Talvi-iltain tarinoita

05/07/2021 by toispualpalloo

Talvi alkoi taas (justhan se oli viime vuonna) ja lämpötilat ovat laskeneet huolestuttavan alas, kiitos vaan La Nina. Aamulla on ollut välillä jopa +17 astetta ja se tuntuu todella kylmältä. Tuuli puhalsi pari päivää suoraan etelästä eli Antarktikselta ja sen kyllä huomasi. Nyt ollaan taas palattu normaaliin itätuuleen, tosin myrskyävään sellaiseen, ja lämpötila on päivisin noin 24 astetta. Sellainen sopivan oloinen suomalainen kesäkeli siis. Öisin on 21 astetta eli trooppisia öitä, kuten niitä Suomessa kutsutaan 😄. Eivät tunnu kovin trooppisilta täällä, vaan joka aamu käyn aamulenkillä keskusteluja tuttujen kanssa siitä, miten viileää on. Itsehän kuljen takki päällä, välillä takin alla on myös verkkatakki ja jalassa pitkät legginsit. Tästä saa jatkuvasti tutuilta täällä kuittailua, että millainen suomalainen palelee täällä, mutta tällainen hyvin klimatisoitunut. Ensimmäistä kertaa kaivoin nyt villatakin esille. Villasukat on olleet ahkerassa käytössä.

Mietin tässä, että vaikka onkin talvi, ja tänä vuonna on satanut vettäkin kuin parhaimpina syksyinä/talvina Suomessa ja pimeää on pidempään, niin ei täällä kuitenkaan tule sitä synkkyysahdistusta, kuin Suomessa. Kyllä upeilla maisemilla on todella suuri vaikutus omaan mielialaan. Se, että aurinko kuitenkin yleensä paistaa joka ikinen päivä, vaikka sitten vähän lyhyemmän aikaakin, pitää mielen virkeänä ja iloisena. Jokaiselle suomalaiselle pitäisi kustantaa kirkasvalolamppu, että selviäisi erityisesti loka-marraskuusta. Vielä näin puolentoista vuoden jälkeen tuo meidän ikkunasta näkyvä maisema jaksaa sykähdyttää joka hetki ja samoin auringonnousut ja -laskut ovat ihania. Kadehdin ihmisiä, jotka saavat aina asua tällaisissa paikoissa. Mutta siltikään en jäisi tänne pysyvästi asumaan, vaikka mahdollisuus olisi. Tykkään elää nykyajassa enkä enää 90-luvulla, se on ehkä yksi suurimmista syistä. Vähän kuten muodistakin sanotaan eli ”älä ota uusintaa” jos olet aikakauden jo kokenut 😆.

Kyllä näillä maisemilla jaksaa, vaikka olis vähän viileämpääkin.

Joskus viime talvena jo asiasta taisin kirjoittaa tai ainakin instassa mainita, että nämä talven värit ovat ihan ranskalaisia pastilleja (hehhee….). Aamut ovat persikkaa, vaaleanpunaista ja jopa vaaleansinistä ja -violettia. Talven auringonlaskut ovat kokonaan vaaleanpunaisia. Poissa ovat räiskyvät oranssit, punaiset, keltaiset ja tuo merikin näyttää jotenkin paljon sinisemmältä (ja kylmemmältä) verrattuna siihen turkoosiin. Rakastan tätä paikkaa kaikesta hässäkästä ja härdellistä huolimatta erityisesti näiden maisemien vuoksi. Tai ehkä juuri näiden maisemien vuoksi 😉.

Ei niin palveleva pankki

Kaikkea ei niin rakastettavaakin on taas ollut. Harkitsen vakavasti vaihtavani pankkia, mutta kun kyselin muilta expateilta, onko joku parempi, niin vastaukset vaihtelivat välillä ”joo, tämä on ehkä vähän parempi” ja ”ei, kaikki ovat yhtä paskoja”. Expatit tässä siis muita kuin ranskalaisia. Täällä on kaksi eri ryhmää, ranskankieliset expatit eli metrot ja sitten pieni joukko meitä muita. Meillä muilla on keskiviikkokerho, jonne voi mennä puhumaan englantia, kun ranska alkaa oikein tökkiä. Sinne tulee aina myös ranskalaisia, jotka haluavat petrata englantia ja sitten he päätyvät kuitenkin puhumaan ranskaa jonkun toisen, samasta syystä paikalla olevan ranskalaisen kanssa 🙄. Tekee hyvää kyllä välillä päästä oikein juttelemaan juttelemaan, kun ranskan kanssa täytyy edelleen miettiä aika paljon ja se on todella väsyttävää pidemmän päälle. Välillä on iltapäivisin sellainen olo, että en halua enää koskaan puhua kenenkään kanssa millään kielellä. Ei käy kateeksi tuota miestä, joka istuu kaikki päivät ranskankielisissä palavereissa. Ei hänkään iltaisin ole juttutuulella 😆.

En tiedä jaksanko vaihtaa pankkia, vaikka mieli tekisi. Käyn tässä nyt ensin never ending kirjeenvaihtoa pankkiyhteyshenkilömme kanssa rahansiirtomaksuista. Joita ei pitäisi olla, ja jos onkin, niin ne ovat tosi pienet, mutta kuitenkin saattavat sitten olla aika isot. Ohhoijaa. Nyt kun halusin siirtää isomman summan rahaa Suomeen, niin se ei tietenkään onnistu nettipankissa (joka ei edelleenkään meillä toimi) tai appsilla (toimii, mutta välillä voi olla vaikka kolmen viikon tauko, ettei pääse lainkaan katsomaan pankkitietoja tai ettei sinne päivity mitkään tapahtumat).

Menin siis pankkiin ja kas, rahansiirto tehtiin sellaisella paperilomakkeella, joita ei Suomessa ole pankeissa näkynyt varmaan sitten 90-luvun alun. Melkein viikon kesti, että paperi siirtyi meidän pankkihenkilön lokerosta managerin lokeroon ja sen jälkeen vasta siirtyi raha. Hivenen jännitin, koska raha lähti kyllä täältä tililtä, mutta ei näkynyt hetkeen Suomen tilillä. Pankissa eivät osanneet varmaksi sanoa, paljonko siirtomaksu olisi, hinnastosta huolimatta. Ehkä summa vedetään hatusta. Yllättävää kyllä, se oli nyt vähemmän kuin silloin, kun tein siirron itse mobiililla. Jolloin siis ei pitäisi mitään siirtomaksua edes olla.

Tuskin muuten voin vaihtaa pankkia ilman miehen, perheen pään ja ylimmän herran ja hidalgon läsnäoloa. Tunnetaankohan täällä valtakirjoja, ja jos kyllä, niin mahtaako mikään valtakirja olla kuitenkaan riittävän virallinen. Montako leimaa siihen tarvitaan? Naapuri tuskailee, kun heidän tilinsä on vain miehen nimellä ja hänen pitäisi kuitenkin hoitaa kaikki asiat, kun mies on pitkiä päiviä töissä. Ei onnistu, koska madame, tämä ei ole teidän nimelläne. He ovat sentäs ranskalaisia, ettei ole tuota kielimuuria, eikä siltikään suju mikään ainakaan helposti. Meillä on onneksi molempien nimi tilissä ja molemmilla on kortti. Miehellä tosin vain luottokortti, kun kahta pankkikorttia ei ollut mahdollista saada. Emme kyllä tiedä miksi. Ja kaikissa pankkiasioissa soitetaan miehelle, koska hän on the Mies. Joka kerta hän sanoo, että en tiedä asiasta yhtään mitään, lopettakaa soittamasta minulle, soittakaa vaimolle. Eivät tietenkään lopeta.

Suomi, tuo myyttinen maailman paras maa

Suomi on jo saanut parhaudessaan ihan myyttiset mittasuhteet, kun hehkutamme täällä niin, kuinka kaikki toimii ja nopeasti, ei ole byrokratiaa, eikä korruptiota, kaikki ovat niin onnellisia, että oksat pois ja talvella ei todellakaan ole niin kylmä, kuin kaikki luulevat. Ja kesät ovat pelkkää hellettä, katsokaa vaikka säätietoja nyt. Ja koko maa on ihan digitalisoitunut ja kaikki puhuvat vähintään kolmea kieltä. Nyt on jo yksi pariskunta ja yksi nuori mies, jotka olisivat muuttamassa Suomeen. Odotan jotain hienoa arvomerkkiä sitten tulevaisuudessa kaiken tämän positiivisen maakuvan eteen tekemäni työn vuoksi 😁. L’aamiaisgate, kuten Le Monde Marinin aamiaisepisodin nimesi, on hyvä esimerkki näistä Ranskan ja Suomen eroista.

Yksi oikeasti maailman paras asia on se, että Suomessa me luotetaan toisiimme. Vaikka somen perusteella sitä on välillä vaikea uskoa (erityisesti ennen kuntavaaleja). Käytiin uusien métro-naapureidemme kanssa keskustelua siitä, miten Ranskassa on edelleen niin hemmetin kauhea byrokratia ja vaadittujen paperien sekä leimojen määrä on valtaisa. Jos aiot irtisanoa asuntosi, sinun pitää lähettää kirjattu kirje vuokraisännälle ja säilyttää itselläsi kopio ja tietysti kuitit lähetyksestä. Edelleen sähköpostien aikakaudella. Naapurit sanoivat, että toki teillä Suomessa on täytynyt toimia samalla tavalla ennen sähköpostia ja sanoimme, että ei ole. Ihan on riittänyt opiskeluaikoina, että soittaa vuokranantajalle ja sanoo, että irtisanoisin vuokrasopimuksen. Kuulemma täysin uskomatonta. Ja suorastaan mahdotonta.

Mies on ihan hiilenä töissä, kun hän joutuu allekirjoittamaan päivittäin hirveän määrän papereita ja kaikki käskyt pitää antaa kirjallisena (ja allekirjoittaa ne) eikä mikään edisty, kun sitten odotellaan jonkun toisen allekirjoitusta. Ihan näin pahaa ei kuulemma ole Ranskassa kuin täällä, sanoi hänen yksi työkaverinsa, joka nyt lähtee yhdeksän vuoden jälkeen takaisin Ranskaan, mutta me emme usko. On kuitenkin. Itse jonotin postissa aikani saadakseni parkkisakon maksua varten leimamerkin, enkä tajunnut, että siihen minulle jäävään puoliskoon, tulee leimamerkin vastakappale todisteeksi siitä, että olen sakot maksanut. Rouva postissa oli onneksi tarkka, että madame, te tarvitsette tämän ehdottomasti. Sitten se leimamerkillä varustettu lappunen lähetettiin postitse sakkotoimistoon. Selväselvä. Sakko oli muuten 8,3 euroa. Ehkä ainoa edullinen juttu täällä.

Suurin digitalisaatiohyppäys on se, että yhden kauppaketjun kanta-asiakaskortti on sähköinen eli kännykässä. U s k o m a t o n t a. Mutta silti ruokakaupassa on edelleen heitä, jotka eivät koske pankkikorttiin. Lounasruuhka-aikoina on hyvä kaivaa kassista shekkivihko ja aloittaa se prosessi siinä kassalla. Menee ihan järki välillä siihen, miten jotkut jaksavat hoitaa kaiken shekeillä. Toki se maksaminen niillä on ihan jees esim. jossain markkinoilla, jos ei ole käteistä riittävästi, mutta niiden saaminen ei. Pankeissa on tosin sellaiset shekkiautomaatit, mihin ne shekit voi jättää. Sain juuri opastusta sen käyttöön, kun piti saada yksi shekki lunastettua. Minähän vuonna tänne tulee esim Apple Pay tai Mobile Pay? Tosin niistä menee varmaan aina erillinen palvelumaksu, jos yrittää rahaa siirtää jonnekin. Tuskin meidän aikanamme.

Tyyntä on edelleen

Muuten elämä on edelleen ihan normaalia, rokotukset etenevät ja nyt saa jo kaikki 12-vuotiaista ylöspäin käydä rokotettavana ilman ajanvarausta. Melkein 120.000 on saanut jo rokotuksen, puolet tästä kaksi rokotetta. Meillä annetaan toinen rokote kolmen viikon päästä ekasta. Rokotekattavuuden saaminen 70%:iin on kyllä työn takana, koska kanakit eivät ainakaan tunnu olevan kovin innoissaan ottamaan rokotuksia. Ymmärrän nuo hyvin eristäytyneet tribut, mutta en ymmärrä tässä Nouméassa ja ympäristössä asuvia, jotka käyvät esim. tehtailla töissä. Sitten jos ja kun tämä saari tästä taas lokakuun jälkeen aukeaa, olisi heidänkin kannaltaan hyvä olla rokotettu. En tiedä paljonko täällä kiertää disinfomaatiota ja paljonko on taas ”tämä on valkoisen miehen juttua” -mentaliteettia. Rokotepakkoon ei olla kuitenkaan vielä menossa, vaikka siitäkin on keskusteltu.

Pari tehdashyökkäysten ”war lordia” on pistetty vankilaan ja uhkailut sopimusten noudattamisesta jättämisestä pyörivät ilmassa. Ja seuraavan itsenäistymisäänestyksen päivä päätettiin. Se on 12.12.2021. Täältä lähti isohko delegaatio Ranskaan tapaamaan vastuuministeriä ja presidentti Macronia kai pikaisesti myös, mutta delegaatiosta jäivät pois nämä pro-itsenäisyys-tyypit. Ennen matkaa käytiin kiivasta keskustelua siitä, että äänestys pitäisi saada mitä pikemmin, mutta nyt aktivistikanakien mielestä tuo päivä on liian pian. Ei olisi saanut neuvotella, vaikka piti neuvotella ja neuvottelujen tulos on ihan surkea. Eikä heiltä kysytty, vaikka kyllä varmaan kysyttiin. Väärin sammutettu. En pysy mitenkään enää kärryillä, mutta ei pysy kukaan muukaan. Välillä vähän teini-ikäisten touhua, eivät ole edelleenkään saaneet valittua pääministeriä eivätkä osallistu hallituksen kokouksiin, jossa pääministeristä äänestetään. Itse kaatoivat hallituksen kuitenkin ja saivat enemmistön.

Pääministeriksi on nousemassa herra Mapou, sen Mapoun veli, joka masinoi USUP-liikkeen ja hyökkäykset tehtaalle. Eli hyvin vahvasti itsenäistymisen kannattaja. Mutta paikalliset ovat sanoneet, että äänestyksen tulos tulee olemaan selvä NON, koska wallislaiset eivät enää kannata itsenäisyyttä tai ehkä paremminkin eivät ole enää kimpassa kanakien kanssa. Tää on kyllä oikeasti niin sekavaa ja sakeaa soppaa välillä, että onneksi on paikallisia tulkkaamassa taustoja ja antamassa vähän tilannekuvaa. Ennen tänne tuloa mietin, että opin täällä keskustelemaan ranskaksi vaikka ruuasta ja viineistä ja sen sellaisista kevyistä jutuista. No nyt osaan keskustella todella hyvin referendumista ja sen mahdollisista seurauksista, aktivismista, mellakoista, politiikasta, kivien heittelystä, kyynelkaasusta ja kaikista tällaisista arkipäiväisistä asioista.

Mutta siis, tyyntä on, kenties myrskyn edellä. Muutama paikallinen tuttu on sanonut, että ei kannata yrittää täältä mihinkään ennen referendumia. Lentokenttä on helppo blokata ja ei tiedä yhtään mitä tässä vielä tapahtuu. Lennot tulee olemaan täynnä sotilaita ja poliiseja, joita tulee tänne ekstramääriä turvaamaan äänestyksen. Ehkä unohdan kaiken haaveilun Suomen vierailusta, vaikka karanteeni tuplarokotetuille saattaakin muuttua vain kolmepäiväiseksi. Pessimisti ei pety niin pahasti. Nautitaan nyt tästä talvesta, kun ei muutakaan voida. Parasta tässä talvessa on muuten se, että papukaijat ovat taas ilmestyneet meidän palmuumme. Ja pyörivät tässä muutenkin aktiivisesti. Haukat eivät ilmeisesti syö lainkaan näitä pikkulintuja, kun yläpuolella pyörivä haukkaperhe ei saa mitään paniikkia aikaiseksi. Heille riittää ilmeisesti kalat. Linnut laulaa muutenkin nyt paljon enemmän ja ymmärrän heitä hyvin. Kukaan ei jaksa niillä helteillä tehdä yhtään mitään. Mutta silti odotan, että kelit tästä pian lämpenevät taas 😉.

Olen ihan in love näihin papukaijoihin. Niitä on nyt tosi paljon.

Suunnitelmat vs. todellisuus

Juteltiin taas viikonloppuna, mitä kaikkea me mietittiin ja suunniteltiin ennen tänne tuloa. Tämä on meille pientä huvia, naureskellaan, että hei muistaks, piti sitä ja tätä sitten kun. Tärkeimpänä tietty se, että lähdettiin tyyliin ”hei hei, nähdään 6 kuukauden päästä”. No ei nyt ole nähty ketään edes 1,5 vuoden päästä. Alkaa pikkuhiljaa oikeasti patittaa tämä jumittelu täällä. Ajatus oli myös, että päästään joka vuosi nauttimaan Suomen kesästä. Eikä esim. marraskuusta, kun sitä ei kaivata lainkaan. Eilen oli nuorimman kummitytön rippijuhlat ja näiden tällaisten tapahtumien missaaminen tuntuu kyllä sydämessä.

Esimerkiksi mun kaikki pitkähihaiset t-paidat jäi Suomeen, kun ne eivät mahtuneet matkalaukkuihin ja ”otetaan ne sitten kesällä”. Eihän tässä muuten olisi mitään, mutta olisin tarvinnut niitä jo viime talvena ja nyt taas, enkä ole löytänyt kuin yhden vastaavan Decathlonin purjehdusosastolta. Siis ihan kirjaimellisesti kaupassa oli vain yksi ja sen jälkeen en ole niitä nähnyt. Osaa näistä ”otetaan sitten, kun tullaan” -jutuista on ihan mahdotonta löytää täältä. Eniten hauskuutta on saatu siitä, että unohdin kaikki mun bikinit Suomeen. En tajua edelleenkään, mitä siinä tapahtui. Mutta niiden korvaaminen on sentäs ollut täällä helppoa. Jos täältä jotain löytyy aina ja takuuvarmasti, niin bikineitä. Ja rantsusandaaleja, suuri osa ihmisistä kulkee flip-flopeilla vuoden ympäri oli tilaisuus mikä tahansa. Mun mieheni kuuluu tähän sarjaan myös. On kamalaa, jos joutuu laittamaan esim. tennarit jalkaan, jos on vähän fiinimpi tilaisuus.

Asioita, joita tällä hetkellä ei löydy mistään. Jodioimaton merisuola hienona ja karkeana. Halloumi. Hedelmät.

Sitten meidän piti tietysti saada säännöllisesti paketteja ja postia Suomesta, erityisesti salmiakkia ja purkkaa. Niin just. Juuri viime viikolla saatiin postia pitkästä aikaa. Nyt tuli kevään 2020 posteja, digi- ja väestötietoviraston lasku (sain sen kyllä sähköpostillakin silloin, kun sanoin, ettei näy eikä kuulu), jotain lehtiä ja Turun naapurien lähettämä postikortti huhtikuulta 2020. Mitähän kaikkea muuta on jumissa siellä jossain, missä nämäkin ovat vuoden lojuneet. Ja missä hemmetissä ne oikein lojuu. Täällä? Ranskassa? Tokiossa? Viimevuotiset paketithan löytyivät Thaimaasta ja palasivat sitten Suomeen. Nyt tosin sekä jenkki-Amazon että Ranskan Amazon näyttäisivät taas toimittavan tavaraa tänne saakka ja joidenkin muidenkin nettikauppojen worldwide shipping sisältää taas Uuden-Kaledonian. Salmiakit alkaa uhkaavasti loppua, jotain tarvii asialle tehdä. Savustuspussitkin loppuivat jo, vietettiin juhannus savustamalla lohta. Ja nyt tein taas savulohta ja sen lisäksi graavilohta, kylmäsavulohta, pastramia ja liemikypsennettyä lohta. Jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa. Kyllä maistuikin Suomelta.

Tähän mennessä olisi käyty jo Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Ja luultavasti Vanuatulla. Ja tietty Suomessa. Pääsis edes jonnekin. Naapurin kanssa juuri puhuttiin, miten alkaa tämä Nouméa ja oikeastaan koko Uusi-Kaledonia ahdistaa. Tämä on aika pieni paikka ja jos nyt kertaalleen on kiertänyt vaikka Grande Terren ympäri, niin ei täällä montaa paikkaa ole, mihin lähtisi uudelleen. Loyalty-saaret ajateltiin nyt käydä läpi, kun muuallekaan ei päästä, mutta näin talvella ei ehkä ole parhaat lomakelit täälläkään. Vaikka oliskin yli 20 astetta. Mun synttärit on heinäkuun lopulla, ja suunnittelin siihen Ilot Maitren reissua pariksi yöksi, jos kelit sallii. Mies sanoi, että miten sää ootkin syntynyt just näin talvella, vuoden kylmimpänä aikana. Niinpä. Tuleepa tämäkin koettua, että on keskitalven lapsia.

