Ay Captain, I think the ship is sinking

16/06/2022 by toispualpalloo

Ensin positiiviset uutiset. Ystäväni on päässyt vihdoin pois Ukrainasta ja on kohta taas täällä. Hänen parin kuukauden sukulaisvisiitistään tulikin puolen vuoden järkyttävä kokemus. Lähdimme aika samoihin aikoihin täältä, mutta hän ei ehtinyt lähteä takaisin ennen kuin sota alkoi. Tämä kevät (tai siis syksy täällä meillä) on mennyt aika paljolti siinä, että viestittelen hänen kanssaan heti aamulla, onko hän hengissä ja ovatko hänen vanhempansa hengissä. Hänen isänsä siirrettiin juuri nyt etulinjaan, joten karseaa jännitystä riittää, vaikka hän ei siellä enää olekaan. Aika alkuvaiheessa he pakenivat hänen äitinsä kanssa Kiovasta (yksi ohjus osui heidän naapurustoonsa heti siinä alussa) heidän mökilleen. Siellä he istuivat maakellarissa pommisuojassa pitkät ajat, mutta oli kuitenkin sähköt, kaivo ja kaupoissa ruokaa. Elämäni absurdein viestittely oli se, kun opastin häntä aseiden käytössä. Hänen isänsä jätti heille käsiaseen ja kiväärin turvaksi. Suoraan sanottuna aika kamalia painajaisia olen nähnyt ja huonosti nukkunut, kun olen miettinyt sotaa ja häntä siellä sodan keskellä. No hänen aviomiehensä täällä Nouméassa on takuulla nukkunut sata kertaa huonommin kuin minä.

Tähän vähän kevennyksenä, koska tämä ystäväni on leffafriikki, että huvittaa nämä elokuvien alussa näytettävät kieltomerkit. Lähinnä siis tuo viimeinen. Enkä ole ollut vielä katsomassa mitään, missä ei olisi ollut 0-3 vuotiaita lapsia juoksentelemassa tai itkemässä. Ihan sama, mitkä ikärajat leffoissa on.

Hän siis palaa tänne saarelle, joka tuntuu minusta enemmän ja enemmän uppoavalta laivalta. Yksi uusi tuttu kysyi, että mitkä ovat kolme parasta asiaa Uudessa-Kaledoniassa, jos ilmasto jätetään pois, eikä me keksitty millään kuin kaksi: luonto ja se, että voi vetää släpäreissä ja shortseissa vuoden ympäri. Tosin tämä jälkimmäinen liittyy vahvasti tuohon ilmastoon, mutta se hyväksyttiin pitkän väännön jälkeen nyt kuitenkin. Ei olla vieläkään keksitty kolmatta, on ehdotettu halpaa tonnikalaa ja ilmaista sulkapalloilua (on kyllä vuosimaksu, mutta on aika pieni ja seura maksaa sulat, aika ällistyttävää miehen mielestä), mutta ne eivät kuulemma kelpaa. Tämä uusi tuttu tai oikeastaan uusi, hyvä ystävämme oli jo kolmen viikon jälkeen sitä mieltä, että tämä paikka on täysi disaster. Olen sanonut, että ei mitään paineita, mutta luotan siihen, että hän pelastaa tämän paikan.

Hyllyt on tyhjinä

Kun suomalaiset lehdet ovat täynnä hintojen nousua ja mahdollista globaalia ruokakriisiä, niin täällä tavanomaiseen tyyliin unohdetaan, että kyseessä on monisyinen, globaali ongelma eikä vain maailman keskuksessa eli Uudessa-Kaledoniassa tapahtuva juttu. Ei täällä oikeastaan edes kirjoiteta globaalista ruokakriisistä, ainoastaan siitä, miten vesisateet ovat pilanneet jo toista vuotta peräkkäin nämä sadot. Järkyttävää sekin on, mutta se määrä, mitä täällä on tarjolla (varsin huonolaatuista) paikallista ruokaa, siis vihanneksia ja hedelmiä on varsin pieni versus se määrä, mitä sitä muualta tänne tuodaan. Eli kannattaisi olla huolissaan enemmän siitä, saadaanko tänne jatkossakin ruokaa muualta. Australia ja Uusi-Seelanti kärsivät yhtälailla La Niñan vesisateista toista vuotta peräkkäin, joten minua ainakin huolestuttaa saadaanko sieltä enää ruokaa entiseen malliin. Eikä Ranskakaan voi aina kaikesta pelastaa, jos huono tilanne tulee.

Täällä on ollut muutamia protesteja contre La vie chère eli hintojen kallistumista vastaan. Suurin protesti oli yhtenä aamuna, kun ennen kello kuutta jopa tässä meillä kuului rekkojen torvien tööttäys ja keskusta oli aivan tukossa isoja ajoneuvoja, kun vein miehen töihin. Eli polttoaineen hinnankorotuksia vastaan oli hyvä osoittaa mieltä ajamalla isoilla rekoilla ja työkoneilla pitkin poikin Nouméaa. Samoin tämä kansanliike blokkasi muutamat huoltoasemat. No toki tiet sai helposti tukittua, ei tullut mieleenkään mennä päivällä mihinkään keskustan suuntaan. Onneksi mies tulee töistä vasta hiukan ennen kuutta, silloin ei kukaan enää osoita mieltään tai tuki mitään, koska on kiire aperolle ja illalliselle.

”Käymme töissä elääksemme, emmekä vain selvitäksemme hengissä”

En sano, etteikö protestit ja mielenosoitukset olisi hyvä asia ja varsinkin ne ovat osa ranskalaista kulttuuria. Mutta hiukan kyynisenä ihmisenä mietin, että miten pienen pieni Uusi-Kaledonia voi vaikuttaa öljyn hinnan nousuun eli bensan hinnan korotuksiin. Täällähän on aika edullista polttoainetta, mikä on yllättävää, kun ollaan kuitenkin keskellä ei mitään ja muuten on niin kallista. Polttoaine pitää pitää alhaalla, koska julkisia ei käytetä eikä niillä tietty tribuihin hyvin pääsekään varsinkaan suur-Nouméan ulkopuolella. Kaikilla on isot 4×4 pick upit, kulutus on siis suurta ja täällä, kuten Amerikassakin, yksityisautoilu on ”kansalaisoikeus”. Hällä väliä, että varsinkin kanakit huutavat kovaan ääneen ympäristön suojelemisesta ja turvaamisesta lapsilleen, se ei kuitenkaan koske missään tapauksessa autoilua ja sen vähentämistä.

Pienen pieni NC ei oikein voi mitään myöskään kuljetuskustannusten nousulle eikä ruokakriisille, mutta toki hallitukselta voi pyytää pikaisia toimia inflaation hillitsemiseksi. Hyllyt on aika tyhjiä välillä, varsinkin viime viikkoina Johnston supermarketissa, jossa useimmiten käyn, on juustohylly aivan tyhjä ja siellä täällä on tyhjiä kohtia muissakin hyllyissä. Kirjakauppa oli suorastaan huolestuttavan tyhjä, niin suuria vaikeuksia kuljetuksissa, että tavaraa ei vaan saada tuotua.

Yhtenä vastauksena näille protesteille hallitus määräsi, että tulee olla kiinteähintainen vihannes/hedelmäkori. En tajua tätä yhtään, mutta nyt sellainen sitten on. Kuuden kilon setti saa maksaa 2500 xpf:ia eli hiukan reilu 20 euroa. On tarkkaan listattu, mitä vihanneksia (3 erilaista) ja hedelmiä (2 erilaista) kori sisältää, lajikkeet saattavat vaihdella tarjonnan mukaan. On myös säädetty minkä kauppojen pitää tämä tarjota ja tämä kansanliike käy niitä myös tarkkailemassa. Tämä on voimassa neljä kuukautta. Keskusteluja käydään myös siitä, pitäisikö sama olla voimassa lihan ja kalan suhteen. Tällainen samanlainen juttu on ollut ilmeisesti 2019. Ehkä nämä ihmiset täällä unohtavat vallan olevansa tällaisella pienellä Tyynenmeren saarella. Minä mietin vaan logistiikkaa ja kustannuksia, näitä ei ne niinkään kiinnosta. Tämä on vähän sama kuin se legendaarinen mielenosoitus ja lakko täällä, kun nikkelin maailmanmarkkinahinta laski. Paikallisen hallituksen olisi pitänyt tehdä jotain sille(kin).

Rotat jättää uppoavan laivan

Kiihtyvällä tahdilla täältä lähtee porukkaa koko ajan pois. Aina on tietysti normaalia liikettä Ranskan ja tämän välillä, kun opettajia, poliiseja, virkamiehiä ja sairaanhoitajia tulee 2-4 vuodeksi ja lähtee taas. Mutta sen lisäksi nyt lähtee täällä pitkään asuneita eläkeläisiäkin ja tästä piskuisesta ei-ranskalaisten expatien porukastakin väki vähenee. Miehen työpaikalla ei taida olla enää muita expateja kuin me ja kanadalaispariskunta, jotka tulivat hiukan ennen meitä. Veikkaan, että he lähtevät myös, kun kolme vuotta tulee täyteen. Me olemme myös päättäneet lähteä ensi vuoden alkupuolella täältä pois. Todennäköisesti Suomeen, vaikka miehelle uusia tarjouksia tuleekin.

Näin juuri aamulenkillä yhden tutun, joka on caldoche, mutta asunut välillä pitkään ulkomailla. Eli puhuu täydellistä englantia, mikä on aina mukavaa meidän kannaltamme. Celine muutti takaisin tänne, koska vanhemmat alkoivat olla jo sen ikäisiä. Hän on sellainen amerikkalaiseen tyyliin aina iloinen ja positiivinen ihminen, mutta nyt kun nähtiin, niin hän oli aivan myrskyn merkkinä. Sanoin hänelle, että minun onkin pitänyt kysyä hänen sähköpostiosoitteensa jo pitkän aikaa hänen naapureiltaan, jotka näin aina aamulenkillä, mutta en ole nähnyt pariskuntaa hetkeen. No he ovat kuulemma muuttaneet Ranskaan, eivät ole vuosiin käyneet siellä, mutta nyt halusivat pois. Ja sen jälkeen Celine alkoi avautua, että tämä paikka on ihan kaaos ja hän muuttaa ensi vuoden alussa pois täältä. Hän ei pysty tällaisessa hullujenhuoneessa enää asumaan.

