappouhkauksia, niin en minäkään haluaisi mihinkään torille puhumaan.
Viime perjantaina 4.12. oli deadline sopimuksen allekirjoittamiselle. Sitä lykättiin. Kolmena päivänä on ollut pyöreän pöydän keskusteluja monta tuntia päivässä. Niihin ei tosin aluksi tullut ollenkaan Ican ja USUP (eli Usine Sud Usine Pays, käytin tästä aiemmin virheellisesti USTKE-lyhennettä, koska luulin, että ovat sama asia. USTKE on ammattiliitto, mutta tiiviisti mukana menossa). Me olimme melkein viikon lomalla Ile des Pinsin paratiisisaarella ja yritimme olla lukematta uutisia, mutta miehelle pukkasi tietysti viestiä koko ajan. Tulimme pois torstaina, koska perjantaina oli ranskan tunnit ja perjantaiaamuna koko saari oli blokattu. Kävi hyvä tuuri.
Homma jatkuu yhtä sekavana
Miehen työvuorot jatkuvat edelleen 4-4 -jaksoissa turvallisuussyistä eli hän lähti töihin lauantaina aamulla kello 5. Samana päivänä pyöreän pöydän neuvotteluissa päästiin lopputulemaan, että Sofinor on pois keskusteluista ja Vale päästää Korean Zincin tutustumaan tehtaalle. Samalla sovittiin, että kaikki blokkaukset puretaan. No ei purettu, tehdas pysyi blokattuna, aitojen yli heiteltiin kiviä, joten esimerkiksi majoitusalueen kuntosalille ei saanut turvallisuussyistä mennä. Pari autoa varastettiin ja poltettiin, kuten tapana on. Sellaista pientä….
Luin jostain face-kirjoittelusta, että Valen pitää pystyä todistamaan väitteensä blokkauksista ja että kumma, kun ei ole mitään todistusaineistoa siitä, että USUP ja Ican rikkovat juuri tekemäänsä sopimusta. No sunnuntaina saatiin riittävästi todisteita, kun santarmit menivät avaamaan blokkeja. Muutama santarmi on nyt sairaalassa, koska heitä heitettiin päähän kivillä. Nämä heittelee aina kivillä ja edellisviikolla myös petankkipalloilla yhtä katamaraania, kun ihmiset olivat siellä nukkumassa. Onneksi kukaan ei kuollut. Autoja poltettiin, renkaita poltettiin. Mont Doren pahistribu St. Louis kaatoi ensin puun tielle ja sen jälkeen alkoi polttaa tiellä renkaita. Kamala polttovimma näillä. Aina poltetaan jonkun auto tai talo, kun suututaan ja muuten vaan noita renkaita. Ollaan sen verran kriittisessä pisteessä, että miehen vetämä tehdas pitää kohta ajaa alas, jollei tiet ja kuljetukset aukea, ja luulen, ettei sitä sitten enää käynnistetä. Siihen loppuu sitten tämä juttu ja neuvottelut.
Casse pas la tete!
Löysin vihdoin hyvän nettisivun Caledospheren, missä on hiukan parempaa analyysia asiasta, kuin paikallislehdessä, joka on minusta hyvin pro-kanak. Tai sitten vaan erittäin varovainen. Naapurimme on lehden omistavan mediayhtiön toimitusjohtaja, mutta en ole viitsinyt kysellä, että miksi näin. Joko raha tulee sitä miljonääriltä, joka kannattaa kanakien itsenäistymistä eikä siitä syystä kirjoiteta asioita, tai sitten…… No en keksi mitään muuta syytä kuin tuon rahan. Kävin viikonloppuna parin tutun kanssa keskusteluja asiasta (on edelleen aika rankkaa ranskaksi) ja kaikki sanoivat, että älä huoli vaikka et ymmärrä ja aivot nyrjähtää. Ei tätä voi ymmärtää, kun on niin epäloogista. Eli casse pas la tete!