Voisin ehkä haluta tällaisen katamaraanin (kapteenin kanssa) synttärilahjaksi. Nimeäisin sen Rieslingiksi.

Tunteiden vuoristorataa

17/06/2021 by toispualpalloo

Vaikka maailmalla koronatilanne näyttää menevän parempaan suuntaan ja jopa Australia ja Uusi-Seelanti avautuivat toisilleen, niin meillä ei mikään taho näytä avautumisen merkkejä. Paitsi tuohon Aussi-NZ-matkustuskuplaan oltaisiin kuulemma tyrkyllä. Mutta muuten tänne tulijoille on kahden viikon karanteeni, sen verran joustettuna, että toukokuun puolivälistä alkaen rokotetuille karanteeni on vain viikon. No tästä johtuen päätimme, että ei edes mietitä Suomeen menoa, vaan mennään sitten marraskuussa, kun lennot aukeaa ja karanteenit toivottavasti poistuvat.

Kunnes sitten reilu kolme viikkoa sitten mies tuli töistä hyvin innostuneena (harvinaista 😆) ja sanoi, että hänen kollegansa on lähdössä vaimonsa kanssa kotimaahan, koska firma maksaa karanteenin ja sen ajan saa tehdä etätöitä. Lennothan meille kaikille ulkomailta rekrytoiduille maksetaan kerran vuodessa. Tämä etätyöjuttu oli merkittävä päätös, kun ei haluttu käyttää miehen lomia viikon vankilamaiseen hotellikaranteeniin. No ei kun tuumasta toimeen ja hiukan typerästi infoamaan perhettä ja ystäviä Suomessa, että jippii, me päästäänkin sinne nyt kesällä. Tavoitteeksi laitettiin lähtö juhannuksen jälkeen, noin 2,5 viikkoa Suomessa ja viikon karanteeni päälle. Ilmoitin toiveet yhtiön mobility-tiimille ja aloin suunnitella mitä pitää tilata Suomeen valmiiksi ja mites aikataulutetaan kaikkien tapaamiset.

Eipä innostuta ilman lupaa!

Eka vastoinkäyminen oli, että koiran vakkarihoitopaikka, erittäin ihana ja suosittu sellainen, ei vastannut mihinkään yhteydenottoihin. Huolestuttavaa. Etsin epätoivoisesti vaihtoehtoisia paikkoja ja yhden löysin tästä läheltä. Ihan ok, koira tuntui olevan kohtuullisen tyytyväinen, eikä vaihtoehtoja paljoa ollut, joten varasin sieltä alustavasti 3,5-4 viikkoa tietämättä vielä tarkkaan päiviä. Yksi tärkeimmistä asioista siis hoidettu. Myöhemmin vakkaripaikka vastasi, että heillä on jotain tosi isoja murheita ja ongelmia, ja ovat joutuneet sulkemaan paikan kokonaan. Todella sääli, se oli ihana paikka ja takapihalla virtasi joki, missä meidän uimarikoira sai käydä pulikoimassa. Eka sykloni teki heille massiiviset jättituhot, ja tuo samainen joki tulvi ja pyyhkäisi kaiken mennessään, mutta korjasivat kaiken ja homma näytti jatkuvan ihan ok. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta toivottavasti ei liity kenenkään terveyteen.

No ekan viestini jälkeen mobility-tiimi vastasi, että tsot tsot, ei täältä niin vaan lomalle lähdetä, että mies ilmoittaa pitävänsä lomaa, onko siitä keskusteltu esimiehen kanssa. No mitäs luulisitte? No sitten pitää täyttää joku sata lomaketta, sähköinen järjestelmä ja esimiehen pitää käydä kuittaamassa sitä sun tätä. Selvä selvä, hoidetaan. Kuviteltiin, että sinä aikana, kun viralliset kuittaukset tulevat, tiimi alkaa selvittää, miten karanteenissa on vapaata ja hommaa meille virallisen matkustusluvan. Hommahan menee niin, että ensin pitää saada gouvernementiltä lupa palata, sitten varata karanteeni ja sitten kun näistä on mustaa valkoisella, saa varattua Tontouta-Tokio-lennot. Karanteenit ovat hyvin täynnä, joten jännitettiin, että onko tilaa ja koska. Kun tiedetään päivä, niin lasketaan siitä sitten taaksepäin, koska lähdetään.

Kaikkea sitä oman työkokemuksen perusteella typerästi kuvittelee muiden työtehoista ja tehokkuudesta. Vaikka pitäisi jo tietää tämä tahti. Miehen esimies unohti kuitata luvan, siinä meni viikko ja sinä aikana ei tapahtunut mitään. Kukaan ei vastannut mihinkään viesteihin, ei kysymyksiin, eikä mihinkään koko aikana. Alkoi olla hiukan tuskanhiki koiran hoitopaikan kanssa, että kyllä sinne pitäisi saada asap ilmoitettua päivät. Ei vastauksia koko kolmeen viikkoon. Paitsi tällä viikolla. Firma ei maksakaan karanteenia, teidän pitää maksaa se itse. Uusi päätös. Ilmoittakaa asap maksatteko sen, sitten saatte liput ja laskun karanteenista. Jahas, paljonko se maksaa, kysyin? Ei taaskaan vastausta, vaikka kysyin kolme kertaa. Seuraavaksi kysyin, että anteeksi, mutta onko meille varattu jo jotkut lentoliput? Ja jos kyllä, olisi kiva tietää, että mille päiville. Pitääkö lähteä huomenna, viikon päästä vai koska?

In your dreams, hei!

Ei ollut lippuja, en saanut ikinä vastausta karanteenin hinnasta, joten käytin koko eilisen päivän ja kaikki mahdolliset tutut ja tuntemattomat, että sain selville sen hinnan. Hienoimmat hotellit on varattu ns. virallisille karanteeneille eli tänne tulevat poliisit, santarmit, opettajat, lääkärit, sairaanhoitajat, virkamiehet jne. pääsevät niihin. Valtio maksaa ne karanteenimaksut. Me muut, joiden matkat eivät ole niin tärkeitä tai oleellisia, joudumme kahteen muuhun hotelliin. Hinta viikolta 4300 euroa. 4300 €!!!!

Sisältää toki kolme ruokaa per päivä tuotuna alakerran ravintolasta (hampparibaarin tyylinen), mutta kaikki ja siis todella kaikki karanteeneissa olleet ovat sanoneet, että ruoka on ihan kamalaa. Se tuodaan laatikoissa oven taakse ja that’s it. Yksi keliaakikkonaapuri eli kolme ekaa päivää ilman ruokaa, kun ei tullut kertaakaan mitään gluteenitonta. Tämän meidän karanteenihotellin normaali viikkotaksa parhaimmassa huoneessa on 575€ eli kyllä tuolla summalla saa pientä voittoa tehtyä……kahden tähden hotelli, ei ulkoilumahdollisuutta. Paremmissa hotelleissa, joissa on pihaa, pääsee päivisin tunniksi ulkoilemaan. Muissa ollaan koko karanteeniaika lukittuna huoneeseen. 4300 € siitä ilosta on jotenkin aika paljon.

Samalla eilen sain tiedot vapaista karanteeniajoista, jotka sitten kyllä löysin itsekin netistä, kun sain muualta tiedon, mistä etsiä. Eli kolme viikkoa kesti saada tieto tästäkin asiasta. Olisivat edes sanoneet, että katso tuolta. Karanteenit ovat niin täynnä, että tästä syyskuuhun on vain neljä mahdollista päivää. Ensimmäinen meille ehdotettu on 2.7. Että jos nyt huomenna lähdettäisiin, niin ehdittäisiin olla Suomessa vajaa kaksi viikkoa 🙄. Just niin. Matkoihin menee pari päivää suuntaansa.

Mieletön ilo, mahtava patitus.

Alun mahtava innostus, sitten pieni kärsimättömyys ja huolestuminen vaihtuivat eilen uskomattomaan patitukseen ja suruun. Meni koko ilta märehtiessä ja jouduin laittamaan kavereillekin viestiä, että en tule kylään, on sen verran paha mieli. Eikä vähiten siksi, että missaamme nuorimman kummitytön rippijuhlat, ehdin jo innostua, että ihanaa, pääsemme sinne kuitenkin. Yö meni ihan pilalle saman märehtimisen ja kiukun takia. Tekisi mieli mennä potkimaan seiniä jonnekin. Ei omia, kun en tiedä miten nämä levyseinät kestää, pitäisi olla kuitenkin joku kiviseinä…..

Tänä aamuna kiukuttelin edelleen kaikille kavereille Suomeen, naapureille ja melkein muille leipomon asiakkaillekin. Huutelen kaikille, että 4300 euroa!!! Miettikää?!?! Kuulin vielä naapurilta, että hotelli on kanakien Province Nordin omistama ja kun ei ole vaihtoehtoa eli karanteeni on pakko, niin ei se ole tyhmä joka pyytää. Tyhmä on se, joka yrittää tulla tänne kaikesta torjunnasta huolimatta. Kyllä sitten on syytäkin maksaa tähtitieteellisiä summia. Mahtaako nämä rahat mennä itsenäistymisäänestyksen vaalikampanjoihin vai Sofinorin velkojen maksuun? Alan epäillä, että kanakit eivät halua tätä paikkaa lainkaan auki, kun tässä tienaa paljon paremmin, kuin normaalissa hotellitoiminnassa. Ei heitä kyllä ilmeisesti muutenkaan haittaa, että maa on kiinni.

Pieni toivon pilkahdus.

Mutta sitten luin aamun lehden. Yksi nainen on juuri voittanut oikeudessa juttunsa, jonka hän on nostanut pakkokaranteenista ja hänet määrättiin vapautettavaksi saman tien. Täällä onneksi oikeusjutut menee tosi nopeasti eteenpäin, kun ei ole samanlaisia ruuhkia kuin Suomessa. Rouvalla oli yksi rokotus pohjalla ja hän pystyi testein osoittamaan, että vasta-aineet ovat niin korkealla tasolla, että käytänössä hänellä on immuniteetti eikä hän voi tartuttaa ketään. Nyt hänen juristinsa on haastamassa hallintoa oikeuteen muistakin asiaan liittyvistä syistä eli karanteenien oikeudellista perustetta ja laillisuutta aletaan kyseenalaistaa nyt kunnolla. Juristin sanojen mukaan ”jos pystytään luotettavin testein todistamaan, että henkilöllä vasta-ainetasot ylittävät raja-arvot, henkilöllä on immuniteetti eikä hänellä ole tartuntaa, karanteeneilla ei ole mitään perustetta”. ”Ei ole mitään syytä pakottaa henkilöitä absurdiin pakkokaranteeniin”.

Eli nyt elän taas toivossa. Mutta ei ehkä kannata, koska siihen, että karanteenit virallisesti poistettaisiin kaikesta tästä huolimatta menee aikaa. Itse olen sitä mieltä, että tässä on taustalla sekä poliittisia että taloudellisia syitä, eikä todellakaan terveydellisiä syitä. Minusta karanteenit ovat hyvä juttu, kun Ranskasta tulee niin paljon rokottamatonta porukkaa, mutta sitten me muut. Ja me oltaisiin oltu Suomessa, missä tilanne on jo tosi hyvä. Ehkä en eläkään vielä missään toivossa. Ajattelen, että marraskuussa sitten ja kaikki mikä tapahtuu aikaisemmin on yllättävää plussaa.

Jos jotain positiivista tästäkin episodista koittaa löytää, niin koiraa ei tarvi nyt viedä hoitoon. Ja onhan se nyt ehkä sittenkin kivempi päästä Suomeen marraskuussa 🙄.

Sataa, sataa, ropisee ja vähän kiehuukin taas

21/05/2021 by toispualpalloo

Meillä sataa. Enemmän kuin miesmuistiin. On satanut käytännössä joulun välipäivistä alkaen, vaikka välillä on onneksi ollut myös aurinkoisia jaksoja. Normaalisti sadetta tulee runsaasti kuumina kesäkuukausina eli helmikuussa ja erityisesti maaliskuussa, mutta nyt sitä tulee edelleen näin toukokuun loppupuolella. En tiedä kumpi on epämiellyttävämpää, aikaisempi kuuma kostea vai tämä viileä kostea. Jatkuvasta sateesta on ollut seurauksena muun muassa se, että kaikki on homeessa. Ihan kaikki.

Huhtikuun alussa oli pakko pestä joka ikinen vaatekappale neulepuseroita lukuunottamatta (niitä ei ole kertaakaan tarvittu, mutta villa näyttää olevan erinomainen materiaali säilymään kosteassa kelissä). Ja kaikki kengät, vyöt ja laukut olivat myös homeessa. Nahka ei ole hyvä matsku tänne, nahkatakit olivat myös vähän huonossa jamassa. Pahiten oli kärsinyt öljykangastakki ja siitä ei ehkä tule enää käypää takkia. Seinissä ja ovissa on pyyhkimällä pois lähteviä homepilkkuja. Ja tietenkään mikään ei kuivu, kun aurinko ei paista. Kosteimpana aikana huonekalut, erityisesti sohva ja sänky, oli suorastaan märät ja ne piti siirtää aina auringon vähänkin paistaessa ikkunan viereen tai terassille kuivumaan.

Koska pyykit eivät kuivuneet millään pahimpaan aikaan, niin on pitänyt turvautua erilaisiin kuivatusratkaisuihin. Suosituin on tietysti fööni. Minä vein vaatteet välillä naapuriin, heillä kun on kuivausrumpu. Tosin ilmankosteuden vuoksi kuivausrummun normaali poistoletku ei riittänyt, vaan kylppärin katosta ja seinistä valui vettä solkenaan. Jossain vaiheessa lakkasin välittämästä siitä, että lenkkarit on koko ajan märät, kun ne kastuvat kuitenkin lenkillä heti uudelleen. Parempi käyttää yhtä märkää paria koko ajan, eikä kastella kaikkia. Vilustumista kun ei ole vielä tarvinnut pelätä.

Yksi australialainen selitti, että hän kuivaa aina aamuisin ne vaatteet, mitä kulloinkin tarvitsee, ex-tyttöystävän jättämällä föönillä (ilmeisesti oli pakko korostaa, että se on ex-tyttöystävän 🤨). Samainen tyyppi sanoi minulle, että eihän teillä Suomessakaan pyykki kuivu, koska vesi jäätyy ennen kuin haihtuu. Sanoin, että tuo ongelma on varmaan enemmän iglussa tai Siperiassa, kuin meidän rutikuivissa ja tiiviissä keskuslämmitysasunnoissamme, mutta toki saattaa ongelma olla jossain sellainenkin. Ja sanoin myös, että vastoin kaikkia ihmeellisiä ennakkokäsityksiä, Suomen kesä on yleensä oikeinkin lämmin.

Kylmää ja kosteaa

Ilmastointilaitteessa on kyllä kuivaustoiminto, mutta se vetää samalla lämpötilan todella kylmäksi eli sitä ei voi käyttää öisin. Ja nyt kun ollaan siirtymässä ensimmäiseen talvikuukauteen eli kesäkuuhun, aamulämpötilat ovat laskeneet 20-22 asteeseen ja nämä yksinkertaiset ikkunat ja eristeettömät rakenteet tekevät huushollista aika luihin ja ytimiin uppoavan kylmän. Villasukilla ja collegehousuilla on ollut nyt tänä syksynä tarvetta. Vink vink Suomeen neuloosiystävälleni Lauralle, että saattaisin tarvita uusia villasukkia.

Samoin on pitänyt lämmittää sähköllä vettä. Vedenlämmitin oli alkuun kahdeksan kuukautta päällä ihan turhaan. Se oli jätetty päälle edellisten asukkaiden muuttaessa eikä välitystoimiston ihminenkään tiennyt asiasta. Normaalisti vesi lämpenee aurinkopaneeleilla ja jos on todella pilvistä, niin kolmantena päivänä on hyvä laittaa sähkölämmitys päälle. Sähkölasku tippui mukavasti, kun laitoin lämmityksen pois, onneksi vuokraisäntä kävi katolla ihmettelemässä jotain muuta juttua ja huomasi, että meillä on jatkuvasti lämmitys päällä. Mutta nyt kun ei aurinkoa paljon näy, pitää käyttää sähköä. Olen käynyt montakin kertaa aika kylmässä suihkussa, kun olen unohtanut laittaa lämmityksen päälle. Jos on juuri ollut koiran kanssa vesisadelenkillä ja haluaisi kuuman suihkun, niin tuo unohdus ottaa pattiin aika lailla.

Fiilis on aikalailla sama, kun joskus Euroopassa reissatessa, kun sinne on iskenyt viileät kelit ja kiviseinät ja yksinkertaiset ikkunat päästävät kaiken kylmän läpi. Muistan yhden kerran, kun olin ystävän luona Veronassa ja sinne iski todella kylmät kelit, ehkä 15 astetta tai jopa vähemmän. Asunnon kylppäri oli jättikokoinen, kahdella isolla, parvekkeelle aukeavalla lasipariovella varustettu huone. Hytisin suihkussa ihan jääkalikkana, kun myrskytuuli pamautti ne lasiovet auki ja yritin suihkusta huudella ystävälleni, että apua apua, tule sulkemaan noi. Ei hän tietenkään kuullut ja niin kauan keräsin rohkeutta poistua suihkusta, että lämmin vesi loppui. Pahoittelut edelleen kaikille hänen silloisille kämppiksilleen. Kyllä eristetyt asunnot, lämmitys ja kunnon ikkunat on kiva juttu. Tosin miksi investoida niihin, jos viileät kelit iskevät ehkä kerran 20 vuodessa….. Opiskeluaikoina yksi vaihtarityttö lämmitteli ylioppilaskylässä pitämällä uunin luukkua auki. Mekin voimme ehkä hätätapauksessa tehdä niin 😆. Näillä sähkönhinnoilla se on tosin aika kallista.

Yhtään ei tee enää mieli uimaan. Josko niiden haiden takia on muutenkaan enää tehnyt.

Jatkuvalla sateella on pitkäaikaiset vaikutukset

Yksi ainoa positiivinen juttu tästä tulee mieleen ja se on se, että kun teen nyt pientä puutarha/piharemppaa, niin tuo läpikastunut maa on helpommin muokattavissa, kuin se sementinkova kuiva maa. Saas nähdä kuolevatko kaikki maahan istuttamani kasvit tähän kosteuteen. Ainakin melkein koko saaren vesimelonisato tuhoutui sateiden vuoksi, avocadokausi on nyt parhaillaan menossa eikä senkään sato hyvältä näytä ja perinnekasvit taro ja jamssi tekevät surkean pientä satoa. Ne kaksi ovat kanakien traditioissa hyvin tärkeitä, joten huolestuneita juttuja on vähän väliä lehdessä. Esimerkkinä yhden puutarhurin sato: normaalivuonna alkuvuonna hän tuottaa 25-30 tonnia vihanneksia, nyt ei ole neljän ekan kuukauden aikana tullut edes tonnia. Ja koska myös kasvien juuret mätänevät tällä kelillä, niin tappiot saattavat olla valtavat. Hyttysten ja muiden tuhohyönteisten määrä on myös lisääntynyt ja kuten viimeksi kirjoitin, niin noita hyttysiä ei kaipaisi lisää. Etteivät taudit leviä.

Tällaisia löytää, kun tekee puutarhatöitä.

Tällaisenkin voi löytää kesken puutarhahommien.

Ja mistä tämä kaikki sitten johtuu. No La Nina-ilmiöstä tietenkin. Normaalisti tässä meillä sataa koko vuonna 800 – 1200 mm ja nyt on tullut neljässä kuukaudessa 1500 mm. Miehen työpaikalla satoi yhtenä päivänä kolmessa tunnissa 209 mm ja 12 tunnin aikana sillä alueella satoi 430 mm vettä. Ennusteen mukaan La Nina häipyisi tästä tämän kuun jälkeen, mutta silti ei voida ihan normaalia kuivaa keliä odottaa, mutta lähempänä normaalia kuitenkin. Ja hyvässä lykyssä keli pysyy hiukan kuivempana lokakuuhun saakka. Sitten varmaan tiedetään, tuleeko La Nina uudelleen. Eilen satoi tuossa viereisessä kaupungissa Dumbéassa taas parissa tunnissa 108 mm, joten ei toivoakaan päästä mihinkään vaeltelemaan tai maastopyöräilemään.