Täällä on kuulemma kaikki muuttunut huonompaan suuntaan, ei edes meidän alueella uskalla kävellä iltaisin. Hän on nyt kokenut valkoisena ihmisenä kauheasti rasismia, no tämä varmasti onkin muuttunut siitä, kun hän täällä viimeksi on asunut ja tästä kommentista tuli ensimmäiseksi mieleen, että roolit ovat tainneet kääntyä toisin päin sinä aikana, kun hän asui muualla. Mutta olen kuullut monilta muiltakin, että nykyään saa pelätä ja joutuu kuuntelemaan rasistisia huuteluita kanakien taholta. Esimerkiksi pohjoisen ja idän hotelleissa on muutaman kerran huudeltu matkailijoille, jotka toki nyt kaikki paikallisia. Meille näin ei ole käynyt, eikä varmaan käykään, koska emme ole ranskalaisia. Olen sen niin monta kertaa jo huomannut kanakien ja muiden kanssa (paitsi ehkä ranskalaisten), että kun käy ilmi mistä olemme, käytös muuttuu hyvin ystävälliseksi. Ymmärrän. Siis sekä sen, että siirtomaaherrat ärsyttävät että sen, että suomalaiset ovat kivan eksoottisia ilmestyksiä 😄. Tosin en edes ymmärtäisi, jos joku jotain hävyttömyyksiä slangiranskalla tai kanakien kielillä huutelisi.

Ranskalaisten taholta olemme kyllä kokeneet sellaista ylenkatsontaa ja arroganssia (ja päin naamaa huutamista, mitä en ymmärrä ollenkaan, en tutuilta, mutta en varsinkaan ihan ventovierailta ihmisiltä), ettei uskoisi ellei itse näkisi. Ja mies varsinkin töissä. Yksi tuttumme sanoi, ettei miestäni koskaan tulla arvostamaan alansa asiantuntijana (siksi hänet tänne palkattiin), koska hän ei ole ranskalainen eikä ole käynyt ranskalaisia kouluja. Eikä puhu täydellistä ranskaa. Aijai, nauraisin ellei ärsyttäisi niin paljoa. Mies on jo sanonut, että hän meinaa kyllä töissä sanoa, että älkää nyt hyvät ihmiset enää tuhlatko rahaa expateihin, pysykää ranskalaisissa ja paikallisissa työntekijöissä. Hänen töissään on kyllä välillä ihan lastentarhameno, jos hän ei ymmärrä jotain nopealla puhekielisellä ranskalla sanottua asiaa, niin hänelle ei ainakaan selitetä sitä vaan tuhahdellaan ylenkatseellisesti. Keskity siinä sitten kehittämään toimintaa.

Tosin tästä kehittämistyöstä Celine sanoi, että aivan turhaa hommaa. Ranskalainen ei muuta mitään vanhaa käytäntöä, vaikka olisi kuinka huono käytäntö. Sanoin, että sitä varten mies tänne palkattiin, niin hän vastasi, että juupa juu, puheissa sitä mietitään, mutta käytännössä sitten torpataan. Tai mennään lakkoon. Tai järjestetään mielenosoitus. Mitä sillä on väliä onko tehdas tuottanut alusta saakka tappiota, samalla tavalla pusketaan eteenpäin. Helena Petäistö sanoi uusimmassa kirjassaan, että Ranska on 20-30 vuotta jäljessä. Yksi ystäväni sanoi tähän, että niistä puuttuu kyllä nollat perästä 😄.

Tämä on muuten yksi eniten 🤯 asioista. Eli kassajonossa edellinen asiakas latoo tavaransa hihnalle ja jättää sitten kärrynsä tai korinsa tähän keskelle. Mitä hemmettiä? Yhden kerran odotin omien isojen kärryjeni kanssa, että edeltävä sai kärrynsä tyhjäksi ja sitten hän vain jätti ne siihen. vaikka olin siis ihan vieressä. Jouduin ensin pakittamaan omat kärryt pois tuolta välistä, että sain hänen kärrynsä pois edestä. Jälkikäteen mietin, että miksi en vain tuupannut niitä päin tätä edessä olevaa asiakasta, kun hän oli pakkaamassa viileän tyynesti ostoksiaan. Kiltisti vaan siirsin ne pois edestä, ”ei tehrä tästä ny numeroo”-tyylisesti. Koskaan asialla ei ole ollut kanak tai wallislainen, aina valkoinen rouvashenkilö.

Suurin ärsytys Celinellä oli kuitenkin se, että asenne täällä on mennyt sellaiseksi, että kaikki varastetaan ja hajoitetaan. Hän auttaa vapaa-aikanaan kirkossa lasten- ja nuorten kanssa ja oli kysynyt voisikos vessoihin laittaa valmiiksi vessapaperia, ettei sitä aina tarvitse pyytää erikseen. Hänelle oli vastattu, että ei voi, kaikki vessapaperit varastetaan heti eli niitä pitäisi olla laittamassa sinne koko ajan. Miehen töistä varastetaan myös kaikki vessapapereista alkaen. Esim majoitusalueella joka ikisestä huoneesta on varastettu ilmastointilaitteen kaukosäädin, niitä ei siis voi jättää huoneisiin. Ja tässä kerran syklonin aikaan joku porukka oli joutunut jäämään tehtaalle yöksi ja joku oli nukkunut hänen huoneessaan. Kun hän meni aamulla sinne oli kaikki irtain viety työtuolia myöten….. Minä mietin vaan, että mites sen tuolin saa vietyä ulos tehdasalueelta ilman, että moni näkee. Ei mitenkään eli pölliminen on sallittua. Minulta ei ole viety kuin rannalta sandaalit, ne saatiin heti takaisin, kun tyttöporukka ei välittänyt niitä piilotella ja autosta vietiin kolikot. Se on kyllä suuri mysteeri, että miten…..

Tämä on aika Titanic

Löysin tilaston, jossa on listattu maat sen mukaan paljonko siviilit omistavat aseita. Amerikka on tietysti ykkönen ja muut tulevat kaukana perässä, mutta Uusi-Kaledonia löytyy yllättäen listalta nelosena. Täällä on 42,5 asetta per 100 ihmistä, arviolta 115.000 kappaletta, joista 60.000 rekisteröimättömiä. Nyt kun Macron jatkaa toiselle kaudelle ja hän avasi keskusteluyhteyden tänne uudelleen (en tiennyt edes, että se oli katkennut, mutta tässä on näköjään pidetty mykkäkoulua), vaatimukset neljännestä referendumista käyvät kuumana. Kanakithan boikotoivat kolmatta äänestystä, joten NON sai murskavoiton. Nyt he ovat tehneet siitä valituksen, joka on korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelyssä. Muistin virkistämiseksi: äänestys olisi pitänyt siirtää koronakuolemien aiheuttaman suruajan vuoksi. Ei siirretty. Tämä on niin sekavaa settiä, etten pysy enää kärryilläkään. Mutta kuitenkin, tilanne on hiukan räjähdysherkkä ja tarkkaa tasapainottelua eri tahojen välillä. Toivon, että pysytään rauhan tiellä eikä ala mitään sisällissotaa.

Kuten ehkä uutisista olette nähneet, Kiina on aktivoitunut täällä ja Australia joutuu paikkailemaan suhteitaan Tyynenmeren pikkusaariin. Australian edellinen hallitus suhtautui ilmastonmuutokseen hyvin vähättelevästi, viis siitä, että ensin oli jättimäiset maastopalot ja sitten nämä sateet. Esimerkiksi Mikronesia hiiltyi heihin oikein kunnolla, kun australialaiset vitsailivat heidän huolilleen saarten uppoamisesta. Nyt Kiina teki sopimuksen Salomonsaarten kanssa, mikä huolestuttaa Australiaa erityisesti ja Kiina kiertää tarjoamassa sopimuksia muillekin saarille. Australia lähetti nyt oman henkilönsä kiertämään myös ja yrittämään estää kiinalaisten tarjoamien sopimusten allekirjoittamisen.

Tämä oli erittäin osuva pilapiirros kolmannen referendumin jälkeen.

Australia paikkaa nyt välejään myös Ranskan kanssa, muun muassa koska Ranskan sotilastukikohdilla – siis laivaston lähinnä – on oma roolinsa tässä lähivesialueiden valvonnassa. Ja kiinalaisten kalastusalusten hätyyttelemisessä. Mietin todella, että miettivätkö nämä pikkusaaret ollenkaan, mitä tapahtuu jos Kiinalle antaa pikkusormensa, siitä huolimatta, että Kiina investoi saarille? Ja tajuaako Uusi-Kaledonia miten tässä käy, jos tämä itsenäistyy? Ainakin osa porukasta on hyvin Kiina-myönteistä. Tosin jos nikkelitehtaat alkavat kohta kaatua kuin dominopalikat, niin luulen, että ostajia ei löydy enää kuin Kiinasta. Ellei Ranskalta irtoa pelastuspaketteja, kuten tähän saakka. Ihan oikeasti, on jotenkin aivan järjetöntä, että nämä tehtaat eivät tuota voittoa. Vale oli varmasti iloinen, että pääsi tästä eroon. Toki he maksoivat aika paljon siitä hyvästä eikä toisinpäin. Nikkelin hinta on pilvissä ja kysyntä kasvanut, mutta siltikään ei homma tuota, koska ongelmia on niin paljon, vaikka nikkelin määrä tässä maaperässä on aivan huikea. No, suomalainen Terrafame osaa hommat paremmin ja teki ensimmäisellä neljänneksellä huipputuloksen, vaikka nikkelin määrä maaperässä on paljon pienempi.

Parhaillaan on menossa Ranskan parlamenttivaalit, mutta oma energiani ei riitä enää näiden vaalien kiemuroiden selvittelyyn. Aika hiljaista taisi olla viikonloppuna uurnilla täälläkin. Kuten oli presidentinvaaleissakin. Energiaa menee enemmän tähän muinaissysteemiin ja ihmettelyyn. Kävin pankissa tekemässä taas rahanssiirron Suomeen ja oli lomaketta jos jonkinlaista. Ja isoja maksuautomaatteja ja shekkiautomaatteja jne. Mutta ei enää yhtään pankkivirkailijaa, koska he eivät ole enää iltapäiväisin tiskin takana. Joku ihminen, jonka löysin huoneestaan, suostui kuitenkin ottamaan rahansiirtolomakkeeni vastaan. Hieman ärtyneenä ja vain ”exceptionnellement, madame”, mutta kuitenkin.

Modernin pankkitoiminnan ytimessä. Lomaketta joka lähtöön.

Minusta ihmisiltä on ilo hukassa ja koko ajan on hyvin jännittynyt ilmapiiri. Ans kattoo mitä tästä tulee….. Tänne muuten perustettiin turistien houkutteluorganisaatio, johon etsitään englanninkielistä vetäjää. Listan viimeinen kriteeri oli ”you want to be part of a great human adventure and promote this exceptional destination”. Nauroin tätä ihan ääneen, todellakin koko paikka on great human adventure ja very exceptional destination. Kaikesta tästä purnaamisesta huolimatta sydämeni sykkii Uudelle-Kaledonialle ikuisesti. Mutta mielummin ehkä vähän etäältä 😄.