Hupaisinta oli kyllä nuo neuvottelut. Ensin todetaan, että joo Sofinor pois tästä kiistasta ja blokit pois. Seuraavaksi Ican, USTKE ja USUP pitää oman pyöreän pöydän neuvottelunsa ilman muita osapuolia ja tulevat siihen tulokseen, että aikaisempi neuvottelu oli ihan syvältä, eivätkä he siihen sopimukseen ”välirauhasta” haluakaan suostua. Ja muut ovat ymmärtäneet ihan väärin, kyllä Sofinor on mukana edelleen. Mahtaa olla muilla neuvottelukumppaneilla lehmän hermot, kun jaksavat tätä. Sofinorin ainoa tavoite on saada kilpakumppani pois markkinoilta ja he luultavasti kuvittelevat saavansa sitten Goron nikkeliesiintymän itselleen. Se ei kuitenkaan onnistu vaikka Vale lopettaisi tehtaan.
Caledospherestä luin, että Pohjoisen provinssi (aina tulee mieleen Ihmemaa Oz ja ilmansuuntien noidat, en voi sille mitään 😄. Wicked Witch of the North) on saanut Koniambon nikkeliesiintymän, jotta kanakit suostuisivat allekirjoittamaan Nouméan 1998 sopimuksen. Sofinor on yhtiö, joka pyörittää pohjoisen provinssin yrityksiä (mikäli olen käsittänyt oikein) ja Valen pankki Rothschild on kuvannut Sofinorin velkoja erittäin suuriksi. Siitä syystä tämä konsortio ei ole ollut kelvollinen ostajaehdokas.
Yhdet paikalliset tutut (joilla on yksi meidän koiran pennuista) kertoivat, että tämä Province Nord omistaa paljon kaikkea, mutta kaikki bisnekset ovat menneet ihan päin honkia. Nyt he yrittävät saada tämän etelän tehtaan pelastamaan mönkään menneet bisnekset ja tuomaan rahaa heille. Ja varmistamaan hyvinvointi itsenäistymisen jälkeen. Sana heille on hiukan hämännyt, itse olen ajatellut sen tarkoittavan kanakeja, mutta nyt on selvinnyt, että HEILLE tarkoittaa yhtä pääjehua ja hänen tribuaan. Eli täällä on nyt tilanne, jossa yksi tribu uhkailee ja kiristää kaikkia muita, jotta mahdolliset tulevaisuuden rikkaudet tulisivat heille.
Keskustassa mellakoidaan kunnolla
Tänään maanantaina homma kulminoitui siihen, että Valen yhteysaluksesta oli katkaistu köydet, heitetty laskusillat taas mereen ja alus tuupattiin tai hinattiin (tai ehkä jopa kaapattiin) merelle. Satama on niin suojainen, että sieltä alus ei mitenkään mene avomerelle ilman ohjausta. Vein aamulla koiraa ja katselin, kun Vale Grand Sud kellui tuolla keskellä laivaväylää. Nyt se on jo haettu meripelastuspartion avulla. Keskustassa on mellakka ja kaksi päätietä blokattu (päättelin kuvista, että ne ovat blokanneet USUPin edustajat eikä poliisi). Videoiden perusteella näyttää ihan sotatilalta sekä siellä, että tehtaan edessä. Tällä hetkellä palaa autoja sekä lauttasatamassa että Nouvilleen johtavalla tiellä. Ja minä kun olin ajatellut tänään mennä Nouvilleen joulumarkkinoille….. Aina pitää lukea uutiset, ennen kuin liikkuu mihinkään. No sain kyllä myös paikalliselta ystävältä varoitusviestin aamulla.
Siellä Vale Grand Sud pyörii yksinään.
Tämä on kuin ruutitynnyri tällä hetkellä. Pohjoisesta on blokattu kaivoksia ja yksi nikkelitehdas. Juttelin ystäväni kanssa, että ei tässä tarvita kuin vaikka yksi caldoche, jolla menee hermot, kun tehdas ei pyöri ja se hakee aseen. Sen jälkeen alkaa sota. Todella rentouttavaa odotella tässä mitä tapahtuu. Nyt tuo meno tuolla keskustassa näyttää kieltämättä hiukan sodalta. Olen jo vakavasti harkitsemassa sitä, haluanko enää asua täällä, jos tämä homma vaan pahenee.