Meidän suosikkipaikka eli Dumbéan luonnonpuisto joen varrella on näillä keleillä pelkkää liukasta, punaista mutamönjää ja tulvivaa jokea. Samoin kun tuo meistä etelään oleva alue, jossa mielellään myös käydään. Huolestuttavaa on, että kaikkien näiden sateiden jälkeen maaperä alkaa olla todella vettynyt ja voi olla odotettavissa pahempia maanvyörymiä. Ensimmäisen syklonin jälkeen tässä Nouméassa oli jo muutama paha maanvyörymä ja meidän läheisen Ouen Toron rinteet ovat rapisseet urakalla. Rinteisiin on istutettu paljon puita, mutta osa on vielä ihan paljasta ja niiltä kohdin saattaa vieriä päätä isompia kivenmurikoita suoraan autotielle. Pari viereistä naapuritonttiakin alkaa kutistua, kun niistä vyöryy maata ja kiviä tuohon meidän kadulle. Meidän tontti on onneksi molemmilta puolilta vahvistettu, eikä ole paljasta maata näkyvillä lainkaan. Täällä Tyynellämerellä joidenkin saarivaltioiden uhkana on veden pinnan kohoaminen, mutta meillä ehkä nyt ennemminkin se, että vyörytään yhtenä mutavellinä tuonne mereen 😅.

Tällainen juttu oli blogin julkaisun jälkeen lehden etusivulla.

Puolen vuoden sademääriä tänä kesänä. Yatessa satanut yli kolme metriä vettä.

Tehdaskaupan jälkipuinti

Tähän ankeaan keliin sopii se, että nyt kun vihdoin ja viimein yrityskauppa on tehty (minusta hiukan epämääräisellä ostajakombinaatiolla) ja nyt mies on peräti kolmatta viikkoa normaalissa työrytmissä, niin on alettu pidättää ja tuomita hyökkäyksissä mukana olleita ihmisiä. Myös ns. pääjehut, jotka eivät ole missään vaiheessa myöntäneet käskeneensä tekemään mitään, mutta jotka johtavat esimerkiksi Ican-ryhmää, pidätettiin 96 tunniksi kuulusteluita varten. Eilen uutisoitiin, että taas yksi mies tuomittiin vankilaan 30 kuukaudeksi osallisuudestaan tehdashyökkäyksiin ja väkivaltaan santarmeja ja työntekijöitä kohtaan.

Aika tylyä luettavaa oli, koska hyökkääjien tarkoituksena oli todellakin vahingoittaa tehdasta mahdollisimman paljon ja pelotella työtekijöitä niin, että kukaan ei olisi uskaltanut tulla enää töihin ja tehdas olisi saatu lopetettua. Työntekijöitä uhkailtiin mm. jalkajousilla. Taustalla oli suoranaiset valheet tehtaan ympäristöuhasta ja -vaikutuksesta, sekä kanakien kunniaan ja lojaalisuuteen kuuluvat jutut eli jos pomo käskee, niin silloin on mentävä. Ja tietenkin se kovaa huudettu vaatimus ”Usine du Sud, Usine pays” eli toive tehtaan saamisesta ns. omaksi. Tämä tuomittu mies myönsi, että ”isoveljet” olivat antaneet heille määräyksiä ja luvassa olisi ollut ”rahoitusta omiin projekteihin ja hyvä elämä”.

Siellä se entinen Vale Grand Sud, nykyinen Prony Express-alus kyntää harmauden keskellä kohti tehdasta. Nyt on hetkellisesti ainakin taas niin turvallista, että alus voi kulkea joka päivä.

Pelkästään tämä yksi mies heitti yhden hyökkäyksen aikana 37 ammusta (kiviä, Molotovin cocktaileja, pulloja täytettynä esimerkiksi ulosteilla, kemikaaleilla jne). Seuraavana päivänä hyökkääjiä oli jo 40, aseistautuneita sellaisia. Kiva tässä jälkikäteen miettiä, että oma mies oli sen 200 henkilön joukossa, jotka olivat koko ajan töissä ja tehtaalla. Vaikkakin siellä oli parhaimmillaan 80 santarmia suojaamassa heitä. Kun tekosyynä oli tavoite saada ympäristölle vaarallinen tehdas suljettua kokonaan, niin tuomarikin oli sitä mieltä, että siitä näkökulmasta hyökkääminen vaarallisia kemikaaleja ja aineita täynnä olevalle tehtaalle ei oikein tue tätä väitettä. Ympäristökatastrofi olisi ollut paljon lähempänä sitä kautta. Arvion mukaan tehtaalle aiheutetut vahingot ovat noin 60 miljoonan euron luokkaa. Summa, jota ei tietenkään mitenkään saada takaisin. Kaiken taustalla vain se pelko (ja viha) siitä, että kaupan myötä Valen maksamat rahat lakkaavat virtaamasta tiettyihin taskuihin. Pikkutekijät joutuvat linnaan, eivätkä koskaan voi maksaa mitään korvauksia ja ”isoveljet” saattavat päästä pälkähästä.

Toinen puoli eli Ican, USUP ja ”isoveljet” pitävät näitä oikeudenkäyntejä ja oikeastaan koko hyökkäyksiä Valen syynä, koska ”Valella oli huonoa johtamista ja huonosti valittu ostajaehdokas”. Ja yksi taho jo ehti kommentoida, että ottaen huomioon nyt nämä kuulustelut ja oikeudenkäynnit, voi olla vähän haastavaa sitten kuitenkaan noudattaa 4.3.2021 solmittua ”rauhansopimusta” tähän kauppaan liittyen ja palata normaaliin. Että uutta hässäkkää odotellessa. Ei taida edes vesisateet viilentää tunteita.

Kohti uusia kähinöitä 😅

Mielenkiintoista nähdä miten tämä kaikki vaikuttaa tulevaan kolmanteen itsenäistymisäänestykseen. Osa haluaisi äänestyksen nyt heti. Virallisesti sen pitäisi olla ensi huhtikuussa, mutta Ranskan vaalit sekoittavat asiaa. Ranska ei halua tätä äänestystä sotkemaan tulevia presidentinvaaleja. Paljon on keskustelua siitä, että nyt kanakien eli kyllä-äänten kannatus on alhaisempaa tämän tehtaille aiheutetun kaaoksen ja tappioiden vuoksi, mutta myös siksi, että tälläkään hetkellä täällä ei ole vielä pääministeriä. Kanakit kaatoivat wallislaisten avulla hallituksen alkuvuonna, mutta eivät ole onnistuneet pääsemään sitten enää sopuun pääministeristä. Viimeisimmissä pääministerivaaleissa kanakit ovat boikotoineet tilaisuutta, ja tämä tapa toimia ei oikein herätä täällä luottamusta siihen, että itsenäistymisen jälkeen hommat toimisivat kovin mallikkaasti.

Olisi kiva elää taas hetki ns. normaalitilanteessa, sellaisessa kun meillä oli viime vuonna kunnes tämä kaikki räjähti käsiin. Yli puolessa vuodessa ehtii jo unohtaa, millaista se sitten olikaan. Olispa kiva myös palata tämän sään suhteen ns. normaalitilanteeseen eli La Nina voisi poistua täältä jonnekin muualle tai hiipua pois kokonaan. Kuulin eilen, että jossain harvinaisissa tapauksissa La Nina voi esiintyä kaksi vuotta peräkkäin ja kun ottaa huomioon, miten epätavallisen poikkeuksellista tämä koko meidän aikamme täällä on ollut, niin eiköhän ensi tammikuussa saada toivottaa La Nina taas tervetulleeksi. Tai ainakin tulleeksi. Joka tapauksessa viikonloppuna on pakko päästä Chateau Royalin span saunaan lämmittelemään 😄.

Jotain positiivistakin

Ai niin, erittäin positiivista on se, että meidät on jo molemmat rokotettu kahteen kertaan Pfizer-BionTechilla ja nyt rokotetaan jo kaikkia yli 16-vuotiaita. Melkein 40.000 on saanut jo molemmat rokotteet ja ekan rokotuksen yli 46 000 eli hyvin tämä täälläkin etenee. Rokotettavia eli yli 16-vuotiaita taitaa olla 200.000. Lennot on silti rajoitettu lokakuun loppuun ja karanteenia on rokotetuillekin vielä viikon verran. Silti 🥳🥳🥳 koska kyllä tämä ehkä tästä. Koko rokotusprosessi sujui molemmilla kerroilla vallan täydellisesti ja muutenkin tämä terveydenhuolto täällä saa täyden kympin. Siihen kyllä tulee valitettavasti muutos, jos tämä tästä itsenäistyy, kun lääkärit palaavat takaisin Ranskaan niin, että hippulat vinkuvat.

Tämän hetken kaipauslistan TOP 5

Kauraleipä oltermannilla ja kalkkunaleikkeellä
Toimiva pankki (pankin vaihtourakka ehkä edessä 😣)
Patteri tai ilmalämpöpumppu lämmitystoiminnolla
Tropiikin sateet kestävät goretexit. Nykyisistä menee vesi läpi minuutissa
Uusi kana (edellinen kuoli yhtäkkiä 😭)

Ja ikuinen ykköstoive: toimiva ja nopea netti.

Vide grenierit ja tyhjät hyllyt

13/03/2021 by toispualpalloo

Vaikka maailma olisi yhteyksien ansiosta kutistunut paljon pienemmäksi kuin ennen, on täällä tullut ymmärrettyä, kuinka kaukana sitä on, kun on kaukana kaikesta. Paitsi Vanuatusta. Australiaan on lyhimmillään 1500 kilometriä. Kotiin Turkuun on 14 763 kilometriä. Emämaahan Ranskaan on lyhimmillään 16 820 kilsaa. Ja Ranskan Polynesiaan, joka jossain vaiheessa tuntui olevan vähän tässä vieressä, on matkaa 4500 kilsaa. Ranskan Polynesia on vielä päivämäärärajan toisella puolella eli aikaeroa sinne on 21 tuntia.

No miksikö tätä tässä on tullut mietittyä. Siksi, että taas on jouduttu tekemään sellaisia ostoksia täällä, jotka ehkä ajateltiin hoidettavan aina kun käydään Suomessa tai että ostetaan netistä. Koska ollaan täällä edelleen jumissa eikä posti kulje vieläkään, niin on pakko tehdä jo tiettyjä hankintoja täältä. Yksi esimerkki oli nyt juuri miehen partakoneen terät, jotka molemmat hajosivat melkein samana päivänä. Suurimmat liikkeet ovat tietysti tässä Nouméassa ja lähikaupungeissa, mutta ongelmana on se, että kenelläkään ei ole kunnon nettisivuja. Liikkeet ovat samoja kuin Ranskassa ja siellä on tietysti hyvät sivut, mutta tuotevalikoima on täällä murto-osa tai jotain (esim. elektroniikkaa) eli ole täällä kyseisen ketjun liikkeessä lainkaan.

On myös aivan tolkuttoman vaikea tietää, missä on myynnissä mitäkin, vaikka miten googlailisi. Ja yleensä sekin, että tietäisi missä olisi edes elektroniikkaliike, vaatii ison selvittelyn. Voi olla, että vieläkään ei olla löydetty kaikkia mahdollisia ja voi olla, että täällä on joku pikkuliike, joka nimenomaan erikoistuu partakoneisiin 😄. Ilmankos facessa on oma ryhmä Savez-vous, missä kysytään jatkuvasti ”tietääkö joku, myydäänkö täällä tuotetta x”, ”tietääkö joku missä myydään sitä ja tätä” tai ”tietääkö joku onko täällä sen ja sen korjaajaa”, ”onko täällä sitä ja sitä hoitoa tai palvelua, kuka on hyvä hammaslääkäri, onko englanninkielistä silmälääkäriä” jne. Meinasin jo laittaa sinne kyselyn, että missä täällä myydään Braunin partakoneita, mutta päätettiin tehdä ensin kierros.

Halpaa kuin saippua

Kierros oli ihan tuskaa. Täällä on ihan ok Gigantti-tyyliset myymälät, mutta hinnat ovat tajunnan räjäyttävät ja valikoima riippuu siitä, onko tullut tavaraa vai ei. Meidän astianpesukone hajosi viime keväänä sellaiseen aikaan, että korona oli vaikuttanut todella pahasti kuljetuksiin, joten myymälöistä oli ostettu melkein kaikki mallikappaleetkin. Siinä ei ollut paljoa valinnan varaa, että minkä ostaisi. Nyt hajosi syklonin seurauksena pyykinpesukone, mutta onneksi malleja oli ihan kunnon valikoimat. Hinnat vaan ovat karseat, sama LG:n pesukone, mikä Suomessa on tarjouksessa 299, maksaa täällä 630 euroa. Siinä on verot, tullit ja kuljetuskustannukset päällä. Ja tuskin näitä määriä lähetetään tänne suoraan valmistajalta, vaan ne kiertävät Ranskan keskusvarastojen kautta ja tulevat sitten sieltä.

Siinä sen näkee, mitä maksaa, kun pitää keskellä ei mitään olevalle saarelle kuskata kaikki ja kaukaa. Joskus jotain invest in-materiaalia Suomeen tehdessäni yksi ison globaalin firman edustaja sanoi, että Suomi on kuin saari, kaikki pitää kuskata meriteitse ja on kalliimpaa, kuin keski-Euroopassa. Nyt kun asiaa mietin täältä käsin, niin höpöhöpö, Suomi on ihan vieressä ja kumipyörät kulkee laivoissa hiukan paljon nopeammin. Tänne kestää pari kuukautta konttialuksella Euroopasta, pahimmassa tapauksessa kolme.

Mutta kun ei ole vaihtoehtoa, joko ollaan ilman pesukonetta (tai jotain muuta) tai ostetaan sellainen, niin ei auta hintaitku markkinoilla. Tässä tilanteessa, kun en tiedä kuinka pitkään täällä ollaan, niin hiukan harmittelin vanhan hajoamista ja talon omistaja sanoi, että voin käydä hänen luonaan pesemässä pyykkiä. Mutta ei sekään oikein houkutellut, kun ei tiedä kauanko tässä tätä ratkaisua odotetaan. Ja jos ei ole omaa pesukonetta, niin luultavasti koira päättää kieriä joka päivä jossain mangrovemudassa ja loppuu puhtaat koiran pyyhkeet kahdessa päivässä 😬.

Kun ”ei oo”, on ihan oikeasti ”ei oo”….

Partakoneenterä-episodi oli oikeasti episodi. Kierrettiin mielestämme nyt kaikki mahdolliset kodinkoneliikkeet ja yhdessäkään ei ollut yhtään Braun-merkkistä partakonetta. Ei mitään sarjaa, koska mies jo mietti, että pitää ostaa vaikka 5-sarjan kone, jos ei 7-sarjaa löydy. Hah! Ei tarvinnut miettiä sitä sen enempää. Eikä löytynyt uusia teriäkään, joissain kaupoissa oli useampia (siis enemmän kuin yksi, useampia on suhteellinen käsite) muiden sarjojen teriä eli päättelimme, että joskus täällä on koneitakin myyty. Kyselin joka paikasta myyjiltä, että löytyykö tällaista ja jos ei, niin olisko tietoa mistä löytyy. Ei löydy eikä ole.

Mutta sitten tapahtui ihme. Suurimman kaupan tyhjien partakonehyllyjen alaosasta löytyi yksi oikean sarjan terä. Paketti oli tosin kastunut ja auki, mutta mietittiin, että ei ole oikein vaihtoehtoa. Ruostetta ei näkynyt, joten ehkä olisi ihan toimiva terä. Kävin kysymässä, olisiko näitä lisää, mutta vastaus oli, että ei oo. Jo hieman turhautuneena (= ihan raivona siis, että mitä hemmettiä, miten voi olla mahdollista, ettei tällaisia tuotteita kerta kaikkiaan löydy) päätin kompata vielä hyllyt ja tadaa, väärässä paikassa, väärillä lapuilla varustettuna oli yksi oikea terä. Eli oikein kaksi kappaletta löytyi. Hintalappujen perusteella terät olisivat tulleet tänne 2018. Muinaismuistoja siis. Ja hintaakin oli vain 84 euroa/kappale. Taas oli hyvä ostofiilis 😆.

Koko kierroksen aikana nähtiin pari Philipsin partakonetta eikä siis yhtään Braunia, vaikka teriä olisi ollut parissa paikassa. Miten nämä ihmiset täällä siis ajavat partansa? Ennen on varmaan tilattu kaikki Euroopasta ja Ausseista, mutta miten nyt? Onko täällä todellakin joku salainen partakonekauppa? Mitä me ei taas tiedetä? Mihin pitää ilmoittautua, että saa kaiken salaisen tiedon? Tuolla teollisuusaluella Ducosissa voi olla vaikka mitä, mutta sen löytäminen sieltä vaatii Sherlock Holmes-tyylisiä päättelytaitoja ja autossa pitää olla kartturi mukana. Autotarvikeliikkeet olen löytänyt, mutta se onnistui vain niin, että menin ensin siihen ainoaan, jonka tiesin, josta neuvottiin seuraavaan, josta neuvottiin seuraavaan jne. kunnes tuli vastaan kauppa, missä myytiin takaluukun kaasujousia. Vanha työminä täällä nostelee päätään, että mites tänne saataisiin kunnon yritysalueopasteet ja vaikka joku Ducos-appsi, mistä vois hakea yrityksiä. Ehkä joskus 2030-luvulla täällä sitten….

Vide Grenierit ja kirppikset

Osittain varmaan tästä hankaluudesta johtuen, täällä on aktiivisempaa käytettyjen tavaroiden kauppaa, mitä olen missään nähnyt. Joka viikonloppu on yksi tai useampia vide grenierejä eli takaluukkukirppiksiä eri puolilla, täällä on useampia ”hienompia” käytettyjen vaatteiden myyntitapahtumia ja liian monta eri tori.fi-tyylistä sivustoa ja facebook-ryhmää. Pyykinpesukoneen olisin voinut ostaa käytettynäkin, mutta hintapyynnöt olivat aika kovia enkä halunnut nyt enää toista ”halpaa” ja huonoa pesukonetta. Vaatteita olen ostanut noista myyntitapahtumista, vaikka hinnat ovat aika kovia, mutta siellä missä itse käyn, on todella tarkkaa, mitä merkkejä ja minkä kuntoisia vaatteita ottavat myyntiin eli tavara on laadukasta. Olen itsekin laittanut vaatteitani sitä kautta myyntiin.

Täällä on hyvin rikkaita paikallisia ja tietty rikkaita ranskalaisia, joten myynnissä on paljon ranskalaisia huippumerkkejä Chanelia, Hermes’iä, Louboutinia, Vuittonia jne. Hinnat ovat taas sellaisia, että second hand hinnat Euroopassa pitää kertoa 1,5:llä. Ja koska tapana on ollut, että Ranskasta tuodaan paljon näitä merkkilaukkuja ja -kenkiä ”omaan käyttöön” ja sitten niitä myydään hyvään hintaan, kysytään lentokentällä usein ostokuitit, jos liikut merkkilaukun kanssa. Väärennöksien kanssa ei kannata missään tapauksessa täälläkään liikkua, tulee kovat sakot ja sanktiot, kuten Euroopassakin.

Mielelläni ostan kyllä hyväkuntoisia second hand-vaatteita siitäkin syystä, että vaatekaupoissa tuttujen merkkien vaatteet ovat 1,5-2 kertaa kalliimpia, kuin Euroopassa, enkä vieläkään kykene niitä hyvillä mielin ostamaan. Varsinkaan, kun viime vuonna alennusmyynneissä kierrellessäni totesin, että vaatteet ovat vielä vuoden vanhaa mallistoa tai jopa vanhempaa. Olen ennemmin ilman, kuin maksan niistä näitä hintoja. Epäilykseni on edelleen, että putiikinpitäjistä osa tuo Ranskasta alennusmyyntitavaraa ja myy putiikeissaan näillä normihinnoilla, koska vuodenajat menevät eri tahtiin. Tätä tukee se, että osassa ei ole alkuperäisiä vaatelappuja lainkaan. Ne on pitänyt ottaa pois tullia varten, kun on tuotu taas ”omaan käyttöön” vaatteita. Tästä johtuen ei todellakaan ole montaa kappaletta per tuote eli vain yleisimpiä kokoja. Nämä kauppiaat välttävät siis tullit ja verot, joten kate on aika hyvä. Muutenhan kaikille tuotteille tulee tullit, verot ja kuljetuskustannukset päälle. Ei siis ihme, että pesukone maksaa sen minkä se maksaa.