Apero ja cin-cin. Ja yksi pieni sodanjulistus

21/11/2021 by toispualpalloo

Se olisi vajaa kuukausi seuraavaan itsenäistymisäänestykseen, ja nyt tuli ensimmäinen sodanjulistus. Kanakien pyrkimyksenä on siis ollut, että vaalit siirrettäisiin koronan vuoksi, vaikka heillä käsittääkseni heti viime vaalien jälkeen oli kiire saada uusi päivä sovituksi mahdollisimman pian. Vielä viikko sitten olin ainakin itse ihan epätietoinen pidetäänkö vaalit vai ei. Ja jos pidetään, niin boikotoivatko kanakit vaaleja vai eivät. Yksi pro-itsenäisyys liikkeen pääjehuista kävi Ranskassa asti keskustelemassa ministerin kanssa (merentakaisten alueiden ministerinä on varmaan muuten ihan kivaa, voi käydä Karibialla, Tahitilla tai Reunionilla vähän väliä, mutta sitten on myös tämä Uusi-Kaledonia…..), että pidetäänkö äänestys vai ei, onko päivä oikein päätetty vai ei ja tehdäänkö tässä nyt vääryyttä kolonialisoidulle kansalle taas. Korona sinänsä on hyvällä mallilla eli sen suhteen vaaleja ei tarvitse perua, koska kaikki rajoitukset on nyt purettu.

Lehdessä ei oikein muuta olekaan, tietenkään, kuin tätä referendum-asiaa. Lojalistit ovat hiljaa kuin hiiret, koska tällä hetkellä heidän kannattaa olla ottamatta kantaa mihinkään.

Paikallinen korkein Ranskan virkamies eli haut-comissariat ilmoitti 12.11.2021 eli tasan kuukautta ennen vaaleja, että ne pidetään sovitun mukaisesti. Samaan aikaan joukko poliittisesti aktiivisia kanakeja ilmoitti kirjeellään, ettei pro-independent-ryhmä edusta missään määrin kaikkia kanakeja, eivätkä he voi tehdä kaikkien puolesta sellaisia päätöksiä, että vaaleja ei saa pitää tai jos ne pidetään, niin niitä pitää boikotoida. Tämä oli varsin rohkea kirje mielestäni, koska olen ymmärtänyt, että aika tiukassa kurissa kanakit pidetään näiden itsenäisyyttä ajavien konklaavien hyppysissä. Minun on rehellisesti sanottuna vaikea ymmärtää, miksi vaaleja ei nyt voisikaan pitää ja miksi päivä onkin ollut alusta alkaen huono, vaikka oli kiire saada kolmannet vaalit.

Tuossa yhdessä lehtikirjoituksessa viitataan 18.11. muistopäivään. Vuonna 1984 eli ennen sisällissotaa, mutta jo aktiivisen liikehdinnän aikaan, FLNKS boikotoi alueellisia vaaleja. Ja 18.11.1984 Eloi Machoro niminen henkilö kävi iskemässä kirveellä vaaliuurnan säpäleiksi Canalan kunnantalolla.

Suruajat ja koronakuolemat

Nyt tärkein kriteeri vaalien siirtämiselle on koronakuolemien aiheuttama suruaika. Paikallisessa kulttuurissa sureminen ja suruaika on hyvin pitkä, ennen hautajaisia on useamman päivän kokoontuminen, jossa sekä isän että äidin puolen suku tulevat paikalle. Tai jostain luin, että äidin puoleiset sedät edustavat sitä sukua. Voi olla, että tässä tarkoitetaan ns. nykyistä heimoa (jos on esimerkiksi naimisiinmenon tai ns. adoption kautta vaihtanut heimoa) eli ”isäheimoa” ja vanhaa perhettä/klaania/heimoa eli äitiä. Tämä katsotaan tärkeäksi heimojen ja klaanien välisten siteiden ylläpitämisrituaaliksi.

Varsinaisiin hautajaisiin osallistuu vain lähiperhe, mutta sitten on vielä vuoden suruaika ja sen jälkeen suruajan purkamisrituaalit, joissa taas isä ja äiti sukuineen kohtaavat. Mikäli olen yhtään oikein monimutkaisia perinteitä ymmärtänyt. Mitään näistä rituaaleista ei ole voitu tehdä koronasulkujen vuoksi tietenkään, joten tämä on aiheuttanut suurta tuskaa. Kuolleita meillä on 273, joista suurin osa melaneeseja eli nämä kuolemat koskettavat täällä kyllä valtavaa määrää ihmisiä. Kun suruaika on se vuosi, niin vaalit voitaisiin pitää vasta vuoden 2022 lopulla.

Tosin vaaleja haluttiin siirtää mielestäni jo ennen koronaa, mutta ei kannata takertua pikkuseikkoihin tässä keskustelussa. Samoin vaaleja halutaan siirtää, koska ei ole aikaa kampanjoida (viisi vuotta tässä on vaan kampanjoitu samasta asiasta), mutta kanakit käynnistivät kuitenkin laajan kampanjan, jossa he käyvät joka kylässä ja joka perheessä kertomassa, miksi pitää boikotoida vaaleja. Kyyninen voisi sanoa, että militantit käyvät uhkailemassa kaikki pois vaaliuurnilta. Samoin ovat ilmoittaneet ilmoittavansa YK:n dekolonialisaatiotaholle (joka siis on seurannut tätä prosessia sieltä 80-luvulta), että nyt ei mennä niinkuin he haluavat.

Kukaan ei ole pystynyt minulle selittämään, mikä järki tässä on. Televisiossa yksi pääjehuista ei ollut oikein osannut vastata kysymykseen: ”haluatte kovasti itsenäistyä, mutta ette halua kuitenkaan äänestää vaaleissa, miksi?” Toinen ihmeellinen kuulemani kommentti oli, että ”haluamme itsenäistyä, mutta yhdessä Ranskan kanssa”. Täällä on jo vahva itsehallinto, joten en tiedä mikä tuossa oli sitten ajatuksena. Taloudelliset realiteetit ehkä iskeneet tajuntaan.

Älkääkä ymmärtäkö väärin, minusta kaikki vanhat siirtomaat voisivat ehdottomasti itsenäistyä halutessaan ja täälläkin tämä olisi pitänyt tapahtua jo aikaa sitten. Valitettavasti maailmanpoliittinen ja geopoliittinen tilanne on täysin eri kuin 80-luvulla. Ja jos tämä olisi itsenäistynyt silloin, luultavasti tämäkin olisi nyt Kiinan vaikutuspiirissä, kuten kaikki muut Tyynenmeren itsenäiset pikkuvaltiot. Mikään vaihtoehto ei siis näytä kovin hyvältä.

Uhkaavalta näyttää – taas

Juteltiin muuten koiranpentuvisiitillä (ooh ja aah) Okien eli äitikoiran omistajien kanssa ja Pierre sanoi, että se sota tuota tehdasta vastaan oli jotain niin käsittämätöntä, ettei täällä ole sellaista nähty sitten 80-luvun sisällisodan. Että tultiinpa mielenkiintoiseen aikaan tänne Uuteen-Kaledoniaan, kun on ”saatu” kokea koronasulku, pieni sotatila ja sitten nämä äänestykset. Välillä tietysti toivon, että oltaisiin tultu jonain toisen aikana, mutta minkäs tälle nyt voi ja onhan tämä paljon mielenkiintoisempaa. Kuka sitä täällä nyt haluais vaan nauttia ihanista keleistä, kauniista maisemista ja matkustella rauhassa saarilta toiselle🙄.

Koiranpentujen katselu ja varsinkin niiden silittely vie ajatukset pois mistä tahansa muusta aiheesta.

Ruuan jälkeinen kooma voi iskeä hyvin nopeasti.

Tänne on tullut valtava määrä sotilaita koko vuoden, pelkästään lokakuun ekan puoliskon aikana 250 ja ilmeisesti ainakin 1400 pitäisi tulla. Siihen päälle santarmien lisäykset, poliisit ja tietysti täällä jo olevat. Tänne on tuotu myös 15 uutta tankkia, taisteluhelikoptereita ja miehistönkuljetusautoja. Kaksi kertaa enemmän sotilaallista voimaa kuin ekan referendumin aikana. Ei kuulosta mitenkään rentouttavalta. Ekan referendumin aikana kulku Nouméaan blokattiin armeijan toimesta, nyt ehkä tehdään sama ja santarmit ovat ilmoittaneet etukäteen keskittyvänsä erityisesti Tontoutan lentokentän turvaamiseen.

Itse en usko, että suurta rähinää tulee, ainakaan suurempaa, kuin mitä sota tehdasta vastaan oli. Kanakit eivät ole mitenkään yhtenäinen porukka ja kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin ei minusta ole olemassa ”kanakien kansaa”, on vain eri heimot. Viime viikonloppuna Kaala-Gomenissa Payaman tribussa taisteltiin verisesti klaani klaania vastaan, joten tämäkin kertoo siitä, että ei varmaan kukaan tunne ensisijaisesti olevansa osa kanakya, vaan osa omaa perhettä ja klaania. Sitten heimoa. Sukupolvien takaiset riidat ja verikostot ovat vaikuttaneet siihen, että eripuraa löytyy enkä tiedä unohdettaisiinko sellaiset riidat, jos pitäisi muodostaa yhtenäinen rintama. Tuolla Paymassa oli juopoteltu taas ihan urakalla, joku keksi, että toinen klaani on ehkä kironnut yhden toisen klaanin ihmisen, joka sitten kuoli autokolarissa ja tästä seurauksena oli 80 ihmisen joukkotappelu, vähän ammuskelua, neljä poltettua taloa ja 7 poltettua autoa. Santarmit kävivät, mutta totesivat tilanteen hengenvaaralliseksi ja lähtivät pois. Tästä syntyi taas tietyille perheille koston kierre.

Onneksi on jotain mukavampaakin eli ruoka

Ei olla ihan kauheasti käyty täällä ravintoloissa syömässä, eniten ehkä pizzalla ja aasialaisissa ravintoloissa, koska – ja tämähän kuulostaa uskomattomalta, kun ollaan Ranskan saarella – meidät on pilattu Suomen huippuhyvissä ravintoloissa. En ole käynyt täällä vielä yhdessäkään ravintolassa, jossa olisin ollut tyytyväinen ruoka-annokseeni, vaan lautasella on aina liikaa kaikkea. Liikaa siis ruokaa ja liian montaa erilaista makua ja ainesosaa. En tiedä onko käyty vallan väärissä ravintoloissa, mutta mitä nyt ruokalistoja olen selaillut, niin kaikissa tuntuu olevan sama juttu. Eli tehdään ”hienolta kuulostavia” annoksia, mutta toteutus tökkii ainakin minua.

Tässä esimerkki yhdestä ihan järjettömästä jälkiruuasta. Tässä oli liikaa kaikkea. Ja tämä on yhdelle hengelle.