Facebookista voi katsoa vaikka Nouvelle-calédonie la 1èren sivuilta videoita tästä hässäkästä. Rauhanomaista rinnakkaiseloa tosiaan. Kaikki ovat sanoneet, että tähän saakka tämä on ollut todellakin tuota rauhanomaista rinnakkaiseloa eikä mitään tällaista ole ollut. Referendum ja sitä edeltävä vaalityö jakoivat tämän maan kertaheitolla kahtia, enkä tiedä saako tätä nyt mitenkään korjattua. Ei tämä sota tuosta nikkelitehtaasta ainakaan auta asiaa.
PS. Täällä ehtii tapahtua päivän aikana niin paljon, ettei yksi bloggaaja ehdi pysyä perässä. Eikä yhden bloggaajan hermot edes kestä tätä 😄. Nyt käsittääkseni syytellään poliiseja ja santarmeja, kun tulivat sorkkimaan hyvin sujuvia blokkauksia ja riehumista. Ican ja USUP ovat vetäytyneet myös kaikesta vastuusta eli yksilöt tässä vain riehuvat. Heidän käskystään tosin.
Täällä julkaistiin tehtaan uusi ostajaehdokas marraskuun alussa (Trafigura, joka omistaa 30% Terrafamesta on yksi ostajakonsortion jäsen) ja tehtaan omistus siirtyisi nyt yli 50%:sti paikalliseen omistukseen. Henkilökunta omistaisi 23% ja paikalliset tahot korottaisivat omia osuuksiaan. Tämä ei kuitenkaan tunnu olevan oikeaa paikallista omistusta, vaan USTKE (Usine du Sud= Usine Pays) haluaa edelleen, että tehtaan saa Sofinor-Korean Zinc. Taho, joka ei edelleenkään ole tehnyt tarjousta, on todettu moneen kertaan kykenemättömäksi ostajaksi ja jolla ei ole rahaa. Taho, joka ei myöskään suostu antamaan virallista lausuntoa em. asioista, vaan tukee näitä aktivisteja, koska halunnee saada kilpailijan pois markkoinoilta.
Ei kelpaa enää neuvottelut Valen kanssa, pitää päästä isompiin pöytiin.
Viime viikko oli jo vähän hankala, koska lauttaa blokattiin ja alukseen pääsi vasta, kun poliisit tulivat paikalle purkamaan sulkuja. Torstaina tunnelma kiristyi, paikalla oli 14 aktivistia ja 300 Valen työntekijää ja syntyi pientä huutelua puolin ja toisin. Perjantaina satamassa tuli sitten jo tappeluita ja siellä tarvittiin poliisien lisäksi santarmeja. Laivan portaat oli revitty irti ja heitetty mereen sekä tehty muutakin ilkivaltaa. Me olimme onneksi lomalla ja todella upealla venereissulla (siitä tulee oma postauksensa), joten mies välttyi kärhämiltä. Perjantaina oli taas joku yleislakko, joka oli toisen tahon järjestämä eikä liittynyt suoraan tähän tehdasasiaan. Eipä se kauheasti näkynyt eli epäilen, etteivät taaskaan saaneet masinoitua mitään isoa lakkoa.
Viikonloppuna tuli sitten Valelta päätös, että turvallisuussyistä koko tehtaan porukka siirtyy 4-4-vuoroon eli neljä päivää putkeen tehtaalla ja neljä vapaalla. Silloin lautan ei tarvitse kulkea kuin vaihtopäivinä. Viikonloppuna USTKE ja Ican (Instance coutumière autochtone de négociation) ilmoittivat, että alkavat koventaa toimenpiteitä. Kävin viime viikolla Valen pääkonttorilla ja sinne oli ilmestynyt kaapin kokoisia vartijoita ja tunnelma oli todella kireä. Pääjohtaja on uhattu tappaa ja muutenkin tämä alkaa lähteä ihan lapasista eli muuttua vaaralliseksi. Näin yhden kommentin, jossa yksi kanak kirjoitti, että pääjohtajaa pitää vähän ”käsitellä”, jollei hän ala kuunnella heitä ja tehdä niin kuin he haluavat. Oli vielä yksi tehtaan työntekijä omalla naamallaan. Tämä on yksi asia, mihin mun järkeni ei riitä. Mistä on syntynyt se käsitys tai olotila, että täällä tehdään, kuten he sanovat tai muuten…….