Nettikauppoja odotellessa

Nyt kun tuo korona pääsi tänne taas livahtamaan ja kaikki ei niin tarpeelliset kaupat joutuivat sulkemaan ovensa kesken alennusmyyntien, niin mietin taas, että olisipa kaupoilla edes nettisivut, nettikaupoista puhumattakaan. Alennusmyyntejä saa olla vain etukäteen sovittuina aikoina ja nyt alea ehti olla kaksi viikkoa ennen lockdownia. Ainakin Sneakers-kauppa myy nyt tennareita niin, että voi katsoa Facebookin Lockdown-kansiosta kuvia ja tilata sieltä sitten tennarit kotiinkuljetuksella kotiin. Ei ihan vastaa nettikauppaa, mutta jostain se on alettava. Yksi Ruohonjuuri-tyylinen kauppa avasi nettikaupan, kotiinkuljetuksella nekin tuotteet tulee. Suur-Nouméa on sen verran tiivis alue, että kuljetus ilmeisesti kannattaa ennen postittamista.

Tänä aamuna juteltiin taas naapurien kanssa ja Yves sanoi minulle, että on täällä hei nettikauppa, www.shop.nc. Voitte käydä katsomassa, mikä on täkäläinen webshop. Jotenkin aika kaukana siitä, mitä minä ajattelen (ja kaipaan), mutta edelleen: jostain se on lähdettävä liikkeelle.

Paratiisin paratiisisaari

24/01/2021 by toispualpalloo 2 Comments

Näillä Uuden-Kaledonian saarilla tuntuu olevan kilpailu siitä, mitä niistä saa kutsua parhaaksi paratiisisaareksi. Ouvea on kuulemma lähimpänä paratiisia ja tämä Grande Terre on ihan ”vain” paratiisisaari, ainakin matkailumainoksissa. Mutta jos Ouvea on lähimpänä paratiisia (l’île la plus proche du paradis, japanilaisen Katsura Morimuran kirja Ouveasta), niin Ile des Pins on sitten paratiisin paratiisisaari. Yksi kauneimmista paikoista, missä olen ikinä ollut ja maisemat täydellisen klassisia trooppisen saaren maisemia. Tosin täytyy sanoa, että matka lentokentältä hotellille muistutti välillä meitä Parkanosta 😄. Olen viettänyt melkein kaikki elämäni kesät Parkanossa ja tietyt tienvieruspätkät siellä ja Ile des Pinsillä olivat hyvinkin samanlaisia. Ei ne palmut tai turkoosi meri, vaan muutamat aukeat läntit näyttivät parkanolaisilta metsähakkuualueilta 😂. Tiedoksi siis parkanolaisille, että Parkano ja Ile des Pins muistuttavat paikoin toisiaan 😉. Voitte käyttää tätä matkailumainoksissa…..

Meiltä kestää Magentan kotimaan lentojen kentälle noin kymmenen minuuttia ja sieltä oli 20 minuutin lento Pinssaarille. Olipa muuten näin pitkän lentotauon jälkeen hieno tunne olla LENTOKONEESSA. Tauko on tehnyt hyvää, kun tällaista pientä jännitystä ja matkalle lähdön fiilistä, ei ole aikoihin ollut. Lentomatka oli hieno, koska näki tätä laguunia ensimmäistä kertaa ilmasta käsin. Aina, kun on laskeuduttu Tontoutaan, on ollut yö. Pinssaarille pääsisi myös Betico II aluksella, mutta päätettiin mennä nyt ekalla kerralla lentäen juuri noiden maisemien vuoksi..

Tämä meitä ympäröivä laguuni on ihana. Unescon maailmanperintökohde.

Kiinnittäkää turvavyönne, laskeudumme hetken kuluttua Pinssaarella.

Taas vähän hinnat hirvitti

Pinssaarilla on kaksi hienompaa hotellia ja sitten kaikkea kolmen tähden hotelleista mökkikyliin ja leirintäalueisiin. Olisi ollut viiden tähden Meridien, mutta monet tutut suosittelivat neljän tähden Oure Lodgea. Hinta-laatusuhde ei ilmeisesti Meridienissä ihan kohtaa (kuten ei kyllä oikein missään muuallakaan täällä). Nappasin Foire de Pacifique-messuilta mukaan tarjouskoodin Oureen, joten hinta oli ihan ok. Silti olin taas hiukan epäluuloinen hotellin tasosta ja palvelusta. Mutta kaikki pelasi vastaanottamisesta alkaen, englantiakin puhuttiin, mikä oli hyvä backup niihin hetkiin, kun ranska hävisi kokonaan aivoista.

En saanut rantabungalowia, koska ne oli kaikki varattuja, mutta taas kävi hyvä tuuri eli meidän ns. seuraavan tason exotic bungalow oli ihan täydellisesti sijoitettu, merinäkymällä ja pienen matkan päässä rannasta. Jos mennään uudelleen, niin haluan ehdottomasti saman bungalowin. Hinnassakin oli aika iso ero, vaikka rantabungalowit oli ihan meidän ”mökin” vieressä. Tosin odottelen taas jotain tarjoushintaa, koska näin hotellin respassa normaalihinnat ja on ne kuitenkin aika pöyristyttävät tasoon verrattuna. Tosin me päästään kaikkialle paikallisille tarkoitetulla hinnoilla, kun miehellä on residence card, ne varsinaiset turistihinnat ovat vielä korkeampia.

Tällaisia mökkejä. Koko ja ulkonäkö oli ainakin kolmessa ensimmäisessä ”luokassa” ihan sama, sijainti vain vaikuttaa hintaan. Ilmeisesti pari vuotta sitten rempatut. Täälläkin oli muutama ”kulkukoira” ja jostain syystä sain heistä joka päivä seuraa. Keskimmäisessä kuvassa odotetaan lounasranskalaisia yhdessä…..

Oure Lodge on Baie de Kanumera-lahden pohjukassa ja voi hyvänen aika, miten upea paikka. Mielettömät korallit alkoivat pienen matkan päässä rannasta, paikka oli täynnä mitä upeimpia kaloja, maisemat uskomattomia ja hiekka juuri sellaista täydellistä valkoista hiekkaa. Hotellissa oli suppilautoja, kanootteja yms. lainattavissa ja hotellista olisi päässyt suoraan myös veneretkille eri puolille saarta. Minä saan ihottumaa järjestetyistä retkistä ja jonkun muun aikatauluttamista jutuista, joten me vuokrattiin skootteri läheiseltä leirintäalueelta ja kierrettiin tietyt paikat sillä.

Se skootteri, mikä vuokrattiin oli ehkä maailman pienimmällä moottorilla varustettu vekotin. Tasamaalla ihan ok ja varmaan parempikin, että vauhti oli aika rauhallinen, koska molempien kypärät oli ihan jättisuuria ja heiluivat holtittomasti päässä. Ei auttanut, vaikka oli aurinkohattukin kypärän alla. Meitä oli siis kaksi normaalikokoista ihmistä ja yksi reppu ja silti skootteri ei jaksanut jyrkimpiä ylämäkiä eli minä kävelin ne. Onneksi tie meni suurimmaksi osaksi rantareittiä eli aika tasaisella maalla. Paluumatkalla päätettiin kiertää toista reittiä, joka nousikin aika paljon ylöspäin, mutta sen verran loivasti, että rouva sai suurimman osan matkasta kuitenkin istua takapenkillä.

Piscine naturelle/ Baie d’Oro

Saaren ykkösnähtävyys on piscine naturelle eli luonnon uima-allas. En tajunnut katsoa miten nousuvesi menee, joten luonnon uima-allas oli ehkä hiukan vähävetisempi, mutta oli se siltikin huikea. Turkoosia kirkasta vettä, ympärillä araucaria columnaris mäntyjä eli niitä, mistä koko saari on saanut nimensä ja reunoilla valkoista hiekkaa. Ja pari rottaa, mutta ei anneta niiden pilata hienoa nähtävyyttä, vaikka ne hiukan häiritsivätkin juoksemalla puolen metrin päästä, kun vaihdoin vaatteita.

Tälle luonnon uima-altaalle pääsee melkein mistä vain majapaikasta pikkubussilla ja veneellä. Itsenäisesti paikalle tuleville opasteet oli taas hiukan mitä sattuu. Jätettiin skootteri muiden skootterien viereen, paikkaan jossa luki, että jätä ajoneuvosi tähän. Ja sitten käveltiin ja käveltiin, kunnes tultiin ilmeisesti leirintäalueelle ja joen rantaan. Siitä löytyi puinen kyltti oikealle, jossa ehkä joskus on lukenut piscine naturelle. Aikamme kohkattiin siellä täällä erilaisia polkuja, jotka välillä päättyivät ja välillä lähtivät kirjaimellisesti metsään, kunnes päätin, että pentele: kahlaan perille jokea pitkin. Joen toisella puolella näkyi nätti polku, mutta ei mitään ylityspaikkaa. Onneksi oli se laskuvesi, niin joki oli helppo kahlattava. Tosi fiksusti mentiin tietysti lenkkareilla, vaikka repussa oli uimakengät……vasta parin tunnin päästä tajuttiin tämä asia 😂.

Luulen, että turistiaikana tässä kohteessa on hillittömästi porukkaa. Nyt saatiin olla aika rauhassa, ihmisiä tuli ja meni ja osa oli varautunut isoin piknikkorein. Mutta koska paikka on aika iso, niin ei tarvinnut kenenkään viereen leiriytyä. Snorklailtiin pari tuntia ja oli upeaa. Vaikka ”allas” on aika pieni, niin kaloja oli vaikka minkälaisia. Ja korallia myös. Ja tällaiselle haikammoiselle ihan paras paikka, kun tiesin, ettei sinne pääse mistään mitään isompaa merenelävää. Koska nämä kännykällä otetut kuvat eivät ihan parhaita ole, niin lisää voi katsoa vaikka täältä.

Voisin ottaa tällaisen luonnon uima-altaan takapihalleni.

Olin ajatellut, että kävelemme vieressä olevaan Meridien-hotelliin lounaalle (ja minä myös drinksulle), joten lähdettiin kuivana olevaa joenuomaa sinnepäin, missä ajattelin hotellin olevan. Oli hieno reitti, tultiin taas merenrantaan, mutta hotellia ei näkynyt. Koska me emme tee koskaan U-käännöksiä, niin päätettiin kävellä rantaa pitkin, kunnes hotelli tulee vastaan. Ranta päättyi tosi kivaan kalliomuodostelmaan, jonka yli ei tietenkään päässyt, joten päätettiin taas vähän kahlata (nyt kyllä niillä uimakengillä). Naureskeltiin, että mitähän hotellin asukkaat tykkää, kun merestä ilmestyy kaksi tyyppiä. Kierrettiin kallio ja saatiin hotellin rantakin näkyviin. Ihmettelin, kun oli todella hiljaisen näköistä eikä missään ketään. Kun päästiin rannalle, niin siellä oli pieni kyltti: hotelli on suljettu arkisin. Pyydämme ystävällisesti poistumaan hotellin alueelta. Älkää kulkeko puutarhan kautta.

Vasemmalla se kuiva joenuoma. Luulen, että näillä sateilla tässä on nyt oikeasti joki. Ja oikealla Baie d’Oro. Hiekkarantaa piisasi hyvin pitkään molempiin suuntiin ja Meridienillä on vielä oma lahdenpoukama tällä lahdella. Hiekkarantoja ja turkoosia merta on tullut täällä kyllä nähtyä, mutta on näissä silti erojakin.

Nälkäinen minä olin tietysti ihan kiukkua täynnä, että lounasaika, vatsa kurnii ja kukaan ei ole kertonut, että Meridien on kiinni. Mutta käytettiin sitten tilaisuus hyväksi ja katseltiin vähän bungaloweja (hienoimmat ovat sen kallion päällä, mikä jouduttiin kiertämään ja niistä laskee omat portaat suoraan mereen) ja varovasti kurkattiin sitä puutarhaa. Sitten törmättiin huoltomieheen, joka ei ollut moksiskaan, että me siellä oltiin. Sanoin vaan, että viinilasillista olisin kaivannut ja hän oli kovin pahoillaan, ettei sellaista nyt löytynyt. Kun käveltiin pois hotellista, niin nähtiin se polku, joka kulki joen viertä piscine naturellelle. Oltaisiin päästy aika paljon lyhyempää reittiä hotellille sitä kautta eli tämä olisi ollut se ”kävellään vieressä olevaan Meridieniin lounaalle”-reitti. Mutta ei olisi ollut yhtä hieno. Niin ja jälkeenpäin tajusin, että sitä rantaa pitkin kävellessä ohitettiin yksi leirintäalue/mökkikylä ja siellä olis tietty ollut varmaan ravintola……

Baie de Kuto ja Baie de Kanumera

Näistä kahdesta lahdesta en voi sanoa oikein muuta kuin, että vau. Ei voinut muuta kuin tuijottaa ja ihailla. Kutoon pääsi meidän hotellilta hyvin kävellen ja oi voi. Minulla on iPadin näytönsäästäjänä ollut tällainen rantakuva niin kauan, kuin joku Padi on käytössä ollut ja nyt satuin paikkaan, josta se kuva voisi olla.

Baie de Kuto on ehkä saaren ”menomesta” eli siinä oli pari hotellia ja ravintolaa, saaren toinen ruokakauppa ja muut vähäiset palvelut olivat aika lähellä ja tällä lahdella oli jonkun verran purjeveneitä parkissa. Betico parkkeeraa myös tähän eli päiväretkeilijät kansoittavat tämän hiekkarannan varmaan aika tehokkaasti. Turisti-infossa Nouméassa minulle muuten sanottiin, että kannattaa viedä mukana kaikki pikkusyötävät sun muut, jos sellaisia haluaa ja todellakin, tässä kaupassa ei ihan hirveästi mitään ollut ja hinnat oli saarivaltiossa olevan pikkusaaren hinnat. Eli vähän vielä kalliimpaa, kuin Grande Terrellä.

Eikä mikään ihme, kun kaikki täytyy tuoda laivalla tai lentokoneella. Lentoja tosin on monta per päivä. Kun käytiin tankkaamassa, niin ainoa huoltoasema toimi myös sekatavarakauppana ja pihalla oleva kontti kodinkone/polkupyörä/pihakalustemyymälänä. Toinen ruokakauppa oli toisella puolella saarta, se oli sentäs hiukan isompi market. Ihmiselle, jolle yksi tärkeimpiä asuinpaikan (tai mökin) valinnan kriteereitä on se, kuinka lähellä on lähin ruokakauppa ja miten hyvin se on auki, olisi hiukan haastavaa asua tällaisessa paikassa. Riittävän haastavaa Nouméassakin, kun ei aina löydy juuri sitä, mitä tarvis.

Baie de Kanumera on aivan vieressä, mutta ehkä hiukan rauhallisempi. Mökkikylä, meidän hotelli ja yksi leirintäalue ovat tämän rannalla. Ja ainakin yhden perheen koti, aika siisti paikka asua. Tai turistiaikana ehkä ei niinkään rannalla olevista englanninkielisistä kylteistä päätellen. Jos ei kymmenestä PRIVATE-kyltistä osaa päätellä, että yksityisalue, niin niiden lisäksi oli vielä pari muuta kylttiä, jossa käskettiin painua kuuseen.

Me päätimme, että kun piscine naturelle on nähty, muuta ei tarvitse nähdä eli keskityttiin loppuloma snorklailuun ja kirjojen lukemiseen. Ja vietettiin seurustelun 20-vuotispäivää yhtenä päivänä. Snorklaillen ja kirjoja lukien. No tilasin meille kyllä samppanjan iltapäivän iloksi. Olin suunnitellut vähän jotain hienompaa illallista, mutta vaihtoehtoja oli hotellin ravintola (kuten joka ilta ja melkein joka lounas, menu oli joka toinen päivä sama), naapurimökkikylän pizzeria tai leirintäalueen snack bar. Lopulta päädyttiin syömään mukana tuotuja maissilastuja ja madeleine-leivoksia. Ei mitenkään huono vaihtoehto.

Tämä mökkikylän pizzeria oli oikein kiva ja sinne pääsi rannalta tällaista ihanaa hiekkapolkua pitkin.

Tänne me mennään kyllä uudelleen ja toivottavasti mahdollisimman pian. Jahka nämä koulujen lomat tästä ensin loppuu.

Itärannikon ihmeet

22/01/2021 by toispualpalloo

Jos nyt lakkaisi välillä voivottelemasta tätä tehtaan epäselvää tilannetta ja ikuisesti jatkuvaa poliittista kärhämöintiä ja keskittyisi tämän saaren (tai siis saarien) uskomattomaan upeuteen. Kävimme syksyllä road tripillä tuolla itärannikolla, joka on ilmastoltaan ja maisemiltaan täysin erilainen, kuin tämä länsipuoli. Nouméasta kun ajaa länsirannikkoa etelään tai pohjoiseen, niin maisemat ovat kyllä vuoristoisia, mutta väritys on ihan erilainen. Länsirannikko on huomattavasti kuivempaa ja tuota rautapitoista, punaista maata näkyy enemmän niukan kasvillisuuden alta. Väritys on ruskeaa, punertavaa ja tummemman vihreää. Esimerkiksi tässä Nouméassa Ouen Toro muistuttaa minusta ihan Kreikkaa.

Pohjoiseen päin mentäessä on isoja tasaisia alueita, jotka ovat suoraan kuin vanhoista länkkärielokuvista eli todellakin preeriamaista. Ilmankos karjankasvatus on keskittynyt tälle länsirannikolle. Tähän muuten välihuomautuksena, että täällä ihannoidaan paljon Amerikkaa johtuen siitä, että toisen maailmansodan aikaan täällä oli 1,2 miljoonaa amerikkalaista. Ranska lainasi tätä USAlle tukikohdaksi ja amerikkalaiset rakensivat tänne valtavan määrän infraa. He olivat ilmeisesti muutenkin vallan kaikkien suosiossa. Joten tuolla broussard-alueilla (valkoiset landella asuvat ihmiset) on hyvinkin Amerikan Keskilännen fiilistä. Samana viikonloppuna, kun me ajelimme itään, oli pohjoisessa Koumacissa isot maatalousmessut ja sen huomasi kyllä länsipuolen tien ruuhkassa. Messuilla on rodeota yms. ja kuvien perusteella minulle tulee todellakin mieleen Jenkkilä. Trooppinen Jenkkilä 😄. Hetki mietittiin, että olisiko poikettu sielläkin, mutta olisi tullut liian pitkä ajomatka.

Itärannikolla puolestaan sataa vuodessa keskimäärin kolme kertaa enemmän, kuin täällä meillä, joten kasvillisuus on paljon rehevämpää ja trooppisempaa. Vuoret ovat jyrkempiä ja korkeimmat vuoret ovat sillä puolella saarta. Rantakaistale on paljon kapeampi. Mont Panié on korkein (1629m) ja koko vuoren alue on rauhoitettu luontoreservaatiksi. Se on myös koko saaren laajin metsäalue ja lähes neitseellistä sademetsää, jossa on erittäin rikas biodiversiteetti. Uudessa-Kaledoniassa on muuten maailman kolmanneksi rikkain luonnovarainen eliöstö ja 76% täällä asuvista lajeista elää vain täällä.

Yli kasteisten vuorten nyt kuljemme

Konén kohdalta käännyimme kohti itää ja se pätkä Konésta itärannikolle oli aivan mielettömän hieno. Koko tämän Grande Terren jakaa pituussuunnassa kohtuullisen korkeat vuoret (voiko tätä sanoa vuoristoksi?) ja rannikoilla on kapeat kaistaleet, mihin asutus on suurimmaksi osaksi keskittynyt. Vuorten ylitys itäpuolelle oli huikea, koska siinä välillä tuli niin monta erilaista kasvillisuusvyöhykettä vastaan, että tuntui kuin olisi ajanut monenkin (Euroopan) maan läpi. Joka puolella oli kylttejä tribuihin eli vuoret ovat täysin heidän alueitaan. Siellä täällä näkyi myös varsin uusia koulurakennuksia, jotka olivat meidän mielestämme vähän keskellä ei mitään, mutta koska tribuja ei koskaan näe päätieltä (eikä google mapsista), niin luultavasti koulujen ympäristössä on kuitenkin paljonkin lapsia.

Tältä näyttää itäpuolella. Tämä muistutti ihan Skotlantia, joten ei ihme, että tälle puolelle 1774 rantautunut James Cook nimesi tämän saaren Uudeksi-Skotlanniksi eli Uudeksi-Kaledoniaksi.