Tämän jälkeen en ole jälkiruokia tilannut. Tässäkin oli kermavaahtoa, jäätelöä, pieni tarte tatin, marjoja, suklaakeksitikkuja, suklaarouhetta ja sulatetusta sokerista tehtyjä keksejä. Siinä on yhteen jälkiruokaan aika paljon tavaraa.

Illalliskutsuja on pidetty ja illallisilla on käyty ja ne ovat onneksi olleet kaikki hyvin hyvin rentoja. Mies varsinkin kammoaa työviikon jälkeen mitään virallista patsastelua, mutta ei ainakaan meidän tuttujemme kanssa ole tarvinnut jäykistellä. Ehkä eniten on oltu seinänaapureiden ja muiden naapureiden kanssa, mutta sitten meillä on myös yksi tuttavapariskunta, joiden kanssa kokkaillaan vuorotellen jotain. Nyt sekin on tietty koronasulkujen takia ollut vähän tauolla. Rajoitukset päättyivät juuri ja sovittiin, että voitaisiin nähdä seuraavaksi jossain ravintolassa, niin ei tule paineita kokkailusta (olen aiheuttanut nämä paineet Francoisille, koska hän on ollut kuulemma joskus kokkina ja minä tein viimeksi tolkuttoman hyvää tonnikalaa. Eli johdan 😉).

Minulle aiheuttaa vieläkin ongelmia myös tämä myöhäinen illallisaika. New Yorkerissa oli hyvä juttu, samoin New York Postissa , miten korona on aikaistanut illallisen aikaa New Yorkissa. New Yorkerin jutussa mainitaan, että Pariisissa illallinen ennen kello kahdeksaa on kaikkien mielestä jopa lapsille liian aikainen aika. Ja hyvin anglosaksinen ruokailuaika. Suurin piirtein sama aikataulu on täällä. Ruokaa ei edes saa ennen kello seitsemää illalla ja jos siihen varaa pöydän, niin on taatusti ensimmäisenä ravintolassa. Täällä ravintoloilla ei ole siis käytännössä kuin yksi “kattaus”, koska ihmiset tulevat noin kello 20 ja ravintolat menevät kiinni kello 22. Mutta aina nämä ravintolat täynnä silti ovat eli ilmeisesti hyvin pärjäävät.

No mutta kuitenkin, aiemminkin olen tainnut mainita, että jos söin lounasta ns. väärään aikaan, niin hyvin hissunkissun yritin kokkailla, etteivät naapurit kuule. Nykyään olen saanut ihmettelyjä siitä, että syön aika myöhään lounaan arkisin, mutta vien ensin koiran, koska missään ei ole ketään (kun kaikki ovat kerran lounaalla) ja syön sitten vasta sen jälkeen. Sama on meidän viikonlopun päivällisen kanssa, eli syömme yleensä viiden aikaan. Eli aivan väärään aikaan. Nyt en enää hissuttele, vaan paiskon kattiloita normaalisti ja Thermomixin hurinahan kuuluu tietysti joka puolelle 😄. Ja kaikki sen äänen kuitenkin tunnistavat.

Apero ja cin cin

Minun suosikki-iltani menee niin, että joku kutsuu aperolle tai joku tulee aperolle. Apero on mahtava käsite, se voi olla apero ennen varsinaista illallista tai sitten se varsinainen illallinen. Ja aperolla voi olla tunnin tai se voi lipsua monen tunnin samppanjanjuomiseksi. Parasta siinä on rentous, yleensä aperolla tarjotaan vaikka dippivihanneksia, pieniä suolaisia juttuja ja vaikka hummusta leivän kanssa. Tai pakastepizzaa ja sipsejä. Näitä voin hyvin syödä vielä illalla eikä tarvitse mennä missään ähkyssä nukkumaan. Jos menee ensimmäistä kertaa uusien tuttujen luokse kylään aperolle, niin hyvä puoli on tosiaan se, että sieltä voi sitten hilpaista pois vaikka muka varsinaiselle illalliselle, jos tuntuu olevan todella väkinäistä. Koskaan näin ei ole vielä minulle käynyt ja miehen mukaan näin ei tule koskaan käymäänkään, koska voin puhua kenen kanssa tahansa vaikka kuinka kauan tahansa.

Kun mies pelaa perjantaisin sulkapalloa, minä käyn kaverin kanssa aperolla. Ja otamme aina yhden juusto-liha-lautasen.

Tämän hetkinen oma suosikkijuttuni aperolle on burrata oliivien ja sardellien kanssa. Ja takuuvarma on aina lohimousse ja hummus. Nyt kun mies on ollut viikonloput töissä, olen kiertänyt eri naapureissa syömässä (lounaalla tai aperolla). Olen toki myös itse kokkaillut, esimerkiksi viime lauantaina tein savukalaa ja graavilohta ja kun seinänaapurit tulivat veneen rapsutteluhommista ihan väsyneinä, niin tadaa, ruokaa pöytään ja kaikki oli valmiina. Tosin heille tuotti hieman tuskaa syödä jo kello 18, varsinkin Yves oli aluksi, että mites tämä nyt onnistuisi, ei mitenkään. Minun oli pakko sanoa, että olen herännyt neljältä aamulla viedäkseni miehen töihin ja minun on pakko syödä nyt. Teidän ei, voin antaa tästä teille ruuat. Mutta totesivat sitten olevansa itsekin ihan poikki eli oltiin kaikki jo yhdeksältä nukkumassa.

Pakko muuten sanoa, että tämä ulkonaliikkumiskielto on ollut ihan mukava, on voinut lähteä kotiin viimeistään 21:30, kun koirakin on pitänyt iltapissattaa vielä. Mahtava syy päästä ajoissa nukkumaan.

Ja niin, tuo cin-cin. Se on tietysti kippiksen vastine Ranskassa, mutta naapureilta opin, että jos tarkoitus on pitää ilta hyvin rentona ja vähän ex tempore, niin tarjolla on vain vähän “cin cin”. En tiedä onko tämä belgialainen sanonta. Isabelle tekee aina ihania pikkusuolaisia syötäviä aperolle, esimerkiksi kasvis-juustopalleroita tai suolaisia keksejä. Yksi kerta syötiin ohuita näkkileipä mieletömän tarama-tryffelilevitteen kanssa. Ja sitten hanhenmaksa on tietysti se ex tempore-aperon vakio, sitä on kaikilla aina kaapissa. Meillä ainakin. Meinasin kirjoittaa, että se on helpoin apero ikinä, purkki vaan auki ja ruohosipulia kylkeen, mutta itseasiassa en ikinä saa sitä purkkia auki sen tiivisteen kanssa. Siitä tiivisteen lärpäkkeestä pitäisi kiskaista lujaa, se poistaa alipaineen, mutta en ole koskaan vielä saanut sitä kiskottua riittävästi. Todellinen first world problem tämä.

Itse leivottua pataleipää, tsatsikia, tapenadea ja taas vähän burrataa. Hyvin simppeliä aperotarjottavaa.

Burrataresepti, Tahitin salaatti ja Tuna tostada

Tässä vielä nämä pari lempireseptiäni:

Burrata: 1 pallo burrataa, 4 sardellifilettä, desi oliiveja (vihreitä tai kalamata), pieni kourallinen basilikaa, pieni kourallinen lehtipersiljaa ja hiukan ruohosipulia. Puolikkaan sitruunan mehu ja raaste, mustaapippuria ja hyvää oliiviöljyä. Ota burrata huoneenlämpöön tarjoiluastialle. Pilko kaikki ainekset pieneksi ja sekoita joukkoon sitruunamehu ja mustapippuri. Halkaise burrata, ripottele täyte päälle ja ympärille. Kaada päälle hiukan oliiviöljyä ja ripottele päälle sitruunankuoriraaste (ilmankin pärjää oikein hyvin). Tarjoilen tämän ohuiden keksien tai vaalean leivän kanssa. Erityisen hyvin tähän sopii Wasan ohuet rosmariini-merisuola-näkkileivät, joita löytyy täältäkin. Ehkä hiukan ärsyttää muuten, että löytyy ruotsalaista näkkileipää. Ostin sitä silti…..

Tahitin salaatti on yksi lempiruuistani, sitä syön ravintolassa, jos sitä on tarjolla. Se on hyvää piknikillä, lounaalla, aperolla ja vaikka missä. Tarvitset hyvää tuoretta tonnikalaa (tätä voisi tehdä varmaan lohesta ja siiasta), 6 limeä (sitruuna käy myös), 3 kevätsipulia, tomaatin, porkkanan ja kurkun. Ja kookosmaitoa. Joissain ohjeissa on myös vihreä paprika ja keitetty kananmuna. Sekä suolaa ja pippuria. Leikkaa kala pieniksi paloiksi ja purista päälle neljän limen mehu ja suolaa ja pippuria. Anna olla vähintään kymmenen minuuttia. Pienennä kurkku, paprika, tomaatti ja porkkana. Sekoita ainekset keskenään, lisää kookosmaito (ja kananmuna, jos haluat sen laittaa) sekä loppujen limejen mehut. Laita jääkaappiin tunniksi ennen tarjoilemista. Tämän voi tarjota leivän kanssa, mutta tätä tarjotaan myös riisin kanssa. Tonnikalasta voi tietysti aina tehdä myös klassikkocevichen eli limekypsentää pieneksi leikatun tonnikalan. Kun kala on kypsä, poista neste ja lisää joukkoon esimerkiksi kirsikkatomaatteja, mangoa, avocadoa ja tietysti suolaa ja pippuria.

Tonnikalaceviche avocadolla ja mangolla. Menee patongin tai tortillalastujen kanssa tai ihan sellaisenaan. Nyt on paras mangokausi, olen kerännyt niitä koiralenkeillä kilotolkulla.

Mutta erityinen tonnikalaherkkuni on tuna tostada, Gabriela Camaran ohjeella. Hänellä on Meksikossa tunnettu ravintola Contramar, jonka suosikkiannos on tuo tuna tostada. Siinä sashimitasoinen keltaevätonnikala leikataan ohuiksi viipaleiksi ja marinoidaan appelsiinimehun ja soijan sekoituksessa (lisään tähän vielä vähän limeä, koska liemen pitäisi olla suolaisen, kirpeän ja makean yhdistelmä). Gabriela tekee tortillat itse, mutta minä käytän välillä tortillalättyjä, joista leikatut palat paistan rapeaksi tai pikaversiossa tavallisia tortillasipsejä. Sillä aikaa, kun tonnikala marinoituu, leikataan purjo ohuiksi renkaiksi, ne huuhdellaan hyvin ja kuivataan. Sen jälkeen ne friteerataan pienissä eriksi kullankeltaisiksi ja rapeiksi. Tortillan päälle ripaus srirachamajoneesia tai vastaavaa (en ole löytänyt chipotlechilejä täältä, joten käytän srirachaa), päälle tonnikalasiivu, pinnalle avocadosiivu ja rapeita purjosiivuja. Nam.