Nouméa on saarrettu.
Tänään eli maanantaiaamuna koko Nouméa on blokattu. Kukaan ei siis päässyt aamulla töihin, ellet asu samalla paikkakunnalla, kuin missä työpaikkasi on. Todella paljon porukkaa käy Nouméassa töissä Dumbéasta, Paitasta ja Mont Doresta eli ruuhkat olivat moottoriteillä ihan tolkuttomat, kun ihmiset ovat lähteneet normaalisti aamulla töihin. Nyt yhdeksän jälkeen santarmit ovat saaneet teitä auki eli tänne pitäisi päästä ainakin joitain reittejä pitkin.
Nämä osaa tiesulut. Niin usein niitä täällä on.
Valella esimerkiksi on päätös siitä, että jos et pääse tällaisesta syystä töihin, etkä voi tehdä etätöitä, niin joko pidät lomapäivän tai palkattoman vapaapäivän. Ei ihme, että työntekijöillä alkaa olla mitta täynnä blokkaajia kohtaan ja tulee vähän kärhämää. Sen lisäksi, että Nouméa on blokissa, on tehtaan sulkuja vahvistettu ja vaarana on, että pitää alkaa ajaa tuotantoa ja laitoksia alas. Kuulin myös, että Nouméan satama on blokattu eli konttilaivat eivät tule eikä mene. Jos tämä siis pitkään jatkuisi, niin kaupoista alkaa tavarat loppua. Eikä lentokentältä saada mitään tavaroita tänne Nouméaan, kun tiet on kiinni.
Neuvotteluita ei suostuta enää käymään Valen kanssa, vaan valtiolta pitää saada joku keskusteluun. En edelleenkään ymmärrä, miten Ranskan valtio voisi puuttua yksityisen yrityksen myyntiprosessiin. Varsinkaan nyt, kun omistuksesta tosiaan yli puolet olisi paikallista omistusta, mikä on ollut aktivistien ajama juttu. Mutta väärin toteutettu, kun ei ole tehty niin kuin he haluavat. Ranskan valtion edustaja on myös lehdessä sanonut, että Sofinor/KZ ei ole edes jättänyt tarjousta eikä ole validi ostajaehdokas.
Olen kuullut monelta taholta ja lukenut kommenteista, että Sofinor/KZ maksaisi kanakeille tästä blokkaamisesta sekä muusta häirinnästä. Ja olisi myös luvannut hyvät rahat ja työpaikat, jos asiat menisivät heidän mielensä mukaan. Mutta järkikin sen sanoo, että niin ei tule tapahtumaan, Valen ei tarvitse tätä kenellekään myydä, vaan Vale lopettaa koko tehtaan ja sanoo heipat kaikille ennen kuin antaa sen heille ilmaiseksi.
Mihin tämä tästä vielä meneekään?
Joulukuun 4. päivä allekirjoitetaan lopullinen sopimus. Tämä luultavasti pahenee siihen saakka ja kuka tietää, mitä sen jälkeen sitten vielä tapahtuu. Täällä on aseitakin vaikka kuinka paljon noissa tribuissa (ja valkoisilla, koska metsästys on suosittu harrastus). Ostin itselleni juuri poliisien käyttämän teleskooppipampun (kamalan pelottava kapine) ja pippurisuihketta, koska yksi dobermanni hyökkäsi meidän koiran kimppuun ja sekä minulle että meidän koiralle tuli vähän naarmuja. Sen jälkeen oli melkein yksi toinen koiratappelu, koska minä olen nyt niin hermona kaikista vapaina juoksevista koirista, joten oli pakko ostaa kättä pidempää. Ehkä niitä saattaa tarvita jossain vaiheessa muutenkin, kuin koirien varalta.