Aluskasvillisuutta karsitaan ilmeisesti pääasiassa polttamalla ja yhden mutkan jälkeen tulikin vastaan varsin iso maastopalo. Eikä ristinsielua mailla halmeilla, vasta matkan päässä näimme pari miestä leikkaamassa tienvierustoja. Mietimme tovin, että mites tässä nyt kielitaidottomana soitetaan palokunta, mutta hetken päästä pompierit tulivat jo vastaan. Lähin palokunta on varmaan Touhossa tai Poindimiessa ja mutkaista vuoristotietä on hidas ajaa, joten kyllä siellä ehtisi palaa isompikin pala vuorenrinnettä ja metsää, jos huonosti käy. Kuulin myöhemmin, että kanakit polttavat myös roskia ja grillaavat vähän siellä sun täällä, joten metsäpaloja on usein. Mekin näimme montakin kohtaa, missä oli mustuneita puunrunkoja. Ja nythän sen on havainnut muutenkin, että kaiken polttaminen on suorastaan kansallispuuhaa 😠.

Me varasimme aika monta tuntia tähän muutaman sadan kilsan matkaan ja kyllä siinä sitten menikin aika pitkään, vaikka ei pysätty kuin länsipuolella Bourailissa lounaalla. Vaikka nopeusrajoitus olisikin ihan ok 70 kilsaa tunnissa, niin pitkät nousut ja mutkatie hidastivat vauhtia. Mutta se ei haitannut, koska maisemissa riitti ihasteltavaa. Se oli lähinnä apukuskin ilo, kuski keskittyi katselemaan tietä.

Tällaisia nämä kylät/kaupungit täällä ovat. Bourail on todella suosittu turistikohde, siellä on hienot vaellus- ja pyöräilymaastot, mielettömän hienot rannat, golfkenttä ja tämän maan hienoin hotelli Sheraton Deva. Itse Bourailin keskusta ei kovin hääppöiseltä näytä (kuudenneksi suurin kunta, n. 5500 asukasta, eurooppalaistaustaisia enemmistö), ja minulle tuli mieleen kylä jostain lännenelokuvasta. Clint Eastwoodia hevosen selässä odotin saapuvaksi, mutta ei näkynyt.

Me kun olemme motoristeja, niin on tapana arvostella kaikki tiet sen mukaan, kuinka hieno se olisi prätkällä. Koné-Poindimie olisi kyllä aika huippu, uusi asfaltti ja pelkkää mutkaa ja vuoristonäkymät. Me emme ottaneet tänne moottoripyörää mukaan, koska ei olla yhtään sunnuntaiajelijoita, vaan tehdään vain pidempiä reissuja. Tämä saari olisi aika pian nähty. Ja prätkävermeet näissä keleissä olisi silkkaa tuskaa, joten ei kiitos. Olen kerran ollut tilanteessa jossain päin Eurooppaa, että en päässyt naistenhuoneesta mihinkään, koska prätkähousujen sisävuori jäi hikiseen ihoon kiinni, enkä saanut housuja takaisin ylös (ulkona ehkä +35 astetta). Kikkailin siellä aikani, kuten Frendien Ross nahkahousujensa kanssa, kunnes sain ne jalkaani. Mies hikoili ulkona odottamassa ja ihmetteli, että mihin hemmettiin oikein jäin. Täällä tämä mukava ilmankosteus toisi vielä ihanan hikilisän. Juu ei.

Poindimie eli Pweedi Wiimia.

Poindimie on itärannikon suurin kylä (kunta) ja siellä on noin 5500 asukasta. Pormestari on Paul Néaoutyine, yksi maan näkyvimmistä poliittisista hahmoista. Paikannimet ovat muuten pohjoisessa ja idässä molemmilla kielillä eli ranskaksi (tai miten ne on ranskaksi alkuperäisestä väännetty) ja paikallisella kielellä. Hotelli Tieti oli varsin mukava ja siihen kuului kymmenkunta bungalowia ja pari kaksikerroksista hotellihuonerakennusta, joissa olisi yhteensä ehkä 20 huonetta. Paikka oli tietysti tupaten täynnä, koska kaikki olivat ottaneet perjantain vapaaksi (torstai oli pyhäpäivä) ja parkkipaikalla törmättiin ensimmäisiin miehen työkavereihin. Rakennustyyli on tätä täällä tyypillistä melaneesialaista, oikein kaunista ja hotellia on selvästi remontoitu. Respan rakennus ja ravintola olivat myös todella siistit. Lähdin lievällä ennakkoasenteella, mutta ei mitään valittamista.

Olin varannut bungalowin puutarhanäkymällä, koska varauduin Fete Citoyennen juhlintaan, mutta mitään erityistä juhlintaa ei sitten ollutkaan meidän rannalla. Meiltä näkyi kyllä riittävän hyvin merelle ja rantaan pääsi näppärästi, joten oli hyvä valinta. Bungalowit olivat paritaloja paitsi kaksi ”luxusrantabungalowia” olivat erillisiä. Meidän seinänaapureina oli lapsiperhe enkä kyllä kuullut inahdustakaan vaikka istuttiin terasseillakin samaan aikaan. Niin mukava kokemus oli, että voitasiin mennä sinne kyllä uudelleenkin.

Ainoa moite on ruoka. Ensimmäisenä iltana otin meille hotellin buffetin ja päätin seuraavina päivinä nähdä nälkää, jos ei löydetä muita ruokapaikkoja. Eikä niitä sitten kauhean helposti löytynytkään. Poindimien pizzeriassa oli tunnin jono, mutta kuljetus toimi hotellille ja sitten löydettiin onneksi yksi snack bar. Snack barit täällä tarjoilevat yleensä aasialaista pikaruokaa ja ovat järjestään olleet oikein hyviä. Ulkoisesti kylläkin sen näköisiä, että harkitsisin pariin kertaan ulkomaanreissulla, menisinkö syömään vai en. Hotellin aamiainenkaan ei ollut kovin erikoinen, mutta perusjutut löytyivät. Itse kaipaan aamulla aina juustoa ja sitä ei ilmestynyt tarjolle minään päivänä.

Tämä oli hotellin buffan paras anti, mutta valitettavasti kalasta ei ollut juurikaan mitään jäljellä siinä vaiheessa, kun me ehdimme syömään. Häntä ei ole ulkonäöllä pilattu.

Hienghène eli Hyehen

Käytettiin yksi päivä siihen, että ajettiin Hienghèneen, joka mainosti olevansa kaikkein vahvimmin itsenäisyyttä ajava kunta. Eikä ihme, pormestari on Daniel Goa. Yksi aktiivisimpia ja näkyvimpiä (militanteista) independantisteista. Hän on myös Union Caledoniennen presidentti. Edelliskerralla taisi 98% asukkaista äänestää kyllä, en muista mikä nyt tuli lukemaksi. En näköjään pääse kuitenkaan tästä tehdasasiasta eroon, vaikka yrittäisin, joten välihuomautus taas tähän. Sekä Daniel Goa että muut aktivistit huutavat nyt valtiota puuttumaan Valen myyntiin. Sitä samaa, kamalaa, sortavaa, kolonialistista valtiota, josta pitäisi päästä nyt eroon.

Hienghènestä on kotoisin myös Jean-Marie Tjibaou, jonka elämästä kirjoitin aikaisemmassa postauksessani. Ei siis ihme, että itsenäistymisaate ja kanaky-aate on niin vahvaa juuri täällä, suuren miehen kotipaikkakunnalla. Ja kaivostoiminta on alkanut myös itärannikolta, Thiosta, jossa on maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva avokaivos. Se avattiin 1880 ja se on ollut käytössä yhtäjaksoisesti siitä saakka. Kanakeilla on siis pitkältä ajalta tiedossa, miten kaivos vaikuttaa ympäristöön ja elämään.

Tienvierustat ovat täynnä kanakien lippuja (kuvassa ei kyllä ole virallinen lippu, vaan joku muu vähän sinne päin oleva juttu). Niitä on välillä ihan uskomattomissakin paikoissa, kuten yhden erittäin jyrkän kalliomuodostelman huipulla.

Hienghenen kohdalla maisemat muuttuivat taas ihan erilaisiksi, hiukan kuin Thaimaan eteläosissa. Todella upeaa. Ajoimme Tanghène-joen ylittävälle lossille saakka, mutta siitä pohjoiseen päin pitää jättää seuraavalle vierailukerralle. Vaikka kilsoissa matkat eivät ole pitkiä, niin nopeus on keskimäärin 50 km/h. Ja perjantaina pimeällä ei kannata olla näillä(kään) hoodeilla ajelemassa.

Toinen Hienghénen kuuluisista kalliomuodostumista. Tämän nimi oli hautova kana. Kanakeille tämä on pyhä paikka.

Ja tämän nimi Sfinksi. Aika selkeät kasvot tuossa kalliosaaren oikeassa reunassa kyllä onkin.

Tämä joki pitää ylittää lossilla. Tällä hetkellä sateiden vuoksi lossi ei kulje,
koska tämäkin joki tulvii .

Jos otat, niin aja vaan….

Syy liikennekuolemiin on siis suurelta osin alkoholissa ja pääsin todistamaan oikein kunnon känniajelua Poindimiessa lauantaina puoliltapäivin. Käytiin kaupassa Poindimien keskustassa juuri ennen kaupan sulkemisaikaa ja ollessani kassalla (edessäni oli kaksi todella kännissä olevaa miestä, mutta niin niille vaan myytiin lisää olutta), niin yksi asiakas peruutti melkein ovesta sisälle juuri kassan kohdalla. Siinä kohtaa oli onneksi yksi pylväs, mihin auto pysähtyi. Sen verran lähelle hän kuitenkin tuli, ettei kaupasta päässyt ulos, ennen kuin kuski löysi pakin lisäksi muitakin vaihteita. Kuski oli tietysti näiden kahden kaveri ja halusi vain tulla vähän lähemmäs kassaa, ettei olutcasen kantamisesta tule niin suurta vaivaa. Totesin miehelle, että äkkiä lounaalle ja sitten takaisin hotelliin ja pysytään siellä loppupäivä.

Nähtiin tämä samainen auto ja kuski, kun söimme lounasta. Hän paineli kauheaa vauhtia pitkin kylänraittia. Poistuttiin lounaalta vasta, kun hän oli mennyt toisen kerran ohi poispäin hotellista. En halunnut miettiä, tuleeko hän vastaan väärällä kaistalla.

Poindimiessa tuli myös ensimmäistä kertaa sellainen olo, että en missään tapauksessa liikkuisi ilman miestäni missään. Enkä ehkä oikein miehenkään kanssa. Täällä muuten saa kokea valkoisena ihmisenä rasistista huutelua ja uhkailua (ja välillä väkivaltaakin), mutta meille sitä ei ole vielä sattunut. Eipä me silti ymmärrettäisikään, jos kanak- tai caldocheranskalla joku jotain huutelee. Saattaisi olla jollekin valkoiselle ihmiselle ihan tervettä kokea joskus tämä näinkin päin, vaikka kumminkaan päin se ei ole hyväksyttävää. Mutta idässä ja pohjoisessa ei asu kovinkaan paljon valkoisia eikä turisteistakaan aina niin pidetä, joten tarkkana täytyy olla. Tribujen alueelle ei missään nimessä saa mennä ilman lupaa, voi käydä oikeasti huonosti.

Kotia kohti

Paluumatkalle lähdettiin Poindimiesta etelään ja poikettiin Houailousta länteen kohti Bourailia. Tiet eivät olleet kovin hyvässä kunnossa ja siellä täällä näkyi poltettuja autonraatoja, joten ei sitten viitsitty jatkaa eteenpäin rannikkoa seuraavalle saaren poikki kulkevalle tielle. Etelämpänä olisi ollut Canala, yksi näistä no-go -paikoista, jonne en välttämättä halua. Enkä muistanut, missä kohtaa etelään päin ajettaessa tulee se yksikaistainen tie, jota saa ajaa tiettyyn suuntaan vain tiettyinä kellonaikoina. Se on aika pitkä pätkä eikä siinä ole sellaisia ohituspaikkoja, kuin esimerkiksi Skotlannin yksikaistaisilla teillä. Ottaen huomioon tämän känniajelukulttuurin, en uskalla mennä tuollaisille teille, jos sieltä tuleekin joku vastaan tuhatta ja sataa.

Meille muuten annettiin ohjeeksi, että jos auto hajoaa tien päällä, sitä ei saa jättää siihen ja lähteä etsimään apua, ellei halua, että se poltetaan. En nyt ihan kaikkea usko, mitä sanotaan, mutta kieltämättä ne poltetut autonraadot pistivät miettimään, että ovatko ne varastettuja vai onko jollain hajonnut auto siihen. Facen Annonces-palstalla ilmoitellaan aina välillä, että täällä ja täällä poltettu 4×4, tunnistatko omaksesi ja facessa on myös ryhmä ”Varastetut autot”, joka on tulvinut ilmoituksia varsinkin nyt tiesulkujen aikana. Niitä varastettuja autoja viedään suluille ja poltetaan siinä. Yksi tuttu sanoi, että jos auto varastetaan, pitääkin toivoa, että se poltetaan kunnolla, jotta vakuutuksesta saa uuden auton eikä sitä yritetä korjata, kuten hänellä kävi. Hänen autonsa varastettiin ja se murjottiin uskomattomaan kuntoon, mutta vakuutusyhtiö korjautti sen. Yllättäen muuten aika moni varastettu auto löytyy juuri tuolta Canalasta.

Tien varsilla oli vähän väliä tällaisia kojuja, missä asukkaat myyvät esim. hedelmiä, viherkasveja, hilloa, simpukankuoria ja mitä kaikkea myytäväksi keksivät. Rahaa ei taida paljoa olla, joten kaikki lisätienestit ovat plussaa. Minulla on valitettavasti sellainen autokuski, joka ei pysähtele ”turhan takia”.

Länsirannikolla sijaitsee yksi historiallinen nähtävyys eli Fort Teremba, jossa poikettiin paluumatkalla. Uusi-Kaledoniahan on toiminut Ranskan vankisiirtolana, kuten Australia Iso-Britannialle ja Fort Teremba on yksi näistä vankiloista. Ranska lähetti tänne erityisesti poliittisia vankeja. Miettikää mitä tuskaa ensin se laivamatka tänne 1800-luvulla ja ne jotka siitä selvisivät hengissä, kärvistelivät täällä koko loppuelämänsä. Kun olit vankiaikasi lusinut, pääsit pois vankilasta, mutta kukaan ei tietenkään palkannut vankeja, joten usein nämä tyypit päätyivät takaisin vankilaan tehtyään jotain rikoksia henkensä pitimiksi. Kuulin yhdeltä tutulta, jonka esi-isä on tänne tullut vanki, että 20 vuoden jälkeen (jos olit kunnolla) saatoit saada palan maata ja sitä kautta moni on sitten ponnistanut parempaan elämään.

1800-luvulla ns. päällystön piti pukeutua täälläkin aikakauden vaatteisiin, hiki virtaa pelkästä kuvien katsomisesta. Rouvilla korsetti, paksut mekot ja miehillä liivipuvut. Vangeilla oli vähän kevyempää. Erilaiset trooppiset taudit jylläsivät, peseytymismahdollisuudet mitä sattuu ja hygienia muutenkin surkeaa. Aika karseaa. Mutta ehdottomasti kamalinta minusta on se, että he ovat joutuneet tänne toiselle puolelle maapalloa tietäen, etteivät koskaan enää kuule läheisistä ihmisistä mitään (paitsi ehkä sitten sen 20 vuoden jälkeen, jos onnistuu lähettämään kirjeen Ranskaan ja saa vielä vastauksenkin). Sekä britit että ranskalaiset ovat hyvin ottaneet käyttöön tämän ”poissa silmistä, poissa mielestä”-lauseen ja saaneet siinä samalla ilmaista työvoimaa siirtomaiden rakentamiseen. Vangit ovat nämä Nouméankin kadut ja alueet raivanneet mangrovesta.

Näistä vankiloista ajattelin kirjoittaa oman postauksensa, niillä on sen verran mielenkiintoinen historia.

Vuosi meni, että humpsahti?

16/01/2021 by toispualpalloo

Vuosi sitten myöhään illalla laskeuduttiin Uuden-Kaledonian kuumuuteen väsyneinä ja jännittyneinä. Alku oli tietysti pelkkää säätämistä ja tuskailua kaiken kanssa, mutta minusta me päästiin aika nopeasti tänne sisälle ja elämään normaalia elämää. Pahempaa kulttuurishokkia en ole kokenut, mitä nyt mielenosoittelu ja kaiken polttaminen on hiukan shokeerannut. Mutta en pidä sitä kulttuurishokkina, kyllä se järkyttäisi missä maassa tahansa. Kuukauden lockdown koronan takia tuli ikävään saumaan siinä mielessä, että kaikki uusien tuttujen tapaamiset jäivät heti alkuvaiheessa tauolle. Mutta se oli vain kuukausi ja sen jälkeen ollaan saatu elää koronavapaata elämää.

Tuttuja on tullut, elämä solahti aika hyvin omiin uomiinsa ja sain itselleni hyvät päivärutiinit aikaiseksi. Kymmenen kuukautta oli oikein mukavaa paratiisisaarielämää, mutta marraskuun puolivälistä asti on ollut tätä epävarmuutta ja minulla myös pelkoa miehen puolesta, kun hän on tuolla tehtaalla. Ja oikeastaan ollaan nyt yli neljä kuukautta odoteltu tietoa siitä, jatkuuko tämä tehdas täällä vai lähdetäänkö me jonnekin muualla. Neljä kuukautta alkaa olla aika pitkä aika pitää kaikkia suunnitelmia holdissa. Niinkin yksinkertainen asia, kuin uuden ruokapöydän hankinta on ollut juuri tuon neljä kuukautta jäissä, kun en viitsi ostaa mitään, jos täältä lähdetäänkin pois.

Onneksi välillä pääsee vaikka näille pikkusaarille, pois täältä kaupungista.

Pahaa pelkään, että hyvää ratkaisua ei ole näköpiirissä tehtaan tai tällä hetkellä tehtaiden osalta, kun tuo Ranskan iso SLN on myös blokattuna ja heillä alkaa olla erittäin kriittiset tilanteet päällä. Monta tuhatta työpaikkaa sielläkin vaarassa. Ja jos ja kun nämä molemmat tästä kaatuvat, niin sitten kaatuu tämä yhteiskunta samalla. Kanakien vastaus tähän on, että itsenäistytään ensin ja katsotaan sitten miten saadaan tämä pyörimään. Seuraava itsenäistymisäänestys lienee jo ensi vuoden huhtikuussa ja tunnelma kiristynee siihen saakka. Ellei räjähdä sitä ennen.

Plussan puolella ollaan

No mutta kuitenkin, plussan puolella ollaan, vaikka täältä täytyisi lähteäkin. Ollaan saatu asua vuosi trooppisella Tyynenmeren saarella, nähty upeita paikkoja, syöty mereneläviä riittävästi, löydetty expatien lisäksi paikallisia tuttuja, tutustuttu paikalliseen elämään. Tiedän mistä kaupasta löytyy mitäkin. Ja ollaan opittu ranskaa! Se oli minulle yksi tärkeimmistä jutuista, enkä olisi tätä mitenkään muuten oppinut, kuin tulemalla tällaiseen ranskankieliseen maahan. Onneksi on tuttuja, jotka eivät puhu englantia, niin on ollut pakko sönköttää ranskaksi. Mitä olen myös oppinut – ainakin vähän – on kärsivällisyyttä ja rennompaa ajattelua. Toki se edelleen rasittaa, jos vessapytyn korjaajaa joutuu odottamaan kuukauden, mutta muuten Casse pas la tête on ihan hyvä sanonta. Se ei vaan sovi eurooppalaiseen oravanpyörään.

Mitäs vielä olen oppinut? Snorklaamaan, ajamaan autolla keskellä tietä ja ilman valoja. Ja parkkeeraamaan ihan miten sattuu ja minne sattuu, koska ei sillä niin väliä. Olen myös oppinut käyttämään tuulilasin sisäpuolella heijastavaa alumiinipeitettä, koska muuten ratti on niin kuuma, ettei siihen voi koskea. Puhumattakaan turvavyön metalliklipsusta. Ollaan myös totuttu näihin keleihin niin, että kun nyt yhtenä päivänä oli poikkeuksellisesti 25 astetta lämmintä (siis viileää), niin laitettiin autossa lämmitys päälle 27 asteeseen. Uimisen jälkeen palellaan ja autossa on 29 astetta 😄.

Tuo alumiinipeite on muuten samanlainen, kuin meidän avaruushuopamme. Yksi meidän kuuluisista ostosreissuistamme joskus 15 vuotta sitten meni niin, että lähdettiin ostamaan ehkä hammasharjan päitä ja eksyttiin Partiokauppaan. Jossain mielenhäiriössä (minä varmaan näin meidät vaeltamassa Lapissa) ostettiin teltta, rinkat, minipienet makuupussit, avaruushuopa (uusinta uutta), Trangia ja jotain muuta retkeilykamaa. Lähdettiin prätkän kanssa testaamaan telttaa Ähtäriin ja sattui tulemaan sellainen kesäyö, että lämpötila laski johonkin kahdeksaan asteeseen, eikä meillä ollut kuin tuo avaruushuopa 😂. Puolen yötä avaruushuopa kahisi teltassa, kun yritettiin kumpikin kilpaa kääriytyä siihen. Sitten luovutin, puin prätkävermeet päälle ja käärin miehen siihen avaruushuopaan. Sen jälkeen ei ole telttailtu…… Täällä on mielettömät määrät hienoa retkeilytavaraa, mutta aina kun katson johonkin sellaiseen päin, mies sanoo todella kovaäänisesti EI!