Pikaversio tuna tostadasta: päällä kevätsipulia eikä friteerattua purjpa

Kuherruskuukausi ohi

24/10/2021 by toispualpalloo

Expat-elämässä ja parisuhteessa on varmaan samat syklit alkuhuumasta tasaantumisvaiheeseen ja ensimmäiseen kriisiin. Meidän alkuhuuma oli aika lyhyt, kun tuli tämä neverending globaali pandemia ja siihen liittyvät rajoitukset. Sen jälkeen alkoivat tehdashyökkäykset ja siihen liittyvät ongelmat, mutta silti ollaan oltu vielä siinä vaaleanpunaisessa kuplassa, jossa ihastuksen pikkuviat eivät vielä ärsytä, vaan ne ovat vain hauskoja. Mutta nyt viime viikkoina minulla on ollut sellainen fiilis, että on siirrytty siihen vaiheeseen, kun kumppanin vääränlainen tapa puristaa hammastahnatuubia alkaa ärsyttää. Saattaa johtua myös siitä, että nyt kun tiedän (sormet ristissä siis toivon) että pääsemme vihdoin tammikuussa Suomeen, niin alkaa tulla siitäkin odottamisesta kärsimättömyyttä, joka sitten heijastuu kaikkeen. Katselen Finnairin appsista TJ-lukua harva se päivä.

Confinement jatkuu ainakin tämän kuun loppuun, mutta lievennettynä. Paitsi viikonloput on tiukkaa lockdownia eli tarvitaan lupalappu eikä saa mennä kilometriä kauemmaksi kotoa lauantain klo 14 ja maanantai-aamun kello 5 välillä. Onneksi viime viikonloppuna ei pysäytetty ja kyselty lappuja, kun oltiin koiralenkillä, koska meiltä oli mennyt tämä uutinen ihan ohi. Tiesin, että on tiukemmat rajoitukset, mutta en tiennyt, että lupalappu palasi mukaan kuvioihin. Muutenkin tuntuu, ettei kukaan tiedä, missä mennään ja mitä on rajoitettu, joten mennään vaan.

Kyllä näillä maisemilla antaa anteeksi pienet ärsytykset. Tiettyyn pisteeseen saakka.

Miksi meillä ei nyt oikein synkkaa

Osittain tämä ärsytys johtuu siis rajoituksista, mutta osittain tämä johtuu meillä molemmilla siitä, että välillä ei vaan jaksa, kun mikään ei toimi ja kaikki etenee etanan vauhtia. Hetkeen ei ole toiminut nettikään taas, mikä nostaa aina verenpainetta. Vaihdettiin modeemi ja reititin, mutta johtuukin kuulemma puhelinlinjan hapettumisesta. Eipä tullut sellainen lainkaan mieleen, OPT:n piti tulla heti korjaamaan puhelinlinjaa, mutta eipä ole näkynyt, joten ehkä ensi viikolla. Tai joskus. Käytän naapurin nettiä sillä aikaa.

DHL:n pakettia odotin ihan yli kärsivällisyyskynnyksen eli se oli neljä viikkoa täällä ennen kuin sain sen. Maksoin itseni kipeäksi express-lähetyksestä, mutta express-toiminto loppui kuin seinään, kun paketti siirtyi Sydneystä tänne. Valehtelivat vielä saapumispäivän, joten tein siitä nyt sitten reklamaation ja sain hyvitystä kuljetuskustannuksista. En sano, että meikäläinen jatkuva kiire ja häsä olisi parempi vaihtoehto elämälle, mutta on kauhean vaikea vaihtaa omaa tyyliä ja sopeutua verkkaisempaan tahtiin, varsinkin kun peilaa kaikkea omaan työelämään. Että, jos palkkaa maksetaan, niin pitäisikö sen eteen myös tehdä jotain.

Siinä se kovan onnen paketti nyt on. Tulli oli säästänyt minulta unboxingin ilon avaamalla laatikon ja jokaikisen sen sisällä olleen pussukan. Karkkipusseja ei sentäs oltu avattu ja maisteltu.

Tässä kiteytyy viime viikkojen pienet ja ohimenevät onnenhetket 😄. Parhaat karkit, joita olen ehkä ikinä syönyt.

Tämä kieli (ja kielitaidottomuus) on myös yksi syy, miksi välillä on niin väsyttävää ja ärsyttävää. Varsinkin puhelimessa, kun joku selittää 600 sanaa minuutissa ja tiput siinä 26. sanan kohdalla kärryiltä. Ei auta vakiolause, että saiskos vähän hitaammin saman asian. Ranskaa ei voi mitenkään puhua hitaasti. Jos näen keskustelukumppanin, niin ei ole enää juurikaan ongelmaa ymmärtää, oli asia mikä tahansa, mutta puhelinkeskustelut ovat hankalia. Pitäisi muistaa silti olla aina itseensä tyytyväinen, että vajaan kahden vuoden jälkeen kieli kuitenkin sujuu aika hyvin ja pystytään hoitamaan asioita ranskaksi.

Käynnistin oma-aloitteisesti miehen työ- ja oleskelulupien uusimisen ja seuraavat kuukaudet verenpaine onkin sitten taas tapissa tuon miehen työpaikan HR- ja expat service-osaston kanssa. Itse kun olen joskus vetänyt sijoittumispalvelutiimiä, niin saan tästä hitaudesta ja viesteihin vastaamattomuudesta eniten ihottumaa. Viime vuonna uusiminen meni niin, että kiireellä hankin kaikki paperit (pitää toimittaa mm. kolmen kuukauden tiliotteet, sähkö- tai vesilasku ja palkkakuitit), sitten ne paperit makasivat kuukauden firman ”service”-osastolla, josta ne sitten itse hain ja vein foreign officeen. Sen jälkeen odotettiin vaikka kuinka kauan, että tulee tieto uusista luvista. Unohtivat tietty firmasta ilmoittaa, että luvat ovat valmiit, joten siinä meni yksi kuukausi turhaan odotellessa. Nyt tuuppasin kaiken sähköpostilla sinne ajoissa, sanoin, että tulen hakemaan nivaskan ja vien sen foreign officeen kuvan kera asap. Katsotaan, mikä on heidän asap. Mies tarvitsisi luvat mukaan, kun lähdetään Suomeen, joten pientä jännitystä on, että miten käy.

Odottelen myös saanko ikinä vastausta siihen, että hommaanko itse meille kyydin Helsingistä Turkuun, kun lentoja ei tällä hetkellä sinne saakka ole. Minun on ehkä se helpompi järjestää, kuin heidän tai matkatoimiston, mutta täysi radiohiljaisuus on ollut kysymyksen jälkeen. Kun tiedän, kuinka vähän meitä expateja firmassa enää on, niin ihmetyttää entistä enemmän tämä hitaus. En viitsi edes kertoa, millainen prosessi from hell meidän lentolippujen varaaminen oli. Sanoin miehelle, että he eivät tiedä, mikä heihin iskee, jos nämä lippujutut ei kohta ratkea oikein päin. Ratkesi onneksi. Mutta kuten sanoin, tästä ihmettelystä ja hermostumisesta pitäisi päästä yli ja asennoitua siihen, että Pacific style plus ranskalainen byrokratia. Zen ja ooommmmmm.

Keep calm and carry on

Koiran korvaakin jouduttiin operoimaan, se tulehtui ja paisui valtavan kokoiseksi ja ramppasin eläinlääkärillä joka päivä. Siitäkin tuli se fiilis, että saamarin Uusi-Kaledonia, ei tämä ole hyvä paikka koirallekaan. Niin paljon on ollut erilaista vaivaa ja niitä tappeluita, että nyt tavarat kasaan ja muille maille. Mutta ensi viikolla koiran pitäisi päästä taas uimaan. Ja viime perjantaina tuli taas iloinen perhetapahtuma, kun herran toinen pentue syntyi ja fiilikset muuttuivat vähän positiivisimmaksi.

Ihan järkyttävää söpöysyliannostusta. Niin ihania ”karvalapsenlapsia” taas.

Itsekin olen joutunut käymään lääkärissä täällä taas, kun ei sinne Suomeen päästä ja tietyt ”vuosihuollot” pitää kuitenkin tehdä. Yksi lääkäri lakkasi vastaamasta sähköposteihin ja jouduin menemään lääkäriasemalle kyselemään, että onko tämä tyyppi enää edes täällä. Sihteeri, joka on ylimielisin koskaan tapaamani, vastasi, että Monsieur on hyvin kiireinen, eikä ehdi katsella viestejäsi. No sanoin, että on vähän kaikkien ajan tuhlausta, jos minun pitää varata sitä varten aika, että katsotaan tulokset, mutta tähän sihteeri ei sitten vastannut muuta kuin: ” seuraava vapaa aika on 18.10. kello 16:30”. Mitä siihenkin sitten sanot.

Menin aikaisemmasta viisastuneena paikalle tasan 16:30, enkä itselleni tyypillisesti varttia aikaisemmin. 17:30, kun siinä vieläkin odottelin omaa vuoroani, totesin, että ei voi mitään, pakko lähteä hakemaan mies satamasta, kun satoi vettäkin niin paljon. Eikä viittä kilometriä viitsi oikein työvaatteissa kävellä. Totesin sihteerille, että valitettavasti minun on lähdettävä, johon hän sanoi kylmän viileästi, että d’accord. Ei mitään pahoitteluita eikä muutakaan. Ajomatkalla haukuin koko Uuden-Kaledonian syvimpään helvettiin, mutta menin sitten kiltisti takaisin katsomaan, josko vielä pääsisin lääkärille, kun olin hakenut miehen. Lääkäri ymmärsi olla edes hiukan nolo, kun hän ei ole vastannut sähköposteihin. Kysyin, että onko sihteeri kenties muistanut välittää pyyntöni katsoa ne postit. No eipä tietenkään ollut.

Lomat jäi pitämättä

Piti tosiaan pitää parin viikon loma, mutta tuo korona sotki taas kuviot. Mies ei tietenkään halua tuhlata lomia confinementin aikana, joten ei hänellä nyt sitten ole sitä lomaa ennen kuin mennään Suomeen. Tulee siis kaksi vuotta töissäoloa kolmen pidennetyn viikonlopun ja yhden viikon loman voimin. Ei mikään ihme, jos häntäkin hiukan patittaa pelkästä väsymyksestä.