Koiran vapaana pitäminen on iso ongelma täällä. Sanoivat tuolla army-tarvikekaupassa, että joka päivä joku ostaa jotain suojatakseen itseään ja omaa koiraansa vapaana juoksevilta koirilta. Tuon dobermannin omistaja seisoi vieressä katsomassa, kun koirat tappelivat eikä tehnyt mitään. Itse oli sitten pakko mennä väliin, koska ei meidän koira taida isolle dobberille pärjätä. Olen nähnyt kyseisen herran aikaisemminkin ja pyytänyt pitämään koirat kaukana meistä, mutta ei hän viitsi. Yksi ihminen sanoi minulle, että hänen koiransa ei vaan tykkää olla hihnassa. No ei tykkää minunkaan, mutta se kuuluu pitää hihnassa, kun kuljetaan ihmisten joukossa.
Tähän väliin koirakuva laskemaan verenpainetta.
Draamaa piisaa 🐕🐓
Alkaa olla itsellä ihan mitta täynnä sekä noiden koirien että noiden militanttikanakien vuoksi. Paljon on työtekijät kommentoineet netissä ja facessa, että voisitteko antaa meidän tehdä töitä, meillä on perheet elätettävänä. Mutta ei kiinnosta kuin pienen porukan (tämä Usine Sud= Usine Pays ei todellakaan tunnu olevan mitenkään kaikkien kanakien tavoite, marsseille on rahdattu ihmisiä idän ja pohjoisen tribuista) edun tavoittelu. Kuten jossain aikaisemmasa postauksessani sanoin, niin hiukan liikaa ovat saaneet tehdä kaikkea Matignonin ja Nouméan sopimusten ja YK:n suojissa, alkuperäisväestön etua suojellaan kuitenkin todella paljon. Eikä se ole huono asia, mutta tätä en nyt näe samanlaisena alkuperäisväestön asiana, kuin esim. maanomistusta, äänestysoikeuksia, paikkoja hallinnossa ja yleisesti tasa-arvoisia oikeuksia elää kuten ranskalaiset.
Vielä muuten sekin huomio, että ei ole helppoa nyt näillä valkoisilla paikallisilla eli caldocheilla ja broussardeilla, jotka ovat kuudennen tai seitsemännen polven kaledonialaisia. Kanakit ajavat minusta itsenäistymistä niin, että tämä kuuluu vain heille, joten jos täältä muutaman vuoden päästä joutuisivat kaikki valkoiset lähtemään pois, olisi se aikamoinen isku valkoisille paikallisille. Jos sukusi on asunut samassa paikassa 1850-luvulta saakka, niin et ole todellakaan ranskalainen siinä mielessä, että tuosta vaan voisit muuttaa Ranskaan täältä maanpakoon. Asuntojen hinnat ovat laskeneet ja joka paikassa on todella paljon hiljaisempaa eli luulen monen ranskalaisen eli métron jo lähteneen pois, mikäli se vain on mahdollista.
Sellaista draamaa täällä. Nyt mies on kotona ja sotkee minun hyvin tarkat rutiinini. Aamulla oli muutenkin hiukan säpinää. Kun lähdin koiran kanssa ulos, niin huomattiin, että viereisen talon pienempi koira oli päässyt kanatarhaan ja kana melkein kuoli siinä ”leikissä”. Onneksi koira on kiltti kuin mikä, joten sain sen tulemaan luokse ja sidottua aitaan siksi aikaa, kunnes keksittiin ratkaisu saada se pois sieltä. Eli naapuri tuli meille tikkaiden kanssa ja tehtiin opération sauver le poulet 🐓…… Kana ei onneksi kuollut vaikka vähän pahalta aluksi näytti. Kanan omistaja heräsi vasta, kun oli saatu koko härdelli loppumaan. Tosin viereisen talon rouva sanoi miehelleni, että kana herätti heidät neljältä tänä aamuna. Eli siinä on vastaus siihen kysymykseen, miten ihmeessä koira pääsi kanatarhaan 😉. Me tulimme keskeyttämään hyvin etenevän operaation…..
Hän selvisi aamudraamasta ja pitää meteliä entiseen malliin.