Kyllähän näissä maisemissa voisi ehkä telttailla……

Kaikkee sitä oppii, kun vanhaksi elää

Olen oppinut kokkaamaan tonnikalaa lukuisilla eri tavoilla. Ja tietty myös mahi-mahia, marlinia, perroqueta (tätä ei saisi kauheasti syödä tähän aikaan vuodesta, kun se tekee niin hyvää koralliriuttojen uusiutumiselle) ja muita paikallisia kaloja. Osaan käyttää shekkivihkoa ja kerran jopa mietin, että onpa se muuten kätevä, jos ei ole käteistä mukana. Mies totesi siihen, ettei Suomessa ole sellaista tilannetta, etteikö voisi maksaa kortilla. Eikä juu taida ollakaan. Olen jopa tottunut tähän, että digitalisaatio on vasta alussa täällä ja lähimaksu on uusi juttu. Menen ehkä shokkiin, kun pääsen taas Suomeen. Enkä vähiten siksi, että olen nyt tottunut tolkuttoman hitaaseen nettiyhteyteen. Iltaisin se on välillä niin hidas, ettei sitä ehkä voi edes kutsua nettiyhteydeksi.

Osaan karkottaa torakoita (laakerinlehdet siellä täällä toimii). Olen oppinut kävelemään hitaasti, koska näillä keleillä ei voi edetä mun normaalivauhtiani. Ja laittamaan aurinkorasvaa heti aamulla automaattisesti. Ja sen, ettei tiskialtaaseen voi jättää mitään, koska iltapäiväaurinko paistaa siihen polttavan kuumasti. Olen myös oppinut sen, että vessapaperin reuna pitää aina taittaa rullan sisäpuolelle ja pytyn kansi laittaa kiinni, koska ikkuna on päivisin auki. Kaksi kertaa on tuuli puhaltanut koko rullan vessanpyttyyn ja muutama läheltä piti tilanne on ollut myös. Mies ei ole oppinut tätä vielä.

En ole muuten palanut pahasti kuin kerran, ja sekin tapahtui snorklailemassa, kun rasvasin erittäin huolellisesti yläselän ja niskan jne, joiden kuvittelin saavan aurinkoa, enkä ajatellut yhtään, että peppu kelluu myös pinnalla tai hiukan yläpuolella 🤦🏻‍♀️. Onneksi oli seuraaville päiville uimashortseja, kun en olisi voinut enää bikineillä snorklailla. Niin, olen myös oppinut, että uimaan kannattaa laittaa t-paita ja shortsit ihan varmuuden vuoksi. Tämä aurinko täällä on aika paljon polttavampi, kuin mihin olen tottunut. Ja siihen olen tottunut, että suurimman osan aikaa on hiki, eikä sille voi mitään. On polvitaivehikeä, mutta myös polven päällyshikeä, nilkkahikeä ja mitä näitä uusi tuttavuuksia onkaan. Enää en jaksa käydä näillä kesähelteillä kolmea kertaa päivässä suihkussa, kun se on ihan turhaa.

Yksi hienoimpia hetkiä oli tämä, kun nämä papukaijat kävivät viikon verran meidän palmussa syömässä kukintoja.

Ei niin koiraystävällinen paikka

Ihmiset ovat suurimmaksi osaksi mielettömän ystävällisiä ja kohteliaita, avuliaita myös. Joka päivä koiralenkillä tulee juteltua jonkun kanssa ja aamulla pitää sanoa kaikille hyvät huomenet. Tällä hetkellä tosin yleinen ilmapiiri on hiukan muuttunut näiden meidän superturvallisten kotihoodien ulkopuolella, eikä keskusta tunnu enää niin mukavalta paikalta. Kaikki on ehkä hiukan jännittyneitä ja odottelee, mitä tässä tapahtuu. Olen myös oppinut, ettei ulos tarvitse mennä vaikka aurinko paistaa. Se paistaa kuitenkin myös huomenna. Eikä useimmiten pysty olemaankaan ulkona, kun on liian kuuma. Maisemat kodin ikkunoista sykähdyttävät edelleen, eikä oltaisi voitu löytää hienompaa asuntoa ja mukavampia naapureita ja vuokraisäntää.

Meillä on koko merenpuoleinen seinä pelkkää lasia. Ja näkymä on upea.

Negatiivisinta on ehdottomasti se, että joudun nykyään joka päivä pelkäämään, kun vien koiraa, ettei mikään koira hyökkää sen päälle. Nyt on saldona neljä tappelua, joista viimeisimmän aloitti meidän koira eli ei hyvältä näytä. En tiedä mitä siinä tapahtui, kun en ollut itse lainkaan paikalla, mutta meidän koira saattaa nykyään ajatella, että hyökkäys on paras puolustus. Raukka kun on ollut niin isojen koirien hyökkäyksien kohteena (saksanseisoja, dobermanni, akita), ettei ilmeisesti aikonut odottaa hyökkääkö kyseinen rottweiler päälle vai ei.

Tämä Anse Vata on ollut ainakin vielä turvallinen aamulenkkipaikka

Tämä on aiheuttanut unettomia öitä minulle, kun en todellakaan halua, että koirasta tulee agressiivinen. Tämä homma täällä on täysin järjetöntä. Ihmiset pitää koiriaan irti, mutta eivät hallitse niitä lainkaan ja pahimmassa tapauksissa koirat karkailevat ja käyvät yksinään toisten koirien kimppuun. Meidän koira on nyt useamman viikon käynyt ison koiraporukan kanssa lenkeillä ja uimassa, eikä mitään ongelmaa ole ollut. Paitsi eilen. Täytynee unohtaa tämäkin palvelu ja jatkaa yksinään panikoimista. Jos tätä murhetta ei olisi, niin kestäisin varmaan paremmin nuo tehtaidenkin ongelmat, mutta nyt tuntuu, että pelättävää on vähän liiankin kanssa. Näillä hellekeleillä ei tosin voi nyt muutenkaan tehdä pitkää lenkkiä, kun koira läkähtyy.

Onhan vuodessa ollut tietysti aivan mahtaviakin koirahetkiä, kuten tämä. Meidän koirasta tuli yhdeksän pennun isukki.

Vähän erilainen vuosi

Menikö tämä vuosi nopeasti vai ei? Toisaalta meni, kun on ollut niin paljon uutta ja opittavaa. Toisaalta sitten taas koronasulku ja sen odottaminen, päästäänkö käymään Suomessa vai ei ja pääseekö tänne joku, teki tästä hyvinkin pitkän tuntuisen vuoden. Nyt odotellaan päästäisiinkö edes tänä kesänä Suomeen. Suomen rokotusvauhdista päätellen ei päästä…… Yhtään en ole vielä kuitenkaan pitkästynyt olemaan kotona, koska olen kehittänyt itselleni aika paljon jotain ohjelmaa. Nyt tosin on ollut poikkeuksellisen sateista ja on täytynyt pysyä kotona, mutta tällaiselle lukutoukalle sekään ei ole mikään ongelma.

Jos koronaa ei olisi, olisimme jo käyneet Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Koskaan ei pitäisi suunnitella asioita etukäteen, kun voi iskeä vaikka globaali pandemia, mutta tarkoitushan oli tehdä kaikki hankinnat Ausseista, kun täällä on niin kallista. Ja täältä ei todellakaan sai kaikkea, mitä olisi tarvittu. Tarkoitus oli myös, että salmiakki ja purkkalähetykset kulkisivat Suomesta säännöllisesti, ilman DHL:ää, mutta eipä sekään nyt sitten luonnannut suunnitelmien mukaisesti. Ja, että netistä voisi tilata tarvittaessa mitä vaan. Kaikkea ilman on selvitty, paitsi elo ilman salmiakkia oli kamalaa. Nyt sitäkin taas on.

Onhan nämä maisemat upeita. Mieletön tämä laguuni tässä ympärillä.

Miehen mielestä vuodessa ei ole ollut mitään muuta vikaa, kuin ne kaksi iilimatoa, jotka meihin jäi kiinni murtovedessä uidessa. Mutta ne oli onneksi aika pieniä. Tulipahan sekin koettua, vaikkei iilimadot mitenkään erityisesti minun bucket listallani olleetkaan 😆.

Joulun juhlaviikot

11/01/2021 by toispualpalloo

Joulu tuli ja joulu meni. Paljon oli hauskaa ohjelmaa, hyvää ruokaa ja seuraa, mutta joulufiilistä ei kyllä löytynyt. Otin kaikki koristeet pois heti jouluviikonlopun jälkeen, kun joulu tuntui loppuvan täällä ihan seinään. Ainakin meistä tuntui siltä. Toisin kuin Suomessa, jossa välipäivät ovat vielä sellaista ihanaa joulun jälkifiilistelyä ja laskettelua uuteen vuoteen. Täällä joulukoristelu ja jouluhöösäys alkoi kaupoissa heti Halloweenin jälkeen ja koristeet on itse asiassa edelleen paikallaan, vaikka loppiainenkin meni jo. Ja tällaista määrää koristeluja, jouluvaloja ja joulutavaraa en ole kyllä usein nähnyt. Koko rantakatu monen kilometrin matkalta on valaistu, kaupoissa on mitä älyttömimpiä joulukoristeita (suosikkini tietysti Heil Pukki) sekä koristeena että myynnissä ja keskustan Place de Cocotiers oli ihan mielettömän upeasti valaistu.

Suosikkini, Johnston-supermarketin Heil-Pukki.

Ja sitten yksityiskohta Geant-supermarketin over the top-valoista (niitä oli paljon, suorastaan ällistyttävän paljon). Tässä minusta jääkarhu on ajamassa pukin rekeä takaa, poro on pelästynyt ja lähtenyt liian jyrkässä nousussa lentoon ja pukki on pudonnut kyydistä.

Cocotiersillä oli myös valtava ”joulukuusi”, jonka jalka toimi samalla Joulupukin kirjeiden postilaatikkona. Toisessa päässä olevassa musiikkipaviljongissa oli jouluohjelmaa joulukuun alusta alkaen joka ilta. Kunnes siis alkoi tämä mellakointi ja muu häiriköinti ja koko joulu niin sanotusti peruttiin. Tästä perumisesta käytiin paikallisessa kaupunginhallituksessa paljon pidempi keskustelu, kuin muista asioista.

Cocotiers ja musiikkipaviljonki olivat tosi kauniisti valaistu. Sääli, että ne jouduttiin ottamaan kesken kaiken pois.

Kaikesta tästä joulukoristelusta ja joulutavarasta huolimatta me emme oikein saaneet minkäänlaista joulufiilistä aikaiseksi. Edes mun luottokoristeeni, jotka raahasin Suomesta, eivät auttaneet. Koko ajan tuntui vaan siltä, että olen laittanut koristeet väärään aikaan. Vaikka ei olla ennenkään vietetty aina itse joulua Suomessa, niin joulukuu saa kuitenkin oikean fiiliksen aikaan. Täälläkin on illalla pimeää eli jouluvalot loistavat kauniisti, mutta niillä ei ole sitä samaa merkitystä valon tuojina, kuin kotona.

Yksi ystäväni sanoi, että täällä ollaan tosi jouluihmisiä ja valtavalla valo- ja koristemäärällä yritetään kompensoida sitä, että tämä trooppinen ilmasto ja maisema ei oikein luo joulutunnelmaa. Koristeet ovat aika amerikkalaisia (Geantin supermarketin kaksi jättimäistä jouluasuista Paavo Pesusientä varsinkin) ja joulukrääsä todella kiinalaista, mutta oletettavasti tanssivat joulukaktukset, partavalot ja raketilla (tai vaihtoehtoisesti lentävällä lautasella) lentävät joulupukit kuitenkin menivät kaupaksi, kun ne kaupasta hävisivät. Ja nämä lumet ja jääpuikot menivät nopeasti. Ehkä olisi pitänyt ostaa, mutta en oikein uskonut pääseväni niillä tunnelmaan. Ehkä joku joulumusiikki olisi saattanut auttaa, mutta täällä muzak pysyi kaupoissa sinä normaalina disco, pop, reggae, tahiti -sekoituksena.

Mitäs sitten söisi?

Miehellä oli onneksi pidempi joululoma ja yritettiin miettiä, mitä sellaista ruokaa täältä saadaan, mikä toisi joulun. Äiti lähetti Suomesta savustuspusseja savukalaa varten, mutta koska yritin hoputtaa tullia, että olisin saanut pakettini jouluksi, niin tulli päätti tietysti tehdä paketille erityisen tarkan tarkastuksen. Sinne se siis jäi suklaineen ja Vihreine kuulineen. Ja savustuspusseineen. Ja salmiakkineen. Sain sen uuden vuoden aattona, kun lähdin kysymään, että mikä tässä oikein maksaa. Paketista muuten sen verran, että sinne oli mukavana yllärinä joutunut joukkoon paketillinen vegaania voita. Voitte varmaan arvata, mitä sellainen paperikääreissä oleva rasva saa aikaiseksi kolme viikon heittelyn plus hellekelien jälkeen. Hetken täällä pyyhin ja putsasin purkka- ja salmiakkipusseja. Tilasin siis kaikki, mitä haluttiin kaupasta kotiinkuljetuksella äidille, ja ostokset meni sellaisenaan DHL:n laatikkoon. Olispa ollut edes Domino-keksipaketti tai joku vähän mukavampi ylläri, jos sinne vahingossa piti joku väärä tuote mennä. Mutta että voita 😬.

Löydettiin vähän sinnepäin kinkku, löydettiin myös hyvää lohta, josta piti tulla sitä savulohta ja sitten tein jättimäärän lihapullia äidin reseptillä. Niistä tosin syötiin paistovaiheessa 2/3, mutta parhaimmillaan ne onkin silloin. Resepti taitaa olla alunperin mummun ja koska suvussa on lihapullamestareita, en ole yrittänyt kuin kerran aikaisemmin tehdä niitä (ja siitä on kohta 20 vuotta aikaa). Mutta nyt ei ollut paljon vaihtoehtoja, äiti on liian kaukana. Aattona tuli paniikki, että pitää saada rosollia, mutta tietysti just silloin kaikki punajuuret ja porkkanat oli sold out. Täällä ei kannata saada mitään sellaista ”ai että nyt tekis mieli”-kohtausta. Sitä jotain ei kuitenkaan juuri silloin ole.

Saatiin siis ruuat mietittyä ja olin onneksi tilannut ison määrän kuppikakkuja joululahjoiksi, kun naapurit päättivät pitää jouluaattona pienen piirin juhlat eli nautimme Le Réveillon de Noël heillä (aaton messun jälkeinen juhlaillallinen). Lupasin viedä ison savulohen ja niitä kuppikakkuja, mutta koska ne savustuspussit jäivät sinne tulliin, niin piti tehdä äkkiä graavia ja mun joulubravuuriani eli jouluista lohipastramia. Molemmat upposivat niin hyvin, että oli ilmeisen onnistunutta. Ja onneksi oli ne kuppikakut. Täällä on muuten jouluaattona ilotulituksia, mikä oli aika yllätys. Oli oikein mukava aattoilta ja meni aika (todella) myöhään. Syötiin melkein se kuusi tuntia, mikä on kuulemma normi aattoillallisen kesto Ranskassa. Kun vietiin koiraa, niin meidän kadulla oli muitakin jouluaattoyön myöhäisulkoiluttajia ja kaikilla vähän parempaa päällä 😄. Joulun perinneruokia Ranskassa ja myös täällä on hanhenmaksa ja kylmäsavulohi.

Köyhät kutsuttiin joulupäivänä lounaalle

Meidät oli kutsuttu myös Joulupäivän lounaalle yksille tutuille tähän saman kadun varrelle ja käsitin, että mennään ihan kevyelle hanhenmaksa-Sauternes-lounaalle. Rouva oli selittänyt Ilpolle, että on vanha tapa kutsua köyhiä joululounaalle ja virnisteli päälle. Ajatteltiin, että ok, mikäs siinä, hanhenmaksa kelpaa aina. No kun saavuimme paikan päälle, siellä oli lapset ja lapsenlapset ja muita sukulaisia. Oli aluksi jokseenkin vaivautunut olo, mutta se meni siinä pyörityksessä aika nopeasti ohi. En tiedä kutsuisiko kukaan Suomessa puolituttuja joulupöytään sukulaisten kesken, mutta arvostan tätä kutsua aivan mielettömästi.

Ennen lounasta avattiin joululahjavuori ja sitten siirryttiin lounaspöytään. Pöytä oli täynnä osterivateja ja valtavia hanhenmaksavateja, viinikellarista haettiin vuosikerta-Sauternesit ja alettiin syödä. Kun saatiin yksi hanhenmaksavati puoleenväliin, tuotiin toista laatua hanhenmaksaa taas pari kiloa. En ole pitkään aikaan syönyt ostereita (hanhenmaksaa täällä tulee syötyä vähän väliä, sitä on kaikkien luona alkupalana ja syödään sitä usein kotonakin, koska sitä nyt on joka kaupassa ja kioskissa) ja innostuin syömään niitä aika paljon. Plus sitä hanhenmaksaa. Välillä täytettiin osterivadit ja jossain välissä myös kylmäsavulohivati jne jne. Ajattelin siinä, että tämäpä mukava kevyt lounas ja illalla syödään sitten se kinkku ja ne lihapullat ja vietetään suomalainen joulu ihan kaksin.

Pieniä joululahjavuoria, mutta avausprosessi oli nopea kuin mikä.

Ja juotiinkin vähän. En käynyt katsomassa kuinka iso viinikellari tässä talossa on, mutta ilmeisen iso. Kaikkia erikoisherkkuja sieltä löytyi koko ajan lisää.

Vähänpä tiesin, vaikka olisi kai pitänyt arvata. Kaiken tämän syömisen jälkeen pöytä siivottiin (meidän koiralle heitettiin osterivatien jääpalat, että hän saisi hiukan Suomi-fiilistä maatessaan niiden päällä 😂) ja seuraavaksi tuli lämmin hanhenmaksa rypäleiden kanssa. Ehkä parasta, mitä olen syönyt. En yleensä tykkää hanhen- tai ankanamaksasta lämpimänä, mutta tämä oli jotain aivan taivaallista. Sain tietysti reseptin, pitää testata ja laittaa sitten tännekin. Eikä tässäkään tietenkään vielä kaikki (onneksi oli joustava mekko), seuraavaksi pöytään tuli pääruoka eli valtava paisti ja pari vuokaa lisukkeita. Uhhuh.

Tämä. Parasta, mitä olen vähään aikaan syönyt. Ei näytä kovin herkulliselta, mutta aijai, miten hyvää. Meidän koira sai nuolla vadin ja talon koirat katselivat vierestä. En tiedä ymmärsikö meidän koira mitään tämän päälle 😄

Ehkä tämä oli se hetki, kun tuli hetkeksi joulufiilis, kun oli niin ähky ja paljon kovaäänistä puheensorinaa ympärillä (äidin puolen sukuni ei ole sieltä hiljaisemmasta päästä). Jälkiruokana oli vielä kolme erilaista kakkua, mutta en kertakaikkiaan kyennyt enää niihin. Isäntä oli kaivanut tässä vaiheessa viinikellarista jo vaikka mitä, kaikkia maisteltiin mukavasti vain pieniä lasillisia. Vyöryimme kotiin ja olimme ruokakoomassa koko loppupäivän. Se siitä suomalaisesta jouluillallisesta. Tästä lounaasta ja seurasta tuli muuten mieleeni yksi lapsuuteni lempikirjoista eli Oi ihana toukokuu. Luin sitä mummulassa ja koska siitä tuli aina nälkä, niin mummu leipoi voisarvia tai jotain muita herkkuja syötäväksi.

Ruuan jälkeen koirat pääsivät uima-altaalle ja tämän session jälkeen olin yhtä märkä kuin koirat. Siinä oli hyvä tekosyy lähteä vyörymään vatsa edellä kotia kohti.