Mies siirtyi nyt tehtaan vuosihuollon ajaksi neljä-neljä rytmiin eli olen seuraavat viikonloput yksin kotona. Ehdin jo suunnitella kaikennäköistä, kun unohdin tuon tiukan confinementin viikonloppuisin. Ei tarvitse siis mitään suunnitella, kun ei mitään saa tehdä. Kotona nökötän. Eilen illalla menin taas naapureille juomaan samppanjaa ja syömään jotain pientä, enkä laita lainkaan pahakseni, vaikka kaikki lauantai-illat menisivät niin. Heidän kanssaan on erittäin hauskaa ja he puhuvat belgialaisina niin selkoranskaa, että pystyn osallistumaan keskusteluihin. Joka perjantaiksi olen sopinut kaverin kanssa viini-illan, päästiin jo tänä perjantaina testaamaan koronapassin toimivuus. Koska ulkonaliikkumiskielto alkaa kello 22, niin odotettavissa ei ole mitään pitkää viini-iltaa kuitenkaan, mikä sopii keski-ikäiselle vallan mainiosti.

Tänään paistaa onneksi nyt aurinko eikä sateita näytä ihan juuri olevan tulossa. La Nina on tulossa takaisin viimeistään marraskuussa ja siihenkin pitää muistaa suhtautua r a u h a l l i s e s t i ! Vaikka kuinka ärsyttäisi, kun vaatteet ovat homeessa ja sänky kostea, niin Pacific Style ja inhale/exhale. Nämä maisemat auttaa onneksi (paitsi sateella ei näe niitäkään 😄). Jospas kävisi tuuri ja mies saisi ne neljä kotipäivää pitää oikeasti vapaata, niin voitaisi mennä snorklailemaan. Uintikielto loppuu nimittäin huomenna.

Hammastahnatuubiakin ärsyttävämpi asia.

Jaa niin, lopuksi tähän vielä aivan tolkutonta ärsytystä aiheuttava asia, nimittäin se tuleva kolmas ja viimeinen referendum. Edellinen äänestys oli siis viime lokakuussa ja se oli aikalailla tiukka NON-puolen voitto. Siitä innostuneena kanakit halusivat nopeasti päättää seuraavan referendumin päivän, eivätkä he halunneet odottaa Ranskan presidentinvaalien jälkeiseen aikaan eli vuoden 2022 loppupuolelle. Tietenkään, koska kampanja oli mennyt hyvin ja OUI-äänten määrä oli noussut edellisestä. Eli huhtikuussa alkoi tiukka keskustelu siitä, että nyt äkkiä lyödään päivä lukkoon.

Täältä lähti delegaatio Ranskaan sopivaan kolmannen äänestyksen päivästä, mutta jostain syystä kanakit jättäytyivät tästä delegaatiosta aika loppumetreillä pois. Päiväksi päätettiin 12.12., asia oli sittemmin kanakien mielestä väärin päätetty ja päiväkin oli huono, vaikka heillä olikin valtava kiire saada tuo päivä päätettyä. No mutta, siinä se nyt sitten oli. Tehdashyökkäykset ja monen kuukauden tiesulut, sekä niiden vaikutus täkäläiselle taloudelle verottivat hieman kanakien kannatusta ja kenties tuli pientä nakutusta takaraivoon, että miten mahtaa käydä kolmannessa äänestyksessä. Sitten he hajottivat hallituksen, mutta eivät kuitenkaan saaneet valittua uutta pääministeriä moneen kuukauteen keskellä taloudellista kriisiä, joten siinäkin tuli hiukan pientä kannatusnotkahdusta.

Eikä siinä vielä tarpeeksi kapuloita kanakien rattaissa. Syyskuun alussa tänne tuli vihdoin korona ja aktiiviset rokotusvastaiset kampanjat olivat saaneet aikaan sen, että varautumistaso oli aika huono. Rokotettuja oli se 20% eli koronavapaasta paikasta päästiin maailmantilastojen kärkeen ilmaantuvuusluvuissa aika nopeasti. Tällä hetkellä ollaan siirrytty jo parempaan, mutta tapauksia on yli 10.000 ja kuolleitakin 252 kpl. Se on vajaassa kahdessa kuukaudessa aika hyvin. Tämän koronakriisin hoito ei ole sujunut uudelta pääministeriltä eli kankien johtohahmolta herra Mapoulta kovinkaan hyvin, joten yleinen mielipide ja kannatus on jatkanut alamäkeään.

Selityksen makua

Tästä johtuen kanakit vaativat nyt koronakriisin varjolla, että referendumia pitää siirtää, koska ei ole tarpeeksi aikaa vaalikampanjaan. Ja tämän vuoksi minulla meni kuppi nurin. Asianhan ei pitäisi koskea meitä oikein mitenkään (paitsi jos syttyy sota), mutta meidän lennot oli varattu tammikuun alkuun juuri siksi, että silloin referendum on ohi ja mahdolliset mellakat yms. on saatu rauhoitettua ja lentokentän pitäisi voida toimia normaalisti. Tänne on tullut jo satamäärin santarmeja ja poliiseja referendumia varten. Erityisesti tuon lentokentän toiminnan turvaaminen on yksi tärkeimmistä asioista, selitti joku santarmien päällikkö juuri lehdessä. En halua lähteä ja miettiä, päästäänkö takaisin, kun koira jää kuitenkin tänne.

Tämä sai kupin nurin myös siksi, että ihmiset täällä ovat olleet monta vuotta (oikeastaan yli 30 vuotta) nyt löysässä hirressä. Sekä lojalistit että itsenäisyyden kannattajat. Sekä kanakit että caldochet ja tietysti metrot. Ihmiset eivät tiedä uskaltaako investoida, ostaa asuntoa, perustaa firmaa jne. kun ei tiedetä, mitä tulee tapahtumaan. Meillä asui hetken naapureina pariskunta, jonka on ollut täällä yli kolmekymmentä vuotta. Koska tilanne on näin epävarma, he myivät upean asuntonsa tästä meidän läheltä ja siirtyivät vuokralle. Selvästi harmitti, mutta sanoivat, että parempi näin, jos pitää vaikka tehdä äkkilähtö täältä. Jopa minä tiedän nyt parin vuoden kokemuksella aika hyvin sekä OUI että NON puolen vaalikampanjoiden sisällön ja kampanjointi on aloitettu jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä 2018 vuoden äänestystä. Eli eiköhän tässä ole ollut tarpeeksi aikaa kampanjoida. Mitä uutta tässä voi enää edes sanoa koko asiasta?

Kanakien FLNKS ja muut järjestöt ovat ilmoittaneet, että ellei vaaleja siirretä, he tulevat boikotoimaan äänestystä. Sen jälkeen he voivat sitten sanoa, että vaalitulos on mitätön. Ja sen jälkeen tulee luultavasti neljäs referendum. Ja sitten varmaan viides jne. Geopoliittinen tilanne täällä päin, erityisesti Australian sopimus sukellusveneistä Yhdysvaltojen kanssa (eikä Ranskan) ja Kiinan hiiltyminen siitä, nosti esiin taas huolen siitä, mitä tapahtuu, jos tämä itsenäistyy. Montako kuukautta menee siitä, kunnes Kiina on täällä. Kiina ostaa nytkin suurimman osan täällä tuotetusta nikkelistä ja himoitsee näitä kalastusalueita, puhumattakaan tästä strategisesta sijainnista Australian vieressä.

Että tekisi mieli taas mennä torille huutamaan, että nyt jukolauta jotain rotia tähän pelleilyyn. Ryhdistäytykää! Ja pitäkää ne saamarin vaalit nyt. Onneksi ranska ei taivu mihinkään nopeaan poliittiseen väittelyyn, joten on pakko jättää menemättä. Muuten menisin 😁.

Tähän lopuksi tällainen rauhoittava kuva frangipanista, joka kukkii parhaillaan täydessä loistossaan. Kevät on täälläkin ihanaa aikaa.

Elämää referendumin jälkeen

21/10/2020 by toispualpalloo

Itsenäistymistä koskevassa postauksessani mainitsin herra Tjibaoun, jota pidetään itsenäistymisaatteen isänä. Hänen nimeään kantaa hieno Tjibaou-keskus täällä Nouméassa. Herra Tjibaou syntyi 1936 Tiendanitessa, joka on kylä pohjoisessa provinssissä, itärannikolla lähellä Hienghenea. Vuoden 1917 Kanak-sodan aikana hänen tribunsa ihmiset ajettiin pois kylästään ja kylä poltettiin.

Myöhemmin joukko naisia ja lapsia yritti päästä takaisin kylään, mutta heidät yllätettiin ja sitä seuranneessa kahakassa Tjibaoun isoäiti sai surmansa. Hänen sylissään ollut Tjibaoun isä pelastui niukin naukin isosiskonsa avulla. Kanak-sodan aikana taisteluja oli sekä kanakien että ranskalaisten, mutta myös eri tribujen välillä, koska osa tribuista oli Ranska-myönteisiä. Sota oli aika brutaalia (mikä sota ei olisi), mutta täällä oli sen aikana vielä kannibalismia eli osa tai pitäiskö sanoa osia vihollisista syötiin. Ilmeisesti kuitenkin niihin aikoihin viimeisen kerran.

Tjibaoun lapsuudessa täällä ei ollut vielä julkisia kouluja, joten hän kävi katolisen koulun ja jatkoi siitä ensin Paitaan ja sitten Pine-saarelle pappisopintoihin. Siihen aikaan (ja edelleen 2010-luvulle saakka) täältä piti lähteä Ranskaan, jos halusi yliopistoon. Jean-Marie opiskeli vuosina 68-72 Ranskassa katolisessa yliopistossa ja hän aloitti väitöskirjansa kanakien kulttuurillisesta identiteetistä.

Kanakien kulttuuri ja lähteminen politiikkaan veivät kuitenkin mennessään, eikä hän koskaan väitellyt (kuten en minäkään, mutta paljon tylsemmistä syistä 😁 eli työt veivät mennessään). Jean-Marie pyysi vapautusta pappisvirastaan palatessaan tänne Uuteen-Kaledoniaan. 70-luvun puolivälistä alkaen hän alkoi voimallisesti nostaa melaneesian ja erityisesti kanakien kulttuuria esille. Vuonna 1975 täällä järjestettiin Melanésia 2000-festivaali, missä kanakit olivat ensimmäistä kertaa spottivaloissa, huomion kohteena. Hän oli myös julkaisemassa teosta Kanaké; kanakien kulttuurista, alkuisästä ja identiteetistä kertovaa kirjaa.

Onko olemassa kanakien kansaa?

Jean-Marie Tjibaou omisti elämänsä pienen ihmisen ja kansakunnan eloonjäämistaistelulle. Kanakeilla ei ollut yhteistä historiaa, identiteettiä tai kansallistunnetta. Minulle on tullut mieleen suomalaisen kansallistunteen nostattajan Adolf Arwidssonin lause ”ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”. Jean-Marie Tjibaou loi Tea Kanakén, kanakien esi-isän ja vahvisti sillä (tai pyrki vahvistamaan) hyvinkin erilaisten ja erillisten tribujen yhtenäisyyttä.