Sitten syödään taas

Tapaninpäivänä saatiin vihdoin pidettyä meidän suomalainen joulumme ja kylläpäs kinkku ja lihapullat olivatkin hyviä. Ja se graavilohi. Ostin jouluksi hanhenmaksaa, mutta sitä ei todellakaan tehnyt enää kauheasti mieli. Sunnuntaiksi meidät oli taas kutsuttu lounaalle uusien tuttujen luokse. He ovat todellisia paikallisia eli rouva on viidennen polven caledonienne ja mies kolmannen. Rouvan esivanhemmat ovat tänne tulleita vankeja toiselta puolelta ja toiselta sitten taas sitä ”parempaa väkeä” eli hallintovirkamiehiä. Miehellä on myös hyvin tyypillinen tausta eli hänellä on aasialaiset ja wallislaiset isovanhemmat. Vietiin sinnekin lohipastramia ja edelleen kelpasi hyvin. Voin siis aloittaa täällä lohiherkkujen valmistuksen 😄. Ruoka oli ihana aasialais-caledonialais-ranskalainen miksaus ja seura oikein hyvää. Tämä pariskunta haluaa selvästi petrata englannintaitojaan, joten heidän kanssaan puhuttiin pääosin englantia. Kaikki muut on mennyt ranskaksi, joten kyllä se kieli alkaa tästä pikkuhiljaa sujua.

Sitten oli pari rentoa välipäivää (paitsi maanantaina olisi ollut naapurin 60-vuotisjuhlat, jotka valitettavasti jouduttiin jättämään väliin). Mies oli välipäivät töissä eli neljä päivää taas tehtaalla ja minä olin kanavahtina kotona, koska talon omistaja on lomalla. Yhden naapurin koira melkein tappoi kanan juuri ennen minun vahtivuoroani. Meidän koira ja kana ovat tulleet ihan ok toimeen, mutta nyt tietty kana oli niin shokissa, ettei meidänkään koira ollut yhtään kiva. Tämä samainen koiranomistaja-naapuri kutsui minut heille uudenvuoden aattona, mutta päätin sitten olla koiran kanssa kotona, kun en tiennyt paljonko täällä ammutaan ilotulitteita. Oli kohtalaisen rauhallinen ilta, mutta kahdeltatoista herättiin aikamoiseen paukkeeseen ihan tässä meidän kadulla. Ja sitten joskus aamuyöllä oli vielä toinen rupeama, mutta siinä vaiheessa käännettiin koiran kanssa molemmat vaan kylkeä.

Tammikuun ensimmäisenä päivänä täällä oli kaupungin järjestämä ilotulitus, jota oltiin jo odotettu kuin kuuta nousevaa. Nähtiin nimittäin ennen tänne tuloa se edellinen ilotulitus ja oli kyllä huikea. Hiukan oli puhetta tämänkin perumisesta mielenosoitusten vuoksi, mutta ei sitä sitten onneksi peruttu. Seinänaapureiden terassi on suoraan sinne tekosaarelle, mistä raketit ammutaan, joten olimme kutsuneet itsemme kätevästi heille 😁. Ilotulitus oli upea, kesti 20 minuuttia ja musiikit sai kuulumaan radiosta. Ainakin Facebookissa sen voi katsoa täältä. Parempi se olisi tietysti ollut, jos olisi soitettu Daruden Sandstorm, mutta eivät nämä taida tietää täydellisistä ilotulitusmusiikeista mitään 😉.

Uusi vuosi, mutta vanhat kujeet

Vuosi on alkanut hyvin sateisena ja todella kuumana. Kuivattelen tässä edelleen uuden vuoden aattoyönä kastuneita terassikalusteiden tyynyjä. Ovat kauniisti homehtuneet tietysti, kun tässä on mennyt reilu viikko niitä kuivatessa. Kaikki muukin homehtuu näillä keleillä (ja ruostuu). Vuosi alkoi tietysti myös parilla tuhopoltolla tehtaalla ja yhdellä vakavammalla väkivallalla turvallisuushenkilöä kohtaan, joten ei tämä paremmalta näytä kuin viime vuosi. Mitään ratkaisua ei näytä olevan luvassa. Pitää keskittyä nyt sitten nauttimaan maisemista, vaikka vähän alkaa tämä odottelu ja epätietoisuus rasittaa.

Loppiaisena perinteisiin kuuluu syödä Galettes des Rois eli kolmen kuninkaan (meillä kolme Itämaan tietäjää) kakku tai piirakka, mikä se onkaan ja sitä on nyt sitten syöty useampaan kertaan. Onnistuin saamaan ensimmäisestä kakusta sen sisään leivotun pienen keraamisen jutun (yksisarvinen, hahmot vaihtelevat todellakin laidasta laitaan) ja sain kruunun päähäni. Olin siis päivän kuningas/kuningatar ja kuulemma saan määräillä koko vuoden. Mies sanoi, ettei siinä mitään uutta ole 🙄. Lauantaina oltiin alakerran naapurin synttäreillä ja siellä oli synttärikakkuinakin galettea. Ja tänään oli pakko ostaa vielä yksi, tosin annoin siitä puolet naapurin rouvalle, kun ei tällaista kukaan yksin saa syötyä.

Tällainen kakku. Tulee kruunun kera, että kuningas/kuningatar saadaan kruunattua.

Ja tällaisia pieniä, keraamisia juttuja siellä kakussa sitten on. Alunperin se on ollut papu, mutta nykyään tällaisia. Mietin, että miten käy, jos tätä kunnolla puraisisi. Hammaslääkäreillä jonoa aina loppiaisen jälkeen?

Oli muuten mielenkiintoista nähdä kerrankin kunnon paikalliset bileet, kun olen kuullut ja lukenut, että täällä juhlitaan aika paljon. Ja kyllä, me menimme pari tuntia juhlien alkamisen jälkeen paikalle, ja samppanjaa oli selvästi virrannut jo muutaman laatikollisen verran. Plus muita juomia. Tämä porukka oli pelkästään ranskalaisia, kaikki asuneet täällä 15-25 vuotta, joten oli mukavaa ja mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan täällä asumisesta ja nykytilanteesta. Tosin kahdeksan aikaan illalla, kun juhlat olivat kestäneet seitsemän tuntia, todettiin, että ei me ymmärretä enää mitään lievästi humalaisesta ja todella nopeasta ranskasta, joten lähdettiin kotiin. Bileet jatkuivat aika kosteina ja aika myöhään. Mutta oli kyllä todella hauskaa, vaikka kaikki olivat vanhoja tuttuja keskenään, niin ei tullut yhtään ulkopuolinen olo. Ja niin, kuulemma kannattaisi vaan relata, polttaa vähän paikallista maria ja juoda samppanjaa, eikä miettiä vakavia tehdasasioita. Oui, oui 😅. Siitä sitten hyvä uuden vuoden lupaus itselle. Relaa (ilman sitä maria).

Askeleen päässä sisällissodasta

19/12/2020 by toispualpalloo

Viime viikko alkoi mellakoilla ja päättyi 25000 ihmisen rauhanmarssiin. Ja siinä välissä oli ihan liian tapahtumarikasta minun makuuni. Tämä viikko alkoi tulipaloilla ja tuhotöillä, mutta nyt loppuviikko on ollut hyvin rauhallinen. Jopa pelottavankin rauhallinen, koska mietin koko ajan, mitä nuo porukat oikein suunnittelevat ja koska kosahtaa seuraavan kerran.

Tämän aikaisemman postaukseni jälkeen eli edellismaanantaina illalla koko päivän mellakoiden jälkeen Korea Zinc vetäytyi kisasta. Josko se oikeasti koskaan olikaan mukana, koska Ranska ei saanut heihin mitään yhteyttä edes diplomaattiväyliä käyttämällä. Sen jälkeen alkoi huhu, että Ranskan valtio on painostanut Korea Zincin pois ja Sofinor hyppäsi takaisin kehään uuden Plan B kumppanin kanssa. Jota eivät tosin paljastaneet kuka se oli. Maanantain mellakoissa pidätettiin 47 ihmistä, jotka ovat nyt sankareita, ja joiden nimiä luettiin kanakien tilaisuuksissa. Osa heistä sai jo tuomiotkin, koska ainoa, mikä täällä toimii todella nopeasti on tuo oikeuslaitos. Mutta pakkohan se on, kun täällä tapahtuu rikoksia niin paljon ihan normaalinakin aikana.

Korea Zincin ilmoituksen jälkeen Ican ilmoitti jatkavansa taistelua, koska heidän mielestään on parempi, ettei kukaan sitten saa tehdasta ja ilmoittivat myös blokkaavansa kaikki ruokakaupat. En käsitä miten se olisi ollut edes mahdollista, mutta peruivat sen sitten kuitenkin, kun Sofinor tuli sen Plan B:nsä kanssa takaisin kisaan.

Samana päivänä tehtaalle pääsi livahtamaan pieni porukka aktivisteja ja mies seurasi siellä, kun santarmit jahtasivat niitä. Kiviä ja kyynelkaasua lenteli, mutta hänellä on onneksi aina muutenkin kypärä päässä ja kaasunaamari mukana. Kaikkia varoitettiin lentävistä kivistä, mihin hän ilmoitti vanhana pesäpalloilijana, että osaa heittää niitä myös takaisin. Tiistaina oli kauhun hetkiä, kun Goron kaivokselta varastettiin iso kaivoskuormaaja (sellainen jättijätti) ja sillä lähdettiin ajamaan kohti tehdasta, tarkoituksena ajaa porttien läpi. Santarmit saivat sen kyynelkaasulla (ja ehkä vähän muillakin ammuksilla) pysäytettyä, joten sillä hetkellä tehtaalle ei päästy tunkeutumaan. Mies tuli tiistaina illalla kotiin Ranskan laivaston aluksen saattelemana. Minä huokaisin helpotuksesta.

Kieltämättä hiukan pelotti lähteä hakemaan miestä laivalta, mutta mentiin yhden tutun kanssa peräkanaa ja parkkeerattiin vierekkäin. Meillä oli tietysti meidän huikeat ”vahtikoiramme” mukana. Heidän koiralla on ääni ja meidän koiralla koko 😄. Meidän koira on kyllä kova vahtimaan ja suojelemaan minua, kun olen yksin kotona tai autossa. Iso koko ja syvältä tuleva, matala murina on tuntunut auttavan aika hyvin. Heidän koiransa supertaito on järkyttävän kova ja kimeä ääni, joka karkoittaa lähelle pyrkivät. Tämä koira oli kerran meillä yötä, eikä hän ollut vielä sisäsiisti, joten yritin rajata hänet yöksi eteinen-kylppäri-akselille. Kuuntelimme pari tuntia kaikissa oktaaveissa kulkevaa oopperalaulua (sitä kuunteli koko naapurusto luultavasti) ja sitten oli pakko päästää koira nukkumaan meidän makuuhuoneeseemme. En ole ikinä tiennyt, että koirasta voi lähteä sellaisia ääniä 😂.

Keskiviikkona pieni tyvenen hetki….

Keskiviikkona tuli tieto, että Prony Resources eli tämä uusi konsortio Trafiguran kanssa, on allekirjoittanut sopimuksen ja kauppa on valmis. Me huokaisimme helpotuksesta, koska olemme tyhmiä eurooppalaisia, emmekä vieläkään ole saaneet aivoja käännettyä tähän uusikaledonia-asentoon. Vähänpä tiedettiin. Ican julisti jatkavansa taistelua ja ennemmin tehdas kokonaan nurin, kuin Trafiguralle. Joka on maailman epäluotettavin, korruptoitunein, hämärin ja ympäristöä tuhoavin yritys. Onhan sillä hiukan epämääräistä mineraalikauppaa ollutkin Afrikassa, mutta käsittäkseni Terrafame ei ole ainakaan kärsinyt siitä, että Trafigura omistaa siitä 30%. Täällä se nyt kuitenkin on paholaisesta seuraava ja kukaan kanaky ei lepää, ennenkuin Trafigura on vetäytynyt.

Valen sopimusuutisen jälkeen tuli käsky, että kaikenlaisten aseiden (teräaseet, ampuma-aseet) kantaminen on kielletty sunnuntaihin saakka. Enpäs tiennyt, että ne on yleensä sallittu 🤨. No valkoinen popula rikkoi tätä minusta koko ajan tai sitten levitetyt videot olivat aikaisemmilta päiviltä. Käsittääkseni täällä on aseita erittäin paljon sekä tribuissa että valkoisilla, koska metsästys on suosittu harrastus. Ja ehkäpä on varauduttu myös tällaisiin tilanteisiin. Minun pippurisuihkeeni ja teleskooppipatukkani eivät olleet listalla, joten ne ovat pysyneet mukana joka koiralenkillä.

Keskiviikkona Ican, USUP ja muut kanakien konklaavit ilmoittivat, että he ovat valmiita avaaman tiesulkuja hetkeksi, jotta ihmiset pääsevät täydentämään varastojaan. Tulkitsin tämän niin, että heiltä on Number One-oluet loppu ja veikkaus taisi osua oikeaan, koska ilmoituksen jälkeen tuli välittömästi säädös, että alkoholin myynti, kuljettaminen ja nauttiminen on kielletty torstaista kello 5 sunnuntai keskiyöhön saakka. Viini kun ei ole alkoholia, niin viinikaupat näyttivät olevan kuitenkin auki sekä torstaina että perjantaina. Sen jälkeen en ole kotoa juurikaan poistunut muuta kuin koiralenkeille.

Tiesulkujen mestarit asialla.

Jokaisena päivänä oli sellaisia pieniä rengaskasoja tulessa, samoin autoja poltettiin kaikilla tiesululla (ja yksi huoltoasema) ja Nouméan ulkopuolella asuvat olivat jumissa kodeissaan, osa olleet jo viikonlopusta asti. Mont Doresta järjestettiin venekuljetuksia Nouméaan, jotta ihmiset pääsisivät töihin. Valkoiset alkoivat tehdä vastablokkauksia ja kokoontua yhteen ja videoiden perusteella he olivat varustautuneet myös aseilla. Ei siis mitenkään dialogia edistävää toimintaa. Mutta tietysti alkaa mennä hermot, kun olet viidettä päivää tiesulun takana, etkä saa palkkaa, kun et pääse töihin. Täällä oli vielä ylioppilaskirjoitusten loppukokeita menossa ja kouluja jouduttiin sulkemaan näiden mellakoiden sun muiden takia. En tiedä miten nämä asiat sitten ratkotaan.

Tiesuluista oli muodostunut jo sellaisia, että niiden purkamiseen tarvittiin nyt kauhakuormaajia, kun vihdoin päästiin sopuun niiden avaamisesta. Eikä niitä ihan hetkessä avattu. Paikalle tuotiin kuorma-autoilla maakasoja, kaadettiin puita siihen päälle ja sitten sytytettiin ympärille vähän autoja. En tiedä montako autoa viime viikolla varastettiin ja poltettiin, mutta facebookin varastetut autot-ryhmä on ollut ainakin täynnä ilmoituksia. Ja näin nyt juuri videota St.Lousin tribun kohdalta Radio Cocotiersin facessa ja penkat on täynnä palaneita autoja. Meidän neiböhood on onneksi tosi turvallinen, eikä kukaan ole vienyt meidän vanhaa Tiguania 😄. Yksi syy, miksi piti ostaa tuollainen vanha ja mielellään huomaamaton auto oli nämä autovarkaudet.

Muutenkin alkaa olla olo, että ihan kiva olla kättä pidempää, vaikka tosiaan tämä meidän naapurusto on varmaan viimeinen, missä tulee näkymään mitään mellakkaa. Ihan valkoisten kuplaa koko Anse Vata ja Val Plaisance. Yksi vanhempi rouva urputti minulle, kun koira käveli rantakadun nurmikolla, että poliisi tulee ja sakottaa ja mietin, että ehkä ne kaikki poliisit ovat kuitenkin nyt tiesuluilla ja estämässä mellakoita. Mutta toki saa sakottaa, jos aikaa on ja koira ei siinä saa kävellä. Luulen, että rouva ei ole lukenut uutisia tai katsoo, ettei se kosketa hänen kuplaelämäänsä lainkaan. Tai sitten hän on paikallisia ja niin paatunut, ettei tämä ole hänestä vielä yhtään huolestuttavaa.

Kunnes torstaina sitten räjähti taas kunnolla!

Torstai oli tähän astisista pahin päivä. Ensinnäkin kanakit hermostuivat, koska valkoiset eivät avanneetkaan tiesulkuja ja tuli kauhesti valitusta, kun heidät on blokattu. Ehkä tämä tiesulkuasia oli kuitenkin hämäystä, koska iltapäivällä tehtaalle hyökättiin kahdesta suunnasta ja sisäpuolella oli jo väkeä, joka osallistui tähän hyökkäykseen. Ja luultavasti joku omista työntekijöistä auttoi heitä, koska valvontakameroiden piuhat osattiin katkaista. Juuri tätä ennen oli käynnistetty Valen tehdasta varten yhdessä viranomaisten kanssa muinoin tehty hätäsuunnitelma, mutta paikalle ei kai oltu siinä vaiheessa vielä saatu lisää santarmeja eikä sotilaita.

Kaikki työntekijät evakuoitiin, paitsi pieni ryhmä mm. miehen työntekijöitä jäi rikkihappotehtaan valvomoon turvaan ja alkoi ajaa tehdasta alas niin hallitusti kuin se hätätilanteessa punaisia nappeja painaen nyt oli mahdollista. Viitisenkymmentä henkilöä taisi jäädä sinne sotatantereelle ja 314 ihmistä evakuoitiin. Tämä tiesi siis sitä, että miehellä alkoi kotona 24/7 työnteko. Tehtaalle lennätettiin sotilaita (tai GIGN, joka on sotilaallisempi versio santarmeista, en ole niin perillä näistä kaikista) ja tilanne saatiin jonkinlaiseen haltuun. Mutta santarmit ja sotilaat joutuivat kuitenkin ampumaan mm. kahta autoa, joilla yritettiin ajaa santarmien päälle.

Tilanne oli todella kaoottinen, koko hallintorakennus poltettiin, 14 työautoa poltettiin ja niiden lisäksi tehtiin tietysti niin paljon kaikkea muuta vahinkoa, kuin vain oli mahdollista. Koska hyökkäjillä tuskin on tietoa valtavan tehdasalueen kaikista laitoksista, olisi tässä ollut mahdollisuus aivan järkyttävään ympäristökatastrofiin ja tietysti ihmishenkien menetykseen. Täällä on vakaa uskomus, että rikkihappo voi räjähtää ja räjähdys veisi mennessään koko eteläisen provinssin, mutta eipä se tainnut hidastaa kanakien tahtia. Rikkihappo ei räjähdä, mutta saa paljon muuta pahaa aikaiseksi, jos se sieltä tehtaalta hallitsemattomasti leviää esimerkiksi tuohon maailman suurimpaan laguuniin, jolloin siitä tulee myös kaasupilvi. Eli kuolee korallit, kalat ja linnut, jos siinä sattuvat lentämään. Ehkä järjettömintä puuhaa, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Ei sillä väliä, tuleeko aiheutettua valtava ympäristökatastrofi tai vietyä henki parilta sadalta ihmiseltä, kunhan vaan heidän tahtonsa menee läpi. Minun aivoni ovat totaalisessa umpisolmussa, koska en mitenkään ymmärrä tätä touhua.

Ahneilla saattaa olla huono loppu.

Mikä on kyllä ihanaa on se, että torstaina tuli paljon viestejä, että onko mies kunnossa ja miten me voidaan. Iltalenkillä juteltiin taas sen pariskunnan kanssa, jolla on meidän koiran pentu ja rouva oli juuri yrittänyt soittaa minulle, että miten mieheni voi. Olivat kovin huojentuneita, kun mies olikin täällä eikä tehtaalla. Kuulimme heiltä todella pitkän stoorin tästä yhdestä henkilöstä ja koko tämän mellakoinnin ja hässäkän taustoista. Samana iltana samasta asiasta oli tullut pitkä stoori Caledoshpereen. Sen voi tuolta kopioida ja kääntää vaikka deepl.com:ssa.

Tiivistettynä: kun Vale on tullut tänne, ovat he tehneet 30 vuoden sopimuksen eteläisen provinssin ympäristöasioiden edistämisestä. Tätä varten on perustettu kolme järjestöä, jotka kaikki ovat tämän yhden henkilön perheen hallinnassa ja heille on maksettu 2 miljoona euroa vuosittain. Tämä kyseinen herra M. ei ole vastustanut Valen tehdaskauppaa mitenkään siihen saakka, kunnes hänelle ilmoitettiin, ettei Vale voi taata uuden ostajan jatkavan tätä ympäristösopimusta. Eli saattaisi loppua rahavirta. Vale myös ilmoitti lopettavansa maksut. Sen jälkeen herra M on vaatinut loppujen 18 vuoden rahat kerralla, mihin ei tietenkään ole voitu suostua. Tämän jälkeen perustettiin Ican ja alettiin huutaa Usine du Sud= Usine Pays-huutoa. Ja tämä kyseinen henkilö on nyt sitten sitä mieltä, että parempi tehdas alhaalla, kuin uuden konsortion alla, koska hän ei välttämättä saa sitä kahta miljoonaa euroa vuosittain. Ja koska pinnan alla väreilee jatkuvasti referendumin tuottama pettymys ja seuraavan odotus, on helppo masinoida porukkaa sanomalla, että rikkaudet pitää saada itselle, jotta itsenäistymisen jälkeen on rahaa pyörittää yhteiskuntaa. Just. Tämä herra M. on Ranskassa kouluttautunut oikeustieteen tohtori.