Täällä tuntui olevan vahva ”kanaky”- aate ennen äänestystä, mutta silti mietin välillä tuntevatko nämä paikalliset olevansa enemmän oman tribunsa jäseniä kuin kanakeja. Tributhan ovat aikojen alusta ennemminkin taistelleet keskenään, kuin olleet rauhallisia naapureita ja liittoutuneet vain tarpeen tullen toistensa kanssa. Edelleen on tappeluita ja tappoja, joiden taustalla on joku kauan aikaa sitten tapahtunut ”vääryys” ja verikosto jatkaa kulkuaan sukupolvelta toiselle. En ole ihan varma, mutta välillä näitä asioita setvitään minusta myös saman tribun eri klaanien ja perheiden välillä.

Kuvaavaa on, että ei ole olemassa kanakien kieltä, on vain kolmisenkymmentä hyvin erilaista tribujen kieltä ja niiden päälle vielä lukuisia murteita. Kun muiden kanssa on oltu aikoinaan vain sotajalalla, niin kielet eivät ole yhtenäistyneet tai sekoittuneet. Ihmiset eivät siis ymmärrä välttämättä edes viereisten tribujen ihmisiä. Eniten puhutaan drehua, joka on alunperin Lifoun saaren kieli. Ranska ja sen paikallinen ”slangi” toimii yleiskielenä.

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo tai kuolema!

Ranskan vallankumouksessa käyttöön otettu, nykyisen Ranskan tasavallan tunnuslause, ei täyttynyt täällä ilman veristä taistelua. Alunperin tunnuslauseessa oli neljäskin osa: Liberté, Égalité, Fraternité ou la mort (”Vapaus, tasa-arvo, veljeys tai kuolema”) ja kanakit olivat valmiita kuolemaan oman maansa puolesta. Jean-Marie Tjibaou sanoi: ”I would say that the hardest thing may not be to die; the hardest thing to do is to stay alive and feel like a stranger in your own land, to feel that your country is dying; to feel powerless to take up the challenge and raise high the claim to reconquer the sovereignty of Kanaky”.

Sopimukset 1988 ja 1998 ovat vahvistaneet kanakien asemaa ja niiden toteutumista seurataan YK:n tasolla. Valitettavasti näin ulkopuolisesta tuntuu, että sopimukset, niiden jälkeen tulleet vaatimukset ja niihin suostuminen ehdoitta eivät ole todellakaan auttaneet kanakeja itsenäistymispyrkimyksissä, vaan huonontaneet tilannetta. Osa tribuista on ihan lainsuojattomia, meno on todella holtitonta eikä laista ja oikeudesta välitetä, koska se on ”ranskalaista”. Paikalliset, jotka ovat santarmeja tai poliiseja, ovat ”pettureita”. Kouluja on joka ikisessä pikkukylässäkin, mutta kaikki lapset ja nuoret eivät käy siellä, joten heillä ei ole mahdollisuuksia juuri mihinkään. Kanakien kannattaisikin minusta alkaa satsata koulutukseen, jotta heitä olisi tulevaisuudessa opettajina, lääkäreinä, lakimiehinä, tuomareina jne. Mutta tietyille johtajille kouluttamattoman massan ohjaaminen mielensä mukaan on varmasti helpompaa.

Sopimusten motto oli ”two colours, one people”, mutta äänestykset ovat tainneet saada aikaan entistä suuremman kahtiajakautumisen 😞.

Referendumin jälkimainingeissa

Äänestyksen tulos oli siis 53% NON ja 47% OUI. Kymmenen tuhannen äänen erolla ei puoli voitti ja kyllä puoli sai noin 11000 uutta ääntä kahden vuoden takaiseen. Meidän mielestä tulos oli aika hilkulla, mutta lojalistien mielestä tulos oli selvä ei. Koitan pysyä aika puolueettomana kaikissa keskusteluissa, koska vähän vaikea on vajaan vuoden kokemuksella mitään kantaa ottakaan. Ollaan kuunneltu sujuvasti ihan ventovieraitakin caldocheja (jotka muuten usein kertovat monennenko polven caldocheja ovat) kun he avautuvat tilanteesta. Oui, oui Madam/Monsieur, tu as raison. Ainoa kantani on, että ymmärrän molempia tahoja, mutta jos tulos olisi ollut kyllä, eivät kanakit olisi saaneet hommaa toimimaan kolmen vuoden siirtymäajan aikana ELLEI ajatuksena ollut tosiaan siirtyä Kiinan alle.

Varsinkin nyt, kun äänestyksen jälkeen uskalletaan jo kirjoittaa, että tiesulut, lakkoilut ja epävarma poliittinen tilanne karkoittivat Valen ostajaehdokkaan eikä kukaan ole halukas enää investoimaan Uuteen-Kaledoniaan näistä syistä, soisin, että jotkut tahot hiukat katsoisivat peiliin (UC ja FLNKS)…… Jos kyseessä on 5000 ihmisen palkat ja paikan terveydenhuoltojärjestelmän jatko, tulee kiusanteosta aika kallis paukku. Vielä 2013 tämä oli lehtien mukaan useiden kaivosfirmojen kiinnostuksen kohde ja nyt sellainen ”en koske pitkällä tikullakaan”-paikka.

Ja jos päätetään, että jatketaan Nouméan sopimuksen mukaan eli seuraava referendum on 2022, ollaan täällä kaksi vuotta täydellisessä seisahtuneisuuden tilassa. Kukaan ei rakenna tai investoi saati voi miettiä muutenkaan tulevaisuutta kovin pitkälle vaan roikutaan löysässä hirressä. Se on sääli. Muitakin vaihtoehtoja on, mutta epäilen, että kanakit eivät niihin suostu.

Siirtyykö Uusi-Kaledonia Ranskalta Kiinalle?

04/10/2020 by toispualpalloo 1 Comment

Referendum 2020

Tänään 4.10. Uusi-Kaledonia, tämä koronaton kupla Tyynellämerellä, äänestää toisen kerran itsenäistymisestään. Ensimmäinen äänestys vuonna 2018 päättyi yllättävän niukkaan ei-äänten voittoon, lojalistien suureksi järkytykseksi.

Itsenäistymistä on odotettu kauan, 80-luvun lopulta saakka, jolloin tämä saariryhmä oli verisen sisällissodan partaalla. 1984-1988 täällä murhattiin puolin ja toisin ihmisiä, ja kaikki kulminoitui Ouvean panttivankidraamaan 22.4.-5.5.1988, jolloin surmansa sai lähes 30 ihmistä. Tämä oli kulminaatiopiste, jonka jälkeen eri tahot ymmärsivät, että on pakko neuvotella tai ollaan sisällissodassa. Kanakien kulttuurin ja kansallistunteen ”isä” Jean-Marie Tjibaou allekirjoitti 1988 Matignonin sopimuksen, joka oli ensimmäinen askel kohti itsenäistymistä. Valitettavasti osa omista katsoi sopimuksen allekirjoittamisen petturuudeksi ja Tjibaou salamurhattiin 1989.

Vaalityö käy kiivaana kyllä-ei-puolien kesken, ulkopuolisen silmin varsin sekavassa poliittisessa kulttuurissa. Ainoa taho, joka näyttäytyy johdonmukaisena ja aktiivisena ovat kanakit. Kanakeja on niukka enemmistö, noin 40 % ja eurooppalaisia on arviolta 27 %. Nuoret kanakit ovat avainasemassa ratkaisemassa tämän äänestyksen ja viime äänestyksen jälkeen nuoria kanakeja on tullut äänestysikään aika iso määrä. Myös wallis-futunalaisilla (yli 8%) saattaa olla ratkaiseva asema.

Kaikki kanakit eivät halua itsenäistyä ja luopua Ranskan passista sekä sen tuomista etuuksista. Tällä hetkellä tällaisen mielipiteen ilmaiseminen ei ole helppoa, jos edes mahdollista, joten jännitys säilyy äänten laskemiseen saakka. Varmaa lienee vain, että pohjoisen provinssi äänestää selvällä äänienemmistöllä kyllä.

Nappasin uutissivulta kuvia tämän aamun äänestysjonoista eri puolilta saarta. Poindimiessä tribujen naiset valmistivat ruokaa kaikille äänestäjille ja itärannikolla on luultavasti juhlan tuntua.

Mitä sitten jos tulos on kyllä?

Jos maa itsenäistyy, täältä lähtee jollain aikataululla sekä Ranskan taloudellinen tuki että Ranskan armeija. Ranskan taloudellinen tuki kattaa muun muassa 9000 virkamiehen palkat ja näistä suurin osa on paikallisia ihmisiä. Ranska tukee myös infrarakentamista ja muita investointeja. Jos tulos on kyllä, alkaa kolmen vuoden siirtymäaika ja keväällä 2023 valtio nimeltä Kanaky-Uusi Kaledonia olisi virallisesti itsenäinen.

Jos tulos on kyllä, Ranskan asema Tyynellämerellä heikkenee. Pinnalla onkin kysymys, kauanko itsenäistymisestä kuluu, ennen kuin tämä on Kiinan ”siirtomaa”. Uudella-Kaledonialla on erinomainen sijainti Tyynellämerellä, kalastusalueet, valmis infrastruktuuri, sotilastukikohdat, monta lentokenttää ja arviolta 25% maailman nikkelistä. Tällä sähköautojen aikakaudella nikkelin kysyntä ei ole ainakaan laskemassa. Brasilialainen Vale on ilmoittanut poistuvansa saarelta ja kenties sulkevansa Goron kymmenen vuotta vanhan nikkelitehtaan. Tämä aiheuttaisi valtavan loven kansantaloudelle, mutta erityisesti tämä saattaa avata kiinalaisille mahdollisuuden päästä kiinni nikkelivarantoihin.

Kiinan toimet Tyynellämerellä huolestuttavat monia maita, ja niiden olisi ehkä syytä huolestuttaa myös täällä. Philippe Gomès, Calédonie Ensemble puolueen johtaja, mainitsi Kiinan viime viikonlopun vaalitilaisuudessa. Hänen mukaansa kaikki Tyynenmeren tähän mennessä itsenäistyneet valtiot ovat jo taloudellisesti ja poliittisesti Pekingin alla, joten itsenäistyminen Ranskasta olisi selvä uhka Uuden-Kaledonian tulevaisuudelle. Kaikille tämä ajatus ei välttämättä ole uhka, halu itsenäistyä kenties hinnalla millä hyvänsä on niin vahva.

Jos tulos onkin ei.

Jos tulos on nyt ei, niin alkaa valmistautuminen kolmanteen eli viimeiseen äänestykseen, joka on 2022. Joidenkin itsenäistymistä kannattavien mielestä olisi järkevintä äänestää vasta silloin kyllä, jotta tämä kaksi vuotta voitaisiin käyttää sen suunnittelemiseen, miten irtautuminen tehdään. Aktivistit ovat tietysti sitä mieltä, että tässä on ollut jo kaksi vuotta aikaa sitä miettiä eikä jatkoajalle ole tarvetta.