Tosin riippuu miltä puolelta tätä tilannetta täällä katselee ja kenen propagandaa (ja valeuutisia) kuuntelee, niin ahneutta on puolin ja toisin. Trafigura, Valen täkäläinen CEO, Province Sud ja keitäs muita niitä nyt vielä onkaan, ovat tietysti USUPin ja Icanin mielestä ahneita monikansallisia riistäjiä. Täällä on muuten tänään levitetty sellaista huhua, että kaikki Valen työntekijät ja alihankkijat haluavat myös päästä Trafigurasta (eli siis kai koko konsortiosta) eroon ja nyt kaikkien pitäisi äkkiä tukea heitä raukkoja. Ja vaatia Trafigura ulos täältä. Täytyy todeta, että kanakeilla toimii uutisointi ja somepäivitykset erittäin hyvin, se on hyvin organisoitua (kuten koko toiminta), erittäin kattavaa ja muut uutiskanavat tulevat vähän jälkijunassa. Tosin pieniä ylilyöntejä kiivaimmassa vaiheessa oli, niitä on sitten poistettu facesta ja nyt ihmisten kasvot on alettu peittää. Ei ole tietenkään järkevää näyttää kuka sitä autoa siinä juuri polttaa tai kuka tuhoaa koko kaivokselta tehtaalle johtavan tien, kuten yhdellä videolla näytettiin.

Tämä sittemmin poistettu ilmoitus, että kanakit ovat valmiita sisällissotaan, ellei Trafigura poistu täältä ja valtio löydä uutta ostajaa, hätkähdytti todella paljon. Sodalla ei kannattaisi uhkailla!

Mies joutui tietysti lähtemään perjantaina tehtaalle ja oli siellä tämän viikon keskiviikkoiltaan saakka. Tunnelmat ovat olleet siellä kohtalaisen rauhalliset. Viime lauantaina täällä oli iso rauhanmarssi, poliisin mukaan 23 000 ihmistä ja järjestäjien mukaan 30 000 ihmistä. Todella paljon kuitenkin, kun katselin videoita sieltä. En uskaltanut itse mennä paikalle, kun pelkäsin, että tilanne menee tappeluksi. Mikä itselleni pisti vähän liikaakin silmiin oli se, että marssi oli korostetun lojalisti eli ranskalainen. Tricoloreja oli siellä täällä ja näin jopa plakaatin, jossa luki, että kanakit eivät saa vietyä meiltä etelää.

Oletan todellakin, että suuri osa kanakeistakaan ei hyväksy tätä meneillään olevaa hässäkkää. Valitettavasti juuri kukaan ei uskaltanut osallistua marssille, koska se oli kielletty. Yksi rohkea nainen itärannikolta siellä oli ja meidän ranskan opettajamme oli sitten marssinut hänen kanssaan. Osa kanakeista on valitettavasti pakosta mukana näissä mellakoissa, koska muuten saatat saada fudut tribustasi, eikä sitten ole mitään muuta paikkaa asua kuin Nouméa. Osaa tribuista on uhkailtu ja painostettu todella paljon. Mikä muuten järkytti niissä videoissa torstain hyökkäyksistä oli se, että siellä näkyi teini-ikäisiä lapsia istumassa hallintorakennuksesta viedyillä toimistotuoleilla katsomassa, kun aikuiset ihmiset tuhosivat ja polttivat kaikkea minkä pystyivä. Ota lapsi mukaan töihin-päivä?

Kuin ruutitynnyrin päällä istuisi.

Sunnuntaina oli hämäävän seesteinen päivä paitsi, että upean kansallispuiston huoltorakennukset oli poltettu yöllä. Ja paitsi, että meidän koiran kimppuun kävi taas irti oleva koira, minulla ei ollut yhtään seesteistä. Rouva, joka minua auttoi ja joka soitti poliisit paikalle, selitti poliiseille, että tämän rouvan mies työskentelee Valelle ja on nyt siellä tehtaalla. Ja sitten kaikki katselivat minua ja nyökyttelivät vakavina 😂. Ehkä he ajattelivat, että siinä syy, miksi tuo tärisee noin paljon koiratappelun jälkeen, hänellä on hermot herkässä.

Seuraavana yönä poltettiin partiolaisten leirikeskus. Se ei todellakaan ole mikään vain valkoisille, vaan siellä on lapsia ja nuoria etnisyydestä riippumatta. Partiolaisten edustaja oli todella järkyttynyt, kun häntä haasteteltiin, että miten he liittyvät mitenkään tähän tehdasasiaan. Eipä muuten, mutta ovat tuolla vaaravyöhykkeellä eli etelän tribujen alueella. Koulujen kesälomat alkoivat eilen ja siellä piti tietysti olla iso partioleiri, mutta eipä nyt sitten ole. Surullista.

Tämän viikon maanantaina alettiin purkaa tiesulkuja sieltä sun täältä ja tehtaalla tuntui olevan rauhallista. Alihankkijoilta on loppunut työt melkein kokonaan, ja tutun tuttuja on jo joutunut työttömäksi. Koska täällä ei ole työttömyyskorvausta, on osan expateista harkittava jo muuttamista takaisin kotimaahansa. Illalla lähti sitten taas lapasista eli tehtaan viereisellä kaivoksella poltettiin rengasvarasto, työkoneita ja polttoainesäiliöt. Yksi polttoaineen kuljetusauto kaadettiin ja siitä valutettiin tavarat pihalle.

Koska tästä maanantain tuhopoltosta valui öljyä yhteen tehtaan lähellä kulkevaan jokeen, kääntyi monen kanta entistä vahvemmin näiden mellakoiden vastustamiseen. Monet kanakit julkaisivat paheksuvia kirjoituksia ja jopa FLNKS tuomitsi nämä teot. Ican ja USUP olivat jo hiukan aikaisemmin vetäytyneet vastuusta eli ilmoittaneet, että eivät he voi sille mitään, mitä jotkut nuoret tekevät. Mutta kuten minulle on useasti kerrottu, täällä ei tehdä mitään ilman käskyä ja hierarkia on kova. Ja jos ensin julistetaan, että tehdas alas hinnalla millä hyvänsä ja ollaan valmiita sisällissotaankin, niin hiukan oli laimea veto tuo ”emme me ole tästä vastuussa”.

Koko maan kaikki kaivokset oli aika pitkään blokattu, paitsi tietysti Sofinorin. Tarkoittaa sitä, että 10.000 ihmistä työllistävä SNL alkaa olla pulassa. Ai niin, heidän pohjoisessa olevan tehtaansa kuljetinhihna poltettiin taas, sellainen kilometrejä pitkä. Jos ei tule kaivoksilta tavaraa tehtaille, niin esimerkiksi tämä Nouméassa oleva tehdas joudutaan ajamaan osittain alas, ja tietyt laitokset eivät voi olla alhaalla kahta päivää kauempaa. Silloin on sitten sekin tehdas kaput ja ne 10.000 ihmistä työttömänä. Siihen sitten Valen 3000 ihmistä päälle. Ainoa, joka täällä sitten toimisi olisi tuo Sofinor, jonka kaikki bisnekset ovat menneet vähän niin ja näin. Ehkä he ajattelevat valtaavansa alas ajetut tehtaat ja jatkavansa tämän saaren nikkelikuninkaina.

Paratiisisaari helvetistä.

Eniten ihmetyttää se, että tämä tuntuu (Sonia Backen viisas lause) olevan ainoa paikka maailmassa, joka yrittää taistelemalla saada menetettyä tuhansia työpaikkoja ja ajaa alas tehtaita. Korona on kuitenkin kurittanut tätäkin taloutta ankaralla kädellä. Samoin tämä taitaa olla harvoja paikkoja, joka vastustaa kaikkia ulkomaisia investointeja ja tekee kaikkensa ollakseen hyvin vähän houkutteleva kohde. Toiseksi ihmetyttää se, että tässä maassa on kaksi rahanlähdettä: nikkeli ja Ranskan valtio. Jos koko kaivossektori ajetaan alas, kuten tässä saattaa käydä, jää ainoaksi rahanlähteeksi valtio, josta halutaan kuitenkin vimmatusti päästä eroon.

Kaikki joulujuhlat ja valon juhlat on peruttu, keskustan upeat joulukoristeet ja valot riisuttu pois ja tällä hetkellä keskustellaan ilotulitusten perumisesta. Asia mitä me olemme odottaneet koko vuoden, koska ilotulitus vetää vertoja Sydneyn ilotulitukselle.

En näe itse mitään poispääsyä tästä pattitilanteesta, niin että Prony Resources voisi jatkaa toimintaa suunnitellun mukaisesti. Vaikka herra M saisikin rahansa, niin pystyykö hän enää lopettamaan tätä Usine du Sud=Usine Pays-liikehdintää? Kaikki osapuolet ovat omissa poteroissaan ja todella kaukana toisistaan. Ministeri on järjestämässä etäkriisikokouksia ja hän on kutsunut kanakjohtajat Pariisiin neuvotteluihin. Ranskalaiset ovat varmaan hyviä neuvottelemaan ja keskustelemaan, mutta tämä ei kyllä tule minkään pyöreän pöydän ääressä selviämään. Varsinkaan, kun Ican ja USUP ovat jo ilmoittaneet, että ei heillä ole vastuuta siitä mitä ”rebelit” tekevät eli johtajat vetäytyvät vastuusta, vaikka heillä on kaikki langat käsissään. Odotan kummat täällä ampuvat ne paikalliset Mainilan laukaukset ja sota alkaa.

Kunhan nyt ei tulisi vielä syklonia kaiken tämän muun hässäkän päälle. Tällä hetkellä on tosiaan rauhallista ja herra M. on kadonnut maan alle. Joulufiilistä ei taida kenelläkään olla.

PS Suomi on täällä jonkin verran tuttu, koska täällä on hehkutettu jossain vaiheessa suomalaista koulutusjärjestelmää. Ja joulupukki tulee Suomesta (kävin taas poliisiasemalla ja poliisi huusi suureen ääneen kaikille, että täällä on suomalainen, Joulupukin kotimaasta 😄). Mutta tällä hetkellä uutisissa on vähän väliä juttua Suomesta, koska Trafigura omistaa Terrafamesta osan, koska Suomi on nikkelintuotannossa Euroopan kärkimaita ja koska meille sinne ollaan rakentamassa akkutehtaita. Tuotantokustannuksiltaan maailman toiseksi paras nikkelikaivos löytyy Suomesta (arvatkaa, missä se toinen ääripää on 😉) ja Metso Outotec on mainittu huippufirmana. TORILLE!!!! (pitää vaan löytää jostain Suomen lippu)

Mitäs sitä tekisi, jollei olisi byrokratiaa?

14/12/2020 by toispualpalloo

Tänään on taas ollut sellainen päivä, että olen (väsymyksestä johtuen ehkä) nauranut pitkiäkin aikoja päivän byrokratiatouhuille. Viime viikko oli niin kamala, että vähempikin väsyttää. Tehtaalle tehdyn hyökkäyksen jälkeen ajattelin, että nyt tulee se uhattu sisällissota, mutta sen jälkeen on ollut suhteellisen rauhallista.

Ensinnäkin miehen oleskelulupa ja työlupa vanhenevat parin päivän päästä. Uusimisprosessin voi aloittaa vasta kaksi kuukautta ennen umpeutumista. Työnantaja lähetti minulle listan papereista, jotka minun pitää pikapikaa toimittaa heille (en jaksanut sanoa esim. palkkakuiteista, että ne pitäisi kuitenkin löytyä sieltä heiltä valmiina…..). Suurimman osan papereita ymmärrän, kuten todistuksen CAFATista eli KELA-maksuista, vesi- tai sähkölaskun, että voi todistaa oikeasti asuvansa täällä ja palkkakuititkin ymmärrän.

Mutta se mitä en ymmärrä on esimerkiksi kolmen viimeisimmän kuukauden tiliotteet. Miksi? Paikallinen tili on kuitenkin pakko olla, jos täällä käy töissä, joten miksi pitää tietää myös rahaliikenne??? Ja voiko rahaliikenteessä olla jotain, mikä estäisi lupien saamisen? Naapuri kertoi, että häneltä kysytään joka vuosi myös syntymätodistus (hän on belgialainen ja joutuu sen todistuksen sieltä pyytämään eli tuplasti ranskalaistyylistä byrokratiaa 😄). Vitsaili tuossa, että eivät vieläkään usko, että hän on syntynyt. Sitä meiltä ei nyt kysytty lainkaan, ei muistaakseni ekallakaan kerralla. Ja rikosrekisteriote naapurilta kysytään myös joka vuosi. Virastot eivät voi siis pyytää esim. tuota rikosrekisteriotetta toisesta virastosta, vaan se pitää tietysti käydä itse sieltä hakemassa ja toimittaa ulkomaalaisvirastoon. Tiliotteita ei saa itse tulostaa nettipankista (ei pysty), vaan ne piti käydä hakemassa pankista. Tosin meillähän ei edes toimi nettipankki, koska se ei toimi Applen laitteissa. Me voimme käyttää vain mobiiliappsia, joka ei sitten taas toimi kuin Applen laitteissa. Aiettä, näistä saa hyviä nauruja vähän väliä.

Koska nuo lupalaput ovat tuollaisia erivärisiä pahvilappuja, niin niistä pitää myös ottaa kopiot ja liittää mukaan hakemukseen. Ilmeisesti täällä ei ole minkäänlaista sähköistä rekisteriä mistään. Paitsi rikosilmoitukset kai meni jonnekin sähköiseen järjestelmään. Muuten, poliisiasemalla lähestulkoon pyörtyivät, kun sanoin, että meillä voi Suomessa tehdä rikosilmoituksen netissä tunnistautumalla pankkitunnuksilla tai muuten vahvalla tunnisteella. Ettei tarvi istua kahta tuntia siinä poliisin kanssa jutustelemassa. Tämä on nimittäin huomenna uudelleen edessä, kun koiran kimppuun hyökkäsi taas irti ollut koira ja pitää mennä tekemään siitäkin rikosilmoitus. En ehkä olisi tehnyt, mutta apuna ollut rouva soitti poliisin paikalle ja he tekivät jo jonkun alustavan ilmoituksen. Mutta sitä ei voi tehdä ilman eläinlääkärin todistusta siitä, että koiralla on vammoja….. Alkaa tulla kalliiksi nämä eläinlääkärikäynnit tämä takia eikä ikinä kuitenkaan saada kiinni omistajia, jotta saisin rahoja takaisin.

No niin, toimitin kaikki paperit työnantajalle asap ja sitten ei kuulunut mitään. Sitten tuli ilmoitus, että miehelle on varattu ulkomaalaistoimistoon aika ja kuviteltiin, että käydään hakemassa sieltä vaan valmiit lupalaput/leimat nykyisiin. Ei todellakaan; ennen sinne menoa käytiin hakemassa firman toimistolta heille toimittamani paperit (?????), jotka oli siellä laitettu vaan nätisti yhteen nippuun (minäkin osaan niputtaa papereita ja laittaa niitä jopa kirjekuoreen) ja ajanvarauksella sitten vietiin se nivaska sinne ulkomaalaistoimistoon. Tässä oli mennyt jo yksi kuukausi.

Mies sai passiin jonkun paperin. Sitten palattiin kotiin ja kuviteltiin, että kai ne kohta soittaa. No ei ole soittanut ja lupa menee kolmen päivän päästä umpeen. Mutta sillä väliaikaisella passissa olevalla paperilla (joka minusta on kuitti) saa sitten kuitenkin elellä ja työskennellä helmikuun puoliväliin saakka. Meille ilmoitettiin, että ”ulkomaalaistoimistolla on 16.2.2021 saakka aikaa ottaa teihin yhteyttä”. Älä soita meille, me soitamme sinulle! Koska tässä alkaa kohta koulujen kahden kuukauden kesäloma, niin saattaa olla kiikun kaakun onnistuuko tuohon mennessä edes. Tästä heräsi myös sellainen kysymys (tai oikeastaan taas paljonkin kysymyksiä, mutta niitä ei kannata täällä esittää, vaan olla vaan Casse pas la tete), että miksi ihmeessä pitää olla ne pahvinpalaset, eikö tuo paperi tuolla passissa voisi ajaa saman asian?

Päivän kruunasi kotiin tullut kotivakuutusilmoitus, jota luulin laskuksi. Mutta ei sitä voi maksaa nettipankissa, se oli todellakin vain ilmoitus, että alkaa uusi vakuutuskausi. Vakuutusmaksun voi maksaa niin, että ilmoituksessa oleva pieni lärpäke leikataan irti ja lähetetään shekin mukana vakuutusyhtiöön. Toimii siis viitenumerona. Tai sitten täytyy mennä paikan päälle tekemään automaattisesta maksusta maksusopimus. Kaikista muista olen sellaiset heti tehnyt, mutta en jostain syystä vakuutusmaksuista. Eikä sellaista minusta meille edes ehdotettu, mutta se oli ekojen päivien jetlag-huuruaikaa, joten voi olla, että ehdotettiinkin.

Tätä vakuutusmaksuasiaa nauroin tässä myös hetken, koska on se niin huvittavaa. Onko nettipankkimaksussa jotain epäilyttävää, kun se ei käy vaihtoehdoksi? Ja tämä postitettavien/tulostettavien/leimattavien paperien määrä jaksaa myös ihastuttaa (välillä vihastuttaa). Mutta tuo irtileikattava postimerkin kokoinen lärpäke on aikas kiva. Ihan uusi juttu, kiva sekin on kokea 😆. Ei ole tietenkään mitään käsitystä, mikä on eräpäivä, mutta vakuutusilmoitus on postitettu 25.11. pääkonttorilta kymmenen kilsan päästä ja se saapui tänään 14.12. Ihan paikallispostia. Nopeammin tuli paketit Suomesta tänne, silloin kun ne vielä kulkivat. Tosin täällä niillä kesti kolmisen viikkoa saapua lähipostiin……

Jaa niin, keväällä Suomesta postitetut paketit löytyivät puolen vuoden jälkeen Thaimaasta ja ne ovat nyt menossa takaisin Suomeen. Uusintayritys DHL:llä saattaa tyssätä siihen, että meillä on kaikki lennot taas seis johtuen tästä mellakoinnista täällä. En tiedä uskaltaako sitä salmiakkia enää edes yrittää lähettää, kun ensin tuli globaali pandemia ja sitten lähestulkoon sisällissota, heti kun äiti on saanut salmiakkipaketit liikkeelle. Mikähän kolmas katastrofi voisi olla? Pahin sykloni sataan vuoteen? Siihen liittyen kuulin eilen naapureilta, että tämän talon yläkerta missä me ja he asumme, on vähän heppoista tekoa. Talon omistaja asuu tuossa alakerrassa ja on sanonut heille, että jos tulee paha sykloni sillä aikaa, kun hän on reissussa (ennen koronaa siis), niin menkää hänen luokseen. Se on kunnon tiilistä tehty. Kun noita seiniä koputtelee, niin minusta kuulostaa, että siinä on vain koolaus ja yhdet levyt molemmin puolin. Olipa tämäkin kiva tietää nyt. Mennään kaikki sitten alakertaan, jos paha sykloni on tulossa. Koira ja kana yhdessä paikassa saattaa olla jännempi juttu. Molemmille.

Innolla odotan, kun vuosi vaihtuu ja saan alkaa tehdä veroilmoitusta. Verot maksetaan kerralla ja olen uskomattoman monimutkaisen PricewaterhouseCoopersin tekemän selvityksen pohjalta yrittänyt arvioida, mikä veroprosentti mahtaisi olla. Kotirouvasta saa tehdä yhden kokonaisen vähennyksen (lapsista puolikkaan per lapsi), mutta sen jälkeen tulee sellainen laskentakaava, että voi olla minun laskuni ihan väärässä. Saan tähän onneksi yhtiöstä lakimiehen avuksi ensimmäistä kertaa varten. En ole ihan vakuuttunut sanoista ”onneksi” ja ”avuksi”, mutta katsotaan miten siinä sitten käy. Sitä ennen saa pusertaa tämän lupalappuhärdellin toivottavasti loppuun.

Mutta olishan tämä nyt tavattoman tylsää kaikkien koiratappeluiden välissä, jollei olisi tällaista mielekästä puuhaa 😁😁😁.