Lojalistit ovat sitä mieltä, että kolmatta äänestystä ei tarvittaisi, huolimatta siitä, että siitä on Nouméan sopimuksessa sovittu. Mutta he ovat myös sitä mieltä, että heti tämän äänestyksen jälkeen on aloitettava kaikkien tahojen väliset neuvottelut ja pyrittävä luomaan joku konsensus, joka tyydyttäisi kaikkia. Tämä sisältäisi paikallisen kulttuurin nostamisen parempaan asemaan, yhteisen lipun, päättävän virkamieskunnan miehittämisen paikallisilla ihmisillä (nyt virastojen pääjehut ovat ranskalaisia) ja oman hallinnon kehittämistä. Lisäksi olisi tarkoitus avata mahdollisuus omaan kansallisuuteen ja pyrkiä taloudelliseen riippumattomuuteen Ranskasta.

Jännittäviä aikoja edessä.

Tuli äänestyksestä millainen tulos tahansa, odotettavissa on enemmän tunteita kuin vuonna 2018, eikä silloinkaan selvitty ilman väkivaltaa. Nuoret kanakit ovat turhautuneita. Heillä on vaikeuksia pysyä ranskalaisen koulutusjärjestelmän kyydissä, joten monet lopettavat koulun, varsinkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. He jäävät kyliinsä tai kulkeutuvat Nouméan slummeihin.

Alkoholin ja huumeiden käyttö on yleistä, samoin rikollisuus. Yli 90% vankilassa olevista on kanakeja ja suurin osa alle 25 vuotiaita. Töitä olisi, mutta koulutetuille ihmisille ja yritysten on vaikea löytää osaavaa työvoimaa. Kanakeja ei ole tuomareina, lakimiehinä, lääkäreinä tai yliopiston opettajina. Omaisuus on keskittynyt caldocheille (valkoiset paikalliset) ja ranskalaisille.

Tällä viikolla itsenäistymispuolueet FLNKS ja UC tekivät aloitteen, että ulkomaalaiset (incl. ranskalaiset) saisivat ostaa vain uusia asuntoja. Vanhoja asuntoja saisi myydä vain kanakeille tai caldocheille. Tässä vedottiin Uuden-Seelannin ja Australian vastaaviin lakeihin, mutta kiinteistövälittäjien liitto ehti jo kumoamaan nämä viittaukset virheellisenä. Kiinteistövälittäjien liitto myös mainitsi, ettei tämä ole todellakaan mikään ulkomaisten investorien suosikkikohde, toisin kuin nuo kaksi muuta Tyynenmeren naapurimaata, joten ei täällä ole mitään ulkomaisten ostajien ryntäystä. Jos tuo lakiehdotus menisi läpi, nämä kiinteistömarkkinat romahtaisivat kerralla. Taustalla tässäkin se ajatus, että kanakeilla olisi mahdollisuus ostaa asuntoja näiltä ns. paremmilta alueilta ja lähempää keskustaa.

Pinnan alla kytee ja se purkautuu jossain muodossa tänään illalla ja seuraavina viikkoina. Sopimusten luoma 30 vuoden rauhan aika on katkolla. Löysin oikein hyvän analyysin vuodelta 2019 jos joku on kiinnostunut lukemaan tästä lisää: https://www.lowyinstitute.org/publications/new-caledonia-s-independence-referendum-local-and-regional-implications.

Kaikesta huolimatta ajattelin uskaltautua nyt uimaan. Ja uskaltautua-sana tässä ihan vain haiden vuoksi, ei tämän äänestyspäivän takia 😄.

Mitä ottaisit mukaan (autiolle) saarelle!

02/09/2020 by toispualpalloo

Toi otsikon kysymys oli jossain vaiheessa monen henkilöhaastattelun vakkarikysymys sekä Suomessa että ulkomailla ja itsekin mietin monesti, että mitä sitä sitten ottaisin mukaan. Tai siis lähinnä montako kirjaa sinne saisi ottaa mukaan. Kerran joku britti vastasi, että hän ottaisi Encyclopedia Britannican (niinkuin tästä ehkä arvaa, nämä kysymykset ja vastaukset oli ennen digiaikaa) ja lukitsin tämän vastauksen. Se oli siinä, sen ottaisin mukaan, niin riittäisi luettava. Tietysti kymmenen vuotta sitten, kun ostin ekan Kindleni, niin vastaus muuttui saman tien Kindleksi (ja aurinkopaneelilaturiksi).

Pikakelaus tähän päivään noista ajoista ja nyt olen jumissa saarella koronan takia. Onneksi en ihan autiolla, mutta aika harvaan asutulla kuitenkin. Kindle on tietysti mukana. Mutta jumissa ollaan. Tiistaina täällä tehtiin päätös, että kaikki kansainväliset lennot on peruttu 27.3.2021 saakka. Tulee vain muutamia viikottaisia huoltolentoja Ranskasta ja hätätapauksessa lentoja Sydneystä/Sydneyyn. SIIS MAALISKUUN LOPPUUN SAAKKA 😱😱😱. Aika shokki, että kielto jatkuu niin pitkälle. No ei tarvitse miettiä enää päästäänkö jouluksi käymään Suomessa tai pääseekö ystävät tänne tämän vuoden puolella. Ei pääse. Kukaan ei pääse mihinkään suuntaan ilman todella hyviä perusteluita ja täällä tietysti säilyy tuo parin viikon karanteenipakko tuonne maaliskuun loppuun saakka.

Eikä se hemmetin postikaan siis kulje ennen ensi vuoden huhtikuuta, mitään ei voi meille postittaa eikä mitään voi tilata, koska ei taida DHL:kään toimittaa tällä hetkellä tänne saakka eikä meidän paketit mahdu noille Ranskan lennoille ikinä. Tässä taas huomaa, miksi ei kannata niin kauheasti suunnitella etukäteen kaikkea mahdollista. Oli paljonkin seikkoja, joiden vuoksi oli ”helppo” muuttaa näin kauas, mutta mikään niistä ei enää pelitä. Ei vieraita, ei postia, ei ”lähimatkoja” Australiaan eikä Uuteen-Seelantiin. Ei salmiakki- tai xylitolpurkkalähetyksiä. Mies puolittaa jo omia purukumejaan, kun varastot oli laskettu puolen vuoden mukaan ja hyvällä lykyllä pärjätään vuoden loppuun. Menee tähän ”kun olis tiennyt, niin olis pakattu useampi laatikollinen konttiin”-sarjaan. Tähän puutteeseen ei tietysti kuole, mutta tiukkaa tulee tekemään, terveisin nim. ”lähes koko ikänsä purkkaa päivittäin syönyt” 🙋🏻‍♀️. Mietin tässä myös, että osaiskos salmiakkia valmistaa itse. Muistaakseni olin kemian tunnilla ainoa, joka sitä onnistui tekemään. Eikä ihme, terveisin nim. ”myös salmiakkia lähes koko ikänsä (lähes) päivittäin syönyt” 🙋🏻‍♀️ eli motivaatio oli kohdillaan.

Kirsikkana kakussa on kuukauden päästä oleva itsenäistymisäänestys. Etukäteen olimme ajatelleet, että jos tulos on kyllä, niin täältä saattaa joutua tekemään pika-exitin, mutta nyt ei tehdä mitään exitejä vaikka tilanne äityisi millaiseksi kähinäksi. Jos tulos on ei, niin viime kertaiseen äänestykseen verrattuna ilmapiiri on paljon kireämpi eli sitten ainakin tulee jotain kärhämää. Sitä varten tänne on lennätetty lisää santarmeja ja armeija lienee valmiustilassa. Isoin kiho eli pahisten tribun (St.Louis, tämä tribu saarrettiin viime äänestyksen jälkeen panssariajoneuvoilla) grand chef, joka on samalla Union Caledoniennen puheenjohtaja ja kongressin edustaja muistutti eilen lehdessä, että ei väkivaltaa vaan vuoropuhelua. Se oli Jean-Marie Tjibaoun perusajatus. Kirjoitan herra Tjibaousta oman postauksen ja vähän tästä itsenäistymishistoriasta samalla. Sen verran kuhinaa ilmeisesti on, että asiasta pitää muistuttaa.

Ja jos tuo on kirsikka kakun päällä, niin ylimääräisen kermavaahtopursotuksen tähän tilanteeseen tuo vielä etelän nikkelitehtaan myyntiprosessi. Paikalliset haluaisivat sen itselleen, jotta kaikki rikkaudet hyödyttäisivät enemmän täkäläisiä, mutta eivät ole valmiita maksamaan siitä mitään. Eivätkä kyllä ihan oikeasti kykene sitä pyörittämään, mutta se ei tunnut olevan niin tärkeä seikka. Firma neuvottelee australialaisen ostajan kanssa ja ilmeisesti nyt odotellaan vain Ranskan valtion kantaa (tai sitten äänestystulosta). Tähän liittyen perjantaisin on ollut aika isoja mielenosoituksia, joten täällä voi parikin kytevää pommia räjähtää kerralla. Tai siis parikin kermakakkua lentää päin näköä…..

No mutta, täällä ollaan jumissa Robinson Crusoena 2020, sähköt ja netti on, ruokaa on ja kelit on mukavat. Ja se Kindle on 😄. Yritetään pysyä positiivisina, kunhan kukaan ei pölli mun Kindleäni. Ei mitään hätää siis, mutta ajatuksen tasolla tällainen jumissa oleminen hiukan ahdistaa. Olen kehittänyt tässä jo erilaisia skenaarioita, miten täältä ihmiset siirretään turvaan, jos tarve on ja nythän on paljon risteilyaluksia tyhjän panttina eri puolilla maailmaa….. minähän tietysti vaadin Turussa valmistetun aluksen, että suostun sellaiseen astumaan 😁😎.

Pahempiakin paikkoja jumittamiselle olisi.

Ja kun tästä globaalista pandemiasta joskus selvitään, niin haastatteluissa kysellään ehkä taas mitä ottaisit mukaan, jos jäisit pandemian vuoksi jumiin jonnekin?

PS edelliseen postaukseeni eli matkasuunnitelmiin liittyen ei kuulemma kannata mennä sinne Ouvéaan niin pian itsenäistymisäänestyksen jälkeen, koska siellä on kaikki kiihkeimmät itsenäistymisen kannattajat. 80-luvulla sisällissota kulminoitui Ouvéassa panttivankidraamaan (neljä santarmia tapettiin, 27 panttivankia otettiin, seuraukset oli aika rumat). Jatkan siis lomasuunnitelmien tekemistä ehkä äänestyksen jälkeen.